LÄHIVANHEMMAN KOKEMUKSIA KAMU- PROJEKTISTA

Transkriptio

1 LÄHIVANHEMMAN KOKEMUKSIA KAMU- PROJEKTISTA Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n ja Turun Ammatti-instituutin toteuttama tukihenkilöprojekti vuosina Teija Laakso Opinnäytetyö, syksy 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä Järvenpää Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Laakso Teija. Lähivanhemman kokemuksia KaMu-projektista. Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n ja Turun Ammatti-instituutin toteuttama tukihenkilöprojekti vuosina Järvenpää, syksy 2008, 62 s., 5 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Järvenpää, Sosiaalialan koulutusohjelma, Sosionomi (AMK). KaMu-projekti (Kaveri Mukaan) on Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n ja Turun ammatti-instituutin toteuttama kolmivuotinen (vuosina ) tukihenkilöprojekti yhden vanhemman alakouluikäisille lapsille ja nuorille. Tukihenkilöinä toimivat Turun Ammatti-instituutin lähihoitajaopiskelijat. Tukihenkilötoiminta on heille osana opiskelua. Siinä luodaan uutta perhetyön mallia. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida KaMu-projektin onnistumista lähivanhemman näkökulmasta ja samalla arvioitiin sitä, miten KaMu-projekti tuki lähivanhemman arkea. Tutkimuksen pääaineiston keräsin syksyllä 2007 haastattelemalla KaMu-projektissa mukana olevaa viittä lähivanhempaa. Lähivanhemmat ovat Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n jäseniä. Lisäksi tein alkukartoituskyselyt KaMu-projektissa syksyllä 2006 aloittaneille perheille ja välikartoituskyselyt keväällä 2007 jo KaMu-projektissa mukana olleille perheille. Tutkimustulosten mukaan lapset pitivät tukihenkilötoiminnasta ja tätä kautta se toi iloa myös lähivanhemmalle. Kuitenkin tukihenkilön ja lapsen välinen aika koettiin niin lyhyeksi, ettei se juurikaan tuonut lisää voimavaroja lähivanhemman arkeen. Useimmat lähivanhemmat kuitenkin halusivat jatkaa projektissa ja kokivat sen tarpeelliseksi. Tukihenkilötoiminnan kehittäminen koettiin tarpeelliseksi tulevaisuudessa, jotta se auttaisi ja antaisi lisää voimavaroja perheelle. Asiasanat: lähivanhemmuus, yhden vanhemman perhe, tukihenkilötoiminta, perheen voimavarat, ennalta ehkäisevä perhetyö

3 ABSTRACT Laakso Teija. Single Parent`s Experiences about KaMu-project. A Common Support Person Project with Turun Seudun Yksinhuoltajat ry and Turku Vocational Institute. Language: Finnish. Järvenpää, Autumn 2008, Pages 62.,appendices 5. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services, Option in Social Services and Education, Degree: Bachelor of Social Services. The KaMu-project (Kaveri Mukaan) is a common project with Turun Seudun Yksinhuoltajat ry and Turku Vocational Institute. The project lasts three years, from year 2006 to year The aim of the KaMu-project is to organize support persons for single parents children who are pupils of lower form. Support persons are practical nurse students of Turun Ammatti-instituutti. Support person activity is part of their studies. The purpose is that the KaMuproject will become a new model of family work. The purpose of the study is to evaluate success of the KaMu-project from single parents point of view. In addition it is found out if the KaMu- project gives support to single parents in their everyday life. The main material of the study was collected in the Autumn 2007 by interviewing five single parents. Single parents are members of Turun Seudun Yksinhuoltajat ry. In addition single parents answered questionnaries in Autumn 2006 when they had just started in the KaMu-project and in Spring 2007 when they had been In the KaMu-project nearly one year. The study indicates that most children liked support person activity. Single parents were pleased because of children s satisfaction with their support persons. However most of the single parents experienced that they did not get more resources in their everyday life because of support persons too short visiting time. Almost all single parents hoped that the KaMu-project will be continued. The study shows that support person activity is important to single parents and their families. Support person activity should be developed in future in order to bring more resources to single parent families. Key Words: single parent, support person activity, family resorces, preventive family work

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET KAMU-PROJEKTIIN LIITTYEN KaMu-projektin kohderyhmä ja toimintaympäristö Turun Seudun Yksinhuoltajat ry Tukihenkilötoiminta Tukisuhde YHDEN VANHEMMAN PERHE Yksinhuoltajuus vai yhteishuoltajuus Lähivanhempi ja kouluikäiset lapset Lähivanhemman jaksaminen Perheen voimavarat Ennalta ehkäisevä perhetyö TUTKIMUSMENETELMÄT, AINEISTON KERUU JA ANALYSOINTI KaMu-projektin alkukartoituskyselyt perheille KaMu-projektin välikartoituskyselyt perheille Teemahaastattelut perheille LÄHIVANHEMMUS ELÄMÄNTILANTEENA KAMU-PROJEKTI LÄHIVANHEMMAN KANNALTA Onko KaMu-projekti vastannut lähivanhemman odotuksia KaMu-projekti lapsen kannalta Lähivanhempien toiveita ja kehittämisehdotuksia KaMu-projektille Lähivanhempien terveisiä KaMu-projektille MITEN KAMU-PROJEKTI TUKI LÄHIVANHEMMAN ARKEA TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS YHDEN VANHEMMAN PERHEEN TUKEMINEN KAMU-PROJEKTIN HAASTEITA...42 LÄHTEET...43 LIITTEET...46

5 5 1 JOHDANTO Jo kauan on tiedetty yhden vanhemman perheiden ajan olevan tiukassa. Kaupunki ja kunnat joutuivat kiristämään palveluitaan laman jälkeen ja lastensuojelujärjestöjen tarpeellisuus korostui resurssien vähetessä. Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n jäsenistön kanssa on käyty keskustelua vuosia siitä, että perheen lapset ja nuoret tarvitsisivat tukea omaan elämäänsä. Totta on myös se, että etävanhempi puuttuu kokonaan lähes kolmasosasta eroperheistä. Tämä kuormittaa yhden vanhemman perheen huoltajaa, joka vastaa kaikesta yksin. (KaMu-projekti. Projektisuunnitelma 2007.) Näiden yhden vanhemman perheiden auttamiseksi tarvitaankin järjestöjen ja kuntien yhteistyötä sekä uusien toimintamallien kehittämistä. Uudessa lastensuojelulaissa on havahduttu korostamaan ennalta ehkäisevää lastensuojelua perheiden pahoinvoinnin lisäännyttyä. (Lastensuojelulaki 2007) Opinnäytetyön teen Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n KaMu-projektista (Kaveri Mukaan). Raha-automaattiyhdistyksen RAY:n rahoittama projekti on kolmivuotinen ( ). Projektin päämäärä on säännöllisesti tapaava tukihenkilö yhden vanhemman perheen alakoululaiselle lapselle tai nuorelle. Projektin ensisijaisena kohderyhmänä ovat yhden vanhemman perheiden alakoululaiset, joita etävanhempi ei tapaa tai etävanhempaa ei ole olemassa. (KaMu-projekti. Projektisuunnitelma 2007.) Projekti toteutuu yhdessä Turun ammatti-instituutin lähihoitajaopiskelijoiden kanssa, siinä on tarkoitus luoda uutta perhetyön mallia. Mallissa opiskelija solmii jo alkuopintojen aikana tukisuhteen perheeseen ja perheen lapseen. Tukisuhde ei ole hoitosuhde vaan, niin kuin nimikin kertoo, kaverimalli. Lapsi tai nuori tapaavat kaverimalliaan (kamua) 1-3 kertaa kuukaudessa. He miettivät yhdessä ja suunnittelevat, mitä tehdään. Tärkeää on, että heidän välilleen syntyy luottamuksellinen suhde. Kamut tukevat yhden vanhemman perheitä toimimalla lapsille kaverimallina ja projektin tarkoituksena on siten saada helpotusta ja iloa yhden vanhemman perheiden elämään. (KaMu-projekti.

6 6 Projektisuunnitelma 2007.) Arvioin opinnäytetyössäni KaMu-projektin tavoitteiden toteutumista lähivanhemman näkökulmasta, onko projekti saavuttanut tavoitteensa ja mitä vielä olisi parannettavaa, jotta projektista saataisiin toimiva perhetyön malli. Olen tehnyt Ka- Mu-projektissa mukana oleville perheille kyselyjä ja osalle perheistä teemahaastattelun. Itse olen ollut mukana Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:ssä ja olin mukana Ka- Mu-projektin arviointiryhmässä projektin alkaessa. Opinnäytetyössäni käytän lähinnä lähivanhempi- nimitystä yksinhuoltajan sijaan. Lähivanhempi on uudempi nimitys ja yksinhuoltaja- nimitys antaa negatiivisen vaikutelman. Samoin käytän yhden vanhemman perhe -nimitystä kuvaamaan yksinhuoltajaperhettä. Kuitenkin osissa kirjoissa ja tutkimuksissa on käytetty yksinhuoltaja- ja yksinhuoltajaperhe-nimitystä.

7 7 2 OPINNÄYTETYÖN TAVOITTEET KAMU-PROJEKTIIN LIITTYEN Turun Seudun Yksinhuoltajat ry on toteuttanut Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaa KaMu-projektia vuosina KaMu (Kaveri Mukaan)- projektin tarkoituksena on antaa alakouluikäisille yhden vanhemman perheen lapsille ja nuorille oma kamu-tukihenkilö, jonka kanssa voi puuhata yhdessä. Projektin päämäärä on säännöllisesti tapaava tukihenkilö yhden vanhemman perheen alakoululaiselle. (KaMu-projekti -esite 2007.) Opinnäytetyössäni arvioin tukihenkilötoimintaa projektissa mukana olevien perheiden kannalta ja KaMu-projektin onnistumista lähivanhempien kokemukseen liittyen. Kamu-opiskelijat tukevat yhden vanhemman perheitä toimimalla lapsille kaverimallina ja projektin tarkoituksena on siten saada helpotusta ja iloa yhden vanhemman perheiden arkeen. Projekti tukee lapsen ja nuoren itsenäistymistä ja tarjoaa lähivanhemmalle hengähdyshetken arkeen. Kamu-tukihenkilöt eivät kuitenkaan toimi lapsenvahteina perheissä. Perheelle KaMu-toiminta tarjoaa mukavia kokemuksia, kamu-opiskelijan kanssa voi kokeilla jotain uutta ja erilaista tai tehdä vanhaa ja tuttua. Elokuvissa, peleissä ja kirjastoissa käynnit, yhteiset puuhahetket ja vaikkapa yhdistyksen tapahtumiin osallistuminen ovat KaMu-toimintaa parhaasta päästä. Perheelle toiminnasta koituu kuluja ainoastaan lasten osalta, perhe maksaa mahdolliset sisäänpääsy- ja muut maksut. Opiskelijoiden kuluista vastaa KaMu-projekti. (KaMu-projekti- esite 2007.) Tutkimuksessani tuon esille lähivanhempien näkökulmaa KaMu-projektista, sen kehittämisehdotuksia ja onko se auttanut lähivanhempaa arjessa ja tätä kautta voimaannuttanut yhden vanhemman perhettä. Kamu-projektista on tehty aiempi tutkimus tukihenkilöopiskelijoiden kannalta (Laaksonen, Närvänen 2007), joten tein tutkimuksen lähivanhempien kannalta, jotta tutkimus antaisi tietoa KaMuprojektille myös lähivanhempien kokemuksesta.

8 8 2.1 KaMu-projektin kohderyhmä ja toimintaympäristö KaMu-projektin kohderyhmänä ovat yhden vanhemman perheen alakouluikäiset vuotiaat lapset ja nuoret, joita etävanhempi ei tapaa tai etävanhempaa ei ole. Käytännössä KaMu-projekti toimii niin, että jokaisessa perheessä toimii yksi kamu-opiskelija, jos perheessä on enemmän lapsia projektissa mukana, jokaisella olisi oma kamu-tukihenkilö. Kamu-opiskelija ja lapsi tapaavat toisiaan ennalta sovittuna ajankohtana ja tapaamiskerrat kestävät muutamasta tunnista tunteihin. Tapaamiset sovitaan puhelimitse tai edellisten tapaamisten yhteydessä. Perheet ovat lähinnä Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n jäseniä. (KaMu-projekti 2007) Kamu-projekti on Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n toteuttamaa tukihenkilötoimintaa. Projektissa toimii yksi puolipäiväinen projektikoordinaattori, joka toimii linkkinä perheiden ja oppilaitoksen välillä, sekä huolehtii projektin käytännön asioista,sekä sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta ja markkinoinnista. Turun Ammatti-instituutin opettaja on mukana projektissa koulun edustajana omalla työpanoksellaan. Turun Ammatti-instituutista tulevat lähihoitajaopiskelijat ovat mukanaolollaan ja toiminnallaan projektissa toimivia tukihenkilöitä ja projektin toteutumisen elinehto. Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n omat vapaaehtoiset toimivat projektissa tarvittaessa voimavaroina esim. taloushallinnossa ja suunnittelussa, sekä kuuluvat perheineen projektin kohderyhmään. (KaMu-projekti. Toimintasuunnitelma 2008.) Projektin johtoryhmä koostuu oman yhdistyksen 2-3 jäsenestä sekä projektityöntekijästä. Projektin neljän hengen ohjausryhmä on koottu projektille läheisistä sidosryhmistä. Ohjausryhmä suunnittelee ja valvoo projektin toteutumista. Projektin sidosryhmiä ovat Turun Ammatti-instituutti, tarvittaessa Turun seudulla toimivat muut sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset, Turun kaupungin perhe- ja sosiaalityöntekijät ja muut alueen lastensuojelua tekevät tahot. (KaMu-projekti. Toimintasuunnitelma 2008.)

9 9 2.2 Turun Seudun Yksinhuoltajat ry Turun Seudun Yksinhuoltajat ry on perustettu Yhdistys kuuluu jäsenjärjestönä valtakunnalliseen Yksinhuoltajien ja Yhteishuoltajien Liittoon, joka toimii yhden vanhemman perheiden edunvalvojana valtakunnallisella tasolla. Turun Seudun Yksinhuoltajat ry järjestää yhden vanhemman perheille vapaa-ajan toimintaa, johon lapset ja vanhemmat voivat osallistua yhdessä ja tavata muita samanhenkisiä perheitä. Turun Seudun Yksinhuoltajat järjestävät muun muassa retkiä, leirejä, tutustumiskäyntejä, kylpyläreissuja ja muita tapahtumia jäsenten toivomusten mukaisesti. Yhdistys julkaisee Yksplus-lehteä, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Vertaistukitoimintana yhdistys järjestää Yksinhuoltajien Olohuoneita aikuisille jäsenilleen. Yksinhuoltajien Olkkariin kokoontuvat alueen yksinhuoltajat keskustelemaan ja tapaamaan muita samassa elämäntilanteessa olevia. Yhdistyksen kautta voi kysellä eroseminaareja sekä liiton tuettuja lomia. Jäsenille on tarjolla myös maksutonta lakimiespäivystystä. (Turun Seudun Yksinhuoltajat ry -esite 2007.) Tukihenkilötoiminta Turun Seudun Yksinhuoltajat ry toteuttaa KaMu-projektin yhteistyössä Turun Ammatti-instituutin kanssa, siinä on tarkoitus luoda uutta perhetyön mallia. Mallissa opiskelija solmii jo alkuopintojen aikana suhteen perheeseen ja perheen lapseen. Kamu-tukihenkilöille tukihenkilötoiminta on osa opiskelua. Kamuopiskelijan ja lapsen välille tulee lukukaudessa n. 24 tuntia, muutamia tunteja kerrallaan aina 2-3 viikon välein. Koulujen loma-aikoina opiskelijat viettävät lomaa. Koulussa järjestetään työnohjaustunteja opiskelijoille, joiden tarkoituksena on informoida uusia käytännön ohjeita. Ohjaustunneilla pohditaan mahdollisia haasteita, joita projekti on tuonut mukanaan opiskelijalle. Osallistumalla KaMu-projektiin opiskelijat pääsevät tekemään oman alansa töitä, he vahvistavat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojaan, tutustuvat tiimityöhön sekä näkevät ja kokevat käytännössä, kuinka kohdata ja tukea erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten voimavaroja ja toimintakykyä. (KaMu-projektiesite 2007.)

10 10 Tukihenkilön järjestäminen lapselle tai nuorelle on eräs avohuollon tukitoimimuoto. Tukihenkilö tukee ja täydentää lapsen omien vanhempien kasvatustehtävää. (Puonti, Saarnio & Hujala 2004, 347.) Tukihenkilö on lapselle tai nuorelle henkilökohtainen, aikuinen ystävä. Hän tarjoaa lapselle tukea, aikaa ja välittävää läsnäoloa. Hän on luotettava ja turvallinen aikuinen, jonka seurassa lapsen on hyvä olla. Tukihenkilö sitoutuu olemaan turvallisena aikuisena mukana lapsen elämässä sovitun ajan. Hän sitoutuu myös toimimaan yhdessä sovitun suunnitelman mukaisesti. Tukihenkilön ja tuettavan lapsen välinen suhde rakentuu pienistä arkisista kohtaamisista. Tukihenkilönä toimiminen on lapsen rinnalla kulkemista, yhdessä tekemistä sekä arjen ilojen ja surujen jakamista. Se on lapsen tukemista tavallisissa asioissa, kuten koulunkäynnissä, harrastuksissa ja ihmissuhteissa. (Erityishuoltojärjestöjen liitto ry 2005, 5-10.) Laaksonen ja Närvänen (KaMu-projekti 2007, 29-37) tutkivat KaMu-projektia tukihenkilöinä toimivien kamu-opiskelijoiden kannalta. Suurin osa opiskelijoista halusi mukaan projektiin kiinnostuksesta työskennellä lasten parissa ja he toivoivat saavan kokemuksia lasten ja perheiden kanssa työskentelystä. Yli puolet opiskelijoista oli sitä mieltä, että projekti oli lähtenyt hyvin käyntiin, mutta aikatauluja oli ollut vaikeaa sovitella heille ja perheille sopiviksi. Lisäksi projektin idea oli ollut vaikea ymmärtää ja lähivanhempi oli vaatinut opiskelijalta paljon. Suurin osa opiskelijoista ei halunnut jatkaa projektissa erinäisten ongelmien takia, joita olivat muun muassa vaikeudet saada sovittua tapaamisia, hankaluus keksiä uutta tekemistä lasten kanssa ja opiskelun muut haasteet ja jaksaminen projektissa. Monille opiskelijoille tuli yllätyksenä, että tapaamisia oli toteutettava tiheällä aikavälillä, mutta kuitenkin monien vastauksista ilmeni projektin olleen innostava ja kiinnostava. Melkein kaikki vastaajat olivat saaneet kokea onnistumista ja hyvää mieltä projektista Tukisuhde Lapsi ja opiskelija solmivat tukisuhteen, joka kestää 1-2,5 vuotta. Tukisuhde ei ole hoitosuhde vaan kaverimalli. Lapsi tai nuori tapaa kaverimalliaan,kamua,

11 11 noin 1-3 kertaa kuukaudessa. He miettivät yhdessä ja suunnittelevat mitä tekevät. Tapaamisajat on suunniteltava koulujen lukukausien mukaan ja niitä ei saa järjestää loma-aikoina. Toiminta on siis usein ilta- ja viikonloppupainotteista. Tärkeää on että, kamu-opiskelijan ja lapsen välille syntyy luottamuksellinen tukisuhde. (KaMu-projekti -esite 2007.) Tukihenkilön toiminta perustuu tukihenkilön ja tuettavan väliseen vuorovaikutussuhteeseen, tukisuhteeseen. Hyvä tukisuhde ei synny itsestään, vaan sitä pitää haluta ja sen eteen on nähtävä vaivaa. Tukihenkilöllä on varsinkin alussa aktiivinen rooli suhteen luomisessa. Hän on aloitteentekijä tapaamisten järjestämisessä ja myös vuorovaikutuksessa. Tukihenkilö pyrkii lämpimään kanssakäymiseen lapsen kanssa: hän on kiinnostunut tuettavastaan, kyselee ja juttelee asioista, joista lapsi haluaa puhua. Lapsi on yleensä iloisesti yllättynyt saamastaan jakamattomasta huomiosta-aito kiinnostus välittyy. (Erityishuoltojärjestöjen liitto ry 2005,49.) Pelastakaa Lapset ry:n Tuulta purjeisiin -vertaistukihankkeessa ja tukihenkilötoiminnassa Eerikäinen (2006) selvitti, millainen merkitys tukihenkilötoiminnalla on on ollut erityislapsille ja heidän perheilleen. Hankkeessa mukana oli myös yksinhuoltajaperheitä. Tukisuhde lapsen ja tukihenkilön välillä oli kestänyt puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Tutkimustulosten mukaan lapset pitivät toiminnasta ja siitä, että heillä oli tukihenkilö ja he odottivat tapaamisia. Lasten arvomaailma muuttui ja tukihenkilö toi uutta heidän ajatusmaailmaansa. Lapsille tukihenkilö oli kaveri, vierellä kulkija ja opettaja. Lapset olivat myös rauhoittuneet tukihenkilötoiminnan aikana. Tukihenkilöt toivat helpotusta vanhempien arkeen, tukea, juttuseuraa sekä auttoivat esimerkiksi harrastuksiin viemisessä. Suurin osa vanhemmista koki, että perheen sisäiset välit muuttuivat tukihenkilötoiminnan aikana paremmiksi. Vanhemmat olivat saaneet uusia sosiaalisia suhteita ja tukihenkilötoiminta mahdollisti sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen. (Eerikäinen 2006, 60.)

12 12 3 YHDEN VANHEMMAN PERHE Suomessa avioeroluvut ovat EU:n korkeimmat, kärkisija jaetaan Ruotsin kanssa. Vaikka yksin asuvien määrä on lisääntynyt, suurin osa ihmisistä asuu jossain vaiheessa parisuhteessa. Naimisissa olevien suhteellinen määrä vähenee koko ajan. (Määttä 2002, 13.) Jos avoerot otettaisiin mukaan virallisiin tilastoihin, avioerojen määrä olisi vielä korkeampi, sillä avoliitossa elävät eroavat selvästi yleisemmin kuin avioituneet pariskunnat. (Jallinoja 2000, 151) luvun puolivälissä laskettiin jo, että joka toinen avioliitto hajoaa. Kaksi kolmasosaa avioeroista tapahtuu naisen hakemuksesta. Naisten aloitteesta käynnistyvät avioerot ovat tyypillisiä Suomen ohella lähes kaikissa länsimaissa. Eroava mies on keskimäärin 37-vuotias ja nainen 35-vuotias. (Määttä 2002, 13.) Tämän ikäisillä miehillä ja naisilla on yleensä jo lapsia. Avioero on lapselle iästä riippumatta abstrakti käsite. Konkreettista on se, missä vanhemmat ovat, kuinka he lasta kohtelevat ja millaista lapsen elämä todellisuudessa on. Lapsi ja hänen elämänsä on ainutlaatuinen kokonaisuus. Ne lapset, joita kuullaan ja kuunnellaan, joiden mielipiteet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon ja jotka saavat elää henkisesti ja fyysisesti turvattua elämää, saavat edulliset lähtökohdat elämälleen. (Mäkijärvi 1995,105.) Vaikka avoliitot ja toisaalta avio- ja avoerot ovat lisääntyneet, avioliitto on säilyttänyt yleisimmän perhetyypin asemansa. Lapsiperheistä yli 60 % on ydinperheitä, joissa vanhemmat ovat keskenään naimisissa. Ydinperheitä, joissa on molemmat vanhemmat-ovatpa sitten avio- tai avoliitossa- on 80 % perheistä. Perheitä, joissa lasten kanssa asuu vain toinen vanhemmista, on viidesosa kaikista lapsiperheistä. Yleensä lasten kanssa asuva vanhempi on äiti, vaikka yksinhuoltajaisien osuus on jatkuvasti kasvanut. (Ihalainen & Kettunen 2006, 69.) Yksinhuoltajaisiä perheistä on noin 2,4 %, mutta heidän lukumääränsä kasvaa nopeammin yksinhuoltajaäiteihin verrattuna. (Airola & Tarsolainen 2003, 94). Leskien ja heidän muodostamia perheitä on noin kymmenesosa. (Sosiaalipolitiikan laitos. Tampere 1994, 108). Joka kuudes lapsi kasvaa yhden vanhemman per-

13 13 heessä. (Airola & Tarsolainen 2003, 94). 3.1 Yksinhuoltajuus vai yhteishuoltajuus Jos vanhempien kiistat ovat jatkuvia, ja etenkin, jos kiistaa on sellaisista asioista, joista huoltajien pitäisi päättää yhdessä, yksinhuolto saattaa rauhoittaa lapsen elämän. Yksinhuolto on useimmiten paras ratkaisu vanhemmille, joiden suhteessa esiintyy henkistä tai fyysistä väkivaltaa, päihdeongelmia, sairaalloista mustasukkaisuutta, työnarkomaniaa tai muita addiktioita. On myös muistettava, ettei yksinhuolto sulje tapaajavanhempaa pois lapsen elämästä, sillä vanhemmuus toteutuu lapsen ja vanhemman tapaamisissa, jotka voivat olla hyvinkin tiheitä ja kestoltaan pitkiä. Kiistatilanteissa kuitenkin yksinhuolto osoittaa selkeästi kumman vanhemman näkökulma toteutuu. Vanhempien pitkä välimatka voi myös olla käytännöllinen syy yksinhuoltajuuteen. Jos toinen vanhemmista asuu ulkomailla, yksinhuolto tai työnjakoyksinhuolto on lapsen turvallisuudenkin kannalta järkevä huoltomuoto.(yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto ry.) Yhteishuolto ei tarkoita automaattisesti sitä, että lapsi asuisi vuoroviikoin vanhempiensa luona. Vanhemmuutta ei välttämättä jaeta käytännössä, vaikka lapsi olisikin yhteishuollossa. Toisaalta yhteishuoltajuus saattaa toteutua hyvinkin, vaikka lapsi olisi yksinhuollossa. Keskeistä ei yleensä olekaan onko lapsi yhteis- vai yksinhuollossa, vaan miten muualla asuva vanhempi tapaa lastaan. Viranomaiset edellyttävät, että lapsella on kiinteä asuinpaikka yhteishuollosta huolimatta. Yhteishuolto ei myöskään poista elatusvelvollisuutta, vaan lapsi voi saada elatusapua vanhemmiltaan heti, kun he asuvat eri osoitteissa. Yhteishuoltoa suositellaan yleensä ensisijaisena huoltomuotona. (Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liitto ry.) Yhteishuoltajuudessa etävanhemmalla on mm. oikeus saada tietoja lapsen terveydentilasta ja lapsen voinnista, jos lapsi on joutunut sairaalahoitoon. Tietoja koulumenestyksestä on oikeus saada kouluviranomaisilta. Lapsen passiin, nimenmuutokseen ja ulkomaille muuttoon tarvitaan etävanhemman suostumus. Valtaosassa erotapauksista on päädytty yhteishuoltajuuteen. (Turun Seudun

14 14 Elatusvelvolliset ry.) Vuoroasuminen tarkoittaa sitä, että lapsi asuu vuoroin vanhempiensa luona. Silloin lapsella on todellakin kaksi kotia. Vuoroasuminen edellyttää erittäin hyvää vanhempien kykyä yhteistyöhön eivätkä kaikki lapset sopeudu siihen. (Eroperhe) Lähivanhempi on se huoltaja, jonka luona lapsella on osoite. Etävanhempi on se vanhempi, joka asuu lapsesta erillään. (Turun Seudun Elatusvelvolliset ry.) 3.2 Lähivanhempi ja kouluikäiset lapset Suomessa on viime vuosina keskusteltu vilkkaasti perheen ja työn yhteensovittamisesta sekä nuorempien koululaisten hoidon puutteista. Työaikojen ja työsuhteiden monimuotoistuminen on johtanut siihen, että aiempaa useampi vanhempi työskentelee iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Yhä tyypillisemmäksi tulevat epätyypilliset työajat asettavat perheelle suuren haasteen: kuinka turvataan lasten tarvitsema hoito, mutta hoidetaan samalla myös työ kunnialla. Vaikein ongelmakohta on perheille on usein lapsen siirtyminen kouluun, sillä edes iltapäivähoidon järjestyminen ei ole tällöin enää selvää, ilta-, yö- ja viikonloppuhoidosta puhumattakaan. Vaara lastenhoito-ongelmien kärjistymisestä on suurin yksinhuoltajaperheissä, koska samassa taloudessa ei ole toista aikuista, joka voisi huolehtia lapsista. Myös työaikojen ulkopuolella lähtökohtatilanne on sama: oma kodin ulkopuolinen vapaa-ajantoiminta on yksinhuoltajalle mahdollista vain erityisjärjestelyin. Juuri yksinhuoltajaperheille keskeisiä ovat muut avun lähteet, kuten isovanhemmat, naapurit ja vanhemmat sisarukset. Nämä epäviralliset auttajat ovat monelle perheelle välttämätön täydennys virallisiin palveluihin. Toisaalta kaikilla ei kuitenkaan ole käytettävissä epävirallista verkostoa. (Kröger 2005, ) Lapsen täytyy saada tuntea, että on vanhemmalle tärkeä. Tämä tunne syntyy, kun saa olla vanhemman kanssa kahden. Silloin lapsi saa vanhemman jakamattoman huomion. Yksinhuoltajuudessa lapsen ei tarvitse kilpailla toisen van-

15 15 hemman suosiosta, kilpailua on kuitenkin sisarusten kesken, niin kuin kaikissa perheissä. Yksinhuoltajan on yksin vastattava näihin lapsiperheen odotuksiin ja lisäksi perheessä voi olla samanaikaisesti muun ikäisiä ja eri kehitysvaiheessa olevia lapsia. Tukihenkilöllä onkin tärkeä osa lapsen huomioimisessa Lähivanhemman jaksaminen Jaksaminen on ihmiselle subjektiivinen kokemus eikä voida sanoa yleisesti missä menee jaksamisen raja. Jaksamista määritellään seuraavanlaisesti: Ihmisellä on tarpeeksi ruumiillista voimaa tai henkistä voimaa ja hän on kykenevä ja pystyvä toimimaan. (Nurmi 1998, 275). Lahnamaa (2005, 28-30) tutki yksinhuoltajien jaksamista. Yksinhuoltajan jaksamista tukivat lapset ja heistä saatava ilo arkipäivässä. Riittävä uni ja omaa vapaa-aika olisi ollut ratkaisevia jaksamisen vuoksi, mutta osa yksinhuoltajista koki, ettei niitä ollut tarpeeksi. Lisäksi harrastukset olisivat auttaneet jaksamaan, mutta lasten hoidon järjestelyn vuoksi se ei onnistunut. Mielekäs työ ja opiskelu olivat myös henkireikiä arjessa. Vertaistuki muista yksinhuoltajista koettiin tärkeäksi ja ystävät, sukulaiset,vanhemmat ja muut sosiaaliset suhteet. Jaksamista antoi myös usko ja elämänkatsomus Perheen voimavarat Lapsiperheen voimavarat ovat hyvin pitkälti riippuvaisia vanhempien voimavaroista. Voimavarat luokitellaan perheen sisäisiksi ja ulkoisiksi voimavaroiksi. Perheen sisäisiä voimavaroja ovat esimerkiksi vanhempien itsetunto vanhempina ja kasvattajina, perheen sisäiset vuorovaikutussuhteet sekä vanhempien tiedot ja taidot. Keskeisimpinä perheen voimavaroista pidetään perheenjäsenten fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Ulkoisista voimavaroista merkittävin on muiden ihmisten (ystävät, sukulaiset ja ammattihenkilöstö) eri muodoissa antama sosiaalinen tuki. Perhe saa tukea, palautetta ja vahvistusta sosiaaliselta tukiverkoltaan ohjeiden, vertailun, neuvojen ja keskustelujen kautta. (Sirola ym. 1998, ) Yhden vanhemman perheessä koetaan usein vertaistuki samassa elämäntilanteessa olevan kanssa tärkeänä.

16 16 Voimaantuminen voidaan määritellä tapahtumasarjaksi, jonka tuloksena on voimaantunut ihminen. Voimaantuminen on yksilöllinen ja henkilökohtainen tapahtuma, jota voidaan tukea ulkoisilla tekijöillä muun muassa myönteisellä ilmapiirillä. Voimaantuminen ei voi tapahtua pakolla tai painostamalla. Voimaantunut ihminen on löytänyt omat voimavaransa. Voimavarojen vahvistuminen on prosessi, jonka tuloksena yksilön käsitys itsestä ja sitä kautta hänen elämänhallintansa vahvistuvat. (Löthman- Kilpeläinen 2001, 21.) Osallisuus tulee osallistumalla ja osallistuminen tuo mukanaan kokemisen, kuulumisen ja mukanaolon tunnetta. Silloin kun ihminen tekee työtä, harrastaa, osallistuu ja vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa, hän kokee olevansa osallinen omassa yhteisössään. Ihminen haluaa kokea osallisuutta, koska se on mukana oloa ja kuulumista johonkin, mutta se myös antaa mahdollisuuden vaikuttaa. Sitä voi pitää hyvän elämän perusedellytyksenä, mutta toisaalta osallisuuden vastaparina on osattomuus. Osattomuudessa on kyse siitä, ettei ole osallinen esimerkiksi sosiaalisista suhteista tai työmarkkinoista, joita pidetään yhteiskunnassa tärkeinä asioina. Osallisuus on tunne- ja kokemusperäinen asia. (Nylund & Yeung 2005, 69.) Ongelmien käsittely ratkaisukeskeisesti antaa voimavaroja ja keinoja elämän hallintaan. Ratkaisukeskeisyydessä pyritään ratkaisuihin, tavoitteisiin ja päämäärien löytämiseen. Tulevaisuuteen suuntautuminen, toiveikkuuden ja voimavarojen etsiminen ja tukeminen kuuluvat olennaisesti tähän ajattelutapaan. (Mannström-Mäkelä & Saukkola 2008, 48.) Perheen voimavarat lisääntyvät, kun ongelmia käsitellään ratkaisukeskeisesti. Tällöin pyritään tavoitteisiin ja päämääriin, eikä keskitytä ongelmiin. Voimavarojen lisääntyminen perheessä näkyy voimaantumisena ja osallisuuden tunteen kasvuna. Tätä kautta parantuu myös elämänhallinta Ennalta ehkäisevä perhetyö Uudessa lastensuojelulaissa (Lastensuojelulaki /417) lasten ja perhei-

17 17 den kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain sekä ohjattava lapsi tai perhe tarvittaessa lastensuojelun piiriin. Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. (Lastensuojelulaki /417, 2, 3.) Kunnan velvollisuutta ennaltaehkäisyyn, varhaiseen puuttumiseen ja lastensuojelun järjestämiseen on täsmennetty muun muassa siten, että kunnan tai useamman kunnan on tehtävä yhdessä lastensuojelun suunnitelma. Lastensuojelun suunnitelmassa on osoitettava resurssit sekä ennalta ehkäisevään että lapsi- ja perhekohtaiseen lastensuojeluun. (Lastensuojelulaki / 417,12.) Lastensuojelun ehkäisevä työ on toimintaa, jonka tavoitteena on koko lapsiväestön hyvinvointi. Sen avulla etsitään universaaleja, kaikille tarkoitettuja, hyvinvointia tukevia tuen ja palvelun muotoja sekä erityisiä joko tietylle lapsiryhmälle tai tiettyihin elämäntilanteisiin tarkoitettuja palveluja. Palvelujen tarkoituksena on ehkäistä tietyn lapsiryhmän tai tietyssä elämäntilanteessa olevien lasten tai nuorten huono-osaisuus tai syrjäytyminen. (Puonti ym. 2004, 154.) On kuitenkin hyvä tarkastella yleisesti sitä, miltä lasta pitää suojella. Vaarana on aina myös se, että lasta suojellaan liikaa. Lapsen kasvu tasapainoiseksi vaatii enemmän kuin pelkkää vaarojen varjelua. Lapsen myönteiseen kehitykseen tarvittava hyvä elämismaailma on samanaikaisesti turvallinen, virikkeellinen, myönteinen ja riittävän monipuolinen. Lapsen on saatava kokea ja kokeilla, mutta hänen on myös saatava riittävästi ja sopivasti kannustusta ja valvontaa. Kaiken lastensuojelun lähtökohtana ovat lapsen etu ja lapsen tarpeet. (Ihalainen & Kettunen 2006, 82.) Huoltoliiton Eetu-ennaltaehkäisevä yksinhuoltajien tukiprojektissa tavoitteena oli löytää toimivia tukimuotoja vaikeuksissa oleville yksinhuoltajaperheille, lähtökohtana oli perhenäkökulma ja ennalta ehkäisevä lastensuojelutyö. Vanhemmuutta ja arjessa selviytymistä haluttiin tukea ja tämän avulla estää perheitä syrjäytymästä. Sekä vanhemmat että lapset olivat pääosin tyytyväisiä projektin

18 18 toimintaan. Perheitä kuormittavissa tekijöissä tapahtui vanhempien oman arvion mukaan selkeästi havaittavaa vähentymistä ohjelman aikana. Vanhemmat tunsivat voimavarojensa ja elämänhallintansa lisääntyneen. Myös vertaistuen ja sosiaalisten suhteiden merkitys korostui hankkeessa. (Tverin 2005,4-5.)

19 19 4 TUTKIMUSMENETELMÄT, AINEISTON KERUU JA ANALYSOINTI Kuulin tulevasta KaMu-projektista keväällä 2006, jolloin projektia valmisteltiin Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:ssä. Pääsin mukaan projektin arviointiryhmään, koska olin kiinnostunut tekemään projektiin liittyen opinnäytetyön. Aloin keräämään materiaalia syksystä 2006, jolloin KaMu- projektiin tulivat perheet mukaan. Tein alku- ja välikartoituskyselyt perheille. Kyselylomakkeissa oli myös avoimia kysymyksiä. Vähäisten kartoituskyselyjen vastausmäärien vuoksi tein teemahaastattelut osalle perheistä. Opinnäytetyöni pääasiallisena tutkimusmetodina käytän näitä teemahaastatteluja ja alku- ja välikartoituskyselyjä tutkimustani täydentämään. Syksyllä 2007 Työ, työyhteisöt ja johtaminen- opinnoissa tein työelämän kehittämishankkeen KaMu-projektissa. Tällöin vasta aloin rajaamaan opinnäytetyön aihettani koskemaan KaMu-projektia lähivanhempien kannalta. Työelämän kehittämishankkeessa haastattelin KaMu-projektissa mukana olevaa viittä perhettä. Metodin eli menetelmän käsite on moniselitteinen. Yleisen luonnehdinnan mukaan metodi on sääntöjen ohjaama menettelytapa, jonka avulla tieteessä tavoitellaan ja etsitään tietoa tai pyritään ratkaisemaan käytännön ongelma. Menetelmän valintaa ohjaa yleensä se, minkälaista tietoa etsitään ja keneltä ja mistä sitä etsitään. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa on tavoitteena ymmärtää tutkimuskohdetta. Kvalitatiivisen aineiston keruussa käytetään aineiston riittävyyteen viittaavaa saturaation käsitettä. Tutkija voi aloittaa haastattelut ja jatkaa niitä niin kauan kuin haastattelut tuovat uutta tietoa. Aineisto on riittävä, kun samat asiat alkavat kertautua haastatteluissa. On ikään kuin olemassa tietty määrä aineistoa, joka tuo esiin teoreettisesti merkittävän tuloksen. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa aineistosta ei tehdä päätelmiä yleistettävyyttä ajatellen. Tutkimalla yksityistä tapausta kyllin tarkasti saadaan näkyviin myös se, mikä ilmiössä on merkittävää ja mikä toistuu usein tarkasteltaessa ilmiötä yleisemmällä tasolla. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2005, )

20 KaMu-projektin alkukartoituskyselyt perheille Tein KaMu-projektin alkukartoituksen (liite 1: KaMu-projektin alkukartoituskysely) mukaan tulleille perheille syksyllä Lähetin kysymykset myös Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n toiminnanohjaajalle ja projektikoordinaattorille luettaviksi ja siihen lisättiin vielä sitten joitakin kysymyksiä. Se oli kyselytutkimus, joka sisälsi myös avoimia kysymyksiä. Kyselyssä kartoitin lähinnä perheen elämäntilannetta ja mitä he toivoivat ja odottivat projektista. Näitä vastauksia käytettiin sitten myös projektin arvioinnissa ja kehittämisessä. Kyselystä tuli aika laaja, koska siinä vaiheessa en ollut vielä rajannut opinnäytetyötäni koskemaan lähivanhempia. Koska projekti alkoi vasta vuonna 2006, perheet olivat uusia projektissa. Kyselyitä jaettiin 17 perheelle ja vastauksia tuli yhdeksän. Kaikki vastaajista olivat naisia. He olivat iältään vuotiaita. Vastaajien keski-ikä oli 41 vuotta. Lähivanhempina he olivat olleet kolmesta vuodesta 12 vuoteen, keskimäärin 6 vuotta. Lapsia vastaajilla oli yhdestä kolmeen, keskimäärin 1,8. Vain yhden perheen lapsi tapasi säännöllisesti etävanhempaansa, muut harvoin tai eivät ollenkaan. 4.2 KaMu-projektin välikartoituskyselyt perheille Tein keväällä 2007 KaMu-projektin perheille välikartoituskyselyn (liite 2: KaMuprojektin välikartoituskysely), joka sisälsi myös avoimia kysymyksiä. Siinä kyselin perheen sen hetkisestä elämäntilanteesta ja onko projekti vastannut odotuksia. Tällä kertaa vastauksia tuli vain neljä. Kyselyjä lähetettiin 17 perheelle. Tuloksia käytettiin projektin arviointiin, vaikka vastausten vähyys ei antanutkaan paljoa lisää tietoa. Kaikki vastaajista oli naisia. Vastaajat olivat iältään vuotiaita. Keski-ikä oli 38,8 vuotta. Lähivanhempina he olivat olleet 3,5 vuodesta 15 vuoteen, keskimäärin 8 vuotta. Lapsien lukumäärä vastaajista oli yhdestä kolmeen, keskimäärin 1,8 lasta. Lasten iät olivat yhdestä 17 ikävuoteen. KaMu-projektiin osallistuvat olivat kuitenkin 7-13-vuotiaita alakouluikäisiä. Alkukartoitukseen syksyllä

21 osallistuneista perheistä kaksi samaa perhettä palautti välikartoituskyselyn. Kaksi perheistä oli uusia vastaajia. 4.3 Teemahaastattelut perheille Kehittämishankkeeni KaMu-projektille toteutin teemahaastatteluina (liite 3: Haastattelulupa KaMu-projektin hanketta ja opinnäytetyötä varten, liitteet 4-5: Mitä vaikutuksia KaMu-projektilla on lähivanhemman arkeen? Teemahaastattelukysymykset) viidelle perheelle. Kehittämishankkeeni avulla saatiin tietoa KaMu-projektin tarpeellisuudesta ja vaikutuksista projektissa mukana oleville lähivanhemmille ja heidän perheilleen. Haastattelun teemoissa käsiteltiin mm. lähivanhemmuutta elämäntilanteena, KaMu-projektin ja tukihenkilötoiminnan tarpeellisuutta lähivanhempien ja projektiin osallistuvien lasten kannalta, sekä projektin tavoitteiden onnistumista. Kehittämishanketta käytettiin apuna projektin kehittämisessä ja sen arvioinnissa. Työelämän kehittämishankkeen tavoitteena oli saada tietoa KaMu-projektin vaikutuksista lähivanhemmille ja heidän perheilleen. KaMu-projektissa mukana olevien viiden lähivanhemman haastatteluissa kartoitin, tukeeko projekti lähivanhemman arkea, projektin tarpeellisuutta, sen tavoitteiden onnistumista ja tukihenkilötoiminnan tarpeellisuutta. Suunnittelin teemahaastatteluuni tulevat kysymykset niin, että niistä saisi selkeät teemat. Teemoja oli mm. lähivanhemmuus elämäntilanteena, lähivanhemman jaksaminen, KaMu-projektin tarpeellisuus lähivanhemman ja lasten kannalta, tukihenkilötoiminnan tarpeellisuus ja projektin tavoitteiden onnistuminen. Lähetin suunnittelemani kysymykset luettavaksi myös Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n toiminnanjohtajalle, joka oli työelämäohjaajani ja projektin koordinaattorille. Heidän mielestään kysymykset olivat kattavia ja heiltä sain vielä muutaman kysymyksen lisättäväksi haastatteluun. Haastateltavia valittiin yhdessä projektikoordinaattorin tekemän kyselyn pohjalta, jossa hän oli kartoittanut projektiin osallistuvien lähivanhempien halukkuutta osallistua haastatteluun. Lähivanhemmat olivat innokkaita osallistumaan haastatteluun ja haastatteluajat sovittiin hyvissä ajoin. Kahdelle lähetin etukäteen ky-

22 22 symykset sähköpostina, muut eivät halunneet kysymyksiä etukäteen. Haastattelut kestivät noin tunnin verran kerrallaan. Haastattelut pyrittiin sopimaan rauhalliseen paikkaan, koska nauhoitin ne ja enkä halunnut ulkopuolisten kuulevan haastatteluja. Aina ei onnistuttu saamaan rauhallista paikkaa, esimerkiksi kahviloissa oli välillä liikaa hälyä. Lisäksi pohdin, kuuleeko muut ihmiset mitä puhumme. Lähivanhemmat halusivat kertoa kokemuksistaan Olin laatinut kysymykset siten, että sain vastauksia melko kattavasti. Haastatteluissa nauhurin sulkemisen jälkeen myös huomasin, että silloin tuli vielä tärkeitä asioita esiin. Silloin kysyin haastateltavalta vielä lupaa kirjoittaa niitä ylös. Nauhoitin kaikki haastattelut ja kirjoitin ne sitten puhtaaksi, jonka jälkeen kokosin ne teemoittain ja kirjoitin raportiksi. Huomasin raporttia tehdessäni hyvin mielenkiintoisia asioita tulleen esiin, joita en ollut huomannut edes kysellä. Haastatteluteemojen yhdistely olikin kaikkein antoisinta, vaikka aluksi tuntui, ettei tiedä, mistä voisi aloittaa, kun materiaalia oli niin paljon. Haastatteluissa esiin ottamani teemat otin aika pitkälti aiemmin KaMu-projektissa mukana oleville lähivanhemmille tekemästäni kyselykaavakkeesta. Haastateltavia lähivanhempia oli viisi, neljä naista ja yksi mies. Kaksi oli yksinhuoltajia ja kolmella oli yhteishuoltajuus etävanhemman kanssa. Vain yhdellä oli toimiva yhteishuoltajuus. Etävanhempaa säännöllisesti tapasi yhden perheen lapset. Jokaisessa perheessä oli vähintään kaksi lasta. Erosta haastateltavilla oli kulunut aikaa neljästä kahteentoista vuotta. Siinä ajassa haastateltavien arki on jo ehtinyt vakiintua ja haastattelusta sai kuvan heidän arjestaan lähivanhempana. Yhdellä perheellä on muita säännöllisiä aikuiskontakteja vain vähän, muut ilmoittivat lasten aikuiskontakteiksi mm. isovanhemmat, kummit, naapurit ja vanhemman ystävät ja kollegat. Haastattelussa oli mukana kolme syksyllä 2007 aloittanutta perhettä, yksi vuoden mukana ollut ja yksi projektin alusta asti (kaksi vuotta) mukana ollut perhe. Projektissa mukana olevat haastateltavien lapset olivat vuotiaita. Kahdessa perheessä kamu-opiskelija on ehtinyt kerran vaihtua. Näissä molemmissa perheissä jännitettiin kamu-opiskelijan vaihtoa, mutta se on sujunut hyvin. Vain yhdessä perheessä etävanhempi tietää varmasti lapsensa olevan mukana Ka- Mu-projektissa.

23 23 5 LÄHIVANHEMMUS ELÄMÄNTILANTEENA Tällä hetkellä kaikki vastaajat olivat melko tyytyväisiä elämäntilanteeseensa. Kartoituskyselyihin vastaajat kertoivat, ettei ihmissuhteiden määrä ole lisääntynyt projektin aikana. Yksi vastaajista tunsi olevansa yksinäinen. Yhdellä vastaajista harrastuksiin oli tullut lisää aikaa. Elämänlaatu on parantunut yhden vastaajan mielestä projektin aikana. Se on parantunut, koska pienikin oma aika on koettu hyväksi. Kaikki vastaajat ovat kiireisiä, kuten ymmärtääkin, kun yksin vastaa lasten hoidosta, kasvatuksesta ja taloudesta. Lähes kaikki vastaajat ovat työssä, en kuitenkaan kysellyt, miten he järjestävät työssäkäynnin ja perheelämän. Organisointikykyä tarvitaankin valtavasti yhden vanhemman perheessä. Työ koetaan sekä taloudellisesti välttämättömäksi, että myös henkireiäksi. Elämäntilanteissa on ollut vaihtelua lähivanhemmuusaikana. Lähivanhemman elämäntilannetta tutki Lahnamaa opinnäytetyössään Yksinhuoltajien jaksaminen. Siinä todettiin, että yksinhuoltajalla ei juurikaan ole vapaa-aikaa ja vanhemmuuden ja työssäkäynnin sovittaminen on välillä vaikeaa. (Lahnajärvi 2005,38-40.) Tällä hetkellä menee ihan mukavasti, mutta välillä on niitä hetkiä, että tuntuu, että on jossain kuopassa, tota niin täytyy myöntää, vaikka meillä on ollut ihan hetki vaan tää kamu perheessä, se on tuottanut jo ihan selkeästi positiivista vaikutusta. Tämänhetkinen elämäntilanne on mun mielestäni hyvä, semmoinen seesteinen. Mun mielestäni tää valinta, jonka olen tehnyt, että olen yksin, on meille hyvä. No tota, meidän perheessä ylipäänsä ratkaisu on syntynyt kauhean hyvässä yhteisymmärryksessä ja rakentavasti, siin on paljon nähty vaivaa niinku lasten hyvinvoinnin eteen aikanaan, silloin eron vaiheessa ja sehän on palkinnut meidät monet kerrat. Että tuntuu, että lapset ovat silleen hyvin tasapainoisia. Itse en kuulu varmaan niihin yksinhuoltajaäiteihin, jotka olis hirveän työtaakan alla tuskissansa, sen arkensa kanssa...se on varmaan aika paljon omasta asenteestakin kiinni, millä tavalla työajan ja vapaa-ajan erottelee. Me vietetään tällaista onnellista, hullunkurisen hauskaa arkea. Ja se yhdessä vietetty aika on joskus sellaisia arjen pieniä rikkauksia ja

24 24 kuinka ollakaan, ne riittää. Voisi ajatella, kun erosta on kulunut kaikilla jo yli kolme vuotta, elämäntilanne on siten vakiintunut ja erokriisistä on jokainen selvinnyt jo tavallaan. Elämä kulkee eteenpäin ja kiireestä ja väsymyksestä huolimatta arjesta löytyy paljon positiivisia ja hyviä asioita. Avioero merkitsee ihmiselle monenlaista kamppailua ja muutosta. Näkyvimmin sen vaikutukset kestävät pari kolme vuotta ja sen jälkeen ihmiset yleensä näyttävät saavan elämänsä jonkinlaiseen järjestykseen. Elämän palautuminen ulkoisesti oikeille raiteille ei kuitenkaan rauhoita niitä sisäisiä myllerryksiä, joita ihmiset kokevat avioeron vanavedessä. (Määttä 2002, 12.) Uutta on se, että yksivanhempaisuus on kulttuurisesti normalisoitumassa. Se on nykyisin sosiaalisesti hyväksytympi tapa järjestää ja elää perheeksi miellettyjä suhteita kuin aikaisemmin. Avioeroon ja yksinhuoltajuuteen liittyi ainakin vielä luvuilla kielteinen sosiaalinen leima, joka osaltaan esti ihmisiä hakeutumasta pois onnettomista ja vahingollisista parisuhteista. Nyt kun monet ovat ehtineet elää lähivanhempana vielä useammat ovat tavalla tai toisella voineet osallistua yksivanhempaisuuskokemukseen ystävien, työtovereidensa tai sukulaistensa välityksellä, asia on tullut tutuksi ja ja tavalliseksi eikä yksinhuoltajaa enää leimata samalla tavalla kuin ennen. Naisten ansiotyön lisääntyminen ja sitä kautta heidän taloudellinen riippuvuutensa väheneminen miehistä on tehnyt tämänsuuntaisen kehityksen mahdolliseksi. (Linna 1994, 111.) Vastaajat vaikuttivat melko positiivisilta oman perhe-elämänsä suhteen. Huolta aiheuttavaksi asiaksi mainittiin taloudellinen tilanne. Yksinhuoltajaperheiden taloudellinen asema on romahtanut luvulla muihin talouksiin nähden. Vuonna % yksinhuoltajista kuului pienituloisimpaan viidennekseen. Lähes joka kolmas yksihuoltaja saa toimeentulotukea. (Airola &Tarsolainen 2003, 94).

25 25 Lapsiperheille kohdennetut normaalit tulonsiirrot ovat kohdelleet yleensä yksinhuoltajaperheitä mutta erityisesti vielä monilapsisia yksinhuoltajaperheitä huonosti. Näiden perheiden köyhyys ei ole helpottunut sen enempää aikuisten kuin lastenkaan näkökulmasta, vaan he ovat väestön perhetyyppeihin suhteutettuna suurin toimeentulotukea saava ryhmä. Yli puolet toimeentulotukea saaneista perheistä oli yhden huoltajan kotitalouksia. (Heino & Lamminpää 2006.) Totta kai siinä on niinku ylimääräisiä vastuita, taloudellinen tilanne kun on, kaikki tietää sen, että kun on yksi palkanmaksaja, niin se on huo mattavasti hankalampaa ja varsinkin, kun isä ei maksa elatusmaksuja lai sinkaan.. Ja tää rahallinen tilanne, jos saan sanoa, se on niin helvetillinen...eli tää taloudellinen tilanne on semmoinen, että mä en pystyisi ostamaan lapsilleni talvisaappaita. Justiinsa tänä aamuna tuli katsottua, että talvisaappaat on liian pieniä ja ne on vietävä pois...eli mä en voi kuvitella, että yhteiskunta pitää yksinhuoltajista tommoista huolta. Koska huolta ei tosiaankaan pidetä... Ei ole varaa mennä minnekään, ei ole varaa viedä lasta teatteriin tai ei ole varaa viedä lasta harrastuksiin. Lähivanhemmuuden ikäväksi puoleksi mainittiin se, että lapsen isä asuu kaukana ja lapsi tapaa häntä liian harvoin ja ikävöi kovasti isäänsä. Ikävää oli myös se, että on ihan yksin vastuussa arjen sujumisesta perheessä. Mä joudun ratkaisemaan isojakin päätöksiä ja tekemään isoja päätöksiä yksin, kyll ne on mun sitten myös tehtävä, niinku lasten ja itteni kohdalla. Ja se mikä tässä yksinhuoltajuudessa on ikävää, on se suuri vastuu, minkä kantaa ihan yksin. Sit ei ole ketään, kenen kanssa jakaa ilot ja surut ja semmoinen jatkuva läsnäolo. Ja aina sen oman, aikuisen ajan puute. Aika ajoin tunsi jokainen väsymystä, mikä on toki luonnollista jokaiselle vanhemmalle. Henkistä väsymistä aiheuttaa arjen huolet, joita olivat taloudelliset huolet, yksin arjen sujumisesta vastaaminen, lasten kasvattaminen ja etävanhemman harvat lasten tapaamiset. Ja tietysti se on ikävää, että väsyy ihan törkeesti, kun on 24 tuntia vuorokaudessa lasten kanssa. Ei ole tavallaan sitä breikkiä, mikä olis säännöllistä...

26 26 Vanhemmuus vaatii kasvamista, usein kipeitten tosiasioitten ja riittämättömyyksien toteamista itsessä. Vapauttavaa onkin todeta, että ei ole olemassa täydellistä äitiä tai isää, niin kuin ei myöskään lasta. Ja että vanhemmuudessa onnistumisen kokemukset ovat aika harvinaisia. (Esko 1981, 27.) Hyvinä puolina mainittiin itsenäisyys, joka on tullut lähivanhemmuuden myötä. Kun huomaa, että pärjääkin yksin, se tuo lisää itsetuntoa, joka eron jälkeen on yleensä heikko. Hyviä puolia on se, että itse saa päättää kaikesta, ei kukaan ole urputtamassa, ett mitä tehdään ja missä mennään ja koska, paitsi lapset. Ja toisaalta, jos mä vertaan, kun olen ollut avioliitossa, siihen nähden tää on huomattavasti parempi vaihtoehto elikkä aviopuoliso oli kuin kolmas lapsi, vaikka oli kaksi lasta...kolmas lapsi eli siitä sai kantaa paljon suuremman vastuun, kun näistä lapsista... Mut nostaisin semmoisen, ett mun ei tarvitse ottaa ketään muita aikuisia huomioon, muuta kuin oma itseni, mun ei tarvi kysyä lupaa keneltäkään. Lisäksi hyviksi puoliksi mainittiin lapset ja perhe-elämä, lisäksi yksi haastateltava mainitsi sen, ettei perheessä riidellä, eikä ole alkoholiongelmaa. Arjen jaksamista ja voimia antoivat mm. lapset, koti, työ, opiskelu, uskonto ja ystävät. Avioero voi olla lapsen elämälle merkittävä myönteisten kokemusten alku. Jos kodista päättyy väkivallan ja epävarmuuden aika, jos lapsen elämään astuu ehkä materiaalisesti puutteellisempi, mutta muutoin rauhallisempi aika, on avioero oikea ratkaisu. Jos avioero saa aikaan ongelmien uuden tulvan: vanhempien pitkäaikaisen riitelyn huollosta ja lapsen kotipaikasta, tapaamisten monimutkaisuuden ja epävarmuuden, lapselle huolen siitä, jaksaako vanhempi yksin jne., avioero on huono ratkaisu. (Mäkijärvi 1995, 106.) Jos vanhemmat ovat läpikäyneet erokriisinsä, yksinhuoltajaperheellä on monia vahvoja puolia. Vanhempien väliset kasvatuserimielisyydet ovat poissa, eikä niitä enää myöskään heijasteta lapseen. Yksinhuoltajaperheessä tunneilmasto on selkeästi läheisempi ja lapsi/lapset otetaan tasa-arvoisemmin huomioon. Vaarana tässä saattaa olla kuitenkin myös roolien sekaantuminen. Yksinhuoltajan on tärkeää pitää huolta omista aikuiskontakteistaan ja välttää ylirasittumista

27 27 ja eristäytyneisyyttä. Tilanne on vaikea, jos perheestä tulee taakka, josta ei milloinkaan koe voivansa irtaantua. Yksinhuoltajan, joka useimmiten on lasten äiti, on huolehdittava myös siitä, ettei lasten maailma kapeutuisi liian naisvaltaiseksi. Koskaan ei voi myöskään korostaa liikaa vanhemman roolissa pysyttäytymisen tärkeyttä. (Esko 1981, 52.) Haastateltavat kokivat hallitsevansa elämäänsä aika ajoin hyvin, välillä taas huonommin. Ja elämänhallinta on varmaan sillä tavalla, oon määrätietoinen, itsenäinen ihminen, ett tässä tilanteessa en koe, et olis joku asia, joka ei olis niinku täysin paketissa. Arkihan on rosoista kaikilla ihmisillä välillä, muttei mitenkään erityisesti. Mä tunnen hallitsevani elämää välillä ihan hyvin ja sit toisinaan ihan on sellainen olo, ett mä en hallitse lainkaan, ett menee niinku todella, todella sil tavalla, et en hallitse omia tekemisiä, enkä lasten tekemisiä, en saa kotona mitään aikaseksi, koti on ihan kaoottinen. Kaikki asiat on jäänyt tekemättä, siin kohtaa olis kiva, että joku auttava käsi tulis ja vähän näyttäisi, että tee nää hommat hei näin.

28 28 6 KAMU-PROJEKTI LÄHIVANHEMMAN KANNALTA Tietoa KaMu-projektista saatiin koulun kautta, tuttujen välityksellä ja Turun Seudun Yksinhuoltajat ry:n kautta. Liityin yksinhuoltajayhdistykseen ja katselin näitä sivuja ja löysin sieltä tämmöisen KaMu-projektin ja ajattelin, että tämä on just sitä, mitä mä olen etsinyt. Mä en ole niinku kaupungin puolelta eli kasvatus- ja perheneuvolasta, ei ole ollut mulle mitään tarjota. Mä olen vähän ihmeissäni, että tällaisia projekteja, hienoja on olemassa, mutta kukaan ei kerro, että niitä on.. Kaikissa perheissä KaMu-projektiin mukaan pääsy koettiin arvokkaaksi asiaksi. Jos mietin, miltä tuntuu olla mukana projektissa, niin mä itseasiassa olen tosi ylpeä siitä, että oon mukana tässä. Ja haluaisin antaa muillekin esimerkkiä siitä, että se on omasta aktiivisuudesta kiinni, se elämänlaatu. Yksinhuoltajayhdistyksen järjestämänä siihen oli helppoa lähteä mu kaan. Ja mun mielestäni tukimuotona tää KaMu-projekti oli sillä lailla jännä. Sellainen tukiperhe tai muu systeemi on, on hirvittävän arvokkaita totta kai, mut tässä oli mun mielestäni sellainen niinku positiivinen tuki, sul ei ole ongelmaa, mutta sulle tarjotaan tukea tässä yksinhuoltajatilanteessa. Ja se oli mun mielestäni semmoinen yksi hieno ajatus! KaMu-projekti oli helppo ottaa vastaan, koska se oli kolmannen sektorin toimintaa. Yhdistyksen järjestämänä perhe ei koe saavansa lastensuojeluleimaa. Kolmannen sektorin toimintana tämäntapaisille ennalta ehkäiseville ja matalan kynnyksen perhetyöprojekteille olisi varmaan lisää kysyntää ja tarvetta. Erilaisia tukiprojekteja yhden vanhemman perheille on olemassa. Projekteilla on kuitenkin se ikävä puoli, että ne kestävät vain tietyn aikaa. Huoltoliitto ry.n Ennaltaehkäisevää Yksinhuoltajaperheiden Tukiprojektia, Eetua, toteutettiin vuosina Sen tavoitteena oli löytää toimivia tukimuotoja vaikeuksissa oleville yksinhuoltajaperheille, lähtökohtana perhenäkökulma ja ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö. (Tverin 2005, 4.) Kaikki haastatellut perheet kokivat KaMu-toiminnan erittäin tarpeelliseksi juuri