Nuorten terveys ja hyvinvointi tutkimustuloksia - tulkintoja. Tuloksia seuraavista tutkimuksista. Mitä on hyvinvointi?

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten terveys ja hyvinvointi tutkimustuloksia - tulkintoja. Tuloksia seuraavista tutkimuksista. Mitä on hyvinvointi?"

Transkriptio

1 Nuorten terveys ja hyvinvointi tutkimustuloksia - tulkintoja TER.113, Luento 4, Raili Välimaa Tuloksia seuraavista tutkimuksista : 1984, 1986, 199, 1994, 1998 ja , 13- ja pääosin Euroopan eri maista (luokkakysely) Jyväskylän seurantatutkimus : 13- ja neljästä jyväskyläläiskoulusta - tiedot samoilta oppilailta (n=475) syyskuussa, joulukuussa, helmikuussa ja huhtikuussa (luokkakysely) Tuloksia myös Stakesin Kouluterveyskyselystä, Nuorten terveystapatutkimuksesta (NTTT), KTL:n aikuisväestön terveyskäyttäytymistutkimuksesta ja Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksesta Mitä on hyvinvointi? Tila, jossa ihmisellä on mahdollisuus saada tärkeimmät tarpeensa tyydytetyiksi. Yksilön hyvinvointi riippuu aineellisen elintason lisäksi vaikeammin eriteltävissä olevista elämisen laatuun tai elämän onnen kokemiseen liittyvistä subjektiivisista kokemuksista ja on yhteydessä yhteiskunnallisiin oloihin. Erik Allardt on kuvannut hyvinvoinnin ulottuvuuksina elintasoa (engl. having), yhteisyyssuhteita (engl. loving) ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia (engl. being). (WSOY:n www-sanakirja) 1

2 Itsearvioitu terveys: kohtalainen tai huono terveys 22 Belfia-ransk. Tšekin ,5 27,2 25,1 23,7 2,7 2, 19, 18,8 18,7 18,7 18, 17, 16,3 16, 16, 15,7 15,3 15,1 15, 15, 14, 14, 12,4 12,2 12,1 12, 12, 11,9 11, 1,2 1, 1, 8, 8, 16, Itsearvioitu terveys: kohtalainen tai huono terveys 22 Belgia-ransk. Tšekin tasavalta 47, 44, 43,2 4,7 36,8 33,8 33,2 32, 3, 3, 28, 28, 27,2 27, 25, 24, 23,9 23, 23, 22,4 22,4 22, 21, 21, 2, 2, 17,3 17, 16,3 16, 15, 13,8 12,8 27,2 63, Koettu terveys hyvä tai erittäin hyvä *** *** ** *** ** * ** v (131) Syyskuu 96 Joulukuu 96 Helmikuu Huhtikuu 97 Jyväskylän seurantatutkimus v (116) 15 v (76) 15 v (114) * p<.5, ** p<.1, *** p<.1 2

3 1 Koettu terveys hyvä tai erittäin hyvä 1984 ja pojat 11 tytöt 13 pojat 13 tytöt 15 pojat 15 tytöt : Välimaa Päänsärkyä vähintään kerran viikossa 22 Belgia-ransk Tšekin tasavalta 21, 18, 15, 15, 15, 14, 14, 13, 13, 12, 12, 12, 12, 12, 12, 11, 11, 1, 1, 9, 9, 9, 9, 9, 9, 9, 8, 8, 7, 7, 7, 6, 6, 6, 5, 11, Päänsärkyä vähintään kerran viikossa 22 Belgia-ransk Tšekin , 35, 34, 34, 31, 3, 3, 3, 3, 29, 29, 28, 28, 27, 27, 26, 26, 26, 25, 24, 24, 23, 23, 23, 22, 22, 21, 2, 2, 18, 18, 18, 18, 16, 13, 25, 3

4 Päänsärkyä viikoittain vuotiaat + 95 LV '94 '98 '2 '94 '98 '2 '94 '98 '2 '94 '98 '2 : Välimaa 24 Niska-hartiasärkyä viikoittain LV '94 '98 '2 '94 '98 '2 : Välimaa 24 Vähintään kerran viikossa esiintyvän oireilun (summaindeksi14 oireesta) yleisyys 15-vuotiailla tutkimusvuosittain 1 8 Ei oireita 1 oire 2 oiretta 3 tai enemmän + 95 LV '94 '98 '2 '94 '98 '2 : Välimaa 24 4

5 Vähintään 2 oiretta useammin kuin kerran viikossa 22 Belgia-ransk. Tšekin ,1 42,3 38, 31,8 31, 3,9 3,6 3,3 3, 29,6 28,9 27,9 27,7 27,3 26,7 26,4 25,9 25,2 25, 25, 24,8 24,6 23,9 23,7 23,5 21,3 19,3 19,2 18,1 17,6 16,7 16,4 16,3 15,3 11,9 25,6 Vähintään 2 oiretta useammin kuin kerran viikossa 22 Belgia-ransk. Tšekin ,6 62,8 61,3 6,2 55,7 53,1 5,7 5,1 49,4 47,9 47,4 47,3 46,4 46,3 46,2 45,7 45, 44,7 41,5 41, 39,6 38,6 38,5 37,9 37,2 37,2 37,1 36,3 36, 32,8 31,7 3,2 26,1 25,8 24,4 43, Viikoittainen oireilu (vähintään kolme oiretta 16 mahdollisesta) vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden mukaan pojat 11 tytöt 13 pojat 13 tytöt 15 pojat 15 tytöt Harvemmin 1-3 krt/vko Väh. 4 krt/vko 22 5

6 Aamuväsymys kouluaamuisin vähintään neljä kertaa viikossa: 1998 Suomi Irlannin tasavalta Pohjois- Belgium-Fl Slovakia Tsekintasavalta Aamuväsymys kouluaamuisin vähintään neljä kertaa viikossa: 1998 Suomi Pohjois- Belgium-Fl Irlannin tasavalta Slovakia Tsekintasavalta Aamuväsymys kouluaamuisin vähintään neljä kertaa viikossa : 199, 1994, 1998 ja v 13-v 15-v 11-v 13-v 15-v

7 Koettu vireisyys (indeksi) lukuvuoden eri aikoina Hyvä 1 Koettu vireisyys (keskiarvo) Huono *** *** *** NS *** *** Syyskuu 96 Joulukuu 96Helmikuu 97 Huhtikuu 97 Ajankohta *** p<.1 Ryhmä 1) ) Ryhmä x Vireisyys: NS NS = Ei tilastollisesti merkitsevää eroa Jyväskylän seurantatutkimus : Tynjälä ym Haittaa elämää jonkin verran tai paljon : niska-hartiasärky (197) (227) Jyväskylän seurantatutkimus Syys 96 Joulu 96 Helmi 97 Huhti 97 Haittaa elämää jonkin verran tai paljon : päänsärky (27) Jyväskylän seurantatutkimus (232) Syys 96 Joulu 96 Helmi 97 Huhti 97 7

8 Päivittäinen tupakointi: 15-v. *) *) *) Alustava tieto Ollut todella humalassa 4 kertaa tai useammin: 15-v Tosihumalaan juomisen useus iän ja sukupuolen mukaan 21 () - 14-v 16-v 18-v - 14-v 16-v 18-v Kerran viikossa tai useammin Noin 1-2 kertaa kuukaudessa Nuorten terveystapatutkimus 8

9 Käsitys ikätovereiden juomatottumuksista iän ja sukupuolen mukaan 21 () - 12-v 14-v 16-v 18-v - 12-v 14-v 16-v 18-v Nuorten terveystapatutkimus Ikätoverit juovat vähemmän Ikätoverit juovat yhtä paljon Ikätoverit juovat enemmän 9

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE Tiedosta hyvinvointia Kuntien hyvinvointistrategiat 1 VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE VirtuaaliAMK-seminaari 29.10.2003 Projektipäällikkö Kristiina

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 200 lukion 1. ja 2. vuosikurssin i opiskelijat muutokset 2000, 2004 200 200 sukupuolten väliset erot vuonna 200 Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 0 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat muutokset 00 0 sukupuolten väliset erot vuonna 0 Tiedosta

Lisätiedot

Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen

Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen Oppilaitosten tupakointikieltojen toteutuminen Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus 12-18-vuotiaat Kouluterveyskysely Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Vistan koulu selkeää kehittymistä selkeää heikkenemistä 2007 2009 2011 2013 2015 (N=248) (N=252) (N=225) (N=232) (N=303) FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa

Lisätiedot

Seuraavassa esitetään vielä julkaisemattomat, päivitetyt tulokset kirjan artikkeliin:

Seuraavassa esitetään vielä julkaisemattomat, päivitetyt tulokset kirjan artikkeliin: Seuraavassa esitetään vielä julkaisemattomat, päivitetyt tulokset kirjan artikkeliin: Tynjälä, J. & Kannas, L. (2004). Koululaisten nukkumistottumukset, unen laatu ja väsyneisyys vuosina 1984-2002. Kirjassa:

Lisätiedot

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus 12-18- Kouluterveyskysely Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat sekä lukioiden ja ammatillisten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014 Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset Esittely medialle 23.1.2014 23.1.2014 THL:n kouluterveyskysely 2013 Toteutettiin valtakunnallisesti lomakekyselyllä huhtikuussa 2013 Jyväskylän kuntakohtaiset tulokset

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 %

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 % FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja paikallisesta peruskoululaisten aineistosta Koulukuraattori Eija Kasurinen Koulupsykologi Reetta Puuronen Kouluterveyskysely 2017 -THL toteutti valtakunnallisen kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

Itäsuomalaisten nuorten hyvinvoinnin tila

Itäsuomalaisten nuorten hyvinvoinnin tila UUSI KOULU V - Itäsuomalaisten nuorten hyvinvoinnin tila yliopettaja Pekka Penttinen Tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia Mikkelin ammattikorkeakoulu Itä-Suomen nuorisopuntari hyvinvointitiedon tuottajana

Lisätiedot

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua

VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012

Lisätiedot

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus (Tampereen yliopisto) 12- Kouluterveyskysely (THL) Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus (Tampereen yliopisto) - Kouluterveyskysely (THL) Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat

Lisätiedot

Lataa Nuorten koettu terveys kyselyaineistojen ja ryhmähaastattelujen valossa - Raili Välimaa. Lataa

Lataa Nuorten koettu terveys kyselyaineistojen ja ryhmähaastattelujen valossa - Raili Välimaa. Lataa Lataa Nuorten koettu terveys kyselyaineistojen ja ryhmähaastattelujen valossa - Raili Välimaa Lataa Kirjailija: Raili Välimaa ISBN: 9789513906474 Sivumäärä: 208 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.06 Mb

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

Sosioekonomiset erot nuorten alkoholinkäytössä

Sosioekonomiset erot nuorten alkoholinkäytössä Sosioekonomiset erot nuorten alkoholinkäytössä Kirsimarja Raitasalo 9.5.2011 1 Sisältö Nuorten alkoholin käytön trendejä Sosioekonomiset erot juomisessa Polarisaatiohypoteesi Onko polarisaatiota tapahtunut?

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet

Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet Sosiaalipolitiikan uudistumisen esteet SOSIAALIPOLITIIKAN PÄIVÄT KARI VÄLIMÄKI 23.10.2015 Sosiaalipolitiikka julkiset toimet, joilla pyritään takaamaan väestölle kohtuullinen elintaso, turvallisuus ja

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki 6 301 Vantaa 3 565 Espoo 3 414 Tampere 2 714 Oulu 1 592 Turku 1 483 Jyväskylä 1 321 Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo 425....

Lisätiedot

Miten lapset ja nuoret liikkuvat liikunnallisuuden edut tulevaisuudessa

Miten lapset ja nuoret liikkuvat liikunnallisuuden edut tulevaisuudessa Miten lapset ja nuoret liikkuvat liikunnallisuuden edut tulevaisuudessa Liikkuva koulu -seminaari 24.3.2010 Tommi Vasankari Prof., LT UKK-instituutti & THL Sisältö Lasten ja nuorten liikunta Lasten ja

Lisätiedot

Terveystrendit korkeakouluopiskelijoilla

Terveystrendit korkeakouluopiskelijoilla AINEISTOT Terveystrendit korkeakouluopiskelijoilla Opiskeluterveyspäivät.-.. Kristina Kunttu, dos., yhteisöterveyden ylilääkäri Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Ellei toisin mainita, esitetyt tulokset

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,

Lisätiedot

Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa

Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa Kouluterveyskysely 2008 26.3.2009 1 Aineisto vuonna 2008 Kouluterveyskysely tehtiin Etelä- Suomen, Itä-Suomen ja Lapin lääneissä koko

Lisätiedot

Kieliryhmien väliset työkyvyttömyysriskin ja koetun terveyden erot. Sakari Suominen, LT, dosentti Turun Yliopisto Folkhälsanin tutkimuskeskus

Kieliryhmien väliset työkyvyttömyysriskin ja koetun terveyden erot. Sakari Suominen, LT, dosentti Turun Yliopisto Folkhälsanin tutkimuskeskus Kieliryhmien väliset työkyvyttömyysriskin ja koetun terveyden erot Sakari Suominen, LT, dosentti Turun Yliopisto Folkhälsanin tutkimuskeskus Suomenruotsalaiset Suomessa asuvia henkilöitä, jotka puhuvat

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa

Terveys- ja hyvinvointivaikutukset. seurantatutkimuksen (2009 2012) valossa Terveys- ja hyvinvointivaikutukset seurantatutkimuksen (29 212) valossa -kokeilun arviointitutkimuksen päätösseminaari 26.11.213 Seurantatutkimus 29 212: Tavoite: kokeilun vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus

Lisätiedot

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Ansa Sonninen, terveydenhuollon ylitarkastaja 13.12.2017 Itä-Suomen aluehallintovirasto, tekijän nimi ja osasto 18.12.2017

Lisätiedot

Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki

Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki Tiina Laatikainen & Katja Wikström Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 21.4.21 Maahanmuuttajataustaisten nuorten

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

tutkimus terveysopetuksessa TERV108 V luento Raili Välimaa Puh: (260) 2194

tutkimus terveysopetuksessa TERV108 V luento Raili Välimaa Puh: (260) 2194 tutkimus terveysopetuksessa TERV108 V luento Raili Välimaa raili.valimaa@jyu.fi Puh: (260) 2194 esimerkkejä tutkimuksista, joita voi käyttää hyväksi terveysopetuksen prosessissa Kyselytutkimukset: Kouluterveyskysely,

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

Koululaisten terveys, liikunta, ja hyvinvointi.

Koululaisten terveys, liikunta, ja hyvinvointi. Koululaisten terveys, liikunta, ja hyvinvointi. Sakari Suominen, LT, prof. (mvs) Turun yliopisto E L IN O L O T Länsi-Suom en lääni 0 1 0 2 0 3 0 4 0 5 0 6 0 7 0 8 0 9 0 1 0 0 % Vanhem m uuden puutetta*

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 THL 5.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Perustietoa Kouluterveyskyselystä Valtakunnalliset tulokset 2013 Tulosten hyödyntäminen

Lisätiedot

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS NUORET HELSINGISSÄ 11 TUTKIMUS Nuoret Helsingissä 11 -tutkimus on Helsingin kaupungin tietokeskuksen, opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteishanke. Tutkimuksella tuotetaan tietoa nuorten vapaa-ajasta

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017, Helsingin lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastaukset

Kouluterveyskysely 2017, Helsingin lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastaukset Kouluterveyskysely 2017, Helsingin lukioiden 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastaukset Myönteiset asiat ja huolenaiheet sekä perusindikaattorikoonti teemoittain. Vertailuna Helsingin aikasarjat sekä Helsinki;

Lisätiedot

VIIDESLUOKKALAISTEN HYVINVOINTISELVITYS VUONNA 2014

VIIDESLUOKKALAISTEN HYVINVOINTISELVITYS VUONNA 2014 VIIDESLUOKKALAISTEN HYVINVOINTISELVITYS VUONNA 2014 Sisältö Johdanto Terveys Aineisto ja sen analysointi Terveydentila Koulu Oireet Kouluviihtyvyys Huolet Kiusaaminen Yksinäisyys Sosiaaliset suhteet Huolet

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan

Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan Tiedosta hyvinvointia 1 Ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvointi Kouluterveyskyselyn mukaan Minna Pietikäinen, Stakes Hoito-kasvatus-kuntoutus Toiminnallinen verkosto lasten ja nuorten parhaaksi 29.10.2008

Lisätiedot

Yksin vietetty aika & ajankäytön muutokset Suomessa

Yksin vietetty aika & ajankäytön muutokset Suomessa Yksin vietetty aika & ajankäytön muutokset Suomessa 1987 2010. Timo Anttila, Tomi Oinas, Armi Mustosmäki, Mari Kivitalo Jyväskylän yliopisto Yksin yhteiskunnassa -hanke Koneen säätiö Suomalaisten yksinäisyys

Lisätiedot

Mitä lasten ja nuorten liikkumisesta tiedetään?

Mitä lasten ja nuorten liikkumisesta tiedetään? Liikuntatutkimuksen suuntaviivat 27.5.2009 Helsinki Mitä lasten ja nuorten liikkumisesta tiedetään? Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Esityksen sisältöä Mitä lasten ja nuorten

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää?

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää? 1(2) Hyvä kuntapäättäjä! Olemme koonneet kuntasi Kouluterveyskyselyn tuloksista tiiviin indikaattorikoosteen poliittisen päätöksenteon tueksi. Toivomme, että koosteesta on hyötyä tehtävässäsi! Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

Alkoholin ja väkivallan suhde Optulan tutkimusten valossa

Alkoholin ja väkivallan suhde Optulan tutkimusten valossa Alkoholin ja väkivallan suhde Optulan tutkimusten valossa Seminaari Alkoholi, huumeet ja eriarvoisuus Helsinki 04.12.2008 Reino Sirén Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 1968-2016 Janne Härkönen, Jenni Savonen, Esa Virtala & Pia Mäkelä 19.10.2017 Suomalaisten alkoholinkäyttötavat / Härkönen, Savonen, Virtala, Mäkelä 1 Juomatapatutkimuksen

Lisätiedot

Oppilaiden hyvinvointi, terveysvalikoituminen, koulujen toimintakäytännöt ja opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstövoimavarat Metrop-alueella

Oppilaiden hyvinvointi, terveysvalikoituminen, koulujen toimintakäytännöt ja opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstövoimavarat Metrop-alueella Terveystieteiden yksikkö Oppilaiden hyvinvointi, terveysvalikoituminen, koulujen toimintakäytännöt ja opiskeluhuoltopalvelujen henkilöstövoimavarat Metrop-alueella Professori Arja Rimpelä Yliopistotutkija

Lisätiedot

Nuoret ja nuuska. Muoti-ilmiö nimeltä nuuska

Nuoret ja nuuska. Muoti-ilmiö nimeltä nuuska Nuoret ja nuuska Muoti-ilmiö nimeltä nuuska Nuuskan suosio on kasvanut viime aikoina huolestuttavasti erityisesti poikien keskuudessa. Nuuska mielletään usein tiettyjä urheilulajeja harrastavien poikien

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys. Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö

Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys. Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö Energiajuomat, kofeiini ja nuorten terveys Heini Huhtinen Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö 14.2.2013 Energiajuomat mm. Teho, Battery, Red Bull hs.fi Myynti ja markkinointi On laillista myydä

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013

Kouluterveyskysely 2013 Kouluterveyskysely 2013 Uudenmaan raportti (ilman pääkaupunkiseutua) Hanne Kivimäki, Pauliina Luopa, Anni Matikka, Suvi Nipuli, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Essi Laukkarinen, Reija Paananen Terveyden ja

Lisätiedot

7. JA 9. LUOKKALAISTEN NUORTEN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN JA SEN YHTEYS KOETTUUN TERVEYTEEN

7. JA 9. LUOKKALAISTEN NUORTEN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN JA SEN YHTEYS KOETTUUN TERVEYTEEN 7. JA 9. LUOKKALAISTEN NUORTEN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN JA SEN YHTEYS KOETTUUN TERVEYTEEN Hanna Savander-Niiniketo Terveyskasvatuksen pro gradu työ Jyväskylän yliopisto Terveystieteiden laitos Kevät 2004

Lisätiedot

Nuorten terveystapatutkimus 2003 Tupakkatuotteiden ja päihteiden käytön muutokset

Nuorten terveystapatutkimus 2003 Tupakkatuotteiden ja päihteiden käytön muutokset Arja Rimpelä, Tomi Lintonen, Lasse Pere, Susanna Rainio, Matti Rimpelä Nuorten terveystapatutkimus Tupakkatuotteiden ja päihteiden käytön muutokset 1977 Aiheita 13/ ISBN 951331336 ISSN 12369845 Stakesin

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2013

KOULUTERVEYSKYSELY 2013 KOULUTERVEYSKYSELY 2013 Kouvolan kuntakohtaisia tuloksia verrattuna Kouvolan vanhoihin tuloksiin 2 Kouluterveyskysely THL:n toteuttama valtakunnallinen kysely peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaille,

Lisätiedot