Amazing Oulu Päihteetön kaupunkisuunnistus Oulussa loppuraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Amazing Oulu 2007. Päihteetön kaupunkisuunnistus Oulussa 9.5.2007. loppuraportti"

Transkriptio

1 Amazing Oulu 2007 Päihteetön kaupunkisuunnistus Oulussa loppuraportti

2 Tiivistelmä AmazingOulu 2007 Idea tapahtumaan saatiin aiempina vuosina järjestetyistä vastaavista päihteettömästi tapahtumista Turusta (2004, 2005) ja Tampereelta (2004). Prosessi alkoi jo keväällä 2006, varsinaisesti syksyllä 2006, jolloin perustettiin OYY:n toimesta projektille johtoryhmä suunnittelemaan tapahtuman toteutusta. Helmi-maaliskuun vaihteessa palkattiin tapahtumaa järjestämään projektisihteeri. AmazingOulu 2007 oli Oulun keskustan alueella järjestetty rastisuunnistus muotoinen tapahtuma. Joukkueet kiersivät kävellen tai bussilla liikkuen (joukkueet saivat päivälipun Koskilinjojen busseihin lähdössä) kymmenen rastia, jotka sijaitsivat eripuolilla Oulun keskustaa tai keskustan lähistöllä. Rastien sijoittelu oli hieman liian haasteellinen tai aikataulu liian tiukka (15min/rasti + 15min siirtymiseen seuraavalle rastille), koska yksikään joukkue ei ehtinyt kiertää kaikkia rasteja. Tästä huolimatta joukkueilta kerätty palaute oli lähes pelkästään positiivista ja suurin osa ilmoitti olevansa valmis osallistumaan myös seuraavana vuonna mahdollisesti järjestettävään tapahtumaan. Tapahtumaan oli varattu tilaa 20 joukkueelle ja tapahtumaan osallistui kymmenen joukkuetta (yksi joukkue oli Oulun yliopiston hallinnosta kutsuttu joukkue, Oulun kaupungin hallinnosta joukkuetta ei kutsusta huolimatta saatu). Tapahtumasta tiedotettiin kohtuullisen paljon, mutta suhteellisen myöhäinen ajankohta keväällä verotti osallistujia. Mikäli 20 joukkueen kiintiö (=80 osallistujaa) olisi tullut täyteen järjestäjien logistiikka saattanut olla koetuksella. Tapahtuman päihteettömyys sai kovasti kiitosta osallistujilta. Päihteettömyyden osalta opiskelijat osoittivat kypsyytensä eikä järjestäjien korviin ole kantautunut tietoa tapahtuman hengenvastaisesta käyttäytymisestä. Sivu: 2

3 Järjestelyjen aikataulu Tammikuu: Kaupunkisuunnistuksen valmistelu, aikataulun viimeistely, visuaalinen ilme; järjestäjätahojen varmistaminen Helmikuu: Projektityöntekijän haku, Internet-sivuston valmistelu, sponsorineuvottelujen käynnistäminen, reitin ja rastien suunnittelu, ensimmäinen kirjoitus Ylioppilaslehdessä ja sanomalehti Kalevassa Maaliskuu: Internet-sivuston lanseeraaminen, projektityöntekijä aloittaa, rastit, reitin pituus, päätöstilaisuuden suunnittelu Huhtikuu: Sponsori-sopimusten hiominen, rastivalvojien kouluttaminen, yhteydenotot tiedotusvälineisiin Toukokuu: Käytännön järjestelyt, tuotteiden hankkiminen ja tuotekassien kokoaminen, kaupunkisuunnistus 9.5., palautteen kerääminen ja käsittely, projektityöntekijä lopettaa Kesäkuu-joulukuu: palautteen tarkempi käsittely johtoryhmässä, tapahtumaraportti Joulukuu: AmanzingOulu2008 järjestelyt käynnistyvät Johtoryhmän työskentely AmazingOulun toteuttamiseksi syksyllä 2006 koottiin johtoryhmä, joka hallinnoi hanketta. Päävastuunkantajana toimi Oulun yliopiston ylioppilaskunta yhdessä YTHS:n (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö), partiolippukunta Soopan ja Eurooppanuorten kanssa. Johtoryhmän jäsenet: Ville Savilampi, OYY, pj Oskari Huusko, OYY, pj Alma Tuiskula, OYY Hannu Kuivalainen, ENO Lauri Wannas, SOOPA Marjo Kokko, YTHS Wille Leppämäki, OYY Anne Ollikainen OYY, työryhmän sihteeri Lisäksi tapahtuman toteuttamiseen osallistuivat: Ville Savilampi, OYY projektisihteerinä helmikuusta alkaen Kari Pesola, OYY ilmoitusmyyjä Sivu: 3

4 Rastit, rastin pitäjät ja rastien vihjeet 1. Teatteri Oulun kaupungin teatteri Vihje: Taide-elämyksiä Vänmannin saaressa. 2. Rotuaari Eno & OYY Vihje: Oulun keskustassa sijaitsevan paikan nimeen sisältyy sata neliömetriä ja lajinmääritykseen liittyvä termi 3. Kumppanuuskeskus Useita kumppanuuskeskuksessa toimivia järjestöjä Vihje:Marskin puiston laidalta löydät kumppanin 4. Tietomaa - Tietomaa Vihje: Mäkihyppyä tiedon pyhäkössä. Täältä voit katsella myös maisemia vanhan vesitornin huipulta. 5. Taidemuseo Oulun taidemuseo Vihje: Kuvia nahkatehtaan varjossa. 6. Kaleva Redi64 Vihje: Täältä Pohjois-Suomen tuoreimmat painetut uutiset. Kierrä rakennus niin löydät perille. 7. Myllyoja Pohjola-Nordenin nuoret Vihje: Kartta 8. Hietasaari Oulun ev.lut. seurakunnat Vihje: Kesähenkistä hengellisyyttä Mustasalmen rannassa. 9. Linnanmaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Vihje: Suon päällä kelluva tiedeyhteisö. Mene kohti kotiplaneettaamme. 10. Lämsäjärvi Partiolippukunta SOOPA Vihje: Tuttu uimapaikka Oulunsuun ja Knuutilankankaan välissä. + Järven kuva. Rastinpitäjien koulutus Rasteja pitäneille järjestöille pidettiin ennen suunnistusta info- ja koulutustilaisuus. Tilaisuuteen kaikki eivät kuitenkaan aikataulu ongelmista johtuen päässeet paikalle, joka ratkaistiin siten, että projektityöntekijä kävi kouluttamassa rastin pitäjiä myös heidän omissa tiloissaan. Rastin pitäjille lähetetty tiedote: AmazingOulu tiedote järjestäjille Tervetuloa iloiseen AmazingOulu porukkaan! AmazingOulu on uusi, päihteetön opiskelijatapahtuma, joka noudattelee tv:stä tuttua AmazingRace ideaa. Opiskelijat suunnistavat 4 hengen joukkueilla Oulun kaupungin alueella erilaisilta toimintarasteilta toiselle mahdollisimman nopeasti. Matkat taitetaan bussilla tai jalan. Rastisuoritus kestää korkeintaan 15 minuuttia ja matka-aikaa seuraavalle rastille on toiset 15 minuuttia. Vastaavanlaisia tapahtumia on järjestetty aiemmin Turussa ja Tampereella suurella menestyksellä. Oulussa tarkoituksena on koota päihteettömistä tapahtumista kiinnostuneiden yhteistyötahojen verkosto ja vakiinnuttaa AmazingOulu tapahtuma vuosittaiseksi. AmazingOulun toteuttamiseksi syksyllä 2006 koottiin johtoryhmä, joka hallinnoi hanketta. Päävastuunkantajana toimii Oulun yliopiston ylioppilaskunta yhdessä YTHS:n (Ylioppilaiden Sivu: 4

5 terveydenhoitosäätiö), partiolippukunta Soopan ja Eurooppanuorten kanssa. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii Ville Savilampi. AmazingOulu järjestetään keskiviikkona 9. toukokuuta Tapahtuma käynnistyy noin klo 10 ja kestää iltapäivälle saakka. Kymmenen joukkuetta starttaavat kahdessa aallossa lähtöalueelta niin, että jokainen menee eri rastille vihjeiden perusteella. Toivomme, että jokaisella rastilla on iloista ja elämyksellistä toimintaa, nyt saa siis laittaa mielikuvituksen liikkeelle! Ylioppilaskunta auttaa rastien järjestäjiä huolehtimalla rastimerkintä- ja vihjemateriaaleista ja yhteisistä tapaamisista valmistautumisvaiheessa sekä tarvittaessa tarjoamalla rasteille 1-2 vapaaehtoista apulaista. Rahoituksen tämä suuri ja näyttävä tapahtuma saa Ylioppilaskunnalta, Yths:ltä ja sponsorirahoituksella, jonka hankkimisesta huolehtii Ylioppilaskunnan ilmoitusmyyjä Kari Pesola. Sanomalehti Kaleva on lupautunut tekemään AmazingOulusta ns. puffijuttuja ja muutenkin tukemaan tapahtuman järjestämistä. lämpimin terveisin Anne Ollikainen johtoryhmän sihteeri, Oyy Rastireitin logiikka Joukkueet lähtivät matkaan klo 10 kukin eri rastille. Rastien järjestys oli luotu niin, että joukkueilla oli vuorotellen rasteja keskustassa ja hieman loitompana keskustan liepeillä. Suoritus ajan takarajan täytyttyä joukkueet palasivat kisakeskukseen lähtöpaikalle, jossa heille tarjottiin lämmin ateria ja julistettiin kilpailun tulokset sekä palkittiin voittajat. Joukkueilla oli ruokailun ja palkintojen jaon välisenä aikana mahdollisuus käydä Raatin uimahallissa uimassa ja saunomassa. Lähtö kello 10.00, joukkueen numero pystyrivillä ja rastin numerot vaakarivillä Markkinointi Tiedotuskampanja aloitettiin sanomalehti Kalevan ennakkojutulla xx Opiskelijoille tapahtumasta tiedotettiin ylioppilaskunnan internetsivujen, sähköpostilistojen ja Oulun ylioppilaslehden kautta. AmazingOululle luotiin oma visuaalinen ilme ylioppilaslehden toimitusapulaisen Riikka Rosendahlin toimesta joulukuussa Tapahtumalle ryhdyttiin etsimään ulkopuolista rahoitusta mm. sponsorisopimusten kautta tammikuussa Sivu: 5

6 Verkkosivut AmazingOulu tapahtumalla oli www-sivut ( Sivuilla oli informaatiota itse kilpailusta sekä kilpailun säännöt. Myös osallistujien tapahtumaan ilmoittautuminen tapahtui sähköisesti www-sivujen kautta. Tapahtuman tukijat saivat näkyvyyttä sivuilla. Ohjeet kilpailijoille Osallistujille lähetettiin ohjeita pääsääntöisesti sähköpostitse ilmoittautumisen yhteydessä saatuihin sähköpostiosoitteisiin. Lopullinen ohjeistus annettiin lähtöpaikalla ennen kilpailun alkua. Yleisiä ohjeita ja ilmoittautumisohjeet olivat näkyvillä myös AmazingOulu - verkkosivuilla. VASTAUS ILMOITTAUTUMISEEN Hei, Joukkueenne ilmoittautuminen on otettu vastaan ja olette mukana kilpailussa. Varsinainen kilpailu alkaa 9.5. klo 10:00 NMKY:n talolta Kuusisaaresta ja päättyy samaan paikkaan klo 15:00, jonka jälkeen on tarjolla ruokaa ja mahdollisuus käydä Raatin uimahallissa saunomassa. Voittajat julistetaan & palkitaan n. 17:00. Paikalla pitää ilmoittautua 9:00-9:30 (NMKY:n talon kahviossa) ja kilpailijoille pidetään lyhyt kilpailu info alkaen 9:30. Lisätietoa / muistutuksen saatte vielä lähempänä kilpailua. Tervetuloa mukaan! -Ville Savilampi VIESTI JOUKKUEIDEN KAPTEENEILLE MUUTAMA PÄIVÄ ENNEN KISAA Tervetuloa AmazingOulu -kisaan! Joukkueiden ilmoittautuminen kisaan on 9.5. klo NMKY:n talolla Raatinsaaressa. Ilmoittautumisen jälkeen on lyhyt infotilaisuus osallistujille. Varsinainen kilpailu alkaa klo 10:00 samasta paikasta päättyy samaan paikkaan klo 15:00, jonka jälkeen on tarjolla ruokaa ja mahdollisuus käydä Raatin uimahallissa saunomassa. Kisa ajan joukkueilla on mahdollisuus säilyttää tavaroita, vaihtovaatteita yms. NMKY:n talolla. Kilpailijat saavat mukaansa 0,5 litran vesipullon ja sadetakit jokaiselle. Matkaan kannattaa varustautua säähän sopivilla rennoilla vaatteilla ja hyvillä juoksukengillä. Joukkueille on varattu ruokailu klo kasvisravintola Etrassa Karjasillalla. Jokainen joukkue voi itse valita ruokailun ajankohdan. Lisätietoja osoitteesta Oma juomapullo kannattaa kuitenkin varata mukaan, niin jano ei pääse yllättämään. Kaikki joukkueen jäsenet saavat käyttöönsä Koskilinjojen 1 päivän bussilipun matkustamista varten. Kaikki saavat myös Oulun kartan ja linja-autoaikatauluvihkon, jotta suunnistaminen rastilta toiselle on helpompaa. Voittajat julistetaan & palkitaan n. klo 17:00. Tervetuloa mukaan iloiseen kisaan! AmazingOulu -työryhmän puolesta Anne Sivu: 6

7 Säännöt OSALLISTUMINEN - Tapahtumaan voivat osallistua kaikki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan jäsenet. - Oulun yliopiston ylioppilaskunta voi kutsua tapahtumaan kutsujoukkueita, jotka eivät kuitenkaan ole mukana voiton tavoittelussa. - Jos joukkue joutuu peruuttamaan osallistumisensa, asiasta on heti ilmoitettava tapahtuman johdolle, muutoin osallistumismaksua ei palauteta. - Joukkueet otetaan tapahtumaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Tapahtumaan on varattu paikat 20 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle joukkueelle. - Mikäli ilmoittautumisia tulee enemmän kuin 20, nämä joukkueet jäävät varasijalle. Varasijoilla olevien joukkueiden yhteyshenkilöille ilmoitetaan henkilökohtaisesti, jos paikka tapahtumaan tulee jonkin toisen joukkueen peruutuksen myötä. TAPAHTUMA - Tapahtuma on täysin päihteetön. - Tapahtumapäivänä joukkueiden ilmoittautuminen järjestetään klo tapahtuman aloituspaikalla. - Tapahtuma alkaa klo ja päättyy klo Joukkueet lähtevät porrastetusti, kuitenkin niin, että kaikkien joukkueiden kilpailuaika on täsmälleen sama. - Tapahtumassa kuljetaan joukkueina. - Tapahtuman rastitehtävät suoritetaan joukkueina. - Tapahtuman päätyttyä kaikki joukkueet palaavat kisakeskukseen. - Mikäli joukkue keskeyttää tapahtuman, asiasta on ilmoitettava kisatoimistoon ja joukkueen on palattava kisakeskukseen. - Mikäli joukkue ei ehdi kiertää kaikkia rasteja määräajassa, joukkueen on palattava kisakeskukseen. - Keskeyttäneet joukkueet ja ne joukkueet, jotka eivät ehtineet määräajassa kiertää kaikkia rasteja, ovat pisteenlaskussa mukana tapahtumassa keräämillään pisteillä. - Joukkueen suoritukset voidaan hylätä ja joukkue voidaan poistaa tapahtumasta tapahtuman hengen vastaisen käytöksen vuoksi. Päätöksen hylkäämisestä tekee tapahtuman johto. - Mahdolliset protestit käsittelee tapahtuman johto. TURVALLISUUS - Tapahtuman järjestäjä ei vakuuta Amazing Oulu -tapahtuman osallistujia. - Tapahtuman järjestäjä ei vastaa tapahtuman aikana rikkoutuneesta tai kadonneesta omaisuudesta. - Tapahtumassa jaetaan jokaiselle kilpailijalle kisatoimiston ja lähimpien terveysasemien yhteystiedot. Sivu: 7

8 Projektin talous MENOT Bussiliput ja liikkuminen 215 Kilpailijoiden bussiliput 200 Vapaaehtoisten matkat 15 Mainonta, julisteet ja painotuotteet 258,52 Julisteet 70,52 Numerolaput 128 Kiitoskortit sponsoreille 60 Lämmin ruoka vapaaehtoisille ja kilpailijoille 87,8 Palkinnot 377,8 Voittajien palkinnot 4x Tuotekassit 100x3 177,8 Muut kulut 285,45 Toimistokulut ja muut vastaavat 33,1 Palkka kustannukset 2050 Sponsorien hankinnan kulut 381,8 YHTEENSÄ 3689,47 TULOT Omarahoitus 1539,47 Sponsorirahoitus 750 AVUSTUKSET YHTS 1400 OPM 0 YHTEENSÄ 3689,47 Sivu: 8

9 Hankerahoituksen hakeminen AmazingOululle haettiin rahoitusta Ylioppilaiden terveydenhoito säätiöltä (YTHS) sekä opetusministeriöltä. YTHS rahoitti tapahtumaa, opetusministeriö puolestaan piti tapahtuman järjestämistä osana ylioppilaskunnan sääntömääräistä toimintaa, jota olisi harjoitettava ilman hankerahoitustakin. Anomus hankerahasta yhteisölliseen terveyden edistämiseen YTHS, Oulun terveydenhoitoasema, Terveystyöryhmä Hankesuunnitelma: Amazing Oulu -kaupunkisuunnistus Luodaan uusi, Oulun yliopiston opiskelijoille suunnattu päihteettömien kaupunkisuunnistusten perinne, ja kootaan yhteistyötahojen verkosto, jotka ovat kiinnostuneita päihteettömien tapahtumien järjestämisestä. Amazing Oulu -kaupunkisuunnistus pohjautuu Turussa ja Tampereella kehitetylle idealle, joka on perustunut television Amazing Race -reality-kilpailusarjan konseptille. Suunnistuksessa 100 kilpailijaa jaetaan ryhmiin, jotka suorittavat erilaisia tehtäviä eri puolille Oulua sijoitetuilla rasteilla. Rasteilla on paitsi urheilullisia, myös tietovisa- yms. tehtäviä. Osalla rasteista käydään läpi hyödyllisiä taitoja, esimerkiksi ensiapua, alkusammutusta. Elämyksellisiä kokemuksia rasteilla voisivat olla seinäkiipeily tai melontatuokio. Hankkeen perustelut: Luodaan uusi, Oulun yliopiston opiskelijoille suunnattu päihteettömien kaupunkisuunnistusten perinne, ja kootaan yhteistyötahojen verkosto, jotka ovat kiinnostuneita päihteettömien tapahtumien järjestämisestä. Opiskelijoiden liiallinen alkoholinkäyttö on moneen kertaan tunnustettu monitahoinen ongelma. Opiskelijoiden alkoholinkäyttö voidaan nähdä sosiaalisena ongelma. Monesti alkoholinkäyttö on tiiviisti sidoksissa sosiaaliseen tilanteeseen. Se millaisia tapahtumia on tarjolla vaikuttaa paljon alkoholinkäytön määrään. Oulussa ei ole järjestetty vastaavaa suurta ja näkyvää alkoholitonta tapahtumaa. Amazing Oulu -kaupunkisuunnistuksessa on mukana useita yhteistyötahoja ja erityistä huomiota kiinnitetään terveydenedistämiseen. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä seikkailullinen ja elämyksellinen, jolloin osallistujat saavat positiivisia kokemuksia alkoholittomasta opiskelijakulttuurista. Toteutus: Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) on koonnut kaupunkisuunnistusta valmistelemaan johtoryhmän, johon kuuluvat OYY:n, Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPAn, Eurooppa-nuorten ja YTHS:n edustajat. Johtoryhmä on aloittanut toimintansa marraskuussa 2006, ja pohtinut suunnistuksen päämääriä. Rasteja on pitämässä 10 erilaista tahoa. Tavoitteet: Luoda uusi yliopisto-opiskelijoille suunnattu päihteettömien kaupunkisuunnistusten perinne, tv:stä tuttuun Amazing Race -konseptiin perustuen. Amazing Oulu -kaupunkisuunnistus on laadukas ja elämyksellinen vaihtoehto alkoholin juomiseen painottuvien opiskelijatapahtumien rinnalla. Sivu: 9

10 Amazing Oulu -kaupunkisuunnistuksen myötä opiskelijat tietous opiskelukaupungistaan syvenee. Hanke kokoaa tiiviin, hyvinvointityöstä ja päihteettömyydestä kiinnostuneiden tahojen verkoston. Aikataulu: Kaupunkisuunnistus valmistellaan talven aikana. Kaupunkisuunnistus toteutetaan Eurooppa-päivänä, 9. toukokuuta Merkittävin järjestelyponnistus ajoittuu siis vapun jälkeiseen viikkoon. Kustannusarvio: Haemme kokonaiskustannuksista puolta eli 1750 euroa. Muusta rajoituksesta vastaavat muut yhteistyötahot. Alustava kustannusarvio. Suurin epävarmuus on, palkataanko kaupunkisuunnistusta toteuttamaan projektityöntekijä. Asia on harkinnassa ja riippuu pitkälti OYY:n talousarviosta vuodelle 2007, joka hyväksytään joulukuun puolivälissä. Menot Bussiliput ja liikkuminen 900 Kilpailijoiden bussiliput 5x20x7 = 700 Vuokra-auto 120 Vapaaehtoisten matkat 100 Mainonta/julisteet, painotuotteet 450 Julisteet 300 Kisapassit 100 Kiitoskortit sponsoreille 50 Rastit 550 Tarvikehankinnat 200 Lämmin ruoka vapaaehtoisille 60x3,3 = 200 Eurooppa-päivän kahvitus 150 Palkinnot 400 Voittajien palkinnot 2x5x20 = 200 Tuotekassit 20x10 = 200 Tilat 400 (Seurakuntien tilat ilmaiseksi käytössä) Muu ohjelma 500 Toimistokulut ja muut vastaavat menot 300 Yhteensä 3500 Projektityöntekijän palkkakustannukset Kokonaispalkkio KK-palkkio (15h/vko, 700 /kk*3kk) 2100 Muut työnantajakustannukset 250 Yhteensä tai vaihtoehtoisesti Sivu: 10

11 Yhteistyötahot: Hankkeen anojina ovat YTHS Oulun terveydenhoito-asema, terveystyöryhmä yhteistyöjäsenineen, Oulun yliopiston hyvinvointiryhmä, Oulun yliopiston ylioppilaskunta, Eurooppa-nuoret Oulussa, Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPA, Sponsorit Sponsoreiden hankkiminen oli Oulun ylioppilaslehden ilmoitusmyyjän Kari Pesolan vastuulla. Tapahtumaa sponsoroivat seuraavat tahot: Oulun seurakuntayhtymä Uniresta Oy Psoas Oulunseudun OP Kasvisravintola Etra Oulun kaupungin liikuntavirasto Studio J. Ollila Sponsorikirje KUTSUMME TEIDÄT MUKAAN JOHONKIN AIVAN UUTEEN MITÄ? Amazing Oulu on uusi, päihteetön kaupunkisuunnistus, joka noudattelee TV:STA TUTTUA Amazing Raceideaa. Yliopiston opiskelijat suunnistavat 4 hengen joukkueilla Oulun kaupungin alueella erilaisilta toimintarasteilta toiselle mahdollisimman nopeasti. Vastaavanlaisia tapahtumia on järjestetty aiemmin Turussa ja Tampereella hyvällä menestyksellä. MILLOIN? Varsinainen kaupunkisuunnistus tapahtuu keskiviikkona 9. toukokuuta Nettisivuillamme tapahtuman rakentamista voi seurata jo nyt. MIKSI? OYY yhteistyökumppaneineen haluaa rakentaa tapahtuman, jollaista Oulussa ei ole ennen nähty. Amazing Oulu on seikkailullinen ja elämyksellinen. Tavoitteena on, että kaikki osallistujat, sekä kilpailijat että järjestäjät, saavat positiivisia kokemuksia päihteettömästä opiskelijakulttuurista. Myös positiivinen medianäkyvyys (Kaleva on jutussa mukana alusta asti) tukee tätä tavoitetta. Parhaimmillaan tapahtuma synnyttää uutta päihteetöntä toimintaa Oulun opiskelija- ja nuorisopiireissä. Pitkän aikavälin tavoitteena on luoda päihteettömistä tapahtumista kiinnostuneiden yhteistyötahojen verkosto ja vakiinnuttaa Amazing Oulu -tapahtuma vuosittaiseksi. MITEN MUKAAN? Haluamme tarjota Teille mahdollisuuden olla mukana tukemassa päihteettömämpää elämäntapaa. Etsimme sponsoreita kymmenelle rastille, joita pitävät mm. YTHS, Seurakunta, Eurooppanuoret, Partiolippukunta SOOPA, Oulun kaupunginteatteri jne. Pääsponsori -pakettimme sisältää: 1. Rasti nimettynä yrityksenne / tuotteenne mukaan 2. Yrityksenne logo ja tiedot tapahtuman nettisivulla 3. Yrityksenne logo ja tiedot tapahtuman julisteessa 4. Yrityksenne logo kilpailijoille jaettavassa heijastinliivissä 5. Näkyvyyttä Oulun ylioppilaslehdessä 6. Näkyvyyttä kaupungin alueella tapahtuman aikana 7. Tapahtuman luoma positiivinen imagovaikutus 8. Mahdollisuus olla pilotoimassa ennenäkemätöntä tapahtumaa Sivu: 11

12 Oulussa! Tämä kokonaisuus 250,- Sponsoripaketti ilman nimettyä rastia 150,- Räätälöimme yhdessä Teille sopivimman kokonaisuuden sekä rastin joka sopii parhaiten yrityksenne imagoon. Sponsorit valitaan mennessä. Ollaan lähiaikoina yhteydessä - kerron mielelläni lisää tästä jännittävästä, uudesta tapahtumasta! Amazingterveisin, Oulun yliopiston ylioppilaskunta Kilpailu kilpailun sisällä Kaikille joukkueille jaettiin lähdössä kertakäyttökamerat, joilla joukkueiden piti ottaa kuvia kilpailun aikana aiheesta päihteetöntä hauskanpitoa. Kilpailun jälkeen Oulun yliopiston ylioppilaskamerat ry järjestivät näyttelyn kilpailun aikana otetuista kuvista. Tällä tavalla saatiin kerättyä kuvamateriaalia tapahtumasta, jota voidaan toivottavasti hyödyntää myös tulevaisuudessa. Yhteenveto - kuinka tavoitteet saavutettiin? Tapahtumasta saatu hyvä palaute osoitti sen, että AmazingOulun kaltaisille päihteettömille tapahtumille on selkeästi tarvetta. Nyt osallistuneiden opiskelijoiden saamien positiivisten kokemusten perusteella voidaankin olettaa osallistuja määrän kasvavan tulevaisuudessa. Opiskelijat saivat tapahtuman järjestämisestä sekä siihen osallistumisesta positiivista näkyvyyttä ja tiukassa oleva käsitys opiskelijoiden järjestämien tapahtumien päihteellisyydestä sai uutta näkökulmaa. AmazingOulu keräsi yhteen monia järjestöjä, jotka toimivat osittain samalla alueella. Yksi tapahtuman järjestämisen alkuperäisistä tavoitteita oli juuri ylioppilaskunnan ja Oulussa toimivien järjestöjen yhteistyön lisääminen. Tulevaisuudessa yhteistyön tekemiselle on varmasti hyvät lähtökohdat olemassa AmazingOulu projektin pohjalta. Tapahtumassa ja sen järjestelyissä on vielä selkeästi kehitettävää esimerkiksi reitin suunnittelun suhteen. Järjestäjien saama kokemus kuitenkin helpottanee samankaltaisten tapahtumien järjestämistä seuraavilla kerroilla. Sivu: 12

13 Raportin kirjoittajat Ville Savilampi Amazing Oulu -projektisihteeri johtoryhmän pj Alma Tuiskula hallituksen jäsen OYY Wille Leppämäki Anne Ollikainen sosiaalipoliittinen sihteeri järjestösihteeri OYY OYY Sivu: 13

Vahvinmies-kilpailun säännöt

Vahvinmies-kilpailun säännöt Vahvinmies-kilpailun säännöt 1. Lajit ja niiden toteutus 1.1. Tukkipunnerrus - tukin paino on 65 kiloa - toteutusmuotona toistot/minuutti - tuomaristo laskee suoritukset ja täten myös hylkää vajaat punnerrukset

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ 18.11.2013 Paula Vilpponen Kuninkaankartanonkatu 7 57100 SAVONLINNA LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 railakkaasti raitis HANKKEEN TARKOITUS Hankkeen

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 7.3.2015 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO Kilpailukeskus

Lisätiedot

Thesis kilpailu

Thesis kilpailu Thesis 2007 -kilpailu Osallistuminen ja toimintatavat Kaarina Närhi, Oulun seudun ammattikorkeakoulu kaarina.narhi@oamk.fi Thesis - Tavoitteet lisätä AMK-tutkintojen tunnettuutta ja tuoda esille niiden

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 27.2.2016 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa perinteinen (P), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO

Lisätiedot

TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET

TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN 17.6.2010 KILPAILUOHJEET 1 PERUSTEET Tuusulan Voima-Veikot järjestää kansallisen keskimatkan suunnistuskilpailun Maailmancupin suunnistuskilpailun

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 WWW-ranki WWW-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018 KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018 1. Yleiset säännöt ja ehdot 1.1 Krombacher International GmbH, Hagener Strasse

Lisätiedot

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa - henkilökohtainen sprinttikilpailu ja parisprinttiviesti Henkilökohtaisen kilpailun ja viestin yhteiset ohjeet

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Team City Challenge 2015

Team City Challenge 2015 Ready to Launch Team City Challenge 2015 Kilpailun säännöt Kilpailuohjelmisto TAZ Jokaisella joukkueella tulee olla käytössään Android- tai ios-käyttöjärjestelmällä varustettu laite, johon voidaan ladata

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016. Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016. Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016 Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Tapahtuman suunnittelu ja valmistelu Vastuunjako Talousarvion laatiminen & avustukset Tiedottaminen

Lisätiedot

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi).

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi). 1 OLOSUHDETALKOOT 2011 SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. Kilpailun järjestäjä Schneider Electric Buildings Finland Oy Kellokukantie 2 PL 250 01300 Vantaa 2. Kilpailu ja sen tausta Schneider Electric

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus

Opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus Opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus Mitä tehtiin Lappeenrannassa? OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Miten arvioinnin tekeminen sujui? Tapaamisia 3 kertaa Työryhmä: YTHS:n edustus (johtava lääkäri,

Lisätiedot

TURVAA TENAVILLE SISÄLLÖN KUVAUS

TURVAA TENAVILLE SISÄLLÖN KUVAUS TURVAA TENAVILLE SISÄLLÖN KUVAUS TURVAA TENAVILLE Turvallisuusaiheisista rastipisteistä koostuva Nuoremmille alakoululaisille suunnattu liikenteen ja turvallisuuden teemapäivä TAPAHTUMAN KOHDERYHMÄ JA

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15 11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016

KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016 KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 1/2016. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160

LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160 SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ Paula Vilpponen YTHS, Savonlinnan toimipiste Kuninkaankartanonkatu 7 57100 Savonlinna LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160 LÄHDE LIIKKUMAAN

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET 12.11.2015 BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET Hakemuksen täytyy sisältää seuraavat asiat ja tiedot: 1. Esitelkää itsenne. Kertokaa nimenne, ikänne ja missä päin Helsinkiä asutte. Joukkueessa täytyy

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ).

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ). Parempi ruoka syyskuun kilpailu Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Parempi ruoka syyskuun arvonta, kilpailu 1.9.2014. 30.9.2014. Palkinto ja sen arvo:3 kpl smoothie-tuotepakettia, arvo noin 45 euroa

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry

Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen

Lisätiedot

Rollo-info. Rollo-kilpailut

Rollo-info. Rollo-kilpailut Rollo-info 2.2.2017 Rollo-kilpailut 9.-11.6.2017 Rollo-uinnit uidaan 9.-11.6. Hyvinkään Sveitsin ulkouimalassa 50m altaalla. Kilpailuihin voivat osallistua 10-12-vuotiaat tytöt ja 11-13-vuotiaat pojat.

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Kilpailukutsu SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018. Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut Kilpailusäännöt ja ohjeet 1 / 5 Kilpailussa noudatetaan IOF:n

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018 1 SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018 Nämä säännöt on käännetty suomeksi alkuperäisistä ruotsinkielisistä säännöistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sääntöjen alkuperäinen

Lisätiedot

JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012

JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012 JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012 Sosiaalisihteeri Hannu Järvistö Hallitusvastaava Elvi Juvonen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Linkkejä JYYn liikunta-avustuskriteerit ja lomakkeet http://jyy.fi/jarjestolle/avustukset/jyyn-liikunta-avustukset/

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Tapahtumajärjestämisen ABC. ISYY:n järjestökoulutus Joensuussa 6.2. ja Kuopiossa

Tapahtumajärjestämisen ABC. ISYY:n järjestökoulutus Joensuussa 6.2. ja Kuopiossa Tapahtumajärjestämisen ABC ISYY:n järjestökoulutus Joensuussa 6.2. ja Kuopiossa 7.2. 2018 Keskustelua: Mikä on ollut mielestäsi paras opiskelijatapahtuma? Miksi? Mitä hyvän tapahtuman järjestäminen vaatii?

Lisätiedot

1. Valtakunnallisesti ja kansainvälisesti menestyneiden urheilijoiden ja joukkueiden huomioiminen

1. Valtakunnallisesti ja kansainvälisesti menestyneiden urheilijoiden ja joukkueiden huomioiminen OHJEET HUOMIOIMISEEN JA MARKKINOINTIYHTEISTYÖSOPIMUKSIIN Tähän asiakirjaan on kerätty periaatteet, joiden mukaan Nurmijärven kunta huomioi ja palkitsee menestyneitä ja ansioituneita henkilöitä ja yhdistyksiä.

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Kevyt-olo rastit Iisalmi 08.06.2019 KILPAILUOHJEET Kilpailun joht. Martti Huusko Kilpailun/ratavalvoja: Hannu Kankkunen Tulospalvelun johtaja: Veijo Vainikainen Ratamestarit: Ritva Partanen, lasten radat

Lisätiedot

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Liikkumisen ohjauksen hanke Lappeenrannassa ja Loimaalla - Loppuraportti 16.11.2017 - Hankkeen lähtökohdat ja rahoitus Työmatkaliikkumisen aktivointihanke

Lisätiedot

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

Suomen joukkueen Viestintä

Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro

Lisätiedot

www.pedart.fi/pikonlinna-swimrun Pikonlinna SwimRun 16.6.2018 lauantaina Kangasalla kello 10.00 lähtee Kokeile Swimrun kilpailu kello 12.00 lähtee Pikonlinna Swimrun kilpailu YHTEISLÄHTÖ YHTEISLÄHTÖ Säännöt

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

Vesisankarit Sankarimaa to 26.5

Vesisankarit Sankarimaa to 26.5 Opettajainfo 12.5.2016 Vesisankarit Sankarimaa to 26.5 ESIMERKKI OPETTAJAINFOSTA Tervetuloa luokkasi kanssa Vesisankarit -tapahtumaan torstaina 26.5.2016 Sankarimaan uimahalliin ja urheiluhalliin (Sankarimaantie

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala 31.8.2014 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Aluemestaruuskilpailu 2014 nimiseen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT...

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT... SÄÄNNÖT Sujuva! Säännöt Sivu 2 (6) SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 INFOTYÖPAJAT... 4 4 SARJAT JA OSALLISTUJAT... 4 5

Lisätiedot

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) 6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)

Lisätiedot

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Järjestäjänä Savogrow Oy & kumppanit Tule mukaan kumppaniksi Suomen suurimpaan yritysten sparrausprosessiin! Kasvu Open haastaa start again -yritykset kasvuun

Lisätiedot

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen Semifinaalien käytännön järjestelyt Sami Karjalainen Esittely Sami Karjalainen 36v, Kainuun ammattiopisto, Kajaani Sähkö- ja automaatioalan opettaja Insinööri ylempi amk, master of engineering Opettajana

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11 27.4.2018 1(5) Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina 1.5.2018 klo 11 Vappurastit 2018 on avoin, kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Toivalan kentällä

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä Dr. Oetkerin kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ).

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä Dr. Oetkerin kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ). Koko Suomi leipoo - Joulukakkukisa Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Koko Suomi leipoo - Joulukakkukisa, kilpailu 10.11.2014. 7.12.2014. Palkinto ja sen arvo: Kilpailun pääpalkintona on 1 kpl OBH Nordica

Lisätiedot

Tervetuloa Thesisopinnäytetyöseminaariin!

Tervetuloa Thesisopinnäytetyöseminaariin! Tervetuloa Thesisopinnäytetyöseminaariin! Thesis-yhteyshenkilöt Thesis-arviointiraatien jäsenet Opinnäytetyön ohjaajat Opinnäytetyön kehittämisestä kiinnostuneet Thesis-hankkeen tavoitteet Kehittää opinnäytetöiden

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus -PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus Sisältö 1. HANKKEEN YHTEYSTIEDOT...3 2. HALLINNOIJA, TOTEUTUSORGANISAATIO JA RAHOITTAJAT...3 3. HANKKEEN AIKATAULU...5 4. TAUSTA JA KEHITTÄMISTARPEEN

Lisätiedot

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset

VETURI V. Ryhmätöiden tuotokset VETURI V Ryhmätöiden tuotokset Tuotettu Kurussa 7.-8.4.2006 Teema 1: Callidus-tuutorointi Vetäjät: tutorsihteeri Heidi Kerbs, HAMOK ja tutorvastaava Jari Nurmi, RANKA 1.1 AMK:N ROOLI (rahoitus? yhteistyökumppanit?

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö

Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 15.5.2019 Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö Tapaamisen tavoitteet Kuulla Ruokakunta-hankkeen alustavista suunnitelmista

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen.

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. JOHDANTO Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. Mallin tarkoituksena on antaa seuraaville toimintapäivän tekijöille ideoita

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 06/2013 4.3.2013 klo 12.00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Anton Kurttila Taneli Sihvonen Riku Yliviuhkola Aleksi Oja Tuomas Timonen

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018

KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018 KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018 2.-4.2.2018 Alavieskan Lumikurussa (osoite: Lumikuruntie 155, 85200 Alavieska) OHJELMA JA AIKATAULU 1. Kilpailupäivä pe 2.2.2018 12:00 Kisakanslia avautuu 15:00

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 34. Rastijahti Pöytyällä 16.10.2011 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Grillikuume Weber-kilpailu 2015

Grillikuume Weber-kilpailu 2015 Grillikuume Weber-kilpailu 2015 Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Grillikuume - Weber-kilpailu, 22.4.2015. 1.7.2015. Palkinto ja sen arvo: Viikkokilpailu 1: Weber-grillituotesetti, 105,5 euroa Viikkokilpailu

Lisätiedot

Karhujahti III h & 3h Rogaining tapahtuma la Laitasaari

Karhujahti III h & 3h Rogaining tapahtuma la Laitasaari Karhujahti III 2017 2h & 3h Rogaining tapahtuma la 9.9.2017 Laitasaari Suunnistajat, vaeltajat, retkeilijät, polkujuoksijat, seikkailu-urheilijat, yritykset, kaveriporukat ja perheet tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Kulttuuritoimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2019

Kulttuuritoimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kulttuuritoimikunta 08.04.2019 PÖYTÄKIRJA 2/2019 9 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 11 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 12 Kulttuuri

Lisätiedot

RESCUE RACE-KILPAILUN SÄÄNNÖT 2011

RESCUE RACE-KILPAILUN SÄÄNNÖT 2011 1(5) RESCUE RACE-KILPAILUN SÄÄNNÖT 2011 Rescue Race-kilpailun säännöt on hyväksytty Markku H Aarnion säätiön hallituksessa 19.1.2010 ja niihin on tehty tarkennuksia 14.01.2011 säätiön hyväksymänä. 1. RESCUE

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

www.pedart.fi/pikonlinna-swimrun Pikonlinna SwimRun 11.6.2016 lauantaina Kangasalla kello 10.00 lähtee Kokeile Swimrun kilpailu kello 12.00 lähtee Pikonlinna Swimrun kilpailu YHTEISLÄHTÖ YHTEISLÄHTÖ Säännöt

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot