Resca-tuloksia Turusta ja Turun liikennebiokaasuhanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Resca-tuloksia Turusta ja Turun liikennebiokaasuhanke"

Transkriptio

1 Resca-tuloksia Turusta ja Turun liikennebiokaasuhanke Fredrik Klingstedt, ympäristötoimiala, ys

2 Turun pilotit Biokaasun käyttöönotto joukkoliikenteen ja muun kaupungin toimintojen aiheuttaman liikenteen polttoaineena vuodesta 2013 (2014) Kaavoituksen ja maankäytön suunnittelumenetelmien kehittäminen maankäyttöratkaisujen ilmastovaikutusten arvioimiseksi ja vähentämiseksi

3 Yhteenvetoa kaavoituspilotin tuloksista Turun Skanssin alueelta tehtiin koelaskelmia Eero Paloheimo yhtiöiden kehittämällä Ecocity Evaluator-ohjelmalla Laskelmilla testattiin itse ohjelman toimintaa sekä samalla eri vaihtoehtojen vaikutuksia Skanssin alueelle Todettiin, että ohjelma sopii todennäköisesti parhaiten laajoihin yleiskaavallisiin tarkasteluihin Ohjelman avulla oli mahdollista saada konkreettisia lukuarvoja khk-päästöjen ja kustannustasojen osalta

4 Yhteenvetoa kaavoituspilotin tuloksista. Ecocity-ohjelmasta saatiin päivitetty versio, joka toimi paremmin kuin edeltäjänsä Lisää koelaskelmia tehtiin sijoittamalla 1000 kuvitteellista uutta asukasta eri puolille Turkua Laskettavat osa-alueet olivat rakentaminen, liikenne ja energia

5 Laskentojen yhteenvetoja

6 Yhteenvetoa kaavoituspilotin tuloksista ja pilotin jatkonäkymät Turun kaupungin pilotti ilmastovaikutusten huomioimisesta kaavoituksessa ja maankäytössä ei vielä johtanut konkreettisiin toimiin kaavojen sisällön kehittämiseksi Saatiin kuitenkin arvokasta kokemusta kasvihuonekaasujen arvioimiseksi Tarkoituksena on jatkossa hyödyntää laskentatyökalua yleiskaavoituksessa Laskentaohjelman avulla saatuja lukuja ei välttämättä voi verrata muista lähteistä saatuihin lukuihin, koska niissä on todennäköisesti käytetty erilaisia muuttujia ja lähtöarvoja Laskentoja varten pitäisi pystyä luomaan vakioitu vertailutilanne (huomioiden paikalliset lähtötiedot) mihin uudet laskennat aina suhteutettaisiin Ilmastovaikutusten huomioiminen kaavoituksessa vaatii vahvan poliittisen tilauksen

7 Turun liikennebiokaasuhankkeen lähtökohtia Biovakka Suomi Oy:n Topinojan nykyinen tuotantolaitos tuottaa 3 miljoona m 3 biokaasua. Kaatopaikka tuottaa noin 1 miljoona m 3 biokaasua. Tuotanto voidaan moninkertaistaa Alueelta puuttuu maakaasuverkosto

8 Liikennebiokaasu on ilmastoystävällinen polttoaine

9 Teknologia on olemassa ja helposti saatavilla Turussa on jo biokaasun tuotantoa ja raaka-ainetta löytyy lisää Mädätysprosessit osataan hyvin Jakeluverkko ja varmistukset on helppo toteuttaa Eri valmistajien erityyppisiä ajoneuvoja on runsaasti saatavilla markkinoilla

10 Liikennebiokaasu on ollut menestys Ruotsissa sieltä löytyy myös hyviä yhteistyökumppaneita Tukholmassa on 260 biokaasubussia ja 200 lisää on tulossa vuoteen 2017 mennessä. Yhteensä kaupungissa oli 2012 kesäkuun lopussa biokaasuautoa

11 Turun liikennebiokaasuhankkeen tuloksia Hanketta tukevat selvitykset ja yhteistyö muiden hankkeiden kanssa Biokaasun käyttö liikenteessä - jakelu ja varikkologistiikan kehittäminen (Trafix Oy) Liikennebiokaasun tuotantoon soveltuvan peltobiomassan hankintamahdollisuudet ja kaasun-tuotannossa syntyvien ravinteiden kierrätys maatalouteen Turussa (MTT) Markkinointi ja viestintä siirryttäessä liikennebiokaasun laajamittaiseen käyttöön Turussa (Sininen Meri Oy) Kestävän paikallisen kuljetusratkaisun liiketoimintamalli ja toteutussuunnitelma Turussa (PBI Oy)

12 Perusinfrastruktuurin investointikustannukset sijoittajille ovat 2,6-9 M, riippuen skenaariosta Investointikohde Skenaario 1 (ei busseja) Kaasun puhdistusyksikkö Topinojalle Kaasun varmuusvarasto Topinojalle Jakelupiste Topinojalle ja asiakkaan varikolle 1,1 M 2,5 M 0,5 M 0,5 M 1 M - Jakelupiste Orikedolle - 1,8 M Jakelupiste Raunistulaan - 2,4 M Jakelupiste varikolle Hevoskadulle - 1,8 M YHTEENSÄ 2,6 M 9,0 M Skenaario 2 (bussit mukana) Kaupungilta ei edellytetä investointeja hankkeeseen Kaupungilta ei edellytetä investointeja hankkeeseen

13 MTT:n selvityksen perusteella 2,6 milj. Nm3/vuosi suuruisen kaasumäärän tuottamiseksi tarvitaan 1800 ha peltoalaa, joka samalla sisältää mädätyksessä syntyvän ravinnepitoisen mädätteen levitykseen tarvittavan peltoalan. Tarvittava peltoalaa sijaitsee alle 9 km säteellä Topinojan laitoksesta. Jos vähintään 20 % lähialueen pelloista saataisiin biokaasulaitoksen yhteistyötahoiksi, Esittäjän niin nimi kuljetusmatka Topinojalta pellolle on alle 15 km. 13

14

15 Turun liikennebiokaasuhankkeen tuloksia Biokaasupilotti eteni kunnalliseen päätöksentekoon Liikennebiokaasuhankkeen ohjausryhmä laati päätöksenteon tueksi yhteenvetoraportin, joka perustui tehtyihin erillisselvityksiin Kaupunginhallitus teki kokouksessaan ( 412) ohjausryhmän ehdotuksen pohjalta päätöksen

16 KH:n ( 412, ) päätös liikennebiokaasuasiassa Kaupunki puoltaa liikennebiokaasun jalostusta ja jakelua varten perustettavan osakeyhtiön Turun Seudun Biotalous Oy valmistelun käynnistämistä siten, että yhtiöllä tulee olla riittävän laaja taloudellisesti uskottava omistuspohja biokaasun pitkäaikaisen luotettavan tuotannon ja jakelun varmistamiseksi Kaupunki oikeuttaa osakkuusyhtiönsä TSJ Oy:n ja tytäryhtiönsä TSP Oy:n osallistumaan harkintansa mukaan Turun Seudun Biotalous Oy:n perustamisen valmisteluun sekä allekirjoittamaan tarkoitusta varten aiesopimuksen muiden yhtiön perustamiseen osallistuvien tahojen kanssa, Ennen Turun Seudun Biotalous Oy:n perustamista, ratkaisusta tulee pyytää asianmukaisella tavalla Turun kaupungin ennakkonäkemys, Kaupunki edesauttaa omalta osaltaan hankintalainsäädännän reunaehdot huomioiden Kakolan jätevedenpuhdistamon jätevesilietteen käyttöä liikennebiokaasun tuotantoon kilpailutettaessa vuonna 2018 päättyvää lietteen käsittelysopimusta,

17 KH:n päätös liikennebiokaasuasiassa Kaupunki pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan ohjaamaan kotitalouksien ja teollisuuden biojätteet paikalliseen liikennebiokaasun tuotantoon, Kaupungin omistamien viljelymaiden vuokrasopimusten ehdoissa huomioidaan, mahdollisen luomuviljelyn asettamissa rajoissa, kaasuntuotannossa syntyvän ravinnepitoisen mädätteen hyödyntäminen maanparannusaineena Kaupunki ohjaa aktiivisesti omaa ja palveluntuottajiensa ajoneuvokalustoa sähkö- ja biokaasukäyttöiseksi, Kaupunki edistää biokaasun käyttöä liikennepolttoaineena mm. tarjoamalla pysäköintietuisuuksia ilmastoystävällisiä polttoaineita käyttäville autoilijoille ja suosimalla ilmastoystävällisiä kuljetuspalveluluja,

18 KH:n päätös liikennebiokaasuasiassa. Turun sisäisen joukkoliikenteen kaluston osalta pyritään siirtymään kilpailutusten yhteydessä asteittain sähkö- ja sähköhybridibussien käyttöön ja, Joukkoliikenteelle tulee jatkossa turvata erillisellä sopimuksella liikennebiokaasun tuotantokustannuksiin ja dieselin hintaan sidottu pitkäaikainen ja edullinen kaasunhankintamahdollisuus, mikäli kaasu-käyttöisten bussien saatavuuteen, tekniikkaan ja käyttökustannuksiin liittyvät ongelmat saadaan ratkaistua siten, että kalusto on toiminnallisesti ja kokonaistaloudellisesti kilpailukykyistä Euro 6 dieselbussien sekä sähkö- ja sähköhybridibussien kanssa. Kaupunginhallitus toteaa lisäksi, että siirtyminen liikennebiokaasun laajamittaiseen käyttöön on kansallinen pilottihanke ja kaupunki haluaa myötävaikuttaa innovatiivisen ilmastomyönteisen osaamisen vahvistumista Turussa ja siten syntyvien hyvien käytäntöjen laajenemista muualle Suomeen

19 Liikennebiokaasuhankkeen johtopäätökset ja jatkonäkymät Biokaasupilotti tuotti tärkeää ja relevanttia tietoa liikennebiokaasun käyttöönoton edellytyksistä Turussa ja samalla myös muissa suomalaisissa kaupungeissa KH:n päätös jättää joukkoliikenne hankkeen ulkopuolelle ei kuitenkaan ollut hankkeen alkuperäisen tavoitteen mukainen ja se osaltaan tullee hidastamaan liikennebiokaasun tuotannon käynnistymistä Turussa Biovakka Suomi Oy on ilmoittanut halukkuutensa viedä liikennebiokaasuasiaa eteenpäin omassa toiminnassaan Toiminnan käynnistäminen on haasteellista, koska kaasun kulutusta on vaikea arvioida KH:n päätöksen mukaisessa skenaariossa. Yhtiöllä saattaa olla resursseja viedä asioita eteenpäin pienimuotoisesti omana toimintanaan lähitulevaisuudessa

20 Liikennebiokaasuhankkeen jatkonäkymät Ravinnekierron tehostamiseksi hanketta kannattaa jatkaa ja tähdätä mädätteen hyödyntämiseen kaupungin viljelysmailla. Konsepti on erittäin ajankohtainen siksi, että Biovakka Suomi Oy on jättänyt ympäristölupahakemuksen toiminnan laajentamiseksi. Asia ei ole suoranaisesti sidoksissa liikennebiokaasun tuotantoon

21 Kiitokset

Turun liikennebiokaasuhanketyöryhmän

Turun liikennebiokaasuhanketyöryhmän Turun liikennebiokaasuhanketyöryhmän työ ja ehdotukset Fredrik Klingstedt, ympäristötoimiala, ys 25.9.2013 1 Tavoite: Paikallinen, innovatiivinen ja kestävä toimintamalli Khpäätti 14.11.2011 selvityttää

Lisätiedot

Biokaasua Espoon Suomenojalta

Biokaasua Espoon Suomenojalta Biokaasua Espoon Suomenojalta Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 8.11.2012 Tommi Fred, vs. toimialajohtaja 8.11.2012 1 HSY ympäristötekoja toimivan arjen puolesta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Lisätiedot

Maatalouden biokaasulaitos

Maatalouden biokaasulaitos BioGTS Maatalouden biokaasulaitos Sähköä Lämpöä Liikennepolttoainetta Lannoitteita www.biogts.fi BioGTS -biokaasulaitos BioGTS -biokaasulaitos on tehokkain tapa hyödyntää maatalouden eloperäisiä jätejakeita

Lisätiedot

Lannan ravinteet ja energia talteen Biokaasun tuotannon mahdollisuudet Punkalaitumella

Lannan ravinteet ja energia talteen Biokaasun tuotannon mahdollisuudet Punkalaitumella Excellence by Experience Lannan ravinteet ja energia talteen Biokaasun tuotannon mahdollisuudet Punkalaitumella Punkalaidun 15.3.2014, Päivi Piispa Excellence by Experience. Biokaasun tuotannon mahdollisuudet

Lisätiedot

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Biokaasun hyödyntäminen liikenteessä Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Kaasuautojen Edellytykset Suomessa Kaasukäyttöiset autot muodostavat varteenotettavan vaihtoehdon. Päästöt ovat huomattavan

Lisätiedot

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Kotkassa 30.9.2010 Biovakka Suomi Oy Markus Isotalo Copyright Biovakka Suomi Oy, Harri Hagman 2010 Esitys keskittyy

Lisätiedot

BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN

BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN BIOKAASUN TAUSTAA JA TAVOITTEITA 1) UUSIUTUVAN ENERGIAN EDISTÄMISOHJELMA 2003 2006 Biokaasun hyödyntäminen 2001 0,75 PJ = 208 GWh Tavoite:

Lisätiedot

Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa

Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa Ämmässuon mädätyslaitoksen biokaasun hyödyntämistapa Hallitus 20.12.2013 Hyödyntämisratkaisua ohjaavat päätökset Euroopan unionin ilmasto- ja energiapaketissa on vuonna 2008 päätetty asettaa tavoitteiksi

Lisätiedot

Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa?

Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa? Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa? Johan Saarela, Ab Stormossen Oy Puh. +358 (0)50 376 5054 S-posti. johan.saarela@stormossen.fi BioE-logia, Liminka, 25.9.2014 Sisältö Historia

Lisätiedot

Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena. Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi

Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena. Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi Osakeyhtiö perustettu 1.1.2015, sitä ennen liikelaitoksena vuodesta 1995 Oulun kaupungin 100 %:sti omistama

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUN TUOTANTO JA HYÖDYNTÄMINEN Biokaasu on hapettoman mätänemisprosessin tulos, jonka lopputuotteena syntyy myös kiinteää mädätysjäännöstä Biokaasu on koostumukseltaan

Lisätiedot

TURUN LIIKENNEBIOKAASUHANKKETTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN RAPORTTI 12.3.2013

TURUN LIIKENNEBIOKAASUHANKKETTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN RAPORTTI 12.3.2013 TURUN LIIKENNEBIOKAASUHANKKETTA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN RAPORTTI 12.3.2013 1 TURUN LIIKENNEBIOKAASUTYÖRYHMÄN RAPORTTI Sisällys TURUN LIIKENNEBIOKAASUTYÖRYHMÄN RAPORTTI... 2 1. Selvitystyön tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -

Lisätiedot

BIOKAASUN LIIKENNEKÄYTÖN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT. Gasum l Ari Suomilammi

BIOKAASUN LIIKENNEKÄYTÖN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT. Gasum l Ari Suomilammi BIOKAASUN LIIKENNEKÄYTÖN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Gasum l Ari Suomilammi 22.10.2015 Gasum Kaasuratkaisut muodostavat sillan kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa Gasum kehittää pohjoismaista kaasuekosysteemiä

Lisätiedot

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys 17.03.2010 Kaakosta voimaa Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys Toteutusaika 1.9.2009-31.12.2011 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Antto Kulla, kehityspäällikkö Turku Energia Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere Turun seudun kaukolämmityksen CO2-päästöt 2015 n. 25 % (Uusiutuvien

Lisätiedot

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa Heini Postila a, Maria Lauronen a, Sari Piippo b a Vesi- ja ympäristötekniikka, Oulun yliopisto b Energia- ja

Lisätiedot

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 1 Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 2 Toteutusselvityksen tavoite Selvityksen tavoitteena on esimerkkitilan

Lisätiedot

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa Tausta Tiekartta laadittu Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen toimeksiantona.

Lisätiedot

Joutsan seudun biokaasulaitos

Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan biokaasulaitos Alueellinen biokaasulaitos, paikalliset maataloustoimijat sekä ympäristöyrittäjät Alueen jätteenkäsittely uusittava lyhyellä aikajänteellä (Evira) Vaihtoehdot:

Lisätiedot

Biojätteiden synnyn ehkäisy Biokaasun liikennekäytön edistäminen Ruotsissa

Biojätteiden synnyn ehkäisy Biokaasun liikennekäytön edistäminen Ruotsissa Biojätteiden synnyn ehkäisy Biokaasun liikennekäytön edistäminen Ruotsissa Työpaja Salossa 7.9.2010 Erja Heino Tutkija MTT, W-fuel-hanke erja.heino@mtt.fi Biojätteiden ja lietteiden synnyn ehkäisy Kotitalouksissa,

Lisätiedot

Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus. 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä

Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus. 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Eeli Mykkänen Projektipäällikkö Jyväskylä

Lisätiedot

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100%

Lisätiedot

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Joukkoliikenteen uudelleenorganisointi 1.1.2010 alkaen HKL HKL-Rv HKL-Metro HKL-Infra SL Oy Helsingin seudun liikenne

Lisätiedot

Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla. Viljelijätilaisuudet

Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla. Viljelijätilaisuudet Orgaanisten lannoitevalmisteiden tuotanto Honkajoen ja Huittisten biokaasulaitoksilla Viljelijätilaisuudet 12.3.2018 GASUM KEHITTÄÄ POHJOISMAISTA KAASUEKOSYSTEEMIÄ JA EDISTÄÄ KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ Tornio

Lisätiedot

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun hyödyntämiskaavio Ruskossa 2,0 milj. m 3 biokaasua (9

Lisätiedot

Kaasuautoilu Suomessa ja Keski-Suomessa Gasum Oy:n (ja Biovakka Suomi Oy:n) silmin TÄYTTÄ KAASUA ETEENPÄIN, KESKI-SUOMI! Jyväskylä 10.12.

Kaasuautoilu Suomessa ja Keski-Suomessa Gasum Oy:n (ja Biovakka Suomi Oy:n) silmin TÄYTTÄ KAASUA ETEENPÄIN, KESKI-SUOMI! Jyväskylä 10.12. Kaasuautoilu Suomessa ja Keski-Suomessa Gasum Oy:n (ja Biovakka Suomi Oy:n) silmin TÄYTTÄ KAASUA ETEENPÄIN, KESKI-SUOMI! Jyväskylä 10.12.2009 Gasum Oy Myyntipäällikkö Jussi Vainikka jussi.vainikka@gasum.fi

Lisätiedot

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers Stormossen Oy Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto Leif Åkers Aiheet Ab Stormossen Oy Biokaasun käyttö Suomessa Biokaasun käyttö Stormossenilla Kaasu-/biokaasuvisio Perustettu 1985 Asukkaita

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 4.6.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski

Lisätiedot

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 BIOKAASULLA LIIKENTEESEEN GASUMIN RATKAISUT PUHTAASEEN LIIKENTEESEEN HINKU LOHJA 29.10.2013 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 2 Kaasu tieliikenteen polttoaineena Bio- ja

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry

Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry www.biokaasuyhdistys.net Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Sisältö Keski-Suomen biokaasupotentiaali Biokaasun

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi)

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Muutamia kymmeniä pysäkkinäyttöjä asennettu Föli alueelle Mobiililiput luetaan sähköisesti samalla lukijalaitteella kuin bussikortitkin.

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen

Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen Sisältö Mitä mädätys on? Kuinka paljon kustantaa? Kuka tukee ja kuinka paljon? Mitä rakennusprojektiin kuuluu ja kuka toimittaa? Mikä on biokaasun

Lisätiedot

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin

Lisätiedot

Hajanaisia ajatuksia liikennebiokaasun tankkausaseman perustamisesta Jari Laurinen

Hajanaisia ajatuksia liikennebiokaasun tankkausaseman perustamisesta Jari Laurinen Hajanaisia ajatuksia liikennebiokaasun tankkausaseman perustamisesta Jari Laurinen 12.10.2016 Tausta Jari Laurisella kaasuautoilukokemusta n. 200 000 km verran. Lähipiirissä käyttökokemusta lisäksi n.

Lisätiedot

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Liikenne ja ilmasto -seminaari 22.9.2009, Jyväskylä Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy www.biokaasufoorumi.fi 1 Biokaasuprosessin raaka-aineet Biohajoavat

Lisätiedot

Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan

Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan 1. Kansallinen liikennebiokaasuseminaari Liikennebiokaasu ja Suomi, Tiedepuisto, Joensuu 31.5.2010 Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan Ari Lampinen, projektipäällikkö Joensuun Seudun

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasuteknoloia On ympäristö- ja eneriateknoloiaa Vertailtava muihin saman alan teknoloioihin / menetelmiin:

Lisätiedot

Kilpailutus ja kuntien mahdollisuus vaikuttaa

Kilpailutus ja kuntien mahdollisuus vaikuttaa Kilpailutus ja kuntien mahdollisuus vaikuttaa Ari Lampinen (etunimi.sukunimi()liikennebiokaasu.fi) Projektipäällikkö, Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshanke Puheenjohtaja, Suomen biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa. Juha Luostarinen Metener Oy

Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa. Juha Luostarinen Metener Oy Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa Juha Luostarinen Metener Oy Tausta Biokaasulaitos Kalmarin tilalle vuonna 1998 Rakentamispäätöksen taustalla navetan lietelannan hygieenisen laadun parantaminen

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA MIKKO LIUKKONEN ETELÄ-SAVON ENERGIA OY Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin 9.10.1900. Sähkölaitos eli valonsynnytyslaitos valmistui 23.10.1901 ja katuvalaistus sytytettiin

Lisätiedot

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maailma käyttää maakaasua, onko Suomella varaa jättää se hyödyntämättä? Maakaasuvaroja on hyödynnettävissä sadoiksi vuosiksi

Lisätiedot

Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa

Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa 17.6.2016 Esa Nummela, Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy yhtiö perustettu 1994 17 osakaskuntaa 65 työntekijää Liikevaihto

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase Energiataseessa lasketaan

Lisätiedot

Tarjous (21.1.2015) LUOTTAMUKSELLINEN Kainuun liitto Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys

Tarjous (21.1.2015) LUOTTAMUKSELLINEN Kainuun liitto Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys Tarjous (21.1.2015) LUOTTAMUKSELLINEN Kainuun liitto Liikennebiometaanin tuotanto ja jakelu Kainuussa selvitys Lähtökohta 1. 8-12/2014 Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen tilaama Liikennebiokaasun

Lisätiedot

BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos

BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos Biokaasun tuotanto Missä tuotetaan? Suomessa on lietemädättämöitä jäteveden-puhdistamoiden yhteydessä yhteensä 18 kpl 16:ssa eri

Lisätiedot

Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet. Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä

Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet. Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä 6.4.2017 06/04/2017 Jukka Metsälä 2 KAASUKÄYTTÖINEN LIIKENNE SUOMESSA Tällä hetkellä Suomessa on noin 2 500 kaasua polttoaineena

Lisätiedot

LIIKENNEKAASUT JA ASEMAVERKOSTO PORI 24.05.2016. 24.05.2016 Gasum Oy Jussi Vainikka 1

LIIKENNEKAASUT JA ASEMAVERKOSTO PORI 24.05.2016. 24.05.2016 Gasum Oy Jussi Vainikka 1 LIIKENNEKAASUT JA ASEMAVERKOSTO PORI 24.05.2016 24.05.2016 Gasum Oy Jussi Vainikka 1 24.05.2016 Gasum Oy Jussi Vainikka 2 Gasum s year 2015 24.05.2016 Gasum Oy Jussi Vainikka 3 24.05.2016 Gasum Oy Jussi

Lisätiedot

Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010. Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa

Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010. Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa 1 Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010 Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa 2 Gasumin perustehtävä Hallitsemme energiakaasuihin perustuvat ratkaisut ja toimimme alan edelläkävijänä.

Lisätiedot

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Maatilojen energiakulutus on n. 10 TWh -> n. 3% koko Suomen energiankulutuksesta -> tuotantotilojen lämmitys -> viljan kuivaus -> traktorin

Lisätiedot

Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta. Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen

Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta. Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen Orgaaniset lannoitevalmisteet Gasumin biokaasulaitoksilta Tuotepäällikkö Juhani Viljakainen 27/03/2017 Footertext 2 TAUSTAA ; KAASUYHTIÖ GASUM OSTI BIOVAKAN JA BIOTEHTAAN 2016 Vuoden 2015 aikana kaasuyhtiö

Lisätiedot

Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen

Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Bioenergiasta elinvoimaa -klusterin tulosseminaari 8.12.2010 Saarijärven kaupungintalo Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen -hanke

Lisätiedot

Kokoeko-seminaari. Kaasutankkausverkoston laajeneminen ja sen edellytykset

Kokoeko-seminaari. Kaasutankkausverkoston laajeneminen ja sen edellytykset Kokoeko-seminaari Kaasutankkausverkoston laajeneminen ja sen edellytykset 12.2.2019 GASUMIN VUOSI 2017 LIIKEVAIHTO 925 milj. LIIKEVOITTO 114 milj. INVESTOINNIT 58,1 milj. MAAKAASULIIKETOIMINNAN MYYNTI

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta

Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Käytännön kokemuksia VamBion biokaasulaitokselta Lannasta moneksi ravinteita ja energiaa Liedon kunnantalo 7.11.2011 Kaisa Suvilampi VamBio Oy Yhtiömme toiminta-ajatuksena on bioenergian ja lannoitevalmisteiden

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Ohjelma toteutetaan Vaasan ja Seinäjoen seutujen yhteistyönä, johon osallistuvat alueen kaupungit ja kunnat sekä Merinova Oy ja Vaasan

Lisätiedot

Biovakan yritysesittely

Biovakan yritysesittely Biovakan yritysesittely Biokaasulaitos Vehmaalla Ensimmäinen suuren mittaluokan yksikkö Suomessa Toiminta alkanut 2004 Käsittelee erilaisia biohajoavia materiaaleja 120 000 tn/v Menetelmänä mesofiilinen

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA

BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä / 1.10.2015 BIOKAASUBUSSIT JA PÄÄTÖKSENTEKO AIKAISEMMIN BIOKAASUBUSSEISTA Biokaasubussien hankinta on 45 %:a kalliimpi dieselbus.-

Lisätiedot

Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa

Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa Selvitykset tehty Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen -hankkeessa vuosina 2008-2009 Eeli Mykkänen Joulukuu 2009 Tässä koosteessa on kuvattu

Lisätiedot

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015

Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa. EU-edunvalvontapäivä 13.2.2015 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa EU-edunvalvontapäivä EU:n kiertotalouspaketti Komissiolta 2.7.2014 Kohti kiertotaloutta: jätteetön Eurooppa tiedonanto Direktiiviehdotukset mm. jätedirektiivin

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

22.11.2012. Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012

22.11.2012. Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012 Biolaitosyhdistys päivät 15-16.11. 2012 Suomen Ekolannoite Oy Perustettu 2011 Kehittänyt innovatiivisen lietteenkäsittely menetelmän, josta jätetty patenttihakemus Menetelmä kemiallisesti hydroloimalla

Lisätiedot

MTT Talous- ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus, 31600 Jokioinen, etunimi.kassi@mtt.fi

MTT Talous- ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus, 31600 Jokioinen, etunimi.kassi@mtt.fi Peltobiomassat biometaanin raaka-aineena: Syntyvän jäännöksen hyötykäyttö Turun seudulla Saija Rasi 1, Eeva Lehtonen 2, Pellervo Kässi 3, Arja Seppälä 1 1) MTT Kotieläintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen,

Lisätiedot

Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema. Kouvola Erityisasiantuntija Matti Kuittinen

Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema. Kouvola Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema Kouvola 21.11.2017 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen 2 Rakennettu

Lisätiedot

VAASAN BIOKAASUBUSSIT - TILAAJAN KOKEMUKSET. Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä

VAASAN BIOKAASUBUSSIT - TILAAJAN KOKEMUKSET. Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä VAASAN BIOKAASUBUSSIT - TILAAJAN KOKEMUKSET Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä 22.9.2017 YHDYSKUNTASUUNNITTELU JA KIERTOTALOUS JÄTTEIDEN KÄSITTELY JA POLTTOLAITOS SAMALLE ALUEELLE : SYNERGIAHYÖDYT BIOKAASUBUSSIVARIKKO

Lisätiedot

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa 26. 11. 2013 Anna Hallvar Varsinais-Suomen bioenergiatuotannon suunnittelu ja ohjaus HANKKEESTA: Hankkeen tavoitteena on kasvattaa Varsinais-Suomen bioenergiapotentiaalien

Lisätiedot

Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet

Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet Watrec Oy Biolaitosyhdistyksen vuosiseminaari Lahti 7.-8.11.2018 Laitosten suunnittelu ja urakointi Kaikki biokaasulaitoksista Suomalainen pk yritys, jonka fokus

Lisätiedot

Liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden toimintasuunnitelma Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Jakeluinfradirektiivi (2014/94/EC) Direktiivi vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin

Lisätiedot

Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille. Miika Ilonen - Miilahti Oy

Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille. Miika Ilonen - Miilahti Oy Aktiivibioreaktori kasvi- ja eläintiloille Miika Ilonen - Miilahti Oy Ratkaisun esittely Aktiivimenetelmään perustuva pienbioreaktori, joka voidaan toteuttaa joko kiinteänä tilalle tai toimia siirrettävänä

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen hillitseminen

Ilmastonmuutoksen hillitseminen Ilmastonmuutoksen hillitseminen Jyri Seppälä SYKE MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2011, Säätytalo, Helsinki Lähtökohtia Ilmastonmuutos etenee - vuosi 2010 oli toisiksi lämpimin vuoden 1880 jälkeen Kehittyneillä

Lisätiedot

Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta

Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta Suomen Biokaasuyhdistyksen biokaasuseminaari Missä menet biokaasu Ympäristötekniikan messut, Helsingin messukeskus 11.10.2012 Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta

Lisätiedot

Biokaasun jakelu Suomessa

Biokaasun jakelu Suomessa JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Turussa 10.6.2010 12.00-16.00 Biokaasun jakelu Suomessa 2 GASUMIN TUNNUSLUVUT 2009 Maakaasun myynti 40,6 TWh Henkilökunta 220 Siirtoputkiston pituus 1186 km Liikevaihto

Lisätiedot

Kaasun mahdollisuudet liikenteen päästöjen vähentämisessä. Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum

Kaasun mahdollisuudet liikenteen päästöjen vähentämisessä. Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum Kaasun mahdollisuudet liikenteen päästöjen vähentämisessä Jukka Metsälä Vice President, Traffic Gasum LIIKENTEEN POHJOISMAINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ EU- ja kansalliset tavoitteet ohjaavat koko liikennesektoria

Lisätiedot

Järkivihreä yritystoiminta ja ympäristöosaamisen verkosto Forssan esimerkki Tulevaisuuden yritysalueet Salossa 9.10.2013

Järkivihreä yritystoiminta ja ympäristöosaamisen verkosto Forssan esimerkki Tulevaisuuden yritysalueet Salossa 9.10.2013 Järkivihreä yritystoiminta ja ympäristöosaamisen verkosto Forssan esimerkki Tulevaisuuden yritysalueet Salossa 9.10.2013 Juha Pirkkamaa Toimialapäällikkö: ympäristö ja energia Forssan Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Aimo Aalto, TEM 19.1.2015 Hajautetun energiantuotannon työpaja Vaasa Taustaa Pienimuotoinen sähköntuotanto yleistyy Suomessa Hallitus edistää

Lisätiedot

BioGTS Oy BIOKAASU BIODIESEL

BioGTS Oy BIOKAASU BIODIESEL BioGTS Oy BIOKAASU BIODIESEL BIOGTS OY Kotimainen teollinen biokaasu ja biodiesellaitosvalmistaja. Yritys on perustettu 2011. Biokaasu ja biodiesel laitosten suunnittelu, rakentaminen ja operointi sekä

Lisätiedot

Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015

Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015 Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100% omistama energiayhtiö

Lisätiedot

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi!

Keskuspuhdistamo. Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Keskuspuhdistamo Tampereen seudun kuntien merkittävin ympäristöinvestointi! Raholasta 4 kg/d Tammerkoskesta48 kg/d Keskuspuhdistamolta 15 kg/d (2024) Jätevedenpuhdistus tehostuu entisestään keskuspuhdistamon

Lisätiedot

Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa.

Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa. Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa. Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 BIOENERGIA RY TIIVISTETTYNÄ Historiamme ulottuu 70 vuoden taakse (Turveteollisuusliitto 1943,

Lisätiedot

Ratikka vai rollikka?

Ratikka vai rollikka? Ratikka vai rollikka? Väärä kysymys ECO 2 liikennefoorumi 5.5.2011 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen kaupunki Joukkoliikennevälineen valintaopas RASKAS RAIDELIIKENNE KEVYT RAIDELIIKENNE

Lisätiedot

Lisää kaasua Keski-Suomeen?

Lisää kaasua Keski-Suomeen? 10.9.2015 Lisää kaasua Keski-Suomeen? Tausta Biokaasuntuotanto Laukaassa Kalmarin lypsykarjatilalla alkoi vuonna 1998 Sähkön ja lämmön tuotanto Vuonna 2002 ensimmäinen biokaasun puhdistuslaitteisto ja

Lisätiedot

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6. Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.2015 Resurssiviisaus on valtava mahdollisuus Sitra Lari Rajantie

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 4.6.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä Toimikausi 9.4. 12.12.2018 Hiiletön liikenne Suomessa vuonna 2045 hyvää elämää, sujuvaa liikkumista ja kestävää liiketoimintaa. Puheenjohtaja: Juhani Damski

Lisätiedot

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013

Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä. Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Etanolin tuotanto teollisuuden sivuvirroista ja biojätteistä Kiertokapula juhlaseminaari St1Biofuels / Mika Anttonen 16.05.2013 Globaali energiahaaste Maailma vuonna 2030... Source: BP 2012, Energy Outlook

Lisätiedot

RAVINNEVISIO. Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina Tampio b, Satu Ervasti b, Eeva Lehtonen b, Riitta Kettunen a, Saija Rasi b ja Jukka Rintala a

RAVINNEVISIO. Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina Tampio b, Satu Ervasti b, Eeva Lehtonen b, Riitta Kettunen a, Saija Rasi b ja Jukka Rintala a RAVIEVIIO elvitys irkanmaan puhdistamolietteiden ja biojätteiden ravinteista ja niiden potentiaalisesta käytöstä maa- ja metsätaloudessa sekä viherrakentamisessa Tiina Mönkäre a, Viljami Kinnunen a, Elina

Lisätiedot

Kohti päästötöntä liikennettä Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä

Kohti päästötöntä liikennettä Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä Kohti päästötöntä liikennettä 2045 Saara Jääskeläinen, LVM Uusiutuvan energian päivä 23.1.2018 1 Liikenteen päästövähennystavoitteet energia- ja ilmastostrategiassa ja Kaisussa Liikenteen päästöjä tulee

Lisätiedot

Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki

Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki Kierrätysravinteita erilaisiin käyttötarkoituksiin Teija Paavola, Biovakka Suomi Oy Biokaasuyhdistyksen seminaari 11.10.2012 Messukeskus, Helsinki Biovakan toiminta-ajatuksena on tuottaa biokaasua ja kierrätysravinteita

Lisätiedot

RESCA Suurten kaupunkien uusiutuvat energiaratkaisut ja pilotit. Jari Jokinen 11.2.2013

RESCA Suurten kaupunkien uusiutuvat energiaratkaisut ja pilotit. Jari Jokinen 11.2.2013 RESCA Suurten kaupunkien uusiutuvat energiaratkaisut ja pilotit Jari Jokinen 11.2.2013 ECO 2 EKOTEHOKAS TAMPERE 2020 Mikä on ECO 2? Tampereen kaupungin energia- ja ilmastohanke, jota Suomen itsenäisyyden

Lisätiedot

Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus

Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus Lahden ilmastotavoitteet ja tulevaisuus Eero Vainio Lahden seudun ympäristölautakunnan puheenjohtaja Kaupunginvaltuutettu (SDP) Eero Vainio - Kuntien V ilmastokonferenssi -Tampere Lahti on kasvava ja elinvoimainen

Lisätiedot

METROPOLI JA VESI toimitusjohtaja Raimo Inkinen 17.3.2011 1

METROPOLI JA VESI toimitusjohtaja Raimo Inkinen 17.3.2011 1 METROPOLI JA VESI 1 Helsingin seudun toimintaympäristö 14 kuntaa, ylikunnalliset organisaatiot 1.3 miljoonaa asukasta Liikenne ja ympäristöpalvelut kaupunkiseudulla: HSY 4 kaupunkia,vesi- ja jätehuolto,

Lisätiedot