Ainekohtaiset opetussuunnitelmat luokat 7 9

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ainekohtaiset opetussuunnitelmat luokat 7 9"

Transkriptio

1 1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Päivitetty: Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Ainekohtaiset opetussuunnitelmat luokat 7 9

2 2 7.3 Äidinkieli ja kirjallisuus VUOSILUOKAT 6 9 Vuosiluokilla 6 9 äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen ydintehtävä on laajentaa oppilaan tekstitaitoja lähipiirissä tarvittavista taidoista kohti yleiskielen ja oppilaalle uusien tekstilajien vaatimuksia. Pyrkimys on, että oppilas tulee entistä tietoisemmaksi tavoitteistaan ja itsestään kielenkäyttäjänä. Hän kehittyy tekstien erittelijänä ja kriittisenä tulkitsijana ja pystyy tuottamaan erityppisissä viestintätilanteissa tarvitsemiaan tekstejä. Opetuksen tehtävänä on kannustaa oppilasta lukemaan ja arvioimaan kirjallisuutta, myös erilaisia median tekstejä. Opetus ohjaa oppilasta hankkimaan yleissivistävää tietoa kirjallisuudesta ja innostaa häntä tutkimaan kieltä (Opetussuunnitelman perusteet 2004). Suomen kieli on minulle ikkuna ja talo minä asun tässä kielessä. Se on minun ihoni. Pentti Saarikoski Kirjallisuus on kansakunnan kuvastin. Vasta omakielisen kirjallisuutensa kautta kansa oppii itsensä tuntemaan ja tekemään myös muille kansoille ymmärrettäväksi. Eino Leino Kieli on ajattelun väline. Kieli antaa ajattelulle tilaa: se vie pois tässä ja nyt -tilanteesta, sen avulla luodaan mielikuvia ja tunnetaan tuntemuksia. Hyvä kirjallinen suomen kielen taito vahvistaa itsetuntoa ja antaa pohjan uuden tiedon omaksumiselle. Kielen avulla etsitään tietoa ja opitaan uusia asioita, mutta sen avulla ilmaistaan myös tunteita, toiveita ja mielialoja. Kielen taito lähtee oikein tuotetusta ja oikein rakennetusta puheesta, rikkaasta suullisesta ilmaisusta päätyen loogisen ja analyyttisen kirjoittamisen tasoon. Oppilaassa on herätettävä kiinnostus kieleen, tuettava hänen luovuuttaan kielen suullisena ja kirjallisena käyttäjänä. Näin oppilaasta kehittyy myös monipuolinen lukija, joka nauttii lukemastaan tekstistä ja ymmärtää sitä. Lukemisen monipuolinen ymmärtäminen on uuden oppimisen perusta. Hyvä kielitaito on itsensä ilmaisemisen tärkein väline. Lukemisen ja kirjoittamisen taitoja on syvennettävä läpi peruskoulun. Kun oppilas kehittyy hyväksi tiedon hankkijaksi, hän pystyy hyödyntämään oppimaansa kaikissa oppiaineissa.

3 3 OPPIAINE:Äidinkieli VUOSILUOKKA: 7 KIRJOITTAMINEN - minä-aine - kertomus I (tarinointi) mielikuvitus esim. (eläinkertomuksia) - kuvaus (teemoina luonto ja meri) - selostus (esim. elokuvan juonen referointi) - satu - rohkenee ilmaista itseään kirjallisesti - analyyttisen ajattelun ja loogisuuden kehittäminen - maailmankuvan muokkaaminen ja oppilaan esteettisten kokemusmaailmanavartaminen Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys - esim. prosessikirjoittamista omavalintaisesta kirjasta OIKEAKIELISYYS - iso ja pieni alkukirjain - yhdyssanat - virhekortti( omien aineiden virheet) - suora ja epäsuora kerronta - välimerkkisäännöt - lauselajit - oikeinkirjoituksen vakiinnuttaminen Viestintä- ja mediataito - opettajajohtoisesti - harjoitustehtävät KIRJALLISUUS - kirjallisuuden lajit - maailmankirjallisuuden klassikkokirjailijoita - kirjallisuuden käsitteet - lajityyppi: nuortenkirja - satu - luetaan mielellään kolme teosta kouluvuoden aikana KIELIOPPI - sanaluokat - verbit - partikkelit - lauselajit - sijamuodot - lukuharrastukseen innostaminen - avaimet kirjallisuusanalyysiin - eettisen tietoisuuden vahvistuminen - kielen perusrakenteiden tuntemus Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys - sisältöanalyysit Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys - opettajajohtoinen opetus - harjoitustehtävät

4 4 MEDIALUKUTAITO - tullaan tutuiksi: parihaastattelu - fakta ja fiktio (tekstityypit) - kirjasto ja tiedonhankinta - esitelmä ja esittäminen - ihmissuhde- tai nuortenelokuva - sarjakuva - oppilas rohkaistuu ilmaisemaan itseään suullisesti - tiedonhankintamenetelmien monipuolistuminen - harjaantuminen aktiiviseksi ja kriittiseksi lukijaksi ja kuulijaksi Viestintä- ja mediataito - haastattelutekniikka - kirjastovierailu - oma esitelmä, jonka aiheena voi olla vaikkapa jokin harrastus OPPIAINE: Äidinkieli ja kirjallisuus VUOSILUOKKA: 8 KIRJOITTAMINEN - novelli - kertomus II (viihdekirjoitelmat) fantasia, kauhu, rakkaus jne. - aineistosta kirjoittaminen ystävyys, pelko, aikuistuminen - mielipideaine - elokuva-aine - arvostelu - kirja-aine OIKEAKIELISYYS - lauseoppi virke lauseiden lajit välimerkit lauserakenne lauseenvastikkeiden käyttö nominaalimuotoiset verbit KIRJALLISUUS - novelli - viihdekirjallisuuden lajit: salapoliisi, kauhu, fantasia, tieteis, sota - luetaan mielellään kolme teosta kouluvuoden aikana - kirjoittamisen monipuolistaminen - ohjaa ihmisen moraalisia ja eettisiä valintoja - oppilas rohkaistuu tuomaan esille näkemyksiään ja myös perustelemaan niitä - oikeinkirjoituksen vakiinnuttaminen - kirjallisuustuntemuksen syventäminen Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys Viestintä- ja mediataito - erilaiset kirjoitustehtävät Viestintä- ja mediataito - opettajajohtoinen opetus - harjoitustehtävät Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys - lukeminen - tekstianalyysi

5 5 KIELIOPPI - modukset - lauseenjäsenet - lauseoppi - verbi- ja lauseopin syventäminen - opettajajohtoinen opetus - harjoitustehtävät MEDIALUKUTAITO - joukkoviestintä - uutinen ja uutisen rakenne - lehtitekstit - mielipidetekstit - kuva-analyysi - mainonta - draama- ja viihdeelokuva - vaikuttava puhuminen - medialukutaidon kehittäminen - mediatuntemus - analysoiva lukutapa Viestintä- ja mediataito Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys - tutustuminen erilaisten lehtiteksteihin ja niiden tulkinta - kuva-analyysi - elokuvapäiväkirja - sanomalehtiesitelmä OPPIAINE: Äidinkieli ja kirjallisuus VUOSILUOKKA: 9 KIRJOITTAMINEN - tekstin rakenne (aloitus, käsittely, lopetus) - aineistokirjoittaminen (toisen tekstistä lainaaminen) - kirjallisuusaine - runoanalyysi - referaatti - arvostelu - hakemus OIKEAKIELISYYS - oikeinkirjoitus - virke ja välimerkit - lauseopin kertaus - lyhenteet - vierassanat - numeraalien oikeakielisyys KIRJALLISUUS - kertomus III. Folk- ja poplore nykyinen kansanperinne - Kalevala - Suomen kirjallisuuden päälinjat romantiikka realismi - runous - tavoitteellinen ja suunnitelmallinen tekstien tuottaminen - oikeakielisyyden vakiinnuttaminen - suomalaisen kirjallisuuden tuntemus Viestintä- ja mediataito Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys Viestintä- ja mediataito Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys - portfoliotyöskentely - kirjallisuusesitelmät

6 6 - luokan suosikkikirjailijat KIELI - peruskoulukieliopin kertaus - maailman kielet - suomen kielen historia ja ominaispiirteet äänne- ja taivutusjärjestelmä kielikoodin valinta ja murteet - sanaston kehittyminen - luetaan mielellään kolme teosta kouluvuoden aikana - suomen kielen rakenteen, vaihtelun ja muuttumisen tuntemus Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys MEDIALUKUTAITO - puhe - paneelikeskustelu - kokoustekniikka - dokumenttielokuva - suullisen ilmaisun monipuolistaminen Viestintä- ja mediataito PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 Oppilaan vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet niin, että hän haluaa ja rohkenee ilmaista itseään kirjallisesti ja suullisesti sekä ryhmän jäsenenä että yksin esiintyessään osoittaa päättelevän ja arvioivan kuuntelemisen taitoa osaa ottaa ideointi- ja ongelmanratkaisukeskusteluissa sekä muissa ryhmäviestintätilanteissa puheenvuoron ja esittää ehdotuksen, kannanoton, kysymyksen, lisätietoja ja perusteluja edistää ryhmän pääsyä tavoitteeseen sekä osaa toimia rakentavasti myös silloin, kun asioista ollaan eri mieltä tuntee keskeisimmät puhutun ja kirjoitetun kielimuodon erot ja ottaa huomioon viestintätilanteen, vastaanottajan ja välineen muun muassa kielimuotoa valitessaan; hän pystyy vaihtamaan nuorison oman puhekielen tarvittaessa yleispuhekieleksi pystyy havainnoimaan ja arvioimaan äidinkielen taitojaan; hän ottaa vastaan palautetta ja hyödyntää sitä omien taitojensa kehittämiseksi; hän antaa myös rakentavaa palautetta toisille ja työskentelee tavoitteellisesti sekä yksin että ryhmässä. Oppilaan taito tulkita ja hyödyntää erilaisia tekstejä on kehittynyt niin, että hän osaa keskustella erilaisten tekstien kanssa: hän osaa kysyä, tiivistää, kommentoida, väittää vastaan, esittää tulkintoja ja arvioita sekä pohtia tekstin yhteyksiä omiin kokemuksiinsa ja ajatuksiinsa tuntee erilaisten tekstien käyttömahdollisuuksia ja osaa suunnistaa monenlaisessa tekstiympäristössä lukee tekstejä, myös erilaisia median tekstejä, tarkoituksenmukaista lukutapaa käyttäen erottaa tavallisia tekstityyppejä tekstikokonaisuuksista tunnistaa tavallisia kaunokirjallisuuden, median ja arjen tekstilajeja

7 7 osaa vertailla tekstejä, löytää sisällön ydinasiat sekä tekijän mielipiteen ja sen perustelut pystyy tiivistämään fiktiivisen tekstin juonen, laatimaan henkilökuvia sekä seuraamaan henkilöiden ja heidän suhteittensa kehitystä osaa kuvata runoa ja esittää siitä ajatuksia tietää, että tekstillä on tekijä ja tarkoitus, jotka vaikuttavat sen sisältöön, muotoon ja ilmaisuun pystyy tekemään havaintoja ja päätelmiä tekstien visuaalisista ja auditiivisista keinoista pystyy tekemään havaintoja kielen keinoista ja huomaa esimerkiksi sananvalintojen, käytetyn kuvakielen, lausemuotojen sekä tyyliarvoltaan erilaisten ilmausten yhteyksiä tekstin tarkoitukseen ja sävyyn pystyy käyttämään opetettuja kielitiedon ja tekstitiedon käsitteitä tekstejä havainnoidessaan sekä kirjallisuustietoa fiktiivisiä tekstejä käsitellessään. Oppilaan taito tuottaa tekstejä ja hyödyntää niitä eri tarkoituksiin on kehittynyt niin, että hän osaa käyttää kirjastoa, tietoverkkoja, tieto- ja kaunokirjallisia teoksia sekä suullisesti välitettyä tietoa tiedonhankinnassaan; hän osaa valita lähteensä ja myös ilmoittaa ne tuntee puhe-esityksen ja kirjoitelman laatimisen prosessin ja soveltaa tietoaan tekstejä tuottaessaan kokoaa esitykseensä riittävästi aineksia, jäsentelee niitä sekä tuo asiasta esille olennaisen; hänen tekstinsä ajatuskulkua on helppo seurata pystyy laatimaan suullisia ja kirjoitettuja tekstejä eri tarkoituksiin, muun muassa kuvauksia, kertomuksia, määritelmiä, tiivistelmiä, selostuksia, kirjeitä, hakemuksia, yleisönosastokirjoituksia ja muita kantaa ottavia ja pohtivia tekstejä pystyy tuottamaan tekstinsä sekä käsin että tekstinkäsittelyohjelmalla ja muutenkin hyödyntämään työskentelyssään tietotekniikkaa ja viestintävälineitä osaa hyödyntää kielitietoaan tekstien tuottamisessa ja tehdä tyylillisiä, sanastollisia ja rakenteellisia valintoja; hän osaa säädellä virkkeiden rakennetta ja pituutta sekä tarpeen mukaan tiivistää tekstiään soveltaa teksteihinsä tietoaan puhutun ja kirjoitetun kielen eroista, kohteliaisuuskeinoista ja oikeinkirjoituskäytänteistä. Oppilaan suhde kieleen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin on kehittynyt niin, että hän on saavuttanut lukutaidon, joka riittää myös kokonaisten kirjojen lukemiseen löytää itseään kiinnostavaa tieto- ja kaunokirjallisuutta sekä muita tekstejä ja osaa perustella valintojaan on lukenut sekä kotimaisesta että ulkomaisesta kaunokirjallisuudesta runoja, satuja, tarinoita, novelleja, esimerkkejä näytelmäteksteistä ja sarjakuvia sekä tuntee Kalevalan runoja ja muutakin kansanperinnettä; kokonaisteoksia hän on lukenut ainakin yhteisesti sovitun määrän tuntee kirjallisuuden päälajit, tekstien tyylillisen pääjaon sekä joitakin kirjallisuuden klassikkoja, jotka edustavat eri aikakausia pystyy jakamaan luku- ja katselukokemuksensa muiden kanssa osaa puhua kielen äänne-, muoto- ja lauserakenteesta sekä sanastosta; hänellä on tietoa sanaluokista ja tärkeimmistä lauseenjäsenistä, hän tuntee suomen kielen keskeisimmät ominaispiirteet ja pystyy vertailemaan suomen kieltä muihin opiskelemiinsa kieliin; hänellä on käsitys kielisukulaisuudesta ja suomen sukukielistä tietää, että suomen kieli vaihtelee tilanteen, käyttäjän ja alueen mukaan

8 8 tietää kielen muuttuvan, hänellä on tietoa äidinkielen asemasta muiden kielten joukossa ja monikulttuurisessa kieliyhteisössä; oppilas tuntee Suomen kielitilanteen, hänellä on perustietoa Suomessa puhuttavista kielistä. (Opetussuunnitelman perusteet 2004) 7.4 Toinen kotimainen kieli RUOTSIN KIELI Ruotsin kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön maamme ruotsinkielisen väestön kanssa sekä pohjoismaiseen yhteistyöhön. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa häntä arvostamaan Suomen kaksikielisyyttä ja pohjoismaista elämänmuotoa. oppii myös, että taitoaineena ja kommunikaation välineenä kieli edellyttää pitkäjänteistä ja monipuolista viestinnällistä harjoittelua. Oppiaineena ruotsin kieli on taito- ja kulttuuriaine. RUOTSI A-KIELENÄ Ruotsin A-oppimäärää voidaan opiskella kaikille yhteisenä tai vapaaehtoisena kielenä. Hyvien opiskelutottumusten omaksuminen kaikille yhteisen kielen opetuksessa luo pohjaa myöhemmin alkaville kieliopinnoille. A-kielen opiskelun myötä oppilaalla alkaa kehittyä myös kulttuurien välinen toimintakyky. AIHEKOKONAISUUDET Perusopetuksen aihekokonaisuuksista kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys sekä viestintä- ja mediataito painottuvat kautta linjan. Työskentely on jatkuvaa suullista ja kirjallista viestintää ja mediataitoja harjoitetaan mm. kielistudiotyöskentelyssä. Eri maiden tapoja ja tottumuksia verrataan omaan kulttuuriin. Näin rakennetaan omaa kulttuuri-identiteettiä ja tutkitaan kulttuurien välisiä eroavaisuuksia ja kullekin kulttuurille ominaisia erityispiirteitä. VUOSILUOKAT 7 9 Opetuksen tehtävänä on, että oppilaan ruotsin kielen taito laajenee vaativampiin sosiaalisiin tilanteisiin sekä harrastusten, palveluiden ja julkisen elämän alueelle. Kirjoitetun kielen osuus opetuksessa kasvaa. Oppilaan taito toimia ruotsinkielisen kulttuurin edellyttämällä tavalla kasvaa, ja hän hankkii lisää kielten opiskeluun sopivia strategioita (Opetussuunnitelman perusteet 2004). OPPIAINE : Ruotsi A2 VUOSILUOKKA: 7 Harrastukset - harrastuksista kertominen (esim.jääkiekko, lumilautailu, mopoilu)

9 9 Koti ja arkielämä - kotityöt - huonekaluja - ostostilanteita - omasta kotipaikkakunnasta kertominen Asioiminen - pankissa - vaatekaupassa - lääkärillä - postissa Tanska - yleistietoa Tanskasta Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys Viestintävälineet - puhelinkeskusteluja - tietokonesanastoa (esim. pelit ja chattailu) Viestintä- ja mediataito Rakenteet - substantiivien taivutus - adjektiivien taivutus ja vertailu - imperatiivi - sanajärjestys - man-rakenne OPPIAINE Ruotsi A2 VUOSILUOKKA: 8 Terveys ja hyvinvointi - terveydenhoitajan - luona asioiminen - ruokailutottumukset - koulukiusaaminen Musiikki - ruotsalaisia yhtyeitä ja artisteja - eri instrumentteja - mielipiteen ilmaisu eri musiikkikappaleista Elämänkatsomus - rippikoulu - eri uskontoja - elämänarvoja (esim. rehellisyys) - avioero Vapaa-aika - partiolaisuus - kirjeenvaihto

10 10 Maantiede - Huippuvuoret - Islanti Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys Rakenteet - refleksiiviverbit - konditionaali - s-passiivi - adjektiivien vertailu - epäsuora kysymyslause OPPIAINE : Ruotsi A2 VUOSILUOKKA: 9 Ekologinen elämäntapa - kierrätys - lajittelu - eläinsuojelu - ekotuotteet Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista, ja kestävästä tulevaisuudesta Viestintävälineet - TV:n katselu - elokuvat Viestintä- ja mediataito Tulevaisuus - ammatteja - mitä olen kymmenen vuoden kuluttua - perhesuunnitelmia Rakenteet - partisiipin preesens - partisiipin perfekti - 2. konditionaali - vara-passiivi - bli-passiivi PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 Kielitaito Kielen osaamisen taso 9. luokalla kielitaidon tasojen kuvausasteikon (liite) mukaan: Kuullun ymmärtäminen A2.2 Kehittyvä peruskielitaito Puhuminen Tekstin ymmärtäminen A2.1 Peruskielitaiton A2.2 Kehittyvä peruskielitaito alkuvaihe Kirjoittaminen A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe Kulttuuritaidot tuntee oman ja ruotsalaisen kulttuurin keskinäisiä suhteita, eroja ja yhtäläisyyksiä sekä historiallisia juuria. Opiskelustrategiat käyttää säännöllisesti kielten opiskelun ja oppimisen kannalta tehokkaita työtapoja. on oivaltanut kielen opiskelussa välttämättömän sinnikkään viestinnällisen harjoittelun merkityksen (Opetussuunnitelman perusteet 2004).

11 11 RUOTSI B-KIELENÄ (B1) VUOSILUOKAT 7 9 Opetuksen tavoitteena on suulliseen vuorovaikutukseen painottuvan ruotsin kielen perustaidon saavuttaminen. Opetus edistää myös oppilaan kielenopiskelutaitojen ja kulttuurien välisen toimintakyvyn kehittymistä (Opetussuunnitelman perusteet 2004). OPPIAINE : Ruotsi B1 VUOSILUOKKA: 7 SISÄLLÖT TAVOITTEET HUOMIOTAVAA TOTEUTUMINEN - tutustuminen Pohjoismaihin ja niiden pääkaupunkeihin alkaa - painopisteenä Ruotsi ja Ahvenanmaa - osaa ruotsiksi Pohjoismaiden ja niiden pääkaupunkien nimet - oppii tunnistamaan Pohjoismaiden liput Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys - itsestä kertominen, toisiin tutustuminen ja kaverista kertominen - koti, koulu ja vapaaaika oppii kommunikoimaan ruotsiksi kaikkein tavallisimmissa tilanteissa jotka koskevat häntä itseään. Osaa esim.: - kertoa nimensä, ikänsä, asuinpaikkansa - tervehtiä - kertoa harrastuksista ja perheestä - kertoa kodista, koulusta, vapaa-ajasta - kysyä samat asiat toiselta - aika - sää kellonajat, viikonpäivät, vuodenajat - säätilat - lukusanat laskutoimituksia Rakenteet - päälauseet, suora sanajärjestys - kysymyslauseet - persoonapronominit ja niiden omistus-ja objktimuodot - s-genetiivi - preesens ja tavallisimmat apuverbit

12 12 - substantiivien yksikkö ja monikko - adjektiivin taivutus - yleisimmät prepositiot Työskentelytavat: - tekstit ja kirjalliset harjoitukset - kuuntelu-ja keskusteluharjoitukset luokassa ja kielistudiossa - ATK-avusteinen opiskelu (Internet, kieltenopetusohjelmat) - parityöskentely - pelit ja leikit - substantiivien yksikkö ja monikko - adjektiivin taivutus - yleisimmät prepositiot Viestintä- ja mediataito OPPIAINE : Ruotsi B1 VUOSILUOKKA: 8 - tutustuminen Pohjoismaihin ja niiden kulttuureihin jatkuu - painopisteenä Norja Kortin tai kutsun kirjoittaminen - kuukaudet, viikonpäivät - osaa kirjoittaa kohdekielellä lyhyen viestin esim. postikortin päivämäärineen ja voinnin kyselyineen, sekä lopettaa viestin kohteliaasti Matkustaminen - junalipun osto - rahan vaihtaminen - tienneuvominen - kaupunkisanastoa - osaa eri matkustusvälineet - pystyy toimimaan ymmärrettävästi esim. lipunostotilanteissa - osaa kysyä ja neuvoa tietä Vuorovaikutustilanteita - esim. vaateostoksilla - puhelinkeskustelu - vaatesanastoa - harrastukset - oppii kommunikoimaan ruotsiksi tavallisimmissa arkipäivään liittyvissä tilanteissa, esim. ostoksilla ja puhelimessa

13 13 Rakenteet - imperfekti - perfekti - substantiivin taivutus - imperatiivi - man-rakenne - pronomineja (esim. vilken, den här, den där) - järjestysluvut - päiväys - sivulause Työskentelytavat KTS OPS RUB 7 lk OPPIAINE : Ruotsi B1 VUOSILUOKKA: 9 - tutustuminen Pohjoismaihin ja niiden kulttuureihin jatkuu - painopisteenä Tanska ja Islanti Elokuvissa Kahvilassa Nuorten rahankäyttö - kotityöt Kännykän käyttö - tekstiviestit oppii - ostamaan elokuvalipun ruotsiksi - elokuvasanastoa - kahvilasanastoa oppii - kuvailemaan rahankäyttöään ruotsiksi oppii - kertomaan omasta kännykän käytöstään - kännykkäsanastoa Arkipäivän tapahtumia oppii - kertomaan päivän kulusta ruotsiksi Jatko-opinnot oppii - koulusanastoa - kertomaan lyhyesti peruskoulun jälkeisistä opinnoistaan Työelämään tutustuminen - työharjoittelusta kertominen Ympäristö ja ympäristönsuojelu - tutustutaan ympäristösanastoon

14 14 Rakenteet - adjektiivien vertailu - pronominien omistusmuodot (vår, er) - indefiniittipronomineja (någon, ingen) - verbien taivutus - futuuri - ATT+infinitiivi - konditionaali - prepositioita - sivulauseen sanajärjestys - jälkilause Työskentelytavat: KTS ops 7 lk B-ruotsi PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 Kielitaito Kielen osaamisen taso 9. luokalla kielitaidon tasojen kuvausasteikon (liite) mukaan: Kuullun nen A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe ymmärtämi- Puhuminen Tekstin ymmärtäminen Kirjoittaminen A1.3 Toimiva alkeiskielitaito A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe A1.3 Toimiva alkeiskielitaito Kulttuuritaidot tuntee suomenruotsalaisen ja ruotsalaisen sekä muiden pohjoismaisten elämänmuotojen ja kulttuurien keskinäisiä suhteita, eroja ja yhtäläisyyksiä. tuntee maamme suomen- ja ruotsinkielisten asukkaiden arkipäivän vuorovaikutusmuotoja ja ymmärtää pohjoismaisen yhteistyön merkityksen. Opiskelustrategiat käyttää säännöllisesti opiskelun ja oppimisen kannalta tehokkaita työtapoja. on oivaltanut kielen opiskelussa välttämättömän sinnikkään viestinnällisen harjoittelun merkityksen (Opetussuunnitelman perusteet 2004). 7.5 Vieraat kielet Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa hänet ymmärtämään ja arvostamaan myös muiden kulttuureiden elämänmuotoa. oppii myös, että taitoaineena ja kommunikaation välineenä kieli edellyttää pitkäjänteistä ja monipuolista viestinnällistä harjoittelua. Vieras kieli oppiaineena on taito- ja kulttuuriaine. A-KIELI ENGLANTI A-kieltä opiskellaan kaikille yhteisenä aineena. Lisäksi A-kieli voidaan aloittaa vapaaehtoisena. Hyvien opiskelutottumusten omaksuminen kaikille yhteisen A-kielen opetuksessa luo pohjaa myöhemmin alkaville kieliopinnoille. A-kielen opiskelun myötä oppilailla alkaa myös kehittyä kulttuurien välinen toimintakyky.

15 15 VUOSILUOKAT 7 9 Opetuksen tehtävänä on, että oppilaan kielitaito laajenee vaativampiin sosiaalisiin tilanteisiin sekä harrastuksien, palveluiden ja julkisen elämän alueelle. Kirjoitetun kielen osuus opetuksessa kasvaa. Oppilaan taito toimia kohdekulttuurin edellyttämällä tavalla kasvaa ja hän hankkii lisää kielten opiskelulle ominaisia strategioita (Opetussuunnitelman perusteet 2004). OPPIAINE: Englanti A1 VUOSILUOKKA: 7 - englanti, maailmankieli - nuoren elämänmuutos Englannissa ja Kanadassa - lemmikit ja muita eläimiä - koulu ja kouluaineet - ystävyys - harrastukset - rahankäyttö ja vaatteet - ruoka - terveelliset ruokatottumukset - eurooppalaisia - oppilaan motivoituminen englannin opiskeluun - omasta elämästä ja kodista kertominen - esittely - lemmikistä kertominen ja kysyminen - koulusta kertominen ja kysyminen - tapaamisen sopiminen - kuvailu - hyvien ja huonojen uutisten kertominen - omista ja muiden harrastuksista viestintä - ehdottaminen - ostoksilla käyminen - ruokapöytäkeskustelu - mieltymykset - tutustuminen Aihekokonaisuuksista Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys toteutuu erityisesti englannin kielen opetuksessa kaikilla luokka-asteilla

16 16 Rakenteet - aktiivin aikamuodot - väitelauseen sanajärjestys - kysymyksen sanajärjestys - verbin ing-muodon käyttö - indefiniittipronomineja - adjektiivit - konditionaali - preesensin ja imperfektin kertaus - perfekti ja pluskvamperfekti - futuuri ja be going to - spotpa ja liikkuvat määreet - adjektiivien vertailu - adverbin muodostaminen OPPIAINE: Englanti A1 VUOSILUOKKA: 8 - matkustaminen - liikenteen historiaa - matkailusta keskusteleminen - lippujen ostaminen - tien kysyminen ja neuvominen Ihminen ja teknologia - Intia, Australia, Jamaika, Uusi- Seelanti, Etelä- Afrikka - Irlanti - USA - koulukiusaaminen - sankareita - Suomi - Kanada - eri maiden vertailua - amerikanenglantiin ja joihinkin osavaltioihin tutustuminen - arvoista keskusteleminen - tapahtuman kuvailu - Suomesta ja suomalaisuudesta kertominen

17 17 Rakenteet - ING-muodon käyttö - artikkelit ja niiden korvikkeet - can/be able to - must/have to - aktiivin aikamuotojen kertaus - artikkelit ainesanoissa - kestomuodot - epäsuora kerronta - passiivin preesens ja imperfekti - ehtolauseet OPPIAINE: Englanti A1 VUOSILUOKKA: 9 - Kanada - kierrätys - työ - kotikaupunki ja palvelut - media - ympäristönsuojelu - kulttuuritekstejä - termit englanniksi - ammatteja englanniksi - työhaastattelu - omista vahvuuksista kertominen - kesätöistä ja TETistä kertominen - viestintätilanteet palveluja käytettäessä englanniksi - median tutkiskelu englanniksi - oman toiminnan tarkastelu, keskustelu englanniksi - luetun ymmärtämisen vahvistaminen Rakenteet - passiivi - futuuri ja 1. ja 2. konditionaali - ING-muodon käytön kertaus - TO+infinitiivi - epäsuora esitys - lukusanojen ja substantiivien kertaus

18 18 PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 Kielitaito Kielen osaamisen taso 9. luokalla kielitaidon tasojen kuvausasteikon (liite) mukaan: Kuullun ymmärtäminen Englanti B1.1 Toimiva peruskielitaito Muut kielet A2.2 Kehittyvä peruskielitaito Puhuminen A2.2 Kehittyvä peruskielitaito A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe Tekstin ymmärtäminen B1.1 Toimiva peruskielitaito A2.2 Kehittyvä peruskielitaito Kirjoittaminen A2.2 Kehittyvä peruskielitaito A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe Kulttuuritaidot tuntee kohdekielen kielialueen elämänmuotoa ja historiaa. Opiskelustrategiat käyttää säännöllisesti kielten opiskelun ja oppimisen kannalta tehokkaita työtapoja on oivaltanut kielen opiskelussa välttämättömän sinnikkään viestinnällisen harjoittelun merkityksen (Opetussuunnitelman perusteet 2004). 7.6 Matematiikka Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen. Opetuksen tulee kehittää oppilaan luovaa ja täsmällistä ajattelua, ja sen tulee ohjata oppilasta löytämään ja muokkaamaan ongelmia sekä etsimään ratkaisuja niihin. Matematiikan merkitys on nähtävä laajasti se vaikuttaa oppilaan henkiseen kasvamiseen sekä edistää oppilaan tavoitteellista toimintaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Matematiikan opetuksen on edettävä systemaattisesti, ja sen tulee luoda kestävä pohja matematiikan käsitteiden ja rakenteiden omaksumiselle. Konkreettisuus toimii tärkeänä apuvälineenä yhdistettäessä oppilaan kokemuksia ja ajattelujärjestelmiä matematiikan abstraktiin järjestelmään. Arkipäivän tilanteissa eteen tulevia ongelmia, joita on mahdollista ratkoa matemaattisen ajattelun tai toiminnan avulla, tulee hyödyntää tehokkaasti. Tieto- ja viestintätekniikkaa tulee käyttää oppilaan oppimisprosessin tukemisessa. VUOSILUOKAT 6 9 Vuosiluokkien 6 9 matematiikan opetuksen ydintehtävänä on syventää matemaattisten käsitteiden ymmärtämistä ja tarjota riittävät perusvalmiudet. Perusvalmiuksiin kuuluvat arkipäivän matemaattisten ongelmien mallintaminen, matemaattisten ajattelumallien oppiminen sekä muistamisen, keskittymisen ja täsmällisen ilmaisun harjoitteleminen (Opetussuunnitelman perusteet 2004).

19 OPPIAINE: matematiikka luvut ja laskutoimitukset VUOSILUOKKA: 7 19 Luonnolliset luvut - peruslaskutoimitukset - laskujärjestys varmennetaan - peruslaskutoimitukset - laskujärjestys - päässälaskut - osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys: kaupankäyntiin, postiin ja matkustamiseen liittyvät laskentatyöt Kokonaisluvut - järjestäminen - peruslaskutoimitukset - itseisarvo ja vastaluku - luotettava peruslaskutaito - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö Murtoluvut - supistaminen ja laventaminen - peruslaskutoimitukset - luvun jakaminen alkutekijöihin - käänteisluku - varmennetaan yhteenja vähennyslasku oppilas - osaa kerto- ja jakolaskun - osaa laskujärjestyksen - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö Desimaaliluvut - peruslaskutoimitukset - desimaalilukujen esittäminen murtolukuina - varmennetaan peruslaskutoimitukset - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö

20 20 OPPIAINE: matematiikka geometrisia kuvioita VUOSILUOKKA: 7 Tasokuviot - ympyrä - kolmiot - nelikulmiot - monikulmiot - pituus- ja pintaalayksiköt - pinta-ala Kulmat ja suorat - kulmat ja niiden mittaaminen, piirtäminen,puolittaminen jasiirtäminen - suora ja jana - normaali ja keskinormaali - risti- ja vieruskulmat - kehä- ja keskuskulmat - tangenttikulma - kolmion kulmien summa Koordinaatisto - piirtäminen - piste koordinaatistossa Yhtenevyyskuvaukset - peilaus ja symmetria suoran ja pisteen suhteen - kierto ja siirto tasossa - osien nimeäminen - luokittelu - varmennetaan yksiköiden hallinta sekä suunnikkaan ja kolmion piirin ja pinta-alan laskeminen - luokittelu - piirtäminen piirtokolmiolla ja geometrisesti - oppilas ymmärtää kulmien välisiä suhteita - varmennetaan pisteen sijoittaminen koordinaatistoon oppilas - osaa peilata pisteen ja suoran suhteen - ymmärtää symmetrian - osaa kiertää ja siirtää kuvioita tasossa - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö, geometrinen piirtäminen matemaattisilla ohjelmilla - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö

21 21 OPPIAINE: matematiikka luvuista kirjaimiin VUOSILUOKKA: 7 Lukujonot - lukujono - kuviojono - aritmeettinen jono - geometrinen jono Lausekkeet - muuttujakäsite - lausekkeen arvon laskeminen - lausekkeiden yhteenlasku - lausekkeen muodostaminen oppilas - osaa päätellä lukujonosta säännön - tutustuu aritmeettiseen ja geometriseen lukujonoon - tutustuu muuttujakäsitteeseen - oppii laskemaan muuttujalausekkeen arvon - osaa yhdistää samanmuotoisia termejä - oppii muotoilemaan sanallisen tehtävän matemaattiseksi lausekkeeksi - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö Potenssit - määritelmä - lausekkeita Yhtälöt - määritelmä - ratkaisu eli juuri - yhtälön ratkaiseminen - luotettava peruslaskutaito (eksponenttina luonnollinen luku) - ymmärtää käsitteet - osaa ratkaista yhtälön vastalaskuilla - osaa ratkaista yksinkertaisia ongelmatehtäviä yhtälön avulla - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö

22 OPPIAINE: matematiikka potenssi ja polynomi VUOSILUOKKA: 8 22 Potenssit - kertausta - potenssiopin kaavat - eksponenttina nolla tai negatiivinen kokonaisluku - kymmenpotenssimuoto - osaa potenssiopin kaavat - osaa korottaa luvun kokonaislukupotenssiin - osaa esittää pienet ja suuret luvut kymmenpotenssimuodossa ja osaa laskimen käytön niillä Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta: radioaktiivinen hajoaminen ihminen ja teknologia: laskimen käyttö, tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö Neliöjuuri - määritelmä - tarkka arvo - likiarvo - ymmärtää juuren käsitteen - osaa laskea helppoja laskutoimituksia neliöjuurella - osaa ratkaista tehtäviä, joissa tarvitaan neliöjuurta Polynomit - polynomin käsite - polynomin arvon laskeminen - polynomien yhteen-, vähennys- ja kertolasku - polynomilausekkeen sieventäminen oppilas - ymmärtää käsitteet - osaa laskea polynomin arvon - osaa polynomien yhteen-, vähennys- ja kertolaskun - osaa laskujärjestyksen polynomilausekkeissa - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö

23 23 OPPIAINE: matematiikka yhtälö ja epäyhtälö VUOSILUOKKA: 8 Yhtälöt - määritelmä - ratkaisu eli juuri - yhtälön ratkaiseminen - nimittäjä yhtälöissä - fysiikan yhtälöitä - epäyhtälö - ymmärtää käsitteet - osaa poistaa sulkeet ja nimittäjän sekä ratkaista yhtälön vastalaskuilla tai termin siirrolla - osaa ratkaista yksinkertaisia ongelmatehtäviä yhtälön avulla - tutustuu epäyhtälöihin - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö Verrannollisuus - suhde - verrannot - suoraan ja kääntäen verrannollisuus - ongelmatehtäviä - ymmärtää käsitteet - osaa verrannon ratkaisun - osaa ratkaista yksinkertaisia ongelmatehtäviä verrannon avulla - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö OPPIAINE: matematiikka kuvioiden ja kappaleiden geometriaa VUOSILUOKKA: 8 Yhdenmuotoisuus - yhdenmuotoisuus - mittakaava - ymmärtää käsitteet - osaa soveltaa mittakaavaa arkielämän laskuissa Tasokuvioiden pinta-ala Suunnikas, kolmio, puolisuunnikas - osaa soveltaa tasokuvioiden pinta-alan laskutapoja

24 24 Pythagoraan lause - toisen asteen yhtälö - Pythagoraan lause - osaa ratkaista vaillinaisen toisen asteen yhtälön - osaa käyttää Pythagoraan lausetta suorakulmaisen kolmion osien ratkaisemisessa - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö Ympyrä - ympyrän pinta-ala ja kehän pituus - sektorin pinta-alakaaren pituus - sovelluksia - osaa laskea ympyrän pinta-alan ja kehän pituuden - osaa laskea päätellen sektorin pinta-alan ja kaaren pituuden - osaa käyttää sovellustehtävissä ympyrän pinta-alan ja kehän pituuden laskutapoja - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö OPPIAINE: matematiikka funktio ja yhtälöpari VUOSILUOKKA: 9 Funktio - funktion käsite - funktion arvo - lineaarinen funktio - paraabeli - ymmärtää funktion käsitteen - osaa: askea funktion arvon - kuvaajan piirtämisen - tulkita funktion kuvaajaa - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö - kulmakerroin ja vakiotermi - ymmärtää kulmakertoimen ja vakiotermin merkityksen Verrannollisuus - suoraan ja kääntäen verrannollisuus - verrannollisuus koordinaatistossa - ymmärtää käsitteet - osaa ratkaista arkielämän tehtäviä verrannollisuuden avulla - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö

25 25 Yhtälöparit - graafinen ratkaisu - algebrallinen ratkaisu - osaa ratkaista yhtälöparin graafisesti ja algebrallisesti - osaa käyttää yhtälöpareja yksinkertaisten ongelmien ratkaisemiseen - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö OPPIAINE: matematiikka prosenttilasku, tilastoja ja todennäköisyyksiä VUOSILUOKKA: 9 Prosenttilaskenta - prosenttiluku - prosenttiarvo - perusarvo - muutosprosentti - vertailuprosentti - liuoslaskut - verot - maksut oppilas - varmentaa prosenttilaskennan perustehtävät - osaa soveltaa prosenttilaskentaa arkielämän tehtäviin - osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys:pankkilaskut, verotus Tilastot - diagrammit - frekvenssi - suhteellinen frekvenssi - hajonta - keskiarvo - mediaani - tyyppiarvo - osaa tulkita ja laatia diagrammeja - ymmärtää käsitteet - osaa tehdä tilastollisen tutkimuksen - viestintä ja mediataito, ihminen ja teknologia: tietojen haku internetistä, diagrammien piirtäminen Todennäköisyyslaskenta - käsite - klassinen todennäköisyys - tilastollinen todennäköisyys - oppilas ymmärtää käsitteet

26 26 OPPIAINE: matematiikka trigonometria ja avaruusgeometria VUOSILUOKKA: 9 Trigonometria - trigonometriset funktiotsini, kosini ja tangentti - suorakulmaisen kolmion osien laskeminen - sanallisia tehtäviä - osaa käyttää trigonometriaa suorakulmaisen kolmion osien ratkaisemisessa - osaa sovellustehtäviä - ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö Avaruusgeometria särmiöt lieriöt kartiot pyramidit pallot tilavuuden yksiköt oppilas -osaa luokitella kappaleita -osaa piirtää kappaleita kavaljeeriperspektiivissä -osaa soveltaa kappaleiden tilavuuden ja pintaalan laskutapoja -ihminen ja teknologia: tietokoneavusteisten ohjelmien käyttö PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 Ajattelun taidot ja menetelmät huomaa eri tapauksien yhtäläisyydet ja säännönmukaisuudet osaa käyttää puheessaan loogisia elementtejä kuten ja, tai, jos niin, ei, on olemassa, ei ole olemassa osaa päätellä yksinkertaisten väitelauseiden totuusarvon osaa muuntaa yksinkertaisen tekstimuodossa olevan ongelman matemaattiseen esitysmuotoon ja tehdä suunnitelman ongelman ratkaisemiseksi, ratkaista sen ja tarkistaa tuloksen oikeellisuuden osaa käyttää luokittelua matemaattisten ongelmien ratkaisuissa osaa esittää järjestelmällisesti mahdolliset ratkaisuvaihtoehdot taulukkoa, puu-, polku- tai muuta diagrammia käyttäen. Luvut ja laskutoimitukset osaa arvioida mahdollista tulosta sekä laatia suunnitelman laskun ratkaisemisesta ja hänellä on luotettava peruslaskutaito korottaa luvun potenssiin, jonka eksponenttina on luonnollinen luku ja pystyy jakamaan luvun alkutekijöihinsä. ratkaista tehtäviä, joissa tarvitaan neliöjuurta käyttää verrantoa, prosenttilaskua ja muita laskutoimituksia arkielämässä eteen tulevien ongelmien ratkaisemisessa. Algebra osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälön

27 27 sieventää yksinkertaisia algebrallisia lausekkeita potenssien laskutoimitukset muodostaa yksinkertaisesta arkielämään liittyvästä ongelmasta yhtälön ja ratkaista sen algebrallisesti tai päättelemällä käyttää yhtälöparia yksinkertaisten ongelmien ratkaisemiseen arvioida tuloksen järkevyyttä sekä tarkastaa ratkaisunsa eri vaiheet. Funktiot osaa määrittää pisteen koordinaatit koordinaatistosta osaa laatia taulukon lukupareista annetun säännön mukaan osaa etsiä lineaarisen funktion nollakohdan osaa jatkaa lukujonoa annetun säännön mukaan ja pystyy kertomaan sanallisesti yleisen säännön annetun lukujonon muodostumisesta tietää suoran yhtälön kulmakertoimen ja vakion merkityksen; hän osaa määrittää kahden suoran leikkauspisteen piirtämällä. Geometria osaa tunnistaa eri geometriset muodot ja tuntee niiden ominaisuudet soveltaa oppimiansa piirin, pinta-alan ja tilavuuden laskutapoja käyttää harppia ja viivoitinta yksinkertaisten geometristen konstruktioiden tekemiseen löytää yhdenmuotoisia ja yhteneviä sekä symmetrisiä kuvioita ja pystyy soveltamaan tätä taitoa kolmioiden ja nelikulmioiden ominaisuuksien tutkimisessa soveltaa kahden kulman välisiä yhteyksiä yksinkertaisissa tilanteissa käyttää Pythagoraan lausetta ja trigonometriaa suorakulmaisen kolmion osien ratkaisemiseen suorittaa mittauksia ja niihin liittyviä laskelmia sekä muuntaa tavanomaisimpia mittayksiköitä. Todennäköisyys ja tilastot osaa määrittää mahdollisten tapausten lukumäärän ja järjestää yksinkertaisen empiirisen tutkimuksen todennäköisyydestä; hän ymmärtää todennäköisyyden ja satunnaisuuden merkityksen arkielämän tilanteissa lukea erilaisia taulukoita ja diagrammeja ja määrittää annetusta aineistosta frekvenssit, keskiarvon, mediaanin ja tyyppiarvon (Opetussuunnitelman perusteet 2004). 7.8 Biologia ja maantieto BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7 9 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää, sen ilmiöitä ja edellytyksiä. Opetuksen tulee kehittää oppilaan luonnontuntemusta ja ohjata ymmärtämään luonnon perusilmiöitä. Tavoitteena on, että oppilaat tutustuvat myös evoluutioon, ekologian perusteisiin ja ihmisen rakenteeseen ja elintoimintoihin. Biologian opetuksessa oppilasta ohjataan kiinnittämään

28 28 huomiota ihmisen ja muun luonnon välisiin vuorovaikutussuhteisiin sekä korostetaan ihmisen vastuuta luonnon monimuotoisuuden suojelussa. Biologian opetuksen tulee perustua tutkivaan oppimiseen ja kehittää oppilaan luonnontieteellistä ajattelua. Opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle valmiudet havainnoida ja tutkia luontoa sekä hyödyntää biologisen tiedon haussa myös tietoteknisiä mahdollisuuksia. Opetus järjestetään siten, että oppilaat saavat myönteisiä elämyksiä ja kokemuksia luonnossa opiskelusta, oppilaiden ympäristötietoisuus kehittyy ja halu vaalia elinympäristöjä ja elämän eri muotoja kasvaa (Opetussuunnitelman perusteet 2004). OPPIAINE: Biologia VUOSILUOKKA: 7 Järvet ja joet - osaa veden kiertokulun ja ymmärtää sen merkityksen - kykenee tunnistamaan tavallisimmat vesikasvit ja osaa niiden rakenteen - tunnistaa yleisimmät kalat, vesilinnut ja vesinisäkkäät sekä osaa niiden elintapoja - tuntee planktonin ja vesiselkärangattomien merkityksen luonnossa - osaa vesiekosysteemin rakenteen ja toiminnan - osaa eliökunnan järjestelmän perusteet - vesiselkärangattomien keruu ja tutkiminen - planktonin tutkiminen mikroskoopilla AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta Itämeri - tietää Itämeren erikoispiirteet - tunnistaa Itämeren eläimistöä ja kasvillisuutta - ymmärtää Itämeren suojelun tärkeyden AK2: Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta OPPIAINE: Biologia VUOSILUOKKA: 8 Solu - tuntee kasvi- ja eläinsolun rakenteen ja eri osien toiminnan/merkityksen - osaa fotosynteesin ja ymmärtää sen merkityksen AK7: Ihminen ja teknologia

29 29 Metsän ja suon kasvit ja eläimet - tunnistaa tavallisimmat kasvi- ja eläinlajit - ymmärtää miten kasvija eläinlajit ovat sopeutuneet Suomen luontoon - osaa metsän ekosysteemin rakenteen ja toiminta - tunnistaa erilaiset metsätyypit ja osaa vertailla niiden syntyyn vaikuttavia tekijöitä - osaa kuvata kasvien ja sienten lisääntymistä - kasvilajien keruu luonnosta - eläinesitelmät AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta Metsät ja ihminen - tietää metsien merkityksen - osaa metsänhoidon perusperiaatteita - ymmärtää metsien kestävän käytön periaatteet AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta OPPIAINE: Biologia VUOSILUOKKA: 9 Ihminen Ihmisen lisääntyminen - tietää ihmisen fyysisen rakenteen ja ymmärtää keskeiset elintoiminnot - osaa seksuaalisuuden biologisen perustan - osaa selostaa sukupuolisolujen synnyn, yhdynnän, hedelmöityksen, raskauden kulun ja synnytyksen - tietää sukupuolitaudit ja ehkäisymenetelmät - veriryhmien määritys - keuhkojen tilavuuden testaus - sydämen sykkeen mittaus AK7: Ihminen ja teknologia AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta AK7: Ihminen ja teknologia

30 30 Perinnöllisyys - osaa perinnöllisyyden perusperiaatteet - tietää perimän ja ympäristön merkityksen ominaisuuksien kehittymisessä AK7: Ihminen ja teknologia Evoluutio - tuntee eliökunnan synnyn ja kehityksen - tuntee ihmisen evoluution AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta Ihminen ja ympäristö - tuntee ympäristönsuojelun sisällön ja sen tavoitteet - ymmärtää kestävän kehityksen periaatteet AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 Biologian tutkimustaidot osaa käyttää mikroskooppia näytteitä tutkiessaan työskennellä maastossa ja laboratoriossa annettujen ohjeiden mukaan sekä osaa kerätä kasveja ohjeiden mukaisesti toteuttaa itsenäisesti pienimuotoisia tutkimuksia. Luonto ja ekosysteemit osaa jaotella eliöitä pääryhmittäin keskeisten tuntomerkkien avulla ja osaa tunnistaa lähiluonnon kasvi-, eläin- ja sienilajeja kuvata ekosysteemin perusrakenteen ja toiminnan nimetä ja kuvata metsä- ja järvityyppejä tehdä pienimuotoisia metsä-, vesi- tai suoekosysteemiin liittyviä tutkimuksia selostaa perusasioita metsänhoidosta ja kasvinviljelystä kuvata esimerkein luonnon monimuotoisuutta, osaa perustella sen merkitystä ekologisen kestävyyden kannalta sekä tuntee metsien kestävän käytön periaatteet. Elämä ja evoluutio osaa kuvata pääpiirteet kasvi- ja eläinsolun rakenteesta selostaa fotosynteesin ja kuvata sen merkityksen eliökunnan kannalta kuvata kasvien, eläinten, sienten ja mikrobien lisääntymistä selostaa evoluution peruspiirteet ja ihmisen evoluution vaiheet jäsentää eliökunnan pääryhmiin ja perustella ryhmittelyn. Ihminen

31 31 osaa kuvata ihmisen tärkeimpien kudosten, elinten ja elimistöjen rakenteen ja toiminnan pääpiirteet selvittää seksuaalisuuden erilaisia ilmenemismuotoja selostaa pääpiirteissään sukupuolisolujen synnyn, yhdynnän, hedelmöityksen, raskauden kulun ja synnytyksen käyttää periytymiseen liittyviä keskeisiä käsitteitä. Yhteinen ympäristö osaa kuvata ekologisesti kestävää kehitystä sekä luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja ympäristösuojelun merkitystä tehdä pienimuotoisia tutkimuksia oman elinympäristönsä tilasta kertoa esimerkkejä kotiseutunsa luonnonympäristön muuttumisesta ja osaa antaa esimerkkejä siitä, millä tavalla voi itse toimia kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti (Opetussuunnitelman perusteet 2004). MAANTIETO VUOSILUOKAT 7 9 Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa ja sen alueellista perustaa. Maantiedon opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan kykyä tarkastella luonnonympäristöä, rakennettua ympäristöä ja sosiaalista ympäristöä sekä ihmisen ja ympäristön välistä vuorovaikutusta paikallistasolta globaalille tasolle saakka. Opetuksen tulee ohjata oppilasta seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia maailmassa ja arvioimaan niiden vaikutusta luontoon ja ihmisen toimintaan. Maantiedon opetus järjestetään siten, että oppilaiden kulttuurien tuntemus lisääntyy ja kyky ymmärtää ihmisten elämän ja elinympäristöjen erilaisuutta eri puolilla maailmaa kehittyy. Maantiedon opetuksen tulee toimia siltana luonnontieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen ajattelun välillä. Opetuksen tavoitteena on ohjata oppilaita pohtimaan maapallolla esiintyvien luonnontieteellisten, kulttuuristen, sosiaalisten ja taloudellisten ilmiöiden syy- ja seuraussuhteita. Maantiedon opetuksen tulee tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi ja kestävään elämäntapaan sitoutuneiksi kansalaisiksi(opetussuunnitelman perusteet 2004). OPPIAINE: Maantieto VUOSILUOKKA: 7 Maailma Latinalainen Amerikka - osaa määrittää paikan sijainnin ja alueiden välisiä etäisyyksiä - hallitsee alueen ilmastoon vaikuttavien tekijöiden merkityksen - tietää maapallon endogeeniset tapahtumat ja niiden seuraukset - tuntee alueen väestöpohjan ja sen merkityksen AK2: Kulttuuriidentiteetti ja kansainvälisyys

32 Pohjois-Amerikka 32 - tietää alueen intiaanikultturit ja osaa arvostaa niitä - tuntee alueen luonnonolot ja ihmistoiminnan - osaa alueen karttakuvan - tietää USA:n vaikutusvallan maailmassa ja sen seuraukset - tuntee alueen väestöpohjan ja sen merkityksen - tuntee alueen luonnonolot ja ihmistoiminnan - tuntee alueen kulttuurin piirteitä - osaa alueen karttakuvan OPPIAINE: Maantieto VUOSILUOKKA: 8 AK2: Kulttuuriidentiteetti ja kansainvälisyys AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta Eurooppa maanosana Euroopan unionin maat - hallitsee Euroopan karttakuvan - tietää ilmaston ja kasvillisuuden eri puolilla Eurooppaa - tietää asutuksen jakautumisen eri puolilla Eurooppaa - tietää EU-valtiot ja niiden perustiedot - tietää EU:n jäsenyyden merkityksen - tuntee syvällisemmin keskeisimmät EUvaltiot - ilmastodiagrammit AK2: Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys EU:n ulkopuoliset maat Euroopan tulevaisuus - osaa keskeisimmät asiat Venäjästä ja ymmärtää sen merkityksen Suomelle - ymmärtää Euroopan väestörakenteen ja sen merkityksen - tuntee Euroopan eri kulttuureita AK2: Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys AK2: Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta

33 33 OPPIAINE: Maantieto VUOSILUOKKA: 9 Suomen karttakuva ja Suomen sijainti - hallitsee Suomen karttakuvan - ymmärtää Suomen sijainnin ja sen merkityksen - osaa käyttää ja tulkita erilaisia karttoja - kartan piirtäminen AK2: Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys Pohjoinen luonto Elämää pohjoisessa - tuntee Pohjolan ilmaston - tietää kallio- ja maaperän rakenteen ja niiden synnyn - tietää Itämeren ja sisävesien erityispiirteet, niiden merkityksen ja niihin liittyvät ympäristökysymykset - tietää Suomen väestön rakenteen ja sen merkityksen - tietää muuttoliikkeen ja sen merkityksen - osaa maa- ja metsätalouden, teollisuuden ja liikenteen merkityksen - hallitsee Suomen energiatalouden perustan ja siihen liittyvät ympäristökysymykset - osaa kuvata ja analysoida asutuksen ja elinkeinojen alueellisia piirteitä ja sijoittumista Suomessa - ilmastodiagrammit AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta - kuntien välisen muuttoliikkeen tutkiminen - väestöpyramidin teko tilastojen pohjalta AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta AK6: Turvallisuus ja liikenne AK7: Ihminen ja teknologia Suomi ja muu maailma - tietää Suomen kansainväliset sitoumukset - osaa perusasiat naapurivaltioista - tietää keskeiset globaaliset ympäristöongelmat AK2: Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys AK5: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 Maantieteelliset taidot osaa etsiä kartoista ja kartastoista tutkimiaan paikkoja sekä osaa käyttää hyväksi karttamerkkejä ja kartan mittakaavaa

34 34 tulkita fyysisiä karttoja, teemakarttoja, valokuvia ja tilastoja sekä osaa käyttää hyväksi uutislähteitä ja tietoverkoissa olevaa tietoa havainnollistaa maantieteellistä tietoa karttojen ja piirrosten avulla vertailla eri alueiden ilmastodiagrammeja ja väestöpyramideja sekä laatia itse ilmastodiagrammin tilastotietojen perusteella. Maailman jäsentäminen osaa hahmottaa ja jäsentää maailmaa sekä tunnistaa eri maanosien luonnon- ja kulttuurimaantieteelliset peruspiirteet soveltaa oppimaansa maantieteellistä tietoa eri lähteistä saamiensa ajankohtaisten uutistietojen analysointiin ja osaa sijoittaa uutisten tapahtumapaikat maailmankartalle. Euroopan jäsentäminen osaa kuvata Euroopan eri alueiden luonnonoloja ja ihmisen toimintaa sekä ymmärtää Euroopan maisemallisen ja kulttuurisen rikkauden vertailla Eurooppaa muihin maanosiin ja ymmärtää, että Eurooppa on vuorovaikutuksessa muiden maailman alueiden kanssa. Suomen jäsentäminen osaa selostaa, miten Suomen luonnonmaisemat ovat muotoutuneet ja miten luonnonolot ovat vaikuttaneet ihmisen toimintaan Suomen eri alueilla kuvata ja analysoida asutuksen ja elinkeinoelämän alueellisia piirteitä ja sijoittumista Suomessa analysoida Suomen rakennetun ympäristön piirteitä ja tuntee, mitä ovat arvokkaat kulttuuri- ja perinnemaisemat osaa selostaa, miten jokainen kansalainen voi vaikuttaa Suomessa oman elinympäristönsä suunnitteluun ja kehittymiseen suunnitella ja toteuttaa pieniä kotiseutunsa luonnonympäristöön ja rakennettuun ympäristöön liittyviä tutkimuksia tunnistaa oman kulttuurin piirteitä sekä tuntee Suomen ja lähialueiden vähemmistökulttuurit kuvata sitä, miten Suomi on vuorovaikutuksessa omien lähialueidensa sekä Euroopan ja koko maailman kanssa. Yhteinen ympäristö osaa selostaa lyhyesti, mitä ovat keskeiset maailmanlaajuiset ympäristö- ja kehitysongelmat, kuten kasvihuoneilmiön voimistuminen, otsonikato, aavikoituminen, elinympäristöjen saastuminen, väestönkasvu sekä köyhyys- ja nälkäongelma kuvata Itämeren alueen ympäristöongelmia ja niiden syitä sekä osaa esittää keinoja parantaa Itämeren alueen ympäristön tilaa kuvata, mitkä ovat hänen omat vaikutusmahdollisuutensa ympäristön tilan parantamiseksi ja tietää keinoja, joiden avulla keskeisiä maailmanlaajuisia ympäristö- ja kehityskysymyksiä voidaan ratkaista (Opetussuunnitelman perusteet 2004).

35 7.9 Fysiikka ja kemia 35 FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 Vuosiluokilla 7 9 fysiikan opetuksen ydintehtävänä on laajentaa oppilaan tietämystä fysiikasta ja käsitystä fysikaalisen tiedon luonteesta sekä vahvistaa kokeellisen tiedonhankinnan taitoja. Fysiikan opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan aikaisemmat tiedot, taidot ja kokemukset sekä ympäristön kappaleista, aineista ja ilmiöistä tehdyt havainnot ja tutkimukset, joista edetään kohti fysiikan peruskäsitteitä ja lakeja. Kokeellisuuden tehtävänä on auttaa oppilasta hahmottamaan luonnontieteiden luonnetta ja omaksumaan uusia luonnontieteellisiä käsitteitä, periaatteita ja malleja sekä kehittää kokeellisen työskentelyn ja yhteistyön taitoja ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun. Opetus ohjaa luonnontieteille ominaiseen ajatteluun, tiedonhankintaan, tietojen käyttämiseen sekä tiedon luotettavuuden ja merkityksen arviointiin elämän eri tilanteissa. Opetus antaa oppilaalle valmiuksia keskustella ja kirjoittaa fysiikan ja teknologian tiedonalaan kuuluvista asioista ja ilmiöistä tarkoituksenmukaisia käsitteitä käyttäen sekä auttaa häntä ymmärtämään fysiikan ja teknologian merkityksen jokapäiväisessä elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa. Fysiikan opiskelu tukee oppilaan persoonallisuuden kehittymistä ja nykyaikaisen maailmankuvan muodostamista sekä antaa valmiuksia tehdä jokapäiväisiä valintoja erityisesti energiavarojen käyttöön ja ympäristön suojeluun liittyvissä asioissa (Opetussuunnitelman perusteet 2004). OPPIAINE: Fysiikka (1. kurssi) VUOSILUOKKA: 7 Fysiikan työtapoja fysiikan tutkimusmalli mittaaminen Lämpötila Tiheys oppii havaintojen, mittausten ja päätelmien tekemistä oppii suunnittelemaan luonnontieteellisen tutkimuksen oppii käsittelemään, esittämään ja tulkitsemaan mittaustuloksia Aallot Valo värähdysliike, mm. heiluri aaltoliike ääni ominaisuudet heijastuminen taittuminen optiset laitteet värit ymmärtää aaltoja värähdysliikkeen peruskäsitteet ymmärtää äänen ja valon merkityksen ja tuntee niiden sovelluksia ja sovellusten periaatteita Viestintätekniikka ja mediataito äänen ja valon merkitys viestintätekniikassa kamera

Matematiikka vuosiluokat 7 9

Matematiikka vuosiluokat 7 9 Matematiikka vuosiluokat 7 9 Matematiikan opetuksen ydintehtävänä on tarjota oppilaille mahdollisuus hankkia sellaiset matemaattiset taidot, jotka antavat valmiuksia selviytyä jokapäiväisissä toiminnoissa

Lisätiedot

KESKEISET SISÄLLÖT Keskeiset sisällöt voivat vaihdella eri vuositasoilla opetusjärjestelyjen mukaan.

KESKEISET SISÄLLÖT Keskeiset sisällöt voivat vaihdella eri vuositasoilla opetusjärjestelyjen mukaan. VUOSILUOKAT 6 9 Vuosiluokkien 6 9 matematiikan opetuksen ydintehtävänä on syventää matemaattisten käsitteiden ymmärtämistä ja tarjota riittävät perusvalmiudet. Perusvalmiuksiin kuuluvat arkipäivän matemaattisten

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO 2013 2014 BIOLOGIA JA MAANTIETO BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7 9 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää, sen ilmiöitä ja edellytyksiä.

Lisätiedot

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Maantieto Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa

Lisätiedot

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: 9.8. MATEMATIIKKA Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto 9.10 b Maantieto Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi

9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi 9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi Kaiken opetuksen perustana on oppilaiden sosiaalisten taitojen ja ryhmäkykyisyyden rakentaminen ja kehittäminen.

Lisätiedot

kymmenjärjestelmä-käsitteen varmentaminen, tutustuminen 60-järjestelmään kellonaikojen avulla

kymmenjärjestelmä-käsitteen varmentaminen, tutustuminen 60-järjestelmään kellonaikojen avulla 7.6.1 MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 3 5 Vuosiluokkien 3 5 matematiikan opetuksen ydintehtävinä ovat matemaattisen ajattelun kehittäminen, matemaattisten ajattelumallien oppimisen pohjustaminen, lukukäsitteen

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT MATEMATIIKKA

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT MATEMATIIKKA OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN MATEMATIIKKA 2013 2014 MATEMATIIKKA Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI 2013 2014 TOINEN KOTIMAINEN KIELI B-KIELI Ruotsi B-kielenä Tavoitteet Kieli Oppilas osaa kommunikoida ruotsiksi tavallisissa

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria 9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta

Lisätiedot

Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia. VUOSILUOKAT 7 9 7.lk

Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia. VUOSILUOKAT 7 9 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia 9.10 a Biologia Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

Päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle hyvä (8)

Päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle hyvä (8) Tavoitteet Jokaisella oppilaalla on peruskoulun aikana mahdollisuus hankkia matemaattiset perustiedot ja -taidot, jotka antavat valmiuden luovaan matemaattiseen ajatteluun ja taitojen soveltamiseen eri

Lisätiedot

9.2. Ruotsi B1 kielenä

9.2. Ruotsi B1 kielenä 9.2. Ruotsi B1 kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 =

Lisätiedot

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet 9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman

Lisätiedot

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten

Lisätiedot

MATEMATIIKKA VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet

MATEMATIIKKA VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. liittyvät sisältöalueet MATEMATIIKKA VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Merkitys, arvot ja asenteet T1 vahvistaa oppilaan motivaatiota, myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta

Lisätiedot

7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO

7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO 7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO VUOSILUOKAT 5 6 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja niiden elinympäristöjen

Lisätiedot

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6 B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana.

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana. Tavoitteet S L 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Merkitys, arvot ja asenteet T1 pitää yllä oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä tukea myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta L1, L3, L5

Lisätiedot

Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei vaikuta arvosanan

Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei vaikuta arvosanan Oppiaineen nimi: MATEMATIIKKA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen Merkitys, arvot ja asenteet 7 Ei

Lisätiedot

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4.

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. KURSSI 1 (1 vvt) käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä

Lisätiedot

Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9

Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9 Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9 Opetuksen tehtävänä on, että oppilaan kielitaito harjaantuu ja laajenee sosiaalisiin tilanteisiin sekä harrastuksien, palveluiden ja julkisen elämän alueelle. Kirjoitetun

Lisätiedot

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: Englanti A - kieli Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän

Lisätiedot

MAS- linjan matematiikan kurssit

MAS- linjan matematiikan kurssit Muutokset Vantaankosken koulun Matemaattis-luonnontieteellisen linjan (MAS) opetussuunnitelmaan lukuvuonna 2012 2013 aloittavista 7. luokista alkaen Kurssisisällöt ja -ajoitus ovat muuttuneet matematiikan

Lisätiedot

1 lk Tavoitteet. 2 lk Tavoitteet

1 lk Tavoitteet. 2 lk Tavoitteet MATEMATIIKKA Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.

Lisätiedot

S5-S9 L1, L2, L4, L5, L6, L7 havaintojensa pohjalta kannustaa oppilasta esittämään ratkaisujaan ja päätelmiään muille

S5-S9 L1, L2, L4, L5, L6, L7 havaintojensa pohjalta kannustaa oppilasta esittämään ratkaisujaan ja päätelmiään muille MATEMATIIKKA Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 Biologian opetuksen avulla oppilas oppii tuntemaan luonnon moninaisuutta, ihmisen toimintaa, ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä itseään. Oma vastuu itsestä

Lisätiedot

Geogebra -koulutus. Ohjelmistojen pedagoginen hyödyntäminen

Geogebra -koulutus. Ohjelmistojen pedagoginen hyödyntäminen Geogebra -koulutus Ohjelmistojen pedagoginen hyödyntäminen Geogebra Ilmainen dynaaminen matematiikkaohjelmisto osoitteessa http://www.geogebra.org Geogebra-sovellusversion voi asentaa tietokoneilla ja

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE - kykenee keskittymään matematiikan opiskeluun - kykenee kertomaan suullisesti matemaattisesta ajattelustaan

Lisätiedot

9.6. Saksa A-kielenä. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Vuosiluokat 7-9. 7. lk (AK1, AK2, AK3, AK4, AK5, AK6) 2 tuntia TAVOITTEET

9.6. Saksa A-kielenä. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Vuosiluokat 7-9. 7. lk (AK1, AK2, AK3, AK4, AK5, AK6) 2 tuntia TAVOITTEET 9.6. Saksa A-kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE kykenee keskittymään matematiikan opiskeluun kykenee kertomaan suullisesti matemaattisesta ajattelustaan

Lisätiedot

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään,

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

Saksa B3. 1. Hyvää päivää, hauska tutustua

Saksa B3. 1. Hyvää päivää, hauska tutustua Saksa B3 1. Hyvää päivää, hauska tutustua Kurssilla opiskellaan perusvuorovaikutukseen liittyvää kieltä, kuten tervehtiminen, hyvästely ja esittäytyminen. Harjoitellaan kertomaan perusasioita itsestä ja

Lisätiedot

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 283 Ranskan kielen opetus tutustuttaa oppilaan ranskan kieleen ja ranskankieliseen kulttuuriin. Opetus painottuu jokapäiväisen elämän yksinkertaisiin kielenkäyttötilanteisiin

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan:

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan: Luokat 3-6 A2-espanja AIHEKOKONAISUUDET luokilla 4-6 Ihmisenä kasvaminen korostuu omien asioitten hoitamisessa, ryhmässä toimimisessa ja opiskelutaitojen hankkimisessa. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä MATEMATIIKKA JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Merkitys, arvot ja asenteet Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen

Lisätiedot

Oppilas oppii Luvut ja laskutoimitukset Geometria Mittaaminen ja taulukot ymmärtämään lukukäsitteen ja oppii käyttämään

Oppilas oppii Luvut ja laskutoimitukset Geometria Mittaaminen ja taulukot ymmärtämään lukukäsitteen ja oppii käyttämään 6.3.4 Matematiikka Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.

Lisätiedot

LUOKKA 1 LUOKKA 2 lukumäärä, lukusana ja numerosymboli. yhteydet luonnollisilla luvuilla luonnollisilla luvuilla

LUOKKA 1 LUOKKA 2 lukumäärä, lukusana ja numerosymboli. yhteydet luonnollisilla luvuilla luonnollisilla luvuilla 7.2.3. MATEMATIIKKA 88 TAVOITTEET: : oppii keskittymään, kuuntelemaan ja kommunikoimaan sekä kehittämään ajattelemistaan; ymmärtää lukukäsitteen ja oppii siihen soveltuvia peruslaskutaitoja; oppii perustelemaan

Lisätiedot

5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä

5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä 5.6.3 Matematiikan lyhyt oppimäärä Matematiikan lyhyen oppimäärän opetuksen tehtävänä on tarjota valmiuksia hankkia, käsitellä ja ymmärtää matemaattista tietoa ja käyttää matematiikkaa elämän eri tilanteissa

Lisätiedot

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet MAANTIETO VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan rakentumista maapallosta T2 ohjata oppilasta tutkimaan luonnonmaantieteellisiä

Lisätiedot

Saksa B2. 1. Vapaa-aika ja harrastukset

Saksa B2. 1. Vapaa-aika ja harrastukset Saksa B2 1. Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen kohteisiin, vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin ja niiden yhteydessä käytettäviin

Lisätiedot

7.6 Matematiikka. ympäristöään ja pohtii havaintojensa välisiä suhteita. Monet käytännön ongelmat ratkaistaan matemaattisesti.

7.6 Matematiikka. ympäristöään ja pohtii havaintojensa välisiä suhteita. Monet käytännön ongelmat ratkaistaan matemaattisesti. 7.6 Matematiikka M atematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.

Lisätiedot

7.8. Biologia ja maantieto

7.8. Biologia ja maantieto 7.8. Biologia ja maantieto 7.8.1 Biologia Vuosiluokat 5 6 Biologian opetus perustuu tutkivaan oppimiseen. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja

Lisätiedot

Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (liite) tasot seuraavasti:

Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa eri oppimäärissä kielitaidon kuvausasteikon (liite) tasot seuraavasti: 5.4 Toinen kotimainen kieli 5.4.1 Ruotsi Ruotsin kielen opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja. Se antaa heille ruotsin kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja

Lisätiedot

6. luokka 7. luokka. 6. luokka 7. luokka

6. luokka 7. luokka. 6. luokka 7. luokka VUOSILUOKAT 6-9 Vuosiluokkien 6 9 matematiikan opetuksen ydintehtävänä on matematiikan osaamisen vahvistaminen ja riittävien perusvalmiuksien tarjoaminen. Perusvalmiuksiin kuuluvat arkipäivän matemaattisten

Lisätiedot

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan

Lisätiedot

Matematiikka. Aineen kuvaus

Matematiikka. Aineen kuvaus Matematiikka Aineen kuvaus Matematiikkaa lähestytään peruskäsitteistä: määrä, muoto ja jatkuva muutos. Matematiikka sovelluksineen palvelee lähes kaikkia eri oppiaineita ja eri elämän- alueita. Matematiikan

Lisätiedot

7 Matematiikka. 3. luokka

7 Matematiikka. 3. luokka 7 Matematiikka Matematiikka on tapa hahmottaa ja jäsentää ympäröivää maailmaa. Lapsi löytää ja omaksuu leikin, toiminnan sekä keskustelujen avulla matemaattisia käsitteitä, termejä, symboleja ja periaatteita.

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma

Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma YLEISTÄ Äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiluokaton opetussuunnitelma koostuu 18 kurssista. Kurssien järjestys on vapaa, mutta koska oppiaineen

Lisätiedot

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän.

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. Toinen kotimainen kieli TOINEN KOTIMAINEN KIELI Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. RUOTSI (RUA) RUA1 ARKIELÄMÄÄ

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT VIERAAT KIELET Englanti 2013 2014 Vieraat kielet ENGLANTI A1-KIELI EHEYTTÄMINEN JA AIHEKOKONAISUUDET Ihmisenä kasvaminen Vieraan kielen taito edellyttää

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä

MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä 14.4.4 MATEMATIIKKA Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja

Lisätiedot

MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty )

MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty ) MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 1-2 (päivitetty 16.12.2015) Merkitys, arvot ja asenteet T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa

5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa 5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa Itsenäinen suoritus Kurssia SAB9 ei voi suorittaa itsenäisesti. Kurssien suoritusjärjestys Numerojärjestys Syventävät kurssit 1. Vapaa-aika

Lisätiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu. Englanti. KURSSIT 1 ja 2. Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä

Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu. Englanti. KURSSIT 1 ja 2. Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu Englanti Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä KURSSIT 1 ja 2 TAVOITTEET ymmärtämään selkeää yleiskielistä puhetta ja tekstiä,

Lisätiedot

Matematiikka VUOSILUOKKA 3. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004

Matematiikka VUOSILUOKKA 3. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Matematiikka Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Matematiikka 7-9. Matematiikan tehtävä. Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa

Matematiikka 7-9. Matematiikan tehtävä. Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa Matematiikka 7-9 Matematiikan tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

Oppilas oppii Luvut ja laskutoimitukset Geometria Mittaaminen ja taulukot ymmärtämään lukukäsitteen ja oppii käyttämään

Oppilas oppii Luvut ja laskutoimitukset Geometria Mittaaminen ja taulukot ymmärtämään lukukäsitteen ja oppii käyttämään 101 7.3.4 Matematiikka Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä yleisimmin käytettyjen ratkaisumenetelmien oppimiseen.

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/ Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön 25.9.2015: https://oph.etapahtuma.fi/ Ryhmätyö, vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Kieli englanti Oppimäärä: A1/A2/B1/B2/ÄKO(ympyröi) Laaja-alainen osaaminen Tavoitteet

Lisätiedot

Venäjä (A2-kieli) Tavoiteet

Venäjä (A2-kieli) Tavoiteet Venäjä (A2kieli) VUOSILUOKAT 56 Venäjän kielen opiskelun alkuvaiheessa suullinen viestintä on oppitunneilla tärkeintä. Opiskelun edetessä lisätään kirllista harjoittelua uuden kirjoitusjärjestelmän sisäistämiseksi.

Lisätiedot

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit SAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan

Lisätiedot

MATEMATIIKKA/Vuosiluokat 7-9

MATEMATIIKKA/Vuosiluokat 7-9 MATEMATIIKKA/Vuosiluokat 7-9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Vuosiluokkien 7 9 matema ikan opetuksen tehtävänä on vahvistaa matemaa sta yleissivistystä. Opetuksessa syvennetään matemaattisten käsitteiden

Lisätiedot

Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset.

Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset. Saksa, B3-kieli Tavoitteena on, että aikuisopiskelija saavuttaa B3-oppimäärän saksan kielessä kielitaidon kuvausasteikon tasot seuraavasti: kuullun ymmärtäminen A2.1-A2.2 puhuminen A2.1 luetun ymmärtämien

Lisätiedot

Laaja-alaiseen osaamiseen liittyvät painotukset matematiikassa vuosiluokilla 1-9

Laaja-alaiseen osaamiseen liittyvät painotukset matematiikassa vuosiluokilla 1-9 Matematiikan tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden ymmärtämiselle

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet

BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet BIOS 1 ja OPS 2016 Biologian opetussuunnitelma 2016 Biologian opetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan luonnontieteellisen ajattelun kehittymistä. Opetus lisää ymmärrystä biologian merkityksestä osana

Lisätiedot

Tarpeelliset tiedot ja taidot

Tarpeelliset tiedot ja taidot 8 LIITTEET 8.1 Asetuksen mukaiset kasvatuksen ja opetuksen tavoitteet (VN:n asetus nro 1435/2001) Kasvu ihmisyyteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen Tasapainoinen, terveen itsetunnon omaava, kriittisesti ympäristöään

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun

Lisätiedot

Iitin perusopetuksen opetussuunnitelma Oppimistavoitteet ja oppisisällöt vuosiluokittain

Iitin perusopetuksen opetussuunnitelma Oppimistavoitteet ja oppisisällöt vuosiluokittain 1 Iitin perusopetuksen opetussuunnitelma Oppimistavoitteet ja oppisisällöt vuosiluokittain Sisällysluettelo Äidinkieli ja kirjallisuus 2 Englanti, a1 9 Ruotsi, b1 13 Matematiikka 18 Biologia ja maantieto

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen

Lisätiedot

Biologia ja maantieto

Biologia ja maantieto 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Biologia ja maantieto VUOSILUOKAT 5-6 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja. Ymmärtämään

Lisätiedot

Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk

Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk Vetelin kunta Oppimisen seurantalomake 0-2 lk Koulu: Oppilas: ÄIDINKIELI Lukeminen 20. Luet kokonaisia kirjoja. 19. Osaat tehdä johtopäätöksiä lukemastasi. 18. Löydät lukemastasi tarvittavia tietoja. 17.

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä

Lisätiedot

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 1 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ekosysteemien toimintaa, ihmisen elintoimintoja sekä

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 matematiikassa vuosiluokilla 7 9

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 matematiikassa vuosiluokilla 7 9 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 matematiikassa vuosiluokilla 7 9 Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä

MATEMATIIKKA. Oppiaineen tehtävä 1 MATEMATIIKKA Oppiaineen tehtävä Matematiikan opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan loogista, täsmällistä ja luovaa ajattelua. Opetus luo pohjan matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden ymmärtämiselle

Lisätiedot

A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA

A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA A1 Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa

Lisätiedot

5.8 Maantieto/Maantiede

5.8 Maantieto/Maantiede 5.8 Maantieto/Maantiede Maantiedon/maantieteen opetus kehittää maantieteellistä maailmankuvaa ja ohjaa opiskelijaa jäsentämään ympäröivää maailmaa. Opetuksen tavoitteena on kehittää kykyä tarkastella sekä

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa.

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa. 1 SAAMEN KIELI JA KIRJALLISUUS -OPPIMÄÄRÄ Saamen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Vuorovaikutustilanteissa

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

Insights ja Opetussuunnitelman perusteet

Insights ja Opetussuunnitelman perusteet Insights ja Opetussuunnitelman perusteet Sarjan perusperiaatteet Insights ja opetussuunnitelman perusteet Insights-sarja noudattaa valtakunnallisia lukion opetussuunnitelman perusteita (LOPS2016). Opiskelija

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Äidinkieli ja kirjallisuus 2. Vieraat kielet 11. Matematiikka 18. Biologia 24. Maantieto 28. Fysiikka 32. Kemia 36.

SISÄLLYSLUETTELO. Äidinkieli ja kirjallisuus 2. Vieraat kielet 11. Matematiikka 18. Biologia 24. Maantieto 28. Fysiikka 32. Kemia 36. SISÄLLYSLUETTELO Äidinkieli ja kirjallisuus 2 Vieraat kielet 11 Matematiikka 18 Biologia 24 Maantieto 28 Fysiikka 32 Kemia 36 Terveystieto 39 Uskonto 44 Elämänkatsomustieto 51 Historia 54 Yhteiskuntaoppi

Lisätiedot