Smail. Vihreydestä. vastuullisuuteen. Laatu lähtee asenteesta Lahden Talot sai ympäristötehokkuudesta. Äiti pärjää hyvin Kontulan ryhmäkodissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Smail. Vihreydestä. vastuullisuuteen. Laatu lähtee asenteesta Lahden Talot sai ympäristötehokkuudesta. Äiti pärjää hyvin Kontulan ryhmäkodissa"

Transkriptio

1 Smail Kumppanuuden rakentaja Vihreydestä vastuullisuuteen Laatu lähtee asenteesta Lahden Talot sai ympäristötehokkuudesta laudaturin Äiti pärjää hyvin Kontulan ryhmäkodissa

2 Teksti: Katri Syvärinen Kuva: Susa Junnola Tärkeintä Tärkeintä on jatkuva oppiminen 50-vuotisrajapyykin aikaan tuli tunne, että hitsi vieköön, jotain hauskaa pitää keksiä. Perheeni on aina harrastanut musiikkia, mutta itse olin pyörinyt mukana lähinnä roudarina kunnes päätin ryhtyä opettelemaan saksofonin soittoa. Viihdyn saksofonin kanssa mökillä, jossa ei ole naapureita kuuntelemassa. Siellä saan harjoitella ja kokeilla rauhassa niin kauan, että soitto sujuu. Yritin käydä viikoittaisella soittotunnillakin, mutta siitä ei tullut mitään, koska olin usein matkoilla. Varsinaisia tavoitteita harjoittelussa ei ole. Olen huomannut, että oppimistavoite on hyvä pitää mielessä, mutta soitan kuitenkin mieluummin omaksi ilokseni kuin tulosten takia. Musiikki on mielettömän hauskaa. Haluaisin ehtiä soittamaan enemmän, mutta työ vie ajan tehokkaasti. Toimin yli 20 vuotta prosessiteollisuudessa, joten rakennusala on ollut virkistävä hyppy uuteen. Uudessa tehtävässäni haluan jälleen onnistua, ja se tarkoittaa jatkuvaa opettelemista. Haasteissa onnistuminen kantaa elämässä eteenpäin. Ei ainakaan pääse tylsistymään! Olen huomannut, että toisin kuin soittamisessa, rakennusprojekteissa ei ole sitä ylellisyyttä, että lopputulosta voi harjoitella kerta toisensa jälkeen ennen ensi-iltaa. Virtuaalirakentaminen (BIM) on merkittävä edistysaskel, jonka avulla voidaan etukäteen havainnollistaa, miltä projektin yksityiskohdat tulevat kuulostamaan. Lopputulos on kuitenkin aina kiinni työmaatiimin osaamisesta. Arvostan erityisesti kokemusta ja asiakastyötä, joiden avulla saamme tuotettua asiakkaalle ylivertaisen elämyksen kilpailijoihin nähden. Opiskelin kaksi erilaista tutkintoa. Näin jälkikäteen katsottuna kauppakorkeakoulu tuntui enemmän ammattiin valmistavalta ja teknillinen korkeakoulu puolestaan ajattelutapaa valmentavalta opinahjolta. Noina vuosina ehdin toki viettämään myös hauskaa opiskelijaelämää. Sitä kokemusta suosittelen lapsillenikin. Työelämän tiukassa väännössä ehtii kyllä olemaan mukana pitkään. Harvoin mietin, millaisia uusia asioita haluan vielä elämässäni oppia. Sanotaan, että tekevälle sattuu, mutta tekevälle tulee myös vastaan kaikenlaista uutta. Tilaisuuksiin pitää tarttua. Tähän mennessä uutta opittavaa on ilmaantunut jatkuvasti. Kuka? Jari Mäntylä, Skanska Oy:n talousjohtaja, kauppatieteiden maisteri ja diplomi-insinööri Tärkeintä töissä ovat uudet haasteet ja niissä onnistuminen. Mahtaako olla geeneissä perittyä vai kotoa opittua, mutta työ on tärkeä osa elämää, ja se mitä tekee, pitää tehdä kunnolla. Tärkeintä vapaalla on töistä irtautuminen esimerkiksi soittamalla lasteni kanssa. Tytär istuu pianon ääreen, poika tarttuu kitaraan, ja minä voin tapailla kappaleita yhdessä heidän kanssaan se on kaikkein suurin juttu. Vanhat levyni Deep Purplesta ja ABBAsta alkaen ovat päässeet uuteen käyttöön. Olen suorastaan päässyt lasten piireihin, kun he ovat todenneet, että isä wau, sinulla on tällaisia levyjä! 2

3 3

4 Tässä ja nyt Tule tule hyvä talo! Laadukkaan rakentamisen resepti on monikerroksinen ja -ulotteinen asia, johon kaikki rakentamisen osapuolet tuovat omat mausteensa. 8 Kestävä kehitys on maailman kokoinen haaste, jota ratkotaan tehokkaimmin paikallisesti, linjaa kaupunkitutkija Kaarin Taipale Tampereen Annalassa vastaavat mestarit Marko Mäkinen (vas.) ja Olli Vartiainen piristävät ikääntynyttä lähiöruusua korjaamalla ja rakentamalla uutta. Urbaani monimuotoisuus muovaa historiallista telakka-aluetta. 4

5 22 Liisa Salmela päätoimittaja Laatumatkalla Lahden ensimmäiset matalaenergiakerrostalot saivat huipputodistuksen. Kuvassa vas. Tapio Pulkkinen ja Tero Mattila Skanskasta sekä Lahden Talojen Eero Lukkarinen. 25 Vakiopalstat Tärkeintä... 2 Pääkirjoitus... 4 Skanskan väripaletti Nostot... 6 Tulevaisuudenkuva ohjaa ympäristötehokasta suunnittelua ja Kuvatut x väite rakentamista. Tuskin voimme lukea lehteä ilman jonkinlaista testiä: autoja, kodinkoneita, työkaluja... ruoasta tai ruokajuomista puhumattakaan. Lähes kaikille testattaville tuotteille on yhteistä se, että ne ovat massatuotteita. Niiden tuotantosarjat voivat olla satoja, jopa satoja tuhansia kappaleita. Ne valmistetaan tiettyjen, usein kansainvälisten standardien mukaisesti, jolloin niiden ominaisuuksien ja laadun arviointi on varsin yksiselitteistä ja riidatonta. Rakentamisessa asiat ovat toisin. Kahta täysin samanlaista, standardoitua lopputuotetta ei ole olemassakaan. Jokainen liike- tai toimistorakennus, asuintalo tai liikenneväylä on oma yksilöllinen tuotteensa. Ja mikä oleellisinta: jokaisella tuotteella on oma, usein tilaajan määrittelemä hintansa. Onko rakentamisen laadun arviointi yksiselitteisesti ja riidattomasti edes mahdollista? Tuskin. Rakentamisen eri osapuolet määrittelevät laadun kukin omasta lähtökohdastaan käsin. Onko laadun tarkka määrittely tarpeellista? Kenties näin on, mutta tärkeämpää on sellainen keskustelu ja vuorovaikutus, joka edistää laatuajattelua ja -työtä. Matka on tärkeämpi kuin päämäärä sitä kun ei kukaan pysty paikantamaan, se siirtyy koko ajan. Tässä Smailissa olemme laatumatkalla. Sivuilla 8 13 ovat äänessä julkisen ja yksityisen rakennuttamisen, rakentamisen sekä julkisen vallan vaikuttajat. Heidän osuuttaan täydentää sivuilla kestävän kehityksen ja globalisaation asiantuntija. Heidän sanomansa on kriittinen, innostava ja haastava niin kuin laadukkaat matkat tapaavat olla. Joensuun tiedepuistossa on kaupungin valovoimaisimmat toimitilat. 26 Julkaisija: Skanska Oy, PL 114, Helsinki Päätoimittaja: viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puhelin Toimitus ja ulkoasu: Viestintätoimisto Selander & Co. Oy, puhelin Taitto: Juha Immonen Paino: Hämeen Kirjapaino Oy, 6/2011 Painos: kpl Paperi: MultiArt Silk 130g/m 2 Osoitteenmuutokset ja palaute: tai puhelin Kaarin Taipaleen kuvasi kanteen Susanna Kekkonen 5

6 Nostot Sydän suojaan Kuva: Reima Heimonen Oivaltavasti esteettömämpää wc- ja kylpyhuonetilaa Selkeys ja nuorekas muotokieli olivat tuomariston pääkriteerejä, joilla se rankkasi kuusi ehdotusta toiselle kierrokselle HELPOTUS-muotoilukilpailussa. 19 ehdotusta keränneessä kilpailussa Skanska Kodit ja esteettömyyden asiantuntijaorganisaatio Avaava etsivät uusia ja oivaltavia tuoteratkaisuja wc- ja kylpyhuonetilaan. Kilpailutuotteiden wc-tukikaideparin, seinäkiinnitteisen tukikahvan ja seinään asennettavan suihkuistuimen tavoitteena on helpottaa niin liikkumisesteisen henkilön, ikääntyneen pariskunnan kuin lapsiperheenkin arkea. Teollisuustaiteen liiton Ornamon kilpailusäännöillä toteuttavan kaksivaiheisen muotoilukilpailun tulokset julkistetaan vuoden 2012 aikana. Käy seinällä, tykkäätkö? Skanska monipuolistaa viestintäänsä sosiaalisen median kanavissa. Facebook-sivut avattiin keväällä ja seuraavaa panostuskohde ovat blogit. Käy Skanskan seinällä ja katso, tykkäätkö: Havainnekuva, Arkkitehtitoimisto Larkas & Laine Oy Tulevan Skanskatalon sydän, koko talon korkuinen atrium, sai huhtikuun lopulla katon suojakseen. Liki 40 tonnin painoinen katto rakennettiin maassa valmiiksi runkotöiden aikana. Skanskatalo eli Skanskan uusi Suomen-pääkonttori on Mannerheimintien ja Hakamäentien kulmaan rakennettavan Manskun Rasti -toimistokeskittymän ensimmäinen talo. Noin kerrosneliön kokoisen Skanskatalon on määrä valmistua vuoden 2012 alussa. Manskun Rastin kehittämisestä ja tilojen vuokraamisesta vastaava Skanska Commercial Development Finland on nyt aloittanut myös keskittymän kakkosvaiheen. Se on Skanskatalon lailla kahdeksankerroksinen toimistotalo. Taloon valmistuu elokuun loppuun mennessä vuonna 2012 noin neliötä vuokrattavaa toimitilaa. Skanska tähtää Manskun Rasti -hankkeessa LEED-ympäristöluokituksen ylimpään eli platinatasoon. Kiitos, kaikenlainen tuki on tervetullutta ja arvokasta, Skanska Kotien sisustajalle Teiju aarrevallalle kerrottiin. Sanojina olivat Vary:n eli Vailla Vakinaista Asuntoa ry:n edustajat, jotka ottivat vastaan Kotien sisustuskäytössä olleilta huonekaluja ja kodinkoneita. Yllä: Varyn toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen kertoi kutsuvieraille toukokuussa avatun Helsingin Mäkelänkadun Kalkkers-yökahvilan vapaaehtoistoiminnasta. Kuva: Matti Matikainen 6

7 Oma asema korttelin päässä Skanskan ensimmäisen asuintalon rakentaminen Vantaan uudella Leinelän asuinalueella on hyvässä vauhdissa. As. Oy Vantaan Metsähisen 34 omistusasunnon arvioidaan valmistuvan ensi vuoden kesäkuussa. Muun muassa luonnonympäristöllä, maisema-arkkitehtuurilla ja taiteella omaleimaisuuttaan luova Leinelä sijaitsee Vantaalla Ilolan vieressä, Tikkurilan ja Kehä III:n tuntumassa. Metsähinen on vuonna 2014 valmistuvan Kehäradan varrella, korttelin päässä juna-asemasta. Helsinkiin matka taittuu alle puolessa tunnissa ja esimerkiksi lentoasemalle tai Aviapoliksen työpaikka-alueelle muutamassa minuutissa. Marraskuu mielessä Ounasvaaran suurmäellä Rovaniemellä on aivan erityinen merkitys mäkihyppääjille: se on useimpina vuosina talvikunnossa marraskuussa, ensimmäisenä koko maailmassa. Mäki on vakiinnuttanut paikkansa huippuhyppääjien ensilumen leiripaikkana. Leiri- ja kilpailupaikan perinne oli kuitenkin katkeamassa 2000-luvun lopulla, sillä 60-luvulla rakennetun betonimäen rakenteet eivät enää olleet edustuskunnossa. Nyt legendaarinen K-90-mäki on taas kisavireessä. Skanska Infra korjasi mäen perinpohjaisesti viime vuonna. 45 asteen kulmassa nousevan kannen korjaaminen oli oman lajinsa huippusuoritus. Toivotamme Smailin lukijoille rentouttavaa kesää ja vireää syksyä! Kuva: Matti Hyvönen 7

8 Teksti: Katri Syvärinen Kuvat: Kimmo Torkkeli Onnistunut resepti, laadukas lopputulos Täydellinen kakku ei synny vain taidokkaasta kuorrutuksesta, ensiluokkaisista raakaaineista tai hiotuista leipomisen prosesseista, vaan kaikista näistä. Leipurin täytyy myös tietää, mikä herkuttelijan suuhun sopii ja paljonko tämä on valmis makuelämyksestä maksamaan. Kuten juhlakakun leipomisen, myös laadukkaan rakentamisen resepti on monitasoinen ja -ulotteinen asia. Jokainen tilaaja ja rakennuksen tuleva käyttäjä kokee laadun omista lähtökohdistaan. Yhden mielestä tyylikäs voi olla toisen makuun epäkäytännöllinen. Yhden mielestä korkealaatuinen voi toisen mielestä juuri ja juuri ylittää laatukriteerien vähimmäistasot. Rakentamisen laadun keskeisimpiä kysymyksiä on hinta laatu-suhde. Jokainen haluaa parasta mahdollista, mutta eri asia on, mitä paras mahdollinen saa maksaa. Onnistuneen kakun leipominen alkaa tilauksesta, jonka lähtökohtana useimmiten on tietynlainen perusresepti. Rakennusalalla haasteet muodostuvat siitä, että standardoitua lopputuotetta ei ole, vaan hankkeessa syntyy joka kerta uusi prototyyppi. Neuvotteluvaiheessa olennaista on, että rakennusliike ymmärtää tilaajan tarpeita ja on halukas joustamaan, jotta ne saadaan toteutettua. Kehittynyt, mahdollisesti vakioitu ja standardisoitu suunnitteluprosessi on tärkeä osa laatua. Suunnitelmat täytyy suunnittelupöydällä ja -ruudulla viedä riittävän pitkälle. Mikäli yksityiskohdat jätetään työmaalla ratkaistavaksi, niitä ei kiireessä ehditä suunnitella kunnolla, tai ainakaan niistä ei osata tehdä tilaajan toiveiden mukaisia, sanoo 30 vuotta alalla toiminut rakennuttamisjohtaja Risto Mykkänen Helsingin kaupungin 8

9 RAKENTAMISEN LAATU asuntotuotantotoimisto Att:stä, joka rakennuttaa pääkaupunkiin noin tuhat asuntoa vuosittain. Hyvä suunnittelu korostuu myös ostotoiminnassa. Materiaalit tulisi hankkia niin, että voidaan joka kerta noudattaa yrityksen valitsemia ja asiakkaan toivomia standardeja ei osteta sieltä, mistä halvimmalla saadaan. Asiakkaan pitää voida luottaa myös siihen, että turhan hukkatavaran syntymiseltä vältytään ja että materiaalien alkuperä ja tuotanto vastaavat sovittuja kriteerejä. Kiire on laadun vihollinen Ammattitaitoinen suunnittelu tarkoittaa realistista aikataulua. Kiire on onnistumisen pahin vihollinen. Yleensä kun aikataulu pettää, pettää budjetti ja sen jälkeen laatu. Yrityksen johdolla pitäisi olla kanttia sanoa, että vaikka aikataulu ja budjetti ovat pettäneet, täytyy silti pitää kiinni työn laadusta, Mykkänen alleviivaa. Työmaavaiheessa laadun keskeisiä osatekijöitä ovat hänen mielestään työturvallisuudesta huolehtiminen, aktiivinen tiedonkulku ja tekijöiden perehdyttäminen. Suunnittelupöydältä viestien tulisi kulkea käytännön tekijöille, jotta myös nämä ymmärtävät tilaajan toiveet. Olenko ylpeä laadusta? Lopputuloksen laatua arvioidaan usein viimeistelyn jäljen mukaan. Valmiin rakennuksen laatu on paljon muutakin. Korkeatasoinen rakennus on käyttäjälleen turvallinen ja terveellinen niiltäkin osin, mitä käyttäjä ei voi päällepäin nähdä. Laatuun vaikuttavat ratkaisevasti rakennuksen käytännöllisyys, esteettömyys, materiaalien kestävyys ja tarkoituksenmukaisuus sekä viihtyisyys. Nämä laadun osatekijät jokainen rakennuksen käyttäjä arvottaa omalla tavallaan. Toisaalta asiakas ei välttämättä ole ammattilainen rakentamisen laadussa eikä osaa hahmottaa lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä. Siksi rakennusliikkeen tulee osata ja haluta tarjota asiantuntemustaan. Halu onkin avainsana. Risto Mykkänen ja yliarkkitehti Pekka Lukkarinen ympäristöministeriöstä korostavat, että laatu on nimenomaan asenne- ja osaamiskysymys. Laatu lähtee liikkeelle halusta saada aikaan jotakin kestävää, jotakin jolla on arvoa. Jos lähdetään vain tekemään rahaa, laatu jää kakkoseksi. Halun lisäksi tarvitaan osaavaa suunnittelua ja toteuttamista. Niissäkin tullaan asenteeseen: 9

10 "Laatu lähtee liikkeelle halusta saada aikaan jotakin kestävää." - Yliarkkitehti Pekka Lukkarinen, ympäristöministeriö olenko vain töissä täällä vai haluanko olla ylpeä työstäni, Pekka Lukkarinen toteaa. Lukkarisen mielestä suuri onnettomuus oli kahdenkymmenen vuoden takainen lama. Se vei toteutusportaasta osaavia tekijöitä, joilla oli asenne kohdallaan. Sen jälkeen perinteinen työssä oppiminen kärsi vahingon. Risto Mykkänen muistuttaa, että rakennusliikkeen pitäisi suhtautua jokaiseen hankkeeseen referenssikohteena. Ei riitä, että joskus on tehty jotain laadukasta ja saatu sen ansiosta hyvä maine. Palvelulupaus pitää lunastaa jokaisessa projektissa erikseen. Tilaaja on aina oikeutettu huippuvalmiiseen tuotteeseen. On suuri houkutus tarjota asiakkaalle puolivalmista ja kokeilla, jokohan se kelpaisi, varsinkin noususuhdanteessa, Mykkänen arvioi. Kerralla valmista Useiden suuryritysten johdossa toiminut vuorineuvos Matti Sundberg puolestaan korostaa, että laadun merkitys pitäisi sisäistää rakennusliikkeissä uudella tavalla. Silloin kun ei olla paneuduttu laadun sisimpään luonteeseen, ollaan usein sitä mieltä, että meidän toimialallemme eivät yleiset laatujärjestelmät sovi. Toki rakentaminen eroaa tehdasprosesseista, mutta silti tämä on selittelyä, sanoo Sundberg, joka toimii Skanskan hallituksen varapuheenjohtajana. Lisää ymmärrystä käyttö- ja ylläpito Perinteisissä kilpailu-urakoissa ei laadukas rakennusliike saa vielä sitä etua, joka sille kuuluisi, sillä valintoja ohjaa pääosin tarjoushinta, Seppo Kemppainen Keskolta sanoo. Kuva: Outi Törmälä Kun jopa neliöinen Citymarket nousee uudelle asuinalueelle, kyse on kymmenien miljoonien investoinnista. Kauppapaikkatoiminnan tavoitteena on tukea Keskon liiketoimintaa. Siksi rakentamisen laatu tarkoittaa konsernille sitäkin, että uusia, helposti saavutettavia ja tilakustannuksiltaan kilpailukykyisiä kauppapaikkoja on mahdollista kehittää nopeasti ja kauppapaikkojen verkosto pidetään siten ajanmukaisena. Sijainti ja liiketilojen ominaisuudet vaikuttavat ratkaisevasti kaupan menestymisedellytyksiin. Kaupan alalla toimitilat ovat merkittävä kustannustekijä. Vastaavasti tilakustannusten alentuminen tuottaa merkittävän kilpailuedun. Keskolla kiinnitetään runsaasti huomiota siihen, mitä rakentaminen sekä tontti liittymineen maksaa, kuinka kalliiksi rakennuksen käyttö ja ylläpito tulee, kuinka joustavasti tiloja voidaan muuttaa sekä kuinka helposti omistuksesta voi halutessaan luopua tai vuokrasopimukselle saada jatkoa. Mittavan hankekannan parissa toimivalle yhtiölle olennaista rakentamisen laatua on teknisten ja toiminnallisten laatukriteerien lisäksi sujuva, jatkuva ja ristiriidaton yhteistyö kumppanien kanssa. Rakennuttajapäällikkö Seppo Kemppainen kertoo, että tärkeä tavoite on pitää yhtiöön liitetty tilaajariski alhaisena. Haluamme, että hankkeet pystytään suunnittelemaan ja toteuttamaan tavalla, joka edistää uusien hankkeiden kehitystä ja pitää meidät haluttuna yhteistyökumppanina. Urakoitsijassa arvostan avoimuutta, rehellisyyttä ja halua viedä asioita sovinnolla eteenpäin. Osa suurten rakennusliikkeiden johtajista pyrkii välttämään riskejä, osa näkee riskit mahdollisuutena. Mitä monimutkaisempi hanke, sitä avarakatseisempi pitää olla. 10

11 RAKENTAMISEN LAATU "Yrityksen johdolla pitäisi olla kanttia sanoa, että vaikka aikataulu ja budjetti ovat pettäneet, täytyy silti pitää kiinni työn laadusta." - Rakennuttamisjohtaja Risto Mykkänen, Att Meillä ei saisi olla edes mitään lopputarkastuksia. Korjattavien asioiden listoja ei pitäisi joutua tekemään. Kun tehdään kerralla valmista, toiminta tehostuu. Oikein ymmärrettynä laatu on rakennusliikkeelle erinomainen kilpailuvaltti ja siten valtava mahdollisuus. Rakennusalalla ei toistaiseksi ole kehitetty menetelmiä, joilla laadun voisi suoraan ottaa mukaan urakkakilpailuun vaikuttavana tekijänä. Sundbergin mielestä alalle tulisi kehittää yhtä tiukat toimintakonseptit kuin vaikkapa autotehtaan kokoonpanossa. Kun asioihin paneudutaan huolellisesti, standardit sopivat myös alalle, jossa ei joka kerta valmisteta samaa tuotetta. Selkeät kriteerit on mahdollista opettaa alihankkijoillekin. Kaikki eivät kuitenkaan ole asian suhteen yhtä luottavaisia. En ole vielä löytänyt työpäällikköä, joka pystyisi hallitsemaan laatukriteereitä monipolvisessa aliurakointiketjussa, Pekka Lukkarinen ympäristöministeriöstä toteaa. Tietomallinnus vakioi suunnittelun laatua Kun yritys tekee korkeaa laatua, asiakas saa rahalleen vastinetta: hyvää elämänlaatua, terveyttä ja samalla luottamusta rakennusliikkeen toimintaan. Rakennuksen ylläpito ja käyttökustannukset alenevat. Rakennusliikkeen toiminta on kannattavaa, eikä siitä aiheudu kuormitusta vaiheeseen Tavoitteena tarkoituksenmukainen laatu Ruokakeskosta hoidetaan pääosa Keskokonsernin Suomen kiinteistökannan ylläpidon ohjauksesta. Vuonna 2010 konsernin omistamien tai vuokraamien kiinteistöjen ja toimitilojen pinta-ala oli lähes neljä miljoonaa neliötä. Näin suureen tilakantaan liittyviä korjaustarpeita ilmenee päivittäin. Ne koskevat sisäilmaominaisuuksia, talotekniikan toimivuutta, kantavien rakenteiden kuormankantokykyä ja vesivuotoja. Lattioiden ja pihojen pintarakenteet, automaattiovien toimivuus, muuttuneista viranomaismääräyksistä johtuvat tarpeet sekä tilojen ja tekniikoiden toimintaan liittyviä suunnitteluvirheet aiheuttavat nekin ongelmia. Laatukysymykset ovat kestoaihe Keskon sisäisessä keskustelussa. Seppo Kemppainen kertoo, että uusien kohteiden rakennuttamisessa tavoitteena on tarkoituksenmukainen laatu. Käyttöiäl- tään pisimmissä rakennusten osissa laatuvaatimukset ovat korkeimpia. Sen sijaan useammin muunneltavissa rakennusten osissa vaatimuksia alennetaan. Kokemus on osoittanut, että kovalle kulutukselle alttiisiin liikerakennuksiin ei tule sallia heikkolaatuisia pintamateriaaleja tai perustekniikoita. Seurauksena ovat jopa vuosikymmeniä ennenaikaiset korjaukset ja jatkuvat liiketoiminnan häiriöt. Laatuvaatimusten speksejä Keskolla kehitetään jatkuvasti kertyneiden kokemusten ja viranomaismääräysten päivitysten mukaan. Riskipitoisimpien ja vaikeimmin korjattavien rakennusosien määrittelyä on tarkennettu. Määrityksistä on pyritty poistamaan turha mystiikka. Haluamme sallia urakoitsijoille teknisissä ratkaisuissa useita vaihtoehtoisia tuotteita ja hankintalähteitä niin kauan kuin ratkaisujen rajaamiseen ei ole erityistä syytä, Kemppainen kertoo. Kokonaisymmärrys puuttuu Rakennusyritysten kyvyssä vastata laatuvaatimuksiin Seppo Kemppainen ei yleisesti ottaen ole nähnyt kehitystä. Toimintaa ohjaa lyhytnäköinen kustannusten minimointi, vaikka samalla takuuvastuuriski kasvaa. Rakennusliikkeet menettävät osan tuloksestaan takuukorjauksiin ja kymmenvuotisvastuisiin sekä vastuista tilaajien kanssa riitelyyn. Tilaajille seuraukset voivat liiketoimintahäiriöiden, omien tai konsulttiresurssien käytön ja käyttäjäkompensaatioiden vuoksi olla suurempia kuin jälkivastuitaan hoitavalle urakoitsijalle. Vakavat erimielisyydet voivat viedä rakennusliikkeeltä mahdollisuuksia tuleviin hankkeisiin. Kemppainen uskoo, että yksi syy hitaaseen laatukehitykseen on se, ettei rakennusliikkeiden ja ylläpitopalveluyritysten välillä juuri tapahdu työntekijä- tai tiedonvaihtoa. 11

12 Oikeaa laatua sopiv Oikein ymmärrettynä laatu on rakennusliikkeelle erinomainen kilpailuvaltti ja siten valtava mahdollisuus. - Vuorineuvos Matti Sundberg ympäristölle tai yhteiskunnalle. Työntekijöiden terveys ja turvallisuus pysyvät korkealla tasolla. Jotta tähän päästään, tulee koko yrityksen toimintaketjua kehittää perusteellisesti. Laatukriteerit tulisi ulottaa kaikille toiminnan portaille yhtiön hallituksen päätöksistä alkaen. Hyvä laatu edellyttää työntekijöiden kouluttamista, riittävää valvontaa ja dokumentointia. Tietomallinnus on hyvä suunta suunnittelun vakioimiseksi. Kun kaikki osapuolet oppivat käyttämään samoja tietomallien muotoja, päästään huomattavasti havainnollisempaan työskentelyyn, Pekka Lukkarinen sanoo. Asuntoministeri Jan Vapaavuori on todennut, että rakentamisen laatu on ilmasto-, sosiaali- ja terveyspoliittisesti niin merkittävä kysymys, että myös julkisella vallalla on velvollisuus puuttua rakentamisen laatuun tarvittaessa erilaisilla sanktioilla. Vakavia virheitä esiintyy Vapaavuoren mukaan edelleen liikaa. Varsinaisten viranomaissanktioiden sijaan hän korostaa markkinatoimijoiden roolia laatuongelmien ratkaisemisessa. Se, että huonosti asiansa hoitava yritys menettää markkinaosuuksiaan, on huomattavasti tehokkaampi sanktio kuin viranomaisen määräämä seuraamus. Tämä ei kuitenkaan juurikaan toteudu tämän päivän rakennusmarkkinoilla. Siksi niin tilaajien kuin laajemminkin kuluttajien pitäisi ryhdistäytyä, kilpailuttaa alan yrityksiä muullakin kuin hinnalla ja puuttua tomerammin Näin kokonaisuuden ymmärrys ei alalla kehity. Harvoin rakennusliikkeen edustaja on hyvin selvillä siitä, mitä kaikkea rakennusten käyttöajalle mahtuu, ja kuinka massiivisia ongelmia mitättömissä yksityiskohdissa tinkiminen tai virheiden peittely voi omistajille ja käyttäjille aiheuttaa. Rakennuttajakonsultitkaan eivät yleensä ymmärrä käytön ja ylläpidon aikaista problematiikkaa, Kemppainen toteaa. Suurten rakennusliikkeiden edustajien kiinnostus asiakkuuksien pitkäjänteiseen kehittämiseen on kuitenkin kasvussa. Käymme laatu- ja yhteistyökysymyksistä kaiken aikaa enemmän keskustelua. Harmaaseen talouteen puuttuminen on kasvattanut merkitystään. Kun olemme jo kymmeniä vuosia selvittäneet vaikkapa lapsityövoiman käyttöä kehitysmaiden tehtaissa, meidän pitäisi pystyä varmistumaan myös siitä, että Mannerheimintiellä olevalla työmaalla verot ja palkat maksetaan asianmukaisesti. Rakennuttajapäällikkö Seppo Kemppainen, Kesko Kuka tahansa osaa tehdä mahdollisimman korkealaatuista, mutta olennaista on osata asiakkaan toivomaa laatua kustannustehokkaasti. Technopoliksen kiinteistöjohtaja Kari Kokkonen painottaa, että laatukäsitteeseen on aina syytä ottaa mukaan hintakomponentti. Kokkonen korostaa, että tilaajalla ja rakennusliikkeellä on oltava yhteiset tavoitteet kirkkaana mielessä. Laadukas on käyttötarkoitukseensa sopivaa, terveellistä, turvallista, ympäristölle ystävällistä ja kustannustehokasta. Technopoliksella on tällä hetkellä neliömetriä toimitiloja kymmenessä kaupungissa. Rakennushankkeita on koko ajan käynnissä noin kymmenen. Käyttäjä- ja asiakastyytyväisyyttä seurataan yhtiössä systemaattisesti. Sisäilman laatu on viime aikoina ollut asiakkaille tärkeä asia. Myös siisteys, viimeistelyn laatu, toiminnallisuus ja sisustusratkaisut kiinnostavat. 12

13 RAKENTAMISEN LAATU "Laatuvaatimukset ovat alalla nyt korkeammat kuin koskaan." - Laatu- ja työsuojelupäällikkö Tero Niemelä, Skanska varsinkin karkeisiin virhetapauksiin, ministeri Vapaavuori on tiedottanut julkisuuteen. Parantaminen ei lopu ikinä Skanskassa laatuajattelu lähtee yksilöllisestä kokemuksesta. Asiakkaalle pyritään tarjoamaan sitä, minkä hän kokee laadukkaaksi. Tekninen normi on helpompi määritellä, kun taas asiakkaan kokemaan laatuun ei välttämättä ole suoria mittareita. Skanska Talonrakennuksen Läntisen alueyksikön laatu- ja työsuojelupäällikkö Tero Niemelä arvioi, että laatuvaatimukset ovat alalla nyt korkeammat kuin koskaan. Lämmöneristävyydet ja tiiveydet ovat parempia, mittaukset tehdään tarkemmin, tekniset järjestelmät ovat kehittyneempiä ja myös monimutkaisempia kuin ennen. Niemelä kertoo, että kymmenvuotisvastuun piiriin kuuluvia suurempia, kertaluontoisia virheitä tulee harvakseltaan. Sen sijaan asuntokauppalain mukaisen takuun piiriin kuuluvia pienempiä virheitä korjataan useammin. Ne johtuvat muun muassa materiaalien, työtapojen ja suunnittelun puutteista. Pyrimme tekemään mahdollisimman paljon ennakkotarkastuksia, jotta korjauksilta vältytään. Mutta meidänkin suorituksissamme taso vaihtelee. Aina ei päästä nollavirheluovutuksiin, ja huolellisuuden tasoa kaikissa vaiheissa pitää nostaa entisestään. Parantaminen ei lopu ikinä. alla hinnalla Pyrimme siihen, että luovuttamamme tilat ovat kaikilta osin virheettömiä, kun asiakkaat muuttavat sisään. Asiakkaita on kuitenkin monenlaisia, ja käyttäjien tarpeet muuttuvat. Tämä edellyttää rakentamiselta ja teknisiltä järjestelmiltä joustavuutta, jotta tilat voidaan räätälöidä jokaiselle asiakkaalle sopivaksi. Useimmille tilojen hinta laatu-suhde on silti tärkeämpi kuin viimeisen päälle sisustettu ja yrityksen ilmeen mukaan brändätty tila. Kokkosen mukaan ympäristöasioiden merkitys laatutekijänä on viime vuosina kasvanut. Technopoliksen oman palvelukonseptin kehittäminen asettaa omat vaatimuksensa rakennusten joustavuudelle. Technopolis tarjoaa asiakkailleen toimitilojen lisäksi ICT-, kokous- ja asiakaspalveluja sekä toimitilojen käyttöön ja ylläpitoon liittyviä palveluja. Perinteinen käsitys lasin, jalopuun ja marmorin korkeasta laadusta ei ole meidän arvomaailmamme mukaista. Massasta voi erottua laadulla, mutta tuotteen pitää olla myös hinnaltaan kilpailukykyinen, Kari Kokkonen Technopoliksesta muistuttaa. Kuva: Outi Törmälä Hyvään laatuun kuuluvat toimitusvarmuus, pitävät aikataulut, virheettömyys, toimiva yhteistyö tilaajan kanssa sekä yhteistyö loppukäyttäjien kanssa. Rakennusvaiheessa on selkeä systematiikka, miten laatu todennetaan. Kiinteistöjohtaja Kari Kokkonen, Technopolis 13

14 Teksti: Katri Syvärinen Kuvat: Susanna Kekkonen Vihreä, vihreämpi, vastuullinen Kontillinen energiatehokkuutta parantavaa teknologiaa ei vielä tee rakentamisesta vastuullista. Kehityksen kestävyys on maailman kokoinen haaste, jota ratkotaan tehokkaimmin paikallisesti. T uotteiden ja palveluiden ympäristövaikutuksia osataan jo jossain määrin vaatia ja markkinoida. Yritykset ovat oppineet huomioimaan toiminnassaan ympäristöystävällisyyden mutta niillä on kiusaus keskittyä vain siihen. Tärkeämpää olisi siirtyä kohti kokonaisvaltaista vastuullisuutta. Aidosti kestävä toiminta on nimittäin vihreyttä laajempi käsite. Ympäristöystävällisyys ei ole olemassa tyhjiössä. Yksittäinen energiatehokas hotelli ei ole kestävää rakentamista, jos sen sijoittamisessa ei huomioida toiminnan vaikutuksia infrastruktuuriin ja materiaalivirtoihin. Viime vuosina käsitteitä on sekoittanut harhakuva, että jos taloon asennetaan kontillinen energiatehokasta teknologiaa, syntyisi kestävää rakentamista. Energiatehokkuus ei vielä ratkaise edes luonnonvara- eikä ekosysteemikysymyksiä. Markkinoinnissakaan faktat eivät aina ole kohdallaan. Jos vaikkapa ympäristöystävällisen paalutuksen ansiosta rakennusta myydään ympäristöystävällisenä, ollaan metsässä, sillä paalutuksen osuus pelkästään työmaanaikaisista hiilidioksidipäästöistä on vain neljä prosenttia. Teräksen, betonin ja talotekniikan osuus on selvästi suurempi, käytönaikaisista päästöistä puhumattakaan. Rakentaminen ei voi olla kestävää, elleivät koko prosessi, materiaalien tuotanto ja tilojen käyttö kuluta radikaalisti nykyistä vähemmän energiaa, jonka tuotannossa syntyy kasvihuonekaasupäästöjä. Rakennuksen liikenteellinen sijainti sekä alueen energiantuotannon menetelmä ja raaka-aine ovat energiayhtälön keskeisiä muuttujia, sanoo vapaa kaupunkitutkija, tekniikan tohtori Kaarin Taipale. Vastuullisuus syntyy siitä, että otetaan huomioon ympäristövaikutusten lisäksi päätösten sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Taloudellista kestävyyttä voi Taipaleen mielestä verrata muiden resurssien kestävään käyttöön: rahaa ei pidä käyttää niin, että aiheutetaan oheisvaurioita luonnonvaroihin tai inhimilliseen pääomaan. Työstä tulee maksaa oikeudenmukainen korvaus, eikä mutkia saa yrittää oikaista korruptiolla. Paikallisilla päätöksillä globaali vaikutus Kestävä kehitys on maailman yhteinen haaste. Siksi yksityiskohtiakin on tarkasteltava globaalisti. Ilmastonmuutos ei koske vain Suomea, rakennusmateriaaleja tai energiaa ei tuoteta vain täällä, rakennuksilla ei ole vain suomalaista työvoimaa. Silti Kaarin Taipale on sitä mieltä, että tärkeimmät ratkaisut tehdään paikallisella tasolla. Kansainvälisistä sopimuksista ja lainsäädännöstä huolimatta vasta kaupungeissa, kylissä, kodeissa ja työpaikoilla kestävästä kehityksestä tulee totta. On vaikea kuvitella paikallistason päätöstä, joka ei vaikuttaisi kehityksen kestävyyteen. Liikennejärjestelmää koskevat ratkaisut ovat kauaskantoisimpia. Keskeisiä kysymyksiä ovat myös energiantuotanto, asuntopolitiikka, vesi- ja jätehuolto sekä hankintapolitiikka. Kaupunkialueiden merkitys päätöksenteossa kasvaa. Globalisaatio on madaltanut raja-aitoja sekä hallinnossa että teollisessa tuotannossa. Kaupunkien tarve erottautua on kasvanut, sillä kilpailu asukkaista, yrityksistä ja turisteista on kiihkeää. Seutujen vetovoima on sidoksissa liikenteen ja maankäytön suunnitteluun, 14

15 Kaarin Taipale Kaupunkitutkija, tekniikan tohtori Osaamisalueet: globalisaatio ja paikallisuus, erityisesti kaupunkien, paikallishallinnon, kestävän kehityksen ja rakennetun ympäristön muutosprosessit Toiminut muun muassa kuntien maailmanjärjestö ICLEI n puheenjohtajana, Helsingin rakennusvalvonnan virastopäällikkönä sekä YK-vetoisen kestävän rakentamisen Marrakech-työryhmän puheenjohtajana joita koskevat ratkaisut tehdään metropolien tasolla jossa päätöksenteon odotetaan olevan nopeampaa ja jouhevampaa kuin valtiollisella tasolla. Mielenkiintoinen kysymys on, millaisia kaupunkibrändejä tulevaisuudessa halutaan rakentaa. Perustuvatko ne työpaikkoihin, kulttuuriin, viihtyisyyteen tai innovatiivisuuteen? Vastuullisuus on yksi mahdollinen erottautumiskeino. Kaarin Taipale muistuttaa, että tulijoita ei houkutella sirkustempuilla. Merkittäviä vetovoimatekijöitä ovat perusasiat: veden juomakelpoisuus, turvallisuus, julkinen liikenne, lentoyhteydet, terveyspalvelut, opiskelupaikkojen tarjonta, telekommunikaatioverkot, asuntotarjonta ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Päätöksentekoprosessien sisälle asukkaat ja yritykset eivät aina näe, mutta ne näkevät ja kokevat lopputuloksen. Julkisen sektorin toimijoiden pitää osata vaatia yksityisiltä toimittajilta kansalaisille parhaita ratkaisuja. Ei pidä tyytyä ostamaan vain sitä, mitä markkinoilla tarjotaan, vaan on haettava yhdessä myös kokonaan uusia ratkaisuja. Maailmalla on monia esimerkkejä siitä, miten liikkumisen ja maankäytön ratkaisuissa ovat vaihtaneet auton näkökulman kansalaisten näkökulmaksi. Esimerkiksi Soulissa kaupungin keskellä kulkeneen joen päälle oli rakennettu moottoritie, mutta valistuneet päättäjät purkivat moottoritien ja palauttivat joen. Enemmän rohkeutta! Kaarin Taipale toivoo yrityksiltä suurempaa aktiivisuutta vastuullisuusasioissa. Hyvää yrityskansalaisuutta on tehdä enemmän kuin vain se, mitä määräyksissä vaaditaan. Yrityksillä pitää olla halua tarttua asioihin. Kun yksi yritys aloittaa, muille syntyy paineita seurata perässä. Rakennusalalta odotetaan tulevaisuudessa todennäköisesti, ettei se tarjoa vain taloja vaan tietyillä ominaisuuksilla varustettuja tiloja ja niiden ylläpidon eri pituisiksi ajanjaksoiksi eli integroitua suunnittelua ja pitkän tähtäyksen kokonaisvastuuta. Liian usein kuulemme, että yritykset eivät voi ottaa riskejä, ja siksi käytetään vain perinteisiä ratkaisuja. Mutta vain rohkeasti uudistumalla saadaan käyttöön vaihtoehtoja, jotka osoittavat tietä eteenpäin. Käsitteet ovat hankalia. Sanassa ympäristöystävällinen on jotakin teennäistä, ikään kuin pitäisi olla kiltti. Ympäristöjärkevä tai ympäristötietoinen olisivat parempia. Kyse on planeetan luonnonvarojen käytöstä: siitä, ettei esimerkiksi katkaista luonnon kiertokulkuja saastuttamalla pohjavesiä, juomavettä ja kalavesiä. On alettu ymmärtää ekosysteemien monimutkaisuutta ja niiden tuhoamisen kohtalokkuutta. Kaupungit voivat tukea autotonta kansalaista, jalankulkijaa ja julkisen liikenteen käyttäjää monilla kyseiselle paikkakunnalle räätälöidyillä ratkaisuilla, Kaarin Taipale kannustaa. 15

16 Teksti: Reetta Salonen Kuvat: Antero Tenhunen ja Kimmo Torkkeli Lähiöruusulle lisää vetovoimaa Useimpien 1970-luvulla kukoistustaan eläneiden vuokrataloalueiden vetovoima kaipaa kipeästi lisätehoa. Tämä koettiin ja nähtiin myös Tampereen Annalassa. Pienten pintaremonttien sijaan Tampereen kaupungin omistama VTS-kodit -vuokrataloyhtiö käynnisti Annalassa mittavan uudistushankkeen, joka sisältää niin korjaus-, täydennys- kuin ympäristörakentamistakin. Tavoitteena ei ole vain asumisen laadun parantaminen, vaan myös alueen imagon kohottaminen. Avoimuudesta ja yhteen hiileen puhaltamise 16

17 Katu- ja piha-alueiden lisärakentamisella on parannettu ratkaisevasti asumisen viihtyvyyttä ja toiminnallisuutta. U udistuva Annala -hanke on mittasuhteiltaan poikkeuksellinen. Uudistettava alue on 5,5 hehtaarin korttelikokonaisuus, johon kuuluu yhteensä kahdeksan kiinteistöä. VTS-kodit perusparantaa 35 miljoonan euron hankekokonaisuudella yli 300 asuntoa ja rakennuttaa yli 50 uutta asuntoa vuoteen 2016 mennessä. Pontimena suuren luokan uudistukselle oli paitsi kiinteistöjen modernisoinnin tarve, myös Annalan imagon hienoinen laskusuhdanne. Annalalla on oikeastaan edelleen ihan hyvä maine, ja asukkaat viihtyvät vehreällä alueella hyvin. Uusien asukkaiden houkutteleminen on kuitenkin ollut haasteellista. Kun mietimme Vilusen Rinteen päivittämistä nykyaikaan, kokonaisvaltainen uudistus tuntui parhaalta sijoitukselta tulevaisuuteen, summaa kiinteistöpäällikkö Timo Koskinen Tampereen Vuokratalosäätiöstä, joka hallinnoi Vilusen Rinne Oy:n kiinteistöjä. Tekeillä oleva uudistusurakka tähtää alueen yleisilmeen kohentamiseen ja asumismukavuuden lisääntymiseen, mutta myös asuntomäärän kasvuun. Tavoitteena on kohentaa alueen viihtyisyyttä ja markkinoitavuutta. Haluamme siis alueelle lisää asukkaita, Timo Koskinen kuvailee. Kortteliin rakentuu joitain isompia perheasuntoja, mutta perusparannettavissa kohteissa suuntaus on pienempään asuinpinta-alaan. Tampereella yli 50 prosenttia vuokra-asunnoista on kuitenkin yhden tai kahden hengen talouksia. Hankkeeseen haettiin alusta asti partnershipkumppania, jonka kanssa yhteistyö on tiiviimpää kuin perinteisessä tilaaja-urakoitsija-mallissa. Kumppaniksi valikoitui Skanska. Tähtäämme optimiin kustannustehokkuuteen stahan partnershipin hyödyt kumpuavatkin. 17

18 Kahden peruskorjattavan 4-kerroksisen talon kulmaukseen valmistuu 5-kerroksinen uudisrakennus. Vanhojen talojen energiatehokkuus ja ulkonäkö paranevat muun muassa nykyaikaisilla ikkunoilla ja ulko-ovilla, tietävät rakennusmies antti pekka Hakanen (vas,) sekä mestarit Olli Vartiala ja Marko Mäkinen. ja hyvän kumppanin kanssa kokonaisuutta on voitu suunnitella järkevästi. Meille on tärkeää tietää kustannukset tarkasti etukäteen ja voida luottaa kumppanin teknistaloudelliseen asiantuntemukseen. Avoimuudesta ja yhteen hiileen puhaltamisestahan partnershipin hyödyt kumpuavatkin, Koskinen pohtii. aikataulutusta ja harmaita hiuksia Annalan mittavassa urakassa peruskorjataan vanhaa ja rakennetaan uutta rinnakkain. Kokonaisuudessa on siis hallittava molempien rakentamismuotojen ominaispiirteet ja yhdisteltävä niihin vielä ympäristörakentamisenkin ratkaisut. Työmaan päivittäishaasteiksi ovat osoittautuneet muun muassa työmaaliikenteen ja logistiikan kysymykset. Logistisia ratkaisuja on mietitty tarkkaan työmaaliikenteen rauhoittamiseksi. Yhteisten aliurakoitsijoiden takia olemme limittäneet työvaiheitammekin niin, että ne sujuvat aikataulullisesti mahdollisimman jouhevasti, uudisrakentamisesta vastaava Marko Mäkinen Skanskalta kertoo. Korjausrakentamiseen kuuluu usein matkan varrel- la ilmenevien yllätysten mahdollisuus sekä probleemat uuden tekniikan upottamisessa jo olemassa oleviin rakenteisiin. Niin tässäkin projektissa. Huomasimme jossain vaiheessa pintatasoitteiden irtoilevan parissa talossa. Syyksi paljastui vanhojen lattiarakenteiden kunto. Jouduimme piikkaamaan lattiat auki ja tekemään ne uudestaan, mikä tietysti hidasti projektin aikataulun mukaista etenemistä. Päänvaivaa ovat aiheuttaneet myös esimerkiksi iv-putkien upottaminen vesikattoihin tehtyihin roiloihin. Siinä taisi tulla muutama harmaa hius lisää, hymyilee Olli Vartiala, joka mestaroi korjausrakentamista. Lisää tehokkuutta, lisää viihtyvyyttä Vilusen Rinteen korttelikokonaisuutta uudistetaan ensimmäisessä vaiheessaan kolmessa osiossa. Nyt alueelle on jo valmistunut kolme uutta rivitaloa ja kolme kerrostaloa on saatu peruskorjattua julkisivuineen päivineen. Peruskorjattavien talojen asuntomäärää on saatu kasvatettua ottamalla aiemmin tehottomassa käytössä ollutta maantasokerrosta asumiskäyttöön sekä rakentamalla yhteen taloon lisäkerros. Kahden peruskorjattavan talon väliin on myös rakennettu uusi yksirappuinen talo, jossa on 24 asuntoa, vastaavat mestarit listaavat. Kun korttelikokonaisuuden asumisviihtyvyyttä kohennetaan, uudistetaan ympäristöäkin reilusti. Uusien asuinrakennusten lisäksi alueelle on tehty autokatoksia, ulkoiluvälinevarastoja sekä teemallisia piha-alueita, jotka on suunniteltu eri-ikäisten asukkaiden tarpeita ja mieltymyksiä silmällä pitäen. Ihan taaperoille, leikki-ikäisille ja senioriasukkaille on kaikille omat pihansa. Tällaisia hulppeita pihoja ei usein näe! Näin laajamittaisen uudistuksen paras puoli onkin, että rakennusten ja ympäristön kokonaisuudesta saadaan oikeasti toimiva ja ehyt, Olli Vartiala arvioi. 18

19 Tulevaisuudenkuva Koffin puiston muurilta avokallion kainaloon Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy:n suunnittelutiimi siirtyy sujuvasti ajatusten ja suunnitelmien tasolla Sinebrykoffin puiston muurilta Kauniaisten Puutarhatielle. He ovat suunnitelleet sinne Villa Gardenian, kahdeksan kaksikerroksista asuntoa pari- ja erillistaloihin. Suunnittelussa on hyödynnetty Skanska Xchange -pientalokonseptin ratkaisuja. Kaupunkikuvallisesti rakennukset muodostavat yhtenäisen, tonttia kolmelta sivulta rajaavan muurin. Rakennuksia sitovat yhteen puiset autokatokset sekä yhtenäinen, kuitenkin asunnoittain vaihteleva väritys. Rakenne- ja verhousmateriaalina on puu. Tontinkäyttöä ajatellen ratkaisu on suhteellisen tiivis ja soveltuu hyvin kaupunkimaiselle pientaloalueelle. Rakennukset sijaitsevat tontin reunoilla. Ratkaisu suojaa toisaalta asuntojen omia pihoja, mutta mahdollistaa samalla tontin keskelle yhteisöllisen ja aurinkoisen yhteispihan. Jokaisen asunnon yhteydessä on autokatos ja kylmä irtaimistovarasto. Yhtiön yhteiset tekniset tilat sijoittuvat Puutarhatietä vasten piharakennukseen ulkopysäköintipaikkojen viereen. Rakennuksen ja pihan välittävänä elementtinä toimii yhtenäisen vesikaton alla sijaitseva suojaisa, sisäänvedetty, lasitettavissa oleva parveke. Pihalla säilytetään olemassa oleva avokallio, jonka kainaloon oleskelualueet sijoitetaan, suunnittelijat kuvailevat. aa&r:n tiimi muurilla: Jukka Timonen (vas.) Mikko Kääriäinen, Lassi Hackman, antti Haataja, Jesse anttila, Linnea Korko, Mikko Rusanen, anne Viisteensaari, Mikko Lahti, Tuomas perttula ja Maarit Virkkunen. Kuva: Outi Törmälä Havainnekuva: Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy 19

20 Rööperinranta rakentuu rohkean rosoisesti Teksti: Tiina Tikander Valokuva: Jyrki Vesa Hietalahden historialliselle telakka-alueelle visioitiin tulevaisuuden muotoa Skanskan ja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston järjestämässä kansainvälisessä suunnittelukilpailussa. Voittajaksi valikoitui Living Harbour -niminen ehdotus Tanskasta. H ietalahden telakka on Helsingin keskustaalueen viimeisiä varhaisen teollisuuden muovaamia ympäristöjä. Alueen yli satavuotinen teollisuuskäyttö on kuitenkin päättynyt. Nyt siitä kehitetään kantakaupungin kohtaamispaikkaa, jossa yhdistyvät kulttuuri, asuminen, työ ja vapaa-aika. Entiseen telakkarantaan eli niin kutsuttuun Rööperinrantaan etsitään uutta eloa hotellilla ja designliikkeitä sisältävällä uudisrakennuksella. Alueelle on hahmoteltu myös kaksi uutta asuinkorttelia, ja samalla alueen vanhoille, säilytettäville teollisuusrakennuksille ideoidaan uusiokäyttöä. Alueen suunnittelu on käynnistymässä ja ensimmäisten asuintalojen rakentamisen on alustavasti arvioitu alkavan vuonna Telakka-alue herää henkiin Rööperinrantaa kehittävät yhdessä Skanska, Helsingin kaupunki ja Wärtsilän Meriteollisuus Oy:n konkurssipesä. Telakka-alueen uudistamisessa tuntuu myös tanskalaisten arkkitehtien kädenjälki. Voittoisan Lund- Tarkoituksena on muovata alueesta monimuotoinen kaupunkikes 20

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti! Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015

LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015 LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015 Markku Seppälä, Lahtiset Yhtymä 1.12.2015 1 Lahtiset Yhtymä: Syntyi vuonna 1998 Lehtimiesten myynnin jälkeen takaisin-ostetuista omaisuuseristä, joista Urpo, Hymy

Lisätiedot

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen?

Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? Toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Suomen Betoniyhdistys ry JULKISIVU 2011 Messukeskus 12.11.2011 Julkisivukorjaamisen tarve jatkuu - mistä työkalut vastata haasteeseen? 1(17) Esityksen teemat Asiantuntijoiden

Lisätiedot

Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma

Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma Pientaloteollisuus ry Tavoitteet, suunta ja mahdollisuudet Määritelmien selkeyttäminen ja määritelmiin sisältyvät haasteet Suunnittelun

Lisätiedot

Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika klo 8.30 11.32 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta

Lisätiedot

Matalaenergiarakentaminen

Matalaenergiarakentaminen Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka

Lisätiedot

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 27.5.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Korjausrakentamisen energiamääräykset mitä niistä pitäisi tietää Suomen asuntokanta on kaikkiaan noin 2,78 miljoona

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta Vuokrataloyhtiön toimenpiteet vuokratalokannan sopeuttamiseksi ja kehittämiseksi muuttuvissa

Lisätiedot

Aika 8.10.2015 klo 8.30 10.40. Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Aika 8.10.2015 klo 8.30 10.40. Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika klo 8.30 10.40. Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Timo Karén, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala

Helsingin Joutsen apteekki. Tiina Oksala Helsingin Joutsen apteekki 100-vuotisjuhlaseminaari Kaupunkikeskustan kivijalkakaupat Tiina Oksala Toimitusjohtaja, Erikoiskaupan Liitto Esityksen sisältö - Tiivistelmä esityksestä 17.11.2012 Erikoiskaupan

Lisätiedot

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Julkisivun energiakorjaus JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Esityksen sisältö Korjausrakentamisen osuus energiansäästötalkoissa Rakennusten lämpöenergian kulutus Julkisivun energiakorjaukset Korjausten

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 2010 Minkälaista Suomea haluamme luoda? Juha Hetemäki 1 Rakennustuotannon arvo vuonna 2008 Talonrakentaminen

Lisätiedot

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen TkT Risto Ruotsalainen, tiimipäällikkö Rakennusten energiatehokkuuden palvelut VTT Expert Services Oy Rakenna & Remontoi -messujen asiantuntijaseminaari

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET. Antti Lakka 10.2.2015

ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET. Antti Lakka 10.2.2015 ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET Antti Lakka 10.2.2015 KOUKKUNIEMEN VANHAINKOTI KOUKKUNIEMEN JUKOLA 2012 2013 KOUKKUNIEMEN IMPIVAARA 2012 2013 KOUKKUNIEMEN JUKOLA JA IMPIVAARA Asukaspaikkoja

Lisätiedot

Kestävää kehitystä ja rakentamismääräyksiä. Hirsirakentaminen osana nykyaikaista puurakentamista!

Kestävää kehitystä ja rakentamismääräyksiä. Hirsirakentaminen osana nykyaikaista puurakentamista! WOODPOLIS www.woodpolis.fi Since 2006 Kestävää kehitystä ja rakentamismääräyksiä. Hirsirakentaminen osana nykyaikaista puurakentamista! Hirsirakentaminen 2000- luvulla Suomessa ja mailmalla- seminaari.

Lisätiedot

Telakkaranta Historia ja tulevaisuus

Telakkaranta Historia ja tulevaisuus Telakkaranta Historia ja tulevaisuus Näyttely avoinna 15.-20.7.2013 klo 10-17 Käynti alueelle Telakkakadun ja Hernesaarenkadun kulmasta. Esillä on historiallisia valokuvia, havainnekuvia alueen tulevaisuuden

Lisätiedot

Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN

Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Kehittämishankkeen pilotti Kohde on lisäkerrosrakentamisen pilottihanke ja samalla esimerkki vuosina 1998 2001 toteutetun kehittämishankkeen

Lisätiedot

ONNISTUNEEN KORJAUSHANKKEEN AVAINASIAT. Kiinteistöpostin Juhlaseminaari 20 vuotta Finlandiatalo 10.4.2013 Mikko Tarri

ONNISTUNEEN KORJAUSHANKKEEN AVAINASIAT. Kiinteistöpostin Juhlaseminaari 20 vuotta Finlandiatalo 10.4.2013 Mikko Tarri ONNISTUNEEN KORJAUSHANKKEEN AVAINASIAT Kiinteistöpostin Juhlaseminaari 20 vuotta Finlandiatalo 10.4.2013 Mikko Tarri Lähes 400 A-Insinöörin ratkaiseva asiantuntemus odottaa haasteitasi Talonrakentaminen

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013 Tommi Riippa 14.11.2013 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS Nyt vaaditaan rakennuslupa, jos korjauksella voidaan merkittävästi vaikuttaa energian kulutukseen. Lupakynnys aleni! Yleensäkin korjausten yhteydessä

Lisätiedot

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä

Megahub. Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto 07/2011. Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä Megahub Toimitilaa: logistiikka jakelu tuotanto Hämeenlinna Turku Tampere Lahti Riihimäki Jyväskylä 07/2011 Investointi Rakentaminen Onnistuneen hankkeen osatekijät ovat Tontti Käyttäjä Oikea tila, oikea

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

Skanska Ruskeasuo Larkas & Laine

Skanska Ruskeasuo Larkas & Laine Skanska Ruskeasuo Larkas & Laine Rakennussuunnittelu on muuttunut piirtämisestä rakennusten simuloinniksi. Pelkkä paperikopio ei enää riitä, vaan tilaaja haluaa rakennuksesta usein tietomallin, joka sisältää

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus

Lisätiedot

UUDISTUVA JYRKKÄLÄ VASTAA ASUMISEN HAASTEISIIN

UUDISTUVA JYRKKÄLÄ VASTAA ASUMISEN HAASTEISIIN UUDISTUVA JYRKKÄLÄ VASTAA ASUMISEN HAASTEISIIN KOY JYRKKÄLÄNPOLKU HANKKEEN TULEVAT VAIHEET JA KEHITYSKUVIOT Raklin klinikan tulosseminaari 19.9.2014 Forum Marinum, Turku Juuso Hämäläinen, Rakennuttajatoimisto

Lisätiedot

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila Energiatehokas koti asukas avainasemassa Ajankohtaisseminaari Päivi Laitila Motiva - asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Motiva yhtiönä 100 % valtion omistama valtionhallinnon sidosyksikkö

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class-tiloihin sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin

Lisätiedot

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti 79 NCC TONTINVARAUSANOMUS 1 (3) 20.2.2007 Helsingin kaupunki Kiinteistövirasto (kirjaamo) Katariinankatu 1 00 1 70 TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI Kiinnostus

Lisätiedot

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUS Käyttö ja ylläpito Mikko Peltokorpi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Matinkylän Huolto Oy Käyttäjän ja ylläpitäjän näkökulma matalaenergiarakentamiseen Hyvän asumisen perusedellytyksistä

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä

Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Ympäristöministeriön asetus 4/13 rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä Rakentaja seminaari, Joensuu 11.6.2013 Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Europe's population density:

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

Kymmeniin kouluihin. valittu SPU Eristeet. Turvallisuus ja riskittömyys korostuvat. SPU Oy LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014

Kymmeniin kouluihin. valittu SPU Eristeet. Turvallisuus ja riskittömyys korostuvat. SPU Oy LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014 SPU Oy LEHDISTÖTIEDOTE 29.10.2014 Turvallisuus ja riskittömyys korostuvat Kymmeniin kouluihin valittu SPU Eristeet Koulujen rakentamisessa ja peruskorjaamisessa kiinnitetään nykyisin erityistä huomiota

Lisätiedot

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI. Kunnat portinvartijoina CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011.

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI. Kunnat portinvartijoina CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011. CO 2? RAKENTAMISEN CO 2? HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina CO 2? CO 2? CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Pekka Heikkinen Rakentaminen tuottaa päästöjä EU:n tavoite:

Lisätiedot

Ohjauskeinot ja työkalut: Rakennusten elinkaarimittarit ja Total Concept käytännössä

Ohjauskeinot ja työkalut: Rakennusten elinkaarimittarit ja Total Concept käytännössä Ohjauskeinot ja työkalut: Rakennusten elinkaarimittarit ja Total Concept käytännössä Panu Pasanen, Bionova Oy 10. helmikuuta 2015 Elinkaari- ja ympäristötehokkuuden asiantuntija Bionova Oy mittaa ja kehittää

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut toimistotiloiksi www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class moduuleihimme sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin uusiin,

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa. 12.1.2012 Jarek Kurnitski

Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa. 12.1.2012 Jarek Kurnitski Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa SIJAINTI 50 km SUUNNITTELUALUE ENERGIAMALLIT: KONSEPTIT Yhdyskunnan energiatehokkuuteen vaikuttaa usea eri tekijä. Mikään yksittäinen tekijä ei

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Tilaisuuden järjestävät:

Tilaisuuden järjestävät: KIMMO LYLYKANGAS ARCHITECTS Tilaisuuden järjestävät: 1 18/11/2014 Agenda renzero-projekti ja konsepti /Janne Heikkilä, projektipäällikkö Pääsuunnittelijan näkökulma /Jari Kiuru Yhteistyökumppaneiden edustajien

Lisätiedot

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ Puurakentamisen RoadShow 15.2.2012 Suvi Tyynilä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Kuninkaantammi-projekti VANTAA KUNINKAANTAMMI 5 000 asukasta PITKÄKOSKI MYYRMÄKI

Lisätiedot

MAAKUNTALÄHIÖN TÄYDENNYS- JA LISÄRAKENTAMISEN TALOUDELLISHALLINNOLLISET EDELLYTYKSET

MAAKUNTALÄHIÖN TÄYDENNYS- JA LISÄRAKENTAMISEN TALOUDELLISHALLINNOLLISET EDELLYTYKSET 1 MAAKUNTALÄHIÖN TÄYDENNYS- JA LISÄRAKENTAMISEN TALOUDELLISHALLINNOLLISET EDELLYTYKSET Eheyttämisen edellytykset (EHED) Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin tiedekunta Tutkijatohtori Sari Hirvonen-Kantola sari.hirvonen-kantola@oulu.fi

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy Rakennusten energiatehokkuus Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy 6.6.2011 2 Mitä on rakennusten energiatehokkuus Mitä saadaan (= hyvä talo) Energiatehokkuus = ----------------------------------------------

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä

Jyrki Laurikainen, kiinteistöjohtaja, Wärtsilä OyJ Wärtsilän pääkonttori, kuva: Mahlum 2007. Case: Wärtsilä Wärtsilä Oyj on tehnyt Workspacen kanssa yhteistyötä vuodesta 2011, jolloin aloitettiin globaalin työympäristökonseptin kehittäminen. Vuoden 2013 loppuun mennessä Workspace oli auttanut Wärtsilää ohjaamaan

Lisätiedot

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina

RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina CO 2? RAKENTAMISEN HIILIJALANJÄLKI Kunnat portinvartijoina CO 2? CO 2? CO 2? CO 2? Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 2011 Simon le Roux Rakentaminen tuottaa päästöjä EU:n tavoite:

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Mini-Suomen tavoitteet malliksi Maksi-Suomelle. Strategian tavoitteet innostaviksi ja toimiviksi

Mini-Suomen tavoitteet malliksi Maksi-Suomelle. Strategian tavoitteet innostaviksi ja toimiviksi Mini-Suomen tavoitteet malliksi Maksi-Suomelle Strategian tavoitteet innostaviksi ja toimiviksi Lähdetään ratkomaan ensimmäistä: Kaksi haastetta: 1) Alueen osat ovat erilaisia. Yksiselitteisiä ohjeita

Lisätiedot

Asumisoikeusyhdistys ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy

Asumisoikeusyhdistys ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6 Esite 03 2016 Arkkitehdin näkemys: mittasuhteet, materiaalit, kodinkoneet eivät välttämättä vastaa

Lisätiedot

Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe

Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe Puupäivä Wanhassa Satamassa 27.11.2011 Tutkittua tietoa suomalaisten puukerrostalojen asukastyytyväisyydestä - puukerrostalossa asuu tyytyväinen perhe Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Johanna Kosonen-Karvo 9.3.2012 Technopolis Vantaa 01-2012 DM# 917670 Kuka minä olen? Johanna Kosonen-Karvo Tuotantotalouden DI, TKK, 1997 Asiantuntija

Lisätiedot

JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI

JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI JULKISIVUYHDISTYKSEN ROADSHOW feat CONSTI Radisson Blue Hotel 8.10.2015 Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi ESITYKSEN SISÄLTÖ 1 Consti yrityksenä / Jan Viitala 2 Julkisivukorjaus constikkaasti

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Riihimäen Peltosaari: kaupunginosan kokonaisvaltainen uudistaminen. Ekotehokkaasti uudistuva yhdyskunta - EcoDrive Jyri Nieminen, VTT

Riihimäen Peltosaari: kaupunginosan kokonaisvaltainen uudistaminen. Ekotehokkaasti uudistuva yhdyskunta - EcoDrive Jyri Nieminen, VTT Riihimäen Peltosaari: kaupunginosan kokonaisvaltainen uudistaminen Ekotehokkaasti uudistuva yhdyskunta - EcoDrive Jyri Nieminen, VTT 2 Korjausrakentamisen arvo 9 400 M Lähde: Jani Kemppainen/Remo 2000,

Lisätiedot

PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA

PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA PUU LISÄ- JA TÄYDENNYSRAKENTAMISESSA Puupäivä 26.11.2015 Consti Yhtiöt Mari Mäkelä Hankekehityspäällikkö 0400 932 312 Kaikki korjausrakentamisen Constit www.consti.fi CONSTI YHTIÖT Suomen johtava korjausrakentamiseen

Lisätiedot

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Hankintasääntelyn vaikutus kilpailuun? Onnistuneen IT-hankinnan kannalta on haasteellista, jos ostoksen

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Korjausrakentamisen linjaukset

Korjausrakentamisen linjaukset Korjausrakentamisen linjaukset Tarmo Pipatti Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1. 2010, VTT Korjausrakentamisen painoarvo kasvaa 15000 12000 Korjaus- ja uudisrakentamisen arvon kehitys

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl A Villa Roosa "Senioriasuntoja 28 + 1 kpl" Mahdollinen vaihtoehtoinen maanalainen yhdyskäytävä palvelutaloon Pohjajärjestelyt muutetaan

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III 0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan

Lisätiedot

Suomen ensimmäiset Nollaenergiatalot 04.05.2012. tj. Veikko Simunaniemi. www.nollaenergia.fi

Suomen ensimmäiset Nollaenergiatalot 04.05.2012. tj. Veikko Simunaniemi. www.nollaenergia.fi 04.05.2012 Veikko Simunaniemi Suomen ensimmäiset Nollaenergiatalot Kehityshanke: Arava ja asuinkiinteistöjen energiatehokkuus Järvenpään Mestariasunnot Oy Kuopion Opiskelija-asunnot Oy tj. Veikko Simunaniemi

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013 Krista Niemi 27.2.2013 Kosteudenhallinnalla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään haitallisen kosteuden kertyminen rakennukseen Kosteudenhallinnan tavoitteena on Estää kosteusvaurioiden

Lisätiedot

RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa

RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa Rakennusten energiatehokkuus Tutkimuksen ja käytännön näkökohtia matalaenergiarakentamisen käyttöönotosta Ralf Lindberg,

Lisätiedot

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8.

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8. ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM RAUMAN KAUPUNKI STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU 27.8.2010 www.eriarc.fi 1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalue Selvityksessä on tarkasteltu

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA 17.11.2015 AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA SELVITYKSEN TULOKSIA ARA:N ERITYISRYHMÄ- KOHTEIDEN TILAMITOITUS SELVITYKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET Ramboll Management Consulting toteutti yhdessä Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MUUTTUVA UUSIMAA. Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys. Henrik Sandsrtröm

MUUTTUVA UUSIMAA. Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys. Henrik Sandsrtröm MUUTTUVA UUSIMAA Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys Henrik Sandsrtröm 1 UUSIMAA JA ITÄ-UUSIMAA OVAT KOKONAISUUS TIIVIS METROPOLIN YDIN AKTIIVISTEN KAUPUNKIEN VERKOSTO SÄTEETTÄISET

Lisätiedot

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta Asuminen vihreäksi Espoon Vihreät asumispolitiikasta Hyvä asuminen on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Luonnon monimuotoisuus on säilytettävä, vaikka asuminen oman tilansa vaatiikin.

Lisätiedot

SATO StudioKoti, Raikukuja - Lisäselvityksiä lautakunnalle. 25.8.2015 StudioKoti, Raikukuja

SATO StudioKoti, Raikukuja - Lisäselvityksiä lautakunnalle. 25.8.2015 StudioKoti, Raikukuja SATO StudioKoti, Raikukuja - Lisäselvityksiä lautakunnalle Lisäselvityksiä esitetyt kysymykset Lautakunnan esittämät lisäkysymykset: Yleisten tilojen hoito, kuka hoitaa? Keitä talossa tulee asumaan (ulkolaisia

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Aurinko Maalämpö Kaasu Lämpöpumput Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Kaasulämmityksessä voidaan hyödyntää uusiutuvaa energiaa käyttämällä biokaasua tai yhdistämällä lämmitysjärjestelmään

Lisätiedot

Kiinteistöposti 20 vuotta -juhlaseminaari 10.4.2013. Finlandia talo, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen

Kiinteistöposti 20 vuotta -juhlaseminaari 10.4.2013. Finlandia talo, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Kiinteistöposti 20 vuotta -juhlaseminaari 10.4.2013 Finlandia talo, Helsinki Yli-insinööri Jyrki Kauppinen Hallitusohjelman ilmasto- ja energia-asioita Pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala 3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala Esityksen sisältö 1. Energiansäästö, energiatehokkuus ja asuminen 2. Vinkkejä

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11. Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot