Täyttä elämää yhdistyksessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Täyttä elämää yhdistyksessä 2014-2017"

Transkriptio

1 1 Täyttä elämää yhdistyksessä Vuonna 2015 eläkeikäisiä on enemmistö äänioikeutetuista, mieti sitä! /ep

2 2 Täyttä elämää yhdistyksessä Osa I Osa II Tämä on minun yhdistykseni tarkoitettu jaettavaksi kaikille hallituksen jäsenille/varajäsenille sekä kerhojen vetäjille ja muille aktiivitoimijoille sisältää tietoja yhdistyksestä, yhdistyksen verkostoista ja muusta ajankohtaisesta jokainen yhdistys voi muokata tämän osan tietoja tai lisätä tähän osaan haluamiaan tietoja Varsinainen sisältöosa yhdistyksen yhdistyksen toiminnan suunnittelun tai arvioinnin apuvälineeksi, arkipäivän tekemisen ja toiminnan helpottamiseksi tai yhdistyksen jäsenistön aktivoimiseksi tarkoitettuyhdistyksen hallituksen tai hallituksen nimeämän työryhmän, opintokerhon, yhdistyksen harrastekerhojen tai muiden aktiivitoimijoiden käyttöön ohjelma sisältää toimijoiden arkipäivässä eteen tulevia käytännön asioita ohjelma sisältää myös käytännön esimerkkejä hyvistä ja onnistuneista toimintatavoista, joita yhdistykset ovat käyttäneet vuosina Tiedot perustuvat kyselyyn vastanneiden yhdistysten antamiin tietoihin. lomakkeistoa ei tarvitse palauttaa liiton toimistolle eikä minnekään muuallle, vaan se on tarkoitettu yhdistyksen toiminnan apuvälineeksi. jos poimitte ohjelmasta vaikka vain yhden uuden asian ja otatte sen käyttöön yhdistyksen toiminnassa, olette toteuttaneet liittokokouksen päästöstä Lomakkeiston käyttöohjeet Valitkaa lomakkeistosta 1-5 sellaista asiaa, joihin haluaisitte muutosta yhdistyksenne toimintatavoissa. - kysykää asioista yhdistyksenne jäsenten mielipidettä, - laittakaa asiat toteuttamis-/tärkeysjärjestykseen, - keskustelkaa ja arvioikaa olkaa myös kriittisiä ja - ennenkaikkea tehkää päätöksiä, aikatauluttakaa ja sopikaa kuka tekee mitäkin. Vapaaehtoistoiminnan tuntien kirjaus Tuntimäärien keräämisellä poistetaan epäselvyys EKL:n yhdistyksissä tehtävästä arvokkaasta vapaaehtoistyöstä ja sen määrästä. Jatkossa voidaan antaa tarkat tiedot mm. kunnallisille ja muille päätöksentekijöille yhdistyksen vapaaehtoistoiminnasta. Jotkut kunnat (mm. Oulun kaupunki) edellyttävät mm. eläkeläisjärjestöiltä vapaaehtoituntien kirjausta avustuen ja toimistilojen saamiseksi. Vapaaehtoistoiminnan määrä kuvaa myös toimintamme ennaltaehkäisevää ja hyvinvointia ylläpitävää merkitystä. Vapaaehtoistoiminnan tunnit kerätään erilliselle lomakkeelle kuukausittain. Lomake on tämän ohjelman liitteenä. Tunteja kirjaavat kaikki yhdistyksen toimintaa pyörittävät henkilöt kuten puheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja, hallituksen varsinaiset ja varajäsenet sekä tietysti kerho-ohjaajat. Lomakkeet palautetaan yhdistyksen tuntikirjanpitoa pitävälle henkilölle kuukausittain. Eläkkeensaajien Keskusliittoon tiedot ilmoitetaan puolivuosittain.

3 3 Osa 1 Tämä on minun yhdistykseni Eläkkeensaajat ry

4 4 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ YHDISTYKSESSÄ Eläkkeensaajayhdistysten toiminta omilla paikkakunnillaan on ikäpolitiikkaa. Eläkkeensaajayhdistykset tarjoavat hyvän ja turvallisen sosiaalisen kohtaamispaikan ikäihmisille. Niiden toiminta on mitä suurimmassa määrin täsmälääkettä yksinäisyyteen. Toiminta on myös ennaltaehkäisevää toimintaa. Jäsenistön korkea ikä vaikuttaa jo nyt ja tulevaisuudessa entistä enemmän yhdistysten toiminnan sisältöön. Meidän yhdistyksemme Yhdistyksen jäsenmäärä henkilöä Jäsenmäärästä miehiä/naisia naisia miehiä Jäsenistöstä yli 75-vuotiaita naisia miehiä Hallituksen jäsenet: vars. jäsenet henkilöä varajäsenet henkilöä Yhdistyksen jäsenmaksu euroa/vuosi Periikö yhdistys jäsentapaamisissa kahvirahaa? kyllä ei Perivätkö harrastekerhot omissa kokoontumisissaan kahvirahaa kyllä ei Yhdistyksessä harrastekerhoja (jäsentapaamisia ei lasketa) kpl Yhdistyksessä vertaisohjaajia (=harrastekerhojen vetäjiä) henkilöä Yhdistyksessä liikuntakerhojen vetäjiä henkilöä Yhdistyksellä opintokerhoja (=TSL:n opintokerhotukea saavat) kpl Vapaaehtoistyötunnit - toimihenkilöt (pj, siht, tal.hoitaja, jäsenasiainhoitaja jne) henkilöä tuntia - kerhojen vetäjät henkilöä tuntia Yhdistys teki edellisenä vuonna matkoja kpl Osallistujia matkoille ja retkille oli henkilöä Yhdistyksellämme on kotisivut, joita päivitetään säännöllisesti kyllä ei kotisivun osoite Yhdistys julkaisee verkkolehteä tai verkkouutisia kyllä ei Yhdistyksemme edustajat ovat seuraavissa luottamustehtävissä kunnan/kaupungin lautakunnissa valtuusto nimi ja yhteystieto hallitus nimi ja yhteystieto perusturva/sosiaali- ja terveys nimi ja yhteystieto kulttuuri nimi ja yhteystieto tekninen nimi ja yhteystieto asemakaava nimi ja yhteystieto vanhusneuvosto tai vastaava nimi ja yhteystieto nimi ja yhteystieto Eläkeläisjärjestöjen asiaa käsitellään lautakunnassa Jos sinulla on epäselvyyksiä tai et tiedä mihin/keneen sinun pitäisi olla yhteydessä, ota yhteyttä puheenjohtajaan tai johonkin nimettyyn henkillön.

5 5 Paikallisella tasolla yhdistysten on vaikutettava ja otettava kantaa erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseen. Yhdistysten on oltava aktiivisia myös muissa ikäihmisiä koskevissa asioissa, olipa sitten kysymys palveluista, palvelumaksuista, asumisesta tai liikenteeseen ja liikkumiseen koskevista kysymyksistä. Ei riitä, että yhdistyksen edustaja on valtuustossa, hallituksessa, lautakunnassa tai vanhusneuvostossa. Sosiaalinen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus turvattava Jokaisella eläkkeensaajalla on oltava oikeus saada hänelle kuuluvat etuudet ja oikeudet riippumatta sukupuolesta, iästä, äidinkielestä, fyysisestä toimintakyvystä tai taloudellisesta asemasta. Ikäihmisellä on oltava oikeus arvokkaaseen vanhenemiseen ja häntä tulee kohdella tasapuolisesti. Kunnassamme on lisäksi tarjolla eläkkeensaajille seuraavia palveluja: Seniorikortti, jonka hinta on, jonka voi saada vuotta täyttänyt ja sillä saa Seniorikortin saa lunastaa/voi ostaa. Liikenteessä on käytössä - kortti, joka oikeuttaa Muut palvelut: Osallisuus ja kuulluksi tuleminen on perusoikeus Ikääntyvällä on oltava mahdollisuus siihen, että häntä kuullaan asukkaana ja asiakkaana häntä koskevissa vanhustenhoidon ja -hoivan suunnittelussa ja toteutuksessa. Eläkeläisjärjestöjen toiminta on ennaltaehkäisevää toimintaa, jonka tukeminen on nähtävä pitkällä aikavälillä kustannustehokkuutta parempana vaihtoehtona. Erityisesti kuntien ja seurakuntien velvollisuus on turvata eläkeläisjärjestöille tarvittavat kokous- ja toimintatilat mahdollisimman joustavasti, pääsääntöisesti maksutta. Eläkkeensaajien Keskusliitto edistää yksin ja yhdessä sidosryhmiensä kanssa eläkkeensaajien etuuksia ja asemaa valtakunnan tasolla, EKL:n piirijärjestöt aluetasolla ja EKL:n yhdistykset kuntatasolla.

6 6 Osa 2 Varsinainen sisältöosa

7 7 Suuntaviivoja yhdistyksille vuosille on nimeltään Täyttä elämää yhdistyksissä. Sen sisältö koostuu neljästä asiakokonaisuudesta sekä niihin liittyvistä konkreettisista toimenpide-ehdotuksista. Yhdistykset voivat valita ehdotuksista itselleen tarpeelliset toimenpiteet ja lähteä vaikuttamaan niiden toteutumiseksi omassa yhdistyksessä ja omilla paikkakunnilla. Täyttä elämää yhdistyksissä Jäsen on ykkönen mieluummin yhdessä kuin yksin 2. Arkipäivä paremmaksi valvotaan etuja 3. Yhteisvoimin vaikutetaan muiden kanssa 4. Yhdistys näkyväksi tiedotetaan 5. Asiat, jotka ovat tärkeitä ja joille pitää tehdä jotakin 6. Mikä on ollut parasta vuonna 2013? 1. Jäsen on ykkönen mieluummin yhdessä kuin yksin Paikallinen toiminta on pääosin yhdistysten vastuulla. Se on keskeinen ja näkyvin osa EKL-yhteisön toimintaa. Monipuolinen, kiinnostava ja ulospäin suuntautunut toiminta luo vetovoimaa ja tuo sitä kautta uusia jäseniä ja uutta sisältöä toimintaan. Jäsenistöstä löytyvää asiantuntemusta tulee ja pitää käyttää toiminnassa hyväksi. Toiminnan tulee olla sellaista, että se huomioi mahdollisuuksien mukaan kaikki jäsenet. Se antaa mahdollisuuden jokaiselle jäsenelle osallistumiseen, mutta toisaalta se ei kuormita kohtuuttomasti ketään mukana olevaa. Toiminnan tavoitteena on jäsenen arkipäivän parantaminen ja samalla yhdistyksen jäsenmäärän ja sitä kautta vaikutusmahdollisuuksien kasvattaminen. Näihin tavoitteisiin pyrimme mm. seuraavilla keinoilla: Asia 1. kehitetään ja uudistetaan toimintaa jäsenkunnan ja jäsenistön ikärakenteen muutosten mukana, otettu käyttöön uutta toimintaa, jotta saadaan uusia jäseniä vanhemmalle jäsenistölle järjestetään mahdollisuus kahvitteluun ja muuhun sosiaaliseen kanssakäymiseen liikuntarajoitteiset huomioitu (esim. kuljetukset) 2. kartoitetaan jäsenten tarpeet (jäsenkyselyt) ja otetaan toiveet huomioon kysytty kirjallisesti vuonna kysytty suullisesti (=johtokunnan jäsenet) 3. aktivoidaan jäsenistö mukaan toimintaan ottamalla kantaa esim. kunnassa päätettävinä oleviin ikäihmisiä koskeviin ajankohtaisiin asioihin tehty tutustumiskäyntejä kysytty jäsenistön mielipiteitä ja annettu lausuntoja kirjoitettu mielipidekirjoituksia yhdistyksen nimissä 4. etsitään ja otetaan käyttöön uusia toimintamuotoja ja tapoja uusia kerhoja on perustettu uusia kerhoja on suunnitteilla kännykkää käytetään yhdistyksen tilaisuuksien tiedottamisessa ja koollekutsumisessa

8 8 ohjataan aktiivisia toimijoita uusien toimintamuotojen koulutuksiin osallistutaan kunnan ja muiden toimijoiden järjestämään toimintaan 5. kehitetään vertaistuki osaksi normaalia toimintaa liikuntarajoitteisten hakemista yhteisiin tilaisuuksiin atk-tukipalvelua opastus- ja neuvontatyötä 6. jaetaan tehtävät ja vastuut niin, että kukaan ei kuormitu kohtuuttomasti kirjallinen perehdyttämisaineisto (=näkyy aikajärjestyksessä koko vuoden toiminta) jokaisella hallituksen/johtokunnan jäsenellä on jokin tehtävä tai vastuualue hallituksen/johtokunnan varajäsenet osallistuvat kokoukseen työskentelyn pelisäännöistä sovitaan vuosittain järjestäytymiskokouksessa (koollekutsuminen, laskujen hyväksyminen, jne) 7. koulutetaan hallitus/johtokunta ja muut toimijat tehtäviinsä jaetaan vuosikello hallituksen/johtokunnan järjestäytymiskokouksessa järjestetään erillinen suunnittelupäivä tai päivät tiedetään, missä yhdistyksen arkistoitava aineisto on tiedetään, mitä yhdistyksen asiakirjoista arkistoidaan on käytössä erillinen jäsenrekisteriohjelma on käytössä erillinen kirjanpito-ohjelma 8. otetaan uudet jäsenet vastaan hyvin on nimetty henkilöt, jotka ottavat ovella vastaan jaetaan materiaalia ja tietoa yhdistyksen toiminnasta esitellään kerhotapaamisessa uudet jäsenet järjestetään uusille jäsenille oma kahvi- ja infotilaisuus lähetetään kiitoskirje tai -kortti uusille jäsenille on nimetty tukihenkilöt, joiden puoleen kääntyä annetaan liittymislahja muu, mitä 9. perehdytetään uudet jäsenet yhdistyksen toimintaan jaetaan info-/tietopaketti yhdistyksen toiminnasta tukihenkilö selvittää käytännön asiat uudelle jäsenelle muuta, mitä 10. huomioidaan vetäjiä ja muita aktiiveja toimijoita järjestetään toimijoille vuosittain toimintapäivä jossakin kylpylässä tai vastaavassa viedään keskeiset toimijat risteilylle lähetetään joulukortti, syntymäpäiväonnittelu, ostetaan keväällä toimintakauden päätteeksi kukka tms, annetaan joku toimintaan liittyvä esine 11. huomioidaan jäsenten merkkipäivät hallitus/johtokunta on päättänyt muistamisen perusteista lähetetään kortti tai adressi kaikille tasavuosikymmeniä ja 5-vuotispäiviä juhliville yli 70 -vuotiaille käydään onnittelemassa ja viedään kukat muu tapa. mikä? 12. muistetaan toiminnasta pois jääviä (esim. ikääntyminen) yli 85- /90-vuotiaat vapautettu jäsenmaksusta, yhdistys maksaa liiton jäsenmaksuosuuden haetaan kerhotapaamisiin käydään kotikäynneillä

9 9 13. annetaan apua ja neuvontaa sitä tarvitsevalle, ketään ei jätetä yksin on esitelty henkilöt, jotka tietävät ikäihmisille tarjottavista palveluista ja muista keskeisistä asioista on nimetty henkilöt, joiden puoleen kääntyä on jaettu tiedot kunnan ja valtion viranomaisista, joiden apua yleisimmin tarvitaan 14. otetaan yhteyttä jäsenmaksunsa laiminlyöneisiin henkilökohtaisesti lähetetään karhukirje on sovittu, kuka ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä soitetaan tai käydään kysymässä 2. Arkipäivä paremmaksi valvotaan etuja Asia 15. pidetään aktiivisesti esillä ihmisten arkeen liittyviä asioita kerrotaan kerhotapaamisissa kulloinkin ajankohtaista asioista kirjoitetaan lehtiin kuullaan jäseniä ja otetaan koppeja heidän esittämistään asioista 16. tehdään aktiivisesti aloitteita ja esityksiä kuntapäättäjille tehdään yhdistyksen nimissä kirjallisia aloitteita otetaan yhteyttä virkamiehiin ja päättäjiin 17. kehitetään paikallisen kuntavaikuttamisen malleja tehdään yhteistyötä muiden eläkeläisyhdistysten ja toimijoiden kanssa järjestetään avoimia kuulemistilaisuuksia eläkkeensaajia koskettavissa kunnallisissa asioissa tehdään kuntalaisaloitteita järjestetään mielenilmaisuja ikäihmisiä koskettavista asioista 18. pidetään yhteyttä ja luodaan painetta valtuutettuihin ja asioita valmisteleviin virkamiehiin osallistutaan kokouksiin, joissa käsitellään ikäihmisiä/eläkkeensaajia koskevia asioita otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti, sähköpostilla, puhelimitse 19. korostetaan ennaltaehkäisevän toiminnan merkitystä ja tärkeyttä lasketaan vapaaehtoistyön tunnit (= lasketaan tunnit, joita käytetään toiminnan pyörittämiseen) kaikissa puheissa ja esiintymisissä esillä seurataan/testataan jäsenistön toimintakyvyn muutosta 20. pidetään palvelujen hintakysymystä esillä - asiakkaan maksukyky on aina otettava huomioon yhteydet päättäjiin kirjoittelu ja kannanotot yleisönosastopalstoilla yhdistyksen nimissä mielenilmaisut 21. vaikutetaan palvelujen säilymiseen lähipalveluina yhteydet päättäjiin kirjoittelu ja kannanotot yleisönosastopalstoilla yhdistyksen nimissä mielenilmaisut 22. pidetään esteettömän liikkumisen vaatimusta esillä yhteydet päättäjiin konkreettiset tutumiskäynnit liikkumisrajoitteisten kanssa mielenilmaisut

10 seurataan ja tarvittaessa puututaan palvelujen saatavuuteen seurataan lautakuntien esityslistoja seurataan paikallislehden yleisönosastokirjoituksia kirjoitetaan itse 24. ikäihmisille oikeus myös kulttuuripalveluihin esitykset arkena ja päivällä tarjottavista edullisista kulttuuripalveluista kyselykartoitus tarpeista 25. tuetaan vanhusneuvoston toimintaa toteutetaan aktiivisesti vanhusneuvoston päätöksiä ollaan itse mukana ja osallistutaan tiedotetaan toiminnasta 26. pidetään tarpeen mukaan toimitilakysymystä esillä yleisönosastokirjoitukset yhdistyksen kotisivuilla kannanotot pidetään yhteyttä päättäjiin tehdään esityksiä ja aloitteita 27. järjestetään avoimia yleisötilaisuuksia ajankohtaisista aiheista yksin tai yhdessä sidosryhmien kanssa pyydetään asiantuntijoita alustamaan asioita kysytään jäsenistön mielipiteet ennen tilaisuutta 3. Yhteisvoimin vaikutetaan muiden kanssa Asia 28. luodaan toimivat suhteet ay-liikkeeseen paikallisella tasolla valittu yhteyshenkilö käyty yhteistyökeskustelut on käytännön yhteistoimintaa (matkat, retket, kilpailut, tilojen käyttö, esiintyjäryhmät, juhlat) 29. tiivistetään yhteistyötä lähialueilla toimivien EKL:n yhdistysten kanssa etsitään luontevat suunnat ja yhdistykset mietitään vastuuhenkilöt sovitaan konkreettisista yhteistyömuodoista tehdään konkreettista toimintaa 30. kehitetään yhteistyötä yritysten omien ja muiden eläkeläiskerhojen kanssa etsitään luontevat suunnat ja yhdistykset mietitään vastuuhenkilöt sovitaan konkreettisista yhteistyömuodoista tehdään konkreettista toimintaa 31. tiivistetään yhteistyötä valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen paikallisten yhdistysten kanssa käynnistetään, jos ei ole vielä tehdään yhteisiä esityksiä ja aloitteita seurataan, mitä EETU ry tekee ja välitetään tietoa järjestetään yhteistä toimintaa (matkat, retket, juhlat, tanssit yms) 32. kiinnitetään erityistä huomiota työelämästä eläkkeelle jääviin pidetään yhteyksiä pääluottamusmiehiin pidetään yhteyksiä ammatillisiin paikallisjärjestöihin ja ammattiosastoihin esitellään yhdistyksen toimintaa em. tahojen kautta toimitetaan esitteitä ja muuta tietoa omasta toiminnasta

11 11 ollaan aktiivisesti yhteydessä vastikään eläkkeelle jääneisiin 33. hyödynnetään toiminta-alueella asuvien eläkkeellä olevien eri alojen ammattilaisten asiantuntija-apua kartoitetaan asiantuntijat lähestytään henkilökohtaisella yhteydenotolla pidetään yhteyksiä yllä (sähköposti, tekstiviestit, henkilökohtaiset kontaktit 34. tehdään tiivistä yhteistyötä sosiaalialan järjestöjen kanssa kartoitetaan järjestöt ja toiminnan sisältö sovitaan yhteistoiminnan muodoista järjestetään konkreettisesti yhteistä toimintaa 4. Yhdistys näkyväksi tiedotetaan Asia 35. yhdistys tekee tiedotussuunnitelman vuodeksi kerrallaan on nimetty tiedotuksesta vastaava/tiedottaja toimintasuunnitelma on avattu kuukausittaiseksi toimintakalenteriksi 36. yhdistys pyrkii olemaan esillä eri välineissä ja välineillä: lehdet, radio, tv, kotisivut, facebook, youtube, lehtien yhdistyspalstat nimetään vastuuhenkilö tiedetään kunkin tiedotusvälineen ilmestymisajankohdat ja aineiston jättöajat annetaan aktiivisesti juttuaiheita yhdistyksen kotisivuja päivitetään säännöllisesti ja toimintaa esitellään 37. kirjoitetaan paikallislehtien yleisönosastoihin säännöllisesti kuinka monta kertaa/kuukausi/vuosi seurataan paikallislehtien kirjoittelua ja otetaan kantaa 38. hyödynnetään liitosta saatavia kannanottoja, valmiit tiedotteet muokataan esim. yhdistyksen puheenjohtajan mielipiteiksi tiedetään, kuinka monta tullut välitetty säännöllisesti omalle jäsenistölle sähköpostitse muokattu omaan käyttöön ja toimitettu tiedotusvälineille 39. luodaan toimivat suhteet paikallisiin tiedotusvälineisiin selvitetään, onko jollakin jäsenellä jo yhteyksiä käydään esittäytymässä pyydetään kerhotapaamiseen kertomaan toiminta- ja julkaisupolitiikasta lähetetään kuvia ja aineistoja 40. jäsenille tiedotetaan jäsenkirjeillä, sähköpostilla ja tekstiviesteillä tapahtumista ja yhdistyksen kannanotoista käytetään jäsenkirjettä (kpl/vuosi) toimitetaan oma jäsenlehti tai -tiedote (kpl/vuosi) kerätty jäsenistön sähköpostiosoitteet kerätty jäsenistön kännykkänumerot 41. ollaan esillä erilaisissa yleisötapahtumissa (toripäivät, markkinat, messut, ulkoilutapahtumat ym.) oltu markkinoilla oltu messuilla oltu toritapahtumissa oltu muissa yleisissä paikallisissa tapahtumissa oltu mukana vanhusten viikon tapahtumissa yhdistyksellä omat turvaliivit tai muu vaatetus, jolla erotutaan

12 12 yhdistyksellä oma nimellä varustettu teltta 5. Asiat, jotka ovat tärkeitä ja joille pitää tehdä jotakin? Asia, jolle pitää tehdä jotakin 1. Mitä asialle pitää tehdä? Milloin asian pitää olla valmis Kuka asian valmistelusta vastaa Valitkaa lomakkeiston kohdista sellaista asiaa, joihin haluaisitte muutosta yhdistyksenne toimintatavoissa kysykää asioista yhdistyksenne jäsenten mielipidettä, laittakaa asiat toteuttamis-/tärkeysjärjestykseen, keskustelkaa ja arvioikaa olkaa myös kriittisiä ja ennenkaikkea tehkää päätöksiä hallituksessa, aikatauluttakaa ja sopikaa kuka tekee mitäkin ja mihin mennessä asian pitää olla kunnossa, Ja kun olette saaneet nämä asiat kuntoon, valitkaa uudet asiat, joille pitää tehdä jotakin. Mutta ennen kaikkea, kuunnelkaa herkällä korvalla jäsenistön viestejä. 6. Mikä on ollut parasta vuonna 2013 Tiedot perustuvat yhdistysten vastauksiin toimintakyselyssä vuoden 2013 toiminnasta. Vastauksissa saattaa olla samoja asioita, koska tähän yhteenvetoon on kerätty kaikki yhdistysten ilmoittamat asiat mitään niistä poistamatta. 1. Tuolijumpan vetäjät omasta yhdistyksestä - Ulkobocciapelit - Emäntävuorolista koskien kaikkia toiminnassa mukana olevia jäseniä 2. Enemmän pienryhmien omatoimista ohjelmaa yhteiskokouksissa 3. Puheenjohtajan vaihdos! 4. Yhdessä toisen el-järjestön kanssa toteutetut uimahalli käynnit, kesätanssit ja onkikilpailujen lisääminen 5. Sähköinen tiedonkulku Koulutuspaikan vähäisyys (Huhmari) 6. Jäsenet saatu aktiivisesti osallistumaan toimintaan. Yhteys kuntapäättäjiin. Uusia jäseniä saatu lähes 40 lisää tiedottamalla 7. Uudistettu kotisivut Jäsentiedote 8. Aloitettu säännöllinen kerhotoiminta kunnan eteläisessä keskuksessa, saatu uusia jäseniä. Muutoinkin jäsenhankintaa tehostettu. 40-vuoden toiminnan jälkeen toimintamme on edelleen hyvin aktiivista, toimijajoukko suhteellisen suuri. 9. -saatu lisää jäseniä kerhotoimintaan -saatu lisättyä jäseniä -järjestetty kesän virkistyspäivä 10. liikunta tapahtuman järjestäminen

13 Olemme valinneet yhdistykselle tiedottajan Järjestetty tiedotusta yhteisissä tilaisuuksissa. Tehty yhteistyötä eläkejärjestöjen kanssa. a. Vapaajäsenyyden täysi poist (yli 80 v maksaa vain lehden) + piirin/liiton osuudet - Uudet nettisivut, niiden aktiivinen käyttö 12. Saatu yhdistyksen jäsenten yhteistyö toimimaan, vastuualueet jaettu ja niitä kunnioitettu parhaan mukaan, myös tietysti toinen toistamme tukien tarvittaessa. 13. Ennen päätösten tekemistä on kysytty enemmän jäsenten mielipiteitä. Osallistuttu piirin järjestämiin matkoihin useammin kuin ennen. 14. Uusien jäsenien tapaaminen erillisessä kutsutilaisuudessa, omassa kesäpaikassamme Lehtolassa. Kutsua noudatti yli puolet kutsutuista vaikka sattui olemaan sateinen päivä. 15. asioiden hoitaminen sähköisen viestinnän välityksellä, kerhotoimintaa on kehitetty, kotisivujen käyttöönotto 16. Uudelle jäsenelle tarjoamme pullakahvit, kun tulevat kerhoihin tai tilaisuuksiin. Uusi jäsen esitellään henkilökohtaisesti muille. Muistamme merkkipäivät ja olemme mukana, kun suru on kohdannut jäsenemme omaisia (näin olemme tehteet aina). 17. Ikäihmisten kerho; Ikinuoret. Kerho toteutetaan yhdessä kaupungin vanhustyön, seurakunnan ja Reijolan Eläkkeensaajat ry; n toimesta. Saimme kerhon toiminnan suunnitteluun, aloittamiseen ja pitämiseen avustusta Joensuun kaupungilta. Näin saatiin ne iäkkäät jäsenemme ja muutkin ikäihmiset jotka oli syrjäytymässä ja jäämässä koteihinsa, säännöllisen oiminnan pariin. Autamme kuljetusten järjestelyissä ja olemme huonompi kuntoisten tukena. 18. en osaa sanoa 19. Avoimien ovien järjestäminen vuosittain Aloitettu kunnan päätöksenten seuranta pöytäkirjoista Tästä lomakkeesta: Vanhusneuvoston edustajan puhelinnumero ei tallentunut missään muodossaan omaan kohtaansa. Se olisi tässä: Kohdassa 9 kysymyksessä 3 ei ollut vastauspalkkia. 20. Olemme saaneet yhdistyksemme hallituksen käyttämään sähköistä viestintää. Yhdistyksemme jäsenasiainhoitaja on siirtynyt käyttämään sähköistä kortistoa. Käytössämme on Klaani ohjelma. 21. Kuukausitapaamisen yhteydessä arvonta, joka tuotti n. 350,- viime vuonna 22. Uusien jäsenten "kosinta"! 23. Vanhusten ulkoiluttaminen. Haetaan kerhoihin autolla jos ei pääse liikkumaan tai on pitkä matka, soitto puheenjohtajalle niin kyyti järjestyy 24. Jäsenrekisterin uudistus Toimintatapoja selkeytetty 25. Sopimus kaupungin kanssa keskiviikkokerhon tilan kustannusten hoitamisesta kaupungin toimesta. Karatalon asukasolohuoneen avaaminen kaupungin toimesta ja oleskelumahdollisuus ma ja ti klo 9-17 ja joka toinen sunnuntai. Karatalon käyttömahdollisuus Lausunta ja näytelmäkerhon harjoitustilana. Toiminnan aktiivisuuden nousu aivan uudelle aktiivitasolle. Yhdistyksen puheenjohtajan valinta kaupunginvaltuustoon ja Espoon " Elinvoimaa ikääntyville" poikkihallinnollisen kehittämisohjelman ohjausryhmän varapuheenjohtajaksi. 26. Hyväksi koettujen käytäntöjen ylläpitäminen 27. Kotisivut. Erittäin hyvät, Kiitos Matille. 28. Saatu uusia ohjaaja. a. Läppärin hankinta - Ideariihi (hallitus + jäsenistöä) - Vaihtuvuus hallituksessa 29. Esimerkiksi yhteistyö Lammin Seurakunnan ja Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n kanssa (vm. pitää muistikahvilaa Lammin kirkonkylässä seurakunnan kerhotilassa ja toimii yhteistyössä muistikerhomme kanssa, ja Lammin Eläkkeensaajat hoitavat kummassakin kahvijärjestelyn) 30. Toiminta oli katkolla viime vuonna joten vuosi oli selviytymiskamppailua

14 toimipaikkaa muutettu 2kertaa 32. Sähköinen viestintä/ kotisivut, Videotykin hankinta, Mikkien hankinta, Koulutus 33. Vuosittainen Vanhusten viikon musiikkitilaisuus 34. Yhdistykseen on liittynynyt, osallistuvia ja yhdistysmielisiä jäseniä, joille on jaettu "vastuullisia " tehtäviä 35. Toritapahtumat, kurssien pitämiset, hyvät luennoitsijat. 36. Kulttuurikerhotoiminta 37. Julkisuus toritapahtumassa ja messuilla, uudet kerhot, vuosiesite. a. Jäsenhankinta on onnistunut järjestetyillä matkoilla - Omat hyvät ajantasaisesti päivitetyt kotisivut (nuoret uudet eläkkeensaajat) - Vertaisohjaajien atk-kurssit (ilmaiset) ovat lisänneet aktiivisuutta tietokoneiden hankintaan ja käyttöön (ikääntyneemmät) - Kerhoissa vierailevat "asiantuntijat" (valt, srk, kunnan eri toiminnat kuten ymp.siht., liikuntasiht., sote-pääll.) 38. Uuden kerhohuoneen saneeraus 39. Tiedottamisen lisääminen. 40. Data Projektorin ja uuden läppärin hankinta, laitettu jäsenkirje kaikille jäsenille, matkojen monipuolistaminen 41. Stavgång, sånggrupp 42. Puheenjohtajan vaihdos. 43. Toimitilojen muutto (helpompi kulku liikuntaesteisille) 44. Kotisivut, Liikunta. a. Luennot eri aloilta (apteekkari, palomestari, vanhustyönjohtaja, edunvalvonta- ja testamentti, vanhusneuvoston pj jne.) - Yhteistyö Eläkeliiton Kurun osaston kanssa matkoissa - Kaikille sopivat vappu- ja joulupuurokerhot 45. Jäsenmaksun voi maksaa pankin kautta. Noin 2/3 käyttää pankin kautta tapahtuvaa maksun mahdollisuutta. Käsikantona kerätään 1/3. Kaikkiin jäsenperheisiin postitetaan jäsentiedote. Jäsentiedotteessa on tiedot: kerhoista ja niiden vetäjistä, yhhdisttyksen toimihenkilöt ja heidän yhteystietonsa sekä retket ja matkat sekä juhlat ja kokoukset koko vuodelta. 46. Yhteistyö paikkakunnan toisten eläkeläisjärjestöjen kanssa 47. Kotisivuja on parannettu mm.valokuvin, tiedotus on aina ajantasalla. Kymenpiirin tapahtumat omana sarakkeena sivuillamme. Yhdistyksen kevät ja syyskokouksen asialistat heijastetaan kankaalle, samoin tilit ja tase. Paperia ei jaeta kaikille 48. Jäsenemme ovat kokeneet kerhomme viikon kohokohdaksi muuten niin sulkeutuneeseen ympyrään 49. Kerhoja on uudistettu, yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa 50. Yhdistysten välinen yhteistyö saatu oraalle. 51. Täsmä luennot terveydestä ja henkisestä hyvinvoinnista seurakunnan puolesta sekä yhteiset lauluhetket karaoken merkeissä. 52. Eläkkeensaajat vieraaksi Otanmäkeen. Menestyksen innoittamina jatkamme samaan tyyliin myös tänäkin vuonna. 53. Kokoontumisissa väki lisääntynyt, matka + retkitoiminta lisääntynyt selvästi, uusia jäseniä tullut toimintaan mukaan 54. Lisätty toimintoja toisten yhdistysten kanssa Lisätty huomattavasti kunnonkohennusohjelmia 55. Huomioitu uudet jäsenet uudella tavalla. Kysytty jäsenten mielipiteitä 56. Paras toimintatapa ainakin oman yhdistyksen osalta on pitää kotisivut ajankohtaisina sillä yhä useampi uusi jäsen tulee mukaan toimintaan tutustumalla kotisivuihin.samain säännöllinen tiedottaminen paikallislehdessä. 57. Aktiivitoimijat kutsuttu yhdistyksen tarjoamalle lounaalle.

15 Jäsenmäärän lisäys. Järjestön näkyvyyden lisäys. Keilakerhon perustaminen. 59. Olemme tehneet sääntömuutosesityksen liittokokoukselle, että EKL:ssä voisi olla myös kerhojäseniä, ei tarvitsisi olla yhdistysbyrokratiaa 60. Sähköpostiosoitteiden kerääminen ja tiedottaminen sähköpostilla. Itsevalmistetut onnittelukortit. 61. Kotisivut ja innostunut vastaanotto. 62. Jäsenkysely (ohjaamaan toimintaa jatkossa), kyselyssä kuitenkin varsin huono vastaus-% 63. Jäsenhankinnan tehostaminen 64. Jumppakerho 65. Johtokunnan jäsenten selkeä työnjako 66. Näkyvyyttä parannettu Otettu iäkkäät jäsenet huomioon(kerhokyydit ym 67. Tiedottamisen laajeneminen, vaikuttamistoiminta eri suuntiin, verkottuminen eri järjestöjen kanssa. 68. Kotisivut 69. sähköinen viestintä, 2)retkiä,patikointia/ulkoilu ja teatteria lisätty, 3) Yhdistysavaimen toimintoja hyödynnetty Toimintaa kehitetään kun saamme uudet toimitilat. Nyt tila niin pieni, ettei jäsenkerhoon mahdu kuin 35% jäsenistä jolloin tila on aivan täysi. 70. Huomioitu uudet jäsenet uudella tavalla, lisätty jäsenistön neuvontaa. 71. Toimintaan osallistuvien sitouttaminen 72. Tiedottamista jäsenille tehostettu; jokaisen kerhopäivän alussa noin min. tietoiskut Pyritty ehkäisemään passiiviosallistumista. Tarjottu kuljetusapua kerhoon ja eri tilaisuuksiin. 73. Yritetty huomioida kaikkien jäsenten mahdollisuus osallistua eri tapahtumiin. 74. Kotisivut sähköpostit 75. Boccia, Vesijumppa, Viihdelaulajat 76. kaksi uutta piiriä (kerhoa): muistipiiri ja käskynkkä-piiri 77. -uusien jäsenten tapaamiset -hallituksen+kerhojen ohjaajien yhteistyötä on kehitetty - kaksi uutta kerhoa on aloittanut 78. Ei ole uudistuksia. 79. Suurempi näkyvyys kotisivujen kautta. Toimintojen taltiointi melko laajasti. 80. lisätty kerhoja, menty lähemmäksi jäsenten arkea,esim.saatu enempi apua kaupungilta huonokuntoisille kotiin ja muutenkin keskustelu kotikäyntejä on lisätty. mielipiteitä on otettu huomioon matkojen ja kerhojen suhteen, tulee aika monesti päällekäisyyksiä koska teemme puolivuotta aijemmin toimintasuunnitelmaa palvelutalo vaatii niin käytön suhteen, 81. Senioritanssijat esiintyivät EKL:n 50-v juhlissa Tampereella, Istumatanssin vetäjä kurssitettu ja hän vetää aina toimintakerhossa pari istumatanssia, Skip-Bo-peli on tullut suosituksi 82. Kotisivu, sähköposti tiedottaminen ja uudet kerhot a. Kotisivut - Jalkauduttu toreille ja turuille 83. Elinvoimaa juttutupa ja vapaaehtoistoiminta 84. Woimaa wanhuuteen jumppa Arpajaiset kokouksissa ja matkoilla (tuotto ja ohjelma) Ulkomaanmatkat 85. Yhdistys on kerhossa laulanut ahkerasti, osallistunut neljän yhdistyksen kanssa. Järjestämään. Esiintymään yleisölle. Aktiivimmin olemme osallistunut Piirin järjestämiin tapahtumiin. Myös olemme osallistuneet järjestämään piirin ongintakilpailuihin pilkki ja rantakilpailut Kivijärvellä. Vuonna 2013 järjestimme Piirin Hiljaisen päivän, osallistui yli 200 henkilöä 86. Kotisivut

16 Maanantaikerhon toiminnan jäntevöittäminen - sisällön parempi etukäteissuunnittelu. Uusien kerhonen perustaminen. 88. Kotisivujen kehittäminen 89. Uutta toimintaa 90. jäsenkirjeet 91. Kotisivujen aktiivinen käyttö Aktiivinen yleisönosasto-kirjoittelu Varainhankinnan työryhmien toiminnan koordinointi Jäsenistön voimannäyttö yhdistyksen 10-vuotisjuhlan järjestelyssä. 92. Jumppatoiminta ja kotisivut 93. Jaettu tehtäviä useammalle henkilölle. Pidennetty kerhon kokousaikaa a. tiedoitusta - jäsenpalvelua - taloutta 94. Meillä on ollut toimiva "ydinryhmä" ja hyvä yhteistyö. Aina on parantamisen varaa, varsinkin täytyisi parantaa ikääntyvien jäsenten huomioimista

Täyttä elämää yhdistyksessä 2014-2017

Täyttä elämää yhdistyksessä 2014-2017 1 Täyttä elämää yhdistyksessä 2014-2017 Vuonna 2015 eläkeikäisiä on enemmistö äänioikeutetuista, mieti sitä! 16.9.2014/ep 2 Osa 2 Varsinainen sisältöosa 3 Suuntaviivoja yhdistyksille vuosille 2014-2017

Lisätiedot

Täyttä elämää yhdistyksessä 2014-2017

Täyttä elämää yhdistyksessä 2014-2017 1 Täyttä elämää yhdistyksessä 2014-2017 Vuonna 2015 eläkeikäisiä on enemmistö äänioikeutetuista, mieti sitä! 16.9.2014/ep 2 Täyttä elämää yhdistyksessä 2014-2017 Osa I Osa II Tämä on minun yhdistykseni

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa.

Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa. Vuosittain tehdään useita matkoja ja retkiä. Tässä kuvassa ollaan Naantalin Kultarannassa. Jyväskylän Eläkkeensaajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 LUONNOS JYVÄSKYLÄN ELÄKKEENSAAJAT RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

Kysely järjestöille ja yhdistyksille Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen VANHUSNEUVOSTOT Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen o Alueellinen vanhusneuvosto o Alueellinen vanhussuunnitelma

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Luonnos 14.10.09 Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry toimii alueellisena kansanterveys- ja potilasjärjestönä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- ja maksasairauksia

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma 2013-2014 Toimintasuunnitelma 2013-2014 Pöytyän nuorisovaltuusto Nuorisosihteeri Anna-Leena Ranto Härkätien 4H:n hanketyöntekijä Ville Kyllönen Pöytyän kunta

Lisätiedot

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen: KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016

Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016 Porvoon vanhusneuvosto Toimintasuunnitelma 2016 Asia Tavoite Toimenpiteet Toteutus/ vastuuhenkilö(t) 1. Kokoukset ja niihin 10 kokousta Kokoukset pidetään samalla viikolla, kuin sosiaali- ja valmistautuminen

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Järjestöt ja monikulttuurisuus Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012 Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Mikä tuo Pohjois-Karjalaan TYÖ OPIS- KELU PERHE PAKO

Lisätiedot

(Hyväksytty syyskokouksessa )

(Hyväksytty syyskokouksessa ) (Hyväksytty syyskokouksessa 21.11.2018) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 TOIMINNAN TARKOITUS Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on edistää eläkeläisten terveyden ja toimintakyvyn säilyttämistä, ehkäistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 PORVOON TS 2018 1(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 YLEISTÄ Vuosi 2018 on yhdistyksen 50. toimintavuosi. Se tullaan eri tavoin huomioimaan vuoden toiminnassa. Yhdistys on jäsenenä Eläkkeensaajien Keskusliitto

Lisätiedot

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Yleistä Toimintasuunnitelman perusteet Toimintasuunnitelma perustuu liiton ja piirin sääntöihin, kesäkuussa 2017 pidettyyn liittokokouksen

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi 9.-10.2.2019 Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori ALOITUS Mitä tiedät SOOL-vastaavan toimenkuvasta? Mitä ajattelet SOOLvastaavan tekevän? Mitä odotuksia

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla.

Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla. Järjestökartoitus Kyselyn tavoitteena on saada tietoa Etelä-Savon maakunnan järjestöjen nykytilasta. Kysymyksiin vastataan vuoden 2017 tiedoilla. 1. Yhdistyksen/järjestön taustatiedot Mikä on yhdistyksenne

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Kouvola 22.11.2010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Kauklahden Eläkkeensaajat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 MIKÄ ON KAUKLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT RY? Kauklahden Eläkkeensaajat ry kokoaa eläkkeensaajia yhteen Kauklahdesta ja Espoon keskuksesta. Se on

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen.

Kaupunginhallituksen päätöksellä veteraaniasiaintoimikunta on sulautettu vanhusneuvostoon alkaen. 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvosto Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma Toiminnan tarkoitus Vanhusneuvosto on kaupunginhallituksen alainen yhteistyöelin, jonka tehtävänä

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Toimintamme tarkoituksena on

Toimintamme tarkoituksena on Yhdistyksemme on jäsen Kansallinen senioriliitto ry:ssä, joka on vuonna 1971 perustettu puolueisiin kuulumaton järjestö. Meitä jäseniä valtakunnallisesti on yhteensä noin 26 000. Toimintamme tarkoituksena

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 Yhteenveto: Nokia 221121 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit: Espoo,

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 PORVOON TS 2019 1(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 YLEISTÄ Vuosi 2019 on yhdistyksen 51. toimintavuosi. Yhdistys on jäsenenä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:ssä ja sen Uudenmaan piirissä sekä Porvoon

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 5% valmiina Tulosta Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 1. 2. 3. 4. 5. 6. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: Taustatiedot Yleiset kuntaa koskevat kysymykset Iäkkäiden terveysliikunnan toteuttaminen

Lisätiedot

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 VANVARYN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Katsaus vuoteen 2017 Toimintakauden 2017-2018 aikana VANVARYn toimintaan ei suunnitella merkittäviä suunnanmuutoksia, mutta näkyvyyttä ja vaikuttavuutta pyritään lisäämään

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Sähköiset palvelut omayhdistys kiertue Sähköiset palvelut aktiiveille ja jäsenille www.jhl.fi Tietoa liitosta ja jäsenyydestä Sähköiset liittymislomakkeet Kirjautuminen jäsenpalveluihin Jäsenille Jäsenpalvelu

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestämisprojekti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestäminen- miksi? JHL:n strategia 2022: perustehtävä, arvot, visio Perustehtävä: JHL edistää yhdessä jäsentensä kanssa jäsenistön työoloja,

Lisätiedot