2 (12) Liikkeeseenlaskijan ja sen toimialan merkittävät viimeaikaiset suuntaukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2 (12) Liikkeeseenlaskijan ja sen toimialan merkittävät viimeaikaiset suuntaukset"

Transkriptio

1 TIIVISTELMÄ Tiivistelmään on koottu "Osatekijöiksi" kutsutut tiedonantovelvollisuudet. Nämä osatekijät on numeroitu Jaksoissa A - E (A.1 - E.7). Tämä tiivistelmä sisältää kaikki sellaiset Osatekijät, jotka tulee sisällyttää tämäntyyppisiä arvopapereita sekä liikkeeseenlaskijaa koskevaan tiivistelmään. Koska eräät Osatekijät eivät ole pakollisia, Osatekijöiden numeroinnissa saattaa olla aukkoja. Vaikka jokin Osatekijä tulee sisällyttää tiivistelmään arvopaperien tyypistä ja liikkeeseenlaskijasta johtuen, on mahdollista, että kyseistä Osatekijää koskevia olennaisia tietoja ei voida antaa. Tällöin tiivistelmään sisällytetään Osatekijän lyhyt kuvaus yhdessä merkinnän "ei sovellu" kanssa. Jakso A - Johdanto ja varoitukset Osatekijä Tiedonantovelvollisuus Tiedonanto A.1 Varoitus Tätä tiivistelmää tulee lukea Listalleottoesitteen johdantona. Biotie Therapies Oyj:n ("Biotie" tai "Yhtiö") uusia osakkeita ("Uusi Osake") koskevia sijoituspäätöksiä tehtäessä sijoittajan tulee ottaa huomioon Listalleottoesite kokonaisuudessaan. Mikäli jonkin ETA-valtion tuomioistuimessa saatetaan vireille tässä Listalleottoesitteessä esitettyjä tietoja koskeva kanne, kantajalta voidaan vaatia Listalleottoesitteen käännöskustannusten maksamista ennen oikeuskäsittelyn aloittamista sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa kanne nostetaan. Siviilioikeudellista vastuuta sovelletaan vain henkilöihin, jotka ovat jättäneet tiivistelmän, mukaan lukien sen käännös, mutta vain siinä tapauksessa, että tiivistelmä on harhaanjohtava, epätarkka tai ristiriitainen Listalleottoesitteen muihin osiin nähden, tai jos siitä ei ilmene, luettuna yhdessä Listalleottoesitteen muiden osien kanssa, sellaiset olennaiset tiedot, joista on apua sijoittajille Uusiin Osakkeisiin sijoittamista harkittaessa. Jakso B Liikkeeseenlaskija ja takaaja Osatekijä Tiedonantovelvollisuus Tiedonanto B.1 Virallinen nimi ja muu liiketoiminnassa käytetty toiminimi B.2 Kotipaikka, oikeusmuoto, lainsäädäntö ja perustamismaa Biotie Therapies Oyj Yhtiön kotipaikka on Turku, ja sen osoite on Tykistökatu 6, Turku. Yhtiö on suomalainen osakeyhtiö, ja se noudattaa Suomen lainsäädäntöä. Yhtiö on perustettu Suomessa ja perustamiskirja allekirjoitettiin B.3 Nykyinen liiketoiminta Biotie on erikoistunut lääkekehitysyhtiö, joka keskittyy kehittämään lääkkeitä rappeuttaviin hermosairauksiin ja psykiatrisiin häiriöihin (esim. Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti ja muut kognitiiviset häiriöt, alkoholi- ja huumeriippuvuus (addiktio) sekä traumaperäinen stressihäiriö), sekä maksan tulehduksellisiin ja fibroottisiin sairauksiin. Yhtiö uskoo, että sillä on vahva ja tasapainoinen tuotekehityssalkku, jossa on useita kliinisen kehitystyön eri vaiheissa olevia innovatiivisia pienmolekyyli- ja biologisia lääkekandidaatteja. Biotien tuotteilla on korkea markkinapotentiaali ja ne kohdistuvat sairauksiin, joihin ei vielä ole olemassa tehokasta hoitoa. C

2 2 (12) B.4a Liikkeeseenlaskijan ja sen toimialan merkittävät viimeaikaiset suuntaukset Monien ohjelmien osalta on solmittu kumppanuuksia alan huippua edustavien lääkealan kumppanien kanssa, ja Yhtiöllä on lisäksi strateginen kumppanuussuhde UCB Pharma S.A:n kanssa. Biotien kumppani H. Lundbeck A/S ( Lundbeck ) on jättänyt Biotien pisimmälle edenneen tuotteen, alkoholiriippuvuuteen tarkoitetun Selincro:n (nalmefeeni) myyntilupahakemuksen EU:ssa, ja Euroopan Lääkevirasto hyväksyi hakemuksen käsiteltäväksi joulukuussa EU:n viranomaisilta odotetaan palautetta vuoden 2012 lopussa. Koska tuotteen yksinmyyntioikeuden ajanjakso käynnistyy myyntiluvan saamisesta, Yhtiön johto arvioi, että Selincro tuodaan markkinoille vuoden 2013 aikana. Biotie kilpailee lukuisten sellaisten yhtiöiden kanssa, jotka tutkivat ja kehittävät lääkkeitä hermostorappeumaa aiheuttaviin sairauksiin, psykiatrisiin häiriöihin ja tulehdussairauksiin. Useat näistä yrityksistä kehittävät kilpailevia lääkkeitä tai hoitomuotoja, jotka on tarkoitettu samojen sairauksien hoitoon kuin Biotien tuotteet. Biotien tapaan, jotkut näistä yrityksistä tähtäävät yhteistyö-, lisenssi- ja kumppanuussopimusten solmimiseen kehittämiensä tuotteiden ympärille. Kehitysvaiheen bioteknologia- ja lääkekehitysyhtiöiden, kuten Biotien, tulovirta muodostuu tyypillisesti yhteistyö-, lisensointi- tai kumppanuussopimuksista, jotka yleensä sisältävät ennakko-, yhteistyö- ja etappimaksuja sekä myytyjen lääketuotteiden rojalteista näiden sopimusten ehtojen mukaisesti. Näiden maksujen suuruus on tyypillisesti riippuvainen siitä, mikä kyseessä olevan kehitysprojektin nettomääräinen nykyarvo oli sopimuksentekohetkellä sekä sopimustyypistä ja lisensoitujen oikeuksien laajuudesta. Nettomääräinen nykyarvo saadaan yleensä tuotteiden tai teknologian markkinapotentiaalista, niiden kehitysvaiheesta ja niiden kehitystä ja sääntelyä koskevasta riskiprofiilista. Biotien tulot lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä tulevat myös pääasiassa tällaisista yhteistyö-, lisensointi- ja kumppanuussopimuksista. Biotien tulevaan kaupalliseen menestykseen ja taloudelliseen kannattavuuteen vaikuttavat keskeisesti se, annetaanko sen kehitystuotteille myyntilupa ja sen kumppaneiden kyky kerryttää merkittävää tuottoa maailmanlaajuisilla lääkemarkkinoilla. B.5 Konsernin rakenne Konsernin emoyhtiö on Biotie Therapies Oyj. Yhtiöllä on liiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö Biotie Therapies Inc, joka sijaitsee San Franciscossa, Yhdysvalloissa, missä sen päätoimipiste sijaitsee osoitteessa: 601 Gateway Boulevard, Suite 1200, South San Francisco, CA 94080, Yhdysvallat, ja liiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö Biotie Therapies AG, joka sijaitsee Baselissa, Sveitsissä osoitteessa: Aeschenvorstadt 36, CH-4051 Basel, Sveitsi. Yhtiöllä on myös kaksi tytäryhtiötä, jotka eivät harjoita liiketoimintaa; Biotie Therapies GmbH, joka sijaitsee Radebeulissa osoitteessa Meissener Strasse 191, Radebeul, Saksa, ja Suomessa sijaitseva Biotie Therapies International Oy. Edellä esitettyjen kokonaan omistettujen tytäryhtiöiden lisäksi Biotiellä on myös ilmoitettujen uudelleenjärjestelyjen seurauksena vähemmistöosuus saksalaisessa spin-off -yhtiössä, biocrea GmbH:ssa. B.6 Ilmoitettavat osuudet / Äänioikeudet / Määräysvalta Yhtiön (arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 :n mukaisesti) mennessä saamien liputusilmoitusten mukaan seuraavilla

3 3 (12) osakkeenomistajilla on yli viiden prosentin osuus Yhtiön osakkeista ja äänistä: Versant Ventures III LLC (Versant Venture Capital III LP:n ja Versant Side Fund III LP:n kautta), UCB S.A., Novo A/S, ja Pequot Capital Management, Inc. Lisäksi, Yhtiön saamien liputusilmoitusten mukaan Invesco Limitedin osuus Yhtiön osakkeista tai äänistä (Invesco Fund Managers Limitedin kautta) ylittää 10 prosenttia. Jokainen osake oikeuttaa yhteen (1) ääneen yhtiökokouksessa. Biotie ei ole tietoinen sellaisista osakkeenomistajista, joilla olisi määräysvalta Yhtiössä, tai muista sellaisista järjestelystä, joilla voisi olla vaikutusta Yhtiön määräysvallan käyttöön. B.7 Liikkeeseenlaskijan keskeiset taloudelliset tiedot Seuraavissa taulukoissa on esitetty eräitä Yhtiön konsernitilinpäätöstietoja ja päättyneiltä kuuden kuukauden ajanjaksoilta sekä eräitä Yhtiön konsernitilinpäätöstietoja , ja päättyneiltä tilikausilta. Yhtiön tilintarkastetut konsernitilinpäätökset , ja päättyneiltä tilikausilta sekä tilintarkastamattomat osavuosikatsaukset ja päättyneiltä kuuden kuukauden ajanjaksoilta on laadittu EU:n käyttöönottamien International Financial Reporting -standardien ("IFRS") mukaisesti päättyneen vuoden aikana Yhtiö hankki Synosia Therapeutics Holding AG:n ("Synosia"). Tämän johdosta Synosia on huomioitu Yhtiön konsernitilinpäätöksessä hankinnan toteuttamispäivämäärästä, , lähtien päättyneen vuoden aikana Yhtiö luopui prekliinisistä liiketoiminnoistaan. Tämän johdosta prekliinisiä toimintoja on käsitelty lopetettuina toimintoina päättyneen vuoden vastaavat tiedot on oikaistu kuvastamaan lopetettuja liiketoimintoja. Tästä oikaisusta johtuen, päättyneen vuoden konsernin laajassa tuloslaskelmassa ja konsernin rahavirtalaskelmassa esitetyt tiedot ovat tilintarkastamattomia, ellei toisin mainita. Alla oleva yhteenveto ei sisällä kaikkia Yhtiön konsernitilinpäätöksiin sisältyviä tietoja. Konsernin tuloslaskelma Jatkuvat toiminnot 1 January 30 June 1 January 31 December (tilintarkastamaton) (tilintarkastamaton)(tilintarkastettu)(tilintarkastettu)(tilintarkastamaton) 1 (tuhatta euroa, lukuun ottamatta osakekohtaista tulosta) (IFRS) Liikevaihto Tutkimus- ja kehityskulut Hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot Liiketulos Rahoitustuotot Rahoituskulut

4 4 (12) Tulos ennen veroja Verot Tilikauden tulos, jatkuvat toiminnot Lopetetut toiminnot Tilikauden tulos, lopetetut toiminnot Tilikauden tulos Muut laajan tuloksen erät Valuuttamuuntoerot Tilikauden laaja tulos Tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille Laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille Tulos/osake (EPS) laimentamaton ja laimennettu (euroa), jatkuvat toiminnot -0,04-0,04-0,09-0,06-0,06 Tulos/osake (EPS) laimentamaton ja laimennettu (euroa), lopetetut toiminnot ,09-0,05 1 Tilikauden tulos, tilikauden laaja tulos, tuloksen jakautuminen emoyhtiön omistajille ja laajan tuloksen jakautuminen emoyhtiön omistajille ovat tilintarkastettuja tilikauden 2009 osalta. Tilikauden 2009 erät ovat muilta osin tilintarkastamattomia oikaisusta johtuen. Yhtiön tappio katsauskaudelta oli 13,0 miljoonaa euroa, 1,3 miljoonan euron lisäys verrattuna 11,7 miljoonaan euroon vastaavalla jaksolla vuonna Yhtiön tappio tilikaudelta 2011 oli 26,3 miljoonaa euroa, 4,7 miljoonan euron lisäys verrattuna tilikauden ,6 miljoonaan euroon. Tilikauden tappio vuonna 2010 oli 21,6 miljoonaa euroa, 5,5 miljoonan euron lisäys verrattuna tilikauden ,1 miljoonan euron tappioon. Tiivistetty konsernitase Per Per (tilintarkastamaton)(tilintarkastamaton) (tilintarkastettu) (tilintarkastettu) (tilintarkastettu) (tuhatta euroa) (IFRS) Varat Pitkäaikaiset varat Lyhytaikaiset varat Varat yhteensä Oma pääoma ja velat Oma pääoma Pitkäaikaiset velat Lyhytaikaiset velat Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä

5 5 (12) Varat Yhtiön varat muodostuvat pitkäaikaisista ja lyhytaikaisista varoista. Pitkäaikaiset varat muodostuvat pääasiassa aineettomista hyödykkeistä, liikearvosta, sijoitusomaisuudesta ja aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä. Lyhytaikaiset varat muodostuvat eräpäivään asti pidettävistä sijoituksista, myyntisaamisista ja muista saamisista, rahoitusvaroista arvostettuna käypään arvoon tulosvaikutteisesti, sekä rahavaroista. Pitkäaikaiset varat Yhtiön pitkäaikaiset varat olivat ,9 miljoonaa euroa verrattuna 93,4 miljoonaan euroon Aineettomat hyödykkeet, jotka olivat yhteensä 76,7 miljoonaan euroa, koostuvat pääasiassa aineettomista hyödykkeistä, jotka liittyvät Synosian hankintaan ja 5,7 miljoonan euron määräisestä liikearvosta, joka liittyy Synosian hankintaan yhtiön pitkäaikaiset varat olivat 82,4 miljoonaa euroa verrattuna 5,9 miljoonaan euroon Aineettomat hyödykkeet olivat määrältään 75,2 miljoonaa euroa ja ne koostuivat pääasiassa aineettomista hyödykkeistä, jotka liittyvät Synosian hankintaan ja Synosian hankintaan liittyvän liikearvon määrä oli 5,5 miljoonaa euroa Yhtiön pitkäaikaiset varat olivat 5,9 miljoonaa euroa, jossa oli laskua 4,3 miljoonaa euroa verrattuna 10,2 miljoonaan euroon Lasku liittyi lähinnä PDE10:n ja liikearvon arvonalentumistappioon. Lyhytaikaiset varat Yhtiön lyhytaikaiset varat olivat ,7 miljoonaa euroa, joten laskua verrattuna 42,8 miljoonaan euroon oli 23,1 miljoonaa euroa. Lasku johtui pääasiassa eräpäivään asti pidettävien sijoitusten ja rahavarojen laskusta Yhtiön lyhytaikaiset varat olivat 35,8 miljoonaa euroa, eli kasvua oli 30,5 miljoonaa euroa verrattuna 5,3 miljoonaan euroon Kasvu johtui pääasiassa eräpäivään asti pidettävien sijoitusten sekä rahavarojen kasvusta. Kassavarojen kasvu johtui 27 miljoonan euron osakeannista maaliskuussa 2011 ja 16,3 miljoonan euron rahavaroista, jotka saatiin osana Synosian hankintaa Yhtiön lyhytaikaiset varat olivat 5,3 miljoonaa euroa, eli laskua oli 16,0 miljoonaa euroa verrattuna 21,3 miljoonaan euroon Lasku liittyi pääasiassa kassavarojen vähenemiseen. Varat on ilmoitettu eräpäivään asti pidettävissä sijoituksissa. Talletukset, joiden maturiteetti on lyhyempi kuin kolme kuukautta, raportoidaan rahavaroissa. Aiemmin varat olivat sijoitettu rahamarkkinarahastoihin. Oma pääoma Konsernin oma pääoma oli 61,2 miljoonaa euroa , eli 25,3 miljoonaa euroa vähemmän kuin , jolloin se oli 86,5 miljoonaa euroa. Lasku johtui tappioiden lisääntymisestä ajanjakson aikana konsernin oma pääoma oli 73,3 miljoonaa euroa, eli kasvua oli 102,8 miljoonaa euroa verrattuna -29,5 miljoonaan euroon Kasvun taustalla olivat 96,9 miljoonan euron osakeanti Synosian hankintaan ja 27 miljoonan euron osakeanti maaliskuussa Biotien oma pääoma oli -29,5 miljoonaa euroa, eli laskua oli 20,6 miljoonaa euroa verrattuna -8,9 miljoonaan euroon Oman pääoman muutosten syyt liittyvät pääosin Synosian hankintaan vuonna 2011, osakeanteihin ja Yhtiön oman pääomanehtoiseen rahoitukseen ja kertyneiden tappioiden kasvuun katsauskausien välillä. Konsernin emoyhtiön oma pääoma on alle puolet sen osakepääomasta. Konsernin emoyhtiön osakepääoma oli ,9 miljoonaa euroa, oma pääoma 70,4 miljoonaa euroa ja pääomalainat 19,1 miljoonaa euroa. Näin ollen oman pääoman ja pääomalainojen yhteismäärä oli 89,5 miljoonaa euroa. Yhtiöllä ei ole voitonjakokelpoisia varoja. Velat Pitkäaikaiset velat Yhtiön pitkäaikaiset velat muodostuvat pääasiassa pitkäaikaisista rahoitusveloista, muista pitkäaikaisista veloista, pitkäaikaisista laskennallisista tuloista ja laskennallisista veroveloista. Yhtiön pitkäaikaiset velat olivat ,3 miljoonaa euroa verrattuna 44,3 miljoonaan euroon Pienentyminen 10,0 miljoonalla eurolla johtui pääasiassa laskennallisten verovelan vähentymisestä yhtiön pitkäaikaiset velat olivat 34,6 miljoonaa euroa verrattuna 33,9 miljoonaan euroon ,7 miljoonan euron lisäys johtui lähinnä laskennallisista veroveloista. Yhtiön pitkäaikaiset velat olivat ,9 miljoonaa euroa verrattuna 34,4 miljoonaan euroon Lasku, 0,5 miljoonaa euroa johtui pääasiassa tulojen jaksotuksesta.

6 6 (12) Lyhytaikaiset velat Lyhytaikaiset velat muodostuvat enimmäkseen ostoveloista, muista lyhytaikaisista veloista, varauksista lyhytaikaisista laskennallisista tuloista. ja Yhtiön lyhytaikaiset velat olivat ,1 miljoonaa euroa verrattuna 5,3 miljoonaan euroon Lisäys 2,8 miljoonalla eurolla johtui pääasiassa korkeammista ostovelkojen määristä ja muista lyhytaikaisista veloista yhtiön lyhytaikaiset velat olivat 10,3 miljoonaa euroa, kun ne olivat ,8 miljoonaa euroa. Lisäys 3,5 miljoonalla eurolla johtui pääasiassa korkeammista ostovelkojen määristä ja muista lyhytaikaisista veloista. Yhtiön lyhytaikaiset velat olivat 6,8 miljoonaa euroa verrattuna 6,1 miljoonaan euroon ,7 miljoonan euron kasvu johtui pääasiassa velkojen kasvusta liittyen lopetettuihin toimintoihin liittyen. Tiivistetty konsernin kassavirtalaskelma (tilintarkastamaton)(tilintarkastamaton) (tilintarkastettu) (tilintarkastettu) (tilintarkastamaton) (tuhatta euroa) (IFRS) Liiketoiminnan nettorahavirta, jatkuvat toiminnot Liiketoiminnan nettorahavirta, lopetetut toiminnot Investointien nettorahavirta, jatkuvat toiminnot Investointien nettorahavirta, lopetetut liiketoiminnot Rahoituksen nettorahavirta, jatkuvat toiminnot Rahoituksen nettorahavirta, lopetetut liiketoiminnot B.8 Keskeiset Pro forma - muotoiset taloudelliset tiedot Ei sovellu; tämä asiakirja ja Listalleottoesite eivät sisällä pro forma - muotoisia taloudellisia tietoja. B.9 Tulosennusteet Ei sovellu; tämä asiakirja ja Listalleottoesite eivät sisällä tulosennusteita tai - arvioita. B.10 Kuvaus mahdollisten historiallisia taloudellisia tietoja koskevassa tilintarkastuskertomuksessa olevien huomautuksien luonteesta Ei sovellu; tähän asiakirjaan ja Listalleottoesitteeseen sisältyviä historiallisia taloudellisia tietoja koskeviin tilintarkastuskertomuksiin ei sisälly huomautuksia. B.11 Käyttöpääoma Yhtiön käyttöpääoma on riittävä kattaakseen Yhtiön tämänhetkisen käyttöpääoman tarpeen seuraavan 12 kuukauden ajaksi tämän Listalleottoesitteen päivämäärästä. Osatekijä Tiedonantovelvollisuus Tiedonanto Jakso C Arvopaperit C.1 Arvopaperien tyypit ja luokat Yhtiön osakkeiden kaupankäyntikoodi on BTH1V. Yhtiön osakkeiden ISIN-koodi on FI Yhtiön väliaikaisten osakkeiden, joiden odotetaan tulevan annetuksi Institutionaalisen Osakeannin (kuten jäljempänä määritelty) yhteydessä, vaihdantakoodi on BTH1VN0112. Yhtiön väliaikaisten osakkeiden ISIN-koodi on FI

7 7 (12) C.2 Valuutta Euro. C.3 Liikkeeseen laskettujen osakkeiden määrä / Arvo osaketta kohti C.4 Kuvaus arvopapereihin liittyvistä oikeuksista. C.5 Arvopapereiden vapaata luovutettavuutta koskevat rajoitukset. Yhtiö antaa Uutta Osaketta. Tämän asiakirjan päivämääränä Biotiessä on rekisteröityä osaketta. Yhtiön osakkeilla ei ole nimellisarvoa. Edellyttäen, että kaikki Uudet Osakkeet merkitään Yhtiön identifioimille institutionaalisille sijoittajille suunnatussa osakeannissa ( Institutionaalinen Osakeanti ) ja Yhtiön ja Lundbeckin välisen lisenssisopimuksen muuttamisen yhteydessä Lundbeckille suunnattussa osakeannissa ( Lundbeck Osakeanti, yhdessä Institutionaalisen Osakeannin kanssa "Osakeannit"), Uusien Osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Biotien osakkeiden kokonaismäärä on Yhtiöllä on yksi osakesarja, jonka osakkeet tuottavat Yhtiössä yhtäläiset oikeudet. Uusien Osakkeiden merkitsijällä on oikeus käyttää Uusiin Osakkeisiin kuuluvia oikeuksia Yhtiössä sen jälkeen, kun Uudet Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin. Uudet Osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta Kaupparekisteriin rekisteröimisen jälkeen Uudet Osakkeet tuottavat yhtäläiset oikeudet Yhtiön olemassa olevien osakkeiden kanssa ja ne oikeuttavat kaikkiin tulevaisuudessa mahdollisesti jaettaviin osinkoihin. Jokainen Uusi Osake oikeuttaa haltijansa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa. Lundbeckille annettaviin Uusiin Osakkeisiin sovelletaan luovutusrajoitusta koskevaa sopimusmääräystä. Lundbeck ei voi myydä, antaa, siirtää tai pantata tai kiinnittää tai muuten luopua osasta tai kaikista uusista osakkeista 18 kuukauden määräajan aikana, joka alkaa Uusien Osakkeiden liikkeelle laskemisesta, ellei luovutukselle saada Yhtiön suostumusta. C.6 Pörssilistalle ottaminen Yhtiön olemassa olevat osakkeet on otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä ( Helsingin Pörssi ). Biotie hakee Osakeanneissa merkittyjen Uusien Osakkeiden ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Biotie arvioi, että Uudet Osakkeet tulevat kaupankäynnin kohteeksi arviolta Uusia Osakkeita Institutionaalisessa Osakeannissa edustavat väliaikaiset osakkeet selvitetään sijoittajille merkintähinnan maksua vastaan Euroclear Finland Oy:n osakeselvityksessä. Väliaikaiset osakkeet ovat vapaasti luovutettavissa. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön nykyiseen osakesarjaan sen jälkeen, kun Uudet Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin. C.7 Osingonjakoperiaatteet Mahdollisten osinkojen maksaminen ja niiden määrä riippuvat Yhtiön tulevasta tuloksesta, taloudellisesta asemasta, kassavirrasta, käyttöpääoman tarpeesta, investoinneista, rahoitussopimusten ehdoista ja kovenanteista, pääomalainojen takaisinmaksuista ja Biotien pääomalainoista kertyneistä koroista sekä muista tekijöistä. Biotiellä ei ollut jakokelpoisia varoja per Yhtiö ei ole jakanut osinkoa osakkeilleen perustamisensa jälkeen. Yhtiössä ei ole tällä hetkellä käytössä osingonjakoperiaatteita. Osatekijä Tiedonantovelvollisuus Tiedonanto Jakso D Riskit D.1 Yhtiölle ja sen liiketoiminnalle ominaiset keskeiset riskitekijät Jos jokin jäljempänä kuvatuista Yhtiön liiketoimintaan liittyvistä riskeistä toteutuisi, sillä voisi olla epäedullinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Jäljempänä kuvatut riskit ja epävarmuustekijät eivät ole ainoita Biotien toimintaan vaikuttavia tekijöitä. Myös muilla seikoilla ja epävarmuustekijöillä, joita ei parhaillaan tiedosteta tai jotka tällä hetkellä arvioidaan epäolennaisiksi, voi olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Riskitekijöiden esittämisjärjestystä ei ole tarkoitettu kuvaamaan niiden ilmenemisen todennäköisyyttä tai tärkeysjärjestystä. Yhtiön liiketoimintaan liittyviä riskejä: Yhtiön liiketoiminnan kehitysvaihe ja aiemmat tappiot: Biotien liiketoiminnan tuloksen muuttuminen voitolliseksi riippuu muun

8 8 (12) muassa siitä, kykeneekö yhtiö menestyksellisesti saattamaan päätökseen nykyisten ja tulevien tuote-ehdokkaidensa kehitystyön markkinointikelpoisiksi tuotteiksi, solmimaan yhteistyösopimuksia, saamaan tarvittavat viranomaisluvat sekä solmimaan valmistus-, myynti- ja markkinointisopimuksia kolmansien osapuolten kanssa. Nykyisen pääoman riittävyys ja tulevat pääomatarpeet: Biotien kulujen määrä ja jaksotus riippuvat jatkuvan tutkimus- ja kehitystoiminnan edistymisestä ja siitä syntyvistä kustannuksista. Lisäpääoman ja/tai velkarahoituksen saaminen tulee olemaan keskeinen elementti liiketoiminnan jatkamiseen tarvittavan taloudellisen aseman vahvistamiseksi. Kaupallistamissopimukset: Biotien toiminta ja taloudellinen asema riippuu osittain sopivien lisensiointikumppaneiden löytymisestä ja Biotien kaupallistamissopimuksista saamasta vastikkeesta. Hyväksyntä markkinoilla: Biotien mahdollisuudet merkittävän kassavirran kehittämiseen riippuvat siitä, miten lääkeviranomaiset, lääkärit ja potilaat ottavat tuotteet vastaan. Yhteistyösopimukset: Mitään varmuutta ei ole siitä, että Biotie pystyy jatkossa solmimaan yhteistyösopimuksia ja, että näiden sopimusten ehdot ovat Biotielle suotuisia tai että tämänhetkisen taikka mahdollisen tulevan yhteistyön tuloksena syntyy uusia kilpailukykyisiä tuotteita. Ei ole varmuutta myöskään siitä, ettei mikään yhteistyökumppani itsenäisesti tai ulkopuolisten tahojen kanssa kehitä tuotteita tai teknologioita, jotka voisivat kilpailla Biotien vastaavien tuotteiden kanssa. Tuotantomahdollisuudet: Ei ole mitään varmuutta siitä, että Yhtiö voi jatkaa nykyisiä järjestelyjään kolmansia osapuolia edustavien valmistajien kanssa tai että se kykenee tarvittaessa täydentämään näitä järjestelyjä lisätäkseen tuote-ehdokkaidensa tuotantomääriä. Riippuvuus johdosta ja muusta henkilökunnasta: Jos Yhtiö ei kykene pitämään palveluksessaan tätä henkilöstöä tai tulevaisuudessa palkkaamaan tarvittavaa henkilöstöä, se voi haitata Yhtiön tavoitteiden saavuttamista, millä saattaa olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Immateriaalioikeudet: Jos Yhtiö ei kykene hankkimaan, hallitsemaan ja suojaamaan immateriaalioikeuksiaan, sillä saattaa olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Mitään varmuutta ei ole siitä, että Biotien tuote-ehdokkaat, teknologiat, menetelmät tai niiden hyödyntäminen eivät tällä hetkellä tai tulevaisuudessa loukkaa kolmansien osapuolten patentteja tai muita omistusoikeuksia. Lääkekehitykseen ja viranomaislupiin liittyvät epävarmuudet: Mikäli Yhtiö ei onnistu osoittamaan kehitteillä olevan tuotteensa turvallisuutta ja tehokkuutta riittävällä tavalla, tämä saattaa aiheuttaa tuote-ehdokkailta vaadittavien viranomaislupien viivästymisen tai epäämisen, millä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Mikäli Yhtiö ei saa tai kykene ylläpitämään vaadittavia viranomaishyväksyntöjä, noudata asiaa koskevaa lainsäädäntöä tai säännöksiä ja vaatimuksia, sillä saattaa olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Kliinisten kokeiden suorittaminen: Jos Biotie ei löydä hyväksyttäviä sopimuskumppaneita tai pääse niiden kanssa edullisiin sopimuksiin tai jos nämä kolmannet osapuolet eivät asianmukaisesti hoida sopimusvelvollisuuksiaan, täytä kliinisten kokeiden suorittamista koskevia lakien ja viranomaisten vaatimuksia tai pidä kiinni sovituista määräajoista, Biotien kliiniset kehitysohjelmat saattavat viivästyä tai niille voi aiheutua muita haittoja. Tällä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen

9 9 (12) asemaan. Tuotevastuu ja vakuutukset: Biotiehen saattaa kohdistua tuotevastuuvaatimuksia, joiden mukaan Biotien tuotteiden käytöllä olisi haitallisia vaikutuksia. Tällaiset vaatimukset voivat aiheuttaa Yhtiölle merkittäviä vastuita, korvausvelvollisuus ja rangaistusluonteinen maksuvelvollisuus mukaan luettuna. Kilpailu: Kilpailijoiden teknologioiden kehitys voi johtaa yksinoikeudellisen aseman kehittymiseen tietyillä alueilla, mikä voi merkittävästi heikentää Biotien tuotteiden kilpailukykyä markkinoilla. Lääkkeiden hinnoittelu ja korvaaminen: Lääkkeiden hinnoittelu ja korvaaminen on riippuvainen sovellettavista hinnoittelu- ja korvaussääntelystä ja näillä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Ympäristö-, terveys- ja turvallisuusmääräykset: Ei ole varmuutta siitä, ettei Biotielle aiheudu merkittäviä kustannuksia ympäristö-, terveys- ja turvallisuuslakien ja -määräysten noudattamisesta tulevaisuudessa. Vaarallisten aineiden käyttö: Biotie ei voi täysin poissulkea tutkimuksessa ja tuotekehityksessä käytettävistä vaarallisista aineista, kemikaaleista ja erilaisista radioaktiivisista yhdisteistä johtuvaa tapaturmaisen saastumisen tai loukkaantumisen riskiä. Kasvun tehokkaan hallinnan epäonnistuminen: Kasvun tehokkaan ja oikea-aikaisen hallinnan epäonnistuminen voi vaikuttaa Yhtiön liiketoimintaan haitallisesti. Yhtiön liikevaihdon mahdollinen vaihtelu: Lisensiointisopimuksista ja kehitystoimintaa koskevista yhteistyösopimuksista saatavien tulojen määrä tietyllä aikavälillä riippuu monista ennakoimattomista tekijöistä, minkä vuoksi Biotien liikevaihto voi merkittävästi vaihdella kuukausittain, puolivuosittain ja vuosittain. Myönnetyt avustukset: Mikäli avustusten saamisten ehtoja ei kyetä täyttämään tai tulevaisuudessa mahdollisesti joudutaan maksamaan avustukset takaisin kokonaan tai osittain tai jos avustuksia ei tulevaisuudessa ole saatavana, tällä voi olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Osingonjako: Mahdollisten osinkojen maksaminen ja niiden määrä riippuvat Yhtiön tulevasta tuloksesta, taloudellisesta asemasta, kassavirrasta, käyttöpääoman tarpeesta, investoinneista, rahoitussopimusten ehdoista ja kovenanteista, Biotien pääomalainojen pääoman ja kertyneiden korkojen takaisinmaksusta sekä muista tekijöistä. Biotiellä ei ollut voitonjakokelpoisia varoja Yhtiö ei ole menneisyydessä jakanut osinkoa osakkeilleen Valuuttariski: Biotie ei voi taata, ettei valuuttakurssien vaihteluilla verrattuna euroon niiden maiden valuuttojen osalta, joissa konserni toimii, ole olennaista haitallista vaikutusta konsernin taloudelliseen asemaan ja liiketoiminnan tulokseen. Luotto- ja maksuvalmiusriski: Myyntisaamiset sekä talletukset ja rahasaamiset pankeilta altistavat Biotien luottoriskille. Rahoitusmarkkinoiden nykytilanne ja sen vaikutukset sijoittajien mielialaan aiheuttavat vakavan riskin siitä, että Biotie ei kykene tulevaisuudessa hankkimaan lisärahoitusta. Korkoriski: Lainojen ja pääomalainojen kokonaiskorkokustannuksista tulevaisuudessa ei ole olemassa täyttä varmuutta. Rahoitusmarkkinoihin liittyvä riski: Rahoitusmarkkinoiden epävakaisuus ja siitä aiheutuvat vaikeudet yritysrahoituksen hankkimisessa voivat vaikeuttaa Yhtiön yrityksiä saada uusia lainoja. Taseasemaan liittyviä riskejä: Biotien aineettomille hyödykkeille ja liikearvolle tehdään arvonalentumistesti vuosittain ja aina kun

10 10 (12) viitteitä mahdollisesta arvonalentumisesta esiintyy. Jos arvonalentumistestin perusteella on kirjattava arvonalentumisia, niillä saattaa olla olennainen negatiivinen vaikutus Yhtiön toiminnan tulokseen ja taseasemaan. Standby Equity Distribution -sopimuksen vaikutus Yhtiön omistajarakenteeseen: Mikäli Yhtiö päättää käyttää Standby Equity Distribution -sopimuksen mukaista oikeuttaan tarjota YA Global Master SPV Ltd:lle osakkeitaan merkittäväksi tai ostettavaksi, on mahdollista, että YA Global Master SPV Ltd:sta tulee Yhtiön merkittävä osakkeenomistaja. Tulevien osakeantien tai merkittävien osakemyyntien vaikutus Yhtiön osakkeiden markkina-arvoon: Mikäli merkittäviä määriä Biotien osakkeita tulee myytäväksi tai lasketaan liikkeeseen, taikka mikäli tällainen myynti tai liikkeeseenlasku on odotettavissa, sillä voi olla haitallinen vaikutus Biotien osakkeiden markkina-arvoon ja Biotien kykyyn hankkia pääomaa tulevilla osakeanneilla. Verotus: Muutokset verosääntelyssä tai verotusta koskevissa viranomaistulkinnoissa eri maissa voivat aiheuttaa Biotielle taloudellisia menetyksiä tai muutoin heikentää Yhtiön taloudellista asemaa. Konserniyhtiöiden taloudellisen aseman kehittyminen: Saattaa olla sopimusjärjestelyjä, joiden mukaan Biotie voi olla vastuussa lisärahoituksen järjestämisestä tytäryhtiöilleen tai tytäryhtiöiden velvoitteiden kattamisesta. Edelleen, koska tietyt immateriaalioikeudet ovat tytäryhtiöiden hallussa, tällaisen tytäryhtiön huonolla taloudellisella tilanteella voisi olla olennainen haitallinen vaikutus Biotien taloudelliseen asemaan. D.3 Keskeistä tietoa arvopapereihin liittyvistä erityisriskeistä. Jos jokin jäljempänä kuvatuista riskeistä toteutuisi, sillä voisi olla haitallinen vaikutus Uusiin Osakkeisiin. Jäljempänä kuvatut riskit ja epävarmuustekijät eivät ole ainoita Uusiin Osakkeisiin vaikuttavia riskejä, ja epävarmuustekijöillä, joita ei parhaillaan tiedosteta tai jotka tällä hetkellä arvioidaan epäolennaisiksi, voi olla olennainen haitallinen vaikutus Uusiin Osakkeisiin. Riskitekijöiden esittämisjärjestystä ei ole tarkoitettu kuvaamaan niiden ilmenemisen todennäköisyyttä tai tärkeysjärjestystä. Uusiin Osakkeisiin liittyviä riskejä: Biotekniikkaosakkeiden ja erityisesti Biotien osakkeiden kurssivaihtelut: Ei ole varmuutta siitä, etteivät osakkeiden markkinahintojen ja kaupankäyntimäärien vaihtelut saattaisi vaikuttaa oleellisen haitallisesti Yhtiön osakkeiden kurssikehitykseen tulevaisuudessa siitä huolimatta, etteivät liittyisi Yhtiön liiketoimintaan. Ei ole myöskään mitään varmuutta siitä, että Yhtiön ja sen liiketoiminnan positiivinen kehitys vaikuttaisi osakkeen hintaa korottavasti. Osakeomistuksen laimentuminen: Osakeantien seurauksena Biotien osakkeenomistajien suhteellinen omistusosuus Yhtiön osakkeista laskee. Osakkeiden arvostus ja volatiliteetti: Uusien Osakkeiden hinta ja kaupankäynti saattavat vaihdella suuresti ajan myötä useista seikoista riippuen, joista kaikki eivät liity Yhtiön liiketoiminnan tai tulevaisuudennäkymien kehitykseen. Lisäksi Yhtiön toiminnan tulos, taloudellinen asema ja tulevaisuudennäkymät saattavat ajoittain jäädä jälkeen osakemarkkinoiden, markkinaanalyytikkojen ja sijoittajien odotuksista. Ulkomaisten osakkeenomistajien merkintäetuoikeudet: Suomen lainsäädännön mukaisesti osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä uusia osakkeita omistuksensa suhteessa. Tietyt ulkomaiset osakkeenomistajat eivät kuitenkaan välttämättä pysty harjoittamaan merkintäetuoikeuttaan Yhtiön tulevissa osakeanneissa oman maansa lainsäädännön ja viranomaissääntelyn vuoksi.

11 11 (12) Osatekijä Tiedonantovelvollisuus Tiedonanto Jakso E Tarjous E.1 Osakeannin nettotuotot ja arvioidut kulut Yhtiön arvioitu Osakeanneissa kerättävä nettotuotto on noin 30,0 miljoonaa euroa. Lisäksi Yhtiö arvioi sille Osakeanneista ja Uusien Osakkeiden julkisen kaupankäynnin kohteeksi saattamisesta aiheutuvien kulujen määräksi noin 1,2 miljoonaa euroa, mukaan lukien neuvonantajien palkkiot. Liikkeeseenlaskija ei veloita mitään kuluja sijoittajilta. E.2a Tarjouksen perustelut ja varojen käyttö Yhtiö pyrkii Osakeantien avulla kattamaan rahoitustarpeen odotettaessa Selincro:sta saatavaa tulovirtaa ja mahdollisia muiden kehitysaihioiden etappimaksuja, vahvistamaan Yhtiön käyttöpääomaa ja tasetta ennen yhteistyösopimuskeskusteluja (koskien sisään- ja uloslisensointia), ja rahoittamaan mahdollisten uusien tuotekehittelyohjelmien kehittämistä seuraaviin kehitysvaiheisiin. Yhtiö aikoo käyttää tuoton rahoitustarpeen kattamiseen odotettaessa Selincro:sta saatavaa tulovirtaa ja mahdollisia muiden kehitysaihioiden etappimaksuja, Yhtiön käyttöpääoman ja taseen vahvistamiseen ennen yhteistyösopimuskeskusteluja (koskien sisään- ja uloslisensointia), ja mahdollisten uusien tuotekehittelyohjelmien kehittämistä rahoittamiseen seuraaviin kehitysvaiheisiin. Ottaen huomioon Osakeantien kulut Yhtiön arvioitu Osakeanneissa kerättävä nettotuotto on noin 28,8 miljoonaa euroa. E.3 Osakeannin ehdot Yhtiön hallitus päätti Yhtiön pidetyltä varsinaiselta yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen perusteella Osakeanneista, joissa Yhtiö tarjoaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Osakeyhtiölain 9 luvun 3 :n mukaisesti Uutta Osaketta institutionaalisille ja strategisille sijoittajille sekä Lundbeckille Yhtiön ja Lundbeckin välisen lisenssisopimuksen muuttamisen yhteydessä. Uusien Osakkeiden merkintähinta on 0,43 euroa Uudelta Osakkeelta institutionaalisille ja strategisille sijoittajille suunnatussa osakeanneissa ja Lundbeckille suunnatussa osakeanneissa 0,5375 euroa Uudelta Osakkeelta. Merkintähinta Institutionaalisessa Osakeannissa perustuu Yhtiön osakkeille määriteltyyn vallitsevaan markkinahintaan Helsingin Pörssissä, institutionaalisilta ja strategisilta sijoittajilta saatuihin suuntaa-antaviin merkintähintoihin ja Nomura Code Securities Limitediltä ja Nordea Pankki Suomi Oyj:ltä ("Pääjärjestäjät") saatuihin suosituksiin. Lundbeck Osakeannissa merkintähinta määräytyy perustuen Institutionaalisen Osakeannin merkintähintaan lisäten siihen 25 %:n preemio. Institutionaalisessa Osakenannissa Uusien Osakkeiden merkitsijä maksaa merkintähinnan viimeistään Lundbeckin tulee maksaa merkintähinta välittömästi merkinnän yhteydessä. Yhtiön ja Pääjärjestäjien välillä solmitun järjestämissopimuksen ( Järjestämissopimus ) perusteella Pääjärjestäjät ovat sitoutuneet maksamaan Institutionaalisessa Osakeannissa annettavien Uusien Osakkeiden merkintähinnan, mikäli merkitsijät eivät suorita maksua ajallaan. Uusien osakkeiden merkintähinta merkitään Yhtiön osakepääoman korotukseksi. Institutionaalisessa Osakeannissa Uusien Osakkeiden merkintäaika alkoi välittömästi hallituksen päätöksen jälkeen ja päättyi klo 8 (Suomen aikaa). Lundbeck Osakeannissa merkintäaika alkoi välittömästi osakeannista päättäneen hallituksen kokouksen päätyttyä ja päättyi Uusien Osakkeiden merkitsijällä on oikeus käyttää Uusiin Osakkeisiin kuuluvia oikeuksia Yhtiössä sen jälkeen, kun Uudet Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin. Yhtiö hakee Uusien Osakkeiden ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä samanlajisina Yhtiön muiden osakkeiden kanssa sen jälkeen, kun ne on rekisteröity kaupparekisteriin.

12 12 (12) Uusia Osakkeita edustavat väliaikaiset osakkeet selvitetään sijoittajille merkintähinnan maksua vastaan Euroclear Finland Oy:n osakeselvityksessä, arviolta Julkinen kaupankäynti väliaikaisilla osakkeilla alkaa omana lajinaan arviolta Väliaikaiset osakkeet ovat vapaasti luovutettavissa. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön nykyiseen osakesarjaan sen jälkeen, kun Uudet Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin, minkä odotetaan tapahtuvan arviolta E.4 Osakeantiia koskevat olennaiset intressit ja vastakkaiset intressit E.5 Arvopaperin tarjoajan nimi / Luovutusrajoitussopimukset Ei sovellu, mikään intressi ei ole olennainen Osakeanneille. Ei sovellu, kukaan tai mikään taho ei ole tarjoamassa arvopapereita osana Osakeanteja. Lundbeckille annettaviin Uusiin Osakkeisiin sovelletaan luovutusrajoitusta koskevaa sopimusmääräystä. Lundbeck ei voi myydä, antaa, siirtää tai pantata tai kiinnittää tai muuten luopua osasta tai kaikista uusista osakkeista 18 kuukauden määräajan aikana, joka alkaa Uusien Osakkeiden liikkeelle laskemisesta, ellei luovutukselle saada Yhtiön suostumusta. Järjestämissopimuksen mukaisesti Yhtiö tai sen tytäryhtiöt eivät saa 180 päivän aikana alkaen Uusien Osakkeiden listaamisesta ilman Pääjärjestäjien etukäteistä kirjallista lupaa, (A) suoraan tai välillisesti, antaa, tarjota, pantata, myydä, sitoutua myymään, myydä tai myöntää optioita, oikeuksia, taata tai sopia ostavansa, käyttää mitään mahdollisuutta myydä, hankkia mitään optiota tai sopia myyvänsä, tai pantata, lainata tai muuten siirtää tai luovuttaa osakkeita tai mitään arvopapereita, jotka ovat muunnettavissa osakkeiksi, lunastettavissa tai vaihdettavissa osakkeiksi tai (B) tehdä mitään vaihtokauppaa tai muuta sopimusta tai liiketointa, jolla siirretään kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, osakkeiden omistuksesta johtuva taloudellinen seuraus, riippumatta siitä toteutetaanko lausekkeissa (A) tai (B) kuvattu tällainen vaihtokauppa tai liiketoimi osakkeiden tai muiden tällaisten arvopaperien luovuttamiseksi käteisellä tai muutoin. Edellä olevaa ei sovelleta (i) Osakeanneissa merkittäväksi tarjottaviin Uusiin Osakkeisiin, (ii) osakkeisiin tai osakepohjaisiin instrumentteihin, jotka on annettu, tarjottu tai myyty Yhtiön toimesta Yhtiön nykyisten osakeperusteisten kannustinjärjestelmien nojalla tai uusien osakeperusteisten kannustinjärjestelmien nojalla edellyttäen, että näiden järjestelmien mukaisesti liikkeeseen laskettujen osakkeiden ja osakepohjaisen instrumenttien lukumäärä ei ylitä 10 prosenttia Yhtiön kulloinkin liikkeeseen laskemien osakkeiden määrästä, tai (iii) Yhtiön ja YA Global Master SPV Ltd:n välillä solmitun Standby Equity Distribution Agreement-sopimuksen nojalla annettuihin osakkeisiin. E.6 Laimentuminen Biotie tulee Osakeanneissa antamaan yhteensä Uutta Osaketta, mikä vastaa noin 16,8 prosenttia Biotien kaikista osakkeista tämän asiakirjan päivämääränä ja noin 14,4 prosenttia osakkeiden määrästä Osakeantien toteuttamisen jälkeen. Tämän seurauksena Biotien osakkeenomistajien suhteellinen omistusosuus Yhtiön osakeosuuksista laskee siinä laajuudessa, kun he eivät ole merkinneet Uusia Osakkeita. Osakkeenomistajien omistus laimenee edellä kuvatun mukaisesti 14,4 prosenttia. E.7 Arvioidut sijoittajalta perittävät kulut Ei sovellu, Yhtiö ei veloita mitään kuluja sijoittajilta.

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Biotie Therapies Oyj ( Yhtiö ) on 10.1.2011 solminut yhdistymissopimuksen (Combination Agreement), jonka ehtojen mukaan Yhtiö

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN EHDOTUKSET 1.2.2011 PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Biotie Therapies Oyj ( Yhtiö ) on 10.1.2011 solminut yhdistymissopimuksen (Combination Agreement), jonka ehtojen mukaan Yhtiö

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015).

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015). Orava Asuntorahasto Oyj LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.8.2015 Täydennys Finanssivalvonnan 30.6.2015 hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/02.05.04/2015). Listalleottoesitteessä

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen julkistamisesta johtuen Esitteen kohtia Tiivistelmä ja Eräitä konsernitilinpäätöstietoja täydennetään seuraavasti:

Tilinpäätöstiedotteen julkistamisesta johtuen Esitteen kohtia Tiivistelmä ja Eräitä konsernitilinpäätöstietoja täydennetään seuraavasti: ESITTEEN TÄYDENNYS 2.2.2017 Tätä täydennystä 16.12.2016 päivättyyn suomenkieliseen sulautumisesitteeseen ( Esite ) koskien Ahlstrom Oyj:n ( Ahlstrom ) sulautumista Munksjö Oyj:öön ( Munksjö ) ei saa lähettää

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen

Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTTEEN LIITE 19.11.2012 Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen Ahlstrom on allekirjoittanut 29.8.2012 Munksjö AB:n pääomistaja EQT:n

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 5/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Alma Media Oyj Pörssitiedote 14.10.2015 klo. 16.25 Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan

Lisätiedot

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja Marraskuu 2017 - MERKINTÄSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus 2625992-6, jäljempänä Yhtiö ), ja 1.2 Nimi: _ Henkilötunnus (jäljempänä Merkitsijä ) Yhtiö on tarjonnut Merkitsijälle mahdollisuutta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 TÄYDENNYS 1, 29.4.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 1/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5 COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2013 EHDOT Hallituksen osakeantipäätös Componenta Oyj:n ( Yhtiö tai Componenta ) hallitus päätti 16.8.2013 varsinaisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot Mika Oksanen Tomi Merenheimo Asianajaja, osakas Asianajaja, osakas Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy 10.1.2014 Berlin Copenhagen Gothenburg Helsinki Malmö Minsk

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Lisätiedot

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa : TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS)

Global Reports LLC. Done Solutions Oyj Pörssitiedote klo DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) Done Solutions Oyj Pörssitiedote 9.8.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2006 oli 7,3 meur (5,8 meur 1-6/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot