LEISKUL AINEN JOULUPUKKI. Soita ja varaa aika. Korvatunturin punapukuinen. liikkuu Loimaalla! Joulukuu 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEISKUL AINEN JOULUPUKKI. Soita ja varaa aika. Korvatunturin punapukuinen. liikkuu Loimaalla! Joulukuu 2008"

Transkriptio

1 u l u LEISKULAINEN o J LEISKUL AINEN Joulukuu 2008 Korvatunturin punapukuinen JOULUPUKKI liikkuu Loimaalla! Soita ja varaa aika. Tilauksia ottaa vastaan Markku Lehtinen asti klo välisenä aikana numerossa Leiskun pukki tukee loimaalaista nuorisotyötä Toivotamme K aikille Liikunnallista Vuotta 2009

2 2 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Sinettiseurahanke Leiskun ykköshanke Loimaata voisi hyvällä syyllä kutsua urheiluseurojen mekaksi. Eri lajien erikoisseuroja paikkakunnalta löytyy kymmeniä. Meillä on Loimaalla myös vahvat yleisurheiluperinteet. Tällä hetkellä viisitoista vuotta pyörinyt urheilukoulutoimintamme on poikinut lajille laajan harrastajajoukon, sekä useita valtakunnan tasolla menestyviä urheilijoita. Jaoston puuhaihmisten keskuudessa on pitkään keskusteltu siitä, että jotakin pitäisi toiminnan monipuolistamiseksi tehdä; uhkakuvana on, että nykyinen taso pystytään korkeintaan säilyttämään, jos jotakin kehittämistoimintaa ei aloiteta. Tähän vaateeseen tarjoaa mielestämme osaratkaisua sinettiseurahanke, jonka myötä kiinnitämme huomiota jaoston toiminnan laadun kehittämiseen. Erityisesti vanhempien mukaan saantiin halutaan kiinnittää huomiota sekä niiden nuorten tukemiseen urheiluseuran keinoin, jotka jostakin syystä lopettavat aktiivisen kilpailu- tai harrastustoiminnan urheiluseurassa. Hankkeen myötä pyrimme panostamaan myös nuorten ja vanhempien ohjaajakoulutukseen, sekä tiedottamiseen. Yhteisten pelisääntöjen laatimisella ja sopimisella marraskuussa hanke julkistettiin viralliseksi ykköstavoitteeksi seuran ensi kauden toiminnassa. Yleisurheilujaoston toiminnan kehittäminen halutaan nivoa sinettiseurahankkeella paketiksi, joka kantaa jaoston toimintaa vuosia eteenkinpäin. Hanke on tarkoitus siirtää aikanaan mahdollisesti myös osaksi seuran salibandyjaoston toimintaa. Jarmo Rasi puheenjohtaja Yleisurheilun harjoitusajat Tenavakerho 4-7v. Loimaan Leisku järjestää aktiivista liikunnallista toimintaa 4-7 vuotiaille tenavakerhon merkeissä. Kerhossa opetellaan liikunnallisia perustaitoja juoksemista, heittämistä ja hyppäämistä. Kerhossa lapsi oppii kehonhallintaa, perusliikkeitä leikkien ja pelien keinoin sekä sosiaalista toimintaa iloisissa merkeissä. Kerhotunnit sopivat sekä tytöille että pojille. Tenavakerho kokoontuu Vanhalla Koululla keskiviikkoisin alkaen klo Ryhmän vastuuvetäjä: Hannele Mäkilä (puh ) Osallistumismaksu: 25 /kerhokausi Yleisurheilukoulu 8-11v. Keskiviikkoisin klo , Liikuntahalli Vastuuvetäjä: Marika Tuominen (puh ) Osallistumismaksu: 50 /harjoitusvuosi Maksu sisältää: - ohjatut harjoitukset kerran viikossa - yu-passi (kilpailulupa yleisurheilukilpailuihin) - kilpailuiden osallistumismaksut - yhteiskuljetukset Vattenfall-seuracupiin Yleisurheilukoulu 12-14v. Maanantaisin klo , Liikuntahalli yleisurheilukoulun heittoryhmän harjoitukset samaan aikaan Perjantaisin klo , Liikuntahalli yleisurheilukoulun hyppyryhmän harjoitukset samaan aikaan Vastuuvetäjä: Eveliina Koli (puh ) Osallistumismaksu: 70 /harjoitusvuosi Maksu sisältää: - ohjatut harjoitukset kaksi kertaa viikossa - yu-passi (kilpailulupa yleisurheilukilpailuihin) - kilpailuiden osallistumismaksut - SM-kilpailut 14v. (seuran järjestämä tarpeellinen majoitus SM-kilpailuihin) - piirivalmentajaillat - yhteiskuljetukset Vattenfall-seuracupiin Valmennusryhmät yli 14-17v. Harjoitusvuorot Ma , Liikuntahalli Ke , Liikuntahalli Pe , Liikuntahalli La , Alastaro-halli Valmennuskulumaksu: 100 /harjoitusvuosi Sisältää: - yu-passi (kilpailulupa yleisurheilukilpailuihin) - ohjatut harjoitukset kaksi kertaa viikossa - piirivalmentajaillat - osallistumisoikeuden valmennusryhmien seuraleireille - kilpailuiden osallistumismaksut - seuran järjestämä tarpeellinen majoitus SM-kilpailuihin - yhteiskuljetukset Vattenfall-seuracupiin Valmennusryhmät Pikajuoksu- ja hyppyryhmä Leisku Athletics Vetäjä: Ari Ala-Laurinaho (puh ) Kestävyysjuoksu Vetäjä: Jouko Santanen (puh ) Even ryhmä Vetäjä: Eveliina Koli (puh ) Valmennuspäällikkö Vesa-Matti Seppälä ( ) Leiskun nuoret järjestäytymässä stadionin kunniakierrokselle omien seuravaatteiden kanssa. Leiskulaisen tekijätiimi toivottaa Leiskulaisen lukijoille Hyvää Joulua ja Liikunnallista Vuotta 2009 Leiskun vuosikokous hyväksyi kuluvan vuoden tavoitteensa ja toimihenkilönsä. Seuran painopistealueina myös tällä kaudella ovat lapset ja nuoret ja lajikohtaiset painotukset ovat yleisurheilussa ja salibandyssä. Tavoitteena on tarjota monipuoliset kehittymisen mahdollisuudet näissä lajeissa Loimaan seudun Vuosikokous valitsi johtokunnan lapsille ja nuorille. Yleisurheilussa Leisku säilytti paikkansa ykköslohkossa yhdessä Turun Urheiluliiton, Liedon Parman, Raision Kuulan ja Turun Weikkojen kanssa. Leisku uusi paikkansa myös Ruotsi-Suomimaaottelun yhteydessä käytyyn nuorten yleisurheiluottelun finaaliin. Seuralle lankesi myös piirin toimesta järjestettäväksi isoja yleisurheilutapahtumia, kuten Vattenfall-kilpailun ykköslohkon toinen kilpailupäivä ja pmmoniottelut 8.7. Lisäksi järjestimme yleisurheilun Gigantti-kisat. Salibandyssa nousua Viime kaudella Leiskun edustusjoukkue saavutti tavoitellun sarjanousun 3. divisioonaan. Ja tältä tasolta tähdätään yhä ylemmäs. Pelaajarinki on vahvistunut muutamalla uudella pelaajalla. Myös D-95 joukkue pääsi viime kaudella ylempään loppusarjaan, jossa vastus kuitenkin osoittautui liian kovaksi. Salibandyä harrastetaan laajalti. Joukkueita on tällä hetkellä seitsemän. Leiskun johtokunta Vu o s i k o k o u k s e s s a palkittiin seuran sihteerin tehtävissä 21 vuoden pestinsä päättänyt Arja Lähdemäki ja uudeksi sihteeriksi valittiin Elina Koli. Muut johtokunnan jäsenet ovat: Jarmo Rasi (puheenjohtaja), Juhani Leino (varapuheenjohtaja) ja jäsenet: Jarmo Kallio, Markku Lehtinen, Pentti Mäkilä, Markus Tuominen, Reijo Lehto, Markku Kedonperä, Pentti Hakala, Kerttu Ala-Laurinaho ja Leila Grön. Seuran taloudenhoitajana jatkaa Leila Lehtinen.

3 Taustaa Sinetti-hankkeelle Seuramme Loimaan Leisku on vuonna 1936 perustettu urheilun yleisseura. Tällä hetkellä jäseniä on noin 450 ja toimivia jaostoja viisi sekä 14-jäseninen johtokunta. Seuran toiminnan alkuaikoina tunnetuksi tulivat erityisesti pesäpallojaosto, painijaosto sekä Leiskun teatteri, joka aikanaan vieraili maakunnassa laajalti. Myös painonnostossa seura omaa vahvat perinteet. Tällä hetkellä Leiskun urheilullisesti menestyneimmät ja näkyvimmät jaostot ovat salibandyjaosto ja yleisurheilujaosto. Yleisurheilussa olemme 1990-luvun menestysvuosien jälkeen tähdänneet erityisesti lasten liikuntaharrastuksen monipuolistamiseen. Toki siinä sivussa olemme voittaneet alueen 12 kunnan seurajoukkuecupin viisi kertaa peräkkäin (vuosina ). Menestyksen myötä nousimme Vattenfall-yleisurheiluottelussa vuonna 2005 Varsinais-Suomen ykköslohkoon Turun Urheiluliiton, Raision Kuulan, Turun Weikkojen ja Liedon Parman seuraksi. Olemme myös päässeet tässä niin sanotussa Giga-sarjassa nyt kolme kertaa mukaan valtakunnalliseen finaaliin ja tänä kesänäkin olimme finaalijoukkueiden mukana kiertämässä olympiastadionia Ruotsi-Suomi-maaottelun yhteydessä. Kaiken toiminnan rahoitamme edelleen talkootyöllä ja yksityisten ja yhteisöjen lahjoituksilla. Bingo, joulupukkipalvelu, erilaiset urheilukisat, seuralehti ja kaupungin avustus ovat pääsääntöiset rahalähteemme. Seuralla on oma toimitila Loimaalla. Sinetti-hankkeella haluamme sitouttaa laajemmat joukot loimaalaisen yleisurheilun kasvatus- ja kehittämistyöhön. Valmentajatiimi suunnittelemassa Sinetti-hanketta vasemmalta Jarmo Kallio (yu-jaoston pj.), Mika Lintula, Marjo Kulmanen, Jari Tuominen, Ari Ala-Laurinaho, Rainer Saarikoski ja Reijo Lehto. AUTOKORJAAMO J. MÄKINEN VOIMAKATU 1, LOIMAA PUH. (02) , Loimaan Huonekalu ja Matto Oy Lamminkatu 40, Loimaa puh Piirin puolelta hanketta avustavat Kari Kärkäs (vas.) ja Raimo Mäkinen. Hankkeen puuhahenkilöitä Vesa-Matti Seppälä, Eveliina Koli, Wilhelmiina Tiiri ja Hannele Mäkilä. LEISKULAINEN JULKAISIJA: Loimaan Leisku ry. TOIMITUSKUNTA: Vesa-Matti Seppälä, Ari Ala-Laurinaho, Eveliina Koli, Markus Tuominen, Jarmo Rasi MAINONTA: TAITTO: JAKELU: PAINOS: Elina Koli ja Pentti Hakala Jukka Peltonen Suomen Suoramainonta 8000 kpl

4 Yleisurheilujaoston menestys perustuu laajaan urheilijajoukkoon. Parhaat nuoret ovat kuitenkin ikäkautensa huippuja myös valtakunnan tasolla. Niin ikään leiskulaisilla oli vahva edustus nuorten SM-kilpailuissa Suomen mestaruuksista kisailivat Keravalla vuotiaat, Raisiossa vuotiaat, Kajaanissa 19-vuotiaat ja Lahdessa 22-vuotiaat. Tulokset: M22 800m: 8) Samuli Heikkinen 2.04,61 M19 Moukari: 5) Mikko Kuusela 62,54 M m aj: 11) Jesse Santanen 15,38 (-0,6) M17 Korkeus: 6) Salomon Koli 175 M m: 16) Salomon Koli 40,22 M m: 7) Antti Ala-Laurinaho 11,70 (-0,3) M16 Korkeus: 5) Eemeli Rasi 181 M16 3-loikka: 4) Antti Ala-Laurinaho 13,20 (+2,2) P15 3-loikka: 1) Jussi Ala-Laurinaho 13,04 (+0,1) P15 3-loikkka: 13) Valtteri Arponen 11,95 (-0,7) P15 Korkeus: 1) Jussi Ala-Laurinaho 191 P15 Korkeus: 6) Valtteri Arponen 174 P14 Moukari: 2) Ville Kuusela 53,01 P m: 15) Valtteri Koli 2.20,89 P m: 19) Valtteri Koli 7.00,72 T m: 30) Sanni Heikkinen 2.39,59 Joukkuekilpailutulokset: P15 Korkeus joukkuekilpailu: 1) Loimaan Leisku (Jussi Ala-Laurinaho ja Valtteri Arponen) 365 P15 3-loikka joukkuekilpailu: 2) Loimaan Leisku (Jussi Ala-Laurinaho ja Valtteri Arponen) Jyväskylässä puolestaan järjestettiin nuorten SM-hallikilpailut : Loimaan Leiskun urheilijoiden tulokset: M m: 7.) Samuli Heikkinen 52,85 M m: 10.) Samuli Heikkinen 2.00,69 M17 60 aj. alkuerä 1. 8.) Jesse Santanen 9,22 M17 Korkeus: 4.) Jussi Ala-Laurinaho 191, 8.) Eemeli Rasi 178 (oe), 11.) Salomon Koli 178 (oe) M17 Kolmiloikka: 10.) Antti Ala-Laurinaho 12,33 Kauden 2008 SM-kisasijoitukset: Jesse Santanen (etualalla) kaunisteli 110 m aitajuoksussa Leiskun ennätystä useaan otteeseen. Oikealla Antti Ala-Laurinaho keskittyy. Valtteri, Jussi, Aleksanteri, Mika ja Valtteri A. poseeraavat kisatauolla. Mika Lehtosella hyvää kehitystä Leiskun kestävyysjuoksun perinteitä vaalii kuluneella kaudella 15-sarjassa kilpaillut Mika Lehtonen. Talven aikana Mika siirtyi ohjelmoituun harjoitteluun ja työn tulokset olivat kesällä jo nähtävissä. Kesän yhtenä merkittävimpänä saavutuksena voidaan pitää Varsinais-Suomen juoksukoulujen kilpailusarjan voittamista. Tuloksellisesti Mika Wilhelmiina Tiiri innolla uuteen kauteen Janakkalan Vattenfall-finaalissa Mika vetää 2000 m. juoksua. Vastoinkäymisten sävyttämä kausi on antanut potkua uuteen kauteen valmistautumiseen. Ongelmat näyttävät tällä hetkellä voitetuilta ja Wilhelmiina harjoittelee hyvää vauhtia kohti ensi kautta. Kuluneesta kaudesta muodostui Wilhelmiinalle tähän astisen harjoittelun haastavin jakso. Jo harjoituskauden alkuvaiheessa syntynyt säären rasitusvamma osoitti kauden mittaan merkkejä useissa eri vaiheissa katkaisten pariin otteeseen hyvään vauhtiin päässeen harjoittelun. Vesijuoksu ja jumpat sekä kuntopyörä tulivat Wilhelmiinalle erittäin tutuksi harjoituskauden aikana. Tavoitteen asetettiin alkukesästä uudelleen loppukauden kilpailuja varten, mutta vamman uusiutuminen vielä kertaalleen kesken kilpailukauden oli lopullinen päätös kauden lopettamiselle aikaisessa vaiheessa. korjaili ennätyksiään pitkillä ratamatkoilla. Kesän ennätykset päämatkoilla olivat 800m 2.16,07 ja 2000m 6.30,97. Valitettavasti hienot ennätysparannukset eivät vielä riittäneet ikäluokan SM-kisoihin. Mikäli tulevaan kauteen valmistautuminen sujuu hyvin, niin Mika tulee varmasti lähestymään vähitellen ikäluokkansa kärkeä. Hyvää Joulua! t: Loimaan talkkarit Oy Sisko ja Usko Heinonen

5 Jussi Ala-Laurinaholle Kalevankisa-kokemusta Leiskun lupaavimpiin yleisurheilunuoriin lukeutuva 15- vuotias Jussi Ala-Laurinaho tehtaili kauden aikana useita ennätyksiä, joista kovimpana huikea 200cm ylitys korkeudessa heinäkuussa 17-vuotiaiden pm-kilpailuissa Raisiossa. Samassa kilpailussa Jussi hätyytteli myös ikäluokkansa SE-tulosta 203cm, joka kuitenkin sai jäädä rauhaan. Piiriennätys kirjattiin kuitenkin Jussin nimiin. Kyseinen tulos oikeutti nuorukaisen osallistumaan myös Kalevan Kisoihin, jossa Jussin kohtalona valitettavasti oli jääminen karsinnassa ilman tulosta. Elokuun lopulla Jussi palkittiin tuplamestaruudella ikäluokkansa SM-kilpailuissa Keravalla. Voittotulokset olivat korkeudessa 191cm ja 3-loikassa Kauden kruununa oli vielä Jussin palkitseminen piirin parhaana 15-vuotiaana poikayleisurheilijana. Loppukauden loukkaantuminen on viivästyttänyt Jussin uuden harjoittelukauden aloittamista, mutta vähitellen hän on pääsemässä harjoitteluvauhtiin. Odotettavissa on siis ensi kesältäkin mielenkiintoista tulosantia. Ala-Laurinahon Jussin ensiesiintyminen Kalevan kisoissa hoitui tyylikkäästi. Kisakokemusta tuli jo aikuisten arvokisoista. Mukana kannustamassa vas. Pentti Mäkilä, valmentajat Reijo Lehto ja isä-ari sekä seuran puheenjohtaja Jarmo Rasi. Antti Ala-Laurinaho kellotti satasella sähköisen seuraennätyksen 11,45. Käsiajalla seuraennätys on 11,2 Pentti Mäkilällä. Antin satanen kulki Ala-Laurinahon Antti päätti kilpailukauden tyylikkäästi juoksemalla Ratinan mondolla oman ennätyksensä 100 metrillä 11,45. Aika on kaikkien aikojen nopein leiskulaisen juoksema sähköaika. Häntä nopeampi on vain Mäkilän Pentti, joka v kellotti legendaarisen käsiajan 11,2. Penan noteeraus sähköajaksi muunnettuna on 11,44 eli hän saattaa joutua luopumaan ennätyksestään jo ensi kesän aikana. Vaikka muutkin pikamatkat kulkivat Antilla ennätysvauhtia (60 m hallissa 7,56, 200 m 23,77 ja 300 m 37,10), mahtui kauteen myös epäonnea. Heinäkuussa loukkaantunut kantapää haittasi valmistautumista Raision SMkisoihin. Kun vielä 100 metrin ja 3-loikan finaalit olivat samana päivänä ja samaan aikaa, oli siinä haastetta riittävästi. Antti taisteli kipeällä jalalla loikkafinaalissa neljänneksi ja kävi kisan aikana juoksemassa satasen finaalissa seitsemänneksi. Kelpo suoritus, jolla hän osoitti olevansa edelleen ikäluokkansa SM-kärkeä. Antti opiskelee Loimaan lukion urheilulinjalla, mikä mahdollistaa hyvät harjoittelupuitteet. Tavoitteena on panostaa selkeästi enemmän juoksuun ja jättää loikka sivulajiksi, toteaa Antin valmentaja-isä Ari. Aleksanteri Tiiri vas. teki viidessä lajissa ikäkautensa Suomen kärkituloksen mm. 800 m ja 1000 m. Valtteri Koli voitti sarjansa juoksukoulun piirissä. Leiskulaiset piirin palkittavina Loimaalainen yleisurheilu sai osakseen harvinaislaatuisen huomionosoituksen, kun Leiskun Jussi Ala-Laurinaho valittiin Varsinais-Suomen parhaaksi 15-vuotiaaksi poikaurheilijaksi. Varsinais-Suomen piiri valitsee vuosittain parhaat urheilijat miesten ja naisten sarjoissa sekä 22-, 19-, 17-, ja 15-vuotiaissa. - Arvostamme saamaamme palkintoa erittäin paljon. Tämä on hieno tunnustus tekemällemme valmennustyölle, toteaa Jussin valmentajana palkittu Ari-isä. Varsinais-Suomen juoksukoulun kokonaiskilpailussa tuli myös menestystä. kun Pihla Tuominen, Valtteri Koli ja Mika Lehtonen voittivat omat sarjansa. Myös piirin heittopörssikilpailussa tuli leiskulainen mestari, kun Janne Leino voitti sarjansa. Reilua rauta- ja maatalouskauppaa MAAKUNNNAN MONIPUOLISIN rauta sisustus LVI K-puu teräs AGA maatalous pienkoneet puutarha varaosat hydrauliikka pienkoneet Avoinna: ma-pe , la Tervetuloa! Aleksis Kivenkatu LOIMAA puh (02) fax (02)

6 Leiskun salibandyssä on tällä kaudella jo seitsemän joukkuetta. Nämä joukkueet ovat: Edustus, Leisku II, D-95, D-96, SB-Kerho 99-00, SB Tehotytöt sekä Ikämiehet. Joukkueista neljä ensimmäistä pelaavat salibandyliiton sarjoissa ja loput ovat ainakin tällä hetkellä harrastejoukkueita. Tällä kaudella on joukkueita niin paljon, että hallivuoroista on ollut huutava pula ja muutama joukkue harjoitteleekin liian Salibandy Leisku vähällä määrällä, koska saleja ei ole vapaana. Olisi todella hienoa saada Loimaalle oma salibandyhalli. Hallin ei tarvitsisi olla mikään uusi rakennus vaan jokin tarpeeksi iso halli, jossa on tarpeeksi tilaa. Salibandykentän koko on 20 x 40 metriä. Loimaan Kaupungilla kun on jo salibandy-mattokin valmiina jossain varastossa, se oli ennen käytössä Nahkalinnassa. Jos tästä joku yrittäjä tai muu kiinnostuu niin, yhteyttä vaan. On ollut todella hienoa jo alkukaudesta nähdä, kuinka innokkaita kaikki pelaajat ovat lajiin. Niin junnu- kuin aikuisjoukkueissa meininki on hauskaa ja vauhdikasta. Missään joukkueessa ei ole ollut suurempia ongelmia. Toivottavasti hallipula jossakin vaiheessa helpottaa ja joukkueita, sekä vuoroja saadaan lisää. Iso kiitos myös valmentajille Mikko Retulainen, Rami Brander sekä erityis kiitos Antti Loijakselle, joka nyt valmentaa jo kolmea joukkuetta oman pelaamisen lisäksi. Tarkempaa tietoa pelaajista ja joukkueista Leiskun Salibandyn nettisivuilta: Terveisin Markus Tuominen, Salibandyvastaava Ja lopuksi kirje Joulupukille: Moro! Kuis hurisoo? Pistämme nyt kirjeen Sinulle jos voisit auttaa. Eli olemme salibandyseura Loimaalta johon kuuluu pelaajia ja muuta henkilökuntaa noin 1000, vai miten se oli? Emme pyydä paljoa vaan meille riittää yhteiseksi lahjaksi uusi salibandyhalli. Hallia voitaisiin käyttää myös muihin urheilulajeihin, kuten sulkapalloon, yleisurheiluun, kamppailulajeihin yms. Jos tämä ei onnistu, niin tinkaa sitten lisää vuoroja meille. Eipä muuta, kahtellaan syssymmällä! Toivottaa: Kaikki kiltit Leiskun pelaajat ja valmentaja! Leiskun Edustusjoukkue nousi viime kauden päätteeksi 3.divisioonan. Tästä johtuen joukkueen tämän kauden tavoite onkin vain pitää sarjapaikkansa. Tietenkin, jos pelit sujuu, niin mitä vaan voi tapahtua. Vahvistuksia tuli täksi kaudeksi ympäri Suomen. Forssan Alusta Leiskuun siirtyi älyttömän taitava herrasmiespelaaja Jukka Takala. Alastaron Urheilijoiden edesmenneestä salibandyjoukkueesta haalittiin, raataja Ilmo Nummi, sekä nykyinen Edustuksen ykkössentteri Jari-Tapio Lehto. Edustuksen pelaajia asuukin tällä hetkellä ympäri Suomea (Turussa, Tampereella, Seinäjoella, Alastarolla, Ypäjällä, Raumalla, Porissa ja muutama jopa Loimaallakin!). Tämä tietenkin haittaa hieman harjoituksia. Mutta joukkueen suurin ase vastustajia kohtaan Edustus onkin täydellinen epäjärjestys ja loistava joukkuehenki! Tämä kausi kun saadaan kunnialla vietyä loppuun, onkin managerin verkot jo vedessä muutamalle huippuvahvistukselle. Tämä toisi sen lopullisen jutun, jotta 2. divisioonapaikka olisi tulevaisuutta. Alkukauden ottelut ovat menneet hyvin. Ensimmäisessä turnauksessa vastaan asettui Salba II, joka kaatui Leiskulle 5-4. Toinen ottelu olikin sarjan ylivoimasta joukkuetta vastaan, eli Salbaa joka voitti Leiskun 6-2. Toinen turnaus olikin kotiturnaus Hirvihovissa. Siellä aamutuimaan kohdattiin Team- 17 joka kaatui luvuin 11-6 ja iltapäivällä SBT Shadows, joka kaatui 6-1. Kolmas turnaus olikin kaaosta ja tappio NTK:lle 5-4 sekä MeLulle 10-6 pilasivat monen päivän. Joukkue on kuuden pelatun ottelun jälkeen sijalla 5. Lohkossa on kymmenen joukkuetta, joista kaksi parasta karsii 2.divisioonaan ja kolme viimeistä tippuu 4.divisioonaan. Näillä näkymin ollaan kyllä sijoilla 3-6. Tulkaahan kaikki sitten kannustamaan Edustusta Hirvihoviin klo ja 19.00, siellä voi nähdä melkoisen shown! Terveisin Kapteeni Markus Tuominen Edustus # 5 Lahti Teemu # 9 Grönholm Sami # 10 Karjalainen Jussi # 11 Takala Jukka # 13 Moisander Matti # 16 Sauranen Matti # 19 Leino Joonas # 26 Lehto Jari-Tapio # 27 Retulainen Mikko # 31 Niittymäki Jussi-Pekka # 33 Retulainen Olli # 44 Fabritius Jani # 54 Tuominen Markus # 55 Lehtinen Joni # 69 Peltonen Samu # 72 Nurmi Tomi # 76 Nummi Ilmo # 77 Vuorinen Kaarlo Salibandyn kotisivut Leiskun salibandylla on omat internetsivut joilla kaikkien lajista kiinnostuneiden kannattaa käydä. Osoite on: Sieltä löydät: kaikki Leiskun joukkueet, pelaajat ja pelaajakortit, otteluraportit, sarjataulukot, pistepörssit, Hall Of Famen, Kahvihetken haastattelut ja paljon muuta. Sekä vieraskirjaan voit käydä laittamassa omat kannustuksesi seuran joukkueille. Terveisin Manageri Markus Tuominen SB Tehotytöt Leiskuun täksi kaudeksi koottu ryhmä innokkaita naisia eli SB Tehotytöt, ovat mukana harrastemielessä ja harjoittelevat kerran viikossa. Harjoituksissa mennään kovaa ja valmentajana toimii Antti Loijas. Tämä ryhmä pelaa myös kauden mittaan harjoitusotteluja, muun muassa Ikämiehiä vastaan. Joukkueessa on pelaajia noin 19 ja kaikki ovat jo nyt kehittyneet huimasti. Tämän kauden virallinen tavoite joukkueelle onkin voittaa Ikämiehet keväällä. Ensimmäinen harjoitusottelu käytiin jo ja sen voitti Ikämiehet niukasti Toivotaan siis loistavaa ja hauskaa loppukautta koko joukkueelle. Terveisin Manageri Markus Tuominen SB Tehotytöt # 1 Kiviniemi Taina # 2 Järvinen Sari # 3 Erkko Kikka # 4 Nyman Ulla # 5 Sula Mervi # 6 Myllylä Carolina # 7 Bragge Satu # 8 Parikka Eija # 9 Hakala Paula # 12 Marjamäki Sanni # 13 Kiviniemi-Tuominen Sanni # 14 Jaanu Riitta # 15 Mustajärvi Pia # 17 Lintula Terttu # 19 Lindell Jaana # 22 Mustikkamäki Maija # 23 Martti Eija # 33 Erkko Katja # 44 Sikiö Minna # Suominen Maarit # Suikkanen Johanna Valmentaja: Loijas Antti Ikämiehet Leiskun Ikämiehet ovat harrasteryhmä joka harjoittelee kerran viikossa. Muutaman kerran kaudessa he pelaavat harjoitusotteluita, muun muassa SB Tehotyttöjä sekä D-95 joukkuetta vastaan. Ikämiesten ryhmä on pysynyt jo vuosia samana ja pelaajavaihdoksia on vain muutamia. Joukkueen ikäraja on 35 vuotta, sitä nuoremmat eivät voi osallistua. Hauskaa on aina kaikilla ollut! Terveisin Markus Tuominen Manageri

7 Leisku II Leiskun historian ensimmäinen kakkosjoukkue miehissä. Joukkue joutui tietenkin uutena tällä kaudella aloittamaan 5. divisioonasta. Siellä kausi onkin alkanut jopa ehkä vieläkin paremmin kuin osattiin odottaa. Joukkue on nuijinut vastustajia maan rakoon lähes joka ottelussa. Kuuden pelatun ottelun jälkeen onkin joukkue kirkkaassa sarjakärjessä, kun se on voittanut kuudesta pelaamastaan ottelusta viisi ja pelannut yhden tasan. Lähtöasetelmat eivät ehkä näin hyvät olleet, kun joukkueessa on niin paljon uusia pelaajia, jotka vasta aloittavat salibandyuraansa. Leiskun koulussa tietenkin kasvaa nopeammin kovaksi pelimieheksi. Joukkue on melkoinen sekametelisoppa, kun siellä on täysin uusia pelaajia neljä, Alastaron Urheilijoista tulleita kaksi, Oripään Urheilijoista tuli yksi, välikauden tai enemmän taukoa pitäneitä seitsemän ja vain kourallinen viime kaudella Edustuksessa pelanneita. Joten todella iso hatun nosto on paikallaan tälle ryhmälle. Se on saanut pelin pyörimään ja verkot huutamaan. Joukkueessa on todellista taitoa niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Yksi joukkueen vahvuuksista onkin se, että ei luovuteta edes 6-1 tilanteessa. Eritoten joukkueen ainoa pelaava maalivahti Jukka Isokyykö, helpottaa voittojen saamista. Kyykö nousi aivan uudelle tasolle siirtyessään Leiskun riveihin, vielä viime kaudella AU:n paitaa roikuttanut Kyykö yllätti koko Leiskun johdon varmoilla otteillaan. Toivotaan siis, että Kyykö vielä ensi kaudella 4. divisioonassa jatkaa. Muita huipputärkeitä pelaajia joukkueelle ovat: Puolustuksen kuningas Henry Larikka, Hyökkäyksen tykit Antti Loijas ja Joni Sipolainen sekä Raatajat Joonas Norr, Matti Kaunisto ja Mikael Wilen. Huomattava pelaaja on myös paluun tehnyt Jarmo Mäkelä, alias Jappe. Jappe pelasi viimeksi Leiskussa legendaarisella Pessi-valtakaudella. Tällä hetkellä kyseisestä joukkueesta on jäljellä Japen lisäksi Edustuksen Sami Grönholm. Kausi jatkuu ja Leisku II:n seuraavat kotiottelut ovat Hirvihovissa klo ja 18.00, tule siis kannustamaan! Terveisin Markus Tuominen Manageri Leisku II # 3 Nummela Jari # 7 Loijas Antti # 10 Kokkosuo Jussi # 13 Retulainen Eero # 18 Saastamoinen Tuomas # 21 Wilen Mikael # 23 Karjalainen Juuso # 26 Norr Joonas # 30 Isokyykö Jukka # 35 Suvinen Jani # 38 Sipolainen Joni # 41 Eek Mikko # 42 Mäkelä Jarmo # 44 Larikka Henry # 56 Sainio Joni # 68 Kaunisto Matti # 69 Mäkelä Teemu # 84 Perävainio Jari # 98 Tuura Topi Jo legendaarinen D-95 joukkue lähti käynnissä olevaan kauteen suurin tavoittein. Se lähti jo ennen kauden alkua hakemaan kovia otteluita Espooseen Indian Tribal Cupiin. Siellä menikin loistavasti vaikkakin puolivälieräottelu hävittiin niukasti. Päänahkoja otettiin kuitenkin suurseuroilta kuten SSV ja SB- Pro. Kun liiton sarjan alkulohko julkaistiin, nähtiin jo siitä että kovia otteluita on tulossa. Lohkossa kun oli jopa Länsirannikon ja Sisä-Suomen viime kauden paras 1995 joukkue AFC HirvHe. Tavoite alkusarjalohkossa oli tietenkin kahden joukkoon, koska ne menevät ylempään jatkosarjaan. Mutta joukkue jäi loistavien esitystenkin jälkeen lohkossaan niukasti kolmanneksi ja eteni jatkosarjaan. Jatkosarja alkaa joulukuun puolessa välissä ja siinä on jälleen tavoite kahden joukkoon jotta mahdollisuudet loppuhuipentumaan pysyvät yllä. Jatkosarjan vastustajajoukkueet ovatkin jo lähes kaikki vanhoja tuttuja menneiltä kausilta ja jos joukkueen D-95 D-95 pää pysyy kasassa niin, sijoitus kahden joukkoon on selviö. D-95 joukkueen pelaajarunko on lähes sama kuin viime kaudella. Uusia pelaajiakin on muutamia, kuten Forssan Suuppareista tullut Janne Erkko. Erkko on huippuvahvistus jo ennestään kovaan sakkiin. Muita pienoisia muutoksia tapahtui kun Nikolas Taalikka siirtyi maaliin joukkueen toisen maalivahdin Verneri Varhon seuraksi. Tämä parivaljakko on pelannut alkukauden moitteettomasti. Joukkueen puolustuspäätä johtaa kapteeni Eino Vuokko, joka pelaa huippupakki Mikko Vanhasen parina. Uutena puolustuksessa on hyökkäyksestä siirtynyt Miika Laaksonen, joka omaa loistavan pelisilmän ja hyvän laukauksen. Hyökkäyspäätä johtaa joukkueen tehotykki Joose Mäkilä, tämä vastustajien pelätyin pelaaja on iskenyt pelaamissaan 29:ssä ottelussa tehot Mutta hyökkäys ei seiso pelkästään tämän pelaajan varassa, vaan hurja raataja Eemeli Laaksonen, taistelija Roope Laaksonen, taiteilija Akseli Torkkeli, Tykki Janne Erkko, kikkailija Ville Salminen ja muut pitävät myös vastustajan maalivahdit hereillä. Myös kaikki muut pelaajat ovat todella tärkeitä joukkueelle. Ja kaikki ovat hienosti tehneet töitä, niin harjoituksissa kuin otteluissakin. Kiitos myös kaikille pelaajien vanhemmille jotka ovat aikaisempia kausia paremmin olleet mukana toiminnassa. Alkukauden jälkeen joukkueen valmennustiimiin liittyi Antti Loijas, # 1 Taalikka Nikolas # 7 Hägg Riku # 8 Vanhanen Mikko # 9 Laaksonen Eemeli # 11 Mäkilä Joose # 32 Rauhala Tomi # 39 Salminen Ville # 46 Vuokko Eino # 52 Kallionpää Arttu # 54 Laaksonen Miika # 55 Verneri Varho # 61 Säätelä Leevi # 69 Erkko Janne # 71 Torkkeli Akseli # 77 Laaksonen Roope # 95 Mäntymäki Juuso # 96 Kilpinen Joonas Valmentajat: Tuominen Markus Loijas Antti joka tuo loppukauteen omat taktiset kuvionsa vastustajien pään menoksi. Terveisin Valmentajat Markus Tuominen Antti Loijas D-96 Ennen kauden alkua joukkueen kokoonpanossa tapahtui muutoksia muutaman pelaajan lajinvaihdosten takia. Syntyneet aukot saatiin kuitenkin täytettyä uusien pelaajien avulla ja kausi pystyttiin aloittamaan kilpailukykyisellä kokoonpanolla. Myös valmennusjohtoon saatiin vahvistuksia Antti Loijaksen liittyessä valmennustiimiin. Kauden alussa asetettiin tavoitteeksi pääsy kolmen joukkoon alkusarjassa. Leiskun muiden joukkueiden ottaessa pisteitä lähes joka ottelusta oli D-96 joukkue tiukan paikan edessä. Huutoon vastattiin heti ensimmäisessä turnauksessa, jossa joukkue voitti NTK:n 6-3. Voitto oli joukkueen historian ensimmäinen. Voiton takuumiehinä toimivat D-95 joukkueesta lainassa ollut Janne Erkko sekä uusi tulokas Teemu Järvinen. Myös Elmeri Hakkarainen pelasi mahtavan pelin maalissa. Kauden toista voittoa saatiinkin sitten odotella melkein kuukauden ajan. Vastassa oli jälleen tuttu NTK ja voitto tuli lukemin 8-6. Tämä voitto varmisti ennen kauden alkua asetetun tavoitteen täyttymisen eli alkusarjalohkon kolmossijan. Kaiken kaikkiaan kausi on lähtenyt hyvin käyntiin ja joukkueen esityksiin voi olla tyytyväinen. Pelaajat ovat kehittyneet sekä yksilöinä että joukkueena ja kentällä näkyy se paljon puhuttu peli-ilo. Vielä on silti paljon töitä tehtävänä, jotta voittoja tulisi myös jatkosarjassa. Onneksi pelaajat ovat motivoituneita ja jaksavat harjoituksissakin vetää täysillä koko ajan. Terveisin Valmentajat Mikko Retulainen Antti Loijas D-96 # 3 Jaakkola Kasper # 7 Hakkarainen Ernesti # 8 Kapanen Roope # 9 Mykkänen Niilo # 10 Erkko Janne # 11 Yli-Mikola Juuso # 13 Järvinen Teemu # 16 Kallionpää Atte # 17 Honkanen Juhani # 24 Karen Juho # 26 Suonpää Artturi # 34 Kokkosuo Johannes # 36 Lintula Henri # 44 Uusitalo Mikko # 52 Leppikoski Janne # 54 Nurmikko Jesse # 69 Hakkarainen Elmeri # 75 Pietiläinen Valtteri # 90 Erkko Janne # 96 Kuusisto Juho-Matias # 97 Mäki Jaakko-Petteri Valmentajat: Mikko Retulainen Antti Loijas

8 8 SB-Kerho Vuosi on taas vierähtänyt ja on aika louhia tekemiset paperille. Viime vuoden lopulla pelaajien sekä vanhempien pyynnöstä, kokeiluperiaatteella aloitettua sb-kerhoa päätettiin jatkaa tänäkin vuonna. Jos edellisvuonna mietittiin löytyykö harrastajia jostain, ei tänä vuonna sitä tarvinnut kauaa miettiä. Ennen aloittamista (ja siitä tänne jouluun asti) soittoja tuli vanhemmilta kautta Laplandian. Joka harjoituksissa pelaajia on ollut kiitettävästi noin 30! Luultavasti Varsinais-Suomen suurin harjoitusrinki. Tämä on tavallaan myös ollut pienoinen haaste, mutta onneksi vetäjä on maanantaisinkin pysynyt kentällä. On ollut todella hienoa nähdä, että uudet pelaajat ovat päässeet hyvin porukkaan mukaan ja jopa haastaneet vanhat pelurit. Harjoitusinto on ollut kaikilla hyvä ja kaikki ovat keskittyneet itse asiaan eli harjoittelemaan ja pelaamaan. Myös erilaisia harjoitteita on otettu mukaan lisää viime vuodesta. Tämä siksi, että vähän päästään näkemään minkälaista touhua siellä isojen poikien treeneissä voi olla. Enemmänkin olisi, kunhan vain olisi aikaa. Pääasia on, että kaikilla on ollut hauskaa ja kaikki ovat päässeet pelaamaan mikä tietenkin on pääasia tässä touhussa. Tyytyväisiä ollaan myös siihen, ettei kenellekään tänä vuonna sanottu; ei. Kaikki halukkaat pääsivät mukaan koosta tai iästä riippumatta. Omasta puolesta haluan kiittää kaikkia pelaajia, sekä vanhempia kuluneesta vuodesta. Tästä on hyvä jatkaa! Ensi vuonna sitten haastamme, emme vain määrällisesti, vaan myös pelillisesti kaikki muut junnujoukkueet. Terveisin Rami Brander Valmentaja Harjoitusajat Edustus Maanantai Torstai Perjantain Leisku II Maanantai Torstai Perjantain D-95 Keskiviikko Torstai D-96 Torstai Hirvihovi Tennishalli Hirvihovi Hirvihovi Tennishalli Hirvihovi Tennishalli Tennishalli Tennishalli SB-Kerho Maanantai Hirvihovi SB Tehotytöt Keskiviikko Ikämiehet Lauantai Liikuntahalli Hirvihovi Salomonin paras tulos 800 metrillä on 2.13,92. Salomon Koli hieman epäonninen Edelliskaudella juoksu ja korkeushyppyharjoittelun välillä tasapainoillut Salomon lähti kuluneeseen kauteen selvällä panostukselle korkeushypyn kehittämiseen. Valitettavasti hyvin sujunut harjoituskausi sai ikävän kolauksen, kun maaliskuun alueleirityksen seurantapäivässä äkillinen polvivamma esti täysipainoisen hyppäämisen ja hyppyharjoittelun aina kesäkuulle saakka. Tämä näkyi loppukauden aikana ailahtelevina hyppytuloksina ja kauden parhaaksi kirjattiin 3cm ennätysparannuksella 178cm. Raision 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa Salomon oli 6. tuloksella 175cm. Harjoittelun vaikutukset näkyivät hyvin juoksuradalla, jossa Salomon paranteli mm. 300 m:n ennätystään lukemiin 39,24. Tytöt Emma Koivu, Valerja Savitskaja ja Susanna Alava hurrasivat stadionilla Suomen puolesta. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009 Ofa työhuonekunta

9 Ennätystuloksellaan 181 cm Eemeli sijoittui viidenneksi SM-kisoissa. Eemeli Rasi uudelle senttiluvulle Leiskun vahvaan nuorten korkeushyppykaartiin kuuluva Eemeli Rasi kirjautti kauden aikana uudeksi korkeusennätyksekseen 181cm ja siirtyi näin ollen uudelle kymmensenttiluvulle. Ulkorataennätys parani edelliskaudesta 10cm ja ennätystulos osui juuri oikeaan kilpailuun, sillä kyseinen tulos oikeutti Eemelin Raision 16- vuotiaiden SM-kilpailuissa 5. sijaan. Kauden aikana ongelmaksi muodostui kuitenkin hyppyjen suuret tekniset vaihtelut, joiden seurauksena myös kilpailutulokset heittelivät. Lukion urheilulinjalla aloittaneella Eemelillä on hyvät mahdollisuudet hypätä myös ensi kesänä uusille ennätyslukemille, sillä urheilulinja antaa mahdollisuuden koventuvaan harjoitteluun. Sanni Heikkinen urheilee juosten ja lentopalloillen Tyttöjen 14-vuotiaiden sarjassa kesällä kilpaillut Sanni valmistautui kuluneeseen kauteen aktiivisesti juoksu- ja lentopalloharjoittelun yhdistäen. Hyvin sujunut harjoittelu tuottikin jo maaliskuussa hallikaudella hienon tuloksen, kun Sanni juoksi Tampereella 800m ennätykseksi 2.27,15. Kevään jalkavaivat ja rikkonainen kesäkausi vaikeuttivat kilpailukunnon löytymistä. Keravan SM-kisoista tuloksena oli 30.sija reilusti ennätystään heikommalla ajalla. Stadionilla hurrattiin Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelun yhteydessä käytiin Janakkalassa nuorten finaali, jossa Leisku oli jälleen mukana. Urheilijoita ja huoltajia reissuun aamuseitsemältä lähti 70 ja tunnelma oli korkealla. Finaalissa urheilijat pärjäsivät odotetusti (tulokset alla), mutta tärkeintä kaikille oli pääsy yleisurheilumaaotteluun Suomea kannustamaan. Ikimuistoinen lapsille ja nuorille oli jälleen stadionin kierto yli katsojan hurratessa nuorille tulevaisuuden urheilijoille. Bussissa keskusteltiin myös urheilijoiden menestyksestä ja huipulle pääsemisen edellytyksistä Asiasta oli paikalla kertomassa kaksi kovan luokan entistä leiskulaista aktiivia; olympiakisanostaja Arto Savonen sekä maaottelujuoksija Jouko Santanen. Molemmat muistelivat omia onnistumisen hetkiään mukavasti. Janakkala, Vattenfallseuracup Leiskulaisten tulokset: P11 60 m: erä 1 5) Johannes Kokkosuo 10,34 P m: 14) Leevi Koponen 4.08,66 P11 Pituus: 15) Mikael Virtanen 3,57 P11 Kuula: 1) Janne Leino 11,28 P13 Korkeus: 13) Joonas Kilpinen 126 P13 Moukari: 1) Kimmo Kuusela 47,82 P m: erä 3 4) Valtteri Koli 14,12 P m: 5) Mika Lehtonen 6.47,30 P15 Kolmiloikka: 1) Jussi Ala-Laurinaho 13,24 P15 Keihäs: 8) Valtteri Arponen 37,28 M m: 3) Salomon Koli 2.13,92 M17 Kolmiloikka: 7) Eemeli Rasi 11,38 M17 Kuula: 13) Jesse Santanen 10,19 T11 60 m: erä 2 1) Pihla Tuominen 9,76 T11 Pituus: 15) Inka Tuominen 3,05 T11 Kuula: 15) Susanne Paija 5,35 T m: 7) Julia Puisto 3.27,39 T13 60 m aj: erä 2 5) Linda Nieminen13,93 T13 Korkeus: 7) Ilona Paunu 133 T13 Moukari: 12) Ella Honkanen 19,74 T m: erä 1 2) Emma Koivu 14,00 T m: 10) Sanni Heikkinen 7.40,64 T15 Kolmiloikka: 13) Susanna Alava 9,17 T15 Keihäs: 15) Sofia Savonen16,85 N17 Kuula: 5) Sini Kulmanen 11,60 Sukkulaviesti 16X60 m: erä1 5) Leisku 2.29,1 Hinausapu 24 h Loimaa Finikor ruosteenestokäsittely huolto, korjaus maalaus, peltityö rengasmyynti automyynti autovuokraus Loimaan Ympäristö- ja Jätehuolto toivottaa asiakkailleen Hyvää Joulua! Loimaan Metallityöväen ammattiosasto ry. puheenjohtaja Kari Lehtola varapuheenjohtaja Veikko Ruohonen sihteeri Teuvo Salonen taloudenhoitaja Raimo Kuusisto vapaa-aikavastaava Henry Koivula opintovastaava Jouni Ojala veteraanivastaava Lasse Lehtonen

10 10 Loimaan Leiskun yleisurheiluaktiivien pohdinnan tuloksena viime syyskuussa liikkeelle laitettu sinettiseurahanke tähtää omalta osaltaan alueen yleisurheilutoiminnan kehittämiseen. Koulutuksella iloa ja sisältöä nimeä kantavan hankkeen yhtenä keskeisenä tekijänä on seuran yleisurheilutoiminnan kehittäminen vastaamaan entistä paremmin lasten ja nuorten tarpeita. Yleisurheilutoiminta rakentuu Leiskussa perinteikkään urheilukoulutoiminnan pohjalle, joka on poikinut lajille laajan harrastajajoukon sekä useita valtakunnan tasolla menestyviä nuorisourheilijoita. Nousu vuonna 2005 yleisurheiluseuraottelun Varsinais-Suomen ykköslohkoon ja kolme peräkkäistä osallistumista Giga-sarjan Vattenfall-finaaliin ovat olleet seurausta lasten- ja nuorten yleisurheilutoiminnan kehittymisestä. Vilkasta toimintaa Tällä hetkellä seurassa pyörii kahden 8-14-vuotiaiden yleisurheilukouluryhmän lisäksi 4-7 vuotiaille tarkoitettu tenavakerho. Kehitystoiminnan yhtenä keskeisenä tavoitteena on tarjota kullekin ikäryhmälle sopivia, monipuolisia ja iloisia liikunnan kokemuksia yleisurheilun parissa. Harjoituksia vetävät koulutetut ohjaajat ja heidän ohjaustaitojen kehittämiseen halutaan kiinnittää erityishuomiota. Tavoitteellista harjoittelua voi yleisurheilukoulujen jälkeen jatkaa nuorten valmennusryhmissä, mutta yleisurheiluharrastusta voi myös jatkaa esimerkiksi ohjaustehtävissä. Hankkeen eteneminen Hankkeen käytännön toimenpiteet lähtivät käyntiin seuran valmennuspäällikön nimeämisellä. Valmennuspäällikön tehtävistä vastaa Vesa- Matti Seppälä, joka nuorisovalmennuksen organisoinnin ohella vastaa sinettiseurahankkeen toteutumisesta. Yleisurheilutoiminnassa mukana olevien lasten ja nuorten vanhempien osallistamiseen on haluttu kiinnittää huomioita ja heidän kanssaan on jo käyty ensimmäisiä pelisääntökeskusteluja lasten ja nuorten urheilutoiminnan arvomaailmasta. Tavoitteena on myös saada seuran verkkosivut ( tiedottamisen aktiiviseen käyttöön. Harjoitusryhmien tiedot ja kokoontumiset ovat jo nyt tarkistettavissa sivustolla. Hankkeen etenemisen kannalta seuraava merkittävä tapahtuma on Lounais-Suomen Liikunnan ja Urheilun seuraristeily ( ), jossa Leiskussa toimitaan vauhdikkaasti Totiset ilmeet kertovat uuden tavoitteen vaativuudesta; loimaalainen yleisurheilu nostetaan maan eliittiin. Kuvassa vasemmalla Varsinais- Suomen yleisurheilun eli Varsyn hallituksen puheenjohtaja Kari Kärkäs, toiminnanjohtaja Raimo Mäkinen Varsysta sekä Leiskun valmennuspäällikkö Vesa-Matti Seppälä kuvattuna hankepalaverissa Leiskun toimistolla syyskuussa julkistetaan Nuoren Suomen seuratoiminnan kehittämistuet. Myönteinen tukipäätös mahdollistaisi omalta osaltaan erityisesti ohjaajien koulutuksen tukemisen. Tavoitteena yleisurheilutoiminnan osalta on olla sinettiseuralaatukriteerien edellyttämässä kunnossa syksyllä Vesa-Matti Seppälä Valmennuspäällikkö Tässä lehdessä ilmoittavat tukevat nuorisotyötämme. Me tuemme myös heitä KIITOS ILMOITTAJILLEMME! LEISKULLA AIHETTA JUHLAAN Salin täydeltä yleisurheilun ystäviä oli koolla marraskuun lopulla, kun Leisku palkitsi parhaitaan. Seuran paras urheilija oli jo 15-vuotiaana Kalevankisapaikan lunastanut Jussi Ala-Laurinaho, jonka paras tulos korkeushypyssä on 200 cm. Loimaan Leiskun yleisurheilukauden päätösjuhlassa palkittiin kauden parhaat urheilijat ja jaettiin samalla seuran mestaruuskilpailujen palkinnot. Parhaan hyppääjän pystin sai korkeushypyn ja kolmiloikan Suomenmestari Jussi Ala-Laurinaho. Pikajuoksijoiden Ramin pytyn sai Antti Ala-Laurinaho. Heittolajien parhaaksi valittiin SM-hopeamitalisti Ville Kuusela. Penan pytyllä palkittiin tänä vuonna Jesse Santanen. Kestävyysjuoksun parhaan palkinnon sai nyt armeijan harmaissa oleva Samuli Heikkinen. Tyttöurheilijoiden kunniapalkinnon kestävyysjuoksussa sai Julia Puisto, pikajuoksussa Emma Koivu, heitoissa Sini Kulmanen ja hypyissä Pihla Tuominen. Muita kunniapalkinnon saajia olivat mm. moukarimies Mikko Kuusela, hyppääjälupaus Valtteri Arponen ja Aleksanteri Tiiri, joka takoi kauden aikana huippuaikoja kaikilla juoksumatkoilla 60 metristä metriin. Yleisurheilun menestystarina jatkui vahvana myös tänä vuonna. Seuran riveissä kilpailee peräti 13 nuorta, ikäluokkansa kärkiurheilijaa, jotka sijoittuvat tuloksillaan kesän Suomen tilaston 10 parhaan joukkoon. Tähän ryhmään kuuluu niin juoksijoita, heittäjiä kuin hyppääjiäkin. Pm-mitaleja leiskulaiset saivat yhteensä 45 kappaletta ja uusia seuraennätyksiä tehtailtiin 26 lajissa. Seurojen välisessä kilpailussa selviydyttiin nyt jo kolmannen kerran peräkkäin arvostettuun Vattenfall-finaaliin, joka kisattiin elokuussa Janakkalassa. Seuraavat 11 urheilijaa osallistuivat SM-kilpailuihin, suluissa sijoitus: Samuli Heikkinen M m (8.) Mikko Kuusela M19 Moukari (5.) Jesse Santanen M m aj (11.) Salomon Koli M17 korkeus ja 300m (6.), (16.) Eemeli Rasi M16 Korkeus (5.) Antti Ala-Laurinaho M m ja 3-loikka (7.), (4.) Jussi Ala-Laurinaho P15 Korkeus ja 3-loikka (1.), (1.) Valtteri Arponen P15 Korkeus ja 3-loikka (6.), (13.) Ville Kuusela P14 Moukari (2.) Valtteri Koli P m ja 2000 m (15.), (19.) Sanni Heikkinen T m (30.)

11 LEISKUL AINEN 11 HINAUKSET YÖTÄ PÄIVÄÄ Soita Hinauspalveluun P. Mörsky, Loimaa Autopuhelin Kuuseloiden kesä 2008 Kuuselan veljesten heittovuosi kului treenien, karnevaalin ja kilpailujen parissa. Muut heittolajit jäivät tänä kesänä veljesten keskittyessä moukarinheittoon. Loimaan heittopaikka oli kohtuullisessa käytössä jo talvella ja kesällä käytiin entistä ahkerammin heittämässä. Harjoittelu tuotti seuraavia tuloksia: Kimmo Kuusela heitti pmkisoissa Turussa P13-sarjan moukarissa hopeaa tuloksella 46,45 ja kauden paras tulos 3kg moukarilla 47,82 syntyi Janakkalan Vattenfall-finaalissa, jolla hän saavutti Suomen tilastossa 13-vuotiaiden poikien kuudennen sijan, 4kg moukarilla parhaaksi tulokseksi tuli 37,52. Ville Kuusela saavutti Keravan SM-kisoissa 14-vuotiaiden poikien hopeaa tuloksella 53,01 ja kauden paras tulos 4kg moukarilla 53,16 syntyi pm-kisoissa Turussa, jolla tuli piirinmestaruus ja Suomen tilaston 2. sija. 5kg moukarilla tulos 45,29. Mikko Kuusela heitti Kajaanin M19-sarjan SM-kisojen moukarissa viidenneksi kauden parhaalla tuloksella 62,54 (6kg), jolla hän saavutti myös Suomen tilaston viidennen sijan. M19-sarjan piirinmestaruuden hän saavutti tuloksella 60,03 ja yleisen sarjan pm-hopeaa tuloksella 51,59 (7,26kg). Kauden paras heitto miesten 7,26kg moukarilla syntyi Kaustisilla tuloksella 52,52. Ensi kautta varten ollaan käyty jo syksystä lähtien harjoittelemassa entistä parempia tuloksia odotellen. Nuoret heittäjälupaukset Janne Leino takana vasemmalla, Henri Lintula ja istumassa vasemmalla Johannes Kokkosuo sekä Joonas Kokkosuo. Janne Leino voitti piirin heittopörssin. TILIPALVELU OY Aki Nokso-Koivisto Puh Turuntie 8 10, LOIMAA aki@an-tilipalvelu.fi Taloushallintoliiton jäsen ja auktorisoitu toimisto Brodeeraus Kirjonta Lippalakit T:mi ELINA KOLI Tuotanto-osoite: Elina Koli, FIN Loimaa GSM: Leiskulle Nuori Suomi Ry:ltä kehittämistukea Joulukuun 6. päivänä julkaistun lehdistötiedotteen mukaan Leisku sai kehittämistukea Sinettiseura-hankkeelleen. Hankeen tavoitteena on nostaa seuran toiminta uudelle portaalle. Toiminnan linjauk- set mietitään hankkeen myötä enemmän lasten ja nuorten näköisiksi. Tukea myönnettiin Veikkauksen voittovaroista kaikkiaan 373 hankkeelle Suomessa. Samuli Heikkisen motivaatio korkealla Seuran kestävyysjuoksun tämänhetkiselle ykkösnimelle kuuluu tällä hetkellä hyvää. Varusmiespalveluksen värittämä vuosi on jäämässä vähitellen taakse ja täysipäiväinen keskittyminen juoksuharjoitteluun voi alkaa jälleen vuoden vaihteesta. Menneen kauden osalta Samulin tulokset ei kehittyneet odotetulla tavalla, vaikka kesä alkoikin lupaavasti 1500m uudella ennätyksellä 4.14,55. Kauden edetessä 800m päämatkalla tulokset kuitenkin ailahtelivat voimakkaasti ja kauden parhaaksi jäi 1.58, m:lle Samuli kellotti ajan Lahden 22-v. SM-kisoista kotiin tuomisina oli loppukilpailun 8.sija. Tulevaan kauteen Samuli on valmistautumassa suurella motivaatiolla. Myös Samulin valmennuksesta vastannut Vesa-Matti Seppälä on saanut lisää kokemusta rinnalleen, sillä valmennuksessa apuna toimii myös takavuosien maaottelujuoksija Jouko Santanen. K1-Katsastajat, Loimaa Lamminkatu 27 Puh Avoinna ma-pe Ihmisille, jotka pitävät autostaan JHL toivottaa jäsenistölleen Hyvää ja Rauhallista Joulua! paija.fi TÄLLÄ ETUSETELILLÄ NESTE LOIMAALTA: 1FINPIBSKB QFTV WBIBMMB Neste Loimaa Lamminkatu 1, puh E

12 LEISKUL AINEN 12 )Z SAMSUNG 32 LCD TV j Wj +P B VMV X 360 ARCADE LE32A465 Toimii kaapeliverkossa sekä omilla antenneilla. Samsungin 4-sarjan 32 LCD-televisio tarjoaa upeita katseluelämyksiä. Valkoinen, ohut teräväpiirtovalmis (HD Ready) 3x HDMI 749E pelikonsoli, yhdellä ohjaimella + pelipaketti 179E Lamminkatu 33, Loimaa Puh Avoinna: ark , la su Kysy meiltä edullista asuntolainatarjousta (pvm/mpm) ma pe Loimaa, Alastaro, Pöytyä nordea.fi LOIMAAN SEUTUKUNNAN KEHITTÄMISKESKUS Avoinna joka päivä klo asti Loimaa puh YRITYSNEUVONTAA TIETOPALVELUT Matkailupalvelut Puh Puh. 010 (02) alk. Puh. suora Puh.suora (02) Kauppalankatu 2 A, LOIMAA Kauppalankatu 9-11, Loimaa Puh. (02) , faxsi (02) LEISKUN BINGOA LOIMAAN TYÖVÄENTALOLLA tiistaisin klo arvotaan juhlakinkku pelaajien kesken Täydellinen juhlaja pitopalvelu 5&37&56-0" Sahantie 5 Mellilä P P *********************************** Loimaan Seurahuone toivottaa asiakkailleen Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä menestyksellistä Uutta Vuotta! ********************************** Loimaan II Hirvikosken apteekki Puh , Fax Apteekki palvelee Ma-pe 9-17, la 9-14 OP-Talon Hammaslääkärikeskus toivottaa asiakkailleen Hyvää Joulua! Hammaslääkäri Teemu Varho puh

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy Tuomo Salonen 8.10.2014 October 8, 2014 Runner's High Oy 1 This is how I became me. October 8, 2014 Runner's High Oy 2 Esityksen sisältö Kuka olen? Vuodesta 1989 vuoteen 2014 Mitä urheilu on antanut? Vuosi

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

LEISKULAINEN. Soita ja varaa aika. Sisäsivuilla mm: Joulukuu 2009

LEISKULAINEN. Soita ja varaa aika. Sisäsivuilla mm: Joulukuu 2009 u l u o J LEISKUL AINEN Joulukuu 2009 Sisäsivuilla mm: Puheenjohtajan terveiset Leiskulaiset SM-kisoissa Sinettiä vaille valmis Urheilijat maailman kentillä Kuuseloiden moukarikesä Salibandyn kuulumisia

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo.

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo. Huittisten seudun kansalaisopisto www.huittinen.fi/kansalaisopisto Liikuntaleikkikoulu 1 3 4 -vuotiaat Keskiviikko klo 17.00 17.30 6.9. 29.11.2017, 10.1. 4.4.2018 Sallilan koulu Susanna Tähtinen Liikuntaleikkikoulu

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi

KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP 0 Kilpailijan nimi Matilainen Kauko Keränen Veikko Ojanpää Jukka Raja Hannu Pohjola Päivi Nivala Reijo Pekkala Meeri Kannisto Marjatta Muotkajärvi Pirjo

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Tervetuloa MiKV:n Kauden 2014 päätöstilaisuuteen

Tervetuloa MiKV:n Kauden 2014 päätöstilaisuuteen Tervetuloa MiKV:n Kauden 2014 päätöstilaisuuteen Ohjelma Mehua Voimisteluesitys Arpajaiset Tilaisuuden avaus Johtokunnan esittely Kumppanuudet Seurakyselyn tuloksia Ajankohtaiset Seura-asut Kilpailut 2015

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu 1 Venla Pulkkanen Riina Mantila Roosa Kinnunen 2 Anni Sinelampi 3 Venla, Anni, Riina ja Roosa, T15 4x80 m aidat P15 4x 100 m: Arttu Sandberg, Karim Echabid,

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys Himangan Urheilijat ry Henkilökohtainen arvokilpailumenestys 2006 Markus Hakala (8v.) Pm-viestit Veteli 5.7. P9 8 x 40 m 2. 1.00,61 Pm-ottelut Veteli 26.7. P9 3-ottelu 12. 406 (40 m 7,43, pituus 297, pallo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut 13.7.2012 TYTÖT 7 v Pallonheitto 1. Erica Syrjälä Tammelan Ryske 19,00 2. Inkeri Kaseva Forssan Salama 14,00 3. Aino-Maija Jaatinen Urjalan Urheilijat 9,56 4.

Lisätiedot

A:n pelurit esittelyssä

A:n pelurit esittelyssä A:n pelurit esittelyssä Ville Karirinne Ville Karirinne nuoresta iästä huolimatta vakuuttanut A:ssa hyvillä torjunnoillaan ja varmoilla otteilla. Antton Asikainen Antton Asikainen hyvin peittävä ja sijoittuva

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Esityslista 3/2013 Jalkapallojaos

Kellokosken Alku ry Esityslista 3/2013 Jalkapallojaos Kellokosken Alku ry Esityslista 3/2013 Jalkapallojaos 11.3.2012 Aika: 11.3.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähalli 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Edellisen kokouksen

Lisätiedot

YLEISURHEILU TULOKSET 2010

YLEISURHEILU TULOKSET 2010 YLEISURHEILU TULOKSET 2010 Syksyinen perinteinen Cooperin testijuoksu pidettiin Hirvikosken kentällä 13.10. Tulokset: Kasperi Salo 2010 Eveliina Kangashaka 1620 Laura Tuominen 2020 Keijo Mäkeläinen 3280

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Raision Kuulan ulkorataennätykset

Raision Kuulan ulkorataennätykset Raision Kuulan ulkorataennätykset Tytöt ja naiset T9 40m 6,56 Viveka Loukola 2013 60m 9,41 Viveka Loukola 2013 150m 23,27 (13.) Viveka Loukola 2013 600m 2.03,05 Viveka Loukola 2013 1000m 3.38,22 (17.)

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2019 MIEHET 100 m 10,89 Joonas Kokko 2017 200 m 21,67 Joonas Kokko 2017 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Ahkeran nuoret mitalistit 2009

Ahkeran nuoret mitalistit 2009 1 Ahkeran nuoret mitalistit 2009 Ahkeran 14-19 vuotiaista urheilijoista 22 saavutti kuluneena yleisurheilukautena SMmitaleja Tällä sivulla esitellään mitalinsaajat ja heidän arvokisamenestyksensä. Joukkue

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia

Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia Pikkujouluissa palkittiin Kisa-Veikkolaisia Katso kuvia galleriasta. Hiihtopalkinnot on jaettu hiihtokauden päättyessä. Vuoden urheilijat: (Ensisijaisesti SM-kilpailusarjat menestyksen mukaan SM- ja piiritasolla)

Lisätiedot

!!! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8. M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58!

!!! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8. M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8 M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58! DNS M 200 m Näkövammaiset B4 1.! Vili Laukkanen! Keski-Uusimaan Urheilijat!

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki 1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN 2000 NAISURHEILIJA Mattila Hanna MIESURHEILIJA Karonen Aki KKV:n naisten pesisjoukkue Tunnustuspalkinto Mikola Mika KKK-urheilija Koivunen Kalervo Black

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot