1. TALOUSARVION VALMISTELUN LÄHTÖKOHDAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. TALOUSARVION VALMISTELUN LÄHTÖKOHDAT"

Transkriptio

1 1 TALOUSARVIO TALOUSARVION VALMISTELUN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Yleinen taloudellinen kehitys Maailmantalous supistui erittäin voimakkaasti vuoden 2008 jälkipuoliskolla ja ajautui syvään taantumaan vuoden 2009 alkupuoliskolla. Reaalitalouden taantuman laukaisi rahoitusmarkkinoiden kriisiytyminen. Rahoitusmarkkinoiden tila on yhä epätasapainoinen pankkien taseiden hienoisesta parantumisesta huolimatta. Riskilisät, jotka heijastuvat luotonantoon ja korkotasoon, ovat alentuneet mutta ovat edelleen korkealla tasolla. Varsinkin pidempiaikaisen rahoituksen saatavuus tulee olemaan ongelmallista sekä pankeille että yrityksille lähitulevaisuudessa. Kansainvälinen talous alkaa toipua loppuvuotta kohden. Elpymisen vaikutukset tuntuvat meillä kohtalaisen hitaasti. Vaikka tuotannon jyrkin supistumiskierre on takanapäin, kansantalous supistuu vuoden 2009 aikana 6 % ja kasvaa ensi vuonna vain vähän. Työttömyys jatkaa kasvuaan. Julkinen talous heikkenee voimakkaasti. Globaalin taloustaantuman seurauksena elvytystoimet monessa maassa ovat olleet tasoltaan ennätyksellisiä ja hyvin laaja-alaisia. Rahoitusjärjestelmän toimintaa on tuettu useilla tavoilla, esimerkiksi julkisen vallan takauksilla, ja lisäksi keskuspankkien harjoittama rahapolitiikka on ollut kasvua tukevaa. Finanssipolitiikan puolella julkista kulutusta on lisätty ja investointiohjelmia käynnistetty. Massiivisen julkisen elvytyksen tehokkuuden arviointi on kuitenkin vielä ennenaikaista, mutta on uskottavaa, että elvytystoimenpiteillä on ollut vaikutusta viimeaikaisiin rohkaiseviin tietoihin taloudellisesta aktiviteetista sekä ulkomailla että kotimaassa. Lähivuosien talouskehitystä arvioitaessa on otettava huomioon, että finanssipolitiikkaa joudutaan muuttamaan kireämmäksi julkisten talouksien suuren velkaantumisen takia ja myös elvyttävän finanssipolitiikan teho heikkenee ajan saatossa. Kestävälle kasvu-uralle palautuminen edellyttää luottamuksen vahvistumista ja markkinavetoisen kasvun käynnistymistä. Erityisesti on pidettävä huolta siitä, että julkisen vallan toimet eivät johda protektionismiin eivätkä myöskään syrjäytä yksityisen sektorin toimeliaisuutta ja sitä kautta tulevaa kasvupotentiaalia. Maailmantalouden taantuma on siis alkanut osoittaa lientymisen merkkejä. On kuitenkin ennenaikaista sanoa taantuman jo olevan ohi. Joka tapauksessa lähivuosien kasvun odotetaan jäävän hitaaksi. Tuotannon kasvuvauhdin puoli vuotta jatkunut jyrkkä hidastuminen vaimeni vuoden 2009 toisella neljänneksellä samalla kun rahoitusmarkkinoiden ongelmat edelleen lievittyivät. Sekä yritysten että kotitalouksien odotukset ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Kansainvälisillä osakemarkkinoilla talouden käänteeseen viittaavia merkkejä on ollut näkyvissä keväästä lähtien. Tuotantotarvikkeiden ja öljyn hinnat ovat kääntyneet uudelleen nousuun, kun varastot on saatu sopeutettua alemmalle kysynnän tasolle. Muutoksia vahvistaa korkojen aleneminen, mikä on siirtänyt kiinnostusta korkoinstrumenteista osake- ja raaka-ainemarkkinoille. Kansainvälinen inflaatio pysyy kokonaisuutena jatkossakin matalana, mutta deflaation vaara on vähäinen. Maailmankaupan supistuminen sekä suhdanneherkkien investointihyödykkeiden suuri paino Suomen viennissä ovat vaikuttaneet voimakkaasti viennistä riippuvaiseen taloudelliseen aktiviteettiimme. Bruttokansantuotteen supistuminen on vuoden 2009 alkupuolella ollut voimakasta. Myös kotimaassa on saatu

2 alustavia arvioita taantuman pohjan lähestymisestä. Eritoten sekä kuluttajien että yritysten odotuksia kuvaavat barometriaineistot näyttäisivät toipumisen merkkejä vuoden jälkipuoliskolta alkaen. Talouden odotetaan siten piristyvän loppuvuotta kohden meilläkin. Tämä ei kuitenkaan ehdi vaikuttaa tätä vuotta koskevaan arvioon, vaan bruttokansantuotteen ennustetaan supistuvan Suomessa koko vuonna keskimäärin 6 %. Jos Suomen tärkeimpien kauppakumppaneiden taloudet elpyvät, vientiteollisuutemme ennakoidaan vetävän bruttokansantuotteemme ensi vuonna pieneen, noin puolen prosentin kasvuun. Kuluvana vuonna työpaikat vähenevät erityisesti viennin supistumisen mutta myös kotimaisen kysynnän laskun johdosta. Työllisten määrä jää yli pienemmäksi kuin v ja työllisyysaste alenee alle 68 prosentin. Työttömyysaste nousee tänä vuonna keskimäärin 9 prosenttiin. Vuonna 2010 työvoiman kysyntä jatkaa laskuaan noin hengellä työllisyysasteen alentuessa 66 prosentin tuntumaan eli kymmenen vuoden takaiselle tasolleen. Työttömyysaste nousee keskimäärin 10½ prosenttiin ja työttöminä on noin henkilöä. Vakavaksi ongelmaksi nousee työttömyysaikojen pidentyminen ja sitä kautta myös rakenteellinen työttömyys alkaa lisääntyä. Suomen julkinen talous on ajautumassa vaikeaan tilanteeseen talouskriisin seurauksena. Taloudellista aktiviteettia on pyritty vauhdittamaan julkisen vallan toimenpitein mutta samalla joudutaan kantamaan aiempaa enemmän huolta julkisen talouden pidemmän aikavälin rahoitusaseman kestävyydestä. Velanoton voimakas kasvu rajoittaa finanssipolitiikan liikkumavaraa. Mitä pidempiaikaisemmiksi kriisin vaikutukset julkiseen talouteen muodostuvat, sitä enemmän finanssipoliittisessa päätöksenteossa joudutaan antamaan painoa julkisen talouden rahoitusasemalle muiden finanssipoliittisten tavoitteiden kustannuksella. Bruttokansantuotteen ennustetaan kehittyvän taloussuunnitelmakaudella seuraavasti: ,0 % ,0 % ,3 % ,0 % ,0 % ,5 % 2 Rahoitusmarkkinoilla korkotaso on alentunut erittäin voimakkaasti. Tämä on ollut seurausta keskuspankkien voimakkaasta tukipolitiikasta. Pitkien viitekorkojen taso on alittanut 4 %:n tason ja lyhyet korot ovat historiallisen alhaalla. Korkotaso on merkittävä kaupungille velkamäärän aiheuttamien korkokustannusten takia. Inflaatiokehityksen ennustetaan pysyvän jatkossa oheisessa taulukossa esitetyn mukaisesti varsin maltillisena ,1 % ,1 % ,2 % ,0 % ,5% ,0 % Vuonna 2009 työpaikat vähenevät erityisesti viennin, mutta enenevästi

3 3 myös kotimaisen kysynnän supistumisen johdosta. Työllisten määrän ennakoidaan merkittävistä elvytystoimista huolimatta jäävän yli henkeä pienemmäksi kuin viime vuonna. Työpaikat vähenevät kaikilla toimialoilla julkisia palveluelinkeinoja lukuun ottamatta. Työllisyysaste alenee vajaaseen 68 prosenttiin. Vaikka työvoiman tarjonnan ennakoidaan vähenevän tuntuvasti etenkin vanhemmissa ikäluokissa sekä alle 25 vuotiaiden keskuudessa, työttömyysaste nousee keskimäärin 9 prosenttiin vuonna 2009 ja työttöminä on henkeä. Pääosin työttömyyden lisääntyminen on suhdanneluontoista. Vuonna 2010 työvoiman kysynnän arvioidaan vähenevän edelleen jalostuselinkeinoissa ja yksityisissä palveluksissa, yhteensä liki henkeä. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen kiihtyy ja kesätyöpaikkojen tarjonta pienenee entisestään. Lomautukset ja epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät merkittävästi. Työllisyysaste alenee noin 66 prosenttiin eli kymmenen vuoden takaiselle tasolleen. Työvoiman tarjonta vähenee yhä nopeasti vanhemmissa ikäryhmissä, ja vaikka työttömyysaste nousee keskimäärin 10½ prosenttiin ja työttöminä on henkeä, ammattitaitoisesta työvoimasta voi joissakin ammateissa ja joillakin alueilla jo näkyä merkkejä lisääntyvästä työvoimaniukkuudesta. Yhä useamman työttömän työttömyysaika pitkittyy, jolloin rakenteellinen työttömyyskin alkaa lisääntyä. Työttömyysasteen ennustetaan kehittyvän seuraavasti: ,9 % ,4 % ,0 % ,5 % ,5 % ,0 % Työvoimahallinnon ilmoittamien lukujen mukaan työttömyysaste on kehittynyt Seinäjoella, Etelä-Pohjanmaalla ja koko maassa oheisen kuvion mukaisesti. Elokuun tilanteen mukainen työttömyysaste oli Seinäjoella 9,8 %, kun se vuotta aikaisemmin oli 8,5 %. TYÖTTÖMYYSASTE 1/2008-8/ tammi.08 maalis touko heinä syys marras tammi.09 maalis touko heinä Seinäjoki Etelä-Pohjonm aa Koko m aa Seinäjoen kaupungin asukasluku on kehittynyt varsin myönteisesti. Asukasluvun arvioidaan olevan vuoden 2009 lopussa n Arvio asukasluvun kehi-

4 tyksestä käy ilmi oheisesta kuviosta, asukkaan raja tullaan nykyisellä kasvuvauhdilla saavuttamaan 4 5 vuoden kuluessa. 4 ASUKASLUKU Seinäjoki Peräseinäjoki Nurmo Ylis taro 1.2 Kunnallistalouden kehitys Kuntien tulot ovat kasvaneet vuosina hyvän talouskasvun siivittämänä erittäin nopeasti: verotulot keskimäärin 6 % ja käyttötalouden valtionosuudet vastaavasti lähes 8 % vuodessa. Samalla menojen kasvu on kuitenkin ollut voimakasta. Kuntien kulutusmenojen kasvu nopeutui vuonna 2008 erityisesti kalliin palkkaratkaisun seurauksena yli 7 prosenttiin. Kun käyttötalouden menojen kasvun lisäksi kuntien investoinnit ovat lisääntyneet viime vuodet voimakkaasti, kuntatalous on pysynyt koko 2000-luvun rahoitusalijäämäisenä. Tämän seurauksena kuntien lainakanta on kasvanut nopeasti, joten kuntatalouden puskurit talouden taantumaa varten ovat pitkään jatkuneesta nopeasta talouskasvusta huolimatta heikot. Suhdanteiden heikkeneminen vaikuttaa hyvin eri tavalla erityyppisiin kuntiin. Kuntatalouden nopea kriisiytyminen nostaa esille suhdanneherkän ja vaikeasti ennustettavissa olevan yhteisöveron ongelmallisuuden peruspalvelujen rahoittamisessa. Suhdanneherkkien yhteisöverotulojen romahdus tuntuu kuntien taloudessa tulojen menetyksinä erityisen nopeasti. Kuntatalouden osalta talouskriisi onkin ollut alkuvaiheessa pääosin yhteisöveron nopeasta romahtamisesta johtuva ja suurimmat ongelmat ovat kohdistuneet kuntiin, jotka ovat riippuvaisia muutaman suuren vientiyrityksen talous- ja työllisyyskehityksestä. Ensi vuonna työllisyyskehityksen heikentyessä vaikeudet tulevat kohdistumaan laajemmin koko kuntakenttään sekä erityisesti siihen suureen kuntajoukkoon, joka pitkään jatkuneen nopean talouskasvunkin jälkeen on alijäämäinen tai ainoastaan niukasti ylijäämäinen. Kun kuntatalous näyttää kuluvana vuonna painuvan syvään alijäämään ja pysyvän lähivuodet kireänä, kunnissa tarvitaan sopeuttamistoimia niin käyttötalouden menojen kuin investointienkin osalta. Henkilöstömenojen suuren painon vuoksi kuntien toimenpiteet kohdistuvat väistämättä myös henkilöstöpolitiikkaan. Esimerkiksi 1990-luvun laman yhteydessä kuntien ja kuntayhtymien henkilöstön määrä laski muutamassa vuodessa lähes henkilöllä. Laskelmissa kuntasektorin työpanoksen ei oleteta tänä ja ensi vuonna lisääntyvän vuoden 2008 tasosta. Mikäli kuntien lomautukset lisääntyvät ja eläkepois-

5 tumaa ei korvata täysimääräisesti, työpanos saattaa kuitenkin etenkin vuonna 2010 supistua. 5 Vaikka henkilöstömenojen ja investointien karsinta kuntien talouden tasapainottamisessa on kuntatalouden näkökulmasta perusteltua, voivat tällaiset tasapainottamistoimenpiteet olla ristiriidassa koko julkiselle taloudelle luontevasti kuuluvan suhdannevaihteluiden tasaamispyrkimyksen kanssa. Lisäksi kuntatalouden vaikeudet saattavat johtaa pidemmällä aikavälillä julkisten palvelujen vähentämiseen, mikä julkisen kysynnän määrän vähenemisen kautta saattaa heikentää talouden kasvumahdollisuuksia. Vaikka tulokehityksen heikentyessä investointitason ylläpitäminen lainarahalla olisikin lyhyellä aikavälillä järkevää politiikkaa, kuntien investointien tasaisempi liikkumavara tulisi pidemmällä tähtäimellä luoda käyttötaloutta tehostamalla ja kuntatalouden rahoituksen suhdanneherkkyyttä vähentämällä. Seinäjoen kaupungin taloutta koskettavat samat ongelmat kuin koko julkista taloutta ja kuntakenttää. Kaupungin nopea kasvu tarkoittaa osaltaan tulopohjan vahvistumista mutta edellyttää myös uusien palvelujen tuottamista ja investointeihin panostamista. Viime vuoden tilinpäätökset eri kunnissa olivat seuraavanlaiset: Seinäjoen kaupungin viime vuoden tilinpäätöksen mukainen vuosikate oli liikelaitokset huomioiden 9,4 milj. ja tilikauden ylijäämäksi muodostui 1,6 milj.. Nurmon kunnan tilinpäätöksen mukainen vuosikate oli 3,7 milj. ja tilikauden ylijäämä 1,0 milj.. Ylistaron kunnan viime vuoden tilinpäätöksen vuosikate oli 1,0 milj. ja tilikauden alijäämä 353 t. Kuluvalle vuodelle 2009 laaditun talousarvion mukainen vuosikate on liikelaitokset huomioituna 17,8 milj. euroa (ilman liikelaitoksia 13,2 milj. ) ja tilikauden ylijäämä 3,3 milj. (ilman liikelaitoksia 2,8 milj. ). Kaupungin talouden ongelmat liittyvät vuosikatteen ja investointitason epätasapainoon. Investoinnit ovat viimevuosina olleet poikkeuksetta selvästi vuosikatetta korkeammat. Tämä kehitys on johtanut kaupungin rahoitustilanteen kiristymiseen sekä kaupungin ja kaupunkikonsernin velkaantumiseen. Seinäjoen kaupungin taloudessa on haasteita, mutta toisaalta talouden pitäminen tasapainoisena on mahdollista. Se edellyttää kuitenkin jatkuvaa palvelutuotannon tehostamista, tiukkaa henkilöstöpolitiikkaa ja tuotettavien palvelujen priorisointia. Kaupungin asukasluvun ja palvelujen kysynnän kasvu ovat merkittävä haaste palvelutuotannolle. Talouden taantuma ja yleiset reunaehdot merkitsevät sitä, että lisäresursseja voidaan osoittaa vain uusien, välttämättömien ja keskeisimpien peruspalvelujen, erityisesti sosiaali- ja terveystoimen palvelujen kehittämiseen. Investointikohteita harkittaessa joudutaan aina ottamaan huomioon talousarvioehdotuksen ja taloussuunnitelman tasapainotustarve ja kaupungin velkakehitys.

6 2. VALTION TALOUSARVIOESITYKSEN VAIKUTUKSET KUNTATALOUTEEN 6 Valtion toimenpiteiden vaikutus perustuu lainsäädännön ja muiden normien muutoksiin ja harkinnanvaraisten määrärahojen osalta budjettipäätöksiin. Vuonna 2010 vaikutusten kuntien ja kuntayhtymien talouteen vuoteen 2009 verrattuna arvioidaan olevan seuraavat, milj. : Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntien ja kuntayhtymien talouteen valtion talousarviossa, milj. euroa, muutokset vuodesta 2009 vuoteen 2010 milj. euroa menot tulot netto 1. Toiminnan muutokset ja budjettipäätökset VM, kuntien yhdistymisavustukset ja investointituki VM, ylimääräinen valtionosuuslisäys vuodelle VM, valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet VM/STM, sosiaali- ja terveyspalvelujen parantamminen: -vanhusten henkilökohtaisen avun kehittäminen ja palvelutarpeen arviointi (vammaislainsäädännön toteuttaminen alkaen) opiskelijaterveydenhuollon ja neuvolapalvelujen parantaminen hallitusohjelman mukainen valtionosuuksien lisäys VM/STM, avo- ja laitoshoidon rajanvedon poistaminen (asiakasmaksut +62, valtionosuudet -62) VM/STM, osittainen hoitoraha VM/STM, mammografiaseulonnat OPM, perusopetuksen laadun kehittäminen OPM, ammatillisen peruskoulutuksen oppilasmäärän lisäys OPM, oppisopimusmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijamäärän lisäys OPM, nuorisotyön avustukset OPM, vuoden 2006 valtionosuusuudistukseen liittyvä lisäys (teatterit, orkesterit, museot) OPM, perustamishankkeet STM, kuntouttava työtoiminta -9-9 STM, perustamishankkeet STM, pitkäaikaisasunnottomien tukipalvelut -9-9 STM, EVO-koulutus TEM, työllistämistuki kunnille YHTEENSÄ Hallitusohjelman mukaiset tehtävien siirrot VM/STM, elatustuen siirto ( )

7 7 VM/STM, tulkkauspalvelujen siirto ( ) YHTEENSÄ Verotuksen ja maksujen muutokset Työnantajan kansaneläkemaksun poisto (yhteisövero +44, indeksikorotukset -70) Kiinteistöveron korotus Veroperustemuutokset/valtionosuuskompensaatio (perusvähennyksen korotus -170, eläketulon veronkebennys -65, valtion tuloveroasteikon ja työtulovähennyksen muutos -145, työsuhdematkalippu ym. muutokset -5, jaettavan ansio- a pääomatulojaon muutos + 10, kompensaatio +375) YHTEENSÄ Valtion toimenpiteiden vaikutukset yhteensä Talousarvioesitykseen sisältyvien valtion toimenpiteiden arvioidaan menojen, tulojen ja veroperustemuutosten kokonaisvaikutuksena parantavan kuntien rahoitusasemaa vuoteen 2009 verrattuna nettomääräisesti 209 milj.. 3. TALOUSARVIORAKENNE Kuntalain taloutta koskevat uudet säädökset tulivat voimaan Lain 65 :ssä on säädökset talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelusta. Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Taloussuunnittelu- ja kirjanpitojärjestelmän tavoitteena on korostaa valtuuston päätösvaltaa toiminnan ja talouden suunnittelussa,

8 8 kytkeä talousarvio pitkän aikavälin taloussuunnitteluun, osoittaa keinot kokonaistalouden tasapainottamiseksi, sitoa toiminta ja talous yhteen, antaa oikea kuva kunnan taloudesta, osoittaa kunnan taloudellinen tuloksen muodostuminen sekä rahoitustarpeen kattamiskeinot ja parantaa vertailtavuutta muihin talousyksikköihin. Talousarviolla ja taloussuunnitelmalla on kaksi näkökulmaa, jotka määräävät suunnitelmien rakenteen. Nämä ovat a) Kokonaistalouden näkökulma - tuloslaskelmaosa - rahoitusosa b) Toiminnan ohjauksen näkökulma - käyttötalousosa - investointiosa Talouden tasapainon tärkein arviointikriteeri on vuosikate. Vuosikate ilmoittaa rahoitusylijäämän sen jälkeen, kun käyttötalouden nettomenot ja rahoituksen nettomenot on rahoitettu. Vuosikate on se tulorahoituksen määrä, joka on käytettävissä investointeihin. Talous on tasapainossa, jos vuosikatteella voidaan rahoittaa investointien nettomenot. Kuntaliitto on luonut seuraavat kriteerit tulorahoituksen riittävyyden eli vuosikatteen tason arvioinnille: 1. Vahva talous Vuosikate riittää investointien nettomenon ja lainojen lyhennysten rahoittamiseen. 2. Tasapainossa oleva talous Vuosikate riittää lainojen lyhennysten ja suunnitelman mukaisten poistojen eli korvausinvestointien rahoittamiseen. 3. Hyväksyttävän alarajalla oleva talous Vuosikate on yhtä suuri kuin suunnitelman mukaiset poistot eli vuosikate riittää korvausinvestointien mutta ei kokonaan lainojen lyhennysten rahoittamiseen 4. Heikkenevä talous Vuosikate on positiivinen, mutta tilikauden tulos poistojen jälkeen negatiivinen. Tällöin vuosikatteella ei pystytä rahoittamaan suunnitelman mukaisia poistoja kokonaan eikä lainojen lyhennyksiä ollenkaan. 5. Kriisitalous Vuosikate on negatiivinen, jolloin käyttö- ja rahoitusmenojen rahoittamiseen joudutaan ottamaan vierasta pääomaa. 4. TALOUSARVION LAADINNAN LÄHTÖKOHDAT Nyt laadittava talousarvioehdotus on kuntaliitoksen jälkeen toinen uuden kaupungin budjetti. Kaupungin taloudenhoitoon liittyy merkittäviä haasteita, joita talouden syvä taantuma edelleen lisää. Vuosikatteen nostamiseksi riittävälle ta-

9 9 solle ja hyvän investointikyvyn takaamiseksi joudutaan jatkuvasti ponnistelemaan kasvavien menopaineiden kanssa niin käyttömenojen kuin investointienkin osalta. Kaupungin kasvun myötä palvelujen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Kaupungin taloudessa keskeisenä tavoitteena on edelleen vuosikatetason vakiinnuttaminen vastaamaan suunnitelman mukaisia poistoja tai vastaavasti nettoinvestointeja. Tavoitteen saavuttaminen kaupungin nykyisessä kasvuvauhdissa on äärimmäisen vaikeaa. Tunnusomaista kaupungin taloudelle on, että poistotaso ei kuvasta investointitarvetta, nettoinvestointien määrä on jatkuvasti poistoja suurempi. Vasta sellainen vuosikatetaso, joka turvaa riittävän investointikyvyn, mahdollistaa velkakehityksen pysäyttämisen. Talousarvion laadinnan kehystä ja lähtökohtia valmisteltaessa on lähdetty siitä, että tulosalueiden talousarvion laadintatyötä ohjataan eräillä keskeisillä periaatteilla. Tällaisia budjetointia ohjaavia tekijöitä ovat seuraavat: Käyttömenot Käyttömenojen eli toimintakulujen osuus kuluvan vuoden kokonaismenoista on lähes 90 %. Käyttömenojen budjetointitaso on näin ollen keskeisin asia talousarvion kannalta. Keskeinen se on myös siksi, että näillä määrärahoilla tuotetaan ne palvelut, joita varten kuntaorganisaatio ensisijaisesti on olemassa. Lisäksi investointimahdollisuudet riippuvat käyttömenojen budjetoinnista ja vuosikatteesta, kun tavoitteena toisaalta on kaupungin velkakehityksen pysäyttäminen. Käyttötalouden kehitystä arvioitaessa ja talousarvion raamitusta tehtäessä on lähdetty seuraavista lähtökohdista: Tuloveroprosentti Toiminta ja palvelutuotanto tulee sopeuttaa käytettävissä oleviin resursseihin ja vuosikatetaso tulee saada poistotasoa korkeammaksi. Inflaatiokehitystä ei voida sisällyttää budjetoitaviin määrärahoihin. Talousarviomäärärahojen budjetoinnin tulee perustua 0- kasvulle eli määrärahataso ei saa nousta kuluvasta vuodesta lukuun ottamatta henkilöstökuluja, joihin voidaan sisällyttää palkkakustannusten nousun aiheuttama määrärahojen kasvu. Kuntayhtymiltä ostettaviin palveluihin voidaan lisätä myös henkilöstökulujen nousua vastaava korotus. Uusien palvelukokonaisuuksien luominen edellyttää aina tarvittavan rahoituksen selvittämistä. Lähtökohtana on, että rahoitus löytyy asianomaisen palvelukeskuksen ja tulosalueen sisältä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää palvelujen priorisointiin ja painopisteiden määrittelyyn. Kuntaliitoksen tuomat mahdollisuudet palvelutuotannon tehostamiseen tulee käyttää täysimääräisesti hyväksi. Ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelmavuosien valmistelussa lähdetään siitä, että tuloveroprosentti on 19,0 %.

10 Valtionosuudet 10 Valtionosuudet budjetoidaan taloushallinnon toimesta yhteistyössä tulosalueitten kanssa lopullisesti myöhemmin syksyllä saatavien valtionosuusperusteiden mukaan. Valtionosuuksien leikkauksia ei ole odotettavissa ja valtionosuuksiin sisällytetään kustannustasotarkistuksia ja indeksitarkistus. Valtionosuusjärjestelmä myös uudistuu. Valtionosuuksissa huomioidaan myös verotulojen vähennysten aiheuttamat verotulojen menetysten kompensaatiot. Kassahallinta Kaupungin rahoitusasema tulee olemaan kireä. Kassanhallintapolitiikassa pyritään kaupungin vakavaraisuusaseman ja kassatilanteen vakaana pitämiseen. Keskeisinä keinoina tässä ovat joustavien rahoitusinstrumenttien, lähinnä kuntatodistusten, käyttö kassatilanteen turvaamisessa. Kaupunki käyttää myös kassanhallinnassaan tytäryhtiöiden konsernitilille tekemiä konsernitalletuksia. Maksutulot Maksutulojen osalta kaupungin liikkumavara on suhteellisen pieni. Tulosalueiden tulee kuitenkin budjettia laatiessaan käydä tarkkaan läpi omat myynti- ja maksutulonsa ja tehdä niihin kaikki mahdolliset tarkistukset tulojen lisäämiseksi. Myös uusien tuottojen selvittäminen on aina tarpeen. Palvelukeskuksille annettiin erikseen tehtäväksi maksujen ja taksojen selvitystyö kesäkuun 2009 loppuun mennessä. Lainanotto Kaupungin velkaantumiskehitys tulee pitää vakaana. Tärkeää tässä yhteydessä on se, että vuosikate voidaan pitää riittävän korkeana niin, että se vastaa tarvittavia nettoinvestointeja. Tehtävä on erittäin haasteellinen ja edellyttää investointitason alentamista. Ensi vuoden talousarvioehdotuksen lainanoton määrä selviää budjetin valmistelun edetessä myöhemmin syksyllä. Investoinnit Talousarvioon esitettävien investointikohteiden ja investointien kokonaismäärän tulee perustua valtuustojen hyväksymään taloussuunnitelmaan. Kuntaliitoksen yhdistymisavustuksilla toteutettavista investoinneista on laadittu erillinen investointisuunnitelma, jota tulee noudattaa. Tämä investointisuunnitelma tulee täsmentymään budjetin laadinnan edetessä.

11 11 5. KAUPUNGIN STRATEGIA JA HALLITUSOHJELMA VUODEN 2010 TALOUSARVION VALMISTELUSSA Seinäjoen kaupungin valtuusto hyväksyi Seinäjoen kaupungin strategian vuosille Strategia ja siinä kaupungin toiminnalle asetetut päämäärät ohjaavat kaupungin vuosittaisen talousarvion laadintaa. Strategian valmistumisen jälkeen on käynnistynyt kaupunginhallituksen hallitusohjelman laadinta, joka sekä määrittää kaupunginhallituksen toimia strategian toteuttamisessa että myös hallituksen tavoitteita talousarviovuodelle. Seinäjoen kaupungin uusi strategia on kasvavan kaupungin strategia. Strategian perustana on arvio kaupungin vuosittaisen asukasluvun kasvusta 1 ½%:lla. Kasvuprosentti ennakoi kaupungin väkiluvun kasvavan vuosittain lähes tuhannella uudella kaupunkilaisella. Vaikka strategian kasvuprosentti on korkea ja myös kansallisesti yksi suurimmista, ennakoidaan kaupunginhallituksen hallitusohjelmassa kasvun olevan vuonna 2010 jopa ennakoitua suurempaa. Strategian ennakoima kasvu on ollut vuoden 2010 talousarvion laadinnan suurin haaste. Seinäjoen kaupungin ja myös kaupunkikonsernin palveluihin kohdistuu kasvava tarve ja kysyntä kaikilla palvelutuotannon alueilla. Erityisen voimakasta palvelukysynnän kasvu on päivähoidossa, johon talousarviossa myös osoitetaan merkittävästi uusia voimavaroja. Kaupungin uusi strategia ei sisällä lupauksia uusista palveluista tai nimetyistä investointikohteista. Strategian talousarviovaikutus kohdistuu siksi kasvulupaukseen ja kasvun jatkuvuuteen sekä hallintaan. Strategian talousvisio asettaa kaupungin tavoitteeksi terveen talouden, jossa kaupungin talouden tilaa arvioidaan vertaamalla sitä vertailukaupunkeihin. Kaupunginhallitus on syyskuussa määrittänyt Seinäjoen kaupungille yhdeksän vertailukaupunkia, joiden käyttötalousmenojen kehitystä, vuosikatetta, lainamäärää ja investointitasoa verrataan Seinäjoen kaupungin vastaaviin tietoihin. Strategia on asettanut tavoitteen, jossa Seinäjoki pyrkii vertailukaupunkien joukossa keskimääräistä parempaan taloudelliseen kehitykseen. Kaupunginhallitus on hallitusohjelman valmistelun osana valmistellut kaupungin strategian osavisioihin liittyviä ja vuotta 2010 koskevia tavoitteita. Vuoden 2010 painopisteenä on palvelustrateginen työ, johon liittyvät tärkeimmät osavisioista johdetut tavoitteet. Kaupunginhallituksen hallitusohjelmatyöhön perustuvat tavoitteet vuodelle 2010 Kasvuvisio: Kasvuvisio: Seinäjoki varautuu väestönkasvun kiihtymiseen 2 %:n vuonna Keskimääräinen kasvu hallitusohjelmakaudella on 1,5%. Kaupunginhallitus seuraa kasvun aiheuttamia vaikutuksia kaupungin palvelutuotantoon ja ryhtyy tarvittaviin toimiin palvelujen saatavuuden ja korkean tason turvaamiseksi. ( tavoite 1, valmisteluvastuu: johtoryhmä) Kaupungin kasvuun vastaamisen toimialakohtaiset ydintavoitteet vuonna 2010 ovat: - Sosiaali- ja terveyskeskus: päivähoitotarpeeseen vastaaminen lisäämällä hoitopaikkojen määrää 250:llä - Sivistyskeskus: turvataan sisäisin järjestelyin kasvun edellyttämät palvelut

12 12 - Tekniikkakeskus: 120 uutta ok-tonttia, 10 rivitalotonttia ja kolme vuokrakerrostalontonttia kaavoitusohjelman tavoitteita toteuttaen - Elinkeinokeskus: 15 teollisuus- ja liiketonttia (tavoite 2, valmisteluvastuu Harri Jokiranta, Heikki Vierula, Markku Kujanpää, Mauri Hietala, Juha Luukko) Kasvuvisio: Kasvuvisio: Palveluvisio: Palveluvisio: Palveluvisio: Osaamisvisio: Elinkeinotoiminnan visio: Tapahtumien ja elämysten visio: Yhteistyövisio: Seinäjoki toimii aktiivisesti Etelä-Pohjanmaan maakunnan palvelurakenteen kehittämiseksi ja käynnistää vuoden 2010 aikana säännölliset yhteistyöfoorumit maakunnan ylikunnallisten palvelutuottajien (EPSHP, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Etelä- Pohjanmaan liitto, Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä) kanssa. (tavoite 3, valmisteluvastuu Harri Jokiranta, Heikki Vierula, Erkki Välimäki, Aaro Honkola, Jari Jokinen) Seinäjoella on valmius käynnistää kuntaliitoksen edellytyksiä selvittävä valmistelutyö (tavoite 4, valmisteluvastuu: Jorma Rasinmäki) Kaupunginhallitus laatii kaupungin palvelutuotannon tuottavuusohjelman niin, että ohjelma on käytettävissä vuoden 2011 talousarvion valmistelun yhteydessä. Tuottavuusohjelman perustana on palveluiden laadun, tehokkuuden sekä hyvän saatavuuden edistäminen. (tavoite 5, valmisteluvastuu: Harri Jokiranta, Heikki Vierula, Markku Kujanpää, Aaro Honkola) Kaupunginhallitus laatii koko kaupungin elinvoimaisuuden turvaamiseen tähtäävän kehittämisohjelman. Ohjelman perustana on kuntien yhdistymissopimuksen velvoitteet. Kehittämisohjelma valmistuu niin, että se on käytettävissä vuoden 2011 talousarvion valmistelun yhteydessä. (tavoite 6, valmisteluvastuu Erkki Välimäki) Kaupunginhallitus käynnistää henkilöstöstrategian laadinnan. Henkilöstöstrategia on käytettävissä vuoden 2011 talousarvion valmistelun yhteydessä. (tavoite 7, valmisteluvastuu Raija Ranta) Seinäjoki toimii aktiivisesti Etelä-Pohjanmaan korkeakoulumallin toteuttamiseksi. Tavoitteena on, että mallin mukainen toiminta käynnistyy ja vakiintuu vuoden 2010 aikana. (tavoite 8, valmisteluvastuu Jorma Rasinmäki, Heikki Vierula) Elinkeinokeskus liikelaitos toteuttaa osana kaupungin palvelustrategia-työtä selvityksen yritysten ja kolmannen sektorin palvelutuotannon kehittämismahdollisuuksista Seinäjoella. (tavoite 9, valmisteluvastuu Mauri Hietala, Juha Luukko) Kaupunginhallitus edistää vuoden 2010 aikana erityisesti tapahtumamatkailun kehittämistoimia. Myös rytmimusiikin ammatillista ja sisällöllistä perustaa vahvistetaan sekä edistetään Aaltokeskuksen markkinointia ja elämysliikunnan mahdollisuuksia. (tavoite 10, valmisteluvastuu Heikki Vierula, Erkki Välimäki, Markku Kujanpää) Kaupungin edunvalvonnan tavoitteena on varmistaa Seinäjoen itäisen ohikulkutien rakentamisen aloittaminen vuoden 2011 aikana. Kaupunkiseutuyhteistyölle laaditaan strateginen kehittämisoh-

13 13 jelma. (tavoite 11, valmisteluvastuu Jorma Rasinmäki, Kari Maunula, Markku Kujanpää, Erkki Välimäki) Talousvisio: Johtamisvisio: Osana palvelustrategista työtä ja vuoden 2011 talousarvion valmistelua valmistellaan selvitys palvelutuotannon rakenteellisen kehittämisen eri vaihtoehtojen taloudellisista vaikutuksista. (tavoite 12, valmisteluvastuu Aaro Honkola + koko johtoryhmä) Strategian, hallitusohjelman sekä vuosittaisen talousarvion (ml taloushallinnon ohjausjärjestelmä) muodostaman kokonaisuuden jatkuva kehittäminen. (tavoite 13, valmisteluvastuu Jorma Rasinmäki + koko johtoryhmä) 6. TALOUSARVIOEHDOTUKSEN VALMISTELU Talousarvion valmistelu on toteutettu siten, että virkamiesvalmistelun jälkeen talousarvioehdotus valmisteltiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja se esitellään kaupunginjohtajan ehdotuksena kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Esitetyissä talousarvioluvuissa on talousarviokirjan alkuosassa kaupungin oma toiminta, käyttötalous, investoinnit ja rahoitus ja niihin eivät sisälly liikelaitoksina toimivien viiden liikelaitoksen budjetit. Liikelaitosten talousarviot on esitetty talousarviokirjan lopussa. Lähtökohtana on liikelaitosten talouden tasapaino, maltillinen menokehitys ja Seinäjoen Veden osalta valtuuston päättämä tuloutus kaupungille. Talousarvioehdotus julkistetaan ja kaupunginhallitus käsittelee talousarvioehdotuksen loka-marraskuun aikana. Valtuusto käsittelee talousarvioehdotuksen kokouksessaan Veroperusteet käsitellään samassa kokouksessa. 7. TALOUSSUUNNITELMA Kaupungin taloussuunnitelman suunnittelujänne ulottuu vuoteen 2013 saakka. Taloussuunnitelma valmistellaan erikseen ja käsitellään myös valtuuston marraskuun kokouksessa. 8. LIIKELAITOKSET Seinäjoen kaupunkiin on perustettu viisi liikelaitosta alkaen muuttuneiden kuntalain säädösten mukaisesti. Seinäjoen liikelaitokset ovat Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitos - liikelaitos Seinäjoen Vesi - liikelaitos Seinäjoen Elintarvike- ja ympäristölaboratorio - liikelaitos, SeiLab Seinäjoen Työterveys - liikelaitos Seinäjoen Seudun Elinkeinokeskus - liikelaitos Liikelaitoksille on valmisteltu omat talousarvioesitykset ensi vuodelle ja ne liitetään tähän talousarvioehdotukseen.

14 14 9. TALOUSARVIO Talousarviossa on esitetty oheisena selvitykset tuloslaskelmaosasta, investointiosasta ja rahoitusosasta. Talousarviokirjassa on jäljempänä seuraavat kokonaisuudet: Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä niitä vastaavat määrärahat tulosaluetasolla, joka on myös valtuustoon nähden sitova määrärahataso. Keskeisimpien tytäryhteisöjen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Yksityiskohtaiset talousarviomäärärahat Kaupunginkanslia Sivistyskeskus Sosiaali- ja terveyskeskus Tekniikkakeskus Tuloslaskelman lisätiedot Investointiosa Rahoitusosa Liikelaitosten talousarviot Liitteet Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitos Seinäjoen Vesi Seinäjoen Elintarvike- ja ympäristölaboratorio Seinäjoen Työterveys Seinäjoen Seudun Elinkeinokeskus

15 9.1 Tuloslaskelmaosa 15 TULOSLASKELMAOSA, Ta-2009 Ta-2010 M-% (ilman liikelaitoksia) Toimintatuotot Myyntituotot ,3 Maksutuotot ,9 Tuet ja avustukset ,1 Muut tuotot ,5 Toimintatuotot yhteensä ,2 Toimintakulut Henkilöstökulut ,9 Henkilöstösivukulut ,1 Henkilöstökorvaukset ,1 Palvelujen ostot ,4 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,4 Avustukset ,3 Muut kulut ,7 Toimintakulut yhteensä ,3 TOIMINTAKATE ,8 Verotulot Kunnallisvero ,4 Yhteisövero ,0 Kiinteistövero ,7 Koiravero Valtionosuudet ,0 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot ,5 Muut rahoitustuotot ,6 Korkokulut ,1 Muut rahoituskulut ,0 VUOSIKATE ,9 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot ,3 Arvonalentumiset Satunnaiset tuotot ja kulut Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut ,0 TILIKAUDEN TULOS ,8 Varausten vähennys Investointivaraus, vähennys ,7 Rahastot, vähennys Rahastot, lisäys TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ ,4

16 16 Tuloslaskelma osoittaa, kuinka tulorahoitus riittää palvelutoiminnan menoihin, korkoihin ja muihin rahoitusmenoihin sekä omaisuuden kulumisen edellyttämiin suunnitelman mukaisiin poistoihin. Edellä todettu tuloslaskelmaosa ei sisällä liikelaitoksien talousarviolukuja. Tuloslaskelman osalta voidaan erikseen todeta seuraavaa: Toimintakate Toimintakate muodostuu käyttötalouden eli palvelutuotannon toimintatuottojen ja -kulujen erotuksesta. Näitä lukuja tarkasteltaessa tulee huomata, että vesi- ja viemärilaitostoiminnan liikelaitostamisen takia tuotoista ja kuluista puuttuvat tämän toiminnan määrärahat. Tuloslaskelmasta nähdään, että toimintakate on 246,2 milj., jossa kasvua vuoden 2009 talousarvioon on 4,8 %. Henkilöstösuunnitelma talousarviovuodelle 2010 Kaupunginhallitus on käsitellyt ensi vuoden henkilöstösuunnitelman kokouksessaan Henkilöstöesitykset on otettu talousarvioehdotukseen kaupunginhallituksen päätöksen mukaisina. Toimintakulujen jakaantuminen Kaupungin talousarvion käyttömenot jakaantuvat palvelukeskuksittain seuraavasti: Toimintakulut 2009 Palvelukeskukset e % Kaupunginkanslia ,9 Sivistyskeskus ,9 Sosiaali- ja terveyskeskus ,2 Tekniikkakeskus ,0 Yhteensä ,0 TOIMINTAKULUT, PALVELUKESKUKSET 11 % 10 % 22 % 57 % Kaupunginkanslia Perusturvakeskus Sivstyskeskus Tekniikkakeskus

17 Taulukosta nähdään, että sosiaali- ja terveyskeskuksen osuus toimintakuluista on 57,2 % (180,7 milj. ) ja sivistyskeskuksen osuus 21,9 % (69,4 milj. ). Näiden kahden palvelukeskuksen osuus kaikista toimintakuluista on 79,1 %. Toimintakulujen jakautuminen eri tilikohdille näkyy oheisesta taulukosta: Toimintakulut 2007 Tilit e % Henkilöstökulut ,7 Palvelujen ostot ,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,0 Avustukset ,2 Muut kulut ,2 Yhteensä ,0 17 TOIMINTAKULUT, TILIT 5 % 7 % 8 % 43 % 37 % Henkilöstökulut Aineet, tarvikkkeet, tavarat Muut kulut Palvelujen ostot Avustukset Henkilöstökulut ovat kaikissa toimintakuluista 42,7 % ja palvelujen ostot 36,9 %. Edellä todetut kaksi kokonaisuutta ovat yhteensä 79,6 %. Tuotettavien palvelujen laajuutta ja palvelukustannuksia voidaan mitata toimintakatteella. Vuoden 2008 tilinpäätöksen mukainen toimintakate oli asukasta kohti Seinäjoella ja sen vertailukaupungeissa seuraavat: Toimintakate e/asukas Seinäjoki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Pori Rovaniemi Vaasa Seinäjoen 9:n vertailukaupungin toimintakatteiden keskiarvo on vuoden 2008

18 18 tilinpäätöstietojen mukaan e/asukas. Seinäjoen toimintakate on e/asukas eli keskiarvoa hieman matalampi. Verotulot Kunnallisveron, yhteisöveron ja kiinteistöveron kehitysennusteet on esitetty oheisissa taulukoissa: Kunnallisvero KUNNALLISVERO Tilitetty vero e Muutos-% , , , ,4 (-1,3 % + veroprosentin korotus) , Seinäjoki + Peräseinäjoki , , , Seinäjoki + Nurmo + Ylistaro , , ,5 Kunnallisveroa ennustetaan kertyvän vuonna ,8 milj.. Ennuste perustuu tilitysten tämän hetkiseen kehitykseen. Kunnallisveron tulopohjan ennakoidaan kasvavan ensi vuonna n. 3 %. Verotuloja vähentävänä tekijänä joudutaan kuitenkin ottamaan huomioon kunnallisveron perusvähennyksen enimmäismäärän nostaminen, valtion tuloveroasteikon keventäminen ja työtulovähennyksen korottaminen sekä kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen korottaminen. Nämä vähennykset alentavat kunnallisverotuloja tämän hetkisen arvion mukaan n. 70 /asukas. Todettakoon, että tämä verotulojen menetys kompensoidaan valtionosuuksia vastaavasti korottamalla. Edellä todetuilla perusteilla laskettu ensi vuoden kunnallisverotulokohta on 158, 5 milj., jossa kasvua kuluvaan vuoteen on 0,5 %. Tuloveroprosentiksi esitetään nykyistä 19,0 %. Yhteisövero YHTEISÖVERO Kuntaryhmän jako-osuus Seinäjoen jako-osuus Tilitetty vero 1000 e Muutos- % ,3639 0, , ,3529 0, , ,2322 0, , ,1975 0, , ,1975 0, , (Sjoki+Pjoki) 0, ,2203 0, , ,2203 0, , ,2203 0, , ,2203 0, , (S + N + Y) ,3203 0, , ,3203 0, ,0

19 19 Yhteisöveron kehitysennuste perustuu arvioon kaupungin elinkeinoelämän kehityksestä vuosina 2009 ja Valmistelussa on arvioitu, veronsaajan jakoosuuden muutokset ja taantuman aiheuttama yhteisöverotulojen voimakas alentuminen. Tämän hetkinen ennuste vuoden 2010 yhteisöverotulon toteutuvaksi määräksi on 11.8 milj. ja kasvu 2,0 %. Kuluvana vuonna yhteisöverotulot alenevat kuntaryhmän jako-osuuden korotuksesta huolimatta 16,9 %. Kiinteistövero KIINTEISTÖVERO Tilitetty vero e Muutos-% , , , , , Seinäjoki + Peräseinäjoki , ,2 veroprosenttien korotus , Seinäjoki+ Nurmo + Ylistaro , ,4 2009, ennuste , ,0 veroprosenttien korotus Kiinteistöverolaki muuttuu ensi vuoden alusta niin, että eri kiinteistöveroprosenttien rajoja korotetaan. Talousarvioehdotuksen valmistelussa on lähdetty siitä, että tätä veromuutosta hyödynnetään talousarvioehdotuksen tasapainotuksessa ja kiinteistöveroprosentteja korotetaan. Kiinteistöveron määräksi on vuonna 2010 arvioitu 16,5 milj.. Ehdotus uusiksi kiinteistöveroprosenteiksi on seuraavanlainen: nykyinen vanhat rajat uudet rajat ehdotus Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,00 % 0,50 1,00 0,60 1,35 1,20 Vakituiset asunnot 0,30 % 0,22 0,50 0,32 0,75 0,55 Muut asuinrakennukset 0,70 % 0,50 1,00 0,60 1,35 1,15 Yleishyödylliset yhteisöt 0,00 % 0,00 Rakentamaton rakennuspaikka 1,00 % 1,00 3,00 1,00 3,00 3,00 Voimalaitosrakennukset 1,40 % enintään 2,50 enintään 2,85 2,85 Valtionosuusuudistus 2010 Valtionosuusjärjestelmä uudistuu vuoden 2010 alusta aiempien päätösten perusteella typistettynä. Uudistukseen liittyvät valtionosuudet siirtyvät pääosin valtiovarainministeriön hallinnoimiksi. Kunnan peruspalvelujen valtionosuus, ns. yhden putken valtionosuus, muodostuu seuraavista perusteista ja kustannuksista: - yleisen osan määräytymisperusteet (nykyinen yleinen valtionosuus) - sosiaali- ja terveydenhuollon laskennalliset kustannukset - esi- ja perusopetuksen sekä kirjaston laskennalliset kustannukset - taiteen perusopetuksen ja yleisen kulttuuritoimen määräytymisperusteet ja - erityisen harvan asutuksen, saaristokuntien ja saamelaisten osuuden mukaan lisätyn valtionosuuden määräytymisperusteet.

20 20 Lisäksi järjestelmään kuuluu nykyiseen tapaan verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus, jolla valtionosuutta lisätään tai vähennetään. Uudistuksen voimaantuloon liittyvällä järjestelmämuutoksen tasauksella korjataan kunnittain uudistuksesta aiheutuvat muutokset. Laskettu menetys lisätään valtionosuuteen ja laskettu lisäys vähennetään siitä toistaiseksi vuosittain. Koska esi- ja perusopetus muuttuu ao. ikäluokan (6-15 -vuotiaat) perusteella kunnalle maksettavaksi valtionosuudeksi, järjestelmä edellyttää kuntien välillä maksettavia kotikuntakorvauksia, jotka otetaan keskitetysti huomioon ja kohdistetaan kuhunkin kotikuntaan vähentäen maksettavaa valtionosuutta, silloin kun oppilas ei käy oman kunnan koulua. Kaikkien oppilaiden kotikunnat selvitetään aluksi v lukukauden alun tilanteen ja myöhemmin varainhoitovuoden edeltävän vuodenvaihteen tilanteen mukaan. Kotikuntakorvaukset tultaneen käsittelemään kirjanpidossa tuloina ja menoina eivätkä ne sisälly esi- ja perusopetuksen osalta tuloslaskelman valtionosuuksiin. Osa yhteen putkeen sisältyvistä valtionosuuksista, jotka eivät määräydy ikäluokkaperusteisesti, jäävät opetusministeriön hallinnoimiksi ja maksetaan opetusministeriön päätösten mukaan. Tärkeimmät näistä ovat: - vammaisten opetuksen lisäkorotukset - lisäopetus - yksityisen ylläpitäjien rahoitus esi- ja perusopetuksen osalta. Uudistuksen kohteena oleville valtionosuuksille tulee yksi yhteinen valtakunnantasoinen valtionosuusprosentti, joka vuonna 2010 olisi 34,04 % ja yksi yhteinen asukaskohtainen rahoitusosuus, joka v olisi arviolta euroa asukasta kohti (indeksitarkistus 2,4 %). Uudistuksen ulkopuolelle jäävä ylläpitäjäjärjestelmän mukainen valtionosuus koskee lukiota, ammatillista koulutusta ja ammattikorkeakoulua. Tämä toimii entiseen tapaan. Ylläpitäjäjärjestelmää koskeva asukaskohtainen rahoitusosuus on yhden putken rahoitusosuuden lisäksi v arviolta 348 euroa asukasta kohti. Suurimmalla osalla kunnista tämä ylläpitäjäjärjestelmän osuus valtionosuudesta jää miinusmerkkiseksi. Muita laskennallisia valtionosuuksia, jotka eivät kuulu uudistukseen eivätkä rahoitusosuuden laskennan piiriin, mutta käsitellään yhtenä kokonaisuutena ilman korvamerkintää ylläpitäjäjärjestelmän ohessa, ovat: - liikunta - nuorisotyö - kansalaisopisto - taiteen perusopetus (tuntiperusteinen) - teatterit, orkesterit ja museot - aamu- ja iltapäivätoiminta Kaikki edellä mainitut valtionosuudet ja kotikuntakorvaukset kootaan maksettaviksi kunnille yhtenä kokonaisuutena valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta käsin kuukausittain.

21 Valtionosuudet Valtionosuuksien arvioinnissa on käytetty pohjana kuntaliiton arvioita ja laskelmia sekä kuluvan vuoden valtionosuuden tasoa sillä perusteella, että valtionosuus voi muuttua lähinnä vain indeksitarkistuksen verran. Tällöin on otettava huomioon oppilasmäärämuutosten ja asukaslukumuutosten vaikutukset sekä mahdolliset valtionosuuden perusteissa tapahtuvat muutoksia. Lisäksi on otettava huomioon kotikuntakorvausten nettomuutos. Verotulojen tasauksen muutoksen vaikutusta on arvioitava erikseen. Yhden putken valtionosuusprosentti on 34,04 % (kuntaosuus 65,96 %), jonka taso ottaa vähennyksenä huomioon yhteen putkeen liittyvät opetusministeriön päätettäväksi jäävän rahoituksen (259 miljoonaa euroa) ja yleisen valtionosuuden voimassa olevien ns. pysyvien vähennysten määrän, harvaan asutuille kunnille osoitetun valtionosuuslisäyksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon eräiden valtionosuusperusteiden muutoksen (219 miljoonaa euroa). Eräisiin lisäyksiin ja vähennyksiin sisältyvät talousarvioesityksen mukaiset elatustuen takaisperinnän palautus kunnille (31,9 miljoonaa euroa, 6,02 euroa/asukas), budjettiriihessä sovittu valtionosuuden lisäys vuodelle 2010 (30 miljoonaa euroa) ja yhteispalvelupisteiden rahoitukseen tarvittava vähennys (1 miljoonaa euroa) sekä harkinnanvaraisen rahoitusavustuksen määrärahan korotuksen perintä (5 miljoonaa euroa; talousarvioesityksen mukaan määräraha nousisi 15 miljoonasta eurosta 20 miljoonaan euroon). Lisäksi jää voimaan vuodelle 2009 toteutettu verovähennysten kompensaation oikaisu, joka tehtiin yleiseen valtionosuuteen. Veroperusteisiin vuodelle 2010 tehtävät muutokset aiheuttavat kunnille 375 miljoonan euron verotulojen menetykset, jotka kompensoidaan täysimääräisesti valtionosuutta lisäämällä. Suurimmat vähennysvaikutukset johtuvat perusvähennyksen korottamisesta (170 miljoonaa euroa), eläketulon veronkevennyksestä (65 miljoonaa euroa) sekä tuloveroasteikon ja työtulovähennyksen muutoksesta (145 miljoonaa euroa). Vähennyksiä lisättiin elokuun budjettiriihessä. Tätä ennen vähennysten määräksi oli ilmoitettu 225 miljoonaa euroa eli 42,46 /asukas. Korotus nosti vaikutuksen 70,77 euroon asukasta kohti. Valtionosuuteen tehtävät lisäykset toteutetaan kunnittain vähennysten aiheuttamien tulomenetysten mukaan vuodelta 2008 valmistuvan verotuksen perusteella. Tällöin vertailu tehdään edellä mainittuun 70,77 euroon asukasta kohti, jolloin asukasta kohti laskettua määrää lisätään tai vähennetään. Valtionosuuden lisäykseksi kompensaatiota otetaan huomioon siinä määrin kuin vähennysten vaikutusta on laskettu kaupungin verotulojen alennukseksi. Verokompensaatio ei kuulu valtion ja kuntien väliseen kustannustenjakoon ja lisätään näin ollen kuntien valtionosuuteen asukaskohtaisen rahoitusosuuden ulkopuolella. Veromenetysten kompensaatio on 3,9 milj.. Maksettaviin valtionosuuksiin vaikuttaa merkittävästi joko lisäävästi tai vähentävästi verotulotasaus. Verotulotasauksen määrä on kehittynyt kaupungin osalta viime vuosina seuraavasti:

22 22 Valtionosuuksista vähennettävä verotulotasaus e Seinäjoki, Nurmo, Ylistaro Ensi vuonna verotulotasauksen määrä on tällä hetkellä käytettävissä olevien tietojen mukaan 1,3 milj.. Verotulotasausjärjestelmässä kuntaliitos merkitsee sitä, että Nurmon ja Ylistaron osalta ei enää saada verotulotasausta valtionosuuksiin. Tämä valtionosuuksien menetys kuitenkin korvataan uudelle Seinäjoelle viiden vuoden ajan. Vuosittain korvattava määrä on 2,5 milj. euroa. Valtionosuuksien kokonaismäärä on ensi vuoden talousarvioehdotuksessa indeksitarkistuksen, verotulojen menetyksen kompensaation ja valtionosuuksista vähennettävän verotulotasauksen jälkeen 69,0 milj.. Tämän lisäksi Seinäjoki saa kuntaliitokseen liittyen ensi vuonna yhdistymisavustusta 2,5 milj.. Yhdistymisavustus on yhteensä euroa ja se maksetaan seuraavasti (1 000 ): Rahoitustuotot ja -kulut Rahoitustuottojen ja -kulujen osalta voidaan todeta seuraavaa: Korkotuottoja arvioidaan saatavan 1,9 milj.. Korkotuotoista saadaan Seinäjoen Energia Oy:ltä 1,4 milj.. Korkotuottojen määrään vaikuttaa myös oleellisesti kaupungin rahoitusaseman kehittyminen. Muiden rahoitustuottojen kohdalla merkittävin erä on Seinäjoen Energia Oy:ltä saatava 4,5 milj. suuruinen osinko. Osinkotuotto on 0,5 milj. pienempi kuin aikaisempina vuosina. Korkokulujen määräksi arvioidaan 4,4 milj.. Korkokulujen kasvu aiheutuu velkamäärän kasvusta. Vuosikate Kun toimintakatteeseen lisätään verotulot ja valtionosuudet sekä otetaan huomioon rahoitustuotot ja -kulut, saadaan tuloslaskelman vuosikate. Vuosikate osoittaa sen, kuinka paljon palvelujen tuottamisen jälkeen kaupungin tulorahoituksesta jää investointien kattamiseen. Vuosikate on ensi vuonna talousarvios-

23 23 sa 12,4 milj.. Suunnitelman mukaiset poistot ovat 12,5 milj.. Vuosikate kattaa suunnitelman mukaisista poistoista 99,3 %. Tilikauden tulos Talousarvion mukainen tilikauden tulos muodostuu siten, että vuosikatteesta vähennetään suunnitelman mukaiset poistot ja satunnaiset erät. Talousarvion osoittama tilikauden tulos on alijäämäinen 0,3 milj.. Tilikauden ylijäämä Talousarvioehdotuksessa esitetään tehtäväksi 0,7 milj. suuruinen investointivarauksen purkaminen, jonka jälkeen tilikauden ylijäämäksi muodostuu 0,4 milj..

24 9.2 Investointiosa 24 Investointiosa sisältää investointisuunnitelmat talousarviovuodelle ja valtuusto hyväksyy siinä määrärahat ja tuloarviot hankkeelle tai hankeryhmille. Yhteenveto talousarvion investointiosasta (ilman liikelaitoksia) on seuraava: INVESTOINTIOSA M-% Menot Maa- ja vesialueet ,6 Rakennukset ,5 Kadunrakentaminen ,7 Puistorakentaminen ,7 Liikuntapaikkarakentaminen ,5 Muut kiinteät rakenteet ja laitteet ,0 Sadevesiviemärit ,6 Koneet ja kalusto ,0 Arvopaperit ja muut pitkäaikaiset 0 0 sijoitukset MENOT YHTEENSÄ ,2 Tulot Maa- ja vesialueet ,1 Rakennukset ,6 Liikuntapaikkarakentaminen 0 0 Kadunrakentaminen ,2 Koneet ja kalusto 78 TULOT YHTEENSÄ ,2 NETTOMENOT ,8 Taulukosta nähdään, että investointien nettomenot ovat ilman liikelaitoksia yhteensä 18,4 milj., joka on varsin korkea taso ja selvästi suunnitelmapoistoja korkeampi. Kaupungin nopea kasvu edellyttää kuitenkin merkittäviä investointipanostuksia koulutoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen palvelurakenteen kehittämiseen. Keskeisimpien investointimäärärahojen osalta voidaan todeta seuraavaa: Maa-alueiden hankintamäärärahoihin on osoitettu

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Talousarvion 2014 kehys. Kh , 202

Talousarvion 2014 kehys. Kh , 202 Talousarvion 2014 kehys Kh 20.5.2013, 202 Ensi vuoden talousarvioehdotuksen valmistelu käynnistyy varsin epävarmassa taloudellisessa tilanteessa. BKT:n kasvukehitys on ollut hyvin vaimeaa ja työttömyystilanne

Lisätiedot

Valtuustoseminaari 11 10. 2011.

Valtuustoseminaari 11 10. 2011. Valtuustoseminaari 11.10.201110 Vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat Talouden näkymät heikentyneet kesän jälkeen ja epävarmuus lisääntynyt. Valtion budjetti tehty tietyin t i kasvuodotuksin, k mutta silti

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma 2013-2016. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen 15.10.2012. Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2013-2016 Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen Talousjohtaja Patrik Marjamaa Talousarvion 2013 valmistelusta Talouden tasapainottamis- ja velkaohjelman

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015. Aaro Honkola

TALOUSARVIO 2015. Aaro Honkola TALOUSARVIO 2015 Aaro Honkola Yleinen talouskehitys 2011 2012 2013 2014 2015 BKT 2,7-1,5-1,2 0,0 1,2 Inflaatio 3,4 2,8 1,5 1,1 1,5 Työttömyysaste 7,8 7,7 8,2 8,6 8,5 Euribor 3 kk 1,4 0,6 0,2 0,3 0,4 10

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto)

TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto) TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto) TP09 TA10 TPE10 TA11HK ehd TA11KV TS12 TS13 TS14 1 000 eur 1 000 eur 1 000 eur HK11 / TPE10 KHehd11 / TPE10 TOIMINTATUOTOT ulk. 29 451 950 30 856 981 31 660 981 33 948 085

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2010 JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIO 2010 JA TALOUSSUUNNITELMA TALOUSARVIO 2010 JA TALOUSSUUNNITELMA 2011-2012 Kaupunginjohtajan ehdotus Lauri Lamminmäki 1 Talouden yleinen toimintaympäristö 2010 Kansainvälisen rahoituskriisin myötä myös Suomen kansantalous on kuluvana

Lisätiedot

Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010

Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010 Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010 1. Taantuma ja sen vaikutukset kuntatalouteen (1) Vuoden 2008 lopulla alkanutta taantumaa (bruttokansantuote

Lisätiedot

Talousselvitys. Tampereen seutu

Talousselvitys. Tampereen seutu Talousselvitys Tampereen seutu Selvityksen sisältö Kuntien tilinpäätökset 2008-2012 kuntien tuloslaskelmat investoinnit, lainamäärä valikoima tunnuslukuja seudun yhteiset tuloslaskelmat Laesterän kuntatalouden

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Kustannukset, ulkoinen

Kustannukset, ulkoinen Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 on tasapainoinen, mutta lisää säästöjä tarvitaan ja kaikki säästötoimenpiteet, joihin on ryhdytty, ovat välttämättömiä. Talousarvioehdotuksen

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja

Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden

Lisätiedot

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina Kajaanin kaupunki 74 2.12.24 6. TULOSLASKELMAOSA 22-28 * Määrärahat 1 euroina Suunnitelma TP-23 TA-24 HK-25 TA-25 26 27 28 VARSINAINEN TOIMINTA Toimintatulot 55 752 54 675 39 786 4 49 39 44 39 475 39 485

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot