Valaisinten valiosarja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valaisinten valiosarja"

Transkriptio

1 Sense of equipment

2 Valaisinten valiosarja On oikeastaan mahdotonta ymmärtää Led Lenser -valaisinten innovatiivisia ominaisuuksia ennen kuin niitä kokeilee itse. Edelläkävijyys ei ole pelkästään teknistä, sillä lukuisat Led Lenserit ovat saaneet arvostettuja muotoilupalkintoja. [ tuotteen koko kuvassa 1:1] P5R ladattava 99 Odotus on vihdoin ohi. Uusi edistyksellinen valaisin monipuolisilla toiminnoilla. Verkkovirta/USB-laturi. Lisävarusteena autolaturi. Mukana tulee tyylikäs salkku. P Pienemmätkin Led Lenserit jaksavat yllättää valovoimallaan. Vuonna 2009 if Product Design Award -palkinnon napanneessa valaisimessa on Blue Moon -tarkennus. P P2-valaisimen sisarmallissa on suurempi valaisinpää, jonka avulla saavutetaan laajempi valaisualue. Mallissa muun muassa valokeilan pikasäätö. 2

3 Led Lenser -valaisimilla on kahden vuoden runkotakuu! P4 Tarkan ammattilaisen valonlähde paikkoihin joihin ei tavallisella lampulla pääse. Kiinnitä valaisin vaikka työtakkiin kätevä erilaisissa tarkastus- ja huoltotöissä. P Kompakti ja kirkas valaisin, jonka valon lähteenä on Cree led -teknologia. Toimii yhdellä AA-paristolla. Nopeasti säädettävä valokeila P6 44 Tyylikästä ja muotoilupalkittua valaisinta käytät myös yhdellä kädellä. Valokeilan pikasäätö. Pimeä pakenee tämän Led Lenserin kirkkaan valkoisen valokeilan tieltä. P Ammattilaisen tai retkeilijän Led Lenser. Tämän mallin lumenit pitävät huolen siitä, ettei kirkkaus lopu kesken. Valokeilan pikasäätö. Mukana varustevyöhön sopiva kotelo. Lisävarusteina merkkivalokartio 10, asekiinnike ja painekatkaisija 15 3

4 P Led Lenser -malliston järeämpi edustaja, josta löytyy kokoa, tehoa ja tyylikkyyttä. Valaisimessa on säädettävä valoteho ja valokeilan pikasäätö. V 2 Cree 44 Vanha tuttu Led Lenser päivitettynä mallina. Tehokas Cree led. Pyöräilijälle lisävarusteena saatavana polkupyöräpidike. David 19 ladattava 69 Maineikas Led Lenser ladattavana. Cree led pitää huolen siitä, että valotehoa riittää. Lisävarusteena autolaturi 15. Hokus Focus 49 Testimenestyjä Cree ledillä varustettuna. Uuden tekniikan ansiosta aiempaa tehokkaampi. Mukana nylonkotelo ja rannelenkki. D14 rogman Sukeltajien kirkas suosikki. Valaisin on vesitiivis 60 metrin syvyyteen

5 X21 Mahtivalaisin sekä ominaisuuksiltaan että valoteholtaan tästä Led Lenseristä irtoaa jopa 950 lumenia! Valaise laaja alue tai kokeile tarkkaa etsinvaloa. 349 computer light V8 USB-virtalähteellä Tuttu Led Lenser! Lataa se USB-portista V8 valokartiolla Merkinantoon tai ohjaukseen. Valaisimen lataat auton tupakansytyttimestä. V Avaimenperävalaisinten klassikko. Kiinnitä avaimenperään ja sinulla on aina kirkas valo mukanasi. Polkupyöräpidike Pyöräilijälle sekä maastoon että asfaltille. Sopii P7- ja Hokus Focus sekä V 2 Cree -valaisimiin

6 H7 ladattava Huippuotsavalaisimen ladattava versio. Voit säätää niin valotehoa, valaisukulmaa kuin valokeilaakin. Kätevä autolaturi lisävarusteena H7 Laadukkaan otsavalaisimen ominaisuudet sopivat niin ammattilaisten kuin harrastajien käyttöön. Säädä valotehoa, valaisukulmaa ja valokeilaa. Kirkas valaisin antaa lisäturvaa vauhdikkaaseen menoon. 39 ead Fire Revolution Otsavalaisin, jonka himmennintä säädät portaattomasti. Käyttömahdollisuuksia lisää säädettävä valaisukulma, mukana vyökotelo. 6

7 LED LENSER -VALAISIMIEN TEKNISET TIEDOT Paristot/akut Valon määrä (lumen)* Paino Pituus P2 1 kpl AAA g 96 mm P3 1 kpl AAA g 94,5 mm P4 2 kpl AAA g 140 mm P5 1 kpl AA g 115 mm P5R 1 kpl AA Li Ion 3,7 V g 117,5 mm P6 2 kpl AA g 167,7 mm P7 4 kpl AAA g 133 mm P14 4 kpl AA ,5 g 205 mm X21 4 kpl D g 395 mm Hokus Focus 3 kpl AAA g 130 mm David 19 1 kpl Li-ion g 132 mm V 2 3 kpl AAA g 112 mm Head Fire Revolution 3 kpl AAA g - H7 3 kpl AAA g - H7R 3 kpl AAANiMH 1,2 V g - V9 4 kpl AG g 51,5 mm Frogman 4 kpl AA g 160 mm *voi vaihdella +/- 15 % riippuen käytettävistä paristoista Led-lyhty 39 Kestävän lyhdyn sisälle kätkeytyy suurteholed. Turvallinen ja roiskevesitiivis. Lyhty toimii neljällä AA-paristolla Suola & Pippurisirotin Näyttävää designia keittiöön. Kokeile kattauksen tyylikkäänä yksityiskohtana. 7

8 Ansaittua arvostusta Miten ansaita ammattilaisten ja harrastajien arvostus? Täytyy valmistaa laadukkaita, kestäviä ja kekseliäitä tuotteita. Aivan, kuten Leatherman on tehnyt. Pieniä kooltaan, suuria ominaisuuksiltaan Leathermanin näppärät uutuusmallit tarjoavat laadukkaita ominaisuuksia avaimenperäkoossa. Alkuperäisistä Leatherman-monitoimityökaluista löydät testattua laatua ja ne kulkevat mukanasi kaikkialle! Style 5 Style CS Aidon Leathermanin tunnistat myös siitä, että malliston pieninkin monitoimityökalu kestää kovaa käyttöä ja tarjoaa runsaasti ominaisuuksia. Style on kaikkien aikojen pienin Leatherman se kulkee mukanasi kaikkialle! Monitoimityökalujen minikokoinen uutuus tarjoaa modernit ominaisuudet. Ripusta reppuun, vyölenkkiin tai avaimenperään. Skeletoolin pikkuveli on näppärä apuri hankalissa paikoissa. quirt PS4 9 Squirt on uudistunut! Helposti avattavia laadukkaita ominaisuuksia pienessä koossa. Pihdit ja sakset samassa pikkuapurissa. Aktiivisen seikkailijan ja harrastajan perusvaruste

9 Wave Leatherman-malli, jonka tuntee jokainen. Laadukkaat ominaisuudet ovat tehneet Wavesta jo usean sukupolven suosikin! PIECE Nyt myös mustana! PIECE 8 PIECE 9 PIECE Charge TTI Ehdokas Leatherman-monitoimityökalujen eliittiin. Viimeistellyt ominaisuudet ja ulkonäkö. Titaanikahvojen ansiosta silti kevyt käyttää ja kuljettaa. Charge AL Järeät pihdit ja 16 muuta laadukasta työkalua. Vaikka tämä Leatherman sopiikin erityisen kovaan käyttöön, tyylikkyydestäkään ei ole tingitty! Charge ALX Erikoisvahvistettu teräs varmistaa kestävyyden kovimmissakin haasteissa. Ammattilaisen varma valinta. Viimeinen silaus saadaan mustilla alumiinikahvoilla. MUT UTILITY Ammattikäyttö tai vaativat harrastukset sujuvat huoletta, kun taskussa tai vyöllä on turvallinen ja luotettava monitoimityökalu. MUT Utility -mallissa on esimerkiksi 154CM-teräksestä valmistetut ja erikoisvahvistetut sivuleikkurit, vaijerileikkuri, saha, vasara, ja leikkuukoukku. Mukana myös työkalu kiikaritähtäimen säätöön sekä vyökotelo PIECE MUT EOD Ammatti- ja harrastustyökalujen raskasta sarjaa! Uutuus Leatherman laadukkailla ominaisuuksilla varustettuna. Ominaisuuksia: mm. nallipihdit, nallipuikko, saha, vasara, patruunapesän puhdistuspuikko ja 154CM-teräksestä valmistetut ja erikoisvahvistetut sivuleikkurit PIECE

10 PIECE Blast 89 Zytel-kahvoista saat hyvän otteen. Viilaaminen, leikkaaminen ja sahaaminen on kätevää pitkillä terillä. Fuse Kevyessä Fusessa on monitoimityökalujen tarpeellisimmat ominaisuudet Kick Löydät tästä Leathermanista samat vahvat pihdit kuin isommistakin monitoimityökaluista PIECE 13 Super Tool 300 Ammattimiesten arvostaman Super Toolin viritetyin versio. 19 työkalua yhdessä monitoimityökalussa valmiina kovimpiin haasteisiin! Super Toolissa on Leathermanien vahvimmat pihdit. 10 Surge 144 Jämäkkyyttä työskentelyyn niin harrastuksissa kuin erilaisissa töissä. Vahvat pihdit tarjoavat enemmän puristustehoa. Surgen sovittimeen käyvät kaikki T-karalliset vakioterät. Crunch 134 Leathermanin monipuolisuus yllättää. Tämä monitoimityökalu on varustettu lukkopihdeillä. Erikoisominaisuutena neljännestuuman kokoisten kärkien sovitin. LISÄVARUSTEET Micra Valmistajalle tyypillistä laatua pienessä koossa! Mahtuu melkein minne vaan värilliset 45 Bit Kit -vaihtokärkisarja Laajenna monitoimityökalusi ominaisuuksia vaihtokärkisarjalla. 21 kaksipäistä kärkeä = 42 erilaista työkalua. Sopii Chargeissa, Surgessa, Wavessa ja Skeletooleissa olevaan kiinteään adapteriin sekä Coreen, Blastiin, Fuseen, Kickiin ja Juice-sarjaan lisävarusteena saatavaan adapteriin Jatkovarsi vaihtokärjille dapteri Sopii Blastiin, Fuseen, Kickiin sekä Juice- ja Skeletool-sarjaan. Mukana viisi kaksipäistä vaihtokärkeä. 15

11 Skeletool nylonkotelossa Näyttävää muotoilua hittityökalussa. Kattava ja kevyt retkeilijän tai ammattilaisen luottoväline. 7 2 PIECE Skeletool CX nylonkotelossa Aito ja maineikas Leatherman, jonka saat kätevästi mukaan kaikkialle missä liikutkin. 7 2 PIECE Freestyle Kun taskussa on pätevillä ominaisuuksilla varustettu monitoimityökalu, harrastaminen on helppoa. 69 Freestyle CX 5 5 Freestylen tuunattu versio on varustettu 154CM-teräksestä valmistetulla veitsenterällä. 99 Juice C2 nahkakotelossa Näppäriä ominaisuuksia löytyy nimensä mukaisesti. Työkalut korkinavaajasta pihteihin Juice CS4 15 nahkakotelossa Sinisessä Juice CS4 -monitoimityökalussa on perustyökalujen lisäksi saha ja sakset!

12 Löytyykö sinulta jo Leathermanin taittoveitsi? c33 Mustakahvainen taittoveitsi täynnä tyyliä ja ominaisuuksia. Terä 420-sarjan ruostumatonta terästä. Karabiinihakanen vyöhön tai repun lenkkiin kiinnittämistä varten käy myös pullon avaamiseen e55b Pelkistetty taittoveitsi kestävillä ominaisuuksilla. Helposti vapautettava veitsen terä on 154CM-terästä. Karabiinihakanen/pullonavaaja Kotelot Laadukas työkalu kannattaa suojata. Tyylikkäässä kotelossa Leatherman-työkalu kulkee kätevästi mukanasi Nahkakotelo Kickille, Fuselle, Blastille ja Crunchille Premium-kotelo Chargelle, Wavelle, Surgelle ja Super Toolille Nylonkotelo Chargelle, Wavelle, Surgelle ja Super Toolille Nylonkotelo yleismalli Vyökotelo Molle MINAISUUDET TEKNISET TIEDOT Nallipihdit Lukkopihdit Kärkipihdit Sivuleikkuri Veitsi Sahateräinen veitsi Kaikki terät lukkiutuvat Viila Timanttiviila Pullonavaaja Tölkinavaaja Ruuvimeisseli Ristipäämeisseli Sakset Mitta Korkkiruuvi Leikkuukoukku Saha Johdonkuorija Liitinpuristin Naskali Vaijerileikkurit Pinsetit Kynsiviila/puhdistin Ripustuslenkki Kiinteä adapteri Adapteri lisävarusteena Irrotettava vyöklipsi Vaihtokärkisarja Pituus/cm (suljettuna) Skeletool Skeletool CX Freestyle 8,8 128 Freestyle CX 8,8 128 Style 6 23 Style CS 7,6 41 Juice C Juice CS Squirt PS4 2 5,5 57 Wave Charge TTi Charge AL Charge ALX Blast Fuse Kick Super Tool ,4 286 Surge Crunch Micra 2 6,3 50 MUT Utility 12,7 318 MUT EOD 12,7 318 Paino/g 12

13 Näillä sytyttää! Zippo on tunnettu sytytinvalmistaja, jonka tuotteet ovat kestäviä ja muotoilultaan ajattomia. Zipot toimivat varmasti siellä missä niiden pitääkin. Zippo-sytytin alkaen 27 Varma sytytin, joka kestää kovaa käyttöä. Voimakas liekki palaa tuulessakin. Roiskevesitiivis. Liekki palaa itsekseen sytyttämisen jälkeen. 25 vuoden takuu. Zippo BLU alkaen 74 BLU-sarjan sytyttimet palavat puhtaasti ja hajuttomasti sinisellä liekillä. Iso kaasusäiliö, 2-vaiheinen sytytys yhdellä kädellä. BLU-sarjaan kuuluu useita ajattomia malleja. Mini MPL Näppärälle sytyttimelle on aina kysyntää. Sytyttää varmasti niin kynttilät, ulkotulet, lyhdyt, grillin, takan kuin saunan pesänkin Zippo-kädenlämmitin Leatherman-Zippo Aito Zippo näyttävällä Leatherman-kuvituksella Zippo-kotelo Sytytin kannattaa suojata tyylikkäällä kotelolla. Tyylikkäät Zippo-kellot Taattua Zippo-laatua digitaalisessa kellossa. ABS-kuoret, tausta ruostumatonta terästä, paristo CR Zippo-kello tyylitietoisen ranteeseen. ABSkuoret, tausta ruostumatonta terästä, paristo CR2025. Kylmissä olosuhteissa lämpimät kädet ovat avainasemassa laadukkaassa työskentelyssä. Zippo-kädenlämmitin toimii bensalla. Lämmittimen mukana tulee pussi, jonka voit laittaa vaikka käsineen sisään. Lämmitysaikaa säädät bensan täyttömäärällä. Turvallinen käyttää ei liekkiä. 13

14 Vastaa haasteeseen Erittäin haastavissa ympäristöissä esimerkiksi pelastusalalla luotettava valaisin on välttämätön. Underwater Kinetics -tuotteet ovat kotoisin Yhdysvalloista, jossa niitä on valmistettu jo yli 30 vuoden ajan. 4AA 38 Palo- ja sammutustehtävissä lähes standardiapuväline, joka on ATEX-hyväksytty. Valaisimeen saat lisävarusteena kiinnitysklipsin, merkkivalokartion, valaisinpään ja kypäräpidikkeet. katkaisijalla 26 Pen Light 24 Kynävalaisin kierrettävällä tai painonappikatkaisimella. Valonappi on fosforoitu, joten löydät sen pimeässäkin. SL3 eled 69 Taattua UK-laatua nyt näppäränä led-valaisimena. Näyttävästi muotoiltu valaisin kestää käytössä. Vizion I Laadukas vedenpitävä otsavalaisin, joka siirtää palaessa lämmön paristoihin käyttöaika pitenee esimerkiksi kylmissä olosuhteissa. Teho ja valokiila säädettävissä. Super Q eled 144 Sukellukseen suunniteltu ladattava valaisin laadukkailla ominaisuuksilla. Vesitiivis aina 150 metriin asti. AquaSun eled 420 Valaisimen 825 lumenia pitää huolen siitä, että veden alla ei valo lopu kesken. Pysyy helposti mukana. K-VALAISIMIEN TEKNISET TIEDOT Teho (lumen) Käyttöaika Polttimo Paristot/akut Vesitiiviys 4AA CPO eled 75 Led-valaisin sopii kaikkiin UK:n kypäräpidikkeisiin. Valaisimen perässä on kätevä painonappikatkaisin. 4AA h Xenon 4 kpl AA 3 m 2AAA Pen Light ,5 h Xenon 2 kpl AAA 150 m SL3 eled h suurteholed 3 kpl C-paristo 150 m 4AA CPO eled h Led 4 kpl AA 3 m Super Q eled h suurteholed Lithium-ion akku 150 m AquaSun eled h 2 kpl suurteholed NiCad akkupaketti 150 m Vizion I 42/19 5/12 h Led 3 kpl AAA 10 m UK Kinetics Cases Tällä laukkusarjalla suojaat niin tavarasi kuin ammattivälineistösi. Laadukkaat laukut on valmistettu kestämään muun muassa 900 kilon kuormituksen ja kahden metrin pudotuksen betonille. Iskun-, tärinän- ja naarmunkestävä pinta Silikonitiiviste veden, kosteuden, pölyn ja ilman varalta Ruostumaton Sähköä johtamaton ja kolhiutumaton metaliton rakenne Käyttölämpötila C Otsoni- ja UV-säteilysuojattu Paineentasausventtiili alkaen 38 AUKKUJEN SISÄMITAT Leveys Korkeus Syvyys mm 75 mm 150 mm mm 90 mm 150 mm mm 135 mm 150 mm mm 140 mm 250 mm mm 165 mm 250 mm mm 130 mm 320 mm mm 175 mm 320 mm mm 215 mm 330 mm mm 215 mm 455 mm mm 215 mm 455 mm 14

15 Magfire-sytytin Karuissa maastoissa liikkuvan turva asteinen kipinä syttyy kovissakin olosuhteissa, jopa 62 asteen pakkasessa. Ei hapetu, katkea, vety tai ime rasvaa Leikkaavaa laatua naapurista Ensimmäinen Fällkniven-malli kehitettiin alunperin Ruotsin ilmavoimille. Jokaisella veitsellä on viiden vuoden takuu koskien mahdollisia materiaalitai valmistusvirheitä. Mallien korroosion- ja kosteudenkesto-ominaisuudet on testattu yliopistoyhteistyössä. H1 H1-mallin ergonominen kahva on päällystetty kratonilla saat varman otteen! 100 mm 210 mm terän vahvuus 5,0 mm, paino 180 g 209 WM1 Kokoluokkansa parhaimpia ja moderneimpia veitsiä maailmassa. Terä on ruostumatonta erikoisterästä. Veitsessä turvallinen Thermorunkahva, josta saat miellyttävän otteen. 71 mm 172 mm terän vahvuus 3,5 mm, paino 70 g 124 F1 Malli on testattu Ruotsin Lapin karuissa olosuhteissa. Huippumuotoilu, luistamaton kahva ja teräsrakenne, joka kestää. Varmuutta vaativiin tehtäviin! PHK Korkealaatuinen metsästysveitsi vaativalle käyttäjälle. Terä laminoitua pulveriterästä. Thermorun-kahva DC3 Hiomakivi, josta löytyy sekä keraaminen että timanttinen puoli. Voit unohtaa voiteluaineen, pelkkä hiomakivi riittää. Helppo puhdistaa. 97 mm 210 mm terän vahvuus 4,5 mm, paino 150 g 174 xx mm xxx mm terän vahvuus x mm, paino x g

16 Anna yksilöllinen lahja Sopivat lahjat on helppo valita Nordic Trailin kattavasta valikoimasta. Usein eniten iloa tarjoavat lahjat, joista on aidosti hyötyä. Meiltä löydät arvolahjoja sekä laadukkaita työvälineitä eri käyttötarkoituksiin. Laadukkailla ominaisuuksilla varustettu lahja on apuna arjessa, ammatissa ja vapaa-ajalla. Kun antamasi lahja kestää vuodesta toiseen, sen saaja muistaa antajankin pitkän aikaa. Saat kaikkiin tuotteisiimme upean nimi- tai logomerkkauksen. Yksilöllinen lahja on huomionosoitus saajaa kohtaan! Maahantuonti: Nordic Trail PL 2227, Rovaniemi puh , fax Sähköposti: Katso lähin jälleenmyyjäsi osoitteesta: AVALON / PUNAMUSTA 2010

VALAISEMISEN KÄSITE. Modulaarinen rakenne. Valaisinta on helppo huoltaa ja puhdistaa. Roiskevesitiivis.

VALAISEMISEN KÄSITE. Modulaarinen rakenne. Valaisinta on helppo huoltaa ja puhdistaa. Roiskevesitiivis. 2011 VALAISEMISEN KÄSITE Jokainen Led Lenser -valaisin ylittää korkeat saksalaiset laatustandardit. Koko mallisto määritteleekin uudelleen valotehon ja kestävyyden käsitteet. Valaisimilla on 2 vuoden runkotakuu.

Lisätiedot

ROHKEASTI PIMEÄÄN. www.ledlenser.fi XEO 19R

ROHKEASTI PIMEÄÄN. www.ledlenser.fi XEO 19R www.nordictrail.fi ROHKEASTI PIMEÄÄN XEO 19R Pimeys ei ole enää este eikä edes hidaste. Led Lenserin kanssa liikut silloin, kun haluat. Ota ylivoimaisin valonlähde käyttöösi ja valaise tiesi kohti uusia

Lisätiedot

TUOTTEET AMMATTILAISKÄYTTÖÖN

TUOTTEET AMMATTILAISKÄYTTÖÖN TUOTTEET AMMATTILAISKÄYTTÖÖN Vaativaan Valaisuun AMMATTILAISKÄYTTÖÖN SUUNNITELTU i-sarja = ladattava Tunnettu laadustaan ja käytännöllisyydestään Moninkertaisesti palkitut Ledlenservalaisimet edustavat

Lisätiedot

LEATHERMAN PHOTON MAGFIRE FÄLLKNIVEN PARAT ZIPPO

LEATHERMAN PHOTON MAGFIRE FÄLLKNIVEN PARAT ZIPPO LEATHERMAN PHOTON MAGFIRE FÄLLKNIVEN UK PARAT ZIPPO TITAANIT valmiina taistoon Leatherman kulkee kehityksen kärjessä Meillä on ilo esitellä uudistunut Leatherman-mallisto, joka todistaa jälleen kerran

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

OTSALAMPUT JA KYLMÄVALOLÄHTEET

OTSALAMPUT JA KYLMÄVALOLÄHTEET Osuusmyllynkatu 7, 33700 TAMPERE p. 03 3647 215 fax 03 3647 815 otoplug@otoplug.fi www.otoplug.fi ESITE 2016 OTSALAMPUT JA KYLMÄVALOLÄHTEET Kiitämme mielenkiinnosta tuotteitamme kohtaan ja tarjoamme tuotteita

Lisätiedot

LED LEnSER * H14. 13h**

LED LEnSER * H14. 13h** LED LEnSER * H14 210 210m* 13h** ** Keskimääräinen alhaisimman tason valaisuaika 1 lumenin valovirtaan asti. LED LEnSER * H14R 220 210m* 25h** päälle täysin ladatuilla akuilla. Kyse on keskimääräisistä

Lisätiedot

Toimistovalaisimet FI

Toimistovalaisimet FI Toimistovalaisimet FI PRANA+sarja LED LATTIA JA RIPUSTUSVALAISIMET PRANA+sarjan ylävalo liikuteltava VALAISINPÄÄ SUORA VALO HIGHTECHTUNNISTIN KIRKKAUS TILANNEOHJAUS TUNABLE WHITE TOIMINTO VALON VÄRIN mukautukseen

Lisätiedot

OTA PEILISTÄSI KAIKKI HYÖTY IRTI

OTA PEILISTÄSI KAIKKI HYÖTY IRTI LIGHT FOR YOUR LIF OT PILISTÄSI KIKKI HYÖTY IRTI Mitä teet kylpyhuoneessa Meikkaaminen, parranajo, hampaidenpesu tai hiusten harjaaminen ovat vain osa päivittäisistä toimista, joita teet kylpyhuoneen peilin

Lisätiedot

Tunnelmaa turvallisesti

Tunnelmaa turvallisesti Tunnelmaa turvallisesti Taigalyhty on ihanteellinen tapa luoda tunnelmaa elävällä tulella - turvallisesti ja siististi. Liekki käyttää hajutonta ja savutonta mineraaliöljyä. Säiliö palaa noin 40 h ja tuli

Lisätiedot

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0 MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 BPD-0 Tuotekoodi: 4933443500 Kompakti iskuporakone, vain 198 mm pitkä tekee siitä ideaalin ahtaissa tiloissa työskentelyyn Joustava akkujärjestelmä: Työkalu käy kaikkien Milwaukee

Lisätiedot

Wave juustoveitsisetti

Wave juustoveitsisetti JOULUKUVASTO 2013 2 Story Of Cheese Tammesta ja harjatusta teräksestä valmistettu setti, jossa on juustoveitsi, haarukkaotin sekä viinipullonavaaja. Pakattu kirjan muotoiseen lahjalaatikkoon, jonka kanteen

Lisätiedot

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN!

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! ULVILAN KAIHDIN OY TIEDOTUSLEHTI KESÄ 2016 www.ulvilankaihdin.fi AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! SÄLEKAIHTIMET

Lisätiedot

INSET / INSTAR TREND 75

INSET / INSTAR TREND 75 INSET / INSTAR TREND Roiskevesitiiviit Instar ja Inset- sarjat täyttävät uuden EN- standardin IP44- määräykset halogeenivalaisimien asennuksesta kosteisiin tiloihin. Valittavissa Instar 12V tai Inset 230V

Lisätiedot

Onni*elemme Sinua LEDX otsalampun valinnasta!

Onni*elemme Sinua LEDX otsalampun valinnasta! Kaa 1 700 Suomi Onni*elemme Sinua LEDX otsalampun valinnasta! Lamppu on suunniteltu antamaan loistavan valotehon, olemaan eri3äin kevyt ja monikäy3öinen. Huom! Lampun valo on eri3äin voimakas, älä katso

Lisätiedot

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa.

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. KEITTIÖ- MEKANISMIT Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. AVENTOS NOSTOMEKANISMIT Erityisesti yläkaapistojen avaamista helpottamaan suunniteltu AVENTOS-nostomekanismijärjestelmä yhdistää turvallisuuden

Lisätiedot

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä.

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä. Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta.

TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta. TUOTEKUVASTO Laatua ja toimivuutta. Lumi- ja ulkotyövälineet 2013 1 Lumikolat Mikko Lumikola LUK-80 Mikko on markkinoiden ainoa lumikola, jossa huulilevyn päädyt nousevat ylös ja estävät kuupan reunan

Lisätiedot

TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016

TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016 TUOTELUETTELO 2016 Gjerstad Oy on vuodesta 1977 toiminut Suomalainen maarakennuskoneiden työlaitevalmistaja. Tuotteemme tunnetaan kestävyydestään ja korkeasta laadustaan kaikkialla ammattilaisten

Lisätiedot

Käsivalaisimet. Käsikammella sekä erillisellä verkkolaturilla tai USB-johdolla ladattava LED-käsivalaisin

Käsivalaisimet. Käsikammella sekä erillisellä verkkolaturilla tai USB-johdolla ladattava LED-käsivalaisin Tuotekuvasto 3.5.2012 Preparator Oy www.preparator.fi Käsivalaisimet Freeplay Mini Sherpa Käsikammella sekä erillisellä verkkolaturilla tai USB-johdolla ladattava LED-käsivalaisin Freeplay Mini Sherpa

Lisätiedot

IDO Showerama -suihkukaapit UUTUUS. IDO Showerama 8-5. Tuotteet Suihkut 93. Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design

IDO Showerama -suihkukaapit UUTUUS. IDO Showerama 8-5. Tuotteet Suihkut 93. Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design Tuotteet Suihkut 93 IDO Showerama -suihkukaapit IDO Showerama 8-5 Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design IDO Showerama -suihkukaappi sai uuden, modernin ilmeen ja koko joukon uusia ominaisuuksia.

Lisätiedot

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,

Lisätiedot

Tunable White. Henkilökohtainen valaistus

Tunable White. Henkilökohtainen valaistus Tunable White Henkilökohtainen valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valaistus joka keskittyy tarpeisiisi Valo vaikuttaa siihen mitä tunnemme ja miten toimimme. Valolla on myös suuri vaikutus tunteisiimme

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2015 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

WILTON KÄSITYÖKALUT 2009/2010

WILTON KÄSITYÖKALUT 2009/2010 WILTON KÄSITYÖKALUT 2009/2010 ASENTAJAN Työkalusalkku (90-osainen) Valikoidut WILTON laatukäsityökalut lujassa alumiinirunkoisessa salkussa kiinnitettyinä 4:ään eri välilevyyn Toimituksen sisältö Välilevyt

Lisätiedot

IKEA 365+ GNISTRA. IKEA_365_GNISTRA_FY13_FI.indd

IKEA 365+ GNISTRA. IKEA_365_GNISTRA_FY13_FI.indd IKEA 365+ GNISTRA IKEA_365_GNISTRA_FY13_FI.indd 1 24.8.2012 18.01 IKEA 365+ GNISTRA -veitset on suunniteltu arkikäyttöön. Hyvin suunniteltujen yksityiskohtien ja korkean laatunsa ansiosta sarjan veitset

Lisätiedot

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 03 [ 065 ] HEINE laryngoskoopit Classic+ Macintosh Classic+ Miller Classic+ WIS Classic+ Paed Modular+ Macintosh Modular+ Miller FlexTip+

Lisätiedot

Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen

Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen 3. Helmikuu ta2012 Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen voima! Puutarhan hoito ja siivous on nyt helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Uusi Ryobisähkötyökalujen valikoima sisältää pensasleikkureita

Lisätiedot

RAM Nordic AB. Kiinnitysratkaisu.

RAM Nordic AB. Kiinnitysratkaisu. RAM Nordic AB Kiinnitysratkaisu GPS / Matkapuhelin GPS RAM kiinnikkeet soveltuu useimpiin ajoneuvoihin, joissa GPS:ää käytetään. RAM joustaa iskujen ja tärinän vaimentamiseksi. Se on oikea valinta, kun

Lisätiedot

Kirami Oy Vapaa-ajan elämyksiä

Kirami Oy Vapaa-ajan elämyksiä - 1 - Kirami Oy Vapaa-ajan elämyksiä Geyser kuumakylpyaltaat sopivat niin matkailukeskukseen, kotipihaan kuin mökillekin. Nauti ulkona kylpemisen ilosta kesät talvet, säällä kuin säällä. Valmistamme ja

Lisätiedot

77. Ulkovalaisimet. Fax: (09) 855 34 340. Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377. Seinälyhdyt liiketunnistimin... s.

77. Ulkovalaisimet. Fax: (09) 855 34 340. Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377. Seinälyhdyt liiketunnistimin... s. 77. Ulkovalaisimet Seinälyhdyt, Veräjälyhdyt, Julkisivuvalaisimet... s. 362-377 Seinälyhdyt liiketunnistimin... s. 378-379 Pylväslyhdyt... s. 380-383 Fax: (09) 855 34 340 361 SEINÄ-/ VERÄJÄLYHDYT JULKISIVUVALAISIMET

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC

KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC KÄYTTÖOHJE LED-KATTOVALAISIN ROUNDDISC KÄYTTÖKOHTEET: Suunniteltu asennettavaksi sisätiloihin. Asunnot Toimistot Liikehuoneistot Koulut Hotellit Sairaalat TEKNISET TIEDOT LYHYESTI Käyttöjännite: AC 220-240

Lisätiedot

UUTUUS!!! Thonic. tarkastusluukut pikakiinnityksellä

UUTUUS!!! Thonic. tarkastusluukut pikakiinnityksellä UUTUUS!!! Thonic tarkastusluukut pikakiinnityksellä Tuoteluettelo 2016/2017 Thonic tarkastusluukut innovatiivisella pikakiinnityksellä Lektar Oy:n maahantuomat Thonic-tarkastusluukut tuovat uutta ilmettä

Lisätiedot

Ocean. Aquatec. Aquatec Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean Dual Vip ja Ocean E-Vip

Ocean. Aquatec. Aquatec Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean Dual Vip ja Ocean E-Vip Aquatec Ocean Täyttää IEC 60601-2-52 vaatimukset TÜV hyväksytty Aquatec Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean Dual Vip ja Ocean E-Vip Aquatec Ocean suihku- ja wc-tuolisarjastä löydät laadukkaat

Lisätiedot

Puhdistusratkaisut ammattilaisille

Puhdistusratkaisut ammattilaisille Puhdistusratkaisut ammattilaisille Kärcher tuotteet 2010 Juhlavuoden kampanjatarjoukset voimassa 31.12.2010 asti Hinnat alv 0 % Painepesurit Työpaine: 30-150 bar Maks. paine: 180 bar Vesimäärä: 230-500

Lisätiedot

Kuvatelineet. Roll-Up ja Banner Stand kuvatelineet

Kuvatelineet. Roll-Up ja Banner Stand kuvatelineet Kuvatelineet Roll-Up ja Banner Stand kuvatelineet Quick-Up Roll Basic Edullinen Roll-Up markkinointikampanjoihin Quick-Up Roll Basic 85 Versiot: Basic 85 Materiaali: Alumiini ja muovi Pystytys koko: pakkauskoko:

Lisätiedot

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO [ 082 ] 04 DELTA 20 PLUS HEINE DELTA 20 Plus dermatoskooppi LED-valaisu HEINE-laadulla (HQ) LED HQ Dermatoskooppiseen tutkimukseen

Lisätiedot

Maksimoi suunnittelemiesi tilojen toimivuus: luo kotimaisilla valaisimilla viihtyvyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Maksimoi suunnittelemiesi tilojen toimivuus: luo kotimaisilla valaisimilla viihtyvyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lehdistötiedote ID Helsinki 2016 INNOLUX PRO - PALVELUKSESSASI! Innolux on Suomen suurin design- ja kirkavalovalaisimien valmistaja ja valaistuksen asiantuntija. Monipuolisten palveluidemme ja räätälöintiratkaisuidemme

Lisätiedot

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v.

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v. 2017 Ajamisen opettelu ei vielä koskaan ole ollut näin yksinkertaista ja turvallista. OSET -sähkömopot ovat kevyitä, rakenteeltaan yksinkertaisia ja hämmästyttävän helppokäyttöisiä. Näillä pyörillä voidaan

Lisätiedot

T E E T S U L A K S U N N E S A

T E E T S U L A K S U N N E S A ASENNUSKALUSTEET OLE YKSILÖLLINEN ME KAIKKI OLEMME YKSILÖLLISIÄ. ELÄMÄNTAPAMME, MAKUMME JA MIELTYMYKSEMME OVAT YKSILÖLLISIÄ. KODISSAMME YKSILÖLLISYYTEMME NÄKYY PARHAITEN. JOKAINEN BERKER KALUSTEPERHE

Lisätiedot

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET VALITTU LÄMPÖTILA ON HELPPO NÄHDÄ Selkeästä näytöstä näet helposti asetetun lämpötilan. Voit nostaa tai alentaa lämpöä patterin päädyssä olevilla plus- ja miinuspainikkeilla.

Lisätiedot

Unleash the Potential

Unleash the Potential Unleash the Potential HEVOSTEN KILPAKÄRRYT STAR MASTER ja PRO STAR MASTER Voimakkaasti nostattavat jenkkikärryt Star Master on voimakkaasti nostattava, ns. jenkkikärry jossa hevosen nostatus ja kärryn

Lisätiedot

linea classic linea pb

linea classic linea pb linea pb Linea PB on La Marzoccon kunnianosoitus ja uudelleen suunnittelema versio Linea Classicista. Linea PB on saanut nimensä Piero Bambin mukaan hänen elämäntyöstään La Marzoccon suunnittelijana ja

Lisätiedot

Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m

Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m Ledifaktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Lediryhmä Lediryhmä Suomen Valoteknillisen Seuran yhteydessä toimiva leditoimijoiden työryhmä Tavoitteena jakaa oikeaa ja puolueetonta tietoa ledeistä sekä niiden

Lisätiedot

AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys

AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys AUTOTALLIN NOSTO-OVET Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys OVI JOKAISEEN TYYLIIN Door Master ovet valmistetaan sinun toiveidesi mukaan piditpä sitten ultramodernista tai

Lisätiedot

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Ledifaktoja Valomessut 2009 Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Kolme trendiä, kolme mahdollisuutta Perinteisistä valonlähteistä Led-valaistusratkaisuihin Komponenteista ja tuotteista sovelluksiin ja

Lisätiedot

TUOTEKORTTI LED SLIM STYLE

TUOTEKORTTI LED SLIM STYLE LED alasvalot TUOTEKORTTI LED SLIM STYLE Upea monivuotinen suosikki yleisvalaisin erittäin laadukkailla LEDeillä varustettuna. Tasainen valaistus, joka on himmennettävissä. Valaisimessa helppo kytkentä

Lisätiedot

CoolFreeze CFX. Energialuokka. Kompressorikylmä- ja pakastuslaukut

CoolFreeze CFX. Energialuokka. Kompressorikylmä- ja pakastuslaukut 0 Kompressorikylmä- ja pakastuslaukut UUTTA! WAECO CoolFreeze CFX 6 5 7 8 00 0 V / V Aurinkoenergia Katso lisätiedot uudesta CoolFreeze CFX-sarjasta nettisivuiltamme! www.waeco.com/fi/cfx-kompressorilaukut

Lisätiedot

WALL BOULDERING KALLIOKIIPEILYÄ LÄHIPUISTOSSA

WALL BOULDERING KALLIOKIIPEILYÄ LÄHIPUISTOSSA WALL BOULDERING KALLIOKIIPEILYÄ LÄHIPUISTOSSA Kiipeily sopii kaikille, koska laji on todella monipuolinen. Kiipeily kehittää voimaa, tasapainoa, notkeutta, yleistä vartalonhallintaa syvimpiä lihaksia myöten

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Pölynimurit. Nopeaa ja tehokasta imurointia

Pölynimurit. Nopeaa ja tehokasta imurointia Pölynimurit Nopeaa ja tehokasta imurointia Ammattitason pölynimuri päivittäiseen käyttöön Hienot ominaisuudet tekevät Kärcher pölynimurista ammattilaisen suosikin: Siinä on matala äänitaso, helppo liikuteltavuus

Lisätiedot

004216 FIN 01/05 AM Kokoamis- ja käyttöohjeet kaasugrillille 004216 Tutustu huolella tähän käyttöoppaaseen ennenkuin kokoat ja otat käyttöön tämän laadukkaan LANDMANN-grillisi Käyttöohjeita seuraamalla

Lisätiedot

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.

Lisätiedot

Laatu Turvallisuus Käytännöllisyys Muotoilu. Ryhmä 9-05 0209

Laatu Turvallisuus Käytännöllisyys Muotoilu. Ryhmä 9-05 0209 Ryhmä 9-05 0209 Laatu Turvallisuus Käytännöllisyys Muotoilu Maahantuoja ja tukkumyyjä: Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki Puh. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 Sähköposti: koivunen@koivunen.fi

Lisätiedot

PESUKARHU SUIHKUPUTKET

PESUKARHU SUIHKUPUTKET Pesukarhu suihkuputket ovat tunnettuja laadukkaista materiaaleistaan ja harkitusta muotoilustaan. Suihkuputkiamme käytetään yli kahdessakymmenessä maassa ympäri maapallon. PESUKARHU Suihkuputki - malli

Lisätiedot

LAAJAKEILAVALAISIMILLA. Näe enemmän COAST laajakeilavalaisimilla.

LAAJAKEILAVALAISIMILLA. Näe enemmän COAST laajakeilavalaisimilla. Näe enemmän COAST laajakeilavalaisimilla. OTSAVALAISIMILLA Laadukas otsavalaisin työhön ja vapaa-aikaan, jossa paloaikaa jopa massiiviset 70 h! Pure Beam -tekniikalla varustettu laajakeilavalaisin, jonka

Lisätiedot

UUSI SUKUPOLVI JOKA MULLISTAA SÄHKÖLÄMMITYKSEN

UUSI SUKUPOLVI JOKA MULLISTAA SÄHKÖLÄMMITYKSEN UUSI SUKUPOLVI JOKA MULLISTAA SÄHKÖLÄMMITYKSEN LIDKÖPINGS VÄRMELEDNINGSINDUSTRI LIDKÖPINGS VÄRMELEDNINGSINDUSTRI VUODESTA 1922 LÄHTIEN 2 LIDKÖPINGS VÄRMELEDNINGSINDUSTRI LVI on erittäin arvostettu tuotemerkki

Lisätiedot

SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V

SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V 2016 SCANTOOL ECO 13 Penkkiporakone 13 mm 230V ST2661300 350 W 2-13 mm 520-2620 rpm 13 mm pikaistukka 575 mm 19 kg Kevyt ja kompakti penkkiporakone niin kotiverstaalle kuin autotalliinkin. Kone on varustettu

Lisätiedot

Moraknivin pitkä historia

Moraknivin pitkä historia Morakniv Moraknivin pitkä historia Moran alue Ruotsissa on ollut asutettu kivikaudesta lähtien. Koska maaperä oli köyhää, viljelijöiden oli keksittävä muita tulonlähteitä. Taitaville käsityöläisille oli

Lisätiedot

SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET

SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET TERASSILÄMMITTIMET 2016-2017 SÄHKÖTERASSILÄMMITTIMET REBEL HANG TERASSILÄMMITIN Kattoon asennettava helppokäyttöinen terassilämmitin! Lämmitin on ihanteellinen lämmönlähde pöytäryhmän päälle katetuille

Lisätiedot

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T

S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T S U I H K U T U O L I T J A A M M E I S T U I M E T TUOTE-ESITE 2014 Suihkutuolit ja -jakkarat Siirreltävät Suihkujakkara COMBI ATO suihkutuolit ovat valmistettu teräksestä ja ne ovat korkeussäädettäviä.

Lisätiedot

INNOLUXIN VALAISINUUTUUDET 2016 HARRI KOSKISEN UUSI KIRKASVALO

INNOLUXIN VALAISINUUTUUDET 2016 HARRI KOSKISEN UUSI KIRKASVALO 1 INNOLUXIN VALAISINUUTUUDET 2016 HARRI KOSKISEN UUSI KIRKASVALO Kirkasvalolaite korvaa tehokkaasti pimeänä vuodenaikana puuttuvan luonnonvalon ja sitä voidaan käyttää kaamosväsymyksen ja -masennuksen

Lisätiedot

TAKKAPAKETIT TAKKA & PIIPPU SAMASSA PAKETISSA. Takan ja piipun saumaton yhteistyö innovatiivisen kehityksen tuloksena

TAKKAPAKETIT TAKKA & PIIPPU SAMASSA PAKETISSA. Takan ja piipun saumaton yhteistyö innovatiivisen kehityksen tuloksena OVENSYSTEMS TAKKAPAKETIT Takan ja piipun saumaton yhteistyö innovatiivisen kehityksen tuloksena TAKKA & PIIPPU SAMASSA PAKETISSA Innovatiivistä teknologiaa - Huippuluokan designia 1 www.schiedel.fi MODERNIT

Lisätiedot

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet

www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Suomi Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Tuotevalikoima Alumiinipukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet 1 2 Pääkirjoitus Hyvää päivää!... ideasta valmiiseen tuotteeseen...

Lisätiedot

AUTROLED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY

AUTROLED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY AUTROLED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY rev 3/16 AUTROLED 170 mm 60 mm Kookkaat jäähdytyselementit pitävät tehokkaiden ledien lämmöt kurissa ja ledien elinikä pysyy pitkänä. Ledien virtalähde sijaitsee aina

Lisätiedot

Noranza 2 EVO NASTARENKAAT 175/65R14 411 185/65R14 436 185/65R15 442 195/65R15 490 205/55R16 633 205/60R16 636 215/55R16 677

Noranza 2 EVO NASTARENKAAT 175/65R14 411 185/65R14 436 185/65R15 442 195/65R15 490 205/55R16 633 205/60R16 636 215/55R16 677 Noranza 2 EVO NASTARENKAAT 175/65R14 411 185/65R14 436 185/65R15 442 195/65R15 490 205/55R16 633 205/60R16 636 215/55R16 677 Vaikeimmat talviolosuhteet vaativat innovatiivisen ja ehdottoman lähestymisen

Lisätiedot

Kierrekaihdinjärjestelmä Silent Gliss Silent Gliss kierrekaihtimet

Kierrekaihdinjärjestelmä Silent Gliss Silent Gliss kierrekaihtimet Kierrekaihdinjärjestelmä Silent Gliss 4860 Silent Gliss kierrekaihtimet Silent Gliss ylivoimaiset ominaisuudet Silent Gliss kierrekaihdintuoteperhe on markkinoiden kattavin ja teknisesti kehittynein.

Lisätiedot

Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta. Kattavin valikoima. Kerralla valmiiksi

Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta. Kattavin valikoima. Kerralla valmiiksi + = Kontio 1 Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta Valmistulen henkilökunta huolehtii kaikista talotoimitukseen liittyvistä tulisij a-asioista. Laadukkaaseen palveluun kuuluu sinulle sopivan

Lisätiedot

TAMAR TERASSIMARKIISIT

TAMAR TERASSIMARKIISIT TAMAR TERASSIMARKIISIT TAMAR-MARKIISEILLA TERASSISI SAA UUDEN ILMEEN Tampereen Markiisi Oy -laadukas pohjoismainen Tamar-markiisit ovat tuttu näky suomalaisten kotien pihapiirissä ja liikehuoneistojen

Lisätiedot

Suihkutuolit ja -jakkarat

Suihkutuolit ja -jakkarat Suihkutuolit ja -jakkarat Cockatoo suihkujakkarat Cockatoo 42 ja 47- suihkujakkaroiden runko on alumiinia ja istuinosa pehmeää PU- muovia. Runko on päällystetty valkoisellalla epoksilla. Suihkujakkaran

Lisätiedot

KOKOAMIS- JA KÄYTTÖOHJEET Malli: 004211 Pidätämme itsellämme oikeuden teknisiin muutoksiin. 1. Alahylly 1 2. Pyöränpuoleinen jalka 2 3. Jalka 2 4. Pyörä 2 5. Pyöränakseli 1 6. Sivutuki, vasen 1 7. Sivutuki,

Lisätiedot

Ulkoporealtaan ostajan opas

Ulkoporealtaan ostajan opas Ulkoporealtaan ostajan opas 1.Ulkoporealtaan valinta 2.Ulkoporealtaan sijoituspaikka 3.Ulkoporealtaan perusta 4.Ulkoporealtaan toimitus 5.Ulkoporealtaan käyttöönotto 6.Ulkoporealtaan vedenhoito Ulkoporealtaan

Lisätiedot

Pos.1. Valonlähteenä T5 kantainen 28W. Jännite 230V. AVH15.1. Pos.3

Pos.1. Valonlähteenä T5 kantainen 28W. Jännite 230V. AVH15.1. Pos.3 VALAISIMET Highlight valaistus Oy / Liisa Korhonen Höyläämötie 12 00380 HELSINKI gsm. 045 1290 992 puh. (09) 2254 178 e-mail. liisa.korhonen@highlight.fi Pos.1 Pos.2 Korkeus: 600mm Leveys:1250mm : 55mm

Lisätiedot

Vaunut. Vaunu vapauttaa liikkumaan. Liikkuvuus lisää tuottavuutta

Vaunut. Vaunu vapauttaa liikkumaan. Liikkuvuus lisää tuottavuutta Vaunu vapauttaa liikkumaan Sovella-teollisuusvaunut kattavat sekä kevyen että raskaan teollisuuden ratkaisut. Jokaisen vaunun voi myös muunnella omien tarpeiden mukaan. Lukituksella varustetut pyörät takaavat

Lisätiedot

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29 K 4 PREMIUM Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

Infrapunalämmitin rubiiniputkella

Infrapunalämmitin rubiiniputkella Infrapunalämmitin rubiiniputkella Syttyy ja lämmittää välittömästi Kevyt ja vankkarakenteinen lämmitin, jossa yksilöllinen muotoilu Säänkestävä IP55 (voidaan käyttää myös sateessa) Häiritsevät heijastukset

Lisätiedot

VARASTOVALIKOIMA 1/2015

VARASTOVALIKOIMA 1/2015 VARASTOVALIKOIMA 1/2015 1 PIHAPIIRIVALAISIMET Gemini seinä- ja pylväsvalaisimet 41 098 11 41 098 13 IP23/SL I Seinävalaisin 503 asennetaan seinäpintaan. Pylväsvalaisin 502 asennetaan erikseen tilattavalla

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

Holmberg Cases Sweden AB / Företagsvägen 1 / 953 33 Haparanda / Sweden / +46 922 14690 / info@hbc.se / www.hbc.se Holmberg Cases SYD / +46 8 54902140

Holmberg Cases Sweden AB / Företagsvägen 1 / 953 33 Haparanda / Sweden / +46 922 14690 / info@hbc.se / www.hbc.se Holmberg Cases SYD / +46 8 54902140 Pyrkimyksemme on koko ajan kehittää tuotteitamme sekä myöskin valmistusprosessiamme ja luoda uusia ratkaisuja jotka ovat monessa tapauksessa klassisia mutta tulevat täyttämään nykyaikaiset vaatimukset

Lisätiedot

Spot A1. Valovoimaista A-ryhmää

Spot A1. Valovoimaista A-ryhmää Spot A1 Valovoimaista A-ryhmää Valokeilassa Spot A1 Korkeatasoinen ja edistyksellinen Spot A1 on älykkään ja modulaarisen SNEP-valaistusjärjestelmän uusi kohdevalaisin. Kustannustehokas, turvallinen ja

Lisätiedot

Hinnasto 2013-2014 SN822E 55 CM, B&S Snow Series 800, 205cc, OHV yksivaiheinen kumipäällysteinen syöttökierukka, halkaisija 25,4 cm 230v startti heittoputken sivusäätö kahvassa 200 astetta korkeuden pikasäätöheittoputkessa

Lisätiedot

Erinomaisia lahjoja ja promootiotuotteita Vinkkejä ammattikokeilta

Erinomaisia lahjoja ja promootiotuotteita Vinkkejä ammattikokeilta - Erinomaisia lahjoja ja promootiotuotteita Vinkkejä ammattikokeilta 65325 Erittäin terävä raastin etsatuilla terillä 8,00 Korkealaatuisia ja toimivia kokkien valitsemia tuotteita Exxent tuotelinja on

Lisätiedot

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa Swegon CASA Keittiön kärynpoiston uudet rytmit -liesikuvut Blues Pop Salsa Tango www.swegon.com/casa Teemana tehokas kärynpoisto Swegon CASA UUTUUDET Blues Moderni ja tyylikäs liesikupu huoltovapailla

Lisätiedot

Saurum Osakeyhtiöllä on pitkät perinteet laadukkaiden suomalaisten

Saurum Osakeyhtiöllä on pitkät perinteet laadukkaiden suomalaisten Saurum Osakeyhtiöllä on pitkät perinteet laadukkaiden suomalaisten hopeatuotteiden valmistuksessa. Kaikki tuotteet valmistetaan alusta loppuun korkealla valmistusteknisellä osaamisella jokaista työvaihetta

Lisätiedot

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 Tuotekoodi: 4933431245 n suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 25% enemmän voimaa REDLINK PLUS elektroniikka

Lisätiedot

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Aiheita Valaistukseen liittyviä peruskäsitteitä Eri lampputyyppien ominaisuuksia Led-lampuissa huomioitavaa Valaistuksen mitoittaminen ja led valaistuksen mahdollisuudet

Lisätiedot

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Tehokasta pesua Vapaa-aikaa Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Make it your home. Tehokas AQT-painepesurimallisto mitä erilaisimpiin pesutehtäviin. Tee nyt todella vaivattomasti kaikki pihan

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT

Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT Hifitalo 2010 Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT Kasausohje YHTEYSTIEDOT Myymälä: info@hifitalo tel.044 055 3595 Asentamo: asentamo@hifitalo.fi tel.040 588 4680 Onnittelut, olette ostaneet itsellenne laatutuotteen

Lisätiedot

PREMIUM LEVEL PRO SHIRT TUOTETIEDOT

PREMIUM LEVEL PRO SHIRT TUOTETIEDOT PREMIUM LEVEL PRO SHIRT Tinkimätön ergonomisesti suunniteltu pyöräilypaita. Tämä lyhythihainen paita on kevyt ja materiaalinsa ansiosta hyvin hengittävä ja sopii erityisesti lämpimille päiville. Ergonomisen

Lisätiedot

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön

Lisätiedot

SÄILYTYSIDEAT 2016 TANDEMBOX LAATIKOSTOT. Toimivaa käyttömukavuutta

SÄILYTYSIDEAT 2016 TANDEMBOX LAATIKOSTOT. Toimivaa käyttömukavuutta SÄILYTYSIDEAT 2016 TANDEMBOX LAATIKOSTOT Toimivaa käyttömukavuutta VUOSIEN KESTOSUOSIKKI TANDEMBOX on kestävä ja käytettävyydeltään vakaa, hiljainen ja miellyttävä. Ei ole siis mikään ihme, että TANDEMBOX

Lisätiedot

Päästä oikeat ihmiset sisään!

Päästä oikeat ihmiset sisään! Päästä oikeat ihmiset sisään! Huolettoman turvallinen Habo Tribe Habo on johtava helojen valmistaja, mutta yritys on lähtöisin pienestä yhdyskunnasta, jossa läheisyys ja yhdessäolo ovat itsestään selvä

Lisätiedot

Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt. oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä.

Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt. oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä. Heinola Jääporat on valmistettu Suomessa ja Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt oikeuden käyttää Avainlippu -tunnusta merkkinä suomalaisesta työstä. Heinolan Jääporatehdas esittelee ylpeänä uuden, modernin

Lisätiedot

Pisla Group Member. Pisla MARKIISIT. Pisla viimeistelee pihan.

Pisla Group Member. Pisla MARKIISIT. Pisla viimeistelee pihan. Pisla Group Member Pisla MARKIISIT Pisla viimeistelee pihan. PISLA MARKIISIT Pisla markiisi on tehokas aurinkosuoja, jonka alla voi turvallisesti nauttia kesän lämmöstä. Se suojaa myös pihakalusteiden

Lisätiedot

Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet

Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet Yhdistelmäkone, joka mullistaa pienten tilojen siivouksen! Yhdistelmäkoneet Kokeile uutta ja innovatiivista! Puhdista missä ja milloin vain. Scrubbing Machines AINA LADATTU JA VALMIS KÄYTTÖÖN Uudentyyppisellä

Lisätiedot

Arch.: Delugan Meissl, Vienna. EQUITONE Värit ja pinnat JULKISIVULEVYT

Arch.: Delugan Meissl, Vienna. EQUITONE Värit ja pinnat JULKISIVULEVYT Arch.: Delugan Meissl, Vienna EQUITONE Värit ja pinnat JULKISIVULEVYT Luonnolliset raaka-aineet EQUITONE-julkisivulevyt ovat rakennussuunnittelijan unelma ne on suunniteltu arkkitehtien toimesta, arkkitehdeille.

Lisätiedot

VOITA! Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON Katso takakansi! ATTIX SCRUBTEC. Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3

VOITA! Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON Katso takakansi! ATTIX SCRUBTEC. Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3 Huippulaatua tarjoushintaan POSEIDON 7-66 Raskaan sarjan kylmävesipesuri vaativiin kohteisiin - katso sivu 3 625 VOITA! Katso takakansi! ATTIX 30-21 XC Märkä-/kuivaimuri - katso sivu 4 180 SCRUBTEC 553

Lisätiedot

Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm

Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Hiab XS 022 Kapasiteettiluokka 2,2 2,6 tm Tuote-esite Toimiva ja suorituskykyinen Hiab XS 022 helpottaa päivittäistä työtä Hiab XS 022 on pieni, kompakti ja joustava nosturi monenlaisiin käyttötarkoituksiin.

Lisätiedot

PipeSpy Putki- ja rakennekamera. Asennus- ja käyttöohjeet

PipeSpy Putki- ja rakennekamera. Asennus- ja käyttöohjeet PipeSpy Putki- ja rakennekamera Mallinumero: 7B20 Asennus- ja käyttöohjeet Lue nämä ohjeet kokonaan ennen järjestelmän käyttöönottoa! Sisältö Tekniset tiedot... 3 Huomio... 3 Käyttökohteet... 3 Tunne työkalusi...

Lisätiedot