Team Jobin www -sivut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Team Jobin www -sivut"

Transkriptio

1 Team Jobin www -sivut Niko Hurme - Teemu Hurme Päättötyö Syksy 1999 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin Kirstinkadun yksikkö

2 PÄÄTTÖTYÖN TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU/ HELSINGIN KIRSTINKADUN YKSIKKÖ Hurme, Niko ja Hurme, Teemu Team Jobin www -sivut Helsinki syksy s. 1 liite Tarkoituksena oli tehdä Karkkilan seurakunnan nuorisotyölle internet -sivut. Idea työhön syntyi kesällä -98, kun Teemu Hurme keskusteli kirkkoherra Juhani Korten kanssa seurakunnan internetiin saattamisesta ja tarjoutui tekemään nuorisotyön sivut päättötyönään Diakoniaammattikorkeakouluun. Niko Hurme tuli projektiin mukaan, koska parityössä yhdistyvät kahden ihmisen visiot ja ideat ja työstä saadaan näin monipuolisempi. Sivujen tekstiaineistona käytetiin Karkkilan seurakunnan nuorisotyön omaa lehteä, Jobin Postia. Näin vältyttiin eriarvoistamisesta tiedonkulussa, eli kaikki käytetty aineisto on saatavissa myös muualta kuin internetistä. Sivujen tekemiseen käytettiin Microsoft Internet Explorer - ohjelmapakettiin kuuluvaa Microsoft FrontPage Express - ohjelmaa. Team Job -logon muokkaamiseen käytettiin Microsoft Paint -ohjelmaa. Internetistä löydetyistä ohjelmista käytettiin linkkikuvakkeiden luomiseen Logo Generator -palvelua osoitteessa Vieraskirja saatiin sivuille Freebok -ilmaispalveluna osoitteesta Sivut siirrettiin internetiin Soneran palvelimelle osoitteeseen Sivuista tuli tavoitteen mukaiset eli selkeät ja hyvännäköiset. Sekä tekijät että seurakunnan edustajat ovat työn tulokseen tyytyväisiä. Asiasanat: seurakunta, nuorisotyö, internet Säilytyspaikka: DIAK/ Helsingin Kirstinkadun yksikön kirjasto

3 ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC/KIRSTINKATU TRAINING UNIT, HELSINKI Hurme, Niko and Hurme, Teemu Team Job website, Team Jobin www -sivut Helsinki autumn pages, 1 appendix The purpose was to create internet-website to the youthwork of the congrecation of Karkkila. The idea to this project arose in summer -98, when Teemu Hurme discussed with the parson Juhani Korte about congrecation s plans to join the internet. Teemu Hurme offered to create youthwork s website as his final theases to the Diaconia Polytechnic. Niko Hurme joined the project, because two people have more ideas and better visions about the job. The result is also more versatile that way. The textmaterial to the site was collected from congrecation s youthwork s own Jobin Posti -magazine. That way all the material can also be found somewhere else than internet. This decision was made because everybody doesn t have chance to use the internet. Microsoft FrontPage Express -program was used in creating this website. Team Job -logo was created and revised with Microsoft Paint -program. The linkfont -images were created in Internet using the Logo Generator at Guestbook is Freebok -free guestbook at Website was transfered to the Internet in october 10th, The site can be found at Soneras server from The website is clear and goodlooking as planned. Both authors and youthleaders from congrecation are satisfied with the result. Keywords: congrecation, youthwork, internet Deposited: Diaconia Polytechnic/Library of Kirstinkatu training unit, Helsinki

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 2 PROSESSIN KUVAUS s Työn tavoite 2.2 Työn suunnittelu 2.3 Sivujen sisältö 2.4 Ongelmia 2.5 Työssä käytetyt ohjelmat 2.6 Sivujen päivitys 3 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ s.7 LÄHTEET LIITTEET 1 Osoitteen -sisältö paperitulosteena

5 1 JOHDANTO Päättötyömme aiheena oli tehdä Karkkilan seurakunnan nuorisotyölle internet-kotisivut. Idea sivuihin lähti työelämän tarpeesta, kun Teemu Hurme oli kesätyössä Karkkilan seurakunnassa kesällä Karkkilan seurakunnan kirkkoherran Juhani Korten kanssa käydyissä keskusteluissa tuli esille, että Karkkilan seurakunta on aloittamassa internetiin siirtymisen lähivuosina. Keskusteluissa tultiin siihen tulokseen, että seurakunnan nuorisotyö toimii niin aktiivisesti Karkkilassa, että olisi hyödyllistä saada nuorisotyölle sen myös toiminnasta kertovat internet-kotisivut. Päätökseen tehdä nuorisotyölle internet-sivut vaikutti myös se, että nuoret ovat yleensäkin suurin internetin käyttäjäryhmä. Näin ollen sivut tavoittaisivat suuren osan kohderyhmästään helpommin kuin jonkin muun työalan (esim. diakonian) kotisivut. Teemu Hurme sai idean toteuttaa nuorisotyön internet-sivut päättötyönään Diakonia-ammattikorkeakouluun. Päättötyö päätettiin toteuttaa parityönä Niko Hurmeen kanssa. Parityössä yhdistyvät kahden tekijän visiot ja ideat, ja sivuista saadaan näin ollen monipuolisemmat kuin yksin toteutettuna. Mitä hyötyä näistä sivuista on? Internet-sivujen myötä Karkkilan seurakunta pysyy ajan hermolla tietoyhteiskunnan jatkuvasti kehittyessä. Omilla sivuilla seurakunnan nuorisotyö saa näkyvyyttä ja myös tiedonkulku saa uusia muotoja. Näillä sivuilla nuoret voivat käydä tarkistamassa nuorisotyön tapahtumia sekä pitää yhteyttä nuorisotyötekijöihin nykyaikaisin

6 2 keinoin. Myöhemmin, vielä määrittelemättömänä ajankohtana myös muu seurakunta saa omat internet-sivut ja nuorisotyön sivut linkittyvät osaksi seurakunnan kokonaisuutta. 2 PROSESSIN KUVAUS 2.1 Työn tavoite Työn tavoitteena oli tehdä selkeät ja informatiiviset sivut, joita on helppo selata. Tietojen täytyy olla helposti ja nopeasti löydettävissä sekä selkeästi luettavissa. Halusimme kiinnittää näihin asioihin huomiota, koska internetistä löytyy paljon sivuja, joissa on liikaa informaatiota, joka poikkeaa sivujen pääasiasta. Tällaisilta sivuilta tarvittavan tiedon löytäminen on usein liian vaikeaa. Myös sivujen näyttävyyteen haluttiin kiinnittää huomiota. Näyttävät, mutta yksinkertaiset sivut houkuttelevat kävijää tutustumaan niihin tarkemmin. Toisaalta haluttiin pitäytyä niin sanotusti hyvän maun rajoissa, eli sivuilta ei löydy mitään turhia animaatio- ja kuvakikkailuja, vaan sisältö on selkeästi pääosassa. Tavoitteena oli myös oppia tekemään internet-kotisivuja ja tutustua niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. 2.2 Työn suunnittelu Työn suunnittelu aloitettiin yhteistyökokouksilla seurakunnan nuorisotyönohjaajien Tuula Lehtorannan ja Jari-Pekka Järvisen kanssa. Kokouksia oli yhteensä kolme: , sekä Kokouksissa ideoitiin ja suunniteltiin sivujen sisältöä

7 3 ja käytiin läpi sivuille tulevia tekstejä. Tekstien päälähteenä käytettiin seurakunnan nuorten Jobin posti -lehteä. Yhtenäisyyden vuoksi sekä lehden että kotisivujen tekstit päätettiin pitää samanlaisina, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää internetiä. Tähän liittyen tehtiin päätös, ettei sivuille laiteta sellaista informaatiota, jota ei löydy muista seurakunnan ilmoituksista. Näin vältetään eriarvoisuuden syntyminen tiedonkulussa. Sivujen graafisen ulkoasun suunnittelu oli kokonaan päättötyön tekijöiden vastuulla. Ulkoasun suunnittelu alkoi muiden seurakuntien sivuihin tutustumisella. Liikaa ei kuitenkaan muiden tuotoksia tuijoteltu, vaan sivut haluttiin tehdä omalla tyylillä. Suunnittelun apuna olivat myös Niko Hurmeen oman yhtyeen kotisivut. Suuri apu oli myös rockfestivaali Sunset Beach Partyn kotisivuista, joita ylläpitää Marko Grönholm. Hän myös antoi arvokasta ohjausta ja hyviä vinkkejä kotisivujen luomiseen palavereissa, jotka pidettiin ja Sivujen sisältö Aloitussivu päätettiin toteuttaa mahdollisimman yksinkertaisesti ja selkeästi siten, että käytettävät linkit sijaitsevat etusivun reunoilla ja keskelle jäävään tilaan aukeaa se sivu, jonka linkkiä on painettu. Tämä mahdollistaa sen, että linkit ovat etusivun reunoilla koko ajan näkyvissä ja näin ollen siirtyminen muille sivuille on helppoa ja nopeaa. Sivuissa käytettävä teksti on tarpeeksi suurikokoista, joten lukeminen on helppoa. On myös tärkeää, että tekstiä ei ole yhdellä sivulla liikaa. Liika teksti houkuttelee usein vain sulkemaan kyseisen sivun, ja sivuilla oleva informaatio menee näin hukkaan.

8 4 Team Job -linkki avaa sivun, jossa selostetaan Karkkilan seurakunnan nuorisotyön nimikkeen tarkoitusta ja sisältöä. Team Job on siis nuorisotyön nimike. Toiminta -linkin alta löytyvällä sivulla on luettelo kaikista nuorisotyön toiminnoista. Näitä klikkaamalla pääsee lukemaan kunkin toiminnon pienen esittelyn, tapahtumapaikan ja -ajan. Retket -linkin alta löytyvät tiedot tulevista järjestettävistä retkistä, niiden ajankohdat ja kaikki tarvittavat tiedot. Leirit -linkki avaa samat tiedot kuin Retket -linkki. Etusivu -linkki tuo ruutuun Team Jobin logon. Ajatuksia -linkin takana on ajoittain vaihtuvia raamatunkohtia, mietelauseita, elämänohjeita tai muita kirjoituksia. Vieraskirja -linkki on hauska lisä kotisivuille. Vieraskirjaan voi jättää sivuilla käydessään viestejä ja lukea jo jätettyjä viestejä. Lisäksi vieraskirjan avulla voi käydä myös avointa keskustelua jostain aiheesta. Tällä kotisivulla käytetään Internetistä löydettyä ilmaista Freebok -vieraskirjaa. Tämä vieraskirjapalvelu on haettavissa Internetistä mille tahansa kotisivulle osoitteesta Linkit -kuvakkeen alta löytyy linkkilista. Sivulle laitettiin muutamia nuorten itse haluamia linkkejä. Linkkejä on tarkoitus lisätä nuorten toivomusten mukaan. Yhteystiedot -linkin alta löytyy nuorisotoimiston osoite, puhelinnumero sekä sähköpostiosoite. Myös työntekijöiden

9 5 yhteystiedot ovat näkyvillä. Ohjaajille voi lähettää sähköpostia suoraan sivuilta klikkaamalla kyseistä sähköpostiosoitelinkkiä. Sisällöstä syntyi toimiva kokonaisuus, jossa tiedot löytyvät helposti ja ovat selkeässä muodossa. 2.4 Ongelmia Sivujen teko oli selkeistä oppaista ja ohjelmista huolimatta melko hidasta. Erilaisia ongelmia tuli vastaan. Aloitussivun taustavärin piti alunperin olla vihreä. Eri ohjelmien vihreät sävyt olivat kuitenkin keskenään liian erilaisia, esimerkiksi linkkikuvakkeisiin tekstien taustaksi emme löytäneet samaa vihreää kuin aloitussivun tausta olisi ollut. Vihreän taustavärin käyttäminen olisi tehnyt sivuista epäselvät ja keskeneräisen näköiset. Neuvoteltuamme asiasta Tuula Lehtorannan kanssa päädyimme käyttämään taustana mustaa väriä. Ongelmia tuotti myös sopivan fontin löytäminen kuvaketeksteihin. Näitä kuvakkeita klikkaamalla pääsee etusivulta itse sisältöön, esimerkiksi vieraskirja -kuvakkeesta vieraskirjaan. Internetissä on paljon tarkoitukseen sopivia ohjelmia, niitä on vain vaikea löytää. Olimme etsineet valmiiksi muutaman osoitteen, joista fontteja löytyy, mutta nämä ohjelmat eivät toimineetkaan. Uuden, tarkoitukseemme sopivan ohjelman etsiminen internetistä vei paljon aikaa.

10 6 2.5 Työssä käytetyt ohjelmat Internet-sivujen tekemiseen käytettiin Microsoft Internet Explorer -ohjelmapakettiin sisältyvää Microsoft FrontPage Express -ohjelmaa. Tämä ohjelma on varsin käyttökelpoinen, koska voit luoda ja muokata sivuja WYSIWYG -tilassa ( What You See Is What You Get ). Tämä tarkoittaa sitä, että jo sivua tehdessä saa kuvan siitä, miltä sivu tulee näyttämään internetissä. Sivujen tekoa helpottaa myös se, että ohjelma luo itse tarpeelliset html-käyttökoodit. Ohjelmalla tehdään valmiiksi jokainen sivu erikseen ja ne linkitetään toimimaan keskenään halutulla tavalla. Kaikki sivutiedostot on tallennettu samaan kansioon, joka on sen koneen kovalevyllä, jolla sivut on tehty. Näin sivut ovat samassa paikassa ja niiden päivittäminen ja muokkaus on vaivattomampaa. Samalla voi myös tarkastella sivujen toimivuutta samassa formaatissa kuin ne näkyvät internetissä. Tekemämme työn tiedostot löytyvät Karkkilan seurakunnan nuorisotoimiston tietokoneelta. Sivutiedostot siirrettiin palvelimeen personal.inet.fi Soneran inet FTP (File Transfer Protocol) -ohjelmalla. Tämä ohjelma on tehty Soneran internetpalveluja käyttäville ja se on erittäin helppokäyttöinen. Ohjelman avulla siirretään kaikki tehdyt sivutiedostot sekä niihin liittyvät mahdolliset kuvat palvelimeen. Kun kaikki tiedostot on siirretty, sivut näkyvät internetissä sivuille luodussa osoitteessa siirsimme tekemämme sivut edellä mainitulla tavalla palvelimeen. Ne näkyvät osoitteessa Etusivun linkkikuvakkeet ja niiden tekstit tehtiin osoitteessa

11 7 Team Job -logo muokattiin sivuille sopivaksi Microsoft Paint - ohjelmalla. Freebok -vieraskirja sivuille haettiin osoitteesta Sivujen päivitys Sivujen ylläpitoa ja päivitystä jatkavat nuorisotyönohjaajat Tuula Lehtoranta ja Jari-Pekka Järvinen yhdessä nuorten kanssa. Koska internet-sivujen tekeminen tai päivitys ei ollut nuorisotyönohjaajille ennestään tuttua, pidettiin yhteinen kokous heidän ja päättötyön tekijöiden kanssa. Tuolloin nuorisotyönohjaajille opetettiin sivujen päivittäminen. Tämä on tärkeää, jotta tiedot eivät vanhene, vaan esim. päivämäärät ovat oikein. Kukaan ei viitsi käydä kotisivuilla, joiden tiedot on päivitetty useita viikkoja tai jopa kuukausia sitten. Toisaalta päättötyön tekijöillä ei ole mahdollisuuksia käydä aina päivittämässä sivuja ja muutenkin on tärkeää, että nimenomaan seurakunnan omat työntekijät osaavat sen tehdä. 3 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Sivujen teko onnistui kokonaisuutena hyvin. Niistä tuli informatiiviset, selkeät ja tarpeeksi näyttävät. Olemme itse tyytyväisiä työhömme. Myös Karkkilan seurakunnan nuorisotyönohjaajilta saamamme palaute on ollut pelkästään positiivista. Mitään yllätyksiä ei sivuille tullut, koska olimme koko prosessin ajan yhteydessä seurakuntaan ja päinvastoin. Aloittaessamme asetetut tavoitteet toteutuivat ja opimme paljon

12 8 internet-sivujen teosta. Työ tehtiin kokonaisuudessaan yhteistyössä molempien tekijöiden antaessa toisilleen ideoita ja vinkkejä sivuja tehdessä. Aloittaessamme sivujen sisällön tekemistä, päätimme yhdessä Tuula Lehtorannan kanssa, että sivuille ei tule mitään informaatiota, mikä ei ole nähtävissä seurakunnan muissa ilmoituksissa. Tämä mahdollistaa sen, ettei kukaan nuorten toiminnasta sekä seurakunnan tarjoamasta opetuksesta kiinnostunut joudu eriarvoiseen asemaan tiedonkulussa. Kaikillahan ei ole mahdollisuutta käyttää internetiä, joten se ei saa olla ainoa tiedonkulkuväylä. Internet kasvattaa asemaansa joukkotiedotusvälineenä nopeasti ja myös kirkolle on eduksi kertoa toiminnastaan siellä. Joukkotiedotusvälineet tavoittavat tavalla tai toisella suomalaiset. Kirkon asia tavoittaa niissä myös seurakuntaelämästä vieraantuneet ja kielteisestikin siihen suhtautuvat. Jos jotakuta kiinnostaa seurakunnan toiminta, mutta hän ei uskalla tulla seurakunnan tiloihin tietoa hakemaan, on silloin mahdollista löytää toiminnasta tietoa esimerkiksi internetistä. Seurakunnan toimintaa ei kuitenkaan toteuteta internetissä eikä muissakaan tiedotusvälineissä. Sitä toteutetaan ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Internet sekä muut tiedotusvälineet voivat kertoa seurakunnasta vain ulkoisesti. (Huotari 1992, s )

13 9

14 LÄHTEET Ahonen, Kolari, Veistola Internet painos. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino OY Huotari, Voitto Elävä seurakunta. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino OY Jobin Posti -lehti. numerot 3/98 ja 2/99 Raamattu Internet-sivut: HTML -opas. Mika Westerholm osoitteessa HTML Reference Library v3.0 (Windows95 version) SO. -yhtyeen Internet -sivut osoitteessa Sunset Beach Party Internet -sivut osoitteessa Yhteistyökokoukset: Karkkilan seurakuntatalo. Nuorisotyönohjaajat Tuula Lehtoranta ja Jari-Pekka Järvinen , 3.9. ja Marko Grönholm ja

15

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO KIRJAUDU PALVELUUN...3 KÄVIJÄSEURANTA...4 SIVUJEN PÄIVITYS...5 Sisältö...6 Sisältö / Työkalut...8 Sisältö / Taulukko...9 Sisältö / Kuvien tuominen...10 Sisältö

Lisätiedot

NTG CMS. Julkaisujärjestelm. rjestelmä

NTG CMS. Julkaisujärjestelm. rjestelmä NTG CMS Julkaisujärjestelm rjestelmä NTG CMS julkaisujärjestelmän avulla voit päivittää ja ylläpitää internetsivujen sisältöä helppokäyttöisen webkäyttöliittymän kautta, ilman minkäänlaista html-osaamista.

Lisätiedot

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Minne Seppälä Avat 2014 Dokumentaatio 1 PROJEKTIN KUVAUS... 3 1.1 Projektin aloitus... 3 1.2 Aikataulu... 4 1.3 Kustannusarvio... 4 2 ULKOASU... 5 2.1

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Purot.net Wiki. Tutkielma. Paavo Räisänen. Centria Ammattikorkeakoulu 24.10.2012

Purot.net Wiki. Tutkielma. Paavo Räisänen. Centria Ammattikorkeakoulu 24.10.2012 Purot.net Wiki Tutkielma Paavo Räisänen Centria Ammattikorkeakoulu 24.10.2012 Sisällysluettelo 1: Esittely 2: Perustaminen 3: Uuden sivun luonti 4: Kuvien lisääminen 5: Linkin lisääminen 6: Lopuksi 1:

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Kotisivut helposti! www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Näin Kotisivukone toimii Kun olet avannut kotisivut Kotisivukoneella, tulet helppokäyttöiseen ylläpitotilaan ja voit heti aloittaa kotisivujen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14

Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14 Ylläpitäjän ohje Sisältö Ylläpitäjän ohje... 1 Yleistä... 3 Vinkkejä ylläpitäjälle... 3 Osoitteet... 3 Internet-selain ja Flash-laajennus... 3 Julkinen sivunäkymä ja ylläpitonäkymä eri välilehdissä...

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Drupal-sivuston hallintaopas

Drupal-sivuston hallintaopas Drupal-sivuston hallintaopas 11.12.2011 1. Sisäänkirjautuminen... 2 2. Sivun luonti... 2 1 1. Sisäänkirjautuminen Kirjautumissivulle pääset osoitteesta http://www.venajaseura.com/user Käyttäjätunnuksesi

Lisätiedot

Pika-aloitusopas. Haku Voit etsiä sivustoja, henkilöitä tai tiedostoja. Sivuston tai uutisviestin luominen

Pika-aloitusopas. Haku Voit etsiä sivustoja, henkilöitä tai tiedostoja. Sivuston tai uutisviestin luominen Pika-aloitusopas Saa aikaan enemmän olinpaikastasi riippumatta suojatun käytön, jakamisen ja tiedostotallennuksen avulla. Kirjaudu sisään Office 365 -tilaukseesi ja valitse SharePoint sovellusten käynnistyksestä.

Lisätiedot

PAIKALLISJÄRJESTÖKOHTAISTEN NETTISIVUJEN

PAIKALLISJÄRJESTÖKOHTAISTEN NETTISIVUJEN SAK:N PAIKALLISJÄRJESTÖJEN NETTIPALVELUT s. 1/7 PAIKALLISJÄRJESTÖKOHTAISTEN NETTISIVUJEN RAKENNE Paikallisjärjestöjen omille sivuille pääsee suoralla osoitteella, joka on muotoa www.sak-paikalliset.fi/paikkakunta

Lisätiedot

Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) HAKE/Tiepa 28.2.2007 KKa

Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) HAKE/Tiepa 28.2.2007 KKa Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) :LOPD 0LNl:LOPDRQ" Wilma on internetin kautta toimiva liittymä opettajille, oppilaille ja näiden huoltajille. Se ei ole käyttäjän koneella oleva

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

Pikaopas. Valintanauhan näyttäminen tai piilottaminen Avaa valintanauha napsauttamalla välilehteä, tai kiinnitä se pysyvästi näkyviin.

Pikaopas. Valintanauhan näyttäminen tai piilottaminen Avaa valintanauha napsauttamalla välilehteä, tai kiinnitä se pysyvästi näkyviin. Pikaopas Microsoft Visio 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Päivitetyt mallit Mallien avulla voit nopeasti

Lisätiedot

Ryhmäharjoitus I: Google Drive. TIEY4 Tietotekniikkataidot, kevät 2017 Tehdään ryhmäharjoitustunnilla 13.3.

Ryhmäharjoitus I: Google Drive. TIEY4 Tietotekniikkataidot, kevät 2017 Tehdään ryhmäharjoitustunnilla 13.3. Ryhmäharjoitus I: Google Drive TIEY4 Tietotekniikkataidot, kevät 2017 Tehdään ryhmäharjoitustunnilla 13.3. Ryhmäharjoitus Johdanto (10 min) Tehtävä (60 min) Palaute (10 min) Miksi Virtuaalinen globaali

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Opiskelijoiden OneDriveohje Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Opiskelijoiden OneDrive-ohje Vastuuhenkilö Mari Jokiniemi

Lisätiedot

1 www-sivujen teko opetuksessa

1 www-sivujen teko opetuksessa RäsSe, Tekniikka/Kuopio Sivu 1 1 www-sivujen teko opetuksessa 1.1 Yleistä Mitä materiaalia verkkoon? Tyypillisesti verkossa oleva materiaali on html-tiedostoja. Näitä tiedostoja tehdään jollakin editorilla

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOKONEESI

PÄIVITÄ TIETOKONEESI PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin

Lisätiedot

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että

Lisätiedot

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan

Lisätiedot

Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon

Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytetyö tallennetaan Theseukseen vasta kun se on valmis ja hyväksytty. Työ ei kuitenkaan näy Internetissä välittömästi tallennuksen jälkeen vaan vasta

Lisätiedot

UTIFLEET-VARAUSJÄRJESTELMÄ KÄYTTÄJÄN OHJE. Gospel Flight ry

UTIFLEET-VARAUSJÄRJESTELMÄ KÄYTTÄJÄN OHJE. Gospel Flight ry UTIFLEET-VARAUSJÄRJESTELMÄ Gospel Flight ry Versio 1.0 Hyväksytty Tekijä 1.11.2005 Tarkastanut 1.11.2005 Hyväksynyt Juha Huttunen 3.11.2005 Helia UTIFLEET-TIETOJÄRJESTELMÄ 2 SISÄLLYS 1 SOVELLUKSEN KÄYTTÖOIKEUDET

Lisätiedot

Skype for Business ohje

Skype for Business ohje Skype for Business 2015 -ohje 7.12.2015 1 Kuvaus Skype for Business 2015 on pikaviestinohjelma ja videopuheluiden järjestämiseen suunniteltu ohjelma. Ohjelmalla voi järjestää isonkin kokouksen ja esittää

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012 Tiedostot Uudet ominaisuudet: - Ei Tiedostot-kohtaa alueen sisällä, vaan tiedostonvalitsin, jolla tiedostot tuodaan alueelle siihen kohtaan missä ne näytetään - Firefox-selaimella voi työpöydältä raahata

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN -Mene osoitteeseen keskustanuoret.fi/user - Kirjoita saamasi käyttäjätunnus ja salasana - Klikkaa yllä olevaa piirisi logoa niin

Lisätiedot

Tarjouspalvelu.fi. Käyttöohjeet. Osallistu tarjouskilpailuihin tehokkaasti ja turvallisesti. Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaali

Tarjouspalvelu.fi. Käyttöohjeet. Osallistu tarjouskilpailuihin tehokkaasti ja turvallisesti. Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaali Tarjouspalvelu.fi Osallistu tarjouskilpailuihin tehokkaasti ja turvallisesti Käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO Esittely... Tekniset vaatimukset... Rekisteröityminen... Sisäänkirjautuminen... Tarjouspyyntöjen

Lisätiedot

Moodle-oppimisympäristö

Moodle-oppimisympäristö k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2. Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2. Yhdistyksen etusivun muokkaaminen... 2

Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2. Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2. Yhdistyksen etusivun muokkaaminen... 2 Mietoisten kyläportaalin käyttöohjeet alasivujen ylläpitäjille Päivitetty 8.4.2011 Sisältö Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2 Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2 Yhdistyksen etusivun muokkaaminen...

Lisätiedot

elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi

elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi SISÄLLYSLUETTELO 1 MIKÄ ON ELSA, ENTÄ MOODLE?... 3 1.1 MITÄ KURSSILLA VOIDAAN TEHDÄ?... 3 2 KURSSILLE KIRJAUTUMINEN... 3 3 KURSSILLE LIITTYMINEN...

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

EVTEK-PROJEKTORI KÄYTTÖOHJE Tekijä: Teemu Tammivaara VBP04S

EVTEK-PROJEKTORI KÄYTTÖOHJE Tekijä: Teemu Tammivaara VBP04S EVTEK-PROJEKTORI KÄYTTÖOHJE 2007 Tekijä: Teemu Tammivaara VBP04S SISÄLLYS 1 Projektorin käyttö... 3 2 Projektien julkinen haku ja selailu... 4 2.1 Hakuvaihtoehdot... 4 2.2 Tarkennettu haku... 5 3 Rekisteröityminen

Lisätiedot

Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO

Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2009 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Aika Ylivieska

Lisätiedot

VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3

VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3 VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3 TM GROUPWISE 5.1/5.2 PIKAOPAS GroupWise WebAccessin avulla voit käyttää postia ja kalenteria millä tahansa HTML 3 -yhteensopivalla Web-selaimella. Lähetä viestejä

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon

www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Kotisivut helposti! www.kotisivukone.fi Pikaopas kotisivujen tekoon Näin Kotisivukone toimii Kun olet avannut kotisivut Kotisivukoneella, tulet helppokäyttöiseen ylläpitotilaan ja voit heti aloittaa kotisivujen

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Kirjautuminen. Sisällysluettelo. Kanakoirakerho - websivujen ylläpito

1 Johdanto. 2 Kirjautuminen. Sisällysluettelo. Kanakoirakerho - websivujen ylläpito Kanakoirakerho - websivujen ylläpito 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Kirjautuminen... 1 2.1 Ylläpitovalikko... 2 3 Käyttäjien hallinta... 3 4 Sisällön muokkaaminen... 4 4.1 Editorin käyttäminen...

Lisätiedot

Näin rakennat mielenkiintoiset nettisivut

Näin rakennat mielenkiintoiset nettisivut Näin rakennat mielenkiintoiset nettisivut Ajattele ennen kuin toimit Ei kannata lähteä suinpäin nettisivuja rakentamaan. Hyvin suunniteltu on enemmän kuin puoliksi tehty. Muuten voi käydä niin, että voit

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

Siirtyminen Outlook 2010 -versioon

Siirtyminen Outlook 2010 -versioon Tämän oppaan sisältö Microsoft Microsoft Outlook 2010 näyttää hyvin erilaiselta kuin Outlook 2003. Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa uuden ohjelman opiskelua. Seuraavassa on tietoja uuden käyttöliittymän

Lisätiedot

POP-UP -IKKUNOIDEN SALLIMINEN

POP-UP -IKKUNOIDEN SALLIMINEN Sivu 1(5) Windows XP SP2 www.procountor.com Windows XP:n Service Pack 2:n (SP2) mukana tulee Internet Explorer 6:een mukaan pop-up ikkunoiden esto toiminto. ProCountor -Taloushallinto-ohjelmistossa voidaan

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti Sisällys 1. Wilmaan kirjautuminen... 1 2. Työpaikkaohjaajan etusivu... 1 3. Työssäoppiminen... 2 4. Näytöt/tutkintotilaisuudet välilehti,

Lisätiedot

Lyseopaneeli 2.0. Käyttäjän opas

Lyseopaneeli 2.0. Käyttäjän opas Lyseopaneeli 2.0 Käyttäjän opas 1. Esittely Lyseopaneeli on Oulun Lyseon lukion käyttäjätietojen hallintapalvelu jonka tarkoitus on niputtaa yhteen muutamia oleellisia toimintoja. 2. Yleistä paneelin käytöstä

Lisätiedot

OHJEET WORDPRESS-BLOGIN LUOMISEEN JA TAVALLISIMPIIN BLOGITOIMINTOIHIN

OHJEET WORDPRESS-BLOGIN LUOMISEEN JA TAVALLISIMPIIN BLOGITOIMINTOIHIN OHJEET WORDPRESS-BLOGIN LUOMISEEN JA TAVALLISIMPIIN BLOGITOIMINTOIHIN Koulutusteknologian perusopinnot Digitaalinen portfolio oppimisen tukena 2010 Essi Vuopala 1. BLOGIN LUOMINEN Mene osoitteeseen http://www.wordpress.com

Lisätiedot

Tiedonhaku Internetistä ja sen jakaminen

Tiedonhaku Internetistä ja sen jakaminen Tiedonhaku Internetistä ja sen jakaminen Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen AVO -hanke Innopark Oy elias.aarnio@innopark.fi Lisenssi: CC BY-SA 3.0 Wikipedia mitä se tarkoittaa? Sanayhdistelmä wiki

Lisätiedot

Verkkosyöte on erityinen tiedostomuoto, jonka avulla sivustojen päivityksiä voi jakaa nopeasti ja tehokkaasti.

Verkkosyöte on erityinen tiedostomuoto, jonka avulla sivustojen päivityksiä voi jakaa nopeasti ja tehokkaasti. Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Kiravo 2013 Mikä on verkkosyöte? Verkkosyöte on erityinen tiedostomuoto, jonka avulla sivustojen päivityksiä

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43 OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010

Lisätiedot

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009 Verkkosivut perinteisesti Tanja Välisalo 11.2.2009 WWW-sivujen vieminen omaan kotisivutilaan yliopiston mikroverkossa https://salasana.jyu.fi Klikkaa painiketta Activate WWW Klikkaa painiketta Activate

Lisätiedot

1 (14) Ohje. Ohje. GTK-wiki. Geologian tutkimuskeskus, Verkkosivustopalvelut

1 (14) Ohje. Ohje. GTK-wiki. Geologian tutkimuskeskus, Verkkosivustopalvelut 1 (14) GTK-wiki 2 (14) Sisällysluettelo 1. Wikin ylläpito... 3 1.1. Wiki-artikkelin muokkaus... 3 1.2. Wiki-artikkelin lisääminen... 3 2. Wiki-toiminnot... 4 2.1. Ristiinlinkitys... 4 2.2. Tekstin muotoilu...

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

KYMP Webmail -palvelu

KYMP Webmail -palvelu KYMP Webmail -palvelu Sisältö 1. Kirjautuminen... 3 2. Viestin merkinnät... 4 3. Viestien lukeminen... 4 Viestiin vastaaminen... 4 Viestin välittäminen edelleen / uudelleen ohjaus... 5 4. Viestin kirjoittaminen...

Lisätiedot

Länsi-Suomi-rastien ajanotossa käytetään E-Results Lite -ajanotto-ohjelmaa.

Länsi-Suomi-rastien ajanotossa käytetään E-Results Lite -ajanotto-ohjelmaa. Sivu 1/10 Länsi-Suomi-rastien ajanotossa käytetään E-Results Lite -ajanotto-ohjelmaa. Ohjelma käyttää suunnistusliiton emit -rekisteriä, joka sisältää nimet sekä leimasimien numerot. Rekisteriä on täydennetty

Lisätiedot

Seutudokumenttien pä ivittä misohje

Seutudokumenttien pä ivittä misohje Seutudokumenttien pä ivittä misohje Kirjautuminen sisällönhallinta-työkaluun Käytä ylläpidossa Firefox-selainta. Käyttäjätunnukset Käy rekisteröitymässä osoitteessa www./kirjaudu kohdassa Rekisteröidy.

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

KiMeWebin käyttöohjeet

KiMeWebin käyttöohjeet KiMeWebin käyttöohjeet 5.3.2017 Miten saan käyttäjätunnuksen? Jos haluat käyttäjätunnuksen (eli oikeuden muokata sivuja) laita viesti webvelho@kime.fi ja kerro viestissä nimi pesti lippukunnassa (esim.

Lisätiedot

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja:

Kopiodaksesi, leikataksesi ja liittääksesi helpointa on käyttää näppäimistön pikavalintoja: Ohjeita järjestöpankin käytön tueksi Huomioitavaa:... 1 1 Sisäänkirjautuminen... 2 2 Sivun/henkilökortin muokkaaminen... 2 3 Uutisen/sivun/tapahtuman, tms. lisääminen... 3 4 Uutisen/tapahtuman saaminen

Lisätiedot

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft. Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy vesku@microsoft.com Agenda 29.11.2011 Microsoftin strategia pähkinän kuoressa Kuluttajat

Lisätiedot

Wordpress. Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun

Wordpress. Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun Wordpress Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun Mikä alusta käyttöön? Tarjolla on runsaasti eri bloggausalustoja Blogger ja Wordpress ovat suosituimmat ilmaiset blogialustat

Lisätiedot

Mikä on facebook? Rekisteröityminen

Mikä on facebook? Rekisteröityminen Mikä on facebook? Facebook on Internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka tarkoituksena on yhdistää ystäviä, työ ja opiskelu kavereita ja tuttuja. Ihmiset käyttävät facebookkia ollakseen yhteydessä

Lisätiedot

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu

ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Mediapaja. Artikkeleiden hallinta ja julkaisu ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Artikkeleiden hallinta ja julkaisu ETAPPI ry JOOMLA 2.5 Sivu 1(16) Sisällysluettelo 1 Joomla! sivuston sisällöntuotanto... 2 2 Artikkeleiden julkaisu sivustolla... 4 3 Artikkelin julkaisemista

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämän tieto- ja viestintätekniikan oppikirjan ensimmäinen versio (1. painos) syntyi vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Tutkimuksessani

Lisätiedot

Symbol for Windows Gold. Symboliposti. Modemo 2011 Handicom 2011. Handicom

Symbol for Windows Gold. Symboliposti. Modemo 2011 Handicom 2011. Handicom Symbol for Windows Gold Symboliposti Modemo 2011 Handicom 2011 Handicom JOHDANTO Symbol for Windows Gold Symboliposti toimii tarvittaessa itsenäisenä sähköpostiohjelmana. Sitä voi käyttää myös Tekstintekijän

Lisätiedot

Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely

Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Tekstieditorin käyttö ja kuvien käsittely Teksti- ja kuvaeditori Useassa Kotisivukoneen työkalussa on käytössä monipuolinen tekstieditori, johon voidaan tekstin lisäksi liittää myös kuvia, linkkejä ja

Lisätiedot

OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Mac-koneella Sisällys

OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Mac-koneella Sisällys Sisällys 1 Varmista, että DigiSign-kortinlukijaohjelmisto on käynnissä 2 1.1 DigiSign-kuvake 2 1.2 Sovelluksen käynnistäminen 2 1.3 Kortin toiminnan varmistaminen 4 2 Jos käytät selaimena Mozilla, Firefox

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

Ohjeita kirjan tekemiseen

Ohjeita kirjan tekemiseen Suomen Sukututkimustoimisto on yhdessä Omakirjan kanssa tehnyt internetiin uuden Perhekirja-sivuston. Se löytyy osoitteesta: www.omakirja.fi -> Kirjat -> Perhekirja tai http://www.omakirja.fi/perhekirja?product=6

Lisätiedot

Informaatiotekniikan kehitysyksikkö

Informaatiotekniikan kehitysyksikkö SAVONIA Savonia RPM Käyttöopas Informaatiotekniikan kehitysyksikkö 18.8.2011 Sisällysluettelo 1. Perusnäkymä... 3 2. Kirjautuminen... 4 3. Rekisteröinti... 5 4. Idean jättäminen... 6 4. Arviointi... 8

Lisätiedot

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress. BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

Ohjeita Heili-kirjastojen Rockway.fi-palvelun käyttäjälle

Ohjeita Heili-kirjastojen Rockway.fi-palvelun käyttäjälle Ohjeita Heili-kirjastojen Rockway.fi-palvelun käyttäjälle Oppitunteja seurataan nettiselaimilla Youtube-tyylisen video-ohjelman kautta, eikä mitään erillistä ohjelmaa tarvitse asentaa. Palvelua voi käyttää

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Nexetic Shield Unlimited

Nexetic Shield Unlimited Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta

Lisätiedot

Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje

Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje https://senaatti.granlundmanager.fi Käyttäjätuki: 010 759 2300 (ma-pe 08:00-17:00) senaatti@granlund.fi Aloitussivu Prosessit, joihin käyttäjällä on kohteessa

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE

AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE OHJEITA MOODLEN KÄYTTÖÖN Moodle on avoimeen lähdekoodiin perustuva verkko-oppimisympäristö. Omalta Moodlealueeltasi löydät kurssin materiaalit, tehtävät, uutiset/tiedotteet,

Lisätiedot

OPPILAAN/ OPISKELIJAN NÄKYMÄ

OPPILAAN/ OPISKELIJAN NÄKYMÄ OPPILAAN/ OPISKELIJAN NÄKYMÄ 2 / 23 1 YLEISTÄ TIETOA HELMESTÄ... 3 2 ETUSIVU... 3 2.1 YHTEENVETO... 4 2.2 LUKUJÄRJESTYS / KOTITEHTÄVÄT / HUOMAUTUKSET... 4 2.3 VIESTIT... 6 2.4 KOKEET... 6 3 VIESTIT...

Lisätiedot

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Note! Before starting download and install a fresh version of OfficeProfessionalPlus_x64_en-us. The instructions are in the beginning of the exercise.

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

Valitse My Journals (Julkaisuni) tai User Home (Oma sivu) ja ota rooliksi Editor (Toimittaja).

Valitse My Journals (Julkaisuni) tai User Home (Oma sivu) ja ota rooliksi Editor (Toimittaja). Tieteellisten seurain valtuuskunta ojs.tsv.fi ohje v. 2/2007 1 EDITOINTIVAIHE 1. Editor toimittaja roolissaan Valitse My Journals (Julkaisuni) tai User Home (Oma sivu) ja ota rooliksi Editor (Toimittaja).

Lisätiedot

Pika-aloitusopas. Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu

Pika-aloitusopas. Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu Pika-aloitusopas Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu Tämä asiakirja on laadittu auttamaan sinua hallinnoimaan nopeasti CEB TalentCentral

Lisätiedot

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on

Lisätiedot

Ohjelmistopäivitykset

Ohjelmistopäivitykset Ohjelmistopäivitykset Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua

Lisätiedot

Aloita oman blogisi luominen (järjestelmä lupaa sen tapahtuvan sekunneissa ;-))

Aloita oman blogisi luominen (järjestelmä lupaa sen tapahtuvan sekunneissa ;-)) BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Avaa http://wordpress.com/ -sivu. Aloita oman

Lisätiedot

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE JULKAISUJÄRJESTELMÄÄN KIRJAUTUMINEN. Osoitekenttään kirjoitetaan www.domain.fi/admin. Kirjoita käyttäjätunnus: xxxxxx. Salasana:

Lisätiedot

TEEMA 2 Aineistot. Kirjautuminen Moodleen. Sisältö. Kirjaudut Moodleen sivulta http://moodle.pkamk.fi/. Voit vaihtaa kielen valikosta.

TEEMA 2 Aineistot. Kirjautuminen Moodleen. Sisältö. Kirjaudut Moodleen sivulta http://moodle.pkamk.fi/. Voit vaihtaa kielen valikosta. TEEMA2 Aineistot Sisältö Moodleen kirjautuminen...1 Aineistot (Lisää aineisto ) - Web-sivu...2 - Linkit ulkoisille sivuille...4 - Valmiit tiedostot...5 Etusivun näkymän jäsennys otsikoilla...7 Tiedostojen

Lisätiedot

1 YLEISTÄ TIETOA HELMESTÄ ETUSIVU YHTEENVETO LUKUJÄRJESTYS / KOTITEHTÄVÄT / MERKINNÄT VIESTIT KOKEET...

1 YLEISTÄ TIETOA HELMESTÄ ETUSIVU YHTEENVETO LUKUJÄRJESTYS / KOTITEHTÄVÄT / MERKINNÄT VIESTIT KOKEET... OHJE OPPILAALLE 2 / 21 1 YLEISTÄ TIETOA HELMESTÄ... 3 2 ETUSIVU... 4 2.1 YHTEENVETO... 4 2.2 LUKUJÄRJESTYS / KOTITEHTÄVÄT / MERKINNÄT... 4 2.3 VIESTIT... 6 2.4 KOKEET... 6 3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI...

Lisätiedot

Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon

Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon Näissä ohjeissa: Ohjeet What matters to me verkkopalvelun käyttöönottoon niille asiakkaille, jotka aikovat tilata itselleen myös EU:n Vammaiskortin Palvelun

Lisätiedot

Talotietojen päivittäminen

Talotietojen päivittäminen Talotietojen päivittäminen www.seurantalot.fi-sivustolle Pikaohje seurantalojen omistajayhdistyksille 17.6.2015 Suomen Kotiseutuliitto 1 Ohjeen sisältö Palveluun kirjautuminen s. 3 Talosivu s. 4 Tietojen

Lisätiedot

SFS ONLINE. palvelu verkkokaupassa. helppo ja tehokas tapa hallita standardien tietoja

SFS ONLINE. palvelu verkkokaupassa. helppo ja tehokas tapa hallita standardien tietoja SFS ONLINE palvelu verkkokaupassa helppo ja tehokas tapa hallita standardien tietoja S F S O N L I N E Kestotilaajien OnLine -palvelu SFS-verkkokaupassa SFS ONLINE -palvelu perustuu standardien kestotilaukseen

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Entiteetit erotetaan muusta tekstistä & ja puolipiste. esim. copyright-merkki näkyy sivulla

Entiteetit erotetaan muusta tekstistä & ja puolipiste. esim. copyright-merkki näkyy sivulla 1 ENTITEETIT Tehtävä 1. Tietokoneet ja käyttöjärjestelmät käyttävät erilaisia merkkijärjestelmiä ja varsinkin Internetin alkutaipaleella aiheutti sen, että jotkut merkit eivät näkyneet kaikilla oikein.

Lisätiedot

Coolselector Asennusohje

Coolselector Asennusohje MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Coolselector Asennusohje Täydellinen valinta on vain muutaman klikkauksen päässä www.danfoss.fi/kylma Yleiset vaatimukset Windows XP asennus Windows 7 asennus Asennuksen poisto

Lisätiedot

Muksunetti. Huoltajan ohje VARHAISKASVATUS. Muksunetti, huoltajan ohje sivu 1/18. Lähde: Tiedon Muksunetti-opas huoltajille

Muksunetti. Huoltajan ohje VARHAISKASVATUS. Muksunetti, huoltajan ohje sivu 1/18. Lähde: Tiedon Muksunetti-opas huoltajille VARHAISKASVATUS Muksunetti Huoltajan ohje Lähde: Tiedon Muksunetti-opas huoltajille sivu 1/18 1 Sisällysluettelo 1. Mikä Muksunetti on ja mitä sillä voi tehdä? 1.1. Muksunetti selaimessa ja mobiilissa

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot