Kissalasten matka maailmaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kissalasten matka maailmaan"

Transkriptio

1 Kissalasten matka maailmaan Suvi Pohjola-Stenroos Kissankasvatukseen osana kuuluu pentujen teettäminen valituilla naaraalla ja uroksella. Jalostuskissojen valinta sekä eri sukupuolien seksuaalifysiologiaa käytiin läpi eri artikkelissa, tässä kirjoituksessa käydään läpi pentujen fysiologiaa sekä ensimmäisten elinviikkojen erityispiirteitä. Kissanpentujen teettäminen ja hoitaminen vaatii aikaa, tunnollisuutta ja hyvät perustiedot. Muutokset ongelmatilanteissa kehittyvät huonoon suuntaan nopeasti, joten hyvät tiedot luovat valmiudet toimia vaikeuksia estävästi. Kissanpentuja menetetään tutkimusten mukaan eri syistä johtuen ensimmäisten 12 viikon aikana noin 14-40%. Suurin osa menetyksistä osuu johonkin seuraavista kausista: tiineys (abortti, imeytyminen), synnytyksen aika (vaikea synnytys yms.), heti synnytystä seuraavan kahden viikon aika tai heti vierotuksen jälkeen eli 3-12 viikkoa synnytyksestä. Menetykset 12 viikon jälkeen ovat yleensä harvinaisia. Tämä viittaa suuresti hoidollisiin ongelmiin, vaikeuksia ei tunnisteta riittävän nopeasti. Kissanpennun normaalikehityksen piirteitä 0-6 vrk: silmäluomet ovat kiinni, ulkokorvan käytävä kiinni vielä, sydämen syke yli 200/min, hengitystiheys 15-35/min, voimakas imemisrefleksi, etujalat kantavat painon 3-4 vrk:sta alkaen, raapimisrefleksi 2-4 vrk ikäisestä, useimmilla valoherätteinen silmän räpytysrefleksi, huomattavaa motorista aktiivisuutta unen aikana vrk silmäluomet avautuvat 5-14 vrk ikäisenä, sarveiskalvon ja luomien refleksit kehittyvät, sarveiskalvo lievästi samea 2-3 viikkoon, lievää karsastusta ulospäin 8 viikon ikään todettavissa, vrk ulkokorvan käytävä aukeaa 6-14 vrk, elimistön lämmönsäätelyjärjestelmä kehittynyt, takajalatkin kantavat painon, pennut alkavat enemmän liikkua vrk valoherätteinen räpytysrefleksi poistuu, pupillin (silmän mustuaisen) refleksi kehittynyt, silmän väri alkaa muuttua siniharmaasta lopulliseen väriinsä, pentu kuulee, pentu istuu, pentu kykenee vetämään kynnet sisään, imemisrefleksi heikkenee vrk ulkokorvakäytävän koko mahdollistaa korvakäytävän tutkimuksen tarvittaessa, pentu alkaa kiipeillä, asennonkorjausrefleksit pudotessa kehittyneet, pentu alkaa haroa hiekkaa laatikolla ja tekee tarpeensa hiekkalaatikkoon 5-6 viikkoa perinnöllisesti kuulovammaisen kissan korva/korvat ovat kuuroutuneet tavallisesti tähän mennessä kuuloelimen aistisolujen rappeutumisen seurauksena

2 Kissanpennun painokehitys Pennut painavat syntyessään noin g. Alhainen syntymäpaino, g, lisää kuolleisuusriskiä. Syntymäpainoon eivät vaikuta pennun sukupuoli, pentueen koko, tai naaraan paino. Selviä tutkimuksia ei syntymäpainoon vaikuttavista muista tekijöistä vielä ole saatavissa, mutta ilmiselvästi vaikuttavia tekijöitä on useita. Suuri osa liian kevyistä vastasyntyneistä on ennenaikaisesti syntyneitä pentuja. Kasvattajan tulisikin noudattaa oikeaa astutuskäytäntöä eli ei liian pitkiä häitä, vaan astutukset tuli sallia vain 2-48 tunnin kuluessa ja pyrkiä mahdollisimman suureen intensiteettiin astumisissa (siis häiriöttömät olosuhteet kollin luona, naaras muutamaan vrk ennen jo kollin huoneen läheisyyteen). Tämä takaa munasolujen vapautumisen kerralla, eikä useiden päivien aikana. Kissanaaraalla on indusoitu ovulaatio, eli munasolut vapautuvat riittävän tiheiden ja useiden astutusten jälkeen nk. LH -hormonipiikin vaikutuksesta (ongelmatapauksissa ovulaatiota voi ulkoisen hormonin antamisella voimistaa). Mitä kohdennetumpi on astutus, sitä samanikäisempiä ja tasaisempia ovat syntyvät pennut. Muita alhaiseen syntymäpainoon vaikuttavia tekijöitä ovat kehityshäiriöt tai ravitsemukselliset puutokset tiineyden aikana. Alhaisen syntymäpainon omaavat heikot pennut ovat myös usein niitä, joiden kehitys nuoruusaikana on epätasaista eikä noudata normaalikäyriä ja jotka saattavat menehtyä nuorina. On erittäin tärkeää punnita pentuja säännöllisesti kaksi kertaa vrk:ssa ainakin ensimmäisten 4 viikon ajan, ja jatkossakin vähintään muutaman vrk välein. Hyvät perusohjeet ovat: syntymäpainon tulee kaksinkertaistua ensimmäisen viikon aikana, ja päivittäisen painon lisäyksen tulee olla noin g, tai viikottaisen noin 100 g. Tehtäessä vertailuja ovat verrattavana kahden peräkkäisen aamun punnitukset tai kahden peräkkäisen illan punnitukset. Joskus poikkeamia esiintyy, mutta kahden peräkkäisen vrk:n keskiarvon tulisi kuitenkin täyttää edellä esitetyt luvut. Urospennut kasvavat naaraita nopeammin, noin 6 viikon ikäisinä ne ovat noin 7 % naaraita painavampia (vuoden ikäisinä jo noin 45 % naaraita painavampia). Kissanpennun ravitsemus ennen vierotusta Jalostusnaaraan ruokinta on tarkkaa puuhaa ja vaikuttaa syntyviin pentuihin suuresti. Ennen astutusta naaraan energian tarve on noin 70 kcal/kg/vrk, odotusaikana tarve on noin 100 kcal/kg/vrk ja imetysaikana noin 240 kcal/kg/vrk. Odottava kissa alkaa syödä normaalia enemmän yleensä astutusta seuraavan viikon jälkeen. Kertynyttä rasvakudosta käytetään lopputiineyden ja imetyksen aikana, jolloin energiaa kuluu huomattavasti, eikä tarpeen tyydyttäminen ole helppoa. Noin 4-5 tiineysviikkoon riittää aikuismuonan tarjoaminen. Myöhemmin on hyvä vaihtaa pentumuonaksi. Se sisältää enemmän energiaa, joten kasvavan kohdun viedessä enemmän tilaa vatsalaukulta, emokissa saa pienemmästä syödystä määrästä suuremman määrän energiaa. Samoin imetysaikana pidetään pentumuonaa vapaasti

3 tarjolla. Vaikka pennut aloittavatkin lisäruokinnan 3-4 viikon ikäisinä, on imettävän naaraan energiakulutus viidennellä ja kuudennella imetysviikolla kolme kertaa suurempi kuin ennen astutusta. Ne naaraat, joiden tiineyden aikaisesta ruokinnasta ei ole huolehdittu, tuottavat sairaita tai heikkoja jälkeläisiä. Tunnetuin yksittäinen ravitsemuksellinen puutos on tauriinin puutos. Tämä aiheuttaa sikiön imeytymisiä kesken tiineyden, abortteja, muumioitumista, ja huonosti kasvien pentujen syntymistä. Myös naaras altistuu silmän verkkokalvon muutoksille ja sydänlihaksen rappeutumalle. Jos naaras ei syö raakaa lihaa tai muuta raakaa valkuaisen lähdettä, tulisi tauriinin saamisen varmistamiseksi käyttää esimerkiksi tauriinitabletteja. Kissaäiti on yleensä hyvä äiti, joka erittäin epäitsekkäästi hoitaa pentujaan. Kissanpentu on riippuvainen maidosta noin 3-4 viikon ikäiseksi saakka. Sen jälkeen sen on saatava myös muuta ruokaa kasvitarpeensa tyydyttämiseksi. Kissanäidin ternimaito on tärkeintä maitoa. Ternimaidon imeytyminen takaa pennulle passiivisesti imeytyvän vastustuskyvyn erilaisia taudinaiheuttajia vastaan noin 4-6 viikon ajaksi. Ternimaito imeytyy kissanpennun suoliston epiteelisolujen kautta vain noin ensimmäisen tunnin ajan. Runsas ja häiriötön imeminen tänä aikana turvaa kehitystä ja vastustuskykyä parhaalla mahdollisella tavalla. Jos ternimaitoa ei tänä aikana saada esimerkiksi veriryhmäyhteensopimattomuuden, huonokuntoisen naaraan tai muiden syiden takia, vaarantuu pentujen kehitys uhkaavien infektioiden takia. Esimerkiksi vastustuskyky flunssaviruksia vastaan pennuilla siis saadaan viruksia vastaan rokotetun emon maidosta ensimmäisen tunnin aikana ja kestää noin 4-6 viikkoon asti, jolloin pennun oma puolustuskoneisto on kehittynyt ja oma rokotusohjelma voidaan aloittaa. Vielä 24 tunnin jälkeenkin naaraan maidon imeytymättömät vasta-aineet suojaavat imevien pentujen suoliston limakalvoja paikallisesti ennen pentujen oman vastustuskyvyn muodostumista. Siis vastuskyvyn muodostumiselle imeminen on tärkeää. Passiivinen vastustuskyky muodostuu ensimmäisen 24 tunnin aikana ja senkin jälkeen paikallinen limakalvopuolustus edellyttää luonnollista maitoa. Keinoruokintaan tulee turvautua vain kun emon maitoa tai muun juuri synnyttäneen oman kissalan kissan maitoa ei ole tarjolla. Kissanpennun keinoruokinta Terve, hyvin hoidettu ja ruokittu emo imettää pentujaan ainakin noin 4 viikkoa ilman vaikeuksia. Kissanpennun keinoruokintaan joudutaan turvautumaan kun emo on kuollut synnytyksessä, ei huonokuntoisuuden takia imetä pentujaan tai A-veriryhmän pennut ovat syntyneet B-veriryhmän emolle. Passiivisen immuniteetin (vastustuskyvyn) voi ja kannattaa keinoruokinnasta huolimatta siirrättää antamalla pennuille emon tai muun oman kissalan kissan seerumia 2-5 ml nahanalaisesti. Keinoruokinta vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä, hygieniaa ja oikeita välineitä. Kissanmaidonvastikkeita on markkinoilla useita (parhaimmat KMR, Nurtural, Waltham) vältettäviä ovat koirille tarkoitetut erilaisen ravintosisällön takia). Keinoruokintaa tarvitseva pentu on levoton, kitisee, tai on liian rauhallinen ja paino ei nouse riittävästi eli g/pv.

4 Keinoruokinta varten tarvitaan hyvä digitaalivaaka (esim. kirjevaaka), syöttövälineet: juottosuppilo/injektioruisku ja tutit, tai erityinen syöttöletku (3 Fr kooltaan). Tuttipullon tai tuttiruiskusysteemin käyttö vaatii erityistä kärsivällisyyttä ja saattaa olla vaikeaa. Kaikki pennut eivät opi imemään tutista, sekä huutavat syötettäessä, jolloin maitoa helposti menee hengitysteihin. Vaikeaa voi myös olla sopivan kokoisen tutinreiän tekemisessä. Liian pieni reikä ei anna mitään, suuresta maitoa tulee liikaa. Sopiva reikä on silloin kun pullosta ravistettaessa kämmenselälle syntyy hyvän kokoinen tippa, mutta enempää ei tule kerralla. Syöttöletkulla syöttämisen tekniikan oppii helposti. Tarkoitukseen suunnitellulla letkulla syöttäminen on ehdottomasti turvallisin keinoruokintamenetelmä. Syöttämistä varten mitataan letkun pituus pennun suupielestä kylkikaaren taakse ulottuvaan alueeseen. Merkitään letkuun vettäpitävällä tussilla merkki. Pidetään pentua käden sisälle siten, että peukalolla ja etusormella hallitaan päätä noin leukanivelen alueelta, pentu on esimerkiksi pöydällä tai muulla tasaisella alustalla. Pujotetaan letkua tasaisesti ja hitaasti sisään, mitään vastusta ei saa tuntua, edetään merkkiin asti. Kun merkkiin saakka on päästy, on letku mahalaukussa ja hitaasti ruiskulla annetaan letkua pitkin kerta-annos maidonvastiketta suoraan mahalaukkuun. Sen jälkeen letku vedetään hitaasti pois. Jos letkua laitettaessa tuntuu vastusta ennen merkkiin pääsyä, vedetään pujotettu letku kokonaan pois ja aloitetaan alusta. Vastuksen tuntuminen saattaa merkitä, että letku on päätynyt hengitysteihin, eikä mahalaukkuun (nielurefleksi on pennuilla normaalisti hyvä, eikä ole helppoa pujottaa letkua hengitysteihin). Erityisen varovainen tai kokematon letkuttaja antaa aina ennen maidonvastiketta letkua pitkin tipan vettä ja katsoo esiintyykö yskänrefleksiä. Kerralla syötettävän ruoan määrä lasketaan etukäteen. Laskemisessa huomioon otettavaa on maidonvastikkeen koostumus, pennun ikä sekä ruokintakertojen määrä vrk:ssa. Oheiset laskelmat on tehty sovellettaviksi KMR- kissanäidinmaidon vastikkeelle. Ikä Maitomäärä/100 g elopainoa/pv Kerta-annos/100 g elopainoa 0-7 vrk 13 ml 3,25 ml 1-2 viikkoa 17 ml 4,25 ml 2-3 viikkoa 20 ml 5,0 ml 3-4 viikkoa 22 ml 6,0 ml

5 Esimerkkinä todellisen pennun maidon määrä päivää ja kertaa kohden Ikä Paino Vrk-annos Kerta-annos 1 vrk 97 g 0.97 x 13=12,6 3,15 4 vrk 167 g 1.67 x 13=21,71 5,42 8 vrk 226 g 2,26 x 17= 38,42 9,6 19 vrk 290 g 2,9 x 20 = 58 14,5 Päiväannos siis jaetaan neljällä, jolloin saadaan kerta-annos, tämä annetaan 4 tunnin välein, siis vuorokaudessa 6 kertaa. Jos kertamäärä tuntuu suurelta, annetaan mieluummin hieman liian vähän kuin liikaa. Kun annokset suurenevat, on muistettava antaa edelleenkin annos hitaasti oksentamisen estämiseksi. Jos epäillään että pentu on energian puutteen lisäksi kuivunut (oksentanut/ripuloinut/ollut pitkään ilman ruokaa) tulee ennen ruokintaa korvata puuttuva nestemäärä. Soveltuvin menetelmä on antaa nahanalaisesti 5 % glukoosiliuosta tai 5 % glukoosiliuoksen ja Ringerin liuoksen sekoitusta (sekoitus 1:1), nesteet lämmitetään ennen antamista ja määrä saadaan jakamalla pennun paino luvulla 33. Siis nestehoito 270 g pennulle: 8 ml 5 % glukoosia nahan alle/vrk (erittäin kuivuneilla jopa 2 x emm määrä 12 tunnin välein). Kuivunut elimistö ei imeytä ravintoa mahasuolikanavan kautta, joten nestetasapainosta huolehtiminen huonokuntoisilla pennuilla on perushoidon kulmakivi. Oma eläinlääkäri opastaa yksityiskohtaisesti tarkemmin. Kissanpennun lämpötalous Vastasyntyneen kissanpennun lämmönsäätelyjärjestelmä on kehittymätön aina kolmeen viikkoon saakka. Siis pentu on väliaikaisesti vaihtolämpöinen eli omaksuu ympäristön lämpötilan ja palelee (hukkaa energiaa) helposti. Paleleva pentu ei valita, ei syö hyvin (tulee hypoglykeemiseksi siis verensokeri laskee), kuivuu (dehydroituu) ja menehtyy helposti. Pentujen lämpötaloutta voidaan parhaiten tukea, jos pentulaatikon alle lattiaa vasten laitetaan lämpötyyny noin 3 viikon ajaksi. Lämpötilaa tulee arvioida pitämällä kättä pentulaatikon pohjaa vasten noin 10 min aika. Pinnan tulee tuntua miellyttävän lämpimältä. Myös imettävä naaras arvostaa lämmintä makuualustaa. Koko huoneen lämpötilan nostaminen ei ole tarpeen ja voi tuntua tukalalta. Kolmen viikon jälkeenkin lämpötyynyä voidaan käyttää ainakin talvipentuetta hoidettaessa. Kissanpennun vierotusruokinta Kissanpentu vierottuu emon maidosta noin 3-4 viikon ikäisestä alkaen. Vierotusruokinnassa on muistettava, että kissa on lihansyöjä ja tarvitsee pääosin valkuaista ja rasvaa ravinnokseen. Osa

6 pennuista siirtyy itsekseen maistelemaan emon ruokia ja vierottuu helposti, osa selvästi tarvitsee hieman ihmisen apua. Hyvänä varhaisvierotusruokana suosittelen Hill`s a/d purkkiruokaa. Edellä mainitut ruoka on helposti sulavia, jättävät suoleen vähän jätettä (eivät ärsytä herkkääkään suolta), sisältävät runsaasti energia ja maistuvat hyviltä. Mikä parasta, niitä voi antaa aluksi tarvittaessa suoraan ruiskulla suuhun makuun totuttamiseksi. Ruoat sopivat pennuille ravintotäydennyksenä heti kun silmät ovat auenneet, samoin niitä voi käyttää mille tahansa huonosti syövälle tai toipilaskissalle lisänä. Vierotusruokana tulee tarjota myös raakaa lihaa. Pienimmille pennuille liha ensin jauhetaan hienoksi. Suosittelen esim. lihana porsaan sydäntä. Laadukkaita pennuille tarkoitettuja kuivamuonia ja purkkimuonia on hyvä myös pitää tarjolla. Muistaa tulee vitamiini- ja hiventäydennys varsinkin kalsiumin saannin turvaamiseksi. Ruokaan voi myös alkaa tiputtaa gammalinoleeni ja eikosapentaeenihappotäydennystä (helokki- ja kalaöljykapseli) hyvän vastustuskyvyn ja näyttelyturkin saamiseksi (kissan äidinmaito sisältää suuren määrä monityydyttymättömiä rasvahappoja). Hyvän suolibakteerikannan turvaamiseksi voidaan muutaman kerran viikottain antaa esim. kermaviiliä tai bulgarian jugurttia. Vierotusruokina varoisin tarjoamasta lapsille tarkoitettuja purkkiruokia tai vellejä. Niissä on paljon hiilihydraatteja, ja vaikkakin ne ovat hyvin esikypsennettyjä ja keitetään valmistettaessa, ne helposti ärsyttävät kissanpennun suolen pintaa. Ärtynyt suolenpinta ei imeytä hyvin nestettä. Pentu saa ripulin, usein ripuli johtaa suolen tuppeutumaan eli kirurgista hoitoa vaativaan tukokseen. Toinen yleinen seuraus on peräsuolen ulospullistuma, joka myöskin on vaikea korjata pitkällisen ärtymisen jälkeen. Monissa lastenruoissa käytetään makulisänä sipulipulveria. Sipulin tarjoaminen kissalle johtaa helposti punasolujen hajoamiseen eli anemiaan. Kissanpennun sosiaalinen kehitys Kissaäiti on mainio opettaja. Pennut lähtevät pesästä yleensä noin 2-3 viikon iässä emon jäljessä. Tutkimusretket ulottuvat päivittäin yhä kauemmas pesälaatikosta. Emo opettaa pennut hyökkäämään ja piiloutumaan. Leikkiminen on saalistuskäyttäytymisen harjoituksia. Emo opettaa myös suurimman osan siisteyskäyttäytymisestä. Ihmistä tarvitaan jatkuvasti kissaa lemmikiksi sosiaalistettaessa. Pentuja tulee käsitellä päivittäin syntymästä saakka. Käsittelyn tulee olla hellää ja monipuolista, esim. kynsien leikkausta, korvien tutkimista, hampaiden tutkimista ja harjaamista, pesemistä jne. Pentujen ollessa noin 6-8 viikon ikäisiä saattaa naaras saada kiiman ja vierottaa pennut joiksikin päiviksi tai pysyvästi. Pentujen tulee antaa tällöin jatkaa kehitystään samassa ryhmässä ja saman pesälaatikon ympäristössä hyvän kehityksen turvaamiseksi. Jos kissalassa on tautiongelma (esim. ylempien hengitysteiden virusinfektiot tai FIP) ja halutaan pentujen välttyvän tartunnalta, suositeltavaa on vierottaa emo pennuistaan kun pennut ovat 4 viikon

7 ikäisiä. Tähän ikään saakka suojaavat emon maidosta saadut vasta-aineet mitä todennäköisimmin. Vierotetut pennut eivät myöskään saa olla tekemisissä kissalan muiden aikuisten kissojen kanssa. Pentujen oman vastustuskyvyn saamiseksi aloitetaan rokotukset noin 6-8 viikon iässä ja tehostetaan noin 3-4 viikon kuluttua. Luovutus uusiin koteihin on vuorossa 12 viikon iässä, rokotettuina, monipuolisesti ruokittuina ja ainakin kolme kertaa toteutetun (3., 5. ja 7. viikko) loishäädön jälkeen. Loishäädössä tule valita laajakirjoinen lääke, joka ihanteellisimmillaan tehoaa myös Giardiaan. Sitä esiintyy kissaloissa ripuleiden yhteydessä Suomessakin usein. Suositeltavaa lukemista: Niels C. Pedersen: Feline Husbandry, Diseases and Management in the Multicat Environment., American Veterinary Publications, Inc. (1991). ISBN , kasvattajille suunnattu kirja, jossa perinnöllisyydestä, roduista, taudeista, ruokinnasta ja ennaltaehkäisevistä kissalatoimenpiteistä edelleenkin ajankohtaista tietoa. Eläinlääketieteen tohtori Suvi Pohjola-Stenroos Kissaklinikka Felina on julkaistu Pyhä Birma -lehdessä 4/2001

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika:

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika: PENTUEKYSELY Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite pentueen syntymäaika: pentuja syntyi kaikkiaan mukana myös menehtyneet pentueen emä: veriryhmä pentueen isä: veriryhmä emä testattu

Lisätiedot

Vasikoiden aloitusohjelma

Vasikoiden aloitusohjelma Aloitusohjelma lyhyesti Syntymä 8 vrk ikäinen Ripuliin Colofeed vasta-aineet + energia Vigofeed Hydrafeed Gel Enerfeed rauta + vitamiinit Tuottaa energiaa ja parantaa suolistobakteerien toimintaa ympäristö

Lisätiedot

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian laiha. Kuntoluokka tärkeää. Nuoret naaraat myös hävittää

Lisätiedot

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Kysely Vastausten palautus Vastausten julkaisu Arvonta Tämä kysely on osa viime vuonna julkaistua terveyskyselyä. Tänä vuonna kysely suunnataan kasvattajille

Lisätiedot

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Miten lähteä liikkeelle? Suunnittelu Tietojen keruusta sopiminen rotuyhdistyksessä Sitouttaminen Tiedottaminen Tekninen toteutus Suunnittelu

Lisätiedot

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Hevosten ruokinta: Kantavan tamman ruokinta Tiineyden loppuvaiheen ruokinta Imetyskauden ruokinta Vieroitetun varsan ruokinta Agriristeily 8.2.2013 Heikki Kankainen

Lisätiedot

TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA

TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA TARVITAANKO LISÄMAITOA SYNNYTYSSAIRAALASSA MAITOMÄÄRÄT HETI SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Maitomäärä vaihtelee suuresti eri äideille Terve, täysiaikainen lapsi pärjää hienosti, kunhan saa imeä tiheästi, ja äidin

Lisätiedot

Terveillä vasikoilla on terveet mahat

Terveillä vasikoilla on terveet mahat Terveillä vasikoilla on terveet mahat Benfital Plus koska maitojuotto on tärkeää Vetmedica Etusijalla eläinten hyvinvointi Miksi vasikoille tulee ripuli? Miksi on tärkeää ennaltaehkäistä vasikoiden ripulia?

Lisätiedot

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten Liite 4 Sivu 1 / 7 Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten Kasvattajia tiedotettiin kyselystä Suomen Bassetkerhon jäsenlehdessä Basset Bulletinissa (2/2016), Suomen Bassetkerhon

Lisätiedot

Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia.

Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia. Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia.fi Tällä luennolla Vastustuskyky on muutakin kuin vasta-aineita: rakenne,

Lisätiedot

NUKLOSPRAY Yoghurt. Ruokintaratkaisu kaikille porsaille

NUKLOSPRAY Yoghurt. Ruokintaratkaisu kaikille porsaille NUKLOSPRAY Yoghurt Ruokintaratkaisu kaikille porsaille Kysymyksiä Oletko havainnut pahnuekoon kasvaneen? Onko yhä hankalampaa saada kaikki elävänä syntyneet porsaat selviämään? Eikö olekin tärkeää, että

Lisätiedot

Lisääntymiskauden sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito. ELÄINLÄÄKÄRI HELI NORDGREN Kortesjärvi 9.5.2016

Lisääntymiskauden sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito. ELÄINLÄÄKÄRI HELI NORDGREN Kortesjärvi 9.5.2016 Lisääntymiskauden sairaudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito ELÄINLÄÄKÄRI HELI NORDGREN Kortesjärvi 9.5.2016 Minkki verinen kohtutulehdus Minkeillä kohtutulehdukset ovat harvinaisia. Parituksessa infektioriski

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi. Vasikoiden kasvatus. jbs portfolio. jbs:n kanssa

Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi. Vasikoiden kasvatus. jbs portfolio. jbs:n kanssa Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi Vasikoiden kasvatus jbs portfolio jbs:n kanssa jbs kälberpaste - vasikkatahna Lyhyesti taattu korkea taso immunoglobuliinia (johdettu IBR-vapaasta maidosta) sisältää

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Maitoa mahan täydeltä Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Imetys Vasikkapiilo Vieroitus Imetys Emänsä alla vasikat imevät n. 4-6 kertaa vuorokaudessa, yht. 10-12 l / vrk Ensimmäisten viikkojen

Lisätiedot

Kohti onnistunutta imetystä

Kohti onnistunutta imetystä Kohti onnistunutta imetystä Imetyksen alkupäivistä vauvaa odottavalle perheelle Syntyessään vauva siirtyy kohdun lämpimästä suojasta ulkomaailmaan teidän vanhempien hoivattavaksi. Imetys on ravinnon lisäksi

Lisätiedot

Pentueseuranta kaavake

Pentueseuranta kaavake 1 / 8 2.9.2018 klo 14:47 Pentueseuranta kaavake Tietoa syntyneistä pentueista *Pakollinen 1. Sähköpostiosoite * Havannalaiset ry perustettu 1991. Rotujärjestöksi 1.1.2011 2. Pentueen syntymäpäivä, josta

Lisätiedot

IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi

IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi IMETYS Luonnollinen ravinto vauvallesi IMETYKSEN EDUT Vahvistaa itseluottamusta, herkistää vauvan viesteille, tärkeä merkitys äidin ja vauvan väliselle vuorovaikutukselle Nopeuttaa äidin toipumista synnytyksestä,

Lisätiedot

Maito ravitsemuksessa

Maito ravitsemuksessa Maito ravitsemuksessa Sisältö Ravitsemussuositukset kehottavat maidon juontiin Maidon ravintoaineet Mihin kalsiumia tarvitaan? Kalsiumin saantisuositukset Kuinka saadaan riittävä annos kalsiumia? D-vitamiinin

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET

ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET ENNENAIKAISENA SYNTYNEEN VAUVAN KOTIHOITO-OHJEET Vastasyntyneiden teho- ja valvonta Ravinnon laatu äidin maito äidinmaidonkorvike muu aterioiden lukumäärä: kerta-annos: ml Viisikiloiseksi saakka lasketaan

Lisätiedot

NUKLOSPRAY Yoghurt. Ruokintaratkaisu kaikille porsaille

NUKLOSPRAY Yoghurt. Ruokintaratkaisu kaikille porsaille NUKLOSPRAY Yoghurt Ruokintaratkaisu kaikille porsaille Kysymyksiä Oletko havainnut pahnuekoon kasvaneen? Onko yhä hankalampaa saada kaikki elävänä syntyneet porsaat selviämään? Eikö olekin tärkeää, että

Lisätiedot

Elämän ensi hetket. Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla

Elämän ensi hetket. Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla Elämän ensi hetket Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla Vasikan alkuhoito ja elvytys Ternimaito Vastasyntyneen olosuhteet Vasikan ensimmäinen elinpäivä = Elämän tärkein päivä Jos emo poikinut omin voimin

Lisätiedot

Koiran ja kissan ruokailukäyttäytyminen. Rakastammeko lemmikkimme lihaviksi?

Koiran ja kissan ruokailukäyttäytyminen. Rakastammeko lemmikkimme lihaviksi? Koiran ja kissan ruokailukäyttäytyminen Rakastammeko lemmikkimme lihaviksi? Ruokinnan tarkoitus Taata eläimelle sen kasvun, elintoimintojen ja lisääntymisen kannalta välttämättömät ravintoaineet ja täyttää

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikkakuolleisuuden hallinta Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikan merkitys Kotimaisen naudanlihantuotannon pullonkaula: vasikka ratkaisuina - emolehmätuotannon lisääminen - teuraspainon nosto

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry Suomen Snautserikerho ry Jalostustoimikunta 24.9.2017 1 Taustaa: Kysely lähetettiin kasvattajat sähköpostilistan kautta kaikille kasvattajille Kyselyn aika väli 1.1.2011-30.6.2017 Aikavälillä rekisteröityjä

Lisätiedot

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14 Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin

Lisätiedot

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat

Maittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat

Lisätiedot

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Yleistä Pentuepalautteiden avulla kerätään tietoa shetlanninlammaskoirien lisääntymisterveydestä. Tietoa käytetään mm.

Lisätiedot

Suuret koe-eläimet biologia, hoito ja toimenpiteet

Suuret koe-eläimet biologia, hoito ja toimenpiteet Suuret koe-eläimet biologia, hoito ja toimenpiteet Eläinkokeiden ABC 5.10.-14.12.2012 Koe-eläinkeskus / Anna Meller / Suuret koe-eläimet biologia, hoito ja toimenpiteet 19.10.2012 1 Suuret eläimet koe-eläiminä

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON. Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke

RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON. Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke Luennon ydinasiat Vasikan kasvutaipumus on suuri aina 1 v ikään. Tasapainoisella ravinnolla

Lisätiedot

Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille

Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille 1 (5) 29.05.2018 Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille Porsaat tulee kasvattaa kannattavasti. Samalla on minimoitava antibioottien tarve. Kasvavien pahnuekokojen myötä vastasyntyneet

Lisätiedot

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle?

Aliravitsemus Kotisairaanhoidossa jopa 90 % on aliravittuja tai aliravitsemusriskissä Yksipuolinen ruokavalio Yksinäisyys, ruokaa yhdelle? Ikääntyminen Senioreilla noin kolmasosalla jonkin asteinen mahalaukun limakalvon surkastuminen, joka voi vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen Makuaisti ja hajuaisti heikkenevät Huonot hampaat, sopimaton

Lisätiedot

Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo

Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo Imetyksen ensi kuukaudet Terveydenhoitaja Matleena Aitasalo Kohti imetystä Keho valmistautuu imetykseen Jo raskauden alusta alkaen rinnat alkavat valmistautua imetykseen. Rinnat kasvavat, maitoa erittävä

Lisätiedot

LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS

LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS V a s i k a s t a p i h v i k s i LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS TEHOKKAAT REHUT, TERVEET ELÄIMET. Rehuraisio Tehokas ruokinta parantaa kannattavuutta Tehokas ruokinta lyhentää lihanaudan kasvatusaikaa ja eläimet

Lisätiedot

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Vitamiinit A-vitamiini Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Välttämätön näköaistimuksen syntyyn hämärässä, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä ihmisen lisääntymiseen.

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

Ternimaidon laatu. Ann-Helena Hokkanen (1,2) Marja Viitala (2) Arja Korhonen (2) Suvi Taponen (1)

Ternimaidon laatu. Ann-Helena Hokkanen (1,2) Marja Viitala (2) Arja Korhonen (2) Suvi Taponen (1) Ternimaidon laatu Ann-Helena Hokkanen (1,2) Marja Viitala (2) Arja Korhonen (2) Suvi Taponen (1) (1) Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto (2) Savonia Ammattikorkeakoulu Ternimaito Ternimaito

Lisätiedot

NEMAVET jauhe koirille

NEMAVET jauhe koirille NEMAVET jauhe koirille Koiran suolistomatojen torjunta Etusijalla eläinten hyvinvointi Sisäloishäätö on osa koiran ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa Koiran suolistossa ja muualla elimistössä majailevat

Lisätiedot

TERVEELLISTÄ RAVINTOA KISSALLESI PÄIVITTÄISET TÄYSRAVINNOT KISSANPENNUT, AIKUISET JA IÄKKÄÄT KISSAT, LEIKATUT KISSAT, TIINEYS- JA IMETYSAIKA

TERVEELLISTÄ RAVINTOA KISSALLESI PÄIVITTÄISET TÄYSRAVINNOT KISSANPENNUT, AIKUISET JA IÄKKÄÄT KISSAT, LEIKATUT KISSAT, TIINEYS- JA IMETYSAIKA SPECIFIC -RUOKAVALIOT TERVEELLISTÄ RAVINTOA KISSALLESI PÄIVITTÄISET TÄYSRAVINNOT KISSANPENNUT, AIKUISET JA IÄKKÄÄT KISSAT, LEIKATUT KISSAT, TIINEYS- JA IMETYSAIKA ELÄINLÄ ÄK ÄRIASEMILTA JO VUODESTA 1988

Lisätiedot

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle.

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle. Pentueraportti Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle. 1. Lomakkeen käyttötarkoitus Ilmoitan astutuksen suunnittelusta pentuvälitystä varten Ilmoitan

Lisätiedot

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet

Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet Koripallovalmennuksen tukitoimet Harjoittelu, ravinto ja lepo kehittymisen kulmakivet 2.1. Koripallovalmennuksen tukitoimet Kehittymisen pyhä kolmiyhteys HARJOITTELU KEHITYS Kuormitus-kolmion pinta-alan kasvua eli harjoittelun lisääntymistä

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja - www.fairpro.fi

Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa. - Olli Patja - www.fairpro.fi Hyvinvointianalyysi ja kehonkoostumusmittaus ravintovalmennuksessa - Olli Patja - www.fairpro.fi Ravintovalmentajan sudenkuopat Sanat eivät riitä kertomaan Tarvitaan tietoa todellisesta tilasta Kuinka

Lisätiedot

VETERINARY. Ruuansulatushäiriöt

VETERINARY. Ruuansulatushäiriöt VETERINARY EXCLUSIVE Ruuansulatushäiriöt Ruuansulatushäiriöt Kuvaus: Ruuansulatushäiriöt ovat yleisiä niin pennuilla kuin aikuisilla koirilla ja kissoilla. Häiriöihin voi olla useita eri syitä, kuten huono

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja

Lisätiedot

Whiskas. Täyttä kissanelämää. Valikoimaopas

Whiskas. Täyttä kissanelämää. Valikoimaopas Whiskas Täyttä kissanelämää Valikoimaopas Onnellinen kissa syö Whiskas -kissanruokaa Jokaiselle kissanomistajalle lemmikin kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeintä. Oikealla ruokavaliolla on suuri merkitys,

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Helposti sulava. Anti-Hairball

Helposti sulava. Anti-Hairball Ilman keinotekoisia, väri, maku tai säilöntäaineita. Virtsan ph 6,06,5 Iho & Turkki Huolellisesti valitut raakaaineet ja erikoisresepti takaavat täydellisen kalsiumin ja fosforin suhteen sekä madalletun

Lisätiedot

Premium-luokan koiranruokasarja D

Premium-luokan koiranruokasarja D Premium-luokan koiranruokasarja D TM Lihaisaa laatua koirallesi. Laaturuokaa koirallesi Jahti&Vahti! Haluamme koirasi elämänlaadun pysyvän korkeana ja kauan. Siksi ruokien huippulaatu on meille aidosti

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

Poikiminen. Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa. Eläinlääkäri Teppo Heinola

Poikiminen. Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa. Eläinlääkäri Teppo Heinola Poikiminen Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa Eläinlääkäri Teppo Heinola Poikiminen Naudan synnytysteiden anatomiaa Normaali synnytys Vaikeutunut synnytys Synnytysapu Vastasyntyneen ja emän hoito

Lisätiedot

VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET

VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET VASTASYNTYNEEN KOTIHOITO- OHJEET Vastasyntyneiden teho- ja valvonta Henkilötiedot nimi: syntymäaika: Kastettu Kastamaton Hätäkastettu Hätäkasteen vahvistus suoritetaan omassa seurakunnassa. syntymäpaino:

Lisätiedot

E RIPULIVASIKAN LÄÄKITSEMINEN / OHJE ELÄINLÄÄKÄRILLE

E RIPULIVASIKAN LÄÄKITSEMINEN / OHJE ELÄINLÄÄKÄRILLE E RIPULIVASIKAN LÄÄKITSEMINEN / OHJE ELÄINLÄÄKÄRILLE NESTEHOITO PÄHKINÄNKUORESSA (RAUTALANKAVERSIO): Anna vasikalle nestettä suonensisäisesti noin 1-2 litraa/50 kg Esim. isotoninen NaCl (13,5 g eli ruiskussa

Lisätiedot

terveitä, normaalipainoisina syntyneitä

terveitä, normaalipainoisina syntyneitä IMETYS Imetyssuositukset - Imeväisikäisen suosituksissa on otettu huomioon Maailman terveysjärjestön imetystä koskevat suositukset - Nämä suositukset koskevat terveitä, normaalipainoisina syntyneitä lapsia

Lisätiedot

SUOMEN BULLTERRIERIYHDISTYKSEN KASVATTAJAPÄIVÄT ITU:n maja 14.5.2016

SUOMEN BULLTERRIERIYHDISTYKSEN KASVATTAJAPÄIVÄT ITU:n maja 14.5.2016 SUOMEN BULLTERRIERIYHDISTYKSEN KASVATTAJAPÄIVÄT ITU:n maja 14.5.2016 LISÄÄNTYMISONGELMAT LISÄÄNTYMÄSSÄ? Merja Dahlblm ELT, lisääntymistieteen ja pieneläinsairauksien erikiseläinlääkäri, Dipl.E CAR Lajin

Lisätiedot

Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames

Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Eesti mesinike suvine teabepäev Koht ja aeg: Olustvere Teenindus- ja Maamajanduskooli ruumides, 11.07.2015.a.

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä ESITIETO 1. Oletko saanut linkin kyselyyn sähköpostitse tai paperisen kyselylomakkeen postissa kotiin?, sain tiedon kyselyn alkamisesta muuta kautta TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu 3. Onko

Lisätiedot

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus)

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus) KKK-HHS / Pointterijaos Koiran nimi Terveystiedustelu 1 Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli Uros 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Narttu Väri Onko koirasi ääniherkkä (esim. ilotulitus,

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Vasikan ruokinta juottokaudella ja vieroituksen jälkeen

Maitoa mahan täydeltä. Vasikan ruokinta juottokaudella ja vieroituksen jälkeen Maitoa mahan täydeltä Vasikan ruokinta juottokaudella ja vieroituksen jälkeen Mahojen toiminta ja kehittyminen Juotto Juottomenetelmät Juottovirheet Imemisongelmat Juoksutusmahaongelmat juottokaudella

Lisätiedot

Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari

Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari Marianne Pirttijärvi, lastenhoitaja TYKS Lastenklinikka, Äidinmaitokeskus Imetysseminaari 8.3.2017 sijaitsee U-sairaalan C-siivessä, k-kerroksessa 5 työntekijää, osastonhoitajana keskolan oh. o yhdyshenkilönä

Lisätiedot

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE

FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE FRONTLINE ON MAILMAN ENITEN KÄYTETTY ULKOLOISLÄÄKE PUUTIAISIA, KIRPPUJA, TÄITÄ JA VÄIVEITÄ VASTAAN KOIRILLE JA KISSOILLE Fiproniili tappaa puutiaiset, kirput ja väiveet (S)-Metopreeni estää munien, toukkien

Lisätiedot

MaitoManagement 2020 VASIKOIDEN ALKUKASVATUS KANADALAISILLA KÄRKITILOILLA

MaitoManagement 2020 VASIKOIDEN ALKUKASVATUS KANADALAISILLA KÄRKITILOILLA MaitoManagement 2020 VASIKOIDEN ALKUKASVATUS KANADALAISILLA KÄRKITILOILLA Opintomatkani Kanadaan marraskuussa 2008 suuntautui Ontarion alueelle. Kiersimme kaikkiaan 12 maitotilalla hakemassa oppia, kuinka

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 230 mg pyranteeliembonaattia ja 20 mg pratsikvanteelia

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 230 mg pyranteeliembonaattia ja 20 mg pratsikvanteelia 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI VALMISTEYHTEENVETO Cazitel 230/20 mg kalvopäällysteinen tabletti kissalle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 230 mg pyranteeliembonaattia

Lisätiedot

Tuottava minkin kasvatus

Tuottava minkin kasvatus Kuva: Minna Rintamäki Tuottava minkin kasvatus Vuosikiertotiedote Nro 4, toukokuu 2016 Osa 4. Imetys- ja varhaiskasvatusaika Minkkien ruokinta imetyskaudella Imetysajan edetessä rehun annostelu on säädettävä

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Lactovac vet. injektioneste, suspensio 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS. Yksi annos (5 ml) sisältää:

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Lactovac vet. injektioneste, suspensio 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS. Yksi annos (5 ml) sisältää: VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Lactovac vet. injektioneste, suspensio 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi annos (5 ml) sisältää: Vaikuttavat aineet: Inaktivoitu naudan rotavirus, kanta

Lisätiedot

Tarttuvista taudeista

Tarttuvista taudeista OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala

Lisätiedot

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa SUN ry:n yksi tehtävistä on kartoittaa unkarinvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin tärkeitä ja tervetulleita.

Lisätiedot

Tärkeimmät sisäloiset

Tärkeimmät sisäloiset Lampaan sisäloiset Tärkeimmät sisäloiset Meillä? Muualla? Teladorsagia circumcinta (ent. Oestertagia) Trichostrongylus vitrinus Haemonchus cntortus Nematodirus battus = maha ja suolistomadot Kuva: Teara/US

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Parsonrussellinterrierit ry / Jalostustoimikunta KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Kysely on syytä palauttaa allekirjoituksella varustettuna, sillä vastanneiden nimet julkaistaan Parsonlehdessä.

Lisätiedot

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa!

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lapsesi hyvä ravitsemustila parantaa jaksamista, edistää toipumista ja turvaa kasvun Kun lapsi ei syö riittävästi tavallista ruokaa Sairastuneen lapsen voi

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

Tarttuvien tautien vastustus

Tarttuvien tautien vastustus Tarttuvien tautien vastustus Eläinlääkäri Katja Hautala Tartuntatautien oireita Hengitystieoireet Kuume Silmävuoto Alentunut suorituskyky Ripuli Ihotulehdukset (sieni, syylät, rivi jne) Keskushermosto-oireet

Lisätiedot

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009 Rhodesiankoirien terveyskysely 2009 Suomen Ridgeback- yhdistys ry:n jalostustoimikunta postittaa tammikuussa 2009 kaikille tiedossaan oleville vuosina 2001-2003 sekä vuosina 2005-2007 syntyneiden rhodesiankoirien

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi Laxabon Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Suomi Laxabon kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Vastaukset perustuvat Laxabon-oraaliliuosjauheen pakkausselosteeseen, päiväys 26.3.2010. Ota

Lisätiedot

super-premium hypoallergisia proteiineja lohiöljy suolis- ton bakteerikantaa immuniteettiä maku tuoksu.

super-premium hypoallergisia proteiineja lohiöljy suolis- ton bakteerikantaa immuniteettiä maku tuoksu. Calibra kissan täysravinnot ovat super-premium luokan hypoallergisia kuivamuonia. Täysravinto on tasapainoitettu kissan parhaan ravitsemuksellisen hyödyn saamiseksi ja sulavuuden takaamiseksi. Ravinnoissa

Lisätiedot

PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA. Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana?

PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA. Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana? PITKÄKESTOISEEN SUORITUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA TANKKAUS SUORITUKSEN AIKANA Miten optimoin valmistautumisen ja miten toimin suorituksen aikana? MIKKO LINNOLA Ravitsemusasiantuntija, ETK, kouluttaja Peak

Lisätiedot

Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja

Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja TM Lihaisaa laatua koirallesi. Premium-luokan koiranruokasarja Suomen suosituin premium-koiranruoka. Koiran elämänlaatu, terveys ja pitkä ikä ovat vaalimisen arvoisia asioita. Siksi ravinnon korkea laatu

Lisätiedot

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-

Lisätiedot

URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN

URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN Urhean valmentajakoulutus URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN LAURA MANNER JA MARI LAHTI 4.12.2014 Terveurheilija.fi 1 Ravinto, ravitsemus ja ruoka? Ravinto = ruoka, juoma tai aine, jota

Lisätiedot

SUPER- PREMIUM. Kissan täysravinto

SUPER- PREMIUM. Kissan täysravinto SUPER- PREMIUM Kissan täysravinto 1 Purenatural. Kissojen arvostama täysravinto. Kissa on eläinmaailman kulinaristi ja luontainen lihansyöjä. Se seuraa vaistoaan kaikessa myös ravinnon valinnassa. Vaistojensa

Lisätiedot

Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1.

Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1. Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1. Vesa Rainio, ELT, Dip.ECBHM Lisääntymistieteen erikoiseläinlääkäri Opettaja, Savonia amk, VAAVI-hanke Tällä kurssilla Emän hoidosta

Lisätiedot

Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen.

Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen. Jalostuskriteerit Jalostustoimikunnan suosituksen ja kerhon pentuvälitykseen pääsyn kriteerit (perustuvat rodun JTO:hon ja Kennelliiton jalostusstrategiaan sekä rekisteröintiohjeisiin): Ikäsuositukset

Lisätiedot

ÄIDINMAIDON LUOVUTUS

ÄIDINMAIDON LUOVUTUS ÄIDINMAIDON LUOVUTUS POHJOIS-KARJALAN KESKUSSAIRAALA ÄIDINMAITOKESKUS M-TALO/P-KERROS TIKKAMÄENTIE 16, 80210 JOENSUU PUH. 013 330 8883 1 IMETTÄVÄT ÄIDIT Äidinmaito on pienen lapsen luonnollinen ravinto.

Lisätiedot

Vasikan lempeä vieroitus onko sitä?

Vasikan lempeä vieroitus onko sitä? Vasikan lempeä vieroitus onko sitä? Laura Hänninen, dosentti, ELT laura.hanninen @ helsinki.fi Eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelun kliininen opettaja Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin Yliopisto

Lisätiedot

Tiineys. Eläimet, joilla on akuutti tai subakuutti verenkierto-, suolisto- tai hengitystiesairaus.

Tiineys. Eläimet, joilla on akuutti tai subakuutti verenkierto-, suolisto- tai hengitystiesairaus. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Dinolytic vet. 12,5 mg/ml injektioneste, liuos naudalle 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Vaikuttava aine: dinoprosti 12,5 mg/ml (dinoprostitrometamolina). Apuaineet: bentsyylialkoholi

Lisätiedot

Hyvän ateriarytmin sovittaminen harjoitusrytmiin. Sanni Virta ja Liisa-Maija Rautio

Hyvän ateriarytmin sovittaminen harjoitusrytmiin. Sanni Virta ja Liisa-Maija Rautio Hyvän ateriarytmin sovittaminen harjoitusrytmiin Ravintoasioissa urheilijoilla on usein eniten parantamisen varaa. Erityisesti arkisyömiseen tulisi panostaa Urheilijan fyysinen kehitys tapahtuu arkisen

Lisätiedot

Emonkasvatus Kirkkonummen Mehiläistuote/2014 1

Emonkasvatus Kirkkonummen Mehiläistuote/2014 1 Emonkasvatus 1 Hoitajakuntien valmistelu Valitaan hoitokunniksi vahvoja ja terveitä yhdyskuntia puhdistuslennon jälkeen tehdään punkin torjunta joko puhdistuslennon jälkeen oxtiputuksella tai myöhemmin

Lisätiedot

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen

RAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat

Lisätiedot

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

Kissa: Leikkauksen jälkeisen kivun lievitys kohdun ja munasarjojen poistoleikkauksen sekä pienten pehmytkudoskirurgisten toimenpiteiden jälkeen. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Acticam 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi ml Acticam 5 mg/ml injektionesteliuosta sisältää: Vaikuttavat aineet Meloksikaami

Lisätiedot

Vasikkaripulit ja näytteenotto

Vasikkaripulit ja näytteenotto Vasikkaripulit ja näytteenotto Valvontaeläinlääkäri Päivi Pyykönen, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, ympäristöterveydenhuolto - Vasikkaripuli on pikkuvasikoiden yleisimpiä sairauksia - NÄYTTEENOTTO TÄRKEÄÄ!

Lisätiedot

perustettu vuonna 1927

perustettu vuonna 1927 perustettu vuonna 1927 RAVINNON MERKITYS Ravinto ja liikunta Kova liikuntaharrastus yhdessä puutteellisen ruokavalion kanssa voi olla riski kasvulle, kehitykselle ja terveydelle!!! Energian riittämättömän

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

NOBIVAC RABIES VET. Adjuvantti: Alumiinifosfaatti (2 %) 0,15 ml (vastaten alumiinifosfaattia 3 mg)

NOBIVAC RABIES VET. Adjuvantti: Alumiinifosfaatti (2 %) 0,15 ml (vastaten alumiinifosfaattia 3 mg) VALMISTEYHTEENVETO 1 ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Nobivac RABIES Vet 2 LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Per annos (1 ml): Vaikuttava aine: BHK-21-soluviljelmässä kasvatettua ja beeta-propionilaktonilla inaktivoitua

Lisätiedot