JUANKOSKEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Tarkastuslautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JUANKOSKEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2011. 1. Tarkastuslautakunta"

Transkriptio

1 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuuston, kuntalain 71 :n ja kunnan tarkastussäännön 2 :n mukaisesti, valitsemina tarkastuslautakunnan inä ja varainä ovat vuonna 2011 toimineet seuraavat henkilöt: Jäsen Hartikainen Birgitta Heikkinen Kaija Pitkänen Heikki Rissanen Pentti, pj Tolvanen Pentti O. Vuorinen Sari, vpj Vara Hamari Sirpa Karhunen Pirkko Smura Jukka Suihkonen Pentti Tuominen Helvi Rissanen Taisto Lautakunnan sihteerinä on toiminut arkistonhoitaja Teija Vartiainen. Lisäksi kokouksiin on osallistunut kaupunginvaltuuston tilintarkastusyhteisöksi valitseman Oy Audiator Ab:n JHTT -tilintarkastaja Tapani Laitinen saakka ja siitä alkaen JHTT -tilintarkastaja Tuomo Pikkarainen. 2. Tarkastuslautakunnan toiminta Kuntalain 71 :n 2 momentin mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko kaupunginvaltuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Nykyaikaisen tarkastuskäsityksen mukaan lautakunnan on selvitettävä, miten toiminnassa on onnistuttu. Kuntalain 71.3 :n mukaan tarkastuslautakunnan on myös puututtava arviointikertomuksessa kunnan talouden tasapainottamiseen, jos talous tai taloutta koskevat suunnitelmat ovat alijäämäisiä. Tarkastuslautakunta on vuoden 2011 aikana antamassaan vuoden 2010 arviointikertomuksessa todennut, ettei talouden tasapainotusohjelman laatiminen ja toteuttaminen ole edenneet kuntalain edellyttämällä tavalla. Sittemmin ulkopuolisen asiantuntijan avustuksella on laadittu talouden tasapainopaketti.

2 Arviointia varten lautakunta on hyväksynyt nelivuotissuunnitelman vuosittaisine painopistealueineen ja tarkemman vuosisuunnitelman kutakin vuotta varten. Vuonna 2011 painopistealueina oli: - kaupungin asuntotoimi - sosiaalitoimi/asumispalvelut, laitoshoito - yhdyskuntasuunnittelu - kaupungin metsien hoito - nuorisotoimi, liikuntatoimi - liikenneväylät - talouden tasapainotusohjelman seuraaminen - hankinta-asiat Vuonna 2011 lautakunta on kokoontunut 7 kertaa ja kuullut kokousten yhteydessä johtavia luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita. Tarkastuslautakunta on tehnyt tutustumiskäynnin Juankosken terveysasemaan ja keskuskeittiöön. Lautakunnan et ovat seuranneet toimielinten päätöksentekoa heille toimitettujen pöytäkirjojen avulla. Lisäksi lautakunta on saanut selonteon tilintarkastajan suorittamista tarkastuksista. 3. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Tilikauden alijäämä muodostui n. 0,5 milj. euroa suuremmaksi kuin alkuperäisessä talousarviossa oli ennakoitu. Alijäämää muodostui euroa ja taseessa on tilivuoden jälkeen kattamatonta alijäämää n. 2,5 milj. euroa (483 euroa/as, vuotta aiemmin 313 euroa/asukas). Vuosikate oli euroa. Ilman euron suuruista harkinnanvaraista valtionavustusta vuosikate olisi ollut alijäämäinen euroa ja toiminnallinen tulos (verotulot + valtionosuudet - toimintakate) olisi ollut n. 1,8 milj. euroa alijäämäinen. Vuonna 2010 toiminnallinen tulos oli alijäämäinen 0,9 milj. euroa. Kunnan tuloveron tuotto kasvoi 1,3 milj. euroa edellisestä vuodesta. Veroprosentti oli kuluneena vuonna 21 ja edellisenä vuonna 20. Käyttötalouden toimintamenot ylittyivät useilla vastuualueilla. Suurimmat ylitykset olivat sosiaalipalveluissa ( euroa yli muutetun talousarvion) sekä terveystoimessa ( euroa). Sosiaali- ja terveystoimen menojen arvioinnissa tulee jatkossa pyrkiä aiempaa realistisempaan arviointiin. Lainamäärä vuoden lopussa oli 20,34 milj. euroa (3 955 euroa/as) kun se oli vuoden 2010 lopussa 22,3 milj. euroa (4.314 euroa/asukas). Tulorahoitus ei ole riittänyt investointeihin ja lainan lyhennyksiin. Kaupungin toiminnan ja investointien rahavirta on ollut vuosina 2010 ja 2011 negatiivinen. Tarkastuslautakunta on pyytänyt keskuskeittiön talous- ja toimintasuunnitelmaa, mutta sellaista ei ole toimitettu. Suunnitelmien laatiminen on ylipäätäänkin välttämätöntä, jotta toiminnan kehittäminen ja arviointi ovat mahdollisia, kun on vertailukohta Arvio talouden tasapainotuksen toteutumisesta Tarkastuslautakuntaa koskevan kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan tulee arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä ja realistisuutta. 2

3 3 Tarkastuslautakunta on arvioinut talouden tasapainotustoimenpiteitä ottaen huomioon kaupunginhallituksen asiasta antaman selonteon toimintakertomuksessa. Tarkastuslautakunta toteaa, että kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talouden tasapainottamispaketin. Kaupunginvaltuuston strateginen päämäärä on, että kaupungin talous on tasapainossa ja kertyneet alijäämät on katettu vuoteen 2016 mennessä. Tasapainottamisohjelman mukaan vuoden 2011 tilinpäätöksen olisi tullut olla 0, 3 milj. euroa ylijäämäinen, mutta alijäämää syntyi 0,8 milj. euroa. Tämä vaikeuttaa tasapainottamispaketin toteuttamista ja alijäämien kattamista asetetussa aikataulussa. Aiemmin päätetty talouden kuukausittainen seuraaminen puuttuu hallituksen pöytäkirjoista. Kaupungin talouden tunnuslukujen mukaiset raja-arvot Kaupungin peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63 a :ssä tarkoitetut rajaarvot alittuvat, jos kunnan tilinpäätöksen mukainen taseen kertynyt alijäämä asukasta kohti oli viimeisessä selvityksen käynnistämistä edeltäneessä hyväksytyssä tilinpäätöksessä vähintään euroa ja sitä edeltäneessä tilipäätöksessä vähintään 500 euroa. Juankosken osalta em. raja-arvot eivät ylity; v alijäämä oli 313 euroa/ asukas ja v alijäämä oli 484 euroa/asukas. Raja-arvot alittuvat myös, jos Valtioneuvoston antaman asetuksen 2 2 momentin mukaiset kaikki edellytykset täyttyvät: 1) kunnan vuosikate on ilman kuntien valtionosuuslain (1147/1996) 13 :n mukaan myönnettyä harkinnanvaraista rahoitusavustusta negatiivinen; 2) kunnan tuloveroveroprosentti on vähintään 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kaikkien kuntien painotettu keskimääräinen tuloveroveroprosentti; 3) asukasta kohti laskettu kunnan lainamäärä ylittää kaikkien kuntien keskimääräisen lainamäärän vähintään 50 prosentilla; 4) kunnan taseessa on kertynyttä alijäämää; 5) kunnan omavaraisuusaste on alle 50 prosenttia; sekä 6) kunnan suhteellinen velkaantuneisuus on vähintään 50 prosenttia. Juankosken kaupungin v ja 2011 tilinpäätöstilanteessa edellä mainitut raja-arvot täyttyvät kaikkien osatekijöiden suhteen. Juankosken kaupungin tunnusluvut vuosilta 2010 ja 2011 ja raja-arvot olivat: raja-arvot 2011 Vuosikate euroa/as negatiivinen Tuloveroprosentti ,67 *) Lainamäärä euroa/as **) Kertynyt alij. (1000 ) on alijäämää Omavaraisuusaste 39,0 39,4 alle 50 % Suht. velkaantuneisuus 75,2 68,0 vähintään 50 % *) Kaikkien kuntien painotettu keskimääräinen tuloveroprosentti vuonna 2011 oli 19,17. Vuonna 2010 oli keskimääräinen tuloveroprosentti 18,97 %.

4 **) Koko maan lainakanta oli 2085 euroa/asukas (ennakkotieto) + 50 % =3 128 euroa Jos rahoituksen riittävyyttä tai vakavaraisuutta kuvaavat kunnan talouden tunnusluvut ovat olennaisesti ja toistuvasti koko maan tunnuslukuja heikommat sekä ovat lisäksi kahtena vuonna peräkkäin alittaneet valtioneuvoston asetuksella säädetyt raja-arvot, niin tällöin syntyy velvoite, missä kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet turvata asukkailleen lainsäädännön edellyttämät palvelut sekä ryhtyä toimiin palvelujen edellytysten turvaamiseksi. Talouden suunnittelussa keskeinen laskelma on tuloslaskelman ohella rahoituslaskelma. Toteutuksessa on ollut viime vuosina suuria investointeja, joten rahoituslaskelman laatiminen tuleville vuosille osoittaa tulorahoituksen riittävyyden nettoinvestointeihin ja lainanlyhennyksiin sekä lainanottotarpeen. Lainanhoitokate on keskeinen tunnusluku arvioitaessa kaupungin lainanhoitokykyä tulevina vuosina. Lainanhoitokate vuodelta 2011 oli 0, Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Yleishallinto Kaupunki on toiminut aktiivisesti konkurssiin ajautuneen Stromsdal Oyj:n konkurssipesän kanssa jatkajan löytämiseksi toiminnalle. Uusi toimija aloitti toiminnan kuluneena vuonna. Uusien työpaikkojen syntymistä on pyritty edistämään mm. palkkaamalla elinkeinoasiamies. Tavoitteena ollut nettisivujen uusiminen toteutettiin. Tavoitteena oli myös, että netin käyttöä tiedottamisessa tehostetaan. Yleishallinnon menot ylittyivät euroa. Sosiaalitoimi Sosiaalipalvelujen nettomenot ovat kasvaneet vuoden 2010 tasosta (n euroa/asukas) euroon/asukas. Kasvua oli edelliseen vuoteen nähden 10,5 %. Sosiaalipalvelujen toimintamenot ylittivät tarkistetun talousarvion euroa. Muun sosiaalitoimen (toimeentulotuki, vammaispalvelut, lasten kotihoidon tuki ja omaishoidon tuki) pysyi lähes tarkistetussa talousarviossa. Toiminnalliset tavoitteet sosiaalitoimessa toteutuivat pääosin hyvin. Terveydenhuollon nettomenot ovat kasvaneet viime vuosina seuraavasti: Yhteensä Kasvu% Siitä erikois- Kasvu% 1000 sairaanhoito , , , , , , , , , , , , , , , ,0 4

5 Terveydenhuollon menot ylittivät talousarvion eurolla. Erikoissairaanhoidon osuus ylityksestä oli euroa. Perusterveydenhuollon menojen lisäys johtui mm. Juankosken terveysaseman vajaakäytöstä, vuodeosastopalvelujen korkeasta käytöstä ja kuntayhtymän purkamiseen liittyvistä kuluista. Sosiaali- ja terveystoimen osuus käyttötalouden menoista on n. 59 % (n. 22,5 milj. euroa). Sivistystoimi Koulutoimen nettomenot ylittivät talousarvion n eurolla (0,7 %). Taloudellisuustavoitteet eivät toteutuneet; yksikkökustannukset muodostuivat tavoitetta korkeammiksi: - peruskoulu euroa/oppilas; tavoite oli lukio euroa/oppilas; tavoite oli Perusopetuksen ja lukion yksikkökustannukset ovat nousseet oppilasmäärän laskiessa. Peruskoulussa menot/oppilas olivat edellisvuonna euroa ja lukiossa euroa/oppilas. Perusopetuksen kustannuksiin on vaikuttanut kaavilaisten oppilaiden osittainen siirtyminen Tuusniemelle. Yhtä oppilasta lukuun ottamatta kaikki 9. luokan oppilaat ovat hakeutuneet jatko-opintoihin, tavoite oli 100 %. Lukioon hakeutui 43 % ikäluokasta, tavoite oli 50 %. Valtuusto teki lähes kaikkien valtuutettujen allekirjoittaman aloitteen ammattikoulun aloittamisesta uudelleen. Toistaiseksi se ei ole johtanut konkreettiseen toimintaan. Sivistyslautakunnan alaisten toimintojen tavoitteet ovat toteutuneet lähes talousarvion mukaisesti. Perusopetuksen opetussuunnitelma uusittiin alkaen samoin kuin aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Lomautukset haittasivat toiminnan kehittämistä ja hanketoimintaa. Joukkoliikenteen toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet ja toimintamenot ovat ylittäneet talousarvion euroa. Määräraha ylitys johtui mm. talousarviossa arvioitua huomattavasti suuremmasta kysynnästä. Kansalaisopiston toiminta on ollut vähäisempää kuin talousarviossa on arvioitu. Opetustuntien määräksi oli talousarviossa arvioitu ja niitä toteutui Opetukseen osallistuneiden opiskelijoiden määrä oli kun tavoite oli opiskelijaa. Tekninen toimi Teknisen toimen toiminnalliset tavoitteet toteutuivat pääosin. Kaavoituksessa osayleiskaavatyö oli käynnissä samoin kuin Tikanniemen asemakaavan muutostyö. Muuruveden ja Juankosken asemakaavojen muutokset tulivat lainvoimaisiksi. Tavallista lumisempi ja kylmempi alkuvuosi aiheutti lisäkustannuksia kiinteistöjen puhtaanapidossa ja lämmityksessä. Teknisen toimen toiminnan toimintamenot ylittyivät eurolla. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tuloslaskelma osoittaa 7 %:n jäännöspääomakorvauksen ja poistojen jälkeen ylijäämää euroa. 5

6 6 4. Kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen toiminnan arviointi Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin menokehys on toteutunut arvioidulla tavalla. Toimintakertomukseen sisältyy selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä. Kaupunkikonsernin toiminnassa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Tytäryhtiöiden toiminnasta ja taloudesta raportoidaan osavuosikatsauksissa kaksi kertaa vuodessa. Tytäryhtiöille oli asetettu tavoite Vuokrien/vastikkeiden perintä on tehokasta ja tilojen vuokra-astetavoite on 100 %. Toimintakertomuksen mukaan käyttöasteet olivat: KOY Juankosken Virastotalo: tilojen käyttöaste ,00 %. Juankosken Vuokratalot Oy: tilojen käyttöaste ,05 % KOY Juankosken Lapinrinne: tilojen käyttöaste ,39 % Lapinrinteen käyttöastetta heikensi tavanomaisesta noin % käyttöasteesta Lapinharjun talon parvekekorjaustyön aiheuttama päiväkodin evakuointi. Vuokrien ja vastikkeiden perintätoimi: KOY Juankosken Virastotalo: vastikesaatavat ,52 eur Juankosken Vuokratalot Oy: vuokrasaatavat ,45 eur KOY Juankosken Lapinrinne: vuokrasaatavat ,65 eur Konsernin tuloslaskelma osoittaa alijäämää n. 0,8 milj. euroa. Vuosikate ei ole riittänyt poistojen kattamiseen. Konsernin rahoituslaskelma osoittaa, ettei konsernitasolla tulorahoitus ole riittänyt lainojen lyhennys- ja korkomenoihin; lainanhoitokate oli 0,87. Kate on kylläkin parantunut edellisvuoden 0,78:sta. Lainamäärä oli konsernitasolla euroa/asukas (v lainamäärä oli euroa/asukas). 5. Muut havainnot tarkastusvuoden ajalta Kaupungin asukasmäärä aleni 24 henkilöllä (v vähennys oli 104 henkilöä). Väestön väheneminen alentaa asukaslukuun perustuvia valtionosuustuloja ja verotuloja. Toisaalta väestön ikääntyminen lisää menopaineita terveydenhuollossa ja vanhustenhuollossa. Henkilöstökertomuksen mukaan sairauspoissaolojen määrä on vähentynyt edellisvuodesta. Henkilöstön eläkkeelle siirtyminen lisääntyy tulevina vuosina ja eläköitymisten myötä myös eläkevakuutusmaksuista aiheutuvat menot. Tuloveroprosenttiin kohdistuu edelleen suuria korotuspaineita, ellei palvelujen kustannusten kasvua saada pysäytetyksi. Erityistä huomiota tulee kiinnittää sellaisiin toimialoihin, joissa menot ovat kunnan taloudessa merkittäviä tai vertailukuntiin nähden korkeammat. Toiminnallisesti merkittävä muutos oli viime vuonna lomitustoimen siirtyminen Maaningan kunnan hoidettavaksi Merkittävä muutos on terveydenhuollon kuntayhtymän toiminnan loppuminen ja kaupungin terveydenhuollon siirtyminen alkaen Perusterveydenhuollon liikelaitos KYSTERIN hoidettavaksi.

7 Kaupunginvaltuuston takauspäätös Premium Board Finland Oy:n lainalle ei ole saanut lainvoimaa ja on käsiteltävänä Kuopion hallinto-oikeudessa. Premium Board Finland Oy:n takauksen määrä oli per Vision Hunters in selvityksessä, joka oli valtuuston kokouksen liitteenä 15, sanotaan mm. Konkurssiin menneellä kartonkitehtaalla oli lisäksi kaupungin rakentamasta tehdashallin osasta lunastussopimus. Hallin osa, jonka lunastamaton osuus on kirjanpidon mukaan ,- euroa, on siis kaupungin omaisuutta. Jos tehdas käynnistyy, sovitaan uuden yrittäjän kanssa hallin osan lunastamisesta tai vaihtamisesta muuhun pesän omaisuuteen, eikä kaupungille todennäköisesti muodostu tappiota. Kaupunginhallitus on lyönyt laimin asian hoitamisen ja asia on aihetta sopia tappioiden välttämiseksi. Esteellisenä toimiminen saattaa aiheuttaa päätösten syntymisen väärässä järjestyksessä, jos esteellisyyksiä ei ole kartoitettu etukäteen. Tarkastuslautakunta suosittelee huomion kiinnittämistä asiaan. 7 Juankoskella 24. päivänä toukokuuta 2012 Pentti Rissanen puheenjohtaja Birgitta Hartikainen Kaija Heikkinen Heikki Pitkänen Pentti O. Tolvanen Taisto Rissanen vara

Kriisikuntakriteeristö uudistuu

Kriisikuntakriteeristö uudistuu Kriisikuntakriteeristö uudistuu 25.10.2018 Sari Korento Kriisikuntakriteereiden uudistaminen VM:n asettaman työryhmän tehtävänä oli 1. arvioida kuntalain erityisen vaikean taloudellisen aseman määrittelyssä

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely (KuntaL 118 ) Kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

NAKKILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS

NAKKILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS nakkila. NAKKILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS 1. Tarkastuslautakunnan tehtävät, kokoonpano ja toimintamuodot Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisieltava valtuuston

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012

TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012 TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012 TULOSLASKELMAN TARKASTELU 1/7 2011 2010 Toimintatuotot 4.543.224 3.933.772 TA-toteutuma 108,32 % 104,8 % Muutos edell.vuodesta / % 609.453 / 15,5 % 639.183 / 19,4 % Toimintatuotot

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja 10 000 Toimintakate tilinpäätös 2014 /as. 9 000 8 868 8 000 7 000 6 000 5 000 7 411 7 328 6 739 6 259 6 327 6 461 5 839

Lisätiedot

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset

Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntalain taloutta ja tarkastusta koskevat muutosehdotukset Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Sari Korento kehittämispäällikkö Taloutta koskevat muutosehdotukset Talousarvio ja suunnitelma 111 Talousarviossa

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely

Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely Arviointimenettely vuosina 2007-2016 Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63 a :n (alussa Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017 6.6.2018 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2017, % (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-165) -0,2 % (-5) -0,7 %

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2013 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015 17.6.2016 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2015 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,4 % (-18) -0,6 % (-60) -0,9 % (-13)

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Someron kaupunginvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1. Kokoonpano Kuntalain 121.1 :n mukaan kunnanvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Hallintovaliokunta

Hallintovaliokunta Dnro 1829/03/2015 Hallintovaliokunta 21.10.2015 Kuntatalouden arviointi konsernitasolla Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, Kuntaliitto Helsinki 21.10.2015 Talousarvio ja suunnitelma 110 Valtuuston on vuoden

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 Kaupunginhallitus 233 08.05.2017 Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016 2763/00.01.02/2017 KHALL 08.05.2017 233 Yleistä Vuonna 2016 Uudenkaupungin yrityssektorin positiivinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 2/ (8) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Muonion kunta Esityslista/ 2/ (8) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen Muonion kunta Esityslista/ 2/2014 1 (8) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ti klo 16.00 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Timo Liikavainio varajäsen Pentti Reponiemi

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014. 1. Tarkastuslautakunta

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014. 1. Tarkastuslautakunta M Ä N T T Ä - V I L P P U L A N K A U P UN K I MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINHALLITUS Tarkastuslautakunta Saap. t 3 / L 20 1 5 Dnro x.015 20 K v a 1 t. 1 20 L 5 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään. Kaupunginhallitus 115 31.03.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 50/04.047/2016 KH 31.03.2016 115 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2016 Kokousaika: 13.4.2016 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO:

KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO: KIHNIÖN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKER- TOMUS SISÄLLYSLUETTELO: TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTA... 2 Kokoonpano... 2 Tehtävät ja toiminnan tarkoitus... 2 Yhteys tilintarkastajaan... 3 Toimintamuodot...

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

ULVILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2006 ARVIOINTIKERTOMUS

ULVILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2006 ARVIOINTIKERTOMUS ULVILAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2006 ARVIOINTIKERTOMUS 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1. Kokoonpano Ulvilan kaupungin tarkastuslautakuntaan kuuluvat tällä hetkellä puheenjohtaja Pentti Tuomola varalla Minna

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v. 2016 Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Maakunnan - toimintatuotot 376,3 milj., kasvoivat 1,1 % edellisvuodesta - verotulot 883,5 milj. euroa, vähenivät

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Manner-Suomen kuntakonsernien, kuntien ja kuntayhtymien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2018

Manner-Suomen kuntakonsernien, kuntien ja kuntayhtymien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2018 7.6.2019 Muistio Manner-Suomen kuntakonsernien, kuntien ja kuntayhtymien ennakolliset tilinpa a to kset vuonna 2018 7.6.2019 Valtiovarainministeriö Puh 0295 16001 (vaihde) Snellmaninkatu 1 A, Faksi 09

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot