Lounaismaan OP / Kesäduunipaikat 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lounaismaan OP / Kesäduunipaikat 2014"

Transkriptio

1 Lounaismaan OP / Kesäduunipaikat 2014 Yhdistys Tehtäväkuvaus Työpaikan sijainti Työpaikkojen määrä Angelniemen Ankkuri Pihakartan piirtämistä ja kiintorastiverkoston toteuttamista Vuohensaareen ja Kokkilaan Eläimistä elinvoimaa Avustamista eläinten hoidossa ja pienimuotoisissa ryhmätoiminnoissa FC Halikko Forssan Koripojat Forssan Salama Valmentajien avustamista ohjaustehtävissä, pallokoulussa ja turnaustapahtumissa sekä muita seuratoiminnan tehtäviä Toimistotöitä ja koripallovalmennusta mikro- ja miniikäisille Yleisurheilukoulun ohjaaminen ja lapsien leikittäminen FoSu Kioskin pito Saaren kansanpuisto, Tammela Halikon Vanhustenkotiyhdistys Kansalaisten kasvilenkkiyhdistys Kesäisen toiminnan ja yhdessäolon järjestämistä talon asukkaille ja asiakkaille yhdessä muun henkilökunnan kanssa Luontoretken opastajan avustamista sekä kuva- ja gpshavaintojen viemistä tietojärjestelmiin Angelniemi 2 Sovitusti kesän alussa Forssa 2 sovitusti kesän Halikko 3 sovitusti kesän, jopa Ajankohta Yhteyshenkilö Erityistoiveet hakijalle Elina Kivelä, elina.kivela@opettaja.fi, p Tuula Forsblom, tuula.forsblom@gmail.com, p Merja Stenholm, stenholm.merja@gmail.com p Forssa 2 kesäkuun alku Arja Kotavuo, arja.kotavuo@fokopo.net Forssa 4 sovitusti kesän 4 sovitusti kesän Halikko ja Somero 2 sovitusti kesäkuussa Jukka Kilpinen, jukka.kilpinen@forssansalama.fi, p Jouko Lehtonen, jouko.lehtonen@messu.com, p Jukka Rantanen, jukka.rantanen@fosu.fi, p Päivi Koivisto, paivi.koivisto@tammilehdon.fi, p. (02) Eija Laine, eija.laine@surffi.net, p Toivotaan jalkopallotaustaa

2 Kisko-Seura Letkun kyläyhdistys Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys Taidenäyttelyn valvonta, tilaisuuksien lippuvarausten vastaanotto, seuran tuotteiden myynti, kesätapahtumien järjestämisessä avustaminen, museon valvonta ja matkailijoiden avustaminen Elämysmessujen esitteiden tekoa ja jakoa, paikkojen kunnostusta, messuosaston suunnittelua ja opastusta, messuoppaana toimimista Museoapulaisen tehtävät (kirjaston ja varaston järjestelyä, museopäivystystä) Kisko 3 sovitusti kesän Letku 2 sovitusti kesän Forssa 1 sovitusti heinäkuussa Jaana Shelby, j.shelby@ebaana.net, p Eija Laine, eijaliisa.laine@gmail.com Antero Suoranta, p Toivotaan palvelualttiutta, aloitekykyä, kohtalaista englannin kielen taitoa ja tavanomaisten tietotekniikkaohjelmien hallintaa Lounais-Hämeen Musiikkipäivät Lounais-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset Kotisivujen päivitystä, sosiaalisen median luontia ja arkistointia, tapahtumien järjestämisessä avustamista Toimistotöitä sekä avustamista vertais- ja virkistystoiminnassa Tammela 1 sovitusti kesän Forssa 2 sovitusti kesän Matkun kyläyhdistys Kesäkioskin pito, kylätalon sisä- Matku 2 sovitusti kesän ja ulkotilojen siistinä pitäminen, mahdollisesti myös kerhojen pitämistä ja muuta pientä myyntityötä (adressit,postimerkit jne.) Mesuca Basket MLL Hajala Toimistotöitä, anomusten laatimista, laskutusta, postitusta, varustevaraston inventointia, siivousta Saunan lämmitystä, varsinaisen uimaopettajan avustamista vedessä, lasten saattamista saunaan, valvomista saunassa ja siivousta Salo 3 sovitusti kesän Hajala, Myllytyry 1 sovitusti alkaen Marjo Kanerva, p Tuula Forsblom, tuula.forsblom@gmail.com, p Riikka Viljanen, p Ari Mäenpää, ari.maenpaa@mesuca.fi, p Paula Salo, p Mopo tai muu toivottavaa kulkemisen helpottamiseksi, ei koira- tai kissa-allergiaa Edellytetään kiinnostusta lasten kanssa työskentelyyn, uimataitoa ja valmiutta olla vedessä opettajan apuna

3 MLL Halikko MLL Perniö MLL Pertteli MLL Somero MLL Särkisalo MTK Kuusjoki Muurlan Vihuri Lasten peuhupaikan kokoaminen ja pois kerääminen, lasten leikkihetken pitäminen ja tilan valvonta Kesäkerhon vetäjän avustaminen (ulkoilua lasten kanssa, kerhon askareissa auttamista) Kesäpuistotoiminnan ohjaaminen Leikkipuistotyöntekijän tehtävät Päivätoiminnan ohjaajavalvoja Särkisalon leikkipuisto Maatiloilla tehtäviä piha- ja puutarhatöitä, maalausta, hukkakauran kitkentää ym. Lasten ohjaamista urheilukentällä, uimarannan siivousta ja huoltotöitä seuran kerhohuoneella sekä liikuntatapahtumein järjestelyä Halikko 2 syksyllä Virpi Wiman, virpi.wiman@gmail.com, p Perniö Anne Lyhde-Tallqvist, anne.lyhdetallqvist@salo.fi, p Pertteli 2 sovitusti kesäkuussa Somero 4 sovitusti kesäkuussa Minna Mustonen, p Virpi Simola, virpi.simola@somero.fi, p Niina Olander, mll.sarkisalo@gmail.com, p Kuusjoki Esa Lindroos, esa.lindroos@kolumbus.fi Muurla 1 sovitusti Satu Jaatinen, satu.jaatinen@salo.fi, p Peuhupäivä kerran viikossa sunnuntaisin, n. 2 tuntia kerrallaan Toivotaan vastuuntuntoisuutta, omaaloitteisuutta, ulospäinsuuntautuneisuutta ja kekseliäisyyttä Perniön Urheilujat / koripallo Pitkäjärven Taide ja Kulttuuri Naarjärven uimalan hoito (saunan lämmitystä, rantaalueen siivoamista, sauna- ja wc-tilojen puhdistusta, lipun myyntiä, kioskin hoitoa) Näyttelyavustajan työ (siivousta, lipunmyyntiä, opastusta ym.) Naarjärvi, Perniö 3 sovitusti kesäelokuun Pyöli 4 sovitusti kesäheinäkuussa Pekka Leikkonen, pekka.leikkonen@kolumbus.fi, p Antero Kare, kivimeijeri@gmail.com, p

4 Riihivalkaman koulualueen kylät Riihivalkaman koulualueen kylien kohteiden valokuvausta, kotisivujen päivitystä, sosiaalisen median luontia sekä arkistointia Riihivalkama, Tammela Rikala-Seura Kesäkahvilan pito Vanha Turuntie 1326, Hajala Rikala-Seura Roller-PEPE Salo - Lasten laulukaupunki ry Salon 4H-yhdistys Kievarimuseon aukipitäminen ja opastukset Myyntityötä Someron jäähallin kahviossa sekä lipunmyyntiä ja siivousta Tapahtuman järjestelyiden avustaminen (lavasteiden rakentamista, tavaroiden roudaamista, asiakaspalvelua, siivousta ym.) Viestintätehtäviä mm. sosiaalisessa mediassa, 4Htoiminnan mainostusta, toimistotöitä sekä mahdollisesti muita tehtäviä (esim. lannoite- ja siemensäkkisekä ja metalliromukeräystä) Halikon museo, Kirkkotie 7, Halikko 1 sovitusti kesäkuun alussa 2 sovitusti juhannuselokuun alku 2 sovitusti juhannuselokuun alku Somero 3 sovitusti kesän Marjo Kanerva, p Kirsti Paavola, kirsti.paavola@pp2.inet.fi, p Kirsti Paavola, kirsti.paavola@pp2.inet.fi, p Juha-Matti Vuorela, rollerpepe@gmail.com, p Jussi Tapio, jussi.tapio@promopaja.fi, p Salo Salla Seppälä, salla.m.seppala@gmail.com p Salo Janina Mäkinen, janina.makinen@4h.fi, p Mopo tai muu toivottavaa kulkemisen helpottamiseksi, ei koira- tai kissa-allergiaa Toivotaan omaaloitteisuutta, hyviä sosiaalisia taitoja ja tietotekniikan tuntemusta Salon Kiekkohait Salo Hockey camp leirillä avustaminen ja muut avustavat tehtävät Salo Mari Nieminen, p

5 Salon Muistiyhdistys Avustaminen päivittäisissä askareissa, kuten käden taitojen harjoitukset, pelihetket, musiikkituokiot, muisteluhetket, liikuntatuokiot, ulkoilu sekä kehittämishankkeissa avustamista Salon Musiikinystävät/ Salon Puhallinorkesteri Salon Palloilijat Jalkapallo Salon Pursiseura Salon Ratsastusseura Salon Viesti Nuottien järjestelyä ja nuotiston skannausta Tapahtumissa ja tilaisuuksissa avustamista, valokuvausta, videokuvausta, mainonnan suunnittelua, jalkapallokoulussa ja liikuntakerhoissa avustamista ym. Lasten ja nuorten optimistijollakoulun ja junioritoiminnan avustaminen, mm. jollien huoltotehtäviä Erilaisia tehtäviä seuran järjestämissä tapahtumissa, esim. juniori- ja kilpailutoiminnassa Salo Volley -turnaukseen liittyvät järjestelyt, talkoolaisten yhteydenpito ja työvuorojen aikataulutus, muut turnaukseen liittyvät tehtävät Moision päiväpaikka Halikon sairaala, Välskärin talo 2 sovitusti kesäheinäkuussa Mari Luonsinen, mari.luonsinen@alzsalo.fi, p Anne Alanko, anne.alanko@alzsalo.fi p Timo Johansson, timojoha@gmail.com, p Salo 4 sovitusti kesän Salo 1 sovitusti kesän Halikko 2 sovitusti kesäheinäkuussa Salo 1 sovitusti heinäkuussa Petri Lavonen, p Tuula Suominen, tuula.suominen@luukku.com, p Sanna Järvelä, teerisalo@gmail.com, p Juhani Nummentalo, juhani.nummentalo@salo.fi, p Toivotaan kokemusta esim. tekstien skannaamisesta ja tietokoneen käytöstä sekä soittoharrastusta ja nuottien ja musiikinteorian osaamista Aikaisempi kokemus optimistijollailutoiminnasta katsotaan eduksi.

6 Salon Vilpas koripallo Salonparhaaksi ry. Kesäleirien suunnittelua ja ohjaamista junioripäällikön kanssa, salivuoroilla vahtimestarina toimimista, Salo streetbasket -turnauksen järjestelyissä mukana olemista, seuran päivittäistoimintoihin tutustumista ja asioiden hoitamista Kesäleirin apuohjaajan tehtävät Salo-Uskelan Seura Digitointityötä (kokeneen digitoijan työparina) Salva ry Slaigifabriikki Somero-Seura SPR Perniö Suomusjärven Sisu Tilaisuuksissa ja ryhmissä avustaminen, ulkoilu, seurustelu, asiointi, ruokailussa avustaminen ja muut tukipalvelutyöt Maisemahoidolliset työt (kevätsiivous, korjausmaalaukset), kulttuuritapahtumien esivalmistelut, muut siivous- ja järjestelytyöt Museotavaroiden arkistointia ja torppamuseon inventaarioapua Salo Marko Vihiniemi, marko.vihiniemi@salonvilpas.fi, p Salo 4 sovitusti kesän Salo, Meriniitynpuisto 3 sovitusti kesäheinäkuussa Salo 3 sovitusti kesän Timo Pohjola, timo.pohjola@seutuposti.fi, p Pirjo Juusela, p , Janne Lehmussaari, p Heli Koskela, heli.koskela@salva.fi, p Mathildedal Krista Gustafsson, krista@mathildedal.fi, p Somero Petri Siviranta, petri.siviranta@saastopankki.fi p Kirpputorin hoitamiseen liittyvät Perniö Eira Eriksson, tehtävät p Sisumajan saunojen hoitoon ja Salo 2 sovitusti kesäheinäkuussa lämmitykseen liittyvät tehtävät sekä muita majan ylläpitoon liittyviä kunnostus- ja huoltotöitä Harri Sinnelä, harri@sinnela.fi, p Toivotaan liikunta- tai urheilutaustaa, eduksi katsotaan koripallon harrastaminen ja aiempi ohjaajakokemus Toivomuksena aikaisempi leirikokemus, esim. isosena rippileirillä Nuoren omat vahvuudet mm. soittotaito otetaan huomioon työnkuvaa suunniteltaessa

7 Susikkaan Kyläyhteisö Teijon alueen kyläyhdistys Tieksmäki-Metola kyläyhdistys Kesäasukas- ja kyläpäivän järjestäminen, kyläläisten auttamista eri tehtävissä, kylätalon huoltoa sisällä ja ulkona, muiden tapahtumien järjestelyihin osallistumista ja aktiviteettien järjestämistä lapsille Juhannusjuhlien järjestelyjä ja kesäteatterin tuotemyyntiä Lainerannan kesäsaunan hoito (saunan lämmittäminen ja asiakaspalvelu) Tammela, Susikas Maarit Kangas, maarit.kangas@nic.fi, p Teijo 1 sovitusti kesän Naarjärvi, Kisko 1 sovitusti Pia Kaartinen, sihteeri@teijo.fi Jaana Joutsen, jaana.joutsen@gmail.com, p

AVOIMET KESÄTYÖPAIKAT 2016

AVOIMET KESÄTYÖPAIKAT 2016 AVOIMET KESÄTYÖPAIKAT 2016 Työllistäjä Yhteyshenkilö Tehtävänimike Ajanjakso Kuvaus tehtävästä 1. Erärenki Kyynäräntie 22 31350 Liesjärvi 2. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 3. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä

Lisätiedot

Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle.

Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle. Kesätyöpaikat Hakuaika Lempäälän kunnan ja sen konserniyhtiöiden kesätöihin on 25.1.-19.2.2016 välisenä aikana. Kesätyöpaikkoja on tarjolla yhteensä 75 nuorelle. Kesätyöt on suunnattu vuosina 1996-2000

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Kaupungintalo äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Salon lukio äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus 20.4.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke 2016-2018 1.Avoimet kylät Ennätysmäärä kyliä mukana 2017: 21 kpl (2016: 12, 2015:

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Perniön Kunnantalo 3.11.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 1. Neuvonta (Neuvontatuella ja yhteydenpidolla vahvistetaan

Lisätiedot

Kuvaus yhdistyksen toiminnasta Kesätyön tehtävänkuvaus Kesätyön sijainti-paikka

Kuvaus yhdistyksen toiminnasta Kesätyön tehtävänkuvaus Kesätyön sijainti-paikka Yhdis-tyksen nimi Yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön sähköposti Yhteyshlön puhelin Kuvaus yhdistyksen toiminnasta Kesätyön tehtävänkuvaus Kesätyön sijainti-paikka Työpaikkojen lkm Kesätyön ajankohta Sähköpostiosoite,

Lisätiedot

OP Lounaismaa / Kesäduunipaikat 2015

OP Lounaismaa / Kesäduunipaikat 2015 OP Lounaismaa / Kesäduunipaikat 2015 Yhdistys Kuvaus yhdistyksen toiminnasta Kesätyön tehtävänkuvaus Kesätyön sijaintipaikka Eläimistä elinvoimaa Eläkeliiton Varsinais-Suomen piiri Yhdistys tuottaa eläinavusteista

Lisätiedot

LIIKUNTASALIEN KÄYTTÖOIKEUSHAKEMUSTEN YHDISTELMÄ LV (Hyväksytty sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnassa x)

LIIKUNTASALIEN KÄYTTÖOIKEUSHAKEMUSTEN YHDISTELMÄ LV (Hyväksytty sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnassa x) LIIKUNTASALIEN KÄYTTÖOIKEUSHAKEMUSTEN YHDISTELMÄ LV. 2017 2018 (Hyväksytty sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnassa 17.5.2017 x) HULMIN KOULU 18.00-19.30 19.30-21.00 Tasapainojooga 11.9.-11.12.2017 Vuodenaikajooga

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Viitannummi, Viitanlaakso 15.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella

Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella Tilat, joita voidaan antaa yhdistysten käyttöön vuorojakoperiaatteella Salon kaupunki 2702/10.03.02.03.00/2013 Tilan nimi ja osoite Alhaisten koulu Koulukatu 3 Hajalan koulu Vanha Turuntie 896 25240 Hajala

Lisätiedot

Salon kaupunki, Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuljetusten hankinta LIITE 1

Salon kaupunki, Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuljetusten hankinta LIITE 1 KOHTEET 1-4 Kohde 1: Vammaistyön asiakaskuljetukset, Kanta-Salo - Halikko Tarjoaja vertailuhinta tuntihinta kmhinta Taksipalvelu J. Viljamaa 3 015,76 18,19 1,13 TTA-Group Oy 4 823,00 68,90 0,00 Dreamdriver

Lisätiedot

KESÄTYÖPAIKAT 2011. AAMU-USVAN RIISTATILA o rakennustyötä o kesä heinäkuu - elokuu o paikkoja 6

KESÄTYÖPAIKAT 2011. AAMU-USVAN RIISTATILA o rakennustyötä o kesä heinäkuu - elokuu o paikkoja 6 1 KESÄTYÖPAIKAT 2011 AAMU-USVAN RIISTATILA o rakennustyötä o kesä heinäkuu - elokuu o paikkoja 6 AIRAKSINEN URPO o 24.6. 10.8. marjojen myynti, Ylämylly o 1.6. 31.8. marjakasvustojen hoitotyöt o 25.7.

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lava Erä 1 12.00 1 Riikka Viiala K4 Center naiset LC 1 kg -3 kg 2 Minna Silvennoinen Hakalanmäen Ryhti ry naiset LC 1 kg -3 kg 3 Johanna Soiluaho Tahdonvoiman

Lisätiedot

määrä Lohja 1 Kesäkuu Jari Piirainen 040 5862006 jari.piirainen@meripelastus.fi

määrä Lohja 1 Kesäkuu Jari Piirainen 040 5862006 jari.piirainen@meripelastus.fi OP LÄNSI-UUSIMAA KESÄTYÖPAIKAT 2016 Yhdistys Tehtävän kuvaus Työpaikan sijainti Työpaikkojen määrä Hiidenkiertäjät ry Suunnistuskoulujen ohjaus- ja järjestelytyöt Ajankohta Yhteyshenkilö Erityistoiveet

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/11 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan

Lisätiedot

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli

SAUL:n SM-hallimoniottelut Pirkkahalli M80 5-ottelu 1 Makkonen Paulus Kunto-Pirkat 2 Jokela Matti Kunto-Pirkat N30 5-ottelu 3 Huiko Anne Tampereen Pyrintö 4 Salmi Marika Varsinais-Suomen Veteraaniurhe M35 5-ottelu 5 Lahtinen Henri Tampereen

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan

Lisätiedot

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia Angelniemen kyläkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, VASTAAJAT (118 vast.) Vartsalan suunta 3 % Toppjoen suunta 13 % Saaren puolella 45 % Kokkilan taajama 29 % Pöylän suunta 10 % Vastausaktiivisuus Lähettyjä

Lisätiedot

ILMOITUKSENVARAISET, ei-rekisteröitävät palveluntuottajat

ILMOITUKSENVARAISET, ei-rekisteröitävät palveluntuottajat ILMOITUKSENVARAISET, ei-rekisteröitävät palveluntuottajat Päivitetty 27.5.2019/MV Vanhus-, vammais- ja terveyspalveluiden mielenterveyskuntoutujat Palveluntuottaja Puhelin Y-tunnus Kotikunta Toiminnan

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57, ,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80, ,90 Merja Mynttinen / 58 85,

Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57, ,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80, ,90 Merja Mynttinen / 58 85, 18.4.2009 Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57,5 1. 80 70,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80,0 1. 80+ 89,90 Merja Mynttinen / 58 85,0 90,0 95,0 95,0 1. 70M20 69,20 Harri Miettinen / 91

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

Salon kylähankkeet. Lähidemokratiatapaaminen

Salon kylähankkeet. Lähidemokratiatapaaminen Salon kylähankkeet Lähidemokratiatapaaminen 27.11.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen Kylien Salo -hanke 2013-2014 Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo 2016-2018 Kylien Salo -hanke

Lisätiedot

Kuvaus yhdistyksen toiminnasta Kesätyön tehtävänkuvaus Työpaikkojen

Kuvaus yhdistyksen toiminnasta Kesätyön tehtävänkuvaus Työpaikkojen Yhdistys Yhteyshlö Yhteyshlön puh. Anna Tukesi Sari Pesonen +358407225437 Yhdistyksemme on perustettu auttamaan ihmisiä Salon talousalueella, kehittämään alueen hyväntekeväisyysjärjestöjen ja -hmien keskinäistä

Lisätiedot

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta Salon kylähankkeet Tarkastuslautakunta 22.11.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki 4.11.2013-30.4.2015, 3.2.2016-31.12.2018 Järvi-Suomen kylät, Etelä-Savo 3.12.2002-3.11.2013

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

VAINION LIIKENNE. LIIKENNEMUUTOKSET 3.6.2013 alkaen

VAINION LIIKENNE. LIIKENNEMUUTOKSET 3.6.2013 alkaen VAINION LIIKENNE LIIKENNEMUUTOKSET 3.6.2013 alkaen LIIKENNEMUUTOKSET 3.6.2013 alkaen Aikataulu- ja reittimuutokset 3.6.2013 alkaen: Länsi-Uusimaa: 07.15 M-S 280 Helsinki Taalintehdas Kasnäs. Ajetaan vain

Lisätiedot

Kylätoiminta Salossa. Salon oppaat

Kylätoiminta Salossa. Salon oppaat Kylätoiminta Salossa Salon oppaat 25.9.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylien Salo hanke 2013-2014 Etelä-Savo 2003-2013 Joutsa, Pertunmaa, Päijänne-Leader

Lisätiedot

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet:

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet: Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala 11.6.2016 Kultamitalijoukkueet: M35 4 x 1500 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 18.30,10 Lasse Kero Timo Kero Jukka Savonheimo Juha Kukkamo M40 4

Lisätiedot

Kesä yhdessä Salossa 2016

Kesä yhdessä Salossa 2016 Kesä yhdessä Salossa 2016 Kuvia ja arviointia 21.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 To 2.6.2016 ja to 18.8. Kylät torilla kaupungin teltalla. Keltainen

Lisätiedot

KOULUJEN KORJAUSVELKA ja kunto TULOSSA OLEVIA KORJAUSTOIMIA. Peruskorjauksen kustannusarvio,

KOULUJEN KORJAUSVELKA ja kunto TULOSSA OLEVIA KORJAUSTOIMIA. Peruskorjauksen kustannusarvio, KOULUJEN KORJAUSVELKA ja kunto Kohde Rakennus Sijainti Hum2 Hum2 JHA /m2 JHA Kulum. TeknA TA /m2 Kla Kvelka Pktarve Pptarve 6140 Hajalan koulu ja pv-koti, koulurakennus Halikko 734 380 2 180 828 400 14

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen. 46 Kokouksen osallistujien sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja avasi kokouksen. 46 Kokouksen osallistujien sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Perustettavan Salon seurakunnan järjestelytoimikunta Aika: 15.10.2008 klo 18.00-19.10 Paikka: Seurakuntatalo, Keskisali, Kirkkokatu 6, Salo Osallistujat: 45 Kokouksen avaus Pöytäkirja Esityslista 5/2008

Lisätiedot

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj.

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Historia Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1659 Ensimmäinen Angelniemen kunnallislautakunnan kokous helmikuun 13. päivänä 1870 Kunta itsenäistyi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 121/00.02.04/2016 196 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 16.11.2016 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 10.11.2016: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

HISTORIA. Mesuca Fashion Sports perustettu 1978 / pääkonttori Hong Kong / henkilökunta 350 henkilöä

HISTORIA. Mesuca Fashion Sports   perustettu 1978 / pääkonttori Hong Kong / henkilökunta 350 henkilöä 9.10.2009 1 / 6 Mesuca Fashion Sports www.mesuca.com www.sport3.net mesuca@mesuca.com perustettu 1978 / pääkonttori Hong Kong / henkilökunta 350 henkilöä Mesuca Basket ry Tiikarinkatu 23 24240 Salo puh.

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Uimareita yht 105 Uintikertoja yht 204 Naiset Uinteja vuosittain 46 52 34 31 Sukunimi Etunimi 2005 2006 2007 2008 Adler Maria 70 4 Uintiaika 00:00,0 10:19,1 09:33,9

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

JHL:n edustajisto

JHL:n edustajisto JHL:n edustajisto 6.6.2017 Vaalipiiri Vaaliliitto Nimi Sopimusala 1 JHLdemarit ja PALDANIUS KARI Kunta 1 JHLdemarit ja KOSKELA MARKKU Kunta 1 JHLdemarit ja HAMARI HELI Kunta 1 JHLdemarit ja STRENGELL JARNO

Lisätiedot

Kylätoiminta Salossa. Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke Kylien Salo hanke

Kylätoiminta Salossa. Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke Kylien Salo hanke Kylätoiminta Salossa Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylien Salo hanke 2013-2014 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO Kuntajakoselvitys 13.11.2006-30.6.2007 Paikallinen asiantuntijaorganisaatio koostui yli 300 henkilöstä, kokoontumisia yli 50 228 valtuutettua 78 kunnanhallitusten jäsentä

Lisätiedot

SM Darts Sokos Hotel Vantaa

SM Darts Sokos Hotel Vantaa SM Darts 9.-10.3.2013 Sokos Hotel Vantaa Tulokset NS 501 osmäärä: 39 1. Lumi-Tuuli Silvan 2. Kaisu Rekinen 3.-4. Tarja Salminen 3.-4. Sari Nikula 5.-8. Kirsi Viinikainen 5.-8. Maria Lindström 5.-8. Katja

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

määrä Vihti 1 kesä-elokuu Esa Lehtiranta, esa.lehtiranta@kolumbus.fi 5 kesä-heinäkuu Anni Juntunen 050 3255169, anni.juntunen@lohja.

määrä Vihti 1 kesä-elokuu Esa Lehtiranta, esa.lehtiranta@kolumbus.fi 5 kesä-heinäkuu Anni Juntunen 050 3255169, anni.juntunen@lohja. OP LÄNSI-UUSIMAA KESÄTYÖPAIKAT 2015 Yhdistys Tehtävän kuvaus Työpaikan sijainti Työpaikkojen määrä Ajankohta Yhteyshenkilö Erityistoiveet hakijalle Luckan Kyrkslätt/KNUF Apuohjaajia uimaopetukseen Kirkkonummi

Lisätiedot

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut

SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut SAUL Rullahiihdot ja Rullaluistelut Tampereen Pyrintö T U L O K S E T Kilpailun sarjat: M40LS; M45LS; M50LS; M55LS; N45LS; N50LS; M65LS; M70LS; M75LS ; N55LS; N65LS; N75LS; M35HS; M40HS; M45HS; M50HS;

Lisätiedot

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot Seniori 2 vakiot 1 Henry Hatakka - Terhi Virkki-Hatakka Tanssiurheilijat 15 15 2 Rene Öunväärt - Anneli Nommik Vakita 13 13 3 Marko Mäntyniemi - Tiina Kivelä Botafogo Seinäjoki 12 12 4 Hannu Heiskanen

Lisätiedot

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj.   Angelniemen Seurojentalo Angelniemen Esittely 27.11.2018 Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo www.angelniemi.fi Angelniemen historia 1659 - Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1870 1. kunnallislautakunnan

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo.

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo. Huittisten seudun kansalaisopisto www.huittinen.fi/kansalaisopisto Liikuntaleikkikoulu 1 3 4 -vuotiaat Keskiviikko klo 17.00 17.30 6.9. 29.11.2017, 10.1. 4.4.2018 Sallilan koulu Susanna Tähtinen Liikuntaleikkikoulu

Lisätiedot

Kylien Salo: * Monipuolista kylätoimintaa * Asukaskyselyjen tuloksia

Kylien Salo: * Monipuolista kylätoimintaa * Asukaskyselyjen tuloksia Kylien Salo: * Monipuolista kylätoimintaa * Asukaskyselyjen tuloksia Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 4.11.2014 Kylien Salo

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT , perustason AMIEDU Merja-Leena Silander, p. 050 5420341, merjaleena.silander@amiedu.fi Marja-Leena Räsänen-Ala- Aho, p. 040 3508551 marja-leena.rasanen @amiedu.fi Helena Säde, kouluttaja, helena.sade@amiedu.fi

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Näille töille etsimme tekijää Forssaan

Näille töille etsimme tekijää Forssaan Näille töille etsimme tekijää Forssaan KYLÄSIHTEERI 8-24 kk 20-25 h/vko * työtä toisinaan myös iltaisin ja viikonloppuisin * yhteistyökykyinen ja sosiaalinen henkilö * työssä jonkin verran oman auton tarvetta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 155/00.02.04/2017 39 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 14.3.2017 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 7.3.2017: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI AURA Paattinen 21330 0 0 1 0 0 0 1 Tortinmäki 21340 1 2 29 8 0 0 40 Lieto As 21360 0 4 32 4 0 0 40 Aura Kk 21370 1 14 178 12 0 0 205 Aura 21380 2 25

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 155/00.02.04/2017 59 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 4.4.2017 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 28.3.2017: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Lähidemokratia, Salon malli

Lähidemokratia, Salon malli Lähidemokratia, Salon malli Alueiden johtokunta, Lohja 23.5.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Alueellinen lähidemokratia miksi? 1 Julkaisun Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat - Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat Someron kylien neuvottelukunta 4.3.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results Energia-Trap..0.0.0 ::00 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin Yht. S-off Kotti Topi P-HA 0 0 0 Lahtinen Ville P-HA 0 0 0 Poikkimäki Taneli P-HA Hoppu Kaarlo P-HA Seppälä Saku P-HA 0 / 0

Lisätiedot

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä j Mika Joki kunnanjohtaja Aura vj Tuula Vairinen hallintojohtaja Aura j Harri Virta kaupunginjohtaja vj Päivi Antola hallintojohtaja

Lisätiedot

ROCK'N'SWING GP LAHTI TUOMARIT

ROCK'N'SWING GP LAHTI TUOMARIT FUSKU FUSKU LAPSI 1 D 1 81 Peltola, Mirko Syrjäläinen, Jenna Tanssikerho Jam'n Roll ry Lahti 2 1 1 1 2 2 50 Äijö, Mikke Mäkinen, Julia Tanssiseura Swing Team ry Tampere 3 7 3 3 3 3 75 Jokinen, Leevi I

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen päivitetty 1.2.2019 HARJAVALLAN KOULUJEN SISÄHARJOITUSVUOROT 2018-2019 YLÄKOULUN LIIKUNTASALI Vastaava valvoja 16.00 17.00 Harjavallan Naisvoimistelijat Terhi Männistö Fitness Pilates 3.9.-2.6. 050-091

Lisätiedot

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen

Vallan Suunta Maija Hall Sähly Markus Mäkinen päivitetty 30.11.2018 HARJAVALLAN KOULUJEN SISÄHARJOITUSVUOROT 2018-2019 YLÄKOULUN LIIKUNTASALI Vastaava valvoja 16.00 17.00 Harjavallan Naisvoimistelijat Terhi Männistö Fitness Pilates 3.9.-2.6. 050-091

Lisätiedot

Kari Aalto, talouspäällikkö Eino Järvinen, kyva:n I vpj Harri Kaunisto, kyva:n pj Tuula Koivula, sihteeri

Kari Aalto, talouspäällikkö Eino Järvinen, kyva:n I vpj Harri Kaunisto, kyva:n pj Tuula Koivula, sihteeri LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No HALLITUS 9 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Hacklin, Jorma Taisto Heinämäki Maija-Leena Kraft Helena Kujansuu

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

"N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC)

N O P E U S L U O K I T U S (HISTORIC) 170305 "N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC) 1 Joonas Lindroos 68 Ismo Juottonen 2 Janne Kanerva 69 Vilppu Linjama 3 Juha Laaksonen 70 Petri Söyring 4 Janne Lindberg 71 Pekka Päivinen 5 Erkki Ala-Varvi

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008

PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008 PÖYTÄKIRJA JTB 2/2008 JärjestelytoimikuntaB Paikka Halikon kunnanvirasto, valtuustosali Aika 27.5.2008 klo 8.30 9.50 Läsnä Nummentalo Juhani puheenjohtaja Pölönen Päivi varapuheenjohtaja Aaltonen Helena

Lisätiedot

LINNAMASTERS 2016 SATURDAY

LINNAMASTERS 2016 SATURDAY EVENT 1 09:00 1 M40-44 1 Vara Jesperi 09:36 4 W40-44 1 Pulkkinen Anni 09:00 1 M40-44 2 Seppälä Sami 09:36 4 W40-44 2 Halmepuro-Jaatinen Suvi 09:00 1 M40-44 3 Sjöblom Aarno 09:36 4 W40-44 3 Koski Jaana

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SOTEJORY, 22.2.2016 16:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus... 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 3 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen... 4 4 Johtoryhmän

Lisätiedot

Vierumäki 24h Hiihto 2015

Vierumäki 24h Hiihto 2015 club: Helmiset 1 3 2 Sarianna Helminen 00:23:28 00:23:28 4.74 2 3 2 Sarianna Helminen 00:24:08 00:47:36 9.48 3 3 1 Timo Helminen 00:24:43 01:12:19 14.22 4 3 1 Timo Helminen 00:25:18 01:37:38 18.96 5 3

Lisätiedot

SAUL/Kunto-Pirkat: SM-rullailut , Nokia L Ä H T Ö L I S T A

SAUL/Kunto-Pirkat: SM-rullailut , Nokia L Ä H T Ö L I S T A SAUL/Kunto-Pirkat: SM-rullailut 6.9.2015, Nokia L Ä H T Ö L I S T A Tampereen Pyrintö RULLALUISTELU M35 14.00.00 M35LS 50 Marko Rahkonen KP 14.00.15 M35LS 51 Jarkko Koponen LepU 14.00.30 M35LS 52 Tommy

Lisätiedot

Kokkilan kisojen tulokset 2018,

Kokkilan kisojen tulokset 2018, Kokkilan kisojen tulokset 2018, 6.1.2018 sarja G, 25 m, N 1 Lampela Riitta Meriuimarit ry 28,3 2 Ollikainen Soile Meriuimarit ry 30,3 3 Mattila Pirkko Kuusijärven Jääkarhut 35,0 4 Lehto Marja-Liisa Karjaan

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot