ALANMIESTEN ELI TAAKKOJEN KIINNITTÄJIEN TYÖ JA KOULUTUSTARPEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALANMIESTEN ELI TAAKKOJEN KIINNITTÄJIEN TYÖ JA KOULUTUSTARPEET"

Transkriptio

1 ALANMIESTEN ELI TAAKKOJEN KIINNITTÄJIEN TYÖ JA KOULUTUSTARPEET * Jali Kivistö Siikaranta-opisto Tat 11 Kesäkuu 2009

2 Sisältö 1. Johdanto 1 2. Nosturityö rakennuksilla 2 3. Nostotyön yleiset vaaratekijät Nosturikohtaiset vaaratekijät Nostotyön ohjeita Keinoja vaaratekijöiden poistamiseksi Konemiesten pohdintaa Liite 25

3 1. Johdanto Alanmiesten kouluttaminen olisi erittäin tärkeää jokaiselle työmaalle missä on nostureita ja niitähän on jossain vaiheessa jokaisella isolla työmaalla. Tapaturmia ja läheltäpititilanteita sattuu erittäin usein, jos ei osata kiinnittää taakkoja oikeilla välineillä, oikeista kohdista ja oikeilla menetelmillä. Tutkimusmenetelmänä minulla on ollut projektityössäni haastattelut ja tilastot. Olen haastatellut kuskeja ja alamiehinä työskenteleviä, lisäksi olen tutkinut tilastoja ja onnettomuus -sekä läheltäpititilanneraportteja. Oma työhistoria Olen toiminut pääkaupunkiseudun rakennustyömailla toistakymmentävuotta rakennusmiehenä ja remonttimiehenä eli olen ollut myös itse usein alamiehenä. Olen huomannut puutteita taakan kiinnittäjien koulutuksessa ja myös kiinnitys välineissä (liinoissa,ketjuissa,erilaisissa nosto kehikoissa). Se aiheuttaa äärinmäisiä vaaratilanteita alapuolella liikkuville henkilöille. Osastotoiminnan kautta olen ollut paljon tekemisissä torninosturikuskien kanssa ja heillä tuntuu olevan huoli alamiesten koulutuksen puutteesta. Asia alkoi kiinnostaa itseänikin. Ajattelin, että olisi hyvä olla joku yhtenäinen koulutus niille, jotka kiinnittelevät nippuja,elementtejä ja muita taakkoja. Olen toki itsekin työmailla työskennellessäni huomannut, että alamies on yleensä nuorin ja kokemattomin työmies, joka toisin sanoen on vähiten tuottava ja se taas aiheuttaa vaaratekijöitä ja onnettomuuksia. On kaikkien turvallisuuden kannalta erittäin tärkeää, että tavarat on hyvin kiinnitetty etteivät pääse putoilemaan ja puhelimeen osataan antaa riittävästi ajo-ohjeita kuskille ja nimenomaan oikeita ohjeita. Tarkoituksenani on keskustella torninosturin kuljettajien, alamiehien ja muiden kanssa, jotka joutuvat olemaan nosturien työskentelyalueella töissä. Projektityössäni käyn läpi alamiesten työtä ja sen vaativuutta. Pohdin myös sitä, miten työt hoidetaan ja miten ne pitäisi hoitaa. Projektityön tarkoituksena on luoda koulutuspohja alamiehille ja näin tuoda yleistä turvallisuutta rakennusalalle. 1

4 Alamiehen tärkeimmät tehtävät - taakkojen kiinnitys Työmailla nostetaan seinäelementtejä,ontelolaattoja,tönäreitä,betonia,erilaisia betoni/ sementti/laasti säkkejä, matto ja kattohuopa rullia, jätettä ja ym muuta sekalaista tavaraa. - olla kuskin silminä Ohjaa kuskia esim. sokkonostoissa, joita tehdään paikkoihin joihin kuskilla ei ole mahdollisuutta nähdä. Ohjaa myös nostoissa, joissa kuskilla on näkö yhteys. Kuskia ei voi opastaa liikaa, täytyy kertoa radiopuhelimeen mihin suuntaan ja onko esteitä matkalla ja kuinka paljon on matkaa lasku tilanteissa maahan. - ottaa taakkoja vastaan Alamies toimii myös nostojen vastaanottajana. Pitää tietää minne saa tavaraa varastoida eli tietää työmaan järjestelypiirroksen. 2. Nosturityö rakennuksilla Hieman historiaa torninostureista: Vuonna 1984 rekisterissä oli 2200 nosturia, joista käyttöönotettuja ns. vanhoja nostureita oli 1700 kpl eli ennen vuotta 1973 käyttöönotettuja korjattavia, tai uusintakorjattavia koneita. Sen jälkeen oli rekisteröity 500 konetta, joiden piti täyttää tietyt normit. Tiedot on silloisen työsuojeluhallituksen nosturitoimiston arkistosta. Samaan aikaan oli rekisteröityjä nosturinkuljettajia 4046, joille oli myönnetty lupa. Kurssitettuja oli 1726 ja kuulustelukortin oli saanut 2320 henkilöä. Tästä voimme vetää johtopäätöksen, että konekanta on erittäin vanhaa. Löytyy jopa yli 40v. vanhoja koneita, jotka ovat edelleen käytössä! Voidaan olettaa, että myös ohjaamoergonomia on edelleen samalla tasolla. Tämä on vahvistunut Rakennusliiton tekemillä tarkastuskierroksilla eri puolilla suomea. Olemme tarkastuksissamme nähneet todella ala arvoisia nosturin ohjaamoita joiden olisi luullut kuuluvan jo museoiden arkistoihin! Nosturia käytetään työmaalla erilaisiin nostoihin ja tavaran siirtoihin. 2

5 Esim: elementtien ja ontelolaattojen asennuksessa, betonin valuissa ja muiden rakennustarvikkeiden sekä välineiden siirtoon. Taakan liikkumisen valvonta Nostolaitteen sijoituksessa on otettava huomioon työalueen näkyvyys ja muut turvallisen käytön asettamat vaatimukset. Rakennustyömaalla on runkovaiheessa usein paljon näköesteitä ja siksi nostureiden sijoituspaikkojen järjestämisessä on turvattava taakan liikkumisen valvonta ottaen huomioon nostoreitit ja nostojen luonne. Nosturityön suunnittelu Kaikki nostotyöt on suunniteltava, mutta erillinen nostotyösuunnitelma on paako laatia seuraavissa tapauksissa. Valtioneuvoston päätös rakennustyön turvallisuudesta / Nostot Vaikeita nostotöitä varten on tarvittaessa laadittava erillinen nostotyösuunnitelma. Nostotyösuunnitelma on aina laadittava käytettäessä samanaikaisesti useampaa kuin yhtä nosturia taakan nostamiseen. Jos nosturin tai muun nostolaitteen käyttäjä ei voi jatkuvasti valvoa taakan liikkumista, on käyttäjän apuna oltava merkinantaja. Sääolosuhteiden vaikutus nostotyön turvallisuuteen on ennen nostotyön aloitusta erikseen selvitettävä. Taakan teossa on noudatettava erityistä huolellisuutta taakan putoamisen tai hajoamisen estämiseksi. 3

6 32 Henkilönostot Tavaroiden nostamiseen suunniteltua ja valmistettua konetta tai laitetta ei saa käyttää henkilönostoihin. Henkilönostoihin saa käyttää vain siihen tarkoitukseen suunniteltua ja valmistettua nosturia, rakennushissiä, trukkia, kurottajaa tai muuta konetta tai laitetta. Tavaroiden nostamiseen suunniteltua ja valmistettua nosturia ja haarukkatrukkia voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti käyttää tilapäisiin henkilönostoihin noudattaen, mitä henkilönostoista nosturilla ja haarukkatrukilla erikseen säädetään. Tavaran nostoon tarkoitetut rakennushissit on varustettava henkilökuljetusta koskevalla kieltotaululla. ( /427) Henkilönostimen on oltava tarkoitettuun nostotyöhön soveltuva. Ennen henkilönostimen käyttöä on varmistettava, että henkilönostin on rakenteellisesti kunnossa, että työskentelyalustan tai maapohjan kantavuus säilyy riittävänä ja että henkilönostimen työskentelyalue on turvallinen. Työmaalla on oltava käytössä olevan henkilönostimen käyttöohjeet. On varmistettava, että työntekijä osaa käyttää turvallisesti henkilönostinta sen käyttöohjeiden mukaisesti. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tuennan varmistamiseen, hallinta- ja turvalaitteiden toimintaan sekä työliikkeiden mahdollisiin rajoituksiin. Ennen henkilönostimen käyttöönottoa on kokeiltava hallinta- ja turvalaitteiden toiminta. 4

7 Suunnitelman osa Tehtävä tehdään piirros nostopaikasta esim. mittakaavassa 1:100 valitaan suotuisin nostopaikka (nostoreserviä jää ainakin 5 10 %) 5

8 1 Nosturin sijoittaminen nostettavaan taakkaan nähden sisällä nostettaessa on sisäkorkeus huomioitava puomin pituutta valittaessa 2 Työkierron kuvaus päätetään mistä nostetaan ja minne lasketaan varmistaudutaan, ettei nosturin nostokyky ylity missään vaiheessa varmistetaan puomiston pidentämisen mahdollisuuss taakan siirrossa tarvittaessa varmistetaan taakan kääntömahdollisuus ilmassa tarvittaessa 3 Nosturin varustus selvitetään millä puomisto- ja vastapainoyhdistelmällä nosto suoritetaan käytetään nostotukia täysimääräisesti aina kun se on mahdollista koukku määräytyy nostettavan taakan painon mukaan 4 Muut tarvittavat varusteet nostoapuvälineistä sovitaan erikseen nosturin toimittajan kanssa nostopaikalle tulee varata riittävästi puutavaraa nostotukien ja taakan alle sekä puomijatkeiden alle mikäli noston aikana joudutaan tekemään asennustyötä ylhäällä, hankitaan tätä varten henkilönostin tai rakennetaan tarvittavat telineet työpisteeseen on varattava riittävä valaistus näkyvyyden ollessa rajoitettu on noston johtajan, nosturin kuljettajan ja asennuspaikan välille rakennettava puhelinyhteys asennustyökalut on varattava työpaikalle ennen työn aloitusta varataan taakan ohjaamiseen tarvittavat köydet teräväkulmaiseen taakkaan tarvitaan nurkat pyöristävät apupalat 5 Toimenpiteet nostopaikalla tukijalkojen alapuolista 6 maapohjaa on vahvistettava aluspuiden, teräslevyjen, tms. avulla

9 Kohde * yritys, työmaa ja osoite * vastuuhenkilö Asentajat * ammattiataito * työmaahan ja suunnitelmiin perehdyttäminen * ohjaus ja valvonta Kalusto * nostolaite, ominaisuudet ja suoritusarvot * nostolaitteen perustaminen * nostojen suoritus ja nostoapuvälineet Elementit * päämitat ja painot * vähimmäistukipinnat * kuljetus ja varastointi * työtasot ja apuvälineet eri elementeillä Asennus * asennusjärjestys * mittausjärjestelmä ja toleranssit Kiinnitys * kiinnityshitsaukset * juotokset 7

10 * asennuksen ohjaus * erityistoimenpiteet * asennusaikainen tuenta * työtavat eri elementeillä Turvallisuus * työskentelyrajoitukset ja nostojen ajoitus * olosuhteiden huomioon ottaminen * putoamissuojaus nousuteillä * kaidejärjestelyt kerrostasoilla ja vesikatolla * aukkojen suojaus Toimet ennen nostotyön aloitusta 8

11 - Tarkista, että - nostotyöllä on nimetty johtaja 9

12 - Tarkastukset ja valvonta - nosturin pystytystarkastus tehdään työmaantyönjohdon ja nostoon osallistuvan liikkeen edustajan (normaalisti kuljettaja) toimesta - nosturin mukana on tarpeelliset käyttö- ja huolto-ohjeet sekä kuormitustaulukot - nosturin suoritusarvot ja sijoitus riittävät aiottuun nostotyöhön - työkierto kohteessa simuloidaan ilman taakkaa - toimintakokeilu tehdään aina ennen työvuoron alkua Nostokone ja -paikka nosturin vaakasuoruus tarkistetaan erillisellä vesivaa alla nosturin tuenta tarkistetaan nostotukien on oltava ulkona myös taakan vastakkaiselta puolelta, jotta koneen mahdollinen kaatuminen ilman kuormaa vastapainon suuntaan tulee estetyksi mikäli nosto tapahtuu pyöriltä ilman tukia, on myös renkaiden ilmanpaine tarkistettava tarvittaessa on nostopaikka eristettävä muulta toiminnalta puomeilla tai lippusiimalla nosturi on sijoitettu siten, että liikkumisalue ohitustiloineen on riittävä nostokone on kunnossa aina ennen nostoja Nostoapuvälineet ja - valvontalaitteet kuormituksenvalvontalaitteella todetaan suurin nostosäde ja varmistetaan kuormitustaulukosta, ettei ylikuormitusta esiinny kuormituksenvalvontalaitteessa on oltava käytettävää kuormitustaulukkoa vastaava ohjelma valvontalaitteen on vaihdettava muistia automaattisesti nostoarvojen muuttuessa, esimerkiksi takaa sivulle käännyttäessä nostoapuvälineissä ei ole havaittavissa muodonmuutoksia nostorakseja ei ole lyhennetty eikä jatkettu solmuilla, pulteilla, teräslangoilla tai muulla poikkeavilla tavalla nostoapuvälineet kuten nostoraksit ja -liinat ovat kunnossa 10 aina ennen nostoja

13 - Huolehdi, että - nosturi on vaakasuorassa tukevalla alustalla tukijalkojensa varassa 11

14 - Suunnitelmien mukainen toiminta Nostokone ja taakka - kuormitustaulukoiden mukaisia maksimikuormia ei ylitetä - nostoja ei saa suorittaa yli alueiden, joilla työskennellään tai joille sivullisilla on vapaa pääsy - kuljettajalla on jatkuva yhteys merkinantajaan - nostossa käytetään sovittuja merkinantoja nosturissa ei ole koneenkuljettajan lisäksi muita henkilöitä työskentelyn aikana nostoa aloitettaessa on puomin pään oltava taakan painopisteen yläpuolella nostoköydet ovat pystysuorassa, ei vinonostoja puomistolla ei saa vetää taakkaa, sillä puomiston lujuus on määritelty vapaasti riippuvan taakan suhteen taakka on kunnolla kiinnitetty taakka on irti alustastaan nostoa aloitettaessa taakka on pidettävä noston aikana niin lähellä maanpintaa kuin mahdollista nosturin työliikkeet ovat tasaisia taakkaa ei jätetä vapaasti roikkumaan esimerkiski taukojen ajaksi taakan koskettamista tukisylintereihin ja erityisesti niiden lukkoventtiileihin on varottava Nostoapuvälineiden kunto vioista, vaurioista ja poikkeavuuksista tulee ilmoittaa heti työnjohdolle nostoapuvälineiden kiinnitys taakkaan on tarkistettava, kun taakka on nostettu irti alustastaan nostokettingit eivät saa olla kiinnitettäessä kiertyneitä kettinkien ja nostoraksien poisvetämistä varten taakka on laskettava riittävän korkeiden tukien päälle Olosuhteet varmista etteivät sääolot vaaranna nostotyön turvallisuutta, kun taakan tuulipinnasta johtuen tuulennopeuden kasvaessa myös kuorma kasvaa 12 valaistus nosturin toiminta-alueella on riittävä

15 Nostotyöt tulisi suunnitella jo ennen kuin työmaa lähtee käyntiin. Mihin nosturi kasataan, mitkä pitää olla nosturin suoritus kyky ja tarvitseeko sille rakentaa rataa liikkumista varten sekä varmistaa paikalle tukeva ja tasainen maapohja. Vaara-alueen erottaminen Työskentelyalueen erottaminen ympäristöstään on usein tarpeen koneiden liikkumisen tai niiden aiheuttamien muiden vaaratekijöiden vuoksi. Riipputelineen tai henkilönosturin alapuolinen alue on erotettava silloin, kun työkohteena olevasta rakennuksesta voi pudota rakennustarvikkeita henkilöiden päälle. Liikenteen ohjaus Tie- ja katualueilla työntekijät ovat alttiina liikenteen aiheuttamille vaaroille. Liikenteen ohjauksessa työkohteet erotetaan luotettavasti ja varataan riittävät suojavyöhykkeet. Samoin selvitetään liikennemerkkien ja ohjauslaitteiden sijoitus sekä tarvittaessa liikenteen ohjaajien sijainti. Yhteisnostot Työturvallisuuden kannalta on suositeltavaa suorittaa nosto yhdellä riittävän suurella nosturilla, jos se on mahdollista. Nosturin kapasiteetti ei aina riitä taakan nostamiseen tai taakan muodosta johtuen tarvitaan kaksi tai useampia nostureita saman taakan yhteisnostoon. Yhteisnostoista tulee aina laatia nostotyösuunnitelma. Nostoapuväline Nostoapuvälinettä, josta puuttuu nimelliskuorman osoittava merkintä, ei saa käyttää ilman luotetavaa selvitystä. Taakka on osattava kiinnittää turvallisesti siten, ettei nostoraksi pääse luiskahtamaan eikä vaurioitumaan terävää kulmaa vasten. Nostoapuvälineitä 13

16 3. Nostotyön yleiset vaaratekijät kettinkirakseja erilaisia koukkuja teräsköysirakseja päällysteraksit nostovöitä sakkeleita nostosilmukkaruuvi nostopalkkeja nostohaarukka alipainetarttuja nostosakset nostotarraimia henkilönostokori 14

17 - nostot tehdään väärillä välineillä (korokelätkiä nostetaan tynnyrinpuolikkailla, betonia ja muuta tavaraa kottikärryillä, joissa on nostolenkit, mutta niitä ei ole tarkastettu ja hyväksytty nostoapuvälineiksi) - nosturien viikkotarkastukset laiminlyödään - nippuja ei osata kiinnittää oikein ja sieltä pääsee putoilemaan tavaroita - annetaan puhelimeen vääriä ohjeita esim. väärä kääntö suunta - annetaan ohjeita puhelimeen liian vähän ja harvoin - puhelinmiehellä huono suomenkielen taito Taakan teko Taakkojen putoamiset johtuvat usein nostoapuvälineiden asennus- ja kiinnitysvirheistä. Lisäksi väärät työmenetelmät taakkojen sidonnassa ja irrotuksessa aiheuttavat paljon väliinjäämisiä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä nostoapuvälineisiin ja niiden kuntoon, taakan kiinnikkeisiin, työskentelypaikan olosuhteisiin, vaara-alueen vapaanapitoon sekä yhteydenpitoon kuljettajan kanssa. Sääolosuhteet Nostotöissä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja huolellisuutta. Huomioon on otettava sään, erityisesti tuulen ja lämpötilan sekä jään ja lumen vaikutus nostettavaan taakkaan ja siten noston turvallisuuteen. Jos sääolosuhteet voivat aiheuttaa vaaratilanteita, nostoja ei saa suorittaa. Nostettavaan taakkaan kohdistuva tuulivaikutus voi käytännössä merkittävästi alentaa nosturille käyttöohjeissa annettua tuulirajaa. Itse huomannut - niput sidotaan huonosti kiinni ja sieltä pääsee putoilemaan tavaraa - tuulta ei oteta huomioon ja tavarat pääsevät tippumaan sekä taakka rupeaa pyörimään - kiire aiheuttaa huolimattomuutta - talvella ei oteta huomioon jäisiä ja liukkaita nippuja - jäisen lavan pohjaan jää jäisiä kokkareitta, jotka saattavat pudota noston aikana Kuskien kertomaa 15

18 - kuskien suusta nosturin koppien suhteen - etuikkunapitäisi olla yhdestä lasista,kaikki saumat ja karmit ovat näköesteenä - ikkunoihin kunnon häikäisy suojat myös sivulaseihin - ikkunoiden puhdistus pystytyksen yhteydessä - ikkunat ovat niin naarmuisia, ettei vesisateessa ja auringon häikästessä näe ulos kunnolla - vanhojen hyttien näkyvyys huono ajettaessa "munille" rungon juureen - lasinpyyhkijät eivät toimi kunnolla tai ollenkaan - kuskeille kuulevat kuulosuojaimet koppeihin - kuskien suusta alamiesten suhteen - työmaalle tulisi aina nimetä radiopuhelinta pitävä henkilö joka osaa taakkojen turvallisen kiinnittämisen - alamiehiä tulisi kouluttaa radion käyttämiseen ja merkkien näyttämiseen, nykyään merkkien käyttö on heikentynyt - radiopuhelimet ovat viallisia ja niissä on huonoja akkuja, radiopuhelimia ei ole koskaan liikaa - jopa työnjohtajilla on väärät merkinannot niin käsin, kuin puhelimella - uusien miesten koulutusta lisättävä, että osaisivat käsimerkit ja perustaakkojen kiinnitykset - yhtenäiset merkit kaikille - yhteydenpito aina ensisiaisesti puhelimella - alamiesten oltava kokeneita merkinnäyttäjiä eikä mitään kokemattomia kesätyöntekijöitä 4. Nosturikohtaiset vaaratekijät NOSTURINKULJETTAJILTA SAATUA PALAUTETTA NOSTURIKOHTAISISTA VAARATEKIJÖISTÄ Nostureiden pieniä puutteita on mm: - Ohjaamon siistimiseen pölynimuri. - Istuimet ohjaamoissa uusittava. - Ohjaamon ilmastointi/lämmityslaitteissa säätömahdollisuudet huonot (on/off) 16

19 - Pyyhkimien toiminta ja yleinen näkyvyys ohjaamosta huono, heijastuksia ikkunoissa.maakuntien koneissa paljon enemmän puutteita. Koneet ovat siellä pääsääntöisesti yli 25v. vanhoja. - Lisäksi kuskien huolena on merkinannot, taakankiinnittäjät ja ulkomaalaisten työntekijöiden kielitaito. Eli turvallisuuteen ja infoon liittyvät asiat. - Tärkeänä turvallisuuteen liittyvänä asiana pidetään myös sitä, että viikoittaiset nosturitarkastukset jätetään käytännössä tekemättä. Usein vastuullinen työnjohto ei ole edes valvonut, että ne tehdään ajallaan ja sovittuna aikana. - Kuskien työolot ovat huonot, kun nosturien kopit ovat homeessa ja riittämättömät lämmittimet. Tätä esiintyy eniten Pohjois-Suomessa ja siellä missä on vähiten koneita. - Paras ratkaisu olisi, että ohjaamot uusittaisiin kokonaan vastaamaan vuonna 2003 uudistunutta työturvallisuuslakia. Lain pääsääntö on, että kaikille on taattava terveellinen ja turvallinen työpaikka. Nostureissa ja niiden ohjaamoissa se koskee lähinnä melua, pölyä, hometta, lämpöä/kylmää, näkyväisyyttä, ergonomiaa, heijastuksia, radioyhteyksiä jne. 5. Nostotyön ohjeita Merkinanto Jos nostolaitetta ei voida sijoittaa siten, että sen käyttäjä voi jatkuvasti valvoa taakan liikkumista, on käytettävä merkinantajaa. Merkinantaja nimetään erikseen ja hänen tulee osata hyväksytyt merkinannot sekä ymmärtää nosturin ominaisuudet ja noston vaiheet. Merkinantajalla tulee olla näkö- tai radioyhteys sekä nostolaitteen käyttäjään että taakan vastaanottajiin työkohteessa. 17

20 Nostossa huomioitavia seikkoja - Nosturin ja nostoapuvälineen koukussa - On tunnettava nostettavan taakan paino - Kiinnityskohtien välin on oltava niin on oltava salpa, tai muu luotettava varmistus ja painopiste. suuri, että nostettavan taakan tasapaino 18

21 esim. itselukkiutuva koukku. - Nostoissa on tarkistettava, että päärengas - Nostossa käytettävän raksin on oltava riittävän pitkä. varmasti säilyy. - Raksin liukuminen on estettävä käyttämällä on yhteensopiva ( riittävän suuri ) - Huomioi kiristävän noston vaikutus, sallittu tarvittaessa nostopuomia. nosturin koukun kanssa. kuorma pienenee 20 %. - Suojaa raksi taakan teräviltä kulmilta. - Missään tapauksessa ei saa nostaa tai - Nostoraksit, erityisesti päällysteraksit ja - Painavaa heiluvaa taakkaa ei saa yrittää siirtää henkilöiden yli, eikä taakkaa saa jättää tarpeettomasti riippumaan. - Raksin koukkuja tulee kuormittaa kidan pohjasta, koska muuten koukku saattaa kuormittua väärin. - On tehtävä aina alkunosto. Nosto pysäytetään, nostovyöt, ovat arkoja taakkojen teräville kulmille. Terävä kulma saattaa oleellisesti heikentää ja vahingoittaa nostoapuvälineen lujuutta ja aiheuttaa äkillisen vaaratilanteen. Terävien kulmien suojaksi sopii parhaiten tähän tarkoitukseen pysäyttää käsin. - Älä koskaan nosta niputukseen käytetyistä siteistä, jotka on tarkoitettu ainoastaan tavaran sitomiseen. - Raksia ei koskaan saa vetää taakan alta, jos taakka lepää raksin päällä. 19

22 kun taakka on irronnut alustalta valmistetut kulmasuojat. Taakan terävät - Raksit säilytetään niille varatuissa paikoissa. ja tarkastetaan tasapaino ja kiinnitys. - Vältetään nykivää kuormitusta, ei tehdä sivuttaisvetoja tai -nostoja, eikä laahata. särmät on mahdollisuuksien mukaan poistettava jo valmistusvaiheessa. 6. Keinoja vaaratekijöiden poistamiseksi 1 koulutus Koulutus olisi erittäin tärkeä jokaiselle, joka työskentelee nosturin työskentelyalueella. Mitä koulutuksen pitäisi sisältää? - KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUA, että osaavat käyttää radiopuhelinta. - NOSTOAPUVÄLINEET; erilaiset nostot ja niihin käytettävät apuvälineet, nostoapuvälineiden kelpoisuus ja tarkastaminen. - ALAMIESTYÖT; taakkojen sidonta, taakkojen lähettäminen ja vastaanottaminen - 2 asenteet Yleiset asenteet pitäisi saada niin, että jokainen puuttuu vaaratekiöihin ennen kuin onnettomuuksia sattuu. 3 kiire Yleinen kiire vaikuttaa työn huolelliseen tekemiseen negatiivisesti. 4 työnjohdon opastus 20

23 5 työmaakohtainen opastus ja koulutus uusille työntekijöille Perehdyttämistä ei suoritettaisi vain kirjallisesti. 7. Konemiesten pohdintaa Rakennusliiton tarkastajat ovat tarkastuksissaan nähneet todella ala arvoisia nosturin ohjaamoita joiden olisi luullut kuuluvan jo museoiden arkistoihin! Rakennusliitto oli vaatimassa uudistuksia kuljettajien työolosuhteisiin ja ohjaamoihin jo 80 luvulla silloisen työsuojeluhallituksen aikana. Joitain uudistuksia saatiinkin, mutta ne olivat lähinnä kosmeettisia ja pinnallisia määräyksiä. On kohtuutonta, että lainsäätäjä antaa uusia ja ehdottomia määräyksiä esim. eläinten suojelemiseksi häkkikanaloille, turkistarhoille jne., mutta ihmisten työtilaan mm. torninosturin ohjaamoon ei voida antaa ergonomisia ohjeita ja määräyksiä jotka olisivat koneen omistajaa velvoittavia. Torninostureiden tarkastukset ja uusintatarkastukset ulkoistettiin valtiolta yksityisille firmoille ja siitä tehtiin kaupallista toimintaa, jolloin huomautuksia ohjaamoiden kunnostamiseksi ei enää tullut. Työturvallisuuden lainsäädäntö on kyllä uudistunut, mutta sen toteuttaminen vaatii kohtuutonta ponnistelua yksinäisen nosturinkuljettajan osalta, etenkin kun työsuojelupiirit ja tarkastajat eivät edes vaivaudu tutustumaan nostureiden ohjaamoihin saati kirjaamaan niissä olevia puutteita nykyisen työturvallisuuslainsäädännön mukaisesti. Rakennusliikkeiden kulttuuri on jotenkin omituinen. Kehitys on ollut valtavaa 40 vuoden aikana. Sosiaalitilat on uusittu, työmaiden toimistot on viimeisen päälle kunnossa, on nähty jopa ilmastoituja työmaatoimistoja puhumattakaan pääkonttoreiden toinen toisiaan upeimmista palatseista ja siellä olevan henkilöstön ilmastoiduista ja ergonomisesti viimeisen päälle tutkituista vempaimista. 21

24 Näyttöpäätetyössä on kaikki otettu huomioon, valaistus ergonomia, taukoliikunta yms. asiat, mutta yksi vaan polkee paikallaan ja se on torninostureiden ohjaamot ja ikääntyvät kuskit. Konkurssi tulee jos niihin tehtäisiin asianmukaiset ohjaamot. Kuljettajat ovat pääsääntöisesti yli 55 vuotta vanhoja. Heillä alkaa olemaan ammatin tuomia sairauksia, kulumia ja työuupumusta. Monet odottavat eläkeputkea ja kun heiltä on kysytty jaksatko eläkeikään vain muutama luulee jaksavansa ja miksi? Työolosuhteet ovat todella kurjat. Tarkastajat ovat kirjanneet muutamia epäkohtia mm. istuimet ovat ala arvoisia; säätömahdollisuudet puuttuvat. Vertaa esim. autoon jossa olisi vain kiinteä istuin. Käyttölaite on ns. asennusrasia, joka estää kunnollisen näkyväisyyden. Jousikuormitteiset ohjainsauvat ovat liian raskaita tai pitkäliikkeisiä. Kuolleen miehen toiminta vaatii jatkuvan puristusotteen tai ohjainsauvan kohottamisen, josta syntyy valtava staattinen kuormitus. Ilmastointi puuttuu. Kesällä ohjaamot ovat jopa yli 50 asteisia, raitisilmasuodattimet puuttuvat täysin. Ohjaamot ovat ahtaita, taukoliikuntaan ei ole mahdollisuutta puhumattakaan esim. jalkojen oikaisemisesta. Paljaat teräsrakenteet aiheuttavat talvisin kylmävaurioita hartioihin ja ikkuna polviin. Melu joissakin ohjaamoissa vaatisi kuulonsuojaimien käyttöä. Lähes kaikissa vanhoissa ohjaamoissa on homepölyä, joka johtuu eristeiden kastumisesta käytön ja varastoinnin aikana. Häikäisyä esiintyy lähes kaikissa suurissa ikkunapintaisissa ohjaamoissa. Tässä esimerkkinä muutamia kirjatuista puutteista. Mikä on tarkastajan vastuu ja velvollisuus? Entä työsuojelupiirin velvollisuus? Entä lain laatijan? Entä työnantajan, joka antaa työntekijälleen ala arvoisen ja ergonomialtaan ala arvoisen työkalun? Rakentajien eläkeikä on keskimääräisesti 51 v! Miten voimme odottaa kyseisen ammattikunnan jatkavan, jos työolosuhteet ja työpaikka on edellä kuvatun kaltainen? Työkyky on ominaisuus, joka ilmenee osaamisena, jaksamisena, toimintakykynä ja terveytenä sekä tahtona tehdä työtä. Työturvallisuuslaki uudistui v Miten voimme ammattikuntana sitä hyödyntää? Onko ainoa keino muuttaa lainsäädäntöä velvoittavaksi? Voitaisiinko nostureiden tarkastukset ottaa jälleen viranomaisten valvontaan, jolloin puutteita uskaltaisiin kirjata korjattavaksi ilman tarkastajien toimeentulon heikkenemistä. Mikä olisi työsuojelupiirien rooli ja vastuu, tai sieltä saatu apu? Vai jääkö tilanteen ainoaksi 22

25 korjaamiskeinoksi pakkokeinot, eli painostustoimet ja mahdollinen lakko? Vaadimmeko työturvallisuuslain noudattamista kyseisen ammattikunnan työolojen parantamiseksi? Mitä työnantajat voisivat tehdä jos haluaisivat? (Rakennusalan kannattavuus on parantunut, entä investoinnit?) Aiempina vuosina on ollut myös yhteisiä koulutustilaisuuksia nosturintarkastajien, kuljettajien ja työsuojelutarkastajien kanssa. Sieltä on saatu paljon tietoa monien nostureiden vikatiheydestä, tyyppikohtaisesti koneiden heikoista kohdista jne. jolloin meillä oli mahdollisuus päivittäin tai viikoittain seurata niitä asioita, joita kyseisessä konetyypissä oli havaittavissa (vrt. nykyisin esim. autokatsastuksesta saatavaan tyyppikohtaiseen raporttiin tyyppivioista). Minkälainen Torninosturin ohjaamon sitten pitäisi olla? Istuimen tulisi olla yksilöllisesti säädettävä ilman työkaluja. Ohjainlaitteen tulisi sijaita kyynernojien jatkeena säädettävänä ja jaettuna oikeaan ja vasempaan käteen. Ohjaamosta tulisi olla esteetön näkyvyys kulloinkin taakkaa kuljettavaan kohteeseen. Ilmastointi, lämmitys ja raitisilma puhdistettuna. Ohjaamon ikkunat eivät saisi aiheuttaa häikäisyä. Kulkutie ohjaamoon olisi järjestettävä turvalliseksi ja mahdollistettava myös hätäpelastus ohjaamosta. Ohjaamon olisi oltava riittävän tilava sallien jäsenten oikaisun ja taukoliikunnan kuten esim. näyttöpäätetyötä tekevillä ihmisillä. Mitä vaadittaisiin torninosturin kuljettamiseen merkinantajien, tai radiopuhelimella ohjeita antavan henkilön koulutukselta? Hehän sitä tosiasiassa ohjaavat? Miettikää, miltä tuntuisi ajaa rekkaa side silmillä ja apukuskin ohjeiden perusteella saattaa rekka oikeaan osoitteeseen? Torninosturin kääntyvä osa voi parhaimmillaan painaa yli 40 t. + taakka joka voi painaa jopa yli 12 t. Tällaista taakka, joka heiluu kymmenien metrien korkuisen vaijerin päässä on ajettava nykyisin jopa millien tarkkuudella. Kuski näkee taakan usein kymmenien metrien päästä, tai ei ollenkaan. Miettikää, kun te näette sen taakan siinä aivan lähellänne. Tuulipintaa nosturin puomissa voi olla yli 100 n2. Nosturin tuulipinta on suunniteltu n. 20 ms. tuulennopeuteen ja jarrut alhaisemmalle nopeudelle. Uusissa nostureissa nykytekniikka ei salli kuskin / ohjaajan virheitä, vaan kone ajattelee omalla tietokoneellaan, joka on joskus tuskallisen hidas. Etenkin, jos saadaan virheellistä tietoa. Kuski ei voi tehdä mitään, koska kone ja sen automaatio ajattelee hänen puolestaan. Tämä jos mikä aiheuttaa kuskille kovia henkisiä paineita, puhumattakaan nykyisin vallitsevasta lähes pakkotahtisesta työskentelystä, työmaalla toimivien eri urakkaporukoiden kanssa. Kuskit mahdollistavat monille urakkaa tekeville työryhmille heidän ansiotasonsa, sitä paremmin mitä ammattitaitoisempi kuski on, mutta ammattitaitoinenkaan kuski 23

26 ei voi olla parempi kuin porukan heikoin lenkki, eli merkinantaja, radiopuhelinmies, tai työporukka itse. Kahvitauot, ruokatunnit, ylityöt yms. asiat aiheuttavat paineita, puhumattakaan ihmisten luonnollisista tarpeista. Kuskitkaan eivät ole palloja, jotka voisivat loputtomasti paisua, alhaalla on välillä käytävä. 24

27 8. Liite 25

28 Nostotöiden turvallisuus, Ratu 1182-S Rakennusliiton osasto 006:n asiakirjat Konemmispäiviltä saadut materiaalit Finlex lainsäädäntö 26

Kuormien turvallinen purku työmaalla

Kuormien turvallinen purku työmaalla Kuormien turvallinen purku työmaalla Mikko Koivisto Tampere 14.5.2019 LSSAVI Työsuojelun vastuualue rakentamisen toimintayksikkö 15.5.2019 1 Elementtien asennussuunnitelma (Purkuun vaikuttavat asiat) Elementit,

Lisätiedot

Trenox Oy TURVALLISUUS JA TEHOKKUUS SAMASSA PAKETISSA.

Trenox Oy TURVALLISUUS JA TEHOKKUUS SAMASSA PAKETISSA. Trenox Oy TURVALLISUUS JA TEHOKKUUS SAMASSA PAKETISSA www.trenox.fi Kehittämisen intoa ja uutta kulttuuria nostoalalle Kehittämislähtöinen ajattelutapa alusta alkaen Kehittäminen osana yrityksen koko toimintaa

Lisätiedot

LIITE 1 (5) TYÖSUOJELUPIIRI Sosiaali- ja terveysministeriö / Työsuojeluosasto 16.1.2007

LIITE 1 (5) TYÖSUOJELUPIIRI Sosiaali- ja terveysministeriö / Työsuojeluosasto 16.1.2007 LIITE 1 (5) TORNINOSTUREIDEN OHJAAMOT JA NIILTÄ EDELLYTETTÄVÄ TURVALLISUUSTASO Torninostureiden ohjaamoiden tulee täyttää työssä käytettävien koneiden ja muiden työvälineiden hankinnasta, turvallisesta

Lisätiedot

Betonielementtien käsittelyohjeet

Betonielementtien käsittelyohjeet Betonielementtien käsittelyohjeet Seinäelementit, kampafakki... 2 Eristetyt elementit, A-pukki... 3 Väliseinä- ja kuorielementit, A-pukki... 4 Laattaelementit... 5 Pilari-ja palkkielementit... 6 Nosto-ohjeet...

Lisätiedot

Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa. torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1

Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa. torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1 Työturvallisuus elementtien valmistuksessa ja kuljetuksessa torstai, 7. kesäkuuta 2012 Timo Teräs 1 Turvallisuus lähtee suunnittelusta OHJAA VAHVASTI SUUNNITTELUA -> ESIM. ONTELOLAATTOJEN REI ITYSOHJEET,

Lisätiedot

PULLEY-MAN porakonevinssi. Käyttö- ja huolto-ohje

PULLEY-MAN porakonevinssi. Käyttö- ja huolto-ohje PULLEY-MAN porakonevinssi Käyttö- ja huolto-ohje SISÄLLYSLUETTELO 3 4 SUORITUSARVOT JA TIEDOT TURVALLINEN KÄYTTÖ 5 7 8 10 11 LAITTEEN OSAT JA VAIJERIN ASENNUS LAITTEEN KÄYTTÖ NOSTOISSA LAITTEEN HUOLTO

Lisätiedot

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Työturvallisuus Vuonna 2020 Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Kuolemaan johtaneet työtapaturmat vuonna 2014 Työpaikkakuolemat

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10

VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 1(5) VANTAAN KAUPUNKI TYÖTURVALLISUUSLIITE No 53209 / 10 25.05.2014 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 2(5) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3

Lisätiedot

18.1.2015 TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ. Puhelin

18.1.2015 TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ. Puhelin TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 (6) TURVALLISUUSASIAKIRJA KLAUKKALAN JALKAPALLOHALLIN TEKONURMIKENTTÄ (09) 2500 2010 etunimi.sukunimi@nurmijarvi.fi TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS

ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS Asennusohje 1 (6) ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS ASENNUSOHJE YLEISTÄ Elementit asennetaan runkotyövaiheessa kerros kerrallaan asennussuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Tilaaja/työmaa

Lisätiedot

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015

2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...

Lisätiedot

Nostolaitteen mitat käyvät ilmi erillisestä piirustuksesta. Ohjeiden mukainen käyttö sallii tuotetta käytettäväksi ainoastaan seuraavalla tavalla:

Nostolaitteen mitat käyvät ilmi erillisestä piirustuksesta. Ohjeiden mukainen käyttö sallii tuotetta käytettäväksi ainoastaan seuraavalla tavalla: KÄYTTÖOHJE KIVILOHKAREKAHMARI Z65 (Nostolaite) 1. Yleistä Nostolaitteen käyttäjän on ehdottomasti noudatettava näitä ohjeita. 1.1 Ohjeidenmukainen käyttö Nostolaitteen mitat käyvät ilmi erillisestä piirustuksesta.

Lisätiedot

SUUNNITTELIJAN, RAKENNUTTAJAN JA PÄÄTOTEUTTAJAN VELVOLLISUUDET. Lainsäädäntö

SUUNNITTELIJAN, RAKENNUTTAJAN JA PÄÄTOTEUTTAJAN VELVOLLISUUDET. Lainsäädäntö SUUNNITTELIJAN, RAKENNUTTAJAN JA PÄÄTOTEUTTAJAN VELVOLLISUUDET 1 Lainsäädäntö Työturvallisuuslaki (738/2002) Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta (205/2009) 2 VASTUUKAAVIO SUUNNITTELIJAT

Lisätiedot

Ergonomia työterveyden edistäjänä

Ergonomia työterveyden edistäjänä Ergonomia työterveyden edistäjänä Työterveyslaitoksen koulutus 2016 Mika Nyberg, TtM, tft, erityisasiantuntija mika.nyberg@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto - Ergonomia Ergonomia on ihmisen

Lisätiedot

Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi

Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi Riskien arvioinnin työkalu ohjelmapalveluiden tuottajille Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi Tämä riskien arvioinnin työkalu on tarkoitettu matkailualan ohjelmapalveluja tarjoaville yrityksille.

Lisätiedot

Vaijerivinssi DELTA 160-300 kg / 230V

Vaijerivinssi DELTA 160-300 kg / 230V Vaijerivinssi DELTA 160-300 kg / 230V Käyttöohje (Mallit: CWS 160,230 ja 300) Maahantuoja Suomessa : Carl Stahl Oy Jonkankatu 2, 20360 Turku Puh: 02 2750060 e mail: myynti@carlstahl.fi 1. Teknisiä tietoja

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET. Kiinteä nosto-orsi TTS-E /1-10 t Säädettävä nosto-orsi TTS / 1-25t. Alkuperäisestä käyttöohjeesta suomennettu 09/2015

KÄYTTÖOHJEET. Kiinteä nosto-orsi TTS-E /1-10 t Säädettävä nosto-orsi TTS / 1-25t. Alkuperäisestä käyttöohjeesta suomennettu 09/2015 KÄYTTÖOHJEET Kiinteä nosto-orsi TTS-E /1-10 t Säädettävä nosto-orsi TTS / 1-25t Alkuperäisestä käyttöohjeesta suomennettu 09/2015 Valmistaja: COLUMBUS McKINNON Industrial Products GmbH Yale-Allee 30 D-42301

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetuksen 403/2008 muutokset (xx/xxx)

Valtioneuvoston asetuksen 403/2008 muutokset (xx/xxx) Valtioneuvoston asetuksen 403/2008 muutokset (xx/xxx) Ylitarkastaja Harri Patrikainen 20.5.2019 1 Työturvallisuussäännöksiä valmisteleva neuvottelukunta (TTN) asetti työryhmän arvioimaan käyttöasetuksen

Lisätiedot

Valmis 8 m alumiinitelinepaketti

Valmis 8 m alumiinitelinepaketti Valmis 8 m alumiinitelinepaketti Ota peräkärry hinaukseen! www.ramirent.fi www.ramirent.fi Peräkärryn sisältö Telinepaketti koostuu Instant Span 300 7,9 m korkeasta alumiinitelineestä, joka on valmiiksi

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Lastaukseen ja purkuun liittyvän taakkojen käsittelyn ergonomia Kuljettajat & taakkojen käsittely 1 taakkojen käsittelyyn

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2015. Avaustilaisuudet. Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi. Mikkeli. Joensuu.

TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2015. Avaustilaisuudet. Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi. Mikkeli. Joensuu. TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2015 Avaustilaisuudet Mikkeli Joensuu Kuopio Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi Ohjelma 9.00 Tilaisuuden avaus Aluepäällikkö Kimmo Anttonen, Talonrakennusteollisuus

Lisätiedot

Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset

Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset Kuormien purku ja turvalliset elementtien asennukset AJANKOHTAISTA 2017 ESITYS 1. Turvallisuuskehitys Parmassa 2. Parman projektinhallinta numeroina 3. Parman ajankohtaiset turvallisuutta parantavat tuoteratkaisut

Lisätiedot

Käyttöasetus potilassiirtojen

Käyttöasetus potilassiirtojen Käyttöasetus potilassiirtojen näkökulmasta Ylitarkastaja Riina Perko Valtioneuvoston asetus työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta (403/2008) Käyttöasetus Asetus voimaan 1.1.2009 Käyttöasetuksen

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI

KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Porvoon kaupunki KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Turvallisuusasiakirja KEVÄTLAAKSONTIE, NIITTYSYRJÄNTIE, PUISTOKÄYTÄVÄ 2 JA PUISTOKÄYTÄVÄ 6 Viite 1510017110 Versio URAKKALASKENTA

Lisätiedot

Muutokset. Sisällysluettelo 2 (8) KÄYTTÖSUUNNITELMA. Opastinportaali 28.7.2014 Dnro 3597/090/2014. Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus

Muutokset. Sisällysluettelo 2 (8) KÄYTTÖSUUNNITELMA. Opastinportaali 28.7.2014 Dnro 3597/090/2014. Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus 2 (8) Muutokset Kohta Muutettu (pvm) Kuvaus Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖTARKOITUS... 3 1.1 Rakennetyyppikohtaiset erityispiirteet... 4 1.2 Käyttö ja sijoittelu... 4 2 OPASTINPORTAALIN KÄYTTÖTURVALLISUUS...

Lisätiedot

Kuljetuskalusto ja sidonta Arto Suikka Betoniteollisuus ry

Kuljetuskalusto ja sidonta Arto Suikka Betoniteollisuus ry Kuljetuskalusto ja sidonta Yli 2m korkea kuorma Betonielementtien vastaanottotarkastus Välivarastointi Kävelytaso, yli 2metrin korkeus, kaiteiden esiasennus Suojakaiteet Suojakaiteen on kestettävä putoamista

Lisätiedot

Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus

Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus LAPINLAHDEN KUNTA pvm 4.1.2019 TEKNINEN OSASTO Asematie 4, 2.krs 73100 LAPINLAHTI Rakennuttajan turvallisuusasiakirjat Osa: Menettelyohjeet Juustolantien ja Pumppurannantien peruskorjaus 2 (5) SISÄLTÖ

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738

Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 2 luku Työnantajan yleiset velvollisuudet 8 Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden

Lisätiedot

Nostotyöt. Versio 1.0 1 (18) Sisäinen

Nostotyöt. Versio 1.0 1 (18) Sisäinen Nostotyöt 1. Yleistä... 2 2. Määritelmät ja termit... 2 3. Vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi... 3 3.1. Suunnittelu... 3 3.2. Maapohja ja muut alustat... 4 3.3. Työmaa-alue... 4 4. Nostolaitteet

Lisätiedot

YL-RAPPU! A - O T S A I N A U T A I M D A J E O U S R J U O A I H H K N K O

YL-RAPPU! A - O T S A I N A U T A I M D A J E O U S R J U O A I H H K N K O ! YL-RAPPU NOUDATA KASAUS- OHJEITA HUOMIO KIRJAN YL-RAPPU KASAUSKIRJA R Fox1-Teline On Suomalainen tuote joka on rakennettu ja suunniteltu EU-Normin EN1004:2004 mukaiseksi. R Johdanto 1.Yleistä YL-RAPPU

Lisätiedot

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) VAAROJEN TUNNISTAMINEN Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia esiintyy vaaraa tietoa Melu F 1. Jatkuva melu F 2. Iskumelu

Lisätiedot

DINO 80R Pikaopas. Nostimen rekisteriote ja käyttöohjeet sijaitsevat putkessa puomin tyvessä.

DINO 80R Pikaopas. Nostimen rekisteriote ja käyttöohjeet sijaitsevat putkessa puomin tyvessä. DINO 80R Pikaopas Nostimen rekisteriote ja käyttöohjeet sijaitsevat putkessa puomin tyvessä. Yhteystiedot: 040 6736064 Mikko Jokiranta 050 3171745 Jukka Jokiranta veljeksetjokiranta@gmail.com YLEISET TURVALLISUUSOHJEET

Lisätiedot

BETONIVALMISOSIEN ASENNUSSUUNNITELMA

BETONIVALMISOSIEN ASENNUSSUUNNITELMA BETONIVALMISOSIEN ASENNUSSUUNNITELMA Ohjeellinen malli, jonka sisältöä voidaan muokata projektikohtaisesti. Suunnitelma suositellaan laadittavaksi siten, että osan A lähtötiedot tulevat päätoteuttajalta,

Lisätiedot

Betonielementtien nostot

Betonielementtien nostot Betonielementtien nostot Tuomas Palolahti, DI Tutkija, Mittaviiva Oy tuomas.palolahti@mittaviiva.fi Rakentajain kalenteri 2011 Rakennustietosäätiö RTS, Rakennustieto Oy ja Rakennusmestarit ja insinöörit

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun

Lisätiedot

Tikli-Alumiinioven asennusohje

Tikli-Alumiinioven asennusohje Tikli Group Oy Yhdystie 40, 62800 Vimpeli ALUMIINIOVET OVI TOIMITUKSEN SAAVUTTUA Tarkista ovien laatu ja määrä heti saatuasi tuotteet. Toimitukseen liittyvät huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa tuotteen

Lisätiedot

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla Tarkoitus; Mikään työmaa ei ole identtinen! Jokaisella työmaalla omat erityispiirteet ja vaaratekijänsä Antaa työmaalle tulevalle henkilölle tietoa yleisistä

Lisätiedot

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230,

Lisätiedot

Kantavien Poimulevyjen Nostoapuväline

Kantavien Poimulevyjen Nostoapuväline www.ruukki.fi Kantavien Poimulevyjen Nostoapuväline Käyttöohje Sisällys Kuvaus ja käyttötarkoitus... 2 CE-merkintä... 2 Nostokyky...3 Osat...3 Kuorman ominaisuudet...4 Noston suorittaminen...4 Noston alkuvalmistelut...5

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne

Lisätiedot

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN

Lisätiedot

Rakennuskonepäivät 2010

Rakennuskonepäivät 2010 Rakennuskonepäivät 2010 Ylitarkastaja Harri Patrikainen i Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 18.10.2010 1 Työsuojeluvalvonnan organisaatio 2010 Ajankohtaiset teemat Pöly Rakennushissit

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä Keijo Päivärinta [Keijo Päivärinta 2.3.2017 1 Kilpailun käynnistyminen Juuret Turun suunnalla TR-mittari arviointivälineeksi 2 Ensimmäisten

Lisätiedot

Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta

Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012 Tarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun

Lisätiedot

Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö

Työturvallisuus. Pohjatutkimuspäivät Jani Lepistö Työturvallisuus Pohjatutkimuspäivät 19.9.2019 Jani Lepistö Sisältö Työturvallisuuden kehitys Suomessa Lait ja asetukset Työn turvallinen suunnittelu Suojautuminen Onnettomuuksien syyt ja häiriötekijät

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET ABT KÄSIKETJUTALJOILLE

KÄYTTÖOHJEET ABT KÄSIKETJUTALJOILLE KÄYTTÖOHJEET ABT KÄSIKETJUTALJOILLE Kapasiteetti: 250, 500, 1000, 2000, 3000, 5000, 10000 ja 20000kg Huomio: Lue tämä käyttöohje ennen käsiketjutaljan käyttöönottoa. 1. Ripusta talja yläkoukusta ja nosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 11. huhtikuuta 2002 PE 301.518/Kompr.tark. 4-5 KOMPROMISSITARKISTUKSET 4-5 Mietintöluonnos (PE 301.518) Rainer Wieland

Lisätiedot

Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma

Työturvallisuuslaki. Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki Lakimies Jouni Kallioluoma Työturvallisuuslaki 8 Työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa

Lisätiedot

Työturvallisuutta perehdyttämällä

Työturvallisuutta perehdyttämällä Työturvallisuutta perehdyttämällä Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Turku 26.4.2019 Työsuojeluviranomaisen tehtävät: Asiakas- ja viranomaisaloitteinen työsuojeluvalvonta Vakavien työtapaturmien, ammattitautien

Lisätiedot

Itä-Suomen. työturvallisuuskilpailu. Kuopio Iso-Valkeinen

Itä-Suomen. työturvallisuuskilpailu. Kuopio Iso-Valkeinen Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu 2017 Kuopio Iso-Valkeinen 30.3.2016 Työturvallisuusjohtaminen Kimmo Anttonen Työmaan perustiedot Työmaan vaihe ja perustiedot Vaikuttaa työmaan kokonaisarviointiin 3

Lisätiedot

Muottiharkot työohje 17/11/2015

Muottiharkot työohje 17/11/2015 Muottiharkot työohje 17/11/2015 Sisällysluettelo Toimitukseen valmistautuminen..sivu.3 Harkkojärjestelmä ja mitoitus...sivu.4 Harkkojen ladonta ja raudoitus sivu.6 Harkkojen valaminen.sivu.8 Aukkopielet

Lisätiedot

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu 1 TURVALLISUUSASIAKIRJA Mattilankatu JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka 16.4.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 1.2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 Rakennuttaja

Lisätiedot

Rakenne- ja elementtisuunnittelun vaikutus työturvallisuuteen

Rakenne- ja elementtisuunnittelun vaikutus työturvallisuuteen Toimitusjohtaja 6.6.2012 Rakenne- ja elementtisuunnittelun vaikutus työturvallisuuteen 1. Onko työturvallisuus kunnossa 2. Suunnittelijan kannalta asiaan vaikuttavat lait ja asetukset 3. Työkaluja ja mahdollisuuksia

Lisätiedot

ASC-Alumiinitelineet

ASC-Alumiinitelineet ASC-Alumiinitelineet ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ALUMIINITELINEILLE MALLIT: ASC JA EURO VAROITUS! Tämä ohje opastaa ASC-alumiinitelineiden oikeaan ja turvalliseen asennukseen. Käyttäjä on vastuussa ohjekirjan

Lisätiedot

KAALISTEN KAUPUNKI. Torin seudun kehittämishanke. Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE

KAALISTEN KAUPUNKI. Torin seudun kehittämishanke. Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE KAALISTEN KAUPUNKI Torin seudun kehittämishanke Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE 28.3.2012 SIsÄLLYSLUETTEL0 1 YLEISTÄ 1.1 Turvallisuusliitteen tarkoitus 1.2 Rakennuttaja,

Lisätiedot

Tietoa ja työvälineitä. Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit

Tietoa ja työvälineitä. Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit Tietoa ja työvälineitä Tietoa ja www.tapiola.fi Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit TYÖN RISKIEN ARVIOINNIN SUUNNITTELU Yritys: Suunnitelman tekijät: Päiväys: Lähtötiedot: Aiemmin tehdyt selvitykset,

Lisätiedot

Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta

Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta Päivän teemat viranomaisnäkökulmasta Tarkastaja Tuuli Harjunpää Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Päivän teemat: Perehdyttäminen ja yhteistoiminta rakennustyömaalla Putoamissuojaus

Lisätiedot

KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET

KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET SIIRRETTÄVÄ NOSTOTASO SSK 500 kg SARJANUMEROT 0234-0235 Päivitetty 22.3.2019 Huolto- ja käyttöohje 2/12 Sisällys EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus koneesta... 3 1 Nostotason esittely...

Lisätiedot

PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU

PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU PUTOAMISSUOJAUKSEN SUUNNITTELU LAINSÄÄDÄNTÖ - Putoamissuojausta koskeva lainsäädäntö edellyttää työnantajalta toimenpiteitä putoamistapaturmien estämiseksi, jos työntekijä työskentelee yli 2 metrin korkeudella

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus LUONNOS 29.8.2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kaivosten nostolaitoksista Annettu Helsingissä päivänä kuuta 20 Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kaivoslain (621/2011) 134

Lisätiedot

Rakennusaineteollisuus TOT 25/01. Nosturinkuljettaja jäi alas pudonneen ontelolaattanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Nosturinkuljettaja

Rakennusaineteollisuus TOT 25/01. Nosturinkuljettaja jäi alas pudonneen ontelolaattanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Nosturinkuljettaja TOT-RAPORTTI 25/01 Nosturinkuljettaja jäi alas pudonneen ontelolaattanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Nosturinkuljettaja oli lastaamassa radio-ohjatulla siltanosturilla polystyreenillä

Lisätiedot

TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO

TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TIKLI-OVET JA IKKUNAT ASENNUS JA HUOLTO TOIMITUKSEN VASTAANOTTO Tarkista ovien laatu ja määrä heti saatuasi tuotteet. Toimitukseen liittyvät huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa tuotteen myyjälle.

Lisätiedot

TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA

TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA URAKKAOHJELMAN LIITE Espoo Kaupunkitekniikka- liikelaitos 1130/02.08.00/2013 Rakentaminen 04.06.2013 TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA TURVALLISUUSASIAKIRJA TURVALLISUUSASIAKIRJA 2 (7) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Käyttöohje. Asiakaspalvelu. Lue tämä käyttöohje aina ennen Stedox. Supportin käyttöä ja asennusta.

Käyttöohje. Asiakaspalvelu. Lue tämä käyttöohje aina ennen Stedox. Supportin käyttöä ja asennusta. Me haluamme tehdä työnteosta helpompaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa rakentajille ympäri maailman kehittämällä luovia menetelmiä ja työkaluja, jotka helpottavat rakennusalan asennustöitä. Oikeanlaisilla

Lisätiedot

Sähköketjutalja DELTA 1000 kg / 230V

Sähköketjutalja DELTA 1000 kg / 230V Sähköketjutalja DELTA 1000 kg / 230V Käyttöohje (Model: DU902) Maahantuoja Suomessa : Carl Stahl Oy Jonkankatu 2, 20360 Turku Puh: 02 2750060 e mail: myynti@carlstahl.fi 1. Teknisiä tietoja Mini sähköketjutalja

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t Huomio: Lue tämä käyttöohje ennen ketjuviputaljan käyttöönottoa. Sisällys 1. Esipuhe 2. Erittely 3. Turvallisuusohjeet

Lisätiedot

Rakentaminen YTOT 1/01. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia

Rakentaminen YTOT 1/01. YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia TOT-RAPORTTI YTOT 1/01 YTOT-sarjassa raportoidaan muille kuin työsuhteisille sattuneita työkuolemia Eläkeläinen jäi puisen seinäelementin ja sokkelin väliin TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Omakotityömaalla

Lisätiedot

Laihian kunta Tekninen osasto ULKOVALAISTUSTÖIDEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 21.5.2014

Laihian kunta Tekninen osasto ULKOVALAISTUSTÖIDEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 21.5.2014 Laihian kunta Tekninen osasto ULKOVALAISTUSTÖIDEN TURVALLISUUSASIAKIRJA 21.5.2014 2(6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Työturvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 1.2 Päätoteuttaja 3 1.3 Töiden yhteensovitus

Lisätiedot

CSEasyn toimintaperiaate

CSEasyn toimintaperiaate CSEasyn toimintaperiaate Pultti (6x) Rajoitinkappale Tavallinen vanne CSEasy-rengas CSEasy-sovitin Puristuslevy Sisäsovitin koostuu kolmesta esiasennetusta lohkosta ja yhdestä esiasennetusta kumisesta

Lisätiedot

28.9.2015. Mikäli tämän dokumentin vaatimuksista poiketaan, täytyy ne kirjata erikseen hankintasopimukseen.

28.9.2015. Mikäli tämän dokumentin vaatimuksista poiketaan, täytyy ne kirjata erikseen hankintasopimukseen. Turvallisuusohje 1 (5) 1 Turvallisuuden vähimmäisvaatimukset palveluntoimittajille Metsä Groupin tavoitteena on varmistaa turvallinen ja toimintavarma työympäristö joka päivä. Tavoite koskee niin Metsä

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Työvälineet ja -menetelmät E 16. Työkalut, koneet ja laitteet E 17. Käsiteltävät kappaleet E 18. Työpisteen tuet ja apuvälineet

Työvälineet ja -menetelmät E 16. Työkalut, koneet ja laitteet E 17. Käsiteltävät kappaleet E 18. Työpisteen tuet ja apuvälineet ERGONOMIA (E) Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: VAAROJEN TUNNISTAMINEN Työpiste E 1. Työpisteen siisteys ja järjestelyt E 2. Kulkutiet, uloskäytävät ja pelastustiet E 3. Portaat, tikapuut ja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011. 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. kaivosten nostolaitoksista

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011. 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. kaivosten nostolaitoksista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2011 1455/2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kaivosten nostolaitoksista Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2011 Työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY

URAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY Työn turvallisuussuunnitelma (TTS) ja yhteistyökumppanit ALIURAKOITSIJOIDEN TYÖTURVALLISUUSINFO VAASA & SEINÄJOKI 17.9.2019 ANTTI JOKELA, YIT SUOMI OY yit.fi Välittömät toimenpiteet Seuranta ja palaute

Lisätiedot

Toyota Material Handling. Työturvallisuus. www.toyota-forklifts.fi

Toyota Material Handling. Työturvallisuus. www.toyota-forklifts.fi Toyota Material Handling Työturvallisuus www.toyota-forklifts.fi Trukkien turvallisuus -Ei mikään pieni asia Yrityksen vastuu trukkien työturvallisuudesta: Suomessa on aktiivikäytössä noin 30 000 trukkia.

Lisätiedot

Turvallisesti tikkailla

Turvallisesti tikkailla Turvallisesti tikkailla Turvallisesti tikkailla Tämä ohje on tehty teollisuuden työpaikkojen turvallisuustyön tukemiseksi. Ohjeessa on huomioitu lainsäädännön vaatimusten lisäksi myös hyviä käytäntöjä.

Lisätiedot

Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Puh. (03) 872 200, Fax (03) 872 2020 www.anstar.fi anstar@anstar.fi Käyttöohje

Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Puh. (03) 872 200, Fax (03) 872 2020 www.anstar.fi anstar@anstar.fi Käyttöohje Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Erstantie 2, 15540 Villähde 3 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1 TOIMINTATAPA... 4 2 MATERIAALIT JA RAKENNE... 5 2.1 MATERIAALIT... 5 2.2 RAKENNEMITAT... 5 3 VALMISTUS... 6 3.1 VALMISTUSTAPA...

Lisätiedot

Miten sääsuojaukset rakennetaan turvallisesti? RAMIRENT FINLAND OY Jani Bolotin

Miten sääsuojaukset rakennetaan turvallisesti? RAMIRENT FINLAND OY Jani Bolotin Miten sääsuojaukset rakennetaan turvallisesti? RAMIRENT FINLAND OY Jani Bolotin 2014 Ramirent Sääsuoja = usein telineiden varaan rakennettu väliaikainen katto. Runko alumiinia PVC -peite Ei pressuista

Lisätiedot

Ergonomia. Janita Koivuranta

Ergonomia. Janita Koivuranta Ergonomia Janita Koivuranta Lainsäädäntö Työturvallisuudesta sekä työympäristön turvallisuudesta ja työnkuormittavuudesta säädetään lainsäädännössä. Työturvallisuuslaki pykälä 24 edellyttää työnantajaa

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA

TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Työturvallisuusasiakirja TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA TALVIHOIDON HANKINTA TALVIKAUSILLE 2017/18, 2018/19 JA 2019/20 + OPTIOKAUDELLE 2020/21 Työturvallisuusasiakirja 1 (6) SISÄLLYSLUETTELO TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA...

Lisätiedot

SÄHKÖTYÖTURVALLISUUS KORJAUSRAKENTAMISESSA

SÄHKÖTYÖTURVALLISUUS KORJAUSRAKENTAMISESSA SÄHKÖTYÖTURVALLISUUS KORJAUSRAKENTAMISESSA Sähköturvallisuuden parantaminen rakennustyömaat 28.1.2014 Pentti Kaarakainen Sähkötyöturvallisuus korjausrakentamisessa Korjausrakentaminen voi olla luonteeltaan

Lisätiedot

ONKO TYÖ HSY:N JÄTTEENKULJETUSURAKOISSA TURVALLISTA? Juho Nuutinen

ONKO TYÖ HSY:N JÄTTEENKULJETUSURAKOISSA TURVALLISTA? Juho Nuutinen ONKO TYÖ HSY:N JÄTTEENKULJETUSURAKOISSA TURVALLISTA? Juho Nuutinen MÄÄRITELMÄ Työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen, on riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta,

Lisätiedot

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 12 Nostoapuvälineet

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 12 Nostoapuvälineet Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 12 Nostoapuvälineet Turvallisuus TYÖSUOJELUHALLINTO Työsuojeluoppaita- ja ohjeita 12 Nostoapuvälineet Turvallisuus Työsuojeluhallinto Tampere 2005 7. painos ISBN 952-479-018-1

Lisätiedot

Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11.

Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11. Rakennusalan työterveys käytännön esimerkkejä Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari Tampereella 20.11.2007 Minna Savinainen, tutkija Työterveyshuollon tutkimus ja kehittäminen

Lisätiedot

Parhaat käytännöt työvälineasioissa

Parhaat käytännöt työvälineasioissa Jussi Aarnivuo, ABB Oy Turvallisuusmessut 9.9.2010, Tampere Parhaat käytännöt työvälineasioissa September 3, 2010 Slide 1 Parhaat käytännöt työvälineasioissa ABB Suomessa Työturvallisuuslaki taustalla

Lisätiedot

TYÖ- JA MATKAVELOITUKSET... 2 NOSTIMIEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET / HUOLLOT... 3 LAATUJÄRJESTELMÄTARKASTUKSET... 4

TYÖ- JA MATKAVELOITUKSET... 2 NOSTIMIEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET / HUOLLOT... 3 LAATUJÄRJESTELMÄTARKASTUKSET... 4 TYÖ- JA MATKAVELOITUKSET... 2 NOSTIMIEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET / HUOLLOT... 3 LAATUJÄRJESTELMÄTARKASTUKSET... 4 NOSTOAPUVÄLINEET JA PUTOAMISSUOJAIMET... 5 NOSTIMIEN ASENNUSHINNASTO... 6 NOSTIMIEN ASENNUSEHDOT...

Lisätiedot

Katu ja yleisten alueiden käytön infotilaisuus 27.3.2015. Turvallisuusasiat, Mirko Soronen

Katu ja yleisten alueiden käytön infotilaisuus 27.3.2015. Turvallisuusasiat, Mirko Soronen Katu ja yleisten alueiden käytön infotilaisuus 27.3.2015 Turvallisuusasiat, Mirko Soronen Päätoteuttajan velvollisuudet Vna 205/2009 3 Rakennushankkeen osapuolten yleiset velvollisuudet Rakennushankkeessa

Lisätiedot

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 12. Nostoapuvälineet. Turvallisuus. Työsuojeluhallinto

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 12. Nostoapuvälineet. Turvallisuus. Työsuojeluhallinto Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 12 Nostoapuvälineet Turvallisuus Työsuojeluhallinto Tampere 2008 9. painos ISBN 952-479-018-1 ISSN 1456-257X Multiprint Oy, Tampere 2008 Sisällysluettelo JOHDANTO... 7 NOSTOAPUVÄLINEIDEN

Lisätiedot

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä

Lisätiedot

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 5. Yhteisten työpaikkojen tapaturmien ehkäisy Vaaratekijät Yhteisillä työpaikoilla tulee kiinnittää

Lisätiedot

Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja

Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 28.12.2014 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jyrki Hämäläinen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija

Lisätiedot

TPE Spirit Panel -ponttinostimen käyttöohje 01/2018

TPE Spirit Panel -ponttinostimen käyttöohje 01/2018 TPE Spirit Panel -ponttinostimen käyttöohje 01/2018 TPE Spirit Panel PONTTINOSTIN Ponttinostinta käytetään TPE Spirit Panel -kevytelementtien nostamiseen niiden vaaka-asennuksessa. Jokaiselle elementtipaksuudelle

Lisätiedot

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu Espoon kaupungin 100 % omistama yhtiö Suomen toiseksi suurin kunnallinen vuokrataloyhtiö Kiinteistöjä 275 kpl Asuntoja 14.400 Asukkaita n. 32.000 Espoon Asunnot Oy / Espoonkruunu

Lisätiedot

Fingrid Oyj - Toimittajien työturvallisuusryhmä. Nostolaitteen käyttö asennusnostoihin Kimmo Honkaniemi / Caverion Suomi Oy

Fingrid Oyj - Toimittajien työturvallisuusryhmä. Nostolaitteen käyttö asennusnostoihin Kimmo Honkaniemi / Caverion Suomi Oy Fingrid Oyj - Toimittajien työturvallisuusryhmä Nostolaitteen käyttö asennusnostoihin 5.2.2018 Kimmo Honkaniemi / Caverion Suomi Oy Tarve aiheen käsittelyyn on tullut työmailta. Erityisesti työkoneiden

Lisätiedot

ULTRALIFT TP. Ultralift TP ohutlevynostomagneetin käyttö- ja huolto-ohje alkuperäisestä suomennettu 12/2012

ULTRALIFT TP. Ultralift TP ohutlevynostomagneetin käyttö- ja huolto-ohje alkuperäisestä suomennettu 12/2012 ULTRALIFT TP Ultralift TP ohutlevynostomagneetin käyttö- ja huolto-ohje alkuperäisestä suomennettu 12/2012 Valmistaja: Maahantuoja: Eclipse Magnetics Ltd. Units 1-4 Vulcan Rd Sheffield S9 1EW England OY

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien

Lisätiedot