Hevosen kylkiluut näyttävät rukoukseen ristityiltä sormilta. Sen hirnahtelu on vanhan naisen itkuntyrskähtelyä. Se on kuihtunut, niin kuin isä,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hevosen kylkiluut näyttävät rukoukseen ristityiltä sormilta. Sen hirnahtelu on vanhan naisen itkuntyrskähtelyä. Se on kuihtunut, niin kuin isä,"

Transkriptio

1 Hevosen kylkiluut näyttävät rukoukseen ristityiltä sormilta. Sen hirnahtelu on vanhan naisen itkuntyrskähtelyä. Se on kuihtunut, niin kuin isä, ajattelee Mataleena mutta puistaa sitten päätään, ei, isä on vahva, isä ajaa Lehdon hevosella isoja puita metsästä vaikka lunta on niin paljon että Mataleena uppoaisi hankeen päätä myöten. Ei hän kuitenkaan uppoa, isä nostaa hänet reestä ja kantaa sylissä tupaan, sin- 38

2 ne talvi ei pääse. Vauva nukkuu pärekopassa, koppa roikkuu kattohirrestä köyden varassa ja Mataleena tuudittaa vauvaa ja laulaa tuu, tuu, tupakka-ulla. Ulla on Lehdon vanha emäntä, joka kesällä istuu portailla ja polttaa piippua kuin ukot ja kun Mataleena tulee isän kanssa Lehtoon, se ihmettelee joko taas on taksvärkin aika ja isä istuu vanhan emännän viereen ja katselee sen kanssa pilviä, kuinka ne vaeltavat yli taivaan. Taivahan lampaita ne ovat, vanha emäntä sanoo ja lupaa Mataleenan hakea kyökistä sokeria. Mutta äiti sanoo, että se on laulussa rulla. Hevonen on Voima. Se veti kärryjä, kun vanhan emännän arkku ajettiin kirkolle. Mataleena ja äiti olivat katsomassa kun ne lähtivät kartanolta, Juho oli äidillä sylissä. Isä ajoi kärryjä, Lehto istui vieressä ja itki, mutta Mataleena ajatteli taivahan lampaita ja kuinka vanha emäntä istuisi isolla vuorenkokoisella kivellä niitä paimentamassa ja polttaisi piippua. Mataleena katsoo nyt taivaalle, se on pelkkää kelmeän harmaata, lampaita ei näy. Voima seisahtuu risteykseen. Tie erottuu notkelmana lumilakeudessa. Aidan piikit pistävät esiin lumesta kuin pienet terävät hampaat. Lehto katsoo olkansa yli Marjaa, joka puistaa päätään. A Ei kirkolle. Lehto nykäisee suitsista, ja Voima lähtee kiskomaan rekeä naapuripitäjän suuntaan. Mataleena käsittää, että he eivät enää palaa kotiin. Kyyneleet jättävät poskille lämpimät vanat, mutta ne jähmettyvät ennen kuin ehtivät suupieliin saakka. Isää ei enää ole. Voima tyrskähtää ja heilauttaa turpaansa, sen pää näyt- 39

3 tää entistä suuremmalta kun muu osa hevosesta on kutistunut. Sitten kuuluu vain lumen synkeä rutina jalasten alla. Naapuripitäjän kirkonkylä on isompi kuin oma, kirkko korkeampi. Tie laskeutuu loivasti joen rantaan ja siitä puista siltaa pitkin yli. Kirkon luona on paljon ihmisiä, jotka tunnistaa kerjäläisiksi. Mataleena näkee paljon ikäisiään lapsia. Sillalta katsottuna ne sekoittuvat hautakiviin, lähemmäksi tultaessa erottuvat huivit ja hatut, niiden kätköistä valkeat kasvot. Lehto kääntää reen kirkolta jokirantaa pitkin kulkevalle tielle. A Minä vien teiät pappilaan, siellä tietävät miten teille käy. Minä en sitä tiedä. A Me menemme Pietariin, Marja kuiskaa enemmän itselleen kuin Lehdolle. A Parempi sellaiset olisi unohtaa, jos täältä minne pääseev Joentörmällä on iso, valkoinen rakennus. Mataleena arvaa sen pappilaksi, vaikka ei täällä koskaan ole käynytkään. Lehto heilauttaa kättään pukinpartaiselle miehelle. Miehellä on kulmakarvat kuin huuhkajalla, ne ovat kuuran peittämät. Mataleenaa naurattaa, hänen tekee mieli huhuilla ukolle, joka vastaa Lehdon tervehdykseen. Äkkiä mies tarraa kiinni suitsiin ja pidättää hevosta. A Et suinkaan sinä teiän kerjäläisiä ole tänne kuskaamassa. Älä, älä, äläläläv Ukko katsoo huuhkajan silmillään, Mataleenan nauru hyytyy pakkashuuruksi. A Pitäkää ite huoli omistanne. Meillä on täällä omastakin takaa, tartte naapuripitäjistä kärrätä. Ja lisää tulee koko ajan, pohjosesta, idästä ja lännestä. Niitä etiäpäin laitetaan, 40

4 jos ei tiiä minne takasin lähettää, kun osa on kauempaakin jo. Yksikin vaimo pienen lapsen kanssa paleltu eilispäivänä pappilan pihatien varteen. Älä, älä, älälälä niitä tännev A Omilla asioillani minä liikun, minä teiän vaivoiksi ketään ole kyytimässä, saatana, Lehto ärähtää ja maiskauttaa vihaisesti. Voima liikahtaa eteenpäin ja huuhkaja päästää suitsen kädestään. Voima ei käänny pappilan tielle vaan jatkaa matkaansa pitkin jokivartta. Lehto ei puhu mitään, maiskauttelee vain aika ajoin vihaisesti ja iskee välillä Voimaa lavoille. Hevosen kulku käy raskaammaksi, mutta vauhti ei kasva. Sitten joki levenee järveksi, johon työntyy niemi. Niemen keskellä seisoo pappilaakin isompi kartano, jonka pihaan tie päättyy. Se on Viklundin kartano. Pihalla seisoo mies, renki. Lehto tervehtii häntä, renki vastaa vaimeasti tervehdykseen, äyskäisee sitten, ettei kerjäläisiä lasketa sisälle. Lehto harppaa miehen ohi ja portaita ylös. Mataleena seuraa, mutta kääntyy takaisin, kun huomaa äitinsä ja Juhon jääneen seisomaan reen viereen. Renkikin häviää ovesta sisälle. Hetken päästä nuori nainen avaa oven ja viittaa Marjan ja lapset sisälle. Iso huone on valoisa, pöydällä on valkoinen liina. Vanha Viklund istuu kiikkustuolissa ja polttelee posliinipiippua. Mataleena katselee miehen tuuheita pulisonkeja. Toinen silmä, jota peittää kaihi, pelottaa. Aivan kuin pakkanen asuisi vanhan isännän silmässä. On varottava katsomasta pakkassilmää, kylmä voi koska vain pöllähtää ulos ja kietoa liian uteliaan lapsen vaippaansa, jonka alle jää vangiksi ikuisiksi ajoiksi. 41

5 Isännän hymy on kuitenkin lempeä, samoin terve silmä, jolla hän katsoo Mataleenaa. Pakkassilmä tuijottaa ohi jonnekin kaukaisuuteen. A Ottaa vieraat vaatetta pois. Ella laittaa jotain pöytään. Ella, joka on päästänyt Marjan ja lapset sisälle, niiaa, vilkaisee Mataleenaa ystävällisesti hymyillen ja astelee poikki suuren huoneen. Mataleena varvastelee kultakehyksisen peilin edessä. Lasin takana on samanlainen huone, josta Mataleena katsoo takaisin itseään. Silmien ympärillä on mustat renkaat, suupielissä syvät juovat. Mataleena, joka peilistä katsoo, on kuin pienikokoinen mummo, ja se huvittaa peiliin katsovaa Mataleenaa. A Minä olen lapsi, sinä olet eukko, Mataleena kuiskaa peilikuvalleen. Sitten hän huomaa peilistä Ellan, joka kantaa pöytään ison, valkean kulhon. A Se on meilläkin pula jo ruuasta, vaikka vauraampia taloja pitäjässä ollaankin. Osa palvelusväestä on täytynyt sanoa irti, kun ei ole varaa pitää ylimääräisiä suita ruokittavana, vanha Viklund puhelee Lehdolle. Mataleena silittää sormenpäällään posliinisen keittokulhon pintaa. Se on valkoinen kuin lumi, mutta lämmin. Kauneinta on kuitenkin kulhon vaaleanpunainen ruusu, jonka terälehdet on ympäröity kullalla. Kun sormen siirtää sen yli, tuntee kuinka se on kohollaan aivan kuin se olisi elävä, sykkivä sydän, kukkisi lumen keskellä eikä talvikaan sitä voi voittaa. Ella nostaa kulhon kantta ja höyryävä pilvi kohoaa ilmaan. Mataleena saa eteensä posliinilautasen, jossa on sa- 42

6 manlainen ruusu kuin kulhossa. Ella kaataa lautaselle kauhallisen lientä, jonka läpi Mataleena vielä erottaa ruusun. 43

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nuorukaiset kantavat myllynkiviä, poikaset kompastelevat puutaakkojen alla.

Nuorukaiset kantavat myllynkiviä, poikaset kompastelevat puutaakkojen alla. Susanna Taivalsalmi Estä lapsia tulemasta meidän tykömme Pyydät minua kantamaan sinulle nimeä. Minulla ei ole antaa suojaa jyville, ei suojaa, saat takoa kuin tunnet, en ole sokerista - suolapatsas puhuu

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa Joulumaa on muutakin

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

IHMISIÄ MAAILMASSA - ERIKULTTUURISET KANSAT -

IHMISIÄ MAAILMASSA - ERIKULTTUURISET KANSAT - AUSTRALIA IHMISIÄ MAAILMASSA - ERIKULTTUURISET KANSAT - 1-2 Matkalla kotiin Australia, Northen Territory, Numbulvar 2003 Klaanin vanhin 3-4 Äiti ja poika Australia, Northen Territory, Numbulvar 2003 Big

Lisätiedot

BOOGIE & WOOGIE. Osa II: Liima. Kirjoittanut: Timo Anttila

BOOGIE & WOOGIE. Osa II: Liima. Kirjoittanut: Timo Anttila & Osa II: Liima Kirjoittanut: Timo Anttila (C)2012 Timo Anttila 040 353 0797 Tämä sivu on tarkoituksella tyhjä. FADE IN: 1. EXT N & N KOTI - AAMU Kuuluu kuin kukko ehtisi kiekaista, mutta kuuluu heti perään

Lisätiedot

APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu

APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten. Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu APOCRYPHA KING JAMES BIBLE 1611 RUKOUS ASARJA & kappale kolme juutalaisten www.scriptural-truth.com Asarja rukous Rukous Asarja ja kolme juutalaisten laulu {1:1} ja he kävelivät tulen keskellä ylistää

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää.

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Papuri.papunet.net Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Riku, pliis, auta mua etsimään niitä. Muuten mun täytyy kävellä kotiin,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään.

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. , ja Ravintolassa mohammed Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. Ok On hyvä idea, mitä sinä ajattelet? Minä tiedän yhden thai-ravintolan Kemissä, siellä on herkullista ruokaa. Haluatko,

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

! Hyvä idea! Kiitos vinkistä!, Saara innostui ja veti Leevin perässään sisälle.! Mutta eihän täällä tuule!, Leevi ihmetteli. Siis yhtään!!

! Hyvä idea! Kiitos vinkistä!, Saara innostui ja veti Leevin perässään sisälle.! Mutta eihän täällä tuule!, Leevi ihmetteli. Siis yhtään!! Leija Sää oli loputtoman tylsä. Jo toista viikkoa. Saaralla ja Leevillä ei ollut mitään tekemistä. Pilvet peittivät taivasta ja oli kylmä. Lapset olivat löhönneet koko päivän sohvalla telkkaria katselemassa.

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HYVÄ PAIMEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoi tämän vertauksen parannettuaan sokean (=viime sunnuntain

Lisätiedot

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B Oli kaunis päivä, aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja linnut lauloivat. Anselmi keräili kukkia niityillä. Yhtäkkiä Anselmi näki peltohiiren ja säikähti niin, että juoksi

Lisätiedot

MATKAKUUME. jaksa enää lennellä vain leikkipaikan ja Asiaqin talon yllä. Vaikka hän on aina asunut Grönlannissa, hän ei ole koskaan nähnyt

MATKAKUUME. jaksa enää lennellä vain leikkipaikan ja Asiaqin talon yllä. Vaikka hän on aina asunut Grönlannissa, hän ei ole koskaan nähnyt MATKAKUUME Tulugaqin mielestä on tylsää päntätä kirjaimia liitutaululta. Eikä pelkästään silloin tällöin, vaan ihan joka päivä! Sen sijaan hän katselee ikkunasta ja matkustelee mielessään sinne tänne.

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm EERO JÄRNEFELT 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm 3. Sisäkuva Suvirannasta, 1911 öljy, 73 x 91 cm 4. Koli, 1917 öljy, 80 x 118 cm 5. Kevättulva Tuusulanjärvellä,

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku Iso alkukirjain seuraaviin: nimet, maat, kaupungit Pieni alkukirjain seuraaviin: viikonpäivät, kielet, kuukaudet 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Lisätiedot

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää?

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Vastaus: Ei Tiesitkö: Sammaleen ja jäkälän keruu vaatii maanomistajan luvan. Vastasitko oikein? Jatka matkaa seuraavalle rastille nilkoista kiinni

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000. Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1. Liipolassa on paljon taloja.

MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000. Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1. Liipolassa on paljon taloja. MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000 Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1 Liipolassa on paljon taloja. Keskustassa on paljon kouluja. Huoneessa on paljon hyllyjä.

Lisätiedot

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka:

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen lapsesi on mielestäsi? Onko hän sellainen, joka osaa

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Kimmo Yläkäs Antilooppi KOHTAUS 31.3 2010

Kimmo Yläkäs Antilooppi KOHTAUS 31.3 2010 EXT.INT SATAMA / KONTTI YÖ Eero kävelee hämärällä konttipihalla voimapihdit kädessään. Taskuun on tungettu yksi puhelinlaatikko ja toinen on hänellä kainalossa. Hän siristelee silmiään ja yrittää nähdä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Kenguru 2016 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2016 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 13 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen 1965, 2005 1 2 On ahdasta ja sokeat ohjaavat täällä sokeita. On vaikeaa toimia vaikeaa työskennellä. Älä periksi anna, valitse kivisin tie;

Lisätiedot

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2009 Nimimerkki gavia arctica. Tapuli. Särjetty kello

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2009 Nimimerkki gavia arctica. Tapuli. Särjetty kello Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2009 Nimimerkki gavia arctica Tapuli Särjetty kello Sinä sanot minulle: ole särjetty kello. Minä sanon sinulle: kirjoita. Sinä sanot minulle: sano mitä tahansa, mutta aloita

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ]

7 Uusi imago [ 44 ] [ 45 ] Ville Haapasalo Ville Haapasalo (s. 1972) on Venäjällä suureen suosioon noussut suomalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Viime vuosina hän on tullut tunnetuksi myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Elisa, ihmeiden mies

Nettiraamattu. lapsille. Elisa, ihmeiden mies Nettiraamattu lapsille Elisa, ihmeiden mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa:

3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa: SANONTOJA, SANANLASKUJA JA PUHEKIELTÄ HARJOITUS 1 joutua jonkun hampaisiin olla koira haudattuna kärpäsestä tulee härkänen niellä purematta kaivaa maata toisen alta panna jauhot suuhun ei ole mailla eikä

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen?

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen? Pelko kiusaamisesta Jarkkoa kiusattiin koulussa. Häntä pelotti herätä aamuisin ja ajatella kouluun lähtemistä. Millä tavalla häntä kiusattaisiin tulevana päivänä? Jarkko tunsi yhä useammin aamuisin vatsakipua

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot