VANHUSTEN VIIKKO. KUNTOuTUMINEN KUNNIAAN. Jyväskylässä. Tervetuloa! Tapahtumakalenteri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VANHUSTEN VIIKKO. KUNTOuTUMINEN KUNNIAAN. Jyväskylässä. Tervetuloa! Tapahtumakalenteri 4. 11.10.2009"

Transkriptio

1 Tapahtumakalenteri VANHUSTEN VIIKKO Jyväskylässä Tervetuloa! KUNTOuTUMINEN KUNNIAAN

2 KUNTOUTUMINEN KUNNIAAN omat voimavarat käyttöön Suomessa vietetään vuosittain vanhusten päivää lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Perinne on alkanut vuonna 1954 eli jo 55 vuotta sitten. Myöhemmin tähän yhteyteen on liitetty erityinen vanhusten teemaviikko. Tällöin järjestetään eri puolilla maata juhlia ja tapahtumia, joissa kiinnitetään huomiota vanhuksiin ja heitä koskeviin asioihin. Vuonna 2009 teemana on Kuntoutuminen kunniaan. Vanhusten päivä on 4. lokakuuta ja vanhusten viikko Teemalla halutaan herättää päättäjät, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset sekä järjestöjen aktiivit uskomaan kuntoutumisen mahdollisuuksiin. Ennen kaikkea haluamme valaa uskoa ikääntyviin ihmisiin itseensä oman kunnon ylläpitäjinä. Kuntoutuminen, kuten moni muukin asia, on ihmisen oman tahdon asia. Parhaimmatkaan laitteet ja välineet tai ulkopuolinen hoputus ei auta, jos omaa motivaatiota ei ole. Vanhuksen lähipiirin ja vanhustyön ammattilaisten tehtävä on motivoida ja mahdollistaa kuntouttava toiminta. Jos mieli on maassa, ei fyysisestikään jaksa. Ryhti painuu, eikä huvita lähteä mihinkään. Kun on hyvä mieli, askel kevenee ja aktiivisuus lisääntyy. Fyysiset krempat ja sairaudet jaksaa torjua paremmin, kun kokee elämänsä mielekkääksi. Normaali ulkoilukin pitää kuntoa yllä, ja kun liikutaan yhdessä, virkistytään sekä fyysisesti että henkisesti. Hoitohenkilökuntaa on koulutettu jo pitkään kuntouttavaan työotteeseen. Kuntouttava toiminta on vanhusten aktivointia, omahoidon ja ihmisen oman roolin sekä voimavarojen hyödyntämistä. Yhdessä tekeminen ja yhteisesti koetut elämykset lisäävät hyvää mieltä, kuntoa ja helpottavat hoitajien työtä. Vanhustenviikko sisältää - sunnuntaista sunnuntaihin - monipuolisia tilaisuuksia ja toimintaa. Vanhusten omaa teemaviikkoa pidetään arvossa: se on ainutlaatuinen tapahtumana juuri ikäihmisten huomioimisessa ja arvostamisessa. Silloin iäkkäät ihmiset ja vanhustyöntekijät sekä erilaiset eläkeläis- ja vanhusjärjestöt ovat näkyvillä. Kuntoutuminen kunniaan -teema tulee olla kaikkien meidän mielessä koko vuoden, eikä vain yhden viikon ajan. Tässä vihkossa esitellään erilaisia vanhustenviikon tilaisuuksia ja tapahtumia, joihin osallistumalla voimme kaikki edesauttaa hyvää mieltä ja kuntoa. Virkistävää vanhustenviikkoa! Sirkka Karhula vastuualuejohtaja, vanhus- ja vammaispalvelut 2

3 Vanhusten viikon pääjuhla Yliopiston juhlasali Seminaarinkatu 15 Sunnuntaina 4. lokakuuta klo Yhteislaulu Tervetuloa Kuorolauluesitys Juhlapuhe Tanssiesitys Musiikkiesitys Yhteislaulu Juhlan juontaa Keski-Suomen kotiseutulaulu Raili Rissanen, Jyväskylän kaupungin vanhusneuvoston puheenjohtaja Sointukuoro ja Kimalaiset Sarianna Sipilä, Suomen gerontologiakeskuksen tutkimusjohtaja tanssiryhmä Safia Tikkakosken mieskuoro ja Pikante Kultainen nuoruus Sanni Kankainen Juhlakahvit Juhlan järjestävät yhteistyössä Jyväskylän vanhusneuvosto ja Jyväskylän kaupunki 3

4 Täyttä elämää messut Kaikki puhetilaisuudet viitottu klo Jyväskylän kaupunginteatteri Vapaudenkatu 36, Jyväskylä Suuri näyttämö klo klo klo Messujen avaus Hellin Torkki, kaupunginvaltuutettu Tuleeko sielu mopolla perässä? Aino Suhola, toimittaja Senioritanssiesitys Vaajakosken eläkkeensaajat/ Vaajakosken kansalaisopiston ryhmä Kaari Kilpeläinen, ryhmänohjaaja Pieni näyttämö klo klo Muistanko tänään, huomenna, ensi vuonna - vinkkejä muistin kuntoutukseen Kaisa Karhu, muistikuntoutusohjaaja Kokemuksia ilon ja toivon rakentamisesta senioreitten elämäntilanteissa Asta Suomi, YTT psykoterapeutti 4

5 MESSUILLA LISÄKSI: klo ja klo Messulla järjestetään myös kaksi mukaansa tempaavaa kuntojumppaa. Markku Holmi, fysioterapeutti klo Tule tapaamaan päättäjiä ja virkamiehiä teatterin ala- aulassa. Paikalla ovat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pauli Partanen, perusturvalautakunnan puheenjohtaja Riitta Mäkinen, kaupunginvaltuutettu Hellin Torkki, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen, vastuualuejohtaja Sirkka Karhula sekä vanhusasiavaltuutettu Pauliina Takala. Tiistai klo Kokemuksellisia eväitä hyvinvointiin ja itsenäiseen asumiseen -seminaari Minnansali, Vapaudenkatu Tapahtuman toteuttajina Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö, HYVI piste ja ESKO Esteetön koti ikääntyneiden ja erityisryhmien asumiseen -hanke. 5

6 Keskiviikko Ehtoollisjumalanpalvelus klo Taulumäen kirkko, Lohikoskentie 2 Ehtoollisjumalanpalveluksen toimittaa seurakuntapastori Tuomas Palola Kannelkuoro Kirkkokahvit järjestetään Jyväskylän rauhanyhdistyksen tiloissa, Hongikontie 1. Terveys- ja itsehoito luento klo Sodat, taudit vai katastrofit historian suurimmat tappajat Professori Heikki Peltola, Helsingin yliopistosairaala Ikääntyvien yliopisto, Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasali, Seminaarinkatu 15 Vapaa pääsy 6

7 TORSTAI Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä haaste Haastamme Teidät mukaan valtakunnalliseen iäkkäiden ulkoilupäivään. Vanhusten vii kon torstaina kello välisenä aikana päivää vietetään jo kolmatta kertaa ympäri Jyväskylää. Kannustamme kaikkia yhteisöjä järjestämään ikäihmisten ulkoilutapahtuman toimipaikassaan ja kokoamaan ystävät, sukulaiset sekä lähiomaiset ikäihmisten tueksi. LIIKUTAAN YHDESSÄ ELÄMYKSIÄ ULKOILUSTA Jyväskylän päiväkeskusten ja muiden järjestäjien tempaukset valtakunnallisena iäkkäiden ulkoilupäivänä klo Tervetuloa mukaan ulkoilemaan! Akseli ja Elina -päiväkeskus klo Liikutaan sisällä ja ulkona, mm. kuntosaliin tutustuminen Huhtasuon päiväkeskus klo Rollaattorimarssi. Ulkoilua, grillausta, kaakaota ja kahvia. 7

8 Keljon dementiapäiväkeskus Keljon päiväkeskus klo Luontoliikuntaa Keltinmäen päiväkeskus klo Kimppakävely Keltinmäki-Mäyrämäki maastossa. Lähtö Keltinmäen päiväkeskuksen pihasta. Kävelysauvoja saa lainaksi päiväkeskuksesta. Korpihovin päiväkeskus klo Liikuntapäivä porukalla herkkulenkin merkeissä. Kyllikinkadun päiväkeskus klo Kyllin kierros päiväkeskuksen pihapiirissä ja lähiympäristössä Kypärämäen päiväkeskus klo Lenkkeilyä lähiympäristössä, jonka jälkeen kaakaohetki päiväkeskuksessa. Lohikosken päiväkeskus klo Kimppakävely Luhtisen päiväkeskus Luhtinen liikkeelle -ulkoilutapahtuma Palokan veteraanitalon päiväkeskus klo Yhdessä liikkeelle 8

9 Säynätsalon päiväkeskus klo Kimppakävelyä, kokoontuminen päiväkeskuksen pihassa. Säävaraus. Tikkakosken päiväkeskus klo Tallustellen Tikkakoskella Vaajakosken veteraanitalon päiväkeskus Ulkoilutapahtuma Väinönkadun päiväkeskus klo Kävelyretki vanhalle hautausmaalle Väkkärän päiväkeskus klo Väkkärän askel tapahtuma Väkkärän pihassa Kotikaaren päiväkeskus klo Kuvasuunnistusta Palvelutalo Kotikaaren lähiympäristössä Lutakon päiväkeskus klo Sataman Lenkki. Lähtö on Lutakon lähipalvelutalon pihasta (Piippukatu 5) Telkänpesän päiväkeskus klo IKÄFORMULAN merkeissä reippailua Telkänpesän lähimaastossa Viitakodin päivätoimintakeskus Villa Veranta (muistiongelmaisten tukikeskus) klo Kävelykierros Viitaniemi tutuksi 9

10 Jyväskylän Ruskat ry. klo Kimppakävely ikäihmisille. Lähtö Kirkkopuiston kioskin vierestä. Vastuuhenkilönä- Sanni Kankainen. Sotainvalidien sairaskoti klo Iäkkäiden ulkoilupäivä Lisätietoja: Markku Holmi,Telkänpesän palvelutalon ja Voimaa Vanhuuteen -projektin fysioterapeutti, p. (014) , Seniorivoimaa tapahtuma klo Monitoimitalolla (Kuntoportti 3). klo klo opastusta latinoaskeliin tanssit Eurosetin tahdissa. Juhlakahvit Lisätietoja: Seniorinuotta/Maaret Rutanen, puh Tapahtuman järjestävät yhdessä Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut ja Seniorinuotta -projekti. Mukana JAMK:n opiskelijoita. Pitkäaikaishoidon palveluyksikön vanhustenviikko Tilaisuudet on tarkoitettu pääasiassa hoidettaville ja heidän läheisilleen. Lisätietoja tapahtumista, virikeohjaaja Helena Hjelt, puh. (014)

11 Musiikkipitoista juhlaohjelmaa järjestetään osastoilla klo alkaen. maanantai osasto 7 tiistai osasto 5 ja 6 keskiviikko Keljon pitkäaikaishoito torstai osasto 8 Avoimet ovet perjantai klo kaikilla pitkäaikaishoidon osastoilla Kulttuuritapahtumia Konsertti isovanhemmille ja lastenlapsille Tiistai klo Palokan Pelimannitalo, Saarijärventie 71, Palokka Keskiviikko klo 9.30 Luhtisen päiväkeskus, Ritopohjantie 23, Palokka Nyt mummot, papat, Liisat ja Matit yhdessä laulamaan ikivihreitä lastenlauluja! Palokan Pelimannitalolla laulattavat Tikkakosken Naislaulajat ja Vocanto-kuoro. Luhtisen palvelutalossa laulattamassa Kannel-kuoro. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, kesto n. 1h. Ilmoittautumiset, puh. (014) (ma-pe klo 9-15) Käpylehmiä ja Legoja muistokkaita lelutarinoita eri aikakausilta Entisaikojen leikkikalut kohtaavat nykyajan lelut sanataidepajassa. Muistia ja aisteja virkistämällä sanataideharjoitusten avulla tehdään yhdessä lelutarinoita. Tavoitteena on, että päiväkeskusvä- 11

12 en kertomukset kohtaavat päiväkotilaisten lelutarinat, jolloin tulee luontevasti esiin aikakausien erot. Pajan tavoite on sanataiteen keinoin saada aikaan vuorovaikutusta ja kohtaamista. Pajat on suunnattu päiväkodin sekä päiväkeskuksen väelle. Työpajat järjestetään osana Kulttuuriaitan toimintaa. Tiistai klo Väinölän päiväkoti, Salvesenintie 9, Jyskä Pajaan osallistuvat ryhmät Väinölän päiväkodista ja Väkkärän päiväkeskuksesta Torstai klo Väinönkadun päiväkeskus, Väinönkatu 44 Pajaan osallistuvat ryhmät Väinönkadun päiväkeskuksesta ja Nisulan päiväkodista Jouko Härön taidetta esillä vanhustenviikolla Hoivakoti Telkänhoivassa, os. Telkäntie 2. Ohjelmaa museoissa Torstaina 8.10 klo Jyväskylän taidemuseossa Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttelyn avajaiset. Tervetuloa! Perjantaina klo vapaaehtoiset kulttuuriluotsit päivystävät Suomen käsityön museossa, Keski-Suomen museossa, Jyväskylän taidemuseossa, Keski-Suomen luontomuseossa ja Alvar Aalto-museossa. Tule tutustumaan näyttelyihin vertaisoppaan kanssa. Muina aikoina yhteydenotot kulttuuriluotsikoordinaattori Hanne Laitinen p

13 Päiväkeskuksissa tapahtuu Päiväkeskuksissa järjestetään erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia koko viikon ajan. Tarkempia tietoja saa ilmoitustauluilta tai soittamalla päiväkeskuksiin. Perjantaina päiväkeskusten avoimet ovet Akseli ja Elina -koti, Taitoniekantie 3, p. (014) Tein tämän itse -näyttely Huhtasuon päiväkeskus, Nevakatu 2, p. (014) Asiakkaiden Kauneimmat käsityöt -näyttely Keljon dementiapäiväkeskus, Keljonkatu 26, p. (014) Keljon päiväkeskus, Keljonkatu 26, p. (014) Vanhojen koulutaulujen kertomaa -näyttely Keltinmäen päiväkeskus, Keltinmäentie 15, p. (014) Vanhojen esineiden näyttely Korpihovin päiväkeskus, Levästentie 4 6, p. (014) Minun muistoni -näyttely Kyllikinkadun päiväkeskus, Kyllikinkatu 2 4, p. (014) Kypärämäen päiväkeskus, Salokatu 20, p. (014) Minun ammattini -näyttely Lohikosken päiväkeskus, Nuottakatu 3, p. (014)

14 Luhtisen päiväkeskus, Ritopohjantie 23, p. (014) Palokan veteraanitalon avoin /dementiapäiväkeskus, Haukkamäentie 2, p. (014) Säynätsalon päiväkeskus, Urheilukentäntie 3, p. (014) Tikkakosken veteraanitalon päiväkeskus, Myllylammentie 8, p. (014) Voimaa tekemisestä -näyttely Vaajakosken veteraanitalon avoin / dementiapäiväkeskus, Kirkkotie 15, p Väinönkadun palvelukeskus, Väinönk. 44, p. (014) Väkkärän päiväkeskus, Väkkärätie 3, p Perintöesine -näyttely Kotikaaren päiväkeskus, Polttolinja 39, p Otto Emil Närhen valokuvanäyttely - keskisuomalaisia valokuvia vuosilta Lähipalvelutalo Lutakko, Piippukatu 5, p Pitsiliinanäyttely Telkänpesän päiväkeskus, Telkäntie 2, p. (014) Kesän satoa -valokuvanäyttely Viitakodin päivätoimintakeskus, Viitaniementie 24, p. (014)

15 Ikääntyvien yliopiston terveys ja hyvinvointi luentosarja syksyllä 2009 Luentoja voivat tulla kuulemaan kaikki aiheesta kiinnostuneet maksamalla 25 /luentosarja tai 5 /luento. Luennot pidetään joka toinen keskiviikko klo yliopiston päärakennuksen juhlasalissa (C 1) seuraavasti: Miten rikollisuuden pelko vaikuttaa ikääntyvien elämänlaatuun? Erik.suunn., OTK Hannu Niemi, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Sodat, taudit vai katastrofit historian suurimmat tappajat Professori Heikki Peltola, Helsingin yliopistosairaala Vapaa pääsy Totta ja tarua ruoasta E-koodit ja lisäaineet Elintarviketieteiden tohtori Riitta Kivikari, (HY) Mitä suomenruotsalaisen väestön terveydestä voisi oppia? Dosentti Markku T. Hyyppä, (THL) Ikääntyneiden tasapainohäiriöt ja kaatuileminen Dosentti Pirkko Jäntti, Seinäjoen keskussairaala, (TaY) Syöpään on nykyään monia tehokkaita hoitomuotoja Professori Pirkko Kellokumpu-Lehtinen, (TaY) 15

16 Tähän kalenteriin on koottu vanhustenviikon tapahtumia, joita ovat olleet toteuttamassa Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän vanhusneuvosto, Jyväskylän seurakunta, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattiopisto, Jyväskylän yliopisto ja Ikääntyvien yliopisto. Tällä lipulla yksi ilmainen Kyytiveikko matka. Lippu kelpaa vanhustenviikon aikana Tervetuloa mukavaan ja palvelevaan Kyytiveikkoon! Tällä lipulla yksi ilmainen Kyytiveikko matka. Lippu kelpaa vanhustenviikon aikana Tervetuloa mukavaan ja palvelevaan Kyytiveikkoon! Taideresepti Taide ja kulttuuri ovat koko kansan elinvoima ja kuuluvat kaikille! Maalaislääkäri suosittaa kulttuurikuntoilua jokaiselle. Tällä reseptillä voitte noutaa Jyväs apteekista (Kyllön terveysasema, Keskussairaalantie 20) ilmaisen Taideapteekki-esitteen, josta löydätte ikääntyneille suunnatun kulttuuritarjonnan Jyväskylässä. Lisäksi Jyväsapteekki tarjoaa kulttuurikuntoilun kunniaksi Elivo omega-3 -kalaöljykapselin (60 kpl) hintaan 10 (norm ). Tapani Kiminkinen Maalaislääkäri Elivo omega-3 -kalaöljykapseli (60 kpl) 10 (norm ) voimassa Kuvat: K.Lehtinen, K.Ahonen, P.Ala-Hynnilä. Taitto: P. Ala-Hynnilä

Vanhustenviikko Jyväskylässä MEITÄ ON MONEKSI. Tapahtumakalenteri 3. 10.10.2010. Tervetuloa!

Vanhustenviikko Jyväskylässä MEITÄ ON MONEKSI. Tapahtumakalenteri 3. 10.10.2010. Tervetuloa! Vanhustenviikko Jyväskylässä MEITÄ ON MONEKSI Tapahtumakalenteri 3. 10.10.2010 Tervetuloa! MEITÄ ON MONEKSI Vanhusten päivää vietetään Suomessa vuosittain lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Perinne on

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Viisas vanhuus. Tervetuloa! Jyväskylässä. Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Viisas vanhuus. Tervetuloa! Jyväskylässä. Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri 5. 12.10.2008 VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä Tervetuloa! Viisas vanhuus VIISAS VANHUUS mielessämme koko vuoden Suomessa vietetään vuosittain vanhusten päivää lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Lisätiedot

Vanhustenviikko Jyväskylässä 2. 9.10.2011 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA. Tapahtumakalenteri

Vanhustenviikko Jyväskylässä 2. 9.10.2011 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA. Tapahtumakalenteri Vanhustenviikko Jyväskylässä 2. 9.10.2011 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA Tapahtumakalenteri VAPAAEHTOISUUS VOIMANA Valtakunnallista vanhustenpäivää ja -viikkoa vietetään perinteiseen tapaan lokakuun ensimmäisenä

Lisätiedot

Vanhustenviikot YHDESSÄ VAHVEMPIA. Jyväskylässä 30.9. 14.10.2012. Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri - VAPAA PÄÄSY - TERVETULOA!

Vanhustenviikot YHDESSÄ VAHVEMPIA. Jyväskylässä 30.9. 14.10.2012. Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri - VAPAA PÄÄSY - TERVETULOA! Vanhustenviikot Jyväskylässä 30.9. 14.10.2012 YHDESSÄ VAHVEMPIA Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri TERVETULOA! - VAPAA PÄÄSY - YHDESSÄ VAHVEMPIA Suomessa vietetään vuosittain vanhustenpäivää

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina

VANHUSTENVIIKKO. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 5. 12.10.2014 Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina Viikon tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys Vietämme Suomessa perinteistä Vanhustenviikkoa 5. 12.10.2014. Teemana

Lisätiedot

Tulevaisuutta rakentamaan!

Tulevaisuutta rakentamaan! VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 4. 11.10.2015 Tulevaisuutta rakentamaan! Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys Vietämme Suomessa perinteistä Vanhustenviikkoa 4. 11.10.2015. Teemana on tänä vuonna

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Sinfonia on the Move -aikataulu 2019 Maanantai 13.5.

Sinfonia on the Move -aikataulu 2019 Maanantai 13.5. Sinfonia on the Move -aikataulu 2019 Maanantai 13.5. klo 11.15 aula, Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Buugi (Sykeraitti 7-9, Killeri) klo 12.30 Luhtisen palvelukeskus ja kuntouttava päivätoiminta (Ritopohjantie

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN VANHUSNEUVOSTO. TOIMINTAKERTOMUS Toimikausi

JYVÄSKYLÄN VANHUSNEUVOSTO. TOIMINTAKERTOMUS Toimikausi 1 JYVÄSKYLÄN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS Toimikausi 2013-2016 2 VANHUSNEUVOSTO kaudella 2013-2016 Puheenjohtaja Raili Rissanen, varapuheenjohtaja Kari Jokinen Vanhusneuvoston sihteeri Sanna Siniluhta

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Iloa. toimeliaisuudesta. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Iloa. toimeliaisuudesta. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 7. 14.10.2018 Iloa toimeliaisuudesta Armas-festivaali 1. 14.10.2018 Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys Vanhustenviikon viettäjille Ikäihmiset ovat kansamme rikkaus.

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Vanhuspalvelulain seurantaindikaattoreiden toteutuminen Keski-Suomessa 2013 Â ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005-2013 Suluissa

Lisätiedot

Ympärivuorokautinen asuminen Tyytyväisyyskyselyiden tulokset 2018

Ympärivuorokautinen asuminen Tyytyväisyyskyselyiden tulokset 2018 Ympärivuorokautinen asuminen Tyytyväisyyskyselyiden tulokset 2018 Asiakkaat oma toiminta ja ostopalvelut - Kysely tehtiin kotihoidon asiakkaille tablettilaitteella vuoden aikana Millainen on tilojen viihtyvyys?

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1 VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 2.-9.10.2016 2 Vanhusten viikko 2.-9.10.2016 3.-8.10. klo 11 13 & 17-19 Pullakahviresidenssi, avoimet ovet Taiteilijat Jukka Ristolainen ja Sanna Karlsson-Sutisna kutsuvat

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Lisätietoja: kotihoidon ohjaaja Anna-Liisa Raiskio, puh. 020 638 2132 HUOM. Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Tekee mieli oppia. Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Tekee mieli oppia. Tapahtumakalenteri VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 2. 9.10.2016 Tekee mieli oppia Tapahtumakalenteri Tekee mieli oppia Jyväskylän kaupungin tervehdys vanhustenviikon viettäjille Yhteiskunnan ja talouden menestys edellyttävät

Lisätiedot

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni

klo Huom! 13.00- OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00- MUISTA PÄÄASIA tapahtuma Ruokasalissa Minun aivoterveyteni TOIMINTAOHJELMA 10.8. 16.8.2015 30.8. SAAKKA: MA-PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00 31.8. ALKAEN: MA-PE 7.30-15.30 ja LA 7.30-13.00 TOIMINTATUPA AVOINNA: MA-TI 9.00-15.00, KE-PE 9.00-14.30. Maanantaina 10.8.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vaikuttavaa vanhustyötä Vanhustyön keskusliitto ry juhlii vuonna 2019 70. toimintavuottaan! VTKL edistää ikääntyvien ihmisten ja vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2011

VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2011 VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2011 HYVÄ JYVÄSKYLÄLÄINEN Tämä opas esittelee ja auttaa löytämään palveluja ja toimintoja, joita kaupungissamme on tarjolla ikääntyville asukkaille. Kaupungin tarjoamien

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.

Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. Vaikuttavaa vanhustyötä Vanhustyön keskusliitto ry, VTKL edistää ikääntyvien ihmisten ja vanhusten hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta vanhuuspoliittisella

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Ikäpolvet yhdessä. Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Ikäpolvet yhdessä. Tapahtumakalenteri VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 1. 8.10.2017 Ikäpolvet yhdessä Tapahtumakalenteri 2 Jyväskylän kaupungin tervehdys Vanhustenviikon viettäjille Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään koko vuoden 2017 ajan.

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Varaudu. vanhuuteen. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Varaudu. vanhuuteen. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 6. 13.10.2019 Varaudu vanhuuteen Armas-festivaali 1. 13.10.2019 Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys vanhustenviikon viettäjille Varaudu vanhuuteen vanhusten viikon

Lisätiedot

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Uudenkaupungin Ikäihmistenneuvoston toimintamalli vuodesta 2010 alkaen 1 TOIMINTAMALLI ULKOILUYSTÄVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEKSI Sisällysluettelo ALKUSANAT...

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja

PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja PALVELUOPAS 2014 SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja SISÄLLYSLUETTELO NEUVONTA JA PALVELUOHJAUS OIVA-keskus s. 7 Jyväskylä neuvonta ja yhteispalvelupisteet s. 7 Sosiaaliasemat ja maahanmuuttajapalvelut

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2. Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.2013 Rakenne ja ihminen/vanhus Palvelurakenteet ja niiden uudistaminen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja

PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja PALVELUOPAS 2015 SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT Palo- ja pelastushälytys 112 Sairaankuljetus 112 Keski-Suomen keskussairaala, p. 0100 84884 (iltaisin klo 16

Lisätiedot

Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA

Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon teema Vapaaehtoisuus voimana Maanantai 3.10 Tapahtuma Paikka klo Järjestäjä Maanantaipiiri-eläkeläisten avoin keskusteluryhmä Tervetuloa mukaan uudet

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTINEN ASUMINEN JA HOITO

YMPÄRIVUOROKAUTINEN ASUMINEN JA HOITO YMPÄRIVUOROKAUTINEN ASUMINEN JA HOITO 12.1.2012 Asiakkaat Vanhukset: muistisairaat, monisairaat, sotainvalidit, turvattomat, ym Vammaiset: aistivammaiset, kehitysvammaiset, liikuntavammaiset, autistikirjo

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja, Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2012

VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2012 VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2012 SISÄLLYSLUETTELO A Apuvälineiden lainaus 5 Asiakasmaksukatto 6 Asuminen 7 Asumistuki 11 Asuntojen korjaus ja muutostyöt 11 Ateriapalvelu 12 Auttavat puhelimet 12 D Diabetespotilaiden

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2013

VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2013 VANHEMMAN IHMISEN palveluopas 2013 sisällysluettelo NEUVONTA JA PALVELUOHJAUS OIVA-keskus s. 7 Auttavat puhelimet s. 7 Henkilökohtaiset tärkeät numeroni s. 8 Jyväskylä neuvonta ja yhteispalvelupisteet

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön viikko

Ehkäisevän päihdetyön viikko Ehkäisevän päihdetyön viikko Valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään tänä vuonna 19. kertaa, perinteisesti marraskuussa viikolla 45 (5. 11.11.2018). Teemaviikon koordinoinnista vastaavat

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

VANH 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VANH 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VANH 23 VANHUSTEN VIIKKO 23

VANH 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VANH 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VANH 23 VANHUSTEN VIIKKO 23 3/2016 8.9.2016 Asiat VANH 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VANH 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22 VANH 23 VANHUSTEN VIIKKO 23 VANH 24 KANGASALAN VANHUSHUOLLON KEHITTÄMINEN 24 VANH 25

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Jyväskylän Tilapalvelu

Jyväskylän Tilapalvelu Jyväskylän Tilapalvelu Kuvien kertomana Toteuttanut: Keski-Suomen museo Kuvassa: oikealla Jarno Hacklin YIT Kiinteistötekniikka Oy:n toimitusjohtaja, Jyväskylän Tilapalvelusta kiinteistöjohtaja Esko Eriksson

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (11 ) Vanhusneuvosto 23.09.2016 AIKA 23.09.2016 klo 10:00-11:30 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 Kokouksen avaus 3 32 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö 2005-2014 Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa 2010-2014 Pirkko Mattila Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö VOIMAA VANHUUTEEN HÄMEENLINNASSA HÄMEENLINNA

Lisätiedot

TAPAHTUMAVIIKON. -2 OHJELMA

TAPAHTUMAVIIKON. -2 OHJELMA 18. -25.2. -TAPAHTUMAVIIKON Kuvia vuosisadan takaa Varkaus 18-tapahtumaviikolla kokoonnutaan muistamaan sisällissodan tapahtumia, syitä ja seurauksia Varkaudessa. Ympäri kaupunkia järjestetään monenlaisia

Lisätiedot

Vanhusten viikon ohjelmat Kauniaisissa, vuoden teema: Ikäpolvet yhdessä Generationerna tillsammans

Vanhusten viikon ohjelmat Kauniaisissa, vuoden teema: Ikäpolvet yhdessä Generationerna tillsammans Vanhusten viikon 1. 8.10.2017 ohjelmat Kauniaisissa, vuoden teema: Ikäpolvet yhdessä Generationerna tillsammans Vanhusten viikko päivä ja klo tapahtuma esiintyjät/osallistujat paikka järjestäjä, vastuuhenkilö

Lisätiedot

VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23

VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 4/2012 17.9.2012 Asiat VANH 22 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 23 VANH 23 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 23 VANH 24 VANHUSTENVIIKON 7.-14.10.2012 SUUNNITTELUA 24 VANH 25 FINNENTIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Kauneimmat Joululaulut Ajankohta: 7.12.16 klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut Järjestäjä: Kuoreveden seurakunta Kenelle: Kaikille avoin Tapahtuma:

Lisätiedot

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Meidän perheen loma 5 vrk täysihoito (Muutokset mahdollisia, lopullinen ohjelma käydään läpi tervetuloinfossa!) Sunnuntai klo 14.00 alkaen

Lisätiedot

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Solhörnan Helmiina Solgård Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Julkaisija: Mustasaaren vanhusneuvosto 2007 Layout: Johnny Lahti,

Lisätiedot

PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja

PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja PALVELUOPAS 2016 SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT Palo- ja pelastushälytys 112 Sairaankuljetus 112 Keski-Suomen keskussairaala Hoidon tarpeen arviointi p. 0100

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ. Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit Flamenco, sevilannas Opisto to Flamenco, soleá Opisto to

JYVÄSKYLÄ. Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit Flamenco, sevilannas Opisto to Flamenco, soleá Opisto to Ystävänpäiväviikon Kaveri mukaan -tunnit 11. 17.2.2019 JYVÄSKYLÄ Flamenco, sevilannas to 17.00-18.15 Flamenco, soleá to 18.15-19.30 Itämainen tanssi Valorinne Itämainen tanssi ma 19.00-20.15 jatkokurssi

Lisätiedot

Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1

Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 KOKOUS Vanhusneuvosto 2.10.2017 KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 4 IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN PÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

Sukupolvet kohtaavat Kustaankartanossa - Pihaprojekti

Sukupolvet kohtaavat Kustaankartanossa - Pihaprojekti Innovaatioprojekti kevät 2012 Sukupolvet kohtaavat Kustaankartanossa - Pihaprojekti Kustaankartanon vanhustenkeskus Ammattikorkeakoulu Osallistujat Kustaankartanon vanhustenkeskus Leena Pohjola, johtaja

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja talon asukkaille

Lisätiedot

Etsiväpiirit projekti 2012-2016

Etsiväpiirit projekti 2012-2016 Etsiväpiirit projekti 2012-2016 Markku Holmi, projektisuunnittelija www.vpty.fi Toiminta-ajatuksena on tuottaa ikääntyvien turvallista asumista ja kotona asumista tukevia palveluja sekä hyvinvointia ylläpitävää

Lisätiedot

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA 29.9.2014 Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Monikulttuurisen työn tavoitteet: - Tukea ikääntyneiden maahanmuuttajien arkea, auttaa heitä löytämään mielekästä

Lisätiedot

Esityslista Sivu 4. VANHUSNEUVOSTO

Esityslista Sivu 4. VANHUSNEUVOSTO VANHUSNEUVOSTO 27.8.2019 1 Kokousaika Tiistai 27.8.2019 Paikka Nuorisotila Kieppi Saapuvilla olleet jäsenet Outi Kurkela pj Piia Juuso j Aimo Ahti j Ristenrauna Magga j Onni Niemelä j Tuula Ruponen j Ulla-Maija

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018

Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018 20.11.2018 Vanhus- ja vammaisneuvoston kokous 6/2018 Aika maanantaina 5.11.2018 klo 13.00-15.10 Paikka Läsnä Hollolan kunnanvirasto, kokoushuone Vesala Eila Kamppinen, Hollolan seurakunta Matti Ruokolainen,

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja

PALVELUOPAS. SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja PALVELUOPAS 2014 SÄILYTÄ! Palveluopas sisältää tärkeitä yhteystietoja SISÄLLYSLUETTELO NEUVONTA JA PALVELUOHJAUS OIVA-keskus s. 7 Jyväskylä neuvonta ja yhteispalvelupisteet s. 7 Sosiaaliasemat ja maahanmuuttajapalvelut

Lisätiedot