PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKKA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKKA"

Transkriptio

1 KUNTATIEDOTE ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Työllistämiseen on varattu kunnan talousarviossa maksettavaksi kuntalisää 168,00 / kk yhdistyksille ja järjestöille palkkatukeen oikeutettujen työntekijöiden palkkaamiseen. Tukea tulee hakea erikseen kunnalta. Hakemuslomakkeita saa kunnanvirastolta. Hakemuksen liitteeksi työvoimatoimiston päätös palkkatuesta. Oppisopimuskoulutustukea on varattu kivijärvisille yrityksille 2 oppilaan osalle, tuen ollessa 168 / kuukausi / oppilas. Hakemuslomakkeita saa kunnanvirastolta. Hakemuksen liitteeksi päätös oppisopimuskoulutuksesta Kunnanhallituksen ja valtuuston pöytäkirjat luettavissa kokonaisuudessaan kunnan nettisivulla Kunnanvaltuusto on päättänyt kokouksessaan mm: Koivulan ranta-asemakaavaehdotuksen viranomaislausuntoihin laadittujen vastineiden hyväksyminen ja ranta-asemakaavan hyväksyminen Nousupellon kiinteistön ostaminen Kivijärven Vuokratalot Oy:ltä Kivijärven kunnan vuoden 2012 kaavoituskatsaus Kunnanhallitus on päättänyt kokouksissaan ja mm: Torialueen ja Peltokankaan liikuntapuiston kehittäminen hakemus vireille Operaattorisopimuksen solmiminen verkko-osuuskunta Kuuskaistan kanssa Kunnan lausunto asetuksesta koskien oikeusapupiirejä, oikeusaputoimistojen toimipaikkoja ja edunvalvonta-alueita Lausunto: Saarijärven toimipisteessä on varmistettava oikeusavun ja yleisen edunvalvonnan palvelujen saatavuus Lausunnon antaminen esityksestä oikeusministeriön asetukseksi ulosottovirastojen toimipaikoista. Lausunto: Palvelujen saatavuuden takaaminen, mm. videoneuvottelulaitteistolla varustettua yhteispalvelupistettä hyödynnettävä Vaalilautakunnan ja toimikunnan valitseminen kunnallisvaaleihin sekä ennakkoäänestysajat ja paikka sekä vaalipäivän äänestyspaikka TERVEYSASEMAN TIEDOTUKSIA Terveysaseman VASTAANOTTO ja LABORATORIO SULJETTU kesäloman aikana Huolehtikaa hyvissä ajoin reseptien uusinnat ja ilmaisjakelussa olevat hoitotarvikkeet! Loman aikana Saarijärven terveysaseman päivystys hoitaa vain kiireelliset päivystysasiat ja aika on aina varattava. Saarijärven päivystys puh , arkisin klo 8-20, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 8-17 Muina aikoina päivystys Keski-Suomen keskussairaalassa puh Kivijärven kunta Puhelin (014) Sähköposti Virastotie 5 A Telefax (014) Kotisivut Kivijärvi Yhteispalvelupiste avoinna torstaisin ja perjantaisin klo

2 PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKKA Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven kunnat sekä Saarijärven kaupunki järjestävät yhdessä asukkaidensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Palvelut tarjoaa koko alueen väestölle kuntien yhteisesti omistama Perusturvaliikelaitos Saarikka. Saarikan palvelut on jaettu kolmeen palvelualueeseen. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelukokonaisuuteen on koottu hyvinvointia ja terveyttä tukevia palveluita, kuten neuvola- ja kouluterveydenhuollon sekä perhe- ja sosiaalityön palveluita. Arjen tuen palvelukokonaisuuden tehtävänä on tuottaa palveluja vammaisen, sairaan tai ikääntyneen henkilön tai perheen päivittäisen pärjäämisen tueksi. Arjen tuen palveluita tarjotaan palveluohjaajien kautta. Terveyden- ja sairaanhoidon palvelukokonaisuuteen on koottu perusterveydenhuoltoon liittyviä palveluita. Liikelaitoksen johtaja Mikael Palola puh Talous- ja hallintojohtaja Aino Rajapolvi puh Henkilöstöjohtaja Eliisa Tornberg puh Potilasasiamies Ahti Vesiaho puh Sosiaaliasiamies Eija Hiekka, puh , puhelinaika ma-to 9-11 osoite: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, Matarankatu 4, Jyväskylä. Henkilökohtaista käyntiä varten aika varataan etukäteen. Tarvittaessa tapaaminen on mahdollista järjestää sopimuskunnassa. Puhelinvaihde Sähköpostiosoitteet: Toimisto Saarijärven kaupungintalolla Sivulantie Saarijärvi HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMI- SEN PALVELUT Palvelualueen johtaja Heli Vertanen puh NEUVOLAPALVELUT Palveluvastaava/vastaava terveydenhoitaja Tuula Mäkinen puh Perhesuunnitteluneuvolan, äitiysneuvolan ja lastenneuvolan palvelut järjestetään Kivijärven terveysasemalla. Terveydenhoitaja Sirpa Karisto puh KOULU- JA OPISKELUPALVELUT Vastaava terveydenhoitaja Tuula Mäkinen puh Koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon palvelut järjestetään Kivijärven terveysasemalla. Terveydenhoitaja Leena Reini puh PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT Perhe- ja sosiaalipalveluihin kuuluvat aikuissosiaalityö (toimeentulotuki, vammaispalvelut, päihdetyö ja kuntouttava työtoiminta) sekä lastensuojelu. Vastuualueelle kuuluvat lisäksi lastenvalvojan palvelut ja elatussopimusasiat sekä lasten huolto- ja tapaamisoikeussopimuksiin liittyvät asiat. Palveluvastaava/vastaava sosiaalityöntekijä: Tiina Mankonen, puh Kunnanvirasto, Virastotie 5A Kivijärvi Sosiaalityöntekijä Olli Mäkeläinen puh soittoaika ma-pe klo 9-10 Lastensuojelun sosiaalityöntekijä Paula Hankila puh Isyys-, elatussopimus- sekä lasten huolto- ja tapaamisoikeusasiat Saarijärven kaupungintalo Sivulantie 11, Saarijärvi koko toiminta-alueella Lastenvalvoja Kaija Saarimaa puh , Soittoaika: ma-ke ja pe klo Sosiaalipäivystys (kiireelliset sosiaalipalvelut, hätätilanne): 112

3 Päihdetiimi, Saarijärven terveysasema, Sairaalantie Saarijärvi Anu Paananen, sosiaalityöntekijä puh Eeva Anttila, päihdesairaanhoitaja puh TERAPIAPALVELUT Terapiapalveluihin kuuluvat perheneuvolan, terveyskeskuspsykologien, koulupsykologien ja terveyskeskuspuheterapeuttien palvelut. Palveluvastaava: Seija Vuorinen, puh Perheneuvola Kauppakatu 5, PL Saarijärvi puh Sivuvastaanotot Kannonkoskella, Karstulassa, Kivijärvellä ja Kyyjärvellä. Ajanvaraus Saarijärven toimistosta. Terveyskeskuspsykologit Saarijärven terveysasema Laura Savonen vs. Anu Karvonen puh Soittoaika: ti klo 12-13, to klo 9-10 Karstulan terveysasema Leena Halttunen-Vierimaa puh Terveyskeskuspuheterapeutit Saarijärven terveysasema Puheterapeutti Eeva Ylimartimo puh Soittoaika: ma klo 9-10, to klo Karstulan terveysasema Puheterapeutti Soile Autio puh Soittoaika: ma klo 9-10, to klo Koulupsykologit Saarijärvi Riitta Laurila puh soittoaika ma 8-9, ti ja to Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi ja Kyyjärvi - tehtävä toistaiseksi avoin, yhteydenotot terveyskeskuspsykologiin puh tai perheneuvolaan puh ARJEN TUEN PALVELUT Palvelualueen johtaja Heli Vertanen puh Kuntatiedote 4/2012 PALVELUOHJAUS Arjen tuen palveluita annetaan keskitetyn palveluohjauksen kautta. Palveluohjaajat huolehtivat asiakkaiden palvelutarpeen arvioinnista ja tekevät päätökset palveluiden antamisesta ja asiakkaan sijoittamisesta koti- ja asumispalveluiden sekä kuntoutus- ja toimintakyvyn ylläpitopalveluiden piiriin. Ikäihmisten palveluohjaus Kannonkoski, Kivijärvi ja Kyyjärvi Kristiina Saarela puh Omaishoidon ja perhehoidon palveluohjaus Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi ja Saarijärvi Palveluohjaaja Eija-Maria Leppänen puh Vammaisten palveluohjaus Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi ja Saarijärvi Palveluohjaaja Marja Liimatainen puh , Vammaispalveluiden sosiaalityöntekijä Arja Rauvala puh Mielenterveyspalveluiden palveluohjaus Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi ja Saarijärvi Palveluohjaaja Eija Salo puh KOTI- JA ASUMISPALVELUT Koti- ja asumispalvelut tarjoavat kotihoito- ja palveluasumispalveluita sekä pitkäaikaishoivapalveluita. Koti- ja asumispalveluiden piiriin ohjataan palveluohjauksen kautta. Palvelupäällikkö Anu Kinnunen puh Varhaisen tuen palveluvastaava Seija Nieminen-Lahti puh Päivätoiminnan ohjaaja Kannonkoski puh Karstula, Kivijärvi ja Kyyjärvi Tarja Tammelin puh Palveluvastaava Erja Tammelin puh Kotihoito, Kotihoidon päivystys Palvelukoti Hopearanta,Keskustie Kivijärvi Hoitajat puh Asukkaat puh Palvelukoti Wallesmanni Virastotie 5 B Kivijärvi Hoitajat puh Pitkäaikaishoiva Hoivaranta Keskustie Kivijärvi Hoitajat, puh , Asukkaat puh

4 Putkinotkon asuntola, Kivijärvi Kivijärventie 1001 A Sompala vastaava ohjaaja puh ohjaajat puh Kuntatiedote 4/2012 KUNTOUTUS- JA TOIMINTAKYVYN YLLÄPI- TÄMINEN Kuntoutus- ja toimintakyvyn ylläpito -palveluja järjestetään ikääntyneille, vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille sekä muille palveluita tarvitseville henkilöille työ-, toiminta- ja päiväkeskuksissa. Toimipisteiden yhteystiedot säilyvät entisinä. Palveluiden piirin ohjataan palveluohjauksen kautta. Palveluvastaava Ritva Sneck-Ruotsalainen puh Putkinotkon toimintakeskus Kivijärventie 1001 B Sompala Vastaava ohjaaja puh Ohjaajat puh TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVE- LUT Terveyden- ja sairaanhoidon palvelut huolehtivat perusterveydenhuoltoon liittyvästä ohjauksesta, neuvonnasta, erilaisista tutkimuksista ja hoidoista. Kivijärven ja Kannonkosken itäisten osien asukkailla on mahdollisuus käyttää edelleen Wiitaunionin palveluita. Johtava ylilääkäri Juhani Kasila puh Palvelualueen johtaja Toini Marttinen puh VASTAANOTTOPALVELUT Osastonhoitaja Vaula Kautto puh Päivystysvastaanotto Päivystysvastaanotto on kiireellistä hoitoa tarvitsevia varten. Saarijärvellä Ensiapu ja päivystävän lääkärin vastaanotto ma - pe klo 8-20, la, su, aattopäivinä ja juhlapäivinä klo 8-17 Ajanvaraus suositeltavaa ennen vastaanotolle tuloa. Puhelinnumero: Karstulassa Ensiapu ja päivystävän lääkärin vastaanotto ma - pe klo 8-16, Ajanvaraus suositeltavaa ennen vastaanotolle tuloa. Puhelinnumero: Lääkäreiden yöpäivystys muina aikoina on Jyväskylässä, Keski-Suomen keskussairaalassa, puh Yöpäivystysaikana (klo ) terveyskeskuksen päivystysnumeron puhelinvastaaja neuvoo asiakasta ottamaan yhteyttä Jyväskylän yhteispäivystykseen, puh Suun terveydenhuollon särkypäivystys Särkyvastaanoton ajanvaraus on ma-pe klo 8-10 puh Viikonloppupäivystys klo 9-10 puh Lääkärin ja hoitajan vastaanotto Lääkärin ja hoitajien vastaanotot järjestetään aluejaon mukaisesti kuntien terveysasemilla. Ajanvaraus Kivijärvellä : Ajanvaraus lääkärille: ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-12 puh , Laboratorionäytteiden otto ti, ke ja to klo Ajanvaraus hoitajalle puh , sairaanhoitotoimenpiteet ja injektiot - hengityselinsairauksiin liittyvä neuvonta - hoitotarvikejakelu Syöpähoitajan neuvonta puh , (koko Saarikan alue) LABORATORIO- JA RÖNTGENPALVELUT Osastonhoitaja Vaula Kautto puh Laboratoriopalvelut Karstulan terveysasemalla puh Avoinna ma-to klo , pe klo Laboratoriopalvelut Saarijärven terveysasemalla puh Avoinna ma-pe klo 7-15 Röntgenpalvelut Karstulan terveysasemalla puh Avoinna ma-to klo 8-15, pe klo 8-13 Röntgenpalvelut Saarijärven terveysasemalla puh Avoinna ma-pe klo 8-15

5 MIELENTERVEYSKESKUS Mielenterveyskeskuksessa annetaan mielenterveyteen liittyvää neuvontaa, hoitoa, kuntoutusta ja tehdään tutkimuksia. Mielenterveyskeskuksen palveluita järjestetään Saarijärven ja Karstulan toimipisteissä sekä muiden kuntien alueella sijaitsevissa sivuvastaanottopisteissä erikseen sovittuina aikoina. Ylilääkäri Veijo Myllykangas, soittoaika ma-pe ja , puh (vaihde) Osastonhoitaja Jouni Levonen puh Karstula, Kivijärvi (sivuvastaanotto), Kyyjärvi (sivuvastaanotto) Ajanvaraus ma-pe klo puh (toimisto) Erikoislääkäri Anja Vanhala, soittoaika ma-pe ja , puh (vaihde) Sairaanhoitaja Margit Lahti puh Sairaanhoitaja Soila Sorsamäki puh Psykologi Riikka Wikman puh LYHYTAIKAISHOITO TERVEYSKESKUSTEN OSASTOILLA Lyhytaikaishoidon osastot ovat Karstulan ja Saarijärven terveysasemilla. Osastoilla hoidetaan pääsääntöisesti äkillisesti sairastuneita, sekä erikoissairaanhoidosta jatkohoitoon ohjattuja potilaita. Karstulan osasto (osasto 2), Hämeenpurontie 9 Osastonhoitaja Elina Matilainen Osasto puh Karstulan hemodialyysiyksikkö on Keski-Suomen keskussairaalan alainen satelliittiyksikkö Karstulan dialyysi puh Kivijärvi Ajanvaraus ma-pe klo puh TYÖTERVEYSHUOLTO Terveyskeskuksen työterveyshuolto tarjoaa palveluja alueen työnantajille ja yrittäjille kuntien terveysasemilla erikseen sovittavina aikoina. Osastonhoitaja Airi Honkonen puh Soittoaika työterveyshoitajille ma-pe klo th Christina Turpeinen puh FYSIOTERAPIA JA KUNTOUTUS Palveluina ohjausta ja neuvontaa, kuntoneuvolatoimintaa apuvälinepalvelua sekä toimintakykyyn liittyvää hoitoa. Soittoaika klo Osastonhoitaja: Päivi Hiironen puh Kivijärvi, terveysasema Vastaanotto keskiviikkoisin puh YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO Ympäristöterveydenhuollon palveluihin kuuluvat eläinlääkintähuollon ja terveysvalvonnan palvelut. Vastaava eläinlääkäri Matti Ikkala puh Eläinlääkäreiden päivystyksestä ilmoitetaan erikseen paikallislehdessä ja Saarikan internet sivuilla. Eläinlääkärit Matti Ikkala puh Mari Haapakoski puh Saija Vehmas puh Pekka Snellman-Junna puh Terveystarkastajat Janne Litmanen puh Jonne Kinnunen puh Sanna Hovi puh Saarijärven osasto (osasto 1), Sairaalantie 2 Osastonhoitaja Anna-Maija Stolt Osaston puh SUUN TERVEYDENHUOLTO Suun terveydenhuolto järjestetään kuntien terveysasemien yhteydessä olevissa hammashoitoloissa Vastaava hammaslääkäri Tarja Saastamoinen puh Vastaava suuhygienisti Ilona Jokinen puh

6 PERINTEISET KIVIJÄRVEN KUKKOMARKKINAT Kivijärven keskustassa perjantaina klo Kukkomarkkinoiden yhteydessä järjestetään KESÄASUKASTAPAAMINEN valtuustosalissa klo alkaen. Paikalla kunnan edustajia sekä Kehittämisyhtiö Witas. Keskustelemme kuntaa koskevista ajankohtaisista asioista. Kahvitarjoilu TERVETULOA! Järvenhelmen lounasruokala (Keskustie 21, Kivijärvi) pidennetty aukioloaika klo annoksia myös mukaan arkilounas 6,70 ja sunnuntailounas 8,65 salaattilounas 4,75 myös tilausruokailua puhelin AVOINTEN PUUTARHOJEN TAPAHTUMA Puutarhaliitto järjestää valtakunnallisen kotipuutarhojen avointen ovien päivän Tapahtuma on avoin kaikille. Ajatuksena on, että kaikki puutarhanhoidosta innostuneet kotipuutarhurit voivat avata pihojensa ja puutarhojensa portit muillekin pihoista ja kasveista kiinnostuneille vierailijoille. Halutessasi voit ilmoittaa oman pihasi tai puutarhasi avointen puutarhojen tapahtumaan. Tällöin pihasi tai puutarhasi tulee olemaan yhden päivän ajan avoinna kaikille niille, jotka haluavat tutustua siihen. Pihasi tai puutarhasi ei tarvitse olla huippuhieno tai huippusiisti palkintopiha. Pääasia on, että koet sen itse esittelemisen arvoiseksi ja haluat jakaa kokemuksiasi muiden harrastajien kanssa. Voit olla kasvikeräilijä tai aivan tavallinen pihanomistaja, joka nauttii puutarhan rakentamisesta ja hoitamisesta. Tämä tapahtuma EI OLE KILPAILU. Avointen puutarhojen tapahtumaan voit ilmoittautua Puutarhaliiton kotisivuilla osoitteessa www. puutarhaliitto.fi kohdassa `Bongaa puutarha`. Näiltä sivuilta saat myös lisätietoja asiasta. Puutarhaliittoon voit ottaa yhteyttä myös puhelimitse: Annikki Oikkonen p tai Katarina Lassheikki p Aurinkoista tulevaa puutarhakesää kaikille! Kukkaset työryhmä

7 TERVETULOA KIRJASTOON! Keskustie 32 B Kivijärvi puh (sali) KIRJASTO AVOINNA ma-ti klo to klo pe klo KIRJASTOSTA LUETTAVAA, KUUNNELTAVAA JA KATSOTTAVAA... Kirjastossa on paljon hyvää ja mielenkiintoista luettavaa, kuunneltavaa ja katsottavaa. Uutta aineistoa tulee koko ajan lisää. Myös Kimpan eli naapurikuntien kirjastojen aineistot ovat käytettävissämme. Pirkko, Päivi sekä kesätytöt Heljä-Juulia, Miia ja Ella toivottavat Sinut tervetulleeksi lainaamaan tai paikanpäälle lukemaan. 5K - KEPRI-KIRJASTOJEN KIRJA KUUKAUDESSA KAMPANJA Kepri-kirjastot käynnistävät kesäkuussa 5K-lukukampanjan (Kepri-kirjastojen kirja kuukaudessa kampanja). Kampanja kestää vuoden loppuun asti. Joissakin kirjastoissa on luvassa kirjailijavierailuja ja yökirjastoja. Jokainen lukukampanjaan osallistuja saa käyttöönsä lomakkeen, jolla voi seurata lukemistaan. Tavoitteena on lukea kesäjoulukuussa vähintään 20 tuntia. Luetut kirjat on listattava. Mukaan voi tulla syksylläkin. Kaikki lukutavoitteen täyttäneet ja kuponkinsa määräaikaan mennessä palauttaneet saavat pienen palkinnon. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 1 tai useampi 2 hengen matka Helsingin kirjamessuille 2013 (sis. matkat, majoituksen ja pääsyliput). Osana kampanjaa painatamme julisteita, joissa kuntalaiset kehottavat lukemaan. Kampanja sai Opetus- ja kulttuurimisteriötä euron avustuksen. Mukana hankkeessa ovat Kannonkosken, Karstulan, Keuruun, Kinnulan, Kivijärven, Kyyjärven, Multian, Pihtiputaan, Saarijärven ja Viitasaaren kirjastot.

8 UUTTA TEKNIIKKAA televisio palvelee myös infotauluna lainaustiskin läheisyydessä asiakkaat voivat kopioida LP-levyt CD-levylle VHS-kasetit voi kopioida DVD-levyille musiikin kuuntelu kuulokkeilla jälleen mahdollista MYYNNISSÄ... Kirjaston poistokirjamyynti jatkuu myös kesällä. Kirjaston aulassa paljon hyvää kirjallisuutta, VHSvideoita ja C-kasetteja, á 50 cnt, esim. mökkikäyttöön. Myynnissä on myös Kotiportti-lehtiä (numerot 1, 5, 6, 7 ja 8), hinnat 8 ja 10 euroa Kivijärven kirjoja, hinta 15 euroa Isännänviirejä lipputankoon, pieni 45, iso 70 (5 :n alennus kotiseutuyhdistyksen jäsenille) veneilykarttoja, á 20 euroa Huulirasvoja, á1 euro KIRJASTON NÄYTTELYT Arja Virtasen NYPLÄYSTÖITÄ kesä-heinäkuussa kirjaston vitriineissä TOTTELEVAINEN SIVELLIN saarijärveläisen kuvataiteilija Väinö Rusasen maalauksia kirjaston aulassa STIPENDIT HAUSSA Stipendit korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset) opintonsa päättäneille kivijärvisille nuorille haettavana mennessä. Hakemukset, jossa henkilötiedot ja selvitys opinnoista, osoitetaan Sivistyslautakunnalle, Virastotie 5A, Kivijärvi KULTTUURIA YHTEISLAULUILLAT Harmonikkataiteilija Kari Keurulainen laulattaa ja säestää hanurilla yhteislauluja seuraavasti: to klo 19, paikka avoin, tod.näk. kirkonkylä to klo 19 Lokakylän satama, sateella Toukola, Lokakylä to klo 19, Försti, M&M. Piispanen, Förstintie 40), Heitjärvi to klo 19, Kalmareiden piha, Mäkelätie 4, Puralankylä Tiedustele paikkoja lähempänä ko. ajankohtaa kirjastosta. Järj. Sivistysosasto / kulttuuritoimi Kari Keurulainen

9 MUSEOT AVOINNA entiseen tapaan, yhdeksättä kesää, heinäkuun sunnuntai- ja keskiviikkopäivinä klo (su 1.7., ke 4.7., su 8.7., ke 11.7., su 15.7., ke 18.7., su 22.7., ke ja su 29.7.). Oppaina ja valvojina kotiseutuyhdistyksen johtokunnan jäsenet ja kirjaston kesätytöt. MUSEOPÄIVÄ ke 4.7. klo kotiseutumuseolla/viljamakasiinilla (Pappilantie). Työnäytöksiä, kahvitus ym. mukavaa. KOTISEUTURETKI la 7.7. Pihtiputaalle. Matkan ohjelma, aikataulu ja hinta tarkentuvat myöhemmin. Ilmoittautumiset kirjastoon joko käymällä tai soittamalla, puh Kivijärvi Soi -tapahtuma pidetään , vaikka järjestävä organisaatio, Kivijärven kotiseutuyhdistys, ei saanut avustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Tavoitteena on luoda tapahtumalle jatkuvuutta ja sitä kautta mahdollisuuksia tapahtuman kehittämiseen ja kasvattamiseen (laatu/määrä) KIVIJÄRVI SOI -KONSERTIT Eija Merilän ja Mirkku Kallion laulu- ja runoilta ke klo 19 kirkossa. Käsiohjelma 10 euroa (sis.kahvit). Eija Merilä (nyk. Kymäläinen, s. Muhonen) on kivijärveläinen laulajaevankelista, joka aloitti viihdetaiteilijana ja on jatkanut uraansa hengellisen musiikin parissa.runoilijana tuttu Mirkku Kallio - Kivijärven Havaksia - asuu nykyään Konnevedellä. Jenny Anvelt-Scarafonin laulajien konsertti pe klo 19 seurakuntatalossa. Liput 10 euroa (sis.kahvit). Eija Merilän kirkkokonsertti 2011 Milanolainen professori Jenny Anvelt-Scarafoni tuo jälleen lauluoppilaitaan ympäri maailmaa mm. Koreasta ja Venäjältä - opiskelemaan ja konsertoimaan Suomeen ja Kivijärvelle. Kurssilla ja konserteissa säestää tallinnalainen Eestin Musiikkiakatemian pianonsoiton professori ja piano-osaston johtaja Ivari Ilja. Scarafonin laulajia 2009

10 Mimi & Kuku -duo, yhteistyössä MLL:n kanssa la klo 16 Hannunkivessä. Liput 7, perhelippu 30. TV2:n Pikku kakkosesta tutun lastenmusiikkiteatteri Mimi & Kukun kantavana ajatuksena on lapsen oman ajattelun ja mielikuvituksen aktivoiminen. Esitykset sisältävät PALJON musiikkia päivänpolttavista aiheista, kuten kiusaamisesta ja suvaitsevaisuudesta. Mimiä esittää lastenmuusikko, säveltäjä Majka Nurminen ja Kukua lastenesiintyjä ja klovni Anna Kulmala. Järj. MLL Kivijärvi. Duo Toivio-Puusepp sello- ja harppukonsertti ma klo 19 seurakuntatalossa. Liput 10 euroa (sis. kahvit). Duo Toivio-Puusepp on esiintynyt vuodesta 2005 musiikkifestivaaleilla ja konserttikiertueilla ja duolla on noin 30 konserttia vuosittain ympäri Suomea ja ulkomailla. Seeli Toivio on suomalainen virtuoosisellisti ja musiikin tohtori, Lily- Marlene Puusepp monipuolinen virtuoosiharpisti ja musiikin maisteri ja opinnot jatkuvat. Jenny Anvelt-Scarafonin laulajien 2. konsertti, to klo 19 seurakuntatalossa. Liput 20 euroa (sis. kahvit). Duo Toivio-Puusepp on esiintynyt vuodesta 2005 musiikkifestivaaleilla ja konserttikiertueilla ja duolla on noin 30 konserttia vuosittain ympäri Suomea ja ulkomailla. Seeli Toivio on suomalainen virtuoosisellisti ja musiikin tohtori, Lily- Marlene Puusepp monipuolinen virtuoosiharpisti ja musiikin maisteri ja opinnot jatkuvat. Kirsti Huttusen ja Viktor Pellian yhteinen pianokonsertti su klo 19 seurakuntatalossa. Liput 10 euroa (sis.kahvit). Kirsti Huttunen - Kivijärven ystävä - on pianotaiteilija ja yliopettaja Savoniaammattikorkeakoulussa. Viktor Pellia - Kirsti Huttusen opiskelija - on Petroskoista kotoisin oleva 20-vuotias huippulahjakkuus, joka viettää kesän Suomessa Maj Lind- ym. kilpailuihin valmistautuen. Huttusen viimevuotinen konsertti Kivijärvellä peruuntui, nyt paremmalla onnella! Järj. Kivijärven kotiseutuyhdistys (www.kivijarvenkotiseutuyhdistys.fi). Tukijoiksi ovat jo ilmoittautuneet mm. Kivijärven kunta, Keski-Suomen osuuspankki, Keskimaa, Young Electronics, Kivijärven maataloustuottajat ja Kannonkosken Osuuspankki, Lions club Kivijärvi ja Saunakylän kyläyhdistys. Lisätietoja Risto Piispaselta ( ), Pirkko Korpiaho-Hakalalta ( / ) tai Hannu Ahoselta ( ). TERVETULOA KONSERTTEIHIN Kivijärven kotiseutuyhdistys

11 I KIVIJÄRVEN KUVASUUNNISTUS SU KLO Kuvasuunnistus on leikkimielinen kunta- ja kotiseututuntemusta testaava tapahtuma, jossa liikutaan jalan tai pyöräillen. Päivän aikana suunnistetaan kuvien perusteella eri puolella Kivijärveä sijaitseviin rastikohteisiin. Suunnistuksen voi aloittaa miltä rastilta tahansa ja perillä kohteessa väritetään kyseisessä kuvassa oleva ympyrä rastilla olevalla kynällä (pallot pitää siis olla eri värisiä). Voit kiertää kaikki rastit, mutta jo 8 kohteella käytyäsi osallistut pääpalkintoarvontaan. Palkintona on sadan (100) euron lahjakortti Kivijärven Saleen ja K-Extraan tai Perhon talouskauppaan. Kaikken osallistujien kesken arvotaan muita palkintoja. Lisäksi Hannunkivessä voit nauttia ilmaiset kahvit klo (mainitse kuvasuunnistus). Suorituskortin voit palauttaa kuvasuunnistuksen aikana Hannunkiven lomakylän infopisteeseen tai Saleen. Järj. Kivijärven kunnan sivistysosasto (kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi), valokuvaseura ETSIN ja VilliPeura. ~~~~~ Mielestäni kohteet olivat (rasti) helppoja vaikeita sopivia PALAUTA LOMAKE YHTEYSTIEDOILLA VARUSTETTUNA, NIIN OLET MUKANA ARVONNASSA. Nimi Osoite Puh/sp

12 VAPAA-AIKAAN... Tenniskenttä Pelaaminen maksutonta. Vuoroja ei tarvitse varata ennakkoon. Käytössä kaksi kenttää. Liikuntasali Käyttö maksullista. Vuorojen varaus kunnanviraston infosta ( välisenä aikana kirjastosta). Esimerkkejä kesän hinnoista: * kk /2 tuntia 120 *koko sali 9 /tunti, sulkapallokenttä 3 /tunti Kuntosalit Käyttö maksullista: Kuntosalikortteja myydään kunnanviraston infosta ( välisenä aikana kirjastosta) Impulssi Avoinna ma-pe klo 7-9 ja 13-21, la-su Kulku avainkortilla. (pantti 20 ) Hinnat: 150 /vuosi, 80 / puoli vuotta, 30 /kuukausi, 10 /viikko Liikuntasalin kuntosali Avoinna su-pe klo 12-21, la Hinnat: 100 /vuosi, 50 /puoli vuotta, 8 /viikko, 3 /kerta. (opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät alennus 50% kummastakin salista) Minigolf Pelivälineitä vuokrattavissa Kivijärven Matkabaarista 3½ /2 tuntia. Rantalentopallokenttä Tenniskentän päädyssä vapaasti käytettävissä. Urheilukenttä Varastossa oleva yleisurheilun perusvälineistö vapaasti käytettävissä. Välineitä ei saa jättää käytön jälkeen kentälle! Korkeushyppypaikan sadepeite laitettava hyppäämisen jälkeen paikalleen. Sadepeitteen päälle ei saa hypätä. Jalkapallokenttä Vapaasti kaytettävissä Tiaisniemen uimaranta Lokkiluodolla asustavat lokit sotkevat uimalaituria. Laituri pestään yhden kerran päivässä.

13 KANSANHIIHTOPALKINNOT 2012 Kivijärvellä kirjasi kansanhiihtosuorituksensa 128 kuntoilijaa. Eniten hiihtäneinä palkitaan pokaaleilla Henri Grön 1814 km ja Aira Hakkarainen Yli tuhat kilometriä hiihtäneinä lisäksi 1 kg kahvia Kauno Sagulin 1232 km ja Sakari Oinonen 1014 km. Kaikkien hiihtäjien kesken arvotut palkinnot: 30 euron lahjakortti: Ritva Taipale, Markku Sepponen ja Neea Paananen Lahjakortit on toimitettu voittajille. 1 kg Kultakatriina-kahvia voittivat : Juho Kumpulainen, Anja Kinnunen, Kalervo Kinnunen, Arto Hakkarainen, Markku Hakanen, Seppo Pohjonen, Matti Holm (Penttilänk.), Petri Kotilainen ja Sauli Takkinen, Riitta Karppanen. 7 euron lahjakortti (koululaisille kahvin sijasta) : Jenny-Riina Hertteli, Monica Kainulainen, Armiida Hytönen, Sara Paananen, Aliisa Hytönen ja Vertti-Eemeli Hytönen. Koululaisten kilpailussa neljän viikon mittaisella kampanjajaksolla paras oli Tenholan koulun V luokka tuloksella 77,1 km/oppilas. Luokkansa eniten hiihtäneinä palkitaan hiihtäjä-figuralla Iida Urpilainen, Ronimatti Muhonen, Niina Vartiainen, Niilo Hytönen ja Antti Kotilainen. Luokittain arvotut 10 euron lahjakortit voittivat Niklas Kainulainen, Mirella Kainulainen, Meiju Pohjonen, Niilo Hytönen ja Antti Kotilainen. Koululaisten voittamat palkinnot on toimitettu koululle MESTARIPYÖRÄILIJÄ 2012 Suoritusvaatimuksena on 1000 kilometrin pyöräily välisenä aikana. Mestaripyöräilijät palkitaan tyylikkäällä pystillä ja rajan saavuttaneiden kesken arvotaan viisi 20 euron lahjakorttia. Kampanjajakson aikana eniten pyöräillyt mies ja nainen palkitaan pokaalilla. Lisäksi eniten pyöräillyt saa 50 euron lahjakortin. Kaikkien vähintään 300 kilometriä pyöräilleiden kesken arvotaan kaksi 20 euron lahjakorttia ja 10 pakettia Kulta Katriina-kahvia. Suorituskortteja saatavana juhannukseen saakka kunnanviraston infosta ja Salesta. Suorituskortiksi käy myös oma vapaamuotoinen pyöräilypäiväkirja. Korttien palautus samoihin paikkoihin viimeistään PYÖRÄILYRASTIT 5.5. ALKAEN Kivijärven länsipuolella jokien ja purojen kohdilla teiden varsilla 10 rastia. 1) Kangaspuro (Koirasalmentien alittavan puron jälkeen seuraavan vasemmalle kääntyvän metsäautotien varrella, risteyksessä punavalkoinen nuoli) 2) Hanhijoki (Kinnulantien varrella vähän ennen Kinnulan rajaa) 3) Leukunjoki (Leukuntien varrella) 4) Halmepuro (Halmelammen kämpän luona, Perhontieltä Halmelammen suuntaan) 5) Veitjoki (Veitjärventien varrella) 6) Luotopuro (Saunakyläntien varressa) 7) Välijoki (Heitjärventien varrella) 8) Heitjoki (Penttiläntien varrella) 9) Lahnajoki (Sinisentien varrella) 10. Mustajoki (Kivijärventien varrella Ylä- Viivajärven jälkeen) Rasteilla on laudasta tehty puna/valkoinen rastimerkki ja suunnistusleimasin. Vähintään 9 rastilla korttinsa (sama kortti kun mestaripyöräilijä-kampanjassa) leimanneiden kesken arvotaan kaksi 20 euron lahjakorttia ja 10 pakettia Kulta Katriina-kahvia. Pyöräilyrastikarttoja saatavana kunnanviraston infosta ja Salesta.

14 JALKAPALLOKERHO Kuntatiedote 4/2012 Maanantaisin 4.6. alkaen pallokentällä klo ala-aste 2-5-luokkalaiset ja klo yläaste 6-9-luokkalaiset Ohjaajana Arttu Kinnunen YLEISURHEILUN VIISPIIKKINEN-CUPIN II OSAKILPAILU Kivijärven kentällä torstaina 21.6 klo Sarjat ja lajit: T/P5 60m, turbokeihäs, T/P7 60, korkeus, T9 150m, korkeus, P9 150m, pituus, T11 150m, keihäs, P11 150m, pituus, T13 800m, keihäs, P13 800m, pituus, T m, keihäs, P m, pituus Mitalit kolmelle parhaalle, kaikille karkkipalkinnot Puffetti Cupissa yhteensä viisi osakilpailua: keskiviikko 6.6 Saarijärvi, torstai 21.6 Kivijärvi, torstai 5.7 Pylkönmäki, torstai 19.7 Karstula, torstai 2.8 Kannonkoski. Tarkempi lajiohjelma kilpailua edeltävän viikon Viispiikkisessä ja netissä kilpailukalenteri.fi. KESÄN MUUT YLEISURHEILUKILPAILUT KIVIJÄRVELLÄ Torstai 7.6 klo 18 Ikäkausikisat T/P /60/100m, pituus, moukari/pallomoukari Torstai 5.7 klo 18 Hippokisat. T/P5-7 40m, T/P9 40m, pituus, T/P m, pituus, kuula Torstai 19.7 klo 18 Ikäkausikisat T/P /150m, korkeus, kiekko Torstai 16.8 klo 18 Aikuisten pit.mest.kilpailut. Heitto-ottelu: kuula-kiekko-keihäs-moukari Torstai 23.8 klo 18 Ikäkausisarjojen pit.mest kilpailut. T/P ottelu:40/60/100mpituus-keihäs (p)/kuula (t) Lauantai 1.9 klo 12 Ruskaheitot N/M ja veteraanisarjojen kansallinen heitto-ottelu: kuula-kiekkopaino-keihäs Lauantai klo 13 Hannunkivi-juoksu Lisäksi kansalliset saappaanheittokilpailut myöh. ilm. ajankohtana Järj. Kivekkäät/yu-jaosto ja vapaa-aikatoimi H-YHDISTYKSEN JA VAPAA-AIKATOIMEN KESÄKERHO maanantaisin,tiistaisin ja keskiviikkoisin klo kerho tarkoitettu 1-4-luokkalaisille ohjelmassa monenlaista mukavaa sisällä ja ulkona ensimmäinen kokoontuminen liikuntasalin edessä Järj. Kivijärven-Kannonkosken 4H-yhdistys ja vapaa-aikatoimi KESÄTEATTERIA HEITJÄRVELLÄ Heitjärven kesäteatteri KULKUKAUPPIAITA JA KUOHAREITA Käsikirjoitus Mikko Kotilainen, ohjaus Lauri Jokinen Rooleissa: Risto Niskanen, Sari Saari, Sirkku Lindholm, Risto Piispanen, Tuomas Turpeinen, Helvi Sompala ja Kaino Kinnunen Esitykset sunnuntaina 1.7, keskiviikkona 4.7., lauantaina 7.7., keskiviikkona ja lauantaina klo Liput 10 euroa. Järj. Heitjärven kyläyhdistys ja Karstulan kansalaisopisto

15 KESÄTEATTERIA JOKA MAANANTAI HANNUNKIVESSÄ Kivijärven kesäteatteri TÄYSIHOITOLAN SALAISUUS Käsikirjoitus Manu Havisalmi ja Ville Virkkunen. Ohjaus Ville Virkkunen. Rooleissa nähdään Kivjärveltä mm. Mervi Turpeinen, Saara Kajuutti ja Ella Sorsamäki, heidän lisäkseen lavalla nähdään Noora Pekkanen Karstulasta ja ammattinäyttelijät Manu Havisalmi ja Ville Virkkunen. Lavastuksen loihtii ja esityksen tuottaa Jani Jalkanen Multialta ja musiikin esitykseen säveltää Jyrki Kemppainen Viitasaarelta. Esitykset klo Liput 15 eur, lapset, eläkeläiset ja työttömät 12 eur, alle 4v. ilmaiseksi Viitasaaren kesäteatteri lastennäytelmä SOTTA PYTTYNEN Esitykset Kivijärvellä Hannunkivessä: ma klo ma klo ma klo Liput: 10 /kpl Alle 3-vuotiaat ilmaiseksi Järj. Taidetako ry ja VilliPeura KIVIJÄRVEN LAULUKUKKO Esikarsinta Heitjärven koululla keskiviikkona karaoketanssien yhteydessä klo * kaksi vapaavalintaista laulua, jotka ilmoitettava ennen karsinnan alkua klo Karaoketanssit klo Liput 10 eur. Laulukukon loppukilpailu Kukkomarkkinoilla perjantaina klo Järj. Heitjärven kyläyhdistys ja Saunakylän kyläyhdistys RIIHITANSSIT Saunakylän Korkeatuvalla lauantaina klo Järj. Kivijärven Saunakylän kyläyhdistys TALVIAISTEN TILAN KESÄPÄIVÄ LAPSILLE tiistaina klo Tarjoilua, arvontaa, lapsille puuhailua, mahdollisuus tutustua eläimiin ja koneisiin. Osoite Talviaisniementie 70 Järj. MLL:n Kivijärven osasto ja Talviaisten tila

16 KIVIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Kuntatiedote 4/2012 To 7.6. klo 19 Ry:n seurat kirkossa La 9.6. klo 18 Ry:n kesäseurat, viikkomessu kirkossa Su klo 10 Jumalanpalvelus, saarna Sakari Göös, Ry:n kesäseurat To klo 18 Lauluilta Hannunkiven lomakylässä Su klo 10 Messu klo seurat RY:llä La klo 14 Jumalanpalvelus Su klo seurat Ry:llä Su 1.7. klo 14 Messu To 5.7. klo 19 Ry:n seurat kirkossa Su 8.7. klo 14 Jumalanpalvelus Sammakkolampi, Talviaslahti klo Martta ja Hannes Leppäsen muistoseurat Ry:llä Ke klo 18 Lauluilta Lokakylän satamassa, sateella Kivijärven Toukolassa. Kahvia ja arvontaa, tuotto diakoniatyölle. Järjestäjänä lokakyläläiset. Su klo 14 Konfirmaatiomessu Su klo 14 Jumalanpalvelus klo seurat RY:llä Su klo seurat Ry:llä To 2.8. klo 19 Ry:n seurat kirkossa Su 5.8. klo 14 Messu Su klo 14 Jumalanpalvelus klo seurat Ry:llä Su klo 14 Messu klo seurat Ry:llä Su klo seura Ry:llä Seurakuntatalolla, Keskustie 23, keskiviikkoisin: Diakoniapäivystys klo 9-11 puh Seurakuntatoimisto klo 9-12, puh Kappalainen Timo Kemppainen lomalla ja Kanttori Sanna Turtinen Vs. diakoni Outi Hertteli lomalla: Suntio Mervi Turpeinen lomalla: Saarijärven kirkkoherranvirasto, Urheilutie 5, avoinna arkisin klo 8-14, p ja Seurakunnan hautaustoimisto puhelin Seurakunnan hautaustoimistosta tilataan myös Kivijärven hautausmaiden hautojen hoidot Pääsääntöisesti kirkollisia toimituksia ei pidetä Kivijärvellä kuukauden viimeisenä viikonloppuna Kukkiva Kivijärvi 2012 Puutarhapäivä Kivijärvellä Osuuspankin piha-alueella tiistaina klo Tervetuloa! Kukkaset -työryhmä 4H-yhdistys Ry Kivijärven kunta

17 KANNONKOSKEN-KIVIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS TOIMINTA-AIKATAULU V. 2012

18 KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN SULJETTUNA Vain päivystysluontoiset tehtävät hoidetaan sulkuaikana. Tekninen osasto: *kiinteistönhoito, laitosmiehet puh *tekninen johtaja /kunnaninsinööri puh *Rakennustarkastaja lomalla *Ruokahuolto / Järvenhelmi puh Lounas: pidennetty aukioloaika klo Palotoimeen liittyvissä kysymyksissä saa lisätietoa puh Hätätapauksissa yleinen hätänumero 112. Nuohooja Ilari Valtonen puh Saarikka /sosiaalitoimi *Sosiaalityöntekijä Olli Mäkeläinen tavattavissa normaalisti. Ajanvaraus puh Kiireellisissä sosiaalisissa hätätilanteissa alueen sosiaalipäivystys 112. Sivistysosasto: Päivähoitohakemuksia saa Nuppukummusta tai kirjastosta. Koulutoimisto on suljettu Kiireellisissä asioissa yhteys sivistysjohtajaan, puh Kirjasto on avoinna normaalisti (ma-ti klo 11-17, to 13-19, pe 13-17) koko kesän. Kunnanviraston kiinnioloajan kunnan virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kirjastossa, Keskustie 32 B. ========= HUOM! Myöskään yhteispalvelupisteen palveluja ei ole saatavilla välisenä aikana Aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille!

säilytä tämä! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven Sosiaali- ja terveyspalvelut

säilytä tämä! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven Sosiaali- ja terveyspalvelut säilytä tämä! Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Saarijärven Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 päiv. 21.6.2016 Saarikka Perusturvaliikelaitos Saarikka vastaa Saarijärven kaupungin sekä Kannonkosken,

Lisätiedot

PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKAN YHTEYSTIEDOT

PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKAN YHTEYSTIEDOT PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKAN YHTEYSTIEDOT Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven kunnat sekä Saarijärven kaupunki järjestävät yhdessä asukkaidensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Palvelut tarjoaa

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Talteenotetut eläimet Eläinsuojelulaki 15 mukaan: Kunnan on huolehdittava alueellaan

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä

Lisätiedot

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ K A R V I A I S E N TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. Tiedot on koottu Karviaisen 27.4.2010 päivittämästä palveluoppaasta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1. 31.12.2014 JUUPAJOEN KUNTA

Sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1. 31.12.2014 JUUPAJOEN KUNTA Sosiaali- ja terveyspalvelut 1.1. 31.12.2014 JUUPAJOEN KUNTA Pihlajalinna Oy tuottaa juupa jokelaisille 1.1.2014 alkaen perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut lukuun ottamatta Juupajoen kunnan

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2017 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKAN YHTEYSTIEDOT

PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKAN YHTEYSTIEDOT PERUSTURVALIIKELAITOS SAARIKAN YHTEYSTIEDOT Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven kunnat sekä Saarijärven kaupunki järjestävät yhdessä asukkaidensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Palvelut tarjoaa

Lisätiedot

Oriveden palvelujen yhteystiedot

Oriveden palvelujen yhteystiedot Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyivät Oriveden palvelujen yhteystiedot Oriveden palvelujen yhteystiedot 2 Terveyspalvelut Terveyspalvelujen neuvonta joka päivä klo 07 22, puh.

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017

KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017 KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017 TOUKOKUU Mestaripyöräilijä 2017 -pyöräilytapahtuma 1.5.-17.9. Suoritusvaatimuksena on 1 000 kilometrin pyöräily. Myös sen alle jäävät pyöräilysuoritukset kannattaa merkitä ylös,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 19.9.2012 Hallinto Sosiaali- ja terveysjohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki - henkilöstöasiat 182 190 Johtava ylilääkäri Katariina Korkeila - henkilöstöasiat/maksusitoumukset

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3/ 4.62013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3/ 4.62013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3/ 4.62013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN SULJETTUNA 8.7. - 28.7.2013 Vain päivystysluontoiset tehtävät

Lisätiedot

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014 1(5) PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN KESÄAJAN 2014 TOIMINTA Tietoja vastaanottojen toiminnasta, toimipisteiden sulkemisista, vuosilomista. Tiedotetta päivitetään tarvittaessa, viimeksi päivitetty 19.6.14.

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Aurinkoisia kevätpäiviä! PERMIKANKAAN LATURETKI SUNNUNTAINA 22.3.2009 HIPPOHIIHDOT KOKOUSKUTSU

KUNTATIEDOTE. Aurinkoisia kevätpäiviä! PERMIKANKAAN LATURETKI SUNNUNTAINA 22.3.2009 HIPPOHIIHDOT KOKOUSKUTSU KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/2009. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin PERMIKANKAAN LATURETKI SUNNUNTAINA 22.3.2009 Aurinkoisia kevätpäiviä! Kuntotupa-Hoikanperä

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017 KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 16.03.2017. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017 Vuoden 2017 kuntavaalit ovat ensimmäiset uuden kuntalain

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 94/00.02.04/2013 132 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 22.5.2013 Vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korkeila 14.5.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 27.5.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 27.5.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 27.5.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Sammakkokangas Oy tiedottaa AVOIMIEN OVIEN -päivä La 7.6.2014 klo 10 14 SAMMAKKOKANKAAN

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA

KUNTATIEDOTE KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA Kunnanjohtaja Pekka Helppikangas puh. 044 459 7800, pekka.helppikangas@kivijarvi.fi

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/ 25.4.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/ 25.4.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/ 25.4.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Terveysasema tiedottaa Kivijärvellä lääkärin vastaanottopäivät keskimäärin kerran

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TOHMAJÄRVEN KUNNANVIRASTO on avoinna vuonna 2015 maanantaisin klo 9-17 ja tiistaista perjantaihin klo 9-15. Kunnan puhelinvaihde toimii Turussa, nro 040 105 4000, fax. 013

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 94/00.02.04/2013 181 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 11.9.2013 Vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Markku Liimatainen 6.9.2013: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Juhlatoimikunta. Kokousnumero 2/2008 Aika Ke 23.4.2008 klo 15.00 Kunnanhallituksen kokoushuone

PÖYTÄKIRJA. Juhlatoimikunta. Kokousnumero 2/2008 Aika Ke 23.4.2008 klo 15.00 Kunnanhallituksen kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 2/2008 Aika Ke klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Keskiviikkona klo 15.00 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 2/2008 ASIA LIITE 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin EDUSKUNTAVAALIT 2011 Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2011. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT Esitteen kuvat Tiina Laukkanen 2 KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN VASTAANOTTOPALVELUT LÄÄKÄRIEN JA SAIRAANHOITAJIEN VASTAANOTOT Avoinna

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Keski-Suomen maanpuolustusjuhla Kivijärvellä 14.-15.08.2009. KUNNANVIRASTO pidetään suljettuna 29.06.-19.07.2009

KUNTATIEDOTE. Keski-Suomen maanpuolustusjuhla Kivijärvellä 14.-15.08.2009. KUNNANVIRASTO pidetään suljettuna 29.06.-19.07.2009 KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4/2009. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Keski-Suomen maanpuolustusjuhla Kivijärvellä 14.-15.08.2009 Perjantai 14.08.2009 18.00 Kalustoesittely

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO 27.3.2017 ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden Tulosalue

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUT. Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät. Oriveden palvelujen yhteystiedot 1.1.

HYVINVOINTIPALVELUT. Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät. Oriveden palvelujen yhteystiedot 1.1. HYVINVOINTIPALVELUT Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät Oriveden palvelujen yhteystiedot 1.1.2014 alkaen Oriveden palvelujen yhteystiedot 1.1.2014 alkaen 2 Terveyspalvelut Terveyspalvelujen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 1/2007 Aika Ke 21.2.2007 klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone ESITYSLISTA/TYÖJÄRJESTYS Keskiviikkona 21.2.2007 klo 15 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1/2007 ASIA LIITE

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 2/2007 Aika Ti klo 15.00 Paikka Valtuustosali Tiistaina klo 15 Valtuustosali Nro 2/2007 ASIA LIITE 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 13 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa 6.10.2016 Yhteistyön kokonaisuus peruspalveluissa Laukaa, Keuruu, Saarikka, Äänekoski ja ympäristö Marja-Leena Peura, p. 050 3153355 alueena

Lisätiedot

Päivitetty 20.8.2012. Organisaatio 1.1.2011

Päivitetty 20.8.2012. Organisaatio 1.1.2011 Päivitetty 20.8.2012 Organisaatio 1.1.2011 Sosiaali- ja terveyspalvelujen organisaatio Yksilöhuoltojaosto Ympäristöterveysjaosto Terveydenhuollon jaosto PERUSTURVALAUTAKUNTA Päivähoito ja varhaiskasvatusjaosto

Lisätiedot

Organisaatio

Organisaatio Organisaatio 1.1.2017 2.11.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Yhteiset palvelut Valtuusto Tarkastuslautakunta Hallitus Yksilöasiainjaosto Henkilöstöjaosto Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO 19.9.2017 ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Sivistystoimenlautakunta. Kokousnumero 10/2009 Aika Pe 9.10.2009 klo 19.00 Tainion koulun neuvotteluhuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Sivistystoimenlautakunta. Kokousnumero 10/2009 Aika Pe 9.10.2009 klo 19.00 Tainion koulun neuvotteluhuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 10/2009 Aika Pe klo 19.00 Paikka Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUSKUTSU 09.10.09 Tainion koulun neuvotteluhuone Nro 10/2009 ASIA LIITE 121 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

A P U A VÄ K I VA LTA A N

A P U A VÄ K I VA LTA A N Ensiapu Annitädintie Vanhankylänniemessä Ajanvaraus: 09-2719 3360 Hyvinkään sairaalan päivystys (klo 22-08): 019-4587 5700 Hätätapauksessa 112 Kerro, kuuntele, välitä. Me autamme sinua. Löydät yhteystietomme

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2015 Sisältö: Valtuuston kokous 1 Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen kesätiedote 2015 1 Pyhännän maa- ja kotitalousseura ry tiedottaa3 Kirjasto tiedottaa 3 Pyhäntä-aiheinen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

.kxxlo 17:00-19:00. x x x x. x x x x x x x x x x x x x. x x x x - x. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

.kxxlo 17:00-19:00. x x x x. x x x x x x x x x x x x x. x x x x - x. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokousaika Torstai 07.02.2013 klo 19.00 19.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.kxxlo 17:00-19:00 Varajäsen

Lisätiedot

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut?

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut? Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut? Antti Turunen toimialuejohtaja 16.11.2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Vastaanottopalvelut (kiireellinen

Lisätiedot

UUDET NUMEROT 19.1.2009

UUDET NUMEROT 19.1.2009 Kaupunginvirastot Avoinna ma-pe klo 9-15 Valtatie 26 B, 3. krs PL 50, 03601 Karkkila www.karkkila.fi kirjaamo@karkkila.fi etunimi.sukunimi@karkkila.fi Puhelinvaihde palvelee ma-pe klo 8-16 *(09) 4258 3600

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO 5.12.2018 ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden

Lisätiedot

Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö

Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö Avosairaanhoito Sakari Ritala Mari Muhonen Anu Mutka Keskitetyt palvelut Mauri Paajanen Riitta-Maija

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 154 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 24.9.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 17.9.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012

Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012 Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012 Pääterveysaseman/kaupunginsairaalan opastus on kiinni viikonloppuisin 26.5.2012-2.9.2012. Pääterveysaseman hoitotarvikejakelu on kiinni 12. -14.9.2012

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE Tulosalueet Sosiaalipalveluiden Terveyspalveluiden Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden Hallintopalveluiden

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KUNTATIEDOTE 2/2013

KONNEVEDEN KUNTA KUNTATIEDOTE 2/2013 KONNEVEDEN KUNTA KUNTATIEDOTE 2/2013 kuva Jorma Ursin Metsien ja vesien pitäjä TIEDOTE TOIMINNAN SUPISTUKSISTA AJALLE 1.7.-4.8.2013 Keski-Suomen seututerveyskeskuksen toimintaa supistetaan kalenteriviikolla

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 19.05.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 19.05.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 19.05.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Saarikan fysioterapia tiedottaa kesän ajan toiminnoista: Ajalla 29.6. - 2.8.2015

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio

Someron kaupungin organisaatio Someron kaupungin organisaatio 2017 Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Perusturva Sosiaalityö Vanhuspalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Kivijärven kunta Puhelin (014) 459 7811 Sähköposti kunta@kivijarvi.fi Virastotie

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 4/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin.

KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 4/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 4/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. KUNTATIEDOTTEEN ILMESTYMISAJAT V. 2008 JA ILMOITUSHINNAT Seuraava kuntatiedote ilmestyy viikolla 35.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 131 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 27.8.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 20.8.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Valtuusto. Tarkastuslautakunta. Hallitus. Yksilöasiainjaosto. Henkilöstöjaosto. Toimitusjohtaja. Sisäinen tarkastus. Ikäihmisten palvelut

Valtuusto. Tarkastuslautakunta. Hallitus. Yksilöasiainjaosto. Henkilöstöjaosto. Toimitusjohtaja. Sisäinen tarkastus. Ikäihmisten palvelut Johdon tuki Valtuusto Henkilöstöjaosto Tarkastuslautakunta Hallitus Yksilöasiainjaosto Sisäinen tarkastus Toimitusjohtaja Hallinto Terveys- ja sairaanhoitopalvelut Ikäihmisten palvelut Perhe- ja sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 115 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 11.6.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 4.6.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Vappumyyjäiset. Kivijärven perinteinen vappumarssi 1.5.2010. Äitienpäivätapahtuma

KUNTATIEDOTE. Vappumyyjäiset. Kivijärven perinteinen vappumarssi 1.5.2010. Äitienpäivätapahtuma KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KOKO PERHEEN VAPPUTAPAHTUMA Tenholan koululla 1.5 klo 13.00 -Taikuri Timo Tiikkainen -"vappukisa"

Lisätiedot

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen

Someron kaupungin organisaatio. Vuosi alkaen Someron kaupungin organisaatio Vuosi 2014 1.11.2014 alkaen Organisaatio Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen Hallinto- ja talous Keskustoimisto Maataloustoimi Elinkeinotoimi Hanna Saarni Sij. Anne Liimatainen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 25 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 18.2.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 11.2.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 326 17.10.2012 Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012 STLTK 326 1. Maakunnallinen sijaispalveluyksikkö Maakunnallinen

Lisätiedot

Sote integraatio työryhmän jäsenet (3.3.2015 mennessä suostumuksensa ilmoittaneet) Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen edustajat työryhmässä:

Sote integraatio työryhmän jäsenet (3.3.2015 mennessä suostumuksensa ilmoittaneet) Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen edustajat työryhmässä: Sote integraatio työryhmän jäsenet (3.3.2015 mennessä suostumuksensa ilmoittaneet) Keski-Suomen SOTE 2020 hankkeen edustajat työryhmässä: Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen (vastuuhenkilö) Asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 02/07.02.2013 32

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 02/07.02.2013 32 Nro 02/07.02.2013 32 Kokousaika Torstai 07.02.2013 klo 19.00 19.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.klo 17:00-19:00

Lisätiedot

STIPENDEJÄ HAETTAVANA

STIPENDEJÄ HAETTAVANA KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4/2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Raikasta ruska-aikaa! STIPENDEJÄ HAETTAVANA Saga Forsströmin opintorahastosta jaetaan stipendejä

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUT. Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyivät. Oriveden palvelujen yhteystiedot

HYVINVOINTIPALVELUT. Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyivät. Oriveden palvelujen yhteystiedot HYVINVOINTIPALVELUT Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyivät Oriveden palvelujen yhteystiedot Oriveden palvelujen yhteystiedot 2 Terveyspalvelut Terveyspalvelujen neuvonta joka päivä

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Perusturvalautakunta. Kokousnumero 8 / 2008 Aika To 18.12.2008 klo 18.00-19.00

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Perusturvalautakunta. Kokousnumero 8 / 2008 Aika To 18.12.2008 klo 18.00-19.00 PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 8 / 2008 Aika To klo 18.00-19.00 Paikka Palvelukeskus KOKOUSKUTSU Torstaina klo 18.00- Palvelukeskus Nro 8/2008 ASIA LIITE 58 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 59 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017

KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017 KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017 TOUKOKUU Mestaripyöräilijä 2017 -pyöräilytapahtuma 1.5.-17.9. Suoritusvaatimuksena on 1 000 kilometrin pyöräily. Myös sen alle jäävät pyöräilysuoritukset kannattaa merkitä ylös,

Lisätiedot

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 8/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin.

KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 8/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. KUNTATIEDOTE Kivijärven kunnan kuntatiedote nro 8/2008. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin. Hyvät kuntalaiset! Valtuustokausi alkaa olla lopuillaan, se tarkoittaa sitä että vuoden vaihteen jälkeen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU. KOKOUS: Kinnulan lukion johtokunta PAIKKA: Kinnulan lukio, luokka 158 AIKA: torstai 3.10.2013 klo 18.30

KOKOUSKUTSU. KOKOUS: Kinnulan lukion johtokunta PAIKKA: Kinnulan lukio, luokka 158 AIKA: torstai 3.10.2013 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUS: Kinnulan lukion johtokunta PAIKKA: Kinnulan lukio, luokka 158 AIKA: torstai 3.10.2013 klo 18.30 11 LUKION TYÖSUUNNITELMA LV.2013 2014 12 KESKI-SUOMEN LUKIOIDEN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 96 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 14.5.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 5.5.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot