ARTTU 2/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARTTU 2/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti"

Transkriptio

1 Seppo Lintunen, Espoo Art ry:n uusi puheenjohtaja kertoo taiteensa lähtökohdista ja maalaamisen kokemuksistaan. Mistähän aloittaisin... Olen siis Seppo Lintunen, entinen maalainen Huittisista, nykyinen (30 v) espoolainen. Jo kouluaikana innostuin maalaamisesta. Ihan siinä määrin, että ajattelin sitä elämänurana. Maalaamista siis. Toisena vaihtoehtona oli historianopettaja. Elämä vei kuitenkin aivan muihin kuvioihin ja maalauskin sai jäädä. Suurin osa työurasta kului Orionin osto-osastolla (sourcing and relationship manager) pakkausmateriaalien hankinnoissa. Taide on lääkepakkausten ostosta näennäisesti kaukana. Siinäkin oli kuitenkin kyse ongelmien ratkaisusta, aivan kuin jokaisen taulun maalaamisessa. Parikymppisenä kuitenkin jo päätin, että alan nelikymppisenä uudestaan maalaamaan ja se päätös pitikin. Pari vuotta meni yli, eli olin 42 ensimmäisen uuden taulun maalatessani. Innostus oli aluksi aivan valtava, taulun valmistuminen nostatti liioitellun hybriksen ja vei yöuniakin. Joka tapauksessa siitä lähtien tauluja on syntynyt tasaisen epätasaiseen tahtiin. Silloin 90-luvulla maalasin paljolti tunteella, nopeasti ja halusin tauluihin liikettä, en seisahtuneisuutta. Yritin käydä kursseilla mm. Suomenlinnassa, mutta luonteeni mukaisesti minun oli vaikea ottaa vastaan neuvoja, miten minun pitäisi maalata. Kuva1 vuosi 1972 Sietämätön ajatus. Teknisestikin opettelin maalaamaan vanhalla trial ja error -pohjalla. Alusta lähtein kammosin myös ajatusta, että maalaisin kuin joku toinen, että minulla olisi esikuvia. Halusin maalata ihan omalla tyylillä vaikka tajusinkin, että kokonaan ei kukaan voi olla vaikutteista vapaa. 1

2 Vuosia kului ja maalailin työn ohessa, joululomilla, pääsiäisenä ja kesälomalla. Ajatukseni oli alun perin maalata vain itsestäni itselleni. Jotkut työtoverini kuitenkin patistelivat minua esittelemään taulujani ja liittymään johonkin taideseuraan. Tällä kertaa tottelin ja pääsinkin Espoo Artin jäseneksi viime vuosikymmenen loppupuolella. Artin hallituksessa olen ollut kolmisen vuotta. Maalaamiseni toteutustapa on vuosien saatossa muuttunut lähes päin vastaiseksi.nyttemmin minulla on useimmiten ennakkosuunnitelma, millaisen taulu aion maalata. Maalaan taulua taukoja pitäen, enintään tunnin jaksoissa ja tauot ovat samaa luokkaa.taukojen aikana maalauksen toteutus selkenee ja etenee. Kuvaan nyttemmin mielelläni jotain tapahtumaa, joka ilmentää tunnetilaa. Alussa mainitsin olevani maalainen. Se varmaan näkyy aina tauluissani. Kuva 2 vuosi 1993 Kuvaan luontoa, käytän voimakkaita värejä. Tauluni syntyvät mielikuvistani, suoraa yhteyttä todellisuuteen niissä ei useimmiten ole. Minua väitetään naivistiksi. Sitäkään en hyväksy. Jotkut kokevat minut tekstiilimaalarina, dekorativistina tai jopa graffitivaikutteisena. Mikä ettei! Jäin eläkkeelle 3 vuotta sitten. Aion maalata vielä pitkään ja parhaat tauluni ovat vielä maalaamatta. Malttakaa odottaa! Kuva 3 vuosi

3 Aikomukseni on Espoo Artin puheenjohtajana ylläpitää taiteilijaseuran mainetta, ja.arvoa yllä. Arvostan myös edeltäjieni työtä ja ponnistuksia,oli sitten kyse työstä yleensä tai taideyhdistyksen toiminnasta. Työtä sekin vaatii. Seppo Lintunen, Espoo Art ry:n puheenjohtaja ESPOO ART ry Osoite:Mäkkylänkuja 3, Espoo s-posti: Y-tunnus: Pankkitili: Viitenumero: 1012 HALLITUS Seppo Lintunen, puheenjohtaja seppolintunen2011(at)gmail.com Gunnar Bauer, varapuheenjohtaja kritiikki-illat Liisa Heikkinen-Illukka sihteeri, Arttu liisa.illukka(at)wmail.fi Kuva 4 vuosi 2002 Liisa Knuuti liisa.knuuti(at)pp.inet.fi 3 Kuva 5 vuosi 2014 Else-Maj Koskimäki, kurssit elsemajkoskimki(at)gmail.com Maritta Laitinen, talous, jäsenrekisteri, osoitemuutokset mai.laitinen(at)kolumbus.fi Teija Lemberg teija.lemberg(at)kolumbus.fi mallimaalaus Sari Nikola sari.nikola(at)gmail.com Irma Parviainen irmaparviainen@elisanet.fi Petteri Pulli

4 KEVÄTKAUDEN 2014 OHJELMA Espoo Artin vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräisiä asioita. Veikko Kuhmonen jättää puheenjohtajan tehtävät ja Seppo Lintunen valittiin uudeksi puheenjohtajaksi.varapuheenjohtajana toimii Gunnar Bauer.Hanne Rokkanen ja Raija Tähkiö luopuivat hallitustehtävistä ja heidän tilalleen tulivat Irma Parviainen ja Petteri Pulli. Grafiikan työpaja jatkuu 6.5. keväällä parittomien viikkojen ti klo Hanne Rokkasen järjestämänä. Maksu on 10 /kerta ja se maksetaan paikan päällä. Henkilöstä kuvaksi- mallimaalauskurssi on Heikki Portaankorvan ohjaamana. Maksu: 30,käteisenä paikan päällä. Ilmoittautuminen: Maritta Laitinen, kolumbus.fi,puh Ilmoittaudu viimeistään 8.5. Mukaan mahtuu 15 ensiksi ilmoittautunutta. Taideklubi on 7.5. klo18. Taiteilija Gunnar Bauer esittelee taidettaan. Syyskauden 2014 ohjelmaa Grafiikan työpaja alkaa syyskuun alussa parittomana tiistaina. Myös piirustusillat alkavat syyskuussa. Kritiikki-iltoja on syksyllä kaksi kertaa. Taideklubi-illan taiteilija on Petteri Pulli. Espoo-päivä on ja samana päivänä Espoo Art ry järjestää Avoimet ovet - tapahtuman Mäkkylän taiteilijatalolla. Ilmoitamme lisätietoja myöhemmin. EspooArtin vuosinäyttely 2014 on Kaapelin Valssaamossa Joulujuhla. Tarkempia tietoja syksyn ohjelmista ilmoitetaan lähempinä ajankohtina. Valon juhla on 14.5.klo 18 Mäkkylän taiteilijatalolla. Valitaan Vuoden Taiteilija ja taiteellinen, keväinen Hattu. Juhlassa on pientä purtavaa ja juomatarjoilua. Juhlan osallistujilla on tarjolla mahdollisuus osallistua kesänäyttelyyn PMC Polarteknikin toimistotiloissa Vantaalla. Tilaa on 70 taululle. Tervetuloa pitämään hauskaa! Omatoiminen maalausretki Nuuksioon Arttu 1/2014 lehdessä kerrotaan tarkasti retken ohjelmasta,aikatauluista ja hinnastosta. Ilmoittautuminen on 15.5.mennessä Sarille ja retkelle on vielä runsaasti tilaa. Kevätretki Tampereelle Andy Warhol -näyttelyyn Sara Hildenin museoon. Matka on omatoiminen eli sovitaan juna/jokainen ostaa itse lippunsa. Lisätietoa tulee lähempänä matkaa. 4

5 Tuula Karjalainen Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta Tuula Karjalainen kirjoittaa Tove Janssonin elämästä lämpimän arvostavasti ja kertoo taiteilijan tuotannosta 1900-luvun historian ajassa. Toisen maailmansodan vuodet tekivät elämän vaikeaksi ja paetakseen ajan ahdistusta Tove loi Muumilaakson ja sen asukkaat, joiden ihmeellinen, jännittävä ja kuitenkin loppu-hyvin-aiheet ihastuttivat kaikkia lapsista vanhuksiin. Jansson oli luova lahjakkuus kuvataiteilija, kirjailija, kuvittaja, käsikirjoittaja ja laulujen sanoittaja sekä paljon muuta. Tove piti itseään ennen kaikkea taidemaalarina, mutta hänet tunnetaan kansainvälisesti muumihahmojen luojana. NytTove Jansson ( )on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista taiteilijoista ja kirjailijoita, jonka tuotantoa on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle. Persoonana hän oli ystäviään rakastava, omien elämänarvojen mukaan elävä nainen. Tove Marika Jansson syntyi 9.elokuuta 1914 Helsingissä Signe Hammarsten-Janssonin ja Viktor Janssonin ensimmäiseksi lapseksi. Äiti(Ham) oli ruotsalaisen papin ja hovisaarnaajan tytär. Isä Viktor Jansson ( ) oli suomenruotsalaisen kauppiaan poika, jonka isä kuoli pojan nuoruuden aikana. Leski-äiti jatkoi pienen lyhyttavaraliikkeen hoitamista ja Viktor auttoi äitiään kaupan hoidossa veljensä kanssa. Vaatimattomista oloista huolimatta Viktor pääsi opiskelemaan kuvanveistoa Pariisissa. Siellä hän tutustui tulevaan vaimoonsa Signeen, joka oli jatkamassa taideopintojaan Tukholman Teknillisen koulun jälkeen ja opiskeli edelleen kuvaamataidonopettajaksi. Janssonit asuivat Toven lapsuuden ja nuoruuden ajan Katajanokalla Luotsikatu 4:ssä Helsingissä. Heille syntyi Toven jälkeen kaksi poikaa kuuden vuoden välein. Molemmat veljet Per Olov ja nuorin Lars olivat myöskin taiteellisesti lahjakkaita ja Per valokuvasi Toven töitä ja mm. vuonna 1980 he tekivät yhdessä Outo vieras Muumilaaksossa -kirjan. Nuorempi veli Lars käänsi englanniksi muumisarjakuvia ja myöhemmin jatkoi Muumien tekemistä itsenäisesti. Isä Viktorin kuvanveistäjän ura alkoi hyvin, mutta suomalainen kuvanveisto oli tähän aikaan keskittynyt Wäinö Aaltosen veistosten ihailuun ja muut jäivät usein sivuun. Ajan hengen mukaisesti mies oli perheen elättäjä ja vaimo oli kotona lasten ja ruuan tekijä. Janssonin perheessä äiti Signe( ) pystyi auttamaan perhettään, sillä hän työskenteli Suomen pankin setelipainossa piirtäjänä ja hänet tunnettiin Suomen ensimmäisenä postimerkkien tekijänä, suomalaisen postimerkin äitinä. Kuvitukset Garmlehdessä olivat kulttuurielämän piiriin liittyviä karikatyyrejä ja Tove sai jatkaa äitinsä kuvitustyötä samassa lehdessä. Signe-äiti oli Toven koko elämän rakkain ja lämpimin ihmissuhde ja myös hänen taiteensa opettaja. Isä Viktorin veistosten malleina olivat perheenjäsenet ja ystävät. Tove oli pienestä tytöstä lähtien isän mallina ja esim. Helsingissä Esplanadin kappelin veistoksessa Leikki hän on merenneito. Kuuluisin mallina Tove on veistos Convolvulus, joka pystytettiin 1931 Kaisaniemen puistoon. 5

6 Isän ja tyttären suhde oli täynnä ristiriitoja, mutta välit kuitenkin pysyivät kunnossa ja Tove ihaili isäänsä ja arvosti hänen mielipiteitään oman taiteensa kohdalla.tove oli hyvin perhekeskeinen ja muutti pois kotoa vasta 27 vuoden ikäisenä. Tove kirjoitti isästään Kuvanveistäjän tytär -kirjan ja siinä hän paljastaa, että isä ei pitänyt naisista, äänekkäistä ja epäsosiaalisista, jotka eivät tottelisi sodassa. Kun heistä on tehty veistoksia, he muuttuvat naisiksi. Vaimo ja tytär olivat kuitenkin Viktorille ainoat hyväksymänsä naiset. Toven koulumenestys oli vaatimatonta. Hän vihasi matematiikkaa, mutta piirteli hauskoja lehtiä, mm. Joulumakkaralehteä. Tove sai luvan vanhemmiltaan keskeyttää koulunsa ja aloittaa taideopinnot 16-vuoden ikäisenä Tukholmassa. Siellä hän asui enonsa Einar Hammarstenin, Karoliinisen instituutin lääkekemian professorin luona nauttien oloistaan varakkaan sukunsa kotona. Tukholman saaristossa Blidössä olivat Janssonit usein viettäneet kesiään Signen sukulaisten luona ja Blidön maisemaa on pidetty Muumilaakson maiseman alkulähteenä. Tove opiskeli vuosina Tukholman teknillisessä koulussa ja valitsi taideteollisen linjan kiinnostuneena mainospiirtämisestä ja kirjankuvituksesta. Hän rakasti maalaamista, mutta halusi myöskin harjoitella teknisiä taitojaan muissa aineissa. Vapaus on paras asia, kirjoitti Tove hyvin nuorena tyttönä ja tämän tapa elää ja luoda taidetta vapaana ajan taidevirtauksista olivat hänelle tärkeitä. Tove jatkoi opintojaan Helsingin Taideyhdistyksen piirustuskoulussa eli Ateneumissa, jossa myös Viktor-isä oli opiskellut kuvanveistoa. Taiteilija William Lönnberg oli yksi koulun opettajista, jonka jälkikubismiin sitomaa ilmaisua Tove kritisoi, mutta kuitenkin arvosti hänen esille nostamaa hallittua muotokieltä ja koloristisuutta, jotka näkyivät Toven maalaustaiteessa kymmenien vuosien ajan. Myös Sam Vanni opetti Tovea yksityisesti ja naistaiteilijana monen kokema aliarvostaminen antoi voimia uskoa omaan taideilmaisuun luvulla Suomen nuoret taideopiskelijat matkustivat harvoin ulkomaille tutustuakseen eurooppalaiseen modernismiin. Toven ruotsalainen kotitausta oli rikastuttanut häntä taiteen kansainvälisillä suuntauksilla, sillä Ruotsissa hän näki mm. Pariisi näyttelyn ja pian hän uskalsi matkustaa yksin mm. Saksaan, Ranskaan, Bretagneen ja ilman esiliinaa, mitä pidettiin sopimattomana naiselle. Muumit ja Muumilaakso syntyivät 1930-luvulla, jolloin Tove oli piirtänyt mustia, punasilmäisiä, laihoja ja pitkänenäisiä hahmoja. Muuminnäköisiä hahmoja syntyi vähitellen, jolloin pehmeät oliot muuttuivat hyvin hellyttäviksi. Nämä oliot saivat nimensä Toven varhaisista Ruotsissa vietetyistä lapsuusmuistoista äidin sukulaisten luona, kun eno kuiskutteli Tovelle, että yöllä ruokakaapille salaa meno on vähän arveluttavaa, sillä pimeässä vaanii mystisiä muumeja. Talvinen metsä ja lumen muotoilemat kannot olivat myös innoittaneet Tovea Muumien pehmeisiin muotoihin ja nenänkaariin. Sotatalvena 1939 karikatyyrikuvat Garm-lehteen olivat vaativaa työtä ja silloin hän alkoi kirjoitella satuja: Olipa kerran... hän yllätti itsensä palaamalla lapsuuden muumien mielikuviin ja niinpä hän huomasi piirtävänsä äkäisen hahmon, joka sai nimen Muumipeikko. Puolivalmis satu jäi unohduksiin vuoteen 1945, jolloin hänen ystävänsä Atos Wirtanen kannusti Tovea kirjoittamaan ja kuvittamaan lastenkirjan. Hän sanoi olevansa amatöörikirjailija innostunut kirjoittaja ja ennen kaikkea piirtäjä, joka ei välittänyt kritiikistä. Kirjoitan hauskuuttaakseni- en kasvattaakseni! Poliittisella 1970-luvulla kirjoja paheksuttiin niiden porvarillisen perhekeskeisyyden vuoksi, myös kielenkäyttö, melkein kiroilu, palmuviinin juonti ja tupakointi herättivät keskustelua. Kirjat olivat tarkoitettu kaikenikäisille lukijoille, myös lapsille. Tove halusi, että sadut muumihahmoineen herättivät lasten mielikuvituksen, myös pelon tunteita, mutta vanhempien tai tutun aikuisen lukemana lapsi koki olevansa turvassa. Ensimmäinen Muumikirja oli Muumit ja tuhotulva,1991(1945), suom. Jaakko Anhava, Porvoo Helsinki, Juva, WSOY. Muumikirjoja julkaistiin ensin suomenruotsalaisissa Västra Nylandissa, Nya Pressenissa ja Arbetsbladetissa. Kirjat saivat myönteisen arvostelun ja varsinkin Taikurin hattu 1987(1948),suom. Laila Järvinen,Porvoo, Helsinki, Juva, WSOY oli suuri kansainvälinen läpimurto. Muumiteollisuus alkoi heräillä todenteolla, haluttiin keraamisia muumeja, muumiteatteria ja muumifilmejä. 6

7 Julkisuus tarkoitti lisätuloja, mutta suosion mukana syntyi epävarmuutta muumitarinoiden lukijoiden ikäryhmästä.. Voisiko varastaminen, muodonmuutokset, yksinäisyys ja masentuneisuus, jonka Mörkö joutuu kokemaan, olla satumainen elämys sekä lapsille että aikuisille? Huumori ja suvaitsevaisuus nousivat kuitenkin muumikirjojen lukijoiden tärkeimmiksi arvoiksi ja menestys jatkuu edelleen. Atos Wirtanen, vasemmistopoliitikko, lehtimies ja kirjailija, oli tärkeä henkilö Toven elämässä. Hän tilasi Ny tid -lehden päätoimittajana Tovelta sarjakuvan lastennurkkaukseen ja ideoi sarjakuvien myynnin ulkomaille. Hän oli Toven suuri rakkaus. He asuivat yhdessä viisi vuotta, jolloin myös Janssonin viisi ensimmäistä muumikirjaa ilmestyivät. Kiireinen mies ei halunnut naimisiin, mutta heidän välinsä pysyivät toisiaan kunnioittavina ja ymmärtävinä. Vuonna 1946 Tove tunsi vahvaa iloista elämänhehkua koko kehollaan ja hän huomasi olevansa rakastunut naiseen. Hän pohdiskeli uutta seksuaalista tuntemustaan syvästi ihmeissään, mutta vapaana ja riemuissaan. Homoseksualismi oli lain mukaan rikos ja sairaus: synti, joka herätti suurta paheksuntaa. Vivica Bandler, naimissa oleva nainen koki Toven kanssa samaa suurta onnellista yhteiseloa vailla syyllisyydentuntoja. Vivican mies asui Tukholmassa ja Toven avomies Atos oli jatkuvasti työmatkoilla, joten naisten parisuhde kukoisti. Noin kymmenen vuotta myöhemmin Tove sai elämänkumppanin taiteilija Tuulikki Pietilästä, jonka hän tunsi jo Ateneumin opiskeluajoilta ja heidän rakkautensa kesti miltei puoli vuosisataa aina heidän elämänsä loppuun asti. Kirja Taikatalvi(1957) on kertomus rakastumisesta, talven kylmyydestä, jäästä ja perheestä, joka nukkuu talviunta. Kirja ilmestyi heidän ensimmäisen yhteisen vuoden jälkeen ja myöskin kirja Kuka lohduttaisi Nyytiä (1960)on omistettu Tuulikki Pietilälle. Tuula Karjalaisen kirja kertoo Tove Janssonin luovuudesta, elämän suurista muutoksista ja ihmissuhteista intiimisti. Tämä esitykseni on hyvin suppea katsaus kirjan sisällön runsaasta kokonaisuudesta. Lukija voi mm. eläytyä Toven sota-ajan autenttisiin tietoihin perustuvaan kirjeenvaihtoon Amerikkaan muuttaneen parhaan ystävättärensä Eva Konikoffin kanssa. Kirjassa on myöskin paljon Toven koulupiirustuksia, mustavalkoisia valokuvia, esim. Tove maalaamassa uudessa Ullanlinnankadun ateljeessaan 1940-luvulla, öljymaalauksia, esim. Ilvesboa, Omakuva,1942, öljy, ja Mystinen maisema, 1930-luku, suuria seinämaalauksia, esim. Tove maalaamassa Auroran seinämaalausta ,sekä kymmenittäin muumikirjojen graafisia hahmoja. Tuula Karjalaisen kirjan luettuaan jokainen tietää kuka kukin on muumimaailmassa ja niinpä itse Tove, Toven perhe ja ystävät löytävät lukijan sydämen persoonallisina muumihahmoina. Tove Janssonin elokuussa olevan syntymäpäivän 100-vuotisjuhlavuotena 2014 on Helsingin Ateneumin taidemuseossa Tove Jansson, taidenäyttely ja menkäämme kaikki ylpeinä katsomaan Toven monipuolista taidetta. Minä kävin jo näyttelyssä, jota suosittelen lämpimästi koko perheelle. Kiitos Tuula Karjalainen hienosta lukuelämyksestä, Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta. Liisa Heikkinen-Illukka, Espoo Art ry, sihteeri 7

ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti Keitä me olemme? Eräs valvoja oli kirjannut No limits -näyttelystä: Koko ajan enemmän tai vähemmän ihmisiä. Moni kysyi keitä olemme? Eräs mies oli mahdollisesti kiinnostunut ostamaan.

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti MITÄ ESPOO ARTILTA HALUTAAN? Selatessani Espoon kirjailijoiden puheenjohtajalta Mikko Laaksolta Valon juhlassa saamaamme kirjaa Espoo, kirjailijoiden kaupunki huomioni kiinnittyy

Lisätiedot

ARTTU 3/2012 KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II

ARTTU 3/2012 KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II Espoo Art ry:n jäsenlehti KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II Mäkkylän taiteilijatalo on hiljainen, taidan olla yksin koko talossa, ainakaan kolmannessa kerroksessa ei ole muita. Vai kuulenko oven sulkeutuvan?

Lisätiedot

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita

Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Hiljaisia vaikuttajia ja suuria ajattelijoita Kahdentoista1800- ja 1900-luvun taitteessa eläneen ja vaikuttaneen suomalaisen naistaiteilijan ja heidän tuotantonsa esittelyä Helmi Biese 9.8.1867 18.10.1933

Lisätiedot

ARTTU 1/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti... yhteistä toimintaa yhteisen aatteen hyväksi. Vuosi on vaihtunut ja pari kurssiakin on saatu pidetyksi. Oli hienoa saada Li Xinshengin vetämä kiinalaisen tussimaalauksen kurssi

Lisätiedot

ARTTU 3/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 3/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti TEKEMISEN RIEMUA JA MUKAVAA YHDESSÄOLOA Edessäsi on vuoden 2013 viimeinen Arttu. Olemme keskittyneet yhä enemmän sähköiseen viestintään, joka on nopea ja tehokas tapa kertoa Espoo

Lisätiedot

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

ARTTU 4/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 4/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti Jokavuotisen vuosinäyttelymme TUNNELMIA avajaiset lähenevät. Näyttely pidetään Kaapelitehtaan Valssaamossa joulukuussa. Tarkka aika avajaisille on tiistaina 09.12.2014 kello 17-20. Teokset (taulut, veistokset

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

ARTTU 1/2016 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2016 Espoo Art ry:n jäsenlehti Hyvää alkanutta vuotta 2016! Tämä vuosi on Espoo Art ry:n juhlavuosi, sillä vietämme taideyhdistyksen perustamisen 40-vuotisjuhlaa. Juhlanäyttelyn avajaiset on 26.4.2016 Kaapelitehtaan Puristamolla Helsingissä

Lisätiedot

ARTTU 1/2012. Taideblogeista. Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2012. Taideblogeista. Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti Taideblogeista tinä sosiaaliseen muutokseen houkuttelemalla tärkeitä ja laajoja yleisöjä monista maailman osista. Taidelehdessä on juttua seuraavien henkilöiden blogeista: Pekka

Lisätiedot

ARTTU 2/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti Hyvät Espoo Artin jäsenet ja taiteen ystävät Kesä ja kärpäset lähestyvät meitä vääjäämättömästi.. Samoin lähestyy vuosinäyttelymme Tapiolassa. Tätä kirjoittaessani siihen on enää kuukausi aikaa. Kulttuurikeskus

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Aya: Elämää Yop Cityssä, (Arktinen banaani 2010) Tarina: Marguerite Abouet Sarjakuvassa 19 v. opiskelija Aya joutuu

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Päivälehden museossa, jossa oli aito Aku Ankan auto, rekisterinumero

Päivälehden museossa, jossa oli aito Aku Ankan auto, rekisterinumero Espoo Art ry:n jäsenlehti GALLERIAKIERROS, 12 TAIDENÄYTTELYÄ, 3 h 15 min Viimeisenä lomapäivänäni päätin hakea oppia ja vaikutteita Helsingin gallerioista, pääkohteiksi olin valinnut Anhavan, AMAn, Jangvan

Lisätiedot

- maininta matrikkelissa tai muussa ammattilaisrekisterissä - taiteilija ammattina väestölaskennassa

- maininta matrikkelissa tai muussa ammattilaisrekisterissä - taiteilija ammattina väestölaskennassa Espoo Art ry:n jäsenlehti Harras taiteilija En pidä minkäänlaisesta lokeroinnista. Kun kuitenkin usein törmäämme termeihin harrastaja, harrastajataiteilija, amatööri jne., herää kysymys miksei käytetä

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME. 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU

Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME. 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU Venäjä teemamaana Helsingin kansainvälisilä kirjamessuilla 22. 25. lokakuuta 2015 Tervetuloa lastenosastolle! MEIDÄN KIRJATARHAMME 22. lokakuuta Päivän aihe: SUURI KIRJASEIKKAILU 10:00-11:30 Meidän kirjatarhamme

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

ARTTU 1/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti 2016 Espoo Art 40 vuotta. Juhlakirja Hyvät Espoo Artin jäsenet, naiset ja miehet, nuoret ja vanhat, aktiiviset ja passiiviset. TE KAIKKI TAITEEN YSTÄVÄT. Olemme päättäneet hallituksessamme teettää toiminnastamme

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA

TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA Ulla ja Eero Koskinen Alustus 4.4.2009 SISÄLTÖ Käytökseni lähtökohdat Parisuhteen ja avioliiton kehitysvaiheet Toimivan parisuhteen lähtökohtia Ongelmat avioliitossa Parisuhdesoppa

Lisätiedot

Taide-elämyksiä Berliinissä

Taide-elämyksiä Berliinissä Taide-elämyksiä Berliinissä Pääsin käymään kesäkuussa 2015 Berliinin taidemuseossa Gemäldegalleriessa historian opettaja Veli- Matti Ojalaisen opastamana. Taidemuseosta löytyy maailman suurin kokoelma

Lisätiedot

tehdä JANS- työtä ja SONIN rakastaa

tehdä JANS- työtä ja SONIN rakastaa TOVE tehdä JANS- työtä rakastaa ii ja SONIN ii ELAMA Sisältö Kuvien käyttöehdot: Tove Janssonin juhlavuoden 2014 lehdistökuvien käyttö on sallittu vain tiedonvälitystä palvelevassa julkaisussa kuvituksena

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT

Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT Sari Airola PÖÖKÖ JA MYSTEERIN KESÄVIERAAT Kuvittaja Sari Airola Sari Airola (s. 1967) valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun Taidekasvatuksen osastolta 1997. Hän aloitti kuvitustöiden

Lisätiedot

JEWELRY, WATCHES & CLOCKS. kevät - kesä Saurum Osakeyhtiö. Moomin Characters

JEWELRY, WATCHES & CLOCKS. kevät - kesä Saurum Osakeyhtiö. Moomin Characters JEWELRY, WATCHES & CLOCKS kevät - kesä 2019 Saurum Osakeyhtiö Moomin Characters Hinnat ovat suositushintoja. Oikeudet hinnanmuutoksiin pidätetään. Tuotteet kuvissa eivät välttämättä vastaa niiden oikeaa

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Salin perällä on outoja tekeleitä. Kun menee lähelle katsomaan näkee vinkuroita, kummallisia kulmikkaita piirrelmiä!

Salin perällä on outoja tekeleitä. Kun menee lähelle katsomaan näkee vinkuroita, kummallisia kulmikkaita piirrelmiä! Modernismi kokeili uudenlaista muotoa ja sisältöä. Edwin Lydén toi näyttelyyn esille abstrakteja teoksiaan. Maria ei ollut ainoa, joka ei ymmärtänyt uutta taidetta. Avantgarden etujoukoille ei ollut maassamme

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Maija Karma VATTUMATO

Maija Karma VATTUMATO Maija Karma VATTUMATO Maija Karma 1914 1999 Maija Karma syntyi ja vietti lapsuutensa Mikkelissä. Hänen isänsä työskenteli lennätinteknikkona, ja äiti oli työskennellyt rautateillä ennen kuin jäi kotiäidiksi.

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka Alle kouluikäisellä lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta Rantakaisla on Tikkurilan kupeessa Hiekkaharjussa toimiva yksityinen päiväkoti.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin

Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Vattumadon talo päiväkotiprojekti eskareille Valoveistos ja Varjoteatteri Merja Isomaa-James, Tuija Mettinen LÄHTÖTILANNE

Lisätiedot

Tervetuloa Bliss! Ruotsalainen perheyritys BabyBjörn lanseeraa kohta Bliss-sitterin. Vuoden 1961 rakastettu designklassikko on saanut aivan uuden

Tervetuloa Bliss! Ruotsalainen perheyritys BabyBjörn lanseeraa kohta Bliss-sitterin. Vuoden 1961 rakastettu designklassikko on saanut aivan uuden Tervetuloa Bliss! Ruotsalainen perheyritys BabyBjörn lanseeraa kohta Bliss-sitterin. Vuoden 1961 rakastettu designklassikko on saanut aivan uuden lookin ja tyylin. BabyBjörnin luova johtaja ja perustaja

Lisätiedot

Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen

Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen Usko Kemppi ja elokuva Usko Kemppi kotiutui sodasta 1944. Uusikaupunkilainen Ilmari Unho oli ohjaajana Suomi-Filmissä, ja hän järjesti tuttavalleen Usko Kempille työpaikan. Ensimmäisenä työpäivänä Risto

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät

6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Kuva: Elma Saarelainen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

voi löytää myös tuoreet älyn välähdykset.

voi löytää myös tuoreet älyn välähdykset. ARTTU 1/2008 Arttu on uudistunut ja muuttunut uuden toimittajansa myötä enemmän lehden kaltaiseksi. Kustannustoimittaja ja arttilainen Raija Tähkiö on alkanut toimittaa Arttua ja nyt on mahdollista saada

Lisätiedot