Seuratiedote. Aluefoorumikierros päätökseen maaliskuussa. Rollot 2014 Kotkassa 2 /

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seuratiedote. Aluefoorumikierros päätökseen maaliskuussa. Rollot 2014 Kotkassa 2 / 2014 28.2."

Transkriptio

1 1 Aluefoorumikierros päätökseen maaliskuussa Syksyllä alkanut aluefoorumikierros saa päätöksensä maaliskuussa. Tähän mennessä foorumit on pidetty kahdeksalla paikkakunnalla, mukana on ollut 150 osallistujaa 50 seurasta. Foorumeissa tavoitteena on koota seurat alueellisesti yhteen, keskustella ajankohtaisista ja alueellisista asioista, tuoda seurojen viestiä liiton toimintaan ja viedä asioita yhdessä eteenpäin. Foorumit pidetään arki-iltaisin klo Tilaisuudet on tarkoitettu lähinnä seurojen hallinnon ihmisille ja päätoimisille työntekijöille. Foorumeiden yhteydessä samanaikaisesti järjestetään WinGrodan-koulutus seurojen kilpailusihteereille sekä heidän uusille apulaisilleen. Koulutuksen pääpaino on siis täysin uusien tai vasta aloittaneiden valvomohenkilöstön kouluttamisessa. Kevään 2014 viimeiset aluefoorumit (kutsut lähetetty seuroille): Ti Jyväskylä Jyväskylän Saukot, Jämsänkosken Ilves, Jämsänkosken Jyry, Keuruun Toverit, Swimming Jyväskylä, Vaajakosken Uimaseura, Äänekosken Uimaseura Aluefoorumeissa on vaihdettu tietoa viime syksystä lähtien. Ke Tampere Kangasalan Urheilijat KU-68, Koovee Tampere, Nokian Pyry, S.C.Pingviinit, Tampereen Uimaseura, TaTU Tampere, Uimaseura Kangasalan Kuohu, Uinti Tampere, Valkeakosken Uimaseura Ke Vaasa Alavuden Urheilijat, Ilmajoen Kisailijat, Jakobstads Simmare Pietarsaaren Uimarit, Kauhajoen Karhu, Kristiinan Urheilijat, Kokkolan Uimaseura Gamlakarleby Simsällskap, Lapuan Virkiä, Seinäjoen Uimarit-58, Vaasan Uimarit -96, Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap Rollot 2014 Kotkassa Rollo-tapahtuma järjestetään kesällä Kotkassa: Rollouinnit ja Rollo-leiri Ennakkoilmoittautuminen mennessä osoitteeseen: Ilmoittautumisohjeet ja muutakin informaatiota löytyy Rollo-info 1:stä, joka löytyy Rollo-sivuilta:

2 2 UUTTA Sisältöpäivityksiä Pisarassa! Palveluun on ladattu runsaasti uusia seminaarivideoita, joissa suomalaiset huippuvalmentajat avaavat omia polkujaan uransa eri vaiheilta. Lisäksi tarinaa tunteiden merkityksestä, lasten osallistamisesta sekä uusia ajatuksia oppimiseen ja arviointiin. Pisara-palvelu on uintiurheilun osaamiskeskus verkossa, johon on koottu tietoa urheilijoille, valmentajille, vanhemmille sekä seuratoimijoille. Pisaran käyttöoikeus kuuluu kaikkien Blue Cardlisenssiin kaudella Kannusta ja ohjaa urheilijat kirjautumaan ja ottamaan Pisara omaksi hyödyksi. Tutustumista varten pyydä ilmaiset tunnukset Tilaa lisenssi seuralle ja valmentajalle: pisara.uimaliitto.fi Vesitaituriksi uimaseurassa! Ovathan Uimaliiton tuottamat toimintamallit tuttuja jo seurallenne ja ohjaajillenne? Tutustu tarkemmin laadukkaisiin ja monipuolisiin toimintamalleihin, jotka auttavat ja tukevat pikku uimarin etenemistä omalla uimarin polullaan: Vesitaiturit 3 7 v: Vesiralli 7 10 v: Tekniikkaralli 9 12 v: Edellä mainittuihin toimintamalleihin liittyy lasta palkitsevia ja kannustavia merkkejä: Vesitaituritarrat, Vesirallipinssit ja 100 sku-mitali. Tutustu ja tilaa seuranne käyttöön: Taitouinnin NMM-kilpailut Helsinki vapaaehtoisia tarvitaan! Vuoden 2014 taitouinnin nuorten MM-kilpailut järjestetään Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Kisojen valmistelut ovat täydessä vauhdissa. Lisää tietoa löydät kisojen verkkosivuilta: Käy myös tykkäämässä Facebook-sivuista: Vapaaehtoisia tarvitaan erilaisiin tehtäväkokonaisuuksiin, esim. hallinto, tulospalvelu, akkreditointi sekä kuljetus. Mikäli haluat mukaan tekemään hienoa tapahtumaa, lähetä sähköpostia rolf.mikkola@ uimaliitto.fi, ja kerro viestissä ikäsi, kielitaitosi sekä mihin tehtäväkokonaisuuteen haluaisit osallistua.

3 3 Ajankohtaista taitouinnissa Ikäkausimestaruuskilpailut Vantaan Uimarit, Cetus Espoo sekä Helsingin Uimarit järjestävät yhdessä huhtikuussa taitouinnin ikäkausimestaruuskilpailut pääkaupunkiseudulla. Kilpailuun odotetaan osallistujia yhteensä noin sata AG12- ja AG15-ikäsarjoista. Kilpailukutsu julkaistaan lähipäivinä: Ikäkausi-ikäisten Suurleiri toukokuussa järjestetään ikäkausi-ikäisille taitouimareille oma leiri Vierumäellä, jossa teemoina on mm. hauska yhdessäolo, testauksen opettelu, akrobatia, voimistelu, tanssillinen ilmaisu ja lentäjäkoulu, taitouintiharjoitusten ohella. Ilmoittautuminen on auki, paikkoja rajoitetusti: Ajankohtaista vesipallossa Alustavat ilmoittautumiset sarjoihin Seuroja pyydetään ilmoittamaan alustavasti mihin sarjoihin seuralta tulee joukkue sarjakaudelle Seurat voivat jo tässä vaiheessa suunnitella mahdollisia turnausviikonloppuja ja ilmoittaa niistä samalla kun ilmoitetaan mahdolliset tulevat joukkueet. Näiden ilmoitusten perustella laaditaan sarjaohjelma, joka käydään läpi neuvottelupäivillä. Tavoitteena on saada sarjaohjelma valmiiksi neuvottelupäivillä. Ilmoitus joukkueista ja halutuista turnausviikonlopuista 2.3. mennessä: Vesipallon neuvottelupäivät Neuvottelupäivät pidetään lauantaina klo Espoonlahdessa vesipallon Super-viikonlopun yhteydessä. Viikonlopun aikana Espoonlahdessa pelataan naisten, D- ja B-junnujen sekä miesten otteluja ja paikalla on lähes kaikki vesipalloseurat. Joukkueilla on tiukka aikataulu ja valmentajat/huoltajat eivät välttämättä ehdi osallistua neuvottelupäiville, minkä johdosta seuroilta toivotaan muitakin edustajia paikalle. Neuvottelupäivät viedään läpi seuraavalla ohjelmalla ja aikataulua noudatetaan tarkasti, jotta seurat voivat suunnitella osallistumisensa eri aihealueisiin. Ohjelma la Espoonlahti: klo tulevat sarjaohjelmat ja sarjajärjestelmät klo Maajoukkuetoiminta kahvi/tee ja sämpylät klo Tulospalvelu klo Valmentaja- ja tuomarikoulutus klo muut esille tulevat asiat. Ilmoittautumiset neuvottelupäiville mennessä Vesipallon asiantuntijaryhmän puheenjohtajalle: Uusien tuomarien koulutus Tuomarikoulutus uusille tuomareille on suunniteltu pidettäväksi lauantaina Cetus Baltic Open turnauksen yhteydessä. Seuroja pyydetään aktivoimaan omia jäseniään osallistumaan koulutukseen ja saamaan valmiudet vesipallotuomarin uralle. Teoriakoulutuksen lisäksi järjestämme halukkaille osallistujille mahdollisuuden tuomita nuorempien junnujen otteluja kokeneen tuomarin parina. Ilmoittautumiset tuomarikurssille 2.3.mennessä: juha.

4 4 Tulevia ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia Vesiralli 9.3. Kristiinankaupunki 6.9. Tampere Taso I valmentajakoulutus ja Riihimäki ja Tampere HydroBic Helsinki Vesijumppa ja HydroBic Tampere Lasten uinnin ohjauksen perusteet Tampere Taso II valmentajakoulutus , ja Vierumäki Aikuisten uintitekniikka Helsinki / Espoo Lisää koulutuksia ja ilmoittautumiset Valmentajafoorumissa huikea kattaus neljä workshopia! Valmentaja- ja ohjaajafoorumi Suomen Urheiluopisto,Vierumäki Valmentajafoorumi 2014 perustuu viime vuoden runsaaseen palautteeseen. Sen pohjalta on rakennettu suurin uintiurheilun kotimainen foorumi ikinä! Tarjolla on yhteistä sisältöä ja neljä erilaista workshopia, joista voi valita omansa. Laita päivämäärä kalenteriin ja lue lisää: Maaliskuussa uidaan, vesijumpataan ja -juostaan kesäksi kuntoon! Kuntokampanjaan voi osallistua siihen kuuluvassa uimahallissa tai seurassa, jossa suorituksia kerätään uimahallin yhteiseen pottiin tai oman seuran hyväksi. Mukaan on ilmoittautunut 24 uimaseuraa ja 99 uimahallia. Lisätietoa: Facebook: Käy tykkäämässä Ui kesäksi kuntoon -kampanjasta Facebookissa!

5 5 Kiittämisen kulttuuri kunniaan avuksi luokkamitalit ja ansiomerkit Luokkamitaleilla voidaan palkita uimareita aikatavoitteiden saavuttamisesta. Luokkarajojen testaaminen sopii hyvin myös aikuisten kauden päättäjäistilaisuuksiin. Uinnin luokkarajat löytyvät täältä: Uimahypyillä ja taitouinnilla on omat kriteerinsä luokkamitaleihin, tutustu niihin Uimaliiton kotisivuilla lajien omilla sivuilla. Ansioituneita seuratyöntekijöitä voidaan muistaa esimerkiksi seuran vuosijuhlissa hakemalla Suomen Uimaliiton ansiomerkkejä. Lue lisää: Uimaliiton superpäivä 5. huhtikuuta Kevätkokous, kaikkien lajien yhteinen kalenterikokous, seurafoorumi ja uinnin sääntöseminaari järjestetään lauantaina klo alkaen Helsingin Pasilassa Niemi Centerissä (Hartwall Areena), osoitteessa Veturitie 13 H, Helsinki. Valtakirjojen tarkastus alkaa kello Kaikkien kokousedustajien tulee esittää valtakirjansa ja todistaa henkilöllisyytensä ennen kokousta sekä seuran jäsenmaksun tulee olla maksettu. Kokouskutsu ja kokouksen esityslista lähetetään Octon tietojen mukaan sähköpostitse ensisijaisesti seuran toiminnanjohtajalle tai seuran yleiseen sähköpostiosoitteeseen tai näiden tietojen puuttuessa seuran puheenjohtajalle Muistakaa korjata tarvittaessa seuranne ajankohtaiset yhteystiedot Octoon. Kevätkokouksen aineisto on esillä viimeistään viikkoa ennen kokousta Uimaliiton kotisivuilla: Niem Center sijaitsee Hartwall Areenan pohjoispäädyssä. Matkaa Pasilan rautatieasemalta on vain noin 700 metriä. Ilmoittautuminen seurafoorumiin kotisivujen kautta mennessä. Kalenterikokous seuraa kevätkokousta Välittömästi kevätkokouksen jälkeen järjestetään kaikkien lajien yhteinen kalenterikokous. Kalenterikokouksen jälkeen noin klo alkaen tarjolla on lounas etukäteen tilanneille, lounaan hinta on 15 euroa. Lounastilaukset mennessä kotisivujen kautta: Seurafoorumissa aiheena olosuhteet Seurafoorumin aihe on ajankohtainen Uimaseurojen olosuhteet kyselystä nousseet yhteiset haasteet. Foorumissa kuullaan alustavia tuloksia sekä seurojen että uimahallien olosuhdekyselyistä ja nostetaan keskusteluun kaikille yhteisiä haasteita. Kevätkokouspäivän ohjelma klo 9.30 valtakirjojen tarkastus klo kevätkokous klo kalenterikokous, kaikki lajit yhdessä klo mahdollisuus omakustanne lounaaseen seurafoorumi, teemana olosuhteet uinnin sääntöseminaari Kahvitarjoiluja varten toivomme kaikkien päivään osallistuvien ilmoittautuvan tilaisuuksiin kotisivujen kautta.

6 6 Liikunnan aluejärjestöjen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK) superviikonloppu Liikunnan aluejärjestöt järjestävät VOK I-tason yhteiset teemakoulutukset kahtena viikonloppuna kaikilla Liikunnan aluejärjestöjen alueilla Suomessa. Voit osallistua koko viikonlopun koulutukseen, yhden päivän koulutukseen tai vain yhteen teemakoulutukseen. Ensimmäinen viikonloppu järjestetään , toinen Järjestävät paikkakunnat: Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kaarina, Kokkola, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi, Seinäjoki, Sotkamo ja Tampere. Lue lisää täältä: Kunnossa kaiken ikää -ohjelman hanketuki haussa mennessä Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelman paikallishankkeiden tavoitteena on madaltaa aikuisväestön kynnystä liikuntaharrastuksen aloittamiseen tarjoamalla heille esimerkiksi säännöllistä, ohjattua ryhmäliikuntaa, eri lajien starttikursseja tai ohjaajien koulutusta. KKI-ohjelmalta hanketukea voi hakea rekisteröity yhteisö. Hankkeita kannustetaan yhteistyöhön eri toimijoiden välillä: KKI-ohjelman tukeman hankkeen yhteistyökumppanina voi olla esimerkiksi kunta. Ohjelma jakaa kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea paikallisille toimijoille. Hanketuen viimeiset hakupäivät ovat ja Lisätiedot: Haussa vuoden nuori vapaaehtoinen! Löytyykö seurastasi aktiivinen, liikunnan vapaaehtoistyön parissa vuonna 2013 loistaneen nuoren? Onko hän vuotias? Jos vastasit edellisiin kysymyksiin Kyllä!, voi tuntemasi nuori hyvinkin olla vuoden nuori vapaaehtoinen vuosimallia 2013! Liikunnan ja urheilun nuorisokomitea (LUNK) kokee, etteivät liikunnan parissa vapaaehtoiset usein saa ansaitsemaansa kiitosta työstään, ja että heidän panostaan tulisi tuoda entistä vahvemmin esille. Siksi LUNK etsiikin nyt historiassaan kolmatta kertaa vuoden nuorta vapaaehtoista! Jos seurastasi siis löytyy aktiivinen, esimerkiksi tapahtumanjärjestäjänä tai harjoitusten ohjaajana ansioitunut nuori, voi hän olla onnekas voittaja! Ilmianna tämä kiitosta ansaitseva nuori ja lähetä vapaamuotoinen hakemus sähköpostilla osoitteeseen Huomaathan, että hakemuksesta on käytävä ilmi hakijan nimi, ikä, seura ja rooli(t) seurassa! Ehdokkaan tulee olla vuotias. Hakuaika loppuu ! Lisätiedot: sekä puheenjohtaja Miikka Neuvonen ( ,

7 7 Uudistunut Uinti-lehti ilmestyy pian tilaukset kuntoon! Uudistuneen Uinti-lehden ensimmäinen numero ilmestyy 4. maaliskuuta. Lehden vuosikerran tilaushinta on nyt 39 euroa. Lisäksi lehden voi lukea ilmaiseksi näköislehtenä netissä. Tilaukset voi toimittaa sähköpostitse: Uimaliiton jäsenseurat voivat myös ostaa ilmoitustilaa tapahtumilleen Uinti-lehdestä. Jäsenseuraalennus on 30 prosenttia normaaleista ilmoitushinnoista. Lisätietoa Uinti-lehdestä: Tonttu-uinnit valittiin vuoden 2013 uintikisaksi Tuomariklubi valitsi HTU Stadin järjestämät Tonttuuinnit vuoden 2013 parhaaksi uintikilpailuksi. Perinteikkäät Tonttu-uinnit järjestettiin viime joulukuussa Helsingin Pirkkolassa. HTU sai tunnustukseksi toimivista kisajärjestelyistä Vuoden uintikilpailudiplomin. Diplomi luovutettiin helmikuun alussa Vaasan GP2- kilpailuissa. HTU:n puolesta diplomin vastaanotti naapuriseura HSS:n Mika Varis ja diplomin luovutti raadin puolesta Pertti Yritys. Löydä Veikkauksen Verkkokumppanuus Sport.fi -kanavalta Suomalaisille liikkujille, urheilijoille, valmentajille sekä useille eri kohderyhmiä edustaville verkostoille suunnatut sisällöt ja palvelut löytyvät samalta Sport. fi -kanavalta. Sitä kautta voi myös seurata lajiliittojen ja muiden liikunta- urheilutoimijoiden uutisia. Kanavalta löytyy myös Veikkauksen Verkkokumppanuus, muista käydä tutustumassa ja tienaa rahaa seurallesi: Varainhankintaa urheilun Unelma-Arvalla mennessä tilanneille 20 % enemmän tuottoa! Katso Unelma-Arvan tarjoukset seuraavilta sivuilta!

8 8 Suomen Uimaliiton kumppanit Pääyhteistyökumppani Kumppanit Vakuuttaja

9 Varainhankintaa ympäri vuoden! Unelma-Arvalla urheiluseurat saavat kerättyä helposti rahaa toimintaansa. Ansaitsette JOPA 50% MYYNTIPROVISION myydyistä arvoista! TILAAJA: SEURAN NIMI TILAUSLOMAKE Hei, Kevät on lähestymässä, ja nyt on hyvä hetki taas kerätä toimintatonneja seurallenne. Arpamyynti on varainhankintakeinona seuroille vaivaton ja palkitseva vaihtoehto, sillä talkootyönä tehty arpamyynnin tuotto on seuroille verotonta tuloa. Mitä seuranne tekisi eurolla? Arpamyynnillä seurat voivat tehdä varainhankintaa kaksi tai jopa useamman kerran vuodessa. Esimerkiksi seura jolla on 250 jäsentä voi helposti ansaita vuodessa jopa Tämä onnistuu siten että jokainen jäsen myy 5-10 arpaa kaksi kertaa vuodessa, eli pienellä vaivalla varsin merkittäviä toimintavaroja. Pienempikin ryhmä tai joukkue voi tilata arpoja ja ansaita itselleen huomattavia toimintavaroja. Katso oheisesta liitteestä esimerkkejä miten myynti on toteutunut seuroissa. Suomen monipuolisin ja laajin tavara-arpa! Houkuttelevat palkinnot ja edullinen 6 euron arpahinta takaavat arpamenekin. Unelma-Arpa on houkutteleva arpa ostaa - PÄÄTAVARAVOITON ARVO jopa euroa! Joka viides Urheilun Unelma-Arpa voittaa ja voittoja on yli kpl, yhteisarvoltaan lähes 2,3 miljoonaa euroa! Suomen Uimaliitto on omistajana mukana Suomen suurimmassa urheilun tavara-arpajaisessa! Valo on omistajana mukana Suomen suurimmassa urheilun Yli 75% Urheilun Unelma-Arvan tuotosta palautuu seuroille ja arpojen ostajille. Urheilun Unelma-Arpa on kaikkien seurojen urheiluarpajainen - Suomen suurin ja monipuolisin ympärivuotinen tavara-arpajainen. Lue kirjeen kääntöpuolelta seurojen kokemuksia Unelma Arvasta! TEHKÄÄ ENNAKKOTILAUS mennessä, niin saatte tuntuvan lisätuoton 50% MYYNTIPROVISION lisäksi! Arpajaksolle ( ) ennakkotilauksen 30.4.mennessä tehneet seurat saavat 20%paremman tuoton myymistään arvoista normaaliin 50% myyntiprovision lisäksi! Tutustu tarjoukseen tilauslomakkeen kääntöpuolella. Palkitsevin terveisin, ETUNIMI SUKUNIMI PUH. KATUOSOITE POSTINUMERO JA TOIMIPAIKKA SÄHKÖPOSTI TILAAN, KYLLÄ KIITOS! Tilatessamme ennen 30.4 saamme arpatilauksemme määrän mukaan samaan hintaan extra-arpoja myytäväksi alla olevan taulukon mukaan. HUOM! Tilauksen voi tehdä myös netissä: ARPA- EXTRA HINTA VAIHTOEHTO TILAUS ARVAT (* SEURALLE TILAAMME 1 (* arpaa 20 arpaa 600,00 kpl 500 arpaa 50 arpaa 1500,00 kpl 1000 arpaa 100 arpaa 3000,00 kpl 2000 arpaa 200 arpaa 6000,00 kpl Lähetä tilauksesi osoitteella: URHEILUN UNELMA-ARPA Kornetintie 6 C Helsinki Tilaajan allekirjoitus Tilaus helposti netissä: Katso kääntöpuolelta kuinka paljon seuranne ansaitsee >>> SEURA VOI VALITA KAHDESTA TILAUS- JA TILITYSVAIHTOEHDOSTA : ) Vaihtoehto 1 / ilman palautusoikeutta Eerika Laalo-Häikiö Toiminnanjohtaja Suomen Uimaliitto PS. OSALLISTU ARVONTAAN! Kerro meille ketkä seurassanne ja joukkueissanne voisivat olla kiinnostuneita varainhankinnasta Unelma Arvalla (seurat@unelma-arpa.fi). Saat jokaisesta antamastasi kontaktista yhden arvan ja osallistut ipad Minin arvontaan. Arvonta suoritetaan 30. huhtikuuta Suomen Uimaliitto ja 16 urheilujärjestöä ovat omistajina Urheilun Unelma-Arpa Oy:ssä. Arpamyynnillä tuetaan suomalaista urheilua. OSOITELÄHDE: Suomen Uimaliiton seurarekisteri Pienin tilausmäärä 200 kpl Myyntiprovisio 3 / arpa Arpojen tilitys 21 päivän sisällä arpojen vastaanottamisesta Arpojen mukana tarkemmat tilitys- ja maksuohjeet Vaihtoehto 2 / palautusoikeudella Pienin tilausmäärä 500 kpl, omavastuuosuus 200 kpl Myyntiprovisio 2,5 / arpa Arpojen tilitys ja palautus kevään tilauksille tilitetään ja alkusyksyn tilauksille tilitetään Arpojen mukana tarkemmat tilitys- ja maksuohjeet

10 VAUHTIA SEUROJEN VARAINHANKINTAAN! Palkitsevaa varainhankintaa! Katso tästä laskelmasta kuinka paljon seuranne hyötyy myydessänne Unelma-Arpoja. TOIMI HETI! TILAA VIIMEISTÄÄN ! ENNAKKOTILAAJANA SAAT 20% ENEMMÄN! Nyt kannattaa tilata Urheilun Unelma-Arvat kevään ja kesän varainhankintaan. Arpajaisissamme on houkuttelevat voitot ja tuotot ovat seuroille verottomia. Ennakkotilaajana saat 20% enemmän tuottoa seuralle. Päätavaravoitto jopa euroa. Voittojen yhteisarvo yli 2,3 miljoonaa euroa. Voittoja yli kpl. Urheilun Unelma-Arpa toteuttaa unelmia. Joka viides arpa voittaa ja 75% arpajaistuotosta palautuu arvan ostajille ja tukena nuoriliikuntaan. ARPA- EXTRA HINTA TUOTTO TILAUS ARPAA SEURALLE (* YHTEENSÄ 200 arpaa 20 kpl 600,00 720, arpaa 50 kpl 1500, , arpaa 100 kpl 3000, , arpaa 200 kpl 6000, ,00 TILAA ARVAT HELPOSTI NETISTÄ! SUOMEN SUURIMMAT URHEILUN ARPAJAISET Mene nettisivuillemme unelma-arpa.fi ja tutustu mahtaviin voittoihin. Sivuiltamme voit myös tilata arvat myyntiinne. TILAA ARVAT JA OSALLISTU ARVONTAAN! VOIT VOITTAA IPAD MININ! Samalla kuntilaat arpoja niin kerro meille jos seurassanne on arpamyynnistä kiinnostuneita henkilöitä? Jokaisesta antamastasi kontaktista saat yhden arvan ja osallistut ipad Minin arvontaan! URHEILUN UNELMA-ARPA Oy Kornetintie 6 C, Helsinki puh , info@unelma-arpa.fi Katso kuinka paljon seuranne ansaitsee! Arpamyynti -jaksot: ja ) Koskee tilausvaihtoehto 1. Varainhankinnan menestystarinoita Saimme uutta puhtia varainkeruuseemme Olemme pakanneet mainoksia, myyneet sukkia, suklaata, keksejä, vessapaperia, urheiluvaatteita... olemme huomanneet, että vanhemmat maksavat nykyään omasta lompakostaan kilpailumatkojen kuluja ennemmin kuin osallistuvat näihin talkoisiin. Tämä asettaa perheitä eriarvoiseen asemaan, ja tästä johtuen päätimme uudistaa joukkueemme varainkeruuta. Päädyimme kokeilemaan Urheilun Unelma-Arpaa ja kokemukset olivat rohkaisevia. Nyt keväälläkin otamme arpoja myyntiimme, ja Unelma-Arpa on olennainen osa varainkeruutamme. Arpoja oli paljon helpompi myydä kuin aikaisempia tuotteita. Myyntipaikkana kaupat ja keskukset Olemme sopineet paikallisen market-kauppiaan kanssa, että myymme viikonloppuisin Unelma-Arpoja kaupan parkkialueella ja sisäänkäynnissä. Peliasuihin puetut juniorit ovat innoissaan myymässä, ja usein ihmiset ostavat kerralla useammankin arvan. Kahden kympin setelillä saa kolme Unelma-Arpaa ja parin euron kolikon vaihtorahana, sillä onkin helppo raaputtaa arvat samantien. Ja usein arvan ostaja hymyileekin saadessaan voittoja... Kaikki seuramme 500 jäsentä myivät 10 arpaa 2 kertaa vuodessa - seura sai euroa! Otimme Urheilun Unelma-Arpoja urheiluseurallemme (500 jäsentä) myyntiin syyskaudella. Kaikki pelaajat ottivat arpoja myyntiin 20 kpl. Arvat myytiin perinteisesti, sukulaisille ja kavereille, työpaikoilla kollegoille, ja eiköhän muutamassa perheessä innostuttu mahtavista palkinnoista niin paljon, että raapuuttivat osan arvoista itsekin. Unelma-Arpa oli seurallemme todellinen unelma, sen avulla saimme mm. kisamatkakuluihin mukavasti rahaa! Jos kevään varainkeruu menee samalla innolla, niin olemme kahdella pelikaudella keränneet euroa! Suomen suurimmat ympärivuotiset urheilun tavara-arpajaiset!

Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 4

Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 4 Seuratiedote 2/2013 28.2. Sivu 1 Seuratukien hakuaika 15.3. saakka Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika päättyy 15.3.2013. Hakemuksen tulee 15.3. olla perillä OKM:ssä, muista varata aikaa

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2013

Seurakysely toimintavuodelta 2013 Seurakysely toimintavuodelta 2013 Taustatiedot Seura Alavuden Urheilijat Aurajoen Uinti Borgå Simmare-Porvoon Uimarit Brahean Uimarit Cetus Espoo Ekenäs Simsällskap Eura Swimming Team Euran Työväen Urheilijat

Lisätiedot

Seuratiedote 8/2013 5.12. 1 Liittohallituksen kokoonpano vuodelle 2014 Syyskokouksessa 16. marraskuuta valittiin liittohallitukseen neljä uutta jäsentä. Uimaliiton sääntömuutosten siirtymävaiheen vuoksi

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2015

Seurakysely toimintavuodelta 2015 22.1.2016 11.06 Seurakysely toimintavuodelta 2015 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin

Lisätiedot

VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE. luotettavaa, kannattavaa ja ympärivuotista - suomalaisen urheilun hyväksi

VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE. luotettavaa, kannattavaa ja ympärivuotista - suomalaisen urheilun hyväksi VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE luotettavaa, kannattavaa ja ympärivuotista - suomalaisen urheilun hyväksi Urheiluseurojen varainhankinta Ympärivuotinen mahdollisuus Veikkauksen verkkokumppanuus

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2012

Seurakysely toimintavuodelta 2012 Seurakysely toimintavuodelta 2012 1. Seura ALAVUDEN URHEILIJAT 2. Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköposti Matkapuhelin 3. Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen työntekijä

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2014

Seurakysely toimintavuodelta 2014 16.1.2015 9.18 Seurakysely toimintavuodelta 2014 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Matkapuhelin Vastaajan asema seurassa Puheenjohtaja Päätoiminen/osa-aikainen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Seurakysely toimintavuodelta 2016

Seurakysely toimintavuodelta 2016 Tämä on kyselyn esikatselu. Annettuja vastauksia ei tallenneta. Seurakysely toimintavuodelta 2016 Taustatiedot Seura Valitse vaihtoehto... Seuran perustamisvuosi Valitse vaihtoehto... Seuramme tiedot antoi

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit INFOT 4.2.2015

Kasva urheilijaksi aamukahvit INFOT 4.2.2015 Kasva urheilijaksi aamukahvit INFOT 4.2.2015 Sinettiseurojen aluekierros kevät 2015 Aiheet: - Sinettiseurojen uudistetut kriteerit - Urheilulliset elämäntavat vanhempainilta - Kasva urheilijaksi Taitovalmiustestin

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012

SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012 SEURATIEDOTE 4/2012 6.6.2012 Myönnetyt Seuratuet 2012 Seuratoiminnan kehittämistuen saajat 2012 on valittu. Tukea haettiin 1359:llä hakemuksella yhteensä 8,6 miljoonaa euroa. Tukea oli jaossa 1 140 000.

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014 Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä Uimahallifoorumi 2.10.2014 Suomen Uimaliitto tänään 130 jäsenseuraa, joissa jäseniä noin 45 000 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1

ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLOT 2014 KOTKASSA ROLLO-INFO 1 ROLLO-UINNIT 13. - 15.6.2014 ROLLO-LEIRI 13. - 18.6.2014 SEURATIEDOTE TOIMITETAAN SEURAN ROLLO-YHTEYSHENKILÖLLE Sivu 1 / 7 ROLLO-LEIRIN YHTEYSTIEDOT ja ROLLO-KISOJEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

1/2013 16.1.2013. Uusi liittohallitus järjestäytyi. Seuratoiminnan kehittämistuet 2013

1/2013 16.1.2013. Uusi liittohallitus järjestäytyi. Seuratoiminnan kehittämistuet 2013 1/2013 16.1.2013 Uusi liittohallitus järjestäytyi Uimaliiton uusi liittohallitus kokoontui ensimmäistä kertaa maanantaina 14. tammikuuta. Puheenjohtaja Sami Wahlmanin johdolla koolla olivat toiselle vuodelle

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 3/2015

Uimaliiton liittohallitus 3/2015 Uimaliiton liittohallitus 3/2015 Aika: 10.2.2015 klo 16.30-20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105 A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Lotta

Lisätiedot

Leijona-kiekkokoulun ja GHD-tapahtumien varusteiden tilaaminen kaudelle on alkanut

Leijona-kiekkokoulun ja GHD-tapahtumien varusteiden tilaaminen kaudelle on alkanut Tiedote 19.6.2018 Leijona-kiekkokoulun ja GHD-tapahtumien varusteiden tilaaminen kaudelle 2018-2019 on alkanut Tilausohjeet on päivitetty ja tilauslomake on nyt avattu. Tilauksia voi tehdä maanantaihin

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 2.12.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Kilpailutyöryhmä 1/2014

Kilpailutyöryhmä 1/2014 Kilpailutyöryhmä 1/2014 Aika: 26.3.2014 klo 18.00 20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X X jäsen Krister Fogelberg X X (Skype) jäsen Johanna

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

YRITYSETUJA JA VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE

YRITYSETUJA JA VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE YRITYSETUJA JA VARAINHANKINNAN KEINOJA URHEILUSEUROILLE YRISTYSETUJA URHEILUSEUROILLE Lisätietoa: www.sport.fi/yritysedut Hyödynnä ja säästä! Rautaisia tapahtumaratkaisuja Etu kaikkien liittojen, seurojen

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa Kausi 2017-2018 Uintiurheilu Cetuksessa Cetuksessa kilpaurheillaan kaikissa uintiurheilulajeissa: uinnissa, taitouinnissa, vesipallossa ja uimahypyissä. Kilpaurheilullisesti

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

SUOMEN MONIPUOLISIN URHEILUSEUROJEN PALVELU

SUOMEN MONIPUOLISIN URHEILUSEUROJEN PALVELU SUOMEN MONIPUOLISIN URHEILUSEUROJEN PALVELU Ådalens Idrottsförening jopox.fi Tom Hedman Agenda Lyhyt katsaus Jopox-kokonaisuuteen ÅIF Tavoitteita tulevalle kaudelle Koko seuran tilanne raporttien kautta

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30 Riihimäki - Liikunnan toiminta-avustus 2018 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 03.03.2018 klo 00:01 Julkaisu loppuu 29.03.2018 klo 14:30 Kunta Riihimäki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

Rollo-info. Rollo-kilpailut

Rollo-info. Rollo-kilpailut Rollo-info 2.2.2017 Rollo-kilpailut 9.-11.6.2017 Rollo-uinnit uidaan 9.-11.6. Hyvinkään Sveitsin ulkouimalassa 50m altaalla. Kilpailuihin voivat osallistua 10-12-vuotiaat tytöt ja 11-13-vuotiaat pojat.

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5.

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5. Seurakehittäjien osaamisohjelma Infotilaisuus 8.5. Tavoitteet Seuratoiminnan laadun ja toimintaedellytysten kehittäminen ja sen kautta seuratoimintaan osallistuvien määrän kasvattaminen Seurakehittäjien

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 25.8.2016 Syyskauden avaus ja kuulumiset Liikunnan ja urheilun yhteinen menestyssuunnitelma/ Pekka Nikulainen ja Jukka Karvinen (45 min) Ajankohtaiset o Sinettiseuraseminaari

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 5/2014

Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Uimaliiton liittohallitus 5/2014 Aika: ke 4.6.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Tero

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Seuratiedote 3/2013 4.4. Sivu 4

Seuratiedote 3/2013 4.4. Sivu 4 Seuratiedote 3/2013 4.4. Sivu 1 Huippu-uinnille päävalmentaja Tanskasta Uinnin päävalmentajaksi on nimitetty tanskalainen Bo Jacobsen. Hän aloittaa tehtävänsä päävalmentajana toukokuun alussa. Sopimus

Lisätiedot

Tähtitaivas loistaa kirkkaasti. Thä

Tähtitaivas loistaa kirkkaasti. Thä TÄHTISEURA uutisia Tähtitaivas loistaa kirkkaasti Thä 4.9.2019 2 Tähtiseura-verkkopalvelun kieliversiot tulossa Ruotsinkielinen ja englanninkielinen verkkoalusta-versiot julkaistaan syyskuun alussa. 4.9.2019

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018

Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018 Vesipallon asiantuntijaryhmä 1/2018 Aika: 20.1.2018 klo 13.30-16.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Peter Von Weissenberg X x jäsen Reija Häkkinen X x jäsen Kalle Nousiainen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

ROLLOT 2016 TAMPERE. Seuratiedote nro 2/2016 uimaseurojen ROLLO-yhteyshenkilöille

ROLLOT 2016 TAMPERE. Seuratiedote nro 2/2016 uimaseurojen ROLLO-yhteyshenkilöille ROLLOT 2016 TAMPERE Seuratiedote nro 2/2016 uimaseurojen ROLLO-yhteyshenkilöille Tampereen Uinnin Tuki ry on kahden tamperelaisen uimaseuran (Uinti Tampere ja TaTU Tampere) muodostama seurayhtymä. Yhteisvoimin

Lisätiedot

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS

VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS VEIKKAUKSEN VERKKOKUMPPANUUS Verkkokumppanuus on Veikkauksen ja Valon kehittämä yhteistyömuoto seuroille. Pelaamalla Veikkauksen pelejä netissä tai mobiilissa seuran omalla nettisivulla olevien linkkien

Lisätiedot

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Maaliskuu/kesäkuu 2019 Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä. Kaikille

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa Auditointikoulutus 14.2.2019 2 Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa. 14.2.2019 3 14.2.2019 4 Tähtimerkit osa-alueittain 14.2.2019 5 14.2.2019 6 Tähtiseura-ohjelman polussa 3 vaihetta 14.2.2019 7 14.2.2019

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely

Lisätiedot

Seuratiedote. Seuratietojen päivitys Octoon! Uudet työryhmät aloittivat toimintansa 1 / 2015 22.1. Liittohallituksen edustus työryhmissä

Seuratiedote. Seuratietojen päivitys Octoon! Uudet työryhmät aloittivat toimintansa 1 / 2015 22.1. Liittohallituksen edustus työryhmissä 1 Seuratietojen päivitys Octoon! Onko seuranne yhteystietoihin tullut vuodenvaihteessa muutoksia? Muistattehan päivittää tiedot myös Octoon! Octon yhteystiedot näkyvät julkisina Uimaliiton nettisivujen

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

Seurapostissa tällä kertaa

Seurapostissa tällä kertaa Seurapostissa tällä kertaa KEVÄÄN TURNAUKSET KAUKISVIIKOT AVOIN SM-TURNAUS SM-SARJAN 17-18 KESKUSTELUTILAISUUS KILPAILUSÄÄNNÖT 2017-2018 VUODEN PALKITTAVAT ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN KAUKALOPALLON SEURAKOKOUS,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Huuhkaja- ja Helmaripäivät

Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät 15.8.2016 Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät on aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkueikäluokkiin (13-14-v pojat, 13-15-v tytöt) kohdistuva kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Uimaliiton liittohallitus 3/2014

Uimaliiton liittohallitus 3/2014 Uimaliiton liittohallitus 3/2014 Aika: ti 4.3.2014 klo 16.00-19.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Sami Wahlman X x jäsen Tero

Lisätiedot

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa?

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Suomalainen kriketti Suomen Krikettiliiton ajankohtaisena tavoitteena on ottaa käyttöön ensimmäinen ainoastaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Kunniakierros-info 2018

Kunniakierros-info 2018 Kunniakierros-info 2018 Suomen Urheiluliiton (SUL) ja sen jäsenseurojen yhteinen kampanja, Kunniakierros, toteutetaan jo 37. kerran. Kampanjan tuotolla kerätään varoja yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1

Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1 Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1 Maanantai VAPAA Tiistai VAPAA Perjantai Karhula 17-19 Leiri uinti Lauantai Katariina 9-11 Leiri uinti Lauantai Mussalon luola 14-15.30 Leiri Keppijumppa Lauantai

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS Hakijan perustiedot Yhdistyksen virallinen nimi Yhdistyksen virallinen lyhenne Y-tunnus rekisteröintinumero Kotipaikka Yhdistyksen katuosoite Kotisivujen www-osoite Toimihenkilöt

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Laatuseuratyön historia

Laatuseuratyön historia Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksyttiin vuosikokouksessa 24.11.2006 2 TOIMINNAN TAVOITTEET MUUT TAVOITTEET UINTI: Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan

Lisätiedot