Varsinais-suomen kylvösiemenyhdistys. Vuosikertomus Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie LOIMAA.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varsinais-suomen kylvösiemenyhdistys. Vuosikertomus 2012. Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA. Www.kylvosiemen."

Transkriptio

1 Varsinais-suomen kylvösiemenyhdistys ry. Vuosikertomus 2012 Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie LOIMAA

2 Kesän viileä ja kostea sää sai aikaan rehevän kasvun Sääkatsaus kasvukausi 2012 Kesä 2012 tullaan muistamaan märkänä ja sateisen. Erityisesti syyskuun lopusta alkaen saatiin erittäin runsaita vesisateita ja joet tulvivat kuin runsaimpien kevättulvien aikaan. Siitä huolimatta ei sademäärä toukokuun alusta syyskuun loppuun yltävällä jaksolla ole Varsinais-Suomessa tänä vuonna lähelläkään ennätysmärkien vuosien sademääriä. Eri läteistä kerättyjen tilastojen mukaan on touko-syyskuun sademäärissä suuria vuosivaihteluita ja tilastot eivät kaikki edusta Varsinais-Suomea, ovat kuitenkin yli 120 vuoden jaksolta vuosilta Mittasupaikka on jakson alkuvuosina ollut Tampere, sen jälkeen Pälkäne, Turku ja muutamana vuonna Mietoinen. Viimeisen 25 vuoden mittaukset ovat Loimaalta. Aika häkellyttävä tulos, kun suurin sademäärä näinä vuosina on toukokuun alun ja syyskuun lopun välillä saatu vuonna Sademäärä oli silloin Loimaalla 464 mm ja Turussa 422 mm. Todella märäksi koettu kasvukausi vuonna 1987 antoi vettä Turussa 462 mm. Vuoden 2012 sademäärä Loimaalla toukokuun alusta syyskuun loppuun ulottuvalla jaksolla oli 374 mm ja Turussa 354 mm. Sateiden runsaus ei sinänsä vielä merkitse huonoa kasvukautta, vaan merkittävintä on kuinka usein sataa ja kuinka pahasti se vaikeuttaa sadonkorjuuta. Vuonna 2012 oli nimenomaan sadepäiviä runsaasti ja kasvukausi oli melko pilvinen ja viileä. Kasvustojen kehitys oli hidasta ja puinnit jäivät pääosin syyskuulle ja paljolti vielä lokakuullekin. Kylvötyöt käynnistyivät huhti-toukokuun vaihteessa tasausäestyksillä ja jatkuivat siitä sitten itse kylvöillä. Routakerros oli talven aikana selvästi edellisiä vuosia vahvempi, joka osaltaan hidasti kylvöille pääsyä. Sateetkin vielä tekivät keskeytyksiä kylvötöihin, jotka jatkuivat aina toukokuun lopulle saakka. Toukokuu oli lämpötiloiltaan kutakuinkin normaali, samoin sademääriltään. Orastuminen oli hidasta, mutta tasaista. Toukokuun sademäärä oli Loimaalla 42 ja Turussa 28 mm. Kesäkuussa jäätiin kuukauden keskilämpötilassa keskiarvosta 1,2 astetta. Vettä satoi Loimaalla 99 ja Turussa 70 mm. Sadepäiviä oli 12. Heinäkuun keskilämpötila noudatti melko tarkkaan keskiarvoa. Vettä tuli Loimaalla vain 61 mm ja Turussa 73 mm. Elo- Kasvukauden 2012 sää Turussa Lähde: Ilma eteen laitos Touko Kesä Heinä Elo Syys Kasvukausi yhteensä Keskilämpö la o C 11,0 13,3 17,6 16,2 12,0 Poikkeama keskiarvosta 0,8 1,2 0,1 0,2 1,1 Ylin lämpö la / päivä 24,1/21 22,6/22 27,9/28 25,3/17 20,4/11 Alin lämpö la / päivä 1,2/8 6,1/9 6,2/22 7,9/21 3,1/9 Sadepäiviä (väh 1 mm) Sademäärä, mm 28,3 69,6 72,9 108,8 74,5 Prosen eja keskiarvosta Suurin sademäärä / päivä 11,0/10 14,1/1 14,8/16 68,6/26 17,2/ ,1 110

3 kuu oli myös keskilämpötilaltaan kutakuinkin normaali, mutta vettä satoi Turussa 109 mm, joka on 136 % normaalista. Loimaalla elokuu oli tähän nähden kuiva, vettä tuli vain 71 mm. Syyskuun alku oli melko kuivaa vaikka sadepäiviä oli jo silloin runsaasti, kuun viimeisellä kolmanneksella vesihanat avattiin. Kuukauden sademääräksi kertyi Turussa 75 ja Loimaalla 71 mm. Sadepäiviä (sadetta vähintään 1 mm) oli Turussa syyskuussa vain 13, mutta Loimaalla 20. Lokakuu jatkoi sadehanat avoimina. Tulvat alkoivat tulla uutisiin ja puimattoman viljasadon laatu heikkeni runsaissa päiväkausia jatkuvissa sateissa. Sateet heikensivät sadon laatua ja viivästyttivät puinteja Keskimääräinen sato ja sadon laatu 2012 Lähde: Evira ja Tike Viljelyala 1000 ha Sato milj. kg Sato kg/ha Hlp kg Valk. % Laji V-S maa Kevätvehnä 65,9 207,9 274,9 803, ,4 80,6 12,1 12,8 Syysvehnä 8,0 23,1 39,8 105, ,6 80,8 11,6 11,3 Ruis 4,1 20,7 16,6 65, ,1 9,6 Mallasohra 34,8 99,4 137,8 370, ,0 68,9 10,6 11,0 Rehuohra 41,9 353,3 168,8 1207, ,4 63,4 11,0 11,4 Kaura 36,1 318,1 153,0 1089, ,0 57,9 11,4 12,0 Rypsi 9,0 43,4 11,6 50, Rapsi 6,9 14,5 10,7 23, Sakoluku Tärkkelys % Lajittelu 2,5 mm % Rikkapitoisuus % Itävyys % *) Satokatsaus kasvukausi 2012 Viljan puinnit alkoivat yleisesti vasta elokuun loppupuolella. Aikaisimmat puinnit saatiin korjuuseen hyvälaatuisina ja vielä syyskuun alkupuolen vähinä poutapäivinä viljan laatu pysyi kohtalaisen hyvänä, mutta syyskuun lopulla alkanut useiden päivien pituinen sadejakso pilasi nopeasti sadon laadun. Korjuu viivästyi vielä lokakuullakin jatkuineissa sateissa. Pieniä määriä viljaa, öljykasveja, hernettä ja härkäpapua jäi kokonaan puimatta. Melko suuri osa sadosta jouduttiin puimaan kosteana, jolloin kuivatuskustannukset nousivat huomattavasti edellisistä vuosista. Ensimmäisten puintien osalta saatiin sato talteen myös itävyydeltään kohtuullisen hyvänä, mutta syksyn märkyys heikensi sadon siemenlaatua ja viimeiset puinnit eivät täytä siementavaran itävyysvaatimuk- V-S maa Sertifiointiin Viljelijä näytt. Kevätvehnä 292,6 268,0 70,3 69,1 3,4 4,4 86,6/89,4 73,5/75,5 Syysvehnä 372,8 335,4 70,5 71,3 3,2 4,2 Ruis 162,7 9,4 Mallasohra 62,5 61,8 91,4 89,1 2,9 3,3 Ohra 61,3 60,5 4,1 5,8 90,6/93,6 86,8/87,0 Kaura 4,5 5,5 90,0/90,3 84,7/71,0 *) Peittaamattomana/Peitattuna Huom! Satomäärät on laskettu korjattujen pinta-alojen mukaan, huomioimatta puimatta jääneitä aloja.

4 sia. Siementavaran kysyntä pakkaamoilta on ollut heti syksystä alkaen vilkasta ja ennen vuodenvaihdetta jo monien lajikkeiden osalta on siemen loppuun myyty. Joulukuun alussa haki Suomi EU:n komissiolta lupaa alentaa poikkeuksellisesti sertifioidun siementavaran itävyysvaatimusta huonon siementilanteen johdosta. Hallinto Jäsenet Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden 2012 lopussa oli 348 maksanutta jäsentä. Jäsenmäärä supistui nyt edellisestä vuodesta 6 jäsenellä.. Maksavien jäsenten lisäksi on yhdistyksellä kunniapuheenjohtajana maanviljelijä Pentti Melkkilä Perniöstä ja kunniajäseninä maanviljelijä Simo Turtola Pöytyältä, tohtori Jaakko Köylijärvi Maskusta. ja maanviljelijä Lasse Uusi-Eskola Loimaalta. Vuosikokous Yhdistyksen vuosikokous pidettiin maaliskuun 15. päivä ABC-Auranportissa, Aurassa. Vuosikokous päätti sääntömääräisistä asioista. uksessa johti puhetta maanviljelijä Kalle Oivanen, Nousiaisista ja sihteerinä oli yhdistyksen sihteeri Raimo Nordman. Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin 5 jäsentä ja lisäksi sihteeri kuuluu hallitukseen. Sihteeri on joka vuosi erovuorossa. Yhdistyksen sihteeriksi vuodelle 2012 valittiin agrol. Raimo Nordman Loimaalta. Muista hallituksen jäsenistä oli erovuorossa nyt Eeva Taneli Loimaalta, hänet valittiin uudelle kolmivuotiskaudelle. Hallitus Yhdistyksen hallitukseen ovat toimintavuoden aikana kuuluneet puheenjohtajana Eeva Taneli Loimaalta ja varapuheenjohtajana Mika Örri Salosta sekä sihteerinä Raimo Nordman Loimaalta. Muut hallituksen jäsenet ovat olleet: Olli Alikärri, Koski Tl:stä, Jarmo Mäntyharju Oripäästä ja Markku Salo Mellilästä Hallitus on kokoontunut kertomusvuoden aikana kaksi kertaa. Tärkeimmät hallituksen kokouksissa päätetyt asiat ovat olleet: Eeva Tanelin tilalla Loimaalla Toimintakertomuksen ja tilien käsittely ja hyväksyminen esitettäväksi vuosikokoukselle Laadittiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012 Vuosikokouksen järjestely Todettiin Eeva Tanelin olevan erovuorossa hallituksesta, lisäksi sihteeri on joka vuosi erovuorossa. Keskusteltiin kasvinviljely ja sopimustuotantoasioista ProAgria Farmassa Turussa Neuvonnan tilakatsaus johtaja Heikki Isosaari, ProAgria Farma Hallituksen järjestäytyminen Yhdistyksen talouteen liittyvät asiat, jäsenmaksun periminen

5 Järjesteltiin kesäretkeä Suunniteltiin jäsentiedotteen sisältöä Keskusteltiin kasvinviljely ja sopimustuotantoasioista usten pöytäkirjat on luettavissa kokonaisuudessaan yhdistyksen nettisivuilta osoitteessa Pöytäkirjat. Toiminta Vuosikokouksen yhteydessä esitelmätilaisuus Vuosikokouspäivä jatkui kokouksen jälkeen esitelmätilaisuutena, jossa oli kaksi kokousesitelmää, tuoteryhmäpäällikkö Katri Haavikko Hankkija-Maataloudesta kertoi siementuotanto- ja kasvinsuojeluasioista ja MTK:n siemenasiamies Jukka Peltola siementuotannon strategiatyöstä ja siementuotantohakkeista sekä siementuotantokyselyn tuloksista. Amerikan matka Amerikan matka toteutettiin Mukana matkalla oli kymmenen henkilöä matkaa johtaneen Eero Koveron lisäksi. Osanottajista kuusi oli yhdistyksemme jäseniä tai jäsenperheiden jäseniä. Matka onnistui erinomaisesti. Matkasta oli viime vuoden aikana kolme kirjoitusta Kylvösiemen-lehdessä ja yksi vielä helmikuussa Kesäretki Kesäretki tehtiin yksipäiväisenä Somerolle ja Hämeeseen. Retken kohteet olivat: Elixi Oil Oy:ssä tutustuttiin pellavan tuotantoon ja jalostukseen ja Kärsälän ruusutilalla ruusuihin ja yrtteihin. Elixi Oil ja Kärsälän ruusutila sijaitsevat Somerolla, lounaspaikkana oli Keppana Kellari Tammelassa. Trans Farm Oy:ssä Riihimäellä tutustuttiin laitokseen ja kuminan tuotantoon, Ituset Oy:ssä Janakkalassa oli kohteena Tilasiemen-ketjun maatilapakkaamo ja Joensuun siementila. Paluumatkalla nautittiin kevyt iltapala Kuninkaankartanon panimon ravintola Pitkäpiipussa Tammelassa. Retkipäivän yhteenveto oli Kylvösiemen lehden kolmosnumerossa syyskuun lopulla. Jäsenetuna Okra maatalousnäyttelyn pääsylippu Jäsenetuna lähetettiin kaikille vuoden alussa jäsenenä olleille yhdistyksen jäsenille pääsylippu Okra-maatalousnäyttelyyn. Jäsenetua käytti hyväkseen 203 jäsentä. Jäsentiedotus ja omat nettisivut Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistyksellä on omat nettisivut osoitteessa Jäsentiedotusta hoidettiin nettisivujen lisäksi perinteisillä paperisilla jäsentiedotteilla ja myös sähköpostitse. Kylvösiemen lehdessä on ollut yhdistyksemme toiminnasta kirjoituksia, vuonna 2012 muun muassa vuosikokousyhteenveto sekä Amerikan matkasta ja kesäretkestä matkakertomuksia sekä alue ja toimintakatsaus. Vuosikokousilmoitus on julkaistu myös Kylvösiemen lehdessä ja ne löytyvät myös yhdistyksen nettisivuilta osoitteesta Arkisto.

6 Talous Yhdistyksen taloudellinen tila on suhteellisen hyvä. Vuoden 2012 tulos on 2772,22 euroa ylijäämäinen. Yhdistyksen varoja on kiinnitettynä Kosken Osuuspankin osuuspääomaan euroa. Pörssinoteerattavia osakkeita on seuraavista yhtiöistä: Rautaruukki, UPM-Kymmene, Uponor, Kesko, Nokia, Fortum ja Raisio. Tilanne sijoituksissa selviää oheisesta sijoitusyhteenvedosta. Yhdistyksen taseen loppusumma on ,85 euroa, joka on kaikki omaa pääomaa. taloudellisen tuloksen perustana on korkea oman pääoman määrä, joka tuottaa tulokseen korko ja osinkotuloina vuosittain merkittävän summan - vuonna 2012 korkotuotot olivat 788,94 euroa. ja osinkotuotot 1305,65 euroa. Osakkeiden osalta on yhdistyksen käytäntö ollut, että niiden kirjanpitoarvo näkyy taseessa hankinta-arvoisena. Voittoa tai tappiota ne tuottavat tulokseen vasta, kun niitä myydään tai omistus muulla tavoin loppuu. Seuraavilla sivuilla esitetään sijoitussalkun lisäksi yhdistyksen Tuloslaskelma ja tase ajalta S i j o i t u k s e t Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry Osakkeet ja osuudet sekä tuottotili Tilinpäätöserittely: Osake- Kirjanpitoarvo Vaihtoarvo Korko/ Arvo määrä yhteensä yhteen- yhteen- Yhtiö Ostopäivä kpl / kpl / kpl sä osinko / kpl sä Yhteensä , Kosken Op, osuuspääoma ,00 100,00 100,00 100,00 3,00 100,00 100,00 Kosken Op, lisäosuuspääoma , , , ,00 150, , ,00 Kosken Op, lisäosuuspääoma , , , ,00 150, , ,00 Kosken Op, tuottotili 24223, ,55 474, ,55 Osakkeet , , , ,39 Nokia , ,13 2, ,92 88,80 2, ,36 Nokia , ,80 2, ,10 114,00 2, ,30 Fortum , ,15 14, ,50 230,00 15, ,20 Raisio V , ,57 3, ,80 177,10 3, ,50 Kesko A , ,10 24, ,30 204,00 25, ,30 UPM Kymmene , ,46 8, ,70 282,00 9, ,40 Uponor , ,69 9, ,00 92,75 10, ,45 Rautaruukki , ,68 5, ,64 117,00 5, ,88

7 Talous TULOSLASKELMA Tili Tilin nimi Muutos KOKONAISTUOTTO TUOTOT VARSINAISESTA TOIMINNASTA 3100 Toiminnan tuotot 2278, ,00 395,00 TUOTOT VARSINAISESTA TOIMINNASTA 2278, ,00 395,00 VARSINAISEN TOIMINNAN KULUT 4110 Hallinnon kulut 1031, ,44 538, Palkkioiden ennakonpidätykset 281,50 491,00 209, Palkkioiden sotu maksut 10,60 19,08 8, Sihteerin kulut 2750, ,00 0,00 MUUT KULUT 4730 uskulut ja lintarkastus 108,90 81,88 27, Tiedotuskulut ja toimistotarvikkeet 765, ,68 363, Pos kulut 232,92 262,33 29, Jäsenetukulut 2029, ,65 94, Retkeilykulut 1831, ,02 886, Tietoliikennekulut 47,00 45,00 2, Muut muut kulut 21,00 125,00 104,00 MUUT KULUT 5035, , ,89 VARSINAISEN TOIMINNAN KULUT 9109, , ,51 TUOTTO /KULUJÄÄMÄ 6831, , ,51 VARAINHANKINTA 5100 Jäsenmaksutuotot 6264, ,00 108, Tuki toimintaan (MTK, Kylvösiemensää ö) 1245, ,27 35,07 VARAINHANKINTA 7509, ,27 143,07 TUOTTO /KULUJÄÄMÄ 677,63 801, ,44 SIJOITUS JA RAHOITUSTOIMINTA SIJOITUS JA RAHOITUSTOIMINNAN TUOTOT 6100 Korkotuotot 788,94 782,87 6, Osinkotuotot 1305, ,25 28,60 SIJOITUS JA RAHOITUSTOIMINNAN KULUT SIJOITUS JA RAHOITUSTOIMINTA 2094, ,12 22,53 TUOTTO /KULUJÄÄMÄ 2772, , ,91 TILIKAUDEN TULOS 2772, , ,91 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) 2772, , ,91

8 TASE Tili Tilin nimi Muutos VASTAAVAA 10 PYSYVÄT VASTAAVAT 140 SIJOITUKSET 1401 Osakkeet ja osuudet 40441, , ,80 SIJOITUKSET 40441, , ,80 15 VAIHTUVAT VASTAAVAT 170 LYHYTAIKAISET SAAMISET 1780 Siirtosaamiset 0,00 0,00 0,00 LYHYTAIKAISET SAAMISET 0,00 0,00 0, RAHAT JA PANKKISAAMISET 1900 Kassa 0,00 0,00 0, Käy ely li Kosken OP 5869, , , Nordnet li 0, , , Talletus li Kosken OP 24223, ,59 474, Vero li 0,15 0,00 0,15 RAHAT JA PANKKISAAMISET 30093, ,83 244,40 VAIHTUVAT VASTAAVAT 30093, ,83 244,40 VASTAAVAA 70534, , ,20 Oripää Raimo Nordman Olli Alikärri Mika Örri VASTATTAVAA 20 OMA PÄÄOMA 2080 Edell. likausien voi o (tappio) 67762, ,63 0, Tilikauden yli /alijäämä 2772,22 0, ,22 OMA PÄÄOMA 70534, , ,22 25 VIERAS PÄÄOMA 2980 Siirtovelat 0,00 45,02 45,02 LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 0,00 45,02 45,02 VASTATTAVAA 70534, , ,20 TILINTARKASTUSKERTOMUS Eeva Taneli Markku Salo Jarmo Mäntyharju Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistyksen vuosikokouksessa maaliskuun 15. päivänä 2012 valittuina toiminnan/ tilintarkastajina olemme tänään tarkastaneet yhdistyksen kirjanpidon ja hallinnon tilivuodelta 2012 ja ilmoitamme tarkastuksen perusteella seuraavaa: - Tilinavaus perustuu edellisen vuoden tilinpäätökseen ja on oikein suoritettu. - Tilivuoden taloustapahtumat on kirjattu asianmukaisesti ja hyväksyttäviin tositteisiin perustuen. - Tilinpäätös on oikein johdettu kirjanpidosta ja se on laadittu asiallisin perustein. Tilinpäätös osoittaa ylijäämää 2772,22 euroa. - Yhdistyksen asioita on hoidettu vuosikokouksen päätöksiä noudattaen. Ehdotamme, että yhdistyksen hallitukselle ja tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus vuoden 2012 tileistä ja tilinpäätös hyväksytään. Loimaalla Paavo Riitamaa Paavo Riitamaa Matti Ylitalo Matti Ylitalo

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry.

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. www.kylvosiemen.fi Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys Vuosikertomus 2016 Kylmä kesä, onneksi lämmin ja kuiva loppukesä ja syksy Toukokuu oli kuukausista poikkeuksellisen

Lisätiedot

Vuosikertomus 2018 Varsinais-Suomen kylvösiemen yhdistys ry

Vuosikertomus 2018 Varsinais-Suomen kylvösiemen yhdistys ry Vuosikertomus 2018 Varsinais-Suomen kylvösiemen yhdistys ry Kuuma ja kuiva vuosi Helteinen ja vähäsateinen vuosi jätti keskisadot normaalia pienemmäksi. Syysviljat pärjäsivät hieman paremmin kuin kevätviljat.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA. www.kylvosiemen.fi

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA. www.kylvosiemen.fi Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA www.kylvosiemen.fi Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys Vuosikertomus 2014 Kylmä kesäkuu, lämmin loppukesä Sääkatsauskasvukausi 2014 Kesä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry.

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. www.kylvosiemen.fi Kolea alkukesä ja ajoittain sateista Sääkatsaus kasvukausi 2017 Kesä 2017 oli keskimääräistä koleampi ja sateisempi. Hellepäiviä oli hyvin vähän.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA. www.kylvosiemen.fi

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA. www.kylvosiemen.fi Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA www.kylvosiemen.fi Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys Vuosikertomus 2013 Kasvukaudella vesi kortilla Sääkatsauskasvukausi 2013 Kesä

Lisätiedot

Vuosikertomus 2009. Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA. Www.kylvosiemen.fi

Vuosikertomus 2009. Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA. Www.kylvosiemen.fi Va r s i n a i s - s u o m e n k y lv ö s i e m e n y h d i s t y s r y. Vuosikertomus 2009 Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Metsontie 20 32210 LOIMAA Www.kylvosiemen.fi P a l j o n v i l j a a

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry.

Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys ry. www.kylvosiemen.fi Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys Vuosikertomus 2015 Kylmä kesä, onneksi lämmin ja kuiva loppukesä ja syksy Sääkatsaus kasvukausi 2015 Kesä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Siemenviljelijäin yhdistys r.y.

Varsinais-Suomen Siemenviljelijäin yhdistys r.y. Varsinais-Suomen Siemenviljelijäin yhdistys r.y. Vuosikertomus 2007 Varsinais-Suomen Kylvösiemenyhdistys r.y. Metsontie 20 32210 LOIMAA kk Puh. 050 521 0560 Sääkatsaus Kuivahko kevätkesä, sateinen heinäkuu

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Siemenviljelijäin yhdistys r.y.

Varsinais-Suomen Siemenviljelijäin yhdistys r.y. Varsinais-Suomen Siemenviljelijäin yhdistys r.y. Vuosikertomus 2006 Varsinais-Suomen siemenviljelijäin yhdistys r.y. Artturinkatu 2 20200 TURKU Puh. 010 273 1500 Sääkatsaus Kasvinsuojeluongelmat yleensä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJAN SISALLYSLUETTELO Vertaava tuloslaskelma Vertaava tase Tase-erittely Paivays ja allekirjoitus, tilintarkastusmerkinta Luettelo

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS

LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS 1.1.2016-31.12.2016 LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY FINLANDS BOXERFÖRENING RF

TASEKIRJA SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY FINLANDS BOXERFÖRENING RF TASEKIRJA 1.1.2016 31.12.2016 SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY FINLANDS BOXERFÖRENING RF SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY 2 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Jäsenmaksut 23 820,08

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A

LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A 31.12.2015 Lahden Seudun Ekonomit r.y. 2/ 15 Sisältö: Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2015 3, 4 Tase 31.12.2015 5, 6 Liitetiedot 7 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

Himeen VasemmlstolMo if

Himeen VasemmlstolMo if Himeen VasemmlstolMo if Tilinpaatostiedot 01.01.2016-31.12.2016 1. Tuloslaskelma 01.01.2016-31.12.2016 2. Tase 31.12.2016 3. Uitetiedot Hämeen Vasemmistoliitto ry T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus: 0810149-8

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008

Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008 Automaatiotekniikan kilta Tilinpäätös 2008 Velu Varjoranta 3/22/2009 2 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3 Tase... 7 LIITE 1:... 8 Kassavaje... 8 LIITE 2:... 9 Vakuudet ja takaukset... 9 Ulkomaan valuutta...

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry ,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisalto: Tuloslaskelma 5.1 Tase 5.4 Tilikartta 5.5 Hallituksen allekirjoitukset 5.7 Tilinpaatosmerkinta 5.7 Tilikausi

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat. Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset TASE VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Muut pysyvät vastaavat Omakatteisten rahastojen varat Aktiiviteettirahastojen varat Muiden omakatteisten rahastojen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo

Lisätiedot

1k* ltcr./&zo/"*l- Kertom us toimintavuodesta 2010. Eteldpohjalaiset Kyldt ry

1k* ltcr./&zo/*l- Kertom us toimintavuodesta 2010. Eteldpohjalaiset Kyldt ry Eteldpohjalaiset Kyldt ry Kertom us toimintavuodesta 2010 Yhdistyksen hallituksen kokoukset Hallitus on kokoontunut peatosvaltaisena 10 kertaa vuonna 2010. Hallrtuksen nimeamdt tydryhmet ja toimikunnat:

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Yhdistyksen taloushallinnon perusteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Taloushallinto pitää sisällään Rahaliikenteen ja kirjanpidon Budjetoinnin (tavoitteet ja allokointi) Seurannan

Lisätiedot

Römer Tuurna. Elomaa Puntari Lojamo, sihteeri

Römer Tuurna. Elomaa Puntari Lojamo, sihteeri RAUTATIELIIKENNE-LEHTI Helsinki 24.3.1976 Toimituskunta Läsnä: Alava, puheenjohtaja Ahvenlahti Auvinen Haapala Häkkinen Lamminpää Miettinen Rantala Römer Tuurna Elomaa Puntari Lojamo, sihteeri Pöytäkirja

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS

Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILINPÄÄTÖS Perussuomalaisten P-K:n piiri ry 1.1.2018-31.12.2018 Perussuomalaisten P-K:n piiri ry TILIKAUDELTA 01.01.2018-31.12.2018 Tuloslaskelma 2 Sivu Tase 3-4 Liitetiedot 5 Allekirjoitukset ja titinpäätösmerkintä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot