SAARISTOKAUPUNKI TOUKOKUUSSA 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAARISTOKAUPUNKI TOUKOKUUSSA 2013"

Transkriptio

1 SAARISTOKAUPUNKI TOUKOKUUSSA 2013 Lisätiedot: Asuntotoimenjohtaja Hannu Harjunheimo, Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen, Vs. asemakaavapäällikkö Ulla Korhonen, Tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen, Saaristokaupungin asukasyhdistyksen puheenjohtaja Satu Marjo, YLEISTÄ SAARISTOKAUPUNGISTA Saaristokaupungin muodostavat neljä niemeä eli kaupunginosaa (pohjoisesta etelään) Lehtoniemi, Rautaniemi, Savolanniemi ja Pirttiniemi, ne yhdistyivät 2008 käyttöön otetulla Saaristokadulla Kuopion keskustaan. Saaristokaupunki ja Saaristokatu tiivistävät ja eheyttävät Kuopion kaupunkirakennetta, matka Saaristokaupungista torille lyheni yleisesti 5 10 km, parhaimmillaan jopa 13 km. Saaristokaupungin pinta-ala on 13 neliökilometriä, rantaviivaa Saaristokaupungissa 43 km. Saaristokaupungissa on asukkaita nyt noin Asukkaita lopputilanteessa noin vuonna on noin : Lehtoniemi 5600, Rautaniemi 4600, Savolanniemi 3200 ja Pirttiniemi

2 2. PROJEKTIALUEENA Saaristokaupunkia on suunniteltu ja rakennettu normaalilla linjaorganisaatiolla. Hanketta on tehostettu kaupunginhallituksen perustamalla koordinoivalla projektilla, joka päättyi vuoden 2012 lopussa. Projektipäällikkönä toimi asuntotoimenjohtaja Hannu Harjunheimo ja projektisihteerinä silloisen teknisen viraston asiakaspalvelupäällikkö Juhani Mikkonen. Molemmat toimet hoidettiin oman toimen ohella. Saaristokadun rakennuttamista vastasi silloinen projektipäällikkö, nykyinen kaupungininsinööri Ismo Heikkinen. Yhteistyö Saaristokaupungin eri tahojen kanssa jatkuu projektin päättymisestä huolimatta varsin tiiviinä. Suunnitteluryhmä, asukkaiden ja kaupungin organisaation yhteiselin aluetiimi sekä lasten ja nuorten saaristo -projektiryhmät jatkavat toimintaansa samalla tavalla kuin itse projektiaikana. 3. TÄRKEITÄ ETAPPEJA: PÄÄTÖS 2001, SAARISTOKATU 2008, ASUNTOMESSUT 2010, VALMIS Saaristokaupunkihankkeessa on ollut lukuisia tärkeitä etappeja. Seuraavassa on kerrottu luettelomaisesti Saaristokaupungin toteutusta ja taitekohtia idealuonnos nimellä Pengertie / Eteläinen rantatie, luonnokseen sisältyi myös Keilankannan kanava ja silta. Luonnoksen esitti silloinen yleiskaava-arkkitehti, entinen kaavoituspäällikkö Leo Kosonen kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunkirakennesuunnitelman, joka sisälsi varauksina Pengertien (Nykyisin Saaristokatu) ja siihen tukeutuvan Lehtoniemen asuntoalueen, 2000 kaupunginvaltuusto hyväksyi Saaristokadun ohjeellisen merkinnän yleiskaavassa 2001 Saaristokaupungin suunnittelu käynnistettiin keväällä kaupunginhallitus ja valtuusto päättivät talousarvion osana: Saaristokaupunki ja Saaristokatu rakennetaan, 2002 Savolanniemen rantatontit (15 kpl) rakenteille 2

3 2002 Pölläkänlahden päiväkoti otettiin käyttöön 2002 Saaristokaupungin aluetiimi perustettiin (asukkaiden ja kaupungin yhteistyöelin) Aurinkorinteen koulu otettiin käyttöön 2004 Lippumäen liikuntakeskuksen rakentamisen 1. vaihe käynnistyi, valmis UppoNallen päiväkoti otettiin käyttöön 2007 Keilankanava ja silta otettiin käyttöön, Lehtoniemi ja Käränkä muuttuivat saariksi 2008 Peikkometsän lähiliikuntapuisto valmistui 2008 Saaristokatu avattiin lokakuussa liikenteelle 2009 Kuopion korkeimmat asuinkerrostalot (2+13 ja 2+11 krs) valmistuivat Keilankanavan viereen Lehtoniemessä 2010 toiset Kuopion asuntomessut Saaristokaupungin Lehtoniemessä, Lehtoniemen päiväkoti otettiin käyttöön 2011 Martti Ahtisaaren koulu käyttöön Lehtoniemessä 2011 ensimmäinen iso yksityinen päiväkoti otettiin käyttöön, seuraavat vuosina 2012 ja Kuopion ensimmäinen omarantainen asuinkerrostalo valmistui asuntomessualueelle, vuonna 2012 valmistui myös kolme omarantaista rivitalokohdetta 2013 omarantaisia kohteita valmistuu ja lähtee rakenteille, Pölläkänlahden silta valmistuu viimeiset asuinalueet asemakaavoitetaan 2014 viimeiset omakotitontit rakennetaan Pirttiniemeen, 2015 omakotituotanto alkaa Hiltulanlahdessa Saaristokaupunki on täyteen rakennettu 4. TOTEUTUSSUUNNITTELUA JA RAKENTAMISTA Saaristokaupunkia rakentamista varten on tehty paljon kaavoja, 2 osayleiskaavaa (Rautaniemi ja Lehtoniemi) sekä 27 asemakaavaa. Saaristokaupungin kaavoitus ja sen myötä rakentaminen on saanut edetä varsin häiriöttömästi. Ainoastaan kolmesta kaavasta on valitettu (yhdessä testattiin EU:n meludirektiiviä, toisessa liito-oravat siirsivät kevyen liikenteen väylää kaavassa ja kolmannessa maanomistaja aluksi ilmoitti, ettei halua maatansa kaavoitettavan, mutta valituksessaan tulikin toisiin ajatuksiin). Saaristokaupungin asuntotarjonta on laajaa ja monipuolistuu vielä. Erilaisia koteja on vuoden 2012 lopussa yhteensä 2685, joista omakotitaloissa 1484, rivitaloissa 756, kerrostaloissa 433 sekä muissa rakennuksissa 12 kpl. Vuosi 2012 oli vilkasta rakentamisen aikaa. Yhteensä koteja valmistui 491 kpl. Niistä kerrostaloissa oli 239, rivitaloissa 127 ja omakotitaloissa 125 kpl. 3

4 Saaristokaupungin rakentamisen vilkkautta kuvaa tämänhetkinenkin asuntorakentaminen. Rakenteilla on nyt (huhtikuu 2013) yhteensä 16 eri yhtiötä, 6 kerrostalo- ja 10 rivitaloyhtiötä. Lisäksi rakenteilla on useita kymmeniä omakotitaloja. Saaristokaupunki on selkeästi Kuopion asuntorakentamisen pääalue, viime vuosien tuotannosta noin 40% on tehty alueelle. Saaristokaupungissa asutaan lähellä järveä, kaikki olevat ja tulevat asuinalueet ovat enimmillään vain 500 metrin etäisyydellä Kallavedestä. Omarantaisuus on eräs Saaristokaupungin tavaramerkki. Omarantaisia koteja huhtikuussa 2013 valmiina 309 kpl, niistä omakotitaloissa on 154, kahden asunnon taloissa 18, rivitaloissa 73 ja kerrostaloissa 64 kotia. Omakotirakentajat ovat mieltäneet puun sopivan hyvin Saaristokaupunkiin. Rakennetuista omakotitaloista on puupintaisia noin 80%, kun sen arvioidaan Petosella olevan noin 50%. Saaristokaupungin alueiden suunnittelu ja rakentaminen on ollut monessa mielessä haasteellista. Runsas liito-oravakanta huomioitiin mahdollisimman hyvin alueiden suunnittelussa, lukuisilla kosteikoilla parannettiin vesien laatua ja täyttömäkeä hyödynnettiin paikallisten massojen syntymisessä, lopuksi täyttöalue alue toimii saaristokaupunkilaisten vapaa-ajan alueena. 5. KAIKKI TÄRKEÄT PALVELUT Saaristokaupungissa on kaikki tärkeimmät palvelut. Käytössä on kuusi päiväkotia (seuraava valmistuu elokuussa), kaksi kauppaa ja kolme koulua. Saaristokaupungissa on ratsastuskeskus, paljon ulkoilu- ja hiihtoreittejä sekä uimapaikkoja, venerantoja ja useita lähiliikuntapuistoja. Saaristokaupungissa on kolme leikkipuistoa, kolme uimapaikkaa, kolme venerantaa ja yhdeksän kosteikkopuistoa. Naapurissa Petosen Kirveslahdessa on suuri uimaranta ja Pirttilahdessa venesatama laitureineen. Lippumäen monipuolinen liikuntakeskus ja Jynkänvuoren lähiliikunta-alue muodostavat laajan virkistäytymisalueen. Peikkometsän lähiliikuntapaikka frisbeegolfratoineen on myös perheiden suosiossa. 4

5 6. SAARISTOKAUPUNGIN ASUNTOMESSUT 2010 Asuntomessut oli oma erillinen Osuuskunta Suomen Asuntomessujen kanssa järjestetty projekti. Messut pidettiin Lehtoniemessä Kallaveden rannalla. Alueen pinta-ala oli 18 ha, näytteillä oli 34 omakotitaloa (9 omarantaista), kaksi rivitaloa ja yksi paritalo. Projektipäällikkönä toimi Mervi Heiskanen, aluevalvojana Esa Koponen, projektisihteerinä Minna Halme ja tiedottajana Suvi Pitkänen. Messut olivat avoinna Ne olivat menestys, kuumuudesta huolimatta (helteettömiä messupäiviä vain viisi) kävijöitä oli lähes Kuopion vedellisyys nousi vahvasti esille, vieraistakin peräti neljäsosa käytti messumatkallaan laivaa. Asuntomessut oli pieni, näkyvä osa Saaristokaupunkikokonaisuutta. Monen muun kaupungin kaupunkirakenteesta irralliseen messualueeseen verrattuna Saaristokaupungin messut oli arvostettu poikkeus. Messualueemme oli looginen osa eheyttävää kaupunkirakentamista ja Saaristokaupungin kasvua kohti Kuopion keskustaa. 5

6 7. VIESTINTÄ Saaristokaupunki on mittava hanke valtakunnallisestikin. Se on Suomen suurimpia, rakenteilla olevia asuinalueita. Hankkeelle oli aluksi paljon epäilijöitä ja vastustajia, varsinkin vuosina Eritoten Kallaveden ylittävä Saaristokatu herätti suuria tunteita. Kadun valmistuminen 2008 muutti ajatukset ja puheet positiiviksi. Projektissa miellettiin viestinnän merkitys. Tehtiin paljon jalkatyötä ja tavattiin tuhansia kuopiolaisia kasvokkain. Haluttiin kuopiolaisten huomaavan Saaristokaupungin ison merkityksen koko Kuopion kehittymiselle ja kasvulle. Hanke on saanut osakseen myös valtakunnallista huomiota. 8. VUOROVAIKUTUS JA OSALLISUUS Saaristokaupunkiprojektin keskeisiä asioita on asukkaiden osallisuus. Kaupunkia ja kaupunginosia rakennetaan asukkaita varten, siksi asukkaiden mukana olo alusta lähtien on ollut tärkeää. Hankkeessa oli paljon vuorovaikutusta etenkin kaavoitus- ja lupa-asioiden yhteydessä. Asukkaiden ja kaupungin organisaation yhteinen aluetiimi perustettiin vuonna 2002, sen toiminta jatkuu. Saaristokaupungin asukasyhdistys (edeltäjä Rautaniemi - Lehtoniemi kyläyhdistys) on ollut ja on aktiivinen toimija. Yhdistyksen edustajia oli mukana useissa Saaristokaupunki -projektin työryhmissä. Asukasyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja on Satu Marjo, aiemmin puheenjohtajina olivat Teemu Kontkanen ja Kari Hyttinen. 6

7 9. TULEVILLE VUOSILLE Saaristokaupungista on asukasmäärällä mitaten rakennettu hieman yli 50%, pinta-alasta paljon enemmän. Aktiviteetteja on meneillään ja tulossa. Rakentamista riittää tulevillekin vuosille. Saaristokaupungin viimeinen suuri omakotitonttierä Pirttiniemessä tulee haettavaksi 2013 syksyllä, samoin haettavaksi tulee useita omarantaista omakotitonttia. Asemakaavoitusta tehdään Rautaniemessä, Lehtoniemessä ja Savolanniemellä. Rautaniemeen Keilankanavan eteläpuolelle tulee Keilarinteen kerros- ja rivitaloalue. Rakentaminen alkaa 2015, samalle alueelle Jynkänlahden rannalle rakentuu myös Saaristokaupungin suuri uimaranta. Lehtoniemen saaressa kaavoitetaan Kuikkalammen ja Lehtorinteen alueet, niiden rakentamisen tulisi käynnistyä osin jo Savolanniemellä muutetaan osa kerrostaloalueesta rivitalojen korttelialueeksi. Kaavatyö käynnistyy syksyllä Lähivuosina kerrostalot painottuvat Saaristokaupungin rakentamisessa. Samalla Kuopion kaupunkirakenne eheytyy rakentamisen siirtyessä yhä lähemmäksi kaupungin keskustaa. Saaristokaupungin pitäisi olla aika lailla valmis

KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus

KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus KUOPION SAARISTOKATU onnistunut kokonaisuus Katupäällikkö, DI, Ismo Heikkinen, Kuopion kaupunki Projektipäällikkö, DI, Ari Kalliokoski, Destia Oy Kuntatekniikan päivät 2009 KUOPION SAARISTOKAUPUNGIN SIJAINTI

Lisätiedot

SAARISTOKAUPUNKI KOTEJA KALLAVEDEN RANNASSA

SAARISTOKAUPUNKI KOTEJA KALLAVEDEN RANNASSA SAARISTOKAUPUNKI KOTEJA KALLAVEDEN RANNASSA SAARISTOKAUPUNKI tarjoaa ihanteellisen asuin ympäristön: viihtyisiä koteja Kallaveden ja luonnon läheisyydessä. Alue koostuu neljästä Kuopion kaupunkialueen

Lisätiedot

Eheyttävä kaupunkirakenne Kuopiossa

Eheyttävä kaupunkirakenne Kuopiossa Eheyttävä kaupunkirakenne Kuopiossa Asuntomessuseminaari Kuopiossa 10.8.2010 Leo Kosonen kaavoituspäällikkö Jalankulku- ja joukkoliikennekaupunki Sormimalli 1993 Sormimalli 2005 KUOPIO Leo Kosonen 12.2.2008

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2321/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2321/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 74 Asianro 2321/10.02.03/2017 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Kuikkalampi Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Asuntomessut Kuopiossa 16.7.-15.8.2010 Koti järven rannalla keskellä kaupunkia. Projektipäällikkö Mervi Heiskanen Kuopion asuntomessut

Asuntomessut Kuopiossa 16.7.-15.8.2010 Koti järven rannalla keskellä kaupunkia. Projektipäällikkö Mervi Heiskanen Kuopion asuntomessut Asuntomessut Kuopiossa 16.7.-15.8.2010 Koti järven rannalla keskellä kaupunkia Projektipäällikkö Mervi Heiskanen Kuopion asuntomessut MESSUALUEEN MALLINNUS Kuopio 2010: Aluesuunnitelma Näytteilleasettajat:

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

LUONNONMAAN VISIO 2070

LUONNONMAAN VISIO 2070 LUONNONMAAN VISIO 2070 SUOMEN ASUNTOMESSUT Osuuskunta Suomen Asuntomessut järjestää vuosittain asuntomessutapahtuman, jossa viime vuosina on käynyt keskimäärin 135.000 messuvierasta. Asuntomessuilla on

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE Tiivistelmä Strategisen maankäytön palvelut 8.6.2015 Kuopion strategia vuoteen 2020 Kuopion kasvusopimus Kuopion väestöennuste vuoteen 2030 Kaupunkirakennesuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen

Penttilänrannan suunnittelupolku Juha-Pekka Vartiainen Penttilänrannan suunnittelupolku 27.10.2010 Juha-Pekka Vartiainen Joensuu 1948 Hallinto ja kauppa Puu-Joensuu valmiiksi rakennettuna Penttilä Teollisuus Penttilän sahan aika 1870-luvulta 1990-luvulle päättyi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen ja Savolanniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIEREMÄ OSAYLEISKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIEREMÄ OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVA-ALUEEN RAJAUS (sininen paksu) ja voimassa olevat asemakaavat. ALLA ILMAKUVA 1 Kohde Osayleiskaavamuutoksen tarkoitus Kaavoitus tilanne Vieremä osayleiskaava:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 180 Asianro 7093/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät omakotitontit Julkulassa sekä Saaristokaupungin Lehtoniemessä ja Rautaniemessä Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa

NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2008 Hyväksytty kaupunginhallituksessa 04.02.2008 53 YLEISKAAVOITUS Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus on käynnistynyt keväällä 2005. Työn tavoitteena

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S PITKÄNKARIN ITÄOSAN JA KYLMÄNIEMENLAHDEN RANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S PITKÄNKARIN ITÄOSAN JA KYLMÄNIEMENLAHDEN RANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S PITKÄNKARIN ITÄOSAN JA KYLMÄNIEMENLAHDEN RANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 218 Raahen kaupungin Lahjoitusmaa tilaa koskeva asemakaava

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Asunto Oy. Kuopion Majakanvalo

Asunto Oy. Kuopion Majakanvalo Kuopion Majakanvalo majakanvalo.indd 1 29.6.2017 8.11.55 valmistuu upealle paikalle, uuden Keilarinteen aukion viereen! Hyvät kulkuyhteydet bussilla keskustaan ja loistavat pyörätiet yliopistolle sekä

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

LUONNONMAAN VISIO 2070

LUONNONMAAN VISIO 2070 LUONNONMAAN VISIO 2070 NAANTALIN ASUNTOMESSUT 2022 AURINKOGOLF MUUMIMAAILMA NAANTALIN KYLPYLÄ JOUKKOLIIKENNE VANHA KAUPUNKI KULTARANTA KULTARANTARESORT P ASUNTOMESSUT UUSI ASUINALUE PALVELUT JA KOULURATKAISUT

Lisätiedot

VALINTATALON KORTTELI 43

VALINTATALON KORTTELI 43 VALINTATALON KORTTELI 43 Asemakaavan muutos Vireilletulovaiheen yleisötilaisuus pääkirjaston Muikku-Sali ti 2.2.2016, klo 18.00 Kaavoitusarkkitehti Simo Vaskonen VUOROVAIKUTUS ASEMAKAAVOITUKSESSA Maankäyttö-

Lisätiedot

SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS

SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS SUISTAMONKATU ASEMAKAAVA MUUTOS Luonnos vaiheen yleisötilaisuus 6.3.2018 klo 18.00 Kimmo Kymäläinen SUOMALAINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN JÄRJESTELMÄ TOTEUTUSSUUNNITTELU ASEMAKAAVA YLEISKAAVA/ OSAYLEISKAAVA

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE lokakuu 2018 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus... 3 2.3 Tonttien luovutus... 4 3. UUSTUOTANTO...

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2321/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2321/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 44 17.7.2017 26 Asianro 2321/10.02.03/2017 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Kuikkalampi Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.7.2017 44

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN KERROS- JA RIVITALOTONTTITARJONTAA. Rakennuttajien infotilaisuus Jarkko Meriläinen

KUOPION KAUPUNGIN KERROS- JA RIVITALOTONTTITARJONTAA. Rakennuttajien infotilaisuus Jarkko Meriläinen KUOPION KAUPUNGIN KERROS- JA RIVITALOTONTTITARJONTAA Rakennuttajien infotilaisuus 22.10.2018 Jarkko Meriläinen MALJALAHTI - 1 tontti 2-kerroksiselle rakennukselle, rakennusoikeus 1300 k-m². - Tonttien

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin

Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kaupunkirakenteen ja maankäytön suunnittelun yhteys kasvihuonekaasupäästöihin Kuopio 15.11.2011 Leo Kosonen Hankepäällikkö KUOPION KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISMAHDOLLISUUDET v 2020 MENNESSÄ

Lisätiedot

Asuntomessut Kokkolassa 15.7. 14.8.2011. Yhteisesitys ryhmävieraille

Asuntomessut Kokkolassa 15.7. 14.8.2011. Yhteisesitys ryhmävieraille Asuntomessut Kokkolassa 15.7. 14.8.2011 Yhteisesitys ryhmävieraille Asuntomessut on suurtapahtuma Suomen suurin maksullinen yleisötapahtuma Viime vuonna kävijöitä oli 158 344 (levikintarkastus) 98 % aikuisväestöstä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 1744/10.00.00/2014 Maanhankinnan määrärahat 2014 Kaupunkirakennelautakunta 19.3.2014 62: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

HAUKIVEDEN-HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS RYKINNIEMEN ALUEELLE

HAUKIVEDEN-HAAPASELÄN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS RYKINNIEMEN ALUEELLE Tiemassaaren Kyläyhdistys r.y 12.1.2011 1(5) Ilpo Vellonen, Pajulahdentie 11, 58900 Rantasalmi Puh. 040-5617460 Sähköposti: ilpo.vellonen@pp.inet.fi Rantasalmen kunnanhallitukselle HAUKIVEDEN-HAAPASELÄN

Lisätiedot

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA

ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 1.6.2006 1(5) ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2321/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2321/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 44 Asianro 2321/10.02.03/2017 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Kuikkalampi Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 12.4.2017 74 Va. kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA KH 316/2006 LIITE 3 Ydinkeskustan osayleiskaavan 2002-2015 muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA KUUSANKOSKEN KAUPUNKI TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUS 2008 Kuusankosken kaupunki Kuusankosken kaupungin

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

Ak-330 Kemmolan asemakaava

Ak-330 Kemmolan asemakaava Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA)

RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI MERI-NUORIKKALA 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9. KAUPUNGINOSA (NUORIKKALA) RAISION KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS MAANKÄYTTÖPALVELUT 2.10.2012

Lisätiedot

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen 627/08/10/2010 TEK 147 AirIX Ympäristö Oy on laatinut 27.4.2011 päivätyn kaavaluonnoksen Hulhavanahon, Luokkavaaran

Lisätiedot

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 8.2.2012 LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1287-00/17 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0740_39 HEL 2015-007184 15.3.2017 MAUNUNNEVANTIE 3, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 39 10.05.2012 Kaupunginhallitus 128 28.05.2012 Ympäristölautakunta 89 08.11.2012 Kaupunginhallitus 275 19.11.2012 Lausunto Nummi-Pusulan koko kunnan yleiskaavaehdotuksesta 104/10.02.02/2012

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 KOTKAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Vireille tulo 29.05.2015 TEHTÄVÄ Ranta-asemakaava OSOITE Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151 Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Suunnittelulaji: Asemakaava, asemakaavan ja tonttijaon muutos Kaavan nimi: Uusmetsäntien päiväkoti Kaavan numero: 1090

Suunnittelulaji: Asemakaava, asemakaavan ja tonttijaon muutos Kaavan nimi: Uusmetsäntien päiväkoti Kaavan numero: 1090 1/11 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1. Tunnistetiedot Kunta: 905 Vaasa Kaupunginosa: 31. Tila: 905-402-17-2 Suunnittelulaji: Asemakaava, asemakaavan ja tonttijaon muutos Kaavan nimi: Uusmetsäntien päiväkoti

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

Taiteen Kaava Taiteen ja kulttuurin yleissuunnitelma Kuopion Saaristokaupunki

Taiteen Kaava Taiteen ja kulttuurin yleissuunnitelma Kuopion Saaristokaupunki Taiteen Kaava Taiteen ja kulttuurin yleissuunnitelma Kuopion Saaristokaupunki Kuopion kaupunki Tekninen virasto Kaupunginhallitus hyväksyi 24.9.2007 Saaristokaupungin Taiteen Kaavan ohjeellisena huomioitavaksi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI

Lisätiedot

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin osayleiskaavan muutos Kiinteistöjen rajautuminen rantaan Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin niemen rakennetut kiinteistöt ovat omarantaisia ja suuri osa niistä rajoittuu rannan suunnassa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0838_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0838_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1257-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0838_6 HEL 2016-005915 14.6.2016 PANAMANRANTA JA SAUKONPAADEN VENESATAMA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Tontti ja talomarkkinointi

Tontti ja talomarkkinointi Asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistysten ja kaupungin johdon tapaaminen 15.1.2015 Tontti ja talomarkkinointi Kommenttipuheenvuoro Marja Tast Särkisalo Kaupungin alue Koko kaupunki Asukasluku : 54 260 Pinta-ala:

Lisätiedot

ASSUU Kuopiossa Asuntoalueohjelma ja asukasosallisuus

ASSUU Kuopiossa Asuntoalueohjelma ja asukasosallisuus ASSUU Kuopiossa Asuntoalueohjelma ja asukasosallisuus Valtakunnallinen lähiöhanke 2008-11 Projektisuunnitelma Ver1.05.09 Asuntotoimi ja projektit Sisällysluettelo 1. Projektin tavoite...2 2. Projektin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414 KOTKAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Vireille tulo 29.05.2015 TEHTÄVÄ Ranta-asemakaava OSOITE Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 179 21.10.2015. 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 179 21.10.2015. 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015 Saaristokaupungin Pirttiniemen rantatonttien jatkuva myynti tarjousten perusteella Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Asuntomessualueen asemakaava, AK-358 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asuntomessualueen asemakaava, AK-358 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Asuntomessualueen asemakaava, AK-358 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaava-alueen sijainti (kaava-alueen rajaus saattaa

Lisätiedot

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD

ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 15.1.2003 1(6) ASEMAKAAVA 22. KIVIRANNAN KAUPUNGINOSASSA METSOLAN ALU- EELLA 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaava koskee Tornion

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma

Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys Suunnitelmien esittely 4.6.2014 Tapio Siikaluoma Pyöräilyn merkitys liikennemuotona Oulussa 1962 1989 2009 27 % 42 % 17 %9 % 16 % 28 % 48 % 6 % 19 % 21 % 54 % 5 % Kävely

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2

Lisätiedot