SOPIMUS MONINAISUUDESTA DANONE KONSERNI / UITA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOPIMUS MONINAISUUDESTA DANONE KONSERNI / UITA"

Transkriptio

1 SOPIMUS MONINAISUUDESTA DANONE KONSERNI / UITA JOHDANTO Moninaisuuden tulee olla pysyvä tavoite. Tässä hengessä DANONE konserni ja UITA vahvistavat, että moninaisuutta suosivat toimintamallit on keino edistää tasavertaisia mahdollisuuksia niin kaikille konsernin työntekijöille kuin työnhakijoille. moninaisuus on yritykselle eduksi stimuloidessaan luovuutta ja innovaatiota ja parantaessaan edellytyksiä vastata kuluttajien, työntekijöiden ja koko yhteiskunnan odotuksiin. Sopimusosapuolet toteavat että kaikki DANONE konsernin yritykset ovat tiukasti sitoutuneita taisteluun kaikkea syrjintää vastaan yhteiskunnan syrjinnän vastaisen perusperiaatteen mukaisesti 1. että ne ovat jo sitoutuneita moninaisuutta sivuaviin teemoihin sopimuksissaan, jotka nojaavat perustavanlaatuisiin yhteiskunnallisiin periaatteisiin, kuten miesten ja naisten ammatillinen tasa-arvo tai ammattiyhdistysliikkeen tehtävissä toimivien suoja. että tällä sopimuksella ne tähtäävät pidemmälle sitoutuessaan tavoitteisiin, jotka edistävät toimivaa tasa-arvoa työhönotossa ja rekrytoinnissa, koulutuksessa, ammatillisessa kehityksessä, palkkauksessa ja työehdoissa. Siksi allekirjoittajaosapuolet kehottavat paikallistason neuvottelukumppaneita (johto, ammattiliitot ja/tai henkilöstön edustajat): ryhtymään toimiin kaikkea syrjintää vastaan, joka perustuu todelliseen tai oletettuun kuulumiseen tai ulkopuolisuuteen suhteessa etniseen ryhmään, kansakuntaan tai rotuun, sukupuoleen, uskontoon, ikään, sukujuuriin, asuinpaikkaan, sukupuoliseen suuntautumiseen, poliittiseen tai ammatilliseen ryhmään, terveydentilaan, ulkomuotoon tai vammaisuuteen, perhevelvoitteisiin ja kaikkeen sellaiseen, mikä ei liity pätevyyksiin. toimimaan kaikin tavoin moninaisuutta suosivasti niin rekrytoinnissa kuin ammatillisessa kehityksessä, palkkauksessa, työehdoissa ja työpaikan säilyttämisessä.. Muistutamme, että: häirintä katsotaan syrjinnän muodoksi, raskaus ei saa olla aiheena erottamiseen tai syrjintään. 1 lähde: kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimus 100 ja 111 Suomi - Finnois 6-17

2 TAVOITTEET Tämän sopimuksen määräykset eivät korvaa DANONE konsernin yrityksissä jo olemassa olevia parempia toimintatapoja tai parempia lakimääräyksiä. Konsernin yritysten neuvotteluosapuolia kehotetaan neuvottelemaan näiden määräysten konkreettisista sovellutuksista ottaen huomioon kyseisten yritysten/laitosten erityistilanne sekä kunkin maan taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet ja työmarkkinakäytännön. Tämän sopimuksen määräykset moninaisuudesta koskevat seuraavia alueita: rekrytointi ja työhönotto koulutus ammatillinen kehitys palkkaus työehdot. 1. REKRYTOINTI JA TYÖHÖNOTTO 1.1. Rekrytoinnin kohderyhmien ja menetelmien avaaminen Periaate: Allekirjoittaneet osapuolet kehottavat kaikkien konsernin yritysten neuvottelukumppaneita olemaan aloitteellisia ja tarvittaessa noudattamaan aloitteita, jotka tähtäävät moninaisuuteen rekrytoinnissa ja työhönotossa. Informoidaan ulkopuolisia yhteistyöosapuolia (työvoimavuokraamot, oppilaitokset, työnvälitysyritykset, työvoimatoimistot, vammaisten työllistämiseen erikoistuneet järjestöt ) moninaisuuteen tähtäävästä politiikasta, jota se aikoo noudattaa rekrytoinnissa ja työhönotossa sekä valvomaan että nämä yhteistyökumppanit ottavat ne huomioon. Laajentaa rekrytoinnin kohderyhmiä. Eliminoimaan kaikki syrjivät kriteerit työhönhakuilmoituksista ja tehtäväkuvauksista. Varmistamaan, että rekrytoinnin kriteerit ovat objektiiviset ja perustuvat pelkästään vaadittuihin pätevyyksiin (jotka on hankittu kokemuksen kautta tai pätevästi todettu). Käyttämällä valintamenetelmiä, joilla voidaan ottaa huomioon koulutuksen ja pätevyyden ohella itse kunkin olemassa olevat jo potentiaaliset kyvyt. Asettamalla asianmukaiset kehitystavoitteet paikallistasolla ja käyttämällä mittareina mm. sukupuolijakauman seuraamista rekrytoinnin ja työtehtävien kaikilla tasoilla, milloin työhön otettavien määrä sen mahdollistaa, tulee paikallisten olosuhteiden heijastua siinä (ottaen huomioon syrjäytymiselle alttiiden osuuden väestössä ). Suomi - Finnois 6-18

3 Edesauttaa ammatillista sopeutumista Periaate: Allekirjoittajaosapuolet kehottavat neuvotteluosapuolia yhdessä sitoutumaan konkreettisiin toimiin sellaisten henkilöiden auttamiseksi, jotka kohtaavat erityisiä vaikeuksia työhön pääsyssä tai työpaikan säilyttämisessä. Ottaa vastaan ja kouluttaa nuoria ammattitaidottomia. Helpottaa perheestä yksinään vastaavien työhön paluuta, samoin niiden jotka ovat keskeyttäneet ammattiuransa perhesyistä tai työttömyyden vuoksi (esimerkkejä: erityishaastattelu suhteessa työhistoriaan, koulutuksen ajantasaistaminen ). Helpottaa tapaturmien uhreina vammautuneiden työntekijöiden paluuta työelämään (esimerkiksi työpisteen uudelleenjärjestely, kartoittaa yrityksessä mahdollisesti avautuvat muut työpaikat, uuteen työtehtävään tai toimialan vaihtoon sopeutuva koulutus ). Ottaa käyttöön erityiskeinoja työssä jatkamiseksi tai uudelleen luokittaa heikoimmassa asemassa olevat tilanteessa, missä toimialamuutokset johtavat työpaikkojen lakkauttamiseen. Tarpeen tullen käyttää sopeuttamista helpottavia erikoiskeinoja (kulttuurin ymmärtäminen, paikallisen kielen oppiminen ). 2. KOULUTUS 2.1. Koulutus stereotypioiden vastaiseen taisteluun Periaate: Yhdenvertaisten mahdollisuuksien toteuttamiseksi on välttämätöntä tehdä työtä kollektiivisten edustusten ja niistä johtuvien stereotypioiden kanssa. Ongelmille herkistäminen ja koulutus ovatkin olennaiset elementit yrityksen moninaisuuden onnistuneessa hallinnassa. Toteuttaa kunnioittaen konsernin jokaisen yrityksen erityisominaisuuksia toimet ongelmille herkistämiseksi, johto ja koko henkilöstö rinnakkain rekrytoinnista ja henkilöresurssien hallinnasta vastaaville tarkoitetut koulutusmoduulit Taata kaikille pääsy ammatilliseen koulutukseen Periaate: Allekirjoittajat kehottavat neuvotteluosapuolia osallistumaan sosiaalidialogin muodossa (yhteisymmärrys, neuvottelu) sellaisten menettelytapojen toteuttamiseen ja seurantaan, jotka mahdollistavat jokaiselle työntekijälle pääsyn koulutukseen. Suomi - Finnois 6-19

4 Tehdään erilaiset sisäiset ja ulkoiset koulutusmahdollisuudet tunnetuiksi koko henkilöstölle, kiinnittäen erityishuomiota henkilöihin, jotka eivät spontaanisti lähde liikkeelle oman koulutuksensa puolesta. Menetellään siten, että jokainen työntekijä hallitsee peruspätevyydet, jotka on määritelty ohjelmassa «Kehittyminen» (kirjoittaa ja lukea, laskea, kommunikoida, noudattaa hygienian, turvallisuuden ja laadun vaatimuksia). Vähennetään sellaisten henkilöiden koulutukseen osallistumisen esteitä, jotka saattaisivat kohdata aineellisia erityisvaikeuksia (kuljetus, perhevelvoitteet ) tai muita vaikeuksia (epäonnistumisen pelko, kulttuurierot, vaikeudet ilmaista itseään ryhmässä ), noudattamalla sopivia menettelytapoja, jotka pohjautuvat määrälliseen ja laadulliseen analyysiin. Neuvotteluosapuolet analysoivat joka vuosi yritystasolla numeroihin perustuvat tiedot koskien niiden työntekijöiden määrää ja henkilöryhmää, jotka ovat nauttineet koulutusta 2, tavoitteen ollessa, että kukin työntekijä saa keskimäärin 24 tunnin koulutuksen vuodessa kolmen vuoden aikana. 3. AMMATILLINEN KEHITYS 3.1. Avataan kehitysmahdollisuudet Periaate: Allekirjoittajat kehottavat neuvottelukumppaneita ryhtymään sellaisten toimintamallien toteuttamiseen ja seurantaan, jotka mahdollistavat ammatillisen kehittymisen, yhdenvertaisin pätevyyksin, kaikille ketään syrjimättä. Jokaisella työntekijällä tulee olla tilaisuus yksilölliseen kehityskeskusteluun esimiehensä kanssa vähintään joka toinen vuosi. Neuvotteluosapuolia kannustetaan neuvottelemaan paikallisiin olosuhteisiin sopivat toteuttamistavat tämän velvoitteet toteuttamiseksi. Jokainen työntekijä saa käyttöönsä pätevyyspassin hyödyntääkseen omaa ammatillista osaamistaan: siihen merkitään hankittujen pätevyyksien lisäksi urakehitys, kurssit ja työtehtävän muutokset. Informaation vapautuvista paikoista tulee olla jokaisen yrityksen työntekijöiden saatavilla ja saman maan yritysten kesken, jotta tällä läpinäkyvyydellä taataan kaikille samat mahdollisuudet tarttua tilaisuuteen. Jokaiselle työntekijälle esitetään työtehtävän muutosta vähintään kerran 5 vuodessa, kuten «Kehittyminen» -ohjelmassa on määritelty. Neuvotteluosapuolet analysoivat joka vuosi ammatillisen kehityksen indikaattorit (siirrot ja ylennykset) suhteessa kyseisen työntekijän ominaislaadun (sukupuoli, ikä, vammaisuus ) ja laativat tarvittaessa korjaavan toimintasuunnitelman parantamaan erilaisten ryhmien esiintymistä urakehityksessä hierarkian eri tasoilla (syrjäyttämisten syyt tutkitaan, sovelletaan hallinnollisia sääntöjä ja menettelytapoja tapauksissa, joissa se on tarpeen ) 2 kuten määrää DANONE / UITA sopimus taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta informaatiosta Suomi - Finnois 6-20

5 4. PALKKAUS 4.1. Tehdä oikeudenmukaisuudesta totta palkkauksessa Periaate: Allekirjoittajat kehottavat neuvotteluosapuolia tarkastamaan, ettei ketään työntekijää syrjitä palkkauksellisesti tai muiden sosiaalietujen suhteen johdannossa mainituista syistä, jotka eivät liity pätevyyteen Palkkauksesta tehdään vuosittain tutkimuksia, erityisesti koskien miesten ja naisten tasa-arvoa samassa työtehtävässä. Kun poikkeamia havaitaan, ryhdytään tilanteen korjaamisen edellyttämiin toimiin. Neuvotteluosapuolia kannustetaan tarpeen vaatiessa neuvottelemaan konkreettisia sovellutuksia tämän määräyksen soveltamiseksi paikallisiin oloihin. Erityisnäkökohta: Yritykset valvovat, etteivät lapsen tuloon liittyvät vapaat (äitiys-, isyys-, adoptio-..) aiheuta viiveitä palkkakehityksessä. 5. TYÖEHDOT 5.1. Työehtotoiminta moninaisuuden kehittämiseksi Periaate: Allekirjoittajat kehottavat osapuolia työskentelemään yhteisesti yrityksen moninaisuutta tukevien työehtojen hyväksi. Organisoida tehtäväsisältö sellaiseksi, ettei siitä aiheudu syrjäytymistä (yksilöllinen ja kollektiivinen organisointi, fyysiset ehdot työpaikan säilyttämiseksi, henkinen kuormitus ). Tapauksissa, joissa lainsäädäntö ei kata näitä asioita, laaditaan säännöt ja menettelytavat lomille ja työhön paluulle seuraavissa tilanteissa: lapsen syntymä (loman pituus, palkkaus ) työelämän tilapäinen keskeyttäminen (lasten kasvatus, tapaturma ) Työaikajärjestelyt siten, että ne mahdollistavat ratkaisuja erityistilanteissa, kuten etenkin: raskaana olevat naiset (ensisijaisesti äitiysloman keston kunnioittaminen) yksinhuoltajat vammaiset työntekijät ikääntyneimmät työntekijät Parantaa työpisteiden ergonomiaa niin, ettei piileviä, myöhemmin ilmeneviä ongelmia synny (kuormien kantaminen, toistuvat liikkeet ) ja työpisteet ovat helposti hoidettavia. Suomi - Finnois 6-21

6 Muunnella, milloin suinkin mahdollista, työpistettä siten, että voidaan säilyttää sellaisen työntekijän työsuhde, joka kohtaa erityisvaikeuksia (ikään tai vammaan liittyviä ). 6. TIEDOTTAMINEN Yritysjohto asettaa kappaleen tätä sopimusta kunkin maan kielellä yritystä edustavien ammattijärjestöjen tai henkilöstön edustajien käyttöön. Nämä löytävät sitten sopivat tavat saattaa tämän sopimuksen periaatteet koko henkilöstön tietoon. UITA turvaa tämän sopimuksen kierrätyksen DANONE konsernissa edustettuina olevien jäsenjärjestöjensä keskuudessa. DANONE konserni jakaa tätä sopimusta hyvänä käytäntönä tavarantoimittajilleen ja alihankkijoilleen. 7. TOTEUTUS JA NEUVOTTELUOSAPUOLIEN VELVOLLISUUDET 7.1. Yrityksien johdot avaavat ammattiyhdistysliikkeen edustajien tai henkilöstön edustajien kanssa keskustelun seuraavista aiheista: Pysyvien toimintamallien luominen johdon informoimiseksi tilanteista, jotka saattaisivat olla luonteeltaan syrjiviä. Työkalenterin laatiminen ja erityiselimien (joka lain edellyttämien tai hyvän käytännön puitteissa suositeltujen) informointi, joka mahdollistaa päättää toteutettavista määrällisistä ja laadullisista analyyseista jakaa keskenään tulokset ja keskustella toimintatavoista määrittää tavoitteet ja määräajat niiden saavuttamiseksi määritellä indikaattorit esittää aloitteita, jotka tähtäävät moninaisuuden kehittämiseen yrityksen sisällä 7.2. Kaikkien yritysten ammatilliset organisaatiot sitoutuvat paikallisesti edistämään moninaisuutta: ammatillisia edustajia valittaessa luomalla tapoja helpottaa naisten, nuorten ja vammaisten saamista mukaan, olemalla aloitteellisia ongelmien tiedostamisessa ja edustajiensa koulutuksessa syrjinnän vastaiseen taisteluun liittyvissä kysymyksissä ja moninaisuuden edistämisessä DANONE konserni ja UITA sopivat yhteisestä moninaisuuden seurannasta konsernin yritystasolla Tähän seurantaan kuuluu ainakin kerran vuodessa analysoida moninaisuuden eri osatekijöitä (tilastoseuranta, sisäiset koulutus- ja rekrytointikyselyt, konsultoinnit, tarpeen mukaan allekirjoitettujen sopimusten määrä ja sisältö, hyvät käytännöt, jotka kelpaavat jaettaviksi ) Suomi - Finnois 6-22

7 8. SOPIMUKSEN SOVELTAMINEN Henkilöstöhallinnon yleisjohto antaa vähintään kerran vuodessa DANONE / UITA pilottiryhmän ammattiyhdistysedustajien käyttöön DANONE / UITA sopimuksen määräämät ohjausmittaristot, jotka koskevat konsernin sosiaali-indikaattoreiden asettamista ja kehittää näitä indikaattoreita paremmin moninaisuuden problematiikkaa kartoittaviksi. Kaikilla ammattijärjestöillä ja yritysjohdoilla on oikeus sopivia kanavia käyttäen (ammattijärjestöt UITA:n kautta) viedä asia sopimuksen tulkintakomissioon, kun ne katsovat, että yksi tai useampi sopimuksen määräys tuottaa soveltamisongelmia. Vetoomuksessa tulee selkeästi ilmaista mistä määräyksestä on kyse. DANONE / UITA pilottiryhmä on myös sen tulkintakomissio. Mikäli lopputulos on yksimielinen, se tulee olemaan pakollinen tulkinta. Päinvastaisessa tapauksessa osapuolilla on toimintavapaus. Tätä sopimusta laajennetaan portaittain liitteellä, jossa luetteloidaan hyvät käytännöt ja yritysten moninaisuuteen tähtäävät aloitteet. Suomi - Finnois 6-23

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla

Lisätiedot

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E S S I Seuranta Käynnistys Selvitys Suunnittelu Toteutus ao/amää/kalvot2004/tasa-arvolaki 2005 uusi 1 1. Tasa-arvosuunnitelman laatiminen

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12. Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017 Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.2015 / 18 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2016-2017 Tasa-arvotilanteen selvitys

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009. Yliasiamiespäivä 16.10.2007

Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009. Yliasiamiespäivä 16.10.2007 Tasa-arvosuunnitelma 2007 2009 Yliasiamiespäivä 16.10.2007 Tasa-arvosuunnitelman rakenne Tasa-arvotilanteen nykytila Henkilöstön rakenne Palkkakartoitus Työn ja perheen yhteensovittaminen Koulutus ja itsensä

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA

MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA Tasa-arvolain 1.6.2005 voimaan tullut uudistus velvoittaa kaikkia vähintään 30 työntekijää työllistäviä työpaikkoja laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Mustasaaren

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT

HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT T y ö n t e k i j ä l l e Henkilöstövuokrauksen auktorisointi Henkilöstöpalveluyritysten auktorisoinnilla varmistetaan, että henkilöstövuokraus on aina reilua

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia

Lisätiedot

Esityslista Kestävä kehitys

Esityslista Kestävä kehitys Esityslista Kestävä kehitys Tasa-arvo, Integraatio ja Moninaisuus Ympäristö Saamen kielen käyttö Yhteenveto Kestävä kehitys Kehitys, joka huolehtii meidän tarpeistamme vaarantamatta tulevien sukupolvien

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi

Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi Liittojen yhteinen ohjeistus osaamisen kehittämistä koskevien määräysten soveltamiseksi 1 Taloudellisesti tuettu osaamisen kehittäminen Tarkoituksena on edistää suunnitelmallista työntekijöiden ammatillisen

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 YT-tmk 28.11.2016 XX Henkjaos 28.11.2016 XX Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo-

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...

Lisätiedot

Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Kalvomateriaali: Sinikka Mustakallio ja Inkeri Tanhua Sukupuolivaikutusten arviointi säädösvalmistelussa opetus- ja kulttuuriministeriössä 14.4.2015

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT 1 Sopimuksen soveltamisala Sopimuksen perusteella määräytyvät henkilöstön asema ja työehdot

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.

CASE SILLANRAKENTAJA. Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5. CASE SILLANRAKENTAJA Työseminaari Euroopan Globalisaatiorahasto EGR Oulun seudun rakennemuutoksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 22.5.2017 Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö Oulun Aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSKYSELY

YHDENVERTAISUUSKYSELY YHDENVERTAISUUSKYSELY Hyvä oikeusministeriöläinen, Tervetuloa vastaamaan ministeriön yhdenvertaisuuskyselyyn! Vastaukset annetaan ja niitä käsitellään anonyymisti. Vastaamalla olet mukana kehittämässä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma Yhteistyötoimikunta / 7 Henkilöstöjaosto

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma Yhteistyötoimikunta / 7 Henkilöstöjaosto Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2018 2019 Yhteistyötoimikunta 7.11.2017 / 7 Henkilöstöjaosto 14.11.2017 / 16 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2018-2019 Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- KYSELY työpaikoille

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- KYSELY työpaikoille TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- KYSELY työpaikoille Tämä lomake o tarkoitettu tasa-arvo ja yhdevertaisuude arvioitii. Kysely tuloksia käytetää tasa-arvo- ja yhdevertaisuussuuitelma laadia apua. Vastaamalla

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto 16.5.2017 Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto Suunnitelmasta tiedottaminen Suunnitelman toteuttaminen edellyttää sekä johdon että henkilöstön sitoutumista tasaarvo- ja yhdenvertaisuus-työhön. Työyksiköitä

Lisätiedot

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341 Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA 2011 2013 Kh 21.12.2010 / 341 1(6) SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tasa-arvon nykytilan selvitys 2.1. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön lukumäärä 2.2. Naisten ja miesten

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA

KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA KUULEMISMENETTELY TYÖPAIKAN MONIARVOISUUDESTA JA SYRJINNÄN TORJUNNASTA 14.06.2005-15.07.2005 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 803/803. Yrityksen toimiala D - Teollisuus 225 28,0% K - Kiinteistöalan toiminta,

Lisätiedot

Virallinen lehti nro L 288, 18/10/1991 s. 0032-0035 Suomenk. erityispainos Alue 5 Nide 5 s. 0097 Ruotsink. erityispainos Alue 5 Nide 5 s.

Virallinen lehti nro L 288, 18/10/1991 s. 0032-0035 Suomenk. erityispainos Alue 5 Nide 5 s. 0097 Ruotsink. erityispainos Alue 5 Nide 5 s. Neuvoston direktiivi 91/533/ETY, annettu 14 päivänä lokakuuta 1991, työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työntekijöille työsopimuksessa työsuhteessa sovellettavista ehdoista Virallinen lehti nro L 288,

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 13.15-13.55 Anja Lahermaa, lakimies, STTK Tasa-arvolain muutokset

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle?

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? 13.4.2015 Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Kohtuulliset mukautukset Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

Syrjinnän sääntely ja työelämä

Syrjinnän sääntely ja työelämä 1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp

Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Eduskunnan työelämä- ja tasaarvovaliokunnan kuuleminen 19.11.2015 klo 12.15 Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Vuorotteluvapaasijaisena

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

20-30-vuotiaat työelämästä

20-30-vuotiaat työelämästä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikalla

Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikalla Työsuojeluhallinnon julkaisuja Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikalla Ohjeita työnantajalle 4 2019 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta Kaikilla työnantajilla on velvollisuus aktiivisesti

Lisätiedot

PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS

PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS 1/5 PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS Johdanto Palvelutyönantajat ry (PT) ja Ylempien Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN ry (YTN) ovat tänään tehneet seuraavan yleissopimuksen järjestöjen välisen

Lisätiedot

Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen

Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen ARVOKAS VANHUUS:MONINAISUUS NÄKYVÄKSI SEMINAARI 5.11.201, HELSINKI KÄÄNNÖS PUHEEVUOROSTA FRÉDÉRIC LAUSCHER, DIRECTOR OF THE BOARD ASSOCIATION

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista.

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista. 15.12.2017 Valtakunnansovittelijan toimistolla 7.11.2017 saavutettu ratkaisu koostuu sovintoehdotuksesta sekä sitä täydentävästä Sähköliiton, Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välisestä sopimuksesta.

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen

Lisätiedot

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0278(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0278(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

1: Kenelle hanketta tehdään?

1: Kenelle hanketta tehdään? 1: Kenelle hanketta tehdään? Analysoi hankkeeseen osallistujat, jotta voit edistää tasa-arvoa hankkeessasi. Kaikki osallistujia ja hankkeen toimintaympäristöä koskeva voidaan arvioida sukupuolen mukaan:

Lisätiedot

Syrjintä ilmiönä ja sen näyttäytyminen työelämässä. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Syrjintä ilmiönä ja sen näyttäytyminen työelämässä. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Syrjintä ilmiönä ja sen näyttäytyminen työelämässä Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 2 15.4.2015 3 15.4.2015 4 Syrjintä työelämässä Tietoa monesta lähteestä: viranomaisaineistot, kyselytutkimukset,

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017

KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 KONTIOLAHDEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2015-2017 Kvalt. 8.12.2014 x SISÄLTÖ 1. TASA-ARVOSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 1.1 Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 3 1.2 Lainsäädännön edellytykset...

Lisätiedot

Esityslista Kestävä kehitys

Esityslista Kestävä kehitys Esityslista Kestävä kehitys Tasa-arvo, Integraatio ja Moninaisuus Ympäristö Saamen kielen käyttö Yhteenveto Miksi tämä tuntuu niin vanhanaikaiselta? Kestävä kehitys Kehitys, joka huolehtii meidän tarpeistamme

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2005 Tast 21.2.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA Tulopoliittisen

Lisätiedot

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista.

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista. ALAVIESKAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Tavoitteet Kunnanvaltuusto 26.9.2006 19 Tavoitteena on tasa-arvoinen, yhteistyökykyinen ja kehittyvä sekä hyvää tulosta tekevä työyhteisö, jossa tasa-arvo on osa

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Toimittajien menettelyohje

Toimittajien menettelyohje Toimittajien menettelyohje 1 (3) 01/01/2015 Toimittajien menettelyohje Tausta ja tarkoitus Posti on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä

Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Mahdollisuus vai taakka? Koulutus työelämän asiantuntijoille 30.4.2015 Eurobarometri 77.4. Syrjintä EU:ssa vuonna 2012. Aineisto kerätty 6/2012. 2 30.4.2015 3

Lisätiedot

Mitä tarkoitetaan monimuotoisuudella ja yhdenvertaisuudella?

Mitä tarkoitetaan monimuotoisuudella ja yhdenvertaisuudella? Työpaikkavalmenta koulutusmateriaali Mitä tarkoitetaan monimuotoisuudella yhdenvertaisuudella? Sisältö Mitä monimuotoisuus ssä tarkoittaa? Yhdenvertaisuus syrjinnän kielto ssä lakien puitteissa Positiivinen

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS (2012) OHEISMATERIAALIN TARKOITUS Kalvosarja on oheismateriaali oppaalle TASA ARVOSTA LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA JULKISELLE SEKTORILLE Opas kuntien ja valtion alue ja paikallishallinnon palveluihin ja toimintoihin

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017

PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017 YTT Liite 2 PYHÄRANNAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2017 Yleistä Uudistettu laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (tasa-arvolaki) tuli voimaan kesäkuun 1 päivänä 2005. Lain merkittävimpiä

Lisätiedot

Vastaus Laakin ponteen. Edustajiston kokous

Vastaus Laakin ponteen. Edustajiston kokous Vastaus Laakin ponteen Edustajiston kokous 15.10. Alkuperäinen ponsi Tämän ponnen hyväksyessään edustajisto velvoittaa hallituksen tuomaan edustajiston tietoon selvityksen siitä, millä tavoin... AYY taloudellisesti

Lisätiedot

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Tapio Bergholm, erikoistutkija, SAK Tasa arvolain laajennus HE 19/2014 sivu 1 Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettaisiin koskemaan myös sukupuoli

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä

Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä Palkkatasa-arvon edistäminen samapalkkaisuusohjelmassa Outi Viitamaa-Tervonen, sosiaali- ja terveysministeriö Ansaitset enemmän! UNI Naiset Finland 1.9.2012 Naisten ja miesten välinen palkkaero on Suomessa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

Korvaava työ kemian aloilla

Korvaava työ kemian aloilla Korvaava työ kemian aloilla KEMIANTEOLLISUUS KT RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 1 KORVAAVA TYÖ KEMIAN ALOILLA 2017 Korvaava työ kemian aloilla

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen

Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen Sosiaalisesti kestävän kehityksen mukaisten hankintojen hyödyntäminen Maahanmuuttoasioiden päällikkö Teemu Haapalehto How Fair Is Finland -seminaari 29.11.2011 Työllisyyspolitiikan uudistaminen Espoon

Lisätiedot

Kehittäjäryhmän skype tilaisuus Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa

Kehittäjäryhmän skype tilaisuus Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa Kehittäjäryhmän skype tilaisuus 5.6.2019 Projektisuunnittelija Anette Hagström, Vantaa Yritykset mukaan luomaan hyvinvointia Tavoitteena on vahvistaa osaamista ja hyödyntää työllistämisehtoa julkisissa

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa Nelli Ruotsalainen, hankesuunnittelija nelli.ruotsalainen@espoo.fi Kaksivuotinen Euroopan Sosiaalirahasto

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 ( 7 ) HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 2021 Yhteistyöryhmä 17.11.2016 14 Kunnanhallitus 28.11.2016 214 Valtuusto 12.12.2016 51 liite nro 4 Päivitetty, yhteistyöryhmä 26.2.2018

Lisätiedot

Esityslista Kestävä kehitys

Esityslista Kestävä kehitys Esityslista Kestävä kehitys Tasa-arvo, Integraatio ja Moninaisuus Ympäristö Saamen kielen käyttö Yhteenveto Miksi täma tuntuu niin vanhanaikaiselta? Kestävä kehitys Kehitys, joka huolehtii meidän tarpeistamme

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä

Lisätiedot

Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa

Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa TIEDOTE 1 (5) Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa Työpaikoilla naiset valikoituvat harvemmin esimiestehtäviin ja sellaisiin työnkuviin, jotka mahdollistavat etenemisen

Lisätiedot

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta Koulutuspäivä 16.11.2017 YK:n Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 2 17.11.2017 Vammaissopimus Yleissopimus vahvistaa jo olemassa

Lisätiedot