Tutkielma ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta

Transkriptio

1 ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta Selvitys vuosina 1995 ja 1996 tapaturmavakuutuslain mukaisen ammatillisen kuntoutuksen aloittaneista maatalousyrittäjistä Arja Vuoristo Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen julkaisuja x/2001

2 ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta Selvitys vuosina 1995 ja 1996 tapaturmavakuutuslain mukaisen ammatillisen kuntoutuksen aloittaneista maatalousyrittäjistä Arja Vuoristo Helsingin yliopisto Kuntoutuksen täydennyskoulutus 25 ov Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2001 ISBN X Mela helmikuu 2001

3 SISÄLLYS Sivu 1 JOHDANTO 1 2 TUTKIELMAN TARKOITUS 3 3 TUTKIELMAN AINEISTO 3 4 KUNTOUTUKSEN TAVOITTEET JA KEINOT 4 5 TULOKSET Taustatiedot Tilakoko Tuotantosuunta Sijaintikunta Kuntoutuksen kesto Koulutusalat Viive kuntoutuspäätökseen Työllistyminen 11 6 KUSTANNUKSET 12 7 KUNTOUTUSPROSESSIN KUVAUS 13 8 JOHTOPÄÄTÖKSET 15 LIITE 17 LÄHTEET 18

4 JOHDANTO Maatalousyrittäjällä tarkoitetaan maatilatalouden harjoittajaa, joka omaan tai yhteiseen lukuun itse työhön osallistuen harjoittaa maatilataloutta vähintään viisi hehtaaria maatalousmaata käsittävällä viljelmällä; joka tekee edellä mainittua työtä perheyrityksen jäsenenä ja henkilöä, joka jatkuvasti elää edellä tarkoitetun yrittäjän kanssa yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa (Maatalousyrittäjien eläkelaki 467/1969). Maatila on useimmiten kahden henkilön, isännän ja emännän, työpaikka, yritys. Perinteisen maatilatalouden tuotanto on muodostunut liha- ja lypsykarjataloudesta, sikataloudesta, kanataloudesta, kasvinviljelystä ja vihanneskasviviljelystä sekä metsätaloudesta. Näitä on voitu yhdistellä tai erikoistua johonkin tuotantosuuntaan erityisesti. Maatilan moninaisissa töissä isännän ja emännän työt ovat eriytyneet aikojen kuluessa niin, että on selkeästi isännän töitä ja emännän töitä sekä yhteisesti hoidettavia tehtäviä. Isännän rooli on ollut eriytyneempi kuin emännän. Isäntä on erikoistunut peltoviljelyyn, metsänhoitoon sekä koneiden kunnossapitoon, ja hänellä on ollut päävastuu tilaa koskevista päätöksistä. Yhteisiä töitä ovat olleet karjataloustyöt. Emännät ovat perinteisesti vastanneet kotitaloustöistä ja lastenhoidosta. Isännät ovat siirtyneet yhä enemmän karjataloustöihin niiden koneellistumisen myötä. Yrittäjäkumppanuudesta voidaan puhua silloin, kun maatilalla on työnjakomalli, jossa molemmat tekevät tasavertaisesti tilaa koskevia päätöksiä. Näin nuorempien ja koulutettujen maatalousyrittäjien kohdalla nykyään onkin (Siiskonen 1990). Suuri muutos maataloudessa tapahtui 1990-luvun puolivälissä, jolloin Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Uudenlainen maatalouspolitiikka toi taloudellisia vaikeuksia monille maatiloille tuotteiden alemman hintatason vuoksi. Epävarmuus tilojen jatkamiskelpoisuudesta toi monenlaisia paineita maatalousyrittäjille (Pråhl-Ollila 1995a, 1995b). Maatalousyrittäjien työtä, työoloja ja terveyttä on tutkittu monissa tutkimuksissa vuodesta 1979 lähtien, jolloin tuli voimaan työterveyslaki (Vohlonen ym 1982, Notkola ym ja Susitaival ym 1994). Työterveyshuollon keinoin pyritään ehkäisemään maatalousyrittäjien sairastumista työperäisiin sairauksiin ja toisaalta ylläpitämään työkykyä. Haastattelututkimuksen mukaan jokin tuki- ja liikuntaelinsairaus on yleisin työkykyä haittaava tekijä maatalousyrittäjillä etenkin naisilla ( Notkola ym 1992).

5 Tutkimusten mukaan maatalousyrittäjien työ on edelleen fyysisesti raskasta, vaikka useat työt tehdään koneilla. Hankalat työasennot, nostot ja kantamiset kuuluvat kuitenkin yhä maataloustyöhön ja ne koetaan haitallisina sekä kuormittavina. Yrittäjät joutuvat alttiiksi myös monenlaisille pölyille. Heinän, kuivikkeiden ja rehuviljan käsittelyssä vapautuu runsaasti pölyä ja eläinten ihosta irtoaa hilsettä, epiteeliä, mikä aiheuttaa iho- ja hengitystieallergioita (Louhelainen ym 1994, Hanhela 1999). Työympäristössä voi esiintyä myös homepölyä, jolla tarkoitetaan home- ja sädesienten itiöitä ja rihmaston osia. Hometta syntyy eloperäisessä materiaalissa kosteuden, lämmön, hapen ja ravinteiden vaikutuksesta (Louhelainen ym 1995). Homepöly voi aiheuttaa terveyshaittoja mm homepölykeuhkosairautta, joka on yleinen hengityselinsairaus ja ammattitauti maatalousyrittäjillä (Melan rekisteritieto 1999, Karjalainen ym 2000). Ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka on maatalousyrittäjänä suoritetussa työssä todennäköisesti pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä (Ammattitautilaki 1343/1988). Hengityselinsairauksista allerginen nuha, homepölykeuhkosairaus ja astma ovat yleisimmät ammattitaudit maatalousyrittäjillä. Vuosittain näitä uusia ammattitauteja ilmenee yhteensä noin 300 (Melan rekisteritieto 1999). Myös tapaturmavaara on ilmeinen maataloustöissä. Noin tapaturmaa sattuu vuosittain maatalousyrittäjille (Melan rekisteritieto 1999). Lähes neljäsosa tapaturmista johtaa yli kuukauden työkyvyttömyyteen ja sairauslomaan (Taattola ym 1994). Maatilayrityksen menestymiselle on erittäin tärkeää, että molemmat yrittäjät ovat työkykyisiä. Ammattitaudin ilmetessä tai tapaturman sattuessa työkyvyttömyysjaksot merkitsevät yrittäjän työpanoksen vähenemistä tai kokonaan poisjäämistä maatilayrityksestä. Kuntoutuksella pyritään edistämään ja tukemaan sairastuneen henkilön työhön paluuta, ehkäisemään ja vähentämään henkilön työ- ja toimintakykyyn vaikuttavia haittoja sekä ylläpitämään itsenäistä suoriutumiskykyä (Laki tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta 625/1991).

6 Tapaturmavakuutuslain nojalla korvattava kuntoutus määritellään sekä lääkinnälliseksi toimintakyvyn palauttamiseen tähtääväksi että ammatilliseksi eli työ- ja ansiokyvyn parantamiseksi tehtävien toimenpiteiden kokonaisuudeksi. 2 TUTKIELMAN TARKOITUS Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteiden vaikuttavuutta. Ammatillisen kuntoutuksen keinoista valittiin uudelleenkoulutuksen, ammattikurssien ja työkokeilujen kuntoutuspolut. Tarkastelun kohteeksi otettiin ne maatalousyrittäjät, joilla joko tapaturma tai ammattitauti oli tehnyt entisessä työssä jatkamisen vaikeaksi tai mahdottomaksi ja ammatillinen kuntoutus oli tullut mahdolliseksi vaihtoehdoksi. n tarkoituksena on kartoittaa niitä tekijöitä, jotka voivat myötävaikuttaa ammatillisen kuntoutusprosessin onnistumiseen. Selvityksen kohteena ovat sellaiset seikat kuin 1) onko iällä tai sukupuolella merkitystä 2) onko maatilan/asuinkunnan sijainnilla merkitystä 3) onko maatilan koolla tai tuotantosuunnalla merkitystä 4) onko koulutuksen pituudella merkitystä työllistymiseen 5) onko ammatillinen kuntoutus johtanut työllistymiseen uuteen ammattiin 6) miten pitkä viive on ammattitaudin ilmenemisestä tai tapaturman sattumisesta kuntoutuspäätökseen 7) millainen on kuntoutuksesta koituva kustannus verrattuna eläkevastuuseen. 3 TUTKIELMAN AINEISTO n aineisto kerättiin Melan rekisteri- ja asiakirjatiedoista. Mukaan valittiin ne maatalousyrittäjät, joilla tapaturman tai ammattitaudin aiheuttaman työkyvyn rajoitteiden vuoksi oli vuosina 1995 ja 1996 tehty kuntoutussuunnitelma ja annettu myönteinen korvauspäätös ammatillisesta kuntoutuksesta. Tällä tavoin kerättyyn aineistoon tuli vuodelta maatalousyrittäjää ja vuodelta maatalousyrittäjää, yhteensä 52 maatalousyrittäjää.

7 Allergisperäinen ammattitauti oli kaikilla tutkimusjoukkoon valituilla paitsi kahdella, joilla oli työtapaturman aiheuttaman vamman tuoma työkyvyn rajoite. Ammattitautina allerginen astma oli 85 prosentilla vuoden 1995 aineistossa ja 75 prosentilla vuoden 1996 aineistossa. Muilla oli homepölykeuhkosairaus tai allerginen työperäinen ihottuma työkykyä rajoittavavana tekijänä. Aineisto käsittää kaikki vuosina 1995 ja 1996 myönteisen kuntoutuspäätöksen saaneet ja ammatillisen kuntoutuksen aloittaneet perusteena maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain mukainen kuntoutus. 4 KUNTOUTUKSEN TAVOITTEET JA KEINOT Tapaturmavakuutuslain mukainen kuntoutus määritellään sellaisten toimenpiteiden kokonaisuudeksi, jolla edistetään ja tuetaan kuntoutujan työhön paluuta ja työstä suoriutumista, ehkäistään, poistetaan ja vähennetään työ- ja toimintakykyyn vaikuttavia haittoja sekä ylläpidetään ja parannetaan hänen itsenäistä suoriutumiskykyään. Kuntoutusta korvataan henkilölle, jonka työ- tai toimintakyky taikka ansiomahdollisuudet ovat työtapaturman tai ammattitaudin vuoksi heikentyneet. Kuntoutusta korvataan myös, jos on todennäköistä, että henkilön työ- tai toimintakyky taikka ansiomahdollisuudet voisivat sattuneen tapaturman tai ilmenneen ammattitaudin vuoksi myöhemmin olennaisesti heikentyä (Laki tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta 625/1991). Kuntoutusta koskevassa laissa luetellaan suuri joukko korvattavia toimenpiteitä, joilla työ- ja toimintakyvyn edistämistä voidaan tehdä. Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena ovat työ- ja ansiokyvyn edistämiseen ja palauttamiseen tähtäävät toimenpiteet ja niistä erityisesti ammatillinen uudelleenkoulutus. Kuntoutus onnistuu parhaiten silloin, kun yksilön kokema kuntoutustarve ja yhteisön toiminta ovat samansuuntaiset ja samanaikaiset (Järvikoski 1995). Ihmisen psyykkisistä voimavaroista (koherenssi) riippuu, kuinka paljon hän luottaa omiin kykyihinsä selviytyä vaikeista elämäntilanteista, ja kuinka valmis hän on toisaalta hakemaan ja toisaalta ottamaan vastaan apua muilta ihmisiltä (Antonovsky 1979).

8 Maatalousyrittäjän, jolla on ammattitaudin tai tapaturmavamman tuomia työkyvyn rajoitteita, on usein hyvin vaikea motivoitua lähtemään tilansa ulkopuoliseen koulutukseen. Maatila on monasti kahden henkilön työpaikka ja toisen työtaakka saattaa muodostua kohtuuttoman suureksi, jos toinen yrittäjistä lähtee kokopäiväiseen koulutukseen. Sitoutuneisuus sukupolvien työn jatkamiseen voi muodostua esteeksi ammatillisen kuntoutuksen toteutumiselle. Eri kuntoutustahojen, lähtien ensi vaiheen terveydenhuollon toimipisteestä lukien, tuki ammatilliseen kuntoutukseen motivoinnissa on ensiarvoisen tärkeää. Oikeaan aikaan herätetty motiivi ja kannustus kuntoutuksen aikana takaavat yleensä onnistumista kuntoutusprosessissa. Kuntoutujan oman, yksilöllisen tilanteen huomioon ottaminen on kuntoutuksen onnistumiselle erittäin tärkeää. Ammatillisen kuntoutuksen keinoja on hyvin paljon ja erilaisia. Niistä sopivimman löytäminen saattaa edellyttää useita tutkimuksia ja pohdintoja. Kuntoutuja joutuu tekemään vertailuja eri kuntoutusvaihtoehtojen välillä ja tekemään ratkaisuja, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on joko entisessä työssä jatkamisen mahdollistaminen tai uuteen ammattiin valmistaminen esimerkiksi opiskelemalla. Konkreettisia asioita koulutusvalintoja ratkaistaessa ovat mm koulutuspaikkojen läheisyys, opintoalan valinta työllistymisen kannalta, toimeentulon varmistaminen opintojen aikana, lastenhoito ja maatilalla tuotannon jatkamiskysymykset. Kuntoutujan ikä on osoittautunut myös merkittäväksi tekijäksi kuntoutusprosessin onnistumisessa etenkin työllistymisen kannalta. Jo yli 45-vuotiailla ja sitä vanhemmilla kuntou-tusasiakkailla on ongelmia kuntoutuksen jälkeen työllistymisessä (Karjalainen 2000). Kuntoutusprosessin aikana kuntoutujan omat psyykkiset voimavarat ratkaisevat paljolti prosessin onnistumisen. Lisäksi kuntoutujan lähiympäristön ja kuntoutuksen palveluohjaajien tuki prosessin eri vaiheissa ovat erittäin tärkeitä.

9 TULOKSET 5.1 Taustatiedot ssa oli mukana vuosina 1995 ja 1996 ammatillisen kuntoutuksen aloittaneet maatalousyrittäjät, joiden kuntoutus oli korvattu tapaturmavakuutuslain mukaiseen kuntoutukseen perustuen. Tarkastelun kohteena olivat vuodelta 1995 yhteensä 20 maatalousyrittäjää, joista naisia oli 65 prosenttia ja miehiä 35 prosenttia sekä vuodelta 1996 yhteensä 32 maatalousyrittäjää, joista naisia oli 56 prosenttia ja miehiä 44 prosenttia. Koko aineistossa naisia oli 60 prosenttia ja miehiä 40 prosenttia. Melan vakuutusrekisterin mukaan naisia on vakuutetuista maatalousyrittäjistä on 38 prosenttia ja miehiä 62 prosenttia (Melan rekisteritieto 1999). Sukupuolten suhteen eivät erot ole kovin suuret koulutuksen lähtijöiden kesken. Maataloudessa naisilla (emännillä) näyttäisi kuitenkin olevan enemmän mahdollisuuksia lähteä tilan ulkopuoliseen koulutukseen ja sitä kautta töihin maatilan ulkopuolelle. Kuva 1. Sukupuolijakauma

10 Ikäjakauma tutkimusjoukossa oli miesten osalta koulutuksen alkaessa keskimäärin 37,5 vuotta ja naisten 36,8 vuotta. Melan vakuutusrekisterin mukaan vakuutettujen naisten keskimääräinen ikä on 46,8 vuotta ja miesten 46,8 vuotta (Melan rekisteritieto 2000). Koulutukseen lähteneiden ikä on suhteellisen korkea, keskimäärin 37,1 vuotta. Kun tiedetään, että uuteen ammattiin kouluttautuminen kestää 2-4 vuotta, on työsuhteen alkaessa ikä jo noin 40 vuotta. Kuva 2. Ikäjakauma 5.2 Tilakoko ssa tarkasteltiin koulutuksen aloittaneiden maatalousyrittäjien maatilojen kokoa pelto- ja metsäpinta-alojen suhteen. Vuonna 1995 aloittaneiden maatalousyrittäjien maatilojen keskimääräinen peltoala oli 21,5 hehtaaria vaihdellen 5 hehtaarista 45 hehtaariin. Vuonna 1996 aloittaneiden keskimääräinen peltoala oli 23,5 hehtaaria vaihdellen 8 hehtaarista 65 hehtaariin. Yhdellä koulutukseen lähtijöistä oli metsätila. Aktiiviviljelijöiden, Melan vakuutusrekisterissä olevien vakuutettujen viljelijöiden maatilojen keskimääräinen peltopinta-ala oli vuonna hehtaaria ja vuonna

11 hehtaaria vaihdellen runsaasti eri puolilla maata johtuen Suomessa vallitsevien viljelyolosuhteiden suuresta vaihtelusta. Maatalouden rakennemuutoksesta johtuen keskimääräinen peltoala on yhä kasvamassa niin, että vuonna 1999 se oli keskimäärin 26 hehtaaria. (Melan rekisteri 1999). Koulutuksen aloittaneiden viljelijöiden maatilojen peltopinta-alojen koossa ei ole merkittävää eroa aktiiviviljelijöiden maatilojen peltoaloihin nähden. Metsäpinta-alojen jakauma koulutuksen aloittaneilla oli vuonna 1995 keskimäärin 64,5 hehtaaria ja vuonna ,5 hehtaaria. Vaihteluväli oli vuonna hehtaarista 240 hehtaariin ja vuonna hehtaarista 171 hehtaariin. Tässäkään suhteessa ei ole poikkeamaa aktiiviviljelijöiden, Melan vakuutusrekisterissä olevien viljelijöiden maatilojen metsäpinta-aloihin nähden. Vuonna 1999 keskimääräinen metsäala oli nimittäin 52 hehtaaria. ( Melan tilastorekisteri 1999). 5.3 Tuotantosuunta Tarkastelun kohteena olleilla maatalousyrittäjillä oli sekä vuoden 1995 että vuoden 1996 aineiston mukaan pääasiallisin tuotantosuunta lypsykarjatalous. Vuonna 1995 aloittaneista 75 prosentilla oli lypsykarjatalous päätuotantona, yhdellä yrittäjällä oli sikatalous, yhdellä kanatalous ja yhdellä oli porotalous. Vuonna 1996 aloittaneista 78 prosentilla oli päätuotantosuuntana lypsykarjatalous, sikatalous oli kahdella yrittäjällä, mehiläisiä yhdellä ja neljällä yrittäjällä oli lihakarjatuotanto. Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen rekisteritietojen mukaan lypsykarjatalous on yleisin tuotantosuunta aktiiviviljelijöillä, 32 prosentilla ja lihakarjatalous 8 prosentilla sekä sikatalous 6 prosentilla vuonna 1997 (MTTL 2000). Merkitsevää poikkeamaa ei ole tutkielman joukossa myöskään tuotantosuunnan mukaan tarkasteltuna. Tosin lypsykarjatalous oli valtaosalla päätuotantosuuntana. Tämän selittää tutkimusjoukossa olevien hengityselinsairauksiin perustuvien ammattitautitapausten yleisyys. Hengityselinsairaudet taas ovat yleisimpiä ammattitauteja karjataloudessa työskentelevillä maatalousyrittäjillä.

12 Sijaintikunta Alueellisesti tarkasteltuna tutkittiin sitä, onko maatilan sijaintikunnalla merkitystä siihen, miten koulutukseen on ollut mahdollisuutta lähteä eli onko lähistöllä koulutuspaikkoja ja onko tämän suhteen suuria eroja eri puolilla maata. Tuloksien perusteella ei suurta vaihtelua eri puolilla maata ole nähtävissä ammatilliseen kuntoutukseen lähtijöiden asuinkunnan suhteen, ainoastaan Lounais-Suomesta ei tutkimuksen aineistossa ollut yhtään kuntoutujaa. Muutoin ns väli-suomeen on keskittynyt kuntoutukseen lähteneet tämän aineiston mukaan. Tämä johtuu siitä, että aineistoon kuuluvilla kahta lukuun ottamatta oli allergisperäinen ja useimmiten karjataloudesta johtuva ammattitauti. Tälle taas on selityksenä se, että nimenomaan väli-suomessa on karjatalous pääasiallisin tuotantosuunta maataloudessa ja Lounais-Suomessa kasvinviljely- ja erikoistuotantomuodot yleisimpiä. Tämän vuoksi ammatillisen kuntoutuksen tarve on suurempaa karjatalousvaltaisessa väli-suomessa kuin kasvinviljelyyn erikoistuneilla Lounais-Suomen alueilla. Karttakuvaa tarkasteltaessa yliopistokaupunkien Oulun, Joensuun, Jyväskylän ja Rovaniemen läheisyys koulutuspaikkojen tarjonnan ja sitä kautta myös työpaikkojen tarjonnan suhteen näyttäisi olevan imukykyisyydeltään muita paikkakuntia merkityksellisempi koulutukseen lähteneiden suhteen (Liite 1. Karttakuva). 5.5 Kuntoutuksen kesto Ammatillisen kuntoutuksen pituus vaihteli melko paljon keskimääräisen koulutusajan pituuden ollessa vuonna 1995 aloittaneilla 1,4 vuotta ja vuonna 1996 aloittaneilla 1,9 vuotta. Koulutuksen pituus sinänsä ei ole kovin pitkä, sillä ammattitutkinnon saavuttaminen keskiasteellakin edellyttää yleensä kahdesta neljään vuoteen opiskelua. Vaihteluväli koulutuksen pituudessa oli vuonna 1995 aloittaneilla kahden kuukauden työkokeilusta kolmen vuoden ammattiopintoihin. Vuonna 1996 aloittaneilla koulutuksen pituus vaihteli samoin kahdesta kuukaudesta kolmeen vuoteen. Nykyään ammattiopintojen koulutusajat ovat yhä pitenemässä. Opinto-ohjelmat rakennetaan yksilöllisesti opiskelijan suuntautuneisuuden mukaisesti. Osa opiskelusta voi tapahtua etäopiskeluna ja vain osa on lähiopiskelua eli varsinaista kurssimuotoista oppi-

13 laitoksessa opiskelemista. Opinnoista suuri osa vaatii opiskelijalta itsenäistä tiedonhakua ja -soveltamista. Tällä tavoin opintojen valmistumisajat ovat hyvin yksilöllisiä. 5.6 Koulutusalat Tarkasteltaessa koulutusaloja ei mikään yksittäinen ala noussut eniten suosituksi, vaan hyvin erilaisille aloille maatalousyrittäjät kouluttautuivat. Naisilla kuitenkin hoitoalalle lähteminen oli tyypillisintä sekä vuonna 1995 että 1996, miehillä taas sähkötekniikka ja metsäkoneala olivat yleisimmät. Muutoin koulutusaloista löytyi esimerkiksi nuorisoohjaaja, artesaani, agrologi, maidonkäsittelijä ja hieroja sekä tietotekniikka-alojen ammatit. Koulutukseen lähtijöillä sekä vuonna 1995 että 1996 kahta lukuun ottamatta oli allergisperäinen ammattitauti (astma, nuha tai ihottuma). Tästä johtuen uuden ammattialan sopivuus myös allergioiden suhteen on merkityksellinen asia uutta ammattia ja koulutusta harkittaessa. 5.7 Viive kuntoutuspäätökseen Viiveellä kuntoutuspäätökseen tarkoitetaan sitä aikaa, joka on kulunut ammattitaudin ilmenemisvuodesta tai tapaturman sattumisvuodesta ammatillisen kuntoutuspäätöksen antamisvuoteen. Vuonna 1995 aloittaneilla tämä viive oli keskimäärin 4,2 vuotta ja vuonna 1996 aloittaneilla 3,1 vuotta. Näyttäisi siltä, että koulutuspäätökseen päästäisiin yhä nopeammin, viive on lyhentynyt hieman yli vuodella. Kuntoutujan kannalta tämä on hyvä asia; ammattitaudille altistavasta työstä poispääsy nopeutuu ja sitä kautta myös terveydentila kohenee ja työkyky paranee. Viive kuitenkin vaihteli suuresti aina neljästä kuukaudesta kahdeksaan vuoteen vuonna 1995 aloittaneilla ja kahdesta kuukaudesta yhdeksään vuoteen vuonna 1996 aloittaneilla. Molempina vuosina tuo maksimi aika oli tapaturman sattumisen vuoksi työkyvyn palauttamiseksi aloitettujen koulutusten tapaukset. Ammattitautien vuoksi kuntoutuspäätösten aikaansaamisen viive ilmenemisestä lukien vaihteli pisimmillään kuuteen ja seitsemään vuoteen. Näissäkin tapauksissa ammattitautiin sairastuneet yrittivät ensin jatkaa maatilalla entisen työn jatkamista suojautuneena ja

14 vasta myöhemmin sairausoireiden pahetessa päätös ammatilliseen kuntoutukseen lähtemisestä kypsyi. Viiveellä kuntoutuksen aloittamiseen ei sinänsä näyttäisi olevan merkitystä koulutuksen läpiviemiseen eikä työllistymiseenkään. Ainoastaan sitä kautta työllistyminen voi olla vaikeampaa koulutuksen päätyttyä, että ikä on korkeampi, koska vuosia on kulunut jo ennen koulutuksen aloittamista enemmän. 5.8 Työllistyminen Ammatillisen kuntoutuksen aloittaneiden sijoittumista työhön joko maatilalle uuden yrityksen myötä tai maatilan ulkopuoliseen työsuhteeseen tarkasteltiin Melassa käytössä olevien rekisteri- ja asiakirjatietojen perusteella. Tarkastelu ulottuu noin vuoden päähän koulutuksen päättymisestä. Vuonna 1995 aloittaneista vain yksi ei työllistynyt koulutuksen jälkeen tarkastelujakson puitteissa. Kolme jatkoi omin kustannuksin opiskelua ja kuusi työllistyi omaan tai puolison yritykseen, muut työllistyivät maatilan ulkopuoliseen työsuhteeseen joko väliaikaisesti tai vakinaisesti. Vuonna 1996 aloittaneista kaksi ei ollut työllistynyt tarkastelujakson aikana. Opiskelua jatkoi kuusi ja muut olivat työllistyneet joko osa-aikaisesti tai kokopäiväisesti. Työllistyneistä yksi oli aloittanut yrittäjänä maatilamatkailualalla. Työllistyminen opintojen jälkeen näyttää siis varsin hyvältä. Opiskelualan valinta on ollut onnistunut ja motivaatio korkea, sillä työllistyminen ei ole ollut riippuvainen opintojen pituudesta. Ei-työllistyneissä on sekä kolmen vuoden opiskelun päättänyt että puolen vuoden kurssin käynyt. VKK:n (Vakuutuskuntoutus ry) aineiston mukaan maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tapaturmavakuutuslain mukaisen ammatillisen kuntoutusprosessin päättyessä vuonna 1999 oli asiakkaista 73 prosenttia työllistynyt.

15 KUSTANNUKSET Tapaturmavakuutuslain mukaisen ammatillisen kuntoutuksen vaikuttavuutta mitataan myös taloudellisen panostuksen suhteessa. Tapaturmavakuutuslain nojalla kuntoutus on yksi korvausetuuden muoto. Ammatillisella kuntoutuksella tavoitellaan joko entisessä työssä jatkamista tai uuteen ammattiin siirtymistä. Tavoitteena on eläkkeelle siirtymisen sijaan työelämässä mukana pysyminen. Kansaneläkelaitos on useissa tutkimuksissaan seurannut kuntoutuksen kustannusten ja vaikutusten arviointia. Tällainen tutkimus on mm Tuomo Helan vuonna 2000 valmistunut Aslak-toiminnan kustannusten ja vaikutusten arviointitutkimus. Siinä kuntoutuksen vaikuttavuutta mitattiin laatupainotteisten elinvuosien hinnalla ja todettiin Aslakkuntoutuksella vaikutettavan naisiin enemmän kuin miehiin. Tässä tutkielmassani olen tehnyt kustannusvertailua ammatillisen kuntoutuksen kustannusten ja tapaturmavakuutuslain mukaisen eläkkeen pääoma-arvon välillä (Matan perusteet 13,17,20 ). Laskelma osoittaa 37 vuotiaan miehen osalta, että kolmen vuoden ammatillisen koulutuksen kustannukset koostuvat ansionmenetyskorvauksista ja kulukorvauksista. Ansionmenetyskorvaus eläkemenona on kolmen vuoden osalta keskimääräisen työtulon, mk vuodessa, (maatalousyrittäjien vakuutuksen työtulo, vuosityöansio) mukaan laskettuna mk ja koulutukseen liittyvät kulukorvaukset noin mk. Tapaturmavakuutuslain mukaisen eläkkeen pääoma-arvo 37 vuotiaalla miehellä on 100 prosentin mukaisena eläkkeenä mk ja 60 prosentin mukaisena eläkkeenä mk. Naisten vastaavat kustannussummat ovat hieman suuremmat, koska pääomituskertoimissa otetaan huomioon keskimääräinen elinikä, ja se on naisilla pidempi kuin miehillä. Koska kustannussäästö on ilmeinen ammatillisen kuntoutusprosessin läpikäyneillä verrattuna eläkekustannuksiin, voidaan vielä naisten kohdalla säästöä korostaa, sillä naisia oli koulutuksen aloittaneista 60 prosenttia. Naisten osuus ammatillisen kuntoutuksen aloittaneista on myöhemmin vähentynyt. Vuonna 1999 koulutuksen aloittaneista on naisia 45 prosenttia ja vuonna 2000 aloittaneista 40 prosenttia (Melan kuntoutusrekisteritieto 2000). Naisten osuus maatalousyrittäjien eläkelain mukaisista vakuutetuista on niinikään vähentynyt, vuonna 1995 naisia oli 40 prosenttia vakuutetuista ja vuonna ,6 prosenttia (Melan vakuutusrekisteritieto 2001).

16 KUNTOUTUSPROSESSIN KUVAUS Maatalousyrittäjän ammatillisen kuntoutusprosessin tai -polun tyyppikuvaus ei ole mitenkään vakiomuotoinen niin kuin ei kuntoutuksessa muutoinkaan. Valittavia polkuja voi olla useita tai sitten vain muutama, joista pitäisi valita kuntoutujan kannalta mielekkäin, motivoivin ja vielä tuloksellisuudeltaan sopivin. Edellä on jo painotettu niitä vaikeuksia ja kuntoutuksen esteitä, joita maatalousyrittäjän sitoutuneisuus sukupolvien työhön ja kahden työpaikan ylläpitäminen merkitsevät. Tämän aineiston ammatillisen kuntoutusprosessin suunnitteli ja valvoi loppuun saakka 60 prosentissa tapauksista VKK, Vakuutuskuntoutus ry. Muissa tapauksissa kuntoutusprosessista huolehdittiin Melasta käsin. Kuntoutusprosessi hoidetaan alusta loppuun saakka Melassa yleensä silloin, kun kuntoutujalla itsellään on melko selkeä käsitys siitä, minkälainen koulutussuunta voisi olla hänen kohdallaan sopiva, ja jos se on sopiva myös ammattitaudin tai tapaturmavamman aiheuttamien rajoitteiden puolesta. Muissa tapauksissa pyydetään Vakuutuskuntoutus VKK:lta lausuntoa kuntoutusmahdollisuuksista ja kuntoutusprosessin läpiviemisestä. Tapaturmavakuutuslain mukaisen korvauskäsittelyn yhteydessä kuntoutuksen aloitteentekovelvollisuus on Melalla. Kuntoutusta ryhdytään selvittämään tapaturma- ja ammattitautitapauksissa asiakirjojen, lääkärinlausuntojen ja vakuutetun työskentelyolosuhdetietojen perusteella. Asiakkaaseen, vakuutettuun ollaan yhteydessä sekä puhelimitse että kirjeitse. Joskus tarvitaan lääketieteellisiä lisäselvityksiä asiakkaan työkyvyn selvittämiseksi, joskus taas työklinikka- ja ammatinvalintahenkilöstön tekemiä tutkimuksissa asiakkaan kuntoutusmahdollisuuksista. Joskus voi asiakkaalla itselleen olla selkeä tavoite siitä, miten hän voisi edetä ammatillisen kuntoutuksen polulla. Tällöin motivoituminen on yleensä hyvää ja kuntoutus etenee sujuvasti. Tässä on kuvattu erään tyypillisen asiakkaan ammatillinen kuntoutusprosessi. Kyseessä on vuonna 1964 syntynyt naishenkilö Keski-Pohjanmaalta. Hänellä todettiin lehmänepiteelin aiheuttama ammattitauti, astma, lokakuussa Keväällä 1990 Melasta annettiin tästä korvauspäätös ja myös moottoroitu hengityksensuojain apuvälineeksi, jonka turvin hän voisi jatkaa entistä työtään lypsykarjataloudessa. Hänelle kustannettiin hengityselinsairaille kohdistettu sopeutumisvalmennuskurssi Merikosken kuntoutuskeskuksessa syksyllä Tällöin aloitettiin myös ammatillisen kuntoutusmahdollisuuksien selvittely ja painotettiin tilan ulkopuolelle kouluttautumisen vaihtoehtoa, jolloin hän pää-

17 sisi ammattitaudin aiheuttamista altisteista pois, mikä olisi työkyvyn säilymisen kannalta tärkeää. Kuntoutusasian käsittelyä pyydettiin tässä vaiheessa VKK:lta. Siellä erilaisia vaihtoehtoja asiakkaan kanssa käytiin läpi, mutta mihinkään konkreettiseen suositukseen ei päästy, koska asiakkaalla oli tuolloin kolme pientä lasta ja koulutukseen lähteminen tuntui ylivoimaiselta. Ammatillista kuntoutusta ei tällöin voitu aloittaa ja asiakas jatkoi entistä, ammattitaudin kannalta altistavaa työtään. Kahden ja puolen vuoden kuluttua, keväällä 1995 asiakas otti yhteyttä Melan korvauskäsittelijään ja kertoi, että heidän maatilallaan on nyt remontoitu karjatalousrakennus siinä määrin, että puoliso kykenee hoitamaan karjan yksinkin ja toisaalta lapset ovat varttuneet niin paljon, että hän voisi nyt lähteä ammatilliseen uudelleenkoulutukseen. Kuntoutusasia lähettiin uudelleen VKK:lle ja siellä päädyttiin suosittamaan asiakkaan kuntoutumispoluksi kaksivuotista ravitsemusteknikkokoulutusta. Ammatinvalinnanohjauksen ja asiakkaan oman aktiivisuuden perusteella koulutusala löytyi melko nopeasti ja oli realistinen toteuttamisen kannalta. Hän aloitti kyseisen koulutuksen syksyllä 1995 ja valmistui ravitsemusteknikoksi keväällä Hän työllistyi syksyllä ammattioppilaitoksien opettajien sijaisuuksien hoitamisessa. Sen jälkeen hän on perustanut oman pitopalveluja lounasruokalayrityksen. Haastattelin kyseistä kuntoutujaa tammikuussa 2001 ja kysyin hänen mielipiteitään tuon ammatillisen kuntoutusprosessin onnistumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Hän mainitsi saaneensa sekä VKK:n että Melan taholta koko ajan riittävästi tukea ja tietoa koulutusmahdollisuuksista. Samoin hän sanoi olevansa koko ajan tietoinen siitä, miten ja mitä tapaturmavakuutuslain mukaisia korvauksia hänelle maksetaan. Allerginen hengityselinsairaus ja maatalouden epävarma tulevaisuus tuolloin 90-luvun alkupuolella saivat hänet tekemään sen päätöksen, että koulutus muuhun ammattiin on hänelle parempi vaihtoehto kuin altistavan työn jatkaminen. Nyt kun hän on pois altistavasta työstä, hän on voinut vähentää astmalääkitystään huomattavasti. Hän on hyvin tyytyväinen kuntoutusprosessin onnistumisesta kohdallaan ja kokee tämänhetkisen työkykynsä hyväksi.

18 JOHTOPÄÄTÖKSET Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteiden vaikuttavuutta ja kartoittaa kuntoutusprosessin onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Selvityksen kohteena olivat ne maatalousyrittäjät, joilla oli ammattitaudin tai tapaturmavamman vuoksi työkyvyn rajoitteita jatkaa entisessä maatalousammatissaan. Tutkimusaineisto koostui niistä maatalousyrittäjistä, jotka olivat vuonna 1995 tai 1996 saaneet myönteisen kuntoutusta koskevan korvauspäätöksen ja aloittaneet kyseisinä vuosina ammatillisen kuntoutuksen. Kuntoutuskeinoina olivat ammatillisen kurssin käyminen, työkokeilu tai opiskelu ammattioppilaitoksessa. Selvityksessä kävi ilmi, että maatalousyrittäjistä ammatillisen kuntoutuksen aloittivat naiset useammin kuin miehet. Koulutuksen alkaessa naiset olivat keskimäärin 36,8 vuotiaita ja miehet 37,5 vuotiaita. Työhönsijoittumisikä muodostuu näin ollen melko korkeaksi, kun koulutus kestää useimmiten kaksi tai kolme vuotta. Työhönsijoittuminen oli kuitenkin varsin hyvää, sillä tutkimusjoukosta vain kolme ei ollut työllistynyt opintojen jälkeen seuraavan vuoden aikana. Yhdeksän henkilöä jatkoi vielä opintoja tarkastelujakson aikana. Kyseisenä aikana oli 77 prosenttia työllistynyt joko osittain tai kokopäiväisesti. Myös muualla tehdyissä vastaavanlaisissa selvityksissä on kuntoutusprosessin läpikäyneiden työllistymisprosentit olleet varsin korkeita. Esimerkiksi Kunnallisen eläkelaitoksen vuonna 1999 ammatillisen kuntoutusohjelman päätti runsaat 300 asiakasta ja heistä noin 80 prosenttia palasi ansiotyöhön. ssani koulutuksen pituudella ei näyttänyt olevan merkitystä opintojen jälkeiseen työllistymiseen, enemmän merkitsi koulutusala ja työpaikkojen läheisyys. Opintojen keskeyttämistä ei esiintynyt. Ammattitaudin ilmenemisestä tai tapaturman sattumisajankohdasta aika ammatillisen kuntoutuksen korvauspäätökseen vaihteli suuresti. Keskimäärin tuo viive oli 3,5 vuotta, mutta vaihteli kahdesta kuukaudesta aina yhdeksään vuoteen. Pisimmät viiveet olivat tapaturmavammojen aiheuttamissa vahingoissa, niissä vamman hoidolliset vaiheetkin veivät aikaa enemmän kuin ammattitautitapauksissa.

19 Tähän viiveeseen vaikuttavat kuntoutujan, maatalousyrittäjän kohdalla myös monet työpaikkasidonnaisuustekijät ja se, että maatila on useimmiten kahden henkilön työpaikka. Jos toisen yrittäjän työkyvyn säilyminen vaatii ammatillisen kuntoutuksen keinojen toteuttamista ja opiskelua sekä siirtymistä työhön maatilan ulkopuolelle, vaatii se toiselta yrittäjältä työjärjestelyjä ja uutta asennoitumista tilanteeseen. Kuntoutuspalveluiden ohjaajien on tämä seikka huomioitava kuntoutussuunnitelmia laadittaessa. Kuntoutustoimenpiteiden onnistumiseen vaikuttavat yksilön kokema kuntoutustarve ja kuntoutustahojen samansuuntainen toiminta. Kustannusvertailussa kävi selkeästi ilmi se, että kuntoutus on taloudellisesti kannattavaa. Ammatillisen kuntoutuksen kustannukset ovat vain noin kolmasosa siitä, mitä tapaturmavakuutuslain mukaisen eläkkeen pääoma-arvon suuruus on. Ammatillisen kuntoutuksen hyöty kuntoutujan näkökulmasta on hänen työkykynsä ja elämänlaatunsa paranemisessa. Hän voi lopettaa työkykyään rajoittavan, altistavan työn maatilalla ja suuntautua uuteen ammattiin. Kuntoutuja voi tällöin kokea elämänlaatunsa kohenevan ja ammatillinen kuntoutus on ollut se prosessi, joka on antanut hänelle mahdollisuuksia oman elämän hallinnan tunteen kasvamiseen.

20 LIITE