Autovakuutus vuodeksi puoleen hintaan!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Autovakuutus vuodeksi puoleen hintaan!"

Transkriptio

1 1

2 Etu keskittäjälle: Autovakuutus vuodeksi puoleen hintaan! Keskitä vakuutuksesi nyt Pohjolaan. Uutena etuasiakkaana saat autovakuutuksen Osuuspankistasi vuodeksi puoleen hintaan. Pankki- ja vakuutusasioiden keskittäminen ei muuten ole lainkaan vaikeaa. Kysy lisää! Autovakuutusedun saa uusi Pohjolan etuasiakas liikennevakuutuksen yhteydessä. Etuasiakas on sellainen asiakas, jolla on vakuutus kolmesta eri vakuutusryhmästä Pohjolassa. Tarjous on voimassa saakka. OP-bonusasiakas on sellainen Osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP:n asiakas, jonka oma tai perheen yhteinen pankkiasiointi on vähintään euroa. Yhdessä hyvä tulee. 2

3 Sisällysluettelo Pääkirjoitus...4 Kimmo Hirsilä, Antti Aine väitteli tohtoriksi...6 Suomen kokenein syöttötuomari jatkaa uraansa...6 Jani Valkeapää tarttui haasteeseen Imatralla...7 Sitä enemmän maksat, mitä paremmin joukkue pelaa... 7 Valtakunnallisilla leireillä nostetaan kilpailullisuuden astetta...8 Valtakunnallisille leireille kilpailun johtoryhmä...8 Valtakunnalliset leirit ja teemakoulutukset Kaijansinkko Superpesiksen toimitusjohtaja...10 Pesäpalloliitto täytti 80 vuotta...11 Opiskelijapesäpallon mestaruuskisoissa 11 joukkuetta Ex-liigakiekkoilija Pesäkarhujen toiminnanjohtajana Historia...12 Ojaniemi pettynyt: liitto jäi ulos pudotuspeleistä Miesten syyskausi käyntiin valintakierroksilla...15 Pesäpallon olympiaesiintymisestä tulee kuluneeksi 60 vuotta Pesäpallo ensi kertaa Urheilumuseon päänäyttelyssä Maailman paras pesäpallojoukkue...16 Hallitseva mestari sai oppitunnin jo keväällä...17 Sami Haapakoski tehtaili Superpesis-historiaa...17 Laukkasen pöljä päivä...17 Yksi kaikkien aikojen arvo-otteluista huipensi Kouvolan Itä-Länsi-viikonlopun...18 Länsi palasi naisten arvo-otteluvoittajaksi...19 Saippuasyöksystä tuli Your Moven hitti...20 Lukkarileirit saivat hurjan suosion 48 hakijaa!...21 Oikeat välineet Karhun välineautomaatilla!...21 Suomen mestarit Kuukauden pelaajat Kauden parhaat Sotkamon Jymy ampaisi maratontaulukon kärkeen Kohonen matkalla kaikkien aikojen pesäpalloilijaksi Oppilaitosyhteistyötä Itäisellä alueella...28 Urheiluakatemiat tukevat ja avartavat katseita...29 Novelli Tahko...30 Ikävä sateentekijä...33 Juhlavuoden 2012 tapahtumia...34 Juhlavuoden 2012 projektipäällikkö...34 Pesäpallo ja palloilutapahtuma Ball Sports osana GoExpo-messuja...36 Kevätkokous Superpesiskausi avataan 9. toukokuuta...36 Mailan päivänä metsästetään yleisöennätystä...37 Pesäpallon kunniagalleria avataan kesäkuussa...37 Itä-Länsi Aussie, Aussie, Aussie!...40 Talvilomalle 2000-luvun hengessä...40 Innovaatioita ja ideoita...42 Julkkikset pesäpallo-otteluissa...44 Pesistä missä vaan Hitteri lyö läpi!...46 Fera97 pesisleirillä Münchenin Maila-Jussien vieraana.. 48 Hallikausi vauhtiin helmikuussa...49 Kitee rymisteli Superpesiksen siirtomarkkinoilla...50 Naisten mestaruudesta odotetaan hurjaa taistelua Reisjärvi ja Vihti naisten Ykköspesikseen...55 Pesäpalloliiton johtokunta jatkaa entisessä kokoonpanossaan...55 Kempeleen Kirillä hurja nippu miesten Ykköspesikseen.56 Pesäpallolla on jo 15 sinettiseuraa...58 Päätoimittaja: Antti Kallio Taitto: Pohjolan Mylly Valokuvat: Tapio Ahlroth, Niilo Hirvonen, Anssi Honkanen, Jorma Ketola, Jukka Rasimus Paino: Aldus, Lahti Copyright: Pesäpalloliitto ry

4 PÄÄKIRJOITUS Urheilujärjestöt ovat hyvävoimaisia valtaamaan ykköspaikan Taktiikka on olennainen osa hiihtokilpailuja. Jos aloittaa liian räväkästi, riskinä on voimien ehtyminen. Myöskään joukon hännille ei voi jäädä. Vaikka oma kirivaihde olisikin kohdallaan, liian pitkältä takamatkalta on hankalaa nousta kärkeen. Mitä tärkeämpi kilpailu on kysymyksessä, sitä merkittävämpää on onnistuminen vauhdinjaossa. Monesti kyse on uskalluksesta. Huippu-urheilijakaan ei voi pelata liikaa varmaan päälle, vaan pieniä, hallittuja ja rohkeita liikkeitä on pystyttävä tekemään. Vertaus hiihtokilpailuihin sopii urheilujärjestöihin, jotka taistelevat asemastaan ja elintilastaan yhteiskunnassa. Kärkiryhmä kyttää, peesaa, katselee ympärilleen ja etenee tasaista tahtiaan. Urheilujärjestöjen luisto on niin hyvä, että vauhti antaa tilaa hengittääkin. Ei ole ihme, että ladun varrelta alkaa kuulua vaikuttajien ihmetteleviä kommentteja: eikö olisi jo aika irtiottoon? Hyvävoimaisilla liikuntajärjestöillä olisi mahdollisuuksia, käyttämätöntä potentiaalia, vastuunottoa, kansalaistoiminnan uusiutuvaa energiaa ja voimaa nousta yhteiskunnallisen kehityksen piikkipaikalle. Agendalla riittäisi asiaa. Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä, yhteisöllisyyden rakentajana, vapaaehtoisuuden moottorina, osallistajana, aktiiviseen kansalaisuuteen rohkaisijana, syrjäytymisen ehkäisijänä, nuorten kasvattajana sekä vapaa-ajanpalveluiden tuottajana urheilujärjestöt ovat omimmillaan. Ei ole ihme, että kolmatta sektoria on huudettu apuun kasvavien sosiaali- ja terveysmenojen paineissa. Ennaltaehkäisy ja etukäteen varautuminen on koko yhteiskunnan kannalta tehokkainta. Nimenomaan urheilujärjestöillä on valtava potentiaali ratkaista ongelmia ennen kuin ne ehtivät edes syntyä. Tietyiltä osin ladut uhkaavat umpeutua. Syrjäytyneitä lapsia ja nuoria vaanii upottava hanki, jos yhteiskunnan kelkka ei pian saavu pelastajaksi. Omillaan he eivät nykyisellään pärjää. Ulkopuolisiksi jääneitä ja työttömiä nuoria on Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan jo Määrä on huolestuttava sekä nuorten itsensä kannalta että yhteiskunnallisia vaikutuksia arvioitaessa. Näköalattomuus ja toivottomuus aiheuttavat ahdistusta, putoamisen sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Opetusministeriön mukaan jokainen syrjäytynyt nuori myös maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa, minkä lisäksi tulevaisuudessa uhkaava työvoiman saatavuusongelma pahenee entisestään. Hätähuutoja on kuultu, mutta toistaiseksi vastaukset uupuvat. Liikunnan ja urheilun kenttä muodostaa suurimman suomalaisen kansanliikkeen, jonka tärkein viesti on sekä itsestä että toisista välittäminen. Kaikilla on mahdollisuus osallistua ikään, sukupuoleen, kansallisuuteen, rotuun, ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen sekä etniseen tai sosiaaliseen taustaan katsomatta. Sitä kautta rakentuu myös huipulle tähtäävän urheilijan polun lähtöalue. Niille, jotka eivät sille tielle lähde, tarvitaan vaihtoehtoisia latuja. Liikunta ja urheilu ovat kaikkia meitä varten. Vaativa yhdeksikkö? 1. Mitkä miesten Superpesiksen kauden 2012 seuroista eivät ole voittaneet mestaruutta historiansa aikana? 2. Kuinka monta Korhonensukunimistä pelaajaa pelasi miesten Superpesistä kaudella 2011? 3. Mitkä joukkueet ovat voittaneet samalla kaudella sekä naisten että miesten pesäpallomestaruuden? 4. Kuinka monta naisten Suomen mestaruutta on kautta aikain voitettu Seinäjoelle? 5. Ketkä kaksi miespelaajaa on palkittu kahdesti peräkkäin vuoden pesäpalloilijoina? 6. Keillä nais- ja miespelaajilla oli eniten 1-2-taipaleen kärkilyöntejä päättyneen kauden Superpesiksen runkosarjassa? 4

5 Kimmo Hirsilä, 50, patistaa pesäpalloväkeä koulumaailmaan Lähes 20 vuotta pesäpallon parissa työskennelleellä Kimmo Hirsilällä on vahva näkemys pesäpallon tulevaisuuden rakentamisesta. Oman asian myyminen on entistä haastavampaa, joten uudistumista tarvitaan. Leirien vetovoima on meille iso plussa, mutta vierailut opettajien koulutuslaitoksissa ovat avanneet silmiä. Kuinka vähän siellä tiedetäänkään pesäpallosta, Hirsilä kummastelee. Heidän (opettajien) kauttaan kipinä annetaan lapsille ja nuorille, Hirsilä muistuttaa. Palaute koulumaailmasta on ollut pelkästään positiivista. Meidän materiaaleista sanottiin, ettei miltään muulta lajilta ole vastaavia saatu. Nyt pitäisi käynnistää projekti, jolla hankittaisiin myös välineitä ja esittelyvideo kouluille. Niitä meillä ei ollut antaa, vaikka tarvetta olisi ollut, Hirsilä toteaa. Yhteistyö seurojen kanssa on myös toiminnan eteenpäinviemisen kannalta avainasemassa. Arton (Ojaniemi) aikana on tehty paljon kentillä hommia. Liitto on lähentynyt selkeästi seuroja, eikä Liitto ole enää niin vieras seuratoimijoille. Nyt tarvittaisiin lisäksi vaikuttamista kuntiin ja olosuhteiden parantamiseen, mihin monet lajit panostavat. Tässä asiassa taas olimme hyviä Pullisen Markun (Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja ) aikana, Hirsilä toteaa. Uudistuksia tehdään, vaikka ne eivät aina toteudukaan salamannopeasti. On vain oltava kärsivällinen, Hirsilä jatkaa. Pohjois-Suomen Pesiksen toiminnanjohtaja Kimmo Hirsilä täytti 50 vuotta 2. heinäkuuta Luottamustoimet ovat jääneet ainakin toistaiseksi taakse, mutta mies huokuu tyytyväisyyttä. Nyt saa keskittyä olennaiseen, tekemään työtä lajin eteen. 7. Kuka pesäpalloilija on pelannut kautta aikain eniten arvo-otteluita? 8. Kuka miesten ykköspesispelaajista pääsi useimmin omalla lyönnillään tyhjälle kentälle päättyneellä kaudella? 9. Minä vuonna ja missä on pelattu kaikkien aikojen runsasjuoksuisin aikuisten Itä- Länsi-ottelu? Jokerit 10. Mihin kansainvälisiin urheilun arvokilpailuihin Pesäpalloliitto on osallistunut omalla joukkueellaan? 11. Minä vuonna pitkäpallo vaihdettiin lopullisesti pesäpalloon suomalaisen pallonlyönnin historiassa? 12. Milla kolmella seuralla oli eniten nuorten kilpailulisenssejä (B ja G) kaudella 2011 (tilanne 7.11.)? Vastaukset sivulla 52. 5

6 Antti Aine väitteli tohtoriksi Tittelit eivät pääse heti loppumaan superpesistuomari Antti Aineelta, 38. Urheilun oikeusturvalautakunnan jäsen, Suomen Urheiluliiton sovittelulautakunnan puheenjohtaja, Superpesistuomarit ry:n kunniapuheenjohtaja, Suomen Tennistuomarit ry:n puheenjohtaja ja pesäpallon kilpailun johtoryhmän jäsen on nyt myös oikeustieteiden tohtori. Lähes 500-sivuinen väitöskirja kantaa nimeä Kilpailu ja sopimus, joka pureutuu kilpailu- ja sopimusoikeuden keskinäiseen suhteeseen. Markkinoiden toimintaedellytysten varmistaminen ei ole yksin kilpailuoikeuden tehtävä, vaan sopimusoikeuden keinoin voidaan osaltaan tukea markkinoiden toimivuutta. Tutkimus on uraauurtavaa, sillä näitä kahta oikeudenalaa ei ole Suomessa aiemmin tarkasteltu systemaattisesti rinnakkain. Tutkimuskysymyksiä on tarkasteltu osaltaan konkreettisten soveltamistilanteiden kautta. Jos esimerkiksi toisella yrityksellä on vahva asema suhteessa sopimuskumppaneihinsa, kyse voi olla määräävästä markkina-asemasta, jonka käyttämistä säännellään kil- pailuoikeudessa. Samaa asetelmaa voidaan lähestyä myös sopimusoikeuden suunnasta, Aine toteaa. Kun Antti Aine sulkee työhuoneensa oven yliopistolla, avautuu täysin toisenlainen maailma. Urheiluharrastuksesta on tullut merkittävä osa vapaa-aikaa, kesällä erityisesti huipputason pesäpallotuomarina. Maailmat ovat hyvin erilaisia pesiskentällä ja akateemisissa piireissä. Pesäpallo on hyvää vastapainoa, joka rikastuttaa elämää. Pelikentällä ei voi tuomarina ajatella muuta kuin ottelutapahtumaa ja annetun tehtävän hoitamista, tutkimus on helppo unohtaa. Lisäksi kentillä tapaa mielenkiintoisia persoonia, joihin ei muuten tutustuisi, Aine kertoo. Antti Aine on palkittu vuoden pesäpallotuomarina kahdesti 2006 ja 2010, pelaajien arvostamana parhaana pesäpallotuomarina kultaisella pillillä kahdesti 2006 ja 2007 sekä vuoden tennistuomarina Suomen kokenein syöttötuomari jatkaa uraansa Miesten ratkaisufinaalia Nelonen Prolla seuranneet katsojat ehtivät jo pelästyä, kun uutisankka syöttötuomari Matti Lähteenmäen lopettamisesta sai siivet. Perätön tieto lähti liikkeelle väärinkäsityksestä. Ottelun alla juttelimme (selostaja) Anssi Ritarin kanssa asiasta ja totesin, että kauden viimeinen ottelu on 399:s. Jokin väärinymmärrys siinä varmaan tuli. Sen jälkeen olenkin saanut vastata useisiin viesteihin ja puheluihin, Lähteenmäki naureskelee. Suomen kokenein syöttötuomari ei missään vaiheessa edes harkinnut lopettamista. Tulevalla kaudella Lähteenmäestä tulee ensimmäinen peli- tai syöttötuomari, joka on viheltänyt miesten Superpesiksessä 400 ottelua. Unelmani on ottelu numero 400 ja se on kauden 2012 ensimmäinen ottelu. Onneksi viisikymppiä tulee vasta ensi vuonna täyteen, joten vielä saan viheltää. Ilmeisesti asioita on tehty vuosien varrella oikein, kun menestystä on tullut. Pakko on myös sanoa, että hyvi- en pelituomareiden samoin kuin pesätuomareidenkin kanssa on päässyt viheltämään. Tuomaripörssi (vihellettyjä otteluita miesten Superpesiksessä) 1. Matti Lähteenmäki*, Loimaa Veli-Matti Kallionpää, Akaa Tero Hallila, Kangasala Jouni Ojala*, Espoo Ossi Muurainen*, Jyväskylä Raimo Merivalo, Hämeenlinna Tommi Nupponen, Jyväskylä Vesa Hämäläinen, Imatra Jussi Nieminen*, Ulvila Jarmo Kokkonen, Espoo *) Jatkaa uraansa 6

7 Jani Valkeapää tarttui haasteeseen Imatralla: hymy palaa kasvoille 42 meriittejä, joista maineikas Imatran Pallo-Veikot kautta Superpesiksessä, maratontaulukon kahdeksas sija ja neljä pesäpallomestaruutta ovat tunnetaan suomalaisessa urheiluhistoriassa. Toisin on tänään, vaikka edustusjoukkue pelaakin Ykköspesistä. Alle 50 nuorten lisenssiä ja vain muutama juniorijoukkue kertovat karun totuuden katoavaisesta maineen kunniasta. Seuran entinen pelaaja ja juniorivalmentaja Jani Valkeapää, 33, ei kuitenkaan kestänyt nähdä punavalkoisten värien luisumista pohjamutiin. Vuosikokouksen valitsema uusi puheenjohtaja aikoo jalkautua seuratyön arkeen ja palauttaa perinteisen pesäpallokaupungin kunnian. Vuoden 2012 teemaksi on valittu hymy palaa kasvoille. Edessä on iso ja mielenkiintoinen haaste. Uskon, että seuraväen tiiviillä yhteistyöllä saadaan asioita pala kerrallaan kuntoon ja laiva nimeltä IPV seilaamaan myötätuuleen. Itselläni uuteen tehtävään on virtaa ja se kumpuaa syvältä sisuksista, kertoo Valkeapää. Hallituksen jäseniksi valittiin Ahti Luukkonen, Kari Tapanen, Anu Urpalainen ja Arto Sikiö. Varajäseniä ovat Eeva Nenonen, Jarkko Rahkonen, Marko Räsänen ja Tapio Varis. Lisäksi seuran taustalle on kasaantumassa noin kymmenen hengen talousryhmä. Lisätietoa Imatran Pallo-Veikkojen toiminnasta on saatavissa osoitteesta Sitä enemmän maksat, mitä paremmin joukkue pelaa Urheilussa menestys tuo usein myös rahaa seuran kassaan. Koskenkorvalla tämä on ainakin faktaa, sillä tulevalla kaudella pääsylipun hinta määräytyy joukkueen menestyksen mukaan. Hinnastossa on kolme kategoriaa. Jos Koskenkorva on ennen kyseistä ottelua sarjataulukossa sijoilla 1 4, lipun hinta on 12 /10 (eläkeläiset, opiskelijat). Sijat 5 8 alentavat hintaa kahdella eurolla ja todellinen alisuorittaminen sijoilla 9 12 päästää yleisön katsomoon 8/6 eurolla. Jos kausi alkaa kotiottelulla, lipun hinta määräytyy edellisen kauden sijoituksen perusteella (5. sija, 10 /8 ). On kuitenkin yksi vaihtoehto, joka takaa jokaiseen kotiotteluun edullisimman sisäänpääsyn. Kausikortin ostamalla säästät selvää rahaa ja maksat aina alimman tason mukaan. Kausarilla yhden ottelun hinnaksi jää ainoastaan 8 /6, Koskenkorvalta kerrotaan. 7

8 Valtakunnallisilla leireillä nostetaan kilpailullisuuden astetta Epätasaiset joukkuemäärät kilpa- ja pelisarjoissa ovat aiheuttaneet viime vuosina päänvaivaa valtakunnallisten leirien järjestäjille. Kun joukkuemäärä kasvaa liian suureksi, mielekästä ja tasaista ottelukaaviota on vaikea rakentaa. Ongelma on keskittynyt Tenava- ja Suurleireille. Yksi peli aamulla, yksi päivällä ja yksi illalla on ihanteellinen rytmitys. Ainakaan niin ei saisi käydä, että joukkue pelaa yhdeltä, tunnin tauon jälkeen kolmelta ja pahimmillaan hoitaa vielä järjestelyvuoronsa siinä välissä. Kilpailupäällikön unelma on 24 joukkueen sarja, sillä joukkuemäärällä kaavio on helpoin rakentaa, kertoo leirien kilpailun johtoryhmän puheenjohtaja Seppo Mustonen. Jatkossa Tenava- ja Suurleireillä kilpasarjoihin valitaan joukkuetta. Päätöksen tekee leirien kilpailun johtoryhmä ainakin aiempien leirisijoitusten ja maakuntien näkemyksen pohjalta. Ilmoittautumisvaiheessa joukkueet pääsevät toki itsekin esittämään oman toiveensa. Tasainen jako kilpa- ja pelisarjoihin vähentää suuria tasoeroja myös yksittäisissä otteluissa. Samalla kilpailullisuuden astetta pyritään maltillisesti nostamaan. Isoissa kaupungeissa pesäpallolla on kieltämättä hieman harrastelajin imago. Tätä kuvaa pitää pystyä muuttamaan ja panostaa urheilullisuuteen pienten asioiden kautta, Nuorisoleirin 2011 pääsihteeri Jouni Vatanen painottaa. Tavoitteen tukena on suomalaisen liikunnan ja urheilun strateginen muutostyö. Huipulle tähtäävällä urheilijan polulla tarvitaan erilaisia eväitä kuin alemmilla tasoilla. Nuori Suomi on jo siirtynyt piirun tai kaksi kilpailun suuntaan. Haluamme olla vahvasti urheilijan polussa mukana. Pitää muistaa, ettei kilpa- ja huippu-urheilua ole, jos ei lapsuus- ja nuoruusvaihetta oteta mukaan, Nuori Suomi ry:n puheenjohtaja Petteri Kilpinen huomauttaa. Valtakunnallisten leirien tärkein tehtävä on kuitenkin edelleen tarjota harrastamisen paikkoja lapsille ja nuorille. Leiritoiminta on parasta pesistoimintaa. Vaikka lapsi tai nuori lähtisi hetkellisesti toiminnan parista pois, meillä on kosketuspintaa saada hänet myöhemmin takaisin, Pesäpalloliiton puheenjohtaja Unto Väisänen alleviivaa. Ilmoittautuminen valtakunnallisille leireille avataan 1.3. klo 12. Valtakunnallisille leireille kilpailun johtoryhmä Valtakunnallisten leirien kilpailutoimintaa tukemaan on perustettu oma kilpailun johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Seppo Mustonen Haapajärveltä. Jäseniä ryhmässä ovat Timo Pikki Haapajärveltä ja Sami Ritola Kangasalta. Jatkossa jokaiselle leirille luodaan selkeästi omat kilpailumääräykset yksien kansien väliin. Kaikille pelaajille Napero- ja Tenavaleireillä pelipaikasta riippumatta määrätään päänsuojus pakolliseksi. Nuorisoleirillä pelisarjan kaikki ottelut, myös välierät ja sijoitusottelut, pelataan neljän vuoroparin mittaisina kaudesta 2012 alkaen. 8

9 Valtakunnalliset leirit 2012 Naperoleiri (F-G-ikäiset) Tampere, Riku Kauppinen p Tenavaleiri (E-ikäiset) Sotkamo, Kaisa Schroderus p Suurleiri (D-ikäiset) Varkaus, Kari Tyrväinen p Nuorisoleiri (C-ikäiset) Seinäjoki, Juha Kuoppala p Nuorisotuomarit Muistathan, että alle 18-vuotiaat nuorisotuomarit ovat tervetulleita kaikille valtakunnallisille leireille. Aikaisempaa kokemusta tuomaritoiminnasta ei tarvita. Ota rohkeasti yhteyttä maakuntasi nuorisotuomarikouluttajaan tai pesäpallon nuorisotuomarijohtajaan. Mikko Kiviluoma Nuorisotuomarijohtaja p teemakoulutukset 2012 Pesäpalloliiton virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella on vahvistunut monipuolinen teemakoulutusten kirjo. Kouluttajat ovat lähes poikkeuksetta valtakunnan huipputasoa. Vuokatin Etukenttä Campia luotsaavat Jimi Heikkinen ja Aki Orava, Savonlinnan Lukkaricampin rehtorina toimii nelinkertainen vuoden lukkari Jukka Holttinen, Etelän Pesiksen lukkarikoulutusta vetää Jari Levänen ja Varsinais-Suomen Pesiksen teemakoulutuksista vastaavat mm. Timo Lamminen ja Emmi Viitala. Lukkaricamp, Tanhuvaara (Savonlinna), Kouluttajat: Jukka Holttinen, Niina Härkönen, Toni Laakso Lisätietoja: Matti Mansikka, p Lyöjäkoulutus, Ikaalinen, Kouluttaja: Pekka Saukko Lisätietoja: Inga Ärnfors, p Lukkarikoulutus, Pöytyä, Kouluttaja: Pekka Hietakangas Lisätietoja: Mika Mikola, p Etukenttä Camp, Vuokatti, Kouluttajat: Jimi Heikkinen, Aki Orava Lisätietoja: Saku Komulainen, p Lukkarikoulutus C-E-ikäisille, Hyvinkää, Kouluttaja: Jari Levänen Lisätietoja: Sami Ritola, p Etenijäkoulutus, Pori, Kouluttaja: Marko Nygård Lisätietoja: Inga Ärnfors, p Etenijäkoulutus, Loimaa, Kouluttajat: Harri Laiho ja Emmi Viitala Lisätietoja: Mika Mikola, p Etenijäkoulutus, Tampere, Kouluttaja: Riku Kauppinen Lisätietoja: Riku Kauppinen, p Lyöjäkoulutus, Mynämäki, Kouluttajat: Timo Lamminen ja Minna Tuomarila Lisätietoja: Mika Mikola, p Lyöjäkoulutus, Harjavalta, Kouluttaja: Enni Kylä-Kause Lisätietoja: Inga Ärnfors, p Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kaikki koulutukset yhdestä osoitteesta: 9

10 Kaijansinkko Superpesiksen toimitusjohtaja Pesäpallon pääsarjatoimintaa pyörittävä Superpesis Oy sai uuden toimitusjohtajan lokakuun alussa. Porilainen Petri Kaijansinkko, 44, on nähnyt seuratoimintaa sekä kentän että kabinetin tasolta jo yli 20 vuoden ajan. Kaijansinkko vaatii kaikkia toimijoita pysymään yhteistyön polulla. Meillä ei ole mitään syytä alkaa apinoida muita, vaan pitää kiinni omista erityispiirteistämme. Laji on erittäin vahva maakunnallinen vaikuttaja ja sitä haluaisin sen olevan tulevaisuudessakin. Samalla kuitenkin toivon, että huippupesäpallo palaa Helsinkiin jollain aikajänteellä, tosin kilpailullisin perustein. Se on koko liikkeen kannalta tärkeää. Tätä ei pidä ajatella peikkona, vaan mahdollisuutena kaikille. Entinen toimitusjohtaja Juha Tikkanen siirtyi pesäpalloon perustetun palveluyksikön johtoon. Uusi organisaatiorakenne auttaa lisäämään panoksia niillä sektoreilla, jotka nykymaailmassa ovat avainasemassa, Tikkanen korostaa. Kivimäelle kilpailupäällikön tehtävät Viime vuosina kolmen eri superpesisjoukkueen pelinjohtotehtävissä menestynyt Sami-Petteri Kivimäki naulasi viuhkan ainakin toistaiseksi seinälle ja aloitti pesäpallon kilpailupäällikkönä. Vastuullinen kokopäiväinen työ urheilujärjestössä on ollut unelmani jo pidemmän aikaa. Mikä onkaan sen hienompaa kuin saada tällainen mahdollisuus omassa lajissa, jonka parissa olen toiminut pikkupojasta lähtien eri rooleissa. Totta kai pelinjohto- ja valmennustehtävien jättäminen taakse on haikeaa, mutta eihän elämässä koskaan suljeta ikkunoita lopullisesti, 27-vuotias Kivimäki muistuttaa. Kilpailupäällikkönä 1998 alkaen toiminut Mika Helminen jatkaa Pesäpalloliiton tehtävissä, ensi alkuun tulevan juhlavuoden projektipäällikkönä. 13 vuotta on pitkä aika kilpailupäällikön roolissa. Odotan innolla uusia haasteita ja juhlavuotta, joka tuo pesäpalloa monipuolisesti esiin eri sektoreilla. Tapani Hotakainen tuomarijohtajaksi Tapani Hotakainen, 58, Halsualta on valittu pesäpallon uudeksi tuomarijohtajaksi. Siviiliammatiltaan rehtorina työskentelevä Hotakainen on viheltänyt syöttötuomarina kaksi kautta miesten Superpesiksessä ja toiminut viime vuosina otteluvalvojana. Huippupesäpalloilijat tarvitsevat huipputason tuomareita, muuten pelin kehitys kärsii. Uskon, että toimiva tuomarikoulutusjärjestelmä on kaikkien lajin toimijoiden etu. Aiempien vuosien rakentavan yhteistyön linjalla on hyvä jatkaa. Viisi vuotta tuomarijohtajana on pitkä aika, kun samalla on hoidettava kunnialla oma siviilityökin. Jatkan yhä otteluvalvojana ja muutenkin pesäpallo on minulle tärkeää. Uskon, että pieni kierto eri tehtävissä on aina vain hyvä asia. Hyvillä mielin lopetan tässä pestissä ja hyviin käsiin siirrän tuomaritoiminnan ohjat, väistyvä tuomarijohtaja, niin ikään rehtorina työskentelevä Tapani Pekkarinen toteaa. Tuomariryhmä uuteen uskoon Pesäpallon tuomariryhmän puheenjohtajana aloittaa uusi tuomarijohtaja Tapani Hotakainen Halsualta. Jäseniä ovat Jukka Härkönen Korialta, Peter Laitio Alavudelta ja Sami Ritola Kangasalta sekä Sami-Petteri Kivimäki kilpailupäällikön ominaisuudessa. Tuomariryhmän tehtävänä on uudistaa ja luoda tuomaritoiminnan suuntaviivoja. 10

11 Pesäpalloliitto täytti 80 vuotta Jääkiekkolegenda Aaro Kivilinna toimi puheenjohtajana Helsingissä pidetyssä kokouksessa, jossa päätettiin Suomen Pesäpalloliitto ry:n perustamisesta reilut 80 vuotta sitten. Paikalla oli edustus 22 urheiluseurasta. Pesäpallon järjestäytyminen aloitettiin jo lajin edeltäjän pitkäpallon aikakaudella, kun pitkäpallojaosto liittyi osaksi Suomen Palloliittoa Myöhemmin jalkapalloon ja jääpalloon keskittynyt organisaatio kuitenkin katsoi, että pesäpallosta oli muodostunut pikemminkin kilpailija sen päälajeille. Pesäpallojaosto haki parempia toimintamahdollisuuksia ja liittyi osaksi SVUL:ää Kun pitkän liikuntapoliittisen kädenväännön jälkeen SVUL:ssä päätettiin siirtyä erikoisliittoihin, Suomen Pesäpalloliitto ry:n perustava kokous pidettiin Kokouksen puheenjohtajana toimi toiseksi Suomen Jääkiekkoleijonaksi aateloitu Helsingin Pallonlyöjiä edustanut Aaro Kivilinna ja sihteerinä Pallo-Tovereiden Erkki Merinen Helsingistä. Perustetun liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Viktor Kuusio Lahdesta. Kansallispelin alkupisteenä pidetään yleensä vuotta 1922, jolloin Lauri Tahko Pihkala sai kehitystyönsä päätökseen ja nykymuotoisen pesäpallon ensimmäinen koeottelu pelattiin. Opiskelijapesäpallon mestaruuskisoissa 11 joukkuetta Otakoppi Espoosta järjesti toisena vuonna peräkkäin opiskelijapesäpallon SM-kilpailut yhteistyössä Espoon Pesiksen ja Pesäpalloliiton kanssa. Panostus tapahtuman onnistumiseksi ja uuden ilmeen rakentaminen ovat osuneet nappiin. Mukana oli tällä kertaa komeat 11 joukkuetta. Tavoitteena on muistuttaa opiskelijoille, että lukuvuoden startti voi olla kosteiden rientojen ohella liikunnallinen. Opiskelijoiden pesiskisoissa on perinteisesti ollut letkeä ja leppoisa tunnelma, vaikka rentosarjan ohella pelataankin kilpasarjaa hieman enemmän tosissaan. Joukkueet ovat osanneet nauttia pesäpallon pelaamisesta. On mukavaa, että lukukauden alkuun saadaan tervehenkisempiä ja liikunnallisiakin riit- tejä. Toki meilläkin vaihdettiin vapaalle lauantai-iltana, mutta ennen jälkilöylyjä on syytä hieman hikoilla, kisakoordinaattori Ville-Veikko Paunu toteaa. Tämän vuoden turnauksessa rentosarjan mestariksi pelasi Pallopirkot Korialta, joka päihitti Otakoppi III:n hermoja raastaneessa finaaliottelussa juoksuin 6-5. Kilpasarjaan osallistui vain kaksi joukkuetta. Jänkän kääntövarsi kakkosrajaan Vierumäeltä kukisti Otakoppi I:n supervuorossa lukemin 1-2 (4-2,2-7,0-1). Otteluiden lomassa kilvoiteltiin lyömällä palloa tutkaan. Naisten sarjan voiton vei Laura Poikela (Pallopirkot) tuloksella 131 km/h, miesten puolella kovimman lukeman mittautti Tuomas Sarkola (Polyteknikkojen Raittiusseura, Espoo), 140 km/h. Ex-liigakiekkoilija Virtanen Pesäkarhujen toiminnanjohtajana Liigakiekkoilija Porin Ässistä ja Kuopion KalPasta, pesäpallossa Ulvilan Pesä-Veikkoja edustanut kolminkertainen poikien Itä-Länsi-pelaaja Janne Virtanen, 43, aloittaa lokakuun alusta porilaisen Pesäkarhujen toiminnanjohtajana. Liike-elämässä Virtanen on tullut tutuksi mm. Oy Hartwall Ab:n kenttäpäällikkönä sekä yrittäjänä. Nyt ovat edessä työt naisten Superpesiksen katsojaykkösenä jo vuosia keikkuneen seuran ruorissa. Urheilu-uran jälkeen on usein mielessä ollut vastaavat seuratyöt, mutta oma tilanne ollut sellainen, ettei ole ollut mahdollisuutta hakea niitä. Pesäkarhut on valtakunnan näkyvin pesisseura naisten Superpesiksessä ja kun hommaa minulle tarjottiin, ei tästä voinut kieltäytyä. Myös seuran juniorityö on valtakunnan huippua, mikä vain lisäsi kiinnostusta, Virtanen kommentoi. 11

12 HISTORIA 1920-luku: Ensimmäiset viralliset säännöt 1922 Pesäpallon ominaispiirre: kotipesä ja kolme kenttäpesää Ensimmäinen Suomen mestari Helsingin Pallonlyöjät 1922 Koulut ja suojeluskunnat levittivät lajia eteenpäin Mestaruus ratkaistiin cup-muotoisesti Urheilun yhteiskunnalliset tehtävät: Nuorison kasvattaminen Fyysisen kunnon ylläpitäminen Kansallisen yhtenäisyyden rakentaminen Maanpuolustustaidon ylläpitäminen 1930-luku: järjestäytyminen Pesäpalloliiton perustaminen , lajin itsenäistyminen Heittopolttaminen kiellettiin 1931 Räpylän käyttö sallittiin 1931 Naisten ensimmäinen Suomen mestari Lahden Mailaveikot 1931 Vireää toimintaa vaikeista taloudellista ajoista huolimatta Ensimmäiset kansainvälistymispyrkimykset Takaraja piirrettiin kenttään 1931, kotipolulle mutka 1933 Lauri Pihkala sai Pesäpalloliiton ensimmäisen kultaisen ansiomerkin 1932 Ensimmäinen Itä-Länsi Helsingin Hesperiassa 1932 (lopputulos 4-11) Yhdeksän lyöjän sääntö otettiin käyttöön 1934 Naiset siirtyivät käyttämään verryttelyasuja hameiden sijaan Vuosikymmenen lopulla Suomen suosituin pallopeli 1940-luku: sotavuodet ja nopea jälleenrakennus Synkeä henkinen ilmapiiri Luovutetun Karjalan joukkueet hajosivat evakoiksi ympäri Suomea Pesäpalloa pelattiin myös rintamalla, mielialaa pyrittiin pitämään yllä Epävirallinen sotasarja Pallotilanne heikkeni raaka-aineiden puutteen vuoksi Miesten Itä-Länsi jäi kolmesti pelaamatta ( , 1944) Pesäpalloliitto-TUL 10-2, ensimmäinen liitto-ottelu 1940 Ensimmäinen lyöjäkuningas Mikko Pennanen 1945 Pesäpallotoiminnan nopea elpyminen sotien jälkeen Seuratoiminnan kasvu ja kyläosastojen aktiivinen toiminta Juniorityö voimissaan vuosikymmenen lopulla Ensimmäinen vuoden lukkari: Matti Rauko 1947 Ensimmäinen kontiomestari vuodelta 1949: Lahden Mailaveikot 1950-luku: arvostuksen nousu Juniorikoulutuksen vuosikymmen Lajin nousu Etelä- ja Länsi-Suomessa, erityisesti Satakunnassa Pallo-Toverit Helsingistä voitti 18 naisten mitalia peräjälkeen Pesäpallo mukana Helsingin olympialaisten näytöslajina 1952 Lajin ensimmäinen tuomarikerho, Pp. Tuomarit ry. Helsingistä, perustettiin 1953 Ensimmäinen vuoden pesäpalloilija Viljo Niemi 1954 Harhaheiton etenemisrajoitus poistettiin 1954 Naisten mestaruus ratkaistiin ensimmäistä kertaa sarjamuotoisena cupin sijaan Liitto-Lehdistö jokavuotiseksi perinteeksi 1956 alkaen Ensimmäinen vuoden tuomari Erkki Heikkilä 1957 Itä voitti ensimmäisen A-poikien arvo-ottelun 9-8 Harjavallassa 1958 Kakkos- ja kolmospolttajan sekä kakkos- ja kolmoskopparin nimet termistöön Erkki Pulla Heikkilä kehitteli legendaarisen neljän miehen polttolinjan Jyväskylän Kiri voitti yhdeksän mitalia vuosina Suomensarja lanseerattiin luku: naiset voimakkaammin mukaan Ensimmäinen naisten Itä-Länsi Kuopiossa 1961, lopputulos

13 Kolme ensimmäistä valintaa vuoden naispesäpalloilijaksi: Tuula Salonen Ensimmäiset erityiset tuomarikouluttajat nimettiin Valtakunnalliset nuorisoleirit lanseerattiin piirien parhaille nuorisojoukkueille Vimpelin Veto voitti 11 miesten SM-mitalia putkeen Miesten mailan enimmäispituus lyhennettiin yhteen metriin 1963 Sarjamuodon perustaksi kaksinkertainen runkosarja 1964 Pesäpallolegenda Eino Kaakkolahti nousi tilastokärkeen 16 Itä-Lännellään 1964 Oikean syötön vaatimukseksi määriteltiin yksi metri lukkarin pään yläpuolelle 1965 Ensimmäinen virallinen valtakunnallinen leiri järjestettiin piirijoukkueille 1966 Etelä-Pohjanmaan nousukausi vahvaksi pesäpallomaakunnaksi alkoi Kouvolan Pallonlyöjät vei neljä peräkkäistä mestaruutta Pomppu yleistyi lyöntinä ja sitä yritettiin kitkeä pois syöttölautasen siirrolla Idän ja Lännen paremmuus ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksena luku: keskisuurten pesäpallokaupunkien profiloituminen POPS-projekti ( pesis on peleistä suomalaisin ) lanseerattiin Ensimmäinen virallinen Suurleiri pelattiin Porissa 1972 Pesäpallokentille kirmasivat ampiaiset, oravat, peipot, pääskyt ja sääsket Legendaarinen Työväen Maila-Pojat (Helsinki) luopui naisten sarjapaikastaan 1974 Pesäpalloliiton pitkäaikaisin toiminnanjohtaja Markku Pullinen aloitti tehtävässä 1974 Syöttäminen lautasen ulkopuolelta kiellettiin 1975 Yksi kaikkien aikojen naispesäpalloilijoista, Tuula Rantanen, pelasi 16. arvo-ottelunsa 1976 Maakuntasarja perustettiin 1977 B-nuorten Itä-Länsi-ottelut pelattiin ensimmäistä kertaa 1977 Keskisuurten kaupunkien nousu: Hyvinkää, Imatra, Jyväskylä, Oulu, Seinäjoki Tahko murskasi Kirin 9-1 uusintaottelussa mestaruudesta 1979 Uusintaottelua seurasi kaikkien aikojen ennätysyleisö, jopa katsojaa Pesäpallon romahti Helsingissä vuosikymmenen lopulla, Finlandia-talo Hesperian kentän paikalle Mitalit ratkaistiin ensimmäistä kertaa loppusarjan perusteella 1979 Pesäpallokauden päätöstapahtumaksi vakiintui risteily, alkuun nimellä Hanskat naulaan 1980-luku: jokerilyöjät pesäpalloon Vapaataivalsääntö muutettiin antamalla lyöjälle vapaa yhdellä väärällä tyhjälle kentälle 1980 Pesäpallon isä, Lauri Tahko Pihkala, menehtyi Helsingissä Ykkössarja lanseerattiin 1981 Synteettinen maila otettiin käyttöön 1981 Saara Merasto valittiin ensimmäiseksi vuoden nuorisotuomariksi 1983 Viimeisin Suomen cup pelattiin, mestareiksi naisten Roihu (Helsinki) ja miesten Kouvola 1983 Aulis Väisänen valittiin ensimmäiseksi vuoden pelinjohtajaksi 1984 Miesten Itä-Länsi-ottelua seurasi ennätysyleisö, katsojaa, Helsingin olympiastadionilla 1984 Naisten Ykköspesistä pelattiin ensi kertaa 1985 Jokeripelaajat pesäpalloon 1985, jokeri vei lyöntivuoroisen pelaajan lyöntivuoron Vuoden jokereiksi arvostettiin Ulla-Maija Lohva ja Unto Väisänen 1986 Mestaruus ratkaistiin ensimmäistä kertaa erillisessä loppuottelussa 1986 Matti Mansikka valittiin ensimmäiseksi vuoden valmentajaksi 1986 Mauri Pyhälahti pelasi uransa 16. Itä-Länsi-ottelun ja nousi jaetulle ykkössijalle tilastossa 1986 Pyhälahti pelasi yhteensä 28. arvo-ottelunsa, kaikkien aikojen ennätys Miesten kenttää levennettiin kahdella metrillä 1987 Mitalit ratkaistiin ensimmäistä kertaa kahdeksan parhaan pudotuspelien perusteella 1987 Pesäpallon ensimmäinen hiekkatekonurmikenttä vihittiin käyttöön Ikaalisissa 1987 Naispesäpallon reaaliaikainen seuranta alkoi YLE:n Teksti-TV:llä 1987 Estämissääntö 1989: kärjen takana on väistettävä palloa tavoittelevaa ulkopelaajaa Jokerilyöjä ei enää vienyt lyöntivuoroisen pelaajan lyöntivuoroa 1989 Päänsuojus otettiin käyttöön miesten pallolla pelattavissa otteluissa luku: ammattimaisuuden läpimurto Pesäpallon pääsarjan nimeksi tuli Superpesis 1990 Sotkamon Jymyn dynastia alkoi kauden 1990 mestaruudella Supervuoropari otettiin käyttöön 1990 Aikuisten ja nuorten farmisopimusjärjestelmä voimaan 1990 Sotkamon Jymy lanseerasi tehokkaan ulkopelitaktiikkansa, sumputuksen Tulospalvelun OnLine-verkosto otettiin käyttöön Superpesiksessä 1991 Ensimmäiset pesäpallostadionit valmistuivat Seinäjoelle, Sotkamoon ja Vihtiin 1992 Kari Kuusiniemi ohitti Ilpo Kytösalmen ja nousi miesten pesispörssin kärkeen 1992 Kuusiniemi voitti urallaan kaikki tilastot vähintään kerran, lyöjätilaston voitto irtosi kaudella 1992 Pesäpallo-otteluissa otettiin käyttöön kaksi neljän vuoroparin jaksoa ja mahdollinen supervuoro 1994 Naisten Superpesiksen, Suomen suosituimman naisurheilun, yleisöennätys 1996: katsojaa. Kotiutuskilpailusta tuli tarvittaessa pesäpallootteluiden huipennus 1996 Kaisaniemen Tiikerit palautti Helsingin miesten superpesiskartalle 1997 Miesten Superpesiksen kaikkien aikojen yleisöennätys: katsojaa 1997 Nuorten Superpesiksen vuoden pelaajina palkittiin Saija Vanhatalo ja Henri Heinäheimo

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2015 Yhteensä 23 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2009

MIESTEN FINAALIT 2009 MIESTEN FINAALIT 2009 Kolmella voitolla mestariksi Finaalien historiaa Finaaleja on pelattu vuosina 1922-1930, 1932-1939, ja 1986-2008. Sen lisäksi sarjamuotoisessa järjestelmässä mestaruudesta on tasapisteissä

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2015 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2014 Yhteensä 22 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT

MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT 1979-2016 OTTELUTILASTO 1. 220 Toni Kohonen KiPa, Lippo, SoJy, KPL 2. 202 Jani Komulainen SoJy 3. 190 Roope Korhonen SoJy 4. 161 Simo Eerikäinen Tahko, Tiikerit,

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2018 Kolmella voitolla välieriin Ottelupäivät Su 19.8. 13.00 Kouvola - Kitee 16.00 Vimpeli - Pattijoki 17.00 Joensuu - Seinäjoki 16.00 Sotkamo - Koskenkorva Ti 21.8. 17.30 Kitee -

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2014

MIESTEN FINAALIT 2014 MIESTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto su 07.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy la 13.09. klo 14.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto tarvittaessa su

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2014 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2013 Yhteensä 21 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2012

MIESTEN FINAALIT 2012 MIESTEN FINAALIT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 02.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 08.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 09.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2018

MIESTEN FINAALIT 2018 MIESTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma su 09.09. klo 14.00 Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun Maila la 15.09. klo 16.00 Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät su 16.09. klo 16.00 Kouvolan Pallonlyöjät - Joensuun

Lisätiedot

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;

Lisätiedot

Miesten Superpesis 2012

Miesten Superpesis 2012 Miesten Superpesis 2012 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo-90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät; Nurmon Jymy;

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2016

MIESTEN FINAALIT 2016 MIESTEN FINAALIT 2016 Otteluohjelma la 10.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy su 11.09. klo 16.00 Sotkamon Jymy - Vimpelin Veto la 17.09. klo 16.00 Vimpelin Veto - Sotkamon Jymy tarvittaessa su

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2015

NAISTEN FINAALIT 2015 NAISTEN FINAALIT 2015 Otteluohjelma la 05.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 06.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 12.09. klo 12.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

MIESTEN FINAALIT 2011

MIESTEN FINAALIT 2011 MIESTEN FINAALIT 2011 Otteluohjelma la 03.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli su 04.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo la 10.09. klo 16.00 Sotkamo - Vimpeli tarvittaessa su 11.09. klo 16.00 Vimpeli - Sotkamo

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2012 Otteluohjelma la 01.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe su 02.09. klo 16.00 Raahe - Joensuu tarvittaessa la 08.09. klo 16.00 Joensuu - Raahe Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus

Ensimmäinen tehtävä su 10.7.1994 Hakunilan Kisa - Haapajärven Pesä-Kiilat pt tulos: 2-0 (8-4, 4-2) yleisöä: 302 st: Helge Korjus Jyrki Käki kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1994 Koria ei A-tasolle valittu 7 0 7 0 0 0 0 Helge

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25

Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 Kunniagallerian uudet jäsenet no:t 21-25 no 21 Ilpo Kytösalmi no 22 Pekka Pelto,mäki no 23 Tuula Salonen no 24 Seppo Uusi-Oukari no 25 Olli Veijola Uudet jäsenet saavat kunniakirjansa Seinäjoella 19.7.

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Sotkamon Jymy 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 17 2. Vimpelin Veto 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 3 3 23 3. Joensuun Maila 2 2 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 41 4. Kouvolan

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011

MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 MIESTEN PRONSSIOTTELUT 2011 Otteluohjelma to 01.09. klo 16.00 Raahe - Kouvola la 03.09. klo 16.00 Kouvola - Raahe tarvittaessa su 04.09. klo 17.00 Raahe - Kouvola Pronssipelien historiaa Pronssiotteluja

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2018

NAISTEN FINAALIT 2018 NAISTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma ke 05.09. klo 17.00 Kirittäret Manse PP la 08.09. klo 14.00 Manse PP Kirittäret su 09.09. klo 16.00 Kirittäret Manse PP tarvittaessa la 15.09. klo 13.00 Manse PP Kirittäret

Lisätiedot

1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa

1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa 1929 Pekka Tiilikainen lyö ja Olli Veijola syöttää Lahden Maila-Veikot - Pallo-Toverit ottelussa Lahdessa. Pekka Tiilikainen pelasi Pallo.-Tovereissa kaksikymmentä-luvun lopulla. Ulkopelipaikka oli kolmospesä.

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä

OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä OTTELUT 1987 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 10.5.1987 Hyvinkään Tahko - Seinäjoen Maila-Jussit 6-2 800 Raimo Hänninen Jorma Knihtilä su 10.5.1987 Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit

Lisätiedot

RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni

RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni RUNKOSARJA 2004 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari ti 11.5.2004 Järvenpään Pesis - Kiteen Pallo-90 0-2 (0-1, 1-7) 1119 Jouni Ojala Tero Ruuskanen ti 11.5.2004 Oulun Lippo - Hyvinkään

Lisätiedot

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656

RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 RUNKOSARJA 1994 tulos jaksotulokset yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 8.5.1994 Imatran Pallo-Veikot - Oulun Lippo 1-2 (7-1, 3-4, 0-1) 2656 Hannu Kokkala Pekka Haapalainen su 8.5.1994 Kankaanpään

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen

Ensimmäinen tehtävä su Imatran Pallo-Veikot - Alajärven Ankkurit st tulos: 7-3 yleisöä: 3536 pt: Terho Valtonen Pekka Salovaara kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1957 1989 Kouvola A-tasolle valittu 13 10 2 0 1 0 0

Lisätiedot

Kouvolan Pallonlyöjät per

Kouvolan Pallonlyöjät per Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen

Ensimmäinen tehtävä su 7.5.1972 Loimaan Palloilijat - Jyväskylän Lohi st tulos: 6-2 yleisöä: 1604 pt: Paavo Salonen Raimo Merivalo kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä 1972 Hämeenlinna A-tasolle valittu 8 8 Paavo Salonen 4,

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

Etenemisessä, vaihtolyönneissä, kotiuttamisessa ja ulkopelissä. Lisäksi harjoittelun, levon ja ravinnon kolmio pitää olla kunnossa.

Etenemisessä, vaihtolyönneissä, kotiuttamisessa ja ulkopelissä. Lisäksi harjoittelun, levon ja ravinnon kolmio pitää olla kunnossa. MIESTEN SUPERPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Sotkamon Jymy Vuodesta 1990 lähtien Sotkamon Jymy on jäänyt vain kahdesti ilman SM-mitalia, eikä tälläkään kertaa mitalin kerroin nouse juuri yli yhden. Kaikkien

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015

Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 Kauden avaustilaisuus 05.05.2015 2015 - Kaikkien aikojen kausi 1. Kentillä nähdään yhtä aikaa useita kaikkien aikojen tilastokärkiä (esim. Kohonen, Joukainen, Haapakoski & Komulainen). 2. Ykköspesikseen

Lisätiedot

KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966

KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 KPL 1. miesten Suomen Mestaruus v.1966 Takarivissä vasemmalta. Esko Halonen (vai) Matti Lautala (2v) Anssi Vesala (3p) Ilkka Kauppinen (3k) Antero Vatto (2p) Timo Raussi (pelinjoht) Alarivissä vasemmalta.

Lisätiedot

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty )

Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty ) Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2017 (päivitetty 30.11.2016) Pvm Kotijoukkue Vierasjoukkue Huom! Klo Avoin Joensuun Maila - Kouvolan Pallonlyöjät Su 23.4. Sotkamon Jymy - Imatran Pallo-Veikot Fuengirolassa

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto

Ensimmäinen tehtävä ke 12.5.1982 Alajärven Ankkurit - Kankaanpään Maila st tulos: 10-2 yleisöä: 1181 pt: Erkki Koivisto Juha Haikola kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1946 1982 Ylivieska A-tasolle valittu 15 13 1 1 Erkki Koivisto

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su

OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su OTTELUT 1991 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 5.5.1991 Jyväskylän Kiri - Vaasan Maila 2-2 1532 Pekka Salovaara Terho Valtonen su 5.5.1991 Kouvolan Pallonlyöjät - Kiteen Pallo-90 1-3 1894

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,

Lisätiedot

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä.

Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. NAISTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Arvioita naisten Ykköspesiksestä sarjana Nuorten pelaajien läpimurtoja tulee tapahtumaan paljon. Sarjan tärkein ominaisuus on kasvattaa pelaajia kohti Superpesistä. Todella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011

Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011 Pesäpalloliiton kilpailutoiminnan toimintasuunnitelman toimenpiteet 2011 Kilpailutoiminnan organisaatio Vastuussa kilpailupäällikkö Mika Helminen, kilpailusihteeri Helena Koukkari ja liittojohtokunnan

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

Mikko Hylkilä (pj) Kouvolan Pallonlyöjät Petri Tuuva (2. pj) Kiteen Pallo -90 Pasi Varonen (jj) Kitee

Mikko Hylkilä (pj) Kouvolan Pallonlyöjät Petri Tuuva (2. pj) Kiteen Pallo -90 Pasi Varonen (jj) Kitee Miehet Antti Hartikainen Sotkamon Jymy-Pesis Sotkamon Jymy-Pesis 4. - Sami Joukainen Kouvolan Pallonlyöjät Hämeenlinnan Paukku 9. - Toni Kohonen Sotkamon Jymy-Pesis Kiteen Pallo -90 15. - Pasi Kokkonen

Lisätiedot

Erkki Merinen Seura Pallo-Toverit SVUL:n pesäpallojaoston pj PPL:n puheenjohtaja 1933,

Erkki Merinen Seura Pallo-Toverit SVUL:n pesäpallojaoston pj PPL:n puheenjohtaja 1933, Ville Osola SVUL:n pesäpallojaoston pj. 1925-1930 Palloliiton pesäpallojaoston pj. 1922-1924 Erkki Merinen Seura Pallo-Toverit SVUL:n pesäpallojaoston pj. 1930-1931 PPL:n puheenjohtaja 1933, 1950-1955

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009-2010 Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003,

Lisätiedot

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat

Lisätiedot

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING

NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING NAISTEN YKKÖSPESIS 2014 PELINJOHTAJA-RANKING Jokainen pelinjohtaja arvioi sarjan joukkueet paremmuusjärjestykseen näkemyksensä mukaan. Omaa joukkuetta ei saanut äänestää. Sijasta 1 joukkueelle lasketaan

Lisätiedot

100. tehtävä ke 7.6.1989 Hyvinkään Tahko - Imatran Pallo-Veikot pt tulos: 5-6 yleisöä: 1839 st: Hannu Kallionpää

100. tehtävä ke 7.6.1989 Hyvinkään Tahko - Imatran Pallo-Veikot pt tulos: 5-6 yleisöä: 1839 st: Hannu Kallionpää Veli-Matti Kallionpää kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1951 1983 Toijala A-tasolle valittu 18 16 1 1

Lisätiedot

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo

OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo OTTELUT 1979 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1979 Alajärven Ankkurit - Kouvolan Pallonlyöjät 5-7 1502 Reijo Koskinen Raimo Teppo su 6.5.1979 Hyvinkään Tahko - Kiteen Urheilijat 9-5 2622

Lisätiedot

* Sippola KL 0-1 KL 2-3 KL 1-2. Scup KPL YHT Pörssi: 1592 pist

* Sippola KL 0-1 KL 2-3 KL 1-2. Scup KPL YHT Pörssi: 1592 pist Pertti Lonka * 14.1.1943 Sippola k 10.4.2015 Loviisa 8 ottelua 4 istö ott 5 SM-kultaa 1 SM hopea 2 SM-pronssia 2x vuoden lukkari (1968, 1976) 2 Suomen Cup voittoa KPL-legenda no 4 kasvattajaseura Saveron

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.

OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5. OTTELUT 1984 tulos yleisömäärä pelituomari syöttötuomari su 6.5.1984 Alajärven Ankkurit - Hongikko 10-2 2078 Jarmo Terho Tapani Terho su 6.5.1984 Imatran Pallo-Veikot - Vimpelin Veto 11-10 2300 Seppo Suuronen

Lisätiedot

KIRJURIOHJEET. Tässä oppaassa käymme lävitse liitonsarjan pöytäkirjan. Käymme lävitse sen täyttöohjeet ja merkinnät.

KIRJURIOHJEET. Tässä oppaassa käymme lävitse liitonsarjan pöytäkirjan. Käymme lävitse sen täyttöohjeet ja merkinnät. KIRJURIOHJEET Tässä oppaassa käymme lävitse liitonsarjan pöytäkirjan. Käymme lävitse sen täyttöohjeet ja merkinnät. Tähän pöytäkirjaan merkitään pelitapahtuma jokaiselle pesävälille erilaisin merkein ja

Lisätiedot

G-juniorit - Jalasjärven Jalas

G-juniorit - Jalasjärven Jalas Sivu 1/6 Etusivu >> Jaostot >> Pesäpallojaosto >> Joukkueet ja tuloksia >> Kausi 2008 >> G-juniorit Hiihto- ja :: ampumahiihtojaosto :: Jalkapallojaosto :: Lentopallojaosto :: Painijaosto :: Pesäpallojaosto

Lisätiedot

Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3

Leirit Suurleiri 2012 Varkaudessa. Alueleiri Ulvilassa. PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 Leirit 2012 Alueleiri Ulvilassa PRONSSIA ULVILASTA! Pronssipelissä kaatui Fera Blue lukemin 11-3 D-tytöt päätyivät alkulohkonsa toiselle sijalle voittaen kaikki muut ottelunsa, mutta häviten niukasti Fera

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019 Pelipäivät: www.superpesis.fi/ottelut Puolivälieräparit Pesäkarhut, Pori Kempeleen Kiri Lapuan Virkiä Fera, Rauma Kirittäret, Jyväskylä Hyvinkään Tahko Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri.

Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. 2009 Haasteena muuttunut taloustilanne ja henkinen ilmapiiri. Miten muuttaa haaste oikeaksi mahdollisuudeksi? - pesis on perhekeskeinen laji - pesis on aidosti suomalainen laji - vahva alueellinen ja maakunnallinen

Lisätiedot

PESÄPALLON SÄÄNTÖTESTI 2014

PESÄPALLON SÄÄNTÖTESTI 2014 1 PESÄPALLON SÄÄNTÖTESTI 2014 VASTAAJAN NIMI: SÄHKÖPOSTIOSOITE: PUHELINNUMERO: Ympyröi oikea vastaus. 1) Hutunkeittoon osallistuvat a. Pelituomari ja joukkueiden kapteenit b. Pelituomari ja kuka tahansa

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

Superpesis Oy Radiokatu 20 00240 Helsinki Puh. (09) 2294 5550 Fax (09) 2294 5551 superpesis@superpesis.fi www.superpesis.fi

Superpesis Oy Radiokatu 20 00240 Helsinki Puh. (09) 2294 5550 Fax (09) 2294 5551 superpesis@superpesis.fi www.superpesis.fi Superpesis Oy Radiokatu 20 00240 Helsinki Puh. (09) 2294 5550 Fax (09) 2294 5551 superpesis@superpesis.fi www.superpesis.fi Puheenjohtaja Jyrki Hämäläinen Puh. 040 832 9111 jyrki.hamalainen1@luukku.com

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ************************************************************************

MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ************************************************************************ MITALISARJAN JA PLAY OFF-PELIEN HISTORIA 1979-2014 ** 1979 RUNKOSARJAN JÄLKEISET JATKO-OTTELUT OHJELMAAN Miesten Superpesiksen edeltäjän, SM-sarjan, ensimmäiset jatko-ottelut pelattiin tällä kaudella.

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä voi pelata hyvin monesta kohdasta.

Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä voi pelata hyvin monesta kohdasta. MIESTEN YKKÖSPESISKAUSI 2015 Ranking 1: Oulun Lippo Pesis Kilpailullinen tavoite 2015: mestaruus Perustelu Laaja materiaali, kakkoskärkeenkin on todella kovia pelimiehiä. Pelinjohtajan unelmatilanne, peliä

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 1. Marko Einola Porin Paini-Miehet 2. Petri Isokoski Haukiputaan Heitto 3. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat

Lisätiedot

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote

Kotipesä. tammikuu 2012. - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote Kotipesä - varsinaissuomalaisen pesisväen tiedote tammikuu 2012 Kuva: T. Johansson Varsinais-Suomen Pesis ry Yliopistonkatu 31, 20100 Turku p. 040-3578 768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Strategia 2016-2020. MansePP Edustus (ry) Kasvattajaseurat. Hämeen Pesis

Strategia 2016-2020. MansePP Edustus (ry) Kasvattajaseurat. Hämeen Pesis Strategia 2011-2015 Strategia 2016-2020 MansePP Edustus (ry) Naisten edustusjoukkue Miesten Edustusjoukkue Strategian koordinointi Kasvattajaseurat Hämeenkyrön Räpsä MansePP Ruoveden Pirkat Alueen ulkopuoliset

Lisätiedot

Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16

Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16 Miesten 81. Itä-Länsi-ottelu Hyvinkäällä sunnuntaina 28.6.2015 kello 16 Miehet, Itä Kimmo Carlson Jyväskylän Kiri Jyväskylän Kiri 2. Itä-Länsi Jouni Itävalo n Maila Kankaanpään Maila 1. Itä-Länsi Tuomas

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

KPL nuorten Suomen mestari v.1933

KPL nuorten Suomen mestari v.1933 KPL nuorten Suomen mestari v.1933 Vasemmalta huoltaja O.Pätäri, Viljo Lustig (myöh Luhtama) (L), Erkki Laurila (2v), Osmo Leino (s), Yrjö Breyer (myöh. Perinne) (p), Risto Halme (2va), Erkki Kiuru (3v),

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN SUPERPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Lapuan Virkiä 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 14 2. Kirittäret, Jyväskylä 1 1 1 1 1 2 2 2 2 3 16 3. Rauman Lukko 2 2 3 3 3 3 4 4 4 6 34 4. Pesäkarhut, Pori 2

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

Kirjuriohjeet, Pieni ottelupöytäkirja

Kirjuriohjeet, Pieni ottelupöytäkirja Kirjuriohjeet, 2007 Kirjuriohjeet, pieni ottelupöytäkirja Tässä kirjuriohjeessa selostetaan miten Pohjois-Suomen Pesis ry:n aluesarjan pesäpallon pientä ottelupöytäkirjaa täytetään ja merkinnät siihen

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009. Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003, 2009

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot