Sukupolvien yhteistyö työssä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukupolvien yhteistyö työssä"

Transkriptio

1 Sukupolvien yhteistyö työssä Tutkimusprofessori Pekka Huuhtanen Työterveyslaitos ANESTESIAKURSSI Crowne Plaza Helsinki

2 Ikääntyminen, vanheneminen Koskettaa omakohtaisesti itse kutakin yksilönä ja yhteisön jäsenenä Koetaan tunneväritteisesti Suhtautuminen työelämässä ristiriitaista: yhtäältä arvostetaan kokemusta ja viisautta, toisaalta nähdään kustannuksia aiheuttavana Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

3 Paradoksi työelämässä Samanaikaisesti väestön eliniän pitenemisen, terveydentilan paranemisen ja jatkuvan nuoruuden illuusion kanssa yhä nuoremmat tulevat määritellyiksi vanhoiksi työelämässä Sosiologi Raija Julkunen 2002 Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

4 Sukupolvien välillä Eroja mm. seuraavissa asioissa perus- ja ammatillinen koulutus työelämään tulon ajankohta, aikakausi työtä ja muuta elämää koskevat arvot, asenteet, normit? Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

5 Arvoaikakaudet Robbinsin mukaan (1998, ks. Ilmarinen, Lähteenmäki, Huuhtanen 2003) 1. Milloin tuli vallitsevaksi Protestanttinen työetiikka luvuilla Hallitsevat työelämän arvot Kova työskentely, konservatiivinen työasenne, lojaalius työnantajalle Eksistentialismi luvun alussa Elämän laatu, ei-mukautuva, itsenäisyyden tavoittelu, itsensä toteuttaminen, lojaalius itseä kohtaan Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

6 Arvoaikakaudet (Robbins) 2. Milloin tuli Pragmaattisuus 1970-l puoliv- 80-lopulla Sukupolvi X 1980-luvun lopussa Hallitsevat työelämän arvot Menestys, saavutukset, kunnianhimo, kova työskentely, lojaalius uran luomiselle Joustavuus, työtyytyväisyys, vapaaaika, lojaalius vuorovaikutukselle ja tyydyttäville ihmissuhteille Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

7 Nuorisobarometrien kertomaa ( vuotiaat; Wilska ym.) 1. Mediakeskustelu usein yliampuvaa, sillä nuorten halu sitoutua yhteen työpaikkaan on suurta kaikkiaan asenteissa ja arvostuksissa ei kovin merkittäviä muutoksia 10 vuoden aikana nuoret ovat kohtalaisen konservatiivisia ja omaksuneet vallitsevat elämän ja yhteiskunnan arvot Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

8 Nuorisobarometrien kertomaa ( vuotiaat) 2. Nuoret pitävät työelämää ylipäätään liian kuluttavana Vahvoja trendejä nuorten keskuudessa statusorientoituminen elämäntaparyhmien mukaan itsensä kehittäminen Samaistuminen omaan sukupolveensa "tietotekniikkasukupolvi" (etenkin yli 25v miehet) "kännykkäsukupolvi" (etenkin alle 20v naiset) Seuraavana työelämään netti-, wikipedia-, facebook-sukupolvi Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

9 Koetut ikääntymisen ja kokemuksen tuomat edut (Airila, Kauppinen ja Eskola 2007, MONIKKO-tutkimus, TTL) Ammattitaito ja osaaminen kokonaisuuksien hahmottaminen, kyky erottaa olennainen, ennakointikyky, suunnitelmallisuus Rauhallisuus ja varmuus työssä Arvostus ja uskottavuus asiakkaiden sekä työtovereiden taholta Sosiaaliset taidot asiakkaiden kohtaaminen ja tukeminen helpottuu Kokemuksesta koetaan olevan enemmän hyötyä kuin iästä tai ikääntymisestä Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

10 Nuoren työntekijän muotokuva (Airila et al 2007, TTL, MONIKKO-hanke) Nuori on iältään alle 30-vuotias Nuoret ovat innokkaita,innostavia ja idearikkaita oppimis- ja kehittymishaluisia itsevarmoja aktiivisia ja jaksavia Mutta nuoret ovat myös kokemattomia, kapeakatseisia epävarmoja työhönsä sitoutumattomia kaikkivoipaisia, itsekeskeisiä "En osaa yleistää, löytyy hullunrohkeita, itsevarmoja ja päinvastoin. Yleensä kokemuksen tuoma suvaitsevaisuus ja laajakatseisuus saattaa puuttua, mutta sekin on yksilöllistä. Iän mukaan on vaikea kategorisoida ihmisiä." Ryhmähaastattelu, hoitoala Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

11 Keski-ikäisen työntekijän muotokuva (Airila et al 2007) Keski-ikäinen on iältään vuotias "Paras ikä" Keski-ikäiset ovat kokeneita, osaavia ja ammattitaitoisia työhönsä sitoutuneita, luotettavia oppimis- ja kehittymishaluisia ohjaavia, opastavia rauhallisia ja varmoja Kielteiset kommentit vähäisiä väsyneitä tyytymättömiä, turhautuneita kaavoihin kangistuneita, muutosvastaisia "Perinteisessä mielessä ihanteellisin työikä; osaa, tietää, tuntee rajansa, muisti tallella." Ryhmähaastattelu, hoitoala Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

12 Ikääntyneen työntekijän muotokuva (Airila et al 2007) Ikääntynyt on iältään yli 50-vuotias Ikääntyneet ovat kokeneita, osaavia ja ammattitaitoisia hiljaisen tiedon välittäjiä luotettavia, työhönsä paneutuvia rauhallisia ja harkitsevia nuorempia ohjaavia ja auttavia Lisäksi ikääntyneet ovat väsyneitä, turhautuneita eläkettä odottavia rutinoituneita haluttomia oppimaan uutta ja kehittymään "Parhaimmillaan arvokas työyhteisössä kokemuksen ja taitojen siirtäjänä, ja ylläpitää jatkuvuutta. Saattaa myös olla jo väsynyt työhön, jopa "laiska" ". Ryhmähaastattelu, hoitoala Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

13 Eri-ikäisyyden hyödyntäminen työyhteisössä Leena Multanen TTL, sairaalatutkimus Nuoret voima tämä hetki ja tulevaisuus uusi tieto Kokeneet uuden ja vanhan tiedon yhdistäminen kokemus erilaisten ihmisten ja tilanteiden kohtaamisesta tieto elämästä harkitsevuus - yhdistetään kokeneiden ammattitaitoa ja uusien työntekijöiden tietoa - avoimen keskustelukulttuurin kehittäminen - hiljaisen tiedon kirjaaminen - vahvuuksien kirjaaminen ja eri osaamisalueet käyttöön, oman osaamisen markkinointi - moniammatillinen kehittäminen, toisten osaamisen arvostaminen Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

14 Sukupolvet työteon arjessa Sukupolvien välisen sillan rakentamiseksi on luotava foorumeita, uusia hyviä dialogin ja yhdessä tekemisen käytäntöjä Ikästereotypioiden karsiminen, työtä koskevien arvojen ja asenteiden moninaisuuden tunnistaminen ei sinällään riitä Työyhteisöissä on uskallettava ottaa puheeksi arkojakin asioita ja kokeilla aikaisemmasta poikkeavia rooleja Toteutuu yhdessä tekemällä ja oppimalla Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

15 Kokoavasti: hyvin toimivan työyhteisön perruspilarit hyvä esimiestoiminta visiot, arvostus, tunnustus, välittäminen erilaisen osaamisen ja asenteiden hyväksikäyttö noviisin ja konkarin vahvuudet tunnistetaan kannustava ilmapiiri sosiaalinen tuki esimiehiltä ja työtovereilta oikeudenmukaisuuden kokeminen kohtelussa, palkitsemisessa Pekka Huuhtanen, Työterveyslaitos /

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle HENRY Foorumi 4.11.2008 Päivi Lind 1 Suomen parhaat työpaikat 2003 Tapiola-ryhmä 9.sija suurten organisaatioiden sarjassa. Euroopan sadan parhaan työpaikan joukossa.

Lisätiedot

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä

Lisätiedot

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Muutoksen haasteet työyhteisöissä

Muutoksen haasteet työyhteisöissä 11.11.2010 Muutoksen haasteet työyhteisöissä Pekka Huuhtanen tutkimusprofessori, emeritus Terve Suomi 2012 seminaari Itä-Suomen Yliopisto Kuopio 24.-25.5.2012 1 Tämän päivän työelämässä: Toimintaympäristön

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Siirtymät sujuviksi työssä

Siirtymät sujuviksi työssä Siirtymät sujuviksi työssä Anestesia-kurssi "Sopiva työ elämän mittainen" 19.3.2009 klo 10:10-10:50 koulutuspäällikkö Tiina Saarelma-Thiel Hotel Crown Plaza Elämänkulku vai elämänkaari 20 Ikä 60 Elämänkulku

Lisätiedot

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke Alueellinen työhyvinvointikysely Voimaa ossaamisesta! -hanke Taustatiedot Vastaajia 1 983 henkilöä miehiä 14 % naisia 86 % Toimiala Hotelli- ja ravintola 5 % Kauppa- ja palvelu 17 % Muu julkishallinto

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Eri-ikäisten johtamisessa onnistuminen

Eri-ikäisten johtamisessa onnistuminen Eri-ikäisten johtamisessa onnistuminen Henry ry 12.3.2013 Paula Syväniemi Proponsio Ikäjohtaminen Työntekijän iän ja ikäsidonnaisten tekijöiden huomioon ottamista päivittäisjohtamisessa, työn suunnittelussa

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa Osaamisen hallinta ja kehittäminen tiedot kokemus kontaktit taidot henkinen ja fyysinen energia motivaatio henkilökohtaiset taidot arvot ja asenteet Yksilön osaaminen Lähde. Otala 2002 Osaaminen Tieto

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari 2.6.2006

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari 2.6.2006 Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkistamisseminaari 2.6.2006 Esityksen rakenne! Mitä työolotutkimukset ovat?! Artikkelijulkaisun syntyhistoria! Sisältöalueet! Seminaarista puuttuvat

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ikäjohtamisen parhaat käytännöt käyttöön Marjo Wallin, ft, TtT Erikoistutkija 2.4.2012 Ikäjohtaminen Ikäjohtaminen on töiden organisointia ja johtamista ihmisen elämänkulun ja voimavarojen

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015

TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 TYÖPAIKKAKOULUTTAJAT Valmentaen vahvoiksi Opso ry syysseminaari Tampereella 30.10.2015 Päivi Kalliokoski, projektipäällikkö paivi.kalliokoski@omnia.fi Haasteet - lähtötilanne Työpaikalla tapahtuva koulutus

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä 6.11.2012 1. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä 6.11.2012 1. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä 6.11.2012 1 Eija Lehto, erityisasiantuntija ATERIA 2012 IKÄYSTÄVÄLLISYYDESTÄ VOIMAA TYÖYHTEISÖÖN 6.11.2012 Eija Lehto, Työterveyslaitos 2 Ikäystävällisyydestä VOIMAA... Elämänkulku

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Toivo hiv-positiivisen ihmisen ja hoitajan välisessä hoitotapahtumassa

Toivo hiv-positiivisen ihmisen ja hoitajan välisessä hoitotapahtumassa Toivo hiv-positiivisen ihmisen ja hoitajan välisessä hoitotapahtumassa FT, dosentti, erikoissairaanhoitaja Jari Kylmä Hiv-hoitotyön koulutuspäivät 25.-26.9.2016, Scandic Tampere City HIV-POSITIIVISEN IHMISEN

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

VMBarosta. Lisätietoja:

VMBarosta. Lisätietoja: Sisältö Raportointipvm Raporttikokonaisuus sisältää v. 2017 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä (v.2016-2017) - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että

Lisätiedot

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään

Lisätiedot

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio Ikonen Elina Rahikainen Paula 14.11.2017. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen hankeen kohderyhmä ja tavoitteet Mikkelissä (13-29 vuotiaat) NUORI, joka ei saa peruskoulun

Lisätiedot

Tämän päivän työelämätaidot

Tämän päivän työelämätaidot Tämän päivän työelämätaidot Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä 2 Pari sanaa meistä 3 ASIANAJOTOIMISTO BORENIUS OY - TÄYDEN PALVELUN LIIKEJURIDIIKAN TOIMISTO Perustettu 1911 Helsinki, Espoo,

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä. Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki

Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä. Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki Työkaari kuntoon hyvällä yhteistyöllä Emeritusprofessori Juhani Ilmarinen, TTL Työhuvinvointia työkaarelle 8.9. Linnanmäki, Helsinki Esityksen sisältö 1. Työkykytalo työkaaren perustana 2. Hyvä työ Pidempi

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos www.ttl.fi Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi Tavoitteet: Edistää kaikkien ihmisten elinvoimaa ja arvokkuutta Lisätä ymmärrystä aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien

Lisätiedot

Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja

Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja 8.3.2018 Muistele Mikä kohteeksi, kun tavoitteena on työhyvinvoinnin vahvistaminen? Työhyvinvointi on seurausta jostakin Työhyvinvointi

Lisätiedot

KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT

KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT Olavi Manninen Hyvinvoivat osaajat luovat menestyksen - seminaari 28.2.27 Tampere Työel elämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla - verkostot KOETTU

Lisätiedot

Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa. Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15

Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa. Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15 Laatu ja vaikuttavuus sijaishuollossa Leena Wilén Sijaishuollon päivät 29.9.15 Käytäntötutkimuksesta poimittua Osaava ja riittävä sekä pysyvä henkilöstö Sijaishuoltoyksikön toimintatavat Tilat ja ilmapiiri

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT

Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT 7.6.19 LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjastoalan työntekijätutkimus 2019 herätti suurta kiinnostusta Suomen kirjastoseura ja Minerva-ryhmä tekivät vuoden

Lisätiedot

22.10.2014 M.Andersson

22.10.2014 M.Andersson 1 Kommenttipuheenvuoro: Reflektiivinen työote Mll:n seminaari Helsinki Maarit Andersson, kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitto 2 Aluksi Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne, kuntien taloudellinen

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon

Lisätiedot

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Y-sukupolvi työelämässä Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Uusi sukupolvi, uudet kujeet? Ennen Eläkevirat Yksi työnantaja Lojaalisuus, vakaus

Lisätiedot

Työolotutkimus 2003. Tiedotustilaisuus 5.10.2004

Työolotutkimus 2003. Tiedotustilaisuus 5.10.2004 Työolotutkimus 3 Tiedotustilaisuus 5..4 13..4 Työolotutkimukset Työolosuhdetiedustelu 1972 - postikysely - koetutkimus Työolosuhdetiedustelu 1977 - käynti, otos 75 työllistä - vastausprosentti 91 % - palkansaajia

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa YTM, HTL Pasi Valtee Syvätutkimus Oy Syvätutkimus Oy Pyhäjärvenkatu 6, 33200 Tampere P. 03-2127855, 040-5583910 E-mail: syvatutkimus@yritys.soon.fi

Lisätiedot

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018 Tutkimuksen tiedot Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy toukokuussa 2018 työeläkeyhtiöiden toimeksiannosta. Tavoitteena oli

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka

Lisätiedot

Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä

Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä Pauli Forma Työelämäpalvelujen johtaja, Keva 11.9.2014 Työkykyä 18 22 25 28 31 34 37 40 43 46 49 52 55 58 61 64 67 Ikärakenteet julkisella ja yksityisellä sektorilla

Lisätiedot

Vertaismentorointi johtajuuden tukena Päivi Kupila TaY. Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere

Vertaismentorointi johtajuuden tukena Päivi Kupila TaY. Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere Vertaismentorointi johtajuuden tukena Päivi Kupila TaY Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 3.4.2014 Tampere Päivi Kupila Mentorointikokemuksia Yritysmaailma Tehtävien ja osaamisen siirto Tehtävien

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

Johtamisen elinkaari. Tampereen hiippakunnan johtamisfoorumi Kanava 4 Mikko Sulander ja Ulla-Mari Hutko

Johtamisen elinkaari. Tampereen hiippakunnan johtamisfoorumi Kanava 4 Mikko Sulander ja Ulla-Mari Hutko Johtamisen elinkaari Tampereen hiippakunnan johtamisfoorumi Kanava 4 Mikko Sulander ja Ulla-Mari Hutko Työntekijän ikäkaudet Kokenut Nuori työntekijä Tältä tuntui tulla seurakuntaan töihin Hyvä esimies?

Lisätiedot

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen Hiljaisen tietämyksen johtaminen Uudista ja uudistu 2009 Hiljainen tietämys on osa osaamista Hiljainen ja näkyvä tieto Hiljainen tieto Tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan *) kokemusperäistä, alitajuista

Lisätiedot

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T HOITAMISEN PÄÄPERIAATTEET Hoitotyö Tiedot & taidot Dialogi Kohtaamiset Turvallisuus Arvot Eettisyys

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita

Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita Elinkeinoelämän tulevaisuuden osaamistarpeita 29.10.2007 Tiedosta kompetensseihin Räjäytetään rajat mielissä ja järjestelmissä Satu Ågren Esityksen sisältö Muutosvoimat uudistumisen moottoreina Arvot ja

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY Mistä osaamis- ja osaamistarvekartoituksessa on kysymys Yhteiskunta ja työelämän ilmiöt muuttuvat ympärillämme kovaa vauhtia. Usein joudumme kysymään ja ihmettelemään, mitä

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä

Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Selvityksen tausta Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen toimeksiantajina ovat

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä.

Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä. Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä., projektipäällikkö AMIS Arjen Ammattilaiset, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Perustehtävät

Lisätiedot

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Pauli Forma Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum 23.-24.1.2014 Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Keva Työurien pidentäminen Keskustelua työurien

Lisätiedot

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava

Lisätiedot

Tilaaja-tuottaja-toimintatapa kokemuksia ja vaikutuksia

Tilaaja-tuottaja-toimintatapa kokemuksia ja vaikutuksia Tilaaja-tuottaja-toimintatapa kokemuksia ja vaikutuksia Kuntamarkkinat 10.9.2009 Tutkimusprofessori Pekka Huuhtanen Työterveyslaitos KUNTAORGANISAATIOT MUUTOKSESSA Tilaaja-tuottajatoimintatapojen käyttöönotto

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö Sisältö Raporttikokonaisuus sisältää v. 2016 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan, virastotyypin, henkilöstöryhmän

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työttömyys

Korkeasti koulutettujen työttömyys Korkeasti koulutettujen työttömyys Vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys Pidennämme työuria alkupäästä. Tuemme korkeakoulutettujen nuorten työllistymistä. Yli 100 toimivaa mentoriparia joita

Lisätiedot

Kohti Lapsiystävällistä Oulua

Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kohti Lapsiystävällistä Oulua Kokemuksellinen hyvinvointitieto Suunnittelija Susanna Hellsten Hyvinvointipäällikkö Arto Willman Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut Mitä kaikki lapset tarvitsevat

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Elämänkulun siirtymät sujuviksi johtamiskäytäntöjä kehittämällä

Elämänkulun siirtymät sujuviksi johtamiskäytäntöjä kehittämällä Elämänkulun siirtymät sujuviksi johtamiskäytäntöjä kehittämällä koulutuspäällikkö Tiina Saarelma-Thiel Työstä työhön ~ mielekäs työura -seminaari Kruunupuisto Punkaharju 24.4.2012 Hallitusohjelma Suomessa

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Muistele kokemuksiasi ensimmäisistä työpaikoista. Oliko Sinulla aiempaa kokemusta tai koulutusta sen tekemiseen?

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot