turun museokeskus Toimintakertomus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "turun museokeskus Toimintakertomus 2014"

Transkriptio

1 turun museokeskus Toimintakertomus

2 HALLINTO Johtajan katsaus Vuosi oli Museokeskukselle sisällöllisten tavoitteiden kannalta hyvä. Uudistuminen, kaupungin uudistumisohjelma ja uuden valtuustokauden hyvinvointiin ja alueen kilpailukykyyn liittyvät tavoitteet ovat merkinneet organisaation kehittämiseen liittyvää työtä. Kaikki museopalveluiden toiminnat on analysoitu yhdessä konsernihallinnon asiantuntijoiden kanssa, etsien ja löytäen uusia toimintatapoja. Kuralassa toimintamalleja on kehitetty jo useamman vuoden ajan kaupunkilaisten kanssa käytävän vuorovaikutuksen ja osallistumisen aktivointiin tähtäävässä EVIVA -hankkeessa. Museoiden vaihtuvat näyttelyt saivat hyvää palautetta niin asiakkailta kuin asiantuntijoiltakin. Turun linnan Enemmän kuin tuhat sanaa? Turun linna kirjallisuudessa ja taiteessa -näyttely järjestettiin osana Turun kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlavuotta. Aki Kaurismäen ohjaaman The Girl King -elokuvan kuvaukset toivat uudenlaista säpinää ja järjestelyjä Turun linnan ohjelmistoon. WAMin Kiteytymiä. Nykytaidetta Pietarista -näyttelyssä luotiin katselmus venäläisen nykytaiteeseen. Luostarinmäen käsityöläismuseon näyttelyssä, Matkan varrelta. Kuvia ja muistoja Turun Luostarinmäeltä, tunnelmoitiin museoalueen lähihistoriassa. Lisäksi museoissa tuotettiin runsaasti pedagogista oheisohjelmaa eri kohderyhmille. Kokonaiskävijämäärä museoissa ja gallerioissa oli Talouden tulos oli ylijäämäinen. Taidekokoelma karttui vuoden aikana 65 teoksella, merkittävin hankinta oli kaunistamisrahaston varoin hankittu Wäinö Aaltosen kullattu puuveistos Kultalilja (Kultatyttö) vuodelta Vuonna 2013 aloitettu Braheskolan prosenttitaidehanke jatkui. Kaunistamisrahaston varoin tuotettiin 31 infokylttiä ulkoveistoksiin. Turun yliopiston kanssa yhteistyössä järjestettiin Valokuva esineenä ja lähteenä -kurssi. Kokoelman saavutettavuutta edistettiin mm. Taidetta Turun katukuvassa -Citynomadimobiilireitin toteuttamisella, sekä valokuvakokoelmaan kuuluvien arvokkaiden daguerrotyyppien viemisellä kansainvälisiin Daguerrobase- ja Europeana-tietokantoihin. Kulttuurihistoriallista kokoelmaa täydennettiin lahjoituksin ja ostoin. Museo sai lahjoituksena merkittävän kokoelman Arto Elovirran Dixi-Coatille, Kestilälle, Femitexille ja Luhdalle suunnittelemia vaatteita sekä laajan numismaattisen kokoelman Salosta. Kokoelmiin hankittiin mm. lunttulukkoinen vallipyssy 1500-luvulta, Ravintola Moselin valomainos, penkkiryijy ja Åbo Jernmanufaktur Aktiebolag / Turun rautateollisuus Yhtiön valmistama pesukaappi. Kokoelmatiedon saavutettavuutta edistävään valtakunnalliseen tiedonhakupalveluun Finnaan oli museokeskuksen kokoelmia viety vuoden lopussa kaikkiaan yli Kulttuuriympäristötietokanta MIP avattiin osittain julkiseksi Kemiön osalta. Markkinointiviestintä ja tiedotus Museokeskuksen toimintaa, kokoelmia, näyttelyitä ja tapahtumia on markkinoitu aktiivisesti eri medioissa. Markkinoinnissa ja viestinnässä on yhä enemmän panostettu näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa, kuten facebook, twitter, instagram, flickr, blogit, uutiskirjeet. Museokeskuksen näyttelyt, tapahtumat ja toiminta saivat kiitettävää medianäkyvyyttä. Vuoden aikana tuotettiin Museot yleisesite suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja Kesäaika museoissa -esite suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi tuotettiin kaksi Wäinö Aaltosen museon näyttelyt -esitettä ja Vanhan Suurtorin galleriat -esite. Vuonna 2014 luovuttiin Työpajat ja kurssit -esitteistä sekä joulunaika museoissa -esitteiden tuottamisesta. Museokeskus oli mukana Vapaa-aikatoimialan yhteisesti tuottamissa esitteissä: Edullista opiskelijoille -esite (kevät ja syksy), Mitä tekis? -esite (kevät ja syksy). Kiva kesä -esitteen tuottamisessa oli lisäksi mukana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Lisäksi Museokeskus oli mukana Huvia meren rannalla -esitteessä, Turun City-oppaassa, Turun Taiteilijajärjestöt ry:n tuottamassa TurkuArt -esitteessä (kevät ja syksy), Keskiajan Turku -esitteessä. Jokaisesta museokeskuksen näyttelystä ja tapahtumasta lähetettiin tiedote NC-järjestelmän kautta sekä lisäksi buffeja tarpeen mukaan. Tiedotustilaisuudet pidettiin uusien näyttelyjen avautuessa, kokoelmalahjoitusten ja julkaisujen ilmestymisen yhteydessä sekä yksittäisten tapahtumien yhteydessä. Museokeskuksen toiminta oli esillä Taide- ja Antiikkimessuilla, Perinnekotimessuilla, RSGT-messuilla sekä Kirjamessuilla. Julkaisutoiminta Uusia julkaisuja ilmestyi yhteensä kuusi: Velkuan, Livonsaaren ja Lempisaaren kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta: Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri 16; Tirkistelyä förmaakeihin ja ylishuoneisiin: Turkulaista asumista kahden vuosisadan takaa; Kiteytymiä. Nykytaidetta Pietarista / Kristallisationer. Nutidskonst från S:t Petersburg; Crystallizations. Contemporary Art from St. Petersburg / Кристаллизации. Современное искусство Петербурга; Aiboland Åboland. Samarbete över havet; Kukkien lumoa. 2

3 Aiboland Åboland -projekti Svenska kulturfondenin tukeman projektin ( ) jälkimaininkeja ulottui vuoteen 2014 saakka. Julkaisu Aiboland Åboland. Samarbete över havet ilmestyi keväällä Vironruotsalaisten historiasta kertova pienoisnäyttely (kopio kuvakudoksesta, ns Aibo-tapetti) Glimtar ur livet i Houtskär oli esillä mm. Kemiön kirjastossa ja Tukholman Historiska museet issä Svenska Odlingens Vänner -yhdistyksen juhlassa, joka järjestettiin sen muistoksi, että oli kulunut 70 vuotta vironruotsalaisten paosta Aibolandista, Virosta. 3

4 TURUN LINNA Uusi perusnäyttely Turun linnan uudistamishankkeeseen liittyvät perusnäyttelyt saatettiin vuoden kuluessa loppuun. Aikamoinen aikajana avautui Aikajana kertoo Turun linnan vaiheet keskiajalta nykypäivään saakka. Linnan historian rinnalla kulkevat poliittisen historian käänteet sekä kulttuuriset ilmiöt ja keksinnöt koko Euroopan alueelta. Näyttely toimii johdantona laajemmalle, linnan historiasta kertovalle päänäyttelylle. Päänäyttelyä täydennettiin avaamalla 1920-luvun museotyöstä kertova näyttelyhuone ja asentamalla loput vahanuket ja nukkekohtauksista kertovat kosketusnäytöt paikoilleen. Näyttelyn valaistusta parannettiin. Näyttelyihin on valmisteltu opastukset. Näyttelyt Enemmän kuin tuhat sanaa? Turun linna kirjallisuudessa ja taiteessa Näyttely oli osa Turun kaupunginkirjaston 150-vuotisjuhlavuotta. Kirjallisuusosio koostui Turun linnaa käsittelevästä kaunokirjallisuudesta keskittyen kirjailijoiden suosimiin lähestymistapoihin naisen, miehen ja lapsen kuvaamisessa sekä linnan rooliin historiallisten tapahtumien miljöönä. Näyttelyn kuvataideosion teemoja olivat mm. maisemakuvaukset ja interiöörit. Eri tekniikoin toteutettuja teoksia oli näyttelyssä 1700-luvun grafiikasta nykytaidetta edustaviin maalauksiin ja veistoksiin. Ritarin elämää Henrik Klaunpoika Diekn ja hänen aikansa linnan Vierastuvassa. Näyttely kertoi keskiajan ritareista ja ritarielämästä Suomessa. Kalliossa käden jälki Ismo Luukkosen valokuvia Suomen kalliomaalauksilta Turun linnan joulupöydät olivat katettuina ja Opastukset Tilauskierroksia opastettiin 810 kierrosta, joilla oli yhteensä osallistujaa. Yleisökierroksia opastettiin kierrosta, joilla oli yhteensä osallistujaa. Kaikkiaan opastettiin kierrosta, joilla oli yhteensä osallistujaa. Turun linnan opastuksia toteutettiin muun muassa seuraavilla teemoilla: Linnan arkea ja juhlaa, Linnan vahvat naiset, Kuningas Eerik XIV:n jalanjäljillä, Palava rakkaus, Kidutusta, kuolemaa, kummituksia, Fatabuurivaimon kierros, Vankilasta vankilaan, Vyötäröstä alaspäin sekä lapsille suunnattuja Hovi-, Pikkuritari- ja Tonttukierroksia. Lisäksi järjestettiin polttarikierroksia ja asiakkaan toivomusten mukaan räätälöityjä opastuksia. Vuoden aikana suunniteltiin Turun linnan ympärillä opastettava Saavuttamattomasta saavutettava -kierros Museokeskuksen ja kaupungin matkailutoimiston käyttöön. Tapahtumat Ritaripäiviä vietettiin Tapahtuman aikana järjestettiin opastuksia ja työpajoja ja tekemistä koko perheelle. Osallistujia oli yhteensä Turun linnan juhlamessuja vietettiin Messujen aikana Turun linnan arkea ja juhlaa -kierroksille osallistui 62 henkilöä. Kidutusta, kuolemaa ja kummituksia -kierroksille osallistui yhteensä 50 henkilöä. Keskiaikaa kaiken aikaa -tapahtuma järjestettiin osana koko kaupungin Keskiajan Turku -tapahtumakokonaisuutta Tapahtuma huipentui Keskiaikaiseen päivään, jolloin ohjelmassa oli opastettuja kierroksia, musiikkia ja tanssia, jousiammuntaa, taidetyöpaja sekä lasten turnajaiset linnan puistossa. Paikalla oli myös käsityöläisiä ja linnan varusväkeä. Osallistujia oli Sunnuntaina linnassa vieraili 1187 henkeä. Turun päivänä keskityttiin uuden Turun linnan historiasta kertovan näyttelyn esittelyyn. Näyttelyssä oli paikalla sen tekemiseen osallistuneita tutkijoita. Esillä oli vastikään löytynyt rahakätkö Kaarinasta. Linnan oli ilmainen sisäänpääsy, osallistujia oli Tonttupäivä keräsi linnaan pientä väkeä isänpäivän aattona. Vierailijoita 847. Päivän ohjelmassa oli kierros esilinnassa, musiikkia, tutustumista tonttutarinoihin ja esilinnan päänäyttelyyn sekä toimintaa Pajassa ja Ritarisalissa. Juhana herttuan musiikkisalongin kamarimusiikkikonsertit järjestettiin vuoden aikana yhteensä seitsemän kertaa, joista kaksi olivat Lasten musiikkisalonkeja. Konserttitapahtumien yhteydessä järjestettiin opastettuja kierroksia. Lasten kierroksille osallistui 32 henkilöä. Pedagoginen toiminta Turun linnan historiaa halki vuosisatojen Tositarinoita astrologin yöstä, tallirengin työstä ja kreivittären surullisesta kohtalosta -tapahtuma. Turun kaupungin 5. ja 6. luokkalaisten ohjelmallinen tapahtuman Kulttuuripolkuviikoilla 10 ja 11. Osallistujina olivat suomenkieliset ja ruotsinkieliset koululaiset sekä maahanmuuttajat. Opastettu kierros uuteen päänäyttelyyn. Luokat saivat myös tilata mediatyöpajan linnan Pajassa. Linnassa vieraili 47 luokkaa ja 1008 oppilasta. Suomi tutuksi Maahanmuuttajille suunnattu tapahtumapäivä Turun linnassa liitettynä Kulttuuripolku-tapahtumaan. Päivän aikana linnassa kävi 15 ryhmää ja yhteensä 222 henkilöä. 4

5 Info-tilaisuus opettajille: Kulttuuritoimen yhteinen Kulttuuripolku-tiedotustilaisuus Vanhalla raatihuoneella , toiminnan esittely ja lukuvuoden tiedote (suomi, ruotsi) sekä www-tiedote, osallistujia noin 60. Infotilaisuus rehtoreille: Infotilaisuus Turun ja lähialueen rehtoreille Aikamoinen aikajana -näyttelyistä sekä Turun linnan historia -näyttelystä. Lasten itsenäisyyspäivän vastaanoto linnan juhlahuoneistossa Itsenäisyyspäivän vastaanotto 6. luokille yhteistyössä museokeskuksen, opetus- ja kasvatustoimen ja keskushallinnon kanssa, teemana Albreckt Mecklenburgilaisen piiritys , osallistujia 309 henkilöä. Turun linnan Pajan toiminta Pajan toiminnassa oli mukana vähintään 8336 ihmistä. Vertailutilastot vuodelta 2013 osoittavat, että pajan kävijämäärät ovat nousseet vähintään 2791 kävijällä. Pajassa järjestettävät työpajat ja kurssit liittyvät sisällöltään linnan aihepiireihin, historiaan ja museon kokoelmiin. Pajan avoimet työpajat olivat avoinna yleisölle pääsylipun hinnalla etukäteen ilmoitettuina aikoina pitkin vuotta, aukioloaikojen keskittyessä erityisesti koulujen loma-aikoihin ja kesäsesonkiin. Kävijät pääsääntöisesti lapsiperheitä, joissa alle kouluikäisiä lapsia. Eniten kävijöitä oli hiihtolomien, kesäloman ja syysloman aikaan. Kesäkuukausina työpajoihin osallistui yhteensä 4181 kävijää. Kesällä Paja oli avoinna kesäkuun alusta heinäkuun loppuun ma pe klo ja joitakin kertoja vielä elokuussa. Turun päivänä tutustuttiin Ismo Luukkosen Kalliomaalaus-valokuvanäyttelyn innoittamana Suomen kalliomaalausten historiaan ja tehtiin kalliomaalauksia. Paja oli avoinna klo myös tapahtumien aikana Ritaripäivillä, Keskiaikapäivänä ja Tonttupäivänä. Keskiaikapäivänä kuultiin keskiajan kummitus- ja noituuskäsityksistä ja alkemiasta sekä yritettiin valmistaa kultaa. Lisäksi kävijät saivat tehdä muistoksi erilaisia linnan kummituksia. Tonttupäivänä pajassa tehtiin Turun linnan Tonttu-ukko tai Murri-kissa -aiheisia kirjanmerkkejä ja vanhanaikaisia joulukoristeita. Syksyllä 2014 tarjottiin entistä enemmän harrastuskurssimuotoista toimintaa ja ohjelmassa oli myös aiempaa enemmän aikuisille tarjottuja harrastekursseja. Pajassa järjestettiin seitsemän lapsille suunnattua ja kolme nuorille ja aikuisille suunnattua linnan historiaan liittyvää kurssia. Kurssien aihepiirit liittyivät linnan arkkitehtuuriin, keskiajan taiteeseen, keskiajan muotiin ja pukeutumiseen, keskiajan käsitöihin, ritareihin ja heraldiikkaan sekä prinsessoihin. Lasten kursseista ehdottomasti suosituin oli ensimmäistä kertaa järjestetty Prinsessakurssi. Luokkaretkeläisten kävijämäärä Pajassa kolminkertaistui edellisvuodesta. Kouluille tarjottiin eri ikäryhmille suunniteltuja Ritareita ja turnajaisia -vaakunapajaa sekä Kirjurinpajaa. Luokkaretkeläisten työpajat olivat maksullisia. Turun linnan Ritariklubi 2014 Ritariklubilaisten oli mahdollisuus osallistua Turun linnan Pajan kursseille alennettuun hintaan. Kursseille oli mahdollisuus osallistua lähes kuukausittain keväällä ja syksyllä. Ritariklubin ohjelmassa oli Ritaripäivät, Rouva Anna Martintyttären kierros suljettujen ovien taakse, Narrin opastama erityisopastuskierros ja piknik linnan puistossa. Syksyllä 2014 järjestettiin Ritariklubin 20 v. toiminnan kunniaksi matka Ruotsiin Matkalla olivat mukana taideohjaaja Maria Huokkola ja tutkija Bengt Selin. Matkalla osallistuttiin Tukholman Livrustkammarenin Riddarklubbenin ritarinaamiaisiin, käytiin kaupunkikiertoajelulla, kävelyopastuksella vanhassa kaupungissa. Ritariklubille järjestettiin 20 v. juhlavuoden kunniaksi myös keskiaikaiset juhlapidot Turun linnan Eteläisessä salissa Juhlan ohjelmassa oli mm. puheita, pianomusiikkiesityksiä eri aikakausilta, keskiaikaista tanssia ja potrettikuvauksia. Muu toiminta ja tapahtumat Linna-tiimi organisoi asiakaspalvelupäivän ja järjesti sen ohjelman linnan henkilökunnalle ja kesätyöntekijöille Turun linnassa Päivän aikana perehdyttiin konservointiin ja asiakkaan kohtaamiseen sekä tutustuttiin päälinnan ja esilinnan kaikkiin näyttelyihin oppaiden johdolla. Turun kulttuurilautakunta ja Turun Sanomat tutustui uuteen päänäyttelyyn Museopedagoginen yhdistys Pedaali vieraili Turussa Ohjelmaan kuului linnan pedagogisen toiminnan esittelyä, ja tutustuminen uuteen päänäyttelyyn. Suomen Museoliiton järjestämä Näyttelycáfe -seminaari pidettiin ja osallistujina oli museoiden henkilökuntaa ympäri Suomen. Teemoina olivat mm. 3D-tulostus, lisätty todellisuus museoissa sekä aidon esineen ja kopioiden suhde näyttelyissä. Seminaarissa arvioitiin linnan uutta päänäyttelyä. Elokuva- ja TV-kuvaukset Mika Kaurismäen ohjaaman ja Marianna Films- elokuvayhtiön tuottaman The Girl King -elokuvan kuvaukset ( ) Turun linnassa vaikuttivat linnan toimintaan. Linnaan sisustettiin lavastuksia, näyttelijät ja elokuvaväki liikkuivat päivittäin museotiloissa ja museoyleisöä ohjattiin päivittäin eri reiteille. Ajoittain myös osia linnasta jouduttiin sulkemaan. Elokuvan kuvaukset saivat paljon huomiota mediassa. Muita kuvauksia oli Voice of Finland Mike Monroen johdolla , Partiomestari -kisan lop- 5

6 puhuipennus Turun linnassa , Katarina Jagellonica kuvaus, Aalto yliopisto , Japanin TV, Pohjoismaiden linnoja ja nähtävyyksiä esittelevä TV-sarja Japaniin, josta yksi osa kuvattiin Turun linnassa , Resto del Mondo , Suomen paras leipomo , IRR-TV

7 WÄINÖ AALTOSEN MUSEO Outi Heiskanen Matkaseurue Akateemikko, professori Outi Heiskasen joulukuussa 2013 avautunut näyttely jatkui vuoden 2014 helmikuulle saakka. Näyttelyn teokset johdattivat katsojat löytöretkille mielikuvituksen maailmoihin vuoden viimeisessä näyttelyssä. Museon täyttivät rakastetun taiteilijan teokset koko hänen uransa varrelta, aivan uusia Janne Laineen kanssa yhteistyössä toteutettuja teoksia unohtamatta. Heiskasen suositun näyttelyn kuvamaailma pulppusi myyttisiä tarinoita, huumoria sekä intiimejä ja herkkiä tunnelmia. Mukana oli sekä grafiikkaa, veistoksia että installaatioita. Taiteilijatapaamisiin (12.1. ja 9.2.) osallistui yhteensä noin 200 innokasta Heiskasen taiteen ystävää. Turun taideakatemian tanssinopiskelijat toteuttivat 2.2. näyttelytiloissa kaksi tanssiesitystä, jotka liittyivät väljästi Outi Heiskasen teoksiin. Lastenviikonloppu keräsi ennätysyleisön: 831 henkilöä, joista lapsia 262. Viikonlopun ohjelmassa oli mm. opastettuja kierroksia, joilla oli mukana nukketeatteritaiteilija Alma Rajala. Työpajassa tehtiin grafiikkaa Turun taideakatemian opiskelijoiden (Jemena Höijer ja Maria Kantola) ohjauksessa sekä järjestettiin avoimia kuvataidetyöpajoja niin lapsille kuin aikuisillekin ja hiihtolomaviikolla erityisesti kouluikäisille. Kurssiohjelmassa oli nuorille ja aikuisille suunnattu taidegrafiikkakurssi. Adidasmies ja Voimanainen Kommentteja ajasta Suomalaisen yhteiskunnan ja ympäristön muutokset sekä näkökulmat miehen, naisen ja lapsen kokemusmaailmaan olivat museon päätiloissa esitellyn kokoelmanäyttelyn keskeistä sisältöä. Näyttelyyn valitut teokset ajoittuvat vuosille suurimman osan ollessa viimeisen viiden vuoden ajalta. Esillä oli eri tekniikoin toteutettuja teoksia niin Varsinais-Suomessa kuin kansallisella tasolla toimivilta taiteilijoilta. Näyttelyn taiteilijat: Anna-Maija Aarras, Erika Adamsson, Annika Dahlsten, Juha Allan Ekholm, Minna Havukainen, Aaron Hiltunen, Liisa Hietanen, IC-98 Patrik Söderlund ja Visa Suonpää, Pekka Isorättyä ja Tea Isorättyä, Villu Jaanisoo, Ulla Jokisalo, Pekka Jylhä, Kirsi Kaulanen, Kaija Kiuru, Tiina Kivinen, Hilkka Könönen, Teija Lehto, Rosa Liksom, Ismo Luukkonen, Susanna Majuri, Heikki Marila, Eero Markuksela, Laura Miettinen, Umppa Niinivaara, Liisa Nikitin, Maritta Nurmi, Felix Nybergh, Kimmo Ojaniemi, Paula Ollikainen, Mikko Paakkola, Saara Pelkonen, Tamara Piilola, Merja Pitkänen, Laura Pohjonen, Jani Rättyä, Sampsa Sarparanta, Jari Silomäki, Kim Simonsson, Minna Sjöholm, Iiu Susiraja, Sirpa Särkijärvi, Juhana Tainio, Göran Torrkulla, Pauliina Turakka Purhonen, Anu Tuominen, Otto Turtonen, Virpi Vesanen-Laukkanen, Tiina Vainio, Jan Kenneth Weckman. Kulttuurikortti-tapahtuma järjestettiin 15.3., jolloin kulttuurikorttilaiset pääsivät tutustumaan näyttelyyn maksutta ja saivat samalla kertoa visioitaan unelmiensa museosta. Visioita tallennettiin sekä paperille että videolle. Päivän kävijämäärä oli 262, joista kulttuurikorttilaisia 176. Lisäksi oli kaksi musiikkitapahtumaa: Turun ja Gdanskin musiikkiakatemioiden opiskelijoiden konsertti Meidän kesken Kommentteja ajasta ja avoimen musiikin festivaali Zaumfestin ohjelmistoon kuulunut Quartetto Internazionalen -konsertti. Lasten viikonloppu järjestettiin teemalla sankarit ja supersankarit. Kävijämääräksi tuli 507 henkilöä, joista lapsia 176. Lapsiperheille oli tarjolla myös viulisti Juha- Pekka Wikmanin musiikkikierros Lisäksi museo osallistui Vauvaviikon ohjelmaan järjestämällä vauvoille ja heidän perheilleen räätälöityjä elämyksellisiä näyttelykierroksia Työpajassa järjestettiin avoimia työpajoja lapsiperheille sekä Wäinö jr -kuvataidekurssi esikoulu- ja kouluikäisille. Nuorille ja aikuisille oli tarjolla Kokeilevaa grafiikkaa -kurssi ja Elävän mallin piirustus -työpaja. Työpajoissa toteutettuja teoksia oli esillä Ullakkogallerian näyttelyssä Näyttelyn yhteydessä järjestettiin kaksi taidekokoelmatyötä ja julkisia taidehankkeita valottavaa tilaisuutta: erityisesti taidealan ammattilaisille suunnattu keskusteluilta julkisen taiteen hankinnoista ja prosenttiperiaatteesta, jossa puhuivat Turun museokeskuksen intendentti Riitta Kormano ja Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Henri Terho oli vuorossa suurelle yleisölle suunnattu Kurkistuksia kokoelmaan -ilta, jossa intendentti Riitta Kormano esitteli Turun kaupungin taidekokoelman sisältöjä ja hankintalinjoja. Kiteytymiä. Nykytaidetta Pietarista Kiteytymiä. Nykytaidetta Pietarista loi katsauksen venäläisen nykytaiteen kenttään. Esillä oli maalauksia, veistoksia ja videoteoksia 14 taiteilijalta tai taiteilijaparilta, joista suurin osa asuu ja työskentelee Pietarissa, ja osa on puolestaan saanut koulutuksensa siellä. Näyttelyn taiteilijoista useat ovat saavuttaneet urallaan myös kansainvälistä tunnustusta. Pietarilaisena kuraattorina näyttelyssä toimi galleristi Marina Gisich. Hänellä on galleriansa kautta ainutlaatuinen näköalapaikka taiteen ajankohtaisiin ilmiöihin sekä vahva tuntemus venäläisen nykytaiteen kentästä. Tu- 7

8 run museokeskuksen puolelta näyttelyn kuraattorina toimi näyttelyamanuenssi Susanna Hujala. Näyttelyn taiteilijat: Tanya Akhmetgalieva, Marina Alexeeva, Peter Belyi, Kirill Chelushkin, Dmitry Gretsky (ja Evgeniya Katz), Anna and Aleksey Gan, Vladimir Kustov, Gregori Maiofis, Igor Pestov, Vitaly Pushnitsky, Kerim Ragimov, Evgeny Yufit, Anya Zholud ja Nadia Zubareva. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin näyttelyjulkaisu Kiteytymiä. Nykytaidetta Pietarista, toim. Jonni Saloluoma ja Galina Leontieva. Näyttelyjulkaisu esitteli näyttelyn 14 taiteilijaa sekä esillä olleet teokset korkealaatuisina kuvina. Julkaisu valotti monipuolisesti pietarilaista nykytaidetta, sen historiaa ja tämän hetken tärkeimpiä suuntauksia. Näyttelyssä mukana olleen Evgeny Yufitin elokuvia esitettiin kesän aikana Vanhalla Raatihuoneella (13.6.) ja WAMissa ( ). Elokuvia nähtiin mm. Taiteiden yönä 14.8., jolloin museo oli avoinna klo 23 asti. Illan ohjelmassa oli myös Taideakatemian opiskelijoiden sirkusesitys sekä suuren suosion saavuttanut drag-artisti Miss Divet n Suomi-neito show. Taiteiden yön kävijämäärä oli n Työpajassa oli kesän ajan Kiteytymiä -näyttelyn innoittama avoin työpaja, jonka toteutuksesta vastasi korkeakouluharjoittelija Enni Niemelä. Työpajan tuotoksia esiteltiin Ullakkogallerian näyttelyssä Kaarina Kaikkonen Uuden kasvun aika Wäinö Aaltosen museon näyttelysyksyn käynnisti laaja katsaus Kaarina Kaikkosen (s. 1952) tuotantoon. Uuden kasvun aika esitteli taiteilijan teoksia 1980-luvun lopulla syntyneistä ensimmäisistä paperi- ja lasikuituveistoksista keväällä 2014 valmistuneisiin teoskokonaisuuksiin. Kaikkosen varhaistuotantoon kuuluvien luontoaiheisten teosten rinnalla nähtiin taiteilijan henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuvia, mutta laajasti ihmisyyden ja olemassaolon kysymyksiä pohdiskelevia, Wäinö Aaltosen museon tiloihin suunniteltuja teoksia. Lasten viikonlopun ohjelmassa oli opastettuja kierroksia sekä työpaja, jossa tehtiin ötököitä ja olioita kierrätysmateriaalista. Viikonlopun kävijämäärä oli 523, joista lapsia 202. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin myös kaksi taiteilijatapaamista (8.11.), joihin osallistui yhteensä 50 henkilöä. Työpajassa järjestettiin avointa toimintaa lapsiperheille sekä syyslomaviikolla kouluikäisille. Kurssiohjelmassa jatkoivat suuren suosion saavuttaneet Wäinö jr -kuvataidekerhot 6 12-vuotiaille. Lisäksi nuorille ja aikuisille oli tarjolla grafiikkakursseja. Ääni Kuva Kokemus Ääni Kuva Kokemus -näyttely tarkasteli kuvan ja äänen kokemuksellisia kohtaamisia suomalaisten nykytaiteilijoiden teosten kautta. Miten hiljainen teos voi luoda mielikuvan äänestä? Miten ääni synnyttää illuusion tilasta tai läsnäolosta? Entä jos kuva ja ääni eivät kohtaakaan odotetusti? Näyttelyn painopiste oli äänen, kuvan ja kokemuksen vuorovaikutuksessa. Se houkutteli osallistumaan näyttelyyn aktiivisena katsojana, kuulijana ja kokijana. Monet näyttelyn teokset haastoivat pohtimaan, kuinka havainnoimme ja hahmotamme maailmaa ympärillämme. Voisiko olla löydettävissä vaihtoehtoisia olemisen ja kokemisen tapoja, tai jääkö jotain kenties aistihavaintojemme ulkopuolelle? Suurin osa näyttelyn teoksista oli videoita tai kokeilevia installaatioita, mutta mukana oli myös esimerkiksi perinteisemmin menetelmin toteutettuja veistoksia. Näyttelyn taiteilijat ja taiteilijaryhmät: Risto-Pekka Blom, IC-98, Antti Immonen, Saara-Maria Kariranta, Hannu Karjalainen, Jouna Karsi, Juhana Moisander, Merja Nieminen & James Andean, Taneli Rautiainen, Hans Rosenström, Emma Rönnholm, Heidi Tikka, Videokaffe ja Kati Åberg. Näyttelyn yhteydessä toteutettiin Eviva-rahoitteinen Medialab -projekti yhteistyössä näyttelyssä mukana olleen mediataideryhmä Videokaffen kanssa. Työpajatilaan rakennettua Medialaboratoriota hyödynnettiin näyttelyn aikana sekä kouluille suunnatuissa työpajoissa että näyttelyn oheistapahtumissa. Medialaboratoriossa vieraili yhteensä n kävijää, joista vuoden 2014 puolella 230. Atrium-tilan näyttely Perhe. Nykytaidetta ja Wäinö Aaltosen teoksia Turun kaupungin taidekokoelmasta Perhe-näyttely rinnasti kaupungin taidekokoelmassa olevia Wäinö Aaltosen sekä turkulaisten nykytaiteilijoiden teoksia perhe-teemasta: perheenjäsenten muotokuvia ja tunnelmakuvia erilaisista arjen ohikiitävistä hetkistä tai elämän erilaisista käännekohdista, kuten lapsen syntymästä. Prosentilla taidetta! WAMin Atriumgalleriassa oli kesän 2014 ajan esillä Turun kaupungin prosenttihankkeita, valokuvia teosten toteuttamisprosesseista sekä teosluonnoksia Erika Adamssonilta, Saara Ekströmiltä, Hilkka Könöseltä, Teija Lehdolta, Jani Rättyältä ja Ann Sundholmilta. Sointuja. Musiikillisia aiheita Turun kaupungin taidekokoelmasta Näyttely esitteli syksyn ja sydäntalven aikana Turun kaupungin taidekokoelman musiikillisia teemoja. Näyttelyssä 8

9 oli esillä seuraavien taiteilijoiden teoksia: Wäinö Aaltonen, Alku Avanto, Göran Augustson, Kaisaleena Halinen, Otso Karpakka, Markku Kosonen, Richard Mortensen, Jaakko Niemelä, Mikael Pohjola, Mari Rantanen, Ann Sundholm, Göran Torrkulla, Wilma Touru, Urpo Wainio, Raimo Walo Opastus- ja opetustoiminta Avoimia yleisöopastuksia järjestettiin sunnuntaisin klo 14 suomeksi sekä joka kuukauden viimeinen sunnuntai klo 15 ruotsiksi. Maksuttomia yleisöopastuksia oli tarjolla myös museon tapahtumissa. Tilauksesta museolta oli mahdollista saada opastuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tilattu opastus maksoi 65 euroa, kouluille 35 euroa. Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen opettajille järjestettiin 4 infotilaisuutta kevään ja syksyn näyttelyihin: 13.1., 19.3., 8.9. ja Päiväkoti- ja esiopetusryhmiä kutsuttiin maksuttomille opastuksille tammi-helmikuussa Outi Heiskasen näyttelyyn ja loka-marraskuussa Kaarina Kaikkosen näyttelyyn. Heiskasen näyttelyn opastuksilla kävi 64 ryhmää (n. 800 lasta) ja Kaikkosen näyttelyn opastuksilla 82 ryhmää (n lasta), mikä on museon kaikkien aikojen ennätys. Alakouluryhmiä kutsuttiin näyttely- ja työpajavierailulle tammi-helmikuussa Outi Heiskasen näyttelyyn ja huhti-toukokuussa Adidasmies ja Voimanainen -näyttelyyn. Heiskasen näyttelyn grafiikkatyöpajaan osallistui 36 ryhmää (659 oppilasta) ja Adidasmies ja Voimanainen -näyttelyn työpajaan 40 ryhmää (757 oppilasta). Svenska Kulturfondenin myöntämällä avustuksella toteutettiin koululaisprojekti myös Kaarina Kaikkosen näyttelyn yhteyteen. Työpajoja veti kuvataiteilija Lena Kuivisto ja projektiin osallistui 8 perusopetuksen ryhmää (140 oppilasta). WAMissa jatkettiin myös Turun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmaan kuuluvaa Kulttuuripolku-toimintaa. Lukuvuoden Kulttuuripolku-näyttely oli Adidasmies ja Voimanainen, johon kutsuttiin 5. luokat opastetulle kierrokselle. Museossa vieraili yhteensä 45 vitosluokkaa (n. 900 oppilasta), joista 37 luokkaa osallistui opastuksille ja 8 työpajaohjelmaan. Lisäksi maksullisen Kulttuuripolku-opastuksen tilasi vuoden aikana yhteensä 8 luokkaa, joista suurin osa oli 7. luokkia. Kaarina Kaikkosen näyttelyn yhteydessä järjestettiin kotouttamisryhmille suunnattu Suomi tutuksi -päivä Päivän ohjelmassa oli selkokielisiä opastuksia sekä työpaja. Yhteistyössä Fingerroosin säätiön kanssa toteutettiin vanhusryhmälle räätälöity muistelutyöpaja, jossa tutustuttiin ensin näyttelyyn ja sen jälkeen kokoonnuttiin työpajatilaan keskustelemaan vanhusten omista muistoista. Ääni, kuva, kokemus -näyttelyn yhteydessä toteutettiin Eviva-rahoitteinen Medialab-projekti yhteistyössä mediataideryhmä Videokaffen kanssa. Videokaffen turkulaisjäsenet Olli Suorlahti, Sebastian Ziegler, Artturi Elovirta, Sami Pikkarainen ja Erno Pystynen rakensivat joulukuussa 2014 museon työpajatilaan Medialaboratorion, joka tutustutti monipuolisesti äänen ja kuvan erilaisiin mahdollisuuksiin. Projektin alkuvaiheessa oli mukana myös Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen lehtori Olli-Pekka Kangas yhdessä mediakurssilaistensa kanssa, jotka ohjasivat romuanimaatiotyöpajaa kahdelle Turun normaalikoulun luokalle. Animaatioiden työstämisessä käytettiin museon ipadeja. Medialaboratoriota hyödynnettiin näyttelyn aikana paitsi kouluille suunnatuissa työpajoissa myös näyttelyn oheistapahtumissa. Medialaboratoriossa vieraili yhteensä n kävijää, joista vuoden 2014 puolella 230. Työpajatoiminta Kts. näyttelyt 9

10 BIOLOGINEN MUSEO Biologinen museo oli avoinna koko vuoden 2014, toisin kuin edellisenä vuonna jolloin se oli kaupan remontin takia suljettu tammi-maaliskuun. Museon kävijämäärät ja museokaupan myynnin volyymi kasvoivat edellisistä vuosista. Museokaupassa oli vuonna 2014 noin 90 erilaista myyntiartikkelia. Näyttely Tunsitko? Tiesitkö? -valokuvanäyttely Suomen matelijoista ja sammakkoeläimistä Kokoelmatoiminta Museon hyönteiskokoelmaa määritettiin ja luetteloitiin loppuvuodesta noin 230 trooppisen perhosen ja kovakuoriaisen verran. Tämä tehtiin ajatellen seuraavan vuoden näyttelyä, jonka osana ko. eläimet tulevat esille. Museo vastaanotti seitsemän esinelahjoitusta. Muu asiantuntijatoiminta Museo osallistui vuonna 2014 mm. Kerttulin lukion eläinkokoelman konservointiin ja uudelleen järjestelyyn. Lisäksi museolle tuli asiakkailta noin 30 näytettä tunnistettavaksi sisältäen lähinnä erilaisia sisätilojen niveljalkaisia. Tapahtumat koko perheen luontopäivät tapahtumaviikonloppu, jolloin työpajassa huovutettiin käärmeitä. Lisäksi esillä oli mikroskooppinurkkaus syksyn luontoviikonloppu, jolloin ohjelmassa oli luontoaiheisia tehtäväratoja sekä akvaariossa ja terraarioissa erilaisia eläviä selkärangattomia luonnosta koko perheen eläintentäyttöviikonloppu jolloin eläintentäyttäjä Sari Mastromarino esitteli eläintentäyttöä. Lisäksi oli aiheeseen liittyvä tehtävärata ja pienoisnäyttely. Opetus ja opastustoiminta Biologisessa museossa toteutettiin yhteensä 24 perusopastusta. Ötökkäsafareita oli vuoden aikana yhteensä 15. Osa safareista pidettiin Kuralan Kylämäen laitumilla ja osa Biologisen museon välittömässä läheisyydessä. 10

11 LUOSTARINMÄEN KÄSITYÖLÄISMUSEO Käsityöläismuseon rakennuksiin tehtiin seuraavia kunnostustoimenpiteitä: Keltavalurin huopakatto korjattiin, talon 176 pihapiiristä kaadettiin puu ja aita korjattiin, talon 158 turvekatot sekä talon 168 huopakatto kunnostettiin, talojen 165 ja 169 asfalttihuopakatot paikattiin. Lisäksi tehtiin ortodoksikirkolle johtavan kulkureitin järjestelyt ja talon 179b asunnon remontti aloitettiin. Alueen rakennukset kuntokartoitettiin syys-joulukuussa. Loppukesän ja syksyn aikana museolle tuotettiin uusi mainosvideo. Videon kuvasi ja editoi Maija Kurki. Videota tullaan käyttämään mm. museon markkinoinnissa sosiaalisessa mediassa keväällä ja kesällä Näyttelyt ja tapahtumat Matkan varrelta. Kuvia ja muistoja Turun Luostarinmäeltä Katetut joulupöydät -näyttely esitteli kansanomaista joulunviettoa Matkan varrella -näyttelyn aiheeseen liittyen teemaviikonloput Luostarinmäki taiteilijan silmin. Turun sunnuntaimaalarien Luostarinmäki-aiheisten töitten näyttely Luostarinmäellä. 324 kävijää Muistoissako vain? Esiteltiin jo unohtumaan päässeitä käsityötaitoja. 357 kävijää Valokuvan taikaa. Valokuvaaja J-P Palmulaakso pystytti ulkoilma-ateljeen Luostarinmäellä. Kävijöillä oli mahdollisuus otattaa itsestään potrettikuva. Samaan aikaan järjestettiin valokuvakilpailu yleisölle. 659 kävijää. Lasten tapahtumat Lasten lauantai -tapahtumat ja opastetut teemakierrokset Arjen askareita. Lapset tutustuivat kokeillen entisajan arkitöihin. 193 opastettavaa Kansatiedettä Koiramäen tapaan. Etsittiin kirjoista tuttuja esineitä museosta. 271 opastettavaa Mikä virka virvannolla? Etsittiin esineelle omistajaa ja mietittiin sen käyttötarkoitusta. 260 opastettavaa. Muut tapahtumat Koko perheen pääsiäistapahtuma. OvoDecor yhdistys esitteli Euroopan eri alueiden pääsiäismunien koristeluperinnettä. Pääsiäislauantaina sokerileipuri valmisti marsipaanista pääsiäistipuja ja -pupuja. Lapsille järjestettiin munanpyörityskilpailut. 584 kävijää Liikuta minua -tapahtuma, jossa Kerttulin vanhainkodin ja Hemmet palvelutalon asukkaat vierailivat museossa järjestetyt Käsityötaidon päivät keräsivät Luostarinmäelle jälleen ison joukon Kultaisen Omenan Killan mestareita ja kisällejä. Kävijöillä oli mahdollisuus tutustua noin 40:een eri ammattiin ja käsityö-taitoon. Päivillä vieraili myös käsityön taitajia Virosta sekä Helga-vuohi. Vatsastapuhuja Linnea Ollaiver esiintyi nukkensa kanssa merimiehen talossa kävijää Turun päivänä ilmainen sisäänpääsy johti huippukävijämäärään: 1720 kävijää. Joulunajan tapahtumat Kultaisen Omenan Killan joulumyyjäiset ja kahvikamari olivat avoinna viikonloppuisin Joulunalusajan töitä ja toimia. Käsityöläiset toimissaan. 292 kävijää Lasten joulupostipäivä. Lapset seurasivat kirjapainossa joulukorttien painamista ja postissa sinettien syntyä. He saivat myös lähettää itse painosta saamansa kortin. 158 osallistujaa Lasten marsipaaniverstas. Tehtiin jälleen joulun makeimmat koristeet marsipaanista. 219 osallistujaa Katetut joulupöydät -näyttely Tuomaan päivänä Laura Renvall soitti jouluista musiikkia viululla muurarin salissa. Opastukset joulupöytiin Lauantaina 27 ja sunnuntaina 108 kävijää Tapaninlaulajaiset. Tapaneina olivat tuttuun tapaan Puolalanmäen musiikkilukion pojat. Opastukset joulupöytiin sekä suomeksi että ruotsiksi. 471 kävijää. Yleisöopastuksia järjestettiin kesäaikana päivittäin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kolmen palkatun oppaan sekä ruotsalaisen Nordjobb -harjoittelijan voimin. Yleisöopastuksille osallistui kesä-elokuussa yhteensä 1088 henkeä. Kulttuuripolkuopastukset Turkulaisille kouluille lähetettiin kulttuuripolkukutsu joulunkauden ajaksi. Kulttuuripolkuopastukset joulukuussa toivat museoon 289 oppilasta turkulaisista ala- ja yläkouluista. Alakouluista museossa vieraili 14 ryhmää (joista 4 ruotsinkielisestä alakoulusta) ja yläkoulusta 4 ryhmää. Kulttuuripolkuopastuksia tarjottiin koko joulukauden, joten myös vuoden 2015 puolella koulut tutustuivat joulupöytiin. Käsityöläiset Käsityöläiset työskentelivät verstaissaan kesä-elokuussa. Palkattuina olivat ompelija, savenvalaja, nyplääjä, kirjan- 11

12 painaja, kankuri, kehrääjä, maalari, neulakintaan tekijä sekä turkkuri ja puuseppä. Yhteistyö Futuristic History -tutkimushanke jatkui vuoden 2014 aikana. Hankkeessa ovat mukana Turun yliopiston Innovaatiot ja yrityskehitys (BID) -keskus, Turun yliopiston historian ja kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen sekä VTT. Hankkeen tarkoituksena on kehittää lisätyn ja yhdistetyn todellisuuden teknologian käyttömahdollisuuksia ja liiketoimintamalleja matkailussa ja historiallisten kohteiden esittelyssä. Hankkeen puitteissa on kehitetty museossa pelattavaa tietokonepeliä, jota pitkin kesää ja syksyä testattiin museossa. Luostarinmäki osallistui Museoliiton järjestämään projektiin Museot kulttuurimatkailun kärkeen, jossa tehtiin yhteistyötä kahvilayrittäjän kanssa perinneruokien merkeissä. Olli-Pekka Leskinen, Leena Vuorio, Sonja Hagelstam ja Tuula Hänninen vierailivat Seurasaaren ulkomuseossa tarkoituksena kontaktien luominen sekä yhteistyön tiivistäminen museoiden välillä. Seurasaaressa tutustuttiin mm. museon toimintaan sekä uusiin ja uudistuneisiin tiloihin. 12

13 APTEEKKIMUSEO JA QWENSELIN TALO Apteekkimuseo ja Qwenselin talon aukiolo oli ti su klo 10 16, klo ja klo Koko vuoden kävijämäärä oli 7687 henkillöä, joka nousi huomattavasti edellisvuodesta, vaikka aukioloa supistettiin syyskuun osalta. Kävijämäärän nousun syy oli Turun päivän ilmainen sisäänpääsy, joka houkutteli museoon lähes 2000 asiakasta. Perusnäyttelyn uudistamishankkeeseen liittyen kartoitettiin kehittämistyön ja suunnittelun lähtökohtia ja päätettiin alustavista linjoista. Toimipaikan päärakennuksen tiilikatto kunnostettiin ja piha-alueella tehtiin lääkekasvipenkin uudistamisen suunnittelu ja osittainen toteuttaminen. Museoviikolla toukokuussa esiteltiin joka päivä yksi uusi museon ihme; perusnäyttelystä esine, joka ei välttämättä ole kovin tuttu ja tavallinen. Uutena kokonaisuutena museon sisäpihalla avattiin kesäkuun alussa Lasten oma apteekki, jossa voi leikkiä apteekkaria ja asiakasta entisajan malliin. Lasten apteekki oli auki kesäkaudella museon aukioloaikoina museon ja kahvilan asiakkaille. Avajaisia vietettiin Kaskenmäen päiväkodin kanssa. Heinäkuussa järjestettiin viuhkatyöpaja ja vietettiin Koiramäki teemaista lasten päivää yhdessä Luostarinmäen käsityöläismuseon kanssa. Kesäkausi päätettiin järjestämällä kaksi konserttia yhteistyössä Turun Vanha Musiikki ry:n kanssa. Kesäkaudella Qwenselin talon vaunuvajassa esitettiin teatteriesitystä Juhlat. Produktio oli saman työryhmä Teatteri Janon valmistama, joka esiintyi vaunuvajassa edellisvuonna. Tapahtumat Museolla oli tapahtumia vuoden sisällä 9 kpl, joihin osallistui yhteensä 292 henkilöä ja lisäksi teatteriesityksiä kesäkaudella. Joulukuun alussa avautuivat perinteiset joulupöydät ja Lucian päivä sekä Uuden vuoden tinanvalanta järjestettiin vanhaan malliin. Uutena tapahtumana järjestettiin yhteistyössä Teatteri Janon kanssa lasten joulunäytelmä Haltijaseikkailu, johon saatiin Evivan hankerahoitusta Museoviikko 3.6. Lasten apteekin avajaiset. 22 osallistujaa Viuhkatyöpaja museon sisäpihalla. 16 osallistujaa Apteekissa Koiramäen tapaan klo 11 (5 hlöä), 13 (6hlöä) ja 15 (2hlöä) Taiteiden yö. Musiikkia salissa. 23 kuuntelijaa Ilon säveliä. Kesäkauden päätöskonsertit klo 18 (20 kuuntelijaa) ja klo 19 (10 kuuntelijaa) Lucian päivä. (48 kuvaelmaan osallistujaa). Yhteensä 96 osallistujaa, glöginjuojat mukana Haltiaseikkailu klo 11 (10 osallistujaa) ja 13 (38 osallistujaa) Tinanvalantaa ja ennustuksia. 44 osallistujaa Juhlat-teatteriesityksiä Opastukset Yleisöopastuksia (museoviikko, kesäkausi, joulunaika) tarjottiin edellisvuotta enemmän ja niitä toteutuikin 48 kpl, henkilömäärällä 192. Tilausopastuksia oli 29 kpl, henkilömäärällä 422. Tilausopastuksia oli vähemmän kuin edellisvuonna. (Koululaisryhmät: 2 kpl, 51 osallistujaa. Opiskelijaryhmät: 6 kpl, 73 osallistujaa. Maahanmuuttajaryhmät: 3 kpl, 58 osallistujaa. Aikuisryhmät: 12 kpl, 127 osallistujaa. Eläkeläisryhmät: 5 kpl, 105 osallistujaa. Ulkomaalaisryhmät: 1 kpl, 8 osallistujaa.) 13

14 KURALAN KYLÄMÄKI Kevään lopulla Kuralassa avattiin omaehtoisen vapaaehtoistoiminnan tilaksi tarkoitettu Vanha Kanala (ent. inforakennus), joka on tarkoitettu mahdollistamaan museon ulkopuolisten tahojen erilaisen toiminnan järjestämistä Kuralan alueella. Kanala löysi jo vuoden 2014 aikana hyvin käyttäjiä: alkuvuoden aikana Kanalaa käytti 183 kävijää ja syyskaudella jo 420. Kylämäen ystävät ry hankki alueelle puiset kärryt lapsiperheiden käyttöön. EVIVAn toimesta alueelle laadittiin käyttökriteeristö. Kuralan Kylämäen toiminta koettiin onnistuneeksi: asiakaspalautteiden perusteella käyntiä Kuralassa suosittelisi ystävälleen 97 % kävijöistä. Suurin osa saapui Kuralaan viihtymään ja viettämään vapaa-aikaa, eli alueen kulttuurivirkistysulottuvuus on tavoittanut hyvin kävijöitä. Seuraavaksi yleisimmin Kuralaan saavuttiin kurssille tai työpajaan, lisäksi noin neljännes kävijöistä ilmoitti jonkin museon järjestämän tapahtuman vierailun päähoukuttimeksi. Vapaissa palautteissa kiiteltiin ainutlaatuista ja jopa terapeuttista tunnelmaa, osaavaa henkilökuntaa, sekä alueen maksuttomuutta. Eläinten saapuminen alueelle huomattiin laajalti ja sitä kiiteltiin kovasti - samalla eläimiä toki toivottiin yhä lisää. Ympäristön osalta suurin osa kommenteista koski eläinten paluuta alueelle. Eläimet koettiin erittäin tärkeäksi osaksi Kuralan imagoa ja toimintaa. Eläimiä toivottiin lisää eri lajeja. Lisäksi kesän aikana huomattiin että kävijät vahtivat aktiivisesti itse eläinten hyvinvointia, ja ilmoittavat henkilökunnalle heti jos epäilevät että eläimillä on jokin hätänä - henkilökunnan täytyykin olla valmistautunut vastaamaan yleisimpiin eläimiä koskeviin kysymyksiin sekä kertomaan lajityypillisestä käyttäytymisestä. Kokonaisuutena ympäristöä kehuttiin autenttisuudesta ja vanhan ajan tunnelman tavoittamisesta. Eläinten paluu Kuralan alueelle näkyi voimakkaasti Kuralan kävijämäärissä koko kesäkauden ajan. Kävijätilastointia yhdenmukaistettiin ja erityisesti kesäkauden kävijälukemista saatiin aikaisempaa tarkemmat arviot. Alueen sisääntuloväylien sähköisten laskureiden lukemat tarkastettiin kesäkuukausien ajalta, jolloin muodostui aikaisempaa tarkempi arvio nimenomaan Kuralan kulttuurivirkistysalueen käyttäjistä. Tapahtumat Kuralan tapahtumatuotanto vuonna 2014 oli vilkasta: museo järjesti alueella vuoden aikana yhteensä kahdeksan tapahtumaa, lisäksi ulkopuolisten tahojen järjestämiä isompia tilaisuuksia oli kaksi. Tapahtumatuotannossa tehtiin koko vuosi tiivistä yhteistyötä Eviva -hankkeen kanssa. Lisäksi useisiin tapahtumiin osallistui joukko muita yhteistyökumppaneita mm. Turun kaupungin vapaa-aikatoimialalta, kolmannelta sektorilta ja oppilaitoksista. Kuralan vuodenkierron mukaiset tapahtumat ovat kävijöille tuttuja ja niitä odotetaan ennakkoon, mutta myös uusia kävijöitä löytää tasaisesti paikalle. Erityisen hyvin vuonna 2014 kävijöitä keräsivät Vintage!, Muinaistekniikan päivät, Syyspäivät sekä suosituimpana joulutapahtuma. Tunnelma ja ohjelma keräsivät kiitoksia myös tapahtumien yhteydessä. Kevätkaudella Kuralassa järjestettiin Hiihtolomatapahtuma yhteistyössä liikuntapalveluiden kanssa ( ), Lasten laskiainen (4.3.), Laitetaan pääsiäistä ( ), sekä Vintage! -tapahtuma ( ). Kuralan Kylämäen Ystävät järjestivät perinteiset Lyylinpäivän kahvit (23.5.) osana Nummenpakanviikon ohjelmaa. Kesäkauden lopuksi järjestettiin Muinaistekniikan päivät ( ) yhteistyössä Mynämäen taide- ja käsiteollisuusoppilaitoksen, sekä eri harrastajaryhmien kanssa. Syksyn puolella tapahtumakauden avasi sadonkorjuuteemainen Syyspäivät ( ), jonka olivat vuorossa Syysloma ( ), sekä Isoäidinaikainen joulu ( ). Mannerheimin lastensuojeluliiton miesliiga puolestaan järjesti Kuralan alueella kevättalvella Lumiriehan (9.2.), sekä syksyllä Isänpäivän tapahtuman (9.11.). Kesäkaudella ( ) Iso-Kohmon emännän keskiviikkoiltapäivän askareet kiinnostivat kävijöitä. Erityisen suosittuja olivat mm. kotikosmetiikan valmistus ja saippuan keitto Iso-Kohmon pihalla. Keväällä ja syksyllä järjestettiin Arjen muistoja -muistelupiirejä yhteistyössä Nummen kirjaston kanssa yhteensä 11 kappaletta. Muistelupiirit keräsivät paikalle innokkaita muistelijoita ja kerryttivät mielenkiintoista muistitietoa myös museon käyttöön. Työpajat Kaikenikäisille avoimet Taitotiistai-työpajat järjestettiin Kokeiluverstaalla kevät- ja syyskaudella joka tiistai. Toukokuussa, sekä syys- ja lokakuussa järjestettiin lauantaisin mahdollisuus osallistua ohjatusti perinneleikkeihin Kuralan alueella. Vuonna 2014 Kokeiluverstaan kesän toiminta kytkettiin aikaisempaa voimakkaammin osaksi 1950-luvun miljöötä. Kesällä Kokeiluverstaalla oli mahdollisuus tutustua mm. 50-luvun paperinukkien, tuohisormuksen tai käpylehmien tekoon. Syksyllä järjestettiin erillinen Räsyjä ja tilkkuja -työpajaviikonloppu. Marras-joulukuussa suositut viikonlopun kynttiläpajat keräsivät jälleen suuren osallistujamäärän. Kuralan jouluteemaiset työpaja-askareet huipentuivat viimeisenä Taitotiistaikertana järjestettyyn Joululahjavalvojaisiin. 14

15 Keväällä 2014 uusittu Kätkösuunnistuskartta oli ahkerassa käytössä niin keväällä kuin syksylläkin, ja houkutteli mm. päiväkoti- ja koululaisryhmiä omatoimiselle retkelle Kuralaan. Kuralan Kylämäen Ystävien käsityökerho kokoontui vuoden 2014 aikana Vähä-Kohmon tuvassa yhteensä 35 kertaa, jonka lisäksi ystävät osallistuivat Kuralan joulumyyjäisiin sekä järjestivät Vanhassa Kanalassa pääsiäismyyjäiset. WarusSepät ja Kaarle Knuutinpojan Jousiampujat kokoontuivat edelleen Kuralan Kokeiluverstaalla, sekä osallistuivat Muinaistekniikan päivien järjestelyihin. Kurssit Kevätkaudella Kuralassa järjestettiin museon toimesta kurssit: Jousikurssi perheille, Vintagepukukurssi, Ompeluseura, Pääsiäismunanmaalauskurssi, sekä Jousenvalmistuskurssi. Lisäksi Turun Naisvoimistelijat järjestivät Tanssitan vauvaa -kurssin Kuralan Vähä-Kohmon tuvassa kevätkaudella. Kesäkuussa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä järjesti Vanhassa Kanalassa kolme koko perheen kesämuskari, jotka keräsivät suuren osallistujamäärän, yhteensä 422 kävijää. Heinäkuussa järjestetyt suositut Ötökkäsafarit kokosivat myös tänä vuonna innokkaita pikkututkijoita. Syyskaudella Kuralassa järjestettiin Puutyökurssi, Ompeluseura, Pikkumusta, sekä Tee itse kotikosmetiikkaa-kurssit. Tämän lisäksi museovierailla oli mahdollisuus osallistua Komin taitajien ohjauksessa eri luonnonmateriaaleja hyödyntäviin kurssipäiviin. Leirit Kuralan kesäleirejä järjestettiin kesäkuussa 2014 neljä kappaletta: kaksi ruotsin- ja kaksi suomenkielistä leiriä. Suomenkielisillä leireillä painopisteenä oli kuvaamataito, ruotsinkielisten leirien osallistujat tutustuivat Kuralan luontoon, 1950-luvun elämäntapaan sekä luonnonmateriaalien hyödyntämiseen. Lisäksi järjestettiin kaksikielinen Kolme keskiaikaista kesäpäivää -leiri. Monikulttuurinen Monkku-päiväleiri vieraili Kuralassa Opastukset Kuralan Kylämäessä toteutettiin opastuksia ryhmille tilauksesta. Lapsiryhmille tarjottiin kierroksia Päivä Mummolassa, ja Koulunkäyntiä isoäidin aikaan -teemoilla. Yhteensä opastuksia pidettiin 67 kappaletta vuoden 2014 aikana. (sisältäen Sirpa Toivolan toteuttamat Menox-ryhmät). Lisäksi Kuralassa on pidetty lasten syntymäpäiväkierroksia ja morsiuspolttareita. Muistojen matkalaukkua hyödynsi vuoden 2014 aikana yhteensä 122 käyttäjää, joista 40 tutustui laukkuun emännän opastuksella. Maahanmuuttajaryhmille suunnattuun Suomi tutuksi -päivään osallistui vuonna kävijää. Rakennukset ja kulttuurimaisema Kylämäen rakennuksissa tehtiin seuraavia kunnostustoimenpiteitä: kahvilarakennuksen ulkomaalaus, punamultausta useissa rakennuksissa, hevosten laidunsuoja, aitojen uusiminen, Vähä-Kohmon liiterin korjaus loppuun (alkoi 2013). Tilojen suunnittelutyötä tehtiin infon siirtoon (kokeiluverstaalle) ja Iso-Rasin sosiaalitilan kunnostukseen liittyen. Sosiaalitilan kunnostustyöt aloitettiin. Kohmon rintamamiestalo dokumentoitiin (aloitettu 2013). Tallivaja siivottiin ja esineistö järjestettiin uudelleen: uutuutena tilaan tuli isännän puutyönurkkaus. Sisätiloihin hankittiin siirrettäviä jalkalamppuja ja kahvilan verhot uusittiin. Kylämäen kalmistoalueelle teetettiin ja pystytettiin Museoviraston rahoituksella kaksi uutta esihistoria-opastaulua. Muinaisjäännöstaulut olivat samalla osa Euroopan Kulttuuriperintöpäivien ohjelmaa, samoin kuin alueen Omenapolku -kartta. Puutarhoille laadittiin kehittämissuunnitelma, jonka mukaan alueen puutarhojen ja piha-alueiden istuttamiset ja muutostyöt tehdään jatkossa. Suunnitelman taustaksi ja tutkimusmateriaaliksi tilattiin viljelmäkortit Kansallisarkistosta. Alueen viljelyä ja karjanhoitoa varten tilattiin Pro Agrialta laidun- ja viljelysuunnitelma, samalla myös lampaat palasivat alueelle. Kuralan kylämäen ystävät Ry hankki alueelle lämpökompostorin. 15

16 VANHA SUURTORI Vanhan Suurtorin neljässä näyttelytilassa, Raatihuoneen Galleriassa, Galleria Bernerissä, Brinkkalan Galleriassa ja Ullakkogalleriassa oli toimintavuoden aikana 35 näyttelyä. Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttely oli perinteisesti Vanhan Raatihuoneen Gallerian ja Galleria Bernerin tiloissa. Näyttelyihin tutustui toimintavuoden aikana runsaat kävijää. Näyttelyaikojen haku toteutettiin nyt toista kertaa ainoastaan yhden kerran, syyskuussa 2013 jolloin valittiin kaikki vuoden 2014 näyttelyt. Hakemuksia tuli yhteensä 77 kappaletta eri puolilta maata ja ne edustivat monipuolisesti taiteen eri kenttiä. Näyttelytyöryhmään kuuluivat toimintavuoden aikana näyttelyamanuenssi Susanna Hujala, kuvataidejohtaja Päivi Kiiski, intendentti Satu Reinikka ja galleristi Altti Lukola. Näyttelyt Vanhan Raatihuoneen Galleria Vesa Loikas. Valokuvia Mikko Juntura. Maalauksia, installaatio Turun lukioiden kuvataiteen diplominäyttely Juha Kärki. Akryyli kankaalle Tina Herttua. Akryyli ja öljy kankaalle Ulla Aatinen. Puu- ja tussipiirroksia Anni Henriksson ja Terhi Kaakinen. Puuveis toksia ja temperamaalauksia Turun Taiteilijaseuran 90. vuosinäyttely Johannes Rantasalo. Lasi- ja metalliveistoksia Johannes Rantasalo. Lasi- ja metalliveistoksia Galleria Berner Wille Vikstedt. Valokuvia Sanna Halme. Akryyli kovalevylle Kattoremontti Kristiina Mäenpää. Väripigmenttivedoksia Anni Kinnunen. Valokuvia Mollu Heino ja Pasi Karjula. Veistoksia, öljyja pigmenttimaalauksia Mollu Heino ja Pasi Karjula. Veistoksia, öljyja pigmenttimaalauksia Turun Taiteilijaseuran 90. vuosinäyttely Eero Merimaa. Installaatio Riikka Juvonen. Öljyväri kankaalle Brinkkalan galleria Matti Kuusilehto ja Sampsa Sipilä. Maalauksia ja puureliefejä Päivi Allonen, Silja Puranen ja Pekka Syrjälä. Veistoksia ja installaatioita Sami Kulju, valokuvia Ida Sandberg. Öljyväri/dammar mdf-levylle (Taideakatemian opinnäyte) Jaana Houessou. Sekatekniikka/öljy kankaalle Jakub Malinowski. Öljy/akryyli kankaalle Henrica Langh ja Sirpa Särkijärvi. Installaatioita Anu Halesmaa ja Nunnu Roselli. Installaatioita ja maaluksia Carita Ahlqvist, Hanna Luukkonen, Laura Myllykangas ja Aino Mäntynen. Veistoksia Silja Selonen. Öljyväri levylle Ullakkogalleria Pro Artibus-säätiö. Installatioita, video Pive Toivonen ja Kemiönsaaren lapset. Akvarelleja Paasikivi-Opisto. Kuvataide, valokuva ja graafinen suunnittelu Stefanel Oey. Interaktiivinen istallaatio (Taideakatemian opinnäyte) Aljona Dergileva ja Petr Beschastnov. Akvarelleja, valokuvia Kirsi-Maria Aho. Öljyväri kankaalle Turun museokeskuksen kuvataidetyöpajoissa toteutettuja kuvataidetarinoita Turun museokeskuksen kuvataidetyöpajoissa toteutettuja kuvataidetarinoita Tini Sauvo. Veistoksia, maaluksia, videoinstallaatio Tini Sauvo. Veistoksia, maaluksia, videoinstallaatio 16

17 TAIDELAINAAMO Taidelainaamo Vanhalla Suurtorilla on turkulaisten taiteilijajärjestöjen ja Turun Museokeskuksen yhteistyössä ylläpitämä toimipiste. Yhteistyökumppanit ovat Arte ry, Turun taiteilijaseura, Turun taidegraafikot ja Jöötti ry. Seurojen jäsenistö saa luovuttaa teoksiaan taidelainaamoon edelleen vuokrattavaksi. Taidelainaamo toimii osittain yhteisissä tiloissa avatun Brinkkalan kirjakaupan kanssa. Myös henkilökunta toimii yhteistyössä. Taidelainaamossa oli vuonna 2014 esillä lähes 1000 teosta, parhaimmillaan 130:lta eri taiteilijalta. Teosvalikoima on nähtävissä reaaliaikaisesti Taidelainaamon internet-sivuilla. Taideteosvuokrauksia tehtiin 335 kpl, joista suoria ostoja oli 42 kpl (n. 13 %). Palautettuja teoksia oli 38 kpl (n. 11 %). Lunastettuja teoksia oli kaikkiaan 46 kpl (n. 14 % vuoden vuokrauksista). Asiakaskäyntejä oli kaikkiaan 6505 henkilöä, joista keskiaikamarkkinoiden aikaan vieraili 481 ja Joulumarkkinaviikonloppuina 1073 henkilöä. Taidelainaamossa kävi Taiteiden yö -tapahtumassa elokuussa 179, Turun päivänä 61 vierailijaa. Kulkulupatapahtuman aikana lainaamossa oli useita taiteilijoita esittelemässä toimintaa ja tapaamassa asiakkaita. Tapahtumapäivien päättöklubi pidettiin Taidelainaamon tiloissa, jossa juhlistettiin samalla 20 vuotta täyttävää taidelainaamotoimintaa Turussa. Päivien aikana, , vierailijoita kävi yhteensä 170, joista iltatilaisuudessa 69 asiakasta ja taiteilijaseurojen edustajaa. Taidelainaamon näyttelytoiminnan Kuukauden taiteilijoina olivat: Sanna Vainionpää, Kaisa Villikka, Henna Aho, Jaana Houessou, Arja Maarit Puhakka, Hilja Roivainen, Milla Hannula, Kristina Seppänen, Ritva Lohiluoto, Marja Aapala, Paula Väinämö ja Anna Aho. Kuukausittainen näyttelytoiminta jatkui onnistuneesti Turun kauppakamarissa, sekä pienimuotoiset, joka toinen kuukausi vaihtuvat pienoisnäyttelyt Turun kirjakahvilassa. MUU NÄYTTELYTOIMINTA Turkulainen Wäinö Aaltonen. Turun kaupungin konsernihallinnon aula, Kauneus sydämessäni asukoon. Wäinö Aaltosen 120-vuotisnäyttely. Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli, Lisäksi Taide- ja visuaalinen kulttuuri -yksikkö järjesti Wäinö Aaltonen symposiumin yhteydessä Wäinö Aaltonen -näyttelyn Kristillisellä opistolla, Wäinö Aaltosen museon kirjastossa ja aulassa. 17

18 TURUN LASARETTIMUSEO Turun museokeskuksella ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirillä on yhteistyösopimus Turun Lasarettimuseon hoitamisesta. Museokeskus vastaa museoammatillisista tehtävistä ja avoinna pidosta ja sairaanhoitopiiri muista osa-alueista. Toiminnasta huolehtii VSSHP:n hallituksen asettama museotoimikunta. Portinvartijan talo eli rakennus 13 toimi Lasarettimuseon näyttelytilana. Lisäksi aluesairaaloissa ja useilla klinikoilla on omia näyttelytiloja tai vitriinejä. Paimion sairaalassa on alkuperäisessä asussa oleva museoitu potilashuone ja hallintokerroksessa näyttelyvitriini. Paimion sairaalan keskusvarastossa säilytetään vanhoja huonekaluja ja muita museoesineitä. Loimaan aluesairaalassa on varastoituna runsaasti vanhaa esineistöä. Portinvartijan talon näyttelyä uusittiin ja täydennettiin ja Turun Lasarettimuseon internetsivuilla olevan Kuukauden esine -osion toiminta jatkui ja se linkitettiin artefacta.fi-sivustolle. Turun Lasarettimuseon kokoelmat muodostuvat esineja valokuvakokoelmasta, arkistosta ja kirjastosta. Museon kokoelmat karttuivat vuoden aikana eri yksiköistä ja yksityisiltä henkilöiltä tulleilla vanhoilla esineillä. Museoon tarjottiin myös joitakin esineitä, joita ei esineiden luonteen ja niukkojen varastotilojen vuoksi otettu vastaan. Kokoelmia dokumentoitiin edelleen WebMuskettiin ja museon kirjakokoelman järjestämistä jatkettiin. WebMuskettiin digitoitiin kaikkiaan 337 uutta lomaketta. Turun Lasarettimuseo on toiminut 40 vuotta ja museon syntymäpäiväjuhlallisuuksia vietettiin Museo oli avoinna yleisölle kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo ja Varsinais-Suomen museopäivänä ja Turun päivänä. Museon yleisistä aukioloista tiedotettiin Lasarettimuseon internetsivuilla sekä sairaanhoitopiirin intranetissa kuukausittain viikko ennen aukiolopäivää. Lisäksi ilmoituksia laitettiin internetiin Turkukalenteriin ja Turun Sanomien menovinkkisivustolle. Varsinais-Suomen museopäivästä tiedotettiin osallistumalla seudun paikallismuseoiden yhteiseen lehti-ilmoitukseen. TERVEYDENHUOLTO- MUSEO Turun Terveydenhuoltomuseon ystävät ry vastaa museon avoinna pidosta ja toiminnasta. Museon kokoelmat ovat osa museokeskuksen kokoelmia ja niitä digitoitiin toimintavuonna 292 esinettä WebMuskettiin. Luettelointia tehtiin välisenä aikana. Digitoitiin huoneen 4 viime vuodelta kesken jäänyt leikkaussaliesineistö, vitriineissä olevat esineet, huoneen 1 ruumiinavausvälineet ja huoneen 6 lastenhoitoon ja synnytykseen liittyviä esineitä. 18

19 MUSEOPEDAGOGINEN TOIMINTA Kulttuuripolku Kulttuuripolku on Turun kaupungin koulutoimen ja kulttuuritoimen yhteinen sopimus siitä, että kaikki lapset voivat peruskoulun aikana opetussuunnitelman puitteissa tutustua monipuolisesti kaupunkinsa kulttuurielämään. Kulttuuripolkua on toteutettu vuodesta 2004 lähtien. Turun kaupungin 5. tai 6. luokan oppilaille tarjottiin tutustumiskäynti Turun linnaan. Käynti liittyi historian oppiaineeseen. Linnassa järjestettiin kaksi viikkoa kestänyt ohjelmallinen tapahtuma maaliskuussa 2014 viikoilla 10 ja 11 Turun linnan historiaa halki vuosisatojen Tositarinoita astrologin yöstä, tallirengin työstä ja kreivittären surullisesta kohtalosta. Suomenkieliset ja ruotsinkieliset koululaiset sekä maahanmuuttajat tutustuivat Turun linnan ihmeisiin. Kierros järjestettiin esilinnan uudessa päänäyttelyssä. Luostarinmäen käynti oli 7. luokan oppilaille valinnainen ja sen aiheena oli Esiteollisen ajan elämää ja elinkeinoja. 7.-luokkien käyntejä tehtiin ympäri vuoden ja ne sisälsivät tutkijaopastuksen. Luostarinmäellä järjestettiin myös kulttuuripolkutapahtuma luokkalaisille joulukuussa 2014 Wäinö Aaltosen museossa ei ollut Kulttuuripolkuopastuksia kalenterivuonna Junioritiimi Kulttuuritoimenjohtajan asettama kaupungin eri kulttuurilaitosten edustajista, (jossa tarpeen mukaan on ollut edustus myös nuorison, liikunnan ja sivistystoimen puolelta) koostuva junioritiimi on kokoontunut kuukausittain lastenkulttuurin suunnittelija Leena Hiltusen johdolla. Junioritiimissä on edustus Kaupunginkirjastosta, Kaupunginteatterista, Kaupunginorkesterista, Museokeskuksesta ja Kulttuuritoimen kansliasta (vuoden 2013 lähtien vapaa-aikatoimialan hallinnosta). Museokeskuksesta Junioritiimiin kutsuttiin Seija Väärä, Bengt Selin, Johanna Seppä, Maria Huokkola, Tea Langh ja Raimo Rytinki. Junioritiimi koordinoi kulttuurilaitosten välistä yhteistyötä ja yhteisiä tapahtumia. Sillä on yhteistä tiedotusta lastenkulttuurin alalta (mm. Mitä tekis? -esite ja Kiva kesä -esite). Se koordinoi myös Kulttuuripolkua ja Kulttuuripolku-tiedottamista ja keskustelee siitä koulutoimen kanssa. Junioritiimin kautta on kehitetty Ysivip-kortti yhdeksäsluokkalaisille.junioritiimi on myös edustanut eri kulttuurilaitoksia mm. Educa-messuilla. Saavutettavuushankkeet Saavuttamattomasta saavutettava -opastettu kierros Turun linnan ympäri. Kierros tulee Museokeskuksen ja Turku Touringin käyttöön. Kulttuuripolkukäynnit 2014: 5. ja 6. -luokat linnassa: 47 luokkaa 1008 oppilasta 7.-luokat Luostarinmäellä: 4 luokkaa 3. ja 4. -luokat Luostarinmäellä 14 luokkaa, yhteensä Luostarinmäellä 289 oppilasta Maahanmuuttajapäivään Turun linnassa osallistui 15 ryhmää, 222 henkilöä. 19

20 ASIAKASPALVELU Tilavuokraus Museokeskuksen keskeisiä tulonmuodostukseen vaikuttuvia tekijöitä on tilapäinen tilanvuokraus. Oman toimintansa lisäksi Museokeskus vuokraa tiloja ulkopuoliseen käyttöön muun muassa yrityksille, eri yhteisöille ja yksityistilaisuuksiin. Vuokrattavissa tiloissa järjestetään esimerkiksi seminaareja ja kokouksia, konsertteja ja teatteriesityksiä. Lisäksi juhlitaan häitä, syntymäpäiviä ja erilaisia yritysten asiakas- ja henkilökuntatilaisuuksia. Toimikaudella vuokrattavia tiloja oli Turun linnassa, Vanhalla Suurtorilla, Wäinö Aaltosen museossa ja Luostarinmäen käsityöläismuseossa sekä Kuralan Kylämäellä, jossa uutena tilana käyttöönotettiin Vanha Kanala. Vuokraustoiminnan kautta historialliset rakennukset palvelivat laajaa joukkoa kaupunkilaisia ja ulkopaikkakuntalaisia. Vuonna 2014 Museokeskuksen tiloissa oli 415 ulosvuokrausta, joissa oli yhteensä kävijää. Varsinaista museokauppatoimintaa oli vuonna 2013 Turun linnassa, Luostarinmäen käsityöläismuseossa ja Wäinö Aaltosen museossa. Vanhalle Suurtorille avattiin Brinkkalan kirjakauppa, joka sijaitsee Taidelainaamon kanssa jaetuissa tiloissa. Lipunmyynnin yhteydessä tapahtuvaa myyntiä oli lisäksi Apteekkimuseossa ja Qwenselin talossa ja Biologisessa museossa. Museokaupat osallistuivat vuoden 2012 tapaan Turun kauppatorin joulutorille, mutta torin tuotto jäi vaatimattomaksi. Kassapalvelut Kassapalvelut vastaa Turun museokeskuksen museoiden lipunmyynnistä ja museokauppojen päivittäistoiminnoista. Uusi kassajärjestelmä SKJ otettiin vähitellen käyttöön kaikissa museoyksiköissä tammikuun lopulta lähtien. Alkuhaasteiden sekä käyttökokemuksien karttumisen jälkeen järjestelmä alkoi toimia rutiininomaisesti. Linnassa järjestelmän käyttöä vaikeuttaa Offline -tilassa työskenteleminen huonojen verkkoyhteyksien takia. Järjestelmä ajaa öisin tiedot suoraan Talouspalvelukeskukseen, jolloin laskutuspapereiden ja tilityspapereiden lähettämisestä on voitu luopua. 20

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008 Toimintakertomus 2008 Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin Espoon Kuvataiteilijoiden toimisto, Galleria AARNI,

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa Aikuistoiminta Satakunnan Museossa 15.12.2009 Museolehtori Carita Tulkki Satakunnan Museo www.pori.fi/smu 15.12.2009 1 Satakunnan Museon toimipisteet Satakunnan Museo v. 1888 Perusnäyttely Vesien sylistä

Lisätiedot

Vanha Suurtori. Vapaan tilan sydän 2015. Vallaton visio Benito Casagranden hengessä

Vanha Suurtori. Vapaan tilan sydän 2015. Vallaton visio Benito Casagranden hengessä Vanha Suurtori Vapaan tilan sydän 2015 Vallaton visio Benito Casagranden hengessä 1 Katseet tulevaisuuteen Kaupunki laajenee ja kehittyy. Tätä kehitystä täytyy ohjata dynaaminen ympäristökäsitys. Asioita

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Lasinkeräilijän Blogi

Lasinkeräilijän Blogi Sivu 1/8 Jaa muille Ilmoita väärinkäytöstä Seuraava blogi» Luo blogi Kirjaudu sisään Lasinkeräilijän Blogi Etusivu Lasinkeräilijän linkit Avainsanat INFO Lasinkeräilijän kalenteri SUNNUNTAI, 22. HUHTIKUUTA

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Y-tunnus: 2199820-1. Puh: +358 9 1733 6653 tai +358 40 527 5535. www.kiasmafoundation.fi

TOIMINTAKERTOMUS 2010. Y-tunnus: 2199820-1. Puh: +358 9 1733 6653 tai +358 40 527 5535. www.kiasmafoundation.fi TOIMINTAKERTOMUS 2010 NYKYTAITEEN MUSEO KIASMAN TUKISÄÄTIÖ UNDERSTÖDSSTIFTELSEN FÖR MUSEET FÖR NUTIDSKONST KIASMA KIASMA MUSEUM OF CONTEMPORARY ART FOUNDATION TOIMINTAKERTOMUS 2010 Y-tunnus: 2199820-1

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja

Luokanopettaja. Luokanopettaja. Ortodoksiuskonnon tuntiopettaja Koulunkäynninohjaaja / iltapäiväkerhonohjaaja Oppilaat Luokka Oppilasmäärä Opettaja 1-2 Pihlaja 9 Nina 1-Koivu 18 Riikka 1-Kuusi 19 Tiina 2-Mänty 21 Iina 2-Vaahtera 20 Hanna 3A 21 Kristiina 3B 22 Pauliina 4. lk 22 Saara 5. lk 17 Marjo 6. lk 24 Peter

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS. Turun Taiteilijaseura ry. Konstnärsgillet i Åbo r.f

TOIMINTAKERTOMUS. Turun Taiteilijaseura ry. Konstnärsgillet i Åbo r.f TOIMINTAKERTOMUS Turun Taiteilijaseura ry. Konstnärsgillet i Åbo r.f 2015 Vuosi 2015 oli Turun Taiteilijaseura ry:n 91. toimintavuosi, jonka keskiössä oli erityisesti alueen kuvataidekentän yhteistyön

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan museo

Pohjois-Karjalan museo Venäjäteemoja 2014 Pohjois-Karjalan museo Karjala-sarja kevät ja kesä 2014 Pohjois-Karjalan museo partnerina kahdessa Karelian ENPI CBC hankkeessa, sitä kautta 2 valokuvanäyttelyä: Destination Karelia

Lisätiedot

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa FM Maija Mäki / maikar@utu.fi Coccyx ry 6.8.2011 Turun yliopisto osana kulttuuripääkaupunkivuotta Ohjelmarungossa yliopiston

Lisätiedot

Futuristic History Avoimen tiedon innovaatiot. Aluetietopäivät 21.1.2014 Tuomas Mäkilä / Turun yliopisto

Futuristic History Avoimen tiedon innovaatiot. Aluetietopäivät 21.1.2014 Tuomas Mäkilä / Turun yliopisto Futuristic History Avoimen tiedon innovaatiot Aluetietopäivät 21.1.2014 Tuomas Mäkilä / Turun yliopisto Sisältö 1. Yhdistetty todellisuus 2. Futuristic History hanke 3. Avoimen tiedon innovaatiot Futuristic

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Kulttuurin tuotteistaminen. Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa

Kulttuurin tuotteistaminen. Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa Kulttuurin tuotteistaminen Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 5.5.2010 Mistä kaikki sai alkunsa? Matkailun ja majoitusliikkeiden edustajien

Lisätiedot

KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME. Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7

KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME. Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7 KULTTUURI LÄHIYMPÄRISTÖSSÄMME Tiina Lepistö Lastentarhanopettaja Päiväkoti Seuravuorenkatu 7 1 Päiväkotimme Perustettu 1992 Sijaitsee Paattisilla kirkonkylämäisessä maalaisympäristössä 80 lasta 1-6 -vuotiaita

Lisätiedot

Toivoa tulevaan -kirjakampanja

Toivoa tulevaan -kirjakampanja Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Postimäki. historiasta nykypäivään!

Postimäki. historiasta nykypäivään! Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat

Lisätiedot

Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä

Rademacherin pajat. Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajat Elävää käsityötaitoa kulttuurihistoriallisesti merkittävässä ympäristössä Rademacherin pajoissa Eskilstunassa on jo satojen vuosien ajan valmistettu veitsiä, saksia, silmäneuloja, nuppineuloja,

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien.

Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Tarja Kyllijoki (Helander) Välitie 10 27500 Kauttua 0505896605 tarjakyllijoki@gmail.com Olen Tarja Sinikka Kyllijoki. Asunut Eurassa vuodesta 1978 lähtien. Taidegrafiikka on haastava, moniulotteinen sekä

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2007. Anne Meskanen 13.9.-7.10.2007

TOIMINTAKERTOMUS 2007. Anne Meskanen 13.9.-7.10.2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 Anne Meskanen 13.9.-7.10.2007 Sofi a Wilkman 18.7.-12.8.2007 Alli Savolainen 1.-25.2.2007 Pekka Hepoluhta 10.10.-4.11.2007 VUONNA 2007 Espoon Kuvataiteilijat ry:n toimipisteiden määrä

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Museopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin

Lisätiedot

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museo järjestää opastuksia aikuis- ja lapsiryhmille. Opastuksia on tarjolla Wahlbergin talon, Luotsituvan, Merimiehenkodin ja Kalannin

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2010 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2010 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa Uudet liput Uumajan kunta on tilannut uudet liput, joissa on teksti sekä suomen että uumajan saamen kielillä. Sinut toivotetaan tervetulleeksi

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE 1 HELSINGINTAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA2013 HALLITUKSENESITYSVUOSIKOKOUKSELLE 1.YLEISTÄ HelsinginTaiteilijaseurary:ntarkoituksenaonedistääjavalvoahelsinkiläistenkuvataiteilijoidenyleisiä jayhteisiäammatillisia,taloudellisiajasosiaalisiaetujasekäedistääsuurenyleisönkuvataiteen

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpalinja Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin kesällä

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011

PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka 1 (13) Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö Visamäentie 35 A, 1. krs 13100 HÄMEENLINNA Raportti apurahan käytöstä

Lisätiedot

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Suomen metsämuseo ja -tietokeskus Lusto avattiin kansallismaisemaan Punkaharjulle 1.6.1994 Toimintaa säätelevät museolaki ja asetus kulttuuri- ja luonnonperintöä

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 17.5.2011 Kulttuurimatkailufoorumi Anne Karsikas-Järvinen Kulttuurin Ketju -hanke Kansallinen hanke, jonka tavoitteena on edesauttaa kulttuurimatkailun

Lisätiedot

KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015

KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015 KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015 TOIMINTAKERTOMUS 1 1. TAUSTAA KIRJAHYRRÄ lastenkirjallisuusfestivaali järjestettiin Naantalissa 20. 23.5.2015. Festivaali toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki

IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO Tapahtumakalenteri 1.1. 31.3.2014 Eurajoki MIKÄ ON IKÄIHMISTEN KULTTUURIVUOSIKELLO? Kaikille avoin tapahtumakalenteri. Tiedot kalenteriin voi välittää hankekoordinaattorille. Kalenteriin voi jokainen suunnitella toimintaa! Kalenteri kuuluu osana

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta

Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Itse tekeminen ja yhdessä oppiminen museossa Kokemuksia Avara museo -hankkeesta Pauliina Kinanen Suomen museoliitto AKTIIVI Plus -loppuseminaari 19.11.2014 Vuonna 2010 - Avara museo -hanke alkaa Meillä

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot