Perusturvapalvelujen toimialan henkilöstösuunnitelmaan sisältyvien henkilöstöesitysten perustelut vuoteen 2014 keskittyen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusturvapalvelujen toimialan henkilöstösuunnitelmaan sisältyvien henkilöstöesitysten perustelut vuoteen 2014 keskittyen"

Transkriptio

1 1 Perusturvapalvelujen toimialan henkilöstösuunnitelmaan sisältyvien henkilöstöesitysten perustelut vuoteen 2014 keskittyen Johto ja hallinto Uudet virat ja toimet 2014 Perustetaan sosiaalihuollon tietojärjestelmän sovellusneuvojan toimi alkaen (sisältynyt taloussuunnitelmaan 2014) Tietojärjestelmiin liittyvät tekniset ja osaamista koskevat vaatimukset kasvavat koko ajan. Ongelmana sosiaalihuollon sovellusten osalta on, ettei toimialalla ole tarjota sovellus/kehitystukea käyttäjille eikä teknisissä ongelmissa ole ketään henkilöä, joka ohjaa ongelmat Tipakkeelle (Keravan tietohallinnon palvelukeskus) tai valvo ongelmien ratkaisua. Erityisen suurissa ongelmissa ollaan silloin kun järjestelmä/sovellukset lakkaavat toimimasta ja ollaan alueella josta kukaan ei vastaa kokonaisvaltaisesti. Tämän hetkinen pääkäyttäjätuki jota tehdään oman työn ohessa, kuten myöskään osaaminen 11 eri sovelluksen osalta, ei riitä tukea ja kehittämistä vaativiin tehtäviin. Tilannetta voi verrata terveydenhuollon sovellustukeen, jossa vastaavia tehtäviä hoitaa omat sovellusneuvojat. Organisaation vaatimukset esim. kirjaamisen ohjeistamiseen, kouluttamiseen ja tilastointiin ovat koko ajan kasvaneet. Työntekijöiden tieto-taito ei riitä selviytymään omin avuin näistä vaatimuksista. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden ja päivähoidon henkilöstön vaihtuvuus on suuri, jonka vuoksi tarvitaan jatkuvasti uusien työntekijöiden perehdyttämistä ja käyttötukea. Päätöksenteon tueksi tarvitaan erilaisia raportteja ja tilastoja järjestelmästä. Sovellusneuvojaa tarvitaan myös tilastojen ja raporttien kehittämiseen. Lisäksi ohjaamalla ja kouluttamalla käyttäjiä järjestelmän käytössä, tietojen ja tilastojen tallennuksessa on järjestelmästä mahdollisuus saada täsmällistä ja ajantasaista tietoa sekä raportteja päätöksen teon ja suunnittelun tueksi. On myös huomioitava, että tulevat kansalliset ja lainsäädännön velvoittamat kehittämisvaatimukset lisäävät paineita sosiaalihuollon tietojärjestelmien kehittämiseen, testaamiseen ja henkilökunnan osaamisen varmistamiseen. Kuten terveydenhuollon kansalliseen arkistoon liittymisen vaatimukset konkretisoituvat jo keväällä 2014, vastaavasti sosiaalihuollossa kehitys etenee kohti kansallista sosiaalihuollon sähköistä arkistoa vuonna 2015 (ns. KanTa arkisto). Tällöin tulevat vaatimukset liittymiselle painottuvat sovellushenkilöstön työhön, kuten järjestelmien testaamiseen, sovellustukeen ja ennen kaikkea henkilökunnan kouluttamiseen. Lisäksi eriasteiset sovellusten tai palvelinten päivitykset vaativat tarvittavaa omaa osaamista ja ns. vastuuhenkilöä organisaatioista. Mikäli kaikki työt joudutaan ostamaan järjestelmän toimittajalta, kustannusvaikutukset ovat moninkertaiset omaan työhön verrattuna. Kustannusvaikutus: Määräaikaisen laskentasihteerin toimen vakinaistaminen alkaen. Laskentasihteerin jatkuva tarve on todellinen lasten, nuorten ja perheiden tulosalueella (lastensuojelu ja psykososiaalisen tulosyksikön palvelut), jossa tällaista vastuuvakanssia ei ole, eikä siinä olevia tehtäviä voida lainsäädännöllisten vaatimusten takia jättää tekemättä tai siirtää toisten työtehtäviin.

2 2 Erityisesti asiakkuuksien ja ostopalvelusopimusten taloushallintoon liittyvät tehtävät vaativat kokopäiväisen työpanoksen. Tehtävä on ollut täytettynä jo useamman vuoden määräaikaisena, eikä näin ollen ketjutusta voida enää jatkaa. Mikäli vakituista vakanssia ei saada, tarvitaan joka tapauksessa määräaikainen henkilö näihin tehtäviin. Kustannusvaikutus: 0, vakanssin määräraha (n ) on sisältynyt kuluvan vuoden talousarvioon/käyttösuunnitelmaan. Lasten, nuorten ja perheiden palvelut Uudet toimet 2014 Perustetaan lapsiperheiden kodinhoitajan toimi alkaen Mustijoen perusturvassa lapsiperheiden kotipalvelu sijoittuu hyvinvointineuvolan palveluihin. Kodinhoitajia on tällä hetkellä kaksi joiden toimialueena on Mäntsälä ja Pornainen. Lapsiperheiden kotipalvelu toimii parhaimmillaan tehokkaana ennaltaehkäisevänä työn muotona. Se on tavoitteellisista, suunnitelmallista ja määräaikaista yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden ja arjessa selviytymisen tukemista. Keskeisenä tavoitteena on perheen omien voimavarojen vahvistaminen. Tämä tapahtuu opastamalla perhettä lasten hoidossa ja kasvatuksessa, kodinhoidossa sekä vahvistamalla perheen arjen taitoja Perusturvassa on tällä hetkellä menossa kokeilu, joka on mahdollistanut terveydenhoitajan esityksestä alle vuoden ikäisten lasten perheille 1-5 maksutonta kotipalvelun tukikäyntiä. Kokeilu alkoi lokakuussa 2012, päättyen syyskuussa Palvelua oli käyttänyt mennessä 37 lapsiperhettä, joten palvelu on saanut myönteisen vastaanoton perheissä. Asiakkaiden antama palaute kotipalvelusta on muutoinkin ollut myönteistä. Perheiden palvelutarpeeseen ei ole kuitenkaan pystytty ajoittain vastaamaan ajallisesti oikein. Perheet ovat joutuneet välillä jonottamaan palvelua. Perheiden ongelmat ovat monimutkaistuneet, mikä edellyttää ajoittain pitkiäkin kotipalvelua sitovia asiakkuussuhteita sekä tiivistä yhteistyötä muiden palveluntuottajien kanssa. Lapsiperheiden kodinhoitajapalvelu on yksi edullisimmista matalan kynnyksen palveluista, joilla on todettu olevan selvä myönteinen vaikutus perheiden arjen hallintaan. Tämän palvelun tavoitteena on omalta osaltaan välttää raskaampien palvelujen tarvetta luvun lama-ajan karsinnat kunnissa kohdistuivat mm. lapsiperheiden kodinhoitopalveluun. Näiden ratkaisujen virheistä ja kustannuksista on tutkimustuloksia. Kustannusvaikutus: v ( /vuosi) Nimikkeiden muutokset 2014 Muutetaan aikuisten psykososiaalisten palvelujen työaseman ryhmäohjaajan toimi koulupsykologin toimeksi lukien Koulupsykologipalvelujen saatavuutta säätelevät lait. Perusopetuksen lakiuudistus (642/210) velvoittaa oppilaiden oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvissä asioissa moniammatillista oppilashuollon yhteistyötä ja tukitoimien tehostamista. Lastensuojelulain (417/2007) 9 :n mukaan kunnan tulee järjestää koulupsykologi- ja koulukuraattoripalveluita, jotka antavat kunnan perusopetuslaissa tarkoitetun esi-, perus- ja lisäopetuksen sekä valmistavan opetuksen oppilaille riittävän tuen ja ohjauksen koulunkäyntiin ja oppilaiden kehitykseen liittyvien sosiaalisten ja psyykkisten vaikeuksien ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Palveluilla tulee edistää myös koulun ja kodin välisen yhteistyön kehittämistä. Lastensuojelulain 11 :n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että

3 3 lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Koulupsykologipalvelut ovat peruspalveluja, jotka ennaltaehkäisevinä palveluina edistävät lapsen kasvua ja kehitystä sekä perheen hyvinvointia ennen yksilöja perhekohtaista lastensuojelupalvelua. Mäntsälässä työskentelee tällä hetkellä kolme koulupsykologia. Koulupsykologit toimivat kaikilla vuosiluokilla esiopetuksesta lukioon saakka. Kolmen koulupsykologin yhteinen oppilasmäärä on tällä hetkellä oppilasta. Laskennallisesti koulupsykologia kohden oppilasmäärä on hieman yli oppilasta. Mäntsälän kouluverkko on laaja ja kunnassa on useita pieniä kouluja. Tämä asettaa haasteen koulupsykologitoiminnalle. Koulupsykologilla on vastuullaan useita kouluja, laskennallisesti kouluja on 6/koulupsykologi. Tällöin koulupsykologi työskentelee useissa oppilashuoltoryhmissä. Yksi koulupsykologi työskentelee siten kaikkien alueensa koulujen oppilashuoltoryhmissä. Nykyisellä mitoituksella kaikissa kouluissa ei ole riittävää psykologin asiantuntijuutta oppilashuollon kehittämiseen ja ennaltaehkäisevään työhön, vaan työ joudutaan rajaamaan yksittäisten oppilaiden tutkimuksiin ja tukikäynteihin. Tämä lisää koulupsykologin työn kuormittavuutta. Samoin matkoihin eri koulujen välillä kuluu runsaasti aikaa, mikä on pois varsinaisesta oppilaisiin ja kouluyhteisön kehittämiseen varatusta työstä. Alemmilla vuosiluokilla psykologin työssä painottuvat vahvasti oppimisen vaikeudet ja koulunkäyntijärjestelyihin liittyvät kysymykset. Oppimisvaikeustutkimusten rinnalle on tullut yhä suurempi tarve tunne-elämän vaikeuksien tukemiseksi. Ylemmillä vuosiluokilla painottuvat erilaiset tunne-elämän ongelmat, kuten masennus, ahdistuneisuus, pelot ja paniikkihäiriöt. Valtakunnallisen suuntauksen mukaan lasten ja nuorten mielenterveystyö tulee toteuttaa ensisijaisesti kotona, päivähoidossa ja kouluissa. Palveluiden tulee painottua perus- ja lähipalveluihin ja avohoitoon erikoispalveluiden tukemana. Erikoissairaanhoidon linjauksen mukaisesti esimerkiksi lievät ja keskivaikeat masennukset tulee hoitaa kunnan peruspalveluissa Suosituksen mukaan koulupsykologia kohden saisi pääkaupunkiseudulla olla oppilasta. Nuo luvut kuvaavat hyvää tilannetta kunnassa, jossa koulujen koko on melko suuri ja välimatkat kohtuullisia. Heikko koulupsykologitilanne kunnassa vaikeuttaa jo tällä hetkellä sijaisten rekrytointia. Koulupsykologien määrän nostaminen Mäntsälässä neljään johtaisi tilanteeseen, jossa koulupsykologia kohden olisi laskennallisesti 770 oppilasta. Lukuvuoden oppilasennusteen mukaan tilanne olisi tuolloin 780 oppilasta/koulupsykologi. Tällöin mahdollisuudet tarjota riittävät oppilashuollon lainsäädännön mukaiset oppilashuollon palvelut kohenevat merkittävästi. Tämä myös mahdollistaa koulupsykologeille paremmat mahdollisuudet ennaltaehkäisevään työhän ja koulun oppilashuoltotyöhön. Koulun oppilashuollon tehtävänä on tukea koko kouluyhteisöä. Tässä koulupsykologilla on psykologian asiantuntijana merkittävä rooli koko kouluyhteisön kehittäjänä. Erityisesti lainsäädännön muututtua psykologin asiantuntijuutta tarvitaan oppilaiden tukitoimien suunnittelussa ja niiden vaikuttavuuden arvioinnissa. Tällä hetkellä valmistellaan uutta oppilas- ja opiskelijahuoltolakia, joka voimaantullessaan velvoittaa ulottamaan oppilashuollon palvelut myös toiselle asteelle. Lakiluonnoksessa määritetään myös tiukkoja lakisääteisiä aikarajoja koulupsykologipalveluiden saamiseen. Ilman uutta lakiakin kunnassa on selkeä tarve neljännelle koulupsykologin toimelle. Laki on tulossa voimaan elokuussa Kunnat saavat korotettua valtionosuutta lainsäädännön muutoksista johtuviin vakanssilisäyksiin. Aluehallintovirasto seuraa lain säätämien koulupsykologipalvelujen saatavuusaikoja ja kuntien saaman kohdennetun valtionosuuden kohdentumista. Kustannusvaikutus: / v

4 4 Muutetaan sosiaalityön vahtimestari-turvamiehen toimi sosiaalityön sosiaaliohjaajan toimeksi lukien Toimi esitetään muutettavaksi nykyisen vahtimestari-turvamiehen jäädessä eläkkeelle. Vahtimestari-turvamies nimike ei ole vastannut työntekijän työtehtäviä turvamiehen osalta. Turvamiespalvelut on ostettu tarpeen niin vaatiessa yksityiseltä palveluntuottajalta. Vahtimestarin tehtäviin ovat sisältyneet mm puhelinpalvelutehtävät, toimistotyötyyppiset tehtävä, postitus, asiakkaiden ohjeistaminen toimeentulotuen hakemisessa. Esitettävällä muutoksella työpanosta siirretään toimistotyöstä asiakastyöhön. Toimen muuttamisesta on tehty IVA-arviointi (ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi) yhteistyössä aikuissosiaalityön ja lastensuojelun henkilöstön kanssa. Uusi toimi sijoitetaan aikuissosiaalityön perhetyön tiimiin. Toimenkuvaan sisältyy mm. palveluohjaus sekä aikuissosiaalityön asiakkuudessa olevien perheiden perhetyö. Aikuissosiaalityön palveluvalikoima vahvistuu vakanssimuutoksen myötä painottaen vahvemmin aikuissosiaalityön roolia ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä ja mahdollistaa nopean reagoinnin perheiden tilanteisiin. Kustannusvaikutus: / v Uudet virat ja toimet 2015 Perustetaan ammatilliseen perhekotiin yksi kokoaikainen ja yksi osa-aikainen kasvattajan toimi lukien. Perusturvalautakunta on päättänyt sisällyttää ammatillisen perhekodin perustamisen alkavalle taloussuunnitelmakaudelle. Kunnan ylläpitämä perhekoti on kustannuksiltaan noin puolet siitä, mitä perhekotihoito ostopalveluna. Tehdyn IVA-arvioinnin (ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi) mukaan, mikäli perhekotiin on sijoitettu neljä lasta, tulee vuorokausihinnaksi n. 110 euroa/vrk. Vastaavasti laitoshoito maksaa n euroa/vrk. Vaikka perhekotiin ei olisi sijoitettu kuin kaksi lasta, se olisi silloinkin suhteessa edullisempaa kuin laitoshoito (n. 200 euroa/vrk). Perhekodissa työskentelee kaksi kasvatushenkilöä (perhekodin vanhemmat), jotka ovat toimeksiantosopimussuhteessa kuntaan. Vanhemmat eivät ole työaikalain piirissä. Toinen vanhemmista voi olla päivätöissä kodin ulkopuolella toimien toisena osa-aikaisena kasvattajana. Vanhemmat vastaavat lasten jokapäiväisestä hoidosta, huolenpidosta ja kasvatuksesta yhdessä lapsen perheen, sosiaalityöntekijän ja perhekodin vanhempien kanssa tehdyn asiakassuunnitelman mukaisesti. Lapselle annetaan normaalin perhe-elämän ja turvallisen kasvuympäristön lisäksi eri elämänvaiheisiin liittyvä tuki. Lapset voivat olla sijoitettuna joko avohuollon tukitoimena tai perusturvalautakunnan huostaan ottamina. Kelpoisuusvaatimuksena sosionomi-amk. Kustannusvaikutus: (v. 2015). Perustetaan terveydenhoitajan toimi opiskelijaterveydenhuoltoon lukien. Opiskelijaterveydenhuollon terveydenhuollon palvelut on järjestetty siten, että Mäntsälän lukio ja Keuda Mäntsälä hoidetaan kunnan omana palveluna. Palveluvelvoitteen piirissä on yhteensä 600 opiskelijaa, joiden käytettävissä on palvelut neljänä päivänä viikossa. Keudan Saaren yksikössä on 500 opiskelijaa, joiden opiskelijaterveydenhuoltopalvelut on järjestetty ostopalveluna 14 tuntia viikossa.

5 5 Saaren yksikön terveydenhoitaja on jäämässä eläkkeelle vuonna 2015, johon mennessä myös Saaren yksikön palvelut on järkevintä järjestää kunnan omana toimintana. Opiskelijaterveydenhuoltoa säätelevät laki ja asetus mm. palvelun saavutettavuus välittömästi. Nykyisellä resurssilla on vaikeuksia vastata lainsäädännön vaatimuksiin. Opiskelijaterveydenhuolto tulee olemaan Valviran tarkastusten erityiskohteena vuonna Kustannusvaikutus: (v. 2015), josta voidaan vähentää nykyisen ostopalvelutoiminnan kustannukset. Perustetaan terveydenhoitajan toimi ehkäisy- ja perhesuunnitteluun lukien. Neuvolan tavoitteena on raskauksien ajoittaminen asiakkaan toivomalla tavalla, ei- toivottujen raskauksien ehkäisy sekä lisääntymis- ja seksuaaliterveyden kuin myös hyvinvoinnin vahvistaminen ja edistäminen. Neuvolassa annetaan ohjausta ehkäisyn valinnassa ja raskauden suunnittelussa sekä autetaan ja tuetaan tahattomasta lapsettomuudesta kärsiviä perheitä. Ehkäisy- ja perhesuunnitteluneuvoloiden palveluihin kuuluu mm yleinen terveyskasvatus, päihteettömyyden ja terveyden elintapojen edistäminen, perustiedon antaminen seksuaalisuutta koskevissa kysymyksissä, seksuaaliterveyden edistäminen, raskauden ehkäisymenetelmien aloitus ja seurantakäynnit sekä perhesuunnittelu. Seksuaalineuvontapalveluja tarjotaan myös muille kuin perhesuunnitteluneuvolan asiakkaille. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon piiriin kuuluville nuorille tarjotaan viiveetön pääsy ko. terveydenhoitajan luokse. Tällä hetkellä kouluterveydenhoitajilla ei ole ollut mahdollisuutta vastaanoton järjestämiseen koulutuntien aikana. Myös lääkärin ja terveydenhoitajan työnjako selkenee esim. asiakkaiden lääkärikäynnit vähenevät. Tällä hetkellä ehkäisy- ja perhesuunnittelu on Pornaisissa osana hyvinvointineuvolan terveydenhoitajan työtä ja Mäntsälässä neuvolan osastonhoitajan työtä. Tavoitteena on palvelun keskittäminen yhdelle terveydenhoitajalle. Näin turvataan palvelun sisällön samanvertaisuus ja saatavuus Mustijoen perusturvan alueella. Vakanssi edellyttää terveydenhoitajan tutkintoa täydennettynä seksuaalineuvojan koulutuksella. Kustannusvaikutus: (v. 2015) Hoito- ja hoivapalvelut Uudet toimet 2014 Osa-aikaisen (50 %) laitoshuoltajan toimen muuttaminen kokoaikaiseksi (100 %) alkaen Laitoshuoltajan työpanosta tarvitaan erityisesti Isokodossa toimivaan muistisairaiden suljettuun asumisyksikkö Pikkukotoon. Pikkukodossa on 10 asukaspaikkaa. Isokodossa on tällä hetkellä neljä laitoshuoltajaa, joiden työ kohdistuu kaikille 30 asukkaalle. Laitoshuoltajien tehtäviin kuuluvat asukashuoneiden ja yleisten tilojen siivous, asukkaiden pyykkihuolto sekä ruuan jakamiseen ja ruokailun seurantaan liittyvät tehtävät. Laitoshuoltajat työskentelevät kahdessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa Pikkukodossa ei ole tällä hetkellä laitoshuoltajaa työvuoroissa, joka vastaisi vuoron ajan ruokahuollosta ja siivouksesta. Muistisairaiden yksikössä on erityinen tarve siivoukselle. Hoitajia on Pikkukodossa 2/vuoro ja heidän työpanos menee täysin asukkaiden vaatimaan hoito- ja valvontatyöhön, jolla varmistetaan asukkaiden hoito ja turvallisuus yksikössä.

6 6 Pikkukodon lisääntynyt laitoshuoltajien työvoiman tarve johtuu asukkaiden muistisairauteen liittyvistä käytösoireista. Asukkaat ovat aktiivisia ja liikkuvat yksikössä paljon, mistä seuraa jatkuvaa ja tilannekohtaista siistimisen tarvetta. Ruokailutilanteissa tarvitaan valvontaa, jotta asukkaat saavat tarvitsemansa määrän ravintoa. Asukkaiden omaisilta on tullut palautetta, että yksikön siisteys- ja hygieniataso ei kaikilta osin vastaa nykyisiä vaatimuksia. Kustannusvaikutukset: Isokodosta jää eläkkeelle laitoshuoltaja, jonka työaika on ollut 50 % kokonaistyöajasta, joten perustettavan toimen lisäkustannukset ovat 50 % eli / v Perustetaan terveydenhoitajan toimi alkaen Ikäihmisten neuvontaan ja ohjaukseen Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan Ikäpoliittisen ohjelman hyväksymisen yhteydessä neuvontapisteen avaamisen, joka edellyttää 0,5 terveydenhoitajan työpanosta. Perusteena lisäykselle on yli 75-vuotiaiden määrän kasvu sekä lain tuomat vaatimukset. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (2012/980) 12 edellyttää, että kunnan on järjestettävä ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia neuvontapalveluja hyvinvointia edistävinä palveluina. Neuvonnan ja ohjauksen sisällöstä on tarkemmat ohjeet Laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (STM julkaisuja 2013:11). Terveydenhoitaja toimii avattavan neuvontapisteen koordinoijana ja vastuuhenkilönä sekä neuvontapisteen työntekijänä. Toinen puoli vakanssista resursoidaan palveluasumisen ja ostopalvelujen palvelutarpeen arviointiin sekä näiden asiakkaiden hoidon seurantaan, jota ei ole resurssin puuttumisen takia tehty. Sosiaalityöntekijän viran siirryttyä vuonna 2010 vammaispalveluun on palvelualueella ollut puutetta sosiaalityöntekijän työpanoksesta. Terveydenhoitajan resurssi vapauttaa palveluohjaajan työpanosta palvelualueen sosiaalityöhön. Lisäksi terveydenhoitajanresurssia tullaan käyttämään ennalta ehkäiseviin kotikäynteihin, johon kotihoidossa ei ole ollut resurssia. Kustannusvaikutukset: vuonna 2014 ( /vuosi) Kotihoidon päihde- ja mielenterveystiimi Perustetaan sairaanhoitajan toimi (psykiatrinen sairaanhoitaja) alkaen Perustetaan lähihoitajan toimi (suuntautumisvaihtoehtona päihde- ja mielenterveystyö) alkaen Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan ikäpoliittisen ohjelman hyväksymisen yhteydessä kotihoidon henkilöstön lisäykseksi 1 työntekijä / vuosi vuoteen 2020 asti. Kotona asuvien päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien määrä on lisääntynyt viime vuosien aikana. Kotihoidon henkilökunnan osaaminen on tällä hetkellä pääosin suuntautunut ikääntyvien hoitoon ja huolenpitoon sekä erityisesti muistisairauksista kärsivien hoitoon ja sen kehittämiseen. Päihde- ja mielenterveyden osaamisen omaavia työntekijöitä tarvitaan kotihoidossa, jotta näistä ongelmista kärsivät voisivat asua omissa kodeissa mahdollisimman pitkään. Tavoitteena on siirtää asiakkaiden siirtymistä kalliisiin asumispalveluihin mahdollisimman myöhäiseen vaiheeseen. Päihde- ja mielenterveystiimin toiminnan tarkoituksena on lisätä myös koko kotihoidon henkilökunnan tietoutta ja osaamista päihde- ja mielenterveysasioissa yhteistyössä aikuisten psykososiaalisen yksikön päihde- ja mielenterveystyön kanssa. Kustannusvaikutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja / v ( / vuosi) Lähihoitaja / v ( / vuosi)

7 7 Perustetaan vuodeosastolle sairaanhoitajan toimi alkaen Vuodeosastolla on erityisiä vaikeuksia saada sijaisia sairaanhoitajan vuosilomansijaisuuksiin. Tilanteen korjaamiseksi ja potilaiden hoidon turvaamiseksi esitetään, että sairaanhoitajan vuosilomasijaisen toimi vakinaistetaan. Sairaanhoitajien lomat on suunniteltu niin (ketjutettu), että vuosilomansijainen voi ne hoitaa ja näin työ voidaan katsoa pysyväksi. Kustannusvaikutukset: 0 Kustannukset katetaan poistamalla yhden sairaanhoitajan palkan verran vuosilomasijaisten määrärahasta. Varhaiskasvatus Uudet virat ja toimet 2014 Perustetaan 3 lastantarhanopettajan tointa alkaen Kaunismäen päiväkodin toiminnan laajentuminen alkaen. Päivähoitolaki ja - asetus määrittelevät kasvattajien määrän suhteessa lapsiin (ja perustettavien tointen määrään). Laajennuksen muut tarvittavat vakanssit siirtyvät lakkautettavasta Asemanraitin päiväkodista. Kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan tehtävään laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista /272 7 mukainen pätevyys. Kustannusvaikutus: / v ( / vuosi) Perustetaan päiväkodin johtajan virka alkaen Varhaiskasvatuksen toimiala on laajentunut voimakkaasti viime vuosien aikana sekä määrällisesti että palvelutarjonnaltaan. Samaan aikaan lainsäädännössä valmisteilla olevat (mm. varhaiskasvatuslaki) ja laajempaa verkostoa koskevat jo tapahtuneet muutokset (mm. yksityisen sosiaalipalvelun valvonnassa) edellyttävät riittävää henkilöstöpanosta myös johtamiseen, kehittämiseen ja suunnitteluun, jotta muuntuvan toimintaympäristön haasteisiin voidaan vastata. Kustannusvaikutus: / v ( / vuosi) Nimikkeiden muutokset 2014 Muutetaan 2 päivähoitajan tointa lastentarhanopettajan toimiksi alkaen Elokuusta 2011 käyttöönotettu perusopetuslainsäädännön uudistus, joka sisältää esiopetuksen osuuden, toi lisävaateita perustehtävään päiväkodeissa. Päivähoidon arki edellyttää riittävää koulutusta sekä lasten hoidossa, kasvatuksessa ja opetuksessa että vanhempien kohtaamisessa sekä laajenevassa ja monimuotoistuvassa verkostossa toimimisessa. Lastentarhanopettajien rekrytointi on samalla vuosi vuodelta vaikeutunut koko maassa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Riittävän vankka henkilöstörakenne houkuttelee työskentelemään osaltaan valmistuvia lastentarhanopettajia myös kehyskuntiin. Näistä peruslähtökohdista ei tule poiketa. Kaikissa päivähoitojärjestelyissä on huolehdittava lain ja asetuksen mukaisista laadukkaan hoidon edellytyksistä. Samaan aikaan varhaiskasvatuksen palvelualueen palveluiden perusedellytys on tehtävien vaativuustasoa vastaava koulutus. Erityisesti niissä päiväkodeissa, joissa on paljon esiopetusikäisiä

8 8 lapsia, lastentarhanopettajia ei ole toiminnan järjestämisen (sekä päivähoito että esiopetus) kannalta riittävästi. Kelpoisuusvaatimuksena lastentarhanopettajan tehtäviin: laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista /272 7 mukainen pätevyys. Kustannusvaikutus: / v Muutetaan laitosapulaisen toimi päiväkotiapulaisen toimeksi alkaen Kyseiseen tehtävään kuuluu sekä siivous-vaatehuolto että avustavia tehtäviä ruokahuollossa ja lapsiryhmässä. Päiväkotiapulaisen tehtävänimike kuvaa paremmin tehtävänkuvaa. Päivähoidon kasvattajien määrä on yhteistoiminta-alueella lakien ja asetusten vaatimassa minimissä. Tästä johtuen kasvattajien työpanosta ei voida suunnata päiväkotiapulaiselle kuuluviin tehtäviin vaarantamatta lakisääteistä mitoitusta. Kustannusvaikutus: 0 Muutetaan 4 kotona työskentelevän perhepäivähoitajan tointa avustajan toimiksi alkaen Päivähoitoasetuksen mukaan kunnan on huomioitava erityisen hoidon ja kasvatuksen tarpeessa olevien lasten tuen tarve joko hoidettavien lasten määrässä tai hoito- ja kasvatustehtävään osallistuvien henkilöiden lukumäärässä, jollei päiväkodissa ole tällaista lasta varten erityistä avustajaa. Avustajien tarve on lasten määrän ja tuen tarpeen kasvaessa vakiintunut viime vuosina avustajaan. Avustajien toimia kunnassa on 17. Tarvetta vastaava avustajien määrä on varmistettu määräaikaisilla työsuhteilla. Määräaikaisten työsuhteiden käyttö vuodesta toiseen ei ole perusteltua, koska tarve on selkeästi jatkuva. Kotona työskentelevien perhepäivähoitajien vakansseja on täyttämättä 32. Perhepäivähoidossa uusia hoitajia on aloittanut viimevuosina lähinnä yksityisinä perhepäivähoitajina. Perhepäivähoidon väheneminen on valtakunnallinen ilmiö. Kustannusvaikutus: 0 Perusterveydenhuolto Nimikkeiden muutokset 2014 Muutetaan vastaanoton osastonhoitajan viran nimike johtavaksi hoitajaksi alkaen Vastaanoton osastonhoitaja johtaa Mäntsälän ja Pornaisten terveysasemien vastaanottoa, päivystystä, kuntoutusta, laitoshuoltoa, välinehuoltoa ja tekstinkäsittelyä. Osastonhoitajan toimenkuva koostuu koko perusterveydenhuollon tulosalueen hoitotyön johtamisesta eikä rajaudu vastaanottotoimintaan. Vastaanoton osastonhoitaja vastaa lainsäädännön mukanaan tuomien perusterveydenhuoltoon kohdistuvien muutosten suunnittelusta, toimeenpanosta ja seurannasta (esim. pandemiasuunnitelma, potilasturvallisuussuunnitelma). Terveydenhuollon valinnanvapauteen liittyy mm. tuotteistus, jonka perusteella ulkopaikkakuntalaisten laskutus toteutuu. Osastonhoitaja toimii terveydenhuollon asiantuntijana jatkuvissa tietohallintoon liittyvissä perusturvan hankkeissa (ekanta/earkisto, sähköinen asiointi).

9 9 Kustannusvaikutus: 0 Muutetaan asiantuntijasairaanhoitajan viran nimike vastaavaksi hoitajaksi alkaen Asiantuntijasairaanhoitaja vastaa vastaanottotoiminnan päivittäisen työn organisoinnista lääkäreiden ja hoitajien osalta. Asiantuntijasairaanhoitaja nimike on harhaanjohtava, koska kyseessä ei ole asiantuntijatehtävä. Vastaava sairaanhoitaja -nimike kertoo paremmin työn sisällöstä ja on linjassa toimialan muiden nimikkeiden kanssa (esim. vastaava hammaslääkäri). Kustannusvaikutus: 0 Uudet virat 2014 Perustetaan terveyskeskuslääkärin virka alkaen Ikäihmisten palveluihin on talousarviossa budjetoitu 2 lääkärinvirkaa, toinen akuuttiosastolle ja hoivaosastolle sekä Kotokartanon tehostettuun palveluasumiseen ja toinen kotihoitoon ja muistipoliklinikalle. Tarve ja todellinen käyttö on jo tällä hetkellä suurempi. Terveyskeskussairaalassa hoidetaan pääasiassa akuuttipotilaita. Osastolla on 40 paikkaa, mutta osastolla hoidetaan usein potilasta. Terveyskeskuksen osastolla on oltava koko ajan valmius ottaa hoidettavaksi potilaita sekä päivystyksestä että erikoissairaanhoidosta, jotta hoidon porrastus toimii ja potilaita ei hoideta kalliimmassa erikoissairaanhoidossa paikkapulan takia. Nopea kuntoutus ja kotiutus tukevat ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitoa. Akuuttiosastolle on resursoitu 0,9 lääkäriä, joista 0,1 vanhuspalveluiden ylilääkärille SAS-kokouksia, ylikiertoa ja palliatiivista hoitoa varten. Tehostettuun palveluasumiseen ja hoivaosastolle menee 20 % akuuttiosaston lääkärin työpanoksesta. Jo nyt on akuuttiosastolle sijoitettu pääsääntöisesti 1,5 lääkäriä, joista 0,5 lääkäriä on otettu vastaanoton lääkäriresurssista. Akuuttiosaston lääkärityöpanoksen nostolla osasto on saatu toimimaan siten, että siirtoviivepäivistä johtuvia sakkomaksuja ei synny eikä potilaita lähetetä erikoissairaanhoitoon vuodeosaston paikkapulan takia. Mustijoen terveyskeskus on yliopiston hyväksymä koulutusterveyskeskus. Koulutusvaatimuksiin kuuluu tutorlääkäri. Tähän ei ole laskettu erillistä resurssia, mutta jo useamman vuoden ajan avovastaanoton lääkäriresurssista on irrotettu noin 0,5 lääkärin työpanos tutorlääkäritoimintaan, joka palvelee kaikkia Mustijoen perusturvan lääkäreitä. Hyvinvointineuvolan palveluissa on tällä hetkellä 3,8 lääkäriä, joista 0,8 toimii äitiysneuvolassa ja 0,4 opiskelijaterveydenhuollossa, 1,25 kouluterveydenhuollossa, 1,1 lastenneuvolassa, 0,1 nuorison tukipisteessä ja 0,15 perheneuvolassa. Suositusten mukaan lääkäriä kohti pitäisi olla lasta (lastenneuvola 2 800, kouluterveydenhuolto ja opiskelijaterveydenhuolto 3 000). Mäntsälän perusopetuksen oppilasmäärä on lukuvuosina ennusteen mukaan yhteensä oppilasta, josta erityisopetuksen piirissä on 195 oppilasta. Opiskelijaterveydenhuollon piiriin kuuluu Mäntsälän lukio (289 oppilasta) ja Keuda Mäntsälä (300 opiskelijaa) ja Keuda Saari (500 opiskelijaa). Pornaisissa perusopetuksen oppilasmäärä on lukuvuosina ennusteen mukaan noin 900. Mustijoen perusturvassa näin laskettuna lääkäriresurssin puute on koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa 0,65 lääkäriä ja lisäksi nuorison tukipiste tarvitsisi 0,1 lääkäriä lisäresurssia. Lisäksi on huomioitava erityisopetuksessa olevat oppilaat kolminkertaisena painoarvona. Osa erityisopetuksessa olevista oppilaista on erityisen suuressa syrjäytymisriskissä, jota voidaan pienentää jos oppilaan tilanteeseen perehdytään huolellisesti ja järjestetään tarvittavat tutkimukset ja riittävä tuki ja kuntoutus. Mäntsälässä erityisopetuksen piirissä on 195 oppilasta. Tehokas ja riittävä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkärityövoima auttaa sekä rajoittamaan erikoissairaanhoidon kustannuksia että vähentämään päihde- ja elintapasairauksien sekä neurologisten ja psyykkisten sairauksien aiheuttamia välittömiä ja myöhempiä hoitokuluja ja haittoja. Kunta saa korotettua valti-

10 10 onosuutta, joka tulee kohdistaa riittäviin henkilöstöresursseihin. Tätä mitoitusta myös seurataan säännöllisin kyselyin. Todellinen lääkäriresurssin lisätarve on tällä hetkellä siis vähintään 1,75 lääkäriä. Kunnan haastavan taloustilanteen vuoksi esitetään vuodelle 2014 yhtä lääkärinvirkaa ja toista vuodelle Tavoitteena on saada lääkärit rekrytoitua suoraan sijaisiksi ja vakituisiin virkoihin ilman lääkäripalvelua myyviä yrityksiä. Kahden ostopalvelulääkärin hinnalla voidaan palkata kolme lääkäriä suoraan kunnan virkasuhteeseen. Mikäli ostopalvelua saadaan vähennettyä, kustannukset eivät juurikaan kasva vuoteen 2013 verrattuna. Esitetään perustettavaksi terveyskeskuslääkärin virka jonka työpanoksesta noin 50 % kohdistuu vanhuspalveluihin ja noin 50 % hyvinvointineuvolaan. Kustannusvaikutus: Uudet toimet 2014 Perustetaan työterveyshoitajan toimi työterveyshuoltoon alkaen Mäntsälän työterveydessä on kolme työterveyshoitaja tointa. Vuonna 2012 työterveyshuollossa toimi määräaikainen ylimääräinen työterveyshoitaja. Vuodelle 2013 esitettyä lisävakanssia ei saatu. Työterveyshuollossa on noin asiakasta, joista puolet on kunnan henkilöstöä. Kunnan henkilöstömäärä on koko ajan kasvanut ja uusia yrityksiä tulee työterveyshuollon asiakkaiksi. Suhteessa muihin terveyspalvelujärjestelmiin työterveyshuollon erityispiirteenä ja perustehtävänä on yksilöiden hoitamisen ja terveyden edistämisen lisäksi arvioida työtä ja työoloja, työyhteisön toimivuutta ja työntekijän hyvinvointia. Yritysten tekemät työterveyshuollon sopimukset ovat oikeudellisesti velvoittavia ja sovitut palvelut tulee tuottaa sopimuksen mukaisesti. Sairausvakuutuslain muutoksen myötä lähtien työterveyshuolto on velvoitettu arvioimaan pitkäaikaisesti työkyvyttömän asiakkaan työkyky viimeistään silloin kun 90 päivän sairauspäivärahakausi täyttyy. Mäntsälän kunnassa on otettu käyttöön varhaisen puuttumisen malli. Mäntsälän kunnan työntekijöiden poissaolot ovat kasvaneet samaan aikaan kun muiden kuntien poissaolot ovat laskeneet. Tähän kielteiseen kehitykseen pyritään vaikuttamaan lisäämällä terveydenhoitajapanosta ja suuntaamalla sitä kunnan henkilöstöpoliittisten linjausten mukaisesti. Kustannusvaikutus: 0. Suorat palkkakustannukset ovat vuodessa, mutta työterveyshoitaja tuottaa omat palkkakustannuksensa ja sen lisäksi muita työterveyshuollon kustannuksia (asiakaslaskutus yrityksiltä). Kustannusvaikutus on positiivinen. Työterveyshoitajan toimen tuoma tulonlisäys on huomioitu talousarvioesityksessä. Mikäli toimea ei perusteta, vähenevät työterveyshuollon tulot talousarvioesityksessä vastaavasti Perustetaan sairaanhoitajan toimi vastaanottoon alkaen Mäntsälän terveysaseman vastaanotossa on käytössä osittainen lääkäri-hoitajatyöparimalli. Vastaanotossa on kaksi tiimiä, joissa molemmissa on kolme lääkäriä, kaksi sairaanhoitajaa ja kaksi lähihoitajaa. Koska sairaanhoitajia on vähemmän kuin lääkäreitä, työparityöskentely ei toteudu käytännössä. Mäntsälän terveysaseman vastaanottotoiminnassa on perinteisesti ollut huomattavan vähän sairaanhoitajia, mikä on rajoittanut oleellisesti toiminnan erityisesti lääkäri-sairaanhoitaja

11 11 työnjaon kehittämistä nykyaikaiseksi. Tämä on vaikuttanut epäedullisesti myös lääkäreiden rekrytointiin. Terveydenhuoltolaki vaatii kuntaa panostamaan ennaltaehkäisevään toimintaan, järjestämään terveysneuvontaa ja terveystarkastuksia. Sairaanhoitajat pystyvät vastaanotoillaan hoitamaan kansansairauksiin liittyvää neuvontaa ja ohjausta sekä esimerkiksi valmistamaan potilaita hoitoprosessien mukaisesti vuosikontrollia varten lääkärille. Työnjaon uudistaminen on välttämätöntä myös taloudelliset resurssit sekä hoitoon pääsyn lakisääteiset velvoitteet huomioiden, koska lääkärin työpanosta saadaan vapautettua lisää sellaisiin töihin, jotka välttämättä vaativat lääkärin koulutusta. Aluehallintovirasto on pyytänyt useasti ( , , , ) selvityksiä Mäntsälän vastaanotolta hoitoon pääsystä ja yhteydenotonsaannista terveydenhuoltolain toteutumiseksi. Lääkärin ja sairaanhoitajan välistä työjakoa on uudistettu hoitoon pääsyn parantamiseksi. Käytännössä uudistus on nopeuttanut lääkärille pääsyä, mutta aiheuttanut hoitoon pääsyn vaikeutumista sairaanhoitajan vastaanotolle. Mäntsälän terveysasema on Aluehallintoviraston ja Valviran kiireettömän hoitoon pääsyn valvontaohjelmassa edellä mainittujen hoitoon pääsyn ja yhteydenottosaannin ongelmien vuoksi. Sairaanhoitajan työpanoksen lisääminen vastaanottotoimintaan parantaa potilaan yhteydenoton saantia, nopeuttaa hoitoon pääsyä sekä mahdollistaa työnjaon edelleen kehittämisen. Vuodelle 2015 tullaan esittämään toista sairaanhoitaja, jonka jälkeen vastaanotolla on 6 lääkäriä ja 6 sairaanhoitajaa työparimallin mukaisesti. Vastuuhoitajuuden kehittäminen on myös yksi painopiste sairaanhoitajan työpanoksen lisääntyessä. Tällä hetkellä vastaanotolla toimii mm. diabeteshoitajia, sydänhoitajia, päihde- ja mielenterveyshoitaja, astmahoitaja ja tartuntatautihoitaja. Tulevaisuudessa tavoitteena on myös saada esimerkiksi reumahoitaja ja matkailijoita neuvova hoitaja. Kun osa säännöllisistä kontrollikäynneistä saadaan ohjattua hoitoprosessien mukaisesti kokonaan sairaanhoitajalle, lääkäriajat vapautuvat lääkärivastaanottoa edellyttäville potilaille. Vastuuhoitajuus tukee myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä yhteistyötä. Kustannusvaikutus: / v Perustetaan fysioterapeutin 50 % toimi alkaen Mäntsälän kunnassa työskentelee tällä hetkellä 7 fysioterapeuttia. Fysioterapeuteista kuntoutusyksikössä toimii 3,5 fysioterapeuttia: 2,5 Mäntsälässä, 1 Pornaisissa. Hoito- ja hoivapalveluissa työskentelee 3 ja työterveyshuollossa 0,5 fysioterapeuttia. Lisäksi kuntoutusyksikössä toimii 1 kuntohoitaja ja 2 toimintaterapeuttia. Kuntoutusyksikkö hoitaa koko Mustijoen perusturvan alueella fysioterapiaa, toimintaterapiaa, lääkinnällistä kuntoutusta ja apuvälinepalvelua. Tällä hetkellä yksi fysioterapeutin toimi jakaantuu 50 % työterveyshuoltoon ja 50 % kuntoutukseen. Työterveyshuollossa 50 % työpanos ei riitä, vaan sitä tekee tällä hetkellä sijainen 64 % työpanoksella. Toista 50 % työpanosta tekee henkilö, joka lisäksi sijaistaa osa-aikaeläkkeellä olevaa fysioterapeuttia 50 % työpanoksella. Osa-aikaeläkkeellä oleva henkilö jää kokonaan eläkkeelle Lisättäessä perusterveydenhuoltoon 50 % fysioterapeutin työpanosta, saadaan työterveyden fysioterapeutin toimi erotettua omaksi toimekseen ja hänen työpanoksensa käyttöä voidaan joustavasti muuttaa kysynnän mukaan. Työterveyshuollon fysioterapeutti tuottaa myyntituloina omat kustannuksensa. Työterveyshuollon henkilöstön erottaminen muista terveyspalveluista ja suuntaaminen vain työterveyteen lisää työterveyshuollon tuloja ja tukee tulevaa mahdollista kuntayhteistyötä.

12 12 Fysioterapeutin esitetty lisätyöpanos kuntoutusyksikössä suuntautuisi selkä- ja niveloireisten potilaiden ensihoitoon, kuntoutukseen ja omahoidon tukemiseen. Selkävastaanotot fysioterapeutin toteuttamana ovat nykyaikaa ja käytössä myös lähikunnissa. 50 % lisäys fysioterapiaan mahdollistaisi toiminnan kehittämisen tähän suuntaan. Tutkimusten mukaan fysioterapia selkäoireiselle lääkäripalvelun sijaan vähentää sairasloman tarvetta ja nopeuttaa työhön paluuta. Selkävastaanottojen aikainen fysioterapeutin ohjaus vapauttaa edelleen lääkäriaikoja lääkäripalvelua tarvitseville sekä tukee potilaiden omaehtoista toimintakykyyn panostamista. Hyvinkään sairaalasta kotiutuvista esim. proteesileikatuille asiakkaille ei voida tällä hetkellä tarjota riittäviä palveluita toimintakyvyn optimaaliseksi palautumiseksi. Proteesileikattujen pitkittynyt jatkokuntoutus on kallista potilaiden työ- ja toimintakyvyn alenemisen takia. Kustannusvaikutus: /v Perustetaan hammashoitajan toimi alkaen Aluehallintovirasto on valvontapäätöksessään PU902A kiinnittänyt Mustijoen perusturvan huomiota välittömän yhteydensaannin järjestämiseen siten, että se toteutuu asianmukaisesti ja säännösten edellyttämällä tasolla viimeistään lokakuussa Aluehallintoviraston edellyttämä taso on mahdollista toteuttaa vain takaisinsoittojärjestelmää käyttäen, johtuen puheluiden määrästä. Suun terveydenhuolto joutuu hankkimaan takaisinsoittojärjestelmän ennen lokakuuta Takaisinsoiton toteutus edellyttää hammashoitajatyövoiman lisäresurssia. Hoidontarpeenarvion voi tehdä vain suun terveydenhuollon ammattilainen. AVI valvoo myös takaisinsoiton vasteaikoja päivittäisellä tasolla. Suun terveydenhuollossa on keskitetyssä ajanvarauksessa henkilöstöresurssina yksi hammashoitaja. Keskitetty ajanvaraus vastaa koko puhelinliikenteestä suun terveydenhuoltoon sekä hoidontarpeen arviosta ajanvarauksen yhteydessä. Keskitetty ajanvaraus ottaa vastaan kaikki henkilökohtaiset ajanvaraukset myös paikan päällä, hoitoon ilmoittautumiset ja kaikki potilaiden selvitettävät asiat. Edellytetyn takaisinsoittojärjestelmän toteutukseen tarvitaan hammashoitajan toimi. Puheluita tulee viikoittain Ruuhkaisin päivä on maanantai, jolloin tarjottuja soittoja tilaston mukaan on enimmillään ollut 154. Päivittäinen puhelumäärä on keskimäärin puhelua. Puheluista 80 %:iin pitää pystyä vastaamaan viimeistään viiden minuutin sisällä. Näihin vaatimuksiin on mahdotonta vastata ilman toimen lisäystä. Ammattiryhmien välisen työnjaon tehostaminen suuhygienistin työn ja hammashoitajan suorittaman terveydenedistämistyön välillä tulee mahdolliseksi toimen lisäyksellä. Tätä mahdollisuutta on voitu käyttää vain erittäin rajallisesti nykyisellä henkilöstöresurssilla. Hyökännummen alakoulun hoitovelvollisuuden siirtyminen Mäntsälän järjestämisvastuulle Kellokoskisopimuksen loppumisen myötä lisää terveydenedistämistyön määrää ja velvoitetta ja siten uuden työnjaon ja lisävakanssin tarvetta. Hammashoitajien poissaolojen lyhytaikaisiin sijaisuuksiin ei saa sijaista muuten kuin vuokrafirmojen kautta. Vuokrasijaista on jouduttu käyttämään ja oman henkilöstön ylityötä on syntynyt. Hammaslääkärin yksintyöskentely ei ole mahdollista potilasaineiston rakenteen vuoksi eikä se ole järkevää tuottavuuden kannalta. Kustannusvaikutus: 0 (vuosikustannus ). Kellokoskisopimuksen purkautumisen myötä asiakaspalveluiden ostoista kunnilta säästyy vastaava menoerä, mistä johtuen esitys on kustannusneutraali. Perustetaan suuhygienistin toimi alkaen

13 13 Suuhygienistin tointa esitettiin vuoden 2013 henkilöstösuunnitelmaan alla olevalla perustelulla. Perustelu on edelleen voimassaoleva, tarve lisääntynyt Kellokoskisopimuksen purkautumisen johdosta. Toimen perustaminen siirrettiin talousarvioprosessissa vuoden 2014 alkuun. Suun terveydenhuollossa erityisesti terveydenedistämisasetuksen velvoitteiden täyttäminen edellyttää lisäresurssia. Aluehallintovirasto kiinnittää erityishuomiota valvonnassaan neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta annetun asetuksen toteutukseen ja valtionavun kohdennukseen. Valvova viranomainen ryhtyy valvontatoimenpiteisiin, jos määräaikaisten suun terveystarkastusten järjestämisessä on olennaisia puutteita. Valvonta tapahtuu automaattisena tiedonkeruuna. Lisäksi velvoitetaan tarkastuksesta poisjääneiden seurantaan ja poisjäännin syiden selvittämiseen. Keuda Ammattioppilaitosten opiskelijamäärä on noin 750 opiskelijaa. Näiden opiskelijoiden asetuksen mukainen terveystarkastusten toteutus puuttuu resurssipulan vuoksi. Oikeus tarkastukseen on kirjattu terveydenedistämissuunnitelmaan, mutta asetuksen mukainen aktiivitoiminta puuttuu. Lisäksi asetuksen piiriin kuuluu Keskuspuiston ammattiopisto, jonka opiskelijamäärä vaihtelee, mutta keskimäärin on noin 20. Ammattiryhmien välisen työnjaon tehostaminen hoitotakuun toteuttamiseksi edellyttää laskennallisesti noin 1 shg/5 000 asukasta (Pornainen, Tuusula), Mäntsälässä on noin asukasta/shg. Krooninen hammaslääkäripula lisää paineita työnjaon keinojen enenevään käyttöön hoitotakuun minimivaatimustenkin toteuttamisen kannalta. Kellokoskisopimuksen loppuminen vuoden 2014 alusta lukien tuo ko. alueen väestöä Mäntsälän järjestämisvastuun piiriin. Hyökännummen alakoulun oppilaiden hoito ja ennaltaehkäisevä työ siirtyy Mäntsälän vastuulle (ei sisälly hoitopaikan valinnanvapauteen) ja edellyttää sekä ammatillisen työnjaon entistä laajempaa hyödyntämistä että erityisesti suuhygienistin työpanosta sekä hoitoettä terveydenedistämistyössä. Kellokoski-sopimukseen suunnatusta käyttösuunnitelmavarauksesta osaa voidaan käyttää toimen henkilöstökulujen kattamiseen. Väestönkasvu ja erityisesti hampaallisen iäkkäiden ihmisten väestönosan lisääntyminen ja laaja hakeutuminen terveyskeskushammashoitoon lisää suuhygienistiresurssin tarvetta. Lisäksi suun terveydenhuollossa ei ole hoitotyön esimiestä tai tiimivastaavaa. Osa suuhygienistin työpanoksesta voidaan suunnata tiimivastaavan tehtävään vapauttamaan vastaavan hammaslääkärin työpanosta asiakastyöhön. Toimi edellyttää yhden hoitohuoneen lisäyksen/remontoinnin hammashoitolaan. Remonttisuunnitelmalle on rakentamisen osalta teknisillä palveluilla käyttösuunnitelmavaraus v ja kalustohankinnalle on saatu määräraha vuodelle Hoitohuoneen lisärakentaminen vuoden 2013 lopulla poistaa vasenkätisen hoitohuoneen muutostyön tarpeen, joka ilmeni irtisanoutumisen myötä vuoden 2013 alussa. Hammashoitolassa on yksi vasenkätiselle hammaslääkärille varustettu huone. Tämä hammaslääkäri irtisanoutui maaliskuussa 2013 ja huoneen käyttö oikeakätisen hammaslääkärin työhuoneena on toiminnallisesti mahdotonta. Sen sijaan suuhygienistin hoitohuoneena huone toimii ilman muutostöitä. Kustannusvaikutus: 0 (vuosikustannus ). Kellokoski-sopimuksen purkautumisen myötä asiakaspalveluiden ostoista kunnilta säästyy vastaava menoerä. Perustetaan perusturvan arkistonhoitajan toimi alkaen (sisältynyt v talousarviossa v taloussunnitelmaan) Perusturvan arkistovastuu koskee sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon palveluita ja toimi haetaan vastaamaan näitä molempia. Arkistohoitajan vastuu ulottuu sekä nykyiseen paperiseen arkistoon että tulevaan terveydenhuollon (v. 2014) ja myöhemmin myös sosiaalihuollon (vv. 2015

14 ) sähköiseen arkistopalveluun. THL edellyttää, että organisaatio nimittää terveydenhuollon sähköiseen kansalliseen KanTa palveluun arkistovastuuhenkilön (sekä hänelle varahenkilön). Kela tulee kouluttamaan nämä henkilöt tehtäväänsä. Tilanne on nyt se, ettei perusturvalla ole määrärahaa eikä nykyisestä henkilökunnasta ole osoittaa tehtävään alan osaavaa henkilöä. Lisäksi vakanssin resursseja tarvitaan korjaamaan nykyisen paperisen arkiston lainvastainen tilanne. Asiakirjojen säilyttäminen nykyisen mukaisena/nykyisissä tiloissa ei täytä arkistolain edellyttämiä lainsäädännöllisiä vaatimuksia. Arkiston tilaa on selvitetty perusturvassa tämän kevään aikana ja tilanne on huolestuttava. Organisaatio on vastuussa asiakirjojen tietosuojavaatimukset täyttävästä arkistoinnista. Tilanne on tulosta siitä, ettei arkistohoidon päävastuuta ole perusturvan organisaatioissa saatu resursoitua, vaikka laki sitä edellyttää. Arkistohoidon päävastuu tulee olla alan ammattilaisella, joka ohjaa ja neuvoo muita toimimaan lain ja ohjeiden (sis. arkistonmuodostussuunnitelman) mukaisesti. THL:n viesti on ollut, että paperiset arkistot tulee saattaa ennen sähköiseen arkistoon siirtymistä lain hengen mukaiseen tilaan ja tämän jälkeen voidaan keskittyä sähköisen arkiston hoitamiseen. Terveydenhuolto siirtyy sähköiseen arkistoon asteittain vuoden 2014 aikana, jatkuen aina vuoteen 2016 saakka. Sosiaalihuollossa vastaava tilanne konkretisoituu vuoden aikana. Paperisten arkistojen osuus säilyy kuitenkin perusturvassa vielä pitkään. Vaatimukset arkistoinnin lisääntyvät myös sen myötä, että earkisto tuo asiakkaille mahdollisuuden omien tietojen katseluun (dokumentointivaatimukset). Kustannusvaikutus: Määräaikainen palvelusihteerin toimi 50 % vuodelle 2014 Terveyskeskuksen tukipalvelutehtävissä oleva resurssivajaus suhteessa vakansseihin on nyt 50 % (hoitotarvikevarastonhoitajan eläkkeelle jäädessä yksi vakanssi). Hallinto- ja palvelusihteeritehtävissä on akuutti uudelleen järjestämistarve olennaisesti lisääntyneissä, muuttuneissa sekä tarvittavaa osaamista edellyttävissä palvelutehtävissä. Näitä ovat mm. tiedottaminen terveydenhuollon lainsäädännön tuomista muutoksista, vapaan valinnan periaate, kotikuntalaki, sähköiset asiointipalvelut, earkisto/e-katselu, asiakkaan yhteydensaanti terveyskeskukseen (takaisinsoittojärjestelmän ylläpito/kehittäminen), henkilökunnan sähköiseen rekrytointiin liittyvät tehtävät sekä asiakkaiden informointi netin kautta. Nämä tehtävät ovat lisänneet osaamista vaativan resurssin tarvetta (huomioitu myös Pornaisten osuus). Erityisesti lakisääteiset tehtävät tuovat uusia vastuita ja uudenlaisen osaamisen vaatimuksia. Tämä resurssitarve tarkistetaan vuoden 2014 lopussa, kun tehtävät ovat jäsentyneet ja järjestelmiä on saatu tuotantokäyttöön, jolloin nähdään todellinen työmäärä. Tehtävään ei ole siirrettävissä vakinaisissa vakansseissa olevia henkilöitä. (Perusturvan toimistohenkilökunnan toimenkuvat tarkistettu keväällä 2013). Tehtävään esitettävällä / määräaikaista tehtävää hoitavalla henkilöllä (määräaikaisuus vuoden 2013 loppuun saakka) on käytännössä osoitettu osaaminen ja perehtyminen asiaan. Määräaikainen resurssi on tuonut osaamista ja lisännyt asioiden sujuvuutta terveyskeskuksen toiminnoissa. Esitämme edelleen tämän määräaikaisuuden jatkamista. Määräaikaisuuden peruste: Organisaation muutostilanne/toimistotehtävien järjestäminen uudelleen / lainsäädännön tuomat vaatimukset terveydenhuollossa. Tehtävään käytetään 50 % keskusvarastonhoitajan vakanssin avoimesta osuudesta. Kustannusvaikutus: Lakkautettavat toimet 2014

15 15 Lakkautetaan 2 röntgenhoitajan tointa alkaen Kuvantamispalvelu tuotetaan ostopalveluna HUS kuvantamisen toimesta ja työntekijät ovat palvelutuotannon siirtyessä ostopalvelutoiminnaksi siirtyneet HUS kuvantamisen palvelukseen. Kustannusvaikutus: 0. Palkkamäärärahat on siirretty palvelujen ostamiseen. Lakkautetaan 6,5 laboratoriohoitajan (lähihoitaja) tointa alkaen Laboratoriopalvelut tuotetaan ostopalveluna HUS kuvantamisen toimesta ja työntekijät ovat palvelutuotannon siirtyessä ostopalvelutoiminnaksi siirtyneet HUS laboratorion palvelukseen. Kustannusvaikutus: 0. Palkkamäärärahat on siirretty palvelujen ostamiseen.

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT 31.12.2014 SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA 2015-2017 PERUSTURVAPALVELUT PERUSTURVAN JOHTO JA HALLINTO LKM 31.12.2014 LKM 31.12.2014 perusturvajohtaja 1 Avoimet

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMAAN SISÄLTY- VIEN HENKILÖSTÖESITYSTEN PERUSTELUT VUOTEEN 2016 KESKITTYEN

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMAAN SISÄLTY- VIEN HENKILÖSTÖESITYSTEN PERUSTELUT VUOTEEN 2016 KESKITTYEN 1 PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMAAN SISÄLTY- VIEN HENKILÖSTÖESITYSTEN PERUSTELUT VUOTEEN 2016 KESKITTYEN Johto ja hallinto Nimikemuutos 2016 Toimistosihteerin toimi muutetaan sovellusasiantuntijan

Lisätiedot

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,

Lisätiedot

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset HALLINTO- JA TUKIPALVELUT / PERUSTURVA TP2013 TP2014 TP2015 Varhaiskasvatus Asiakasmaksupäätökset 1 762 2 145 1 644 Yksityisen hoidon tukipäätökset 314 252 278 Ostopalvelupäätökset sekä lasten kotihoidontuen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2013 1 (6) 1061 Valtuutettu Sari Näreen toivomusponsi kiertävän neurologin vakanssista HEL 2012-017407 T 00 00 03 Päätös päättää merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä

Lisätiedot

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka 1.8.2012 40 600 - uudet virat, kustannuslisäys 97 500 /vuosi Henkilöstösuunnitelma 2012 2015 Hj 29.8.2011, 136 Seinäjoen kaupungin henkilöstösuunnitelman 2012 2015 valmistelu edellyttää henkilöstöresurssin kokonaisarviointia. Valmistelun lähtökohtana on, että henkilöstölisäykset

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Vakanssinumero 45 30.6.2009

Vakanssinumero 45 30.6.2009 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimiala Tulosalue Sote:n yhteiset palvelut, Terveyden- ja sairaudenhoitopalvelut, Perhepalvelut sekä Vanhuspalvelut Toimialan esitys Entinen virka- /työsuhteinen tehtävä Vakanssinumero

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi

Lisätiedot

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset

Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 240/2014) Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2016-2019 Uudet vakanssit: Yksikkö/nimike 2016 2017 2018 2019 Suun terveydenhuolto Suuhygienisti 1 Hammaslääkäri 1 Hammashoitaja 1 Aikuisten psykososiaaliset

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIPALVELUT

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIPALVELUT LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVINVOINTIPALVELUT Neuvolatoiminnan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä lasten ja nuorten ehkäisevien suun terveydenhuollon palveluiden valvonta Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja Hallinto Perusturva Sivistys Tekniset Tulosalueet Tulosalueet Tulosalueet Tulosalueet Yleishallinto Elinkeinotoimi Käyttöomaisuuden myynnit Maaseututoimi Maankäyttötoimi Johto

Lisätiedot

5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi

5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 21.3.2014 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset toimet: 1. PALVELUOHJAAJA,

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Ilomantsin terveyskeskuksen neuvolatoiminta on osa ehkäisevän työyksikön toimintaa. Ehkäisevässä

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike 1.7.2008. ari (000318) 1.7.2008 Toimiala Tulosalue Sosiaali- ja terveystoimiala Terveyden- sairaudenhoitopalvelut sekä Vanhuspalvelut Tulosalueen esitys 1. Vastuualue Tulosyksikkö Viran-/toimenhaltijan nimi Operatiivine n Osasto 7 Ohtonen

Lisätiedot

A. VAKINAISET TOIMET:

A. VAKINAISET TOIMET: Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä (Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva) on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 18.3.2013 klo 15.00 mennessä seuraavat vakinaiset ja määräaikaiset toimet:

Lisätiedot

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015 Perusterveyden-huolto Palvelukuvaus Palvelujen sisältö, resurssit ja kehittämistarve Vastaanottotoiminta Neuvolatoiminta Lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelut: kiireetön ja puolikiireellinen hoito

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja Hallinto Perusturva Sivistys Tekniset Tulosalueet Tulosalueet Tulosalueet Tulosalueet Yleishallinto Elinkeinotoimi Käyttöomaisuuden myynnit Maaseututoimi Maankäyttötoimi Johto

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

Vuonna 2016 perustettavat ja lakkautettavat virat ja toimet sekä vuonna 2016 tehtävät vakanssimuutokset

Vuonna 2016 perustettavat ja lakkautettavat virat ja toimet sekä vuonna 2016 tehtävät vakanssimuutokset Vuonna 2016 perustettavat ja lakkautettavat virat ja toimet sekä vuonna 2016 tehtävät vakanssimuutokset oimielin Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi ulosalue Mikkelin palvelutuotantoyksikkö Yhteyshenkilö

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Terveyspalvelut 2013. Minna Mutanen 26.3.2013

Terveyspalvelut 2013. Minna Mutanen 26.3.2013 2013 Minna Mutanen 26.3.2013 terveyspalveluiden johtaja johtava ylilääkäri Terveysneuvonta Tukipalvelut Avopalvelut Sairaanhoitopalvelut Sairaalapalvelut Laitehuolto Fysioterapia Tk-vuodeosastotoiminta

Lisätiedot

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET Kuntalaisaloite asumispalveluiden järjestämiseksi tamperelaisille kehitysvammaisille - Tarja Viitapohja ym. (Dno TRE: 4108/05.01.05/2016)

Lisätiedot

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi Terveyslautakunta 36 28.04.2015 Kaupunginhallitus 197 11.05.2015 Kaupunginhallitus 242 08.06.2015 Terveyslautakunta 66 22.09.2015 Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 7) Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 PERUSTIEDOT 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Helsinki 2. Johtava hammaslääkäri / vastaaja * 3. Päivämäärä

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Perusturvan palvelut Suurin osa perusturvan toimialan eli sosiaali- ja terveyden huollon palveluista ovat lakisääteisiä. Palvelut

Lisätiedot

Palvelukortti Sulkava, suunnitelmakausi 2012-2014

Palvelukortti Sulkava, suunnitelmakausi 2012-2014 Perusterveyden-huolto Palvelukuvaus Palvelujen sisältö, resurssit ja kehittämistarve Vastaanottotoiminta Neuvolatoiminta Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Lääkärien ja hoitajien vastaanotto: kiireetön

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena 1 STLTK 26.02.2015 Liite 3 A JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 kunnanvaltuuston 16.12.2014 päätöksen mukaisena SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN OSUUS 2 Toiminnan

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Suun terveydenhuollon valvonta

Suun terveydenhuollon valvonta Suun terveydenhuollon valvonta Marja Hyvärinen Yksikön päällikkö, terveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 20.2.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Marja Hyvärinen 26.2.2014 1 Terveydenhuoltolaki

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa

Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta

Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Ruut Virtanen lääninlääkäri, Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Ruut Virtanen lääninlääkäri, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä lasten ja nuorten ehkäisevää suun terveydenhuoltoa koskevan VN:n asetuksen 338/2011 valvontaohjelma vuosille 2012-2014 11.2.2014 Ruut Virtanen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Espoo 24-09-2014 Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta 7 28.01.2016 Kunnanhallitus 43 15.02.2016 Kunnan vastaus aluehallintovirastolle selvityspyyntöön ESAVI/4431/05.07.03/2015, Kirkkonummen kunnan suun terveydenhuollon kuukausikohtainen

Lisätiedot

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen

Lisätiedot

Kiireettömään hoitoon pääsy

Kiireettömään hoitoon pääsy Kiireettömään hoitoon pääsy Hoidon tarve on arvioitava samoin perustein koko maassa Potilaan hoidon tarve pitää arvioida ja hoito toteuttaa terveydenhuollon eri toimipisteissä yhtenäisin lääketieteellisin

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 12.5.2014 PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaostot Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano

Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto

Vanhuspalvelulaki voimaan Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Vanhuspalvelulaki voimaan 1.7.2013 Vanhuspalvelulain käytännön toteutus Vanhusneuvosto Palvelujohtaja Pirkko Soidinmäki Lain tavoitteet Ikääntynyt väestö ( =vanhuuseläkeikäiset) - tuetaan hyvinvointia,

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Perusturvalautakunnan talousarvio 2017 1 000 euroa TP 2015 MTA 2016 HKE 2017 TA 2017 TA 17/16 TULOT 12 154 12 123 10 180 10 180-16,0 % MENOT 64 985 65 089 65 860

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot