Turvallisuus. teettää töitä rippileireillä JANNE KANKAALA. Sivu 3. s e u r a k u n t a l e h t i v u o s i k e r t a 7. 6.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvallisuus. teettää töitä rippileireillä JANNE KANKAALA. Sivu 3. s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 7. 6."

Transkriptio

1 s e u r a k u n t a l e h t i v u o s i k e r t a n r o 2 1 Turvallisuus teettää töitä rippileireillä JANNE KANKAALA Sivu 3 Voimme puutteenkin keskellä uskoa Jumalan huolenpitoon. Sivu 10

2 2 nro kesäkuuta 2007 Pieni epäilys paikallaan Suomen ekumeeninen neuvosto julkaisi vastikään ohjeet, joissa neuvotaan seurakuntia, kuinka toimia kirkon oveen koputtavan turvapaikanhakijan kanssa. Kyse on lähinnä sellaisista henkilöistä, joilta on evätty turvapaikkahakemus ja joilla ei ole kuitenkaan kotimaahan menemistä. Ohjeissa kehotetaan antamaan henkilölle turvapaikka seurakunnan tiloista, mutta mihinkään lainrikkomiseen ohjeissa ei yllytetä. Neuvoston mukaan turvapaikkaa hakeneesta on tehtävä ilmoitus poliisille, jotta toiminta olisi täysin avointa. Sen jälkeen seurakunnan tulee selvittää, täyttyykö henkilöllä edellytykset turvapaikan saamiselle Ulkomaalaisviraston kielteisestä päätöksestä huolimatta. Jos täyttyy, seurakunta voi avustaa henkilöä laittamaan uuden hakemuksen vireille. Ohjeistuksen taustalla on raamatulliset periaatteet suojan ja avun tarjoamisesta pakolaiselle. Maailman sivuilla on lukematon määrä aikakausia, jolloin kirkot ovat olleet monien vainottujen ainoa turva. Kannanotto on ekumeeniselta neuvostolta silti rohkea. Valtion koneistossa se on ymmärrettävästi aiheuttanut närkästystä. Happamimmat ajatukset ovat varmasti Ulkomaalaisvirastossa. Ohjeiden laatiminen tarkoittaa käytännössä epäluottamusta nykyistä turvapaikanhakemisjärjestelmää kohtaan. Ekumeenisen neuvoston ohjeissa perustellaankin, että kirkosta tarjotaan suojaa, jos tähänastinen turvapaikkaprosessi ei ole ollut oikeudenmukainen tai hakemuksen käsittelyyn liittyvä tutkinta on ollut puutteellista. Ulkomaalaisvirasto ehti jo esittää hieman loukkaantunutta. Mitä edellytyksiä kenelläkään ulkopuolisella olisi arvioida käsittelyn puutteellisuutta tai oikeudenmukaisuutta, koska asiakirjat ovat salaisia? Ehkäpä Suomen ekumeenisen neuvoston ohjeille on silti käyttöä ja perusteita. Tuoreessa muistissa on vielä neljän vuoden takainen Ulkomaalaisviraston lahjusskandaali. Maailman vähiten korruptoituneesta maasta turvapaikkaa hakeneiden ihmisten paperit päätyivät virastossa pinoon päällimmäisiksi, jos taskusta löytyi riittävästi rahaa. aatoksia muut lehdet Sukupuoleni ja uravalintani vuoksi, opettaja kun olen, en ole koskaan varsinaisesti perehtynyt niin sanottuun naispappeuskysymykseen. Olen teologina tehnyt yhteistyötä naispuolisen papin kanssa ja seurakuntalaisena ottanut ehtoollisen vastaan naiselta. Olen kuullut joskus hyvän saarnan naiselta, mutta enimmäkseen kehnoja heiltäkin, kuten valtaosalta oman sukupuoleni edustajista. Teologisesti olen siis hyvin nirso puheen suhteen, en sukupuolen. Lauluäänestä en sano mitään. Silti olen ajatellut, että jonain päivänä muodostan lopullisen kantani ja pitäydyn siinä, oli se mikä hyvänsä tai kumpi tahansa. Mutta kummallista kyllä, olen aina ymmärtänyt molempia näkökantoja. Sympatiani kuitenkin vaihtelevat, kahdesta syystä: joko joku on alakynnessä tai sitten toimitaan epäjohdonmukaisesti. Edellisessä olen puolella, jälkimmäisessä vastaan. En pidä tiedotusvälineiden tavasta esittää vastustajat itsepäisinä hölmöinä. Myös heidän teologiansa on tehty sydänverellä. Toiselle kansankirkollemme, ortodokseille, toimittajat tuntuvat aina raottavan veräjää sopivasti tämän asian kohdalla. Rohkaisen tutustumaan teologiaan; ei se ainakaan haittaa kirkollisista asioista Sukupuolisia mietteitä tiedottamisessa. Kun monissa seurakunnissa työtoverit väistävät toisiaan kaikessa kristillisessä yhteisymmärryksessä, kovinta meteliä pitävät ne, jotka tuskin paljon kirkonpenkkiä kuluttavat. Tai jos kirkossa käyvät sellaiset, jotka soittelevat pappien vanhoille äideillekin ja uhkaavat helvetillä koko sakkia, tai sellaiset, jotka lähettävät nimettömiä herjauskirjeitä ja eritepostia, niin jotain on jäänyt heiltä ymmärtämättä. En ymmärrä vastustajia, kun he päästävät naisen saarnaamaan, kunhan tämä vain ei ole pappi. Epäjohdonmukaista on myös, että ei voida olla alttarilla samaan aikaan, mutta muuten kyllä voidaan olla työssä vaikka samassa seurakunnassa. Miten yhteinen jumalanpalvelus muka osoittaisi hyväksyntää mutta muu yhteinen työnteko ei? Piispat ovat ensin suvainneet ja sitten ajavatkin kaikki nurkkaan. Taitavat löytää sieltä lopulta myös itsensä. Ei yhden eroavaisuuden takia pidä ruveta perustamaan uutta kirkkokuntaa. Ja se entinen kaveri käänsi kuulemma selkänsä, kun naispuolinen alainen tuli tervehtimään. Olkoon vain väärää teologiaa, mutta herrasmies täytyy olla aina! Sitä hienompaa on kuulla, kuinka naispuolinen pappi ei sano pahaa sanaa vastustajastaan, joka puolestaan pitää naista ja miestä muuten yhtä arvokkaina, paitsi tässä yhdessä, kun niin Raamatusta ymmärtää. Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä 6/2007 Ritva-Liisa Snellman päivittelee kuvien ja symbolien kirjoa kuolinilmoituksissa. Kaiken pitää nykyisin olla yksilöllistä ja omannäköistä. Kuolin-ilmoitustenkin. Suomessa pärjättiin vuosikymmeniä askeettisen pystyristin ja tunteikkaan muistovärssyn avulla. Nyt joutuu valitsemaan kymmenistä tunnuksista sen, joka kuvaa parhaiten vainajan elämää tai elämänkatsomusta. Helsingin Sanomien ilmoitusohjeista löytyy 45 erilaista tunnusta, joita voi käyttää kuolinilmoituksessa. On uskontokuntien symboleja ja järjestöjen logoja, mutta myös kukkia, lintuja ja auringonlaskuja. Hufvudstadsbladetin logoarkistossa on 50 valmista symbolia, mutta lehti hyväksyy muitakin kuvia, jos ne perustellaan hyvin. Sen kuolinilmoitussivuilla on ollut koiria ja kissojakin. Jopa antiikkitraktori on nähty kerran ja EU:n lippu. Vastarannan Kiiski Espoon seurakuntalehden Essen pääkirjoituksessa todetaan, että ekumenia vaatii tietoa opista. Suomalainen ekumeeninen liike on poikkeuksellinen, sillä se toimii hyvin maassa, jossa on yksi valtakirkko, johon verrattuna muuta kirkkokunnat ovat kääpiöitä. Luterilaisen kirkon hengellinen johto toimii viisaasti, kun se keskustelee pienten kirkkojen edustajien kanssa tasavertaisesti. Ylimielisyys olisikin naurettavaa, kun ajatellaan kristillistä kirkkoa maailmanlaajuisesti. Maailman mittakaavassa luterilaisuus on pienehkö suuntaus. Ekumeenisissa teologisissa keskusteluissa ei pyritä muuttamaan muiden oppeja eikä unohtamaan omiakaan. Sen sijaan etsitään samankaltaisuuksia, yhteisiä historiallisia juuria, selvitetään väärinkäsityksiä ja kysytään, mikä on perinteisten tapojen ja muuttumattomien oppien suhde. Tällainen opillinen ekumenia edellyttää, että oma oppi tunnetaan tarpeeksi hyvin. Jos ekumeenista keskustelua harrastetaan puhtaasta uteliaisuudesta muita kohtaan, se menettää merkityksensä siitä tulee uskontoturismia. Siksi on tärkeää, että luterilaisetkin tuntevat pääpiirteissään oman protestanttisen oppinsa. Luterilaisella kuvalla kristinuskossa on annettavaa muille. On helppo antaa, kun tietää, mitä omistaa. Klaus Kuurinmaa-Myllyniemi, opettaja, Helsinki Julkaisija Kustantaja Levikki Aikataulu ry. ISSN Perustettu 1907 Kotimaa-Yhtiöt Oy n , 17 seurakuntaa Ilmestyy torstaisin, kesällä joka toinen viikko. Päätoimittaja Janne Kankaala Toimittajat Pekka Helin Toimisto Saila Juutilainen Ulkoasu Aija Tihinen Osoite PL 102, Oulu, Isokatu 19 B 13 Puhelin (08) Fax (08) toimitus@rauhantervehdys.suomi.net etunimi.sukunimi@rauhantervehdys.suomi.net PL 279, Helsinki Puh , faksi ilmoitusmyynti@kotimaa.fi (otsikoksi lehden nimi ja julkaisupäivä) Sari Havia, puh sari.havia@kotimaa.fi Painopaikka Oulu Kaleva Jakeluhuomautukset: puh Hinnat: Seurakuntatilaus 8,38 e, yksityistilaus 30,00 e Verkkojulkaisu: Ilmoitusvalmistus/vastaanotto Kotimaa-Yhtiöt Oy/Sirkka-Liisa Hänninen Ilmoitusmarkkinointi Kotimaa-Yhtiöt Oy

3 nro R i p p i l e i r i e n v a a r a t s y y n ä t t ä v ä t a r k a s t i Turvallisuus lisää byrokratiaa Byrokratia ei tuota lisätyötä vain maanviljelijöille ja työelämän projektien kanssa kamppaileville. Oulun seurakunnat ovat jo muutaman vuoden joutuneet pitämään tarkkaa huolta rippileiriläistensä turvallisuudesta. Eri leirikeskusten riskit on tarkkaan kartoitettu ja ylöskirjattu. Ennen leirejä täytetään lisäksi seikkaperäiset turvallisuuskaavakkeet. Kirkkohallitus on tehnyt muutama vuosi sitten kaikille kirkon leireille yleisen retki- ja turvallisuusoppaan. Siinä ennakoidaan riskit eli kerrotaan, mitä saattaa sattua. Oulun seurakuntien leirikeskuksiin on tehty pari vuotta sitten erilliset riskikartoitukset: kussakin leirikeskuksessa on kansio, jossa kerrotaan, millaisia ja minkä asteisia riskejä paikassa on. Leirin vetäjä perehtyy kansioon etukäteen. Karjasillan seurakuntapastori ja rippikouluvastaava Petri Satomaa sanoo, että vaatimukset ovat oikeastaan selkeyttäneet toimintaa, eivät niinkään lisänneet stressiä. Ohjaaja joutuu miettimään leirin turvallista järjestelyä. Ison porukan lähtiessä on paljon riskitekijöitä. Me ennaltaehkäisemme vahinkoja, Satomaa kuvaa. Satomaan vastuulla on tänä kesänä noin 500 rippikoululaista; Karjasillan seurakunta järjestää 11 kesärippileiriä. Veteen ei heitetä ketään äärellä. Uimiseen ja soutelemiseen liittyy Satomaan mukaan valtavasti riskejä. Vain tietty määrä leiriläisiä saa uida tai soutaa kerrallaan eikä koskaan ilman valvojaa. Jokaiselle leiriläiselle on myös taattava ehdoton fyysinen ja henkinen koskemattomuus. Ketään ei saa heittää veteen, ei edes isosia. Henkinen turvallisuus on kokonaisvaltainen asia. Jos leiriläinen ei halua osallistua johonkin esillä oloa edellyttävään vapaa-ajan tapahtumaan, hänelle täytyy antaa vapaus. Turvallisuudentunnetta tavoitellaan alusta loppuun asti, Satomaa painottaa. Vuoren huipulla hirvitti Ennen leiriä pidetään vanhempainilta ja leirillä puolestaan turvallisuusoppitunti. Petri Satomaan mukaan säännöt saattavat leiriläisestä kuulostaa tiukoiltakin ikään kuin ne määrättäisiin vapauden kustannuksella. Tällöin nuori ei ehkä täysin ymmärrä, mikä vastuu leirin vetäjillä on, Satomaa toteaa. Leirillä yksi henkilö pitää nimetä turvallisuusvastaavaksi, käytännössä leirin johtaja. Turvallisuusvastaava ei voi poistua leirikeskuksesta edes väliaikaisesti. Lisäksi kaikilla leiriläisillä on oltava hyvät vakuutukset. Seurakuntien erityisrippileireillä vetäjien vastuu on vielä moninkertaisempi. Sen tietää Ruotsin Lapissa vaeltanut Satomaa. Koskaan urani aikana en ole kokenut niin huimaa vastuun tunnetta kuin saavutettuamme Kebnekaisen eli Ruotsin korkeimman huipun. Jokainen halusi käydä huipulla, yksitellen, ympärillään oli 600 metrin putoukset. Se oli lasten leikkiä verrattuna muihin leireihin, Satomaa naurahtaa. Tämän viikon tiistaina lähti yksi leiriryhmä kymmeneksi päiväksi Roomaan, mukanaan neljä vetäjää. Kaikkea ei voi estää kuvakotimaa/hannu haukkala Oulun seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntapalvelun johtaja Matti Pikkarainen ei osaa arvioida, johtuuko turvallisuustrendi lain tuomasta pakosta vai yleisestä tarpeesta varmistaa asioita. Leirejä järjestetään yhä enemmän, myös vanhuksille, ja riskit halutaan ennakoida. Hirveän vähänhän mitään vakavampaa on kuitenkaan sattunut, Pikkarainen toteaa. Jos jotakin tapahtuu, ensimmäiseksi kysytään suunnitelmia. Kun asiat on suunniteltu, vastuu on Petri Satomaan mukaan tietyssä Nuorten turvallisuudesta muun muassa veden äärellä huolehditaan tarkasti rippileireillä. satu kreivi-palosaari Karjasillan seurakuntapastorin Petri Satomaan mukaan turvamääräykset eivät aiheuta stressiä leirien vetäjille. mielessä hoidettu. Kaikki ei ole kuitenkaan meidän varassamme. Leirin alkurukouksessa pyydetään varjelusta ja siunausta. Rukouksessa on suuri mahdollisuus, Satomaa sanoo lopuksi. Minna Peltola Oulun seurakunnat pitävät leirejä Utajärven Rokualla, Kuusamon Juumassa, Taivalkosken Siirajärvellä, Ylikiimingin Vasamossa sekä Oulun Hietasaaressa. Ennen kutakin leiriä täytetään turvallisuusasiakirja. Satomaa luettelee kaavakkeesta seuraavia kohtia: Kirjataan perustiedot, vastuuhenkilöt, osallistujat sekä kuvaukset kuljetuksesta, leiripaikasta ja ruokahuollosta. Turvallisuuden osalta on kuvattava poistumistiet, palovaroitusjärjestelmä, sammuttimet, suojautumismahdollisuudet ja kokoontumispaikat. Retkistä on kerrottava, milloin ne järjestetään ja millaisella reitillä. Leiriohjelma on kuvattava. Perinteiset leiriolympialaiset eivät välttämättä ole aivan vaarattomia, Satomaa huomauttaa. Leirikeskuksen maasto-olot on kuvailtava: esimerkiksi Rokuan leirikeskus on erittäin kuivaa aluetta. Siellä on kymmenien hehtaarien avoharjanne, johon leiriläiset joskus heittelevät tumppeja. Vuonna 1989 alueella syttyikin metsäpalo. Jokainen leirikeskus on veden Elsi Huttunen toimitussihteeriksi Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja Elsi Huttunen on valittu Rauhan Tervehdyksen toimitussihteeriksi. Hän aloittaa tehtävässä syyskuun alussa. Huttunen on suorittanut muun muassa tiedeviestinnän maisteriohjelman ja aineenopettajan pätevyyden Oulun yliopistossa. Lisäksi hän on opiskellut historiaa, valtio-oppia ja sosiologiaa. Työkokemusta Huttusella on ylioppilaslehden lisäksi muun muassa Kalevasta, Iijokiseudusta ja ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksesta. Rauhan Tervehdyksen toimitussihteerin tehtävään haki 49 henkilöä. Rauhan Tervehdyksessä aloitti toukokuussa myös uusi toimittaja, filosofian maisteri Pekka Helin. Hän on työskennellyt Kalevassa vuodesta 1996 lähtien muun muassa taloustoimittajana ja ulkomaantoimittajana. Elsi Huttunen Pekka Helin

4 4 nro Jumalanpalvelukset Oulun kirkoissa Oulun tuomiokirkossa: Su klo 10 piispanmessu, diakoniavihkimys, piispa Samuel Salmi, saarnaa Raija Ikonen, liturgina Martti Pennanen, avustaa Hannu Rahikainen, urkurina Maija Tynkkynen, kanttorina Raimo Paaso, Sofia Magdalena -yhtye. Kolehti Oulun hiippakunnan diakoniarahastolle. Su klo 14 konfirmaatiomessu, toimittaa Hanna-Maija Karjalainen, avustaa Jyrki Vaaramo, kanttorina Hanna Savela. Su klo 16, Anglikaanisen kirkon diakoni Amos Manga ordinoidaan anglikaanisen riituksen mukaisesti papiksi. Ordinaation toimittaa piispa David Hamid ja piispa Samuel Salmi. Su klo 10 piispanmessu, toimittaa piispa Samuel Salmi, saarnaa Juhani Forsberg, avustaa Martti Pennanen, urkurina Maija Tynkkynen, Viipurin lauluveikot. Kolehti karjalaisen hengellisen-ja heimotyön edistämiseen. Su klo 13 konfirmaatiomessu, toimittaa Ari-Pekka Metso, kanttorina Hanna Savela. Oulun tuomiokirkon kryptassa: Su klo 18 englanninkielinen vesper. Su klo 18 englanninkielinen vesper. Kesä Hartauselämä Aamurukous ke klo 7.45, Pyhän Luukkaan kappeli. Oulun tuomiokirkkoseurakunta Virsihartaus su klo 12, Vanha kappeli. Pekka Rehumäki, kanttorina Hanna Savela. Sana ja rukous ti klo 18, Keskustan seurakuntatalo. Jean Roos opettaa ja rukoilee sairaiden ja hädässä olevien puolesta. Kolehti Tabernaakkeli ry:lle. Kesähartaus ke klo 14.15, Aurinkokoti, Isokatu 93. Ari- Pekka Metso. Kesähartaus to klo 14, Keskustan palvelukeskus, Nummikatu 24. Anna-Mari Heikkinen. Iltakirkko la klo 17, Oulun Karjasillan kirkossa: Su klo 10 messu, toimittaa Juhani Lavanko, avustaa Mervi Keskinen, kanttorina Ilkka Järviö. Kolehti Raamattu Suomen suvulle -hankkeessa ilmestyvien Uusien testamenttien painatukseen Suomen Pipliaseuran kautta. Su klo 10 konfirmaatiomessu (Karjasilta 1), toimittaa Juha Vähäkangas, avustavat Virpi Sillanpää-Posio, Hanna Liuska ja Elisa Siljander, kanttorina Anna Stina Nyman. Kolehti ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa Kirkkohallituksen kautta. Su klo 14 konfirmaatiomessu (Karjasilta 2), toimittaa Virpi Sillanpää-Posio, avustavat Juha Vähäkangas, Hanna Liuska ja Elisa Siljander, kanttorina Anna Stina Nyman. Kolehti oman seurakunnan nuorisotyölle. Kastellin kirkossa: Su klo 10 sanajumalanpalvelus, toimittaa Liisa Karkulehto, kanttorina Riitta Piippo. Kolehti ks. Karjasilta. Su klo 10 messu, toimittaa Liisa Karkulehto, saarnaa Risto Pekkala, avustavat Satu Saarinen ja Liisa Suorsa, kanttorina Ilkka Järviö. Käköset kuoro. Kolehti ks. Karjasilta. Pyhän Andreaan kirkossa: Su klo 10 konfirmaatiomessu (Kaakkuri 1), toimittaa Mirjami Dutton, avustavat Mari Jääskeläinen, Risto Pekkala ja Jenni Hintikka, kanttorina Taina Voutilainen. Huom. aika. Kolehti ks. Karjasilta. Su klo 14 konfirmaatiomessu (Kaakkuri 2), toimittaa Petri Satomaa, avustavat Mari Jääskeläinen, Risto Pekkala ja Jenni Hintikka, kanttorina Taina Voutilainen. Kolehti oman seurakunnan nuorisotyölle. Su klo 12 konfirmaatiomessu (ulkomaa), toimittaa Esa Nevala, avustavat Vesa Pöyhtäri, Jukka Moilanen ja Katja Ylitalo, kanttorina Ilkka Järviö. Kolehti ks. Karjasilta. Ke klo 18 konfirmaatiomessu (Kaakkuri 3), toimittaa Petri Satomaa, avustavat Esa Harju ja Jenni Hintikka, kanttorina Taina Voutilainen. Kolehti ks. Karjasilta. Tuiran kirkossa: Su klo 10 konfirmaatiomessu, toimittaa ja konfirmoi Pasi Kurikka, avustavat Terhi-Liisa Sutinen ja Sanna Okkola, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Kolehti Raamattu Suomen suvulle - hankkeessa ilmestyvien Uusien testamenttien painatukseen Suomen Pipliaseuran kautta. Radiointi Radio Dei. Pyhän Luukkaan päivärippikoulun konfirmaatio. Su klo 18 messu, toimittaa Juha Valppu, avustaa Juha Huhtala, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Kolehti katastrofiapuun Kirkon Ulkomaanavulle. Ke klo 20 messu, toimittaa Juha Huhtala, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Kolehti katastrofiapuun Kirkon Ulkomaanavulle. Su klo 10 konfirmaatiomessu, toimittaa ja konfirmoi Päivi Jussila, avustavat Anna- Leena Ylänne ja Teemu Honkavaara, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Kolehti ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa, Kirkkohallituksen kautta. Pyhän Luukkaan rippikouluryhmän konfirmaatio. Su klo 18 messu, toimittaa Juha Huhtala, avustaa Riikka Honkavaara, kanttorina Marjo Irjala. Kolehti Suomen Merimieskirkon työlle. Ke klo 13 eläkeläisten ja laitosväen messu, toimittaa Juha Huhtala, avustavat Pasi Kurikka, Paula Kyllönen ja Minna Mikkola, kanttorina Heikki Jämsä. Ke klo 20 messu, toimittaa Stiven Naatus, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Pudasjärven Kirkkokuoro, johtaa Jukka Jaakkola. Kolehti oman seurakunnan nimikkolähettityölle Suomen Lähetysseuralle. Pyhän Luukkaan kappelissa: Su klo 10 messu, toimittaa Stiven Naatus, avustaa Lauri Kujala, kanttorina Jukka Jaakkola. Kolehti ks. Tuira klo 10. Su klo 10 messu, toimittaa Helena Paalanne, avustaa Stiven Naatus, kanttorina Jukka Jaakkola. Karjalaisten kesäjuhlilta avustaa kuoro. Kolehti ks. Tuira klo 10. Pyhän Tuomaan kirkossa: Su klo 12 konfirmaatiomessu, toimittaa ja konfirmoi Riitta Louhelainen, avustavat Matti Ketola ja Johanna Ämmälä, kanttorina Marjo Irjala. Kolehti ks. Tuira klo 10. Rajakylän päivärippikoulun konfirmaatio. Su klo 12 konfirmaatiomessu, toimittaa Harri Fagerholm, konfirmoi Anneli Kauppi, avustavat Pekka Jarkko, Kaisu Boutellier ja Tuija Puhakka, kanttorina Jukka Jaakkola. Kolehti ks. Tuira klo 10. Su klo 15 konfirmaatiomessu, toimittaa ja konfirmoi Harri Fagerholm, avustavat Anneli Kauppi, Pekka Jarkko, Kaisu Boutellier ja Tuija Puhakka, kanttorina Marjo Irjala. Kolehti Typön perheen nimikkolähettityölle Etu-Aasiassa Kylväjän kautta. Rajakylän I -ryhmän konfirmaatio. Pateniemen kirkossa: Su klo 12 sanajumalanpalvelus, toimittaa Petteri Tuulos, kanttorina Jukka Jaakkola. Kolehti ks. Tuira klo 10. Su klo 12 messu, toimittaa Hannu Ojalehto, avustaa Johanna Ämmälä, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Kolehti ks. Tuira klo 10. menot Oulussa Katso myös tuomiokirkko. Karjalaiset kesäpäivät, Jyrki Vaaramo. Virsihartaus su klo 12, Vanha kappeli. Jyrki Vaaramo, kanttorina Hanna Savela. Kesähartaus ke klo 15, Senioritalo, Mäkelininkatu 37. Ari-Pekka Metso. Kesähartaus to klo 14, Sara Wacklin-koti, Koulukatu 4. Pekka Rehumäki. Karjasillan seurakunta Miesten kesäinen raamattu- ja keskustelupiiri ke klo 18, Karjasillan kirkko. Käymme läpi Galatalaiskirjettä. Oulujoen seurakunta Hautausmaahartaus: To klo 18, Oulujoen kirkko. Toimittaa Paavo Moilanen. Hartaus sateella kirkossa. To klo 18, Oulujoen kirkko. Toimittaa Antti Leskelä. Hartaus sateella kirkossa. Rauhanyhdistyksen seurat su klo 17, Sanginsuun seurakuntakoti. Musiikki Oulun tuomiokirkkoseurakunta Konsertti, Viipurin Lauluveikot la klo 21, Oulun tuomiokirkko. Karjalaiset kesäpäivät. Oulujoen seurakunta Ylikiimingin alue Kesäillan musiikkihetki: To klo 20, Ylikiimingin kirkko. Riikka Koivula, piano. To klo 20, Ylikiimingin kirkko. Mari Klemettilä, laulu, Kaisa Alasaarela, piano. Diakonia Liikuntavammaisten leiri , Rokuan leirikeskus. Hinta 45,40 e. Ilm. viim , p Tied. Sirpa Kemppainen p tai Päivi Moilaselta p Yhteinen seurakuntapalvelu KUULOVAMMAISET: Koko perheen kesäilta to 7.6. klo 17.30, Hietasaaren kaupunkileirikeskus. PÄIHDETYÖ Päihdetyön naistenryhmä pe 8.6. ja klo 13, Diakoniakeskus. Tuiran seurakunta Kesäkahvila ja kirpputori ke klo 10-14, Koskelan seurakuntakoti. Pirtissä kahvila ja hartaus klo 13, pihalla makkaran tai letun paistoa ja ulkopelejä. Ulkorakennuksessa kirpputori. Tuotto diakoniatyölle. Tule viettämään kesäpäivää Koskelan seurakuntakodille! Lapset ja lapsiperheet Oulun tuomiokirkkoseurakunta Kaikenikäisten pikkukirkko ke klo 18.30, Oulun tuomiokirkko. Outi Metsikkö. Kaikenikäisten pikkukirkko ke klo 18.30, Oulun tuomiokirkko. Anna-Mari Heikkinen ja Outi Metsikkö. Intiön kesäperhekerho to klo 10, Intiön seurakuntakoti. Oulujoen kirkossa: Su klo 10 messu, toimittaa Pertti Lahtinen, saarnaa Antti Leskelä, kanttorina Sanna Leppäniemi. Konfirmaatio Paavo Moilanen. Su klo 10 messu, toimittaa Antti Leskelä, saarnaa Paavo Moilanen, kanttorina Lauri Nurkkala. Radio Dei. Turkansaaren kirkossa: Su klo 12 messu, toimittaa Pertti Lahtinen, kanttorina Sanna Leppäniemi. Su klo 12 messu, toimittaa Antti Leskelä, kanttorina Sanna Leppäniemi. Ylikiimingin kirkko: Su klo 10 messu, toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko. Su klo 12 messu, toimittaa Paavo Moilanen, kanttorina Saana Johnson. Karjasillan seurakunta Kesäkerhot 4 9-vuotiaille tytöille ja pojille. Omat eväät mukaan. Kerhoon mahtuu 25 lasta. Ei ilmoittautumista. Kerhot kokoontuvat: Pe 8.6. klo 10 14, Maikkulan kappeli. Ma 11.6., ti 12.6., ke 13.6., to ja pe klo 10 14, Pyhän Andreaan kirkko. Varhaisnuoret Lastenpäivät 7 12-vuotiaille Sanginsuun seurakuntakodilla joka arkipäivä klo Tiedustelut Saara Hietava p Ilmoittautuminen paikanpäällä lapsen ensimmäisenä osallistumispäivänä. Lastenpäivillä on ohjattua toimintaa, hartaushetkiä, leik- Kirkot Toimipaikat Tuomiokirkko Kirkkokatu Karjasillan kirkko Nokelantie 39 Kastellin kirkko Töllintie 38 Maikkulan kappeli Kangaskontiontie 9 Pyhän Andreaan kirkko Kaakkurinraitti Kaukovainion kappeli Hiirihaukantie 6 Tuiran kirkko Myllytie 5 Pyhän Tuomaan kirkko Mielikintie 3 Pyhän Luukkaan kappeli Yliopistokatu 7 Pateniemen kirkko Taskisentie Oulujoen kirkko Pappilantie 69 Ylikiimingin kirkko Kirkkotie Heikkilänkankaan seurakuntakoti Kyytipojantie 2 Heinätorin seurakuntatalo Aleksanterinkatu 71 Hietasaaren kaupunkileirikeskus Hietasaarentie 19 Hintan seurakuntatalo Hintantie 89 Huonesuon seurakuntakoti Leväsuontie 19 Hönttämäen seurakuntakoti Ruotukuja 1 Intiön seurakuntakoti Intiönpolku 2 Kaakkurin toimintakeskus Sarasuontie 5 Keskustan seurakuntatalo Isokatu 17 Koskelan seurakuntakoti Koskelantie 86 Kuivasjärven seurakuntakoti Karppalantie 6 Lämsänjärven kaupunkileirikeskus Hiihtomajantie 2 Myllyojan seurakuntatalo Koivumaantie 2 Niittyaron seurakuntakoti Purjehtijantie 4 Rajankylän seurakuntakoti Tervakukkatie 2 Saarelan seurakuntakoti Poolakuja 1 Sanginsuun seurakuntakoti Sanginsuuntie 59 Toppilan monipalvelukeskus Paalikatu 19 Vanha pappila Isokatu 17 Vanha pappila, Ylikiiminki Harjutie 5 Ylikiimingin seurakuntatalo Harjutie 5 Öbergin talo, Diakoniakeskus Kirkkokatu 5

5 nro kejä, askartelua, pelaamista ja retkeilyä. Toiminta on ilmaista ja lapsille tarjotaan joka päivä lämmin ateria. Lastenpäivät 7 12-vuotiaille Hietasaaren kaupunkileirikeskuksessa joka arkipäivä klo Tiedustelut Kirsi Merenheimo-Mäenpää p Ilmoittautuminen paikanpäällä lapsen ensimmäisenä osallistumispäivänä. Lastenpäivillä on ohjattua toimintaa, hartaushetkiä, leikkejä, askartelua, pelaamista ja retkeilyä. Toiminta on ilmaista ja lapsille tarjotaan joka päivä lämmin ateria. Lastenpäivät 7 12-vuotiaille Lämsänjärven kaupunkileirikeskuksessa joka arkipäivä klo Tiedustelut Päivi Lohilahti-Mällinen p Ilmoittautuminen paikanpäällä lapsen ensimmäisenä osallistumispäivänä. Lastenpäivillä on ohjattua toimintaa, hartaushetkiä, leikkejä, askartelua, pelaamista ja retkeilyä. Toiminta on ilmaista ja lapsille tarjotaan joka päivä lämmin ateria. Nuoret Nuortenilta Hietasaaren kaupunkileirikeskuksessa: Ke klo 18, aiheena musiikki. Ke klo 18, aiheena kutsu. Talo tarjoaa mehut ja makkarat. Opiskelijat ja nuoret aikuiset Peli- ja saunailta Hietasaaren kaupunkileirikeskuksessa: Ke klo 18, pihakonsertti klo (säävaraus), nuotion äärellä iltapala ja päätöshartaus, oma pyyhe mukaan. Ke klo 18. Oma pyyhe mukaan. Nuotion äärellä iltapala ja päätöshartaus. Seniorit Tuiran seurakunta Kesäkerho to klo 13, Palokan palvelukeskus. Kesäistä ohjelmaa, yhteislaulua ja kahvitarjoilu. Juhannusviikon messu Tuiran kirkossa keskiviikkona klo Kutsumme messuun erityisesti ikäihmisiä. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa. Linja-auton reitti: Pateniemen kirkko, Palokan palvelukeskus, Rajakylän srk-koti, Koskelan srk-kodin pysäkki, Koskelan palvelutalo, Hiidentien päätepysäkki, Kaarnatien pysäkki Alppilassa, Tuiran palvelukeskus, Tuiran kirkko. Paluukyyti noin klo Tervetuloa! Oulujoen seurakunta Porinapiiri, Myllyojan seurakuntatalo: To 7.6. klo 13. To klo 13. To klo 13. Vetäjänä diakonian kesätyöntekijä Johanna Rissanen. Tule mukaan kahvittelemaan ja jutustelemaan. Leirit ja retket Kansainvälisyys Englanninkielinen vesper su klo 18, Oulun tuomiokirkon krypta. Englanninkielinen vesper su klo 18, Oulun tuomiokirkon krypta. Liikuntavammaisten leiri , Rokuan leirikeskus. Leirin hinta 45,40 e. Ilmoittautuminen mennessä, puh Leiristä voit tiedustella diakoniatyöntekijä Sirpa Kemppaiselta p tai diakoniatyöntekijä Päivi Moilaselta p Oulun tuomiokirkkoseurakunta Heinätorin ja Intiön perhekerhojen kesäretki Hailuotoon ke Lähtö Intiöstä klo 8.55 ja Ortodoksikirkon pysäkiltä Ilmoittautuminen Outi Metsikkö tai Anna-Mari Heikkinen Karjasillan seurakunta Runon ja suven perheleiri Rokualla Etusijalla Karjasillan srk:n jäsenet. Leirillä aikuisille parisuhdetyöskentelyä aiheena seksuaalisuus ja lapsille omaa ohjelmaa. Ilm. viim p. (08) tai Lisätietoja diakoniatyöntekijöiltä Johanna Kerola p ja Heidi Karvonen p Oulujoen seurakunta Perheleiri Rokuan leirikeskus. Ohjelmassa yhdessäoloa, uintia, lepoa, laulua ym. Hinta aikuiset 45,40 e, 4 17 v 22,70 e, alle 4 v ilmaiseksi. Hinta sisältää matkat, majoituksen täysihoidolla ja vakuutuksen Oulun ev.-lut. seurakuntien jäsenille. Leirillä ovat mukana diakoniatyöntekijät Ulla-Maija Ruotsalainen, Kati Riipinen, Eija Röning sekä lastenohjaaja Anne Pöykiö ja seurakunnan vapaaehtoisia avustajia. Ilm. viim p Etusija Oulujoen seurakunnan jäsenille. Ylikiimingin alue Retki Tampereelle Särkänniemeen Lähdetään Tampereelle, jos tulee tarpeeksi ilmoittautuneita. Matkan hinta on 95 e (sis. ruokailut, Särkänniemeen avaimen, matkan ja majoituksen). Lisätietoja Pasi- Tapiolta p Muut menot Sinkkuilta ti ja klo 18, Hietasaaren kaupunkileirikeskus. Sinkkuilta on aikuisten yksineläjien kohtaamispaikka Hietasaaren kesäkodilla. Alkuhartaus, kahvit, pelejä, yhdessäoloa ja mahdollisuus saunomiseen. Suvenjuhla asukastuvalla to 7.6. klo 17, Myllyojan asukastupa. Kahvitarjoilu, arpojen myyntiä ja tarjouslippuja Yrjänäisen puutarhalle. Klo 18 ohjelmaosuus, jossa puheita, yhteislauluja, runoja ja musiikkiesityksiä. Järj. Myllyojan suuralueen yhteistyöryhmä, Yrjänäisen Puutarha ja Oulujoen seurakunta. Naisten ilta Edessäsi kokonaisena Karjasillan kirkolla 14.6 klo Tarjolla kesäinen iltapala. Ota mukaan ja jaettavaksi oma kesälomavinkkisi tai muistosi! Juhannusmyyjäiset ke klo 18, Sanginsuun seurakuntakoti. Naisten illat ma klo 18, Hietasaaren kaupunkileirikeskus. Kesäaikaan kokoonnutaan seuraavasti: 18.6., 2.7., 16.7., 30.7., ja Illassa on eri aiheiden pohjalta keskustelua ja yhdessäoloa. Aiheista sovitaan ensimmäisessä illassa. Makkaranpaistomahdollisuus (omat makkarat mukaan), iltatee tai kahvit. Grilli- ja kesälauluilta kaukovainiolaisille ke klo 18, Kaukovainion kappeli. Tule laulamaan kesälauluja, grillaamaan makkaraa ja kokemaan mukavaa yhdessäoloa kesäisen taivaan alla. Järj. Kaukovainion aluetyöntekijät. Sateen sattuessa olemme sisällä. Oulun tuomiokirkossa Urkuvartit. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. to klo Maija Tynkkynen to 5.7. klo Maija Tynkkynen to klo Hanna Savela to klo Hanna Savela to klo Maija Tynkkynen Urkukonsertit. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, ohjelmalehtinen 5 euroa. to 2.8. klo 19 Michael Gailit, Itävalta to 9.8. klo 19 Maija Tynkkynen to klo 19 Tuomas Pyrhönen to klo 19 Jari Piikki Pyhän Tuomaan kirkko Musiikkia kitaramusiikista kuoromusiikkiin. Konsertteihin on vapaa pääsy, ohjelmalehtinen 3 euroa. keskiviikkoisin 20.6., 27.6., 1.8. ja 8.8. klo Tuiran kirkko Hengellisiä kesäkonsertteja Konserttisarja kitaramusiikista kuoromusiikkiin. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. la 4.7., ke 11.7., ke ja ke klo Ylikiimingin kirkko Musiikkihetket kesä-, heinä- ja elokuussa torstaisin. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. to klo 20 Riikka Koivula, piano to klo 20 Mari Klemettilä, laulu, Kaisa Alasaarela, piano to klo 20 Saana Johnson, urut to 5.7. klo 21 Anna-Mari Kanniainen, harmonikka to klo 20 Jouni Kokkoniemi, laulu to klo 20 Veli-Matti Rautakoski, laulu, Saana Johnson, urut to klo 20 Maija Tynkkynen, urut to 2.8. klo 20 Aila Knihtilä, laulu, Piia Knihtilä, piano to 9.8. klo 20 Tuomo Honkanen, käyrätorvi, Tuomo Rahko, pasuuna, Markus Rahko, euphonium, Outi Nissi, piano to klo 20 Raimo Paaso, laulu, Outi Nissi, piano to klo 20 Ylikiiminkiläiset yksinlaulun harrastajat Tuomiokirkko: Ari Kalervo Lämsä ja Kaisa Maria Mertaniemi, Miguel Angel Espinar Urbano ja Susanna Katriina Karvonen. Karjasilta: Jussi Tapani Timonen ja Nina Johanna Kalapudas, Jukka Antero Korhonen ja Minna Lilja Kirsti Heikurainen, Nikolaus Petteri Kangas ja Mirva-Riina Taskila. Tuira: Harri Juhani Ylitalo ja Terhi Johanna Mustonen, Tommi Petteri Kantola ja Marita Anneli Aitto-oja, Vesa Olli Juhani Hyvönen ja Outi Elina Kuusisaari, Tomi Marko Petteri Korkalainen ja Katrin Eckardt. Oulujoki: Pasi Petteri Rajakangas ja Susanna Eini Inkeri Haapasalo. Tuomiokirkko: Saga Katariina Annikki Hutri. Karjasilta: Immo Enso Pietari Ikonen, Kiia Sofia Aleksandra Anisimaa, Valtteri Niko Juhani Jurvelin, Elea Bettina Korkala, Lempi Vieno Vanamo Kulju, Magnus Emmanuel Lampela, Lauri Ilmari Massa, Urho Oskari Mattila, Eetu Aukusti Niemi, Tuomas Oskari Pietilä, Neea Katriina Pöllänen, Jonne Kristian Tapio, Viljami Oliver Tiainen, Inka Emilia Toivonen, Väinö Viljami Salmi. Tuira: Kuura Juhana Pönkä, Oskari Kristian Aula, Aliisa Tiiu Sofia Halonen, Iida Olivia Jääskeläinen, Julia April Teresia Lahdensivu, Ada Katerina Lindén, Leevi Iisakki Loukkola, Leevi Ilmari Nevalainen, Joona Samuli Ponto, Eetu Pasi Oskari Rasinkangas, Lassi Aukusti Rasinkangas, Veeti Miko Juhani Ylitalo. Oulujoki: Verneri Julius Hakkarainen, Vilma Aurora Heikkilä, Vilma Sarlotta Hynynen, Eetu Oskari Kahelin, Ellen Aada Katriina Krüger, Anna Olivia Loukkola, Anni Inka Elisabet Mäkikyrö, Kasperi Samu Petteri Panuma, Lia Isabel Pihkakoski, Veeti Valtteri Koponen, Hilla Iida Emilia Häyrynen. Karjasilta: Kerttu Agata Nuutinen 88 v, Jukka Paavo Ilmari Ollikainen 49 v, Marja-Riitta Peltonen s. Jousi 53 v. Tuira: Helli Elise Airaskorpi s. Vilenius 85 v, Viola Anna Maria Rinnekangas s. Laitinen 91 v, Anna Liisa Vartiainen s. Martikainen 77 v. Oulujoki: Suoma Valpuri Paavola 73 v.

6 6 nro TOTUUS-tapahtuma kokoaa kristityt yhteen Viime vuonna ensimmäisen kerran Oulussa järjestetty TO- TUUS-tapahtuma järjestetään elokuussa uudestaan. Tapahtuman ohjelma on laajentunut Rotuaarilta Torille. Uutta tänä vuonna on ihmisten palveleminen. Järjestelyihin odotetaan 500:tä vapaaehtoista Pohjois-Suomen alueelta. Tapahtuma käynnistyy 8.8. palvelutempauksilla, joissa kristityt palvelevat kaupunkilaisia ilmaiseksi. Muun muassa autojen tuulilaseja pesemällä, vanhuksia palvelemalla ja puistoja siivoamalla halutaan käytännön teoin osoittaa Jumalan rakkautta Oulun seudun ihmisille. Päätapahtuma on 11.8., jolloin Rotuaarin ja Torin ohjelmalavoilla on luvassa konsertteja, draamaa, tansseja ja todistuksia. Lisäksi lapsille järjestetään ohjelmaa seikkailuradasta 15 minuutin pyhäkoulutuokioon, jonka aikana vanhemmat voivat huokaista ilmaisen kahvikupin ääressä. Järjestelyihin ja esiintymään haluavia yksittäisiä henkilöitä ja ryhmiä varten on avattu internetsivut osoitteessa www. evankelioi.net/oulunseutu. Sivuilta saa tarkempaa tietoa tarjolla olevista tehtävistä, ja siellä voi myös ilmoittautua tehtäviin. Tapahtuman käytännön toteutuksesta vastaa Oulun seudun E4-aluetyöryhmä yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa. E4-yhteistyö on turvallista Totuus-tapahtuman järjestelyissä näkyy E4 ja Oulun seudun E4-aluetyöryhmä. E4 ei ole uusi herätysliike tai seurakunta vaan valtakunnallinen kristillisten toimijoiden välisen yhteistyön prosessi. E4:n piirissä syntyneet yhteistoiminnan periaatteet toimivat selkeinä pelisääntöinä kristillisten seurakuntien ja yhteisöjen keskinäiselle yhteistyölle. E4-yhteistyö on näistä pelisäännöistä johtuen turvallista. Keskittymällä mahdollisten näkemyserojen sijasta siihen, että usko Jeesukseen pelastaa, voidaan lähteä viemään tätä kristinuskon ydinsanomaa yhdessä käytännön tasolla eteenpäin, E4-aluetyöryhmän puheenjohtaja Ari Kauppila toteaa. Vuonna 2004 perustettuun Oulun seudun E4-aluetyöryhmään kuuluu tällä hetkellä työntekijöitä ja maallikoita evankelisluterilaisista seurakunnista, helluntaiseurakunnasta, vapaaseurakunnasta ja adventtiseurakunnasta. Lisätietoja Oulun seudun E4-toiminnasta kiinnostuneille antaa p Ylikiimingissä kesätorstaisin musiikkihetkiä Ylikiimingin kauniissa puukirkossa soi musiikkihetkien sarja kesä-, heinä- ja elokuussa torstaisin. Kesäkuukausien tasokas musiikkitarjonta on monipuolista. Kirkossa kuullaan musiikkia laulusta harmonikkaan. Illan musiikkihetki kestää reilun puolituntisen. Kesäkuun musiikkihetket aloittaa pianisti Riikka Koivula klo 20. Mari Klemettilä laulaa ja Kaisa Alasaarela soittaa pianoa Juhannuksen aatonaattona klo 20. Urkuri Saana Johnson esiintyy klo 20. Heinäkuun ensimmäinen esiintyjä 5.7. klo 21 on harmonikan soittaja Anna-Mari Kanniainen. Jouni Kokkoniemi laulaa klo 20. Saana Johnson soittaa urkuja ja Veli-Matti Rautakoski laulaa klo 20. Maija Tynkkynen soittaa urkujen äärellä klo 20. Elokuussa 2.8. klo 20 Aila Knihtilä laulaa ja Piia Knihtilä soittaa pianoa. Tuomo Honkanen soittaa käyrätorvea, Tuomo Rahko pasuunaa, Markus Rahko baritonitorvea ja Outi Nissi pianoa 9.8. klo 20. Kesän musiikkihetket päättää ylikiiminkiläiset yksinlaulun harrastajat klo 20. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy ja ohjelmalehtinen on ilmainen. Oulun tuomiokirkkoseurakunta ja Oulun seudun oppaat ry järjestävät jälleen tänä kesänä suosittuja opastuskierroksia Oulun hautausmaalla Intiön kaupunginosassa. Kierrokset toteutetaan ammattitaitoisen oppaan johdolla joka maanantai klo Ensimmäinen kierros on ja viimeinen Kierrosten lähtöpaikka on Hautajaishuoneiston edusta eli Oulun hautausmaan pääportti (Kajaanintie 1). Kesän aikana tehdään kymmenen opastuskierrosta. Osallistumismaksu on 5 euroa. Liput lunastetaan etukäteen seurakuntien keskusrekisteristä (Isokatu 17). Kullekin kierrokselle otetaan enintään 15 osallistujaa. Historian havinaa Jokainen hautausmaakierroksia tekevä opas on tehnyt kierroksestaan omanlaisensa. Toiset keskittyvät taiteilijoihin, toiset kirjailijoihin. Itse haluan tuoda tutuksi vähemmän tunnettujen oululaisten sukujen ja perheiden historiaa, kertoo Oulun seudun oppaat ry:n opas Tuula Kareinen. Parituntiset kierrokset valmistellaan tarkasti. Oppaat keräävät R A D I O - O H J E L M A T Su klo 10 jumalanpalvelus Tuiran kirkosta, toimittaa ja konfirmoi Pasi Kurikka, avustavat Terhi-Liisa Sutinen ja Sanna Okkola, kanttorina Lauri-Kalle Kallunki. Pyhän Luukkaan päivärippikoulun konfirmaatio. Su klo 10 jumalanpalvelus Oulujoen kirkosta, toimittaa Antti Leskelä, saarnaa Paavo Moilanen, kanttorina Lauri Nurkkala. Toivon iltapäivä ma - pe klo Ke klo Naisen allakka. Kun esikoinen lentää pesästä; sairaanhoitaja Ritva-Leena Katanashon ajatuksia. To klo Kasvun paikka -ohjelma. Kivat ja kasvattavat seurakunnan lastenpäivät! Lapsityönohjaaja Kirsi Merenheimo-Mäenpää ja lapset kertovat. Ke klo Naisen allakka. Tiedottaja Virpi Hyvärinen kolumnoi. To klo Kasvun paikka -ohjelma. Mozartia vastasyntyneille? Kokemuksiaan vauvamusisoinnista jakaa kanttori Raimo Paaso, haastattelijana Marja Blomster. Su klo 10 messu Raahen kirkosta. Su klo 10 messu Ylivieskan kirkosta. Radio-ohjelmien palautteet: radiostudio.oulu@evl.fi Opastetut hautausmaakierrokset alkavat Sielun maisema on teemana pohjoismaisilla sairaalasielunhoitajilla, kun he kokoontuvat Porvooseen Haikon kartanoon kesäkuuta. Suomalaiseen sielun maisemaan kuuluu yhteys luontoon ja Luojaan. Sielun maisemalla tarkoitetaan uskoa, toivoa ja tulevaisuutta. Sen taustalla ovat synkät asiat, kuolema, suru ja toivottomuus. Joskus sielunhoitajien on hyvä tulla yhteen ja tutkia koko ihmisen, ruumiin, hengen ja sielun paikkaa ja tilaa. Sielunhoitajan tulee kyetä liikkumaan erilaisissa maastoissa ja pitää osata seurata mukana potilaan maailmassa. Tällaisessa tehtävässä maarit itkonen Tuula Kareinen haluaa tuoda tutuksi vähemmän tunnettujen oululaisten sukujen ja perheiden historiaa. paljon tietoa ja tarinoita kauan eläneistä kaupunkilaisista. Kirjastot ja virastot tulevat oppaille hyvinkin tutuiksi. Jotta kaikki tieto saavuttaisi kuulijat, pidetään hautausmaakierrosten osallistuja määrä pienenä. Pienempi ryhmäkoko takaa myös sen, että hautausmaan rauha pystytään säilyttämään. On hienoa kertoa ihmisille kauan aikaa sitten eläneiden henkilöiden tarinoita. Vaikka henkilöt eivät ole olleet eläessään kuuluisia, löytyy heidän historiastaan hyvinkin mielenkiintoisia ja elämänläheisiä yksityiskohtia ja jopa draaman aineksia, luonnehtii Oulun seudun oppaat ry:n opas Tuula Kareinen. maarit itkonen Pohjoismaiset sairaalasielunhoitajat tutkivat sielun maisemaa Porvoossa ihmisen itsensä täytyy saada levähtää, jotta sielu elpyy tekemään työtä. Näin sanoo luterilaisen kirkon sairaalasielunhoidon johtaja, rovasti Kirsti Aalto. Pohjoismaiset sairaalasielunhoitajien yhteiset neuvottelupäivät järjestetään joka kolmas vuosi. Nyt kokoon tulee yhteensä 82 sielunhoitajaa: Suomesta 45, Norjasta 15, Ruotsista 13, Tanskasta viisi ja Islannista neljä. Vuosittain pidetään suomalaisten omat päivät, tuolloin koolla on yleensä satakunta sairaalasielunhoitajaa. Suomessa on kaikkiaan 135 sairaalasielunhoitajaa. Neuvottelupäivillä keskiviikkona esitelmän pitää ekumeniikan professori Risto Saarinen, torstaina ikonimaalari Alexander Wikström, perjantaina nähdään passionäytelmä ja lauantaina puhutaan Jobin kirjan esille nostamista kysymyksistä. Työskentelytapaan kuuluvat myös jaksot ryhmätöissä. Työpajoissa on esillä ruumiin teologia, hengellinen tanssi, meditatiivinen, mietiskelevä laulu, masentuneen ihmisen sielun maisema, perheen sairaus ja hyvinvointi sekä kuolevan hoitoon liittyvät eettiset kysymykset. (KT) Vierailemme Ähtärin eläinpuistossa, Power Park -huvipuistossa, toteutamme yhdessä jumalanpalveluksen Kannonkosken kirkossa ja yövymme Piispalan nuoriso- ja vapaa-aikakeskuksessa. Retken hinta 80 e (sis. täysihoidon, matkan). Ilmottautumiset viimeistään p. (08) Lisätietoja Mari Jääskeläinen, p ja Mirjami Dutton, p

7 seurakuntaviikko nro Hailuoto To 7.6. klo 19 laulun ja rukouksen ilta kirkossa. Laulamme mm. Pekka Simojoen lauluja. Su klo 10 messu ja Oulunseudun Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n kirkkopyhä. Klo kunniakäynti sankarihaudoilla. Mukana Pohjan Sotilassoittokunta. Klo 13 juhla kirkossa. Tumma puku. Kunniamerkit. Ma klo SPR:n verenluovutus srk-salissa. Ti raamattu- ja rukousilta Leena Ketolalla, Marjaniementie 85. Pe eläkeläisten ja veteraanien virkistyspäivä Haukiputaalla. Linjaauto lähtee Koivukylän tienhaarasta klo 8.15 ja poimii kyytiläiset Luovontien varresta. Osallistumismaksu, 10 e, peritään linja-autossa. Paluu klo 17 lautalla. Su klo 10 konfirmaatiomessu. Rauhanyhdistys: Su klo 18 seurat Maria Holmilla, Kaitalankuja 29. Haukipudas Messu kirkossa su klo 10, liturgia Nevala, saarna Heinonen, kanttorina Pohjola. Messu kirkossa su klo 10, liturgia Kaltakari, saarna Heinonen, kanttorina Niemelä ja Sivula. Konfirmoitavana kesän 1. leiririppikouluryhmä. Haukiputaan kesäpäivät la 9.6. klo torilla, Haukiputaan kunnantalon edustalla, kirkkorannassa ja Vakkurilassa. Seurakunta tarjoaa: kirkonesittelyä, lapsiparkki Vakkurilassa, Vakkurilan pihalla myydään kahvia ja muurinpohjalättyjä lähetystyön hyväksi klo Nuotioilta Jokelan koululla ke alkaen klo 18. Kesällä perhekerhot kokoontuvat seuraavasti: kirkonkylällä Vakkurilassa torstaina 7.6. ja klo sekä Kellon srk-kodissa torstaina 7.6. klo ja ja klo Kesäkanttorina toimii Henna-Mari Sivula, p , s-posti: henna-mari.sivula_at_evl.fi. Haukiputaan kirkko on tiekirkko ja se on avoinna hiljentymistä ja tutustumista varten ma - pe klo Sinä, joka tahdot palvella lähetystyötä laittamalla kahvit tapuliin kesäillan sävelhartauksissa juhannuksesta elokuun loppuun, tule sopimaan talkooajoista lähetystoimistoon, Kirkkotie 10 C, to klo 13. Juhannusjuustoa (punaista juustokeittoa) myydään omiin astioihin ennakkotilausten perusteella 6 euroa/ litra. Enintään 3 l/talous. Tilaukset, p Nouto to klo srk-keskuksesta. Kellonkartano: sielunhoitopäivät , Hilkka ja Turkka Aaltonen, kartanon kirkko su klo 13, seurat su klo 15. Rauhanyhdistys: Haukipudas: kesäseurat ry:llä la 9.6. klo 19, Esko Mattila, Timo Vänttilä, kesäseurat ry:llä su klo 13, Pekka Sippola, Niilo Kallioranta ja HPE Haukiputaan kirkossa klo 18, Pekka Sippola, Niilo Kallioranta, Jokikylä: nuotioilta Elina ja Asko Viljamaalla pe 8.6. klo 18.30, seurat ry:llä su klo 13, Matti Niemelä, Tapani Alakärppä (kolehti rakennusrahastoon). Kuollut: Aimo Ilmari Louhelainen 55 v. Avioliittoon kuuluttu: Matti Juhani Nehvonen ja Outi Hannele Järvenpää. Tuomo Kaarlo Johannes Lalli ja Marjo-Riitta Kristiina Määttä. Mikael Matias Häli ja Katri Maria Vilhelmiina Kaurala. Kastettu: Tuomas Onni Ilari Lämsä, Aaro Pekka Similä, kaksoset: Janna Alexandra Olsen ja Juulia Beada Olsen. Kempele Konfirmaatiomessu la 9.6. klo 13 kirkossa. Toim. Riihimäki, avust. Ruotanen ja Pisilä, kantt. Savolainen. Konfirmaatiomessu su klo 10 kirkossa. Toim. Puolitaival, avust. Juntunen, Riihimäki ja Rättyä, kantt. Jääskeläinen. Kolehti Suomen Pipliaseuralle. Konfirmaatiomessu su klo 14 kirkossa. Toim. Juntunen, avust. Puolitaival, Ruotanen ja Rättyä, kantt. Jääskeläinen. Rauhanyhdistyksen iltakirkko (HPE) su klo 17 Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Konfirmaatiomessu su klo 10 kirkossa. Toim. Tuisku, avust. Liikanen, Ristkari ja Mäki, kantt. Heilimo. Kolehti Kirkon diakoniarahastolle ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa. Konfirmaatiomessu su klo 14 kirkossa. Toim. Liikanen, avust. Tuisku ja Mäki, kantt. Heilimo. Konfirmaatiokirkkoihin tulevat: varatkaa riittävästi aikaa autojen pysäköintiin, vapaata pysäköintitilaa on koulujen parkkipaikoilla. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna kesäaikana ma-pe klo 10-15, to Päivystävä pappi tavoitettavissa parhaiten arkisin klo kirkkoherranvirastossa. Kempeleen kirkot tiekirkkoina Avoinna ma-pe klo10-18 ja la-su klo Aamurukous keskiviikkoisin klo 6 kirkossa. Kirpputori Ilonpisara avoinna ti ja to klo 14-17, la klo Kirpputori Ilonpisaran Kesätempaus to klo Tervetuloa vohvelikahveille ja tekemään edullisia löytöjä! Kirppis jää tempauksen jälkeen kesätauolle. Seurakuntaretki Kajaaniin Retkellä opastetut kiertoajelut Kajaanissa ja Paltaniemessä. Matkan hinta on 60 e. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Leena, p ja Sirkku, p Seurakuntaretki Orivedelle Hengen uudistus kirkossamme ry:n kesäjuhlille aiheena Tulta Taivaasta. Retken hinta 120 e/hlö, sis. matkan ja majoituksen täysihoidolla opiskelijaasuntolassa 2 hengen huoneissa. Tied. ja ilmoitt. viim mennessä taloustoim., p ark. klo Nuoret: Avoimet ovet torstaisin klo Vanhassa pappilassa. Nuotioilta pe klo Vanhan pappilan pihalla. Rippikoulu: YK 7 vanhempainilta ke klo 18 Vanhassa pappilassa. Kempeleen rauhanyhdistys: La 9.6. klo 18 Murron kesäseurat Murron ry: llä. Su klo 12 Murron kesäseurat Murron ry:llä, klo 17 Ehtoolliskirkko PKK. Su klo 16 seurat ry:llä Murron rauhanyhdistys: La 9.6. klo 18 kesäseurat ry:llä, Hannu Kallunki ja Olavi Mäenpää. Su klo 12 kesäseurat ry:llä, Hannu Kallunki ja Olavi Mäenpää, klo 17 HPE Kempeleen PK- kirkossa, Heikki Saarela ja Olli Lohi, lopuksi kirkkokahvit ja iltahartaus ry:llä, Voitto Paaso. Pe klo 19 Pihaseurat Helena ja Heikki Ylikoskella, Hannu Tuohimaa. Kastetut: Alma Kaarina Hintsala, Viljami Johannes Kärenlampi, Ida-Maria Tuulikki Heikkilä, Neea Marianne Rahkolin, Mikael Timo Heikkinen. Vihitty: Niko Henrik Juntunen ja Anu Tuulikki Pitkäaho. Kempeleen seurakunnan kotisivu: Kiiminki Konfirmaatiomessu su klo 10 kirkossa, Markku Palosaari, Sanna Karjalainen, Jarkko Metsänheimo. Kolehti Raamattu Suomen suvulle -hankkeessa ilmestyvien Uusien testamenttien painatukseen, Suomen Pipliaseura. Konfirmaatiomessu su klo 10 Saija Kronqvist, Saija Kivelä, Marja Ainali. Kolehti ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa, Kirkon diakoniarahasto. Kirkkokuoron harjoitukset Montinsalissa la 9.6. klo miehet ja klo 15 koko kuoro Tuomo Nikkola 60-vuotisjuhla la 9.6. seurakuntakeskuksessa, kahvitarjoilu klo 15-16, jonka jälkeen musiikkitilaisuus. Mahdolliset muistamiset voi osoittaa Raamattulähetystyölle Oulun Pipliaseuran kautta tilille: EOP Viitteeksi: Tuomo 60 v. Kiimingin mielenterveysyhdistyksen perustamiskokous ma klo 18 Lähimmäisentuvalla. Eläkeläisten leiripäivä ti klo Jäälin Majalla. Hinta 5 euroa, sisältää ruoan ja kahvit. Leirillä mukana Erja Haho, Ulla Junttila ja Risto Ainali. Ilmoittautumiset ja kuljetuspyynnöt 7.6. mennessä kirkkoherranvirastoon, p Hartaus ke klo 14 Jaarankartanossa, Ulla Junttila, Marja Ainali. Lauluilta ke klo 18 Niemelässä Ylikyläntie 115, Ulla Junttila. Junnuleirillä Suvelassa 5-7-luokkalaisille on vielä tilaa. Ilmoittaudu Aulikille, p Kutsu 60 ja 50 vuotta sitten ripille päässeiden juhlaan juhannuspäivänä alkaen kirkossa perinnejumalanpalveluksella klo 10. Ilmoittautumiset ruokailua varten mennessä kirkkoherranvirastoon, p tai Kiimingin seurakunta järjestää la retken Kuhmon Kamarimusiikkijuhlille. Matkan hinta noin 36 euroa, sisältää matkan, ruokailun ja liput kahteen konserttiin. Sitovat ilmoittautumiset mennessä kirkkoherranvirastoon, p tai Perheleiri Kuusamon Oivangissa Leirin hinta 65 e aikuisilta, 50 e lapsilta. Hintaan sisältyvät matkat, majoitus, täysihoito, ohjelma sekä vakuutus. Ilmoittautumiset mennessä kirkkoherranvirastoon, p tai Gaudio-viulukurssi Kirkkopirtillä. Opettajana Hanna Holma, Viola Räisänen. Kurssimaksu 50 e. Ilmoittautumiset Viola Räisänen, p , mennessä. Juhannusjuustoa myytävänä ennakkotilausten perusteella, p Nouto seurakuntakeskuksesta ke klo Jäälin seurakuntakodilla ei diakoniaviranhaltijan vastaanottoa kesä - elokuun aikana. Vastaanotto siirretty kirkonkylän diakoniatoimistoon. Vuosilomalla: diakonissa Eeva Mertaniemi , kanttori Jarkko Metsänheimo Kirkko on avoinna hiljentymistä ja tutustumista varten klo Rauhanyhdistys: Seurat su klo 13 rauhanyhdistyksellä Veikko Jurvakainen, Ilkka Alakärppä, klo 14 seurat rauhanyhdistyksellä Kauko Säkkinen, klo 17 Stiven Naatus, Kauko Säkkinen. Vihitty: Simo Anton Ruonakangas ja Maaret Satu Pauliina Pyky, Tero Tapani Autio ja Katja Anita Tuohimaa. Kastettu: Leevi Iisakki Loukkola, Kia Linnea Palosaari, Nea Maria Soini. Liminka Messu su klo 10 kirkossa. Pieskä ja Helomaa, kanttorina Mika Kotkaranta. Virret: 183:1-3, 130, 521:1,6ja8, 303:1-4, 205:3ja8, 306, 226:1-6, 226:16. Kolehti Raamattu Suomen suvulle-hankkeessa ilmestyvien Uusien testamenttien painatukseen Suomen Pipliaseura ry: n kautta. Raamattu-ja rukouspiiri ti klo Rönköillä, Kedonperäntie 9. Sanajumalanpalvelus su klo 12 (Huom.aika!) kirkossa. Tornberg ja Pöykkö. Virret: 151:1-4, 478:4-5, 201, 408, 520:1-, 567:3-4. Kolehti Ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa, Kirkon diakoniarahasto, Kirkkohallitus. Niittykirvisten kvartetti avustaa. Juhannuspäivänä la messu klo 10 kirkossa. Jumalanpalvelukseen osallistuu 50 vuotta sitten rippikoulunsa käyneiden joukko, joille muistelot seurakuntatalolla jumalanpalveluksen jälkeen. Sanajumalanpalvelus su klo 10 kirkossa. Tulossa: Syksyllä alkaa Solmuja parisuhteessa -parisuhdekurssi. Ryhmä kokoontuu 8 kertaa pääosin keskiviikko-iltaisin klo Ryhmään otetaan neljä paria. Kurssi auttaa luottamuksellisesti käsittelemään suhteessa olevia solmukohtia, jotka eivät tunnu aukeavan. Vetäjinä diakonissa-esh Sinikka Ilmonen, p ja seurakuntapastori Kimmo Helomaa, p Kurssista vastaa Kataja. Ajanvaraus diakoniatoimistoon: Tupos ma ja to klo 9-10 Marja-Liisa Hautamäki, p Kirkonkylä Sinikka Ilmonen ke ja pe klo 9-10, p tai Ehjä lapsen mieli, Yhteisvastuukeräyksen tulos oli 7 314,41 euroa. Lämmin kiitos lahjoittajille, kerääjille ja monin eri tavoin mukana olleille. Lähetystyö: Juhannusjuustotilaukset lähetyssihteeri Inkeri Kujalalle, p ma mennessä. Perunarieskaa ja kuivakakkuja myytävänä ke klo 18 jälkeen srk-talolla lähetyksen hyväksi. Lähetyksen arpoja myytävänä paikallisissa liikkeissä ja johtokunnan jäsenillä. Nuoret ja varhaisnuoret: Koko perheen retki JukuJukumaahan Kalajoelle Hinta 20 euroa (4H-jäsenet 10 euroa) alle 4 v. 4 euroa, sis matkan ja sisäänpääsyn. Alle 10-vuotiaat huoltajan seurassa. Ilmoittautumiset 8.6. mennessä, p /Palsa vuotiaiden leiri Ketunmaan koululla. Leirimaksu 8 euroa (4H-jäsen 4 euroa) sis. ruokailut, leiriohjelman sekä vakuutuksen liminkalaisille. Ilmoittautumiset mennessä kirkkoherranvirastoon, p Tiedustelut seurakunnan nuorisotyönohjaaja Maria Matilainen, p Koko perheen retki Alahärmään 3.7. Mika Salon Circuit Huvipuistoon. Kyyti 8 euroa (4H jäsenet 4 euroa), päiväranneke alle 130 cm 17 euroa, yli 130 cm 27 euroa. Alle 10-vuotiaat huoltajan seurassa. Ilmoittautumiset mennessä, p /Palsa. Nuorten leiri Tyrnävän kesäkodilla. Leirimaksu 15 euroa, sis. kuljetuksen, ruokailut, leiriohjelman ja vakuutuksen liminkalaisille. Ilmoittautumiset seurakunnan nuorisotyönohjaaja Maria Matilainen, p Partio: Pe 8.6. Make päivystää partiotoimistossa klo Pe Make päivystää partiotoimistossa klo Ke Havas-Pökkelö 2. leiriläiskokous Limingan seurakuntatalolla klo

8 8 nro Herrassa toivoni, turvani vahva EVANKELIUMIJUHLA YLISTAROSSA Avoin kansanjuhla kauniin luonnonmaiseman keskellä Kirkonkosken rannalla. Lasten ja varhaisnuorten juhla Koulukeskuksen juhlasalissa Nuorten juhlat teltassa. Ohjelmassa mm. seuroja, raamattutunteja, lähetysjuhlia, yömessuja, tapaamisia ja Siionin kanteleen lauluseuroja. Linna -musikaali Katarina von Boran ja Martti Lutherin elämästä. Lukion juhlasalissa pe klo ja la klo 18. Käsikirjoitus ja ohjaus Eeva Takala, musiikki Kullervo Puumala. Esittäjinä draamaryhmä Laikos ja Laikos-orkesteri. Sunnuntaina juhlakentällä messu ja pääjuhla. Lähetysnäyttely, ulkomaisia vieraita Japanista, Sudanista ja Kongosta. Tietoa yhteis-ja kotimajoituksesta: Ylistaron seurakunta (06) , hotellimajoitus Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy (06) Katso enemmän netistä Klikkaa evankeliumijuhla Aiheena mm. jalkojen hoito vaelluksella. Havas-Pökkelö johtajien 4. kokous samassa paikassa klo Kaikki mukaan. To Make päivystää partiotoimistossa klo Yhteystiedot: Maken, p , sähköposti, evl.fi. Lippukunnan kotisivut www. niittykarpat.fi Rauhanyhdistys: Su klo 14 seurat ry:llä. Pe klo 19 nuotioilta Tuula ja Kalevi Nevalalla. Su klo 14 seurat Alatemmeksen vanhainkodilla ja klo 17 seurat ry:llä. Kastettu: Metti Inkeri Pakaslahti, Anton Janne Juhani Seppälä, Elisa Helmiina Tissari ja Jasmin Mira Susanna Tuomisto. Kuollut: Aili Heleena Pyhtinen e. Heikkilä 88 v 9 kk 21 pv ja Hilkka Marja Sofia Pietilä e. Niemelä 64 v 4 kk 12 pv. Limingan srk:n kotisivut: Lumijoki Pe 8.6. klo 14 konfirmaatioharjoitus ja valokuvaus. Su klo 13 (Huom. aika!) konfirmaatiomessu kirkossa, Tölli, kolehti Lumijoen seurakunnan nuorisotyölle. Ke klo 14 hartaushetki Lumilyhdyssä. Klo kuoroharjoitukset srk-talossa. To klo 18 kirkkovaltuuston kokous srk-talossa. Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, khra Ilkka Tornberg, kolehti: Ahdingossa olevien henkilöiden avustamiseen Suomessa, Kirkon diakoniarahasto, Kirkkohallitus. Vietetään SISSIP 3:n juhlapyhää, jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoilla. Juhlat srk-talossa alkaen ruokailulla. Ke klo 14 hartaushetki Lumilyhdyssä. Diakoniatyö:Isovanhempi-lapsenlapsi leiripäivä Tyrnävän seurakunnan kesäkodilla La 9.6.klo Luvassa mukavaa yhdessä olemista ja tekemistä! Hinta 5 e aikuinen ja 3 e lapsi. Leiripäivä on yhteinen Limingan ja Tyrnävän seurakuntien kanssa. Ilmoittautumiset Marjolle, p pe 1.6. mennessä.tule viettämään kokemuksellinen päivä yhdessä lapsenlapsesi kanssa! Seurakunta jakaa EU-ruoka-avustusta työttömille, vähävaraisille sekä lapsiperheille. Ruokapaketit ovat noudettavissa Lukkarinkankaan kerhohuoneelta (Toukolantie 3) To 7.6. klo Tiedustelut Marjolta, p Rauhanyhdistys: Pe klo 19 nuotioiltaseurat ry:llä, Esko Oksa. Partio: Havas-Pökkelö -esitteitä sekä ilmoittautumislomakkeita kolon pöydällä, hae omasi ja ilmoittaudu leirille! Kesälomat: Markku Tölli lomalla alkaen. Marjo Koski-Vähälä lomalla Virasto avoinna: ma, ke, pe klo Huom! Suljettu pe 8.6.! Yhteystiedot: Virasto , diakonissa , suntio , talouspäällikkö , kerhohuone , kotisivu: lumijoki.seurakunta.net -lehti ilmestyy 7.6. alkaen joka toinen viikko kesäaikana. Lumijoen kirkko on jälleen tiekirkko ajalla Auki joka päivä klo Huom! Haudanhoitosopimuksia ja kesäkasteluita ei oteta enää vastaan tälle kesälle. Avioliittoon kuulutetaan: Antti Iivari Vanhala ja Satu Kaarina Kulju. Muhos To 7.6. klo 13 hautausmaan musiikkihartaus muualle haudattujen muistomerkillä, Heikkinen, Kajava, päiväkuoro. Klo 13 alkaen hartaushetket Jokirinteen palvelukodeissa, Pekkala. Su klo 10 konfirmaatiomessu (päivärippikoulu) kirkossa, lit. ja saarna Kyllönen, avustaa Rainer Väänänen, kanttori Kajava. Kolehti Raamattu Suomen suvulle hankkeessa ilmestyvien Uusien testamenttien painatukseen, Suomen pipliaseura ry. Klo 18 messu kirkossa, saarna Juhani Pitkälä. Ti klo 13 hartaus Muhoksen palvelukodissa, klo tk-sairaalassa ja klo 15 ryhmäkodissa, Pekkala. Klo 18 tiekirkon avaus ja musiikkihartaus kirkossa, laulu baritoni Jorma Kärnä, urut Ossi Kajava, puhe Jouni Heikkinen. Kirkossa esittelijä ma - pe klo Ke klo 18 kesä I-rippikoulun vanhempien vierailuilta Koortilassa. To klo 13 hartaus Päiväkeskuksessa ja klo 14 palvelukoti Armiitassa, Pekkala. Klo 18 lauluilta Rovastinsaaressa, Heikkinen, Kajava. Lähtö venelaiturista kirkkoveneellä. Su klo 10 konfirmaatiomessu (kesä I) kirkossa, lit. ja saarna Heikkinen, avustaa Rainer Väänänen, kanttori Kajava. Kolehti ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa, Kirkon diakoniarahasto. Ti klo 13 juhannuslaulajaiset terveyskeskuksen puistikossa, Heikkinen, Kajava, päiväkuoro. Klo 14 hartaus Sinisiivessä, Heikkinen. Klo 19 juhannuslaulajaiset Laitasaaren rukoushuoneella. To klo 13 alkaen hartaushetket Jokirinteen palvelukodeissa, Pekkala. Vuosilomia: diakoni Sari Mustonen , diakonissa Leena Leskelä alkaen vuosilomalla, jonka jälkeen vuorotteluvapaalla v loppuun saakka. Muuta: Seurakuntatalolta löytynyt jonkin aikaa sitten digikamera, jota kukaan ei ole kaivannut. Kameraa voi tiedustella taloustoimistosta, p tai noutaa tuntomerkkejä vastaan. Lapset/perheet: Syksyn päiväkerhoryhmiin vielä tilaa, ilmoittautumisia otetaan vastaan taas elokuun alusta alkaen lapsityöntoimistoon, p tai Sirpa Kukkohovi, p Rippikoulut: Päivärippikoulun konfirmaatioharjoitus pe 8.6. klo 15 ja konfirmaatio su klo 10 kirkossa. Kesä I rippikoulun leirijakso Koortilassa, vanhempien vierailuilta ke klo 18, konfirmaatio su klo 10 kirkossa. Laitasaaren rukoushuone: Aamurukous maanantaisin klo Juhannuslaulajaiset ti klo 19. Rauhanyhdistys: La 9.6. klo 9-16 leiri 1-3-luokkalaisille Koortilassa kesäseurat: la 9.6. klo 18 alustus ry: llä, su klo 12 seurat ry:llä, klo 18 messu kirkossa, kirkkokahvit ja iltahar- Kysy myös Runojen lähteellä. Hauska, jännittävä! Pauli Huotarin LASTENROMAANI KISSOJA, NOITIA JA NOITAKISSOJA. Riihi-ukki, variksenpelätin, kummitusräppiä. Myynti: Suomalainen kirjakauppa taus ry:llä. Pe klo 19 nuotioilta O. Keräsellä, Kelhänkuja 11. Su klo 14 seurat ry:llä. Laitasaaren ry: Pe 8.6. klo aikuisten virkistysilta ry:llä kesäseurat Muhoksen ry:llä. Su klo 18 seurat ry:llä. Vihitty: Jaakko Erkki Juhani Pellikka ja Kaisa Marika Arola. Kastettu: Ella Anelma Mettovaara (Helsingistä). Muhoksen seurakunnan kotisivu Oulunsalo Kirkkoherranvirasto kiinni muuton takia. Seuraavan kerran auki uudessa osoitteessa, Vattukuja 2. Hartaustilaisuus Teppolassa to 7.6. klo 11.30, Vesa Äärelä. Messu kirkossa klo 10, Vesa Äärelä. Kolehti Raamattu Suomen suvulle- hankkeessa ilmestyvien Uusien testamenttien painatukseen. Hartaustilaisuus Salonkartanossa ke klo 13.30, Minna Sorvala. MUNKKI SERAFIM Vapaus Mitä tarkoittaa, että vapaus on ihmisen jumalallisin ominaisuus? Munkki Serafim käsittelee mm. vapauden käsitteen historiaa, vapauden ja luovuuden suhdetta sekä vapauden suhdetta pahuuteen, kärsimykseen ja kauneuteen. Hän hahmottaa vapauden olemusta olemassaolon perimmäisenä voimana. Ovh. 26,90 KAISA RAITTILA Taivaan tähden Syväkairauksia sunnuntaipäiville Lyhyet mietiskelytekstit ovat hienosyisiä ja tarkkanäköisiä pohdiskeluja elämästä, ihmisestä ja Jumalasta. Ne käyvät keskustelua sunnuntaisin kirkossa luettavien raamatunkohtien kanssa. Ovh. 26,90 RAVINTOA SIELULLE PAULI M.K. NIEMELÄ Maitoa ja hunajaa Evankeliumikirjan Vanhan testamentin lukukappaleiden kommentaari Vanhan testamentin teksteistä avautuu rikas hengellinen, kielellinen ja kulttuurinen maailma, joka johdattaa ikiaikaisten kysymysten äärelle. Ovh. 41,90 MATTI SIHVONEN Uskon yksinkertaisuus Matka uskon menneisyyteen ja nykyisyyteen. Teos esittelee uskon yksinkertaisuuden historiaa ja tärkeimpiä yksinkertaisen uskon opettajia, joilla on yhä paljon annettavaa. Ovh. 26,90 RIIKKA JUVONEN Viisauden lähde Kuningas Salomon sananlaskuja Salomon ikiaikainen viisaus valaisee tämän päivän nuoren tietä samoin kuin se valaisi nuoren ihmisen elämää yli 2000 vuotta sitten. Värikylläinen ja symbolinen kuvitus kumpuaa sananlaskujen maailmasta. Ovh. 23,90 TAIZÉN VELI ROGER Sydämen hiljaisuudesta 100 rukousta Seesteinen kokoelma Veli Rogerin rukouksia. Pelkistetyt rukoukset välittävät rauhaa ja luottamusta. Ne johdattavat hiljentymään tärkeimpien asioiden äärelle, yksin ja yhdessä. Ovh. 21,90 Kirjakaupoista kautta maan sekä Kotimaa-yhtiöiden kaupasta: Hietalahdenranta 13, Helsinki (ma-pe klo 9-17) Sisältöä elämään.

9 nro UUTUUS KIRKON ULKOMAANAVUN kaulakorut Ugandalaisten naisten käsintekemät upeat kaulakorut. Kestävät korut on tehty kierrätyspaperista ja pienistä värikkäistä helmistä. 1-kertainen kaulakoru 10 3-kertainen kaulakoru 15 Kirkon Ulkomaanavun tuotteiden ostaminen tukee Kirkon Ulkomaanavun työtä kehitysmaiden ihmisten hyväksi. 15 Kesään Kotimaa-yhtiöiden kaupan kautta Tarjous! ERI ESITTÄJIÄ Tilkkutäkki 1 ja Tilkkutäkki 2 2 CD Rakkaita rippikoululauluja huippuartistien esittäminä. Yhteishintaan 19,90. Tarjous voimassa heinäkuun loppuun asti. Facing the Giants DVD 20 Norm. 22,90 19,90 2 cd:tä Norm. 46,40 UUTUUS Amerikkalaisen jalkapallon maailmaan sijoittuva tarina on selkeästi evankelioiva ja kertoo uskoon turvaamisesta mahdottomaltakin tuntuvien haasteiden edessä. Koko perheen elokuvassa korostetaan reilun ja rehellisen pelin merkitystä. Kesto 1h 47min. 32 Norm. 36,90 26 Norm.28,90 Sacrum on nyt Kotimaa-yhtiöiden kauppa hyvän elämän puolesta Meiltä löydät verrattomat valikoimat Kirjapajan kirjoja, parasta kristillistä musiikkia, lahjatuotteita, enkeleitä ja kortteja sekä kirkollisia tarvikkeita ja tekstiilejä. TERVETULOA MYÖS VERKKOKAUPPAAMME: UUTUUS MAIJU LEHMIJOKI-GARDNER Kristillinen mystiikka Ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kokonaisesitys kristillisestä mystiikasta. Kirja käsittelee kattavasti kristillisen mystiikan perinnettä läntisessä kirkossa sekä tutustuttaa lukijan mystiikan keskeisiin vaikuttajiin. UUTUUS IRENE KRISTERI Itsensä näköinen ihminen Muiden tahdon muokkaamasta omaksi itseksi. Kirja haastaa lukijan pohtimaan, millaista on omankokoinen elämä fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti, seksuaalisesti ja henkisesti. Hietalahdenranta 13, Helsinki p ark Konfirmaatiomessu kirkossa su klo 10, Minna Salmi. Kolehti Ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa. Lähetystyön kesän arpajaisiin toivotaan lahjoituksena arpajaisvoittoja, voit tuoda niitä lähetyssihteerille tai kirkkoherranvirastoon. Tulossa: Juhannusmyyjäiset to klo seurakuntatalolla. Tulossa: Juhannusjuhla pe Umpimähkässä klo 18 alkaen. Tulossa: Lapiosalmen Suurleiri Ilmoittautuminen mennessä kirkkoherranvirastoon, p Lisätietoja; Hannele Heinonen, p tai Sanna Korhonen, p Perheleiri Oulunsalon umpimähkässä Ohjelmassa mukavaa tekemistä ja rentouttavaa yhdessäoloa perheen kanssa. Leirin hinta 16.80/hlö. (sis. ruokailut, materiaalin ja vakuutuksen). Leirikirje lähetetään ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon, p mennessä. Kastetut: Veikka Juho Valtteri Lepistö, Elias Niilo Olavi Lilja, Alisa Vilhelmiina Lehmikangas, Aaro Johannes Sivula, Amanda Aino Sofia Lyttinen, Tiila Tuulikki Pitkälä, Elmeri Onni Juhani Laamanen. Vihitty: Olli Sakari Väyrynen ja Edith May Stewart, Tommi Tapio Peltonen ja Pia Katriina Surma-aho. Jukka Pekka Väisänen e Tossavainen ja Tarja Maarit Hannele Väisänen. Salonpään ry: Seurat ry klo 14, Hannu Aitto-oja, Erkki Vähäsöyrinki. Oulunsalon kk:n ry: Su klo 18 seurat ry Oiva Savela, Markku Seppänen. Su klo 18 seurat ry, Toiveremontti Hyvin suunniteltu & valmiiksi tehty! (08) Vesalantie 2, Oulu Ilmainen remonttiarvio kotonasi Keittiöt, saunat, kylpyhuoneet, huoneistoremontit Avaimet käteen -kotiremontit luotettavasti Juhani Pitkälä, Jorma Vuorma. ( kolehti SRK:lle) Tapio Kortesluoma lomalla Su klo 19 sanajumalanpalvelus kirkossa, Olavi Palovaara Pudasjärvi Konfirmaatiojumalanpalvelus kirkossa su klo 10, Holmström, Kukkurainen, Piirainen. Konfirmoitavat kirkolle klo 9. Taksikyyditys seurakuntakodilta klo 9.30, edestakaisen kyydin hinta 3 euroa. Konfirmaatiojumalanpalvelus kirkossa su klo 10, Kukkurainen, Kyllönen, Piirainen. Konfirmoitavat kirkolle klo 9. Taksikyyditys seurakuntakodilta klo 9.30, edestakaisen kyydin hinta 3 euroa. Iltamusiikki kirkossa ma klo 19, Pudasjärveläisiä yksinlaulajia. Hartaus Susisuon poroaidalla ti klo 20, Holmström, Jurmu. Yhteisvastuukeräys tuotti 5 831,57 euroa. Kiitämme kaikki yhteisvastuukerääjiä, lahjoittajia ja tempauksissa mukana olleita. Varhaisnuorten kesän leirit ovat viikolla 29, vuotiaiden leiri ja vuotiaiden leiri Sitovat ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon ( ) ke mennessä. Rauhanyhdistykset: Seurat Hirvaskosken ry:llä su klo 19 (L.Koivukangas). Kesäseurat Jongulla Tarhalassa Aune Pesälällä su klo 13. ja 19. Yli-Livon Pärjänsuon kesäseurat Kylätalo Petäjärinteellä la 9.6. klo 19 ja su klo 12 ja 18, E.Ilvesluoto, L.Kaikkonen. Seurat Kurenalan ry:llä su klo 17, T. Huotari, P.Ihme. Nuorten seurailta Kangasjärvellä pe klo 20, P. Kyllönen. Ervastin kesäseurat ry:n mökillä su klo 13 ja 19, E.Koukkari, S.Riekki. Hetekylän kesäseurat koululla su klo 12 ja 18.30, A.Lohi, P.Karttunen. Kastettu: Viljami Aaron Leinonen, Onni-Topias Turpeinen, Emma Jekateriina Alexandra Tumelius. Haudattu: Anna Reeta Moilanen 88 v, Anna Maria Liikanen 85 v. Kirkkoherranvirasto avoinna ma - pe klo 9-14, p Sähköpostiosoite: pudasjarvi.srk@ evl.fi, työntekijät: etunimi.sukunimi@ evl.fi. Seurakunnan nettisivut Rantsila ja Arja Leinonen. Ma alkaen klo 9 omaishoitajien ja omaisten virkistyspäivä Ristironkkelissa. Ke klo 13 virsilaulutilaisuus Irja Pelkosella Vasaran talossa Mankilanjärvellä ja klo 19 kirkkovaltuusto seurakuntatalolla. Pe klo 15 konfirmaatioharjoitukset kirkossa. Su klo10 konfirmaatiojumalanpalvelus kirkossa. To klo 10 juhannusjuustomyyjäiset seurakuntatalolla. Lähetysarpoja ja -kahvia. Kirkkokuoron harjoitukset to 7.6. ja klo 19 seurakuntatalolla. Ristironkkelin lasten kesäleiri alkaa ma klo 14 ja päättyy to klo 18 alkavaan illanviettoon. Leirin hinta 25 euroa. Ilmoittautumiset Tanjalle, p Leirin järjestävät kunta, 4H ja seurakunta. Huom. Kirkkoherranvirasto kiinni koulutustilaisuuden takia. Rauhanyhdistys: Pe 8.6. klo 19 ompeluseurat ry:llä. Su klo seurat ry:llä, Tapani Mikkonen. Pe klo 19 toimintailta ry:llä. Kastettu: Enni Aada Maria Kansanniva Rantsilan seurakunnasta ja Joona Augusti Rantapelkonen Vantaan seurakunnasta. Siikalatva Kirkkoherranvirasto, Piippola p. ja fax , avoinna ma ja pe klo 9-12 ja ke klo kotisivut: s-posti: siikalatva@evl.fi Lähetyssihteeri Anneli Laukkanen on tavattavissa keskiviikkoisin klo 9-11 Piippolassa kirkkoherranvirastossa. Piippolan ja Pyhännän kirkot ovat tiekirkkoja ja avoinna klo ja su klo Aittakahvila (Pappilankujalla) avoinna Piippolassa samaan aikaan kuin tiekirkko. Asiasta tiedotetaan enemmän kirkollisissa ilmoituksissa, paikallislehdissä ja seurakunnan ilmoitustaululla. Kestilän kirkko avoinna ma - pe klo 9-15, muina aikoina sopimuksen mukaan. Ke Siikalatvan työntekijöiden virkistyspäivä, kirkkoherranvirasto ja seurakuntatoimistot suljettuja. Kirkkoherra lomalla sij. Sulo Kautto. Kestilä Su klo 10 messu kirkossa, Kestilän vs. kappalainen Janne Isomaan tulosaarna, Piri ja O. Kinnunen. Kirkkokahvit seurakuntakodissa. Kolehti Uusien testamenttien painatukseen Suomen Pipliaseuralle Raamattu Suomen suvulle -hankkeessa. Ma 11 - to rippikoululaiset leirillä Posiolla, lisätietoja Katariina, p La klo 9 rippikoululaiset kirkossa, konfirmaatioharjoitus. Su klo 10 konfirmaatiomessu kirkossa, Isomaa, Määttä, Rautio. Kolehti Kirkon diakoniarahastolle ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa. Ke seurakuntatoimisto suljettu. Muuta: Kestilän kirkko avoinna ma - pe klo 9-15, muina aikoina sopimuksen mukaan. Tulossa: La klo 10 juhannuspäivän messu kirkossa, Janne Sironen läh. yhd. Kylväjästä ja Veijo Kinnunen. Messun jälkeen Sironen kertoo lähetysmatkastaan Mongoliassa. Su klo 19 (huom. aika!) sanajumalanpalvelus kirkossa, Isomaa, Kinnunen. Rauhanyhdistys: Pe 8.6. klo 19 nuotioilta ry:llä. Su klo 12 seurat ry: llä. Pe klo 19 nuotioilta ry:llä. Su klo 19 seurat ry:llä. Su klo 19 seurat ry:llä. Piippola Su klo 10 (huom. aika!) messu ja samalla Pulkkilan rippikoululaisten konfirmaatio Piippolan kirkossa, Arkkila, Kyöstilä. Huom. Piippolan messua ei klo 12. vaan klo 10. Kolehti Uusien testamenttien painatukseen Suomen Pipliaseuralle Raamattu Suomen suvulle -hankkeessa. Ma klo 15 Johannes Hyytisen omaisten ja ystävien toteuttama syntymäpäiväkonsertti Piippolan kirkossa.

10 10 nro Rikkaankin pitää olla nöyrä Köyhän pitää olla nöyrä! Kuulin nuo sanat äitini suusta pienenä poikana potkukelkan kyydissä, kotikylän raitilla, kaiketi matkalla johonkin koulun juhlaan. Äidin sanojen takana oli myös käytännön esimerkki siitä, miten köyhänäkin voi elää suhteellisen tyytyväisenä ja onnellisena. Vaikka talossa oli vain yksi omena, siitä riitti kaikille, kun sen leikkasi lohkoiksi. Vanhoista vaatteista sai lapsille siistit ja aivan uudenveroiset kouluvaatteet, kun osasi ommella. Paperi- ja muovipussit kannatti viikata siististi laatikkoon, koska niille kaikille löytyi aina myöhemmin jotain käyttöä. Koulun joulujuhlassa äiti silminnähden nautti esittäessään tonttumuoria meille lapsille. Köyhän nöyryys merkitsi hänelle sitä, että osasi tyytyä siihen, mitä oli tarjolla, nauttia siitä ja jakaa siitä myös toisille. Tuo potkukelkan kyydissä kuultu lause ja siihen liittyvä elämäntapa ovat opastaneet minua elämässä lähemmäs viidenkymmenen vuoden ajan. Se on suuri perintö, josta ei koskaan tarvinnut maksaa perintöveroa. Oma ja perheeni aineellinen hyvinvointi on nykyisin jotain aivan toista kuin tuolloin lapsuuteni kodissa. Ajatuksen köyhän nöyryydestä olen kuitenkin yrittänyt säilyttää joskus valitettavan huonoin tuloksin. Kuinka helposti sitä kiintyykään aineelliseen hyvään ja alentuu valittamaan kovin pienistä puutteista. Vaimollani oli tapana käyttää liiaksi rahaan ja tavaraan kiintyneestä ihmisestä kuvaavaa ilmaisua: Sitä ihmistä vaivaa ahneuden perkele! Katekismuksen mukaan voimme puutteenkin keskellä uskoa Jumalan huolenpitoon. Isä meidän -rukous ohjaa meitä toisten tarpeiden huomioon ottamiseen ja kohtuulliseen elämäntapaan kun rukoilemme: Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Jumalan hyvyys velvoittaa meidät jakamaan omastamme ja huolehtimaan siitä, että kaikilla on riittävä toimeentulo. Ilkka Hjerppe Kirjoittaja on Tampereen seurakuntayhtymän yhteiskunnallisen työn pastori. Kaikkivaltias Jumala. Ohjaa meitä etsimään taivaallisia aarteita, jotka yksin tyydyttävät sielumme kaipauksen. Kun uskot hoidettavaksemme maallista hyvyyttä, älä salli meidän kiintyä siihen, vaan auta meitä käyttämään sitä lähimmäistemme hyväksi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Päivän psalmi on Ps. 49: 6-10, 16-21, ensimmäinen lukukappale Saarn. 5: 9-14 tai Dan. 5: 1-9, 13-17, ja toinen lukukappale 1. Joh. 4: Evankeliumi on Luuk. 16: sunnuntai helluntaista saa kirkkovuodessa aiheen Katoavat ja katoamattomat aarteet. Maallisten rikkauksien tavoittelu johtaa meidät itsekkyydestä versoviin tekoihin, 2. Jumalan rakkaus taas johtaa kristityt hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Lasarus merkitsee Jumala auttaa. Nimi on viittaa Lasaruksen hurskauteen mutta myös toisten ihmisten auttamattomuuteen. Rikas mies eli ilossa, eikä välittänyt Lasaruksen ahdingosta. Lasarus oli täynnä paiseita eli makuuhaavoja ja oli luultavasti halvaantunut. Rikkaan pöydältä tipahtelevat leipäpalat olivat usein niitä, joihin tuon ajan tavan mukaisesti pyyhittiin rasvaiset kädet. Sen jälkeen niitä ei enää viitsitty syödä, vaan heitettiin pois. Koirat olivat Lasarukselle häiriöksi. Kuoleman jälkeen rikkaan ja köyhän eriarvoisuus näkyi hautajaisissa. Sen jälkeen osat kuitenkin muuttuivat Jeesuksen kertoman mukaan. Vain Lasarus kannetaan Abrahamin helmaan odottamaan ylösnousemuksen aamua. Abrahamin lapseus ei yksin pelasta, sillä olihan rikaskin Abrahamin poika. Abraham puhuttelee rikasta miestä samalla lämpimällä nimellä kuin tuhlaajapojan isä vanhempaa poikaa. Silti katumus on myöhäistä. Kertomuksella on yhtymäkohtansa egyptiläiseen legendakirjallisuuteen ja juutalaisten Talmudiin. Harvinaisella tavalla Jeesus kuvaa tuonpuoleisen olemusta. Kertomus oli varoitus myös saddukeuksille, jotka eivät uskoneet tuonpuoleiseen. Herättyään tuonelassa rikas säikähtää odottamatonta käännettä. Kuilu on ylitsepääsemätön. Yritettyään turhaan saada lievitystä olotilaansa hän tajuaa maanpäällä elävien veljiensä vaaran ja pyytää varoittamaan heitä. Ympyrä sulkeutuu, kun Abraham kieltää avun: elleivät usko Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista. Tällä viitataan Jeesuksen ylösnousemukseen monet eivät uskoneet, vaikka kuulivat ihmeestä. Kertomuksella Jeesus painottaa ajallisen elämän etsikonaikaa ja toisaalta iankaikkisen osan lopullisuutta. Jumalaa ja lähimmäisiä on palveltava jo täällä ajassa. Pekka Tuomikoski

11 konsertin jälkeen on kaikille vieraille tarjolla lohisoppaa Piippolan käsi- ja taideteollisuusopistolla. Su klo 18 (huom. aika!) sanajumalanpalvelus kirkossa, Kautto ja O. Kinnunen. Kolehti Kirkon diakoniarahastolle ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa. Ti klo 12 seurakuntakerho Väinölässä. Ke klo 9 alkaen juustokeittomyynti Piippolan seurakuntakodilla. Tuotto lähetykselle. Huom! Omat astiat mukaan! Tulossa: La klo 12 juhannuksen messu kirkossa, Piri. Su klo 19 sanajumalanpalvelus Kestilän kirkossa (huom. paikka!). Kirkkokyytiä tarvitsevat ottakaa yhteys kirkkoherranvirastoon p Rauhanyhdistys: Su klo 19 seurat ry:llä. Pulkkila To 7.6. klo 19 rippikoululeirin vanhempainilta vanhassa pappilassa. Tervetuloa sukulaiset ja ystävät. Pe 8.6 konfirmaatioharjoitus Piippolan kirkossa klo 13, valokuvaus klo 14. La 9.6. klo 12 Pulkkilan kappelin työntekijäjoukkue osallistuu Julma-Juhan juoksuun Piippolassa. Kannustajia tarvitaan. Su klo 10 konfirmaatiomessu Piippolan kirkossa. Rippikoululaiset kirkkoon klo Ke klo 13 Koivulehdon ehtoollishartaus. To klo 11 Junnonojan rukoushuoneella siivoustalkoot. Su klo 17 messu Junnonojan rukoushuoneella, kirkkokahvit ja juhla. Martti Arkkila ja Hannu Kippo. Tulossa: La klo 12 Juhannuksen maakirkko Vornassa Teuvo ja Tyyne Moilasella. Su klo 14 Kantelemessu Viitasella Eeva Hyvösellä. Pulkkilan kantelepiiri säestää virret Jane Ilmolan johdolla. Rauhanyhdistys: La 9.6. klo seurat ry:llä, Esko Ristinen. Su klo 13 seurat Koivulehdossa ja klo ry:llä. Su klo 19 seurat ry:llä. Vihitty avioliittoon: Keihäskoski Tarmo Antero ja Nikumatti Mervi Elina. Kastettu: Aino Priitta Helena Lilleberg Kuollut: Kerttu Eliina Räsänen s. Kurkinen 86 v. Pyhäntä To-pe päivärippikoulun leiri Kestilän Selkälässä. Su klo 19 (huom.aika) sanajumalanpalvelus kesäillan kirkkona, Kautto ja O. Kinnunen. Kolehti SPS:lle Raamattu Suomen suvulle -hankkeen hyväksi Uusien testamenttien painatukseen. Ma varttuneen väen ja seurakuntaretki Kuopioon. Lähtö klo 8, ilmoitt. Ennalle 6.6. mennessä, p Osallist. 15 e kerholaiset, 20 e muut. Sisältää matkan, ruuan ja opastetun kiertoajelun. Pe klo 17 alkaen konfirmaatio valmistelut kirkossa, päivärippikouluväki. La klo 14 konfirmaatio- ja rippikirkko, Kautto, Kinnunen, Rautio. Su klo 12 sanajumalanpalvelus, Kautto, Kinnunen. Kolehti Kirkon diakoniarahastolle ahdingossa olevien auttamiseen Suomessa. Ti juustokeittoa keitetään srk-talolla. Keittiövaraukset Eija- emännälle mennessä, p Juustokeiton nro hinta, 4 e litra, omiin astioihin. Arvontaa. Rauhanyhdistys: La 9.6. klo 19 seurat ja lauluilta kirkossa. Su klo 16 seurat ry:llä, Raimo Paukkeri, Timo Lukkari. Su klo hartaus Nestorissa klo 16 seurat ry:llä. Su klo 16 seurat ry:llä. Kastettu: Kalle Eero Antero Leiviskä. Kuollut: Veikko Ilmari Moisala Nestorista 77 v. Henri Tuure Gabriel Pirttisalo kirkonkylästä 18 v. PA LV E L U H A K E M I S TO RAHAA HETI KÄTEEN PANTIKSI KÄY IRTAIN OMAISUUS - kultakorut, hopeaesineet, arvokellot - autot, moottoripyörät, moottorikelkat, säilytys lämpimässä hallissa - aseet, turvallinen säilytyspaikka - puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili - pörssi- ja asunto-osakkeet - osaomistus- ja asumisoikeusasunnot - soittimet, elektroniikka, taide, jne Siikasalo Panttilainakonttori Oy Siikajoki La 9.6. klo 10 Siikatörmän konfirmaatio kirkossa. Su klo 12 sanajumalanpalvelus, Tanjunen. Mukana Gideonien edustajia lapsikuoron leiri Rapulassa. Ti klo 13 virsihetki Puistolassa. La klo 10 Siikatörmän konfirmaatio kirkossa. Su klo 12 sanajumalanpalvelus kirkossa, Tanjunen. Ma lapsikuoron retkipäivä. Ti klo 13 virsihetki Puistolassa. Juhannuspäivänä klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Tanjunen. Su klo 12 maakirkko Tauvon kioskilla. Kirkkokahvit kunnan ja seurakunnan tarjoamana. Rauhanyhdistys: To 7.6. sisarkerhon mökki-ilta Nikulan mökillä Alavieskassa. Lähtö ry:ltä klo 18. Su klo 18 seurat ry:llä. Huom! Seurakuntatoimistomme on suljettuna Virastoasioissa pyydämme ottamaan yhteyttä Ruukin kirkkoherranvirastoon, p Rovastikunnan retki Vienan Karjalaan, tarkempia tietoja Leena Räsänen, p Adresseja myytävänä Siikajoen Salessa ja osuuspankilla. Kesä lähestyy, joten olisi hyvä huomioida tulevan kesän uudet ja vanhat hautahoitosopimukset. Voitte ottaa yhteyttä ko. asiassa toimistoomme sen aukioloaikoina tai toimistosihteerin matkapuhelimeen, p Avioliittoon kuulutetaan: Markus Mikael Pahkala, Himanka evl ja Sari Susanna Emilia Aitta, Oulun tuomiokirkko evl. Tyrnävä Hartaus pe 8.6. klo13.30 Lepolassa. Isovanhempi-lapsenlapsi leiripäivä la 9.6. klo Ke s ä ko d i l l a Kolmikannassa. Luvassa mukavaa yhdessä olemista ja tekemistä. Sanajumalanpalvelus su klo 10 Tyrnävän kirkossa, Ikonen. Reserviläisten kirkkopyhä. Kolehti Raamattu Suomen suvulle hankkeessa ilmestyvien Uusien testamenttien painatukseen, Suomen Pipliaseura ry. Kirkkokahvi srk-talolla. Yhteislauluilta ke klo 18 Ängeslevän Ylipäässä Aino Honkakoskella, Honkakoskentie. Hartaus to klo YHDISTYKSET ILMOITA RAUHAN TERVEHDYKSESSÄ! Ilmoitusmyynti Kotimaa-Yhtiöt Oy Sari Havia myyntineuvottelija puh sari.havia@kotimaa.fi Limingan sairaalassa. Konfirmaatiomessu su klo 10 Tyrnävän kirkossa, saarna Isokääntä, lit. Ikonen. Kolehti Ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa, Kirkon diakoniarahasto, Kirkkohallitus. Seurakunnan kesäretki Suomussalmelle. Lähtö ma klo 8 Temmeksen srk-talolta ja klo 8.30 Tyrnävän srk-talolta. Hartaus ma klo Sotainvalidien palvelutalolla. Juustokeittoa myydään lähetyksen hyväksi ke klo Tyrnävän srk-talolla. Hinta 5 euroa litra. Omat astiat mukaan! Hartaus ke klo 13 Peltolan palvelukeskuksessa. Hartaus to klo Kotolassa. Temmes: Messu su klo 12 Temmeksen kirkossa, Isokääntä. Savonlinnan kirkkokuoro avustaa. Kirkkokahvi srk-talolla. Kirkkokuljetus, yhteys Olavi Savelaan, p Hartaus to klo Temmeksen museolla ja klo 14 Alatemmeksen vanhainkodilla. Konfirmaatiomessu su klo 14 Temmeksen kirkossa, saarna Isokääntä, lit. Ikonen. Virsilauluilta ke klo Temmeksen kirkossa. Muisteloita Temmeksen kirkosta, kahvitarjoilu. Rippikoulu: Ryhmä II, konfirmaatioharjoitus pe klo KULTAKORUJA HALVALLA JA REHELLISESTI PAINON MUKAAN - uusia ja kunnostettuja käytettyjä kultakoruja - ostetaan kultaa ja muuta irtainta - pariston vaihto 4 - korjataan koruja, tilaustöitä - ostetaan puhelinosakkeita, päivän hintaan, rahat heti puhtaana käteen OULUN KULTA Pakkahuoneenkatu 26, p. (08) Avoinna ma , ti - pe Tyrnävän ja Temmeksen kirkossa. Ryhmä III, päiväkoulu klo 9-16 Tyrnävän srk-talolla, leiri Kesäkodilla. Nuoret: Nuortenilta pe 8.6. klo 18 Tyrnävän srk-talolla. Perheretki Kälviälle, Toivosen kotieläinpuistoon ja Kalajoelle JukuJukumaahan la Lähtö klo 8 Tyrnävän srk-talolta. Hinta 30 euroa/aik., 20 euroa/2-12 v., sis. matkan, aterian ja huvipuistot. Ilm mennessä Sentraaliin, p Yhteisvastuukeräyksen tuotto tänä vuonna oli euroa. Lämmin kiitos kaikille vastuunkantajille, lahjoittajille ja yhteistyökumppaneille. Rauhanyhdistys: Tyrnävä: Su klo 16 seurat ry:llä, Pekka Hintikka ja Timo Karsikas. La klo 19 nuotioilta Tauno Alaraappanalla. Su klo 16 seurat ry:llä. Murto: La 9.6. klo 18 kesäseurat ry:llä. Su klo 12 kesäseurat ry:llä, Hannu Kallunki ja Oiva Mäenpää. Klo 17 HPE Kempeleen PK-kirkossa, Heikki Saarela ja Olli Lohi, lopuksi kirkkokahvi ja iltahartaus ry:llä, Voitto Paaso. Pe klo 19 pihaseurat Helena ja Heikki Ylikoskella, Hannu Tuohimaa. Kuollut: Oiva Albert Seppänen 68 v, Vilho Heino Johannes Kallinen 64 v. Kastettu: Aapeli Taavetti Kurunlahti, Eelis Aukusti Laurila. Luomakunnan sunnuntai vie kirkon luonnon keskelle S eurakunnissa vietetään kesän aikana kirkkovuoteen sisältyvää Luomakunnan sunnuntaita. Luomakunnan sunnuntain jumalanpalvelustekstit puhuvat vastuusta, joka ihmisellä on luomakunnasta: ihmisen tehtävä on viljellä ja varjella luomakuntaa ja toimia tuhon voimia vastaan. Luomakunnan sunnuntai liitettiin osaksi kirkkovuoden viettoa vuonna Sitä ennen teema oli esillä kolmantena rukouspäivänä vietetyssä sadonkorjuun kiitospäivässä. Kirkon jumalanpalveluselämän ja musiikkitoiminnan johtaja Kai Vahtola arvioi, että touko-elokuun aikana vietettäväksi määrätty Luomakunnan sunnuntai liitetään seurakunnissa usein erilaisiin kesäjuhliin, juhannuksen tienoon pyhiin tai esimerkiksi kesäasukkaiden kirkkopyhiin. Luomakunnan sunnuntai on kirkon Evankeliumikir- jassa yksi erityispyhien aihe. Jumalanpalvelusaineistoon on tekstien lisäksi koottu luomakuntaan ja sen varjelemiseen liittyviä virsiä ja rukouksia. Luomakunnan sunnuntain vietto on yksi Kirkon ympäristödiplomin minimivaatimuksista. Kirkon ympäristödiplomin käsikirja ehdottaa, että kirkkovuoden tekstien pohjalta käsiteltäisiin ympäristöasioita, ihmisen luontosuhdetta ja luonnon- varojen oikeudenmukaista jakoa. Esirukouksissa ehdotetaan otettavaksi esille myös paikallisia ympäristöongelmia. Vaikka Luomakunnan sunnuntaita usein vietetään perinteisesti kirkossa, monessa seurakunnassa kirkkopyhä vie seurakuntalaiset luonnon keskelle: metsään, puistoon, veden äärelle tai pellon pientareelle. (KT)

12 12 nro M U U T S E U R A K U N N AT Laaja muistokivinäyttely Avoinna Ma-Pe 10-17, La Piriläntie 145, Kempele Puh maritta.mottonen@loimaankivi.fi - Toiminut jo vuodesta LAKIASIAINTOIMISTO JORMA HERTTUAINEN varatuomari, ekonomi Kauppurienkatu 23, OULU Puh , testamentit, perunkirjoitukset, perinnönjaot ym. kaikki riita-asiat maksuton alkuneuvottelu T I L A I S U U S: Myytävänä Myllyojan puolen Suomen merkittävin kristillinen kirjakauppa; toiminnassa jo lähes 30 vuotta. Maikkulan Tied lehti siirtyy kesäaikaan 7.6. alkaen lehti ilmestyy joka toinen viikko. Seuraava lehti ilmestyy MYYDÄÄN Unelmakoti, OKT, rak. 234m2, Herukka, 6h+k+ 2wc+s+2x suihkuh+poreamme, lämm. autotalli, erill. varasto, tontti 1632m2 (rak. oik.jäljellä 254m2). Puh PERUNKIRJOITUKSET ja muut lakiasiainpalvelut VUOSIEN KOKEMUKSELLA. Tarvittaessa myös kotonanne iltaisin ja viikonloppuisin. Varatuomari H. Luukkonen, Uusikatu 23 A 4, puh Hoivakoti Pieni Pelakuu Oy Hoivakoti Pieni Pelakuu Kempeleessä avaa kesällä 2007 uuden 10-paikkaisen ryhmäkodin vanhuksille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa. Yhteistyötä tehdään yli kuntarajojen. Pienessä kodissamme toteutuu yksilöllinen asuminen ja hoiva. P /Liisa Visuri

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Liminka, Laidunkauden avauskisat

Liminka, Laidunkauden avauskisat Liminka, Laidunkauden avauskisat Liminka, Laidunkauden avauskisat 10.6.2010 M 60m: +1,6m/s 1. Jaakko Tornberg Raahen Vesa 7,07 2. Kari Asumaniemi Oulun Pyrintö 7,27 3. Ari Laitinen Oulun Pyrintö 7,36 4.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa

RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa RL-Cup 15.01.2012 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km P Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa 1. Santeri Ukkola Kempeleen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat ~Naimisiin ~ Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Kristillinen

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p 1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

RL-cup Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen Kiri 3.49,9 1.28,1 Sarjaluettelo

RL-cup Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen Kiri 3.49,9 1.28,1 Sarjaluettelo RL-cup 26.01.2013 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama : M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km V 1. Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

PK/RL-CUP LIMINKA (V)

PK/RL-CUP LIMINKA (V) PK/RL-CUP LIMINKA (V) 27.2.2010 T U L O K S E T Limingan Niittomiehet T06; P06; T08; P08; T10; P10; T12; P12; T14; P14; T16; P16; Tytöt 6 vuotta 0.6 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Katriina Vuollet Tyrnävän

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut

Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut Kuusamo, Vääräjoen ampumarata, 05.03.2016 Yksilökilpailut M 1. Haapala Heikki 6 HMY 255 (35:06) 242 (-4m/-25m) 564 (94) 1061 2. Hyttinen Juha 11 TaivA 300 (27:38)

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero. 1. Riko Mäntyranta Oulun Hiihtoseura 3.26,9. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero. 1. Riko Mäntyranta Oulun Hiihtoseura 3.26,9. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Sivu 1/5 T U L O K S E T Iin Urheilijat Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M50; M55 ; M60; M65; N35; N45; N50; NYL; N20; M45; M18; M20; MYL M08 Miehet 8 vuotta 1 km

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A 4 02200 Espoo 29.04.

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A 4 02200 Espoo 29.04. YHTEISMETSÄN PERUSTAMISSOPIMUS 1. Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on perustaa yhteismetsä jäljempänä mainittuihin kiinteistöihin kuuluvista, tässä sopimuksessa määritellyistä alueista. Lisäksi

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017 Kappelityöryhmän kokous 30.3.2017 klo 19 Pyhämaan Seurakuntakoti Läsnä: Laiho-Virtanen, Lilja Sjöblom, Mika Johtela, Mira Kivistö, Marko Laurila

Lisätiedot

18m Yleisten luokkien SM

18m Yleisten luokkien SM Naiset vaisto Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Semifinaali Finaali 1 KARHUNEVA Kaisa FI014 JJA 477-01 6 7 2 KOVALAINEN Rosita FI045 ToJa 421-03 6 5 3 LAURILA Aila FI008 Diana-57 449-02 2 6 4 PARKKASAARI

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Lokakuun kuukausitiedote

Lokakuun kuukausitiedote Lokakuun kuukausitiedote Muistiyhdistyksen toimitilat ovat osoitteessa Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. (ellei toisin mainita), 90100 Oulu. Osaan tilaisuuksista ja ryhmistä on ilmoittautuminen. Lisätietoja

Lisätiedot

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. 1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015 Aika: 28.1.2015 klo 18 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Oksanen Ohto paikalla Jäsen Arraste-Kihlakaski Mervi paikalla Eskola Päivi paikalla

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

LNM-SARJAHIIHDOT (V)

LNM-SARJAHIIHDOT (V) Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011

Lisätiedot