tuulettuva ryömintätila. Sadevesien pääsy sinne muodostaa ison kosteusrasituksen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "tuulettuva ryömintätila. Sadevesien pääsy sinne muodostaa ison kosteusrasituksen."

Transkriptio

1 13 Ennakoiva kuntotarkastus säästäisi verkossa Janne Katajalle kuuluisa puutalo myytiin viimeisen päälle korjattuna ja Kataja myi sen tuttavalleen eteenpäin, kun talo kävi kasvavalle perheelle liian pieneksi. Yllättäen uusi omistaja otti yhteyttä ja kertoi katosta vuotavasta vedestä. Sisäverhouskattolautoja avatessa kävi ilmi, että kosteussulkuna oli vastoin säädöksiä käytetty villojen pakkausmuoveja (alakuva). Maan tunnetuin hometalo on tässä Juontaja Janne Katajalla on Suomen tunnetuin hometalo. Kataja pitää aiheesta blogia, jolla on jo lukijaa. Hän on samoilla sivuilla julkaissut myös talonsa kuntotarkastusraportin. Katajan kritiikki osuu erityisesti kuntotarkastajien pätevyysvaatimuksien puuttumiseen ja talojen omatoimisiin remontteihin. Kataja maksoi nyt asumiskelvottomaksi osoittautuneesta 100-vuotiaasta talostaan euroa, arvioiden mukaan talon kunnostaminen asumiskelpoiseksi maksaisi jopa euroa. Mikään talon ostohetkellä ei Katajan mukaan viitannut homeeseen: yläpohja ei haissut ja asiantuntijoiden mukaan se olikin tehty väärin niin, että hajut ja kosteus pussiintuivat sinne. Blogia voi lukea osoitteessa monta murhetta ja tuhansia euroja PUHEENAIHE Hutiloiva rakentaminen Suomen syksyssä ja talvessa takaavat, että home riivaa pientaloja jatkossakin. Talkoilla hometta vastaan Edellisen hallituksen asuntoministeri Jan Vapaavuoren vuosille käynnistämässä kosteus- ja hometalkoissa starttaa hanke, jossa selvitetään, miten omakotitalojen omistajat saataisiin entistä paremmin seuraamaan talojensa kuntoa, tekemään tarvittavat huoltotoimet säännöllisesti ja peruskorjaamaan vanhentuneet rakennusosat ajoissa. Kustannussäästöjen ohella hyvä kiinteistönpito ja seuranta auttavat ennaltaehkäisemään talojen ennenaikaista rapistumista ja estämään muun muassa terveyshaittoja aiheuttavia vaurioita. Työryhmän ehdotus työkalupakin sisällöstä valmistuu keväällä Suomessa tehtiin viime vuonna pienkiinteistökauppaa. Silti vain noin joka toisessa kaupassa kiinteistöön tehdään jonkunlainen kuntoselvitys. Kiinteistöriitoja eri oikeusasteissa on vuosittain noin 300. Arvioiden mukaan joka toisessa rakennuksessa on merkkejä haitallisesta ylimääräisestä kosteudesta. Lähes joka viidennessä rakennuksessa homeen epäillään uhkaavan käyttäjien terveyttä. Mitä enemmän tarkastuksia tehdään, sitä paremmin tarkastusten tekijät osaavat jo kiinteistön rakentamisaikakauden ja rakennustavan perusteella varautua mahdollisiin vaurioihin. kaan, ovat vastassa syksy ja talvi kosteine olosuhteineen. Kun kaikista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä luistetaan, on käsissä alkava hometalo. 80- ja 90-luvuilla muotiin tulleet kattoikkunat asennettiin usein puutteellisesti. Nyt vesi tihkuu niistä sisään. 70- ja 80-lukujen valesokkeli on toinen yleinen riskirakenne. VTT:n sertifioima rakennusterveysasiantuntija Hannele Rämö omakotitalokohteessa, jossa lattiasieni on lähtenyt liikkeelle maakosketuksesta. Sienen nousukorkeus on noin 170 senttimetriä. Ennen 2000-lukua tehdyissä talois- ovat ja 1990-luvuilla muotiin tulleet, vanhoihin taloihin jälkikäteen asennetut kattoikkunat. Puutteellisesti tehdyn työn takia katon rakenteisiin on päässyt vettä tai ilmavuotoja, sanoo yksikönjohtaja Pekka Vaittinen kuntotarkastuksia tekevästä insinööritoimisto Raksystems An- sa muun muassa viistojen sisäkattorakenteiden tai tuuletusrako on liian pieni tai tuulettavuus on muuten estetty. Myös kylpyhuoneissa on yleistä, että kosteus on löytänyt tiensä nurkista ja saumoista rakenteisiin. Uusimpina havaintoina meillä ticimexistä. Tavallisin ongelman aiheuttaja on Suomessa talon rossipohja eli perusmuuriin tai palkkiin tukeutuva alapohjarakenne, jonka alapuolella on tuulettuva ryömintätila. Sadevesien pääsy sinne muodostaa ison kosteusrasituksen. Yleinen riskirakenne on myös lukujen talojen valesokkeli, jossa kosteus- ja homevauriot pystytään toteamaan vain riittävän laajoilla kuntotutkimustoimenpiteillä. Tunkkainen haju pääsee sisälle asuntoon ilmavuotojen kautta tai rakennuksen käyttäjät voivat saada oireita, jotka viittaavat homevaurioihin. Kosteusvauriot ja home tulevat riivaamaan myös nyt rakennettavia suomalaisia omakotitaloja. Rakentamisen laatu ei valitettavasti ole parantunut. Jos et onnistu rakentamaan hyvässä säässä kesäai- Uudisrakentajaa Vaittinen varoittaakin säästämästä rakennusvalvojassa. Hyvä vastaava mestari-valvoja maksaa aina itsensä takaisin. Raksystems Anticimex on kehittänyt pientaloasiakkaille työkalua säännölliseen kiinteistöntarkastukseen. Myös valtio voisi vaikka kotitalousvähennyksellä tukea asuinkiinteistöjen kunnon säännöllistä tarkastusta, Vaittinen ehdottaa. 9HRLU[HTPZLU QH YLTVU[VPUUPU TLZZ\[ =HU[HHSSH 0XNDQD \OL Ql\WWHLOOH DVHWWDMDD 3\L[[LSV UL[[P ZP]\PSSHTTL 4LZZ\QLU VOQLSTH HS\LLSSH tietoiskuja QH W\ Ql\W NVLl ;PL[VPZR\QLU Q\VU[HQHUH SH Z\ 3H\YH 9\VOVSH Tietoiskuissa [LLTVPUH V]H[ TT WPLU[HSVQLU SpTTP[`ZT\V KV[ R\U[V[HYRHZ[\RZL[ Qp[L ]LZPLU RpZP[[LS` W\[RPYLTVU[[P YHRLUU\ZOHURRLLU ]HPOLL[ ZH\UHRV\S\ WPOH HS\LPKLU Z\\UUP[[LS\ 6OQLSTHU HPRH[H\S\ UL[PZZp 4``YTpRP OHSSP =HU[HH 9HHWWH]\VYLU[PL 4\RHUH U Up`[[LPSSLHZL[[HQHH ;PL[VPZR\QH [` Up`[ RZPp 3PZp[PL[VQH W\O Lastenparkki `SP ]\V[PHPSSL 5V\KH YHORLWXNVHWRQ 5$.(11$ 2,.(,1 RSDV VZHZ[VS[H ;HYRLTWP VOQLSTH QH Up`[[LPSSLHZL[[HQHS\L[[LSV! ^^^ VTHRV[PTLZZ\[ UL[ (=6055(! 7L 3H :\ RSV RSV RSV 307<;! (PR\PZL[! WL L\Y SH Z\ L\Y 3HWZL[! HSSL ] ]HUOLTWPLU ZL\YHZZH PSTHPZLRZP Tontti- ja asuntokauppa Talopaketit ja mökit Rakentaminen ja remontit Lämmitysratkaisut Materiaalit ja tarvikkeet Keittiöt Kylpyhuoneet ja saunat Ovet ja ikkunat Takat ja sijat Sisustustarvikkeet Kodinkoneet ja laitteet Portaat ja kaiteet Valaisimet Piha ja puutarha Vakuutus ja rahoitus Turvallisuus Julkaisut ja kirjallisuus Rakentajan neuvonta Katso lisää:

2 14 Pääkaupunkiseutu joustaa maalämmön porausluvissa AJASSA Maalämpöporausten tuleminen luvanvaraiseksi on sujunut luultua joustavammin. Esimerkiksi Vantaalla yhtäkään lupahakemusta ei toistaiseksi ole evätty. Vantaalla maalämpöporauksille haetaan tänäkin vuonna lupaa. Niistä noin 75 prosenttia haetaan vanhoihin kiinteistöihin ja prosenttia uudisrakennuksiin. Tähän mennessä emme ole evänneet ensimmäistäkään vanhaan kiinteistöön haettua porauslupaa, sanoo vanhojen kiinteistöjen toimenpidelupahakemuksia Vantaan rakennusvalvonnassa käsittelevä LVI-tarkastaja Jorma Sulander. Myöskään uudistalojen rakennuslupahakemuksia Vantaan rakennusvalvonnassa käsittelevä tarkastusrakennusmestari Seppo Heikkilä ei muista näyttäneensä punaista valoa yhdellekään porakaivohakemukselle. Meitä on tietysti useampi käsittelijä, ja voi olla, että jollekin hakemukselle on jouduttu hakemaan jatkolausuntoa alueella jätevesiä kuljettavan merivesiviemärin tai juomavettä johdattavan Päijännetunnelin takia, Heikkilä sanoo. Uusien säännösten mukaan maalämpökaivo on porattava vähintään 7,5 metrin päähän naapuritontin Ruotsissa asuva Mats Ojala poraamaan lämpökaivoa hirsitalon pihalle Espooseen. Työ vei mieheltä yhden päivän, mutta silti lämpökaivon porauslupa voi olla moninkertaisesti työläämpää kuin vaikka luvan hakeminen talon 100 neliön laajennukselle. Kaukolämpöön ei voidakaan pakottaa u Helsingin kiinteistöviraston virkamiestyöryhmä ehdotti vuosi sitten maalämpörakentamisen rajoittamista ja jopa osittaista kieltämistä alueilla, koska lakipykälien mukaan kunta voi asemakaavassaan määritellä, että tietyillä alueilla uuden rakennuksen pitää liittyä kaukolämpöverkkoon. u Ympäristöministeriön mukaan määräystä ei kuitenkaan tarvitse soveltaa, jos uuden rakennuksen ominaislämpöhäviö on normitasoa pienempi ja lämmitysjärjestelmä perustuu vähäpäästöisiin uusiutuviin energialähteisiin. rajasta. Jos naapuritontilla on lämpökaivo, pitää oman lämpökaivon etäisyyden siihen olla vähintään 15 metriä. Vähintään 7,5 metriä naapuritontin rajasta ja 15 metriä naapurin lämpökaivosta. Virkamiehillä on liian vähän tietoa Suomen Energiaporaajat ry:n puheenjohtaja Jouni Salakarin mielestä virkamiehillä on edelleen liian vähän tietoa maalämmöstä ja päätös porausten luvanvaraiseksi tekemisestä runnottiin läpi liian hätäisesti. Salakari on Skandinavian suurimman lämpökaivoporaajan Rototec Oy:n toimitusjohtaja. Salakari näkee porauslupakäytännön ongelmana raskaan byrokratian. Luvan hakeminen talon 100 neliön laajennukselle on kuulemma lastenleikkiä verrattuna maalämmön porausluvan hakemiseen. Huvittavaa sinänsä, kun kaivoporaus vie yhdeltä mieheltä kahdeksan tunnin työpäivän. 800 porausta vuodessa meiltä ostava asiakas on joutunut pelkästään tätä lupaprosessia varten palkkaamaan kaksi ihmistä lisää. Salakarista luvat voitaisiin myöntää kevyemmälläkin miehityksellä. Esimerkiksi Tukholmassa tontin omistaja näkee netistä, mihin naapuri on porannut kaivonsa. Jos kaikki on ok, lupa tulee postissa nopeasti. Lupia evätään Salakarin mielestä liian kevyesti pohjavesisyillä. Virkamiehet eivät vaivaudu edes selvittämään, olisiko poraaminen kyseisellä alueella sittenkin mahdollista. Koneiden öljyvuotoriskeihin voi varautua myös vaikka pressuilla. Samassa kunnassa toinen virkamies voi ymmärtää hyvin alaa, toinen on lukenut siitä vain lehdistä. Luvan myöntämisen esteenä voi olla esimerkiksi se, että lämpökaivo halutaan porata merkittävälle pohjavesialueelle. Este lämpökaivon poraamiseen voi syntyä myös siitä, että kunta valmistelee maanalaista asemakaavaa kyseiselle alueelle. Vaikka Vantaan auvoisaan tilanteeseen yksi syy on edelleen melko isot tontit, niin merkittävän yleisemmän ongelman muodostaa kuitenkin maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaikeutuminen. Tontinomistaja on aikoinaan voinut porata lämpökaivonsa niin lähelle naapurin rajaa, että kiinteistönomistajalla ei enää ole edes mahdollisuutta oman kaivon poraamiseen, Sulander sanoo. Toisaalta liian lyhyeksi jäävä suojaetäisyyskään ei välttämättä estä kaivon poraamista, jos naapuri antaa siihen luvan. Kuntien käytännöt vaihtelevat esimerkiksi Lahdessa hylätään herkästi. Senera Oy:n Mika Manner näkee luvanvaraisuuden ongelmana lähinnä työmäärän lisääntymisen: Teemme selvitystyötä asiakkaiden puolesta. Se vie aina aikaa. Koko Etelä-Suomen alueella toimiva Senera toteuttaa tänä vuonna noin 500 maalämpöhanketta. Kielteiset päätökset ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen hallituksessa istuva Manner tietää myös alan muiden toimijoiden tilanteen. Kuntien välillä on eroja ja porauslupia on hylätty herkästi esimerkiksi Lahden seudulla. Pienten tonttien Helsingissä on evätty yksittäisiä lupia esimerkiksi pohjavesialueen tai tunnelivarausten johdosta. Yksi syy evättyjen hakemusten vähyyteen on, että moni tietää jo etukäteen, ettei voi lupaa saada, sanoo Helsingin Rakennusvalvonnan talotekniikkayksikön päällikkö Risto Oksanen. Esimerkiksi Espoossa porauslupia haetaan kymmenen hakemuksen viikkovauhdilla. Rakennusvalvonnasta kerrotaan, ettei yhtään hakemusta ole tähän mennessä hylätty. Ilmalämpöpumppu vaatii luvan taloyhtiöltä u Ilmalämpöpumput kiinnostavat kerrostaloasunnoissa. Pumppua hankkivan on kuitenkin hyvä muistaa, että laitteen asentaminen vaatii kerros- ja rivitaloyhtiössä aina taloyhtiön luvan. Toisaalta taloyhtiön osakkaat voivat halutessaan myös tehdä enemmistöpäätöksen, että taloyhtiö hankkii ilmalämpöpumpun jokaiseen asuntoon. Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö sijoitetaan kerrostalossa yleensä parvekkeelle niin, että se ei näy ulospäin. Laite ei saa myöskään häiritä naapureita. Mahdollinen häiritsevä ääni tulee juuri ulkoyksiköstä. Asiantuntijoiden mukaan laitteen ulkoyksikkö kannattaakin kiinnittää vaikka parvekkeen lattiaan asennustelineeseen, jossa on mukana kumivaimentimet. Jos värinää ei vaimenneta kunnolla, saattaa syntyä todella pirullinen ja kauaskantoinen runkoääni, Kiinteistöliiton lvi-neuvontainsinööri Jaakko Laksola muistuttaa. Laksola muistuttaa myös, että ilmalämpöpumpun kunnossapitovastuu on aina osakkaalla, jos hän on hankkinut laitteen itse. ohjeita ilmalämpöpumpun ostajalle u Ennen ilmalämpöpumpun ostamista kannattaa tarkistaa tavarantoimittajan maine. Osta vain tunnetulta yritykseltä. u Tarkista, että ilmalämpöpumppu varmasti soveltuu myös talviolosuhteisiin. u Osta mieluummin yli- kuin alimitoitettu laite. u Pyydä hintatarjous, joka sisältää myös asennuksen. u Tee kirjallinen sopimus. u Lisätietoa erilaisista pumpuista ja niiden käytöstä löydät netistä esimerkiksi Suomen lämpöpumppuyhdistyksen sivuilta Lähde: Sulpu Öljylämpö on VCA.fi l i s ä t i e t o j a s a at tai soittamalla puh t i e s i t h ä n, että kun teetät remontin ammattilaisella voit hyödyntää kotitalousvähennysedun verotuksessa. Kotitalousvähennys on jopa 60 % työstä maksetusta palkasta. Vesivahinkoasteelle päästettyjen putkien uusiminen on monin verroin hitaampaa ja kalliimpaa kuin ajoissa tehty putkiremontti. Vältä vesivahinko Onko talosi yli 20 vuotta vanha? Epäiletkö, että talosi vesiputket vuotavat? Asutko alueella, jossa veden laatu nopeuttaa vesiputkien syöpymistä? Oletko tyytymätön juomavetesi laatuun? Jos vastasit kyllä yhteenkin yllä olevista kysymyksistä, sinun on aika alkaa miettiä talosi vesijohtoremonttia. Uponor auttaa sinua toteuttamaan nopean ja vaivattoman putkiremontin rakenteita rikkomatta. Vaihda vanha öljylämmitys uuteen öljylämmitykseen Täytä kuponki ja lähetä se Uponorille. haluan tietoa käyttövesiremontista patteriremontista Uponor Suomi Oy maksaa postimaksun Pienet päästöt Energiataloudellinen ja turvallinen Edullisin asentaa Lisätietoa ja säästöneuvoja: Osasto 7.13 Omakotimessut_liite_Vantaa_10/2011 nimi katuosoite postinumero ja postitoimipaikka puhelin sähköposti Uponor Suomi Oy Tunnus VASTAUSLÄHETYS

3 Uudet energiamääräykset Timo jättävät tilaa luovuudelle TULOSSA Heinäkuussa 2012 voimaan tulevat energiamääräykset jättävät tilaa talosuunnittelijoiden luovuudelle: nyt ratkaisee kokonaiskulutus, keinot suunnittelija saa päättää itse. Nykyisten energiamääräysten päähuomio on ollut talon rakennuksen vaipan lämmöneristävyydessä. Rakennusosakohtaiset vaatimukset ovat käytännössä sanelleet, miten pitää rakentaa. Luova suunnittelu ja tekniset innovaatiot ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Tämän takia esimerkiksi maalämpöpumput sekä muut vastaavasti teknisesti kehittyneet järjestelmät ovat olleet vaikeuksissa. Energiatehokkuutta voidaan kuitenkin edistää myös niiden avulla, sanoo määräysten uudistamistyössä mukana ollut Sitran Energiaohjelman johtava asiantuntija Jarek Kurnitski. Uudisrakentamisen tulevissa energiamääräyksissä kokonaisenergiakulutus esitetään suorituspohjaisella E-luvulla, joka lasketaan rakennukseen ostettavien energioiden ja energiamuotojen kertoimien tulona ja ilmaistaan kwh/m2 vuodessa -yksiköllä. Uskomme, että erilaisten ratkaisujen kilpaillessa vapaasti keskenään, markkinatalous löytää mahdollisimman kustannustehokkaat toteutustavat. Tämä tekee hyvää rakennusalan kehitykselle, Kurnitski uskoo. Kurnitski myöntää, että nyt voimassa olevat vaatimukset rakennus- kilpailu Energiasanaston ABC Rakennuksen vaippa Talon rakennusosia, jotka erottavat rakennuksen lämmöneris- tetyt tilat ulkoilmasta, maaperästä tai lämmittämättömästä tilasta. Vaipan osia ovat esimerkiksi ulkoseinät, yläpohja ja alapohja. Passiivitalo Erittäin hyvin lämmöneristetty ja erittäin tehokkaalla ilmanvaihdon lämmön talteenotolla varustettu rakennus, jolle on laadittu oma tekninen kriteeristö. Kokonaisenergiankulutus on noin neljänneksen pienempi 2012 minimivaatimustasosta. Suomen oloissa passiivitalokin tarvitsee kunnon lämmitysjärjestelmän. Matalaenergiatalo Matalaenergiatalolla tarkoitettiin aiemmin rakennusta, jonka tilojen lämmitykseen kuluvan energian vuosikulutus on puolet rakennusmääräykset täyttävän omakotitalon keskimääräisestä kulutuksesta. Jarek Kurnitskin mukaan energiatehokkuuden tason parantumisesta johtuen matalaenergiatalolle ei ole tällä hetkellä vakiintunutta määritelmää. Passiivitalo voidaan nykyisin katsoa matalaenergiataloksi. Lämmön talteenotto Ilmanvaihdon lämmön talteenotto lämmittää tuloilman pois- toilman lämmöllä vähentäen näin ratkaisevasti ilmanvaihdon aiheuttamaa lämpöhäviötä. 80 prosentin lämmön talteenotto on kaksi kertaa parempi kuin 60 prosentin, koska lämmitettäväksi jää 20 prosenttia ilmanvaihdon lämmitystarpeesta verrattuna 40 prosenttiin jälkimmäisessä tapauksessa. U-arvo Lämmönläpäisykerroin, jonka tarkoituksena on kuvata rakennuksen eri rakennusosien lämmöneristyskykyä. Mitä pienempi U-arvo, sitä parempi lämmöneristys. E-luku Ilmoittaa rakennuksen kokonaisenergiankulutuksen. Lasketaan rakennuk- seen ostettavien energioiden ja energiamuotojen kertoimien tulona kilowattitunteina neliötä kohti. Mitä pienempi E-luku, sitä energiatehokkaampi talo. Tulee voimaan Energiatodistus Kaikille uusille rakennuksille laaditaan energiatodistus rakennus- lupaa haettaessa. Energiatodistus on tarkoitettu mahdollistamaan rakennusten energiatehokkuuden vertailu asteikolla A G. Todistuksen laskentamenetelmää päivitetään parhaillaan yhteensopivaksi 2012 energiamääräysten kanssa. vaipan lämmöneristävyydelle ovat kohtuullisen tiukat. Tietyt perälauta-arvot vaipalle on edelleenkin, mutta nyt tilanne on tasavertainen muiden ratkaisujen osalta, kun mikään ratkaisu ei ole altavastaaja. Määräykset uudistavat myös energialuokitukset. Parhaaseen A-luokkaan on voinut päästä mahdollisimman halvalla suoralla sähkölämmityksellä, kunhan talon vaipan lämmöneristävyys on ollut hyvä. Tällaisen talon suuri Neljä perhettä kisaa säästöistä Green Net Finland ry:n julistamassa EEMontti Lämmityskulut puoleen -kilpailussa neljään hyvin tavalliseen suomalaiseen pienkiinteistöön tehdään energiaremontti. Kilpailussa etsitään innovatiivisia ratkaisuja pientalojen energiatehokkuuden parantamiseksi kohtuukustannuksin, kertoo hankkeen projektipäällikkö Suvi Häkämies. Kilpailun päärahoittaja on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Nimi EEMontti tulee sanasta EnergiarEMontti. Marraskuun alussa julkistetaan huipputason asiantuntijaraadin mukaan valitsemat yritykset ja jokaiseen kotiin räätälöidyt voittajaratkaisut. Vaikka jokainen koti on omanlaisensa, toivomme, että kilpailu antaa käytännön ideoita muillekin pientaloperheille, Häkämies sanoo. energialasku on siten epämiellyttävä yllätys käyttäjälle. Uudet energiatehokkuusvaatimukset tekevät tarkoituksella paljon kuluttavien sähkö- ja öljylämmitteisten omakoti- ja rivitalojen rakentamisen vaikeaksi. Rakennusvaippa pitää eristää melkein passiivitasoon, jos sellaista taloa halutaan tehdä. Sen sijaan muita lämmitystapoja käyttävissä pientaloissa tavoiteltu taso on useimmiten saavutettavissa ilman merkittäviä lisäkustannuksia, Kurnitski sanoo. Lauri Lehtinen ja 14-vuotias Rakel-tytär eivät aio muuttaa pois kodistaan marraskuussa toteuttavan energiaremontin alta. Laurin ja Rakelin li talossa asuvat myös perheen äiti ja toinen tytär. Lehtisten 50-luvun talo energiaremonttikisaan Lauri Lehtinen kuuli EEMontti-kisasta sattumalta lämpöpumppupäivillä Tähän mennessä perheen kokonaisalaltaan 330-neliöinen ja 3-kerroksinen, 1950-luvun lopulla rakennettu Siporex-talo on lämmennyt suoralla sähköllä. Talossa on virallisia asuinneliöitä 170. Kodin sähkölasku on viime kuukausina ollut yli 300 euroa. Laskusta sähkönsiirron osuus siitä on euron tienoilla, kulutuslasku on noin 190 euroa. Osittain varaavan suorasähkön korvaamista olemme harkinneet vakavasti ainakin viisi vuotta. Maalämpö kiinnostaa ja myös pellettilämmitystä saa tarjota, jos sillä vakaasti uskoo päästävän säästötavoitteeseen. Perheen sähkönkulutus on ollut kilowattituntia. Tulisijojen arvioitu vaikutus on ollut kilowattituntia ja ilmalämpöpumpun käytön vaikutus kilowattituntia. Talosta löytyy takka, avotakka, takka-leivinuuni ja saunassa on puulämmitteinen kiuas. Omaa polttopuuta ei tosin ole. Nyt edessä on lämmitysjärjestelmän remontti ja toiveena energialaskun puolittuminen. Lehtiset ovat varautuneet maksimissaan 000 euron investointiin ja uskovat sen riittävän hyvin. Maalämpö tuntuu Lauri Lehtisen mielestä toistaiseksi pellettiä houkuttelevammalta vaihtoehdolta ennen kaikkea sen helppokäyttöisyyden takia. Olen sanonut, että pellettilämmitys on verrattavissa puulämmitykseen jatkuvine lisäämisineen ja s puhdistamisineen. Sen sijaan m lämmitys on yhtä helppoa kuin köllä lämmittäminenkin: virta katkaisimesta päälle taikka pois. Lehtisten remontin ajankohd on suunniteltu marraskuuta. Tarkoitus on asua remontin kellä. Se on tietysti aikamoista ta lemista, aion itse olla aika paljon telemässä huonekaluja ja tavaroi Lehtinen tuntee talonsa ja eri l mitysvaihtoehdot hyvin, mutta uskoo silti, että alan ammattila la on monia sellaisia toteuttami ongelmien ratkaisutapoja, joita ei ole osannut itse ajatella. Haasteena hän näkee kivitalo betoniset välipohjat, joihin esim kiksi putkien linjaus on ranke urakka kuin puisessa rintamie lossa %:n tuotto sijoitetulle pääomalle! IVT-maalämpöpumpun avulla verottomasti. MAALÄMPÖ HELPOMPAA KUIN KOSKAAN Lämpöpumput Lämmitysjärjestelmä Tervetuloa tutustumaan edistyksellisiin NIBE lämpöpumppuihin Myyrmäen Omakoti messuille Unohda osakkeet, rahastot ja säästötilit, IVT-maalämpöpumppu palkitsee sijoituksesi parhaiten jopa 15 %:n tuotolla. Ja vieläpä täysin riskittömästi ja verottomasti. Lisäksi se nostaa talosi arvoa täysimääräisesti, joten investointi omaan kotiin kannattaa. Uusi IVT Greenline HE -maalämpöpumppu on valistunut valinta. Se on varustettu edistyksellisellä A-luokan matalaenergiakiertovesipumpulla, jonka minimaalisen sähkönkulutuksen ansiosta lämmityskulusi pienenevät jopa 80 % nykyisestä. Viiden vuoden IVT-ErikoisTakuu sekä pohjoismainen ympäristömerkki varmistavat toimivuuden purevassakin pakkasessa. NIBE MAALÄMPÖPUMPUT NIBE F1245 antaa aivan uuden ulottuvuuden talosi lämmitykseen. Energiakustannukset pienenevät jopa 80 %. Ainutlaatuisen ohjaus-paneelin ansiosta lämpöpumppu on sekä helppokäyttöinen että tehokas ja lisäksi se on todella hiljainen. Olemme täydentäneet valikoimaamme uudella NIBE F1226 mallilla. Voit siis valita kahdesta eri maalämpöpumpusta juuri sinun taloosi sopivimman. Edistyksellistä ja helppoa - mallista riippumatta. Uuden sukupolven lämpöpumppuvalikoimamme on laajentunut myös uudella hiljaisella poistoilmalämpöpumpulla F470. Samassa laitteessa on kaikki mitä taloosi tarvitset; ilmanvaihto, lämmitys ja lämmin käyttövesi kätevää. Lisäksi voit nyt täydentää lämmitysjärjestelmääsi NIBE aurinkokeräimillä. Lue lisää uusista lämpöpumpuistamme Sivuiltamme löydät myös lähimmän NIBE jälleenmyyjäsi. NIBE aurinkokeräimet, NIBE F470 ja NIBE F1245 IVT Centerit palveluksessasi: Espoo Hämeenlinna Imatra Joensuu Jyväskylä Kempele Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Lohja Mikkeli Savonlinna Seinäjoki Suonenjoki Tampere Turku Vaasa Vantaa Varkaus Muut IVT-jälleenmyyjät:

4 16 ENERGIATEHOKKUUTTA PIENTALOON PRKK kouluttaa PRKK ry on Suomen johtava puolueeton pientalorakentajien ja remontoijien kouluttaja. PRKK:n kurssien tavoitteena on antaa hyvät valmiudet rakennus- tai remonttihankkeen onnistuneeseen läpivientiin. PRKK ry on myös tuottanut laajan materiaalipaketin rakentajien ja remontoijien tueksi. Takat ja leivinuunit eivät voi PRKK ry ja Suomen Omakotiliitto ovat käynnistäneen Energiatehokkuutta Pientaloon -hankkeen, joka on osa TEM:n ja Sitran rahoittamaa kuluttajien energianeuvontakokonaisuutta jatkossa savuttaa miten paljon vain TULOSSA EU valmistelee pääsomakoti messuilla ENERGIANEUVONTAKLINIKKA PRKK ry:n osastolla n:o 12.7 Lisätietoa koulutuksista: PRKK ry pienrakentajan edunvalvoja Kolmannes liikenteen pakokaasupäästöistä törajoja poltettavan puun hiukkaspäästöille. Vastuu rajojen alittamisesta kuuluu uusien laitteiden, esimerkiksi takkojen ja pellettikattiloiden, valmistajille. YTV selvitti omakotitalojen sijojen käyt- töä ja niiden päästöjä pääkaupunkiseudulla kaksi vuotta sitten. Selvityksen mukaan sijojen käytöstä koituu pienhiukkaspäästöjä vuodessa noin 110 tonnia. Määrä on noin 15 % seudun hiukkaspääs- töistä ja noin puolet energiantuotannon ja alle puolet autoliikenteen pakokaasujen hiukkaspäästöistä. Tulisijojen päästöt pääsevät ilmaan matalista piipuista asuinalueilla ja enimmäkseen iltaisin ja viikonloppuina, jolloin ihmiset oleskelevat kotona. Tulisijoja käytetään pääkaupunkiseudulla lisälämmönlähteenä. Omakotitaloista noin 80 % käyttää sijoja lisälämmitykseen tai tunnelman luontiin. 8IVZIXYPSE SWEWXSPPIQQI RVS XXVL P\\PÁOÁ DYDWWX (VSRRQ PXXUDODDQ /]W] YYHMWVEOIRXENMIR IVMOSMWIHYMWXE 1IMPXm Q]}W EWIRRYW TEPZIPYX [[[ OIMXXMS RIX 9DQWDD 3RUWWLSXLVWR MD 9DULVWR ` -luyhqsll ` (VSRR Tähän mennessä Suomessa puun pienpolttolaitteille ei ole asetettu päästövaatimuksia, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Itävallassa. Rajat tulevat voimaan mahdollisesti vuonna Ne eivät koske jo olemassa olevia puun pienpolttolaitteita. Uusia määräyksiä olisi kuitenkin tarkoitus noudattaa myös lämmitysjärjestelmän korjauksissa, kun vaikkapa jo olemassa olevassa rakennuksessa vanha puukattila muutetaan pellettikattilaksi. Lähde: YTV Pienhiukkaset pääsevät tunkeutumaan syvälle keuhkoihin ja jopa verenkiertoon. Haastellisinta tämä on valmistajille, jotka tuottavat laitteita vain Suomen sisämarkkinoille. Ranskassa ja Italiassa valtio tukee puulämmitystä rahallisesti. Puun hiukkaspäästöjä tutkinut profes- sori Jorma Jokiniemi Itä-Suomen yliopistosta sanoo, että osa nykyisistäkin puun pienpolttolaitteista pääsisi asetettuihin päästörajoihin. Esimerkiksi osa Saksaan vietävistä laitteista täyttää päästörajat jo nyt. Haasteellisinta tämä on niille valmistajille, jotka tuottavat laitteita ainoastaan Suomen sisämarkkinaan, kun Suomessa päästöjä ei ole lain voimalla säädelty. Paula Kaijanto polttaa perheensä syksyllä 2010 valmistuneen omakotitalon kiertoilmatakassa puuta ennen kaikkea tunnelman luomiseksi. Uskon kuitenkin, että pakkashuippujen aikana takka on myös vähentänyt maalämpöjärjestelmän tarvetta käyttää sähkövastuksia, koska energialaskut ovat pysyneet talvikuukausinakin kohtuullisina, hän sanoo. EU-direktiivissä pellettikattiloiden hiukkaspäästöt saavat 20 milligrammaa kuutiota kohti, takkojen 40 milligrammaa kuutiolta. Euroopan komission (CAFE) Clean Air For Europe -ohjelmassa pienhiukkasten on arvioitu aiheuttavan ennenaikaista kuolemaa Euroopassa ja ennenaikaista kuolemaa Suomessa. Jotta onnistuisit kerralla RAUTIA MUKANA OMAKOTI-2011 MESSUILLA! Löydät meidät osastolta Tule tutustumaan! Cello -saunat Rautian energiaosaajilta parhaat neuvot! Ammattilaset kertovat mite n voit parantaa talosi lämm itystä ja säästää kustannuksia. amestari Tule kuuntelemaan saun an Topi Kosken vinkit saun iseen! rakentamiseen ja remontoim RAUTIA KIMARA JA KOTITALO Kaikki perustuksista pintoihin! ETUVAIHDOKKI Ranskassa ja Italiassa valtio tukee puulämmitteisen sijan hankintaa 50 prosentilla hankintahinnasta: uuden sijan hankkija saa laiteinvestointiin maksimissaan noin euroa tukea, kun laite täyttää riittävät euronormien mukaiset ympäristö- ja hyötysuhdevaatimukset. Samantyyppisiä tukia kaivattaisiin Suomeenkin, Jokiniemi sanoo.

5 17 Varaudu putkiremonttiin ajoissa Valmistalot avaimet käteen 5000 alennus! VINKKI Asuitpa isossa kerros- Tehdas laajentaa! Uusille tilauksille Paketin toimituspäivä ennen taloyhtiössä tai pientalossa, kiinteistö kaipaa putkiremonttia vuoden välein. Onnistunut lopputulos lähtee riittävän aikaisesta varautumisesta ja hyvästä suunnittelusta. Löydät meidät messuosastolta 3.1 "BUFMJUBMP 0Z t )JSTJLBOLBBOUJF t -FINP 1VI t XXX BBUFMJUBMP GJ Milloin putkiremontti kannattaa toteuttaa? Remonttihaukka Oy:llä on vankka kokemus pientalojen putkiremonteista. Jos 40-vuotiaaseen taloon ei vielä ole tehty putkiremonttia, niin oletettavasti se on edessä ihan lähitulevaisuudessa. Usein on kustannustehokasta toteuttaa keittiö-, vessa-, kylpyhuone-, sähkö-, ilmavaihto- tai pintaremontti yhtä aikaa, koska rakenteita joudutaan usein joka tapauksessa aukomaan, sanoo työnjohtaja Theo Raukomaa. Pahimmillaan kiinteistön omistaja havahtuu vuotaviin putkiin vasta sitten, kun talo on puoliksi homeessa tai putket rikkoutuvat. Erityisesti kevät on putkivaurioiden ruuhka-aikaa, kun putket laajenevat sulaessaan talven pakkasten jäljiltä luvun ja sitä uudemmissakaan taloissa putket eivät ole ikuisia, mutta vuotojen korjaaminen on helpompaa ja vaurioiden riski pienempi. Uudempien talojen vesiputket ovat joko muovisen suojaputken sisällä meneviä muovisia vesiputkia tai kupariputkia, jotka ovat helposti käsiksi päästävässä kotelossa tai näkyvillä, Raukomaa sanoo. Vanhassa kerrostalossa jokaisen kannattaa seurata remontin tarvetta. Omakotitalossa viemäreiden ja käyttöve- siputkien uusiminen maksaa keskimäärin euroa, ilman kylpyhuoneen uusimista. Hinta riippuu siitä, onko kysymyksessä kivi- vai puutalo sekä vesipisteiden Isännöitsijatoimisto SKH Isännöinnin Juha Kulomäki katsastamassa kerrostaloyhtiön putkiremontin sujumista Helsingin Pajamäessä. Asukkaan on tiedettävä oman asuntonsa putkiremontista ajoissa voidakseen järjestää tilapäisasumisen muualta sen ajaksi. Väliaikainen muutto on minulla edessä itsellänikin, sillä omassa taloyhtiössäni ihan naapurissa tehdään myös putkiremonttia, Kulomäki sanoo. Vantaan Hämevaarassa vuonna 1968 rakennettuun omakotitaloon tehtiin vesijohtoremontti joulun alla Remontin ansiosta omistajilla on edessään taas huoletonta vuotta. Remontin siirtäminen kostautuu mahdollisen vahingon sattuessa myös vakuutusyhtiön pienempinä korvauksina. määrästä. Kylpyhuoneen tai märkätilan uusiminen maksaa noin euroa. Putkiremonttia omakotitaloon suunnitellessa pitää ensin miettiä korjaustarve: riittääkö pelkkien käyttövesiputkien uusiminen vai pitääkö uusia viemäreitä myöten kaikki. Remontin tarve on aika helppo selvittää omatoimisestikin netin avulla. Mutta jos haluaa päästä helpolla, tekee insinööritoimisto arvion noin 500 eurolla, Raukomaa sanoo. Jos 50-vuotiaan kerrostalon korjausohjelmasta ei löydy mainintaa putkiremontin kuntotutkimuksesta, pitäisi osakkaalla hälytyskellojen soida. Remontin tarve oireilee aina yksityisiin koteihin: putkivuodot ja tukokset lisääntyvät, yläkerran naapurin kylpyhuoneesta ehkä katto tiputtaa pari pisaraa vettä. Mitä tehdä odottaako ongelmien häviämistä vai pitäisikö kenties itse ryhtyä korjauspuuhiin? Uusi asunto-osakeyhtiölaki velvoittaa aiempaa selkeämmin osakkaan ilmoittamaan näistä havainnoista taloyhtiön edustajille välittömästi, muistuttaa helsinkiläisen SKH Isännöinti Oy:n toimitusjohtaja Markku Kulomäki. SKH isännöi muun muassa Vuoden Putkiremontti kilpailun voittanutta, Helsingin Maunulassa sijaitsevaa As Oy Säästötukea. Hyvä muistaa: kerrostalon putkiremontti kestää 3 4 vuotta. seja ei ole, tulee ne hankkia taloyhtiön käyttöön. Liian usein taloyhtiö kuitenkin lykkää projektia, vaikka tietää, että selkeä tarve sellaiselle on, Markku Kulomäki sanoo. Projektina läpi viety putkiremontti kestää kerrostalossa 3 4 vuotta. Asukkaalla on oltava mahdollisimman hyvissä ajoin tieto siitä, milloin remonttia tehdään omassa asunnossa. Kerrostaloissa projektina viety putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla euroa neliöltä. Yleensä taloyhtiö ottaa lainan, jota osak- Menestyksekäs putkiremontti lähtee hankesuunnittelusta. Oleellisinta on arvioida, mitä remontti tarkoittaa juuri omassa taloyhtiössä ja onko yhtiöllä riittävät ja oikeat resurssit hankkeen läpiviemiseen. Jos näitä resurs- keenomistajat eli asukkaat maksavat yhtiövastikkeessaan. Asukas voi myös maksaa oman osuutensa pois remontin valmistuttua. Isännöitsijälaki korostaa myös osakkaiden tasavertaista kohtelua. Vaikka yhtiössä on erilaisia huoneistoja, korjausten tason pitää olla yhtä laadukasta kaikissa asunnoissa, Markku Kulomäki sanoo. Kyllä, asennamme murto- hälyttimiä myös yksityiskoteihin. Omakotimessuilla esittelevät tonttejaan ja palveluitaan myös: HYVIEN YHTEYKSIEN Tervetuloa asumaan ja viihtymään kanssamme Lohjalla Kysy Lohjan edullisia omakotitontteja, puh tai vieraile verkkosivuillamme. Metsäkorven uusi asuntoalue odottaa rakentajia Alue sijaitsee Riihimäen koilolemme mukana lisosassa Uuden Karhintien Omakoti-messuilla. pohjoispuolella rajoittuen Tervetuloa Hausjärven kunnan rajaan. osastollemme 8.4! Asemakaavalla muodostetaan yhteensä 95 omakotitonttia ja 7 rivitalotonttia. Lisätietoja: maanmittausinsinööri Veijo Tolvanen, puh , Tätä kysytään tuon tuostakin, joten tässä vastaus. Asiakkaistamme on puolet tavallisia pientaloasukkaita. Mikä on syytä vakuuttaa, se on syytä myös suojata, he ajattelevat. Varkaille taas kelpaa mikä tahansa, sakset ja sukset. Hälyttimin suojatun kohteen varas kuitenkin kiertää. Miksi ottaa kiinni jäämisen riskiä, kun muitakin apajia löytyy mielin määrin. Tahdotko lisätietoja? Soita ja kysy pois. Palvelemme mielellämme. MURTOMIEHET OY Ormuspellontie 16, Helsinki Puh. (09) , fax Vakuutusyhtiöiden (SVK) uusien vaatimusten mukaan hyväksytty erikoisliike. ISO laatusertifiointi 7DOYL WXORVVD SLGl UlQQLW VXODQD (KNlLVH NLLQWHLVW VVl WDSDKWXYLD MllW\PLVYDXULRLWD MD MRSD RQQHWWRPXXNVLD 6XODQDSLWRMlUMHVWHOPllPPH NXXOXYDW LWVH VllW\YlW OlPPLW\VNDDSHOLW MD RKMDXV VXXUHPPLVVD NRKWHLVVD VXODQDSLWRNHVNXV /XNXLVLVVD VXRPDODLVLVVD NLLQWHLVW LVVl RQ WlOOlNLQ KHWNHOOl Nl\W VVl 6LOHNDQ VXODQDSLWRMlUMHVWHOPl 5lQQLHQ OLVlNVL W\\SLOOLVLl VXODQDSLGRQ NRKWHLWD RYDW P\ V DMROXLVNDW SRUWDLNRW VDGHYHVLNDLYRW MD SXWNLVWRW NDWWRMHQ WDLWWHHW MD V\YHQQ\NVHW LVRLVVD NLLQWHLVW LVVl SDUNNLSDLNDW MD ODVWDXVVLOWR MHQ HGXVWDW 7XRWHRKMHOPDVVDPPH RQ UXQVDDVWL WXRWWHLWD VXODQDSLWRRQ.l\ WXWXVWXPDVVD QHWWLVLYXLOODPPH 7RWHXWDPPH PLHOHOOlPPH NRKWHHVL \KGHVVl SDLNDOOLVHQ VlKN XUDNRLWVLMDQ NDQVVD 6LOHND 2\ 9HLMRODQNDWX $ /RKMD 3XK ID[ ZZZ VLOHND À

Rakentamisen energianeuvonta Rakentajien info Jyväskylä

Rakentamisen energianeuvonta Rakentajien info Jyväskylä Rakentamisen energianeuvonta Rakentajien info Jyväskylä 7.9.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Energianeuvonta Keski-Suomessa Energianeuvontaa taloyhtiöille

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

Laki rakennuksen energiatodistuksesta 27.2.2013: Usein kysyttyjä kysymyksiä & vastauksia

Laki rakennuksen energiatodistuksesta 27.2.2013: Usein kysyttyjä kysymyksiä & vastauksia Laki rakennuksen energiatodistuksesta 27.2.2013: Usein kysyttyjä kysymyksiä & vastauksia K: Mikä on rakennuksen energiatodistus? Energiatodistus on työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun ja

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Pyörätie Vantaa

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Pyörätie Vantaa ENERGIATODISTUS Rakennus Rakennustyyppi: Osoite: Erillinen pientalo (yli 6 asuntoa) Valmistumisvuosi: Rakennustunnus: Pyörätie 50 0280 Vantaa 2000 Useita, katso "lisämerkinnät" Energiatodistus on annettu

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys,

Energiaeksperttikoulutus Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys, Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Mistä tietoa saa? Energiatodistus, -selvitys, Energialuokitus perustuu rakennuksen E-lukuun, joka koostuu rakennuksen laskennallisesta vuotuisesta energiankulutuksesta

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 89. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Maalämpöpumppu NIBE F454 / Maalämpöpumppu NIBE

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö

Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 8.0 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Vesikiertoinen

Lisätiedot

Lämmityskustannus vuodessa

Lämmityskustannus vuodessa Tutkimusvertailu maalämmön ja ilma/vesilämpöpumpun säästöistä Lämmityskustannukset keskiverto omakotitalossa Lämpöässä maalämpöpumppu säästää yli vuodessa verrattuna sähkö tai öljylämmitykseen keskiverto

Lisätiedot

Energiatehokas koti. Rakentajailta Joensuu

Energiatehokas koti. Rakentajailta Joensuu Energiatehokas koti Rakentajailta 28.11.2013 Joensuu SAMITALO taustaa Valmistajana Karelment Oy, tuotantolaitos Nurmeksessa. Työllistämme noin 40 pohjoiskarjalaista ammattilaista. Samitaloja on valmistettu

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Energiatehokkuuden huomioonottaminen pientalohankkeessa. Espoon pientaloilta Energia-asiantuntija Visa Koivu

Energiatehokkuuden huomioonottaminen pientalohankkeessa. Espoon pientaloilta Energia-asiantuntija Visa Koivu Energiatehokkuuden huomioonottaminen pientalohankkeessa Espoon pientaloilta 4.2.2016 Energia-asiantuntija Visa Koivu Energiatehokkuuden osoittaminen Rakennusluvan liitteenä toimitettava energiaselvitys

Lisätiedot

Asiakkaalle tuotettu arvo

Asiakkaalle tuotettu arvo St1 Lähienergia Suunnittelee ja toteuttaa paikallisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämpölaitoksia kokoluokaltaan 22 1000 kw energialaitosten toimitukset avaimet käteen -periaatteella, elinkaarimallilla

Lisätiedot

Kuluttajien energianeuvonnan käynnistäminen Keski-Suomessa - Energiaviisas kuluttaja. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Kuluttajien energianeuvonnan käynnistäminen Keski-Suomessa - Energiaviisas kuluttaja. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Kuluttajien energianeuvonnan käynnistäminen Keski-Suomessa - Energiaviisas kuluttaja Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Energianeuvonnan taustaa ja tavoitteet Neuvonnan aikataulu ja sisältö

Lisätiedot

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala 3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala Esityksen sisältö 1. Energiansäästö, energiatehokkuus ja asuminen 2. Vinkkejä

Lisätiedot

Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet

Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet 1 RKM Matti Eklund 10.2.2015 2 Rakennuttamistehtäviä Rakennustöiden valvontaa Kauppakamarin hyväksymiä

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa

Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa Kulttuuriympäristöseminaari 24.10.2013 Johanna Rinne - johanna.s.rinne@turku.fi ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Esityksen sisältö

Lisätiedot

Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö

Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 50 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Lämmitysverkoston

Lisätiedot

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit Ilari Rautanen Esityksen sisältö Kodin ja taloyhtiön energiankulutus Rakenteiden, huollon ja ihmisten vaikutus Turha kulutus pois asumismukavuudesta

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa

Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa Tommi Riippa Tiimipäällikkö, RTA 16.4.2016 Page 1 Säästä kotia korjaamalla! 16.4.2016 Page 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui vuonna 2013 Nyt vaaditaan rakennuslupa,

Lisätiedot

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta 19.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? Hannu Sipilä Suomen LVI-liitto SuLVI

ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? Hannu Sipilä Suomen LVI-liitto SuLVI ENERGIATODISTUS- LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTUS PÄHKINÄNKUORESSA MITÄ JOKAISEN ON TIEDETTÄVÄ? Hannu Sipilä Suomen LVI-liitto SuLVI 1 Nykyinen energiatodistuskäytäntö Suomessa energiatodistuslaki voimaan vuoden

Lisätiedot

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE?

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? KOSTEUSVAURIOT JA MUUT SISÄILMAONGELMAT Juhani Pirinen 15.10.2014 Hieman kosteusvaurioista Kosteuden lähteet SADE, LUMI PUUTTEELLINEN TUULETUS VESIKATTEEN ALLA TIIVISTYMINEN

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Omakotitalon rakentajanopas

Omakotitalon rakentajanopas opas Omakotitalon rakentajanopas Muistathan, että rakennuslupa tulee hakea vuoden kuluessa kunnan tontin varaamisesta, ja rakentaminen tulee aloittaa kolmen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Asiantuntijat

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS KORJAUSRAKENTAMINEN Markku Sinisalo Juha Hartikka

ENERGIATEHOKAS KORJAUSRAKENTAMINEN Markku Sinisalo Juha Hartikka ENERGIATEHOKAS KORJAUSRAKENTAMINEN Markku Sinisalo Juha Hartikka Poistoilmapuhaltimien uusiminen Poistoilmapuhaltimien uusiminen EC puhaltimiksi Poistoilmapuhaltimien rakenteellinen käyttöikä on yleensä

Lisätiedot

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta 19.10.2016 Valmisteilla olevat säädökset HE maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

NYKYAINEN SÄHKÖISTYS LISÄÄ HYVINVOINTIA MONIN TAVOIN Energiatehokkuus Sähköturvallisuus Asumismukavuus Turva ja huolettomuus Helppohoitoisuus

NYKYAINEN SÄHKÖISTYS LISÄÄ HYVINVOINTIA MONIN TAVOIN Energiatehokkuus Sähköturvallisuus Asumismukavuus Turva ja huolettomuus Helppohoitoisuus NYKYAINEN SÄHKÖISTYS LISÄÄ HYVINVOINTIA MONIN TAVOIN Energiatehokkuus Sähköturvallisuus Asumismukavuus Turva ja huolettomuus Helppohoitoisuus Tyylikkyys Arvon säilyminen Ajanmukaiset tietoliikenneverkot

Lisätiedot

Energiatodistusten laatijoiden verkostoitumistilaisuus

Energiatodistusten laatijoiden verkostoitumistilaisuus Energiatodistusten laatijoiden verkostoitumistilaisuus Helsinki 18.11.2015 Janne Rasi, energia-asiantuntija 12.10.2007 Tekijän nimi Yleistä energiatodistuslaista Energiatodistuksen tarkoitus Ajankohtaista

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

Miten tulisija sopii nykyaikaiseen pientaloon? Kimmo Rautiainen, Pientaloteollisuus PTT ry

Miten tulisija sopii nykyaikaiseen pientaloon? Kimmo Rautiainen, Pientaloteollisuus PTT ry Miten tulisija sopii nykyaikaiseen pientaloon? Kimmo Rautiainen, Pientaloteollisuus PTT ry Pientaloteollisuus PTT ry 25.8.2015 Isot luvut ver 0.1 Asuntorakentaminen 2000-2017 Lähde:Tilastokeskus, PTT,

Lisätiedot

Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin. Energianeuvoja Tommi Tuomi

Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin. Energianeuvoja Tommi Tuomi Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin Energianeuvoja Tommi Tuomi Kymenlaakson energianeuvonta Energianeuvoja Tommi Tuomi 020 615 7449 tommi.tuomi@kouvola.fi Sähköposti ja puhelin neuvontaa, neuvonta

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan laadunohjaus:

Rakennusvalvonnan laadunohjaus: Pekka Seppälä, Markku Hienonen, Aki Töyräs 8.10.2012 Rakennusvalvonnan laadunohjaus: Rakennuksen E luvun laskenta Rakennuksen E luvun laskenta ja energiatehokkuus Mikä E luku? Mikä E luku? E luku l k on

Lisätiedot

Homekoirakartoitusraportti Länsitie 73 A, Laihia 1/5. Homekoirakartoitusraportti Länsitie 73 A, Laihia. Vekaramänty päiväkoti

Homekoirakartoitusraportti Länsitie 73 A, Laihia 1/5. Homekoirakartoitusraportti Länsitie 73 A, Laihia. Vekaramänty päiväkoti Homekoirakartoitusraportti 17.10.2016 Länsitie 73 A, Laihia 1/5 Homekoirakartoitusraportti Länsitie 73 A, Laihia. Vekaramänty päiväkoti Raportin sisältö: Lakeuden Homekoirat suorittaa homekartoituksia

Lisätiedot

Liite 1. KYSELYLOMAKKEET

Liite 1. KYSELYLOMAKKEET Liite 1. KYSELYLOMAKKEET Lomake 1: Käyttäjäkysely 1. Kuinka kauan olette työskennelleet tässä rakennuksessa? 2. Missä huonetilassa työskentelette pääasiallisesti? 3. Työpisteenne sisäilman laatu: Oletteko

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys

Vesikiertoinen lattialämmitys Vesikiertoinen lattialämmitys Enerline viihtyisyyttä energiatehokkaasti Vaivaton ja huoltovapaa Lattialämmityksen huonekohtaisten termostaattien avulla saat eri tiloihin valitsemasi lämpötilat vaivattomasti.

Lisätiedot

Asunnon terveyshaitan selvittäminen

Asunnon terveyshaitan selvittäminen 2.10.2015 Asunnon terveyshaitan selvittäminen TUTUSTUKAA TÄHÄN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÄMISTÄ! Mikäli epäillään, että asunnossa esiintyy terveyshaittaa, on ensin otettava yhteys kiinteistön omistajaan (isännöitsijä,

Lisätiedot

PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA

PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA VERCON OY Yli 30 vuoden kokemuksella ja tinkimättömällä palvelulla olemme saavuttaneet asiakkaidemme luottamuksen ja markkinajohtajuuden Suomessa Vertolla on

Lisätiedot

PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE. Välikarintie 62 29100 Luvia

PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE. Välikarintie 62 29100 Luvia PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 13.11.15 10185 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL44 28101 Pori sari.merivalli@oikeus.fi TYÖKOHDE Välikarintie 62 29100 Luvia

Lisätiedot

Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta. Rakennukset ja ilmastonmuutos

Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta. Rakennukset ja ilmastonmuutos Ajankohtaista energiatehokkaasta rakentamisesta Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 Rakennukset ja ilmastonmuutos Rakennusten osuus kokonaisenergiankulutuksesta on noin 40 prosenttia eli 140 TWh 140

Lisätiedot

RISKIRAKENTEET JA SISÄILMAONGELMAT RTA PÄÄTÖSSEMINAARI KUOPIOSSA 25.02.2015

RISKIRAKENTEET JA SISÄILMAONGELMAT RTA PÄÄTÖSSEMINAARI KUOPIOSSA 25.02.2015 RTA PÄÄTÖSSEMINAARI KUOPIOSSA 25.02.2015 Kuntotutkija Pertti Heikkinen pera.heikkinen@savoraoy.com RTA, mikä on riskirakenne? Rakenne, joka kosteusvaurioituu tilojen ja rakenteiden normaalikäytössä tai

Lisätiedot

Energiaremontti-ilta

Energiaremontti-ilta Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti-ilta 19.4.2011 Valtuustosali Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Juhani Heljo Jaakko

Lisätiedot

Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset

Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset Energianeuvonta apunasi lämmitysjärjestelmien muutokset, vertailu ja kustannukset Remontoi energiatehokkaasti 26.11.2013, Sedu Aikuiskoulutuskeskus Johanna Hanhila, Thermopolis Oy Oletko vaihtamassa lämmitysjärjestelmää?

Lisätiedot

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys

Lisätiedot

Energiatehokkuuden hallinta rakennustyömaalla. Build up Skills Workshop 24.5.2012 Tampere Minna Kuusela TTS

Energiatehokkuuden hallinta rakennustyömaalla. Build up Skills Workshop 24.5.2012 Tampere Minna Kuusela TTS Energiatehokkuuden hallinta rakennustyömaalla Build up Skills Workshop 24.5.2012 Tampere Minna Kuusela TTS Build up Skills- kysely: Energiatehokuuden hallinta rakennustyömaalla Mikä on rakennustyömailla

Lisätiedot

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen TkT Risto Ruotsalainen, tiimipäällikkö Rakennusten energiatehokkuuden palvelut VTT Expert Services Oy Rakenna & Remontoi -messujen asiantuntijaseminaari

Lisätiedot

VCA.fi Täytä kuponki ja lähetä se Uponorille. haluan tietoa käyttövesiremontista patteriremontista Uponor Suomi Oy maksaa postimaksun nimi Kodin Mukavuudeksi 1/2013 katuosoite postinumero ja postitoimipaikka

Lisätiedot

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Arttu Niemikorpi Korjausrakentamisen asiantuntija 3.2.2017 Sisältö Energiansäästöpotentiaali kerros- ja rivitaloissa Mitä laki sanoo energiatehokkuudesta?

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA

ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA Tämän lain tarkoituksena on erityisesti lisäämällä mahdollisuuksia rakennusten energiatehokkuuden vertailuun edistää rakennusten energiatehokkuutta ja

Lisätiedot

ATY: Aurinkoenergia Suomessa seminaari AURINKOSÄHKÖ JA AURINKOLÄMPÖ E-LUVUN LASKENNASSA

ATY: Aurinkoenergia Suomessa seminaari AURINKOSÄHKÖ JA AURINKOLÄMPÖ E-LUVUN LASKENNASSA ATY: Aurinkoenergia Suomessa seminaari 12.10.2016 AURINKOSÄHKÖ JA AURINKOLÄMPÖ E-LUVUN LASKENNASSA lamit.fi - esittely Osakeyhtiö lamit.fi on energiatekninen suunnittelutoimisto Jyväskylästä Perustettu

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Ilari Rautanen 10.10.2016 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy

Lisätiedot

Nupurinkartano Kalliolämpöratkaisu. Pasi Heikkonen Asuntorakentaminen

Nupurinkartano Kalliolämpöratkaisu. Pasi Heikkonen Asuntorakentaminen Nupurinkartano Kalliolämpöratkaisu Pasi Heikkonen Asuntorakentaminen 1 Nupurinkartano Noin 600 asukkaan pientaloalue Espoossa, Nupurinjärven itäpuolella. Noin 8 km Espoonkeskuksesta pohjoiseen. Alueelle

Lisätiedot

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2016 tilaisuus, Turku, 14.9.2016 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan

Lisätiedot

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen. Oulu Markku Hienonen YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - Tilaaminen Oulu 30.09.2015 Markku Hienonen Tilaamisen roolin vaikuttavuus Tilaajan rooli on aivan avainasemassa! Jos lähtö epäonnistuu sitä ei voida enää ainakaan täysin

Lisätiedot

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen kokemukset Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2016

Lisätiedot

Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio A- rakennus

Homekoirakartoitusraportti Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio A- rakennus 1/5 Länsitie 62, Laihia. Laihian Yläaste ja Lukio A- rakennus Raportin sisältö: suorittaa homekartoituksia koulutettujen homekoirien avulla. Ohjaajana toimii Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Kannuksen

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa

Lisätiedot

MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE

MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE 1.1.2012 MUUTOSTYÖOHJE ASUMISOIKEUDEN HALTIJALLE Tekniset muutostyöohjeet 1 Yleistä Tämä ohje on liite Asokotien rakennus- ja asumisaikaisiin muutostyöohjeisiin ja sitä noudatetaan 1.1.2012 lukien asumisoikeuden

Lisätiedot

Rakennusvalvonta laadun mahdollistajana

Rakennusvalvonta laadun mahdollistajana Rakennusvalvonta laadun mahdollistajana Rakentamisen energiatehokkuutta ja muuta laatutasoa voidaan parantaa enemmän kuin laki vaatii, kunhan riskit hallitaan. Tommi Riippa, Energiakorjausneuvoja Markku

Lisätiedot

Kuntoarviot ja muut selvitykset

Kuntoarviot ja muut selvitykset Kuntoarviot ja muut selvitykset Tero Pyykkönen Oulu 2.9. 2010 Oulu Tero Pyykkönen RKM, RI Kuntotarkastaja AKK Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA Kunnossapitotarveselvitys Oulu Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Lisätiedot

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. TOAS Veikkola 1 Insinöörinkatu 84 33720 Tampere. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. TOAS Veikkola 1 Insinöörinkatu 84 33720 Tampere. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: TOAS Veikkola Insinöörinkatu 84 70 Tampere Rakennustunnus: 87-65-758- Rakennuksen valmistumisvuosi: 99 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: Muut

Lisätiedot

Ohjelmistoratkaisuja uudisrakennuksen suunnitteluun ja energiaselvityksen laatimiseen. Tero Mononen Lamit.fi

Ohjelmistoratkaisuja uudisrakennuksen suunnitteluun ja energiaselvityksen laatimiseen. Tero Mononen Lamit.fi Ohjelmistoratkaisuja uudisrakennuksen suunnitteluun ja energiaselvityksen laatimiseen Tero Mononen Lamit.fi tero.mononen@lamit.fi MITEN LÄPÄISTÄ VAATIMUKSET? Tero Mononen, lamit.fi Esimerkkejä vaatimukset

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi. uudistuu - tulevat haasteet

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi. uudistuu - tulevat haasteet Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi uudistuu - tulevat haasteet Ajankohtaista rakennusten energiatehokkuudesta seminaari 8.10.2010 Aika: 8.10. perjantaina klo 9.30 11.30 8.10.2010 1 Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

ERILLINEN ENERGIATODISTUS

ERILLINEN ENERGIATODISTUS ASUNTO OY PENKKA ERILLINEN ENERGIATODISTUS Optiplan Oy Y-tunnus 0775337-1 www.optiplan.fi Puh. 010 507 6000 Helsinki Mannerheimintie 105 PL 48, 00281 Helsinki Turku Helsinginkatu 15 PL 124, 20101 Turku

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla

Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla Energiatehokkuutta poistoilmalämpöpumpulla Taloyhtiöiden energiaratkaisut 09.10.2014, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy Rakennuksen lämpöenergiatase Tyypilliset suomalaiset 50-70-luvun asuinkerrostalot

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ

RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ PÄIVI KAUPPINEN-KETOJA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ PORVOON RAKENNUSVALVONTA JA TERVEYDENSUOJELU Porvoon kaupunki, noin 50 000 asukasta Rakennusvalvonta

Lisätiedot

Poistoilman lämmön talteenotto

Poistoilman lämmön talteenotto Poistoilman lämmön talteenotto Tehokas tapa pienentää lämmityskustannuksia kerrostalossa. Eikä lämpö mene harakoille! www.gebwell.fi 1 Mikä on PILP? Huoneilman koneellinen poisto aiheuttaa kerrostaloissa

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h,k,s, kph,wc x2, 166 m, 597 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tästä kodista huokuu

Lisätiedot

AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY

AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY UUDISKOHDE 98,5m2 4h+k+sauna Paritalo AS OY PIRKKALAN FÄRMINNIITTY Färminpolku 1, Pirkkala As Oy Pirkkalan Färminniitty on Taloteko Oy:n uusi myyntikohde, joka rakentuu Pirkkalan Färmin alueelle. Naapurissa

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 137 Hopeatie 10 talo 1 Hopeatie 10 00440, Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 137 Hopeatie 10 talo 1 Hopeatie 10 00440, Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 7 Hopeatie 0 talo Hopeatie 0 00440, Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 979 Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA

TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA TERVANOKKA Alustava kuntoselvitys 18.01.2016 ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA puh 020-7792 722, 040-7067620 tapani.alatalo@saneeraustekniikka.com Kytkinkatu 4E 04220 KERAVA 1

Lisätiedot

TULISIJAN LÄMPÖ PUULÄMMITYSPÄIVÄ TSY:n tervetuliaissanat. Tuomo Järvinen NunnaUuni Oy

TULISIJAN LÄMPÖ PUULÄMMITYSPÄIVÄ TSY:n tervetuliaissanat. Tuomo Järvinen NunnaUuni Oy TULISIJAN LÄMPÖ PUULÄMMITYSPÄIVÄ 8.2.2017 TSY:n tervetuliaissanat Tuomo Järvinen NunnaUuni Oy Tervetulotoivotus! Yksi Suomen 100-vuotisjuhlatapahtumista: Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY ry Helsingin

Lisätiedot

Laadukkaampaa asumista

Laadukkaampaa asumista Isännöitsijän opas Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi vaivattomasti,

Lisätiedot

ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle.

ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. Uponor neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10. Sivuja:1/17 Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Von Julinintie 169, Fiskars Tutkimus pvm: 21.10.15 Raportointi pvm: 8.11.15 Tutkija: Rakennusmestari Mikael

Lisätiedot

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia.

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 1 Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 2 Onko sinulla vastaukset muutamaan avainkysymykseen? Milloin

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Kosteuskartoitus RS 1

Kosteuskartoitus RS 1 Kosteuskartoitus RS 1 Prästängsgatan 13 E 52 10600 Tammisaari 02.03.2016 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 RAJAUKSET Keittiön puolelta ei pystytty tarkastamaan

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelupäivät Janne Juvonen

Ympäristönsuojelupäivät Janne Juvonen Lämpökaivo-opas Ympäristönsuojelupäivät 7.10.2010 Janne Juvonen Oppaan taustavoimat Opasta valmistelleessa asiantuntijaryhmässä mukana: YM SYKE Suomen Kaivonporausurakoitsijat Poratek r.y. Suomen Lämpöpumppuyhdistys

Lisätiedot

TORNION ENERGIA OY. Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön. Päivitys TKo

TORNION ENERGIA OY. Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön. Päivitys TKo Kiinteistöjen liittäminen kaukolämpöön Kaukolämpö Varmista kaukolämmön saatavuus kohteeseen Tornion Energiasta. Kaukolämpöä voimme tarjota vain alueille, joissa on jo olemassa tai on suunniteltu rakennettavan

Lisätiedot

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Jorma Säteri. Toiminnanjohtaja, Sisäilmayhdistys ry

... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä. Jorma Säteri. Toiminnanjohtaja, Sisäilmayhdistys ry ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Jorma Säteri Toiminnanjohtaja, Sisäilmayhdistys ry Dipl.ins. (TKK/LVI-tekniikka) 1989 Sisäilmayhdistyksen toiminnanjohtaja vuodesta 1998 Lehtori ja Talotekniikan

Lisätiedot

Betonipäivät & näyttely Helsingissä

Betonipäivät & näyttely Helsingissä Betonipäivät & näyttely Helsingissä 23.11.2011 Hyvä energiatehokkuus ja riskittömät rakenteet joko-tai vai sekäettä Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto 1. Taustaa 2. Rakennusfysikaaliset

Lisätiedot

Lämmitystapavaihtoehdot taloyhtiöissä

Lämmitystapavaihtoehdot taloyhtiöissä Lämmitystapavaihtoehdot taloyhtiöissä Kiinteistöliitto Pohjois-Suomen koulutusiltapäivä 19.02.2015, Oulun diakonissalaitos DI Petri Pylsy Lämmitysjärjestelmä Ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden

Lisätiedot

Lupakynnys; esimerkkejä lupaa vaativista korjaushankkeista. Risto Levanto Vs. Yli-insinööri

Lupakynnys; esimerkkejä lupaa vaativista korjaushankkeista. Risto Levanto Vs. Yli-insinööri Lupakynnys; esimerkkejä lupaa vaativista korjaushankkeista Risto Levanto Vs. Yli-insinööri 12.12.2016 Tietoa (luvanvaraisuuteen ja muuhunkin) löytyy Pääkaupunkiseudun yhteiset tulkinnat pksrava.fi Helsingin

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 155 Majurinkulma 2 talo 1 Majurinkulma , Espoo. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 155 Majurinkulma 2 talo 1 Majurinkulma , Espoo. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 55 Majurinkulma talo Majurinkulma 0600, Espoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 00 Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

REFERENSSIT Eneom Energiaratkaisut isoille kiinteistöille

REFERENSSIT Eneom Energiaratkaisut isoille kiinteistöille Eneom Energiaratkaisut isoille kiinteistöille Tarjoamme mielenrauhaa toimittamalla taloyhtiöllesi nerokkaat energiansäästöratkaisut, jotka tuottavat aidosti tulosta. Lue lisää toteuttamistamme energiaratkaisuista,

Lisätiedot