Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma 2013 2016 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi"

Transkriptio

1 Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija.

2 Tiivistelmä Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma on linjausten kokonaisuus siitä, mitä ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi halutaan saavuttaa, millä tavalla ja millä aikavälillä. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä sektorirajat ylittävää ja myös muiden kuin kunnallisten toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Yhteistyössä tulee korostua palveluketjujen toimivuus ja palvelualttiuden mahdollistavat prosessit. Vanhuspoliittisen ohjelman lähtökohtana on humanistinen ihmiskäsitys, jossa on keskeistä ihmisen näkeminen subjektina, eli aktiivisena osallisena häntä itseään koskevien asioiden päätöksenteossa, eikä passiivisena tekemisen kohteena, objektina. Ikäihmisten palveluiden järjestämisessä korostuu erityisesti ihmisarvo. Asiakasläheisyys ja -empatia takaavat asiakkaille mahdollisuuden osallisuuteen ja vaikuttamiseen. Ohjelma perustuu alueelliseen ja paikalliseen asiakastarpeeseen, kansallisiin ohjelmiin ja suosituksiin sekä lakeihin ja asetuksiin. Jokainen sipoolainen voi vaikuttaa omaan terveyteensä liikunnalla, terveellisellä ravinnolla ja sosiaalisella kanssakäymisellä. Tässä ohjelmassa korostuu Ikääntyneiden palveluiden voimakas panostus ennalta ehkäisevään ja etsivään tapaan tuottaa palveluita. Myös pitkäaikaishoidossa olevien kuntouttavaan hoitoon ja arkipäivän sisältöön kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Omaiset ovat voimavara ja tärkeä yhteistyökumppani palvelukokonaisuudessa. Palvelutoiminnan arviointi tehdään vuosittain kolmitasoisen arviointimallin pohjalta. Tasot ovat vanhuspoliittisen ohjelman kokonaisarviointi vanhuspalveluiden toiminnan ja tulosten arviointi (CAF) asiakas- ja palvelukohtainen arviointi. Tulevina vuosina suurena haasteena palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa on samanaikaisesti tapahtuva ikäihmisten määrän kasvu, suurten ikäluokkien eläkkeelle jäänti sekä työelämään tulevien ikäluokkien pieneneminen. Osaavan henkilöstön rekrytointi ja työhyvinvointi ovat palvelujen tuottamisen kriittisiä menestystekijöitä tulevaisuuden Sipoossa. Sipoon kunnan talouteen vaikuttavat myös tämänhetkiset maailmantalouden haasteet. Jo tämän haastavan taloustilanteen vuoksi on löydettävä uudenlaisia ja entistä vaikuttavampia tapoja tuottaa palveluita. Avainasemassa on kunnan eri osastojen sekä muiden kunnan toimijoiden tiivis yhteistyö ikäihmisten parhaaksi Sipoossa. 2

3 Sisällys 1. Johdanto 2. Tulevaisuus ei tule sattumalta 2.1 Väestön kasvuennuste Suomessa 2.2 Väestön kasvuennuste Sipoossa 2.3 Työvoimassa tapahtuvat muutokset 3. Sipoon vanhuspoliittiseen ohjelmaan vaikuttavat asiakirjat ja kuntalaisten toiveet 4. Strategia ja arvot 4.1 Missio, arvot ja toimintaa ohjaavat periaatteet 4.2 Visio, tavoite- ja tahtotila: Suomen halutuin ikääntyneiden asuinpaikka ja halutuin työpaikka 4.3 Vastuu palveluiden järjestämisestä 4.4 Toiminta-ajatus ja päämäärä 4.5 Strategiset painopistealueet 4.6 Strategiset kumppanuudet ja yhteistyöhyödyt 4.7 Vahva ja tasapainoinen talous 4.8 Henkilöstö 4.9 Investoinnit kehittämiseen 4.10 Ikääntyneiden palveluiden arviointikäytänteet Liite 1 Liite 2 Liite 3 Osa-alueiden ikärakenne Sipoossa , henkilöitä / Åldersstrukturen inom delområden i Sibbo , personer Kuvaus kunnan Ikääntyneiden palveluiden rakenteesta vuonna 2013 Palvelujen kustannusrakenne (tilinpäätös 2012) 3

4 1. Johdanto On tärkeää, että kunnassa on selkeä ja yhdessä hyväksytty tahtotila - visio siitä, mitä ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi halutaan saavuttaa, millä tavalla ja millä aikavälillä. Väestön ikääntyminen nopeaa vauhtia ja samanaikainen pienenevien ikäluokkien tulo työmarkkinoille haastavat palveluntuottajat suunnittelemaan uudenlaisia, monimuotoisia palvelumuotoja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Myös ikääntyneen kuntalaisen näkeminen voimavarana tulee tulevaisuudessa korostumaan yhä enemmän. Sipoon kunnan strategiassa palvelutuotanto nähdään yhtenä tärkeimmistä painopistealueista. Sipoon kunnan palveluiden tulee olla osallistavia, yksilöllisiä, yhteisöllisiä, ennaltaehkäisyä painottavia, ajasta tai paikasta riippumattomia sekä kustannustehokkaita. Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma on linjausten kokonaisuus siitä, mitä ikääntyneiden sipoolaisten hyvinvoinnin edistämiseksi kunnassa tulee tehdä. Ohjelmassa korostuu kunnan kokonaisvastuu ja yhteistyö kunnassa niin yli hallintokuntarajojen kuin myös muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteen saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä koko kunnassa ja siinä tulee korostumaan palveluketjujen toimivuus ja toimivat, palvelualttiuden mahdollistavat prosessit. Palvelujen jatkuvassa parantamisessa on tärkeää henkilöstön osallistuminen. Tavoitteena ovat asiakaslähtöiset palvelutuotteet, joissa toimintatavat ovat läpinäkyvät. Kehitystä tuetaan henkilöstön kannustejärjestelmän kautta. Sipoon vanhuspoliittisen ohjelman lähtökohtana on humanistinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihminen on vapaa ja itseohjautuva. Humanistiseen ihmiskäsitykseen katsotaan sisältyvän usko ihmisen kehityksellisyyteen ja omatoimisuuteen sekä inhimillinen kasvu. Ihmisellä on siis mahdollisuus muuttua, tehdä valintoja ja keskeistä siinä on ihmisen näkeminen subjektina eikä objektina. Tietoiset arvovalinnat ja palveluiden kehittämistä ohjaavien eettisten periaatteiden määrittäminen ovat ikääntyneiden palveluiden kehittämisen lähtökohtia ja toiminnan arvioinnin perusta. Yhteiskunnallisesti keskeinen perusarvo ikääntyneiden palveluiden järjestämisessä on ihmisarvo ja siitä johdettuja eettisiä periaatteita ovat itsemääräämisoikeus, oikeudenmukaisuus, osallisuus, yksilöllisyys ja turvallisuus. Nämä ovat hyvin yhdenmukaisia tämän ohjelman ja Sipoon toimintaa ohjaavien periaatteiden kanssa. Mainittujen periaatteiden lisäksi palveluissa korostuvat vastuullisuus, asiakkaan voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen. Tässä ohjelmassa korostetaan asiakaslähtöisyyttä siten, että kunnan kaikkia osastoja velvoitetaan kehittämään toimintaansa yli toimialarajojen. Tällä ohjelmalla luodaan yhteinen tavoitetila ja visio paremmasta, palvelevammasta ja ikämyönteisemmästä Proud Age -kunnasta. Asiakasläheisyys ja -empatia takaavat asiakkaille mahdollisuuden osallisuuteen ja vaikuttamiseen koko ohjelma-asiakirjan voimassaolon ajan. 4

5 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (ns. vanhuspalvelulaki) tuli voimaan Kyseisen lain 5 :ssä kunnilta edellytetään suunnitelmaa ikääntyneen väestön tukemiseksi. Lisäksi laissa edellytetään, että kunnat asettavat ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvoston ja kuntia velvoitetaan huolehtimaan sen toimintaedellytyksistä. Lain 4 :n mukaisesti kunnan on tehtävä yhteistyötä kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. Käyttämättömiä mahdollisuuksia arvioidaan olevan erityisesti ikääntyneen, toimintakykynsä ainakin kohtuullisesti säilyttäneen väestön kohdalla. Tämä otetaan huomioon myös vanhusneuvoston toiminnansuunnittelussa. Sipoon vanhusneuvosto on perustettu vuonna Kolmikantamalli (poliittiset päättäjät, virkamiehet ja järjestöt) helpottaa saman lainkohdan tarkoittamaa kunnan eri toimialojen yhteistyötä. Tällainen yhteistyö on jo perinteisesti ollut Sipoossa varsin kattavaa ja osittain kuntarajat ylittävää. Henkilöstön osaamisen, hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen sekä työn arvostaminen luovat myönteistä ilmapiiriä. Koulutettu, uudistushaluinen ja riittävästi mitoitettu henkilöstö on perusedellytys. Tämä vaatii positiivista yhteisvastuuta, yhteishenkeä ja palveluasennetta koko organisaatiolta, niin ylimmältä johdolta kuin myös suorassa asiakaskontaktissa olevilta. Toimiva johtamiskulttuuri ja -järjestelmä on yksi Sipoon kuntastrategian kriittisiä menestystekijöitä. Johtamisessa hyödynnetään sisäistä ja ulkoista tutkimus- ja arviointitietoa ja otetaan opiksi hyvistä valtakunnallisista käytännöistä. Myös poliittisen päätöksenteon taitava sitouttaminen strategiseen johtamiseen ja toiminnan edellytysten luomiseen on merkityksellistä palvelujen aidon vaikuttavuuden varmistamiseksi Sipoon ikäihmisille. Johtaminen tukee laadukasta asiakaslähtöisten palvelujen kokonaisuutta. Tässä ohjelmassa painottuu sipoolaisten ikäihmisten toive asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään sekä saada eritasoisia ja erilaisia palveluita, joilla ennalta ehkäistään toimintakyvyn laskua. Tämä ohjelma nostaa esille myös uudistuvan ja monimuotoisen vanhuskäsityksen. Erilaisten tietoteknisten apuvälineiden ja laitteiden käyttöä kotona asumisen mahdollistamiseksi lisätään edelleen. Palvelujen kehittämisessä otetaan kuitenkin huomioon, että enemmistö ikäihmisistä ei nykyisin vielä itse käytä arjessaan uutta tietotekniikkaa. Vanhuspoliittinen ohjelma on keskeinen, yhteisesti hyväksytty ohjausdokumentti asiakaslähtöisten vanhuspalveluiden kehittämiseksi ja tuottamiseksi Sipoossa. Se kokoaa yhteen tavoitteet, velvoitteet ja taustan menestyksekkäille Ikääntyneiden palveluille Sipoossa ja on valtuustotasolla sitova. Ohjelman koostamisen toteutustapa on ollut laajasti osallistava. Sen pohja-aineistona on käytetty sekä kuntalaisille että kunnan koko henkilöstölle suunnattuja kyselyjä. 5

6 Ennen ohjelman hyväksymistä se on lähetetty laajalle lausuntokierrokselle eri toimijatahoille (kunnan eri osastot, vanhusneuvosto, seurakunnat, järjestöt). Vanhuspoliittisen ohjelman työryhmään ovat kuuluneet seuraavat pysyvät jäsenet: Helena Räsänen, palvelujohtaja, Sosiaali- ja terveysosasto, Sipoon kunta Kaarlo Kuntsi, Sipoon vanhusneuvoston puheenjohtaja Sirkka Leskinen, Sipoon sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen (vuoteen 2012) Johanna Horelli, kaavoitusarkkitehti, Kehitys- ja kaavoituskeskus, Sipoon kunta Mari Kosonen, puutarhuri, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Sipoon kunta Nina Martikainen, palvelupäällikkö, ympärivuorokautinen hoito, Sipoon kunta Juha Tikander, vt. liikuntatoimenjohtaja, Sivistysosasto, Sipoon kunta (varalla Anette Broman, kirjastovirkailija, Sivistysosasto, Sipoon kunta) Tuula Wackström, palvelupäällikkö, kotiin annettavat palvelut, Sipoon kunta Nina Weckman, palvelupäällikkö, ennalta ehkäisevät palvelut, Sipoon kunta Sipoossa Helena Räsänen palvelujohtaja, Ikääntyneiden palvelut Sipoon kunta 6

7 2. Tulevaisuus ei tule sattumalta 2.1 Väestön kasvuennuste Suomessa Suomi vanhenee kaikkien vanhuspalveluiden kysyntä kasvaa (lähde THL) Kuva 1. Ikääntyneen väestön kasvuennuste Suomessa Kuva 2. Ympärivuorokautisen hoidon tarve tulevaisuudessa Kuva 3. Kotona asuvien prosentuaalinen osuus vuodesta 2000 vuoteen 2010 Merkille pantavaa on, että ikäluokkien kasvaessa kotona asumisen prosenttiosuus ei kuitenkaan ole kasvanut. Jos kehitys jatkuu tällaisena, yhä suurempi joukko iäkkäitä henkilöitä tulee muuttamaan tehostetun palveluasumisen tai ympärivuorokautisen 7

8 hoidon yksiköihin. Tämä tapahtuu, ELLEI toimintakykyyn voida vaikuttaa JA/TAI kotona asumista ja itsehoitoa opita tukemaan nykyistä paremmin. Mikäli muutosta ei tapahdu, vanhuspalveluissa työskentelevien työvoimatarve kaksinkertaistuu (ja myös euromääräiset menot kaksinkertaistuvat) vuodesta 2010 vuoteen Luku lasketaan siten, että kansainvälisten tutkimusten ja tilastojen mukaan 75 vuotta täyttäneistä noin 25 % on jonkinlaisen avun tarpeessa. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämän tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnetin mukaan luku on ollut noin 23 %, vuonna 2010 se oli 23,8 %. (SOTKAnet sisältää kattavasti tilastotietoja suomalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Palveluun on lisäksi koottu keskeisiä Euroopan maiden tasolla saatavia väestö- ja terveystietoja). Kuva 4. Palveluiden rakennekuvaus Kuvasta 4 ilmenee, että kotihoidon asiakkaiden määrä (vihreä pylväs) ei ole juuri kasvanut kymmenen viime vuoden aikana. Syynä voivat olla kohentuneet asuinolot, terveydenhoidon positiivinen kehitys sekä työeläkkeellä olevien määrän kasvu. Lähde: Dosentti Harriet Finne-Soveri, Sotkanet, THL 2.2 Väestön kasvuennuste Sipoossa Sipoo on muuttovoittoinen kunta. Mikäli ikärakenne pysyy ennallaan, lisääntyy yli 75- vuotiaiden määrä miltei kaksinkertaiseksi vuoteen 2025 mennessä. Tutkimusten mukaan tähän ikävaiheeseen liittyy useasti lisääntyvä palveluiden tarve. 8

9 Kuva 5. Sipoon yli 65-vuotiaiden ja yli 75-vuotiaiden määrä vuoteen Työvoimassa tapahtuvat muutokset Suomen työvoimasta poistuu seuraavan 15 vuoden aikana huomattavan suuri osa. Samanaikainen palvelujen kysynnän kasvu, pienenevien ikäluokkien tulo työmarkkinoille ja kuntatalouden niukkenevat resurssit asettavat haasteita Ikääntyneiden palvelujen suunnittelulle ja toteutukselle. Tarvitaan uudistuvaa työvoimapolitiikkaa niin valtion kuin myös kunnan tasolla. Ikääntyneiden palveluiden työvoimavajetta voidaan korjata seuraavasti: a) Työvoiman lisääminen (kouluttamattomia avustaviin tehtäviin, eläkkeellä olevien työresurssien hyödyntäminen, vapaaehtoisten avulla ja maahanmuuttajien kouluttaminen). Edellytyksinä ovat joustavien koulutusohjelmien rakentaminen, vastuiden määrittely ja kielikynnysten tehokkaampi ratkaiseminen. b) Työurien pidentäminen sekä yhteistyö omaisten ja läheisten kanssa. Edellytyksinä ovat työolojen, -aikojen ja sisällön jouston kannustinjärjestelmien rakentaminen ja omaishoidon ja työmarkkinoiden säätelyjärjestelmän luominen. c) Työvoiman tarpeen vähentäminen (ICT = information & communication technologies, Healthy ageing policies = edistetään omasta itsestä huolehtimista ja itsehoitoa), työtehtävien uudelleenjako ammattiryhmien kesken ja kansantautien ennaltaehkäisy. Edellytyksinä ovat investoinnit tietotekniikkaan, tiivis yhteistyö eri toimijoiden kesken sekä tiivis yhteistyö myös ammattiliittojen välillä. Lähde: Muotoiltu OECD Fujisawa ja Colombo 2009 & Finne-Soveri, H Näiden periaatteiden pohjalta haetaan ohjelmakauden aikana toimivaa sipoolaista käytäntöä. 9

10 3. Sipoon vanhuspoliittiseen ohjelmaan vaikuttavat asiakirjat ja kuntalaisten toiveet Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma perustuu alueelliseen ja paikalliseen asiakastarpeeseen, kansallisiin ohjelmiin ja suosituksiin sekä lakeihin ja asetuksiin. Sipoon kunnan Ikääntyneiden palveluiden visiona on olla sekä laadullisesti että sisällöllisesti edistyksellinen ja johtava ikääntyneiden palveluiden tuottaja sekä valtakunnallisesti houkuttelevin ja halutuin Ikääntyneiden palveluiden työpaikka. Maaliskuussa 2013 tehtiin sipoolaisille kuntalaiskysely, ja kuntalaisilta pidettiin Sekä kyselyssä että kuntalaisillassa päällimmäiseksi toiveeksi nousi iäkkään kotona asumisen tukeminen ja erilaisten asumismuotojen (palvelutalot, hissilliset senioripalvelut, hoitopaikat, ryhmäkodit, erilaiset paikat, joissa eri-ikäiset voivat olla yhdessä) kehittäminen. Kaikki eivät myöskään halua palveluja keskitettävän samalle alueelle vaan haluavat asua muiden ikäryhmien joukossa. Suoria lainauksia vastaajilta ja kommentteja kuntalaisillasta: o o o o o o o Kotona pärjäämisen edistäminen kaikin mahdollisin keinoin olisi kaikille eduksi. Kevyen liikenteen väylät, jotta ikääntyneiden helpompi ylläpitää fyysistä kuntoaan ja hyvät lähiliikuntamahdollisuudet, esim. uimahalli, liikuntapuisto. Kerhoja jonkin teeman ympärillä - ja tarpeeksi "korkeatasoisia" me emme ole lapsia, päinvastoin - täynnä tietoa ja kokemuksia! Kunnan tulisi pitää huolta siitä, että ikääntyneille rakennetaan hissillisiä seniorikerrostaloja Nikkilään kävelyetäisyydelle palveluista. Ikäihmisiä ei tulisi lokeroida, vaan heidän tulisi voida elää yhdessä kaikkien ikäryhmien kanssa. Nykyiset ikääntyneet ovat tottuneet jo muuttamaan. Oman talon voi myös myydä ja muuttaa keskuksiin tai kylän keskelle. Ryhmäasuminen pitäisi myös olla mahdollista eli olisi yhteiset yleiset tilat esim. keittiöt ja jokaisella oma huone. Tyhjät kyläkoulut voisi esimerkiksi muuttaa ryhmäasunnoiksi. Sipoon Eläkkeensaajat ry. pitää tärkeänä muun muassa sitä, että ohjelmassa esitetään selkeästi sipoolainen käytäntö, tapa toimia ikäihmisiä koskevissa asioissa. Tavoitteiden toteutumista tulisi pystyä arvioimaan ja todentamaan. Ohjelmassa tulisi ottaa huomioon, että jatkossa Sipoossa on entistä selkeämmin kaksi kuntakeskusta ja että on varauduttava tästä johtuviin toimintatapojen muutoksiin ikäihmisiä koskevissa asioissa. Sipoon Eläkkeensaajat ry. toi kirjelmässään esille muun muassa seuraavaa: o o o Avustaja pankkiasiointiin ja laskujen maksuun tietokoneella: it-talkkari kuntaan. Kotihoidon kehittäminen enemmän siihen suuntaan, että palvelu suunnitellaan asiakkaan tarpeesta lähtien eikä listasta mitä on tarjolla. Ympärivuorokautisen hoidon kehittäminen niin, että asukas kokee sen omaksi kodiksi. 10

11 o o o o Omaishoitajan tukeminen kaikin keinoin. Ravitsemukseen ja ruokailutilanteisiin kiinnitettävä enemmän huomioita hoitoyksiköissä. Mahdollisuus saada lisää ruokaa, ruokailun esteettisyys ja kiireettömyys. Tiedottamisen tehostaminen mm. muuttuneista puhelinnumeroista ja yhteystiedoista. Järjestöjä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä ikääntyvien kansalaisten hyväksi, tulisi avustaa tilojen saannissa ja mahdollistaa maksuttomia tiloja eläkeläisille kokoontua eri puolille Sipoota. Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma perustuu alla mainittuihin asiakirjoihin, ja lisäksi kunnan toiminta perustuu myös alla mainittuihin normeihin ja suosituksiin. Ohjelmakauden aikana noudatetaan aina voimassa olevia normeja ja uusimpia asiakirjoja: 1) Suomen perustuslaki, kansanterveyslaki, sosiaalihuoltolaki, hallintolaki, kielilaki, laki potilaan asemasta ja oikeuksista, terveydenhuoltolaki 2) laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (tuli voimaan ) 3) laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja parantamiseksi (sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto 2013) 4) Sipoo strategian päivitys, Sipoon kunnan henkilöstö- ja palvelustrategia 5) alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) luo kunnille ja kuntayhtymille edellytykset seurata asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. 1) SUOMEN PERUSTUSLAKI, KANSANTERVEYSLAKI, SOSIAALI- HUOLTOLAKI, HALLINTOLAKI, KIELILAKI, LAKI POTILAAN ASEMAS- TA JA OIKEUKSISTA, TERVEYDENHUOLTOLAKI Kuntien vanhuspalveluiden järjestämiseen vaikuttavat ensisijaisesti erilaiset lait, kuten Suomen perustuslaki, kansanterveyslaki, sosiaalihuoltolaki, hallintolaki, kielilaki, laki potilaan asemasta ja oikeuksista sekä terveydenhuoltolaki. Nämä lait ovat perusta, joille palvelut rakennetaan. 2) LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SE- KÄ IÄKKÄIDEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA (tuli voimaan ) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (ns. vanhuspalvelulaki) edellyttää, että kunnat laativat suunnitelman toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnittelussa painopisteen on oltava kotona asumisessa ja kuntoutumista edistävissä toimenpiteissä. 11

12 Suunnitelmassa on arvioitava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä palveluntarpeeseen vaikuttavia tekijöitä. Suunnitelmassa on määriteltävä tavoitteet hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä tarjottavien palvelujen määrän ja laadun kehittämiseksi. Suunnitelmassa määriteltävä toimenpiteet, joilla tavoitteet toteutetaan, sekä arvioitava voimavarat toimenpiteiden toteuttamiseksi sekä määriteltävä vastuut. Suunnitelmassa on lisäksi määriteltävä, miten yhteistyötä toteutetaan julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Kunnan on järjestettävä iäkkäälle henkilölle laadukkaita palveluja, jotka ovat hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Palveluiden on tuettava ikäihmisten itsenäistä suoriutumista ja osallisuutta. Muun palvelutarpeen ennalta ehkäisemiseksi on kiinnitettävä huomioita kuntoutumista edistäviin ja kotiin annettaviin palveluihin. Pitkäaikainen hoito on toteutettava ensisijaisesti iäkkään kotona tai kodinomaisessa asuinpaikassa, laitoshoitona vain lääketieteellisistä syistä tai jos se on arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua. Hoitojärjestelyn pysyvyys on turvattava ja iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä. Iäkkään henkilön palveluntarvetta on selvitettävä kokonaisvaltaisesti yhdessä iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa. Palvelutarvetta lähdetään selvittämään, kun iäkäs henkilö on hakeutunut sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin, hän on tehnyt hakemuksen sosiaalipalveluista, ennalta ehkäisevien palveluiden yhteydessä on todettu mahdollinen tarve, on tehty ilmoitus mahdollisesta palvelutarpeesta tai jo sosiaalipalveluja saavan iäkkään henkilön olosuhteissa on tapahtunut olennaisia muutoksia. Jos selvityksessä todetaan palvelun tarve, on laadittava palvelusuunnitelma siitä, millainen palvelujen kokonaisuus tarvitaan hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi ja hoidon turvaamiseksi. Jos iäkäs henkilö tarvitsee apua palvelujen toteuttamisessa ja yhteensovittamisessa, on kunnan nimettävä henkilölle vastuutyöntekijä. Vastuutyöntekijä seuraa palvelusuunnitelman toteutumista ja palvelutarpeen muutoksia, on tarvittaessa yhteydessä sosiaali- ja terveyspalveluja järjestäviin ja muihin tahoihin sekä neuvoo ja auttaa palvelujen ja etuuksien saantiin liittyvissä asioissa. Sosiaalipalvelujen myöntämisestä on tehtävä muutoksenhakukelpoinen päätös. Iäkkään henkilön kiireellisesti tarvitsemien palvelujen myöntämisestä on tehtävä päätös ja myönnetyt palvelut on järjestettävä viipymättä, jotta oikeus huolenpitoon ei vaarannu. Muiden kuin kiireellisten palvelujen myöntämisestä on päätös tehtävä ilman aiheetonta viivytystä, kun kirjallinen tai suullinen hakemus on tullut vireille. Iäkkäällä henkilöllä on oikeus saada hänelle myönnetyt muut kuin kiireelliset palvelut ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä. 12

13 Terveydenhuollon ammattihenkilön tai sosiaalitoimen, pelastustoimen, hätäkeskuksen tai poliisin palveluksessa olevan on ilmoitettava viipymättä ja salassapitosäännösten estämättä, jos hän on tehtävässään saanut tiedon iäkkäästä henkilöstä, joka on kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään ja turvallisuudestaan. Ilmoitus tehdään sosiaalihuollosta vastaavalle viranomaiselle. Lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilön on ilmoitettava iäkkään henkilön kotiuttamisesta terveydenhuollon laitoshoidosta hyvissä ajoin ennen kotiuttamista. Lain tavoitteena on hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen itsenäisen suoriutumisen tukeminen lisäämällä ja monipuolistamalla kotiin annettavia ja kuntoutumista edistäviä palveluja parantaa ikäihmisten mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa vahvistamalla vanhusneuvoston asemaa ympärivuorokautisen hoidon uudistaminen kehittämällä asumisen ja kotiin vietävien palvelujen vaihtoehtoja Ikääntyneiden palveluissa toimivien työntekijöiden gerontologisen asiantuntemuksen lisääminen ja ammattitaitoisen johtamisen lisääminen. 3) LAATUSUOSITUS HYVÄN IKÄÄNTYMISEN TURVAAMISEKSI JA PA- RANTAMISEKSI (SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ JA SUOMEN KUNTALIITTO 2013) Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat vuosina 2001 ja 2008 antaneet iäkkäiden ihmisten palvelujen kehittämistä koskevan laatusuosituksen. Uudessa vuoden 2013 laatusuosituksessa on otettu huomioon ohjaus- ja toimintaympäristössä meneillään olevat muutokset ja uusin tutkimustieto. Suosituksen tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain (ns. vanhuspalvelulain) toimeenpanoa. Ikääntynyttä väestöä on tällä hetkellä yli miljoona (63+-väestöä). Heistä suurin osa, lähes miljoona henkilöä, elää arkeaan itsenäisesti. Palveluja (säännöllistä kotihoitoa tai omaishoidon tukea) säännöllisesti käyttäviä on noin henkilöä; muualla kuin yksityiskodissa (tehostetussa palveluasumisessa, vanhainkodeissa tai terveyskeskussairaaloiden pitkäaikaishoidossa) hoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden saa runsaat henkilöä. Erityinen haaste liittyy asennemuutokseen. Yhteiskunnassa on tunnistettava ja otettava huomioon kaikessa toiminnassa, että iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen ryhmä, niin kuin ei mikään muukaan ikäryhmä. Joukossa on hyvin eri-ikäisiä (tällä hetkellä vuotiaita) ja erilaisia miehiä ja naisia, joista suuri osa on varsin terveitä ja hyväkuntoisia. Vain joka neljäs 75 vuotta täyttäneistä käyttää säännöllisiä palveluja. On aktiivisia harmaita panttereita ja niitä iäkkäitä ihmisiä, jotka eivät toimintakykynsä rajoitteiden vuoksi pysty osallistumaan yhteisönsä ja yhteiskunnan toimintoihin ilman tukea. On hyväosaisia ja syrjäytyneitä, erilaisiin vähemmistöihin, kuten seksuaalivähemmistöihin, kuuluvia sekä etni- 13

14 seltä taustaltaan erilaisia iäkkäitä. Ikäystävällinen yhteiskunta ottaa huomioon moninaisuuden kirjon toiminnassaan. Se tarkoittaa yhteiskuntaa, joka pystyy tarjoamaan iäkkäille mahdollisuuksia terveeseen ja toimintakykyiseen ikääntymiseen sekä antamaan elämän loppuvaiheessa tarvittavan turvan ja huolenpidon. Laatusuosituksen kokonaistavoitteena on turvata mahdollisimman terve ja toimintakykyinen ikääntyminen koko ikääntyneelle väestölle sekä laadukkaat ja vaikuttavat palvelut niitä tarvitseville iäkkäille henkilöille. Näin ollen vanhuspalvelulain tapaan osa suosituksista kohdistuu nimenomaisesti väestö- ja osa yksilötasolle. Iäkkäillä ihmisillä pitää iästä ja toimintakyvystä riippumatta olla mahdollisuus elää omanlaistaan hyvää elämää omissa yhteisöissään. Hyvä elämänlaatu ei ole pelkästään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tai eriasteista hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista, vaikka tämä laatusuositus onkin valmisteltu pitkälti näitä asiakokonaisuuksia huomioon ottavaksi. Kyse on laajasti hyvän elämän edistämisestä eli hyvän elämänlaadun ja toimivan arjen turvaamisesta. Siihen tuovat parannuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja palvelujen laadun parantaminen. Näkökulma ei koskaan saa kapeutua siihen, että iäkkäät ihmiset nähtäisiin vain palveluiden tarvitsijoina ja käyttäjinä. Vastuukysymyksiäkin tulisi pohtia nykyistä monipuolisemmin: ihmisten oma vastuu ja yhteiskunnan vastuu eivät ole toinen toisensa poissulkevia. Iäkäs ihminen on aina, omien voimavarojensa mukaisesti, osallistuja ja toimija. Hän asettaa itse omat tavoitteensa, valikoi kiinnostuksen kohteensa ja toimintatapansa sekä arvioi omaa toimintaansa. Laatusuosituksen keskeiset sisällöt hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi ovat: 1. Osallisuus ja toimijuus = vanhusneuvoston roolin vahvistaminen, kansalaisraati iäkkäiden ihmisten osallisuuden mahdollistajana, iäkkään henkilön osallisuuden varmistamiseksi turvattava palvelujen esteetön saatavuus ja saavutettavuus. 2. Asuminen ja elinympäristö = asumisratkaisut ja asuinympäristöt, hissittömien talojen korjaaminen ja kuljetuspalvelujen turvaaminen. 3. Mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen = lisätään ikääntyneille kohdennettuja ennalta ehkäiseviä palveluja ja kiinnitetään huomiota riskiryhmiin (mm. pienituloiset, yksinasujat, hauraus raihnaus-oireyhtymään viittaavat merkit (HRO), kuten lihaskato, laihuus ja hidas liikkuminen, muistin heikkeneminen, muistihäiriöt, mielialan lasku, mielenterveyshäiriöt, kuten masennus). 4. Oikea palvelu oikeaan aikaan = MONIAMMATILLINEN palvelutarpeen arviointi yhdessä asiakkaan kanssa painottaen ja tukien hänen omia voimavarojaan, ajantasainen kirjallinen palvelusuunnitelma, kuntoutus osaksi kaikkea palvelua. 14

15 5. Palvelujen rakenne = ensisijaisesti kotona tai kodinomaisessa asuinpaikassa (kuten omaishoitona, perhehoitona, kotipalveluna/kotisairaanhoitona tai palveluasumisena), laitoshoitona vain jos siihen on lääketieteelliset syyt tai se on muuten perusteltua iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisuuden kannalta. 6. Hoidon ja huolenpidon turvaajat = riittävä määrä osaavaa henkilöstöä on välttämätön edellytys turvallisen ja laadukkaan palvelun takaamiseksi iäkkäille henkilöille. Henkilöstön määrää, rakennetta ja osaamista tulee arvioida säännöllisesti. Vastuutyöntekijän nimeäminen ja omaisyhteistyön vahvistaminen. 7. Johtaminen = johdon vastuulla on huolehtia siitä, että palvelurakenne ja -valikoima ovat toimivia ja palvelut laadukkaita. Johdon tehtävänä on myös varmistaa, että palvelujen rakennetta ja sisältöä uudistetaan innovatiivisesti sitä mukaa kuin asiakkaiden muuttuvat tarpeet edellyttävät. Laatusuositusten valtakunnallisina tavoitteina on vuoteen 2017 mennessä, että 75 vuotta täyttäneistä henkilöistä (sulkeissa Sipoon vertailuluku poikkileikkaus vuodelta 2012) % (91,4 %) asuu kotona itsenäisesti tai kattavan palvelutarpeen arvioinnin perusteella myönnettyjen tarkoituksenmukaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvin % (12,4 %) saa säännöllistä kotihoitoa 6 7 % (5 %) saa omaishoidon tukea 6 7 % (4,6 %) on tehostetun palveluasumisen piirissä 2 3 % (4 %) on hoidossa vanhainkodissa tai pitkäaikaishoidossa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Sipoossa tulee näin ollen panostaa erityisesti omaishoidon kehittämiseen sekä kotihoidon monipuoliseen ja moniammatilliseen kehittämiseen. Laatusuosituksissa (sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto 2013) asetetaan ikääntyneiden palveluille seuraavat laadulliset tavoitteet: Laadukas palvelutoiminta on asiakaslähtöistä ja mahdollistaa asiakkaan osallistumisen omaa palveluaan koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon perustuu kattavaan palvelutarpeen ja voimavarojen arviointiin niin, että ihmisen fyysiset, kognitiiviset, psyykkiset, sosiaaliset, kielelliset ja kulttuuriset tarpeet ja voimavarat sekä ympäristötekijät arvioidaan on tavoitteellista, säännöllisesti arvioitua ja toteutetaan kirjallisen hoito- ja palvelusuunnitelman ohjaamana perustuu toimintakykyä ja kuntoutumista edistävään työotteeseen toteutetaan yhteistyössä asiakkaan, eri palveluntuottajien sekä omaisten ja lähihenkilöiden kanssa toteutuu oikea-aikaisesti 15

16 hyödyntää olemassa olevaa tutkimustietoa ja tietoa hyvistä käytännöistä. Henkilöstömitoitusta suunniteltaessa laatusuositukset ohjaavat ottamaan huomioon myös asiakkaiden toimintakyvyn ja avun tarpeen, sen miten palvelut kunnassa tuotetaan, toimintayksiköiden rakenteen ja koon sekä henkilöstön ja työn organisointiin liittyvät tekijät. Henkilöstömitoitus on onnistunut silloin, kun asiakkaiden hoidon ja palvelun tarve on otettu huomioon ja riittävä määrä ammattitaitoista henkilöstöä tuottaa palvelut laadukkaasti, vaikuttavasti, kustannustehokkaasti sekä asiakkaan näkökulmasta inhimillisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Ikääntyneiden palveluissa hoitohenkilöstömitoitukseen lasketaan asiakkaan välittömään hoitoon osallistuvat työntekijät. Hoito- ja laitosapulaiset sisällytetään hoitohenkilöstömitoitukseen silloin, kun he osallistuvat asiakkaiden välittömään hoitotyöhön. Tällöin hoitohenkilöstömitoitukseen sisällytetään hoitotyöhön käytettävä osuus työpanoksesta. Esimerkiksi jos laitosapulaisen työtehtävät koostuvat puoliksi siivouksesta ja puoliksi hoitotyöstä, niin hoitotyöksi laskettava osuus on 0,5. Myös erilaista terapiatyötä tekevät työntekijät (esimerkiksi fysioterapeutit) lasketaan henkilöstömitoitukseen esimerkiksi siten, että jos fysioterapeutti työskentelee kolmella eri osastolla koko työaikansa, hänen työpanoksensa on kullekin yksikölle 0,3. Henkilöstömitoitus tarkoittaa todellista mitoitusta, jossa poissa olevien työntekijöiden osuus korvataan sijaisilla. Pysyvä varahenkilöstöjärjestelmä on tämän takia perusteltu ja tärkeä ratkaisuvaihtoehto kunnissa tai seudullisessa yhteistyössä. Tavoitteena Sipoossa on, että kaikissa yksiköissä on vähintään hyvä henkilöstömitoitus. Reagoidaan nopeasti ja mahdollistetaan henkilökunnan joustava siirtyminen yksiköiden välillä asiakkaiden hyvän arjen turvaamiseksi. Sipoo, mitoitus Hyvä mitoitus Vähimmäismitoitus v (suositus) (suositus) Tehostettu palveluasuminen, 0,65 0,7 0,8 0,5 0,6 Suvikuja Tehostettu palveluasuminen, 0,68 0,7 0,8 0,5 0,6 Suvituuli Suvirinne 0,61 0,7 0,8 0,5 0,6 Sateenkaari 0,72 0,7 0,8 0,5 0,6 Tehostettu palveluasuminen, vähintään 0,5 0,6 ostopalvelut (noudattaa kilpailutuksen vaatimuksia) Taulukko 1. Sipoon henkilöstömitoitus ja vanhuspalveluiden valtakunnalliset suositukset 4) SIPOO STRATEGIAN PÄIVITYS (Sipoon kunnanvaltuusto ), SIPOON KUNNAN HENKILÖSTÖ- JA PALVELUSTRA- TEGIA (Sipoon kunnanhallitus ) Sipoon väestömäärän ennakoidaan seuraavien runsaan kymmenen vuoden aikana kasvavan noin henkilöstä lähes henkilöön. 16

17 Sipoo strategian mukaan kuntapalveluiden kehittämisessä korostuu asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Kuntapalveluiden ominaisuuksia ja kehityssuuntia ovat myös nopea reagointi ja päätöksentekokyky, palvelutuotannon ja -prosessien uudistaminen, tehokas organisaatio ja toimiva johtamiskulttuuri sekä osaava, motivoitunut, palvelualtis, kehittymishaluinen ja hyvinvoiva henkilöstö. 5) ALUEELLINEN TERVEYS- JA HYVINVOINTITUTKIMUS (ATH) LUO KUNNILLE JA KUNTAYHTYMILLE EDELLYTYKSET SEURATA ASUK- KAIDENSA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA JA NIIHIN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ Asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen on yksi kuntien perustehtävistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) luo kunnille ja kuntayhtymille edellytykset seurata asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Sipoo oli mukana vuonna 2012 tehdyssä alueellisessa terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa (ATH), josta saatiin tarkkaa tietoa eri väestöryhmien terveydestä ja hyvinvoinnista. Sipoon kohdalta nousi erityisesti esille niiden yli 75-vuotiaiden osuus, jotka ilmoittivat kaatuneensa kävellessään viimeksi kuluneen 12 kk:n aikana, 37 %, joka ylittää koko Suomen keskiarvon. Yli puolet yli 75-vuotiaista sipoolaisista koki myös liukkaiden jalkakäytävien haittaavan liikkumista. He myös kokivat, että heillä oli suuria vaikeuksia kävellä yli 500 metriä. 44 % yli 75-vuotiaista kertoi, etteivät he harrasta vapaaajanliikuntaa. Merkille pantavaa on myös se, että 22 %:lla oli suuria vaikeuksia arkiaskareissa. Yli 75-vuotiaista 17 % (koko Suomi 14,8 %) kertoi auttavansa säännöllisesti toimintakyvyltään heikentynyttä puolisoaan selviytymään kotona. 4 Strategia ja arvot Sipoon vanhuspoliittisen ohjelman linjaukset on hyväksytty osana valtuuston vahvistamaa koko kunnan strategiaa. Toimialat huomioivat esitetyt toimenpiteet toimialansa strategisessa ja vuosittaisessa toiminta- ja taloussuunnitelmassa. Vanhuspoliittinen ohjelma annetaan valiokunnille ja kunnanhallitukselle tiedoksi, ja se hyväksytetään valtuustolla syksyllä Ikääntyneiden palveluiden prosesseja kehitetään strategian suuntaisesti koko strategiakauden ajan. Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma koostuu visiosta, missiosta ja yhteisistä tavoitteista sekä toimintaa ohjaavista periaatteista. Käsitteitä on avattu seuraavissa luvuissa. 4.1 Missio, arvot ja toimintaa ohjaavat periaatteet Sipoon Ikääntyneiden palveluiden tavoitteena on tuottaa laadukkaita palveluita sipoolaisille. Ikääntyneiden palvelut pyrkii osaltaan turvaamaan kaikille ikäihmisille omaeh- 17

18 toisen vanhenemisen. Ikääntyneiden palvelut pyrkii varmistamaan toiminnallaan, että sipoolaisten ikäihmisten mahdollisuudet kotona asumiseen sekä ympäröivään yhteiskuntaan osallistumiseen ovat mahdollisimman täysipainoiset. Missio: Ikääntyneiden palveluiden tehtävänä on varmistaa sipoolaisille heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioittaen turvallinen ja omaehtoinen vanhuus tukemalla heidän toimintakykyään ja osallisuuttaan yhteiskunnan toimintaan. Sipoon kunnan strategioiden asemoituminen Sipoo strategia Sipoo - Suomen halutuin ikääntyneiden palveluiden työpaikka ja paras asuinkunta ikäihmisille Vanhuspoliittinen ohjelma vuoteen 2016 Ikääntyneen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen: ehkäisevät palvelut, hoiva ja erilaiset sairaanhoitopalvelut asuminen ja ympäristö liikenne ja viestintä oppiminen ja kulttuuri, harrastukset osallisuus ja vaikuttaminen. Toiminnan ja tulosten jatkuva seuranta ja arviointi Kuva 6. Vanhuspoliittisen ohjelman asemoituminen Sipoon kuntastrategiaan Sipoon kunnan arvot palvelualttius, avoimuus ja kekseliäisyys ovat toimintamme kivijalka. Ajattelu- ja toimintatapamme tulee perustua näihin arvoihin. Palvelualttius Palvelualttiudella Ikääntyneiden palveluissa tarkoitetaan omaehtoisen vanhuuden edistämistä, yksilöllisyyden kunnioittamista ja ikäihmisen ja omaisten kuuntelemista kaikilla palvelun tasoilla. Palvelutuotannon kehittämisessä ja johtamisessa nopea reagointi ja päätöksenteko, palvelutuotannon ja -prosessien uudistaminen ovat avainasemassa. Kuntalaisten kanssa järjestetään säännöllisesti kuntalaisiltoja sekä tiedotetaan monipuolisesti saatavilla olevista palveluista. Palvelujen saatavuudessa on otettava huomioon myös Sipoon haja-asutusalueet, joista osa on etäällä julkisen liikenteen säännöllisistä reiteistä. Lisäksi mm. Sipoon saaristossa, noin 15 saaressa, on pysyvää asutusta. Näin ollen toimintaa tulee ulottaa myös keskusten ulkopuolisiin kyliin. 18

19 Palvelualttiutta parannetaan tukemalla moniammatillista yhteistyötä. Läheisistään huolehtiville omaisille tarjotaan monipuolisesti erilaisia tukimuotoja. Näitä palveluja ovat esimerkiksi ikääntyneiden sosiaalityö, kotihoidon palvelut, omaishoidon tukeminen, sijaisjärjestelyt omaishoitajille sekä erilaiset tukiryhmät. Työyhteisöissä panostetaan henkilökunnan keskinäiseen sekä henkilökunnan, asukkaiden ja omaisten väliseen vuorovaikutukseen ja aikaansaadaan miellyttäviä palveluelämyksiä niin asiakkaille kuin työntekijöille. Kuntalaiskyselyssä keväällä 2013 kuntalaiset korostivat hyvien vuorovaikutustaitojen tärkeyttä, asenneosaamista (ammattietiikka), iäkkään ihmisen kunnioittamisen vahvistamista sekä kuntoutus- ja arviointiosaamisen vahvistamista. Avoimuus Avoimuus palveluissamme tarkoittaa säännöllistä ja monipuolista vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa sekä päätöksenteon läpinäkyvyyttä yhtenäisin kriteerein. Työyhteisössä tämä tarkoittaa avointa ja tasavertaista vuorovaikutusta työntekijöiden kesken. Ikääntyneiden osallistaminen ja osallisuus mahdollistavat vanhusten aktiivisen ja täysipainoisen osallistumisen ympäröivään yhteiskuntaan. Osallistuminen vaikuttaa yksilön aktiivisuuteen arjessa ja siten myös itsenäisen elämän hallinnan edistämiseen. Osallistumalla ympäröivään yhteiskuntaan vahvistuu yksilön kyky itsenäiseen elämään. Omaisten osallisuus ja tietoisuus palveluiden tarjoamista mahdollisuuksista edistää palvelutarjonnan kohdistamista ja kehittämistä. Ikääntyneiden palvelut vaikuttaa omalta osaltaan omaisten osallistumisen mahdollisuuksiin ja tunnistaa omaiset osana vanhuspalvelutyötä. Kekseliäisyys Meille kaikille kuuluu jatkuva kehittäminen, joka ulottuu arkipäivän ratkaisuista suuriinkin toimintatapojen muutoksiin. Kaikilla työntekijöillä on kaksi tehtävää: oma työ ja oman työn kehittäminen. Sipoon Ikääntyneiden palvelut tunnetaan uudistushalukkuudestaan, ennakkoluulottomuudestaan ja rohkeista ratkaisuistaan. 4.2 Visio, tavoite- ja tahtotila: Suomen halutuin ikääntyneiden asuinpaikka ja halutuin työpaikka Sipoon Ikääntyneiden palveluiden visiona on, että Sipoo on valtakunnallisesti halutuin ikäihmisten asuinpaikka sekä ikääntyneiden palveluiden halutuin työpaikka. Ikääntyneiden palveluiden lähivuosien keskeisiä haasteita ovat väestön ikääntymisen myötä tapahtuva asiakasmäärän lisääntyminen sekä osaavan henkilöstön rekrytointi vaativiin tehtäviin. Henkilöstön osaamisen vahvistaminen sekä työprosessien sujuvuuden varmistaminen edistävät osaltaan henkilöstön mahdollisuuksia vastata kasvavan työmäärän asettamaan haasteeseen. Työyhteisön kehittäminen lisää työviihtyvyyttä. Työviihtyvyyden lisääntyessä henkilöstö sitoutuu organisaation tavoitteisiin ja omaan työyh- 19

20 teisöönsä. Ihmiset viihtyvät pidempään ja paremmin tehtävissään, mikä taas osaltaan edistää ikääntyneiden hyvinvointia ja palveluiden kehittämistä Sipoon kunnassa. Sipoon kunnan Ikääntyneiden palveluiden asiakaslähtöisyys jäsentyy kuuntelemalla asiakkaiden toiveita ja ajatuksia, kehittämällä toimintaa vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita ja edistämällä palveluiden saatavuutta. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa itsemääräämisoikeuden kunnioittamista, ikäihmisen itsenäisen elämän mahdollisuuksien turvaamista ja tukemista sekä tarpeisiin perustuvaa hoito- ja kuntoutusapua. 4.3 Vastuu palveluiden järjestämisestä Kunta vastaa ikäihmisille tuotettavien palvelujen järjestämisestä, vaikka niitä tuotetaan useassa eri organisaatiossa/työyhteisössä Sipoon kunnan alueella. Ikääntyneiden palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisille palveluita tuottavien organisaatioiden palvelutarjonnan kehittämistä asiakasnäkökulmasta yhtenäiseksi ja sujuvaksi. Yhteistyö kunnan ja lähialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaatioiden välillä on palveluiden sujuvuuden ja tuottamisen näkökulmasta keskeinen haaste. Palveluiden tuottaminen asiakkaiden tarpeita ja toiveita vastaavalla tavalla on onnistumisen edellytys. Ikääntyneiden palvelut -yksikkö pyrkii toimillaan edistämään toimijoiden välistä yhteydenpitoa sekä palveluiden suunnittelua ja kehittämistä asiakaslähtöisesti ja valvoo kumppaneiltaan tilaamiensa palveluiden laatua. 4.4 Toiminta-ajatus ja päämäärä Ikääntyneiden palveluiden toiminta-ajatuksena on tarjota ja tuottaa ikääntyneiden kuntalaisten yksilöllisiin tarpeisiin monipuolisia ja vaikuttavia palveluita hyvän ja ihmisarvoisen vanhuuden tueksi. Päämääränä on arvokas, elinvoimainen ja sisältörikas vanhuus Sipoossa. Tämä vaatii painopisteen siirtämistä hoidosta ja hoivasta sairauksien ennaltaehkäisyyn, toimintakyvyn ylläpitämiseen, yksinäisyyden tunnistamiseen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja ehkäisevän toiminnan ensisijaistamiseen. Tämä on pitkällä aikavälillä myös erittäin kustannustehokasta ja vaikuttavaa. Sipoossa tavoitteena on hyvinvointia ja terveyttä edistävä palvelurakenne. 20

21 4.5 Strategiset painopistealueet Ikääntyneen kotona pärjäämisen tukeminen ja toimintakyvyn laskun ennaltaehkäisy Jokainen sipoolainen voi vaikuttaa omaan toimintakykyynsä ja terveydentilaansa liikkumalla riittävästi ja syömällä säännöllisesti ja terveellisesti. Ennalta ehkäisevissä toimenpiteissä tarvitaan ikäihmisten, omaisten, kunnan eri toimialojen, järjestöjen, asukasyhdistysten, taloyhtiöiden ja yritysten yhteistyötä. Tällä yhteistyöllä on myös merkittävä kustannusvaikutus. Esimerkiksi kaatumistapaturmien ehkäisy mm. kunnollisen valaistuksen, hissin, esteettömän ympäristön sekä pihojen ja katujen hiekoituksen avulla säästää kustannuksia. Jos yhden ympärivuorokautisen hoivapaikan kustannuksia verrataan esimerkiksi keskimääräisten pesuhuoneen muutostöiden kustannuksiin, niin muutostyö maksaa itsensä takaisin muutamassa kuukaudessa. Säännöllinen liikunta ja arjen fyysinen aktiivisuus edistävät kaikenikäisten terveyttä ja varmistavat hyvän toimintakyvyn mahdollisimman vanhaksi. Ikäihmisille liikunta ei ole toimintakyvyn ylläpidon kannalta vain vaihtoehto vaan välttämättömyys. Liikunnallinen aktiivisuus vaihtelee myös ikäihmisten ryhmässä suuresti, suuri osa ikäihmisistä ei liiku terveytensä kannalta riittävästi tai ollenkaan. Sipoossa ikäihmisten liikuntapalveluista vastaavat suurelta osin seurat ja yhdistykset. Aktiivisena palvelun järjestäjänä kunnan rooli ikäihmisten liikuttajana on verrattain pieni. Se rajoittuu muutamiin liikuntatoimen järjestämiin ryhmiin sekä hieman suurempaan määrään kansalaisopiston tarjoamia ryhmiä. Lähivuosina kunnan oleellisin rooli ikääntyneiden liikuntatoiminnan järjestämisessä olisikin toimia olosuhteiden tuottajana, yhdistysten tukijana ja koordinaattorina varmistamassa liikuntaneuvonnan saatavuutta ja riittävien liikuntapalveluiden tarjontaa kuntalaisille yhteistyössä alueen yhdistysten kanssa. Kunnan liikuntatoimen tehtävänä on varmistaa, että ikääntyneiden liikuntapalvelut pysyvät mukana suunnitelmissa tulevaisuudessakin liikunnan palveluverkkoa suunniteltaessa. Liikunnan tulevaisuuden palveluverkossa on huomioitava muun muassa olosuhteiden houkuttelevuus, esteettömyys ja arkiliikunnan tukeminen. Kunnan toimintoja kehitettäessä ja alueita rakennettaessa tulisi muistaa käytännössä kaikkien ympäristöjen olevan myös arkiliikuntaympäristöjä. Suoranaisia liikuntaympäristöjä rakennettaessa on tavoiteltava kaikenikäisten puistoja eristävien leikki- tai senioripuistojen sijaan. Luonto on merkittävä ikäihmisten liikuttaja ja tämä tulee muistaa myös mm. latuja ja lenkkipolkuja suunniteltaessa. Lähivuosina Sipoossa on erityisesti Nikkilän sydämen (koulukeskuksen) ja sen liikuntatilojen sekä lähiliikuntapaikkojen rakentamisessa huomioitava tilojen ja rakenteiden monikäyttöisyys. Vaikka projektissa rakennetaan koulua, ei esimerkiksi lähiliikuntapaikkojen silti tarvitse palvella vain lapsia ja nuoria vaan niissä tulee miettiä innovatiivisia ratkaisuja, jotka palvelevat koko väestöä erilaisina kaikenikäisten lähiliikuntapaikkoina. Samaa ajatusta voidaan jatkaa myös tulevissa Sipoon rakennus- ja kehityshankkeissa. Samalla tavoin rakentamisessa tulisi huomioida tilojen käytettävyys kohtauspaikkoina sekä kulttuurin ja muiden harrasteiden tiloina. 21

22 Liikuntapalveluihin on luotava yhtenäisiä ja luonnollisia polkuja, jotta aktiivisuus voi ainakin palveluiden saatavuuden ja liikuntamahdollisuuksien puolesta jatkua katkoitta vauvasta vaariin. Myös yhteistyö ja koordinaatio terveystoimen ja liikunnan välillä vaatii erityistä huomiota. Terveystoimen kuntouttavat ryhmät eivät voi olla loppusijoituspaikkoja, eikä niistä saisi kuntouttavan toiminnan loputtua pudota tyhjän päälle, vaan niille tulisi olla luontaiset jatkopaikat kunnan liikuntatoimen tai yhdistysten järjestämissä liikuntaryhmissä. Eläkeläisyhdistysten rooli palveluntarjoajana on oleellinen ja se on huomioitava myös liikunta-avustuksia jaettaessa. Erityisesti uusia ja kannustavia tukimuotoja tulee kehittää toimintaan, joka kohdistuu passiivisille sekä niille ikäihmisille, jotka liikunnasta eniten hyötyisivät. Viherympäristö tukee ikäihmisten hyvinvointia luomalla aistivirikkeitä sekä turvallisia liikuntamahdollisuuksia. Julkisissa puistoissa tulee huomioida kaikenikäiset käyttäjäryhmät. Ikäihmisten kohdalla se tarkoittaa mm. esteettömiä kulkureittejä sekä lepopaikkoja. Julkisten puistojen ja pihojen suunnittelussa kannattaa käyttää apuna eri hallintokuntien asiantuntijoita, jotta viheralueista saadaan lisähuone jokapäiväisille toiminnoille. Kotona asumista tukevien palveluiden ja kotiin annettavien palveluiden valikoimaa tulee laajentaa yhteistyössä kunnassa olevien muiden toimijoiden kanssa. Erityisesti kylätalkkaritoiminta, seniorineuvolan käynnistäminen, järjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö, edunvalvonta, vapaaehtoistoiminta ja ruokakurssit (ruoalla on muukin kuin ravitsemuksellinen merkitys, muun muassa yhdessäolo, esteettinen merkitys, nautinto ja mielenvirkistys) tukevat kotona asumista. Myös tiedotusta kunnan tarjoamista mahdollisuuksista ja palveluista tulee vahvistaa, mm. ikäihmisten palveluopas, jalkautuminen ikäihmisten pariin sekä säännölliset kuntalaisillat ja yhteiset tapahtumat eri puolilla Sipoota. Tiedottamisessa on huolehdittava järjestelmällisesti siitä, että tavoitetaan tasapuolisesti ja kattavasti ikäväestöstä myös se merkittävä osa, joka ei itse käytä uutta tietotekniikkaa. 1 Monipuolisia, innovatiivisia ikääntyneiden kotona asumista tukevia liikunta-, kulttuuri-, harraste- ja ravitsemuspalveluja tulee kehittää kunnan eri osastojen yhteistyönä koko Sipoon alueelle Ikääntyneen monipuoliset asumismahdollisuudet kunnassa Kotona asuminen Sipoon kunnan asuntopolitiikalla pyritään varmistamaan, että ikääntyneet voivat asua turvallisesti ja esteettömästi kodeissaan toimintakyvyn tai varallisuustason rajoitteista huolimatta. Tässä keskeisin toimenpide on asuntojen ja asuinrakennusten muutostyöt ja korjaaminen. Sipoossa taajamien kerrostaloista osa on edelleen hissittömiä. Hissien rakentaminen parantaa merkittävästi asuntojen soveltuvuutta mm. ikäihmisille. Osaan kerrostaloista ei kuitenkaan voi kohtuullisin toimin asentaa hissiä jälkikäteen. 1 Turun yliopisto / VTT Matti Näsi; Väitös Digitaaliset eriarvoisuudet Suomessa - Käyttö ja seuraukset / Tutkimuksen mukaan 65-vuotiaista vain 40 % käyttää nettiä ja yli 80-vuotiaista vain %. 22

23 Haja-asutusalueella asuville ikäihmisille julkinen liikenne on tärkeä, jotta taajamien palveluja voi hyödyntää ilman omaa henkilöautoakin. Linja-autoliikenne julkisen liikenteen osana tulee suunnitella niin, että se palvelee myös haja-asutusalueen iäkästä väestönosaa joustavasti. Iäkkäiden asumiselle taajamien ulkopuolella on oleellista, että kiinteistölle johtava tieverkko pysyy käyttökelpoisena kautta vuoden tiestön hallinnasta ja hoitovastuusta riippumatta. Kunnan haja-asutusalueen teistä järjestäytyneiden ja järjestäytymättömien tiekuntien ja kokonaan yksityisten teiden osuus on merkittävä. Sipoon kunnassa on vakituista ympärivuotista asutusta ja ikääntyvää väestöä myös Suomenlahden saaristossa, useassa saaressa. Siellä merimatkat hidastavat tavanomaistenkin palvelujen saatavuutta. Nopeasti vaihtelevat sääolosuhteet ja kelirikko voivat estää iäkkään asukkaan tarvitseman kotiavun perillepääsyn jopa useaksi vuorokaudeksi. Myös katkot sähkönjakelussa etenkin talvella voivat olla riski omakotitaloissa asuville ikäihmisille, jos lämmön- ja vedensaanti (esim. porakaivosta) ja puhelimen toiminta estyvät. Valtakunnallinen Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma on luotu poikkihallinnollisen työryhmän ehdotusten perusteella, ja siinä otetaan monesta näkökulmasta kantaa ikääntyneiden asumisolojen parantamiseen. Ohjelman tärkeimpiä toimenpidelinjauksia vuosille : Ennakointi: taloudellinen ja strateginen varautuminen ikääntyneiden asumistarpeisiin Esteettömyyden ja asuntojen korjaamisen edistäminen: muun muassa hissien rakentamisen tukeminen ja esteettömien asuntojen lisääminen uudisrakentamisessa Monipuolisten asumisratkaisujen mahdollistaminen, esimerkiksi palveluasumisen tai yhteisöllisen asumisen edistäminen Ikääntyneiden toimintakykyä ylläpitävien ratkaisujen tukeminen asuinympäristöjen, teknologioiden ja kuntien toimintamallien kehittämisessä. Poliittisilla toimenpiteillä pyritään vaikuttamaan niin ikääntyneiden itsensä kuin kuntienkin taloussuunnitteluun sekä asunto- ja rakennusalan toimintaan. Valtion pitkäjänteisen toiminnan kautta luodaan edellytyksiä ikääntyneiden asuinolojen parantamiseen ja kuntien toimilla on varmistettava tavoitteiden toteutuminen. Esteettömiä, toimivia ja turvallisia asuinympäristöjä ikääntyneille Nykyisin uudisrakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa liikuntarajoitteisuus tulee ottaa huomioon jo alaa koskevien säädösten ja normien velvoittamana (mm. maankäyttö- ja rakennuslaki ja -asetus, Suomen rakentamismääräyskokoelma). Vanhassa asuntokannassa ei ole järjestelmällisesti varauduttu liikkumisrajoitteisen itsenäiseen asumiseen. Osalle ikäihmisistä kerrostaloasumisen tyypillinen ongelma on hissin puuttuminen tai sen soveltumattomuus esim. pyörätuolia käyttävälle. Useat muutkin seikat 23

24 voivat hankaloittaa asumista: ulko-oven avaamiseen tarvittava suuri voima, epäergonominen ovenkahva, ulko-oven edustan tasanteen korkeusero, kynnykset jne. Wc- ja peseytymistilojen ahtaus voi haitata esim. rollaattorin käyttöä tai jopa estää tarpeellisten tukikahvojen asentamisen. Jos asumista helpottavien muutosten teko ei ole mahdollista eikä tarpeellisten apuvälineiden hyödyntäminen onnistu, tapaturmariski lisääntyy. Monelle pientalossa asuvalle ikäihmiselle haasteita tuovat kulkutason korkeuserojen ja portaiden lisäksi myös mm. lumenluonti, hiekoitus, lämmitys ja muu kiinteistönhuolto - toisinaan jopa lehden noutaminen kaukana sijaitsevasta postilaatikosta. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmassa suunnataan tukea sellaiseen rakentamiseen, korjaamiseen ja kehittämiseen, joka tuottaa asuintaloista ja niiden ympäristöistä esteettömiä ja vanhuksille turvallisia. Palveluasuminen Kunnan strategiassa keskeistä on myös, miten tarvittava palveluasuminen järjestetään: missä määrin peruskorjataan olemassa olevia rakennuksia ja paljonko rakennetaan uutta. Olemassa olevan rakennuskannan laaja-alainen hyödyntäminen on osa suunnittelua. Nykyisten palvelutalojen ja vanhainkotien lisäksi on otettava huomioon paikkakunnalla sijaitsevat ikääntyneiden vuokratalot, senioritalot, veteraanien kuntoutuslaitokset, veljes- ja sairaskodit, kunnan muu vuokratalokanta sekä mahdolliset rakennusten käyttötarkoitusmuutokset. Hallintokuntien rajat ylittävän yhteistyön lisäksi tarvitaan yhteistyötä kuntien ja asuntokannan omistavien tahojen kesken. Ikääntyneiden asumis- ja palveluratkaisuiksi on olemassa malleja ja hyviä käytäntöjä, joita tulee edelleen kehittää ja hyödyntää. Sipoossa on mahdollista asua palvelutalossa vuokraperusteisesti joko täysin itsenäisesti tai saaden kotihoidon palveluita. Henkilöillä, jotka eivät enää selviydy ilman jatkuvaa ympärivuorokautista hoitoa, on mahdollisuus hakeutua joko tehostetun palveluasumisen piiriin tai siirtyä vanhainkotityyppiseen yksikköön Omaishoidon tukeminen Sipoossa on tällä hetkellä n. 120 omaishoitajaa. Omaishoidon tuki on keskeinen ennalta ehkäisevä kotiin annettava tukimuoto. Vuoden 2013 alussa Sipoossa aloitti vs. omaishoidon koordinaattori, joka hoitaa yhteydenpidon omaishoidettavan ja perheen kanssa. Vs. omaishoidon koordinaattori kartoittaa asiakkaan psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen tuen tarpeet sekä hoitaa yhteydenpidon hoitoon osallistuvien yhteistyötahojen kanssa. Tuki on räätälöity yksittäisen perheen tarpeiden mukaisesti. Koordinaattori on yhteydessä perheeseen säännöllisesti tarpeen mukaan. 24

25 Kuva 7. Omaishoito yhteistyönä Vertaistukiryhmät ovat tärkeä tukimuoto omaishoitajille. Omaishoitajat on valittu yhdeksi kohderyhmäksi vuosina toteutettavaan virtuaalipalvelukokeiluun. Kokeilun tarkoituksena on kehittää sosiaalisten verkostojen luomista virtuaalisesti ja vertaistuen vahvistamista. Kokeilussa käytetään tablettitietokoneita, jotka omaishoitajat saavat käyttöönsä. Hanke toteutetaan Pieni piiri -nimisen teknologiayrityksen kanssa yhteistyössä Sipoonlahden koulun oppilaiden kanssa. Omaishoitajien arvokas työ on osa Ikääntyneiden palveluiden keskeisiä toimintamalleja, jonka kehittämiseen tullaan jatkossa kohdentamaan asiantuntijayhteistyötä. Taloudelliset ja inhimilliset näkökulmat korostuvat tulevaisuudessa Muistisairauksien ennaltaehkäisy, varhainen tunnistaminen ja laadukas hoito Muistisairaus on tavallisin syy siirtyä kotoa ympärivuorokautiseen hoitoon. Kunnassa niin maankäytön, rakentamisen kuin sosiaali- ja terveyspalvelujenkin suunnittelussa tulee huomioida ikääntyneiden määrän kasvaessa myös muistisairautta sairastavien määrän kasvu. Hyvällä yhdyskuntasuunnittelulla ja kunnan eri osastojen välisellä yhteistyöllä voidaan mahdollistaa kotona asuminen pidempään. Tämä on yksilön kannalta inhimillistä ja kuntatalouden kannalta edullisin vaihtoehto. Muistisairauksiin sairastuu Suomessa vuosittain noin ihmistä, ja sairastuneiden määrä kasvaa nopeasti. Etenevät muistisairaudet ovat merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen haaste, johon varautumista voidaan parantaa. Muistisairauden varhainen tunnistaminen, diagnoosi, oikeanlainen lääkitys ja perheen tuki pidentävät kotona pärjäämistä jopa kahdella vuodella. (Eloniemi Sulkava 2008) Kotona asuvan muistisairaan ihmisen ja hänen omaisensa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat noin euroa vuodessa. Kun palvelut räätälöidään yksilöllisesti, tarpeet arvioidaan monipuolisesti ja käytössä on palvelukokonaisuutta koordinoiva yhteyshenkilö, kustannukset voivat laskea jopa euroon vuodessa. Koti- 25

26 hoidon kehittäminen on osoittautunut kustannusvaikuttavaksi, se viivästyttää ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymistä ja parantaa sairastuneiden elämänlaatua. (Lähde: Kansallinen muistiohjelma , STM 2012) Yhden muistisairaan ihmisen keskimääräiset vuosikustannukset pitkäaikaishoidossa ovat noin euroa ja kotihoidossa euroa. Keskimääräinen vuorokausikustannus pitkäaikaishoidossa on 130 euroa ja kotihoidossa 50 euroa. (Viramo ja Sulkava 2006) Keskivaikean ja vaikean muistisairauden esiintyvyys Suomessa vuotiailla 4 % vuotiailla 11 % yli 85-vuotiailla 35 %. Ikäihmisten määrä tulee kasvamaan seuraavien vuosien aikana myös Sipoossa. Väestön ikääntyessä muistisairautta sairastavien osuus lisääntyy. Muistipotilailla on ikäluokassaan suurin riski päätyä pitkäaikaiseen hoitopaikkaan. Pitkäaikaishoitopaikoissa asuvilla %:lla on muistisairaus. Vuonna 2012 Sipoossa oli 85 vuotta täyttäneitä 285 henkilöä ja vuonna 2025 heitä ennustetaan olevan 479. Keskivaikea tai vaikea muistisairaus on noin 35 %:lla 85 vuotta täyttäneistä. Tämä tarkoittaa, että Sipoossa on tällä hetkellä noin 100 vaikeaa tai keskivaikeaa muistisairautta sairastavaa pelkästään 85 vuotta täyttäneissä ja että vuonna 2025 heitä olisi jo noin 168. Muistisairaus voi alkaa jo nuorempana, mutta vasta sen edetessä keskivaikeaan tai vaikeaan vaiheeseen kotona pärjääminen alkaa vaikeutua. Kiinteä, tiivis ja turvallinen hoitosuhde edesauttaa muistisairaan ja omaisen pärjäämistä kotona. Yleensä, jos henkilö on muuten hyväkuntoinen ja aktiivinen, varhainen diagnosointi voi huomattavasti hidastaa muistisairauden etenemistä ja potilaan toimintakyky voi pysyä ennallaan (ts. hän pystyy normaaliin elämään omaisten muistituen ja ohjauksen avulla) vuosien ajan. Omaisten tukipalveluita on kehitettävä ja siinä muistivastaanotto on keskeisessä asemassa. 26

27 Kuva 8. Sote-henkilöstöä tuhatta asukasta kohden Dementiaa sairastavien hoidon pituus sairaalassa Suomessa muistisairaita ihmisiä hoidetaan muita EU-maita useammin laitoksissa. Muistisairaiden hoidon kustannuksista 70 % muodostuu laitoshoidosta. Muistisairaan ihmisen kotihoidon riittävä tukeminen on hänen itsensä, hänen omaistensa ja yhteiskunnan etu. Muistisairauksien ehkäisyssä liikunnalla, sosiaalisilla suhteilla, aivovoimistelulla sekä ravinnolla on suuri merkitys. Muistisairautta sairastavan ihmisen kohdalla kuntouttavan työotteen tulee toteutua joka tasolla. Jo sairauden toteamisvaiheessa tulee ammattihenkilökunnan korostaa liikunnan, sosiaalisten suhteiden, aivovoimistelun sekä ravitsemuksen merkitystä, jotta kotona asuminen mahdollistuu turvallisesti. Myös ympärivuorokautisessa hoidossa kuntouttava työote kaikessa päivittäisessä toiminnassa ylläpitää toimintakykyä ja ehkäisee vuodepotilaaksi joutumista. Henkilökunnan tulee olla koulutettua, osaavaa ja kuntouttavaan työtapaan myönteisesti suhtautuvaa. 4.6 Strategiset kumppanuudet ja yhteistyöhyödyt Ohjelma korostaa monitoimijaisuutta ja eri toimijaosapuolten vastavuoroisen yhteistyön merkitystä hyvän ikääntymisen turvaamisessa. Ikääntyneiden palvelut tulee nähdä aidosti itsenäisyyttä ja toimintakykyä tukevina palveluina, joita tuotetaan muuallakin kuin sosiaali- ja terveyssektorilla. Hyvinä esimerkkeinä ovat yhteistyö Sipoonlahden koulun ja seurakuntien kanssa kehitettäessä virtuaalipalveluja (Pieni piiri) sipoolaisille ikäihmisille sekä sipoolaisten lukiolaisten vapaaehtoiskurssit, jotka toteutettiin Sipoon seurakuntien, SPR:n, Sibbo gymnasiumin ja Ikääntyneiden palveluiden yhteistyönä. Erityisen tärkeää on yhteistyö Sipoon seurakuntien kanssa järjestäessämme ja kehittäessämme omaishoitajille suunnattuja palveluja. 27

28 Esimerkkeinä hyvästä yhteistyöstä seurakuntien kanssa ovat koti- ja laitoskäynnit sekä hartaudet, omaishoitaja- ja saattohoitotyö sekä vireillä oleva Pieni piiri -hanke. Suunnitteilla on muun muassa vapaaehtoistoiminnan aloittaminen yhteistyönä. Seurakuntien työntekijät ovat käytettävissä myös Sipoon kunnan työntekijöiden tukena. Valmisteilla olevan valtakunnallisen sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistuksen myötä tullee mahdollisesti uusia yhteistyökumppaneita nykyisten KUUMA-kuntien ja Itä-Uudenmaan kuntien lisäksi. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä ostetaan terveyspalveluita, joiden tuottaminen ei kunnan omilla resursseilla ole tarkoituksenmukaista. Yhteistyö yksityissektorin kanssa Yksityissektorin kanssa tehdään yhteistyötä mm. asumispalveluiden ja eräiden kotihoidon tukipalveluiden osalta ja valmius palvelusetelin käyttöönottoon on olemassa mm. omaishoitajien lakisääteisten vapaiden järjestämiseksi. Sipoossa kolmannen sektorin palveluntuottajien kanssa verkostoidutaan ja heidän kanssaan sovitaan tehtäväalueet. Myös seurakunnan kanssa kehitetään yhteistyötä niin, että mahdollista päällekkäistä työtä ei tehdä ja vastaavasti voidaan saada toiselta lisäarvoa. Moniammatillinen verkostoyhteistyö Moniammatilliseen verkostoyhteistyöhön rohkaistaan entistä enemmän ja tukityöllistämisen eri muotoja (esim. vammaiset, nuoret pitkäaikaistyöttömät, työkokeiluissa olevat) hyödynnetään tarkoituksenmukaisesti osana kunnan yhteiskunnallista tehtävää. Tulee selvittää myös mahdollisuus kunnan omistamien tilojen (mm. koulujen) tarkoituksenmukaiseen ja monipuoliseen käyttöön, esimerkiksi ikääntyneiden ryhmätoimintaan. Vapaaehtoistoiminta Ikääntyneiden ympärivuorokautisissa asumisyksiköissä ja kotona on tarjolla monia tehtäviä, joihin ei tarvita erityiskoulutusta - tahto toimia ja auttaa riittävät. Vapaaehtoinen voi toimia esimerkiksi ystävänä ja tukihenkilönä yksinäiselle ikäihmiselle, toimia ikääntyneen ulkoiluystävänä, auttaa lehden lukemisessa ja kaupassakäynnissä. Vapaaehtoistoiminnan tulee olla suunnitelmallista ja järjestäytynyttä, minkä vuoksi Sipoon kunnan Ikääntyneiden palvelut on syksyllä 2012 aloittanut järjestelmällisen vapaaehtoisten kouluttamisen. Tämän lisäksi on aloitettu kouluyhteistyö Sibbo gymnasiumin kanssa vapaaehtoiskurssin muodossa, joka pilotoitiin keväällä Kevään 2014 aikana on tarkoitus laajentaa yhteistyötä sekä Sipoon lukioon että Keudan ammatilliseen oppilaitokseen. Koulutuspalautteiden perusteella voidaan todeta, että vapaaehtoistoiminta on tulevaisuudessa merkittävä tuki omaishoitajille ja ikäihmisten koteihin. Myös ympärivuorokautisissa hoitoyksiköissä vierailevat vapaaehtoiset ovat tärkeitä yksiköiden asukkaille. Vapaaehtoiset mahdollistavat sen, että tilaisuuksia voidaan järjestää enemmän ja asukkaat saavat erityistä huomiota. 28

29 Sosiaali- ja terveyspalveluja täydentävät palvelut ja muut jatkossa huomioon otettavat seikat: palvelujen sijoittaminen (kaavoitus ja yhdyskuntarakenne), palveluasuntojen tarpeen ennakointi, monipuolinen ja riittävä tarjonta sekä tarkoituksenmukainen sijainti liikenneyhteydet, erityisesti julkisen liikenteen käytettävyys julkisen ympäristön esteettömyys ja monikäyttöisyys (katujen ja kevyen liikenteen väylien, puistojen ja viher- ja virkistysalueiden sekä julkisten tilojen esteettömyys ja turvallisuus) monimuotoisten ennalta ehkäisevien toimintaedellytysten mahdollistaminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen päihdetyö, mielenterveystyö, psyykkinen kuntoutus ja henkinen tukityö vapaa-ajanpalvelut (kuten kulttuuritarjonta, ohjatun liikunnan tarjonta ja liikuntatilat) monikulttuurisuuden mukanaan tuomat haasteet nopeasti muuttuvien teknistyvien palvelujen, laitteiden ja kommunikointivälineiden käyttömahdollisuuden arviointi sekä relevanttien vaihtoehtoisien palvelumuotojen turvaaminen niille käyttäjille, joille se on tarpeen kestävää kehitystä tukeva hankintatoiminta ja päätöksenteko. 4.7 Vahva ja tasapainoinen talous Vahva ja tasapainoinen talous syntyy tehokkaista ja hyvin suunnitelluista prosesseista. Tehokkaiden prosessien avulla pyritään välttämään päällekkäisyyksiä ja toisaalta varmistamaan esim. lakisääteisten toimintojen sujuvuus. Erityisen huolellisesti tulee seurata ja arvioida suurivolyymisia ja kalliita prosesseja, esimerkiksi asumispalveluja. Kunnan asukasluvun kasvaessa verotulot kasvavat, mutta samaan aikaan myös kunnan menot lisääntyvät. Valtio osoittaa resursseja kunnille ja kuntien tehtävä on varmistaa resurssien jako oikein ja tasavertaisesti. Kunnille myönnetään vuosina lisämäärärahaa niin sanotun vanhuspalvelulain toimeenpanoon. Myös Ikääntyneiden palveluiden osalta investoinnit tulee suunnitella pitkäjänteisesti ja ennakoivasti. Talouden rakennetta kehitetään palvelurakennetta vastaavaksi, jotta prosessien suorituskykyä voidaan seurata ja arvioida ja voidaan aloittaa toimialan palvelujen tuotteistuksen määrittely. Sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö ei välttämättä kasva samassa suhteessa kuin ikäihmisten määrä. Eliniän pidentyessä myös toimintakykyiset vuodet ovat lisääntyneet. Tutkimusten mukaan intensiivisen hoidon ja palvelujen tarve ajoittuu viimeisiin elinvuosiin, elettiinpä sitten 75- tai 85-vuotiaaksi. On todennäköistä, että eliniän pidentyessä sekä lyhyt- että pitkäaikaisen hoidon ja palvelujen tarve siirtyy vanhemmissa ikäryhmissä nykyistä myöhemmäksi. Eläkkeensaajien eläketulojen kasvun on toivottu tuovan helpotusta eläkeläisten asemaan siten, että heillä on enemmän mahdollisuuksia käyttää erilaisia maksullisia palveluja. Jotta tasavertaisuus toteutuisi, palvelujen saanti ei voi olla sidottu pelkästään eläkkeensaajan käytettävissä oleviin tuloihin. 29

30 Sosiaali- ja terveydenhuollon menoja voidaan hillitä muun muassa lisäämällä alueellista yhteistyötä, karsimalla päällekkäisiä toimintoja ja investointeja sekä hyödyntämällä uutta hoito- ja tietoteknologiaa yhteishankintoina. Näillä tekijöillä arvioidaan olevan suurempi merkitys sosiaali- ja terveysmenoihin kuin ikäihmisten määrän kasvulla. 30

31 4.8 Henkilöstö Osaavan ja sitoutuneen henkilöstön rekrytoiminen on lähivuosien keskeinen haaste. Samaan aikaan tapahtuu kolme toisiinsa liittyvää muutosta: työvoima vähenee ikäluokkien pienentyessä, iso osa henkilöstöstä siirtyy eläkkeelle seuraavien vuosien aikana ja ikäihmisten määrä kasvaa voimakkaasti. Työn kokonaismäärän kasvaessa ja henkilöstön vähentyessä voidaan joutua tilanteeseen, jossa Ikääntyneiden palveluiden on vaikea rekrytoida henkilöstöä. Osaavan henkilöstön rekrytointi on kehittämistoimenpiteiden lisäksi Ikääntyneiden palveluiden strateginen painopistealue. Rekrytoinnissa kriittisiä menestystekijöitä ovat mm. työyhteisön viihtyvyys, asumisolot (esim. vuokra-asunnot), liikenneyhteydet, vapaaajanpalvelut ja kilpailukykyinen palkkataso. Jokainen rekrytointi tulee tulevaisuudessa suunnitella palvelutarpeen lähtökohdista kehittämällä koko kunnan virkarakennetta aktiivisesti. Henkilöstön lisääminen edellyttää myös organisaatiolta tarpeenmukaisia rakennemuutoksia. Henkilöstömäärän lisääntyessä pyritään takaamaan tehokas, tuottava ja hyvinvoiva työyhteisö uudistuneita työnkuvia hyödyntäen. Kasvun tavoitteena tulee olla palvelun ja palveluiden laadun ja määrän kasvu. 4.9 Investoinnit kehittämiseen Ikääntyneiden palveluissa kehitetään organisaatiota ja sen henkilöstöä vastaamaan uusiin haasteisiin. Kevään 2013 kuntalaiskyselyssä tuli esille, että henkilöstön osaamista tulee vahvistaa seuraavilla osa-alueilla: o o o iäkkään ihmisen kunnioittamisen vahvistaminen kuntoutus- ja arviointiosaaminen henkilöstön kielitaidon vahvistaminen. Henkilöstön osaamisen kehittämiseen tulee panostaa. Kouluttautuminen lisää osaltaan työntekijöiden sitoutumista, motivaatiota ja työhyvinvointia. On huolehdittava myös siitä, että rekrytoitu henkilöstö pysyy kunnan palveluksessa. Pysyvyyden varmistamisessa on keskeistä työviihtyvyyden edistäminen. On olennaista edistää henkilöstön mahdollisuutta vaikuttaa työn sisältöön sekä prosessien ja rakenteiden suunnitteluun. Resurssien kohdentaminen oikein on laadukkaiden ja tehokkaiden palveluiden tuottamisen edellytys ja se vaikuttaa suoraan työssä viihtymiseen ja jaksamiseen Ikääntyneiden palveluiden arviointikäytänteet Sipoon kunnan vanhuspoliittisen ohjelman seuranta ja arviointi tapahtuvat vähintään kerran vuodessa kolmitasoisen arviointimallin pohjalta. Sen eri tasot tukevat toisiaan muodostaen yhdessä eheän seuranta- ja arviointikokonaisuuden: Vanhuspoliittisen ohjelman kokonaisarviointi Ikääntyneiden palveluiden toiminnan ja tulosten arviointi asiakas-/palvelukohtainen arviointi. 31

32 Alla on tarkemmin avattu arviointikokonaisuuden eri tasoja ja niiden välistä suhdetta. Taso I: Vanhuspoliittisen ohjelman kokonaisarviointi Vanhuspoliittisen ohjelman kokonaisarviointi, eli ns. strateginen seuranta, tehdään vuosittain vuoteen 2016 saakka, jolloin tehdään ohjelman loppuarviointi. Ohjelman päivitykset tehdään aina tarvittaessa kokonaisarvioinnin pohjalta. Ohjelman kokonaisarvioinnissa hyödynnetään toiminnan itsearvioinnin ja hoidon laadun arvioinnin avulla saatuja tuloksia. Lisäksi ohjelman keston aikana tehdään tarvittaessa täydentäviä kuntalais- ja sidosryhmäkyselyitä. Vanhuspoliittisen ohjelman tulokset ja eteneminen kuvataan vuotuisessa seurantaraportissa. Ohjelman päätyttyä tehdään kattava loppuraportti ja -arviointi. Sipoon vanhuspoliittisen ohjelman kokonaisarvioinnista vastaa Ikääntyneiden palveluiden palvelujohtaja. Taso II: Toiminnan itsearviointi Sipoon Ikääntyneiden palvelut -yksikön itsearviointi suoritetaan CAF-arviointimallin (Common Assessment Framework, joka on EU-jäsenmaiden yhteistyönä kehittämä julkisen sektorin organisaatioiden laadunarviointimalli) avulla vuosittain. CAF-malli koostuu yhdeksästä arviointialueesta, joista viisi on toiminnan arviointiin ja neljä tulosten arviointiin liittyviä. Itsearvioinnin tekemiseen osallistuvat kattavasti eri toimintayksiköiden ja ammattiryhmien edustajat, joista valitaan edustajat työryhmään. Kyseisestä ryhmästä käytetään nimeä itsearviointityöryhmä. Sen jäsenet nimeää Ikääntyneiden palveluiden palvelujohtaja, joka vastaa kyseisen ryhmän toiminnasta. Itsearviointi tehdään ennen vanhuspoliittisen ohjelman vuosittaista kokonaisarviointia, jotta sen avulla saatuja tuloksia voidaan hyödyntää ohjelman seurantatyössä ja vuosiraportoinnissa. Itsearvioinnin tuloksia hyödynnetään lisäksi muissa toimintayksikkö- ja palvelukohtaisissa kehittämistoimenpiteissä. Tarvittaessa voidaan tehdä myös toimintayksikkö- ja/tai palvelukohtaisia itsearviointeja. Taso III: Hoidon laadun arviointi Sipoon Ikääntyneiden palveluiden hoidon laadun ja tarpeiden sekä kustannusten arvioinnissa käytössä on RAI-järjestelmä (Resident Assessment Instrument). Se perustuu yksilön tarpeiden monipuoliseen ja järjestelmälliseen arviointiin, yksilön hoito- ja palvelusuunnitelman laadintaan sekä hoidon tulosten seurantaan. RAI-järjestelmä pohjautuu vertailukehittämiseen ja se on Suomessa yleisesti käytössä sekä kunta- että yksityissektorin vanhuspalveluissa. RAI-järjestelmän avulla saatuja tuloksia hyödynnetään sekä Sipoon vanhuspoliittisen ohjelman kokonaisarvioinnissa että toiminnan itsearvioinnissa. Sen avulla voidaan tarkastella erityisesti asiakasprosessien toimivuutta ja laatua sekä niiden avulla saavutettuja asiakastuloksia sekä kustannuksia. Keskeisenä osana CAF-pohjaista itsearviointia ja RAI-järjestelmää ovat asiakastarpeiden selvittäminen ja ikäihmisten kuuleminen sekä palveluprosessien kohdentaminen kyseisiä tarpeita vastaaviksi. 32

33 Kuva 9. Sipoon vanhuspoliittisen ohjelman arviointimalli 33

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma 2013 2016 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi

Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma 2013 2016 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma 2013 2016 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija. Tiivistelmä Sipoon vanhuspoliittinen ohjelma on linjausten kokonaisuus

Lisätiedot

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Kaste-kehittämisfoorumi 13.11.2013 13.11.2013 Laatusuositus / Matti Mäkelä 1 Laatusuositusten taustaa Aiemmat suositukset 2001, 2008: STM ja Kuntaliitto Suosituksissa

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

IKÄLAIN SISÄLTÖ. Kela halli Yrjö Mattila

IKÄLAIN SISÄLTÖ. Kela halli Yrjö Mattila IKÄLAIN SISÄLTÖ Kela halli 16.5.2013 Yrjö Mattila Lain tarkoitus on.. Tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista Parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI Liite 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI SOSTERI SAVONLINNAN KAUPUNKI SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI 2016-2020 27.2.201 SISÄLTÖ 1. SUUNNITELMAN TAUSTAA... 1 2. OSALLISUUS JA TOIMIJUUS... 2 3. ASUMINEN

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät. asumispalveluilta Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1

Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät. asumispalveluilta Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1 Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät sosiaalihuollon ll asumispalveluilta 12.8.2013 Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1 Iäkkään henkilön palvelutarpeisiin vastaaminen, yleiset periaatteet Kunnan on järjestettävä

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 240/2014) Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.

Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa. Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2. Uudenlaiset palvelut rakenteiden muutoksessa Pirkko Karjalainen Toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto Metropolia-seminaari 28.2.2013 Rakenne ja ihminen/vanhus Palvelurakenteet ja niiden uudistaminen

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa

TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa Matti Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos TOIMIA-seminaari TOIMIA Ikäpalvelulain tukena Suositus iäkkään henkilön palvelutarpeen arviointiin Toimintakyvyn

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Toimintaohje 1.1.2015 Palvelutuotantolautakunta xx.xx.2015 Sisältö 1. VASTUUTYÖNTEKIJÄ VANHUSPALVELULAKI 17 3 2. VASTUUTYÖNTEKIJÄ OULUNKAARELLA 4 2.1 Vastuutyöntekijän tarpeen

Lisätiedot

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Väestökehitys - painopiste ennaltaehkäisevään työhön, hyviä vuosia kotona

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 8.12.2008 Sisältö 1. Toimintaympäristön ja kasvun vaatimat muutokset 2. Sipoo 2025 yhteinen tavoite 3. SOSTER strategian päämäärä 4. Strategiaperusta, arvot 5.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Teemaryhmä: Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes 27.3.2014 Kuntatalo, Helsinki Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Kansallinen

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA

VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA 29.8.2013 VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA VALVANNE SYMPOSIUM - HYVÄN VANHUUDEN PUOLESTA 26.8.2013 Ismo Rautiainen Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen johtaja Lahden sosiaali- ja terveystoimiala

Lisätiedot

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma 2018-2019 Suunnitelman lähtökohdat ja laadinta Laadinnan vastuuhenkilö Koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma lainsäädännössä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta?

Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? Jäävätkö asiakkaalle myönnetyt palvelut toteutumatta? KOTIHOIDON HENKILÖSTÖMITOITUS Vanhuspalvelulaki säätää, että toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat

Lisätiedot

Kunnallisen kotihoidon johtaminen ja laatu. Äänekosken kaupunki Arjen tuki palvelujohtaja Hannele Koski 22.10.2014

Kunnallisen kotihoidon johtaminen ja laatu. Äänekosken kaupunki Arjen tuki palvelujohtaja Hannele Koski 22.10.2014 Äänekosken kaupunki Arjen tuki palvelujohtaja Hannele Koski 22.10.2014 Palvelujen laatu tarkoittaa kykyä vastata asiakkaiden selvitettyihin palvelutarpeisiin järjestelmällisesti, vaikuttavasti, säännösten

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 980/2012 Laki

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012. 980/2012 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 980/2012 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Annettu Helsingissä 28

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen laatu Suositus tulossa !

Ikäihmisten palvelujen laatu Suositus tulossa ! 1 Ikäihmisten palvelujen laatu Suositus tulossa 13.2.2008! Kehittämispäällikkö Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö / Perhe- ja sosiaaliosasto 24.11.2008 2 Ikääntyneiden palvelujen kehittämistä

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Tasa-arvoa terveyteen

Tasa-arvoa terveyteen Tasa-arvoa terveyteen Perusterveydenhoito tarvitsee lisää voimavaroja. Sosialidemokraattien tavoitteena on satsaaminen terveyteen ennen kuin sairaudet syntyvät. Terveydellisten haittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

LAATUSUOSITUS HYVÄN IKÄÄNTYMISEN TURVAAMISEKSI JA PALVELUJEN PARANTAMISEKSI SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JULKAISUJA 2013:11

LAATUSUOSITUS HYVÄN IKÄÄNTYMISEN TURVAAMISEKSI JA PALVELUJEN PARANTAMISEKSI SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JULKAISUJA 2013:11 LAATUSUOSITUS HYVÄN IKÄÄNTYMISEN TURVAAMISEKSI JA PALVELUJEN PARANTAMISEKSI SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JULKAISUJA 2013:11 Mihin laatusuosituksia tarvitaan? Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30

Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30 Keski-Suomen Sote 2020 Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30 Millainen ympäristö ja palvelut helpottavat ikääntyvän elämää? Ikäystävällinen Suomi? Mikä olisi paras mahdollinen SOTE ikäihmisten näkökulmasta?

Lisätiedot

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Kuhmon vanhusneuvoston toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuoden 2014 alusta vanhusneuvostot ovat lakisääteisiä Kuhmon vanhusneuvoston toiminta on käynnistynyt vuonna 2002 eli vanhusneuvosto on toiminut

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet 15.6.2015 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 22.6.2015 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen näkymiä

Ikääntyneiden asumisen näkymiä Ikääntyneiden asumisen näkymiä Kotona asumisen arki ja tulevaisuus Hyvän Iän Foorumi 3.10.2018 Asuntoneuvos Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki. toimeenpano vuonna Satu Karppanen

Vanhuspalvelulaki. toimeenpano vuonna Satu Karppanen Vanhuspalvelulaki toimeenpano vuonna 2015 Satu Karppanen Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( vanhuspalvelulaki ) V V V 2 20.4.2015 Etunimi

Lisätiedot