Kilpailuaika on Tulokset julkistetaan Kalevala Korun verkkosivuilla. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kilpailuaika on 3.12.2012 15.3.2013. Tulokset julkistetaan 9.4.2013 Kalevala Korun verkkosivuilla. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti."

Transkriptio

1 Uusi Koru -korusuunnittelukilpailu Kalevala Korun 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kilpailusäännöt 1. Kilpailu ja kilpailun järjestäjä Kalevala Koru Oy on alansa suurin yritys Suomessa ja Pohjoismaiden suurin koruvalmistaja. Tänä vuonna vietettävän 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kalevala Koru julistaa Uusi Koru korusuunnittelukilpailun (jäljempänä Kilpailu ). Kilpailun järjestäjä on Kalevala Koru Oy (y-tunnus: ), Strömbergintie 4, Helsinki (jäljempänä Kalevala Koru tai Kilpailun järjestäjä ). Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Teollisuustaiteen Liitto Ornamon kanssa. 2. Kilpailun tausta ja tavoitteet Modernin korun mukaantulo Kalevala Korun mallistoon tapahtui jo vuonna 1947, jolloin järjestettiin ensimmäinen korusuunnittelukilpailu luomaan toimeksiannosta modernia suomalaista korumuotoilua. Tuossa kilpailussa palkittiin muun muassa Kaj Franck, Kirsti Ilvessalo ja Nanny Still. Siitä lähtien Kalevala Korun mallistossa on ollut sekä historiallisia että moderneja korumalleja. Uutta muotoilua on viety rohkeasti eteenpäin muun muassa suunnittelukilpailujen kautta. Niin nytkin. Haemme Kilpailulla nykymuotoilijoiden näkemyksiä siitä, millainen on tämän päivän Kalevala Koru. 3. Kilpailun aikataulu Kilpailuaika on Tulokset julkistetaan Kalevala Korun verkkosivuilla. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 4. Kilpailun osallistujat Kilpailu on avoin Suomessa asuville muotoilualan ammattilaisille ja alan opiskelijoille (jäljempänä Kilpailija/t ). Yritykset, työryhmät ja yhteisöt, Kalevala Korun henkilökunta tai muotoilijat, joiden malleja on Kalevala Korun tämän hetkisessä mallistossa, juryn jäsenet ja heidän liikekumppaninsa tai perheenjäsenet eivät voi osallistua Kilpailuun. 5. Jury Riitta Huuhtanen, Juryn puheenjohtaja, toimitusjohtaja, Kalevala Koru Oy Kirsti Doukas, kultaseppä, taiteen maisteri, korumuotoilija

2 Minna Juti, päätoimittaja, Gloria-lehti Pekka Toivanen, muotoilija, toimitusjohtaja, Muotohiomo Oy Jenni Haukio, tasavallan presidentin puoliso 6. Kilpailun sihteeri Kilpailun sihteeri, Kalevala Korun tuotepäällikkö Mari Kotka, vastaa kaikkiin Kilpailuun liittyviin tiedusteluihin ja toimii yhteyshenkilönä juryn ja Kilpailijoiden välillä. Vastaukset kysymyksiin näkyvät Kalevala Korun verkkosivuilla 3 arkipäivän kuluessa. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen: suunnittelukilpailu@kalevalakoru.fi Tiedusteluihin vastataan saakka ja jälleen alkaen. 7. Palkinnot Ensimmäinen palkinto 5000 Toinen palkinto 3000 Kolmas palkinto 2000 Kalevala Korulla on oikeus ottaa voittaneiden Kilpailijoiden korut / korusarjat Kalevala Korun mallistoon vuonna Jos näin tapahtuu, voittanut Kilpailija sitoutuu tekemään Kalevala Korun kanssa tuolloin erillisen Kalevala Korun sen hetkisiä sopimusehtoja vastaavan suunnittelijasopimuksen. Palkintojen yhteissumma on Jury voi nimetä kunniamainintoja sekä jakaa yksimielisellä päätöksellä palkintosumman myös toisin. Palkinnot maksetaan voittajille kuukauden sisällä palkintojen ilmoittamisesta. Juryn päätös on lopullinen. 8. Kilpailutöitä koskevat vaatimukset ja osallistumisohjeet Kaikkien kilpailutöiden tulee olla ammattimaisesti toteutettuja ja niihin liittyvän dokumentaation tulee olla julkaisukelpoista. Vain yksi koru tai korusarja sallitaan kilpailijaa kohden. Jokaisella korulla tulee olla nimi. Korusarjalla voi olla myös yhteinen nimi. Kilpailumateriaalina tulee toimittaa enintään kolme A4 (210 x 297 mm) kokoista planssia kustakin korusta. Yhdellä planssilla tulee olla esityskuva korusta. Toisen planssin tulee sisältää projektiokuvat mittoineen. Kolmannen planssin tulee esittää kuvallisesti korun käyttötapa. Kuvien toteutustapa on muutoin vapaa. Kilpailutyöhön voi halutessaan sisällyttää myös hahmomalleja. Hahmomallit tulee toteuttaa kilpailijan omalla kustannuksella.

3 Kilpailuun ei hyväksytä töitä, joilla kilpailija on jo aiemmin osallistunut korusuunnittelukilpailuihin, tai joita on jo toteutettu myynti-, näyttely- tai muuta tarkoitusta varten. Kilpailutyöt eivät saa loukata kenenkään immateriaalioikeuksia. Kilpailija vastaa siitä, ettei kilpailutyö loukkaa kenenkään tekijänoikeuksia tai muita immateriaalioikeuksia, eikä ole vastoin hyvää tapaa, lakia tai viranomaisten määräyksiä. Kilpailun järjestäjällä ei ole velvollisuutta tarkistaa kilpailutyöhön kohdistuvia immateriaalioikeuksia tai muita oikeuksia. Kilpailija nimenomaisesti vapauttaa Kilpailun järjestäjän kaikesta vastuusta, joka liittyen kolmansien osapuolien esittämiin vaatimuksiin Kilpailutyöhön liittyen. Kilpailija vastaa omalla kustannuksellaan Kilpailutyöhön liittyvistä riitaisuuksista ja niistä aiheutuvista mahdollisista oikeudenkäynti- yms. kustannuksista, vahingonkorvauksista ja muista mahdollisista korvausvelvoitteista. Kilpailutyön mukana tulee toimittaa huolellisesti suomen kielellä täytettynä näiden kilpailusääntöjen liitteenä oleva osallistumislomake. Korujen toteutuksessa käytettäväksi ajatelluista metalleista, jalokivistä ja muista materiaaleista sekä korujen rakenteellisista ominaisuuksista tulee kirjoittaa lyhyt kuvaus. Kirjallisten esitysten tulee olla ytimekkäitä ja sisältää tietoa kilpailutyön luomisprosessiin liittyneestä ajatustyöstä sekä muista asioista, joiden kilpailija kokee olennaisesti liittyvän kilpailutyöhönsä ja toivoo tulevan tuomariston tietoon. Kaikkiin kilpailuehdotukseen sisältyviin materiaaleihin tulee merkitä kilpailijan itsensä valitsema nimimerkki. Nimimerkki merkitään planssien oikeaan yläkulmaan sekä osallistumislomakkeeseen sille osoitettuun kohtaan. Kaikkien kilpailutöiden on oltava kilpailun järjestäjällä viimeistään ja sen jälkeen saapuneita töitä ei hyväksytä Kilpailuun. 9. Kilpailutöiden ja Kilpailijoiden henkilötietojen käyttäminen Kilpailutyöt arvioidaan anonyymeinä. Kilpailutyön mukaan tulee liittää kilpailijan nimimerkillä merkitty suljettu läpinäkymätön kirjekuori. Kirjekuoren sisältä tulee löytyä kilpailijan yhteystiedot (nimi, postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite) sekä ansioluettelo, josta ilmenee kilpailijan koulutus- ja ammatillinen tausta. Kilpailussa palkitut Kilpailutyöt tulevat saamaan julkisuutta. Järjestäjällä on oikeus esitellä palkittuja Kilpailutöitä erilaisissa tapahtumissa vuosien ajan. Kilpailijan niin toivoessa (merkintä osallistujalomakkeessa) palautetaan kilpailutyö, joka ei tule Kilpailussa palkituksi. Mikäli Kilpailijan osoite tai palautusosoite muuttuu Kilpailun ollessa käynnissä, on asiasta ilmoitettava Kilpailun sihteerille välittömästi. Mikäli osoitteenmuutoksesta ei ole ilmoitettu, Kilpailun järjestäjä ei vastaa siitä mahdollisesti aiheutuvista menetyksistä. 10. Kilpailun kieli Kilpailun kieli on suomi. Kaikkien Kilpailua koskevien yhteydenottojen sekä kilpailutöihin liittyvien kirjallisten esitysten tulee olla suomenkielisiä.

4 11. Kilpailusta poissulkeminen Kilpailutyöt, jotka eivät täytä näissä kilpailusäännöissä esitettyjä ehtoja tai jotka ovat Suomen lainsäädännön tai hyvän tavan vastaisia, voidaan sulkea Kilpailun ulkopuolelle. 12. Tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet Kilpailijoiden suositellaan hakevan mallioikeusrekisteröintiä kilpailutyölleen ennen niiden jättämistä Kilpailuun. Tällöin Kilpailijalla säilyy oikeus kilpailutyön hyväksikäyttöön ja siten muotoilutyön tuloksiin. Kilpailun järjestäjä ei ole vastuussa mallioikeusrekisteröinnin hakematta jättämisestä kilpailijalle mahdollisesti aiheutuvista seuraamuksista. Jos Kilpailija on hakenut mallioikeusrekisteröintiä kilpailutyölleen, Kilpailijan yhteystiedoilla varustetun suljetun kirjekuoren tulee sisältää tieto mallioikeusrekisteröinnin hakemisesta, omistajasta sekä mallioikeusrekisteröinnin rekisteröintinumero. 13. Kalevala Korun käyttöoikeus Kilpailun järjestäjällä on oikeus päättää palkittujen kilpailutöiden ottamisesta käyttöönsä viimeistään 12 kuukauden ajan Kilpailun tulosten julkistamisesta ja Kilpailijat eivät tuona aikana voi käyttää kilpailutöitä tai tarjota kilpailutöitä muiden käyttöön. Kilpailun järjestäjä tai Kilpailija eivät saa käyttää kilpailutyötä mihinkään tarkoitukseen ilman Kilpailijan ja Kilpailun järjestäjän välistä erillistä edellä kohdassa 7 mainitun mukaista kirjallista sopimusta. Mikäli Kilpailun järjestäjä ei ole 12 kuukauden sisällä Kilpailun tulosten julkistamisesta tehnyt sopimusta ko. Kilpailijan kanssa, Kilpailun järjestäjän käyttöoikeus kilpailutyöhön raukeaa. Mikäli Kalevala Koru ja Kilpailija ovat em. mukaisesti sopineet kilpailutyön käytöstä tuomalla sen Kalevala Korun mallistoon, Kalevala Korulla on rajoittamaton yksinoikeus käyttää Kilpailijan kilpailutyötä omassa liiketoiminnassaan, mm. markkinoinnissaan ja viestinnässään valitsemissaan medioissa sekä Kalevala Korun tuotteissa ja tuotepakkauksissa, ja antaa yhteistyökumppaneilleen em. tarkoituksen edellyttämiä käyttöoikeuksia. Oikeudet ovat voimassa rajoittamattoman ajan. Kalevala Koru kunnioittaa Kilpailijan tekijänoikeuden moraalisia oikeuksia. Kilpailija hyväksyy sen, että Kalevala Koru voi muokata kilpailutyötä tuotannollisista ja/tai teknisistä syistä. 14. Tulosten julkistaminen Kilpailun tulokset julistetaan Kilpailutöiden palauttaminen Kilpailutyöt, joita ei ole palkittu, palautetaan palautusta pyytäneille Kilpailijoille.

5 16. Vakuutus Kilpailija vastaa itse kilpailutyönsä vakuuttamisesta katoamisen tai kuljetuksista tai käsittelystä aiheutuneen vaurioitumisen varalta. Kalevala Koru Oy ei vastaa kadonneista kilpailutöistä. Kilpailun järjestäjä vastaa kilpailuehdotuksen turvallisuudesta ja vakuuttamisesta ehdotuksen vastaanotettuaan. 17. Lisätietoja Lisätietoja ja Kilpailun säännöt on saatavissa osoitteesta: Kilpailutöiden postitus Kilpailutöihin tulee merkitä selkeästi Uusi Koru -korusuunnittelukilpailu. Työt postitetaan osoitteeseen Kalevala Koru Oy Strömbergintie Helsinki

LUMINORD Seminaarin ohjelma

LUMINORD Seminaarin ohjelma LUMINORD 2014 2.4.2014 Seminaarin ohjelma Klo 14:00 Tervetuloa Aalto PROhon, muutama sana Aalto PROn Valon arkkitehtuuri-kurssista, Elisabeth Pesola, Aalto University Executive Education Oy 14:05 Luminord

Lisätiedot

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU Kymenlaakson ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimiala järjestää kansainvälisen muotoilukilpailun

Lisätiedot

LUMINORD

LUMINORD LUMINORD 2016 19.4.2016 Seminaarin ohjelma Klo 13:00 Tervetuloa Luminord Valaisinkilpailun seminaariin 13:05 Luminord 2016 kilpailu, Risto Hiltunen Sähkösuunnittelijat NSS ry 13:30 Yleistä sekä sisä- että

Lisätiedot

HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!"#$%&#$%"'!!!"%(%%(%"'!!!")*&%+)"' MUOTOILUKILPAILU 2011

HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!#$%&#$%'!!!%(%%(%'!!!)*&%+)' MUOTOILUKILPAILU 2011 HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 HELPOTUS KILPAILUTEHTÄVÄ HELPOTUS -muotoilukilpailu 2011 MUOTOILUKILPAILU on kaksivaiheinen tuotesuunnittelukilpailu, 2011

Lisätiedot

HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU

HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU :N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä ja tarkoitus Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos () tuottaa Helsingin seudun raitiovaunu-

Lisätiedot

Kilpailuaika on 9.9.2015-4.5.2016. Kilpailu julkistetaan Habitaren yhteydessä AHead! areenalla 9.9.2015 klo 13.45

Kilpailuaika on 9.9.2015-4.5.2016. Kilpailu julkistetaan Habitaren yhteydessä AHead! areenalla 9.9.2015 klo 13.45 SUOMI 100 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ Maamme täyttää sata vuotta 6.12.2017. Yksitoista vuotta nuorempi Isku haluaa muistaa synnyinseutujaan järjestämällä Muotoilukilpailun, joka juhlistaa

Lisätiedot

Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award 2013 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT

Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award 2013 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT RD Velho Design Award 2013 Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI RD Velho Design Award 2013 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT Muotoilukilpailun järjestää RD Velho Oy yhdessä Normet Oy:n kanssa kanssa RD Velho Oy on voimakkaasti

Lisätiedot

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Irrallisen valaisimen tai valaisinparin suunnittelu rakennushistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin Presidentinlinnaan tai Eduskuntataloon.

Irrallisen valaisimen tai valaisinparin suunnittelu rakennushistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin Presidentinlinnaan tai Eduskuntataloon. 1 KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1 Kilpailun järjestäjät ja tarkoitus 1.2 Kilpailutehtävä Sähkösuunnittelijat NSS ry, Suomen Valoteknillinen Seura ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ja Sähköteknisen Kaupan

Lisätiedot

Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu

Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu Päivitetty 25.3.2011 Kilpailusäännöt Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu 1 Kilpailun järjestäjä Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy 2 Kilpailun voimassaoloaika

Lisätiedot

KOTOISA. tuotesuunnittelukilpailu. Liikelahja, joka kertoo tarinan

KOTOISA. tuotesuunnittelukilpailu. Liikelahja, joka kertoo tarinan KOTOISA tuotesuunnittelukilpailu Liikelahja, joka kertoo tarinan KILPAILUOHJELMA Mikkelin kaupunki ja etsivät yhteisen suunnittelukilpailun avulla uusia kotiin ja vapaaajan asumiseen liittyviä tuotteita,

Lisätiedot

VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma

VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma Harjun alue 3.2.2010 TAUSTAA Jyväskylän kaupunki järjestää Harjun alueen Valaistussuunnittelun ideakilpailun. Tulos julkistetaan Valon kaupunki tapahtuman

Lisätiedot

ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ AIKATAULU JA KILPAILUN VAIHEET

ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ AIKATAULU JA KILPAILUN VAIHEET ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ Isku täyttää 90 vuotta 2018. Suomea yksitoista vuotta nuorempi Isku haluaa muistaa synnyinseutujaan järjestämällä Muotoilukilpailun, joka juhlistaa

Lisätiedot

ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN

ORNAMON JÄSENTEN TOIMIALAAN KUULUVIA SUOMESSA JÄRJESTETTÄVIÄ KILPAILUJA VARTEN Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry Annanakatu 16 b 35-36 00120 Helsinki puh (09) 68 777 40 office@ornamo.fi www.ornamo.fi ORNAMON KILPAILUSÄÄNNÖT KILPAILUSÄÄNNÖT YLEISEN KILPAILUN JA KUTSUKILPAILUN OHJELMAKAAVIO

Lisätiedot

Trendikkäimmät kynnet -kilpailu, säännöt ja rekisteriseloste

Trendikkäimmät kynnet -kilpailu, säännöt ja rekisteriseloste Trendikkäimmät kynnet -kilpailu, säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä LUMENE Oy:n kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani")

Lisätiedot

VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT

VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT 4.11.2014 VALTION TAIDETEOSTOIMIKUNNAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 Kilpailun tarkoituksena on kullekin kilpailulle laaditun ohjelman mukaan aikaansaada luonnoksia, joiden pohjalta kilpailun päämääränä oleva teos

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi.

Lisätiedot

Ikuista sädehtivin silmämeikkisi -kilpailu, säännöt ja rekisteriseloste Ikuista sädehtivin silmämeikkisi -kilpailu

Ikuista sädehtivin silmämeikkisi -kilpailu, säännöt ja rekisteriseloste Ikuista sädehtivin silmämeikkisi -kilpailu , säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä LUMENE Oy:n kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani") 2. Kilpailuun osallistuminen

Lisätiedot

KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN

KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN Kymenlaakson ammattikorkeakoulun muotoilun toimipiste järjestää muotoilukilpailun muotoilualan ja arkkitehtuurin opiskelijoille 26.9.2006 19.9.2007. Kilpailu on jatkoa vuonna

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa.

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Säännöt Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Teema: Cutrin Pohjoisen luonnon taika Suunnittele ja toteuta oma näkemyksesi: Mihin

Lisätiedot

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki 31.10.2016 subst. [kuvataidekilpailu] kilpailu, jossa kahdelta tai useammalta taiteilijalta pyydetään

Lisätiedot

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA SÄÄNNÖT 6.3.2012 Kilpailusäännöt ARVOKAS Sivu 2 (6) ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA -KILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 OSALLISTUJAT...

Lisätiedot

Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi

Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi Ratkaisu:Martta Marttaliitto julkistaa kaikille avoimen Ratkaisu:Martta -kilpailun, jonka pääpalkintona on 10 000 euroa suomalaisten arkea helpottavan innovaation

Lisätiedot

Veikkauksen Kiitä naapuriasi -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste

Veikkauksen Kiitä naapuriasi -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste n säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä MTV Oy,, 00240 Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä Veikkaus Oy:n kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani")

Lisätiedot

Big Brother -faniraportoijakisan säännöt ja rekisteriseloste

Big Brother -faniraportoijakisan säännöt ja rekisteriseloste Big Brother -faniraportoijakisan säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") 2. Kilpailuun osallistuminen Kilpailuun voi osallistua Internetissä täyttämällä kilpailulomakkeen.

Lisätiedot

Tuomaristo kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin seikkoihin kilpailuehdotuksia arvioidessaan:

Tuomaristo kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin seikkoihin kilpailuehdotuksia arvioidessaan: Kilpailun säännöt 1. Kilpailun nimi 2. Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää kotimainen parketinvalmistaja Timberwise Oy, Juvantie 222, 32200 Loimaa, jonka materiaalista kilpailutyö tulee olla suunniteltu

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. 1.1 Kilpailun järjestäjät ja kilpailun kohde

Kilpailuohjeet. 1.1 Kilpailun järjestäjät ja kilpailun kohde Kilpailuohjeet 1.1 Kilpailun järjestäjät ja kilpailun kohde Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Puumalan kunta ja C2 SmartLight Oy yhteistyössä järjestävät ideakilpailun, jonka tavoitteena on esitellä

Lisätiedot

Järjestäjä Oy Gustav Paulig Ab

Järjestäjä Oy Gustav Paulig Ab Järjestäjä Oy Gustav Paulig Ab Osallistuminen Voit osallistua kampanjaan ottamalla Elvis-selfien Frezza Limited Edition -pullon kanssa, tägäämällä kuvan #ABCFREZZA ja jakamalla sen Instagramissa. Kampanjaan

Lisätiedot

Big Hero 6 -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste

Big Hero 6 -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste Big Hero 6 -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä The Walt Disney Company Nordicin kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani")

Lisätiedot

Kevyen kutsukilpailun mallit

Kevyen kutsukilpailun mallit Kevyen kutsukilpailun mallit Suomen Taiteilijaseuran mallikokoelmassa on kevyen kutsukilpailun osalta julkaistu seuraavat kolme mallia. Niistä ensimmäistä, kilpailuohjelman mallia kevytkilpailun järjestäjän

Lisätiedot

Mainoselokuvakilpailu 2009. Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

Mainoselokuvakilpailu 2009. Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Esiintymisen ja kuvauspaikan käyttöoikeussopimus Jokaisen mainoselokuvassa pelkällä äänellään tai kasvoillaan tunnistettavasti esiintyvän henkilön tulee allekirjoittaa esiintyjäsopimus. Jokaisesta valmiissa

Lisätiedot

Holiday Clubin Kingi-kilpailun säännöt ja rekisteriseloste

Holiday Clubin Kingi-kilpailun säännöt ja rekisteriseloste Holiday Clubin Kingi-kilpailun säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä Holiday Club Resorts Oy:n kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani")

Lisätiedot

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ).

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ). Parempi ruoka syyskuun kilpailu Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Parempi ruoka syyskuun arvonta, kilpailu 1.9.2014. 30.9.2014. Palkinto ja sen arvo:3 kpl smoothie-tuotepakettia, arvo noin 45 euroa

Lisätiedot

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU JYVÄSKYLÄ TAMPERE VANTAA ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU KILPAILUN JULKISTUS JA TUTKIMUSSEMINAARI 28.2.2018 www.asuntoreformi2018.fi #asuntoreformi2018 KILPAILUOHJELMA 1. KILPAILUKUTSU 2. KILPAILUTEKNISET

Lisätiedot

DAP-kilpailun säännöt ja rekisteriseloste

DAP-kilpailun säännöt ja rekisteriseloste DAP-kilpailun säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä DAPin kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani") 2. Kilpailuun osallistuminen

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 VALTIONEUVOSTO 200 VUOTTA -JUHLARAHA

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 VALTIONEUVOSTO 200 VUOTTA -JUHLARAHA JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Valtioneuvosto 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi. Palkintolautakuntaan

Lisätiedot

Tuhkimo -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste. Collection kynsilakkasetin.

Tuhkimo -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste. Collection kynsilakkasetin. Tuhkimo -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä The Walt Disney Company Nordicin kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani")

Lisätiedot

Kirjoituskilpailu. "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia."

Kirjoituskilpailu. Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia. Kirjoituskilpailu "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia." Tiesitkö, että Euroopan unioni (EU) on peräkkäisten laajentumisten ansiosta maailman suurin talousalue, jossa on yli 500 miljoonaa

Lisätiedot

Ensimmäinen markka ja numismatiikka - juhlarahan suunnittelukilpailu

Ensimmäinen markka ja numismatiikka - juhlarahan suunnittelukilpailu 1/7 Ensimmäinen markka ja numismatiikka - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun

Lisätiedot

Europolin valokuvakilpailu 2010

Europolin valokuvakilpailu 2010 Europol julistaa avatuksi kilpailun vuoden 2010 parhaasta lainvalvonta-aiheisesta valokuvasta Voittajakuvan on tarkoitus kuvata poliisin ja muiden lainvalvontaviranomaisten haastavaa ja palkitsevaa työtä

Lisätiedot

Monikulttuurisuus - juhlarahan suunnittelukilpailu

Monikulttuurisuus - juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Monikulttuurisuus - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Monikulttuurisuus

Lisätiedot

100Syke. - kilpailun säännöt ja rekisteriseloste. 1. Kilpailunjärjestäjä Jokifysio Oy Pori

100Syke. - kilpailun säännöt ja rekisteriseloste. 1. Kilpailunjärjestäjä Jokifysio Oy Pori 100Syke - kilpailun säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailunjärjestäjä Jokifysio Oy 2. Kilpailuun osallistuminen Kilpailuun voi osallistua internetissä täyttämällä arvontalomakkeen. Kilpailuun osallistuminen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT...

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT... SÄÄNNÖT Sujuva! Säännöt Sivu 2 (6) SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 INFOTYÖPAJAT... 4 4 SARJAT JA OSALLISTUJAT... 4 5

Lisätiedot

Open Arctic Challenge - kilpailu. Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat

Open Arctic Challenge - kilpailu. Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat Open Arctic Challenge - kilpailu Anna Keskitalo Data-asiantuntija 6Aika - Avoin data ja rajapinnat www.ouka.fi/oac Idea Digitaalisen avoimuuden innovaatiokilpailu Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueella.

Lisätiedot

Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun.

Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun. Habitare-suunnittelukilpailu 2018 Messukeskus ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu järjestävät suunnittelukilpailun. Kilpailuun kutsutaan osallistumaan Suomessa arkkitehtuurin ja muotoilun

Lisätiedot

Osallistumisaika alkaa 6.2.2015 ja päättyy 6.3.2015. Päättymisajan jälkeen vastaanotettuja vastauksia ei oteta huomioon.

Osallistumisaika alkaa 6.2.2015 ja päättyy 6.3.2015. Päättymisajan jälkeen vastaanotettuja vastauksia ei oteta huomioon. 1. Järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") 2. Osallistumiskelpoisuus Kilpailuun voivat osallistua kaikki yksityishenkilöt lukuun ottamatta niitä Järjestäjän palveluksessa olevia, jotka osallistuvat tämän

Lisätiedot

Grillikuume Weber-kilpailu 2015

Grillikuume Weber-kilpailu 2015 Grillikuume Weber-kilpailu 2015 Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Grillikuume - Weber-kilpailu, 22.4.2015. 1.7.2015. Palkinto ja sen arvo: Viikkokilpailu 1: Weber-grillituotesetti, 105,5 euroa Viikkokilpailu

Lisätiedot

Europolin valokuvakilpailu 2012

Europolin valokuvakilpailu 2012 Europolin valokuvakilpailu 2012 Europolin vuoden 2012 kilpailu parhaista lainvalvonta-aiheisista valokuvista on avattu! Kuvien tulee kuvata poliisin ja muiden lainvalvontaviranomaisten haastavaa ja palkitsevaa

Lisätiedot

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi).

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi). 1 OLOSUHDETALKOOT 2011 SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. Kilpailun järjestäjä Schneider Electric Buildings Finland Oy Kellokukantie 2 PL 250 01300 Vantaa 2. Kilpailu ja sen tausta Schneider Electric

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA Porvoon valtiopäivät 200 vuotta KILPAILUOHJELMA

JUHLARAHALAUTAKUNTA Porvoon valtiopäivät 200 vuotta KILPAILUOHJELMA KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Porvoon valtiopäivät 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi. Kilpailuohjelman liitteessä

Lisätiedot

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU 22.5. 22.8.2017 KILPAILUOHJELMA 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä, luonne ja tarkoitus Turun Suurtorin keskiaika ry järjestää Keskiaikaisten

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4)

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) JUHLARAHALAUTAKUNTA 1 (4) KILPAILUOHJELMA SUOMEN PANKKI 200 VUOTTA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Suomen Pankki 200 vuotta -juhlarahan taiteellisen suunnittelun

Lisätiedot

Kilpailun järjestää MTV OY (jäljempänä "Järjestäjä"). Yhteistyökumppanina Fazer (jäljempänä Yhteistyökumppani ).

Kilpailun järjestää MTV OY (jäljempänä Järjestäjä). Yhteistyökumppanina Fazer (jäljempänä Yhteistyökumppani ). Tanssii Tähtien Kanssa Fazer Pure Dark -kilpailun säännöt 1. Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää MTV OY (jäljempänä "Järjestäjä"). Yhteistyökumppanina Fazer (jäljempänä Yhteistyökumppani ). 2. Kilpailuun

Lisätiedot

Kilpailun säännöt 1. Järjestäjät Kilpailun toteuttaa MTV Oy (Y-tunnus: , jäljempänä MTV ) yhteistyössä Myllyn Paras Oy:n kanssa (Y-tunniste:

Kilpailun säännöt 1. Järjestäjät Kilpailun toteuttaa MTV Oy (Y-tunnus: , jäljempänä MTV ) yhteistyössä Myllyn Paras Oy:n kanssa (Y-tunniste: Kilpailun säännöt 1. Järjestäjät Kilpailun toteuttaa MTV Oy (Y-tunnus: 1093944-1, jäljempänä MTV ) yhteistyössä Myllyn Paras Oy:n kanssa (Y-tunniste: jäljempänä Myllyn Paras ) Osallistumalla tähän kilpailuun

Lisätiedot

Osallistumisaika alkaa 1.3.2013 ja päättyy 4.3.2013. Päättymisajan jälkeen vastaanotettuja osallistumisia ei oteta huomioon.

Osallistumisaika alkaa 1.3.2013 ja päättyy 4.3.2013. Päättymisajan jälkeen vastaanotettuja osallistumisia ei oteta huomioon. Viikonloppu.com:n avajaiskilpailun säännöt ja rekisteriseloste 1. Järjestäjä 2. Osallistumiskelpoisuus Kilpailuun voivat osallistua kaikki yksityishenkilöt lukuun ottamatta niitä Järjestäjän tai Yhteistyökumppanin

Lisätiedot

Risto Räppääjä -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste

Risto Räppääjä -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste Risto Räppääjä -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä The Walt Disney Company Nordicin kanssa (jäljempänä

Lisätiedot

Seinäjoen kampusalueen silta. Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille

Seinäjoen kampusalueen silta. Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille Seinäjoen kampusalueen silta Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille 6.11.2018 Sisällysluettelo Kilpailuohjelma... 3 1 Kilpailu... 3 1.1 Palkintolautakunta... 3 1.2 Kilpailun aikataulu...

Lisätiedot

Kainuun Omasote palvelun yleiset käyttöehdot. 1. Yleistä. 2. Palveluntuottajan yhteystiedot. 3. Kolmannen osapuolen palvelut. 4.

Kainuun Omasote palvelun yleiset käyttöehdot. 1. Yleistä. 2. Palveluntuottajan yhteystiedot. 3. Kolmannen osapuolen palvelut. 4. Kainuun Omasote palvelun yleiset käyttöehdot 1. Yleistä Kainuun Omasote -palvelu on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän (myöhemmin: Kainuun sote) ylläpitämä kuntalaislähtöistä terveydenhuoltoa

Lisätiedot

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018 KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018 1. Yleiset säännöt ja ehdot 1.1 Krombacher International GmbH, Hagener Strasse

Lisätiedot

Salassapitosopimus 2018

Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU Sisällysluettelo 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailukohde... 3 3. Kilpailun tavoitteet... 4 4. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

RD Velho Design Award Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT

RD Velho Design Award Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI. RD Velho Design Award KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT RD Velho Design Award 2017 Kilpailusäännöt 1 KILPAILUN NIMI RD Velho Design Award 2017 2 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT Muotoilukilpailun järjestää RD Velho Oy. Kilpailun tehtävä on valittu ja määritelty yhdessä

Lisätiedot

Leivontanurkan kaalikisa 2015

Leivontanurkan kaalikisa 2015 Leivontanurkan kaalikisa 2015 Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Leivontanurkan kaalikisa 2015 - arvonta, kilpailu 1.9.2015. 18.10.2015. Palkinto ja sen arvo: Kaalikisaan reseptin lähettäneiden kesken

Lisätiedot

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot

Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot Suomen Telemarkkinointiliitto ry:n suoramarkkinointikieltopalvelujen ja www - sivujen käyttöehdot 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja sisältö 1.1 Nämä käyttöehdot (jäljempänä Ehdot ) koskevat Suomen Telemarkkinointiliitto

Lisätiedot

Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: OBH Nordican Kädettömät kokit -kilpailu, mtv.fi/kädettömätkokit-sivu, kilpailuaika

Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: OBH Nordican Kädettömät kokit -kilpailu, mtv.fi/kädettömätkokit-sivu, kilpailuaika Kädettömät kokit -kilpailu Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: OBH Nordican Kädettömät kokit -kilpailu, mtv.fi/kädettömätkokit-sivu, kilpailuaika 17.9.2015. 26.11.2015. Palkinto ja sen arvo: 10 kappaletta

Lisätiedot

Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa järjestettäviä kansallisia maisema-arkkitehtuurikilpailuja varten

Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa järjestettäviä kansallisia maisema-arkkitehtuurikilpailuja varten KILPAILUSÄÄNNÖT (Landscape architectural competition conditions) - hyväksytty MARK:n jäsenkokouksessa 7.6.2001 - korvaa 31.3.1998 päivätyt säännöt Suomen Maisema-arkkitehtiliiton kilpailusäännöt Suomessa

Lisätiedot

Nespresso Kahvilla-sivuston Instagram-kilpailu

Nespresso Kahvilla-sivuston Instagram-kilpailu Nespresso Kahvilla-sivuston Instagram-kilpailu Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Nespresso Kahvilla-sivuston Instagram-kilpailu,11.11.2014. 15.12.2014. Palkinto ja sen arvo: Kilpailussa arvotaan kolme

Lisätiedot

Tartu ideaan 2015. Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi. Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU)

Tartu ideaan 2015. Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi. Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU) Tartu ideaan 2015 Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU) 1 Tartu ideaan -kilpailun säännöt 1. Kilpailun tarkoitus ja kesto Tartu ideaan -kilpailun

Lisätiedot

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1(5) SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Nämä säännöt on käännetty alkuperäisistä ruotsinkielisistä säännöistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sääntöjen alkuperäinen ruotsinkielinen

Lisätiedot

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään?

Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Suunnittelukilpailu. Suunnittele tausta tai täyttö TURKU ÅBO -kirjaimille.

Suunnittelukilpailu. Suunnittele tausta tai täyttö TURKU ÅBO -kirjaimille. Suunnittelukilpailu Suunnittele tausta tai täyttö TURKU ÅBO -kirjaimille. Osallistu kilpailuun ja suunnittele ilme Turun kaupungin kirjaimille! Haluatko kädenjälkesi näkyville kaupungin keskeisimmälle

Lisätiedot

Kilpailun tausta Teknisen lautakunnan päätökset , 58 ja , 28.

Kilpailun tausta Teknisen lautakunnan päätökset , 58 ja , 28. KILPAILUKUTSU 1 VIISKULMAN KIERTOLIITTYMÄN TAIDETEOS Kilpailun järjestäjä Äänekosken kaupunki Kilpailulaji Yleinen ja kaikille avoin taidekilpailu Palkinto 30 000 (ALV 0%). Palkintosumma sisältää teoksen

Lisätiedot

MTV Oy, Ilmalantori 2, 00240 Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä")

MTV Oy, Ilmalantori 2, 00240 Helsinki (jäljempänä Järjestäjä) Säännöt ja rekisteriseloste 1. Järjestäjä, Ilmalantori 2, 00240 Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää testiryhmän yhteistyössä Lumenen kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani") 2. Osallistumiskelpoisuus

Lisätiedot

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu KILPAILUKUTSU Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu 1. Kilpailun järjestäjä YIT Rakennus Oy yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa 2. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä?

TIETOSUOJASELOSTE. Yleistä. Mihin tarkoitukseen henkilötietojani kerätään ja käsitellään? Mitä henkilötietoja minusta kerätään ja mistä lähteistä? TIETOSUOJASELOSTE Yleistä Jotta voimme palvella sinua parhaamme mukaan, edellyttää se, että keräämme ja käsittelemme joitakin sinua koskevia tietoja. Arvostamme kuitenkin yksityisyyttäsi ja olemme sitoutuneet

Lisätiedot

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018 1 SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018 Nämä säännöt on käännetty suomeksi alkuperäisistä ruotsinkielisistä säännöistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sääntöjen alkuperäinen

Lisätiedot

KALASATAMAN TAIDEKILPAILU K i l p a i l u o h j e l m a

KALASATAMAN TAIDEKILPAILU K i l p a i l u o h j e l m a 1 KALASATAMAN TAIDEKILPAILU K i l p a i l u o h j e l m a Helsingin kaupunki (kaupunginkanslia, kaupunkisuunnitteluvirasto, taidemuseo ja rakennusvirasto, myöhemmin järjestäjät) järjestää yleisen kaksivaiheisen

Lisätiedot

Käyttöehdot. 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja soveltamisala

Käyttöehdot. 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja soveltamisala 1.5.2016 Käyttöehdot 1. Käyttöehtojen tarkoitus ja soveltamisala 1.1 Näitä käyttöehtoja sovelletaan Palveluntarjoajan ja Edenred Finland Oy:n ( Edenred ) väliseen sopimukseen. Palveluntarjoaja voi näiden

Lisätiedot

StarT-projektien ja hyvien käytänteiden ilmoittaminen verkkolomakkeella

StarT-projektien ja hyvien käytänteiden ilmoittaminen verkkolomakkeella StarT-projektien ja hyvien käytänteiden ilmoittaminen verkkolomakkeella Luethan nämä ohjeet huolella ennen lomakkeen täyttämistä. Sisällysluettelo: yleistietoa lomakkeen täyttäminen videoiden linkittäminen

Lisätiedot

Pohjolan luonto -juhlarahasarjan suunnittelukilpailu

Pohjolan luonto -juhlarahasarjan suunnittelukilpailu 1/8 Pohjolan luonto -juhlarahasarjan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Pohjolan luonto

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Osallistumisohjeet 1 KUTSU TUOTEHAKUUN. 1.1. Tuotehaun idea

Osallistumisohjeet 1 KUTSU TUOTEHAKUUN. 1.1. Tuotehaun idea Osallistumisohjeet 1 KUTSU TUOTEHAKUUN 1.1. Tuotehaun idea Musiikkitalon avajaiset lähestyvät! Musiikkitalo avautuu kaikelle kansalle syksyllä 2011. Tapahtuma tulee herättämään runsaasti huomiota mediassa

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot

LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot Rakenna digitaalisesti! Määräykset ja ehdot LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu yleiset määräykset ja ehdot Huomaa, että kaikkien verkkokilpailuihin osallistuvien täytyy noudattaa alla esitettyjä

Lisätiedot

LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu Yleiset säännöt ja ehdot

LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu Yleiset säännöt ja ehdot Säännöt ja ehdot Rakenna... digitaalisesti! Säännöt ja ehdot LEGO Technic Rakenna digitaalisesti! Kilpailu Yleiset säännöt ja ehdot Huomaa, että kaikkien verkkokilpailuihin osallistuvien täytyy noudattaa

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden

Lisätiedot

Asiakaskilpailuja koskeva tietosuojaseloste

Asiakaskilpailuja koskeva tietosuojaseloste TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) Asiakaskilpailuja koskeva tietosuojaseloste SISÄLLYSLUETTELO 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Mitä tietoja käsittelemme?... 2 3. Mihin tarkoitukseen henkilötietoja käsitellään?... 2

Lisätiedot

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä Dr. Oetkerin kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ).

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä Dr. Oetkerin kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ). Koko Suomi leipoo - Joulukakkukisa Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Koko Suomi leipoo - Joulukakkukisa, kilpailu 10.11.2014. 7.12.2014. Palkinto ja sen arvo: Kilpailun pääpalkintona on 1 kpl OBH Nordica

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet

Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet Rakennusalan suunnittelukilpailun periaatteet 1 Johdanto Tässä asiakirjassa esitettyjä periaatteita suositellaan käytettäväksi Suomessa järjestettävissä rakennusalan suunnittelukilpailuissa. Suunnittelukilpailun

Lisätiedot

Lukutaito - juhlarahan suunnittelukilpailu

Lukutaito - juhlarahan suunnittelukilpailu 1/7 Lukutaito - juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana suunnittelukilpailun Lukutaito - juhlarahan taiteellisen

Lisätiedot

I d e a k i l p a i l u a r k k i t e h t i - j a i n s i n ö ö r i o p i s k e l i j o i l l e. Kilpailuohjelma

I d e a k i l p a i l u a r k k i t e h t i - j a i n s i n ö ö r i o p i s k e l i j o i l l e. Kilpailuohjelma Seinäjoen sillat I d e a k i l p a i l u a r k k i t e h t i - j a i n s i n ö ö r i o p i s k e l i j o i l l e Kilpailuohjelma KILPAILUOHJELMA Sisällysluettelo 1 Kilpailukutsu... 2 2 Kilpailutekniset

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

EHDOTA HERO-LUKUNALLELLE NIMEÄ voit voittaa jättinallen omaksi ja osallistut samalla leffalippujen arvontaan

EHDOTA HERO-LUKUNALLELLE NIMEÄ voit voittaa jättinallen omaksi ja osallistut samalla leffalippujen arvontaan HEROn Lukunalle -arvonnan säännöt ja ehdot EHDOTA HERO-LUKUNALLELLE NIMEÄ voit voittaa jättinallen omaksi ja osallistut samalla leffalippujen arvontaan HEROn Lukunalle tarvitsee nimen keksitkö sinä sopivan?

Lisätiedot

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET 12.11.2015 BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET Hakemuksen täytyy sisältää seuraavat asiat ja tiedot: 1. Esitelkää itsenne. Kertokaa nimenne, ikänne ja missä päin Helsinkiä asutte. Joukkueessa täytyy

Lisätiedot

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI YHDYSKUNTARAKENNE 1 (9) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE Tiehöylä Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja hinnoittelulomakkeen. Tarjouksen jättäessään

Lisätiedot

Saamelaiskulttuuri -juhlarahan suunnittelukilpailu

Saamelaiskulttuuri -juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Saamelaiskulttuuri -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana

Lisätiedot