HYVÄN MIELEN APTEEKKI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄN MIELEN APTEEKKI"

Transkriptio

1 HYVÄN MIELEN APTEEKKI EUCERIN TUNTEE KAUNIIN IKÄÄNTYMISEN SALAISUUDEN 8 HELLÄ VESI LIIKUTTAA TALVELLAKIN 28 HELENA RANTA IKÄIHMISEN ABC: LIIKUNTA, MUISTI, RAVINTO

2 PÄÄTOIMITTAJAN TERVEISET ETSITKÖ NOPEAA KIVUN LIEVITYSTÄ Panadol Zapp toimii nopeasti! Tartu terveempään arkeen Ota apteekki kumppaniksesi Uuden vuoden alku on monelle lupausten aikaa: päätetään tehdä asioita toisin kuin aiemmin, tavoitteena parempi uusi vuosi. Vuoteen 2007 asti suomalaisten kolesteroliarvot ja verenpainelukemat olivat laskussa. Myös tupakoivien määrä väheni. Positiivinen kehitys näkyi vähentyneinä sydän- ja verisuonisairauksina. Vuonna 2012 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimus* kertoi jo muuta: suomalaisten ruokavalio on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana epäterveellisemmäksi. Tällä hetkellä kaksi kolmesta suomalaismiehestä ja jopa puolet naisista on ylipainoisia. Kolesterolitaso on noussut molemmilla sukupuolilla. Tilanne huolestuttaa THL:ää, joka tekee säännönmukaisesti selvityksiä elämäntapojemme vaikutuksista kansansairauksiimme. Niistä merkittävimmät ovat edelleen sydän- ja verisuonisairaudet sekä räjähdysmäisesti lisääntyvä aikuisiän diabetes. Elämäntapamuutoksia kannattaa tehdä pienin, mutta päättäväisin askelin. Kannustava viesti meille kaikille on maailmankuulu suomalainen tutkimus, joka osoittaa, että jo 5 10 prosentin painonpudotus yhdistettynä päivittäiseen puolen tunnin arkiliikuntaan puolittaa riskin sairastua aikuisiän diabetekseen. Tervetuloa Hyvän Mielen Apteekkeihin aloittamaan terveellisempi uusi vuosi: ammattitaitoiselta henkilökunnaltamme saatte vinkkejä painonhallintaan ja tietoa, kuinka kolesteroliarvoihin voi itse vaikuttaa. Apteekeissamme on myös monipuolinen valikoima tehokkaita keinoja ja mikä parasta osaavaa neuvontaa tupakoinnin lopettamiseen tai vähentämiseen. Tule siis rohkeasti juttelemaan tilanteestasi, autamme mielellämme! Me suomalaiset olemme urheiluhullua kansaa, ja sporttisempi elämäntapa sopisi meille penkkiurheilua laajemmalle. Elämäntapamuutoksiin kannattaakin tarttua heti. Se on paljon helpompaa kuin jo todetun sepelvaltimotaudin, diabeteksen tai vääjäämättömästi etenevien ja alati vaivaavien tuki- ja liikuntaelinvaivojen kanssa eläminen. Liiallinen rasvan käyttö, vähäinen liikunta ja isot annoskoot edistävät näiden kaikkien sairauksien puhkeamista. * Hyvän Palvelun Lupauksen myötä toivotan lukijoillemme hyvää vointia ja terveyttä vuodelle Marja-Leena Ikäläinen päätoimittaja Ikäihmisen ABC: liikunta, muisti, ravinto SISÄLTÖ NOPEA KIVUN LIEVITYS. TEHOKAS APU KIPUUN JA KUUMEESEEN. Panadol Zapp imeytyy nopeasti ja antaa sinulle tehokkaan kivun lievityksen. Panadol Zapp TOIMII NOPEASTI! Panadol Zapp 500 mg kalvopäällysteinen tabletti. Vaikuttava aine parasetamoli. Särky- ja kuumetilojen oireenmukainen hoito. Annostus aikuisille ja yli 12-vuotiaille (yli 40 kg) 1-2 tablettia korkeintaan 3 kertaa päivässä. Alle 12-vuotiaille ja jatkuvaan käyttöön vain lääkärin ohjeen mukaan. Annosteluohjetta ei saa ylittää. Muita parasetamolia sisältäviä lääkkeitä ei saa käyttää samanaikaisesti. Älä käytä Panadol Zappia, jos olet allerginen parasetamolille tai muulle tabletin aineelle. Jos sinulla on sydämen tai munuaisten vajaatoiminta tai verenpainetauti, sinun tulee noudattaa varovaisuutta, sillä valmiste sisältää natriumia. Jos sinulla on maksasairaus, noudata varovaisuutta. Neuvottele Panadol Zappin käytöstä lääkärin kanssa, jos käytät muita lääkärin määräämiä lääkkeitä esim. epilepsia- tai verenohennuslääkkeitä. Valmiste voi aiheuttaa harvoissa tapauksissa allergisia oireita ja ihottumaa. Pitkäaikaiskäytössä ei mahdollisia munuaisvaurioita voida kuitenkaan pois sulkea. Lue huolella pakkausseloste. Lisätietoja: GSK Tuoteinfo puh ( ) 05/2012 ( ) 6 Uutuudet Esittelyssä talviuutuudet. 8 Hellä vesi Keskiviikkona avantoon, perjantaina altaaseen. Professori Alf Rehn: Ikäihmiset haastavat nyt yritykset ja palvelut. 10 Arjen apuvälineet Vaivalloisesta yksinkertaisesti helppoa. 12 Syö muisti hyväksi Harva toimii muistinsa parhaaksi. 13 Ikääntyneen muistisairaan omaisen tarina. 16 Onko ihosi kuiva vai pintakuiva? Poimi tuotevinkit ihosi hyvinvointiin. 18 Sinun Hyvän Mielen Apteekkisi tarjoukset! Poimi talteen. 20 Totta vai tarua? Funktionaaliset elintarvikkeet ovat tehottomia. 22 Matkalla kohti savuttomuutta Vähentäminen on askel kohti lopettamista. 24 Kysy apteekista Proviisori Helena Jalonen Ylöjärven apteekista vastaa. 14 Jo 5 % painonpudotuksella myönteisiä vaikutuksia Kaksi kolmesta miehestä ja joka toinen nainen on ylipainoinen. Hyvän Mielen Apteekkien asiakaslehti 15. vuosikerta ISSN (painettu) ISSN (web) Kustantaja/julkaisija: Hyvän Mielen Apteekit Oy, Sentnerikuja 2, Helsinki, p , Päätoimittaja: Marja-Leena Ikäläinen Toimituskunta: Ritva Aaltonen, Marja-Leena Ikäläinen, Arja Kauppinen, Kaisa Nuutila, Onerva Pekkonen ja Kati Wahlstèn / Hyvän Mielen Apteekit Oy sekä Mari Jokinen, Kati Nyberg ja Mirva Laaksonen / Perjantai Markkinointiviestintä Oy Toimitus: Mari Jokinen, Riikka Juva, Kati Nyberg ja Ninna Tuhkio / Perjantai Taitto: Mirva Laaksonen / Perjantai Valokuvat: Ira Honkonen, Petri Kivinen, Jukka-Pekka Moilanen ja Markku Ojala. Kannen kuva: Markku Ojala Paino ja painosmäärä: Hansaprint Oy, n kpl Ilmoitusmyynti: Arja Kauppinen, p , arja.kauppinen@hyma.fi Palaute: palaute@hyma.fi 25 Kipu Nivelrikko on yleisimpiä kivun aiheuttajia. 26 Ajankohtaista Kovan rasvan käyttö huolestuttavaa Suomessa Apteekki voi tarkistaa Kela-kortin tiedot sähköisesti tänä vuonna Tutkimus: punahattuuute tukee vastustuskykyä ja ehkäisee virusten toimintaa Täit tukkanuottasilla 28 Uusi kolumnisti Helena Ranta Vaellus Santiago de Compostelaan 30 Justuksen koiranelämää Rapsuttaako? 32 Liity Hyvän Mielen Apteekkien kanta-asiakkaaksi ja Kauneusklubiimme! PEFC Sertifioitu Tähän tuotteeseen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Seuraava lehti ilmestyy Panadol Zapp 230x270mm Annonce_Finsk.indd 1 13/06/

3 TIEDE JOKA NÄKYY IHOLLASI Eucerin Hyaluron-Filler -yövoide kaikille ihotyypeille kosteuttaa tehokkaasti tiivistetty dekspantenoli tukee ihon uusiutumista TUNTEE KAUNIIN IKÄÄNTYMISEN SALAISUUDEN Eucerin Hyaluron-Filler -päivävoide normaalille ja sekaiholle erittäin kevyt koostumus imeytyy nopeasti, ei jätä ihoa rasvaiseksi erinomainen meikinalusvoide UVB- ja UVA-suoja, sk 15 Eucerin Hyaluron-Filler -päivävoide kuivalle iholle kosteuttaa tehokkaasti tekee ihosta pehmeän ja joustavan erinomainen meikinalusvoide UVB- ja UVA-suoja, sk 15 Vähemmän ryppyjä, kiinteämpi iho Ikääntyvissäkin ihoissa on eroja, siksi Eucerin Hyaluron-Filler -sarjassa on sekä täyteläinen päivävoide kuivalle että kevyt voide normaalille ja sekaiholle. Silmien alueen herkkää ja ohutta ihoa voi suojata sarjan silmänympärysvoiteella. Yövoiteen tehoaineet saavat vaikuttaa rauhassa ja silottaa juonteita sisältäpäin kehon levätessä. Voiteen dekspantenoli edistää ihosolujen uusiutumista. Kauneusunien tehoa voi halutessaan lisätä yövoiteen alle levitettävällä hoitotiivisteellä, vinkkaa Hanna Grandell. Vaikka nuoruusvuosien epäpuhtauksista ei olisi enää huolta, ja meikkejä tulisi käytettyä vain harvakseltaan, iho kaipaa silti hellävaraista, päivittäistä puhdistusta. Puhdas iho näyttää heleämmältä ja hoitovoiteiden tehoaineetkin imeytyvät paremmin. Eucerin DermatoCLEAN -tuotteissa on monta hyvää vaihtoehtoa päivittäiseen puhdistamiseen. Tutkittua ja turvallista Vain apteekeissa myytäviä, kliinisesti testattuja Eucerin-tuotteita voi käyttää huoletta. Ihonhoitotuote on kliinisesti tutkittu, kun sen vaikutus ja ominaisuudet on testattu ihotautisairaalassa. Tutkimuksen tekemistä ja etenemistä valvoo aina lääkäri, tarkentaa Hanna Grandell. Tuotteiden valmistuksessa noudatetaan myös erittäin tiukkaa kosmetiikkalainsäädäntöä. Kosmetiikan valmistajan velvollisuus on mm. varmistaa, että ainesosat ovat puhtaita ja niiden koostumus sekä vaikutukset tunnetaan. Tuotteen pitää toimia luvatulla tavalla, eikä se saa aiheuttaa terveysongelmia. Tämän päivän lainsäädäntö tekee kaikkensa tuotteiden turvallisuuden eteen. Kun siihen lisätään kosmetiikan valmistajien omat laatuvaatimukset, voidaan sanoa, että Euroopassa myytävät kosmetiikkatuotteet ovat laadukkaita ja turvallisia, kertoo asiantuntija Eeva-Mari Karine Teknokemian Yhdistys ry:stä. Eucerin Hyaluron-Filler Concentrate -hoitotiiviste kaikille ihotyypeille poistaa väsymyksen jäljet tasoittaa jopa syvempiä ryppyjä sisältäpäin raikastaa myös päivällä, meikin päälle laitettuna Yksi Eucerin tuote 10 % TÄ L L Ä K U P O N G I L L A Ostaessasi kaksi tai useamman Eucerin-tuotteen, alennus 15 % Eucerin Hyaluron-Filler -silmänympärysvoide hajusteeton voide erityisesti herkille silmille kohottaa syviäkin ryppyjä sopii myös meikin alle Tarjous normaalihintaisista tuotteista. Voimassa asti Hyvän Mielen Apteekeissa. Useimmat vanhenemisen merkit iholla johtuvat kosteuden puutteesta ja UV-säteilylle altistumisesta. Iän myötä ihon kyky sitoa kosteutta heikkenee, mikä aiheuttaa sidekudoksen veltostumista. Kauniisti ikääntymiseen ei kuitenkaan tarvita poppakonsteja. Kolme askelmaa riittää: puhdista, kosteuta ja ravitse. Tärkeintä on säännöllinen hoito. Hyvän Mielen Apteekeissa myytävästä Eucerin Hyaluron- Filler -sarjasta löytyy varmasti omalle ihotyypille sopivat tuotteet, rohkaisee Eucerinia markkinoivan Beiersdorfin Pharmacy Unit Manager Hanna Grandell. Eucerin Hyaluron-Filler on hoitava ja hemmotteleva sarja, jonka tuotteet sisältävät kehossamme luontaisestikin esiintyvää hyaluronihappoa. Hapon määrä iholla vähenee vuosien myötä, jolloin kimmoisuus heikkenee. Hyaluronihappo silottaa juonteita tehokkaasti, sillä imeydyttyään ihoon se muodostaa veden kanssa viskoosin geelin ja täyttää solujen välisen tilan. Rypyt syntyvät ihon eri kerroksissa. Hyaluronihappo silottaa ylempien kerrosten matalia ryppyjä ja imeytyy myös pidemmälle epidermikseen, jossa se tasoittaa syvempiä juonteita. Lisäksi Eucerin Hyaluron-Fillertuotteet sisältävät ihon omaa hyaluronihappotuotantoa tehokkaasti elvyttävää saponiinia. DermatoCLEAN Cleansing Milk -puhdistusemulsio kuivalle ja pintakuivalle iholle voidaan pyyhkiä kasvopaperilla sopii myös vesipesun yhteyteen DermatoCLEAN Clarifying Toner -kasvovesi virkistää ja kirkastaa ihoa sulkee huokosia ja viimeistelee puhdistuksen DermatoCLEAN 3in1 Fluid -puhdistusneste pintapuhdistusneste, kasvovesi ja silmämeikin puhdistusaine yhdessä erityisesti sekaiholle 4 5 DermatoCLEAN Waterproof Eye Make-up Remover -silmämeikinpuhdistusneste sisältää hellävaraisesti puhdistavaa öljyä poistaa vedenkestävän meikin tehokkaasti testattu silmälääkäreiden valvonnassa

4 UUTUUS! FLUDENT FRESH PRO CHLORHEXIDINE SUUVESI Fludent Fresh lanseeraa ensimmäisen PRO-sarjan suunhoitotuotteen Suomessa. Fludent Fresh PRO Chlorhexidine on uusi, ainutlaatuinen klooriheksidiini suuvesi, joka sisältää 0,2 % natriumfluoridia, 0,12 % klooriheksidiiniä ja on myös alkoholiton. Raikkaan mintun makuinen tuote on miellyttävä käyttää. Lisäksi pullossa on turvallinen mittakorkkimekanismi. Klooriheksidiini on antibakteerinen aine, jota käytetään muun muassa suun desinfioimiseen ennen ja jälkeen suukirurgisia toimenpiteitä. VINKKI! Käytä yhdessä Fludent Freshhammastahnan kanssa, koska se ei sisällä natriumlauryylisulfaattia (vaahtoamisainetta). Natriumlauryylisulfaatti heikentää klooriheksidiinin vaikutusta, joten jos käytät tavallista hammastahnaa, niin huuhtele suu huolellisesti vedellä tai odota 30 min. hammastahnajäämien liukenemiseksi. Lisätiedot: MULTIVITA MAGNESIUMSITRAATTI Imeytyy tehokkaasti, maistuu hyvältä! Multivita Magnesiumsitraatti 150 mg on hyvänmakuinen, helposti suussa liukeneva magnesiumvalmiste. Rakenteeltaan miellyttävän, pureskeltavan tabletin maku on hedelmäisen raikas, luonnollinen greippi. Multivita Magnesiumsitraatissa magnesium on orgaanisessa muodossa sitraattina, mikä takaa magnesiumin tehokkaan imeytymisen ja nopean vaikutuksen. Multivita Magnesiumsitraatti sisältää yhdessä tabletissa 150 mg magnesiumia. Suositeltu päiväannos on 1 2 purutablettia. Uutuus on laktoositon, gluteeniton ja hiivaton. Hammasystävällinen Multivita Magnesiumsitraatti on makeutettu xylitolilla, mannitolilla ja sukraloosilla. Tuote ei sisällä eläinperäisiä aineita. GEFILUS APTEEKKARIN TIPAT+D 3 UUTUUS! DUCRAY HYVINVOINTIA HIUKSILLE JA PÄÄNAHALLE ANACAPS TRI-ACTIV KAPSELIT Täsmäravinne hiusjuurille ja kynsille Tehokas ravintolisä hiuksille, päänahalle ja kynsille. Kolmivaikutteinen Anacaps Tri-ACTIV sisältää aminohappoja, rautaa sekä vitamiineja B 6, B 8, B 3 ja E. UUTUUS! Pakkauskoko 90 purutabl. Kuka tarvitsee magnesiumlisää? Miehillä magnesiumin kokonaissaantisuositus on 350 mg ja naisilla 280 mg / vrk. Urheilijoilla magnesiumin tarve kasvaa, kun hien mukana erittyy magnesiumia. Myös suurempi lihaskudoksen ja punasolujen massa vaatii enemmän magnesiumia. Muita syitä lisääntyneeseen magnesiumin tarpeeseen voivat olla esimerkiksi laihdutus, stressi ja runsas alkoholinkäyttö. Lisätiedot: (ark. 8 16) Itsehoitoapteekki.fi Gefilus Apteekkarin Tipat+D 3 on riittoisa tuplapakkaus hyvinvointia. Perheen pienimmille sopiva tuote sisältää maailman tutkituinta, Lactobacillus rhamnosus GG -maitohappobakteeria sekä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa edistävää D3-vitamiinia, jota päiväannoksessa on 10 µg. Tuplapakkauksesta riittää 50 päiväannokseen. Kaksi erillistä pulloa varmistaa tuotteen säilyvyyden ja turvaa pienille lapsille tarkoitetun, säilöntäaineettoman valmisteen hygieenisyyden. Gefilus Apteekkarin Tipat+D 3 on kotimainen tuote. Tipat säilyvät huoneenlämmössä. Gefilus ravintolisät auttavat tänäkin vuonna Lastenklinikoiden pieniä potilaita, tukemalla elinsiirto-osaston toimintaa. Ole mukana tekemässä hyvää yhdessä Gefilus ravintolisien kanssa. Gefilus Apteekkarin Tipat+D 3 on myynnissä vain apteekeissa. Markkinoija Oriola Oy, Espoo. Gefilus ja LGG ovat Valio Oy:n rekisteröimiä tuotemerkkejä. NEOPTIDE-LIUOS Helppo käyttää kerran päivässä Ainutlaatuinen ratkaisu naisten krooniseen hiustenlähtöön. Neoptide edistää ja stimuloi hiusten kasvua suihkausta per käyttökerta. - 1 pakkaus = 3 kuukauden hoitojakso. Lisätiedot: UUTUUDET! ANAPHASE-SHAMPOO Tehostaa Anacaps Tri-ACTIV kapseleiden ja Neoptide-liuoksen vaikutusta. Voidaan käyttää myös yksinään. Vahvistaa hiuksia ja antaa niille rakennetta. Antaa volyymia ja tuuheutta hiuksille. MANGONMAKUINEN MINISUN D-VITAMIINI! Suomalaiset eivät edelleenkään saa riittävästi D-vitamiinia. Erityisen huolestuttavaa on lasten vähäinen D-vitamiinin saanti. D-vitamiinivalmisteen käyttöä suositellaankin kaikille suomalaisille erityisesti talviaikaan. Nyt etelän aurinko ja hedelmäinen raikkaus löytyvät samasta paketista. Uusi, mangonmakuinen Minisun D -vitamiini maistuu koko perheelle. Tabletin voi pureskella, imeskellä tai niellä. Saatavilla lapsiturvallisissa, riittoisissa 200 tabletin pakkauksissa; vahvuudet 10 ja 20 mikrogrammaa. Apteekista. Lisätiedot: Tuttu Rela-maitohappobakteerisarja saa vahvistusta Rela Tabs + D -valmisteesta. Se sisältää Lactobacillus reuteri -maitohappobakteeria, joka on yksi maailman tutkituimmista maitohappobakteereista. Lisäksi valmiste sisältää 10 mikrogrammaa D-vitamiinia, joka lisää tutkitusti vastustuskykyä. Rela Tabs + D sopii käytettäväksi päivittäin tai kuureina silloin, kun keho tarvitsee eniten tukea. Purutabletti maistuu raikkaalle appelsiinille ja sopii koko perheelle. Vain yksi tabletti päivässä riittää. Rela Tabs + D on saatavana apteekista 30, 60 ja 90 tabletin pakkauksissa. Lisätiedot: VIHDOIN COMPEED -LAASTARI myös jalkapohjan rakoille! Compeed Rakkolaastari jalkapohjille lievittää rakon aiheuttamaa kipua välittömästi ja parantaa nopeasti. Laastari on kehitetty pysymään hyvin paikoillaan jalkapohjassa ja se suojaa tehokkaasti hankaukselta. Voit jälleen nauttia talviliikunnan riemuista ilman, että jalkapohjan rakot hidastaisivat vauhtiasi. Lisätiedot: UUTUUS! UUTUUS! APPELSIININ- MAKUINEN RELA TABS + D-VITAMIINI vahvistaa vastustuskykyä! UUTUUS! Saatavilla tammikuun aikana. Saatavilla helmikuussa. Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti

5 IKÄIHMISEN ABC: LIIKUNTA, MUISTI, RAVINTO Kuva: Hahkialan Uiskola, Hauho. Imagokuva/Kippola. Keskiviikkona avantoon, perjantaina altaaseen HELLÄ VESI VIRKISTÄÄ NIIN KROPPAA KUIN MIELTÄKIN Uinti ja vesijumppa ovat suosittuja lajeja, mutta vedessä voi myös pyöräillä, tanssia, nyrkkeillä ja juosta. Tamperelaiset eläkeläiset ja ystävykset, Anita Leinonen (73) ja Maire Grönfors (74), ovat harrastaneet vesijuoksua yli viisi vuotta. Vesijuoksu sopii erityisen hyvin meille ikäihmisille, koska se on hellää nivelille, Anita toteaa. Niskakaan ei kipeydy, kun juostessa ollaan pystyasennossa, Maire lisää. Vedessä on kaikkien helppo ja mukava liikkua, myös ikäihmisten. Kehon paino on pienempi, ja toisaalta veden vastus tehostaa liikkeitä niveliä rasittamatta. Altaassa ja avannossa saa myös uusia tuttavuuksia. Vesiliikunta on turvallinen ja tehokas liikuntamuoto, jota voi harrastaa ympäri vuoden. Kun järvet jäätyvät, veteen pääsee avannossa tai sisäaltaassa. Vesijuoksu huoltaa lihaksia ja liikkuvuutta Vesijuoksussa edetään hiukan etukenossa, juoksuliikkeitä tehden. Veden noste mahdollistaa laajat liikeradat ja keventää nivelten liikkuvuutta. Apuna käytetään kelluttavaa, vyötärölle sidottavaa vesijuoksuvyötä. Hyvä vesijuoksuvyö maksaa noin euroa, mutta sellaisen voi myös lainata joistain uimahalleista, Anita kertoo. Vesijuoksussa voi liikkua pystyasennossa tai perinteisissä uintiasennoissa. Tasapaino ja ryhti paranevat, samoin hengityselimistön suorituskyky. Kivut vähenevät veden hierovan ja rentouttavan vaikutuksen johdosta. Kaloreitakin kuluu huomattavasti enemmän kuin kuivalla maalla. Olen varmasti paremmassa kunnossa kuin ilman vesijuoksua, Maire toteaa. Aika lentää hyvässä seurassa Anita ja Maire tapaavat kerran viikossa Tampereen uintikeskuksessa. Vesijuoksuharrastuksen hinta ei päätä huimaa: Tampereen matkakortilla maksettaessa lipun hinta on yli 65-vuotiailta 2,90 euroa. Samaan rahaan pääsee myös saunomaan. Juoksemme yleensä tunnin verran ja juttelemme samalla. Jaloissa kyllä tuntuu sen jälkeen, vesi on tehokas vastus. Venyttelemme ja saunomme vesijuoksun jälkeen, Maire kertoo. Liikunnan tuoman ilon ja hyödyn lisäksi vesijuoksu on Anitalle ja Mairelle ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma. Aika kuluu nopeammin, kun on seuraa. Perjantaisin käyvien ryhmä on tullut tutuksi, vaihdamme aina kuulumisia, Anita toteaa. Kaikkia morjestetaan, Maire naurahtaa. Avannosta apua kipuihin Vesiliikunnasta voi nauttia talvella myös luonnonvesissä. Yli suomalaista käy säännöllisesti avannossa. Kuntien, yksityisten ja avantouintiseurojen ylläpitämiä avantoja on tiheästi ympäri maata. Anita on käynyt Tampereella avannossa jo vuodesta Hän aloittaa yleensä lokakuussa ja lopettaa, kun jäät lähtevät. Avantouinti auttaa kipuihin. Kylmän ja kuuman vaihtelu nostaa ihmisen omaa kortisoli- ja adrenaliinituotantoa, Anita tietää. Moni avantouimari on myös sitä mieltä, että flunssat jäävät avantoon. Yksi kokee saavansa lihassärkyihin helpotusta ja toinen toteaa reuman helpottavan. Kun astuu hyisen kylmästä vedestä takaisin laiturille, endorfiinia vapautuu ja mieliala kohoaa. Kaikkein paras hetki on se, kun nousee avannosta. Siinä ei palele, vaikka olisi pakkasta. Sanoinkuvaamattoman hyvä olo, Anita muotoilee. Liikunta lisää toimintakykyisiä elinvuosia Säännöllinen liikunta vahvistaa lihaksia, notkistaa niveliä ja kehittää tasapainoa, jolloin ikäihminen pärjää kotona omatoimisesti pidempään. Liikunta myös parantaa elämänlaatua, sillä liikuntakykyisen elämä on aktiivista ja sosiaalista. Lisäksi liikunta antaa aina hyvää mieltä, Anita toteaa. Kunto nousee ja tapaa uusia, mukavia ihmisiä, Maire lisää. Anita ja Maire tietävät, mistä puhuvat. Mairen harrastuksiin kuuluvat vesijuoksun lisäksi kuntosali, venyttelytunti, jumppa, kävelylenkit, käsityöt ja matkustelu. Anitan aktiivisiin eläkeläispäiviin sisältöä tuovat vesijuoksun ja jumpan lisäksi mm. hiihtäminen, itämainen tanssi ja eläkeläiskerho. Kyllä meillä menoa riittää: viikko meinaa loppua kesken, Anita ja Maire nauravat. Eläkeläiset Maire Grönfors (oik.) ja Anita Leinonen juoksevat viikoittain Tampereen uintikeskuksen altaassa. Vesijuoksussa apuna käytetään kelluttavaa vyötä. Pystyasennossa juostessa niskakaan ei väsy samoin kuin uidessa. VESIJUOKSU SOPII ERITYISESTI: nivelkulumista ja -kivuista kärsiville ylipainoisille ikääntyneille hengityselinsairaille sydäntauteja sairastaville pitkäaikaissairaille diabeetikoille masentuneille ja stressaantuneille niska- ja selkäkipuja poteville liikuntavammaisille monenlaisille kuntoutujille. Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti IKÄIHMISET HAASTAVAT NYT YRITYKSET JA PALVELUT IKÄLUOKKA, joka on siirtymässä työelämästä eläkkeelle, poikkeaa nykyvanhuksista. Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professorin Alf Rehnin (kuvassa) mukaan vallalla on ajatus, että vanhukset edustavat yhtenäistä ryhmää, joka ei ole kovin kiinnostunut kuluttamisesta, uusista kokemuksista tai paljon muustakaan. Tulevaisuuden vanhukset ovat tottuneet muutoksiin ja oppineet kuluttamaan sekä vaatimaan. Heillä on halu jatkaa merkityksellistä toimintaa ja elämysten keräilemistä iästä riippumatta, Rehn oikaisee nykykäsitystä. ALF REHN ihmettelee, miten hitaasti yritysmaailma on herännyt uuteen vanhuustalouteen kuten hän on kentän nimennyt. Normaalisti asiakasryhmän kasvaminen johtaa automaattisesti siihen, että palveluja ja tuotteita aletaan kehittää. Uskon, että näin käy myös uudessa vanhuustaloudessa, joskin viiveellä. Kiinnostavaa tässä on se, että ne yritykset, jotka alkavat puhutella tätä ryhmää, voivat hyvinkin äkkiä vallata uuden markkinan, ja kammeta pois suuret, hitaat toimijat, Rehn arvelee. YRITYKSET eivät ole reagoineet uskomattomaan kuluttajakentän muutokseen, sillä ne ovat vieläkin kiinni kuvassa, jossa seniorit ovat tietyn näköisiä, vakaalla ja tunnetulla tavalla käyttäytyviä. Uudet vanhukset ovat moninainen ryhmä, jolla on uusia haluja tehdä, toimia, ostella ja osallistua. Se ei riitä, että näemme heidät rahapussina. Meidän täytyy sisäistää, että uusi vanhuus vaatii aivan uusia käytäntöjä, uutta strategiaa sekä syventymistä nousevaan, uuden vanhuuden kuluttajakäyttäytymiseen, Rehn muistuttaa. Jatkossa ikääntyvät eivät ole vain hoivapalvelujen kohderyhmää, vaan he vaativat paljon kaikilta käyttämiltään palveluilta. Uudet vapaaikäiset tulevat, eivätkä he tule hyväksymään ylenkatsomista tai päähän taputtelua, professori Rehn herättelee.

6 IKÄIHMISEN ABC: LIIKUNTA, MUISTI, RAVINTO Katse arkisiin asioihin Liukuesteet, tarttumapihdit, annostelijat, yleisavain, suurennuslasi, kävelykeppi ja tabletinmurskain. Keittiöön ja kylpyhuoneeseenkin on liuta apureita. Keksinnöt eivät ole kalliita eivätkä monimutkaisia. Ne tuovat vipuvartta vääntämiseen ja kääntämiseen tai auttavat poimimaan lattialle pudonneen tavaran. Medifonin monipuolisia apuvälineitä on nyt otettu Hyvän Mielen Apteekkien valikoimiin. Apteekkari Tuula Kuutti Heinolan Vanhasta apteekista kertoo, että apuvälineitä kysyvät niitä tarvitsevat yhtä lailla kuin heidän omaisensa. Lapset saattavat hakea apteekista apuja iäkkäälle vanhemmalleen tilanteessa, jossa odotetaan pääsyä hoitopaikkaan. Apteekin tehtävä on tarjota kokonaisvaltaisia terveyspalveluja. Aivan kuten astmalääkkeiden käyttämiseen on aina saanut apteekista apuvälineet ja ohjeet, nyt tarjoamme laajemman valikoiman apuvälineitä. Esimerkiksi pillerinpuolittaja, tabletin murskain ja silmätippojen tiputusapu varmistavat lääkityksen onnistumista, hän sanoo. Apuvälinehankinnoissa auttamisen lisäksi Kirsi Lukka-Aro listaa muutamia yksinkertaisia asioita, joita lähiomaisensa kodissa voisi tarkistaa. Usein tarvittavat tavarat kannattaa laittaa alas, jottei tarvitse kiipeillä. Valaistus on hyvä tarkistaa, ja kulkuväylillä on kodissakin oltava tilaa. Mattojen alle kannattaa hankkia liukuesteet, samoin kenkiin. Oman kodin portaat ja kylpyhuone ovat vaaranpaikkoja, varsinkin se vessan liukas pikkumatto. Liikunta ja lihaskunnon vahvistaminen niin ikään antavat tukea arjen askelille, hän sanoo, On hyvin inhimillistä, että tuemme ikääntyvien selviytymistä mahdollisimman pitkään omassa kodissaan, Kuutti lisää. Kyllä sattuu olemaan kaunis päivä. Ripeä lääke särkyyn ibuxin rapid Nopeavaikutteinen Auttaa jopa 20 minuutissa 1,2 Myös migreeniin Apuvälineet tekevät arjessa vaivalloisesta yksinkertaisesti HELPPOA Kuinka yksinkertainen pieni vempele voi helpottaa arkea? Jopa niin paljon, että ikääntyvä saa edelleenkin huolehtia itsestään omassa kodissaan. Jos kaikki aika kuluu arjessa pukeutumiseen, liikkumiseen ja syömiseen sekä lääkkeiden ottamiseen, olisi hyvä miettiä asioita, joilla tätä voidaan helpottaa. Muutoin on vaarana masennus ja toimintakyvyn romahtaminen, tiivistää toimintaterapeutti Kirsi Lukka-Aro. Työssään Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä Lukka-Aro luennoi, vetää toimintaryhmiä sekä tekee toimintakunnon kartoituksia ja testauksia niin ikääntyneille, pitkäaikaissairaille kuin kuntoutettaville työikäisillekin. Monien arkeen tuodaan hyvinkin yksinkertaisia välineitä, joilla hankala ja vaivalloinen muutetaan yksinkertaisemmaksi. Apuvälineet tukevat omassa kodissa pärjäämistä ja antavat edelleenkin mahdollisuuden tehdä asioita itse, hän jatkaa. Medifonin laadukkaat apuvälineet, kuten liukuesteet talven jäisiin keleihin, saat lähimmästä Hyvän Mielen Apteekista! Apua, välineitä! Oman sairauden tai heikkenemisen tunnustaminen voi olla vaikea paikka. Varsinkin sodan jälkeen syntyneet sukupolvet ovat tottuneet pärjäämään ja tekemään itse. Nuoremmat sukupolvet ovat jo enemmän sinut erilaisten elämää helpottavien värkkien kanssa. Näkyvien apuvälineiden käyttöön ottaminen on vaikeinta. Kävelykeppiä tai rollaattoria häpeillään. Vertaistuki on tässä osoittautunut parhaimmaksi. Ikääntyvä hyväksyy apuvälineen herkemmin, jos kuulee ikätoveriltaan, miten siitä on ollut apua, Lukka-Aro sanoo. Pidä huolta jaksamisesta. Turvaa ravinnonsaanti. Nutridrink täydennysravintovalmisteista saat vaivattomasti lisää energiaa ja ravintoaineita, kun et jaksa tai voi syödä riittävästi tavallista ruokaa. Ibuxin rapid 400 mg. Tehokas lääke migreenikohtausten hoitoon sekä kivun ja kuumeen lievitykseen. Vaikuttava aine ibuprofeeni. Sopii aikuisille ja yli 20 kg painaville lapsille. Neuvottele lääkärin kanssa, jos sairastat maha- tai pohjukaissuolihaavaa tai olet raskaana. Pakkauskoot 10 ja 30 tabl. Viitteet: 1. Schettler T et al. Clin Drug Invest 21(1):73-78, 2001, 2. Laska E et al. Clin Pharmacol & Ther 40(1): 1-7, C67. Valikoimassa ovat myös: kävelykeppi tarttumapihdit viikkoannostelija 2 lokeroa tabletinmurskain tabletinhalkaisija yleisavaaja tiputusapu kuorija Lisätietoja tuotteista lähimmästä apteekistasi tai ja Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti

7 IKÄIHMISEN ABC: LIIKUNTA, MUISTI, RAVINTO IKÄÄNTYNEEN MUISTISAIRAAN OMAINEN MAIJA RAUHA: OLISIN VOINUT PUUTTUA ruokailuun JO ENNEN KOTISAIRAANHOIDON SUOSITUSTA Aivoterveydelle edulliseen ruokavalioon kuuluu mm. monityydyttymättömiä rasvahappoja, kalaa, marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Hyviä kasvirasvoja, yrttejä, kalaa ja kasviksia sisältävä ns. Välimeren ruokavalio on todettu oivaksi muistioireiden ennaltaehkäisijäksi. SYÖ MUISTI HYVÄKSI Tutkimuksen mukaan me suomalaiset tiedämme, miten muistisairauksia voi ehkäistä. Harva kuitenkaan toimii muistinsa parhaaksi. Liikunnan ja sosiaalisen elämän positiivinen vaikutus tunnetaan, mutta ravinnon ja vitamiinien rooli ei ole tiedossa. Professori Miia Kivipelto Karoliinisesta Insituutista näkee juuri ennaltaehkäisyn tärkeänä osana muistiterveyttä. Kokonaiselämäntapa on avainasemassa muistioireiden ehkäisyssä. Monet muistioireiden riskitekijöistä ovat asioita, joihin kukin voi omalla kohdallaan vaikuttaa. Muistiongelmia ennaltaehkäistään yksinkertaisilla arjen valinnoilla. Aloita ajoissa muistin huolto Suomessa on muistisairaita arvioiden mukaan Vuosittain tehdään uutta diagnoosia. Vuoteen 2050 mennessä määrän odotetaan nelinkertaistuvan. Muistisairauden merkittäviä riskitekijöitä ovat iän ja geeniperimän lisäksi mm. kohonnut verenpaine, korkea kolesteroli, diabetes, vähäinen liikunta, B 12 -vitamiinin puutostilat ja stressi. Yhdenkin muistisairauksiin vaikuttavan riskitekijän poistaminen voi vähentää muistioireiden riskiä huomattavasti. Muistia huoltavat elämäntavat tuovat mukanaan myös muita hyötyjä: esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien ja muistisairauksien riskitekijöissä on paljon yhteneväisyyksiä. Muistiterveys huolettaa ymmärrettävästi enemmän iäkkäitä ihmisiä, vaikka muistioireiden ennaltaehkäisy kannattaa aloittaa jo työikäisenä. Muistisairauksien ehkäisyssä ei ole kyse ongelmiin reagoimisesta, vaan ennakoivista elämäntapavalinnoista. Tarkkaile rasvoja, turvaa B 12 -vitamiinin saanti Aivoterveydelle edulliseen ruokavalioon kuuluu mm. monityydyttymättömiä rasvahappoja, kalaa, marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Hyviä kasvirasvoja, yrttejä, kalaa ja kasviksia sisältävä ns. Välimeren ruokavalio on todettu oivaksi muistioireiden ennaltaehkäisijäksi. Vitamiineista muistin toimintaan vaikuttaa erityisesti B 12. Sillä on tärkeä tehtävä hermosolujen toiminnassa, sen puute voi alentaa kykyä vastaanottaa, käsitellä, säilyttää ja käyttää tietoa. Puutos voi aiheuttaa myös muistisairautta ja anemiaa. B 12 -vitamiinia esiintyy eläinperäisessä ruoassa, joten esimerkiksi vegaanit eivät saa B 12 -vitamiinia ruokavaliostaan. Vitamiinin imeytyminen voi huonontua myös ikääntymisen, sairauksien ja eräiden lääkkeiden käytön seurauksena. ALOIN KIINNITTÄÄ HUOMIOTA ikääntyneen omaiseni ruokailuun, kun hän muutti 83-vuotiaana naapuriini. Huomasin, ettei hän jaksanut käydä kaupassa, joten tein kauppareissut hänen puolestaan. Näin pystyin seuraamaan, mitä hän söi ja mitä jätti syömättä. Yllätyksekseni tajusin, ettei hän laittanut enää ruokaa itse. Ostin valmisruokia ja vein itse laittamaani ruokaa, mutta ruoat eivät maistuneet. Sen sijaan jogurtit, valmiit jälkiruoat, pulla, keksit, suklaa ja makeiset olivat aina lopussa. Proteiinien saanti jäi selvästi vajaaksi. Kun kysyin ruokailuista, hän oli juuri syönyt tai ei tarvinnut mitään. Vierailleen hän tuputti ruokaa jatkuvasti ja otti omallekin lautaselleen, mutta ei syönyt juuri lainkaan. HETKEN KESTI YMMÄRTÄÄ, että puheet ja teot olivat ristiriidassa. Omaiseni uskoi olevansa täysin terve ja suuttui, kun epäilin hänen kertomuksiaan. Lopulta ennen niin järjestelmällinen emäntä ei enää muistanut laittaa syömättä jääneitä ruokia roskiin, vaan ne alkoivat homehtua jääkaappiin. Jotakin oli tehtävä. Vein hänet tekosyyn turvin lääkäriin ja sitä kautta muistitutkimuksiin. Hänellä todettiin ensin Alzheimerin tauti ja APU OMAISELLE APTEEKISTA Nutridrink Compact Protein sitten tarkempien tutkimusten jälkeen harvinaisempi verisuoniperäinen dementoituminen. KAUPUNGIN KOTIHOIDON ASIAKKAAKSI omaiseni pääsi, kun lääkkeiden säännöllinen ottaminen ei enää onnistunut omatoimisesti. Hoitajat huomasivat nopeasti, että hän söi erittäin vähän lämmintä ruokaa. Kotisairaanhoitaja ehdotti täydennysravintovalmisteiden hankkimista lähiapteekista, josta lääkkeetkin toimitettiin. Toimintamalli oli selkeä eli kotihoito tilasi tuotteet ja minä maksoin ne omaiseni puolesta. Jääkaappiin ilmestyi säännöllisesti pullopatteri ja hoitajat huolehtivat, että päivittäinen pullo juotiin. Pelkäsin turhaan, ettei hän hyväksyisi täydennysravintovalmisteita. Jogurteista pitävä otti tuotteet kuitenkin omikseen! KAIKKI OLIVAT TYYTYVÄISIÄ. Läheiseni ei tarvinnut enää yrittää syödä isoja annoksia, eikä hoitajien harmitella huonoa ruokahalua. Itse en enää kantanut huonoa omaatuntoa siitä, että omaiseni söi pelkkää pullaa ja suklaata. Vaikka hänen toimintakykynsä heikkeni nopeasti, ravitsemustila säilyi laboratoriokokeiden tuloksista päätellen hyvänä. Pidän tätä Hyvän Mielen Apteekki on joskus paljon lähempänä ikäihmistä kuin lähin omainen. Yhteistyömalli kotisairaanhoidon kanssa on toimiva ja testattu. Tähän samaan pakettiin on helppo liittää lääkehoidon rinnalle myös muut säännöllisesti käytettävät apteekkituotteet kuten esimerkiksi täydennysravintovalmisteet. Kysy myös kotiinkuljetuksista! Runsasproteiiniset täydennysravintovalmisteet ikääntyneelle, muistisairaalle, sairastavalle ja toipilaalle sekä leikkaus-, murtuma- ja palovammapotilaalle Käyttövalmis, erittäin runsaasti proteiinia sisältävä täydennysravintovalmiste. Tiivis ravintosisältö 125 ml pullossa, jonka jaksaa juoda kerralla vaikka ruokahalu olisi heikko. Nutridrink Protein Käyttövalmis, runsaasti proteiinia sisältävä täydennysravintovalmiste. 200 ml:n pullo sisältää kaikkia päivän aikana tarvittavia vitamiineja ja kivennäisaineita. suurelta osin täydennysravintovalmisteiden ansiona. Saattaa hyvin olla, että ne pelastivat läheiseni vajaaravitsemukselta. Eräänä aamuna läheiseni kaatui. Luita ei onneksi murtunut. Sairaalassa todettiin kuitenkin, ettei hän selviydy enää kotona. Sairaus oli edennyt ja kävelykyky huonontunut. Hän sai paikan pitkäaikaissairaanhoidon yksiköstä parin viikon tarkkailun päätteeksi. Laitoksessakin täydennysravintovalmisteet kuuluvat omaiseni ruokavalioon. Se on hienoa. Tällä hetkellä hän viettää valtaosan ajastaan vuoteessa, joten energiankulutus on pysyvästi erittäin pieni. Ruokahalukin on edelleen aivan olematon. Silti hän tarvitsee vähintään yhtä paljon suojaravintoaineita kuin ennenkin. Siksi olen tyytyväinen, kun näen, että hänen ravitsemuksestaan pidetään hyvää huolta. OMAISET VOISIVAT OLLA ROHKEAMPIA hankkimaan ikääntyneille läheisilleen täydennysravintovalmisteita. Itsekin odotin aivan turhaan kotisairaanhoidon suositusta. On iso kynnys puuttua ensi kertaa toisen ruokailuun. Mutta kun tarkoitus on hyvä ja pelissä omaisen terveys, se kannattaa mielestäni tehdä. TÄYDENNYSRAVINTOVALMISTEET PARANTAVAT JAKSAMISTA JA EDISTÄVÄT TOIPUMISTA. Niistä saa vaivattomasti energiaa ja ravintoaineita, kun ei voi tai jaksa syödä riittävästi tavallista ruokaa. Täydennysravintovalmisteet saat Hyvän Mielen Apteekista. Useita makuvariantteja! Runsaskuituiset tuotteet vatsan hyvinvointiin Nutridrink Compact Fibre Käyttövalmis, runsaasti energiaa sisältävä kuidullinen valmiste. Tiivis ravintosisältö 125 ml pullossa. Ravintokuidut parantavat vatsan hyvinvointia tasapainottaen suoliston toimintaa. Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti

8 TIEDÄTKÖ PAINOINDEKSISI? Kaava painoindeksin laskemiseen on yksinkertainen. Esim. 70 kg painava 175 cm pitkä henkilö: 70 / (1,75 x 1,75) 23 kg / m 2. Painoindeksi = (BMI) JO paino (kg) pituus x pituus (m) Normaali painoindeksi on VYÖTÄRÖLIHAVUUS: Vyötärön ympärysmitta miehillä > 100 cm Vyötärön ympärysmitta naisilla > 90 cm Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Lihavuus laskuun -ohjelma Vähän energiaa ruoasta, paljon tukea ryhmästä Pienryhmän tuesta, ravitsemus- ja liikuntaohjauksesta tehoja hakevat myös julkisen terveydenhuollon erittäin niukkaenergisen dieetin (ENE) -laihdutusryhmät, joihin terveyskeskuslääkärit voivat ohjata lähetteellä. Monen vaikeasti ja sairaalloisesti lihavan (painoindeksi yli 35) ryhmäläisen tähtäin on alunperin ollut laihdutusleikkauksessa, mutta ENE-ryhmässä aikaansaatu tulos on kääntänyt pään: ehkä tämä onnistuu elämäntapojen muutoksellakin, kertoo Helsingin Marian sairaalan ENE-ryhmän laillistettu ravitsemusterapeutti, MMM Berit Haglund. Viikoittaiset tapaamiset ja erittäin niukkaenerginen, noin kcal vuorokausidieetti tuottavat kyllä tulosta. Punnitusten ja vertaistuen lisäksi tarjolla on paljon konkreettista ja motivoivaa faktaa eri asiantuntijoilta. Puhutaan lihavuuden terveysriskeistä, tunnesyömisestä, ateriarytmeistä, liikunnan iloista Luentoihini kuuluvat sellaiset aiheet kuin suola, makeutusaineet ja normaali, terveellinen kotiruoka, johon dieettivalmisteiden käytön jälkeen, ryhmän päättyessä siirrytään. ENE-ryhmää vetää sairaanhoitaja, jonka kanssa ryhmän jäsenet määrittelevät henkilökohtaiset tavoitteensa oman terveydentilansa pohjalta. Meidän poliklinikalla 15 kertaa viikoittain kokoontuvat ENEryhmät on järjestetty joka kevät ja syksy, Laakson sairaalassa on ollut kolmesta neljään ryhmää vuosittain. Silti ryhmiin jonotetaan, tietää Haglund. Jos painoindeksisi on yli 30 ja olet kiinnostunut laihduttamisesta ENE-ryhmässä, ota yhteyttä omaan lääkäriisi. Useissa suomalaisissa kunnissa järjestetään ENE-laihdutusryhmiä joka kevät ja syksy. Lisätiedot: lihavuus Terttu Norjamäki Pirkkala Mitä lupasit uutena vuotena oman hyvän mielesi ja hyvinvointisi edistämiseksi? Lupasin pudottaa 10 kiloa painostani vuoden aikana, eli takaisin normaalipainooni. Jos en onnistu, joudun sakkona maksamaan ystävilleni kolmen ruokalajin illallisen ja teatteriliput. Anne Tyrkkö Tampere Perustin oma yrityksen lupasin panostaa laukkujeni markkinointiin koko vuoden, ja samalla kuntoilla ja pudottaa vähän painoa. Pekka Kling Helsinki Kävelen jo nyt paljon, mutta sitä pitää vielä lisätä. Selkävaivat vähän haittaavat menoa, mutta verenpaineen ja sokeriarvojen takia on tärkeää pysyä liikkeellä. PAINONPUDOTUKSELLA on todettu olevan terveydelle myönteisiä vaikutuksia Kaksi kolmesta miehestä ja joka toinen suomalainen nainen on vähintäänkin ylipainoinen. Tämä kansanterveydellinen ongelma lisää selvästi sairastumisriskiä. Toisaalta pienilläkin elintapamuutoksilla on merkitystä: esimerkiksi 80-kiloinen henkilö puolittaa diabetesriskin jo 4 kilon laihdutuksella. Lihavuuden ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) käynnisti viime vuoden lokakuussa kolmivuotisen, kansallisen yhteistyöohjelman Lihavuus laskuun Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta Ohjelman kohderyhmiksi on määritelty mm. lasta odottavat perheet ja korkean riskin väestö, unohtamatta lapsia, nuoria ja aikuisväestöä. Päätavoitteemme on lihavuuden ehkäisy, iän myötä tapahtuvan lihomisen pysäyttäminen sekä niiden ihmisten tunnistaminen ja hoito, joilla on riski sairastua lihavuuteen liittyviin sairauksiin, kertoo kansallisen lihavuusohjelman puheenjohtaja ja THL:n ylijohtaja Erkki Vartiainen. Diabetesriskin voi helposti puolittaa FINRISKI terveystutkimuksen mukaan työikäisten suomalaisten miesten keskimääräinen painoindeksi on 27,1 ja naisten 26,0 molemmat selvästi ylipainon puolella. He kantavat kehossa noin 10 ekstrakiloa normaalipainoiseen verrattuna, lihavat vähintään 30 kilon kuormaa. Joka viides vuotias suomalainen on lihava (painoindeksi yli 30), joka kolmas on vyötärölihava. Lihavuus lisää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, astmaan, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, masennukseen ja moniin syöpiin. Lihavuuteen liittyvät sairaudet ovat merkittävä ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymisen syy. Vaikeaan lihavuuteen liittyy myös suurentunut kuolleisuus. Toisaalta pienilläkin elintapamuutoksilla voi olla jo myönteisiä vaikutuksia terveyteen, kuten verenpaineeseen, veren rasva-arvoihin ja diabetesriskiin. Pitkäkestoiset väestötutkimukset ovat osoittaneet, että jo 5 % laihtuminen vähentää esimerkiksi diabetesriskin alle puoleen. Suomalaisessa sokeritaudin ehkäisytutkimuksessa (Diabetes Prevention Study) tehostettua ravitsemus- ja liikuntaohjausta saaneet henkilöt laihtuivat keskimäärin 5 %. Samanaikaisesti heidän diabetesriskinsä pieneni 58 % verrattuna niihin, jotka eivät saaneet ohjausta. Ohjauksen vaikutus elintapoihin ja diabetesriskiin oli nähtävissä vielä 13 vuotta tutkimuksen alun jälkeen. FI-MIT VAIN APTEEKISTA! Ärtynyt iho on ihan pepusta. TÄSMÄHOITO VAIPPA-ALUEEN IHONHOITOON Ainutlaatuinen kaksivaikutteinen MITOSYL -sinkkikalanmaksaöljyvoide on tehokas täsmähoito vaippaihottumaan ja vaippa-alueen punoittavalle iholle. MITOSYL -puhdistuspyyhkeet rauhoittavat ja puhdistavat ihon päästä varpaisiin hellävaraisesti. Suosituin vaippaihottumavoide Ranskassa jo 50 vuotta - nyt vihdoin Suomessa! Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti

9 ONKO IHOSI KUIVA VAI PINTAKUIVA? KUIVA IHO ei tuota luonnostaan tarpeeksi talia, minkä vuoksi sen suojautumis- ja kosteudensitomiskyky on heikentynyt. Iho reagoi herkästi vuodenaikojen vaihteluihin ja saattaa hoitamattomana ärtyä tai tuntua kiristävältä. Kuiva iho on rakenteeltaan ohut. Ihohuokoset ovat lähes näkymättömissä, ja epäpuhtauksia tai ihon kiiltelyä ei esiinny juuri lainkaan. Rauhoittavat, ravitsevat sekä runsaasti hoitavia rasvoja ja öljyjä sisältävät hoitotuotteet ovat kuivalle iholle välttämättömiä. Muista kuivan sekä pintakuivan ihon hoidossa: PINTAKUIVAN IHON ongelma on kosteuden puute. Väärät ihonhoitotottumukset sekä sopimattomat hoitotuotteet voivat pahentaa tilannetta. Pintakuiva iho reagoi erityisen herkästi lämpötilan muutoksiin. Käytännössä mikä tahansa ihotyyppi voi olla pintakuiva. Iho saattaa olla rasvoittuva ja epäpuhdas, mutta se voi silti hilseillä ja tuntua kiristävältä. Pintakuiva iho on sävyltään epätasainen ja näyttää usein samealta ja elottomalta. Tehokosteuttavat ja ihoa heleyttävät hoitotuotteet ovat omiaan parantamaan pintakuivan ihon ongelmia. Kasvoveden käyttö aamuin illoin viimeistelee puhdistuksen. Kasvovesi rauhoittaa ihoa, parantaa sen kosteudensitomiskykyä ja tasapainottaa ph:n. Puhdistuksen jälkeen myös hoitovoide imeytyy huomattavasti paremmin. Kokeile: Avène Gentle Toner -kasvovesi 200 ml. Säännöllinen kuorinta poistaa kuolleen ihosolukon sekä kirkastaa ja pehmittää ihoa. Kuorintaan: Avène Gentle Purifying Scrub -kuorintavoide 50 ml. Kosteuttavista naamioista saa pika-apua kuivan ja pintakuivan ihon ongelmiin. Akuuteissa tilanteissa naamiota voi käyttää kuuriluontoisesti päivittäin, kunnes iho tasapainottuu. Naamioksi: Avène Soothing Moisture Mask -voidenaamio 50 ml. Poimi omat suosikkisi: MÁDARA syväpuhdistusvaahto 150 ml MÁDARA SOS kosteusvoide 50 ml Nuorelle iholle MÁDARA pehmentävä kasvovesi 200 ml Auttaa janoista ihoa sitomaan kosteutta! MÁDARA syväpuhdistusvaahto 150 ml Puhdistaa tehokkaasti kuivattamatta ihoa. MÁDARA SOS kosteusvoide 50 ml Pika-apu pintakuivuuteen kaikille ihotypille. MÁDARA korjaava silmänympärysvoide 15 ml Silmämeikin käyttö vaatii säännöllisen hoitovoiteen herkälle silmänympärysiholle. Eucerin AQUAporin Active Rich lotion 400 ml Hyvin imeytyvä ja raikas vartalovoide, vaikka treenikassiin. Ihonhoito-ohjeet ja tuotevinkit Kauneusklubilaisille laativat kosmetologit Jenni Viitamäki Myllypuron Apteekista ja Tiina Ylä-Outinen Tikkurilan Asema Apteekista. Lierac Cohérence seerumi 30 ml Lierac Diopticreme silmänympärysvoide 10 ml Aikuiselle iholle Avène Soothing Moisture Mask -voidenaamio 50 ml Lierac Hydra-chrono kosteusvoide 40 ml Herkullinen tehokosteuttaja. Lierac Demaquillant Confort puhdistusemulsio 200 ml Tuotteen sisältämät probiootit parantavat ihon vastustuskykyä ja vähentävät ihoärsytysten mahdollisuutta. Lierac Cohérence seerumi 30 ml Tehokasta kohotusta ikääntyvälle iholle, kaulaa ja decoltee aluetta unohtamatta! Lierac Diopticreme silmänympärysvoide 10 ml Kiinteyttä kuivalle silmänympärysiholle. Vichy Nutriextra creme Samettista pehmeyttä talven kuivattamalle vartalolle KAUNEUSKLUBILAISILLE -10% kaikista normaalihintaisista kosmetiikkatuotteista. Etua ei voi yhdistää muihin alennuksiin. Ostospäivän etu voimassa vain Etutuotteet voit hankkia omasta Hyvän Mielen Apteekistasi. LIITY KAUNEUSKLUBIIN. TÄYTÄ TAKASIVUN LOMAKE JA PALAUTA SE SINUN HYVÄN MIELEN APTEEKKIISI. Ikääntyvälle iholle Louis Widmer day cream 50 ml Sileä ja kimmoisa iho! Louis Widmer extrait liposomal tehoseerumi 30 ml Syvävaikutteista anti-ageing hoitoa. Louis Widmer Vitalisante cream yövoide 50 ml Auttaa ihoasi uusiutumaan yön aikana. Louis Widmer Contour cream silmänympärysvoide 30 ml Tehokkaasti uudistavaa silmänympärysvoidetta voi käyttää myös naamiona. Louis Widmer Contour cream silmänympärysvoide 30 ml Louis Widmer day cream 50 ml Louis Widmer Cleansing Milk puhdistusemulsio 200 ml Puhdas, raikas ja rauhallinen iho. Louis Widmer Facial freshener kasvovesi 200 ml Tuotteen biostimuliinit ovat tehokkaita kosteudensitojia! Louis Widmer Remederm fluid vartaloemulsio 200 ml Erittäin vaativalle kuivalle iholle. Widmerin hoitotuotteet saat tuoksullisena tai tuoksuttomana versiona. Voita taistelu syyliä vastaan! Luusi ovat elävää kudosta, joka uusiutuu läpi koko elämän. Kalsiumia tarvitaan mm. lujan luuston rakentamiseen ja ylläpitoon. Myös muut elimistön toiminnot vaativat kalsiumia ja tarvittaessa keho imee kalsiumin luustosta. Kalsiumin puute voi johtaa luiden heikkenemiseen, pahimmillaan an osteoporoosiin i eli luukatoon. SYYLENDIN VAIKUTTAVA AINE POISTAA 92% SYYLISTÄ* Tahdon olla aina tukenasi. Helppo tk su SyylEnd on hellävarainen ja tehokas tapa poistaa syyliä lapsilta ja aikuisilta. Hoida syylät SyylEndillä kastetulla pumpulipuikolla kerran viikossa, kunnes ne ovat poissa. Helppoa. Ei sotkua. Ei laastareita. SyylEnd on ympäristöystävällinen, tieteellisesti tutkittu liuos, joka poistaa syyliä tehokkaasti. Vastauksia yleisimpiin SyylEndiä koskeviin kysymyksiin löydät sivuiltamme. * 12 viikon kliininen tutkimus. Ramesh M. Bhat ym. International Journal of Dermatology 2001: 40(6) KALCIPOS-D FORTE NYT TUPLASTI ENEMMÄN D-VITAMIINIA * 500 mg kalsiumia 20 mikrogrammaa D-vitamiinia HELPOSTI 1 purutabletti päivässä PUHDAS ei sisällä keinotekoisia väri- tai makeutusaineita 20 µg Kalcipos-D forte on ilman reseptiä myytävä lääkevalmiste. Vaikuttavat aineet: kalsiumia 500 mg. D-vitamiinia 20 mikrogrammaa. Pakkauskoko: 60 purutablettia. Tutustu pakkausselosteeseen. * Verrattuna Kalcipos-D valmisteeseen Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti Katso tammi- ja helmikuun Kauneusklubiedut sivuilta 18 19! Lue lisää: KAUNEUSKLUBI FACEBOOKISSA

10 NAPPAA TARJOUKSET TALTEEN NAPPAA TARJOUKSET TALTEEN voimassa TAMMIKUUN TARJOUKSET ,00/L Sebamed Liquid Face & Body Wash, 400 ml pumppu Koko perheen pesuneste Sh. n. 9, Q-Statin Platinum Q10, 90 kaps. Energisyyttä ubikinonista Sh. n. 43, Nogasin, 30 kaps. Kätevä apu ruoansulatukseen Sh. n. 10, Compeed laastari Total Care Huuliherpes- Invisible, 15 kpl Huomaamaton ja hoitava Sh. n. 11, Multi-tabs Family, 200 tabl. Monivitamiini koko perheelle Sh. n. 23, ,30/L Remederm Shampoo, 150 ml Kuivalle ja kutisevalle päänahalle. Hajustettu ja hajustamaton. Sh. n. 14, ,00/L Avène Cold Cream, 40 ml Suojaa ihosi pakkaselta tai saunan kuumuudelta Sh. n. 13, ,30/L Arthro nivelvoide, 120 g Kylmävoide kipeille ja turvonneille nivelille Sh. n. 17, % 150,00/L Rausch Avocado hoitosuihke, 100 ml Antaa hiuksille kiiltoa ja poistaa sähköisyyden Sh. n. 17,50 NAPPAA TARJOUKSET TALTEEN NAPPAA TARJOUKSET TALTEEN NAPPAA TARJOUKSET TALTEEN NAPPAA TARJOUKSET TALTEEN HELMIKUUN TARJOUKSET ,00/L Echinaforce punahattu-uute, 50 ml Tehokas flunssan lievittäjä ja ennaltaehkäisijä Multivita Forte, 120 tabl. Monivitamiini- ja hivenainevalmiste aikuisille Listerine Total Care Zero, 500 ml Tehokas suuvesi, ilman alkoholia Apteekkarin Iron Vital F, Decubal Clinic creme, Lysi Omega-3, 250 ml 250 g 120 kaps. Vatsaystävällinen tuote Kalaöljyvalmiste lisärautaa tarvitseville Pehmentää ja suojaa ihoa säästöpakkauksessa Sh. n. 9,70 Sh. n. 24,00 Sh. n. 14, Voltacare Thermalpatch lämpölaastari, 5 kpl Lämmin kivunlievittäjä voimassa Sh. n. 11,00 Sh. n. 24,50 Sh. n. 8, g kaupan päälle. Edun arvo n. 5,50. Sh. n. 14, ,50/L Aderma Exomega Cream, 200 ml Hoitovoide kuivalle ja erittäin kuivalle iholle Sh. n. 23,00 13,00/L 50,00/L ACO FACE -ihonhoitotuotteen ostajalle ACO Sense & Care softening deodorant LAHJAKSI! Edun arvo n. 5,50 Rajoitettu erä. Tuotelahja ei koske FACE-huulivoiteita. NAPPAA TARJOUKSET TALTEEN NAPPAA TARJOUKSET TALTEEN Samettista pehmeyttä talven kuivattamalle vartalolle 400 ml TAMMIKUUN KLUBIETUSI Vichy NUTRIextra Creme Sh. n. 18, ,00/L Hyvän Mielen Apteekit palvelevat Sinua ympäri Suomen HEINOLA Heinolan Vanha Apteekki / Kuutec Oy HELSINKI Hakaniemen Apteekki / Circlum Farmasia Oy, Myllypuron Apteekki / Oy Marimark Ab, Oulunkylän apteekki / Tilia Oy HÄMEENLINNA Keskusapteekki / Hämeen Rohto Oy JOENSUU Joensuun Uusi Apteekki / RH-Rohdos Oy, Noljakan sivuapteekki KOKKOLA Kauppatorin Apteekki / Kauppatorin Rohto Oy KOTKA Kontio Apteekki KOUVOLA Kouvolan Ykkösapteekki / Ykkösrohto Oy LAHTI Aleksin apteekki, Jalkarannan sivuapteekki LOHJA Tähtiapteekki / Stellafarma Oy OULU Oulun Vanha Apteekki PIEKSÄMÄKI Pieksämäen I Apteekki RAAHE Härkätorin apteekki / Helian Oy RAUMA Rauman Keskus-Apteekki / Vita-Asema Oy SAVONLINNA Savon Apteekki, Savon Apteekki ABC TAMPERE Koskikeskuksen apteekki VALKEAKOSKI Walkiakosken Apteekki / Walkiakosken Terveyspiste Oy VAMMALA Vammalan I Apteekki / Rohdostori Flos Oy VANTAA Tikkurilan Asema Apteekki / Vitakos Oy YLÖJÄRVI Ylöjärven apteekki HELMIKUUN KLUBIETUSI Widmer Extrait Liposomal tehoseerumi Syvävaikutteista anti-ageing hoitoa 30 ml Sh. n. 43, Echinacea kurkkusuihke, 30 ml Täsmäase käheälle kurkulle Sh. n. 13,00 Tarjoukset myös netissä! APTEEKKIPUTIIKKI.FI on Hyvän Mielen Apteekkien nettiapteekki. Saat samat tarjoukset myös nettikaupastamme. APTEEKKI PUTIIKKI.FI Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti ,30/L 366,70/L

11 MATKASSA MUKANA TOTTA TARUA? FUNKTIONAALISET ELINTARVIKKEET OVAT TEHOTTOMIA. Jogurtit pelastavat ruoansulatuksen, ja mehupurkkiin on lisätty terveysvaikutteisia mikrobeja. Apteekin hyllyllä probioottivalmisteita on niin matkalle lähtijälle, yleiseen vastustuskykyyn kuin antibioottikuurin yhteyteen. Mitä hyötyä probiooteista on? Kysymystä pohdiskelee Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen professori Seppo Salminen. Maitohappobakteerivalmisteesta saa saman hyödyn riippumatta siitä, sisältääkö se yhtä vai useampaa bakteerikantaa. Tarua. Tulehdus on yleistä akuuteissa urheiluvammoissa sekä nivel-, jänne- ja lihasvaivoissa. Sitä hoidetaan tulehduskipulääkkeellä. FELDEN on tulehduskipugeeli, joka lievittää kipua tehokkaasti tulehdusalueella. tulehduskipugeeli felden.fi Maitohappobakteereista on osoitettu olevan hyötyä erityisesti sairaustilojen, kuten lasten ripulin, hoidossa ja antibioottihoidon sivuvaikutusten vähentämisessä. Jos lääkäri suosittelee maitohappobakteerivalmisteita antibioottihoidon yhteydessä, kannattaa käyttää niitä valmisteita, joiden osalta oireiden ehkäisy tai lieventäminen on tutkimuksin osoitettu. Ominaisuudet ovat bakteerikohtaisia, mutta myös eri henkilöt voivat hyötyä eri bakteereista. Tärkeintä on mielestäni käyttää huolellisesti tutkittuja valmisteita ohjeiden mukaisesti. Probiooteista on hyötyä allergioiden ehkäisyssä. Asiaa on tutkittu laajasti, myös meillä Suomessa. On tärkeää huomioida, että eri maitohappobakteerit toimivat eri tavoin, ja vain joidenkin vaikutuksista on tieteellistä näyttöä. Toisista kannoista on useita tutkimuksia, joiden perusteella bakteereista saattaa olla hyötyä erityisesti allergiariskiyksilöille. Muutamaa bakteerivalmistetta on käytetty menestyksekkäästi suomalaisissa tutkimuksissa. Hyöty allergioiden ehkäisyssä on osoitettu, kun valmisteita on käytetty varhaisessa vaiheessa. Tässäkin asiassa on syytä ottaa selvää, minkälaista tutkimusnäyttöä eri valmisteista on, ja sopivatko ne juuri tähän tarkoitukseen. Ohjeita kannattaa kysyä esim. apteekissa asiantuntijalta tai omalta lääkäriltä. Funktionaalisilla elintarvikkeilla, on todistettuja terveysvaikutuksia. Funktionaalisilla elintarvikkeilla on monenlaisia terveysvaikutuksia. Muun muassa kasvistanoleja sisältävien elintarvikkeiden kolesterolia alentavaa vaikutusta on tutkittu runsaasti, samoin kauran ß-glukaanin on osoitettu alentavan kolesterolia. Jogurttien maitohappobakteereiden on todettu vaikuttavan laktoosia hajottavasti siten, että jogurtit sopivat useille laktoosi-intoleranssista kärsiville. Samaan vaikutukseen voidaan päästä mm. laktaasientsyymivalmisteilla. Näitä ravintolisävalmisteita myydään apteekeissa. Totta. Totta. MTF_HYMA Kantis_99x132_12-12.indd 1 ceralan.fi KAMPANJATARJOUS 30 g kaupan päälle! Tarjous on voimassa tai niin kauan kuin tuotteita riittää. 12/5/12 9:30 AM Lisätietoja numerosta ark. klo Helposti apteekista ilman reseptiä. Felden-tulehduskipugeeli lihas- ja nivelkipujen paikallishoitoon. Vaikuttava aine piroksikaami. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Ei lapsille, eikä raskauden tai imetyksen aikana. Ota yhteyttä lääkäriin, jos oireesi pahenevat tai ne eivät lievity 7 päivän jälkeen. Felden-markkinoija, Pfizer Oy. KYSY APTEEKISTA Kuivan ja atooppisen ihon ystävä Hajusteeton keramidiperusvoide Ceralan parantaa ihon kosteudensietokykyä ja vähentää kosteuden haihtumista iholta. Sopii kaikille ihoalueille ja kaikenikäisille käyttäjille. Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti

12 Suomessa tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin kuolee joka vuosi Tilastokeskuksen mukaan ihmistä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että tieliikenteessä menehtyi vuonna 2011 yhteensä 292 ihmistä. SAVUKEMÄÄRÄN VÄHENTÄMINEN ON LUONTEVIN TAPA LOPETTAA Keuhkosyövän, keuhkoahtaumataudin sekä sydän- ja verisuonitautien riskit kasvavat suoraan suhteessa tupakoinnin määrään, toteaa keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Mia Haavisto Hyvinkään sairaalasta. Mitään turvallista alarajaa tupakoinnille ei ole. MATKALLA KOHTI SAVUTT MUUTTA Voltaren. Suomen ostetuin kipugeeli* EROON LOPETTAMISEN ESTEISTÄ Pahimmat lopettamisen tai vähentämisen esteet syntyvät omassa mielessä: tupakka on kuin kaveri, jonka menettäminen tuntuu mahdottomalta. Moni myös epäilee nikotiinikorvaushoitoa tai reseptilääkkeitä, kun tuttavakaan ei saanut niistä apua. Joka kolmas tupakoitsija haluaa vähentää lopettaakseen myöhemmin, kertoo Novartis Finland Oy:n Nicotinellvalmisteen tuotepäällikkö Annina Puputti. Onnistunut tupakoinnin vähentäminen nikotiinikorvaushoidon avulla motivoi lopettamaan kokonaan. Usein nikotiinikorvaushoitoa käytetään liian pieniä annoksia ja liian lyhyen aikaa. Myös valmisteen käyttötapa voi olla väärä. Nikotiinipurukumia ei purra kuten tavallista purukumia, vaan kun nikotiininmaku voimistuu, purkka viedään ikeneen lepäämään, Haavisto neuvoo. Vieroitusoireiden lisäksi pelätään lihomista. Tupakoinnin lopettamisen yhteydessä paino nousee tutkimusten mukaan keskimäärin 3 5,5 kiloa. Tupakoinnin kanssa kamppailevan kannattaa kuitenkin ensin keskittyä tupakoinnin lopettamiseen ja vasta sen jälkeen painonhallintaan. Aski tupakkaa päivässä rasittaa elimistöä saman verran kuin 40 kilon liikapaino, joten pienestä painonnoususta ei tarvitse olla huolissaan, muistuttaa Haavisto. VÄHENTÄMINEN ON ASKEL KOHTI LOPETTAMISTA Jos tupakoi askin päivässä, vetää savua keuhkoihinsa noin kertaa vuodessa. Jo tästä muodostuu syvään juurtunut tapa. Jopa kuusi kymmenestä tupakoijasta haluaisi eroon tupakasta. Savukemäärän vähentäminen asteittain voi olla monelle luonteva tapa lopettaa. Tupakasta vieroituksen avuksi suositellaan ensisijaisesti Nicorette ja Nicotinell -valmisteita, joita saa apteekista ja myyntiluvan hakeneista kaupoista. Nicotinell-valmiste kannustaa savuttomuuteen tänä vuonna teemalla Mitäpä jos lopettaisit. Tai edes vähentäisit. Nikotiiniriippuvuutta voi hoitaa myös reseptilääkkeillä. Kaikille nämä lääkkeet eivät kuitenkaan sovi. Esimerkiksi raskaana oleville tai imettäville niitä ei suositella lainkaan. Lääkäri valitsee potilaalle sopivimman hoidon. Vastaanotolla on myös hyvä käydä läpi lääkkeen yleisimmät sivuvaikutukset. Oma motivaatio on kuitenkin ehdottomasti tärkein asia. Lääkkeelliset keinot ovat vain lisätuki onnistumiseen, erikoislääkäri Mia Haavisto sanoo. OIKEANLAISTA TUKEA JA APUA Jos haluat päästä eroon tupakasta, varmista onnistuminen ja käänny terveydenhuollon ammattilaisen puoleen: tutkimuksenkin mukaan onnistumisen mahdollisuudet kasvavat nelinkertaisiksi*. Ammattilainen on asiantuntevin henkilö keskustelemaan kaikista vaihtoehtoisista lopettamis- ja vähentämismenetelmistä. Asiantuntija-avusta, erilaisista menetelmistä ja vinkeistä kerrotaan kattavasti esimerkiksi Eroon tupakasta -verkkosivuilla. Usein tupakoinnin lopettaminen vaatii monta yritystä. Apua kannattaa hakea terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta, apteekista, internetistä ja lehdistä, neuvoo Haavisto. * HUGHES, J. R New treatments for smoking cessation. CA Cancer J Clin, 50, KUSTANNUSVERTAILU NIKOTIINIHOITO JA TUPAKOINTI Savukeaski verrattuna Nicotinell 4 mg ja 2 mg -vahvuisiin lääkepurukumeihin: Kohde Annos/vrk Hinta/vrk Hinta 30 pv Savukeaski 20 savuketta Lääkepurukumi 4 mg 12 purukumia 3 90 Lääkepurukumi 2 mg 12 purukumia 2,16 64,80 Huom. Hintavertailussa käytetty valmistajan suositushintaa 204 kpl pakkauskoolle. Keskimäärin tuotteiden hinta on vapaan hinnoittelun myötä noin 10 % edullisempi apteekeissa. Kysy neuvoa tupakoinnin lopettamiseen lähimmästä Hyvän Mielen Apteekista. Toisin kuin tabletit, Voltaren Forte hoitaa täydet 12 tuntia juuri siellä, missä kipu tuntuu. * SLD: tukkumyyntitilasto 10/2012 MAT Voltaren Forte (diklofenaakki) geeli lihas- ja nivelkipujen lyhytaikaiseen paikallishoitoon aikuisille ja yli 14-vuotiaille. Nivelrikon hoitoon vain yli 18-vuotiaille. Voltaren Fortea hierotaan kipeytyneelle alueelle 2 kertaa päivässä 12 tunnin välein (mieluiten aamulla ja illalla). Vain terveelle iholle. Geelin joutumista silmiin tai limakalvoille tulee välttää. Jos olet allerginen diklofenaakille, muille tulehduskipulääkkeille tai jollekin valmisteen apuaineelle, älä käytä Voltaren Fortea. Ei alle 14-vuotiaille. Ei saa käyttää raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Käyttö kuuden ensimmäisen raskauskuukauden aikana sekä imetysaikana vain lääkärin määräyksestä. Mahdolliset haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja ohimeneviä antokohdan ihoreaktioita. Hyvin harvoin voi esiintyä allergisia reaktioita. Jollei kiputila parane tai se pahenee viikon käytön jälkeen, käänny lääkärin puoleen. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Novartis Finland Oy, Metsänneidonkuja 10, Espoo. CHCC Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti

13 Kysymyksiin vastaa proviisori Helena Jalonen Ylöjärven apteekista. KYSY APTEEKISTA -PALSTA Suomessa menehtyy vuosittain arviolta henkeä tulehduskipulääkkeiden aiheuttamiin ylemmän ruoansulatuskanavan haittavaikutuksiin, kuten mahahaavaan. KIPU Kärsin kroonisista nivelrikkokivuista. Burana auttaa kipuihin parhaiten, mutta pelkään mahani kärsivän siitä, sillä joskus olen sairastanut mahahaavan. Mikä avuksi? Kaikilla lääkkeillä on haittavaikutuksia. Itsehoitolääkkeet on tarkoitettu vain tilapäisten oireiden hoitoon ja satunnaiseen, kerrallaan korkeintaan muutaman päivän jatkuvaan käyttöön. Suomessa menehtyy vuosittain arviolta henkeä tulehduskipulääkkeiden aiheuttamiin ylemmän ruoansulatuskanavan haittavaikutuksiin, kuten mahahaavaan. Tulehduskipulääkkeitä ovat mm. asetyylisalisyylihappo ja ibuprofeeni, ja niitä on myytävänä useilla eri kauppanimillä. Ilman reseptiä saatavat tulehduskipulääkkeet eivät ole sen vaarattomampia, eikä useita tulehduskipulääkkeitä pidä käyttää samanaikaisesti, sillä eri valmisteiden yhdistäminen lisää entisestään haittoja. Parasetamoli vaikuttaa eri tavalla kuin tulehduskipulääkkeet. Sillä ei ole tulehdusta vähentävää vaikutusta, mutta ei myöskään tulehduskipulääkkeiden haittoja. Niinpä parasetamoli on turvallisin särkylääke mm. mahahaava-alttiille henkilölle, astmaatikolle ja raskaana olevalle. Suositeltava parasetamolin kerta-annos aikuisen kipuun on 1000 mg (1 g), sillä silloin lääkkeen pitoisuus elimistössä nousee tarpeeksi suureksi ylittämään kipukynnyksen. Parasetamolin kohdalla on kuitenkin tärkeä noudattaa annosohjetta, sillä yliannoksena se voi aiheuttaa maksavaurion. Erityisesti jos käyttää alkoholia, parasetamoli ei ole paras valinta kipulääkkeeksi. Minulla on usein päänsärkyä ja olen kuullut ns. lääkepäänsärystä. Mikä se on? Lääkkeiden aiheuttama päänsärky on kolmanneksi yleisin päänsärkytyyppi. Kuka tahansa, joka käyttää tavallisia tulehduskipulääkkeitä useammin kuin kolmena päivänä viikossa pidempään kuin kolmen kuukauden ajan yhtäjaksoisesti, voi saada päänsäryn jokapäiväiseksi harmikseen. Lääkepäänsäryn oireita ovat mm. sykkivä kipu, johon liittyy paineen tunnetta ja kipu on kireänä vanteena koko pään ympärillä. Kipuun voi liittyä usein pahoinvointia, levottomuutta, nopeita mielialanmuutoksia ja keskittymisvaikeuksia. Kipu voi vaihdella lievähköstä melko kovaan. Särkylääkepäänsäryn yksi tunnusmerkki on, että sen lievittäminen ei onnistu särkylääkkeillä. Lääkepäänsärkyä ei saa hoidettua muuten kuin sillä, että lopettaa särkylääkkeiden käytön noin kahden kuukauden ajaksi. Tällöin myös niiden teho palautuu. Särkypäiväkirja on kätevä tapa selvittää, johtuuko päänsärky särkylääkkeiden liiallisesta käytöstä. Ota aina kuitenkin yhteyttä lääkäriin, jos epäilet itselläsi lääkepäänsärkyä. Lääkäri pienensi lääkitystäni. Voinko hyödyntää jo ostamani lääkkeet ja puolittaa tabletin? On tilanteita, jolloin tabletti pitäisi jakaa nielemisen helpottamiseksi tai oikean vahvuuden saamiseksi. Yleensä tavallinen tabletti voidaan puolittaa. Joissakin tableteissa on jakouurre, joka helpottaa jakamista ja on yleensä merkki siitä, että tabletin voi puolittaa. Apteekeista on myös saatavana käteviä tabletinhalkaisijoita, joilla tabletin puolittaminen onnistuu helposti. Kalvopäällysteisen tabletin (päällä on kiiltävä kalvo) jakamista ei yleensä suositella, koska päällyste voi suojata lääkeainetta tai lääkkeen ottajaa. Joskus syynä puolittamisen kiellolle on se, ettei tabletista ole tutkittu, onko vaikuttava aine jakautunut tasaisesti tablettiin, eikä siten voida taata, että puolittamalla saataisiin haluttu vahvuus ja vaikutus. Depottablettia, joka on päällystetty veteen liukenemattomalla kalvolla, ei yleensä saa jakaa, vaan se on nieltävä kokonaisena. Siten lääkeaine vapautuu elimistöön hitaasti, vaikuttaa pidempään, eikä lääkettä tarvitse ottaa niin useasti. Jos tabletin kuitenkin jakaa, lääkeaine voi vapautua elimistöön liian nopeasti, mistä voi seurata mm. yliannostus. Enterovalmiste on tarkoitettu liukenemaan mahalaukun sijasta vasta suolistossa. Enterorakenne suojaa lääkeainetta mahahapoilta, jotka voivat aiheuttaa lääkeaineen tehon menetyksen. Samalla rakenne suojaa mahan limakalvoa lääkeaineen syövyttävältä vaikutukselta. Näistä perusperiaatteista huolimatta osa kalvopäällysteisistä, depot- tai enterotableteista on voitu valmistaa siten, että ne voidaan puolittaa. Tieto on merkitty yleensä lääkkeen pakkausselosteeseen ja asian voi aina varmistaa apteekista. Joka päivä arviolta miljoona suomalaista kärsii kroonisesta kivusta. Ikääntyneillä selän ja nivelien kulumat ovat keskeisimpiä kivun aiheuttajia, sanoo apulaisylilääkäri Tom Saariaho Oulun yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikalta. KIPU ON KROONISTA, kun se kestää vähintään 3 6 kuukautta. Pitkäaikainen kipu voi olla kudosvaurioita, kuten nivelrikkoa ja reumaa, tai hermokudosvaurioita kuten välilevyn pullistuman aiheuttamaa hermojuurikipua. Pitkäaikainen kipu voi olla myös itsestään ilman selkeää syytä ilmenevää. Sen takana voi olla muun muassa jännitysniska. Kroonisen kivun yksi ominaispiirre on se, että kipu jatkuu, vaikka syy on jo ikään kuin parantunut, sanoo lääkäri Tom Saariaho. Leikattu selkä voi siis edelleenkin oireilla, vaikka se olisi tutkimusten mukaan terve. On osoitettu, että keskushermostolla on keskeinen merkitys pitkäaikaisessa kivussa. Mitä ovat nivelrikon oireet? Kipu on jomottavaa. Se pahenee liikkuessa ja lievittyy levossa. Sairauden edetessä kipu voi muuttua jatkuvaksi. Kyseessä on koko nivelen sairaus, joka voi aiheuttaa muutoksia niin nivelrustossa, luussa, nivelkapselissa kuin lihaksissakin. Vaurioitunut rusto ei uusiudu ennalleen. Nivelrikko aiheuttaa niveljäykkyyttä. Myös arkisissa suoritteissa, kuten kävelyssä, seisomaan nousemisessa sekä pukeutumisessa, voi olla rajoituksia. Mitkä tekijät altistavat nivelrikolle? Polvi- ja lonkkanivelrikon vaaraa lisääviä tekijöitä ovat mm. ikä, lihavuus, perimä ja raskas fyysinen työ sekä nivelvammat. Polvinivelrikon vaaraa lisää myös naissukupuoli. KROONISEN KIVUN HOITO on pitkä prosessi, jonka tavoitteena on lievittää oireita sekä tukea potilaan jaksamista. Kroonisen kivun hoitoon valitaan lääkitys siten, että se on turvallinen pitkäaikaisessa käytössä. Periaatteessa on useampi lääkerintama. Kudosvauriokipuun, kuten nivelrikkoon, auttavat tulehduskipulääkkeet, parasetamoli ja morfiinin sukuiset kipua hillitsevät lääkkeet. Hermovauriokipuun käytetään masennuslääkkeitä, kuten trisyklisiä antidepressantteja ja epilepsialääkkeitä. Hyvässä tapauksessa lääkitys vähentää kipua %, Saariaho kertoo. Kipupoliklinikalla arvioidaan potilaan elämän kokonais- NIVELRIKKO ON YLEISIMPIÄ KIVUN AIHEUTTAJIA Miten nivelrikkoa hoidetaan? Hoidon tavoitteet ovat kivun hallinta ja lieventäminen, toimintakyvyn ylläpito sekä parantaminen kuin myös sairauden etenemisen estäminen. Rakenteelliset nivelrikkomuutokset, nivelkipu ja toimintakyvyn rajoittuminen etenevät yleensä hitaasti. Parantavaa tai etenemistä hidastavaa lääkehoitoa ei ole. Ensisijainen lääke on parasetamoli. Parasetamolin turvallisuusprofiili on parempi kuin tulehduskipulääkkeillä. Kun katsotaan hoidon tehoa, parasetamoli on yhtä hyvä tai jonkin verran heikompi kuin perinteinen tulehduskipulääke, kertoo nivelrikon Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja, dosentti Jari Arokoski. Turvallisuudella hän viittaa tulehduskipulääkkeiden aiheuttamiin ruoansulatuskanavan sekä sydän- ja verisuonitautien riskeihin. tilanne, sillä kipu voi olla myös masennuksen oire. Toisaalta, mitä pidempään kipua on, sitä todennäköisemmin siihen liittyy mielialan laskua, unihäiriöitä ja sosiaalisia ongelmia. KIVUN TAKANA ON ikääntyvällä usein nivelrikko, jossa nivelpinnoilta häviää suojaava rustopinta. Kun se rikkoutuu, nivelrako kapenee ja vähitellen luun rakenteiden muutokset sekä niveltulehdus aiheuttavat kivun. Nivelrikkoa esiintyy eniten polvissa, lonkissa, sormien nivelissä ja selkänikamien välisissä nivelissä. Oire on yleensä jomottava kipu, joka pahenee liikkuessa ja lievittyy levossa. Tästä huolimatta sopiva säännöllinen liikunta on hoito. Ylipaino kuluttaa niveliä. Painon pudotus on tärkeää tuki- ja liikuntaelinkipujen hoidossa. Muut toimenpiteet eivät juuri auta selkä- ja nivelkipuun, jos kuormitus kehossa jatkuu hankalana, Saariaho muistuttaa. Noin kolmannes nivelrikkopotilaista pitää parasetamolia yhtä hyvänä tai parempana kuin tulehduskipulääkkeitä. Parasetamolin enimmäisannos itsehoidossa on 3 g vuorokaudessa. Tulehduskipulääkkeisiin siirrytään, mikäli parasetamolin teho ei riitä. Jos kivut ovat kovat, voidaan hoitoon lisätä opioideja. Hoidossa voidaan käyttää myös paikallisesti iholle siveltäviä tulehduskipulääkkeitä sekä erilaisia terapioita, polvinivelrikkoon myös nivelensisäisiä glukokortikoidi- ja hyaluronaattiruiskeita. Viimeinen vaihtoehto on tekonivel. Hoito on yhdistelmä liikettä ja lääkettä. Nivelrikkopotilaalle suositellaan toimintakykyä ylläpitävää normaalia terveysliikuntaa. Aerobista liikuntaa olisi hyvä harrastaa vähintään 2,5 tuntia viikossa, Arokoski ohjeistaa. Sopivia lajeja ovat mm. kävely, pyöräily ja uinti. Polvituet saattavat helpottaa polviniveloireita. Käypä hoito -suositus: Polvi- ja lonkkanivelrikko Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti

14 AJANKOHTAISTA Ruokavaliomme on muuttunut aiempaa epäterveellisemmäksi. Suomalaiset syövät kovaa rasvaa aiempaa enemmän. Esimerkiksi voita leivän päällä käyttää nyt 6 % suomalaisista, kun vuonna 2007 luku oli 3 %. Voi-kasviöljyseosten käyttökin on lähes tuplaantunut samalla, kun vähemmän rasvaa sisältävien levitteiden käyttö on vähentynyt. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen FINRISKI ja FINRAVINTO-tutkimuksista. Elintason nousu sekä muutokset elinympäristössä ja elintavoissa eivät näy yksin suomalaisten vyötäröillä. Lihavuus on kaksinkertaistunut 30 vuodessa. Maailmassa arvioidaan olevan yli miljardi ylipainoista ihmistä. KOVAN RASVAN KÄYTTÖ HUOLESTUTTAVAA SUOMESSA Suomalaisten kolesterolitasot ovat kääntyneet nousuun vuodesta 2007 alkaen. Tämän selittää lisääntynyt tyydyttyneen rasvan saanti. Lihavuus on yksi maamme merkittävimmistä kansanterveydellisistä ongelmista. Taipumus painon nousuun lisääntyy iän myötä Suomessa lihavuus on yksi merkittävimmistä kansanterveydellisistä ongelmista. Ylipainoon liittyvät monet sairaudet, ja lihavien ihmisten terveysmenojen arvioidaankin olevan neljänneksen normaalipainoisia korkeammat. Valtaosa kuluista muodostuu vuodeosastopäivistä, lääkekustannuksista ja työkyvyttömyyseläkkeistä. Ikä lisää painoa. Naisilla eri ikäryhmien väliset painoindeksierot olivat suuremmat kuin miehillä, 4 yksikköä. Miesten vastaava luku oli 2 yksikköä. Yksi yksikkö vastaa noin 3 painokiloa. TUTKIMUS: punahattu-uute tukee vastustuskykyä ja ehkäisee virusten toimintaa Flunssa eli viruksen aiheuttama hengitystieinfektio on ihmisen yleisin sairaus. Syyskuussa 2012 Lontoossa järjestetyssä tieteellisessä konferenssissa esiteltiin useita tutkimuksia, joissa osoitettiin Echinaforcen punahattuuutteen teho hengitystieinfektioiden ehkäisyyn ja hoitoon. Kävelykeppi APTEEKIN Apteekista apuvälineet arjen avuksi Tarttumapihti Kevyen alumiinisen kävelykepin pituutta voi säätää itselle sopivaksi Avausapu Avausapu helpottaa purkkien avaamista APTEEKKI VOI TARKISTAA KELA-KORTIN TIEDOT SÄHKÖISESTI TÄNÄ VUONNA Kela-kortin tarve vähenee tulevaisuudessa, sillä tulevaisuudessa apteekit voivat tarkistaa asiakkaan korvaustiedot suoraan Kelasta. Onnistuessaan vuoden 2012 lopulla pilotoitu palvelumalli saattaa tulla käyttöön jo vuoden 2013 alkupuolella. Asiakkaan tiedot tarkistetaan tietojärjestelmien kyselynä apteekkien ja Kelan välillä. Apteekki saa mahdollisimman ajantasaiset tiedot esimerkiksi asiakkaan oikeudesta lääkkeiden erityiskorvaukseen tai korvattujen lääkkeiden vuotuisen omavastuun, lääkekaton, täyt- TÄIT TUKKANUOTTASILLA Mikä vilistää niin nopeasti, että sitä on vaikea nähdä? No sehän on tietysti täi. Kun täitartunta paljastuu, siitä on huumori kaukana. Täit ovat koulujen ja päiväkotien riesana pipokaudella syksystä kevääseen. Vaivan voi ehkäistä ennalta! tymisestä. Näin varmistetaan, että asiakkaat saavat kaikki sairausvakuutuslain mukaan heille kuuluvat lääkekorvaukset suoraan apteekista. Vuosittain Suomessa tehdään noin 26 miljoonaa Kela-korvaukseen oikeuttavaa apteekkiostosta. Ota käyttöön äitien salainen ase, RAUSCH Pajunkuori-shampoo. Se on ainoa täitä ehkäisevä valmiste, ja sen teho on ympärivuorokautinen. Shampoon salaisuus on pajunkuoritisleen eteerinen tuoksu. Shampoopesu pari kolme kertaa viikossa riittää. Asiantuntijat esittelivät kokemuksiaan Echinaforcen käyttämisestä flunssan ja nuhan yhteydessä. Tutkimusten mukaan Echinaforce ehkäisee useiden hengitystietulehduksia aiheuttavien virusten toimintaa, ja on turvallinen sekä tehokas käytettäessä pidemmänkin jakson ajan (4 kuukautta). Kliinisissä tutkimuksissa todettiin myös, että Echinaforce tukee vastustuskykyä erityisesti stressitilanteessa sekä flunssainfektion aikana. LÄÄKEKORVAUKSET MUUTTUVAT 2013 Kelan peruskorvaus on helmikuun alusta alkaen 35 % (aiemmin 42 %) ja alempi erityiskorvaus 65 % (aiemmin 72 %). Ylempi erityiskorvaus säilyy ennallaan. Lääkekatto eli asiakkaan lääkekustannusten vuotuinen omavastuu on 670 euroa vuonna Liukuesteet Nastapohjaiset liukuesteet on helppo kiinnittää tarrakiinnityksellä kenkiin Yleisavaaja auttaa kääntämään avainta lukossa ja vääntönuppeja liesissä, pesukoneissa ja ovilukoissa Tarttumapihti helpottaa ylettymistä ja tavaroiden nostamista Yleisavaaja Apteekin-tuotesarjassa on näiden tuotteiden lisäksi useita erilaisia apuvälineitä arkea helpottamaan. Sarjassa myös laadukkaat niveltuet. Kysy lisää apteekista! Markkinoija ja valmistuttaja: Oy Medifon Ab, Ratakatu 1 b A 4, Helsinki Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti

15 ESITTELYSSÄ UUSI KOLUMNISTI KOLUMNI Hyvän Mielen Apteekkien asiakaslehden uusi kolumnisti professori Helena Ranta: Jälkikäteen ihmettelen, että olen säilynyt hengissä VAELLUS SANTIAGO DE COMPOSTELAAN Nepali, Libya, Syyria, Peru. Valtioiden nimet vilahtelevat Helena Rannan puheessa. Eläkkeelle jäämisensä jälkeen hän on sanojensa mukaan mennyt jokaiseen palaveriin paremmin valmistautuneena. Se, että on aikaa paneutua, on hyvä asioille, mutta myös minulle. Miten voisin lopettaa? Martti Ahtisaarikin kiertää vielä maailman konfliktialueilla ja hän on 9 vuotta minua vanhempi! TYÖ OIKEUSLÄÄKETIETEELLISISSÄ tutkimusryhmissä ympäri maailman on tehnyt Rannasta tunnetun. Paikoin raskas ja synkkä kenttätyö palkitaan oikeussalissa, kun tutkimusryhmän raportti hyväksytään tuomioistuimen todistusaineistoksi. Oikeudessa raportteja yritetään kyseenalaistaa ja ristikuulusteluissa murtaa. Kertaakaan siinä ei ole vielä onnistuttu! Suomalaisten asiantuntijoiden raportit ovat kansainvälisesti erittäin arvostettuja, Ranta kertoo tyytyväisenä. SUOMALAISTA OSAAMISTA jaetaan myös maailmalle. Se on suomalaisen osaamisen vientiä. Eihän me suomalaiset voida kaikkia maailman joukkohautoja avata, Ranta toteaa. Paluu konfliktialueelta saa kotimaan tuntumaan aina maailman parhaimmalta paikalta. Pienet arkiset asiat nousevat arvoonsa. Esim. metsään voi mennä kävelemään miettimättä, onko polulla miinoja. Suomessa kodin ja metsän hiljaisuus tuntuvat turvallisilta. Konfliktissa hiljaisuus kun on aina pahaenteinen. Näin jälkikäteen ihmettelen, miten olen säilynyt hengissä kaikissa työtehtävissä. Enkä ole menettänyt konflikteissa yhtään suomalaista työntekijää. Se on ollut suuri onni, Ranta sanoo. HELENA RANTA on nähnyt maailmasta monia puolia. Siitä huolimatta toiveet tuleville vuosille liittyvät matkoihin ja paikkoihin. Hän toivoo pääsevänsä vierailulle Bhutaniin, yhteen maailman eristäytyneimmistä valtioista, sekä Perun syrjäiselle järvialueelle, jossa on intiaanien hautaluolia. Museoita rakastava nainen kaipaa aina uudelleen New Yorkin Modernin taiteen museoon. Ja sitten toivon, että nyt tulisi parempi herkkutattivuosi. SYYSKUUN KAHDEN ENSIMMÄISEN VIIKON AIKANA TOTEUTIN YHDEN SUUREN UNEL- MANI: vaelsin ystävieni kanssa Pyhän Jaakon tiellä Santiago de Compostelaan. Aloitimme pohjoisella reitillä ja siirryimme sitten bussilla ranskalaiselle reitille. Matkaa kertyi yli 300 km 13 päivän aikana. Minulla ei ollut kramppeja, ei rakkoja eikä hiertymiä, kiitos pehmeiden bambusukkien ja hyvin sisään ajettujen vaelluskenkien. Ennen matkaa minua huolestutti, kuinka juuri 66 vuotta täyttänyt selviää nuorempien seurassa. Kaikki meni kuitenkin hyvin. PÄIVÄLÄMPÖTILA KOHOSI YLI 30 ASTEEN, ja siksi lähdimme liikkeelle varhain aamulla otsalamppujen valossa. Reitin varrella oli ravintoloita ja kahviloita, joissa sai tukevan aamiaisen ja täyttää vesipullon. Nestetasapainon ylläpitäminen oli tärkeää, ja pidimmekin juomataukoja tiheään. Eräs sukulaiseni epäili etukäteen, etten pystyisi yöpymään pyhiinvaeltajien majataloissa (albergue). En ehkä ollut kertonut hänelle, että Irakissa asuin suuressa teltassa sadan amerikkalaissotilaan kanssa ja suomalaisen diplomaatin kanssa raunioiden keskellä Sarajevossa! Iltapäivisin majatalot täyttyivät nopeasti, ja pääsimme majoittumaan hotelliin. Lämmin suihku ja valkoiset lakanat tuntuivat silloin ylellisiltä. Yhteismajoitus edellyttää korvatulppien kanssa nukkumista. VAELLUKSEN AIKANA näimme Pohjois- Espanjan autioituvia maalaiskyliä, kaupunkien hiljaisia teollisuusalueita, keskenjääneitä loma-asuntoalueita, myytävänä olevia taloja, työttömiä nuoria ja kerjäläisiä. Suurissa kaupungeissa oli keskustassa liikehuoneistoja tyhjillään. Hintataso oli meille suomalaisille matala, ja erityisesti ruoan hinta yllätti. Reitin varrelle pystytetyissä suurissa tauluissa kerrottiin EU:n tukevan vaellusreittien kunnostamista ja ylläpitoa. Iltaisin olimme niin väsyneitä, ettemme keskustelleet paikallisten kanssa EU:sta tai Espanjan taloudellisesta tilasta. OSTIN ENSIMMÄISEN SANTIAGO DE COM- POSTELASTA KERTOVAN KIRJAN kesällä 2004 toivoen seuraavana vuonna pääseväni matkalle. Carl Jakob Gardberg kertoo kiehtovasti pyhän Birgitan ja hänen miehensä Ulfin pyhiinvaelluksesta vuosina Perheen lapset sijoitettiin luostareihin ja sukulaisten luo. Tapaninpäivän tsunami ja sen jälkeen monet muut työtehtävät siirsivät lähtöä. Olen onnellinen, että lopulta unelmani toteutui. Ja onnellinen, että jaksoin vaeltaa 8 kilon reppu selässä yli 300 km. Muistitko? B12-vitamiinin puutteen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon Betolvexitsehoitolääke apteekista. Betolvex Oman hyvinvoinnin puolesta. on se lämmin lääke flunssan oireisiin 263/12 O Betolvex 1mg (syanokobalamiini) kalvopäällysteiset tabletit on tarkoitettu B12-vitamiinin puutoksen ehkäisyyn ja hoitoon. Aikuisilla aloitusannos on 2-4 tablettia vuorokaudessa. Ylläpitoannos on 1 tabletti vuorokaudessa. Voidaan käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen ennen valmisteen käyttöä. Betolvex tabletit saatavissa apteekista ilman reseptiä. Lisätietoja: Actavis Oy. 11/2012 FINREXIN - ja FINREXIN NEO -jauheet on tarkoitettu vilustumissairauksien oireiden, kuten päänsäryn, kuumeen ja kurkkukivun, tilapäiseen lievittämiseen.aikuisille 1 annospussi 3 4 kertaa vuorokaudessa. Ei suositella raskaana oleville, alle 16-vuotiaille lapsille eikä henkilöille, jotka ovat yliherkkiä asetyylisalisyyli hapolle tai joille tulehduskipulääkkeet ovat aiemmin aiheuttaneet vakavia yliherkkyysreaktioita. Käytöstä yhdessä veren hyytymistä estävien lääkkeiden kanssa on neuvoteltava lääkärin kanssa. Tutustu pakkausselosteeseen. Lisätietoja: Oy Leiras Takeda Pharmaceuticals Ab, puh , Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti HYMA_lehti_Betolvex_203x132_11/12.indd 1 11/22/12 1:24 PM

16 JUSTUKSEN KOIRANELÄMÄÄ RAPSUTTAAKO? Satunnainen rapsuttelu kuuluu nelijalkaisen ystävän normaaleihin arkirutiineihin. Syytä huoleen on, jos koira havahtuu uniltaan kyhnyttämään itseään, kun ihossa tai turkissa näkyy selkeitä muutoksia tai jos tavallista ahkerampi rapsutus jatkuu viikon. Yleisimpiä iho-ongelmia ovat äkilliset ja krooniset ihotulehdukset. Ongelmien takana voivat olla loiset tai autoimmuuniongelmat, kuten atopia ja allergia, listaa vastaava eläinlääkäri Kirsi Mäkimattila. EI LAIHOILLE! Iho-ongelmien selvittäminen on usein melkoista salapoliisityötä. Jos hoitoon lähtöä harkitaan liian pitkään, oireet ehtivät kertautua ja muuttua. Varsinainen syy saattaa selvitä vasta, kun päällimmäiset oireet on hoidettu ensin pois. Iho-ongelmat vaativat seurantaa: vasta silloin tiedetään, hoidetaanko syytä vai seurausta. Nopean hoitoon hakeutumisen lisäksi on ensisijaisen tärkeää kartoittaa pohjatiedot perusteellisesti. Oikea diagnoosi rakentuu, kun huomioidaan esimerkiksi koiran ikä, rotu, aiempi terveyshistoria, ravitsemus, oireiden alkamisikä ja kodin muut lemmikit, painottaa Mäkimattila, joka työskentelee joensuulaisen Eläintohtori Kivuttoman vastaanotolla. Talvi haastaa herkän ihon Vaikka kesä on ihosairauksille otollista aikaa, tuo talvi omat haasteensa. Leudolle talvelle tyypillisiä ovat tassuongelmat. Koira kalvaa herkästi kosteita käpäliään, jolloin hiiva pääsee rikkoontuneella iholla valloilleen. APUA APTEEKISTA Virpi Kaislaharju eläintenhoitaja, lääketeknikko Aleksin apteekki APTUS BIORION -TÄYDENNYSREHU ylläpitää lemmikin ihon, turkin ja kynsien hyvinvointia. Valmisteen sisältämä biotiini hoitaa kuivaa ja hilseilevää ihoa, elotonta turkkia ja lohkeilevia kynsiä. Tassujen huolellinen hoito ehkäisee ja hoitaa tulehduksia. Avun voi saada esimerkiksi apteekista saatavista erikoisshampoista, Mäkimattila vinkkaa. Kutiava, kuiva iho kiusaa koiraakin pakkastalvena. Raapimisella saattaa olla ikävät seuraukset, ja apua kannattaa hakea esimerkiksi ravintolisistä. Iholle tärkeää biotiinia ja sinkkiä saa joistain kuivamuonista sekä erillisistä ravintovalmisteista. Biotiinin tarve kasvaa mm. sairauksien ja tiineyden myötä. Rasvahapoillakin voi tukea ihon hyvinvointia. 4 8 viikon kuuri helpottaa kutinaa ja lisää turkin kiiltoa, Mäkimattila kertoo. Karva saattaa peittää alkavat iho-ongelmat, mutta toisaalta turkki kertoo myös omaa kieltään ihon kunnosta. Turkin säännöllinen harjaus on tärkeää takkuuntumisen estämiseksi. Kuraisen turkin voi puhdistaa pelkällä vedellä, mutta likainen koira kannattaa pestä lemmikeille tarkoitetulla shampoolla. Koiran iho on ohuempi ja emäksisempi kuin omamme, joten ihmisille tarkoitetut, happamat pesuaineet eivät sille sovi. VIRBAC ALLERDERM EPI-SOOTHE on saippuaton kaurashampoo, joka rauhoittaa ihoa. Sen sisältämä glyseriini kosteuttaa, kaurajauho rauhoittaa kutinaa ja maitohappo ehkäisee bakteerien lisääntymistä iholla. Raakaravintoa, kuivamuonaa vai kotiruokaa? Ravitsemus näkyy ihon terveydessä. Toiset liputtavat raakaravinnon puolesta, toiset luottavat kotiruokaan. Yksiselitteistä oikeaa ratkaisua ei ole. Jos käytetään pelkkää kuivamuonaa, sen on oltava laadukasta. Kotiruoan pitää olla monipuolista, ja vitamiinien saannista on huolehdittava. Säilykkeitä ja koiranmakkaraa en suosittele, sillä niissä on huonosti sulavia ruhonosia ja usein myös viljoja. Ongelmien ilmetessä näiden poisjättämistä kannattaa kokeilla ensimmäisenä. Pienetkin muutokset ruokavaliossa voivat olla ratkaisevia. Tosin ruoka-aineallergia on koiralla huomattavasti atopiaa harvinaisempaa. Vain 10 % koirien iho-ongelmista selittyy ruoka-aineallergioilla, ja niihin liittyy yleensä myös ruuansulatuskanavan oireita. Koiran iho on ohuempi ja emäksisempi kuin omamme, joten ihmisille tarkoitetut, happamat pesuaineet eivät sille sovi. DOILS IHO -RASVAHAPPOVALMISTE sisältää puhdistettua syvänmeren kalaöljyä. Valmisteen omega-3-rasvahapot tukevat koiran immuunijärjestelmää ja ihon hyvinvointia. Bonuksena terve ja kiiltävä turkki. Suomen käytetyin laihdutuslääke* vain apteekista. Lisätietoa painonhallinnasta: Orlistat Sandoz 60 mg kovat kapselit. Vaikuttava aine: Orlistaatti. Käyttöaihe: Lihavuuden hoito ylipainoisilla aikuisilla (painoindeksi BMI 28 kg/m 2 ) yhdistettynä vähäkaloriseen, vähärasvaiseen ruokavalioon. Annostus ja antotapa: Aikuiset: Orlistat Sandoz -laihdutuslääkkeen suositusannos on yksi 60 mg:n kapseli kolmesti päivässä. Vuorokauden aikana saa ottaa enintään kolme 60 mg:n kapselia. Hoitoa jatketaan enintään kuusi kuukautta. Painonpudotusohjelman tärkeänä osana ovat ruokavalio ja liikunta. On suositeltavaa, että vähäkalorinen, vähärasvainen ruokavalio ja liikunta aloitetaan ennen Orlistat Sandoz -hoidon aloittamista. Orlistaattihoito yhdistetään ravitsemuksellisesti monipuoliseen, vähäkaloriseen ruokavalioon, jonka energiamäärästä noin 30 % saa olla peräisin rasvasta. Päivittäinen rasva-, hiilihydraatti- ja proteiinimäärä on saatava tasaisesti kolmesta pääateriasta. Vasta-aiheet: Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai apuaineille, samanaikainen siklosporiinihoito, krooninen malabsorptiosyndrooma, kolestaasi, raskaus, imetys, varfariinin tai muiden oraalisten antikoagulanttien samanaikainen käyttö. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet: Potilasta on kehotettava noudattamaan annettuja ruokavaliosuosituksia. Runsasrasvainen ateria orlistaatin kanssa saattaa lisätä ruoansulatuskanavan oireiden mahdollisuutta. Diabeteslääkitystä on syytä seurata tarkoin orlistaattihoidon aikana. Levotyroksiinia, epilepsialääkettä tai amiodaronia käyttävien, kuten myös potilaiden, joilla on munuaissairaus, tulisi neuvotella lääkärin kanssa ennen Orlistat Sandoz -hoidon aloittamista. Orlistaattihoito voi mahdollisesti heikentää rasvaliukoisten vitamiinien (A, D, E ja K) imeytymistä. Verenvuotoa peräsuolesta on raportoitu. Jos verenvuotoa esiintyy, potilaan on hakeuduttava lääkäriin hoitoon. Lisäehkäisymenetelmän käyttöä suositellaan vaikean ripulin yhteydessä. Yhteisvaikutukset: Farmakokineettisten yhteisvaikutustutkimusten puuttuessa orlistaattia ei pitäisi käyttää samanaikaisesti akarboosin kanssa. Amiodaronin plasmapitoisuuden on havaittu hieman laskevan käytettäessä sitä samanaikaisesti orlistaatin kanssa. Orlistaatti saattaa epäsuorasti vähentää oraalisten ehkäisyvalmisteiden tehoa. Lisätietoa yhteisvaikutuksista ks. pakkausseloste. Raskaus ja imetys: Raskaus ja imetys ovat vasta-aiheita Orlistat Sandoz -laihdutuslääkkeen käytölle. Haittavaikutukset: Haittavaikutukset ovat pääasiallisesti ruoansulatuskanavaan kohdistuvia. Vähärasvaisen ruokavalion noudattaminen pienentää ruoansulatuskanavaan kohdis tuvien haittavaikutuksien todennäköisyyttä. Hyvin yleisiä ruoansulatuselimistön haittoja ovat öljyiset ulostetahrat, ilmavaivat ja niihin liittyvä hallitsematon ulostaminen, äkillinen ulostamisen tarve, rasvaiset/öljyiset ulosteet, suolen öljyinen tyhjentyminen, ja löysät ulosteet. Pakkaukset ja hinnat : 84 kaps. (45,35 ), 126 kaps. (57,23 ). Lisätietoja: Ennen valmisteen käyttöä, tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Lääkeneuvonta arkisin klo puh Sandoz, Metsänneidonkuja 10, Espoo. Hyvän Mielen Apteekin asiakaslehti LC /12 31 *SLD 10 / a Novartis company

17 KUTSUU SINUT KANTA-ASIAKKAAKSI LIITTYMÄLLÄ HYÖDYT HETI! 1. Liittyminen on maksutonta. 2. KELA-korttisi toimii kanta-asiakaskorttina. 3. Saat heti rahanarvoiset, tuntuvat edut. 4. Edut löydät lehdistämme. 5. Kanta-asiakastuotteet-lehti postitetaan Sinulle 5 kertaa vuodessa. 6. Apteekin asiakaslehden voit noutaa myös omasta apteekistasi. 7. Asiointisi on entistä helpompaa ja nopeampaa. 8. Kokonaislääkityksen seuranta. 9. Lisäksi apteekkikohtaiset palvelut. 10. Palvelua Hyvällä Mielellä. KANTA-ASIAKASSOPIMUS Täytä tekstaten ja palauta täytetty lomake henkilökohtaisesti lähimpään Hyvän Mielen Apteekkiin. Muista ottaa KELA-kortti mukaan. Sukunimi Etunimet Lähiosoite Puhelin Matkapuhelin Henkilötunnus Postinumero ja -toimipaikka Sähköposti Erityiskorvattavien sairauksien nro:t + mahdollinen rajallinen voimassaoloaika sekä työpaikkakassanro. Lääkeaineallergiat tms. huomioitavaa -20% valitsemastasi normaalihintaisesta kosmetiikkatuotteesta Etu käytettävä liityttäessä HYVÄN MIELEN KAUNEUSKLUBI on klubi kaiken ikäisille kauneudesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneille niin naisille kuin miehillekin. Liittymällä Kauneusklubiin liityt samalla Hyvän Mielen Apteekkien Kanta-asiakkaaksi ja pääset hyödyntämään myös kanta-asiakasetumme. KAUNEUSKLUBIN EDUT 2013 liittymisetu -20% (valitsemastasi normaalihintaisesta kosmetiikkatuotteesta) 4 x vuodessa ostospäivä 5 x vuodessa sähköinen uutiskirje tapahtumat, VIP-illat vinkit, uutuudet, trendit Kyllä! Liityn samalla Hyvän Mielen Kauneusklubiin. Minulle saa lähettää viestejä sähköpostilla tekstiviestillä. Olen tutustunut alla oleviin ehtoihin ja hyväksyn ne. HYVÄN MIELEN APTEEKKI Paikka ja aika Asiakkaan allekirjoitus Apteekin nimi ja leima Apteekin edustajan allekirjoitus LEIMA Sopimus asiakasrekisterin ylläpidosta ja kanta-asiakassopimusehdot Kanta-asiakkaana hyväksyn, että yllä mainittu apteekki pitää sopimuksessa ilmoittamistani tiedoista sekä lääkeostoistani rekisteriä, jonka tietoja ei ilman suostumustani luovuteta mihinkään muuhun tarkoitukseen. Apteekki voi käyttää antamiani tietoja ainoastaan minulle suunnattuun apteekin omaan tiedottamiseen sekä lääkitykseni seurantaan. Allekirjoittamalla tämän sopimuksen sitoudun ilmoittamaan apteekille KELAn korvausperusteisiin vaikuttavista muutoksista (erityiskorvattavien sairauksien muutokset, ulkomailla asuminen, työpaikkakassan jäsenyys jne.) Apteekki säilyttää lääkitystäni koskevia tietoja kuluvan ja edellisen kalenterivuoden ajalta sekä perustietojani toistaiseksi. Apteekki sitoutuu poistamaan perustietoni rekisteristä, mikäli ilmoitan lopettavani kanta-asiakkuuteni. Apteekki voi myös poistaa perustietoni, mikäli en asioi apteekissa. Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE varainhankintaa medelanskaffning Tue toimintaamme ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE Yhteisen päämäärän hyväksi

Lisätiedot

Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla!

Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla! Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla! Esittelyssä Sisältää A-, C- ja E-vitamiineja Luonnon ja tieteen onnistunut liitto NouriFusion Uusi monivitamiini-ihonhoitosarja Nuorekas,

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa

Lisätiedot

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Vaasan kaupunki Vähänkyrön terveysasema Vähänkyröntie 11, 66500 Vähäkyrö puh. 06 325 8500 KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Sinulle on varattu seuraavat ajat ajokorttitodistukseen

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä

Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Painavaa asiaa kolesterolista ja sydänterveydestä Mitä kolesteroli on ja mihin sitä tarvitaan? Hyvä ja paha kolesteroli Liika kolesteroli kertyy valtimoiden seinämiin Tavoiteltavat kolesterolitasot Tavoiteltava

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan

PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan Normaali / kuiva iho Rikastettu AHAhedelmähapoilla Kevyesti kuoriva AHA-kasvovesi AHA- hedelmähappoja sisältävä alkoholiton kasvovesi, joka jättää ihon raikkaaksi ja säteileväksi.

Lisätiedot

MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO

MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO MONIKÄYTTÖINEN YÖVOIDE/ NAAMIO INTENSIIVISTÄ KOSTEUTTA JA ENERGIAA KUIVALLE JA VÄSYNEELLE IHOLLE YHDISTIMME KASVONAAMION JAYÖVOITEEN PARHAAT PUOLET Monivaikutteinen MOSSA ENERGY BOOST yhdistää naamioiden

Lisätiedot

Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa. TPA Tampere ravitsemus

Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa. TPA Tampere ravitsemus Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa Perustieto Määritelmä Yleisyys Syyt Havainnointi Hoito Syventävä tieto Seuraukset Ravintoaineet Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa Virheravitsemus: ravinnonsaanti

Lisätiedot

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps.

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen. 150+30 kaps. 74,90 (ovh. 97,70) 585,15 e/kg TÄHTITARJOUS! VALMARIN Aineenvaihdunta tasapainoon. Valmarin-kivennäisliuos

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa

Lisätiedot

14,50 -25% SUPER MAGNESIUM LÄHES. Magnesium on tärkeää lihaksille, luustolle ja jaksamiselle. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen valmiste. 100 tabl.

14,50 -25% SUPER MAGNESIUM LÄHES. Magnesium on tärkeää lihaksille, luustolle ja jaksamiselle. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen valmiste. 100 tabl. SUPER MAGNESIUM Magnesium on tärkeää lihaksille, luustolle ja jaksamiselle. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen valmiste. LÄHES -25% 100 tabl. 14,50 (ovh. 19,20) 130,63 e/kg UBIKINONI Q10 150 MG Luontainen

Lisätiedot

vuotta 2 yhden hinnalla Kauneusklubi 1. 2.10. huipputarjous! Sebamedpesuneste 300 ml Favora-käsivoide, 2 x 75 ml

vuotta 2 yhden hinnalla Kauneusklubi 1. 2.10. huipputarjous! Sebamedpesuneste 300 ml Favora-käsivoide, 2 x 75 ml Ylöjärven apteekki Mikkolantie 7 33470 Ylöjärvi puh. 03 381 0800 Avoinna: ma pe 8.30 19, la 9 15, su 10 14 vuotta Kauneusklubi 1. 2.10. huipputarjous! 8 00 2 yhden hinnalla Favora-käsivoide, 2 x 75 ml

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Aivoterveysmateriaalia

Aivoterveysmateriaalia Aivoterveysmateriaalia Lapin Muistikunto -hanke 1. Aivoterveyden edistäminen 2. Muistisairaiden ja heidän lähi-ihmisten tukeminen -> muistikuntoutuksen mallintaminen ja olemassa olevien menetelmien edelleen

Lisätiedot

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät

Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

Ruoka- ja ravintoaineet 12

Ruoka- ja ravintoaineet 12 Sisällys Johdanto (Anna-Maija Tiainen) 9 1 Ruoka- ja ravintoaineet 12 Energia ja energiaravintoaineet (Senja Arffman) 13 Hiilihydraatit 14 Proteiinit 16 Rasvat 17 omega-3 ja -6 -rasvahapot 19 Alkoholi

Lisätiedot

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles

Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia. Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja ravintolisät lisähyötyä vai humpuukia Tutkimusjohtaja Essi Sarkkinen Foodfiles Ravitsemusalan tutkimuspalveluyritys Kliiniset tutkimuspalvelut Elintarvikelääke- terveys-

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Juusto ravitsemuksessa

Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Rakennusaineita luustolle Hammasystävällistä Sopii erityisruokavalioihin Juustojen koostumus vaihtelee Tuorejuusto valmistustavan mukaan Kypsytetty juusto

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg SKINGAIN Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä ihon ja nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90 241,80 e/kg (ovh 45,05) Vahvin Tonalin Alkuperäinen, tutkittu ja toimiva CLA-valmiste.

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki WWW.CUTRIN.FI Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki CUTRIN PREMIUM VIE HIUSTESI HYVINVOINTI ASTETTA PIDEMMÄLLE: Kauniiden

Lisätiedot

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan.

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan! Tärkeintä painonhallinnassa on tasapaino

Lisätiedot

Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä.

Pienen vatsan ystävä. Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Vatsan ystävä Pienen vatsan ystävä Sanotaan, että hyvä olo tuntuu ihan vatsanpohjas sa asti. Hyvinvointi lähtee vatsasta myös perheen pienimmillä. Reladrops on vauvan oma maito happobakteerivalmiste. Sen

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle :

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : OMAHOITOLOMAKE Nimi ja syntymäaika: pvm: Sinulle on varattu seuraavat ajat vastaanottokäynnille: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : Lääkärin vastaanotolle: Mitä on omahoito? Omahoito

Lisätiedot

Vainio Lifestyle. Turpeen salaisuus. Personoidut liikelahjat. Esittely 2

Vainio Lifestyle. Turpeen salaisuus. Personoidut liikelahjat. Esittely 2 Tuotekuvasto 2011 Esittely 2 Vainio Lifestyle Haluamme tarjota tuotteita joiden raaka-aineet ovat korkealuokkaisia ja ympäristöystävällisiä. Vainio Lifestyle pakkausten ulkoasussa korostuu tuotteiden puhtaus,

Lisätiedot

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa!

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lapsesi hyvä ravitsemustila parantaa jaksamista, edistää toipumista ja turvaa kasvun Kun lapsi ei syö riittävästi tavallista ruokaa Sairastuneen lapsen voi

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE SUBLIME -PUHDISTUSTUOTESARJA

LEHDISTÖTIEDOTE SUBLIME -PUHDISTUSTUOTESARJA LEHDISTÖTIEDOTE SUBLIME -PUHDISTUSTUOTESARJA Syksyllä 2013 L Oréal Paris uudistaa puhdistustuotteensa! Uudet L Oréal Paris Sublime puhdistustuotteet uudistavat kasvojen puhdistuksen! Sublime puhdistustuotteista

Lisätiedot

Maito ravitsemuksessa

Maito ravitsemuksessa Maito ravitsemuksessa Sisältö Ravitsemussuositukset kehottavat maidon juontiin Maidon ravintoaineet Mihin kalsiumia tarvitaan? Kalsiumin saantisuositukset Kuinka saadaan riittävä annos kalsiumia? D-vitamiinin

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

[Ryhmän nimi / Logo ]

[Ryhmän nimi / Logo ] Vitamiinikeskus Oy on tukemassa koulujen sekä erilaisten urheiluseurojen toimintaa varainhankinnan merkeissä! Vitamiinikeskus Oy on kuopiolainen vitamiinivalmisteiden ja ravintolisien myyntiin -ja markkinointiin

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ It s in our nature EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ EQ EVERYDAY sisältää tuotteet Lifeforce ja Vitastrong. Tuotteet on kehitetty täydentämään toisiaan ja varmistamaan kehosi K2-vitamiinin, omega-3-rasvahappojen,

Lisätiedot

LIFE PLANKTON. SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle. #SensitiveCanBeStrong ARVIOITU KULUTTAJAHINTA

LIFE PLANKTON. SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle. #SensitiveCanBeStrong ARVIOITU KULUTTAJAHINTA L e h d i s t ö t i e d o t e j o u l u k u u 2016 LIFE PLANKTON SENSITIVE EMULSION Kosteuttava ja rauhoittava emulsio herkälle iholle ARVIOITU KULUTTAJAHINTA BIOTHERM LIFE PLANKTON TM SENSITIVE EMULSION

Lisätiedot

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus!

VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! VARMISTA RAVINTEIDEN IMEYTYMINEN! Suihkeemme imeytyvät suoraan iholta tai suun limakalvoilta. Tutkitusti tehokas vaikutus! Yritin nostaa tyttäreni D-vitamiinitasoja 3 vuotta tuloksetta, kunnes löysin DLux3000

Lisätiedot

Lehdistötiedote kesäkuu 2014

Lehdistötiedote kesäkuu 2014 Lehdistötiedote kesäkuu 2014 Saho: ainutlaatuinen ihonhoitorituaali kauniin, hyväkuntoisen ihon saavuttamiseksi. Kaunis ihon näyttää virheettömältä ja silkinpehmeältä. SENSAIn ainutlaatuinen ihonhoitorituaali,

Lisätiedot

UUTTA IHONHOITOSETTI. MINUUTTIA kertaa päivässä (-40%) 130 KP. NovAge Ultimate Lift KAIKKI 6 TUOTETTA yhteensä SÄÄSTÄ 99 TILAUSNRO: 424407

UUTTA IHONHOITOSETTI. MINUUTTIA kertaa päivässä (-40%) 130 KP. NovAge Ultimate Lift KAIKKI 6 TUOTETTA yhteensä SÄÄSTÄ 99 TILAUSNRO: 424407 UUTTA IHONHOITOSETTI Maksimoi ihonhoitotuotteiden teho Oriflamen nuorekkuuden säilyttävän ihonhoitorutiinin ja NovAge Ultimate Lift -ihonhoitosetin avulla. Rutiinissa jokainen vaihe valmistaa ihon seuraavaan

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset

D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset D-vitamiini ja saanti- ja täydennyssuositukset D-vitamiinia muodostuu iholla auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta ja lisäksi sitä saadaan ravinnosta. Käytännössä D-vitamiinia muodostuu riittävästi

Lisätiedot

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen

Lisätiedot

SKY-kosmetologi Eija Kaasalainen Cocoa Day Spa

SKY-kosmetologi Eija Kaasalainen Cocoa Day Spa SKY-kosmetologi Eija Kaasalainen Cocoa Day Spa Tunnusmerkit Ihon toiminnat tasapainossa ei kuiva eikä rasvainen Väri kaunis, ruusuinen tai persikkainen Huokoset pienet, ei juurikaan epäpuhtauksia Rakenne

Lisätiedot

BONUSAPTEEKKIEN. Tammiedut. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää

BONUSAPTEEKKIEN. Tammiedut. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää BONUSAPTEEKKIEN Tammiedut Edut voimassa 1.1.-31.1.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää 17,90 /kpl (norm. 22,78 96,24 162,73 /kg) Minisun Monivitamiini Vahva 120 tabl., Minisun Monivitamiini Multi Plus

Lisätiedot

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen

Lisätiedot

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin.

Oma BMI-tulosteesi. Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Hyvä perhe! Syö terveellisesti, elä paremmin. esi Tärkeimmän panoksen terveytesi puolesta annat sinä itse! Kasvusi arviointia varten mittausarvosi merkitään ns. persentiilikäyrälle*. Siinä painoasi ja pituuttasi verrataan muiden samanikäisten ja samaan

Lisätiedot

BIOTHERM SKIN BEST WONDER MUD

BIOTHERM SKIN BEST WONDER MUD Lehdistötiedote helmikuu BIOTHERM SKIN BEST WONDER MUD BIOTHERM SKIN BEST WONDER MUD Ihmeitä tekevä naamio Iho saa uutta hehkua välittömästi. Ihohuokoset supistuvat näkyvästi. Arvioitu kuluttajahinta:

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan

Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN

Lisätiedot

BONUSAPTEEKKIEN TAMMITARJOUKSET

BONUSAPTEEKKIEN TAMMITARJOUKSET BONUSAPTEEKKIEN TAMMITARJOUKSET Tarjoukset voimassa 13. - 31.1.2017 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. S-Etukortilla lisäksi Bonusta! 19,70 (0,07 /kpl) Norm. 23,78 0,08 /kpl Minisun D-VITAMIINI 20 µg

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista. Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11.

Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista. Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11. Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11.2012 Sisältö Valio Oy 2 Proteiinit Koostuvat 20 aminohaposta, joista

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA Kauneutta sisältä Hyvä olo kaunistaa Onko tämä tuttua? Tiesitkö, että suurin osa maailman väestöstä on ylipainoisia, mutta huonosti ravittuja?? Tiesitkö, että ihmiset käyttävät päivittäiseen ruuanlaittoon

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA

ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA ONKO KOIRASI YLIPAINOINEN? TIETOA KOIRAN PAINONHALLINNASTA YLIPAINO ON TERVEYSRISKI Koirien ylipaino on kasvava ongelma. Yhä useampi eläinlääkärin vastaanotolle tuleva koira on ylipainoinen tai lihava.

Lisätiedot

Kuinka hoidan aivoterveyttäni?

Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Kemijärvi 28.11.2012 Kaavakuva eri muistijärjestelmistä Terveetkin aivot unohtelevat 83 % unohtaa ihmisten nimiä 60 % unohtaa esineiden

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija

Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Luennon tavoitteet Suomalaisten ruokavalio ja sen muutokset Ravitsemuksen plussat ja miinukset Suomalaisten ravinnonsaanti, Finravinto ja Finriski 28.2.2014 Satu Männistö Dosentti, akatemiatutkija Tietolähteet

Lisätiedot

Sydäntä keventävää asiaa

Sydäntä keventävää asiaa Sydäntä keventävää asiaa Kolesterolia kannattaa alentaa aktiivisesti Kuudella kymmenestä suomalaisesta aikuisesta on kohonnut veren kolesterolipitoisuus 1. Kun veressä on liikaa kolesterolia, sitä alkaa

Lisätiedot

ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983)

ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983) ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983) 1. Esiharkinta ei aikomusta muuttaa käyttäytymistä ongelman kieltäminen ja vähätteleminen ei tiedosteta muutoksen tarpeellisuutta

Lisätiedot

Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla

Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla NÄIN KAIKKI ALKOI EkoPharma Professional on saanut juurensa Naviter Oy:n toimitusjohtajan ja perustajan Anni Linnavirran omasta kosmetiikka-allergiasta.

Lisätiedot

Haavapotilaan ravitsemus

Haavapotilaan ravitsemus Haavapotilaan ravitsemus Haavamessut 1.11.2017 Ravitsemusterapeutit Kati Venäläinen, Timo Valkonen ja Riikka Manninen Hyvän ravitsemuksen merkitys * Parantaa potilaan elämänlaatua: jaksaminen, mieliala,

Lisätiedot

1939-1949 syntyneet 3936 kävijää 85-88 % ikäryhmästä

1939-1949 syntyneet 3936 kävijää 85-88 % ikäryhmästä Raahen seudun hyvinvointi- kuntayhtymän aikuisneuvola 2004 alkaen 65 vuotta täyttävät 1939-1949 syntyneet 3936 kävijää 85-88 % ikäryhmästä miesten osuus noussut 40-49 % 10.12.2014 1 Millaisia ovat 65-vuotiaat?

Lisätiedot

SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA. ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi

SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA. ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi Tuotteet ihotyyppisi mukaan päivittäiseen käyttöön! Normaali /sekaiho Iho on normaali tai osittain pintakuiva. T-alue on rasvoittuva.

Lisätiedot

STEMCELL TECHNOLOGY. 4-Dimensional. Wrinkle Reduction

STEMCELL TECHNOLOGY. 4-Dimensional. Wrinkle Reduction 4-Dimensional Reduction Wrinkle Reduction 1 Mitä tarkoitetaan kantasoluilla? Kantasolut ovat ainutkertaisia soluja, joita esiintyy pieniä määriä miltei kaikissa kehon kudoksissa. Myös ihossa on kantasoluja.

Lisätiedot

Nuorten kasvohoito alle 18 v. 50 Hoidon kulku: alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, hieronta, naamio ja hoitovoide

Nuorten kasvohoito alle 18 v. 50 Hoidon kulku: alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, hieronta, naamio ja hoitovoide TUULAN KAUNEUSKAMMARIN HINNASTO KASVOHOIDOT Nuorten kasvohoito alle 18 v. 50 alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, Kasvojen pikavirkistys 50 alkupuhdistus, ihotyypin mukainen

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Lisähoitoa. Dansac-tarvikkeet. Dedicated to Stoma Care

Lisähoitoa. Dansac-tarvikkeet. Dedicated to Stoma Care Lisähoitoa Dedicated to Stoma Care Johdanto Sisältö Me Dansacilla olemme omistautuneet kehittämään ainutlaatuisia avannepusseja ja ihonsuojalevyjä, joiden avulla autamme parantamaan avannepotilaiden elämänlaatua.

Lisätiedot

KANTA-ASIAKASTUOTTEET

KANTA-ASIAKASTUOTTEET KANTA-ASIAKASTUOTTEET Kauppatori 1, 57130 Savonlinna puh. 044 053 6103 ABC Suuri Savontie 1, 57510 Savonlinna puh. 044 053 6104 HYÖDYNNÄ HELMIKUUN TARJOUSPASSI HELMIKUUSSA Pirteänä kohti kevättä Orionin

Lisätiedot

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-

Lisätiedot

21,- Moderni klassikko! Helmikuu 2016 Tarjoukset voimassa 29.2.2016 saakka. Somthin Else on nyt entistäkin hellävaraisempi ja tehokkaampi!

21,- Moderni klassikko! Helmikuu 2016 Tarjoukset voimassa 29.2.2016 saakka. Somthin Else on nyt entistäkin hellävaraisempi ja tehokkaampi! Helmikuu 2016 Tarjoukset voimassa 29.2.2016 saakka Moderni klassikko! Somthin Else on nyt entistäkin hellävaraisempi ja tehokkaampi! Somthin Else on entistäkin hellävaraisempaa (ph 5,2) niin käyttäjälle

Lisätiedot

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle?

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle? Ikääntyminen Senioreilla noin kolmasosalla jonkin asteinen mahalaukun limakalvon surkastuminen, joka voi vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen Makuaisti ja hajuaisti heikkenevät Huonot hampaat, sopimaton

Lisätiedot

Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia!

Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia! TIE TOA VÄ REIS TÄ Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia! ELUMEN- superväri on uusi täydellinen ja tehokas hiusväri, joka antaa poikkeuksellisen hyvän kiillon ja hehkuvan värin sekä erityisen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

Ravitsemus ja mielenterveys. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti

Ravitsemus ja mielenterveys. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti Ravitsemus ja mielenterveys Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti Mieti hetki parin kanssa Mikä on tärkeää mielenterveyskuntoutujan ravitsemusohjauksessa? Mitä

Lisätiedot

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012

Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012 Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja.0.202 Lähde: Muistiliitto ry, Pidä huolta muististasi-hanke 2005 - Sairaan tai vammaisen suuri ongelma on se, että

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot