Jeesuksen Kristuksen haastattelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jeesuksen Kristuksen haastattelu"

Transkriptio

1 Jeesuksen Kristuksen haastattelu Author : admin 1 / 7

2 Revalvaatio kävi haastattelemassa maanpäälliselle estradille paluutaan odottavaa Vapahtajaa ihmiskunnan ja erityisesti talouden tilasta sekä mahdollisesta talouden uudelleenjärjestelystä. Haastateltavalla on toisin kuin niin sanotuilla ekonomisteilla ollut aina hyvin selkeitä käsityksiä taloudesta, koronkiskonnasta ja sosiaaliturvasta. Hyvää pääsiäisen aikaa, vaikka edellisestä vierailustanne ei teillä ehkä ole hyviä muistoja, voisimmeko kysyä muutaman kysymyksen? Kaikin mokomin, ihan vapaasti, kukaan ei pitkään aikaan olekaan kysynyt minulta mitään, enemmän on vaadittu, aneltu ja rukoiltu. Aikaa tosin on vähän. Niinhän meillä kaikilla. Siis minua kiinnostavat eräät lausuntonne, jotka vaikuttavat hieman ristiriitaisilta tai kryptisiltä, jos sallitte. Taisin hämmentää edellisellä kerralla oikein kunnolla. Aivan, hämmentävistä asioista ottaisin ensin esiin verot ja kenties sen jälkeen rahateorianne, siis nuo kolmekymmentä kultarahaa, koska meidän on vaikea enää ajatella kultakannan termein. Mutta siis: on annettava Keisarille mitä Keisarille kuuluu. Oliko tämä sitä teidän kuuluisaa ironiaanne? Oi, oi! Sehän oli vain tilanteen pakottama lausunto. Miksi taas kerran taloutta, politiikka ja uskontoa sekaisin? Kuten aina: kysymys on rahasta, tuloista, rahoituksesta, finansseista. Tiedämme, että suhtauduitte rahaan vähintäänkin varauksellisesti, mutta meillä on jos sallitte helvetisti velkaa ja jotkut sanovat, että pitää säästää ja olla elämättä ja jotkut että velat on jätettävä maksamatta. Tämä voi kuulostaa röyhkeältä, mutta olemme teille velkaa ikuisen elämän ja pelastuksen, koska maksoitte syntimme uhraamalla itsenne, pitäisikö meidän julistaa itsemme konkurssiin ja jättää velkamme maksamatta vai säästää itsemme hengiltä maksaaksemme velkamme teille? Jaha, kirjanoppineita siis! No, elin itse samassa maailmassa, ihmisen poika kun olin, Rooman valtakunnassa, jossa piti jatkuvasti miettiä pitäisikö totella, kapinoida vai tehdä kompromisseja. Yritin olla tottelematta ja tekemättä kompromisseja, yritin olla politikoimatta, ja nyt mun pitää puolustella itseäni. Vai? Faijan kanssa oli kuitenkin sopimus, että maksan teidän velat, siis Aatamin ja Eevan jälkeläisten velat korkoineen, tai siis, että pannaan maailma konkurssiin, mitätöidään velat, kun saatte tappaa mut. Se kai meillä oli idea, mutta halusitte vaan jatkaa tota syyllisyys ja velkajuttua Tajusin sen kyllä sillon ristillä, tuli epäilyksen hetki, et niinku silloin kun astuu lavalle ja unohtaa, mitä piti sanoa ja sylkäsee vaan jotain, ja kuitenkin jengi taputtaa Siitä tää alko ja siks tässä nyt joutuu selitteleen tätä juonta. Aina kuitenkin kysymys rahasta. Miksi? Koska raha on monta asiaa, monta eri asiaa yhdessä: Isä, poika ja pyhä henki, avain ja portti, 2 / 7

3 taivas ja helvetti, este ja etu, roska ja aarre. En vain uskaltanut kysyä tuota. Se pelastaa ja tuomitsee? Taidat tosiaan olla farisealainen, kirjanoppinut, ekonomisti, sanon vielä kerran, että en ole tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en mä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään, antamaan rahaa kaikille. (Vittu mikä nihilisti) Ette siis sano mitään? Ongelmia tiedonkulussa? Mutta lukijamme haluavat tietää? Haluavat suuria tunteita. Kirjoita seksistä, rahasta ja uskosta, mieluummin sekaisin, niin ovat tyytyväisiä. Niille raha, seksi ja usko on samoja juttuja, kuten isä, poika ja pyhä henki. Mieti vähän, aika turhauttavaa. Mun elämässä niitä oli aiemmin aika vähän, pesin Marian jalat, rahaa ei juuri ollut eikä temppeliinkään ollut asiaa. Voisit kirjoittaa otsikolla Jeesuksen salattu elämä apostolien homoyhteisössä: kalasymboliikan syvin olemus seksuaalisen tyydytyksen metaforana. Tai tee samantien elokuva. Ja minut kivitettäisiin. Jos selviät jatka samalla linjalla, kovenna panoksia! Perisynnistä perustuloon: paratiisin avaimien pakkoluovutus! Pitäisikö taas kerran viedä rahat rikkailta ja rahanvaihtajilta? Munat, pääsiäisen kunniaksi. Mutta keskeytin teidät, anteeksi, olitte sanomassa jotain farisealaisista ja kirjanoppineista. Ne eivät tulleet koskaan illalliselle, eivät halunneet syödä ja juoda meidän kanssa. Vakoilla ja kytätä ja juoruta ne kyllä osasivat. Ehkä ne oli vaan saitoja. Haukkuivat mua ahmatiksi ja juopoksi, kun Matteus ja Luukas kerto meidän syömisistä ja juomisista. No, oltiin köyhiä, kaikki pyöri ruuan ympärillä. Kumma juttu, oltiin kuitenkin kaikki nuoria. No oli silloin tällöin bileitä ja joskus joku aina anto jotain, lahjotti ja just ne joilla ei mitään ollut, tai siis ne ei jakanut sitä ei mitäänsä vaan vielä enemmän itseään, siis sitä, että niille kaikki se mitä ne oli hankkinut, myymällä itseään, välittämällä huumeita, kauppaamalla aasin silloin tällöin, oli niille jotakin, jota ne ei pitänyt omanaan ja halusivat jakaa sen. En tiedä oliko se syyllisyyden jakamista, mutta se oli helppo antaa anteeksi, koska ne oli kuitenkin viattomia eikä ne olleet tehneet mitään syntiä, siis ajatelleet, että se, mitä ne käytti olisi vaan niiden omaa. Vielä rahasta, vaikka kuulostankin jankuttavalta A-Studion juontajalta: pitäisikö Keisarille maksaa vai ei? 3 / 7

4 Todella ovela kysymys, olen ihan hämmentynyt, vaaditko suoraa vastausta, vienkö pohjan pois kirkolta? Ajatus oli kai, että velat on jo maksettu. Ansaitsette sen. Toistitte jatkuvasti tuota taivasten valtakuntaan, voin kuvitella rikkaan tunkemassa itseään neulansilmän läpi nykyäänhän asia on toisin, helpompi on rikkaan, hyvin kuntoilleen tunkea itsensä neulansilmän läpi kuin lihavan köyhän. Kumpi on enemmän syntinen? Tiesin, että tämä on tulossa. Aina, kun Barabbas, kundi oli vähän aktivisti ja vähän konna, on mukana kuvioissa, kysymys rahasta nousee pintaan. Bara ei pelkästään jättänyt antamatta Cesarille, vaan varasti Cesarilta ja kaikilta muilta. Ristillä, rinnalla kahden samanlaisen ryövärin, jouduin sitten riippumaan, kun se pääs takaisin duuneihinsa. Se, jos kuka luikahti kuin kameli neulansilmästä. Toinen niistä kuitenkin katui. No, houraili ainakin. Toinen haukkui, toinen kehui, toinen pakeni, toinen seurasi, yritin rauhoitella: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." Unohdin, että mun täytyy vielä palata tänne. Toivottavasti pääsi perille. Tilanne oli tosi outo, toinen yritti paeta ja toinen seurata, mutta kumpikaan ei liikuttanut eväänsäkään, roikkuivat vain kädet levällään kuin mitkäkin poliitikot, toinen suri paskaa elämäänsä ja toinen haaveili taivaallisesta ryöstösaaliista. Rahasta puheen ollen, kolikolla on aina kaksi puolta eikä mulla ole kumpaakaan. No, oliko ne sit vaan yksinkertaisia varkaita? Ei pidä paikkaansa. Konnuus vaatii aivoja. Konna on aina yrittäjä, yrittäjä aina konna. Pientä viilausta pyhien kirjoitusten tulkinnassa, kuten kirjanoppineet tekevät, riittää kun ollaan vähän erikoisia, muutetaan vähän vaikka kulttimenoja, ja uusi seurakunta on pystyssä, uusi soittoääni ja rahaa tulee, vähän kiiltoa pintaan. Kysynnän ja tarjonnan laki, kato. Täytyy osata pelata vaihtokursseilla, vaikka kiire onkin huono isäntä. Olette kuitenkin aina seuranneet näitä asioita. Puhuneet sijoituksista, tuloista, viiniköynnöksistä, kylvämisestä ja sadonkorjuusta, varkaista ja muusta. Myönnän, olen syntynyt pienessä kylässä, keskellä köyhiä, joiden ainoa ajatus oli säästää, että saisivat hankittua jotain ja jotka huomasi aina uudestaan, että joku vie niiden säästöt. Itse asiassa Faija, siis ei toi Joosef, yritti koko ajan opettaa näille urpoille sori, käytän vaan kieltä, jota isäukko teistä käyttää, kun se ei oo tutustunut teihin lähemmin että säästämisen sijaan on tuhlattava, investoitava, yritettävä, lähdettävä liikkeelle, riskeerattava tulevaisuuden ja kaikki tämä pelastuksen takia. Luulen, että se lähetti mut tänne ikään kuin tuhlaripoikana No mulla oli toi Matteus sit opetuslapsena. Älykäs ja rohkea sijoittaja, jolle riski oli haaste, intohimo ja huume eikä mikään pelkotila. Silloin siellä Genesaretin järven rannoilla oli hyvä meininki. Jengi oli tyytyväinen kun saatiin pari kalaa ja jonkun verran leipää aperitiiville. Voin kuvitella. Vaikka happoa ja kokaa ei kai ollut. 4 / 7

5 Viiniä, naisia ja homoja kyllä. Muistatko, mä olin tosi hyvässä kunnossa sillon, kävelin vetten päällä, tai sit apostolit oli tosi pihalla. Matteus taitaa olla ainoa, joka on Evankeliumeissa kirjoittanut huonoista naisista ja publikaaneista, jotka pääsee meitä ennen taivaaseen. Oliko ne tosiaan niin taivaallisia? Enmä tiedä, musta Matteus vähän niinku ajatteli omaa paikkaansa taivaassa ja mietti, että olis kiva jos siellä olis jo joku tuttu järven rannalta odottamassa. Se kai ajatteli eläkepäiviään. Maria Magdaleenaa on pidetty aina huorana. Mitä siihen sanotte? Mummos oli! Se ei ollut tyytyväinen elämäänsä, tunsi itsensä yksinäiseksi, sillä oli rahaa säästössä eikä perillisiä pakottamassa tekemään mummon lihapullia. Nämä rouvat joko matkustavat ympäri maailmaa tai alkavat ajaa jotain aatetta tai molempia yhtä aikaa. Lähetystyötä, vapaaehtoistyötä Ja ajattele vähän, meitä nyt oli kuitenkin toistakymmentä kundia, viini virtasi, meikäkin hiippaili leirille vettä pitkin joskus aamuyöstä, ilmaannuin millon mihinkin yllättäen, rukoilemasta, joo tietty. Mä en tajuu, mitä pahaa siinä oli, tai varmaan se, että kirjanoppineet ja fariselaiset ei saanu piparia, niin ne teki omasta kyvyttömyydestään toisten synnin. Mutta olemme eksyneet aiheesta, palataanpa rahaan ja maailman tilaan: Mikä on teidän arvionne? Mä tiedän, että mun pitäis astua stagelle, eikä tää oo jännitystä tai muuta, kädet ei tärise eikä tunnu siltä, että repliikit unohtus, mutta suoraan sanoen, oon alkanu epäillä koko juttua, kun se eka käynti meni niin reisille. Idea oli, että mä maksan velat ja jengi voi alkaa hengittään vähän vapaammin ja ilman jatkuvaa syyllisyyttä, siis elään, mutta mitä nää tekee, alkaa ottaa hulluna velkaa, potea syyllisyyttä siitä, että maksoin niitten velat. Sitten on siitä vihaisia mulle, keksii, et tän vihan voi muuttaa uskonnoksi ja rakentaa sille jonkun kirkon, joka yrittää selittää, että tää viha onkin rakkautta, ja taas ne kokee siitä syyllisyyttä ja alkaa inhota mua entistä enemmin ja kätkee inhonsa huolehtimiseen ja hoitamiseen. Toi kirkkohan on tommonen omaisuudenhoitoyhtiö, eläkevakuutuslaitos vai mitä ne on? Alun perin pointsi oli myös, että Aatamin ja Eevan laina olis lopullisesti maksettu ja siitä olis opittu jotain. Mutta ei, tää kasvatuksen ja opastamisen ajatus on kyllä perseestä Jos mä meen nyt tonne, mitä mä sanon, huudan et eräpäivä on tullut ja alan jonkun velkojen auditoinnin vai? Mä en oo lainkaan varma, et haluan noiden elämän, en ainakaan ikuisena elämänä, enkä mä tiedä mihin mä sijoittasin ne kuolleina, siis loppusijoituspaikkoja on vaikea löytää. Tuota, en ymmärrä? Mieti vähän, seisoskele ite täällä backstagella pari tuhatta vuotta odottamassa sanoman perille menoa, niin sitä alkaa kelata kaikenlaista. Mutta rahasta? Mulla ei sitä juuri ollut, joten tiedän mistä puhun. Ehkä toi Juudaksen touhu kertoo jotain: jäbä 5 / 7

6 oli piensijoittaja, ensin se sijoitti muhun, mutta sille valkeni, että tuotot saattaa lyhyellä tähtäimellä jäädä vaatimattomiksi ellei peräti negatiivisiksi. Alko pelata varman päälle, muuttaa ystävyyttä rahaksi ja myi sijoituksensa saadakseen likviditeettiä, kultaa, jonka se ajatteli ikään kuin yleiseksi pääsylipuksi kaikkeen. No, Faija tietysti, jota on aina ottanut pattiin noi piensijoittajat ja niiden kuvitelma, et rahan takana on jotain oikeata ja todellista, jota ne voi ite arvioida, piti Juudas-paralle pienen sisäisen puhuttelun ja Iskariot totesi, että elämäntyö oli kadonnut ilmaan finansseilla leikkiessä ja olis parempi kadota näyttämöltä ja kun tuliaseita ja korkeita kerrostaloja ei ollut, joutu yrittää itsensä hirttämistä, mutta eihän siitä tullut mitään, niinku ei mistään sen touhuista, ku oksa katkes ja se suistu alas ja pakahtu keskeltä, niin että kaikki sisälmykset valu ulos. Kaikki toi vaan siksi, että se usko et raha on jotain jonka takana on se kuuluisa todellisuus. Mä en tajuu, se oli kai lukenu jotain kreikkalaista metafysiikkaa ja ajatteli, et jos sopeutuu todellisuuteen, kuuntelee sen vihjeitä ja käskyjä, niin kaikki menee ok. Mä olin yrittänyt opettaa sille vähän realismia, et tää homma on vähän niinku meistä kiinni, mut eihän se tajunnu, se vaan usko tää usko on mun mielestä kyllä uskomatonta, ja et ne jaksaa jankuttaa siitä et täytyyhän tässä olla järki, syy ja pitäähän kaiken lopulta selvitä ja tulla palkinto. Työstä kato palkka! Ei kai me nyt aleta maksaan mitään, jos jengi on valmis tekeen duunia loputtomasti. Faija on nimittäin motiivipalkkauksen mestari: jos nyt teet tän ja tän, niin huomenna pääset kenties vakituiseen duuniin, ikuiseen elämään. Toisaalta musta olis kyllä ollu parempi, että Juudas olis perustanut ton kirkon ja uskonnon, olis tullut selkeempi pankkilaitos, Pietari kun oli semmonen ihme sekoilija, jotenkin lutunen, kuten naiset sano siellä järvellä, semmonen kansan mies, kalliona vähän tommonen vierivä kivi, joka ei tienny mitä se lopulta halusi ja jos halusi jotain niin sitten katui kun sai. Lopputulos oli sit tää laitos, jossa halutaan taivaspaikka, mutta sijoitetaan maalliseen tai oikeestaan kun halutaan maallista niin sijoitetaan taivaalliseen. Eihän se toimi ku autokaupassa ja sielläkin vaan hetken. Mitä mieltä olette siitä, että kapitalismin synty ja kehitys on pantu teidän syyksenne? No Faija sano, että kun se aikoinaan lepäs sen yhden päivän ja sillä oli aika kova darra ja morkkis, ku se oli riehunu kuus päivää sekona, se mietti, että keksiskö sipsipussin, kylmän kaljan ja huonon elokuvan vai meniskö lenkille luomaansa maailmaan, se valitsi kuitenkin levon, kaljan ja sipsit ja alko tuottaa elokuvaa. Ei kai halunnu nähdä heti mitä oli tehnyt. Sille tuli mieleen, että olis hyvä idea, kun se nyt hallitsi tätä hommaa, kaikkivaltias kun oli, että jos kokeilis mitä tulee jos jengi saisi vähän vapautta. No, ekaks tietysti Eeva halus tehdä eron tuottavan ja tuottamattoman työn välillä ja valitsi pahan tiedon puun hedelmän, muistan kun Faija sano ajatelleensa, että mielenkiintoinen juonenkäänne, jota pitää kehitellä. Sitten Kain tappo Aabelin jollain sumuiselle satamalaiturilla, tuli vähän takaa-ajoa ja muuta toimintaa, ja sitä alko kasaantua koko ajan lisää. Homma alko karata käsistä. Leffa alko elää omaa elämäänsä. Ajatus oli viheltää peli poikki lähettämällä mut maan päälle. Mut niinku sanoin se vaan kiihotti niitä lisää, kun ne keksi velan ja syyllisyyden. Mä en ota niskoilleni tätä touhua. Onko teillä jotain konkreettista sanottavaa? Siis, kapitalismista. No, kapitalismi perustuu lupaukselle, siis mä lupaan maksaa sulle, jos sä toimit näin ja näin ja saat aikaan ton. Mulla ei varsinaisesti ole rahaa, mutta menen vaikka pankkiin ja sanon, että aion tehdä tänä, tartten rahaa kamoihin, joilla tuotan ja jos ja kun saan kamat tehtyä ja myytyä maksan takaisin, lunastan siis velkani, pelastun. No pankkiiri antaa 6 / 7

7 Powered by TCPDF ( Revalvaatio.org mulle lupauksen, kirjallisena esimerkiksi, ja näytän sitä muille ja ne suostuu tekemään duunin. Tai niinku Faija sano: alussa oli sana, ja sitten sana tulee lihaksi, raha toimii just näin kun se muuttuu pääomaksi. Mut kuten sanoin, meillä oli tarkotus päästä tästä eroon, siis kun mä tulin maailmaan, niin tän luottosysteemin piti loppua, kun ei enää tarttenu luvata ja odottaa lunastusta. Kuten näät, ei toiminut. Kaikki vaan yrittää maksaa velkaansa, jota ei ole. Miten näätte ihmiskunnan tulevaisuuden? Näillä näkymin siitä tulee aika pitkä, sillä aion skipata maailmaan palaamisen ja maailmanlopun. Hyvää pääsiäistä! Päästäänhän täältä ilman aasiakin. 7 / 7

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ELÄMÄNOTE-TUTKIMUS

ELÄMÄNOTE-TUTKIMUS 11.4.2019 ELÄMÄNOTE-TUTKIMUS Elämänote-tutkimus Pilotti tammikuussa 2019 7 tiedonkerääjää ja 7 haastateltavaa pääkaupunkiseudulla Kutsut, koulutus, käytännöt, haastattelurungot Levitys muihin hankkeisiin

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL

1. KAPITTEL 2. KAPITTEL 1. KAPITTEL Joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta, 2 (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet,

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto. Tutkimuskysymykset Miten päätös kuulokojekuntoutuksen aloituksesta tehdään? Miten ammattilaiset

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) RIKAS NUORUKAINEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Matt. 19: 16-30 Eräs

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

MARIA VOITELEE JEESUKSEN

MARIA VOITELEE JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA VOITELEE JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka on Betania, kylä lähellä Jerusalemia. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen 1965, 2005 1 2 On ahdasta ja sokeat ohjaavat täällä sokeita. On vaikeaa toimia vaikeaa työskennellä. Älä periksi anna, valitse kivisin tie;

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot