Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta"

Transkriptio

1 Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta HOITOKUNNAN KOKOUS 1/2009 Paikka: Levannon VPK-talo Aika: klo 10:00 Läsnä: Teppo Rautavesi, puheenjohtaja Hannu Lindberg, sihteeri Pertti Kärpänen, jäsen Heikki Ranta, talous 1. Kokouksen avaus puheenjohtaja Teppo Rautavesi 2. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja 3. Päätettiin kutsua sääntömääräinen varsinainen kokous koolle Mäntsälä lehdessä ja alueen ilmoitustauluissa. Hannu Lindberg laatii kutsut. Osakaskunnan varsinainen kokous päätettiin pitää Levannon VPK-talolla , klo 12:00 alkaen. 4. Puheenjohtaja esitteli toimintakertomuksen, joka hyväksyttiin. Kalojen istutuksia päätettiin jatkaa edelleen. (istutukseen käytetään n euroa vuodessa). Nuottausta päätettiin jatkaa. 5. Käsiteltiin vuoden 2008 tilinpäätös. Hyväksyttiin tilit ja allekirjoitettiin tilinpäätös toimitettavaksi tilintarkastajille. Päätettiin jatkaa Op tilin aikaa kesäkuun loppuun, jonka jälkeen Heikki Ranta lopettaa tilin. 6. Esiteltiin talousarvio vuodelle 2009, joka hyväksyttiin. Teppo Rautavesi laatii kirjeen jäsenmaksukaavakkeen liitteeksi. Liitteessä kehotetaan jokaisen liittymään Hunttinettiin. 7. Hyväksyttiin esitettäväksi osakaskunnan kokoukselle, että hoitokunnan jäsenten ja kalastuksenvalvojien palkkio on yksi verkko ja yksi katiskalupa entisen käytännön mukaan. 8. Hoitokunnan esitys hoitokunnan jäsenistä, (erovuorossa Pertti Kärpänen, Juhani Mykrä ja Hannu Lindberg, varajäsenet Esa Toivonen, Jarmo Mannerkivi, Esa Vironen). Hoitokunta esittää valittavaksi entiset uudelleen. 9. Hoitokunnan esitys tilintarkastajien valinnasta, (entiset Veijo Hakala ja Juhani Luoto) sekä heidän varajäsenet (entiset Pertti Mannerkivi ja Mika Ristimäki) Hoitokunta esittää valittavaksi entiset uudelleen. 10. Hoitokunnan esitys osakaskunnan edustajan ja hänen varamiehensä valinnasta kalastusalueen kokouksiin (entiset Hannu Lindberg ja varalla Juhani Mykrä) Hoitokunta esittää valittavaksi entiset uudelleen. 11. Esitetään ettei kalastusalueella sallita metsästystä, lukuun ottamatta Vähä-Matjärveä. 1

2 12. Esitys KaIL:n 89 a :n ja 91 :n mukaisten omistajakorvausten ja viehekalastusmaksujen käytöstä järven ja kalakannan hoitoon, joka hyväksyttiin. 13. Hoitokunta esittää 2009 kalastuslupien hinnaksi: VERKKOMERKKI 10 / verkko (max. 2merkkiä / talous. Lupa on osakkaille ja kylällä asuville PITKÄSIIMA 10 / verkkomerkki KATISKAMERKKI 1 / katiska, (kappalemäärä ei ole rajoitettu). VIEHEKALASTUSLULUPA 8 / henkilö (lupa on osakkaille ja kylällä asuville ja on henkilökohtainen). VIEHEKALASTUSLUPA 15 / henkilö (lupa on osakkaiden vieraille nimetön vieraslupa), VIEHELALASTUSLUPA 15 / henkilö (lupa on ulkopaikkakuntaisille ja on henkilökohtainen). RAPUMERKKI 4 / merta (max. 10 merkkiä / talous. Lupa on osakkaille ja kylällä asuville) PILKKIKILPAILUN OSAANOTTOMAKSU 2 /KILPAILIJA. KILPAILUMAKSUT MAKSETAAN ENNAKKOON PANKKIIN TILILLE NORDEA , TIEDOITUSOSAAN KIRJOITETAAN PILKKIKILPAILU, PÄIVÄMÄÄRÄ JA OSAANOTTAJAMÄÄRÄ. 14. Sovittiin, että hoitokunnan kokousten pöytäkirjat ovat luettavissa osakaskunnan kotisivuilla osoitteessa Käsiteltiin jäsenmaksun keräämistä. Esitys jäsenmaksuksi vuodelle 2009 on 20 euroa. Jäsenmaksulla rahoitetaan Hunttijärven kunnostushankkeita. Kokouksessa hyväksytty jäsenmaksukirje postitetaan 450 osoitteeseen. 16. Käsitellään muut esille tulevat asiat: Päätettiin kotisivujen käytön jatkamisesta. Päätettiin esittää yleisessä kokouksessa polttomoottorien käyttökieltoa Hunttijärvellä ilman hoitokunnan lupaa. (Lupa on annettu järven hoitoon, latujen ja luistinradan hoitoon ja teho kalastuksen valvontaan.) Hoitokunta ehdottaa kuhan ja siian kasvututkimuksen tilausta Helsingin yliopistolta. Tutkimus maksaa 1500 euroa. Tutkimus alkaa jo kuluvana talvena. Hoitokunta laati TE-keskukselle raha-anomuksen aiheesta mitkä kalat syövät sulkasääsken toukkia Hunttijärvessä. Tutkimuksen suorittaa Helsingin yliopiston akvaattisten tieteiden tiedekunta. Hakemus liitteenä. Päätettiin lähettää Uudenmaan tiepiirille kirje Kärkölän risteyksen suolauksesta ja risteyksen vaaroista osoitteeseen Uudenmaan tiepiiri, Pasilan virastokeskus, PL 70, HELSINKI. Kirjeen laatii Heikki Ranta. Kirje liitteenä. Päätettiin lähettää postilla VelosOy / Vetovarjolle ilmoitus Hunttijärvellä tapahtuvista vetovarjolennätyksistä. Ilmoituksessa ehdotamme yritystä suorittamaan osakaskunnan tilille 100 euron korvaus / käyntikerta. Korvaus kirjattaisiin pro Hunttijärvi tilille. Kirje liitteenä. Keskusteltiin veneenlaskupaikalle ensi kesänä asennettavasta lukollisesta puomista. Päätettiin asia siirtää seuraavaan kokoukseen. 17. Puheenjohtaja päätti kokouksen. Vakuudeksi Hannu Lindberg 2

3 HAKEMUS kalastuksenhoitomaksuvaroista kalatalouden edistämiseen vuonna 2009 Dnro (TE-keskus täyttää) 1 YHTEYSTIEDOT Hakijan nimi (Yhteisön rekisteröity nimi) Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta Lähiosoite Päiväpolku 16 Nimenkirjoitusoikeuden omaavien henkilöiden nimet Puheenjohjtaja Teppo Rautavesi yksin Hakijayhteisön rekisteritunnus/y-tunnus Yhteyshenkilön nimi Hannu Lindberg Sähköpostiosoite (yhteyshenkilön) hannu.lindberg@phnet.fi Hakijan pankkitili Nordea HANKKEEN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA TULOKSET Hankkeen nimi Mitkä kalat syövät sulkasääsken toukkia Hunttijärvessä Puhelin Hakijan kotipaikka Mäntsälä Postinumero ja toimipaikka Järvenpää Onko hakija alv-velvollinen Hankkeen keskeiset tavoitteet Hankkeen tavoitteena on selvittää, mitkä kalalajit syövät eniten sulkasääsken toukkia Hunttijärvessä. Erityistä huomiota kiinnitetään hoitokalastuksen kohteena oleviin särkikaloihin ja järveen istutettujen kalojen, etenkin eri siikamuotojen ravinnonkäyttöön. Hankkeen toimenpiteet Näytteet kerätään alkukesästä Näytteenotto toteutetaan Hunttijärven osakaskuntien vapaaehtoisten kalastajien ja hankkeen yhteistyökumppanin koepyynnillä. Osakaskuntien kalastajat pyytävät näytekalat verkoilla tyypillisellä yön yli kestävällä pyynnillä noudattaen järvelle määrättyä 45 mm:n minimisolmuväliä. Yhteistyökumppani pyytää näytekalat verkkosarjoilla, jotka sisältävät myös tiheitä verkkoja pienten kalojen saamiseksi. Nämä verkotukset tehdään lyhytaikaisina (2-6 tuntia kestävinä) sekä yöllä että päivällä. Päiväsaikaan ne tehdään syvyydellä, jossa on kaikuluotaimen mukaan runsaasti toukkia ja kaloja tasaisesti eri kokoluokista. Lisäksi yhteistyökumppani kokoaa verkkosarjan saaliin kappalemääräiset ja kilomääräiset saaliit kokoluokittain. Ravintonäytekalojen kokonaismäärä sovitetaan sellaiseksi, että se vastaa yhden tutkijan kuukauden työpanosta. Ravintonäytteet määrittää kalojen ravintotutkimuksiin erikoistunut yhteistyökumppanin tutkija. Selvityksestä yhteistyökumppani kirjoittaa loppuraportin. Ei Faksi Kyllä Hankkeen aikataulu Alkukesä 2009 Hankkeen kohderyhmä Hunttijärven osakaskunnat. Yhteistyötahot hankkeessa Yhteistyökumppani on Helsingin yliopiston akvaattisten tieteiden tiedekunta. Hankkeen arvioidut tulokset, hankkeen vaikuttavuus, laajuus ja innovatiivisuus Parantaa Hunttijärven osakaskuntien tietämystä hoitokalastuksen kohdistamisesta oikeisiin kalalajeihin. Hankkeen tulos on myös arvokasta tietoa muiden suomalaisten järvien osakaskunnille. Erillinen hankesuunnitelma liitteenä Työvoima- ja elinkeinokeskus 1 (2)

4 3 HANKKEEN KUSTANNUKSET JA RAHOITUS Hankkeen kustannusarvio eriteltynä Kustannukset (euro) Uudenmaan TE-keskuksen osuus on 4000,00 Hunttijärven osakaskuntien edustajat tekevät talkootyötä yhteensä n. 150 tuntia 1500,00 Hunttijärven osakaskuntien omarahoitusosuus 500,00 Kustannukset yhteensä 6000,00 Hankkeen rahoitussuunnitelma Lisäselvitykset, rahoituksen lähde tai talkootyön sisältö Kustannukset (euro) Muu kuin TE-keskuksen julkinen rahoitus Yksityinen rahoitus Hankkeen tulot, esim. osallistumismaksut Hakijan oma rahoitus 2000,00 josta talkootyötä tai luontaissuorituksia 150 tuntia a' 10 /tunti 1500,00 TE-keskukselta haettava määrä 4000,00 Rahoitus yhteensä 6000,00 Mikäli TE-keskukselta haettava avustus kattaa kaikki kustannukset tai suurimman osan niistä, perustelu sille miksi korkea avustusosuus on hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi välttämätöntä: Hankkeesta on valtakunnallista hyötyä suomalaisten kalavesien kestävää käyttöä ja hoitoa sulkasääskitoukkien määrää vähentämällä ja sen myötä sinileväesiintymiä vähentäen mahdollistaen näin paremmat kalojen kasvuolosuhteet. Paremmalla kalakannalla voidaan aktivoida järvien ympäristön asukkaita kalastuksen pariin. Osakaskuntien toiminnasta ja Hunttijärvelle suoritetuista tutkimuksista ja toimenpiteistä löytyy tietoa osoitteesta Aiempi rahoitus Onko samaan hankkeeseen myönnetty aiemmin rahoitusta kalastuksenhoitomaksuvaroista? Ei Kyllä Minä vuonna tai vuosina Kuinka paljon? (euro) 4 ALLEKIRJOITUS Paikka ja aika Allekirjoitus ja nimenselvennys Mäntsälä Teppo Rautavesi, osakaskuntien puheenjohtaja 5 LISÄTIEDOT Lisätiedot ja muut mahdolliset lisäselvitykset, kuten selvitys talkootyöstä tai luontaissuorituksista Osakaskuntien jäsenet osallistuvat verkkokalastuksella tutkimukseen ja avustavat tutkijoita näytteenotossa. Valtionavustuksiin sovelletaan kalastuslakia (286/1982) ja valtionavustuslakia (688/2001). Työvoima- ja elinkeinokeskus 2 (2)

5 Uudenmaan tiehoitopiiri Tiedoksi: Mäntsälän ympäristösihteeri Vaatimus suolauksen lakkauttamisesta Vanhan Lahdentien (140) ja uuden Kärkölän oikotien risteyksessä. Ehdotuksemme Vanhan Lahdentien ja uuden Kärkölän oikotien risteysalue kuuluu Hunttijärven valumaalueeseen. Valuma-alueen ydin on Hunttijärvi, jonka Mäntsälän kunta on virallisesti luokitellut yhdeksi kunnan tärkeimmistä kunnoltaan suojeltavista järvistä. Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta on nimenomaan perustettu varmistamaan Hunttijärven yhteisen vesialueen biologinen kunto ja takaamaan näin järven virkistyskäyttö kyläläisille, mökkiläisille ja muille järvellä vieraileville. Kyseessä olevan risteysalueen merkittävin ongelma on se, että Kärkölästä Vanhalle Lahdentielle tultaessa on ennen risteystä vaarallinen alamäki, joka aiheuttaa Hunttijärven biologiselle kunnolle suuren riskin myös kesäaikana: Jos esimerkiksi vaarallisia kemikaaleja kuljettava rekka kolaroi tai vaurioituu alamäessä, niin kemikaalit valuvat valuma-alueen laskuojia pitkin suoraan Hunttijärveen ja saattavat pahimmillaan aiheuttaa järvelle suuren biologisen tuhon ja näin virkistyskäytön loppumisen pitkäksi aikaa. Risteyksessä on uuden oikotien lyhytaikaisen olemassaolon aikana jo sattunut useita onnettomuuksia. Ehkä juuri näiden seurauksena on Kärkölän tien suolausta talviaikana lisätty. Tästä taasen seuraa, että lumien sulaessa tien suolauksen kemikaalijätteet valuvat Hunttijärveen huonontamaan sen biologista kuntoa. Järven ympärillä olevat maatilat ovat kiinnittäneet huomiota lannoitusmääriin, asukkaat ovat panostaneet jätteiden käsittelyyn ja puhdistamiseen, niin meistä olisi kohtuullista, että teiden ylläpitäjä sitoutuisi osaltaan järveen pääsevien päästöjen vähentämiseen. Risteyksen ongelma on kaksitahoinen ja osin ristiriitainen. Emme voi hyväksyä alueen suolausta, mutta myös risteyksen onneton toteutus aiheuttaa aivan liian suuren kolaririskin. Koko järven virkistyskäyttö voi romahtaa nollaan yhdestä ainoasta sattumanvaraisesta liikenneonnettomuudesta. Mielestämme ainoa keino tämän riskin poistamiseksi on oikotien Vanhalle Lahdentielle johtavan mäen merkittävä madaltaminen. Risteyksen suolaamisen lopettaminen ja korvaaminen pelkällä, mutta riittävällä hiekoituksella on kuitenkin vähimmäisvaatimuksemme, jotta kemikaalikuormitusta ei lisätä Hunttijärveen. Ehdotamme myös vakavasti harkittavaksi risteyksen mäen poistoa, jolloin autojen pysäyttäminen helpottuu ja onnettomuusriski pienenee. Jäämme odottamaan korjausehdotustanne lähiaikana osoitteeseen Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta c/o Hannu Lindberg, Päiväpolku 16, Järvenpää Mäntsälässä 9. helmikuuta 2009 osakaskunnan puolesta Teppo Rautavesi Hunttijärven osakaskuntien puheenjohtaja PS. Voitte tutustua toimintaamme osoitteessa

6 Velos Oy Ruolankatu 20 A LAHTI Vetovarjolennätyksen lupamaksu Mäntsälän Hunttijärvellä Taustaa Olemme havainneet yhtiönne internet-sivustolla maininnan, että yhtenä paikkana harjoittaa liiketoimintaanne on Mäntsälän Hunttijärvi. Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta Osakaskunnan sääntöjen 1 mukaan sen tehtävänä on huolehtia osakaskunnalle kuuluvan yhteisen vesialueen hallinnosta ja aluetta koskevien asioiden hoidosta. Osakaskunnan sääntöjen 14 mukaan osakaskunnan hoitokunta käyttää osakaskunnan puhevaltaa sekä edustaa muutoinkin osakaskuntaa. Osakaskunnan sääntöjen 6 :n mukaan silloin kun osakaskunta vuokraa vesialueen tai osan siitä, tehdään päätös maksusta ja vuokrasta erikseen. Kun yhtiönne harjoittaa liiketoimintaansa Hunttijärven jäällä, on kyseessä juuri vesialueen osan vuokraaminen. Osakaskunnan hoitokunta on osakaskunnan puhevaltaa käyttäen päättänyt kokouksessaan , että kukin vetovarjolennätyksen käyntikerta on vesialueen vuokraamista ja että yhtiötänne pyydetään suorittamaan kustakin vetovarjolennätyksen käyntikerrasta Hunttijärvellä 100 euron vuokrakorvaus osakaskunnan tilille Nordea Mäntsälässä 10. helmikuuta 2009 Teppo Rautavesi osakaskunnan puheenjohtaja postiosoite: Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta c/o Hannu Lindberg Päiväpolku 16, Järvenpää hannu.lindberg@phnet.fi

2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouni Viljanen ja sihteeriksi kutsuttiin Hannu Lindberg.

2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouni Viljanen ja sihteeriksi kutsuttiin Hannu Lindberg. Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta (R:no 505-405-876-1 / 505-412-876-2,3 / 505-401-876-3) OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS Paikka: Levannon VPK-talo Aika: 22.03.2009 klo 12:00 1. Heikki Ranta

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouni Viljanen ja sihteeriksi kutsuttiin Hannu Lindberg.

2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouni Viljanen ja sihteeriksi kutsuttiin Hannu Lindberg. Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta (R:no 505-405-876-1 / 505-412-876-2,3 / 505-401-876-3) OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS Paikka: Levannon VPK-talo Aika: 27.03.2010 klo 10:00 1. Heikki Ranta

Lisätiedot

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi säännöt tulisi uudistaa? Miksi säännöt tulisi uudistaa? Sisältö 1. Mitä laki sanoo osakaskunnista... 1 2. Lain kanssa ristiriidassa olevat kohdat säännöissä... 2 1) osakaskunnan nimi ja kotipaikka sekä osakaskunnalle kuuluva yhteinen

Lisätiedot

Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta

Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta Hunttijärven yhteisen vesialueen osakaskunta PÖYTÄKIRJA OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS Paikka: Levannon VPK-talo Aika: 25.3.2006 klo 12:00 1. Puheenjohtaja Teppo Rautavesi avasi kokouksen 2. Valittiin

Lisätiedot

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio.

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio. UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS POYTAKIRJA Paikka: Utsjoen kunnantalo, valtuustosali Aika: 28.03.2015 klo 12:00-15:15 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Hyväksyttiin hoitokunnan esittämä esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Hyväksyttiin hoitokunnan esittämä esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Lahnajärvi 24.5.2014 Asia: Lahnajärven osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous Paikka: Kurjenniemi, Esko Yleniuksen koti Aika: 24.5.2014 Läsnäolijat: Esko Ylenius, Risto Ylenius, Ritva Avoranta, Irma

Lisätiedot

Osakaskunnan päätöksenteko

Osakaskunnan päätöksenteko Osakaskunnan päätöksenteko Sisältö Osakaskunnan rooli ja osakkaan oikeudet Kokouksen/hoitokunnan toimivalta Kokouksen laillisuus Äänestysmenettely Muutoksenhaku Mistä osakaskunta voi päättää? Pyyntirajoitukset

Lisätiedot

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on 1 YHTEISTEN VESIALUEIDEN OSAKASKUNTA OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi yhteisen vesialueiden osakaskunta 2 Kotipaikka kunta 3 Yhteinen alue kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Pekka Puujalka Kalliolan koulu 25.3.2015 Paimelan koulu 26.3.2015 VAANIAN OSAKASKUNNAT Vaanian yhteinen vesialue / kalastuskunta, rnro 453-876-1, pinta-ala 655

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA 1(6) RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Uusi hakemus 1. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan

Lisätiedot

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie PETTILÄ. 2. Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ari Airas.

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie PETTILÄ. 2. Varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ari Airas. 1 Kuivasen osakaskunta Pöytäkirja Osakaskunnan varsinainen kokous Aika: 18.03.2017 klo 13.00 Paikka: Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ 1. Hoitokunnan puheenjohtaja Seppo Ukkonen

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous 2012

Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous 2012 Pohjois-Kirkkonummen yhteisten Pöytäkirja 1 (6) Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan sääntömääräinen vuosikokous 2012 Aika: 9.4.2012 Paikka: Veikkola VPK:n kokoustila, Vanhatie 22,

Lisätiedot

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN

UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN tilannekatsaus TOIMEENPANO Yhteistyö Mukana kalastusjärjestöt, tutkimus, yhteistyöryhmät ja hallinto Oppiminen Uusi säädöksiä ja toimintatapoja Tieto ja tiedotus Seurantaa,

Lisätiedot

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Kuivaniemen Osakaskunta PÖYTÄKIRJA Kuivaniemen Osakaskunnan vuosikokous 2013 Aika: 20.4.2013 klo 12:00-15:24 Paikka: Kuivaniemen nuorisoseuran talo 1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015 VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA

KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten Kokouskutsu ja esityslista 1 (2) KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Pohjois-Kirkkonummen yhteisten vesialueiden osakaskunnan osakkaat kutsutaan vuoden 2015 sääntömääräiseen vuosikokoukseen

Lisätiedot

Kalatalousalueiden 1. kokous

Kalatalousalueiden 1. kokous Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ Kuivasen osakaskunta Pöytäkirja 17.3.2014 Osakaskunnan varsinainen kokous Aika: 16.03.2014 klo 14.00 Paikka: Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ 1. Kokouksen avaus Istuvan hoitokunnan

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

jukka.leinonen~hotmail.com

jukka.leinonen~hotmail.com ~ b. i.ì'l 3.8.2012 ;-'"... r. ~.F!C:r A HANKESUUNNITELMA 1. HAKIJAN YHTEYSTIEDOT hankkeen hakija: Suurjärven osakaskunta yhteyshenkilö: Jukka Leinonen osoite: Koivumäentie 89 58420 Silvola puhelin sähköposti

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Yksityistieilta 7.4.2008

Yksityistieilta 7.4.2008 Yksityistieilta 7.4.2008 Yksityistieilta 7.4.2008 * 18.10 Kokousmenettelystä ja muuta hallintoasiaa * 18.30 Tieyksiköinti ja käyttömaksut * 18.45 Mikä kummajainen on tieisännöitsijä * 18.50 Pankkipalveluja

Lisätiedot

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA HOITOKUNTA POYTAKIRJA

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA HOITOKUNTA POYTAKIRJA UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA HOITOKUNTA POYTAKIRJA Paikka: Pub Rastigaisa Aika: 20.02.2015 klo 16:00-17:40 Lasna: Mika Aikio, puheenjohtaja Maria Sofia Aikio, Niilo Heikki Aikio,

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA Osuuskuntakokous 29.03.2012 Kokousaika Keskiviikkona 28.03.2012 klo 18.00-19.50 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä:

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta. Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho

Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta. Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho Särkijärvi sijaitsee Iin kunnan koillisosassa Oijärven kylässä. Särkioja Etäisyys Iin keskustasta on n. 60

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot Taustaa Säädösperusta: Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 14,

Lisätiedot

4. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Vesa Raiskio ja sihteeriksi Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala.

4. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Vesa Raiskio ja sihteeriksi Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala. KARVIAN KALASTUSKUNNAN / JAKOKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS ÄMMÄLÄN SOPUKALLA 28.5. 2010 KLO 18. 1.Kalastuskunnan esimies Vesa Raiskio avasi kokouksen. 2. Sihteeri selvitti, että kokouskutsu oli lähetetty 13.5

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007. HAKEMUS PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSELLE Pyydämme, että Patentti- ja rekisterihallitus myöntäisi luvan NNsäätiö nimisen säätiön perustamiseen ja vahvistaisi säätiön säännöt. Helsingissä 6. päivänä syyskuuta

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Keskiviikkona 29.04.2015 klo 18.00-19.13 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä: Risto Jormalainen,

Lisätiedot

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 SIEVIN KYLÄT 200 HANKE Päivämäärä to 0.5.2007 Dr 5435/3524-2006 Hankenumero 44320 Aika: 9.00-2.00 Paikka: Kortesjärven säästöpankki Sievin konttori alakerran kokoushuone Kokouksen tyyppi Sievin kylät 200

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) UUSI HAKEMUS Tuen hakemiseksi JATKOHAKEMUS RAHOITUSHAKEMUS MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHASTA ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA KORJAUS/TÄYDENNYS EDELLISEEN HAKEMUKSEEN Viranomainen, jolle rahoitushakemus osoitetaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUS VUODELLE 2018 Työttömien ruokalatoiminta Hakijan tiedot. Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUS VUODELLE 2018 Työttömien ruokalatoiminta Hakijan tiedot. Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka TYÖLLISYYSMÄÄRÄRAHAN HANKEAVUSTUSHAKEMUS VUODELLE 2018 Työttömien ruokalatoiminta 1 (5) Hakijan tiedot Avustuksen hakija Y-tunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Yhteyshenkilö Puhelinnumero Faksi

Lisätiedot

4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Olli Dahl ja Pekka Paaso.

4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Olli Dahl ja Pekka Paaso. Kuivaniemen Osakaskunta PÖYTÄKIRJA Kuivaniemen Osakaskunnan vuosikokous 2016 Aika: 24.4.2016 klo 12.36-16:08 Paikka: Kuivaniemen nuorisoseuran talo Läsnä: 34 osakasta, 27 274 ääntä. 1 AVAUS Hoitokunnan

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010

Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Päätös Nro 49/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/135/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2011 ASIA HAKIJA Tieksin pengerrysyhtiö nimisen järjestely-yhtiön sääntöjen vahvistaminen Ilmajoen kunnassa

Lisätiedot

Pyydysmerkit ja vieheluvat verkosta sähköinen lupamyynti, tiedonkeruun työkalu

Pyydysmerkit ja vieheluvat verkosta sähköinen lupamyynti, tiedonkeruun työkalu www.kalakortti.com Pyydysmerkit ja vieheluvat verkosta sähköinen lupamyynti, tiedonkeruun työkalu Palvelu, joka toimii 24/7 Lupamyyntiä jo 18 vuoden kokemuksella SÄHKÖINEN LUPAKAUPPA TIEDONKERUUN TYÖKALUNA

Lisätiedot

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT:

OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: OULUN LENTOPALLOEROTUOMARIKERHO R.Y.- NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT: 1. Yhdistyksen nimenä on Oulun Lentopalloerotuomarikerho r.y., ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on lentopalloerotuomareiden

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa Heinolan maalaiskunnan Siltasen kalastuskunnan S ÄÄ N N ÖT Siltasen jakokunnan yhteinen kalavesi sijaitsee Ala-Rääveli ja Imjärvi-nimisissä järvissä ja on pinta-alaltaan noin 170 hehtaaria. Sanotun kalaveden

Lisätiedot

KUTSU. Etelä-Savon ELY-keskuksen asiakaspalvelupisteessä, Jääkärinkatu 14, Mikkeli.

KUTSU. Etelä-Savon ELY-keskuksen asiakaspalvelupisteessä, Jääkärinkatu 14, Mikkeli. 1(5) KUTSU HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEEN Kokous pidetään 30.01.2015 kello 11.00 alkaen Hirvensalmen kunnantalon valtuustosalissa, Keskustie 2, 52550 Hirvensalmi Kokouksessa valitaan

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus

ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset

Lisätiedot

Valtionavustusten digitalisoinnin ratkaisuvisio tiedonhallinnan näkökulmasta

Valtionavustusten digitalisoinnin ratkaisuvisio tiedonhallinnan näkökulmasta Valtionavustusten digitalisointi / Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 17.1.2018 / Kansallismuseo Valtionavustusten digitalisoinnin ratkaisuvisio tiedonhallinnan näkökulmasta JOONAS PESONEN ARKKITEHTUURIKONSULTTI,

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019

Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019 Ohje 1 (4) Opetus- ja kulttuuritoimi 22.11.2018 Jakelun mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje OKM/3/611/2018/16.11.2018 Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä

Lisätiedot