sivu 3 sivu 6 sivu 10 HALLITILAA 650 m 2 Mäkelän teollisuusalueella. Hyvät tilat, heti vapaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "sivu 3 sivu 6 sivu 10 HALLITILAA 650 m 2 Mäkelän teollisuusalueella. Hyvät tilat, heti vapaa."

Transkriptio

1 nro TIISTAINA 9. KESÄKUUTA 2015 Bootcampia, pumppia, kuntonyrkkeilyä, kahvakuulaa, tanssia, tehotramppaa, zumbaa Yrittäjä Anna-Liisa Lötjönen Yrittäjä painelee jumppasalille työpäivän päätteeksi ja joskus lounastunnillakin, s. 9. sivu 3 sivu 6 sivu 10 Kummitoimintaa kansanedustajille: Nimikkoyrittäjä on kansanedustajalle tärkeä tietoväylä yrittäjän arkeen. Toiminta lähti rivakasti käyntiin Yrittäjän ääni -tilaisuudella. Kuulumisia paikallisyhdistyksistä: Puheenjohtajat kertovat, mitä kuuluu Rengon, Kalvolan, Hauhon, Tuuloksen ja Lammin yrittäjäyhdistyksille. Tarmon Kaupunkimaraton on 30-vuotias: Tänä vuonna liikuntatapahtumasta lähtee mukaan Sibelius-mitali. Matkat voi oman kunnon mukaan joko kävellä tai juosta. Muhevaa, seulottua MULTAA Kätevästi vuokralaitteilla! Vuokrakoneet ja -laitteet työtäsi helpottamaan. Saat ne kätevästi HRK-vuokraamosta. myös konepalvelua HALLITILAA 650 m 2 Mäkelän teollisuusalueella. Hyvät tilat, heti vapaa. Kts. lisätietoja netistä. Puh Jalkaterapia Helmi Tuula Vihtilä Rekisteröity jalkojenhoitaja jalkojen perushoidot kynsihoidot Tervetuloa! silicon ortoosit pohjallishoidot lahjakortit Vastaanotto Fysiassa Aulangontie 35 p Palvelujana Oy Keskuskuja 3, Turenki Tilitoimistopalveluita ASIAKKAAN PARHAAKSI Jätä kirjanpito, palkanlaskenta ja muut taloushallinnon asiat huoletta alan ammattilaiselle! puh ViiHtyisää ja turvallista asumista PÄIVYSTYS 24 h HÄMEEN RAKENNUSKONE OY Torstaina klo Mierolan Silta-Cafe, Ventolantie 2, Parola. Hyvinkään Konetalo Oy Helletorpankatu Hyvinkää Hämeenlinnalainen jo vuodesta 1976 Huoltosopimus räätälöidään aina taloyhtiön tarpeita vastaavaksi ja paikallisena toimijana pystymme reagoimaan nopeasti. Tiedustelut ja tarjouspyynnöt Kai Tervapuro Hattelmalantie 9 KANTA-HÄMEEN KIINTEISTÖALA

2 Pistetään Suomi liikkeelle! Yrityksenne tyyliin ja tunnelmaan puh Kirkkorinne 4 Hämeenlinna Sanni Grahn-Laasonen Opetus- ja kulttuuriministeri, Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja hämäläinen kansanedustaja Uuden hallituksen ohjelman on sanottu olevan kautta aikojen yrittäjämyönteisin. Hallitusohjelmassa on vahva uudistamisen henki. Sääntelyn purkaminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme ja koko hallitus seisoo norminpurkutalkoiden takana. Hitaat lupaprosessit ja lannistava byrokratia eivät saa olla investointien, uuden teknologian ja kasvun tiellä. Lupaprossien sujuvoittaminen, joka lähti vauhdilla käyntiin jo viime hallituskaudella, saa nyt jatkoa. Isoissa teollisissa hankkeissa lupaprosesseja nopeutetaan ottamalla käyttöön muun muassa ennakkomenettely. Rutiiniluontoisia lupa-asioita siirretään ilmoitusmenettelyyn. Näiden lisäksi yrittäjille on luvassa monia helpotuksia. Kasvun vauhdittamiseksi otetaan käyttöön muun muassa viiden prosentin yrittäjävähennys liikkeen- ja ammatinharjoittajille, maa-, metsä- ja porotalouden harjoittajille sekä elinkeino- ja verotusyhtymille. Hallituksen ohjelma tukee erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Pienet yritykset saavat jatkossa tilittää arvonlisäveron maksuperusteisesti eli arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa ennen kuin rahat on saatu suorituksesta. Tämä on todella tarpeellinen uudistus, josta hämäläisiltäkin yrityksiltä on tullut paljon viestejä. Perintöveroa kevennetään siten, että se helpottaa sukupolvenvaihdoksia. Suomen suunnan kääntämiseksi tarvitaan rohkeutta uudistaa rakenteita. Yrittäjät tietävät, miten kasvu syntyy. Siksi heiltä kannattaa kysyä. Suomen yrittäjien idea yrittäjä-kansanedustaja-kummitoiminnasta on loistava. Yhteistyöstä hyötyvät kaikki, ja yrittäjänäkökulma kulkeutuu päätöksentekoon. Hallituksen työ on alkanut avokonttorissa. Tunnelma on uudistusmielinen ja innostunut. Pistetään Suomi liikkeelle! Teräs- ja metallituotteet Temeko Oy Kantolankatu 11, Hämeenlinna puh. (03) JULKAISIJA Hämeenlinnan Yrittäjät ry Sibeliuksenkatu 2 B Hämeenlinna Ilmestymisaikataulu ??? Lehdet ja mediakortti luettavissa hameenlinna Hallitus 2015 Puheenjohtaja Annemari Kuvaja HML Kaisan Kukka Oy Kirkkorinne 4, HML puh Ollipekka Laine Kellokeskus Laine Oy Raatihuoneenkatu 10, HML puh Varapuheenjohtaja Jere Putkisaari Benefico Oy Linnankatu 4, HML puh Susanna Lohjelm Hämeen Kopiotalo Oy Palokunnankatu 6, HML puh Marjaana Jokinen Hämeen Tukikoti Oy Marssitie 40, HML puh Mika Selinko Hämeen Lasitoimi Oy Uhrikivenkatu 6, HML puh Lehden levikki Katri Selin-Nurmi Valiomies Oy Hallituskatu 24, HML puh Varpu Talvirinne Tilitoimisto Varpu Talvirinne Raatihuoneenkatu 2, HML puh Samuli Veijalainen Metallisorvaamo Veijalainen Oy Terminaalitie 3, HML puh toiminnanjohtaja Kalevi Lauronen Yrityskumppani Kalevi Lauronen Ky Haperotie 8, HML puh PÄÄTOIMITTAJA Jarmo Eskelinen puh toimitus Jenni Manninen Viestintä Manninen puh Ari Räsänen johtaja, sijoittumispalvelut Linnan Kehitys Oy Visamäentie 33, HML puh tiistaina 9. kesäkuuta 2015

3 Yrittäjät toimivat kummeina kansanedustajille Teksti Jenni Manninen Kuva Meeri Utti KENTTÄTASON TIETOA. Kansanedustajien päätöksenteko ei jää ainakaan tiedosta kiinni, mitä tulee yrittäjyyteen liittyviin asioihin. Nimikkoyrittäjätoiminnan myötä kansanedustajat saavat suoran linkin yrittäjien arjen tasolle. Nimikkoyrittäjän tehtävänä on välittää kansanedustajalle konkreettista tietoa yrittäjän elämästä ja viestittää kansanedustajalleen ajankohtaisista edunvalvonnan tavoitteista. Ajatuksena on tulla tutuiksi ja pitää yhteyttä koko vaalikauden ajan, käydä vaikka lounaalla tai kutsua kansanedustaja tutustumaan omaan yritykseen. Kansanedustajan on tärkeää tietää, miten lakimuutokset vaikuttavat yrittäjien elämään. Nimikkoyrittäjien kannattaa myös vaihtaa ideoita ja kokemuksia keskenään. Vuoropuhelua tarvitaan, vaikka jo viime hallituksessa alettiin ymmärtää yrittäjien merkitys yhteiskunnalle. Tämä on erittäin mielenkiintoinen ikkuna tarjota tietoa yrittäjyydestä kansanedustajille. Hienoa, että tällainen toiminta on saatu käyntiin, sanoo Sanni Grahn-Laasosen nimikkoyrittäjä Atte Rekola Herkkumaa Oy:stä. YRITTÄJÄN ÄÄNI. Kansanedustajille ja yrittäjille järjestetään kerran vuodessa valtakunnallinen tapaaminen. Ensimmäinen Yrittäjän ääni -tilaisuus järjestettiin toukokuussa Finlandia-talossa ja se kokosi yhteen yli 300 osallistujaa, joista lähes sata oli kansanedustajia. Tapaamisessa Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kertoi yrittäjien mahdollisuuksista auttaa talouskasvua ja toimitusjohtaja Jussi Järventaus esitteli yrittäjäjärjestön kärkitavoitteet. Yrittäjät kertoivat omia kokemuksiaan yksinyrittäjyydestä, sääntelystä, työmarkkinoista, verotuksesta ja julkisesta sektorista. Seuraamme nimikkoyrittäjätoimintaa seuraavissa numeroissamme. Sosiaalisessa mediassa aiheesta keskustellaan hashtagilla #yrittäjänääni. Lisätietoja Kanta-Hämeen kansanedustajanimikkoyrittäjät ovat: Sirkka-Liisa Anttila Mika Laine, Envor Group Tarja Filatov Risto Pekola, Pekolan liikenne Oy Sanni Grahn-Laasonen Atte Rekola, Herkkumaa Oy Timo Heinonen Raimo Karjalainen, Sako Oy Aino-Kaisa Pekonen Jiri Kattelus, Parolan Autokoulu Oy Päivi Räsänen Markku Heikkilä, Suomen Yrityskuvaus Yrittäjien tärkeimmät tavoitteet hallituskaudelle ovat: 1. Työmarkkinat uudistettava luodaan uusia työpaikkoja 2. Julkista sektoria pienennettävä turvataan kansalaisten hyvinvointi 3. Verotuksen kannustavuutta lisättävä tuetaan yritysten menestymistä 4. Yksinyrittäjien asemaa parannettava mahdollistetaan yrittäjänä pärjääminen 5. Turhasta sääntelystä luovuttava annetaan tilaa yrittäjyydelle ja luovuudelle Väärin kehitetty minun mielestäni Meidän kesken -palstalle kutsutaan kirjoittajia nimettöminä, jotta huomio kiinnittyy persoonan sijasta itse asiaan. Hämeenlinnan kaupungin talouden korjaamiseksi on lähinnä kaksi päälinjaa. Toinen on leikkaaminen ja tehostaminen. Toinen on uuden vaurauden luominen. Miten nämäkin onnistutaan asettamaan vastakkain? On käsittämätöntä, miten pitkälle asia noudattaa poliittisia jakolinjoja. Kantolan tapahtumapuisto on tästä esimerkki. Osa vastustajista esitti, että siihen laitetut rahat olisi pitänyt käyttää peruspalveluihin. Sinänsä järkevän oloinen ajatus, vaikka se kuulostaa siltä kuin ehdottaisi siemenperunoiden syömistä. Kyllä jotain pitää panna itämäänkin, jos laari uhkaa tyhjetä. Tutkimusten mukaan kaupungin elinvoima on viime vuosina hiipunut. Järkkymätön on suhtautumisemme myös yksityiseen yritystoimintaan palvelujen tuottajina. Ikään kuin vain poliittinen ohjaus tuottaisi parasta ja edullisinta laatua. Toverimme yksityisissä yrityksissä varmaan ihmettelevät, miksi heitä pidetään niin paljon huonompina tekijöinä. Joku muisteli, että aikanaan Hankkija oli monessa mukana. Sille kävi lopulta huonosti. Tekivätköhän kunnat yhden virheistään jo silloin, kun alettiin laajemmin julkisia palveluja tarjota? Nyt on edessä kovin kivulias rönsyjen karsimisen aika. Kuntaliitos paljasti myös yhden käsittämättömän jakolinjan. Liitoskunnissa ei tunnuta nähtävän, että esimerkiksi Engelinrannan kehittäminen ei poikisi kaikkien yhteiseen laariin. Ikään kuin se hyödyttäisi vain kantakaupunkia. Toisinpäin tarkasteltuna tilanne on peilikuva. Vanhan Hämeenlinnan päättäjillä tuntuu olevan vaikeaa oivaltaa, että Rannanmaan, Hietainmäen ym. aktiivinen tonttipolitiikka niin ikään tuo euroja koko kaupungin yhteiseen kassaan. Ja ikään kuin ongelmissa sinällään ei olisi riittävästi päänvaivaa, on lisähämmentäjäksi tällä valtuustokaudella ilmaantunut uusi poliittinen kulttuuri. Lyhyesti tiivistettynä sille ominaista on kaiken epäily ja toistuvien lisäselvitysten teettäminen, etukäteen selvään tappioon johtava äänestystehtailu, hankkeiden viivästyttäminen valituksilla, kantelut ja täysin turhan oloiset ja ylikuormitettua virkailijakuntaa työllistävät valtuustoaloitteet. Eiköhän demokratiaan kuulu myös enemmistön päätösten kunnioittaminen vastaanrimpuilun sijaan? Hämeenlinnan uusi poliittinen kulttuuri osoitti äskeisissä vaaleissa myös selkeästi yhden asian. Sillä ei nousta piirisarjaa ylemmäs. Painistamme näkyi kaupungin ulkopuolelle vain se muta. tiistaina 9. kesäkuuta

4 Elpo otti kantaa LinnanInfran jatkoon Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston päätöksellä tehdyn LinnanInfran tulevaisuuden selvitystyön perusteella esille nousi kolme vaihtoehtoa: liikelaitoksena jatkaminen, seudullinen yhtiö tai oman tuotannon alasajo. Elinkeinopoliittinen neuvottelukunta (Elpo) on nopealla aikataululla perehtynyt aineistoon. Elpon mukaan toiminnan tehostaminen ja tarkastelu tulee tehdä vuoden 2017 loppuun mennessä. LinnanInfran toimii liikelaitoksena koko tarkastelujakson ajan. Tavoitetasoja on nostettava ja ulkoisten palveluiden ostoja kiihdytettävä vähintään selvitystyössä esitetyssä laajuudessa. Tavoitteena on tuotannon hallittu ulkoistaminen ja hallinnon/ koordinoinnin kehittäminen. Toiminnan kehittämisessä on huomioitava koko prosessi tilaajasta tuottajaan eikä pelkästään LinnanInfran omien toimintojen kehittäminen. Tilaajan on samanaikaisesti kehitettävä omaa toimintaansa. Myös konsernirakennetta on tutkittava samanaikaisesti toimintojen järkeistämiseksi, tehostamiseksi ja uudelleenorganisoimiseksi. Tarkasteluun olisi hyvä ottaa esimerkiksi Tekme ja Linnan Tilapalvelut. Jatkovalmisteluissa tulee varmistaa, että LinnanInfra ei aiheuta markkinahäiriöitä. Mikäli ainut vaihtoehto on yhtiömuotoinen toiminta, tulee varmistaa, että omistajanohjaus on toimivaa ja omistajien tahtotila markkinahäiriöiden välttämisestä täyttyy. Samalla tulee varmistaa, että yhtiön asema säilyy inhouse-yhtiönä eikä yhtiön toiminta markkinoilla tule ylittämään nykyistä tasoa. Yrittäjillä on oltava realistinen mahdollisuus päästä tarjoamaan työtään. Hankintaklinikoiden käyttöä tulee lisätä. NBF-tiimi kävi inspiroimassa opiskelijoita Teksti ja kuva Jenni Manninen Nordic Business Forum Oy:n perustajakaksikkoon kuuluva Jyri Lindén ja Mikko Jaatinen kävivät nostattamassa henkeä Inspiration for two -teemapäivässä ammattiopisto Tavastialla huhtikuussa. Tavastian tilaisuus liittyi lupaukseen, jossa Nordic Business Forum on sitoutunut antamaan jokaista seminaareihinsa lunastettua lippua kohden päivän yrittäjyyskasvatusta nuorille. Kunnon annoksen positiivista yrittäjäenergiaa ja opettavaisia tarinoita saivat ensin lukiolaiset ja iltapäivällä olivat vuorossa Tavastian merkonomiopiskelijat, joille tilaisuus oli Ny -vuosi yrittäjänä opintojen loppuhuipennus. Alle kolmekymppiset NBF-yrittäjät on jo keitetty monessa liemessä, ja nyt he saavat nauttia Nordic Business Forumin nopeasti nousevasta suosiosta. Ensi syksyn seminaarin lippua myytiin loppuun heti lanseerauksen jälkeen viime vuoden puolella. Jättisuosion vuoksi seminaaria voi seurata myös livestreaminä NBForum LIVE -palvelun kautta. Tiimin tavoitteena tulevaisuudessa on kasvaa suurimmaksi kansainväliseksi business-tapahtumaksi. Viisi vuotta sitten perustetun tapahtuman tunnetuimpia puhujia ovat olleet muun muassa Al Gore, Sir Richard Branson ja Arnold Schwarzenegger. Yrityksessä on 12 täyspäiväistä työntekijää ja tapahtuman aikaan sen lukuun työskentelee yli 500 ihmistä. Lisäksi töitä paiskii noin 200 vapaaehtoista. Lindénin ja Jaatisen menestysreseptin ainekset ovat: 1. Menestys on itsestä kiinni oma kasvu avaimena 2. Unelmoikaa isoja, mutta aloittakaa pienestä ja tänään 3. Rakenna menestys kiitollisuuden päälle 4. Yrittäjähenkisyys vastuu omasta elämästä, oikea asenne Mikko Jaatinen kertoi nuorille sekä varoittavia että kannustavia esimerkkejä työuraltaan. Mokat ovat aina muuttaneet jollain tavalla suuntaa parempaan. Jos kaikki olisi mennyt heti nappiin, emme olisi tässä, hän sanoi. Tässä tulos Hämeenlinnan omien poikien Vexi Salmen ja Irwin Goodman yhteistyöstä. Irwin on saanut taitelijanimeään kantavan Goodman-kauppakeskuksen kaupunkiimme. Hienoa! Kaupunkimme elinvoima syntyy eri osa-alueista, palasista. Se on monien asioiden yhteistulos. Ei riitä pelkkä kauppakeskus, pelkät uudet asuntoalueet tai pelkkä pysäköintiratkaisu. Tarvitaan kiinnostuneita asukkaita. Tarvitaan yrittäjiä, jotka uskovat saavansa elantonsa Vain elämää, ei sen enempää kaupungissamme. Tarvitaan rahoittajia, jotka uskovat asiaan. Kaiken takana on päätöksiä tekevä elävä ihminen ja kaikkia tarvitaan. Keskustan elävyys on yksi palanen tässä kokonaisuudessa. Mitä keskustan elävyys tarkoittaa? Mahdollisimman suuri määrä ihmisiä keskustassa per päivä, per kuukausi ja per vuosi. Hyvä, mitä sitten? Tässä on tavoite. Miten se saavutetaan? Miksi sinä, minä ja mahdollisimman moni kanssaihminen tulemme keskustaan? Keinot? Keskustan elinvoima tarkoittaa mahdollisimman suurta määrää liikkeitä keskustassa. Miten se onnistuu? Jotta liikkeet tulevat keskustaan, tarvitaan siellä asioivia ihmisiä. Elinvoimaa lisäävät keskustan asukasmäärän kasvu, keskustan vetovoiman kasvu ja saavutettavuuden paraneminen eri liikennemuodoilla. Vetovoima. Miksi liikkeet ja ihmiset tulevat keskustaan? Vetovoima koostuu palvelutarjonnasta, joka jää yrittäjien päänsäryksi. Se koostuu rakennetun ympäristön laadusta ja sisäisestä käveltävyydestä, joka jää kiinteistönomistajien ja kaupungin päättäjien ja virkamiesten yhteiseksi huoleksi. Elävöittäminen taas on keskustan elävyyden, eli ihmisten houkuttelun, ja elinvoiman, eli liiketoiminnan kasvun, lisäämistä. Elävöittämisen ytimessä on yksittäisen keskustassa asioivan ihmisen kävijäkokemus. Siitä syntyy keskustan maine. Sen luomiseksi tarvitaan yhteishenkeä ja yhdessä tekemistä. Keinoja ja uusia ideoita, jotka hyväksytään ja tehdään yhdessä kukin sarallaan. Niin saavutamme entistä paremman maineen. Vain pieni pala puuttuu koko kaupungin elävöittämisestä. Goodman on hyvä uuden alku. Halutaan yhdessä, ettei moottoritie vie kaikkia ihmisiä ohi Tampereelle tai Helsinkiin. Halutaan yhdessä kaikki tänne! Hyvää eloisaa kesää Kantolan tapahtumapuistossa, Apparalla, golfkentillä... myös kesä tää kohta taakse jää. 4 tiistaina 9. kesäkuuta 2015

5 Kasvu Open voi johtaa karnevaaleille Teksti Jenni Manninen Kasvu Openissa etsitään Suomen kovinta kasvuhakuista yritystä. Ohjelma on samalla maksuton sparrausmahdollisuus kasvua hakeville yrityksille. Hämeenlinnan tuomariston valinnat 45 yrityksen joukosta olivat: Domus Classica Oy, Helomedia Oy, Insinööritoimisto HYS Oy, Ionix Oy, Kauppavalmennus Oy, Linctus Oy, Mad Professor Amplification Oy, Mainostoimisto Precis Oy, Mansikkapuisto Oy, mansiongarage.com, me2we Finland Oy, net-kirje, Nome Oy, Sosho ja T:mi Nasty Puppet Promotions. Mylläreinä Kasvupolulla jauhaa 900 yritysjohtajaa, jotka ovat mukana ohjaamassa yrityksiä vapaaehtoispohjalta. He ovat enkelisijoittajia, yrittäjiä, markkinoijia, myynnin osaajia ja kansainvälistymisen asiantuntijoita. Myllärit haastavat, kyseenalaistavat ja auttavat yrityksiä näkemään uusia ratkaisuvaihtoehtoja ja antavat oman kontaktiverkostonsa yritysten käyttöön. Yritys saa neljän päivän ajan arvokasta tukea liiketoiminnalleen. Myllärinä toimiva Tulosto Oy:n Harri Hildén näkee Kasvu Openissa mahdollisuuden sekä antaa että saada. Mukana on monipuolisesti erilaisia yrityksiä, joilta myllärit voivat oppia itsekin asioita. Osa yrityksistä on hyvinkin pitkälle vietyjä ideoineen, osalla on hyviä aihioita, joista voi tulla menestystarinoita, hän sanoo. Mukaan lähtenyt mainostoimisto Precis Oy hakee sparrauksesta vauhtia uuteen liiketoimintaan. Viestintä uudistuu nopeasti ja meidän on buustattava toimintaamme, jotta pysymme menossa mukana. Digi- ja videopuoli tulevat vauhdilla ja meidän tulee kasvattaa uutta liiketoimintaa samaan tahtiin, sanoo toimitusjohtaja Timo Pietilä. Kasvu Open -finaalikiertue muodostuu Kasvupolkujen finaalipäivistä, joiden aikana finalistit ja Kasvu Open -myllärit kertovat omia kokemuksiaan prosessista. Tapahtumat on tuotu lähelle yrityksiä ja finaalitapahtumat ovat avoimia ja maksuttomia yleisölle. Hämeenlinnan finaali järjestetään klo Hämeenlinnan Raatihuoneella. Finaalista kaksi yritystä jatkaa eteenpäin. Kasvu Open huipentuu järjestettävään Kasvun Karnevaaliin. Valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden Nordean, Finnveran ja Soneran lisäksi Hämeenlinnan Kasvupolkua ovat mahdollistamassa Linnan Kehitys Oy, Hämeen kauppakamari ja Hämeen Sanomat. Oisko sulla kesäduunia? Kesätyö on monelle nuorelle tärkeä, lähes pakollinen asia. Töitä hankitaan monista eri syistä, useimmiten kuitenkin pienen tienestin ja kokemuksen toivossa. Onhan se kiva, että on vähän omaakin massia. Nykyisen taloudellisen tilanteen takia monet varsinkin nuoret ajattelevat, että kesätöitä ei yksinkertaisesti ole. Mutta onko niitä aikaisemmin ollut juurikaan enempää? Lähes poikkeuksetta kaikki kesätyöt ovat olleet tuurauksia tai sesonkiapulaisen paikkoja. Osa nuorista taas kuvittelee, että kesätyö löytyy, kun soittaa Prisman asiakaspalveluun ja kysyy: Onks v**** töit?. Useimmiten silloin ei ole. Kesätöitä hakiessa kannattaa olla avoimella asenteella, sillä monesti töitä hakiessa ei ole varaa nirsoiluun. Lähes aina kannattaa ottaa se työ vastaan, mitä tarjotaan. Pieni vaivannäkö tai vähän matalampi palkka ei pitäisi olla esteenä, tai työt jäävät melkein aina saamatta. Jokainen työtodistus on aina parannus seuraavaa paikkaa hakiessa. Paras tapa hakea kesätöitä on mennä kasvotusten juttelemaan liikkeenomistajalle, myymäläpäällikölle tms. vastuuhenkilölle, vaikka kasvotusten juttelu saattaa tuntua monesta todella jännittävältä. Rohkaisen työnantajia, erityisesti yrittäjiä, ottamaan kontaktia nuoriin, koska monesta innokkaasta nuoresta ujostakin saa oivallisen apulaisen tai myöhemmin, ehkä osa-aikaistyöntekijän. Vaikka töitä ei olisikaan tarjolla, kannattaa nuoriin työnhakijoihin suhtautua erityisen asiallisesti, eikä sortua ylimielisyyteen tai tylyyteen. Töitä ei kannata kuitenkaan lupailla, jos varmaa paikkaa ei ole. Kertomukset petetyistä lupauksista ovat saaneet monien nuorten vanhemmat todella epäileviksi työnantajien puheille. Vaikka kesätöitä saisikin, kannattaa silti lomailla. Kesässä parasta on rentoutuminen. Oskari Grönqvist Hämeenlinnan lyseon lukio Luovan yrittäjyyden linja tiistaina 9. kesäkuuta

6 Kuulumisia Hämeenlinnan paikallis Edunvalvontaa isolla kädellä Tuuloksen yrittäjyyden sydän on Kauppakeskus Tuulonen, josta hyötyvät kaikki alueen yrittäjät. Yrittäjyys voi meillä hyvin kaiken kaikkiaan. Hanssin Jukka -hanke tuo säpinää Tuuloseen. Se on meille iso ponnistus ja tuo seutukunnalle tuhansia uteliaita ihmisiä. Kyllähän me tietenkin myös kantakaupunkilaisia tällä nähtävyydellä kosiskelemme, sanoo Tuuloksen yrittäjien pitkäaikainen puheenjohtaja Atte Rekola. Hän ei ole vuosista huolimatta kyllästynyt luotsaamaan Tuulosen yrittäjiä, vaan päinvastoin toivoisi, että aikaa yhdistystoimintaan liikenisi enemmän. Olisihan se hyvä, että välillä puheenjohtaja vaihtuisi, mutta koen luottamuslauseena sen, että saan jatkaa, Rekola sanoo. Rekola pääsee vaikuttamaan yrittäjien asioihin sekä elinkeinopoliittisessa toimikunnassa että Linnan Kehitys Oy:n hallituksen jäsenenä. Nämä ovat loistavia paikkoja olla päättäjien kanssa tekemisissä ja viedä yrittäjäviestiä eteenpäin. Kuntasektorilla alkaa olla ymmärrys siitä, mistä ne eurot lopulta seudulle tulevat. Vuoropuhelu toimii ja se on Tuuloksenkin kannalta tärkeä asia, hän sanoo. Valtakunnan tasolla hän on mukana Team Finland -verkostossa, joka edistää Suomen ja suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Rekolan yritys Herkkumaa Oy vie tuotteitaan useaan maahan ja Rekolalta usein kysytäänkin neuvoja vientiasioissa. Usein puhe kääntyy vientiin, sillä elintarvikealalla ei ole paljon sen tyyppisiä toimijoita. Mutta kyllä Suomi on meidän tärkein markkinaalueemme. Ilman muuta kerron kokemuksistamme viennistä ja myös siihen liittyvistä ongelmista, jos joku kysyy, hän lisää. Ydin-Hämeessä eli Tuuloksen, Hauhon ja Lammin yrittäjissä, puhalletaan samaan suuntaan ja tehdään asioita yhdessä. Syksyllä valitaan taas Vuoden yrittäjät ja yrittäjäjuhlia vietetään Lammin Turvantalolla. Toivon myös, että tuuloslaiset yrittäjät lähtisivät joukolla mukaan Eloristeilylle tutustumaan muiden alueiden yrittäjiin, se on hyvä verkostoitumismahdollisuus, hän sanoo. Kalvolassa on odottava tunnelma Kalvolan yrittäjien puheenjohtajana vuoden alussa aloittanut Suomen kotisivujen yrittäjä Markku Heikkilä katselee yhdistystoimintaa tuorein silmin. Sanoisin, että täällä on odottava ja eteenpäin katsova tunnelma. Uuden hyvinvointikeskuksen tuleminen paikkakunnalle ja kaavasuunnitelmat tuovat uusia mahdollisuuksia myös yrittäjille. Lasimäki taas on projekti, jota kehitetään jatkuvasti. Fiskars on viime aikoina panostanut tehtaan alueeseen ja siellä on entistä enemmän buustia ilmassa. Vanhalle ostarillekin on tullut uusia yrittäjiä, Heikkilä luettelee. Suorastaan villejä ajatuksiakin pyörii suunnittelupöydillä ja keskusteluissa. Moottoritien rampin ympäristö olisi hyvä paikka yrittää, sieltä on hyvät näkymät ja logistisesti se olisi toimiva, Heikkilä sanoo ja lisää, että lähtökohtaisesti mikä vain uusi juttu, joka tuo uusia asukkaita paikkakunnalle on yrittäjyydelle hyväksi. Kyllä filosofia on se, että kylän hyvinvointi on meidän yrittäjien eduksi. Pyrimme edistämään sellaisia asioita, jotka tuovat tänne elämää, hän sanoo. Edunvalvonnassa tulee pitää yllä alueen elinvoimaisuutta ja parantaa sitä. Heikkilän mielestä kaikki perusasiat ovat kunnossa ja hän on tyytyväinen siitä, että kaupunki jakaa saman kasvuvision Kalvolan kehittämisestä kuin yrittäjätkin. Yhdistyksen kannalta Heikkilää huolettavat eläkkeelle jäävät yrittäjät; mistä saadaan heidän tilalleen yhdistykseen mukaan uusia aktiivisia toimijoita. Saman huolen jakaa varmasti moni muu yhdistysvastaava. Tapahtumapuolella Kalvolassa eletään jonkinlaista välivuotta. Yrittäjäjuhlien järjestämisvuoro on Rengolla ja kesätapahtumaa ei tänä kesänä järjestetä. Renko-viikko tuo kylälle säpinää Renko-viikkoa vietetään jälleen heinäkuun lopulla ja tapahtuma on Rengon eri toimijoiden yhteinen ponnistus. Paikallinen yrittäjäyhdistys vastaa ohjelmistossa markkinoista ja kirkkokonsertin järjestämisestä. Renko-viikolla liikkuu runsaasti väkeä, ja esimerkiksi tervahaudan sytyttäminen Kaloisissa on kerännyt paikalla valtavasti ihmisiä. Rengossa yrittäjien puheenjohtajana toimii nykyisin tukkutoimintaa harjoittavan Pekan Akvaarion yrittäjä Pekka Untamo. Hän toimii puheenjohtajana toista vuotta. Yhdistys järjestää vuoden aikana muun muassa teatterimatkoja, joihin on lähtenyt mukaan kiitettävästi väkeä yhdistyksen noin viidestäkymmenestä jäsenestä. Saunailtaan elokuussa ovat kaikki jäsenet tervetulleita. Olisi hienoa, jos yrittäjät olisivat vielä enemmän tekemisissä keskenään. Sitä olen pohtinut, miten vanhoilta yrittäjiltä saataisiin tärkeää tietoa siirrettyä nuoremmille, Untamo sanoo. Yrittäjien asioissa häntä harmittavat eniten turhat säännöt ja lupaprosessien viipyminen. Säännöksissä ei kukaan pysy mukana. Ja liian paljon menee aikaa lupien hakemiseen ja käsittelyyn. Asioita voi jopa mennä sen takia ohi, kun luvat viipyvät. Maalaisjärjen käyttö unohtuu, 36 vuotta yrittäjänä toiminut Untamo sanoo. Tänä vuonna Rengon ja Kalvolan yhteistä yrittäjäjuhlaa vietetään Rengon Tulinummessa ja siellä palkitaan Vuoden yrittäjä. 6 tiistaina 9. kesäkuuta 2015

7 yhdistyksistä Tekstit ja kuvat Jenni Manninen Tietorikkaus nuorten yrittäjien käyttöön Lammilla vietettiin toukokuussa yrittäjäyhdistyksen järjestämiä Laidunkauden avajaisia. Lammin yrittäjät on viime aikoina kunnostautunut myös sosiaalisen median osalta ja avannut sivut Facebookiin. Toiminta vaikuttaa siis virkeältä. Yhdistyksen puheenjohtaja sanoo olevansa itse vielä sisäänajovaiheessa. Meillä on innovatiivinen ja aktiivinen hallitusporukka, johon on saatu myös uusia jäseniä mukaan. Heillä on sellainen hyvä asenne, että jos joku ei mennyt ihan niin kuin suunniteltiin, niin seuraavalla kerralla tehdään paremmin, sanoo yhdistyksen puheenjohtajana aloittanut Päivi Kankaanmäki, joka päätyi puheenjohtajaksi omien sanojensa mukaan hieman varkain. Luulin aluksi, että minua pyydettiin vain mukaan hallitukseen en taida osata sanoa ei. Yrittäjien järjestöpuoli on minulle ihan hepreaa. Olen perustanut sivutoimisen yrityksen vuonna 2014, mutta perheessä on kyllä ollut yrittäjä 30 vuotta, että yritysasiat ovat siinä mielessä tuttuja, Hämeenlinnan kaupungilla päivätyötään tekevä Kankaanmäki kertoo. Kankaanmäki entinen Veikkola oli aktiivisesti mukana Lammin kuntapolitiikassa ja toimii edelleen monissa luottamustehtävissä. Hänen missionsa yrittäjäyhdistyksessä on siirtää kokeneilta yrittäjiltä tietoa nuorille polville. Meillä on yrittäjäkunnassa paljon tietorikkautta, joka ei kuulu missään. Olisi kiva päästä kokeneiden yrittäjien kanssa tekemisiin enemmän, järjestää vaikka jonkinlainen tapaaminen, hän pohtii. Aloitteleville yrittäjille Kankaanmäki toivoisi tarjottavan lisää tukea ja neuvoja. Kun perustaa yrityksen, niin tuntuu, että puhelin soi koko ajan. Olisi hyvä saada kuulla vaikka käytännön esimerkkejä siitä, miten yritykset ovat saaneet apua yrittäjäyhdistykseltä ja mitä hyötyä jäsenyydestä on ollut, hän toteaa. Myydään KateKuorta 50 /irtokuutio MännynKuorta, haketta ja Kutteria saatavilla Turengissa, Rastikaari 17 Kuorta myös 100L, 200L ja 1 kuution säkeissä. Toimitetaan myös isommat erät kuutiota (M3) hsb-group oy Jussi Kaitsu Hämeenlinnan Perintäkeskus Oy puh. (03) fax (03) Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna SOITA JA TOTEA ETUMME KIVIAINEKSET teille, pihoille ja rakentamiseen PYYDÄ TARJOUS! Osallistumalla saa enemmän irti Hauhon Yrittäjien jäsenmäärä on lisääntynyt viime aikoina, kertoo puheenjohtaja Erja Helén-Salonen. Uusia yrityksiä on tullut ja vanhat ovat pysyneet. Jäseniä on nyt 90, hän tarkentaa. Yritykset ovat pysyneet Hauholla vaikeista ajoista huolimatta kiitettävästi jaloillaan. Alueella on paljon maatalousyrittäjyyttä ja matkailua. Iloksemme Asko Ylöstalo on herättämässä henkiin lavatansseja Vitsiälässä. Avajaiset on pidetty ja tansseja on joka viikko, Helén-Salonen kertoo. Yhdistyksen suurin työrutistus on kesätorien järjestäminen. Ensimmäinen kesätori Niskavuoren markkinat on 27. kesäkuuta ja sen jälkeen toripäivää vietetään joka lauantai elokuun ensimmäiselle viikolle asti. Yhdistyksen vastuulla on myös kirkkokahvien järjestäminen kesäasukkaille sunnuntaina 27. kesäkuuta. Mökkiläisten ja asukkaiden keskuudessa suositun palveluhakemiston uusi versio on tulossa painosta ja se on jaossa monissa eri pisteissä. Hakemisto postitetaan alueen talouksiin ja mökkiläisille. Elinkeinopoliittinen neuvottelukunta kokoontuu eri paikkakunnilla ja toukokuussa oli vuorossa Hauho. Sielläkin todettiin, että ei käy Hauholla valittaminen, kivasti menee. Kaupungin puoleltakin meitä on kuunneltu kiitettävästi niissä asioissa, missä olemme apua tarvinneet. On tärkeää, että syrjäkyliä ei unohdeta, Helén-Salonen sanoo. Kovasti yritän miettiä, mikä olisi sellainen kiva juttu, jota yrittäjät voisivat yhdessä vapaa-ajalla tehdä. Haluaisin nähdä vaikkapa puolet jäsenistä kerralla koossa. Uskon, että kun yrittäjä on aktiivinen yhdistyksen toiminnassa, hän myös saa siitä paljon enemmän irti, hän sanoo. Pe Suurjako kpl Mainostaja! Hyödynnä suurjako pe tavoitat lukijaa Pe Hämeen Sanomat jaetaan tilaajatalouksien lisäksi lähes joka talouteen Hämeenlinnassa, Rengossa, Hauholla, Kalvolassa, Lammilla sekä Hattulassa ja Janakkalassa eli yhteensä kpl. Ota yhteyttä ja varaa oma ilmoitustilasi. Puh tiistaina 9. kesäkuuta

8 Hämeenlinnan Yrittäjät toimii vuonna 2015 Menoja yrittäjille Matka Valkeakosken Apianniemen kesäteatterin ensi-iltaan torstaina klo 19 yhdessä Oma Säästöpankin kanssa. Tällöin on Pätkä Pääroolissa eli Mikko Töyssy. Lisätietoa fi. Kysy peruutuspaikkoja! Yrittäjien eloristeily torstaina klo yhdessä LähiTapiolan kanssa. Olemme jälleen varanneet viime vuonna valmistuneen laivan Silver Sky, jolle viime vuonna eivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Mukaanpääsyn voi varmistaa ilmoittautumalla jo nyt Erikseen kutsuttaville uusille jäsenillemme minigolf-ilta yhdessä Fennian kanssa klo 17 ja aamukahvit klo Vuotuinen yrittäjäjuhla pidetään tänä vuonna Raatihuoneella perjantaina Vuoden valtakunnallinen uusyrittäjä on Hämeestä Suomen uusyrityskeskukset ry, Finnvera Oyj, Kauppalehti Oy, Suomalaisen Työn Liitto ry, Avainlippu Oy sekä Elinkeinoelämän Keskusliitto palkitsivat valtakunnallisena vuoden uusyrittäjänä 2015 Hämeen uusyrityskeskus ry:n ehdokkaan Railtek Oy:n ja sen yrittäjät Juha Salmisen ja Tero Inkalan. Reilut kolme vuotta toiminut yritys on rautatierakentamisen moniosaaja, jonka toimenkuvaan kuuluvat kaikki rautatiealaan liittyvät rakennustyöt. Yritys työllistää yrittäjien lisäksi 20 vakinaista työntekijää sekä tarpeen mukaan jopa 60 työntekijää. Yrityksen kasvava liikevaihto oli viime vuonna reilut seitsemän miljoonaa euroa. Valtakunnallinen vuoden uusyrittäjä julkistettiin verkoston 25-vuotisjuhlissa Joensuussa 4.6. Valtakunnallinen palkinto tuli Hämeenlinnan seutukunnalle 2000-luvun puolella jo seitsemättä kertaa. Lisäksi erikoiskunniamainintoja on tullut viisi. Valtakunnallinen Vuoden uusyrittäjä -palkinto meni Railtek Oy:lle. Kuvassa yrityksen toinen omistaja Juha Salminen Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset ilmestyy tänäkin vuonna kuusi kertaa. Seuraava numero ilmestyy Ilmoitusmyynnistä vastaa Hämeen Sanomat, puhelin Lehdet on luettavissa paitsi kotisivuiltamme myös näköislehtenä Hämeen Sanomien verkkosivuilla sekä ladattavissa ilmaisena sovelluksena puhelimeen tai tablettiin. Hyvä jäsenemme! Huolehdithan, että sähköpostisoitteesi on käytettävissämme ja se on ajan tasalla. Lähetämme jäsentiedotteet vain sähköpostitse. Seuraa myös kotisivujamme Jos haluat liittyä jäseneksemme, se hoituu parhaiten klikkaamalla Liity jäseneksi. Yrittäjät ja kolmannen sektorin yhteisöt ovat ilmaisseet turhautumisensa. Heitä kutsutaan erilaisiin työryhmiin Hml:n kehittämiseksi. Heidän panoksensa ajankäytöllisesti ei ole vähäinen. He ovat alansa asiantuntijoita. Näihin palavereihin eivät kerkeä useinkaan virkamiehet eivätkä poliitikot. Kun katsoo päätöksiä, kuulemisilla ei ole ollut merkitystä. Se Hämeenlinnan hengestä. Bussireitit olivat ennen yrittäjävetoisia. Linjat suunniteltiin niin, että ne tuottivat mahdollisimman paljon. Asiakkaan etu oli bussiyrittäjän etu. Reitit olivat optimaalisia. Kun asiakkaan rahalla ei enää ole merkitystä, kaupungin liikennevastaava kyselee nyt innokkaimmilta mahdollisuutta suunnitella heidän unelmiensa bussireitti. Kuuntelin johdon esittämää Hml:n kehittämisstrategiaa. Kuinka ylevät ovat tavoitteet. Ja kuinka ihanasti on pakka sekaisin. Se koskee kouluja, keskustan kehittämistä, kulttuuria, matkailua, sotea ym. Lyhytjänteistä politiikkaa. Kaikki ennen kehitetty on väärin. Tuloksia ei hyödynnetä. Historia ei ole rakennusaine vaan rasite. Sipilän ajama yhteiskuntasopimus on loppujen lopuksi yksinkertainen asia. Pekkaset pois. Vastakkain ovat siis ansioveron lisäykset tai työajanlyhennys pois. Työkansa poistamisen kyllä hyväksyy. Kiinnostaako järjestöaktiiveja Suomen ja työntekijän varallisuusaseman kohentaminen? Yrittäjät, asiantuntijakonsultit, virkamiehet, merkittävät kiinteistösijoittajat ja kiinteistön omistajat olivat keskitetyn toriparkin kannalla. Hajautetun ratkaisun kannalla olivat näkyvimmin eläkeläiset ja heitä pelkäävät poliitikot. Kiinteistösijoittaja Seppo Vekka ilmoitti eroavansa Pysäköinti Oy:n hallituksesta. Poliitikkoja hänen mukaansa kiinnostavat kehittämisen sijaan irtopisteet. Virossa kaupan ruokatarjonta on monipuolista. Sikäläisen Prismankin valikoima on täkäläistä paljon vaihtelevampi. Meillä sääntely osin estää seudullisen tuotekehittelyn. Täällä markkinat on vallannut kaksi kilpailevaa ketjua. Asiakas ei ole keskiössä. Siksi Lidl on meillä saanut poikkeavalla valikoimallaan helposti jalansijan. Viroon Lidl ei ole päässyt rantautumaan. Hml:n tapahtumien markkinointi ei pelaa Sibeliuksen juhlavuonna. Tarjolla oli osaaja jopa kansainväliseen myyntiin asti. Ei kelvannut. Tekijä oli kuntarajan toisella puolen. Nyt ihmetellään, miksi hyvissäkään tilaisuuksissa ei käy väkeä. Viimeisin esimerkki oli Sib Dance. Se järjestettiin Vanaja-salissa oletuksin, että katsomot notkuvat katsojia. Kourallinen väkeä tuli paikalle. Pettymyksiä tulee jatkossakin. 8 tiistaina 9. kesäkuuta 2015

9 Yrittäjä harrastaa Pyrkinyt vähentään Teksti ja kuva Jenni Manninen Tori-Optiikan toinen yrittäjä Anna-Liisa Lötjönen hurahti liikuntaan viitisen vuotta sitten, kun ystävä houkutteli hänet kokeilemaan zumbaa. Se oli addiktiota ensi silmäyksellä, sillä siitä lähtien Anna-Liisa on liikkunut säännöllisesti ja paljon. Zumba oli ja on edelleen hirveän kivaa. Ei tarvitse osata ja eikä välittää siitä, miten tekee. Musiikki ja liikunta yhdessä tekevät hyvän olon ja ilon, hän sanoo. Anna-Liisa alkoi kokeilla myös muita lajeja Eva Travantin Evataressa. Osallistuminen Supernaiset-ryhmään oli hyvä startti kokonaisvaltaisesti terveellisille elämäntavoille. Ryhmässä tehtiin muun muassa kehon koostumuksen kartoitus ja opeteltiin syömään oikein. Harrastus toi mukanaan uusia kavereita ja kaivattua omaa aikaa kiireen keskelle. Olen tutustunut moniin ihmisiin harrastuksen kautta. Näemme toisinaan muutenkin kuin salilla, Anna-Liisa kertoo. Nykyään viikko-ohjelmaan kuuluu hieman vaihdellen bootcampia, pumppia, kuntonyrkkeilyä, kahvakuulailua, tanssia, zumbaa sekä Evataren uutta lajia tehotramppaa. Jos päivän aikataulu sallii, on tiistain lounasseurana keskivartaloa vahvistava corepack. Liikuntatunteja kertyy viikkoon noin kuusi. Perjantaisin ja lauantaisin kalenteri on vapaa. Olen viime aikoina vähentänyt. Kävisin kyllä enemmänkin, jos ehtisin ja perhe-elämä antaisi myöten, hän nauraa. Syyllinen liikuntainnostukseen löytyy suurelta osin ohjaaja Evasta. Parhaimmillaan tunnilla tulee hieno yhteenkuuluvuuden tunne ja rankasta jumpasta niin hyvä olo, ettei tiedä itkisikö vai nauraisi. Ison ihmismäärän saaminen tällaiseen moodiin vaatii vetäjältä karismaa ihan samalla tavalla kuin vaikka konsertissa tai teatterissa, Anna-Liisa sanoo. Hyvä kunto ja lihasvoima auttavat tavallisissa arjen askareissa, joita kahden lapsen äidillä riittää. On se kiva, kun voi kantaa vaikka autonrenkaat varastoon tuosta vain. Ja kyllä sitä haluaa olla hyvänä esimerkkinä tytöille, miehen työn takia arkisin yksin taloutta pyörittävä Anna-Liisa sanoo. Aktiivisen päivän jälkeen unen tuloa ei tarvitse odotella ja syvä uni myös tekee tehtävänsä. Ainoastaan yksi huono puoli liikunnallisessa elämäntavassa on. Jos sairastuu niin harmittaa ihan hirveästi, kun ei pääse jumppaan, Anna-Liisa sanoo. Huom! Hämeen Yrittäjien jäsenet liikkuvat Evataressa alehinnoin. Esim. 10-kortti 67 (norm. 76 ), ja kuukausikortti 63 (norm. 72 ). Hämeenlinnan Yrittäjien uudet jäsenet Backwell O, Markku Ruusunen Erno Rosenberg TMI, Erno Rosenberg Fysio Proline, Anna Pihlman Hämeenlinnan 5. Aulangon Apteekki, Kristiina Bäckman-Vatanen Jpk Yhtiöt Oy, Jirka Koskinen Kanta-Hämeen Tavarakuljetus, Harri Lensu Kari Kukkola, Kari Kukkola KauhaJoni Oy, Joni Harilo Kauneushoitola Inkeri Valtonen, Inkeri Valtonen Konepalvelu Ojala, Tapio Ojala KPMG Oy Ab, Jari Kangasmäki Lavoro, Pekka Päkkilä LVI HÄME OY, Jukka Simola Meo Oy, Jari Ranne Minja K Oy, Minja Kilpeläinen netpilvi Oy, Sami Tuohioja Onnellinen mies Oy, Otto Kanerva PROSIP, Irene Parviinen Raijaka Oy, Jaana Laine Raumacon Oy/ K-Rauta Hämeenlinna, Tommi Rauma Remedi Lux Oy, Marika Uslin-Hallberg Remontti & Kunnossapito K. Kosonen, Keijo Kosonen Samu Tuhkasaari Tmi, Samu Tuhkasaari Sarka Design, Tinja Sarkanen Sporttimekka Stbr Star Oy, Simo Bogdanoff Sähkö-Karisma, Kari Arola T.Amanda Oy, Amanda Tyvi Teme Deco Oy, Teemu Halme Tiiriön asuntovälitys Oy, Mika Kukkonen Timanttityö Pellikainen, Sami Pellikainen Tmi Janne Tikkanen, Janne Tikkanen Twebs Oy, Taneli Raatikainen Vanaja Event Solutions Oy, Marko Äijälä tiistaina 9. kesäkuuta

10 Sibelius-mitali kutsuu kaikkia liikkumaan Teksti Jenni Manninen Kuva Tarmo Hämeenlinnan Tarmon kaupunkimaratonilta 27. heinäkuuta on tänä vuonna mahdollisuus saada kokoelmiinsa harvinaisuus. Kultakeskuksen valmistama Sibeliusmitali lähtee jokaisen osallistujan mukaan. Mitalia ei siis voi ostaa, vaan sen saaminen edellyttää osallistumista. Lisäksi porkkanana toimii tuhannen euron lahjakortti, joka arvotaan sekä viime että tänä vuonna osallistuneiden kesken. Osallistuminen ei ole kunnosta kiinni, sillä reitille voi lähteä myös kävellen. Teemaan liittyvä kävelyreitti on 3,3 kilometriä pitkä ja matkalla Sibeliuksen vaiheista Hämeenlinnassa kertovat Kanta-Hämeen oppaat. Kiirettä ei tarvitse pitää, ja reitin varrella voi kuunnella esimerkiksi Sibelius-puiston soivia penkkejä. Valittavina matkoina ovat lisäksi kymppi, puolimaraton ja täysmaraton. Kisakeskuksena toimii Kaurialan kenttä. Maratonpäivä starttaa juhlavuoden konsertilla, jossa esiintyjinä lavalle nousevat Local Voicesista ja teatterista tutut Aleksi Aromaa ja Antti Paranko yhtyeineen. Luvassa on adrenaliinia nostattavaa musiikkia ja ehkä myös sibeliaanisia säveliä. Tarmon kaupunkimaraton järjestetään tänä vuonna jo kolmattakymmenettä kertaa. Tarmo tarjoaa Hämeenlinnan Yrittäjille yrityspaketteja, joissa on tarkistettu hinta. Kävelemään pääsee 29 eurolla, kympille 33 eurolla, puolimaratonille 38 eurolla ja maratonille 48 eurolla. Hintaan kuuluvat t-paita, ateria sekä Sibelius-mitali. Viimeinen ilmoittautumispäivä yrityspaketeilla on Juoksutapahtumat ovat mainio paikka yritykselle yhteishengen kohottamiseen. Juoksutiimit ovat myös todella hyvää mainosta yritykselle, sanoo järjestäjäkonkari Erkki Yrjölä urheiluseura Tarmosta. Hän haluaa nähdä Hämeenlinnan Kaupunkimaratonin koko kulmakunnan omana tapahtumana, joka hyödyttää myös kaupungin yrittäjiä. Talkoovoimin järjestettävään tapahtumaan otetaan mielellään mukaan lisää apuvoimia. Yritys voi saada näkyvyyttä ja sponssata toimintaa joko osallistumalla järjestelyihin tai ostamalla mainostilaa. Lisätietoja: Erkki Yrjölä, puh Sähköinen ilmoittautuminen (ei yrityspaketit): hameenlinnankaupunkimaraton.sporttisaitti.com Yritysten tykypaketit Tarmosta Tarmo tarjoaa räätälöityjä yritysten tykypaketteja, jotka voivat sisältää esimerkiksi yleisurheilua, juoksua, kuntotestausta ja kilpailuja. Laadukkaan toiminnan lisäksi paketit ovat yritykselle hyvä tapa tukea lasten ja nuorten liikkumista. Toiminnan avulla yrityksen liikuntaryhmät saavat uutta pontta ja ohjausta liikuntaharrastukseen. Liikuntasetelit käyvät tykytoiminnan maksuvälineinä. Lisätietoja: Ville Vepsä, puh Ilmapiiriä ei saisi nyt tulehduttaa Presidentti Mauno Koivisto lausui joskus viisaasti, ettei pidä provosoitua kun provosoidaan. Tämä olisi hyvä muistaa nyt kansantalouden kohtalonhetkillä. Suomi tarvitsee kipeästi yhteiskuntasopimuksen, josta pääministeri Juha Sipilä puhui jo ennen eduskuntavaaleja. Paketti on mahdottoman laaja ja se syntyy vain kaikkien osapuolien hyvällä tahdolla ja ymmärryksellä toisen neuvotteluosapuolen intresseistä. Verryttelykierros yhteiskuntasopimuksesta käytiin jo hallitusneuvottelujen yhteydessä. Nyt näytellään jatkoosaa. Sitä ennen pitäisi päättää tupon kolmannesta vuodesta. Kahden aikaisemman vuoden aikana tyydyttiin lähellä nollaa oleviin palkkaratkaisuihin ja nyt pitäisi jatkaa samaa linjaa. Ammattiliitto Team veti jo herneen nenäänsä, kun EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies julisti sunnuntaityökorotukset historiaan kuuluviksi. Varsinaiseksi syyksi liitto ilmoitti hallitusohjelmassa sovitut työttömyysturvan leikkaukset. Rahassa leikkaus tekee 200 miljoonan loven korvauksiin. Kun ilmapiiri on jo valmiiksi tulehtunut, pitäisi mölyt pitää mahassa molemmin puolin. Irtoheittoja ei sinkoile vain neuvotteluosapuolten välillä, vaan myös niiden sisällä. Perussuomalainen työministeri Jari Lindström ehti jo ehdotella työantajille Kelamaksujen palauttamista ja hän myös totesi, että työmies on palkkansa ja sunnuntaityökorvauksensa ansainnut. Perussuomalaisilla ministereillä ei ole vielä hanskassa se, ettei ministeri voi julkisesti puhua omissa nimissään vaan hän on ministeri ja hallituksen edustaja 24/7. Lähtötilanne ennen juhannusta päätettävään tupon kolmanteen vuoteen ja myöhemmin sovittavaan yhteiskuntasopimukseen ovat heikot. Mutta heikoilta näyttävät myös Suomen talousluvut. Taantuma sen kuin jatkuu. Teollisuustuotanto ei pääse vauhtiin ja yksityinen kulutus hiipuu, kun ihmiset säästävät pahan päivän varalle. Juuri heikossa taloustilanteessa piilee se oljenkorsi, joka voi vielä pelastaa tilanteen. Tilanne on kaikilla osapuolilla kirkas. Kilpailukykymme ei riitä viennin kasvattamiseen ja heikko taloustilanne heijastuu kotimarkkinoille. Kauppa ilmoitti hiljattain myynnin vähentyneen lähes kymmenen prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Työntekijäjärjestöissä on nyt pakko ymmärtää, ettei viiden prosentin kilpailukykyloikkaa tehdä muuta kuin saavutettuihin etuihin kajoamalla. Sipilän hallitus on tehnyt ohjelmansa puhtaasti talouden näkövinkkelistä. Kun näin on, ei oikeudenmukaisuuden perään voi huudella. Julkisissa menoissa on pakko ottaa sieltä missä ovat suurimmat menoerät eli tulonsiirroista, terveys- ja koulutuspuolelta. Veroruuvin kiristäminen heikentäisi kulutuskysyntää. Saman tekisi palkkojen alentaminen. Talouden kannalta paras ratkaisu siis on lisätä työpäivän pituutta ilman palkankorotuksia. Se olisi työllisten talkoopanos. Lapsiperheet, nuoret ja eläkeläiset antavat panoksensa tukien jäädytyksen ja etuuksien leikkaamisen kautta. Oppositio huutaa jo, missä on hyväosaisten panos. Ihan aiheetonta tämä ei ole. Tosi vaikeaa on leikata niiltä, jotka eivät julkisia etuuksia saa. Ainoa keino on korottaa veroja. Tuloverojen kiristyksessä on tie kuljettu lähes loppuun. Pääomaa, omaisuutta ja osinkoja voidaan verottaa nykyistä ankarammin. Ongelma vain on siinä, että pääomalla ei ole kotimaata nykyisessä avoimessa taloudessa. Se hakeutuu sinne, missä se tuottaa parhaiten. Osinkojen verotuksessa ongelma on vähän samansuuntainen kuin pääomatuloissa. Globaali talous asettaa Suomelle reunaehtoja, jotka lyövät monin paikoin korvalle oikeudenmukaisuutta ja nyt perättyä talkoohenkeä. Sipilä onkin vedonnut hyväosaisten vapaaehtoisuuteen. Pörssiyhtiöiden johdon olisikin hyvä näyttää esimerkkiä ja tinkiä tulospalkkioistaan ja optioistaan tai sitten alentaa omaa palkkaa, kuten politiikan puolella nähtiin jo viime hallituskaudella. 10 tiistaina 9. kesäkuuta 2015

11 Oma Säästöpankissa valitset vapaasti Teksti ja kuva Jenni Manninen Monessa pankissa päätöksenteko viivästyy, kun asiakas joutuu odottamaan seuraavaa steppiä asiansa etenemiseksi. Esimerkiksi asuntokaupat saattavat mennä tiukassa tilanteessa pahimmillaan jopa sivu suun, kun lainapäätös viivästyy. Aika on rahaa ja siksi Oma Säästöpankki toimii nopeasti ja joustavasti. Lupauksen lainapäätöksestä saa usein heti neuvottelun päätteeksi, kunhan pankissa vain on oikeat tiedot asian taustasta ja suunnitelmista. Nopea päätös on rahanarvoinen etu. Oma Säästöpankilla on 39 konttoria, joilla kaikilla on oma päätäntävalta. Siksi pystymme toimimaan nopeasti ja joustavasti, sanoo Oma Säästöpankin Hämeenlinna, Rengon ja Hauhon konttoreista vastaava pankinjohtaja Arto Hiltunen. Oma Säästöpankissa halutaan säilyttää tietynlainen vanhanajan meininki, mutta uusilla välineillä toteutettuna. Henkilökunta tuntee asiakkaat ja suorat kännykkänumerot tuovat asiointiin helppoutta. Asiakasta ei pompotella puhelinpankissa, ja konttoriin voi tulla ilman ajanvarausta hoitamaan asiat heti pois päiväjärjestyksestä. Asiakkaalla tulee olla aito valintamahdollisuus siitä, miten hän haluaa meillä asioida. On palvelukanava sitten verkkopalvelu, konttorikäynti tai puhelinneuvottelu, on mentävä asiakkaan eikä pankin ehdoilla. Juuri sovimme kahden iäkkäämmän asiakkaan kanssa, että he eivät käytä verkkopalvelua ja asiointi konttorissa sopii hyvin. Toiset taas haluavat ehdottomasti käyttää verkkopankkia näihin pitää olla mahdollisuus, painottaa Hiltunen. Uusina vaihtoehtoina Oma Säästöpankki tarjoaa chat-palvelua verkossa asioidessa. Myös mobiilipalvelut ovat uudistuneet. Edelleen konttoriasiointiin panostava pankki on muuttamassa nykyisestä vuokratilasta entistä näkyvämmälle paikalle ostamaansa kiinteistöön Sibeliuksenkadun ja Hallituskadun kulmaan. Tarkoitus on tehdä Oma Säästöpankista entistä olohuonemaisempi pankki, joka on helposti saatavilla. Vaikka konttorissa käynti vähenee, siihen pitää olla silti aina mahdollisuus. Uskomme tähän konseptiin ja haluamme siksi olla paremmin esillä myös konttorin osalta, Hiltunen perustelee. Tutkimustalo Feelback Groupin tekemän toukokuisen kilpailutilannetutkimuksen mukaan Oma Säästöpankki koetaan erityisen joustavana ja palvelualttiina pankkina. Tyytyväisyys pankkiin oli tutkimuksen mukaan korkealla, sillä tyytymättömiä asiakkaita ei kyselyn mukaan ollut lainkaan ja suurin osa vastanneista oli erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä pankin palveluun. Tutkimus tuki myös sitä ajatusta, että tärkeissä asioissa asiakkaat haluavat edelleen asioida konttorissa. Suuri osa laina-, luotto-, sijoitus-, säästämis-, laki- ja neuvontasioista halutaan hoitaa kasvokkain asiakaspalvelijan kanssa. Keskustan asiointipysäköintiin halutaan saada vipinää Puhtaustuotteet ammattikäyttöön - laadukasta palvelua jo vuodesta 1982 Hämeenlinnan Yrittäjät ry ja Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistys ry ovat tehneet esityksen kaupunginhallitukselle keskustan lyhytaikaisen asiointipysäköinnin uudelleenjärjestelyistä. Yhdistykset esittävät erityisesti kiekollisten asiointipaikkojen lisäämistä ja aikarajoitusten yhtenäistämistä eri kaduilla. Esitykseen sisältyy ehdotus maksullisuuden loppumisesta arkisin kello 16 ja sekä se, että lauantaisin asiointipysäköintipaikat olisivat maksuttomia kiekkopaikkoja. Esityksessä on osoitettu kaikille avoimia asiointipaikkoja lisää mm. linjaautoaseman takaa. Nyt paikat ovat pääosin kaupungin työntekijöiden käytössä. Wetterhoffinkadun paikat halutaan kiekollisiksi, mikä tukisi myös asiointia Kastellin palvelujen siirtyessä Wetterin tiloihin. Esitykseen sisältyy myös toiveet lisätä vinopysäköintipaikkoja, vaikka maksullisiakin, aina kun se on järkevää sekä alhaisella käytöllä olevien maksullisten paikkojen muuttamista kiekollisiksi paikoiksi. Liityntä- ja työpaikkapysäköinnin parantamiseksi esitetään, että Wetterin alapuolen Paasikiventien varren 4 h maksulliset pysäköintipaikat muutetaan niin, että automaatista on mahdollista lunastaa jopa vuorokausilippuja. Tämä tukisi mm. liityntäpysäköintiä ja tilapäistä työpaikkapysäköintiä. Pysäköinnin saavutettavuuden varmistamiseksi tulee sisääntulokaduilla ja keskustan katujen varsilla olla riittävästi opasteita. Esityksen mukaan Wetterhoffinkadun asiointipaikat muutettaisiin kiekollisiksi. Esityksen taustalla on se, että keskustan lyhytaikaisen, varsinkin maksuttoman asiointipysäköinnin painopiste on siirtynyt moottoritien suuntaan. Samanaikaisesti kaupallisesti hiljentyneen ydinkeskustan asiointipysäköintipaikat ovat edelleen suurelta osin maksullisia tai osa niistäkin on työpaikkapysäköijien tai keskustan asukkaiden käytössä. Osa keskustan Vanajaveden ranta-alueen läheisistä paikoista on vajaakäytössä. Yhdistykset esittävät, että muutoksia kokeillaan kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan kaupungin pysäköintistrategian ja keskustavision mukaisesti. Esitys ei aiheuta merkittäviä investointikuluja ja toisaalta se mahdollistaa pysäköintiyhtiön toimintaedellytykset, sillä keskustassa säilyisi pysäköintipaikkojen maksullisuus suurelta osin jatkossakin. Yellow Service Internet: Avoinna 24h Tampere: Hatanpään valtatie 26 Puh (03) Avoinna ma-pe siivousaineet & -välineet - siivouskoneet & painepesurit - pehmopaperit & jätesäkit - keittiöhygieniatuotteet - roska- ja lajitteluastiat sekä kaikki muu puhtauteen Tervetuloa verkkokauppaamme tai myymälöihimme! siivous.fi Tervetuloa tutustumaan puhtauteen Hämeenlinna: Saaristenkatu 16 Puh (040) Avoinna ma-pe tiistaina 9. kesäkuuta

12 ILAH D Tee pi UTA HEN kkujo uluva KILÖKUN raus k erran TAA kin aj oissa. M/S EMILIAN yksityiset pikkujouluristeilyt KÄVELYKADULLA KESÄLLÄ SATTUU JA TAPAHTUU. ONHAN SINUN JA LÄHEISTESI HYVINVOINTI JO TURVATTU? Lähtöpäivät MARRAS JOULUKUUSSA LOIMI-HÄME Lisätietoja ja varaukset: p (arkisin klo 9 16) Ota yhteyttä: puh street food and more Satoi tai paistoi, terassi palvelee joka päivä Ikkunateippaukset Ajoneuvoteippaukset Julisteet Näyttely- ja messutelineet Digin ja printin toteuttaja. grano.fi Miika Piikkilä Linnankatu 6, HML tiistaina 9. kesäkuuta 2015

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 59 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Selvitys Porvoon nuorkauppakamari yhteistyössä Porvoon Yrittäjät Lähtökohta Porvoolaisille yrittäjille suunnatussa kyselyssä lähtökohta

Lisätiedot

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja 5.10.2000 06:51 Operaattorit ja vanhat mediatalot ovat löytäneet toisensa ja uusia yhteistyökuvioita on paljon ilmassa: on perustettu kimppayrityksiä

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ranua. Ranua. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ranua. Ranua. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 RANUA... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000 Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

KUUMA-seudun yhteistyö painopisteet ja sisältö

KUUMA-seudun yhteistyö painopisteet ja sisältö KUUMA-johtokunta 7.2.2017-6 Liite 6a KUUMA-seudun yhteistyö 2017- painopisteet ja sisältö Komission esitys johtokunnan päätettäväksi rev. 13.9.2016 (29.8.2016) Antti Kuusela KUUMA-yhteistyön filosofia

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää?

PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää? PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää? Tavoite: Jotta tietää mitä pitää tietää. Puheenjohtajan rooli ja osaaminen Miten johdat onnistuneen kokouksen? Mitä tehtäviä hallituksella on? Tehtävien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.4.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.4.2014 kello 18.25 19.25 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016 Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tammela. Kuntaraportti

Tammela. Kuntaraportti Tammela Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Suomi 100. VNK: Urheiluyhteisö:

Suomi 100. VNK:  Urheiluyhteisö: Suomi 100 Valtioneuvoston kansliassa toimiva Suomi 100 -hanke vastaa juhlavuoden ohjelman kokoamisesta Valo-Olympiakomitea toimii vnk:n yhteystahona ja kumppanina Suomi 100 -ohjelmaan voi päästä mukaan

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Lue Suomen Yrittäjien koko kuntavaaliohjelma yrittajat.fi/kuntavaalit. Ohjelma kokoaa yrittäjien näkökulman ja vinkit

Lue Suomen Yrittäjien koko kuntavaaliohjelma yrittajat.fi/kuntavaalit. Ohjelma kokoaa yrittäjien näkökulman ja vinkit KUNTAVAALIT 2017 Lue Suomen Yrittäjien koko kuntavaaliohjelma yrittajat.fi/kuntavaalit Ohjelma kokoaa yrittäjien näkökulman ja vinkit veroista ja tasapainoisesta taloudesta elinkeinopolitiikasta ja kehittämisestä

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti 27.1. 29.4.2016 Tule osakkaaksi Ylläksen Markkinointi Oy:hyn - mukana olosi on tärkeää. mm. Kolarin kunta on jatkossa vahvasti mukana. Yhteismarkkinoinnista

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. 18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho

OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho OECD Youth Forum Helsinki 27.10.2015 Arja Terho Tieto Suomalaisten nuorten näkemyksiä Missä ollaan? Tiedon puute. Ei ole tietoa siitä, miten poliittinen päätöksenteko toimii. Tarvitaan enemmän tietoa ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Hämeenlinna. Kuntaraportti

Hämeenlinna. Kuntaraportti Hämeenlinna Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Riihimäki. Kuntaraportti

Riihimäki. Kuntaraportti Riihimäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste.

Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste. Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste Joensuu, 2013 Historia 3.9.2009 Seminaari Sortavalassa projektin perustamisesta, jonka

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN Me kirjoittajat tapasimme toisemme ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2008 haastattelun merkeissä. Riku oli juuri aloittanut tuolloin maailman suosituimman verkkoyhteisön,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Jykesin palvelut yrittäjille Yrittäjä työllistää seminaari 23.11.2016 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen

TOIMIVA YHDISTYS. Yhdistystoiminnan päivittäminen TOIMIVA YHDISTYS Yhdistystoiminnan päivittäminen Päijät-Hämeen Sosiaaliturvayhdistys ry:n hallinnoimassa ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa hankkeessa vuosina 2012-2015 mahdollistettiin yhdistystoiminnan

Lisätiedot

Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013. Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja

Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013. Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n toimintastrategia 2014 2017 Visio Vahva, itsenäinen ja osaava toimija Toiminta-ajatus

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2009 klo 10.30 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 3.4.2009 alkaen klo

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista

Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö

Lisätiedot

Kiinteistön kuntotodistus

Kiinteistön kuntotodistus Kiinteistön kuntotodistus Remontti-ilta Pekka Luoto 2.11.2006 Idean liikkeelleläht htö Oulun läänin kiinteistöyhdistyksen hallitus teki 20.12.2004 Suomen Kiinteistöliitolle aloitteen tutkimushankkeen käynnistämiseksi

Lisätiedot

Kokka kohti yrittäjyysyhteiskuntaa: Miten yritysten toimintaympäristö muuttuu. Jyrki Mäkynen, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjät

Kokka kohti yrittäjyysyhteiskuntaa: Miten yritysten toimintaympäristö muuttuu. Jyrki Mäkynen, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjät Kokka kohti yrittäjyysyhteiskuntaa: Miten yritysten toimintaympäristö muuttuu Jyrki Mäkynen, puheenjohtaja, Suomen Yrittäjät 1 Tältä yrittäjyys näyttää tänään 2 Yritysten henkilöstö eri kokoluokkien yrityksissä

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Jyväskylän kokemuksia

Jyväskylän kokemuksia Jyväskylän kokemuksia Investointeja ja kasvua yli rajojen 25.4.2012 Minna Haapala Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Jykesin kansainvälistymispalvelut Jykesin kansainvälistymispalvelut tukee yritysten

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä 29.9.2010

Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä 29.9.2010 Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä 29.9.2010 MIKSI TYÖPANKKITOIMINTAA? Luodaan hankalasti työllistyville väylä työttömyydestä avoimille työmarkkinoille:

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu KOKOUSMUISTIO 2 / 2016 1 (5) Seuturyhmän kokousmuistio Aika: ke 24.8.2016 klo 13:00 16:15 Paikka: Ilomantsin kunnanvirasto, Kalevalasali Läsnä: Pekka Kukkonen seututyöryhmän puheenjohtaja, poistui kokouksesta

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot

Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri

Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri MUISTIO 14.3.2013 Asikkalan, Sysmän ja Padasjoen rakennusvalvontojen yhteistyöpalaveri Aika: 14.3.2012 klo 13.00-14.00 Paikka: Asikkala, teknisen toimen tilat Läsnä: Tapio Tonteri Asikkalan kunta, rakennustarkastaja,

Lisätiedot

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja

LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja LiikuTe kysely neuvottelukunnalle ja yhteistyökumppaneille 2009 Webropol sähköpostikysely tehtiin kesä- ja elokuussa 2009 NK vastaukset 53 % (N=38, n=20) YTK vastaukset 30 % (N=57, n=17) Asiaa kannatetaan

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen seminaari15.4.2016 Minna Harmanen Jan Hellgren Matti Pietilä

Lisätiedot

Sysmä. Kuntaraportti

Sysmä. Kuntaraportti Sysmä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Turvakotipalvelut Työkokous lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyen 25.2.2016 Turvakotilaki Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle

Lisätiedot