Hei ryhmän FYS15S opiskelija,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hei ryhmän FYS15S opiskelija,"

Transkriptio

1 Hei ryhmän FYS15S opiskelija, onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa opiskelemaan fysioterapeutti (AMK) tutkintoa Lahden ammattikorkeakouluun! Syksyn uudet opiskelijat (fysioterapia ja sosiaaliala) aloittavat opiskelun tiistaina , hoitotyön opiskelijat jo päivää aikaisemmin. Fysioterapeuttiopiskelijoiden ilmoittautuminen opiskelijaksi tapahtuu kello välillä koulumme ala-aulassa. Ilmoittautumisen jälkeen ohjelma jatkuu klo LAMKO:n opiskelijatuutoreiden ohjaamana liikuntasalissa. Klo auditoriossa kuulette campusemäntää, ravintolapalveluista, opintotoimistosta ja tietopalveluista jne. Tuutorin eli allekirjoittaneen kanssa jatkatte kello Tutustumme toisiimme, Lahden ammattikorkeakoulun ja sosiaali- ja terveysalan toimintaan, palveluihin ja opiskelutapoihin. Ensimmäinen opiskelupäivä päättyy noin klo 15 Yksi opintopiste on laskennallisesti opiskelijalle 27 tuntia työtä. Tästä noin tuntia on lähiopetusta ja loput sinun tulee aikatauluttaa tästä tuntimäärästä itsenäisesti, liittyen annettuihin tehtäviin tai esimerkiksi tenttiin valmistautumiseen. Opiskelu ammattikorkeakoulussa vaatii aikaa ja paneutumista opiskeltaviin asioihin, joten varaathan siihen aikaa omassa arjessasi. Oppikursseihin liittyviltä lähitunneilla tulee olla läsnä 80%:sti. Poissaolot on mahdollisuus korvata seuraavan toteutuksen lähitunneilla ja näin ollen korvaavia tehtäviä ei laadita. Harjoitteluviikkojen aikana opiskelu on kokopäiväistä. Lähituntien määrä vaihtelee riippuen opintojaksoista, jotkin opintojaksot saatetaan toteuttaa lähes täysin verkko-opintoina.

2 Opinto-opas on saatavilla netin kautta. Osoite on Opinto-oppaasta näet koko opiskeluajan opinnot ja miten ne ajoittuvat eri lukuvuosille. Lukujärjestykset löytyvät osoitteesta Ryhmänne tunnus on 08FYS15S, löydätte ryhmänne aikataulun myös hakutoiminnolla kirjoittaen ainoastaan FYS15S. Ryhmänne aikataulu päivittyy kesän aikana. Käymme tätä läpi myös ensimmäisinä päivinä, mutta jo kesän aikana voitte tutustua aikatauluihin. Jokaisen oma aikataulu muodostuu siitä mihin opintojaksoihin opiskelija osallistuu. Ilmoittautuminen opintojaksoille tapahtuu opintojen alkaessa. Tasokoe Ammattikorkeakoulun aloittava opiskelija tekee tasokokeen opintojen alussa englannin ja ruotsin kielessä, ellei opiskelija ole ylioppilaskirjoituksissa saanut kyseisissä kielissä arvosanaa M, E tai L. Kielten tasokoe pidetään Hoitajankadun auditoriossa. Tasokokeissa pitää olla oma päätelaite mukana akku täynnä, koska latausjohtoja varten ei ole paikkoja. Kaikki jotka eivät läpäise tasokoetta, osallistuvat kielten valmentaviin opintoihin. Ylioppilaskirjoituksissa arvosanan M, E tai L kirjoittaneet menevät suoraan kyseisten kielten varsinaisille kursseille. Opiskelussa tarvittavat välineet Oman laitteen käyttöön opinnoissa kannustetaan, koska LAMKissa opinnot toteutetaan joustavasti digitaalisuutta hyödyntäen; oppimisprosessissa ja sisällöissä hyödynnetään sähköisiä työskentely-ympäristöjä ja e-aineistoja. Opintojesi aikana tulet tarvitsemaan oman päätelaitteen, mutta ammattitason kallis tietokone ei ole vaatimus. Ennen opintojen alkua ei ole suositeltavaa ostaa uutta laitetta. Alakohtaiset laitesuositukset tarkentuvat alkusyksyn aikana, ja opintojen alkaessa saat ohjeistusta minkälainen laite on riittävä opiskeluun. Lukuvuoden aikana voit varautua työväline-/oppikirjakustannuksiin. Muuta huomioitavaa Oman opiskelusi aloitusta voit helpottaa valmistautumalla opiskeluun etukäteen. Tässä materiaalia, johon kannattaa tutustua ennen opintojen aloittamista.

3 Itseopiskelumateriaali itsenäiseen lähtötason parantamiseen ruotsin ja englannin kielissä. Opiskelijan ABC Opiskelijan työkalut Tutkintosääntö pdf Opiskelijakunta LAMKOn tervehdys Muita hyödyllisiä linkkejä Lahdessa opiskelijoiden vuokra-asuntoja välittää Oppilastalo Oy KELA Opintotuki Aikuiskoulutustuki Kirjeen lopusta löydät myös tuki- ja liikuntaelimistön anatomiaan liittyvän tehtävän ja opetussuunnitelmatehtävän sekä kahden kirjan tiedot, jotka sinun olisi syytä hankkia. Lämpimästi tervetuloa ja iloisiin näkemisiin, Eija Viitala tuutoropettaja

4 Oppimisympäristöt Fysioterapiakoulutuksessa Opiskelijana kehität osaamistasi ratkot aitoja työelämän haasteita soveltamalla teoriaa käytäntöön toimimalla vuorovaikutuksessa asiantuntijoiden kanssa arvioit omaa oppimistasi yhdessä vertaisopiskelijoiden, opettajan ja asiantuntijoiden kanssa monipuolisesti opit jatkuvasti kehittämään osaamistasi muuttuvan työelämän tarpeiden mukaisesti ja ennakoiden tulevia muutoksia harjaannut toimimaan ja kehittämään yrittäjämäisesti osaamistasi työharjoittelussa sekä kotimaisissa että kansainvälisissä hankkeissa OPISKELIJAOSUUSKUNTA POLKU Toisen opiskeluvuoden alusta lähtien Opiskelijaryhmä tuottaa hyvinvointipalveluita asiakasprojekteissa opettajavalmentajan ohjauksessa Opiskelija tekee oman henkilökohtaisen oppimissuunnitelman. Opiskelijat tilaavat opettajilta asiantuntijaluentoja, tietopajoja tai taitopajoja projekteihinsa liittyen ja opiskelevat opetussuunnitelman mukaisesti. Vaihtoehtoiset oppimisympäristöt TYÖELÄMÄLÄHEISEN OPPIMISEN POLKU Toisen opiskeluvuoden alusta lähtien Opettaja laatii lukujärjestyksen ja sopii oppimisprojektit asiakkaiden sekä opiskelijoiden kanssa. Opiskelija tekee oman henkilökohtaisen oppimissuunnitelman. Opintokokonaisuuksiin liittyy asiakastilanteita, joissa harjoitellaan teorian soveltamista käytäntöön. Asiantuntijaluennoilla, tieto ja taitopajoissa, tenteissä ja

5 HANKITTAVA MATERIAALI ENNEN OPISKELUN ALKUA: Suositellaan itselle ostettavaksi: 1. Mylläri Jaana Ihmiskehon anatomia opiskelukirja Sanoma Pro Oy 2014 (uusin painos, myös vuoden 2008 painos käy) 2. ICF-taskukirja :toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus Jokin seuraavista kirjoista on hyvä olla käytettävissä : - Leppäluoto J., Kettunen R., Rintamäki H., Vakkuri O., Vierimaa H. Lätti S. 2013, Anatomia ja fysiologia. Rakenteesta toimintaan. Helsinki: SanomaPro - Nienstedt W., Hänninen O., Arstila A., Björkqvist S-E Ihmisen fysiologia ja anatomia. 2009/. Helsinki : WSOY - Sand O., Sjaastad O., Haug E. Bjålie J, Toverud K Ihmisen fysiologia ja anatomia. Helsinki: SanomaPro Tehtävä 1. Tutustu fysioterapian koulutusohjelman opinto-oppaaseen. Minkä nimisiä opintojaksoja opetussuunnitelmassa on 1. vuodelle ja syksylle 2015? Millaisia asioita opiskellaan ensimmäisenä syksynä ja millaista osaamista sinulla tulisi olla Jouluun mennessä? Mitkä opintokokonaisuudet koko opetussuunnitelmassa vaikuttavat sinusta mielenkiintoisimmilta? Millaisia kysymyksiä, ehkä hämmennyksen, kummastuksen tai ihastuksen aiheita sinulle heräsi tutustuessasi opetussuunnitelmaan? Kirjoita edellä mainituista teemoista kirjallinen yhteenveto nimelläsi varustettuna ja tuo se tulostettuna ensimmäisen opiskeluviikon tuutortunnille ke 2.9. Tehtävä 2. Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia Harjoittele latinalaiset termit s. 12 Sijainnin ja suunnan ilmaiseminen (Mylläri Jaana: Ihmiskehon anatomia opiskelukirja)

6 Onneksi olkoon! Me sosterkan tutorit toivotamme sinut tervetulleeksi opiskelemaan Lahden Ammattikorkeakouluun! Meidän opiskelijatutoreiden tehtävä on olla apunasi varsinkin opiskelujesi alkutaipaleella. Olemme heti ensimmäisestä koulupäivästä alkaen kertomassa mikä on mikäkin luokka, ryhmäyttämässä ryhmäänne, järjestämässä tapahtumia, esittelemässä kaupunkia ja opettamassa käyttämään koulun tietojärjestelmiä. Helpoiten meidät tutorit tunnistat mustista tutorpaidoista. Meille voit tulla aina juttelemaan, vaikka näkisit meidät kaupungilla, koulussa, ilman tutorpaitaa tai tutorpaita päällä! Perinteitä kunnioittaen järjestämme perinteisen fuksipiknikin perjantaina Ohjelmassa on tuolloin pieniä rasteja pienissä ryhmissä, ja tutustumista erityisesti opiskelijalle tärkeisiin paikkoihin Lahdessa. Kierroksen jälkeen tutustumme toisiimme rennolla fiiliksellä. Merkkaa päivä jo kalenteriin valmiiksi. Opiskelujen aloituksen kohokohta on Lahden opiskelijoiden yksi suurimmista vuosittaisista tapahtumista, LAMKOn fuksiaiset jotka järjestetään keskiviikkona Tuolloin kaikki LAMKOn uudet opiskelijat ottavat toisistaan mittaa vaativien tehtävien avulla. Sosterkkalaiset ovat voittaneet fuksiaiset jo neljänä vuotena peräkkäin, joten haaste on heitetty! Olemme avanneet kaikille uusille LAMKin sosiaali ja terveysalan opiskelijoille Facebook ryhmän jossa annamme tiedotusta ja jaamme tapahtumia. Siellä voi myös esittää kysymyksiä toisille aloittaville opiskeijoille tai tutoreille. Ryhmästä löytyy myös tutoreiden yhteystietoja. Ryhmän löydät nimellä Sosterkan fuksit syksy Muista liittyä ryhmään samantien! Muista myös tilata opiskelijakortti jo ennen opiskelujen alkua. Opiskelijakortin voi tällöin noutaa heti LAMKOn toimistolta kun opinnot alkavat. Voit tilata kortin heti, et tarvitse siihen opiskelijanumeroasi. Lisätietoja opiskelijakortista ja muustakin löydät LAMKOn sivuilta osoitteesta Aurinkoista kesää ja syksyllä nähdään! Terveisin, Sosterkan tutorit

Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija,

Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija, Hei Sinä ryhmän FYS15K opiskelija, Tervetuloa opiskelemaan fysioterapeutti (AMK) tutkintoa Lahden ammattikorkeakouluun ja Onnea opiskelupaikan johdosta! Kevään uudet opiskelijat (fysioterapia ja sosiaaliala)

Lisätiedot

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan tiistaina 12.1.2016 klo 9.30-10 Hoitajankadun alaaulassa.

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan tiistaina 12.1.2016 klo 9.30-10 Hoitajankadun alaaulassa. 1 Marraskuu 2015 FYSIOTERAPEUTTI (AMK) monimuotototeutus, ryhmä 08FYS16M Tervetuloa opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalalle! Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan tiistaina 12.1.2016 klo 9.30-10

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan fysioterapia (AMK) -opinnot Lahden ammattikorkeakoulussa.

Tervetuloa aloittamaan fysioterapia (AMK) -opinnot Lahden ammattikorkeakoulussa. 1 Heinäkuu 2016 FYSIOTERAPEUTTI AMK (päivätoteutus) Hyvä opiskelija Tervetuloa aloittamaan fysioterapia (AMK) -opinnot Lahden ammattikorkeakoulussa. Opinnot alkavat torstaina 1.9.2016 klo 9.00. Osoite:

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja (AMK)- tutkintoon johtavaan koulutukseen.

Tervetuloa opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja (AMK)- tutkintoon johtavaan koulutukseen. 10.6.2015 Hyvä hoitotyön koulutusohjelmaan valittu opiskelija Tervetuloa opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun sairaanhoitaja (AMK)- tutkintoon johtavaan koulutukseen. Uudet opiskelijat aloittavat opiskelunsa

Lisätiedot

Itseopiskelumateriaali itsenäiseen lähtötason parantamiseen ruotsin ja englannin kielissä.

Itseopiskelumateriaali itsenäiseen lähtötason parantamiseen ruotsin ja englannin kielissä. 1 Marraskuu 2015 SOSIONOMI (AMK) päivätoteutus, ryhmä 08SPLN16 Tervetuloa opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalalle! Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan tiistaina 12.1.2016 klo 9.00 10.00 Hoitajankadun

Lisätiedot

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun alaaulassa.

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun alaaulassa. 1 Marraskuu 2015 SAIRAANHOITAJA (AMK) päivätoteutus, ryhmä 08SH16K Tervetuloa opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalalle! Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun

Lisätiedot

Mistä ajankohtaisesta aihealueesta olet kiinnostunut? Miten perustelet ajankohtaiseksi ajattelemasi aiheen? Miksi kyseinen aihe on tärkeä?

Mistä ajankohtaisesta aihealueesta olet kiinnostunut? Miten perustelet ajankohtaiseksi ajattelemasi aiheen? Miksi kyseinen aihe on tärkeä? Heinäkuu 2015 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali ja terveysalan ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot STKJ15 OPINTOJEN ALOITUSTEHTÄVÄ: OPINNÄYTETYÖPROSESSIN ALOITUS Hyvä uusi ylemmän AMK tutkinnon opiskelija,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, 08YSOS15

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, 08YSOS15 1 Heinäkuu 2015 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, 08YSOS15 Onnittelumme valinnasta! Opiskelu käynnistyy kaikkien Lahden ammattikorkeakoulun ylempää AMK tutkintoa

Lisätiedot

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun alaaulassa.

Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun alaaulassa. 1 Marraskuu 2015 SAIRAANHOITAJA (AMK) monimuotototeutus, ryhmä 08SH16M Tervetuloa opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalalle! Opintojen aloitus Opintoihin ilmoittaudutaan maanantaina 11.1.2016 klo 11-12 Hoitajankadun

Lisätiedot

Tradenomi (AMK), mediatuotanto

Tradenomi (AMK), mediatuotanto Tradenomi (AMK), mediatuotanto Tervetuloa opiskelemaan Turun ammattikorkeakouluun! Lue tästä tarkemmat ohjeet oman ryhmäsi aloitukseen ja opintoihin valmistautumiseen. Opintojen aloitus Aloitusaika: ke

Lisätiedot

Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS17, päiväopetus

Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS17, päiväopetus Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS17, päiväopetus Olet lämpimästi tervetullut myyntityön koulutuksen polkuopintoihin! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja aikatauluja opintojen aloitukseen. Tutustuthan

Lisätiedot

Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu

Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu Onnittelut saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan mainonnan suunnittelun polkuopintoja! Tässä infokirjeessä on tietoja, ohjeita ja

Lisätiedot

Tradenomi, Myyntityön koulutus,

Tradenomi, Myyntityön koulutus, Tradenomi, Myyntityön koulutus, PMYYNS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan myyntityötä Turun AMK:ssa! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja

Lisätiedot

Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS17,

Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS17, Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS17, päiväopetus Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Liiketoiminnan Logistiikan Tradenomikoulutuksen polkuopintoihin! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS18, päiväopetus

Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS18, päiväopetus Tradenomi (AMK), Liiketoiminnan Logistiikka, PLILOS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Liiketoiminnan Logistiikan Tradenomikoulutukseen.

Lisätiedot

Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, PTIVIS18, päiväopetus

Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, PTIVIS18, päiväopetus Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, PTIVIS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutukseen!

Lisätiedot

viestintätekniikka, PTIVIS18,

viestintätekniikka, PTIVIS18, Insinööri (AMK), Tieto- ja viestintätekniikka, PTIVIS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutukseen!

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN

Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Tiedote 23.6.2009 TERVETULOA AIKUISOPISKELIJAKSI HOITOTYÖN KOULUTUSOHJELMAAN Sinut on hyväksytty aikuisopiskelijaksi Metropolia -ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmaan suorittamaan sairaanhoitaja

Lisätiedot

Medianomi (AMK), journalismi, PMEDIS18, päiväopetus

Medianomi (AMK), journalismi, PMEDIS18, päiväopetus Medianomi (AMK), journalismi, PMEDIS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Mediaalan journalismin erikoistumisalalle! Tässä dokumentissa on

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Rakennusmestari (AMK), rakennusalan. työnjohdon koulutus, PRAKMS18,

Rakennusmestari (AMK), rakennusalan. työnjohdon koulutus, PRAKMS18, Rakennusmestari (AMK), rakennusalan työnjohdon koulutus, PRAKMS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan rakennusmestarikoulutukseen, josta myös

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

luokkaan B114 jako. Nimenhuuto. Vertaistutorit

luokkaan B114 jako. Nimenhuuto. Vertaistutorit ORIENTAATIOVIIKON OHJELMA TIKO /2012 ZZPP0300 Oppiminen ja ammatillinen kasvu (3 op, 81 tuntia) orientaatioviikon osuus 27-30.8.2012 Opettajatutoreina: Timo Bister ja Tommi Tuikka Vertaistutoreina: Jussi

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON!

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON! TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON! TUUTORIT Henna Hämäläinen Outi Ekebom henna-leena.hamalainen@student.uwasa.fi Sairaanhoitaja AMK Sosiaali- ja terveyshallintotieteen aineopinnot Itä-Suomen yliopistossa

Lisätiedot

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille.

Opetussuunnitelman rakenteesta opiskelija näkee opintojen sijoittumisen eri lukuvuosille. 1 OPETUSSUUNNITELMAN KÄYTTÖOHJE 1. Miksi opiskelijan tulee tutustua jo heti opintojen alussa koulutusohjelmansa sisältöön ja rakenteeseen? Opiskelijan tulee ymmärtää koulutusohjelmansa rakenne ja sen merkitys

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK-tutuksi opintojakso (2op) ma 20.- pe 24.3.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Muutokset mahdollisia) Ma 20.3. klo

Lisätiedot

Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu, PMEDIS17, päiväopetus

Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu, PMEDIS17, päiväopetus Medianomi (AMK), mainonnan suunnittelu, PMEDIS17, päiväopetus Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Media-alan mainonnan suunnittelun polkuopintoihin! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja aikatauluja

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE

ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE 1 (5) ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE Opintojen toteutuksille tulee ilmoittautua SoleOPSissa niiden ilmoittautumisaikana joko HOPSilta tai toteutussuunnitelmalta. Ilmoittautumisajat - syksyn opinnoille 15.4.

Lisätiedot

Terveysalojen englannin ja ruotsin opinnot ammattikorkeakouluissa Mirja Järvinen, Metropolia

Terveysalojen englannin ja ruotsin opinnot ammattikorkeakouluissa Mirja Järvinen, Metropolia Terveysalojen englannin ja ruotsin opinnot ammattikorkeakouluissa 2011 Mirja Järvinen, Metropolia Kyselyt 2008 ja 2010 Kaikkia koulutusaloja koskeva kysely kielten opintopistemääristä 2008 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Päivi Kuosmanen

Koulutuskeskus Salpaus Päivi Kuosmanen Koulutuskeskus Salpaus 7.3.2019 Päivi Kuosmanen MOTARI-opinnot Opiskellessasi Salpauksen perustutkintoa voit samaan aikaan suorittaa ammattikorkeakouluopintoja LAMKissa MOTARI-opintoina. MOTARI-opinnot

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

Insinööri (YAMK), tekniikka, YTEKNS18, monimuoto-opetus

Insinööri (YAMK), tekniikka, YTEKNS18, monimuoto-opetus Insinööri (YAMK), tekniikka, YTEKNS18, monimuoto-opetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Tekniikan koulutukseen! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja

Lisätiedot

Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke

Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke www.tuas.fi Motto: Tavoitteena oppiminen Oppimisen voi saavuttaa keinolla millä hyvänsä.

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Historiaa Lahdessa Lahdessa toteutettu aiemmin työvoimakoulutuksena kaksi maahanmuuttajien amk-opintoihin

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA: HELSINKI UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA: HELSINKI UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA: HELSINKI UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO TERVETULOA OPISKELIJAKSI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN TUTKINTO-OHJELMAAN Uusien opiskelijoiden perehdytysjakso järjestetään

Lisätiedot

Insinööri (AMK), Rakennus- ja. yhdyskuntatekniikka, PRAKIS18,

Insinööri (AMK), Rakennus- ja. yhdyskuntatekniikka, PRAKIS18, Insinööri (AMK), Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, PRAKIS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Rakennusja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutukseen!

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka: Helsinki. UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO torstaina 7.1. ja perjantaina

Tieto- ja viestintätekniikka: Helsinki. UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO torstaina 7.1. ja perjantaina Tieto- ja viestintätekniikka: Helsinki UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO torstaina 7.1. ja perjantaina 8.1.2016 Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Olet saanut opiskelupaikan

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

Kasarmin kampus, D-rakennus, 2.krs aula

Kasarmin kampus, D-rakennus, 2.krs aula Maanantai 25.8.2014 Teemat: Tutustuminen Mikkelin ammattikorkeakouluun, liiketalouden koulutusohjelmaan, Kasarmin kampukseen ja ryhmäläisiin 10:00 11:30 A, B, C Ilmoittautuminen, opiskelun aloitusta tukevan

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007 Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007 Turun ammattikorkeakoulun opiskelija! Kyselyyn vastaamalla olet mukana kehittämässä opetusta ja mielekästä oppimisympäristöä. Kysely on anonyymi, joten

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYS 1. VUOSI METSÄEKONOMIA JA MARKKINOINTI LUKUJÄRJESTYKSET LUKUVUODELLE , MEM-FUKSIEN 1. OPINTOVUOSI

LUKUJÄRJESTYS 1. VUOSI METSÄEKONOMIA JA MARKKINOINTI LUKUJÄRJESTYKSET LUKUVUODELLE , MEM-FUKSIEN 1. OPINTOVUOSI LUKUJÄRJESTYKSET LUKUVUODELLE 2012-2013, MEM-FUKSIEN 1. OPINTOVUOSI Lukujärjestykseen on kirjattu sekä pakollisia että ensimmäiselle vuodelle suositeltuja opintojaksoja metsäekonomian ja markkinoinnin

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka Helsingin toimipisteessä aloittavat (Bulevardi 31) UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO to 20.8.2015 - pe 21.8.

Tieto- ja viestintätekniikka Helsingin toimipisteessä aloittavat (Bulevardi 31) UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO to 20.8.2015 - pe 21.8. Tieto- ja viestintätekniikka Helsingin toimipisteessä aloittavat (Bulevardi 31) UUSIEN OPISKELIJOIDEN PEREHDYTYSJAKSO to 20.8.2015 - pe 21.8.2015 TERVETULOA OPISKELIJAKSI TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN TUTKINTO-OHJELMAAN

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

Lataa Ihmiskehon anatomiaa - Jaana Mylläri. Lataa

Lataa Ihmiskehon anatomiaa - Jaana Mylläri. Lataa Lataa Ihmiskehon anatomiaa - Jaana Mylläri Lataa Kirjailija: Jaana Mylläri ISBN: 9789510282182 Sivumäärä: 204 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.83 Mb Seikkaperäisesti ihmisen tuki- ja liikuntaelimistön

Lisätiedot

LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2

LUT Highway. Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot mennessä. Elokuu 2018 LUT Highway 2 Avoimen yliopiston väyläopintojen mukaiset opinnot 31.5.2019 mennessä 2 väyläohjelma Ohjelmassa aloittaa opiskelijoita Kauppatiede 39 Tuotantotalous 26 Tietotekniikka 14 Energiatekniikka 3 Ympäristötekniikka

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?

Lisätiedot

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu

Avoin a mmattikorkeakoulu ammattikorkeakoulu 3.9.2010 / sh Avoin ammattikorkeakoulu Lähellä Sinua Avoin ammattikorkeakoulu k k Sinulle, joka suunnittelet hakeutuvasi ammattikorkeakouluopintoihin haluat jouduttaa opintojasi ja suorittaa opintoja etukäteen

Lisätiedot

Avoin AMK. Tervetuloa. avoimen AMK:n polkuopintoihin!

Avoin AMK. Tervetuloa. avoimen AMK:n polkuopintoihin! Tervetuloa avoimen AMK:n polkuopintoihin! 1 3 7 8 11 POLKUOPISKELUN idea HENKILÖKOHTAINEN opiskelusuunnitelma ARVOSANAT POLKUOPISKELU tiiviisti MIKÄ ON AVOIN AMK? 3 Polkuopiskelun idea 3 Polulla opiskelu

Lisätiedot

1 (2) 24.11.2015. Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen!

1 (2) 24.11.2015. Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen! 1 (2) 24.11.2015 Tervetuloa tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen! Tervetuloa opiskelijaksi Haaga-Helia ammattikorkeakouluun Pasilan toimipisteen tietojenkäsittelyn koulutusohjelmaan opiskelemaan liiketalouden

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Olet saanut opiskelupaikan Tietotekniikan koulutusohjelmasta: nuorten koulutus, insinööri (AMK), Bulevardi 31, Helsinki Toivotamme sinulle onnea

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa

Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Annamaija Id-Korhonen Lahti University of Applied Sciences Lahden tiedepäivä 12.11.2013 tulevaisuuden palvelut 2020 Sosiaali-

Lisätiedot

Kuvataiteilija (AMK), PKUVAS18, päiväopetus

Kuvataiteilija (AMK), PKUVAS18, päiväopetus Kuvataiteilija (AMK), PKUVAS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Kuvataiteen koulutukseen! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja aikatauluja

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe 13.4.2018 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Pienet muutokset mahdollisia) Ma 9.4.

Lisätiedot

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat 30.08.2018 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Amanuenssi Elina Alho Opiskelun suunnittelu käytännössä

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Fysioterapian, hoitotyön ja sosiaalialan koulutusohjelmat Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Opinto-opas

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus OPINTO-OPAS 2007 2008

Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus OPINTO-OPAS 2007 2008 OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Fysioterapian, Hoitotyön ja Sosiaalialan koulutusohjelmat Opistoasteen tutkinnon pohjalta AMK-tutkintoon johtava koulutus

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Välittämisen ilmapiiri (VIP) toiminta osana opiskelijoiden hyvinvointia

Välittämisen ilmapiiri (VIP) toiminta osana opiskelijoiden hyvinvointia Välittämisen ilmapiiri (VIP) toiminta osana opiskelijoiden hyvinvointia INSSI foorumi 17.3.2010 Joni Ranta Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Tausta ja tavoitteet Suomessa tapahtuneet traagiset ampumatapaukset

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU

LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU Kieli- ja viestintätieteiden laitos Englannin kieli JYU. Since 1863. 4.9.2018 1 Opintojen työmäärä 1 op vastaa n. 27 tunnin työpanosta, johon sisältyvät sekä kontaktiopetuksen

Lisätiedot

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys

Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys Sosiaalialan polkuopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa Sisällys TERVETULOA AVOIMEN AMK:N POLKUOPINTOIHIN!... 2 Mikä on avoin AMK?... 2 Polkuopiskelun idea... 2 Sosiaalialan polulla opiskelu... 3 Polkuopinnoissa

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE

TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE TenttiWilho 2.0 UUSINTA- JA KOROTUSTENTTIJÄRJESTELMÄ OPISKELIJAN OHJE Virve Peltoniemi TAMK, 17.02.2012, Versio 2.0 (muokattu ohjeesta: Laurea-ammattikorkeakoulu/Jori Komulainen) 1 Yleistä 1.1 Uusintatenttikelpoisuus

Lisätiedot

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Radiografian ja sädehoidon koulutusohjelma: Röntgenhoitaja Röntgenhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta

Lisätiedot

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi.

#DIGI. Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGI Haastaa meidät kyseenalaistamaan olemassa olevat toimintatavat ja luomaan ne uudelleen, entistä toimivammiksi ja joustavammiksi. #DIGIKYVYKKYYS Opiskelijan kyky toimia sujuvasti digitalisoituvissa

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena

Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena Itä-Suomen yliopisto opiskelijan yliopisto Opinto- ja opetuspalvelut (OPI) opintojen tukena Johdatus akateemisiin opintoihin 3.9.2012 Kuopion kampus Opinto- ja opetusjohtaja Tuula Heide Opiskelijapalvelun

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Avoin AMK orientaatioinfo Maarit Korva

Avoin AMK orientaatioinfo Maarit Korva Avoin AMK orientaatioinfo 27.8.2019 Maarit Korva Avoimen AMK:n opinnot Opetussuunnitelman mukaisia opintoja: samat tavoitteet, sisällöt ja vaatimukset kuin tutkinto-opiskelijoillakin Opinnot voi hyväksilukea

Lisätiedot

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento

OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA. Opintoihin orientoitumisen luento OPINTOJEN SUUNNITTELU OSANA OPINTOPOLKUA Opintoihin orientoitumisen luento 27.8.2014 Odotukset opiskelulle Keskustele pienessä ryhmässä: Mitä odotat tulevilta luokanopettajaopinnoiltasi? Millaisia taitoja

Lisätiedot

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea FUAS Kielet ja viestintä Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea 2 Mikä on FUAS? Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laureaammattikorkeakoulun muodostama

Lisätiedot

KOVS-vuosisuunnittelun INFO

KOVS-vuosisuunnittelun INFO KOVS-vuosisuunnittelun INFO Kevät 2018 Elina Ratalahti Outi Hynninen JYU. Since 1863. 9.2.2018 1 Taustaa Opintotietojärjestelmien ohjausryhmä on tehnyt päätöksen KOVS-opintotietojärjestelmän käyttöönoton

Lisätiedot

ympäristötekniikka, PEYTES18,

ympäristötekniikka, PEYTES18, Insinööri (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka, PEYTES18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Energia- ja ympäristötekniikan insinöörikoulutukseen!

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Jyväskylän yliopisto KOKKOLAN YLIOPISTOKESKUS CHYDENIUS Avoin yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kaikille avointa opetusta iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta opetus vastaa yliopiston opetussuunnitelmia opiskelu on sivutoimista opiskelu on maksullista opiskelutavoissa

Lisätiedot