Kaasua ainakin vuodeksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaasua ainakin vuodeksi"

Transkriptio

1 Kaasua ainakin vuodeksi Gazpromin NaftogazUkrainyn runsaan kahden viikon kaasukiistalla on laajoja vaikutuksia. Venäläisen osapuolen mielestä uusi kaasun hintaa ja siirtomaksua koskeva sopimus on sille riittävän hyvä. Venäjä saa Ukrainalta aiempaa selvästi paremman hinnan ja selviää kaasun siirtomaksun korotuksista ainakin vuoden 2009 aikana. Paras anti on kuitenkin maiden välistä kaasukauppaa junailleen välitysyhtiö RosUkrEnergon syrjäyttäminen lopullisesti. Se sopii hyvin myös Ukrainalle, sillä sen johdon mielestä juuri RosUkrEnergo oli pääsyyllinen loppuvuoden neuvottelujen kariutumiseen. Ukraina saa lisäksi sopimuksen, joka vuositason korotusvaikutuksillaan Kaasusodan lopputulos tyydyttää Ukrainan johtoa Päämisterin Julia Tymoshenkon mielestä Ukraina selvisi Venäjän kanssa käydyn kaasusodan voittajana ainakin omasta näkökulmastaan katsoen. Gazpromin toimittaman kaasun hinta nousee tuoreen sopimuksen perusteella alkuvuodesta rajusti, mutta vuoden keskihinta jää kuitenkin alle kaikkien muiden Gazpromin asiakkaiden maksaman hinnan, ainoana poikkeuksena Valko-Venäjä. Tämä johtuu Ukrainan viimeisessä kädenvääntötilanteessa neuvottelemasta 20 prosentin hinnanalennuksesta vuodelle 2009 sekä kaasun hinnan automaattisesta korjauksesta seitsemän kuukauden viiveellä suhteessa öljyn hintaan. Ukraina odottaa kuitenkin omaan käyttöön tulevan kaasun hinnan nouseminen kansainväliselle hintatasolle vuonna varmistaa edelleen varsin edullisen kaasun saannin. Perille saatiin viimein myös viesti, että maan kaasunkuljetusverkostoa ei missään oloissa yksityistetä eikä myydä venäläisille. Euroopan uniolle kaasutoimistusten katko antoi kaksi selvää signaalia. Venäläisen kaasu saatavuus voidaan parhaiten varmistaa sillä, että toimitukset tapahtuvat mahdollisimman suoraan. Tämä nostaa entisestään Itämeren Nord Stream -putkihankkeen ja toisaalta eteläisen South Steram -reitin arvoa. Myös suunniteilla oleva Keski-Aasia öljyä kuljettava Nabucco-putkisto saattaa löytää rahoitusta Euroopasta. Kaasunpumppaus aloittiin tiistaina ja jo seuraavana päivänä ainakin Puolaan alkoi virrata kaasua. Virallisten ukrainalaislähteiden mukaan maa maksaa venäläiskaasusta vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 360 dollaria tuhannelta kuutiolta. Viime vuonna kaasusta maksettiin 179,5 dollaria. Ukrainan ostaman kaasun hinta putoaa tämän jalkeen kuitenkin nopeasti ja kaasun keskihinnaksi tulee alustavien laskemien mukaan 228,8 dollaria tuhannelta kuutioilta. Keskihinta voi käytännössä jäädä tämänkin alle, koska Ukrainalla on edelleen talteen varastoituna huomattavat kaasuvarat, joita voidaan hyödyntää hinnanlaskua odotellessa. Kyiv Postin mukaan kansallinen kaasuyhtiö Naftogaz Ukrainy ilmoitti tammikuun 21. päivä, että sillä on varastoituna yli 20 miljardia kaasukuutiota, mikä vastaa lähes puolta maan vuosittaisesta tuontitarpeesta. TÄSSÄ NUMEROSSA: Kaasua ainakin vuodeksi...1 Kaasusodan lopputulos tyydyttää Ukrainan johtoa...1 Uralin seutu tarjoaa hyvää markkinapotentiaalia suomalaisyrityksille...2 Venäjän talouskasvun hidastunee...3 Talouteen vaikuttavia lakeja vuodenvaihteessa voimaan Venäjällä...3 Kaasukiistasta kantavuutta Venäjän uusille kaasuputkihankkeille...4 Valko-Venäjä tarjoutuu kauttakulkumaaksi uudelle kaasuputkelle...4 Hedman Partners aloittaa lakipalvelut Jekaterinburgissa...5 Baltiassa ilmailuvaivoja...5 Viron talous kääntyy väistämättä laskuun...6 Talouskriisi iski heti Baltian kiinteistö-markkinoihin...7 Viro joutuu syömään vararahastojaan...7 IMF ei puolla Latvian latin devalvointia...7 Latvialle 7,5 miljardin euron tukipaketti...8 Puolalaiset lisäsivät yrityskauppojaan ulkomailla...8 Kaasusopimuksesta lisärasitteita Ukrainalle...8 Valko-Venäjän ulkomaankaupalla kova kasvutahti viime vuonna...9 Valko-Venäjä sai IMF:ltä lainan...10 Vakavista ongelmista huolimatta Kazakstan selvinnee vielä omillaan...10

2 2 Uralin seutu tarjoaa hyvää markkinapotentiaalia suomalaisyrityksille Uralin seutu on lupaava kohdealue suomalaisille yrityksille. Suomesta löytyy eri toimialojen osaamista ja tuotantoa, jota alueella tarvitaan, todetaan suomalais-venäläisen tutkijaryhmän Uralin klusterit -selvityksessä. Uralin alueella kysyntää on esimerkiksi maa- ja metsätalouden sekä teollisuuden teknologialle ja osaamiselle. Tarvetta on myös puutalorakentamiselle sekä energian tuotannon ja säästön teknologialle. Alueella on lisäksi markkinoita eri tuotantoalojen koneille ja laitteille. Luonnonolojen samanlaisuus ja paremmat logistiset yhteydet antavat kilpailuetua suomalaisyrityksille suhteessa muihin länsimaisiin toimijoihin. Suomen ja Uralin seudun taloussuhteiden kehitystä vauhditetaan huhtikuun alussa Jekaterinburgissa järjestettävillä Suomi-päivillä, joille lähtee Suomesta suuri liikemiesvaltuuskunta. Jekaterinburg on ripeästi kasvava, Venäjän kolmanneksi suurin teollisuuden ja logistiikan keskittymä sekä Uralin federaatiopiirin hallinnollinen keskus. Energiaa ja metalleja Länsi-Siperiassa sijaitsevan Uralin federaatiopiirin talouskasvu on ollut ripeätä 2000-luvulla. Aluekohtainen bruttokansantuote on kasvanut keskimäärin yli kahdeksan prosenttia vuodessa. Uralin seutu tuottaakin 17 prosenttia Venäjän bruttokansantuotteesta, mikä on eniten Venäjän keskisen federaatiopiirin jälkeen. Seutu maksaa 20 prosenttia Venäjän veroista, joten veromäärä on yli kaksinkertainen väestöosuuteen nähden. Yksi maailman kaasu- ja öljytuotannon keskuksista Alue on yksi maailman johtavista kaasun- ja öljyntuotannon keskuksista. Sen pohjoisosassa tuotetaan yli kaksi kolmannesta Venäjän öljystä ja 90 prosenttia luonnonkaasusta. Uralin seutu on myös Venäjän metallintuotannon ja raskaan metalliteollisuuden ydinalueita. Tutkijaryhmä arvioikin, että Uralin alue selvinnee talouslamasta vähemmällä kuin muu Venäjä, koska maa tarvitsee Uralin öljystä, kaasusta ja metalleista saatavat vientitulot. Perusteolliuuden pyörät pidetään pyörimässä, mikä takaa työllisyyden ja ostovoiman säilymisen. Uralin alue vastaa kooltaan viittä Suomea Uralin federaatiopiiriin kuuluu kuusi hallintoaluetta, joiden yhteinen pinta-ala on 5,4 kertaa Suomea suurempi. Asukkaiden kokonaismäärä on 12,2 miljoonaa. Väkirikkain alue on Sverdlovsk, jonka pääkaupunki on Jekaterinburg. Teollistunutta Uralia edustaa myös Tseljabinskin alue. Hanti-Mansin ja Jamalin Nenetsien autonomiset piirikunnat ovat öljy- ja kaasualueita. Ne kuuluvat Tjumenin alueeseen, joka myös pääsee osalliseksi öljyja kaasutuloista. Maatalousvaltainen Kurgan on alueista pienin, mutta se on silti aluetaloudeltaan Novgorodin suuruinen. Fortum tiennäyttäjänä - YIT lähtökuopissa Suurin suomalainen investoija Uralin federaatiopiirissä on Fortum, joka on sijoittanut alueella toimivaan sähköntuotantoyhtiiön. YIT on aloittanut paikallisen rakennustoiminnan ensimmäisenä alan suomalaisyrityksenä. Vientihankkeista merkittävin on Outotecin rikastamolaitteiden toimitukset, mutta myös muuta tuotantoteknologiaa viedään alueelle. Suomalaisten liikkumista on tuntuvasta parantanut Finnairin viime syyskuussa avaama suora lentoyhteys Helsingin ja Jekaterinburgin välille. Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman klusteriselvityksen toteuttivat Etlatiedon ja Avankon yhdessä muodostama tutkijaryhmä. Toimitus/ Markkinointia Idänkaupan Vientipalvelut/ Muut informaatiotuotteet 16. vuosikerta Oy Compiler Ab Osuuskunnantie 50 B Helsinki Puh. 09) Fax (09) klaus. lehmuskallio@compiler.fi Klaus Lehmuskallio Kaija Pasila-Lehmuskallio Puh. (09) Fax (09) Compiler Trade Web Site Compiler enews Idänkaupan Vientipalvelut -eextra Suomalaisyritykset Venäjällä -tutkimus

3 IDÄNKAUPAN VIENTIPALVELUT Venäjän talouskasvun hidastunee Talousministeriö arvioi perusskenaariossaan Venäjän vuoden 2009 talouskasvuksi 2,4 %, kun taas pessimistisen skenaarion mukaan bkt supistuisi 0,5 prosenttia. Molemmissa vaihtoehdoissa oletetaan Urals-öljyn keskimääräiseksi hinnaksi 50 dollaria tynnyriltä ja maailmantalouden kasvuksi 0-1 %. Perusskenaariossa oletetaan kuitenkin toteutettavan suunnitellut lisätoimenpiteet reaalisektorin tukemiseksi sekä luonnollisten monopolien ja infrastruktuurisektorin yritysten investointiohjelmat. Lisäksi on laadittu vielä kolmas skenaario, joka sijoittuu edellisten välille. Talousministeriö arvioi ruplan reaalisen valuuttakurssin heikkenevän vuonna 2009 hieman yli prosentin ja ruplan keskimääräisen nimellisen dollarikurssin asettuvan ruplan tuntumaan. Inflaation ministeriö ennustaa Lähde: Suomen Pankki. BOFIT Viikkokatsaus: toimittaja Seija La nela hidastuvan hieman ja jäävän prosentin tasolle. Lisäksi ministeriö arvioi pääomaa virtaavan ulos taloudesta 90 miljardin dollarin verran. Valuuttavarannon odotetaan puolestaan supistuvan miljardia dollaria. Talouteen vaikuttavia lakeja vuodenvaihteessa voimaan Venäjällä Duuma käsitteli syysistuntokaudella ennätysmäärän lakeja, joista suuri osa liittyi kansainvälisen rahoitusmarkkinakriisin vaikutusten hoitoon. Talouskehitystä pyritään tukemaan mm. yritysten voittoveron alentamisella 24 prosentista 20 prosenttiin ja pienyritysten kolmennekseen aiemmasta 15 prosentista. Yksityishenkilöiden ansiotulovero säilyy 13 prosentissa, mutta verotusta kevennettin korottamalla omistusasunnon hankkimiseen liittyvää verovähennystä. Minimipalkkaa korotettiin tammikuun alusta 90 % ruplaan eli noin 110 euroon. Monet lakisääteiset maksut ovat sidottuja minimipalkan suuruuteen. Esimerkiksi työeläkkeitä korotetaan niin, että vuonna 2010 keskimääräinen työeläke on 50 % suurempi kuin vuonna 2008, jolloin se oli noin ruplaa. Työttömyyskorvaus nostettiin vuoden alussa ruplasta ruplaan. Hallitus ilmeisesti joutuu jo tammikuussa pohtimaan menoleikkauksia vuoden 2009 budjettiin. 3 Hedman_152x108,5.indd :14:14

4 4 Kaasukiistasta kantavuutta Venäjän uusille kaasuputkihankkeille Ukrainan kanssa syntynyt vakava kiista kaasun siirtokuljetuksista on vahingoittanut Venäjän mainetta luotettavana kaasuntoimittajana. Venäjä onkin tuonut aktiivisesti esiin suunnitelmiaan kaasun kuljetusreittien hajauttamisesta sekä jopa kokonaan uudenlaisista kaasutoimtusten muodoista. Kaasukiista on antanut Venäjälle sopivan tilaisuuden edistää Nord Stream -kaasuputkihankkeen etenemistä. Venäjä on myös suhtautunut aikaisempaa määrätietoisemmin kaasua Mustanmeren alitse Etelä-Eurooppaan toimittavan South Stream -putken rakentamiseen, vaikka se on taloudellisesti vähemmän houkutteleva hanke. Venäjällä on myös ymmärretty, ettei kaasun ainoa kuljetustapa ole putkistojen käyttö. Toimituskatkosta hermostuneille kaasuntilaajille on esitetty energiavarmuuden turvaamista toimittamalla vaihtoehtoisesti nestekaasua tai jäähdyttämällä nesteytettyä kaasua tankkilaivakuljetuksilla. Uusia kaasun kuljetusreittejä ei kuitenkaan luoda hetkessä. Ainoa hanke joka saattaa edetä nopeasti on Itämeren alittava Nord Strem -putki. Putken käyttöön oton pitäisi tapahtua vuonna 2011, mutta rakentamista saattaa viivastyttää eräiden Itämeren valtioiden vaatimat ympäristö- ja muut turvallisuusselvitykset. Venäjän kaasutoimitukset Eurooppaan ovat siten lähitulevaisuudessakin pääosin Ukrainan reitin varassa. Ukrainalla on omistuksessaan pituudeltaan maailman suurin kaasuputkijärjestelmä, jota pitkin on toistaiseksi pakko kuljettaa noin 80 prosenttia länteen menevästä kaasusta. Valko-Venäjä tarjoutuu kauttakulkumaaksi uudelle kaasuputkelle Venäläistä kaasua Yamal-putkea pitkin jo nyt Eurooppaan siirtävä Valko-Venäjä on valmis toisen putken rakentamiseen, kertoo Interfax. Uutistoimiston Moskovassa kaasualan huippukokouksessa haastattelema Valko-Venäjän valtuuskunnan jäsen painotti, että Yamal-Europe-2-putken rakentaminen voitaisiin toteuttaa nopeasti ja edullisesti. Projekti olisi parhaassa tapauksessa mahdollista vetää läpi puolessatoista vuodessa. Valkovenäläisten kaavailema putki johtaisia kaasua Jamalin niemimaalta Koillis-Siperiasta. Putken rakentaminen ja asentaminen Valko-Venäjällä voisi tapahtua nykyisen putken rinnalla entisiä linjauksia myöten. Koska putkiyhteys johtaisi Puolaan ja edelleen Saksaan, olisivat nämä maat putken luontaisia rahoittajia ja mahdollisia osakkaita. Valtuuskunnan jäsen ei sen sijaan maininnut mitään Venäjän mahdollisesta roolista. Local in Skills. International in Quality. Value for Money. Avenir Accounting Accounting Outsourcing for international clients AVENIR GROUP IN RUSSIA: Avenir Avenir Group Audit Alliance Local Tax and Statutory Audits HELLEVIG KLEIN USOV Llc a t t o r n e y s a t l a w Local law firm with international and Russian partners Moscow St.Petersburg Tver Yekaterinburg info@aveniraccounting.com, info@hku.ru Tel ,

5 Hedman Partners aloittaa lakipalvelut Jekaterinburgissa Entuudestaan Pietarissa toimiva Asianajotoimisto Hedman Partners on laajentanut Venäjän-toimintaansa Uralille perustamalla ensimmäisen länsimaisen asianajotoimiston Jekaterinburgiin. Toimisto tarjoaa asiakkailleen kattavat liikejuridiikan palvelut ja sen kohderyhmänä ovat alueella jo toimivat sekä sille suuntaavat suomalaiset ja muut länsimaiset yritysasiakkaat. Toimistoa kiinnostavat myös venäläiset asiakkaat, joilla on liiketoimintaan liittyviä tarpeita EU-alueella ja laajemmaltikin lännessä. Pystymme tarjoamaan yrityksille asiantuntevan ja toimivan juriidisen tukijärjestelmän, joka perustuu Helsingin, Pietarin ja Jekaterinburgin toimistojemme yhteistyöhön ja osaamiseen. Hedmanin Senior Partner Harry Hedman lupaa. Hedman Partners Oy on toiminut Venäjällä liki 20 vuoden ajan. Yrityksellä on Venäjän ohella oma ulkomaantoimisto Tallinnassa. Hedman toimii myös muualla Baltiassa yhteistyössä Riian ja Vilnan asianajotoimistopartnereidensa kanssa. Venäjä - Kazakstan - Valko- Venäjä - Ukraina - Viro - Latvia - Liettua - Puola Tiivis talous- ja markkinakatsaus kahden viikon välein suoraan sähköpostiisi. lmestynyt vuodesta Kustantaja: Oy Compiler Ab. Tiedustele, pyydä näytenumero: Klaus Lehmuskallio: puh. (09) klaus.lehmuskallio@compiler.fi Katso: Talous Markkinat Toimijat Investoinnit Baltiassa ilmailuvaivoja Baltiassa myös siviili-ilmailu on joutunut käymistilaan. Virossa Estonian Airille haetaan omistajaksi strategista investoijaa, joka käytännössä tarkoittaa jotakin suurempaa ulkomaista lentoyhtiötä. Estonian Airin omistavat tällä hetkellä Viron valtio, lentoyhtiö SAS ja investointiyhtiö AS Cresco. Tältä osakakaspohjalta ei kuitenkaan löydy ratkaisua Estonian Airin pitempiaikaiselle toiminnalle. Nykyisessä taloustilanteessa on valtiolla on joka tapauksessa paineita hankkia ylimääräisiä tuloja lentoyhtiön lopullisen yksityistämisen kautta. Myös Latviassa kansallinen lentoyhtiö on noussut ongelmaksi. Airbalticin omistavat valtio ja SAS. Skanidinaavisella lentoyhtiöllä on Airbalticissa huomattavan korkea, 47,2 prosentin omistusosuus. Pienet volyymit ja liikaa lentoja Airbaltic toimii muiden baltialaisten lentoyhtiöiden tavoin vaikeassa segmentissä. Matkustajavolyymit ovat pienehköt ja lisäksi yhtiöllä on matkakohteitan ja lentovuoroja aivan liikaa. Airbaltic on lisäksi viime aikoina haaskannut energiaa verisessä kilpailussa Liettuan kansallisen lentoyhtiön flylal-lithuanian Arlinesin kanssa. Vilkkaasti naapurimaiden välillä liikennöivät yhtiöt ovat kumpainenkin turvautuneet protektionismiin omalla kotikentällään. Airbaltic on pelannut peliään yhdessä Riian kansainvälisen lentokentän kanssa ja flylal vastaavasti Vilnan kansainvälisen kentän kanssa. Liettualaisyhtiö meni kilpailukiistassa jopa niin pitkälle, että sai vilnalaisen siviituomioistuimen päätöksellä joksikin aikaa jäädytettyä sekä Airbalticin että Riian kansainväiseen lentokentän omistajayhtiön Liettuassa olevat varat vilpilliseen kilpailuun perustuvan haasteensa kautta. Liettuassa flylal oli kuitenkin samanaikaisesti ajautunut omalla kotitantereellaan toisenlaisiin hankaluuksiin, sillä yhtiön velka Vilnan kansainväliselle lentokentälle oli noussut 20 miljoonaan litiin eli noin 5,8 miljoonaan euroon, josta 11,5 miljoonaa litiä oli jo erääntyneitä saatavia. Lisäksi yhtiöllä oli 6,0 miljoonaa litiä velkaa lennonjohtopalveluja tarjoavalle Oro Navigacijalle. Lentoyhtiö ei kelvannut edes yhden litin hinnalla Lentoyhtiö flylal:ia ehdittiin omistajien toimesta tarjota Liettuan valtiolle symboolisen yhden litin hintaan, mutta tarjous ei kiinnostanut. Tammikuun toisella viikolla kuviteltu pelastus tuli kuitenkin Sveitsiin rekisteröidyltä investointiyhtiöltä. Jo sovitulla, mutta vasta tammikuun 23. päivä allekirjoitettavalla kaupalla SCH Swiss Capital Holdingsin oli määrä ostaa lentoyhtiön omistajayhtiön koko osakekanta. Kuitenkin ennen kaupan vahvistamista Liettuaan ilmailuviranomainen perui flylal:in reittiliikennetoimiluvan, joskin yhtiön tytäryhtiö säilytti toistaiseksi charter-lentojen lupansa. Itse emoyhtiölle jää vielä selvitettäväksi noin lentolipun lunastaneen matkustajan paluulennot tai matkalippuhyvitykset. Baltian maiden valtionjohtoa ei nykyisessä tilanteessa näytä enemmälti kiinnostavan kansallisten lentoyhtiöiden tuleva kohtalo. Maiden liikennepolitiikka ei toisaalta juurikaan ole sen aktiivisempi rautateidenkään suhteen. 5

6 6 Edessä itsenäisyyden ajan pahin vuosi Viron talous kääntyy väistämättä laskuun Postimees-lehden haastattelemat Viron johtavat analyytikot ennustavat Viron bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 4,5 prosenttia. Mikäli arvio toteutuu olisi Viron taloudella edessään pahin vuosi maan koko nykyisen itsenäisyyden aikana. Vuonna 1999, jolloin Viro oli nykyistä ratkaisevasti kiinteämmin sidoksissa Venäjään jäi talouden taantuma loppujen lopuksi 0,3 prosenttiin. Riippumattomia tahoja edustavien analyytikkojern talousennuste on pessimistisempi kuin Viron finanssiministeriön tai keskuspankin arvio. Finanssiministeriö ennakoi talouden supistuvan 3,5 prosenttia ja keskuspankki on vieläkin maltillisempi tyytyen bruttokansantuotteen 2,1 prosentin laskuun. Finanssimisteriön ennusteeseen yhtyy myös Eesti Konjunktuuriinstituut EKI. Tuontoa sopeutetaan ja kustannuksia karsitaan Tällä hetkellä yritykset sopeuttavat tuotantoa ja leikkaavat kustannuksia. Tästä seuraa väistämättä, että syksyllä heikentynyt työllisyystilanne muuttuu yhä huonommaksi. Analyytikkojen vuodelle 2009 antamien työttömyysarvioiden perusteella työttömien osuus nousisi yhdeksään prosenttiin työvoimasta. Osuus olisi kaksinkertainen verrattuna alkusyksyn tilanteeseen, mutta toisaalta selvästi alle vuoden 2000 tason, jolloin työttömyysaste oli 13,6 prosenttia. Työllisyystilanteen odotetaan huonontuvan osittain myös siksi, että tuhannat ulkomailla työskennelleet virolaiset joutuvat paikallisten työmarkkinoiden heikennyttyä palaamaan takaisin kotimaahan. Talouden taantumasta on toisaalta seurannut ainakin yksi myönteinen asia; inflaation tuntuva hidastuminen. Analyytikkojen konsensusennusteen mukaan kuluvan vuoden inflaatio voisi laskea 3,6 prosenttiin. Tämäkään inflaation pudotus ei silti vielä avaa ovia Euroopan yhteisvaluuttaan siirtymislle. Asiantuntijoiden mielestä kiireellisiin asia Viron talouden korjaamisessa on lainapääomien saaminen. Rahoitusta kaipaavat aivan erityisesti Viron tuontia harjoittavat yritykset, joilta ulkomaiset tavarantoimittajat ovat alkaneet vaatia ennakkomaksua. VENÄJÄN-KAUPAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op), Helsinki MENESTY VENÄJÄLLÄ! Yliopistollisissa erikoistumisopinnoissa yhdistyvät teoreettinen tietämys, uusin tutkimustieto ja käytännön kokemus. Koulutukset kevät syksy 2009: Venäjä vs. muut kehittyvät markkina-alueet Markkinointi ja myynti Venäjällä Sertifiointi ja tullaus Venäjän-kaupassa Maksuliikenne ja vientisaatavan turvaaminen Venäjän-kaupassa Liiketoimintasuunnitelman laatimisen periaatteet ja työkalut Sopimukset Venäjän-kaupassa Yritystoiminta Venäjällä Ohjelmaan voi osallistua myös yksittäisille jaksoille. Lisätiedot ja ilmoittautuminen verkossa: pienyrityskeskus Kysy lisää! Merja Ryökäs, puh merja.ryokas@pyk.hkkk.fi HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU HELSINKI SCHOOL OF ECONOMICS PIENYRITYSKESKUS Helsinki, Mikkeli, Pietari, Tallinna Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, Helsinki

7 Talouskriisi iski heti Baltian kiinteistömarkkinoihin Baltian maissa pitkään ylikuumentuneilla kiinteistömarkkinoilla tapahtui odotetusti hurja käänne heti finanssikriisin yltäessä myös Viroon. Latviaan ja Liettuaan. Marras-joulukuussa alkanut pudotus oli niin jyrkkä, että kiinteistömarkkinoiden tulos koko vuoden 2008 osalta heikkeni tuntuvasti. Kaikissa kolmessa maassa asunto- ja muita kiinteistökauppoja tehtiin selvästi vähemmän kuin vuonna Samalla kiinteistökauppojen kokonaisarvo laski tuntuvasti ja esimerkiksi Virossa jätiin 60 prosenttia jälkeen edellisvuotisesta tasosta. Kiinteistöalan alamäki tuntuu jo vahvasti asuntojen hinnoissa. Kiinteistövälittäjä Lation markkinakatsauksen mukaan asuntojen keskihinta Riiassa oli viime joulukuussa 623 latia eli noin 890 euroa neliöltä. Hinta laski kuusi prosenttia marraskuusta ja pudotus vuoden 2007 joulukuuhun verrattuna oli peräti 37 prosenttia. Liettuassa asuntojen hinnat laskivat joulukuussa prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Kiinteistöportaali Kaptalsin mukaan markkinoiden hintataso putosi Vilnassa vuositasolla 25 prosenttia. Klaipedassa hinnat laskivat keskimäärin 24 prosenttia, mutta Liettuan toisessa suurkaupungissa Kaunasissa asunnot halpenivat vain 15 prosenttia. Asunto- ja muiden kiinteistömarkkinoiden tilanne vaikeuttaa ymmärrettävästi myös kiinteistöalan yritysten toimintaa. Virossa on jo alkanut kiinteistövälitysyhtiöiden fuusioituminen ja asiantuntijoiden mukaan alalle on taantuman päättyessä jäänyt enää muutama suuri yritys. Viro joutuu syömään vararahastojaan Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on kehunut Viroa siitä, että se oli pitkän noususuhdanteen aikana malttanut, Latviasta ja Liettuasta poiketen kerätä vararahastoihin rahaa. Nyt näitä varoja pitäisi IMF:n mielestä ryhtyä käyttämään, koska tämä vahvistaisi yrityssektorin selviytymismahdollsuuksia. Reservit hupenivat osin jo viime vuonna Tosiasiassa Virossa on jouduttu turvautumaan näihin varoihin ilman valuuttarahaston kehotustakin. Viime vuonna valtion reservit hupenivat viidenneksellä ja varat olivat vuoden lopussa enää 25 miljardia kruunua eli 1,6 miljardia euroa. Varoja on todella tarvittu, sillä Viron valtiobudjetti jäi viime vuonna 5,2 miljardia kruunua alijäämäiseksi. Budjetin tuntuvan alijäämän aiheuttivat budjetoidun arvoliseverokertymän pudotus sekä sosiaaliverojen hidastunut tilitys. Finanssiministeriön mukaan rahastoihin ja vakautuskassaan kerättyjä varoja on aikankin vielä lähikuukausina pakko käyttää, koska eri veromuotojen kertymä näyttää edelleen heikentyvän. IMF ei puolla Latvian latin devalvointia Kansainvälinen valuttarahasto IMF ei kannata Latvian latin devalvointia. Rahasto ei Latvian johdon kanssa käymiensä lainaneuvottelujen aikana tarjonnut devalvaatiota ratkaisuksi maan makrotalouden ongelmiin, kertoo IMF:n Baltian osaston johtaja Christoph Rosenberg blogikirjoituksessaan. Ulkopuolisten ei pitäisi painostaa devalvaatioon Rosenbergin mielestä ulkopuoliset tahot eivät ylipäätäänkään voi ohjata tai painostaa jotakin maata devalvoimaan valuuttansa, vaikka devalvaatiolle voisi olla perusteita. Devalvaatiopäätöksen voi tehdä ainoastaan itsenäisesti, omista kansallisista lähtökohdista ja perusteista. Latvian tapauksessa devalvaatio voisi jopa aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Rosenbergin mukaan Latvian devalvoinilla olisi kerrannaisvaikutuksia, jotka tuntuisivat negatiivisina myös naapurimaissa Liettuassa ja Virossa. Latviassa devalvaatio aiheuttaisi IMF:n arvion mukaan suoranaisia shokkivaikutuksia, koska maan pankkijärjestelmä eikä muukaan talouden infrastruktuuri kykenisi selviytymään ennen kokemattomasta tilanteesta. Devalvaatio aiheuttaisi kielteisiä reaktioita myös kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, mikä lamaannnuttaisi investointeja ja veisi kotimaiselta tukkukaupalta ja muilta maahantuojilta mahdollisuuden kauppaluottoihin. Valuuttarahasto ei liioin katso devalvaation voivan oleellisesti keventää Latvian ulkomaisen rahoituksen tarpeita. 7

8 Latvialle 7,5 miljardin euron tukipaketti 8 Latvian ulkomailta anomaan rahoitustukeen saatiin vuodenvaihteessa ratkaisu. Euroopan komissio, IMF, Maailmanpankki, EBRD sekä eräät EU:n jäsenmaat vahvistivat osallistumisensa rahoituspakettiin, jonka kokonaissumma on 7,5 miljardia euroa. Tammikuun toisella viikolla julkistettin myös eri tahojen myöntämät lainasummat sekä lainojen siirtoajankohdat. Rahoituskonsortion kokoaja IMF lainaa Latvialle 1,7 miljardia euroa, josta 1,2 miljardia euroa maksetaan jo kuluvan vuoden aikana ja loput 500 miljoonaa vuosina Euroopan komission osuus on 2,9 miljardia euroa tänä vuonna ja lisäksi se on varannut vielä 100 miljoonaa euroa sekä vuodelle 2010 että Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen yhteinen rahoitusosuus on 1,8 miljardia euroa ja julkistettujen aikataulutietojen mukaan lainat aktivoidaan ensi vuonna. Maailmanpankin osuus Latvian rahoitustalkoissa on 400 miljoonaa euroa, josta puolet maksetaan tänä vuonna puolet vuonna EBRD:n ja sen Tshekistä, Puolasta ja Virosta koostuvan konsortion osuus on yhteensä 500 miljoonaa euroa, josta 200 miljoonaa siirretään tänä vuonna ja 300 miljoonaa vuonna euroa. Puolalaiset lisäsivät yrityskauppojaan ulkomailla Puolalaiset yritykset tekivät viime vuonna 71 yrityskauppaa ulkomailla. Kauppojen kokonaisarvo oli noin 1,8 miljardin euroa, kertoo Euromoneyn Deal Watch -portaali. Investointisumma oli 20 prosenttia suurempi kuin kuin mitä puolalaiset satsasivat ulkomaisiin yritysjärjestelyihin vuonna Suurimmat investoinnit ulkomaille teki öljy-yhtiö Petrolinvest, joka käytti 400 miljoonaa euroa kaasuja öljyoikeuksien hankintaan sekä yritysostoihin Kazakstanissa. Nyt tammikuussa Petrolinvest ilmoitti 23 miljoonan dollarin jatkoinvestoinneista Kazakstanissa sijaitseviin kohteisiinsa. Yrityskauppojen määrän perusteella Saksa oli kuitenkin edelleen suosituin sijoituskohde. Puolalaiset toteuttivat siellä yhdeksän yrityskauppaa. Lähes yhtä kiinnostava oli Ukraina, jossa yrityskauppoja tehtiin kahdeksan kappaletta. Puolalaisia yritysostoihin houkuttelivat myös Kazakstan ja Romania. Loput 42 yrityskauppaa jakautuivat useiden eri maiden kesken. Kaasusopimuksesta lisärasitteita Ukrainalle Ukrainan hallitus odottaa maan bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna kolme prosenttia ja samalla linjalla on myös IMF. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD on sen sijaan jo paljon varovaisempi ennustaen talouskasvun jäävän yhteen prosenttiin. Ukrainassa toimiva tieto- ja analyysikeskus Forex Club on arviossaan edellisiä paljon radikaalimpi. Se ennustaa Ukrainan talouskasvuun kääntyvän suoranaisen laskuun bruttokansantuotteen supistuessa viisi prosenttia. Talouskasvun hidastumisesta tai jopa taantumisesta huolimatta inflaation odotetaan pysyvän edelleen korkeana. Ennakkotietojen mukaan Ukrainan inflaatio nousi marras-joulukuun vaikutuksesta ennätysmäiseen 22,3 prosenttiin vuonna Vaikka inflaation voi odottaa tästä hidastuvan on myös kuluvalle vuodella odotettavissa reilusti kaksinumeroinen inflaatiotahti. Vuodesta 2009 tulee Ukrainalle erittäin vaikea. Entisten taloudellisten rasitteiden lisäksi päälle kaatuu vast íkään Gazpromin kanssa sovitun kaasun hinnoittelun aiheuttama lisäkustannus. Uutistoimisto Reutersin tekemien laskelmien mukaan uusi sopimus tuo Ukrainalle 9,288 miljardin dollarin lisäkustannukset viime vuotiseen verrattuna. Sopimus maksaa siis Ukrainalle tuntuvasti, vaikka Gazprom taipuikin 20 prosentin alennukseen Euroopan maiden markkinahintaan nähden. Ilman tätäkin lisätaakkaa Ukrainan ongelmina ovat suuri kauppataseen vaje, tuotannon supistuminen useilla teollisuusaloilla ja kansallisen valuutan grivnan dollarikurssin vähittäinen devalvoituminen toisella vuosipuoliskolla noin 50 prosentilla. Ukrainan vienti on suurelta osin alhaisen jalostusasteen metallurgisten tuotteiden varassa. Niille on kuitenkin nykyisessä tilanteessa vähänlaisesti kysyntää kansainvälisillä markkinoilla. Tammikuussa jo lähes puolet metalliteollisuuden tuotantolaitoksissa on supistanut tai keskeyttänyt tuotantonsa. Lisäksi Ukrainan yrityssektorilla on tällä hetkellä rajalliset mahdollisuudet valuutan saantiin, joten tuontitarpeessa olevat yritykset eivät pysty maksamaan hankintojaan. Ulkomaisia valuuttamääräisiä lainoja ei niille liioin ole tiedossa Ukrainan talouselämään hiipivää pessimismiä lisää tietysti vielä maan sisäpoliittisesti epävakaa tilanne, jonka käänteitä on vaikea ennakoida. V L L P U

9 Valko-Venäjän ulkomaankaupalla kova kasvutahti viime vuonna 9 Valko-Venäjän ulkomaankaupan arvo kasvoi tammi-marraskuussa 43,7 prosenttia nousten 67,9 miljardiin dollariin. Viennin arvo oli 31,2 miljardia dollaria, mikä merkitsi 43,4 prosentin vuosikasvua. Tuonnin arvo oli puolestaan 36,7 miljardia dollaria eli 44,1 prosenttia edellisvuotista suurempi. Valko-Venäjän kauppataseen alijäämäksi muodostui siten Hankkeiden valmistelua ja toteutusta Venäjällä, IVY-maissa ja Baltiassa Buslink Oy suunnittelee ja kehittää vientiin ja tuontiin liittyviä hankkeita itäisessä Euroopassa sekä osallistuu myös niiden alkuvaiheen toteutukseen. Toimialojamme ovat teollisuus, tukkukauppa ja vähittäiskauppa. Toimimme paikallisesti kohdemarkkinoilla. Helsingin ohella meillä on toimistot Pietarissa ja Kaunasissa. Meillä on eri maissa pysyvä yhteistyöverkosto, jolla vahvistamme resurssejamme projektikohtaisten tarpeiden mukaisesti. Buslinkin palvelulinjat ovat: Business Linkage Verkostoituminen, ulkoistaminen ja alihankinnat Adviser Service Start-up-järjestelyt, johdon konsultointi ja taloushallinnon organisointi Trade Services Markkinoinnin konsultointi sekä käytännön vienti- ja tuontipalvelut 5,5 miljardia dollaria. Valko-Venäjän kauppavaihto IVYmaiden kanssa kasvoi yhdentoista kuukauden aikana 41,6 prosenttia nousten 38,2 miljardiin dollariin. Vienti tälle kohdealueelle oli 13,7 miljardin dollarin arvoinen vuosikasvun ollessa 35,1 prosenttia. Tuonnin arvo oli 24,5 miljardia dollaria ja sen lisäys oli 45,4 prosenttia. Yhteystiedot: Toimitusjohtaja Hannu Kemiläinen Buslink Oy Helsinki GSM: Puh: Fax buslink@co.inet.fi Venäjä hallitsee Valko-Venäjän ulkomaankaupaa Valko-Venäjän ulkomaankaupasta Venäjän osuus oli 32,3 miljardia dollaria, mikä ylitti edellisvuotisen 38,5 prosentilla. Venäjällä oli 47,5 prosentin osuudellaan täysin hallitseva rooli Valko-Venäjän ulkomaankaupassa. Valko-Venäjän vienti Venäjälle kasvoi tammi-marraskuussa 24,2 prosenttia nousten 10,0 miljardin dollarin suuruiseksi. Tuonnissa kasvutahti oli kuitenkin paljon kovempi, sillä lisäys oli 46,0 prosenttia. Venäjältä tuotujen tavaroiden arvo nousi 22,3 miljardiin dollariin. Kauppa Ukrainan kanssa oli suorastaan hurjaa Kauppa toisen naapurimaan Ukrainan kanssa kasvoi vieläkin nopeammin. Kauppavaihdon arvo oli tosin Venäjään verrattuna vaatimaton, 4,7 miljardia dollaria, mutta vuosikasvu oli hurjat 76,1 prosenttia. Valko-Venäjän vienti Ukrainaan kasvoi 110 prosenttia nousten 2,7 miljardiin dollariin. Tuonnissa kasvu oli 42,9 prosenttia tuonnin arvon noustessa 2,0 miljardiin. Hyvää kasvua IVY:n ulkopuolellakin Valko-Venäjän kauppa IVY-alueen ulkopuolisten maiden kanssa kasvoi sekin tuntuvasti. Kaupan kokonaisarvo nousi 29,7 miljardiin dollariin, mikä oli 46,6 prosenttia edellisvuotista enemmän. Ulkomarkkinoiden viennin kasvoi vuositasolla 50,5 prosenttia nousten 17,5 miljardiin dollariin tuonnin lisääntyessä puolestaan 41,3 prosentilla 12,1 miljardiin dollariinn.

10 Valko-Venäjä sai IMF:ltä lainan Valko-Venäjän keskuspankki devalvoi tammikuun 2. päivä kotimaisen ruplan arvon suhteessa dollariin. Dollarikurssi muuttui ruplasta ruplaan, mikä merkitsi kotimaisen valuutan davalvoitumista 20,45 prosentilla. Keskuspankin mukaan devalvaatioprosentti oli mitoitettu niin, ettei ruplan arvoon tarvitsi enää tänä vuonna kajota. Devalvaation yhteydessä keskuspankki päätti kiinnittää ruplan valuuttakoriin, joka koostuu tasaosuuksin dollarista, eurosta ja Venäjän ruplasta. Ruplan kiinnittämisellä valuuttakoriin pyritään tasoittamaan kotimaisen valuutan kurssivaihteluita. Devalvaatio odotetaan myös parantavan Valko-Venäjän ulkomaista kilpailukykyä, joka on tarpeen vientimarkkinoilla saavutetun menestyksen ylläpitämiseksi. Valko-Venäjän talousnäkymät arvioidaan silti huonoiksi. Talouden taantuma on täydessä vauhdissa ja bruttokansantuotteen odotetaan supistuvan vähintään 10 prosenttia ja pahimmassa tapauksessa 25 prosenttia. Asiantuntijat edellyttävät nyt talouspoliittisia toimia maan koko talouselämän uudelleen järjestämiseksi. Tämä tarkoittaa muun muassa toimintaolojen liberalisointia ja yksityistämisen nopeuttamista. Valko-Venäjän kansainväliset reservit hupenivat syyskaudella pahasti keskuspankin pyrkiessä säilyttämään ruplan dollarikurssin. Maa joutui tästä syystä kääntymään IMF:n puoleen lainan saamiseksi. Laina-anomus johtikin tulokseen ja valuuttarahasto myönsi joulukuun lopussa Valko- Venäjälle 2,5 miljardin dollarin luoton, josta 800 miljoonaa siirretään kiireellisenä jo tammikuussa. Lainaan liittyvässä ohjeistuksessaan IMF kehottaa Valko-Venäjän johtoa tiukentamaan rahapolitiikkaa ja valuuttapolitiikkaa sekä leikkaamaan julkisia menoja ja investointeja. Vakavista ongelmista huolimatta Kazakstan selvinnee vielä omillaan Kazakstanin talouskasvu hidastui viime vuonna ennakkotiedon mukaan noin kolmeen prosenttiin, kun kasvutahti vuonna 2007 oli vielä 8,7 prosenttia. Tammikuun alussa hallitus antoi ennusteen, jonka mukaan talouskasvu olisi 2.7-4,1 prosenttia vuosina Kazakstanin taloutta varjostavat vuodenvaihteen jälkeen kuitenkin vakavat ongelmat. CACI-tutkimuslaitoksen mukaan Kazakstanissa on viime aikoina panostettu aivan liikaa vähittäiskauppasektoriin ja rakennusalaan, jotka reagoivat ensimmäisinä kasvun katkeamiseen. Lisäksi koko kansantalous on nyt hyvin riippuvainen ulkomaisesta luototuksesta öljyn vientitulojen romahdettua. Valuuttavarannoilla selvitään vielä jonkin aikaa Kazakstanin kulta- ja valuuttavarannot kasvoivat vielä viime vuonna 21 prosenttia nousten 46,7 miljardiin dollariin. Näillä varoilla maa saattaa ekonomistien mukaan selvitä vielä kansainvälisen talouskriisin ja luottolaman ensimmäisen vaiheen yli, mutta jos kriisi siirtyy toiseen vaiheesseen on Kazakstanin koko pankkijärjestelmä vaarassa ellei sille löydy kansainvälistä rahoitustukea. Ulkomaiset investoinnit kertovat luottamuksesta 10 Kazakstanin talouselämä kehittyi joka tapauksessa vielä viime vuonna varsin hyvin. Luottamusta maan talouteen osoitti, että suorat ulkomaiset investoinnit kasvoivat tammi-syyskuulta olevien tietojen perusteella 17,9 prosentilla 12,8 miljardiin dollariin. Kazakstan kasvatti ölyntuotantoaan 5,0 prosenttia ja maakaasuntuotantoaan 12,3 prosenttia. Kazakstanin öljyntuotannon kasvu oli viime vuoden tilanteessa hyvä ja varmisti sen, että maa säilytti edelleen asemansa entisen Neuvostoliiton alueen toiseksi suurimpana öljyntuottajana. Kazakstan vei raakaöljyä 62,4 miljoonaa tonnia, mikä ylitti edellisvuotisen tason 2,8 prosenttia. Kaasun vienti kasvoi sen sijaan jo 28 prosenttia volyymin noustessa 5,67 miljardiin kuutioon. Kazakstanin uraanintuotanto kasvoi 28 prosenttia ja sen kokonaismäärä nousi 8 500,5 tonniin. Maa pyrkiikin maailman suurimmaksi uraanin viejäksi vuoteen 2010 mennessä. Rikkaita mineraalivaroja omistava Kazakstan menestyi myös kivihiilentuotannossa. Tuotantomäärä nousi 105 miljoonaan tonniin, mikä merkitsi 11,2 prosentin vuosikasvua. Hyvä viljasatokin tukena Kazakstan sai maatalouteen tehtyjen investointien ja suotuisten kasvuolosuhteiden ansiosta myös hyvän viljasadon. Viime vuoden tammi-marraskuussa maa vei korjattua ja edellisen satokauden viljaa ja jauhoja 2,9 miljardin dollarin arvosta, joten vienti kasvoi 57 prosenttia edellisvuotisesta. Kazakstanin jalostavassa teollisuudessa kehitys ei ollut kaikilta osin yhtä suotuisaa. Jalostamoiden bensiinintuotanto supistui 4,8 prosenttia ja teräksen tuotanto laski vuositasolla 4,8 prosenttia.

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6. Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.2011 Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT)

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä?

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? 14.5.2009 Itämeri-foorumi Turku Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? Toimitusjohtaja Kari Jalas Keskuskauppakamari Talousnäkymät heikentyneet nopeasti Itämeren alueella BKT:n kasvu,% Maailma

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Venäjän talouden näkymät

Venäjän talouden näkymät Venäjän talouden näkymät Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Journalistiseminaari Helsinki 9.1.1 Vesa Korhonen Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 1 1 Talous 1 16... Talouteen kasautunut rasitteita.

Lisätiedot

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Venäjän BKT kasvoi enää 1.4% (1-6/2013) Vuonna 2007 kasvu oli 8.5% Kari Liuh to Kari Liuhto Venäjän kaupan professori Turun kauppakorkeakoulu Turun kauppakorkeakoulun alumnitapaaminen

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Suomen arktinen strategia

Suomen arktinen strategia Liite 1 Suomen arktinen strategia EU-asioiden alivaltiosihteeri Jukka Salovaara Talousneuvosto 18.1.2011 Miksi Arktinen Strategia Arktisen merkitys kasvaa EU saa vahvemman arktisen ulottuvuuden (laajentuminen)

Lisätiedot

Pelastaako Luoteis-Venäjän ja Pietarin talouskasvu Itä-Suomen? Pekka Sutela www.bof.fi/bofit 4.9.2008 Venäjä / Neuvostoliitto Suomen kauppakumppanina 100 80 60 Osuus, % Vienti Venäjälle / NL:on Tuonti

Lisätiedot

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous 1 YIT:n tapahtumia Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 6.10.2008 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Viro 2 Sisältö Osavuosikatsaus

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa Outoja aikoja OUTOJA AIKOJA Maailmantalouden nousu vahvistuu Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa Suomen pohjat on ehkä jo nähty nousu on omissa käsissä Euroalueen kasvuarvioita

Lisätiedot

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa

Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Suomen talous muuttuvassa Euroopassa Pellervon Päivä 2016 Signe Jauhiainen Vuodet vierivät 2008 Finanssikriisi 2009 Taantuma 2010 Toipumisesta velkakriisiin 2011 Euro horjuu 2012 Euroalue taantumassa 2013

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry

Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009. Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Taloudellisen taantuman vaikutukset metsäsektorilla Metsäneuvoston kokous 10.3. 2009 Toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry Paperiteollisuuden tuotannossa jyrkkä käänne vuoden 2008 lopulla 2 Massa-

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä

Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä 1) Venäjä yhä tärkeä Suomen taloudelle 2) Sanktiot eivät ole pääsyy Venäjän-vientimme laskuun 3) Venäjä suuri mahdollisuus, muttei lähitulevaisuudessa 4) Venäjän

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html

Lisätiedot

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa

Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 1-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 1 / 2014 Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 World Economic

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2009

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2009 KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 9 Julkaistavissa..8 klo KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 9 Lokakuu 8 KESKUSKAUPPAKAMARI Aleksanterinkatu, PL, 1 Helsinki Puh.

Lisätiedot

Venäjän-kaupan Barometri Kevät Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän-kaupan Barometri Kevät Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän-kaupan Barometri Kevät 009 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 mrd 0 000 00 00 00 00 005 00 007 008 009 (0-0) Vienti Venäjälle Tuonti Venäjältä

Lisätiedot

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019

Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Viron talousnäkymat Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Haavoittuvuudet: enimmäkseen täysmyytti tai sitten historiaa Kuinka haavoittuva on Viron talous? Olettehan kuulleet vielä viime aikoinakin

Lisätiedot

Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi

Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 18 Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi 8.8.18 Raision Q2/18 lyhyesti Määrätietoinen työ Raision uudistamiseksi ja kannattavan orgaanisen kasvun tukemiseksi jatkuu

Lisätiedot

MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT

MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT 1 (15) RATKAISU VENÄJÄN MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT 2 (15) 1. HYVÄT TULOKSET JA KESTÄVÄT KÄYTÄNNÖT TULEVAISUUTEEN Markinvest Oy on liikkeenjohdon ja markkinoinnin

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa

Lisätiedot

BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013

BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 BOFIT Venäjä-ennuste BOFIT Venäjä-ryhmä BOFIT Venäjä-ennuste 2011 2013 Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos Suomen Pankki BOFIT Siirtymätalouksien tutkimuslaitos PL 160 00101 Helsinki

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Venäjän-kaupan uusi normaali

Venäjän-kaupan uusi normaali Venäjän-kaupan uusi normaali 20.4.2018 Joensuu @JaanaRekolainen @SVKK_FRCC Suomalais-Venäläinen kauppakamari Missiomme on edistää yritysten kasvua ja liiketoimintaa Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin

Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin Tuomas Välimäki Suomen Pankki Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin ACI Forex Finlandin vuosikokous Katajanokan kasino 1 Puheen runko Viitekorot Euroalueen ja Suomen talouskehitys Rahapolitiikan strategia:

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspo Pörssin monialatähti Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Ohjeistus vuodelle 2011 Uusi, 8.12.2011 annettu ohjeistus vuodelle 2011 Aspo kasvattaa liikevaihtoaan ja liikevoittoaan noin 20 %. Osavuosikatsauksessa

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu %, liukuva vuosikasvu 12 12 1 8 6 Kiina Baltian maat Intia Venäjä 1 8 6 4 2 Euroalue Japani USA 4 2-2 21 22 23 24 2 26 27 USA+Euroalue+Japani = 4 % maailman bruttokansantuotteesta

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 1 INLOOK GROUP OY Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 Toimintaympäristö Päättyneellä tilikaudella kotimaan rakentavat liiketoiminnot pystyivät ylläpitämään volyyminsa ja kannattavuutensa

Lisätiedot

RATKAISU VENÄJÄN VIENTIIN JA MYYNTIIN

RATKAISU VENÄJÄN VIENTIIN JA MYYNTIIN 1 (11) RATKAISU VENÄJÄN MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIN JA PROSESSIN 2 (11) MARKINVEST OY:N PAALUJA VENÄJÄLLÄ JA TAUSTAA Venäjä toiminta alkoi 1989, alihankinnan valvontaa konepajoissa

Lisätiedot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot

Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet

Lisätiedot

Venäjän talouskehitys avaa mahdollisuuksia logistiikkayrityksille

Venäjän talouskehitys avaa mahdollisuuksia logistiikkayrityksille Venäjän talouskehitys avaa mahdollisuuksia logistiikkayrityksille Pekka Sutela 24.5.2010 Venäjä ja kriisi Venäjän BKT laski 2009 saman verran kuin Suomen, vajaat kuusi prosenttia, mutta maa putosi korkeammasta

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki Suhdannekatsaus Pasi Kuoppamäki 6.10.2015 2 Maailmantalous kasvaa keskiarvovauhtia mutta hitaampaa, mihin ennen kriisiä totuttiin Ennusteita Kehittyvät maat heikko lenkki kaikki on tosin suhteellista 3

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne Vuosikatsaus 2016 Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne 31.12.2016 26.5.2017 2 Sisältö Yritysesittely Sijoittajat ja lainat Tunnusluvut Tulevaisuuden näkymät 3 5 6 7 Temply Annual Report 2015 GF Money

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 24.4.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 907 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Puola ei ole toteuttanut 21 päivänä kesäkuuta 2013 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia

Lisätiedot

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07 Aspon Q3 2007 25.10.2007 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q3 2007 Jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvu 5,4 %, yritysosto mukaanlukien 16,5 % Liikevoitto ilman kertaeriä 3,7

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)

Lisätiedot

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia. Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009 Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7. Energiahankkeiden vaikutus Itämeren turvallisuustilanteeseen Dosentti, erikoistutkija Alpo Juntunen MpKK, strategian, Helsinki 0 Suomenlahti ja Itämeri ovat olleet

Lisätiedot

Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta

Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Bryssel 5. marraskuuta 2013 Syksyn 2013 talousennuste: Asteittaista elpymistä ulkoisista riskeistä huolimatta Viime kuukausina on ollut näkyvissä rohkaisevia merkkejä

Lisätiedot