BOFIT Venäjä-ennuste

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BOFIT Venäjä-ennuste 2012 2014"

Transkriptio

1 BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos

2 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL Helsinki Puh: Fax: BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä Tietojen oikeellisuus ja vastuun rajoitus Suomen Pankin verkkopalvelun tiedot perustuvat luotettaviin lähteisiin. Osaa materiaalista päivitetään säännöllisesti. Teknisistä syistä verkkopalvelussa olevan tiedon oikeellisuutta, muuttumattomuutta ja ajantasaisuutta ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa voida taata. Suomen Pankki ei vastaa mistään verkkopalvelun käytöstä mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta. Suomen Pankki varaa oikeuden milloin tahansa muuttaa ja poistaa verkkopalvelussa olevaa aineistoa, joko osittain tai kokonaan. Verkkopalvelussa olevaa aineistoa saa vapaasti lainata, mutta lähde on mainittava. Palveluun voi myös tehdä linkkejä omilta sivuilta. On kuitenkin muistettava, että vastuu linkin ajantasaisuudesta on linkin tekijällä.

3 BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste Venäjän talouden ja tuonnin elpyminen syvästä taantumasta jatkui viime vuonna. BKT kasvoi 4,3 % ja tuonti lisääntyi yli viidenneksellä. Kului kuitenkin kolme vuotta ennen kuin Venäjän tuotanto ja tuonti saavuttivat loppuvuonna 2011 taantumaa edeltäneen vuoden 2008 huipputasonsa. Talouden elvyttyä sen kasvun ennustetaan vuosina jatkuvan noin 3,5 prosentin vauhdilla ja tuonnin lisääntyvän edelleen noin 7 % vuodessa. Yksityisen kulutuksen ja investointien kasvun arvioidaan notkahtavan hieman tänä vuonna ulkoisten ja sisäisten epävarmuuksien johdosta mutta elpyvän ensi vuonna. Ennustejakson loppua kohti talouden kasvun ennakoidaan hidastuvan, sillä öljyn hinnan ei oleteta nousevan. Venäjän viennin määrän ennakoidaan kasvavan hyvin hitaasti, sillä öljyn ja öljytuotteiden viennin kasvu näyttää näillä näkymin loppuneen. Venäjän talous on elpynyt, kasvu hidastuu Venäjän talouden elpyminen vuoden 2009 syvästä taantumasta jatkui vuonna Piristyttyään loppuvuonna BKT kasvoi 4,3 % eli samaan tahtiin kuin vuonna 2010 ja saavutti loppusyksyllä edellisen, vuoden 2008 huipputasonsa. Yksityisen kulutuksen kasvu yltyi lähes 6,5 prosenttiin, ja investointien kasvutahti pysyi loppuvuoden virkoamisensa ansiosta 6 prosentissa. Julkinen kulutus elpyi niin ikään mutta kasvoi alle prosentin. Viennin määrän kasvu hidastui vain prosenttiin, sillä öljyn ja öljytuotteiden vienti supistui muutaman prosentin. BKT:tä nosti tuntuvasti maatalouden toipuminen edellisen vuoden romahduksesta, jopa selvästi yli pudotusta edeltäneen tason. Muu talous kasvoi alle 4 %. Tuonnin toipuminen erittäin syvästä pudotuksesta jatkui nopeana. Tuonti lisääntyi yli viidenneksellä ja ylsi vuoden lopulla jo lähelle vuonna 2008 saavuttamaansa huippua. Venäjän päävientihyödykkeiden öljyn, öljytuotteiden, kaasun ja metallien hinnat nousivat voimakkaasti vuoden 2009 alusta kevääseen 2011 saakka, ja kaasun kallistuminen jatkui tavanomaisen viiveen johdosta hieman sen jälkeenkin. Kokonaisuutena Venäjän vientihinnat nousivat vuosien aikana yli 60 %. Tämä on kuitenkin tukenut talouden nousua melko vähän verrattuna taantumaa edeltäneeseen aikaan, sillä valtio on kanavoinut öljystä, öljytuotteista ja kaasusta saamiaan merkittäviä verotuloja talouteen edelleen pidättyväisemmin kuin ennen lamaa. Lisäksi pääoman nettovirtaus pois Venäjältä jatkui koko viime vuoden ajan, mikä on poikkeuksellista korkean öljyn hinnan aikaan. Yritysten sosiaaliverojen merkittävä korotus vuoden 2011 alussa rasitti yritysten toimeliaisuutta jonkin verran. Tänä vuonna BKT:n kasvun arvioidaan notkahtavan 3,7 prosenttiin johtuen maailmantaloudessa sekä Venäjällä vallitsevista epävarmuuksista. Kasvutahtia hidastaa myös se, että maatalous ei anna viime vuoden kaltaista poikkeuksellista sysäystä. Kasvua tukee jonkin verran yritysten sosiaaliverojen alentaminen tämän vuoden alussa. Ensi vuoden talouskasvua alkavat tukea epävarmuuksien lieventyminen sekä talouskasvun ja kaupan elpyminen maailmalla. Venäjän epävarmuudet lieventyvät siinä määrin kuin maaliskuussa pidettyjen presidentinvaalien jälkeiset toimintalinjat alkavat seljetä. Toisaalta öljyn hinnan oletetaan laskevan, noin 10 % nykytasolta ennustejakson aikana. Se rajoittaa kasvun ensi vuonna tämän vuoden tahtiin. 1

4 Kotimaisen kysynnän kasvu hidastuu, viennin kehitys muodostunee vaimeaksi Yksityinen kulutus pysyy ennustejaksolla keskeisenä Venäjän tuotannolle ja tuonnille. Luottamusindikaattoreiden mukaan kuluttajien odotukset oman taloudellisen tilanteensa paranemisesta lähiaikoina tasaantuivat viime vuoden loppua kohden mutta eivät ole heikentyneet. Kulutuksen kiihtyneen kasvun odotetaan hidastuvan hieman tänä vuonna ja vähitellen myös seuraavina vuosina. Yksityisen sektorin palkkojen nousun arvioidaan voivan ylittää tuottavuuden nousun, mutta melko maltillisesti. Palkkojen nousua tukee työttömyyden väheneminen, joka voi jatkua edelleen jossakin määrin. Armeijan ja sisäisen turvallisuuden elinten suuret palkankorotukset tämän vuoden alussa antavat tuntuvasti lisää ostovoimaa. Kaiken kaikkiaan viime vuonna hyväksytyt valtiontalouden linjaukset vuosille kaavailevat julkisen sektorin palkkasumman nousevan vain inflaation tahtiin mutta eläkkeiden nousevan reaalisesti muutaman prosentin vuodessa. Vaalikampanjansa aikana pääministeri Putin kuitenkin lupaili myös huomattavia julkisen sektorin palkkojen korotuksia lähivuosille. Inflaation hidastuminen noin 6 prosenttiin viime vuoden lopussa tukee ostovoimaa. Inflaation arvioidaan hidastuvan vähitellen mm. siksi, että tarve ruplan vahvistumista ehkäiseviin mutta inflaatiota tukeviin keskuspankin valuuttaoperaatioihin on vähentynyt. Tänä vuonna inflaatio on poikkeuksellisen hidasta, sillä energian hallinnollisesti säädeltyjä vähittäishintoja nostetaan tavallista vähemmän ja myöhemmin eli vasta kesällä eikä vuoden alussa. Kotitalouksien luotonoton nopea kasvu voi hidastua, sillä alle vuoden pituisten luottojen reaalikorot ovat nousseet harvinaisen korkeiksi (luottojen nimelliskorot ovat nousseet viime kesästä alkaen samaan aikaan, kun inflaatio on hidastunut). Julkisen kulutuksen kasvun odotetaan kolmen vaisun vuoden jälkeen piristyvän jonkin verran, sillä julkisen talouden menot ovat lisääntymässä varsin nopeasti ja julkiset investoinnit ovat talousministeriön ennusteen mukaan kehittymässä heikosti. Vaalilupaukset ja uuden asevarusteluohjelman käynnistyminen saattavat muuttaa asetelmaa, jos budjettituloille keskeinen öljyn hinta laskee oletetusti eikä valtiontalouden nykyisiä vajekaavailuja (1 2 % BKT:stä) haluta väljentää. Viranomaiset pohtivat, mitä veroja voitaisiin korottaa yritysten sosiaaliverojen alennuttua tämän vuoden alussa. Viennin määrän arvioidaan kasvavan hitaasti (vienti on yli 30 % BKT:stä). Viranomaiset ovat alentaneet raakaöljyn ja öljytuotteiden lähivuosien vientiarvioitaan entisestään: Öljyn viennin ennakoidaan pysyvän vuosina ennallaan ja öljytuotteiden viennin vähenevän, sillä öljytuotteiden kotimaisen kulutuksen kasvu ylittää niiden tuotannon kasvun reippaasti. Siten Venäjä ei enää hyödy öljyn vientimääränsä puolesta maailmantalouden elpymisestä. Odotukset maakaasun ja muiden perushyödykkeiden viennin kasvusta paikkaavat heikkoa näkymää. Yritysten investointien kasvu hidastunee tänä vuonna epävarmuuksien keskellä. Tuotantokapasiteetin käyttöaste on melko lähellä taantumaa edeltänyttä tasoa, mutta muutoin investointihalut lienevät laimeita ensi talveen asti. Lisäksi myös yritysten pankkiluottojen nimelliskorot ovat nousseet hieman viime syksystä alkaen. Pääoman nettovirtaus Venäjältä voi jatkua tänä vuonna riippuen siitä, lieventyykö kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden epävarmuus tarpeeksi, sekä siitä, missä määrin tänä keväänä nimitettävä uusi hallitus tarttuu investointi-ilmapiiriä parantaviin toimiin. Investointien odotetaan epävarmuuksien lieventyessä piristyvän vuosina

5 Tuonnin kasvutahti palautuu tavanomaiseksi Tuonnin voimakas virkoaminen taantuman pohjasta on rauhoittunut, ja kasvun odotetaan olevan noin 7 % vuodessa eli huomattavasti hitaampaa kuin ennen taantumaa. Toisaalta tämä tuonnin kasvutahti vastaa lähes sellaista talouden tuontialttiutta, joka vallitsi taantumaa edeltäneinä vuosina. Tuonnin osuus BKT:stä on jo yhtä suuri kuin ennen taantumaa, eikä sen odoteta nousevan nykyisestä. Ruplan reaalikurssin odotetaan pysyvän ennallaan tai vahvistuvan vain lievästi, sillä vaihtotaseen ylijäämän supistuminen vähentää ruplan nimelliskurssin vahvistumispaineita. Ylijäämän arvioidaan supistuvan nollaan ennustejakson aikana. Nettopääomavirran kääntyminen takaisin Venäjälle vuosina aikaansaisi osaltaan ruplan vahvistumispaineita. Reaalikurssiin vaikuttava inflaatio on ollut Venäjällä kauppakumppanien inflaatiota nopeampaa mutta ero poistui viime vuoden aikana Venäjän inflaation hidastuessa. Riskejä kotimaassa ja ulkomailla Venäjän talouden ennusteriskit ovat valtaosin alasuuntaisia. Vaikka maailmantalouden kehitys ei muodostuisi ennusteen peruslinjaa heikommaksi, venäläisten kuluttajien toistaiseksi suhteellisen hyvä luottamus voi heikentyä. Yritysten investointeihin sisältyy arvioitua syvemmän notkahduksen riski, jos epävarmuudet maailmalla ja kotimaassa eivät hellitä tämän vuoden mittaan. Viennin määrä voi kasvaa ennakoitua heikommin, jos keskeiset kansainväliset arviot Venäjän öljyntuotannon kääntymisestä lievään laskuun käyvät toteen. Jos maailmantalouden ennustettua suurempi notkahdus pudottaisi öljyn hintaa tai rahoitusmarkkinoiden epävarmuus lisääntyisi, se vaikuttaisi nopeasti Venäjään. Maan johdon voi tarpeen vaatiessa odottaa ryhtyvän toimeliaaseen talouden elvytykseen, kuten edellisen laman aikana. Valtiolla on vararahastoja ja velkaantumisvaraa (nettomääräisesti valtio on lähes velaton). Lisäksi valtio voi ohjata keskuspankkia, ja valtion pankkeja on mahdollista opastaa ostamaan valtion velkakirjoja sekä luotottamaan yrityksiä ja kotitalouksia. Venäjän BKT:n ja tuonnin määrän kasvu ja BOFIT-ennuste , % e 2013e 2014e BKT 8,5 5,2-7,8 4,3 4,3 3,7 3,7 3,4 Tuonti Lähteet: Venäjän tilastokekus (Rosstat), BOFIT-ennuste vuosiksi

6 Venäjän BKT:n kasvu (%) sekä kysyntäerien ja tuonnin osuudet kasvusta (%-yksikköä) Kulutus Kiinteät investoinnit Vienti Varastokysyntä+tilastovirhe Tuonti BKT:n kasvu % Lähteet: Venäjän tilastokeskus (Rosstat), BOFIT-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013

BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013

BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2012 2014 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2013 2015 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste 2014 2016

BOFIT Venäjä-ennuste 2014 2016 BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2014 2016 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2018 2020 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2018 2020 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 010 831 2268 Fax: 010 831 2294 bofit@bof.fi Tietojen

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 09 183 2268 bofit@bof.fi Tietojen oikeellisuus

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2013 2015 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Kiina-ennuste

BOFIT Kiina-ennuste BOFIT Kiina-ennuste 29.9.2010 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 010 831 2268 Fax: 010 831 2294 bofit@bof.fi

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu

Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden

Lisätiedot

Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos. BOFIT Venäjä-ennuste 2014 2016 BOFIT Venäjä-ryhmä

Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos. BOFIT Venäjä-ennuste 2014 2016 BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2014 2016 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste 2015 2017

BOFIT Venäjä-ennuste 2015 2017 BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2015 2017 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2016 2018 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

BOFIT Kiina-ennuste 2011 2013

BOFIT Kiina-ennuste 2011 2013 BOFIT Kiina-ennuste 22.9.2011 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 010 831 2268 Fax: 010 831 2294 bofit@bof.fi

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste 2010 2012

BOFIT Venäjä-ennuste 2010 2012 BOFIT Venäjä-ennuste 25.3.2010 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 010 831 2268 Fax: 010 831 2294 bofit@bof.fi

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste 2015 2017

BOFIT Venäjä-ennuste 2015 2017 BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2015 2017 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin

Lisätiedot

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019 EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

BOFIT Kiina-ennuste

BOFIT Kiina-ennuste BOFIT Kiina-ennuste Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 010 831 2268 Fax: 010 831 2294 bofit@bof.fi Tietojen

Lisätiedot

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa

Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit

Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

BOFIT Kiina-ennuste

BOFIT Kiina-ennuste BOFIT Kiina-ennuste Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 010 831 2268 Fax: 010 831 2294 bofit@bof.fi Tietojen

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste

BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ennuste 25.3.2009 BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2009-2011 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta

Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel 5. marraskuuta 2013 Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta Viime kuukausina on ollut näkyvissä rohkaisevia merkkejä

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden

Lisätiedot

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.

Lisätiedot

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki

Venäjän kehitys. Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki Venäjän kehitys Pekka Sutela Pellervon Päivä 2016 Helsinki 7.4.2016 Pekka Sutela 1 Talous: Ennustajat ovat yksimielisiä lähivuosista Kansantulon supistuminen jatkuu vielä tänä vuonna Supistuminen vähäisempää

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA 3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä

Lisätiedot

Suomen talous korkeasuhdanteessa

Suomen talous korkeasuhdanteessa Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Venäjän talouden näkymät

Venäjän talouden näkymät Venäjän talouden näkymät Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Journalistiseminaari Helsinki 9.1.1 Vesa Korhonen Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 1 1 Talous 1 16... Talouteen kasautunut rasitteita.

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot

Venäjän kasvu vaatii muutakin kuin energiaa

Venäjän kasvu vaatii muutakin kuin energiaa Venäjän kasvu vaatii muutakin kuin energiaa BOFIT Venäjä-tietoisku 13.5.213 Ohjelma Tilaisuuden avaus Seppo Honkapohja, pankinjohtaja Venäjän kasvu hidastuu Iikka Korhonen, tutkimuspäällikkö Venäjä hakee

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia

Lisätiedot

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus

Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina

Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Komissio ennustaa taloudelle nollakasvua vuosina 2011 2013 Bryssel 10. marraskuuta 2011 EU:n talouden elpyminen on pysähtynyt. Voimakkaasti heikentynyt luottamus vaikuttaa

Lisätiedot

SUOMEN TALOUDEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Suhdanneseminaari 2.4.2014 / toimitusjohtaja Harri Sailas

SUOMEN TALOUDEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Suhdanneseminaari 2.4.2014 / toimitusjohtaja Harri Sailas SUOMEN TALOUDEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Suhdanneseminaari 2.4.2014 / toimitusjohtaja Harri Sailas SUOMEN TALOUDEN TUNNETUT HAASTEET Talouden pitkittynyt lama Vientiteollisuuden vakavat vaikeudet Kilpailukyvyn

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Maailmantalouden vauhti kiihtyy?

Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Metsänomistajan talvipäivä, 30.1.2010 Timo Vesala, Rahoitusmarkkinaekonomisti timo.vesala@tapiola.fi, 09-4532458 3.2.2010 1 Agenda 1. Taloushistoria n.1980 2007 viidessä

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia

Talouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Talouden näkymät 2010-2012: Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Euro & talous erikoisnumero 2/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Ennusteen yleiskuva 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen

Lisätiedot

Maailman taloustilanne ja Lapin matkailu

Maailman taloustilanne ja Lapin matkailu Maailman taloustilanne ja Lapin matkailu 30.9.2009 Maailmantalous on elpymässä Entisten tuotantomäärien saavuttaminen vie aikaa Velkaelvytys ajaa monen maan julkisen sektorin rahoituskriisiin MAAILMANTALOUS

Lisätiedot

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1 Avain Suomen velkaongelmien ratkaisuun: uskottava kasvustrategia Sijoitusmessut 2014, Tampere-Talo Ekonomisti Timo Vesala, YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja 28.3.2014

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

BOFIT Kiina-ennuste 2009-2011

BOFIT Kiina-ennuste 2009-2011 BOFIT Kiina-ennuste 25.3.2009 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki Puh: 010 831 2268 Fax: 010 831 2294 bofit@bof.fi

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki Suhdannekatsaus Pasi Kuoppamäki 6.10.2015 2 Maailmantalous kasvaa keskiarvovauhtia mutta hitaampaa, mihin ennen kriisiä totuttiin Ennusteita Kehittyvät maat heikko lenkki kaikki on tosin suhteellista 3

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 12.10.1998

TALOUSENNUSTE 12.10.1998 TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?

Lisätiedot

Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys

Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys Palkkojen muutos ja kokonaistaloudellinen kehitys Jukka Railavo Suomen Pankki 10.12.2013 Palkkalaskelmia yleisen tasapainon mallilla Taloudenpitäjät tekevät päätökset preferenssiensä mukaisesti. Hintojen

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotitalouksien taantuma syvenee Mara-alan ahdinko jatkuu MaRan tiedotustilaisuus 25.6.214 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Käänne hitaaseen kasvuun loppuvuonna

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin

Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel/Strasbourg 25. helmikuuta 2014 Talouden elpyminen pääsemässä vauhtiin Euroopan komissio on tänään julkistanut talven 2014 talousennusteensa. Sen mukaan talouden

Lisätiedot

Markkinaselvitys Venäjän elintarvikemarkkinoista

Markkinaselvitys Venäjän elintarvikemarkkinoista Markkinaselvitys Venäjän elintarvikemarkkinoista Venäjän markkinapotentiaali ja asiakasryhmät Venäjän markkinat kasvavat erittäin nopeasti. Elintarvikkeiden vähittäismyynnin arvo on noin puolet kaikkien

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola

Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista Hannu Viertola Suomen Pankki Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 29.1.2015 Sisällys 1 Johdanto 2 Vuosityöajan pidentämisen dynaamisista vaikutuksista

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti

Lisätiedot

MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN

MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN Ei julkisuuteen ennen 26.9.2012 klo 10.00 TIEDOTE SUHDANNE 2012/2: MAAILMANTALOUDEN KÄÄNNE LYKKÄYTYY SUOMEN KASVU JÄÄ TÄNÄ VUONNA 0.5 PROSENTTIIN Eurokriisin pitkittyminen lykkää maailmantalouden elpymistä,

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos

Lisätiedot

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja T i e d o t e Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa to 24.9.2009 klo 10.15 SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009 Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

Lisätiedot