Lehtiniemenrannan kiinteistöt sijaitsevat aurinkoisilla merenrantatonteilla, aivan Paraisten keskustan palveluiden läheisyydessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lehtiniemenrannan kiinteistöt sijaitsevat aurinkoisilla merenrantatonteilla, aivan Paraisten keskustan palveluiden läheisyydessä."

Transkriptio

1 Lehtiniemenrannan kiinteistöt sijaitsevat aurinkoisilla merenrantatonteilla, aivan Paraisten keskustan palveluiden läheisyydessä. Alueen ensimmäinen vaihe on käynnistynyt keväällä 2011 ja toinen vaihe on suunnitteilla. Alueen kokonaisala on yli 7 ha ja sille on tavoitteena luoda laadukas ja viihtyisä, noin kymmenen perheen moderni asuinalue. Alueen kaikki tontit ovat suuria ja niiden koot vaihtelet m 2 välillä. Kaikilla tonteilla on joko oma ranta tai rantapalstansa. Alueen kaikille rakennuspaikoille on haettu rakennusluvat ja tontin lisäksi on mahdollista ostaa myös talo avaimet käteen periaatteella. Alueen ja sen kiinteistöt on suunnitellut arkkitehti SAFA Janne Kantee Honkataloilta. Kaikki kiinteistöt kuuluvat parhaaseen A-energialuokkaan.

2 Lehtiniemenrannan kokonaisala on yli 7 hehtaaria, joista alueen toisen vaiheen suunnitteluun on varattu noin 4 hehtaaria. Ensimmäisessä vaiheessa alueelle on kaavoitettu 5 asuinrakennusta, joilla kaikilla on joko rantansa tai rantapalstansa. Tavoitteena on luoda moderni, väljä sekä viihtyisä noin 10 perheen asuinalue. Vaiheessa 2. myös vaiheessa 1. tontin ostaneet, voivat hakea kaavamuutoksen kautta lisärakennuspaikkoja ja siten nostaa kiinteistönsä arvoa. Tontit / rakennuspaikat jaetaan hallinjakosopimuksin. AURINKOISIA OMARANTAISIA TONTTEJA, JOTKA SIJAITSEVAT LÄHELLÄ KESKUSTAA SEKÄ HYVIÄ LIIKENNEYHTEYKSIÄ IHAN TEELLINE N SIJAIN TI TURKU N. 20 KM HELSINKI ALLE 2 TUNTIA PARAISTEN KESKUSTAN TUNTUMASSA NOIN KILOMETRI KAUPPAAN KÄVELYMATKA KOULUUN S U U R E T T O N T I T PÄÄTALO 1. N M 2, RANTAA 100 M. PÄÄTALO 2. N M 2, RANTAA 30 M. SIVUTALO 2. N M 2 + RANTAP. N. 620 M 2 JA RANTAA 20 M. PÄÄTALO 3. N M 2, RANTAA 30 M. SIVUTALO 3. N M 2 + RANTAP. N. 660 M 2 JA RANTAA 20 M.

3 R A N T A - A L U E E T Ranta-alueille saa rakentaa omat laiturit sekä tarvittavat kiinnityspoijut. Yllä olevassa esimerkkikuvassa on suunnitelma, jollaiseksi Päätalo 1:n ranta tullaan rakentamaan. Päätalon ja sivutalon laitureiden tulee olla yhdistetyt. Rannassa on kaislikkoa noin 2-3 metriä, jonka jälkeen alkaa pääsääntöisesti hyvä syvyys, ainakin normaaleille moottoriveneille. Päätalojen rantaviivat ovat 30 metriä ja sivutalojen 20 m. Vaiheeseen 2. on varattu rantaviivaa noin 100 metriä. Rantoihin kulun voi järjestää joko portailla tai pengertäen poluilla. Rantojen puustoa saa harventaa, mutta avohakkuu ranta-alueella on kielletty. Alueen jatkosuunnittelussa ranta-alueille haetaan poikkeuslupaa myös rantasaunoille.

4 P U U T A L O - O S A A M I S T A J O V U O D E S T A Honkatalojen Ekopuutalo on terveellinen asumismuoto Ekopuutalon seinärakenteessa tavallinen mineraalivilla- ja muovirakenne on korvattu ekovillalla ja paperilla. Seinärakenne on hengittävä, sillä siinä ei käytetä muoveja. Ekopuutalo on puutalo, jolla on myös hirsitalon parhaat ominaisuudet. Kun haluat raikkaan huoneilman ja hengittävän kodin, tai jos kärsit allergiasta tai astmasta, paras vaihtoehto on muoviton ekopuutalo. Keski-Eurooppa ja osa Skandinaviaa ovat uusien talojen rakentamisessa siirtyneet jo täysin muovittomiin seinärakenteisiin. Näin saavutetaan luonnonmukainen ja terveellinen asumismuoto. Honkatalojen puutalot valmistetaan pre-cut -tekniikalla, jossa yhdistyvät perinteisen paikallaan rakentamisen ja teollisen valmistuksen edut. Talo valmistuu nopeasti, sillä se valmistetaan paikan päällä tehtaalla valmiiksi työstetyistä rakennusosista. Rakennustavan etuna on, että kaikkein vaativimmatkin rakenneratkaisut ovat mahdollisia - millimetrin tarkkuudella. Seinärakenne on saumaton, turvallinen kokonaisuus. Lehtiniemenrannan talot ovat arkkitehti Janne Kanteen suunnittelemia. Taloissa yhdistyy modernius, arki ja vapaa-aika. Talot ovat yksilöllisesti suunniteltuja ja niihin voidaan luonnollisesti tehdä vielä asiakaskohtaisia muutoksia.

5 Lehtiniemenrannan päätalot on suunniteltu laadukkaaseen ja väljään asumiseen. Talon keskikerroksessa ovat edustuskelpoiset tilat ruokailuun ja oleskeluun. Aurinkoisilla terasseilla sekä erityisen laadukkaissa saunatiloissa rentoutuminen, on helppoa. Yläkerran päämakuuhuoneesta ja saunatiloista avautuvat kauniit merimaisemat. MODERNIA ARKKITEHTUURIA, OMALLA RANNALLA JA ENNEN KAIKKEA TILAA SEKÄ VALOA A S U M I S E N L U X U S T A Lehtiniemenrannan päätalot edustavat pientalorakentamista parhaimmillaan. Erityispiirteenä yläkerrassa olevat saunatilat, joista asukkaat sekä vieraat voivat nauttia merinäkymistä. Saunaosaston parvekkeelle on suunniteltu myös ympärivuotiseen käyttöön poreallas. Arkiaamutkaan eivät tunnu vaikeilta, kun ihailet maisemaa yläkerran suuresta makuuhuoneesta. Keskikerroksessa ruokailette ja vietätte iltaa. Tarvittaessa tilat käyvät myös edustamiseen. Kellarissa on myös tilat omalle toimistolle sekä kodinhoitoon, unohtamatta tietenkään omaa viinikellaria. PÄÄT A L O T 2 J A 3 KOKONAISALA 365 M 2 KELLARI: VH, KHH, AUTOKATOS, TSTO 1 KRS OH, RH, K JA 2 MH 2 KRS SAUNATILAT JA MH:T TERASSIA YLI 100 M 2 KESÄKEITTIÖ KATETTUA TERASSIA VIINIKELLARI RUNSAAT VARASTOTILAT Talossa on myös paljon säilytystilaa. Kotiin tulet kätevästi talon yhteydessä olevan autotallin kautta.. LÄMMÖN TALTEENOTTO

6

7 Lehtiniemenrannan sivutalot on suunniteltu pienen perheen kodiksi tai kakkosasunnoksi. Talossa on suuret terassit ja erityisesti saunojat on huomioitu erillisellä saunarakennuksella, jossa löylyt syntyvät joko puilla tai arkena nopeasti sähköllä. LEHTINIEMENRANNAN SIVUTALOT ON SUUNNITELTU PIENEN PERHEEN MODERNIKSI KODIKSI A R K I J A V A P A A - A I K A Y H D E S S Ä Talon suunnittelussa on huomioitu perheen sekä perheen arki ja vapaa-aika. Erillinen saunarakennus, kuitenkin aivan asunnon vieressä tarjoaa puitteet rauhalliseen rentoutumiseen. Arkinen puuhastelu ja ruokailu tapahtuvat talon keskikerroksessa, johon on sijoitettu myös kaksi makuuhuonetta. Talossa oleva parvi tarjoaa perheen pienemmille oman rauhan heidän kasvaessaan. Talossa on myös paljon säilytystilaa. Kotiin tulet kätevästi talon yhteydessä olevan autokatoksen kautta. Lauantai-illan viinit valitset kätevästi omasta viinikellarista. SIV U A S U N N O T 2 JA 3 KOKONAISALA 235 M 2 KELLARI: VH, KHH, AUTOKATOS 1 KRS OH, RH, K2 MH PARVI N. 25 M 2 SAUNA 25 M 2 TERASSIA YLI 100 M 2 KESÄKEITTIÖ KATETTUA TERASSIA RUNSAAT VARASTOTILAT. LÄMMÖN TALTEENOTTO

8

9 Lehtiniemenrannan suunnittelussa on huomioitu ympäristötekijät jo alkuvaiheessa. Talot ovat yksilöllisesti suunniteltuja ekopuutaloja, jotka rakennetaan pääsääntöisesti uusiutuvista raaka-aineista. Talot varustetaan parhaimmalla kiinteistötekniikalla, jolla varmistetaan viihtyisä ja energiatehokas YMP ÄRISTÖ Ä HU OMI OI DE N EKOPUUTALORAKENNE A-ENERGIALUOKKA asuminen. KAIKKI TALOT ON SUUNNITELTU PARHAASEEN A-ENERGIALUOKKAAN MAALÄMPÖ. LÄMMÖN TALTEENOTTO VARAAVA TAKKA KAUPUNGIN VESI KAUPUNGIN VIEMÄRI. E K O P U U T A L O R A K E N N E Ekopuutalojen rakenteessa ei käytetä muoveja lainkaan. Tavallisissa puutaloissa käytetty mineraalivilla- ja muovirakenteet on Honkatalotekopuutaloissa korvattu ekologisella puukuitueristeellä ja paperilla. Näin rakenteesta saadaan hengittävä, eikä höyrysulkua muodostu. Sisäilma säilyy raikkaana ja puhtaana hengittää kaikkina vuoden- ja vuorokauden aikoina, eikä home- tai kosteusvaurioita muodostu E N E R G I A A S Ä Ä S T Ä E N Kaikki talot täyttävät uusimmat rakennusmääräykset ja ovat suunniteltu lämmitettäväksi ympäristöystävällisellä ja energiatehokkaalla maalämmöllä. Talojen ilmanvaihdossa käytetään korkean hyötysuhteen omaavia ilmanvaihtokoneita, joilla varmistetaan laadukas sisäilma energiatehokkaasti. Talot varustetaan myös varaavilla takoilla, jotka luovat tunnelmaa ja lämpöä.. GENITUS, TE VERO, ERAT.

10 LEHTINIEMENRANNANHINNASTO Tontti / Pääasunto 2. Tontti n.7120 m 2, oma ranta Tie-, vesi- ja viemäriliittymät Talopaketti 185 m Tontti / Sivuasunto 2. Tontti n m 2, rantapalsta n. 620 m Tie-, vesi- ja viemäriliittymät Talo-70 m 2 (+parvi 25 m 2 ) ja saunapaketti 30 m Tontti / Pääasunto 3. Tontti n m 2, oma ranta Tie-, vesi- ja viemäriliittymät Talopaketti 185 m Tontti / Sivuasunto 3. Tontti n m 2, rantapalsta n. 660 m Tie-, vesi- ja viemäriliittymät Talo-70 m 2 (+parvi 25 m 2 ) ja saunapaketti 30 m

11 L e h ti n i e m e n r a n n a n v ä l i t t ä j ä n ä toimii Huoneistokeskuksen Kirsti Kallio-Jokinen. Kirstin tavoitatte numerosta ja sähköpostilla H o n k a t a l o j e n t a l o e d u s t a j a n a toimii Heikki Rintala. Hän antaa mielellään lisätietoja ekopuutaloista ja rakentamisesta. Heikin tavoitatte numerosta tai sähköpostilla L e h ti n i e m e n r a n n a n e d u s t a j a n a toimii Ville Kulmala, jonka tavoitatte numerosta ja sähköpostilla

Ekopuutalot. Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 1907.

Ekopuutalot. Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 1907. Ekopuutalot Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 1907. OMAAN KOTIIN. Oman kodin hankinta on yksi elämän tärkeimmistä asioista. Oma koti on investointi tulevaisuuteen, siksi sen tulee olla laadukas ja kestävä.

Lisätiedot

Huvilat Rakkaudesta luontoon. Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 1907.

Huvilat Rakkaudesta luontoon. Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 1907. Huvilat Rakkaudesta luontoon. Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 1907. MUUTAMME UNELMASI TODEKSI. Yhä useammin haaveilemme vapaa-ajan viettämisestä luonnon rauhassa, sillä tarvitsemme vastapainoa kiireiselle,

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot Lappli-senioritalot 1 Huolettoman asumisen aika 2 Lappli ajattelee asumista seniorikansalaisen näkökulmasta! Onko Sinulle tai läheisellesi koittanut elämänvaihe, jossa nykyisessä asunnossa asuminen ja

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 TALOT ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 JÄRVITAIMEN 100 kompakti tilaihme selkeä design innovatiivinen eteis- ja kodinhoitotila valoisa ja avara pohjaratkaisu JÄRVITAIMEN 100 Huoneistoala 99 m², Kerrosala

Lisätiedot

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän

Lisätiedot

TALOT. JÄRVITAIMEN 160 Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie 34 FIN-90810 Kiviniemi Finland +358 40 501 4565 asko.

TALOT. JÄRVITAIMEN 160 Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie 34 FIN-90810 Kiviniemi Finland +358 40 501 4565 asko. JÄRVITAIMEN 99 JÄRVITAIMEN 160 LAX AS Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie 34 FIN-90810 Kiviniemi Finland +358 40 501 4565 asko.lax@mai LAX AS Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie

Lisätiedot

VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VANTONTIE 166, RAISIO MYYNTIESITE RAISIO, MAATILA 2 4h+tupak+kph/khh+s+ph+talli+pihatto+ratsastuskenttä, 136 m, 498 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA

Lisätiedot

Keto-Mökit. www.kouvolanmatkatoimisto.fi. Mökit

Keto-Mökit. www.kouvolanmatkatoimisto.fi. Mökit Keto-Mökit Mökit KELO - 1,5-kerroksinen kelohirsinen mökki, jonka pinta-ala on 78 m². Mökissä on tilaa 6-8 henkilölle. Alakerrassa olohuone, makuuhuone, keittiö, sähkösauna, wc ja veranta. Tulikivitakka.

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelentie 86 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER

Lisätiedot

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012 Esittelyt / Hinnasto Tahkovuori Chalets ***** Kalliolantie 1 B Tasokkaat ja viihtyisät huoneistot v. 2008 valmistuneessa hissitalossa. Kaikki huoneistot ovat täysin sisustettuja

Lisätiedot

TONTTEJA JA KIINTEISTÖJÄ

TONTTEJA JA KIINTEISTÖJÄ TONTTEJA JA KIINTEISTÖJÄ 1. Tannila (tontit 1 ja 2) Alueella on valmis vesi- ja viemäriverkosto, omakotitalotonttien koot ovat noin 3500 m 2 4000 m 2 ja niiden rakennusoikeus on 0,15, kaavamerkintä on

Lisätiedot

KULHO 10, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KULHO 10, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KULHO 10, TURKU MYYNTIESITE TURKU, MÖKKI TAI HUVILA 2 tupakeittiö+alk+makuutila+wc+vh, saunarakennus, 0 m, 150 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN PITKÄSIIMA 35 A 5 KPL ET 97 m2 ja 2 kpl ET 109 m2

ASUNTO OY VANTAAN PITKÄSIIMA 35 A 5 KPL ET 97 m2 ja 2 kpl ET 109 m2 ENNKOMARKKINOINTIESITE 19.6.2015 ASUNTO OY VANTAAN PITKÄSIIMA 35 A 5 KP ET 97 m2 ja 2 kpl ET 109 m2 Taiteilijan näkemys www.ptmhouse.fi Kohteen tiedot Pitkäsiima 35 A, 01490 Vantaa Pitkäsiiman erillistalot

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 190.

Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 190. Luotettavaa puunjalostusta vuodesta 190. 5 PERUSMALLIA, 50 VARIAATIOTA, LAPE- TAI HARJA- KATTO - SATOJA MAHDOLLISUUKSIA, KAIKKI YKSI- LÖLLISESTI MUOKATTAVISSA Tähän tilalle yksi Samin kuvista? Arkkitehdin

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 2 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa

JONNE KY. Autopaikat: pihassa tilaa Kohdetta välittää JONNE KY lkv MYYTÄVÄ KIINTEISTÖ KOUVOLA Sippola; Huovilantie 320, 46710 Sippola Kiinteistötunnukset: Kouvola/ Mämmälä/ 8:380 Metsä-Sihvola/ erotettava määräala Lisätietoja: + erillinen

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 8. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 8. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 8 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Sartrenkuja 6 33870 Tampere Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Valuharkko-rappaus

Lisätiedot

Poolhouse Piccolo Uno

Poolhouse Piccolo Uno POOLHOUSE MALLISTO - KUN HALUAT JOTAIN MUUTA Uusi Poolhouse mallisto vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin pelkistetyllä ja toimivalla designilla joka erottuu joukosta tyylikkäästi edukseen. Mallistosta

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Simpukankatu 11 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Merilokinkaari 27 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Sisällys: CITY 130... 4 CITY 140... 6 CITY 164... 8 CITY 180... 10

Sisällys: CITY 130... 4 CITY 140... 6 CITY 164... 8 CITY 180... 10 MALLISTO CITY 2 HB Kivitalojen kivitalomallisto on syntynyt tarpeista kehittää kivitalokonsepti, joka vastaa suomalaisen perheen tarpeita hyvin suunnitellusta, energia- ja kustannustehokkaasta sekä sopivan

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 6. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 7 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelenpelto 14 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Lamellihirsi

Lisätiedot

Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat

Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat www.honka.fi Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat Honka Fusion -koti on sinulle, joka haluat upeaa arkkitehtuuria ja unelmiesi sisustuksen. Näiden lisäksi saat terveysominaisuuksiltaan turvallisen,

Lisätiedot

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski

Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden

Lisätiedot

Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo

Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo Asunto Oy Kuusamon Nilojoenranta Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo 109,5 m2, tupakeittiö + 3 mh + iso harraste-/kotiteatterihuone + kotikylpylä

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Kiplinginkuja 6 33870 Tampere Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Asunto Oy Larun Portti Helsinki

Asunto Oy Larun Portti Helsinki larunportti.hartela.fi / www.hartela.fi Asunto Oy Larun Portti Helsinki Lauttasaarentie 1, 00200 Helsinki Asunto Oy Larun Portti Helsinki PJOIKAARI Asunto Oy Larun Portti Helsinki nousee Lauttasaaren sillan

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 5 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA

Lisätiedot

SAHALAHDEN KIRKKOJÄRVI JOUTSENRANTA

SAHALAHDEN KIRKKOJÄRVI JOUTSENRANTA SAHALAHDEN KIRKKOJÄRVI JOUTSENRANTA JOUTSENRANTA Hirsitalo on energiataloudellinen Olemme työskennelleet jo toistakymmentä vuotta yhteistyössä tutkimuslaitosten kuten VTT:n sekä alan järjestöjen kanssa

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty

Lisätiedot

Kelotähti. Saariselkä

Kelotähti. Saariselkä Kelotähti Saariselkä Kelotähti - Saariselän uusi keskipiste. Kelotähti on rakennettu Saariselän keskustaan paikalle, jossa kunnioitettavaan ikään ehtinyt kelovanhus aiemmin kurotti kohti revontulia. Nyt

Lisätiedot

Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN ASUNTOMESSUTALO 2013

Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN ASUNTOMESSUTALO 2013 10 Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN AUNTOMEUTALO 2013 LAPPLIN LUMO Lappli-Talojen yksilöllinen messutalo ja sen seitsemän muunnosta 2 LUMO RÄÄTÄLÖITIIN PERHEEN TOIVEIDEN MUKAIEKI. Kun rakentajaperhe

Lisätiedot

Tilat yhteensä. Huonetilat 04.05.2010 2 / 6

Tilat yhteensä. Huonetilat 04.05.2010 2 / 6 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 2 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Pähkinälehdontie 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

MYYDÄÄN. Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella

MYYDÄÄN. Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella MYYDÄÄN Monien mahdollisuuksien kiinteistöt Metsäkouluntiellä Sanginsuussa Oulujoen varrella - Kolme oppilaitosrakennusta - Viisi oppilasasuntolarakennusta - Yksi kurssiasuntolarakennus - Yksi neljäasuntoinen

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelenpelto 12 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS 3h+k+s+lasitettu terassi, 105 htm 2 Pesutilat, sauna ja erillinen WC: lattialämmitys, sekä seinät että lattiat laatoitettu Ikkunoiden suunta, näkymät: merelle, Hakaniemeen, sisäpihalle Takka A 134 2h+k+s

Lisätiedot

Koti lähellä kaupungin keskustaa

Koti lähellä kaupungin keskustaa Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle

Lisätiedot

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl A Villa Roosa "Senioriasuntoja 28 + 1 kpl" Mahdollinen vaihtoehtoinen maanalainen yhdyskäytävä palvelutaloon Pohjajärjestelyt muutetaan

Lisätiedot

ASUNTOPOHJAT. Uniikkeja koteja laadukkaasti saneeratussa teollisuuskiinteistössä.

ASUNTOPOHJAT. Uniikkeja koteja laadukkaasti saneeratussa teollisuuskiinteistössä. ASUNTOPOHJAT Uniikkeja koteja laadukkaasti saneeratussa teollisuuskiinteistössä. SISÄLLYS 3 Merkkien selitykset A- 4 2. Kerros A7 Studioas (1h+kt+alk+s) 70,5m² 5 2. Kerros A9 1-2h+kt 61,5m² 6 3. Kerros

Lisätiedot

YKSIKERROKSISET VILLA MARE

YKSIKERROKSISET VILLA MARE VAPAA-AJAN ASUNNOT Y k s i k e r r o k s i s e t YKSIKERROKSISET VILLA MARE 7440 1960 2840 Olohuone Terassi 12740 KK RT WC Pergola S Pesuh. 8740 VILLA MARESSA on tilaa olla ja elää. Olohuoneen suuren

Lisätiedot

AS OY TAMPEREEN ATALAN PUOLUKKA

AS OY TAMPEREEN ATALAN PUOLUKKA UUDSOHDE S OY TMPEREEN TLN PUOLU Läpikäytävänkatu 4-6, Tampere, tala, Risso Taiteilijan luonnos Taiteilijan luonnos s Oy talan Puolukkaan rennetaan korkeatasoisia 1- ja 2-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon

Lisätiedot

Tilat yhteensä. Huonetilat 12.05.2011 2 / 5

Tilat yhteensä. Huonetilat 12.05.2011 2 / 5 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Uittoraitti 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy

Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen

Lisätiedot

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin osayleiskaavan muutos Kiinteistöjen rajautuminen rantaan Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin niemen rakennetut kiinteistöt ovat omarantaisia ja suuri osa niistä rajoittuu rannan suunnassa

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Hessenkuja 6 33870 Tampere Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Harkkorunko-tiiliverhous

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.05.2010 1 / 7. Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Painikuja 9 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Tiilirunko-tiiliverhous

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

LIEDONPERÄNTIE 880, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LIEDONPERÄNTIE 880, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LIEDONPERÄNTIE 880, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4-5h, avok., uima /saunaosasto, kphx2, wcx4, autot., khh, var., 338 m, 590 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 17. Villa Beaty Katuosoite Rubiinikehä 24 Postiosoite 00170, Vantaa Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Vantaa/Uusimaa Laskijan tiedot

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA Loppukiri: Aktiiviset Seniorit Ry /Sato Birger Kaipiaisenkatu 1, 00550 Helsinki Kerrosala 3732 kem² Bruttoala 5181 brm² Huoneistoala

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA Teppola MULTIA Ennakkomarkkinointi Kaipaatko maaseudun rauhaan? Multian keskusta 1,4 km Lähikauppa 1,4 km Keuruun keskusta 19 km Jyväskylän keskusta 65 km Lentokenttä 58 km Juna-asema 19 km Koulu 2,2

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI

ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI As Oy Vantaan Kanniston Rehtori Murtopakantie 14, 01730 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja ja kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

4-6h+k+s+at 151,5m2. ET 1-taso+kellari. versio 1. Kaikissa asunnoissa on autokatos, paitsi kellarillisissa erillistaloissa autotalli.

4-6h+k+s+at 151,5m2. ET 1-taso+kellari. versio 1. Kaikissa asunnoissa on autokatos, paitsi kellarillisissa erillistaloissa autotalli. Vaihe III ET 1-taso+kellari Vaihe I -6h+k+s+at 151,5m2 versio 1 J1 M K2 L 3 Vaihe II 13218 125-6h+k+s+at asunnot Kylätalo Muut asunnot utokatokset e = mm LUMIEE TERSSI KOSILT MH2 7.6 m2 TE RO U SÄ SI O

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

Yksilöllisiä taloja yksilöllisille ihmisille.

Yksilöllisiä taloja yksilöllisille ihmisille. 2008 Yksilöllisiä taloja yksilöllisille ihmisille. Kun tila ottaa hetken haltuun Tiloja elämän parhaisiin hetkiin Meitä ympäröivä tila, sen visuaalinen ilme ja laadukkuus vaikuttavat viihtyvyyteemme sekä

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

Luotettavaa lämmitystekniikkaa

Luotettavaa lämmitystekniikkaa Uuteen kotiin Luotettavaa lämmitystekniikkaa SENERA Oy Yli 20 vuoden kokemus rakentamisesta Useita tuhansia tyytyväisiä maalämpöasiakkaita Uudisrakennusten maalämpöjärjestelmien erikoisosaaja SENERA:n

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-80 ja -120 ec ilmanvaihtokoneet Fair-80 ja -120 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI MYY VOHDENSAAREN KOULUKIINTEISTÖN Osoite: Vohdensaarentie 90 Kiinteistötunnus: 895 472 5 6 895 472 5 9 895 472 5 162 (määräala) Tontin pinta-ala: yhteensä n. 1.2 ha Rakennukset:

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 12 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 18.06.2012 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Vipelenpelto 10 55320 Rauha Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto Puurunko-lautaverhous

Lisätiedot

tarjosi tämän tulosteen - yhteistyössä Visual Computing Oy

tarjosi tämän tulosteen - yhteistyössä Visual Computing Oy 1 / 6 Laskijan tiedot Petri Jyrkkä PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot 34. LämpöHelmi-paritalo, Asunto B Helminauha 10 70840 Kuopio Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi

Lisätiedot

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta HEINÄVESI: Jätevesiä ja käymälän sijoittamista koskevat määräykset rantakaavoissa (TARKASTA AJANTASAISUUS RAKENNUSVALVONNASTA) EK / TP 2011 Kaava ja rakennusten etäisyydet Ruoppausta, rannan käsittelyä

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 6. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 6 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Meriharakantie 4 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

Arjen luksusta uusi koti Lauttasaaressa As. Oy Helsingin Julia Lauttasaari

Arjen luksusta uusi koti Lauttasaaressa As. Oy Helsingin Julia Lauttasaari Arjen luksusta uusi koti auttasaaressa As. Oy Helsingin Julia auttasaari Arjen luksusta uusi koti auttasaaressa On vain yksi auttasaari, aidosti merellinen kaupunginosa lähes Helsingin ytimessä. Meren

Lisätiedot

Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla.

Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Kaiken keellä Pielisjoen rannalle, Penttilänrantaan, rakennetaan As Oy Joensuun Poiju, johon valmistuu 25 korkealaatuista asuntoa. Veden läheisyys ja upeat näkymät

Lisätiedot

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS 1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu

Lisätiedot

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, Puustudio, Moderni puukaupunki hanke Diplomityön esittely 16.06.2008

Lisätiedot

Tilan kerroksen nimi Tyypin nimi Tilan numero Tilan nimi Mitattu ala. 0.kerros 0 Kokonaisala K 0 Kokonaisala 307,74

Tilan kerroksen nimi Tyypin nimi Tilan numero Tilan nimi Mitattu ala. 0.kerros 0 Kokonaisala K 0 Kokonaisala 307,74 Asuinkerrostalo 0.kerros 0 Kokonaisala K 0 Kokonaisala 307,74 0.kerros 0 Kokonaisala 1 4 H+K 100,85 0.kerros 12 Asuinhuone 1 OH 22,76 0.kerros 12 Asuinhuone 1 K 12,51 0.kerros 12 Asuinhuone 1 MH 12,62

Lisätiedot

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva

Lisätiedot

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7

Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Huonetilat ja lisätilat 1 / 7 Kohteen tiedot Nimi 11 - Lammi-Kivitalo Luna Katuosoite Rekoolikatu 13 Postiosoite 40200, Jyväskylä Sähköpostiosoite Puhelinnumero Rakennuskunta/maakunta Jyväskylä/Keski-Suomi

Lisätiedot

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Komposiittipuu KINDWOOD Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä moniin

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-80 ja -120 ec ilmanvaihtokoneet Fair-80 ja -120 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 11.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 11.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Pähkinälehdontie 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l AV IA move to a new level TOWER Uutta muotokieltä ja ekologista ajattelua edustava Avia Tower tarjoaa käyttäjilleen inspiroivan ja muunneltavan työympäristön. Avia Tower kohoaa Vantaalle Aviapoliksen liike-

Lisätiedot