Asianro 448/ / Perhepalvelujen tulosalueella kokeiluna toteutetun johtotiimimallin vakinai s- taminen. Kokouspvm

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asianro 448/00.01.02/2012 151 Perhepalvelujen tulosalueella kokeiluna toteutetun johtotiimimallin vakinai s- taminen. Kokouspvm 23.08."

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 448/ / Perhepalvelujen tulosalueella kokeiluna toteutetun johtotiimimallin vakinai s- taminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokouspvm / 233 / 2011 Perhepalvelujen tulosalueella kokeiluna toteutetun johtotiimimallin vakinaistaminen Asian valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki Tausta Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajalautakunta päätti käynnistää perhepalveluiden tulosalueella kokeilun, jossa uudistettiin tulosalueen johtamisrakennetta. Perusteluna uudistamiselle ja vahvistamiselle oli se, että vuoden 2010 tilinpäätöstiedot osoittivat, että perhepalveluiden tulosalueella sijaishuollon eli kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hoidosta ja huolenpidosta aiheutuvat kustannukset jatkoivat kasvuaan samalla kun avohuollon tukitoimenpiteisiin varattuja määrärahoja jäi käyttämättä. Reagointina tilanteeseen ja kustannusrakenteen korjaamiseksi eli toimenpiteiden oikea-aikaisen kohdistamisen varmistamiseksi nähtiin tarvetta tehdä rakenteellisia muutoksia perhepalveluiden tulosalueen sisällä. Perhepalveluiden rakennetta jäsenneltiin uudelleen siten, että ennaltaehkäisevät palvelut saivat niille kuuluvan korostetun aseman ja lastensuojelun viranomaistyölle saatiin työn haasteellisuutta vastaavaa riittävää johtamisrakennetta. Rakenteiden vahvistamisen kautta odotetaan tapahtuvan toiminnallista muutosta siinä, että perhepalveluiden tulosalue pystyisi vastaamaan nykyistä paremmin niihin odotuksiin, joita lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimivilla tahoilla nousee esille kasvuympäristöissä ennaltaehkäisevän lastensuojelun alueella mm. varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Kasvuympäristöt tarvitsevat tukea työmenetelmien valinnassa ja tukitoimenpiteiden konkreettisessa toteutuksessa. Johtotiimin muodostaminen Kokeiluluontoisesti päätettiin elokuun alusta 2011 käynnistää vuoden 2013 loppuun saakka organisaatiomuutos, jossa suurtuotteet jaettiin kolmeen toiminnalliseen kokonaisuuteen; 1. ennaltaehkäisevät palvelut, 2. avohuollon palvelut ja 3. sijaishuollon palvelut. Näille kolmelle kokonaisuudelle määriteltiin kullekin omat vastuuhenkilöt kuitenkin siten, että avohuollon ja sijaishuollon vastuut voitiin jakaa tarkkarajaisen avohuolto/sijaishuolto jaon sijaan myös muutoin esim. jakamalla osavastuita talouden kysymyksissä, henkilöstöjohtamisen kysymyksissä, menetelmäkehittämisen kysymyksissä ja asiakastyön johtamisen kysymyksissä.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Ennen kokeilua perhepalveluiden suurtuotteet olivat yhtenä (hajanaisena) kokonaisuutena ja kaikki niihin liittyvä johtamistyö on yhden johtavan sosiaalityöntekijän vastuulla joka toimi samalla johtosäännössä tarkoitettuna tulosalueen johtajana. Vastaavaa yksinjohtamisen mallia ei olut millään muulla sosiaali- ja terveyskeskuksen tulosalueella. Sitä ei voitu pitää riittävänä johtamisrakenteena myöskään perhepalveluiden tulosalueelle, kun otetaan huomioon tulosalueen kustannuskehitys, työn ammatillinen haastavuus ja kuormittavuus, ammattikunnan rekrytointivaikeudet ja ostopalveluiden suuri määrä ja niiden erityispiirteenä pitkäkestoisuus ja ympärivuorokautisuus. Näin muodostettiin johtamisrakenne, jossa johtavan sosiaalityöntekijän alaisuuteen muodostettiin vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävä. Kokeilun kuluessa nimike on vakiintunut erityissosiaalityöntekijäksi ja johtavan sosiaalityöntekijän ehdotuksesta hänen asemansa organisaatiossa on rinnasteinen johtavan sosiaalityöntekijän kanssa siten, että he molemmat ovat suoraan tulosaluejohtajan alaisuudessa. Erityissosiaalityöntekijän työnkuvaan on vakiintunut tarkoituksenmukainen yhdistelmä vastuuta avohuollosta ja sijaishuollosta, henkilöstöjohtamisen kysymyksistä, menetelmäkehittämisen kysymyksissä ja asiakastyön johtamisen kysymyksissä. Työnkuvassa on myös merkittävä määrä lastensuojelun sosiaalityöntekijän asiakastyötä. Kolmanneksi johtotiimin jäseneksi kokeilussa on nostettu perheneuvolan psykologi, jonka rekrytoinnissa otettiin nimenomaisesti huomioon rooli johtavana työntekijänä toimimisesta. Kuten lautakunnan päätöksellään linjasi, tuli ennaltaehkäisevien palveluiden ensisijaisuus johtamisen näkökulmasta varmistaa ja näin ollen viimeksi mainittu (perheneuvolan psykologi) nimettiin johtosäännössä tarkoitetuksi perhepalveluiden tulosalueen johtajaksi kokeilun ajaksi. Tulokset puoltavat mallin vakiinnuttamista Johtamisrakenne on tällä erää organisoitu kokeilutyyppisesti vuoden 2013 loppuun. Luonnollisesti päätökset jatkosta tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen kokeilun päättymistä. Sosiaali- ja terveysjohtaja on seurannut muutoksen myötä aikaansaatuja rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia ja tulokset vaikuttavat hyvin myönteisiltä. Kesäkuussa henkilökunnan kehittämispäivän yhteydessä vahvistui näkemys siitä, että kokeilun mallin tähänastisten tulosten perusteella on jo olemassa edellytykset sille, että lautakunnalle esitetään johtamisrakenteen (ja sen sisältämän virkarakenteen) vakiinnuttamista jo aikaisemmin. Tukevat ja pysyvät rakenteet on todettu erityisen tärkeiksi asiakastyötä tekeville asiantuntijaorganisaatioille. Toimivan rakenteen muotouduttua sen vakinaistaminen on tärkeää jatkokehittämisen onnistumiseksi ja henkilökunnan pysyvyyden turvaamiseksi palvelualueella, jossa henkilökunnan vaihtuvuus on yleisesti ottaen merkittävää henkilöstön kehittämispäivään valmisteltu ja siellä pienryhmissä työstetty perhepalvelujen strategia antaa jatkokehittämiselle vahvan suunnan. Tämä suunta on yhtäpitävä sen kanssa, mitä odotuksia kokeilulta lähdettiin perhepalvelujen tulosalueelle hakemaan. Strategia on liitteenä. Oheismateriaali 11.

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Edellytykset vakinaistamiselle ennen kokeilun päättymistä Lautakunnalle esitetyissä perusteluissa kokeiluluonteisuutta pidettiin perusteltuna useammasta syystä. Kokeilu nähtiin hyväksi vaihtoehdoksi silloin, kun tiedetään, että ei ole yhtä oikeaa mallia organisoida työtä. Kokeilun avulla haluttiin saatavan näyttöä siitä, onko esitetyn kaltaisilla muutoksilla haluttua ohjausvaikutusta. Kokeiluluonteisuuden etuna pidettiin joustavuutta, dynaamisuutta ja tuloshakuisuutta. Kokeilusta todettiin kuitenkin, että on huolehdittava siitä, että tehtäväkuvat ja vastuut ovat selkeitä ja tavoitteet yksituumaisesti ymmärrettyjä. Esittelytekstissä todettiin, että kokeilun edetessä johtotiimimallia ja tehtäväjakoa voidaan esittää täsmennettäväksi (vrt. vastaavan sosiaalityöntekijän roolin muuttuminen erityissosiaalityöntekijäksi) tai muutettavaksi jo ennen kokeiluajan päättymistäkin. Lisäksi valmistelussa todettiin, että mallia voidaan esittää vakinaistettavaksi jo ennen kokeilun päättymistäkin. Vakiinnuttaminen ei ole sidottu talousarviorytmiin, koska konsernijaosto voi lautakunnan esityksen pohjalta päättää virkojen nimikemuutoksista määrärahojen puitteissa. Kysymys ei ole määrärahateknisestä tarpeesta, koska rahoitus on jo kuluvan vuoden talousarviossa. Asetettujen tavoitteiden arviointia Kokeilulle asetettiin ylätason tavoitteeksi, että johtotiimimallilla tuotetaan työmenetelmällistä uudistusta ja henkilöstön voimavarojen hyvää hallintaa sekä myönteistä tarvelähtöisiin toimintamalleihin perustuvaa työskentelyä yhteistyökumppanien kanssa. Lisäksi ennaltaehkäiseviin palveluihin lukeutuvien suurtuotteiden kautta tehtävällä tulosalueen johtamisella ja kokonaiskoordinaatiovastuulla tavoiteltiin suurtuotteiden väliseen kustannusjakoon vaikuttamista siten, että edullisempien ennen kuin -palveluiden valikoimaa kasvatetaan "sitten kun -palveluiden kustannuksella. Lautakunnalle on vuoden 2011 loppupuolella ja kevään 2012 aikana voitu esittää myönteistä kehitystä perhepalveluiden tulosalueelta. Perheneuvolajonot on purettu, sijaishuollon kustannuskehitys on saatu myönteisemmälle uralle, avohuollon palveluilla on saavutettu tuloksia, tilastotietoa on koottu johtamisen välineeksi, johtaminen on vahvistunut niin henkilöjohtamisen kuin strategiajohtamisen näkökulmasta (vrt. liitteenä oleva strategia). Palaute yhteistyökumppaneilta on ollut myönteistä ja perhepalvelut ovat saaneet toivottua myönteistä imagoa. Henkilökunta on antanut arvionsa johtamisrakenteesta ja johtamisen sisällöstä. Henkilökunnalta saadun palautteen perusteella on selvää, että kokeiltua johtamisrakennetta (johtotiimi: tulosalueen johtaja, johtava sosiaalityöntekijä, kehittäjäsosiaalityöntekijä) tulee jatkaa eikä palata entiseen malliin. Liitteenä on perhepalveluiden henkilökunnan vastauksista koostettu johtamisen arviointi Oheismateriaali 12. Kaupungin johtoryhmässä ja sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmässä on lomakauden jälkeen käsitelty perhepalvelujen johtotiimimallin vakiinnuttamista. Eri tahot ovat yksimielisiä siitä, että asian valmistelussa voidaan edetä.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Johtotiimimallin vakinaistamiseksi tarvittavat päätökset - Perheneuvolan psykologin virka tulee muuttaa perhepalveluiden johtajan viraksi, jonka kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus. - Nykyinen perheneuvolan psykologin virka lakkautetaan ja siinä virassa oleva Mikko Hulkkonen siirretään suostumuksensa perusteella tähän uuteen perustettavaan perhepalvelujen johtajan virkaan (laki kunnallisesta viranhaltijasta 24) - Sosiaalityöntekijän virka tulee lakkauttaa ja muuttaa erityissosiaalityöntekijän viraksi, jonka kelpoisuusehtona on asetuksen edellyttämä sosiaalityöntekijän pätevyys. Marja-Leena Borgman siirretään suostumuksensa perusteella tähän uuteen perustettavaan erityissosiaalityöntekijän virkaan (laki kunnallisesta viranhaltijasta 24) - Johtosääntöön tulee valmistella muutos, että perhepalvelujen tulosaluetta johtaa perhepalveluiden johtaja. Tämä kirjaus johtosääntöön voidaan aikataulullisesti päättää tehtäväksi samassa yhteydessä, kun johtosääntöjä seuraavan kerran kaupungissa uudistetaan. Sosiaali- ja terveyskeskuksessa on muita jatkovalmistelua edellyttäviä johtosäännön päivittämisen tarpeita. Yhden nimikemuutoksen takia ei ole tarkoituksenmukaista viedä muutosta valtuustokäsittelyyn saakka. - Johtavaa sosiaalityöntekijää kuullaan yt-lain mukaisesti siitä, että perhetyön tulosaluetta johtaa jatkossa vakinaisesti perhepalvelujen johtaja eikä johtava sosiaalityöntekijä. Kuuleminen suoritetaan vielä ennen lautakunnan kokousta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta : Sosiaali- ja terveysjohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki : Vs. kaupunginlakimies Hannu Sorvari on antanut alla olevan vastauksen sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan selvityspyyntöön koskien uusien virkojen täyttämismenettelyä. Hannu Sorvari : Sosiaali- ja terveysjohtaja on ehdottanut kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 :ään viitaten, että perheneuvolan psykologin virka lakkautetaan ja muutetaan perhepalvelujen johtajan viraksi sekä sosiaalityöntekijän virka lakkautetaan ja muutetaan vastaavan sosiaalityöntekijän viraksi. Sosiaali- ja terveysjohtaja on niin ikään ehdottanut uusiin virkoihin henkilöitä, jotka ovat hoitaneet lakkautettavia virkoja. Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta on päättänyt palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään, voidaanko uusi virka täyttää ilman viran auki julistamista. Selvityksenä totean seuraavaa:

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Kuntalain 45 säätää uuden viran perustamisesta. Sen mukaan viran perustamiseen ja lakkauttamiseen kuuluva toimivalta voidaan delegoida. Raision hallintosäännön 25 :n mukaan asian voi ratkaista konsernijaosto. Kunnallisen viranhaltijalain 4 3 mom säädetään: Virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on - - -, 24 :ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, Viranhaltijalain 24 puolestaan todetaan: Viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa Kun otetaan huomioon edellä mainitut kolme säännöstä, voidaan todeta, että viran täyttämisen menettelystä päättäminen kuuluu johtosäännön perusteella lautakunnalle ja sillä on oikeus ottaa virkaa täytettäessä huomioon viranhaltijalain sallimat erityistapaukset virkojen täytössä. Eräs erityistilanne, jossa ei virkaa tarvitse julistaa julkiseen hakuun, on juuri 24 :n kattama tilanne, josta nyt esillä olevissa virantäytöissä on kysymys. Johtopäätös: Uusi virka voidaan täyttää ilman viran auki julistamista Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää 1. Oikeuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan valmistelemaan viipymättä konsernijaostolle perheneuvolan psykologin viran lakkauttamisen ja muuttamisen perhepalvelujen johtajan viraksi ja valmistelemaan Mikko Hulkkosen siirtämisen perhepalvelujen johtajan virkaan siten kuin laki kunnallisesta viranhaltijasta 24 mahdollistaa. 2. Oikeuttaa sosiaali- ja terveysjohtajan valmistelemaan viipymättä konsernijaostolle sosiaalityöntekijän viran lakkauttamisen ja muuttamisen vastaavan sosiaalityöntekijän viraksi ja valmistelemaan Marja-Leena Borgmanin siirtymisen vastaavan sosiaalityöntekijän virkaan siten kuin laki kunnallisesta viranhaltijasta 24 mahdollistaa. 3. Velvoittaa sosiaali- ja terveysjohtajan huolehtimaan siitä, että johtosääntöön tullaan tekemään muutos, että perhepalvelujen tulosaluetta johtaa perhepalveluiden johtaja eikä johtava sosiaalityöntekijä. 4. Merkitä tietoonsa saatetuksi, että johtavan sosiaalityöntekijän kanssa on käyty yt-lain mukainen kuuleminen siitä, että perhetyön tulosaluetta johtaa jatkossa vakinaisesti perhepalvelujen johtaja eikä johtava sosiaalityöntekijä. Päätös Heikki Laine esitti, että perhepalvelujen johtotiimimallin vakinaistaminen valmistellaan talousarvioesityksen yhteyteen alkavaksi

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6) Puheenjohtaja totesi, että koska kokouksessa oli tehty käsittelyn pohjana olevasta sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotuksesta poikkeava ehdotus, jota oli kannatettu, asiasta oli äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat käsittelyn pohjana olevaa ehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Laineen ehdotusta, äänestävät ei. Lautakunta hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kuusi jaa ääntä (Hurula, Karila, Hynynen, Sinilaakso, Suomi, Yrttiaho) ja kuusi ei -ääntä (Jalonen, Laine, Moislahti, Paatos, Raunio, Rusi). Puheenjohtaja totesi, että äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee äänestyksen tuloksen, joten lautakunta oli päättänyt, että perhepalvelujen johtotiimimallin vakinaistaminen valmistellaan talousarvioesityksen yhteyteen alkavaksi. Janne Mäki-Imppula poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn alkaessa. Mikko Hulkkonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Tiedoksi Mikko Hulkkonen, Perhepalvelut

7 Raision kaupunki Pöytäkirja 7 (7)

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (27) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-21:50

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (27) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 18:00-21:50 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (27) Kokoustiedot Aika 19.09.2012 keskiviikko klo 18:00-21:50 Paikka Kaupunginhallituksen huone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Auli Raunio, puheenjohtaja Veli Jalonen,

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 1/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 10.01.2018 klo 16.30 17.30 Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen Pesola

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12.

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12. Helsingin kaupunki Esityslista 41/2016 1 (5) 7 Palvelukokonaisuuksien johtajien virkojen perustaminen ja täyttömenettely sekä sosiaali- ja terveysviraston osastopäälliköiden virkojen virkanimikkeiden muuttaminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 163 19.9.2018 Asianro 894/02.02.00/2018 196 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Päätöshistoria

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 891/02.02.00/2019 161 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2020 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 116 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014156 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa ruotsinkielisen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 98 17.03.2014. Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt 2014 21/01.01.00/2014. Kunnanhallitus 98

Kunnanhallitus 98 17.03.2014. Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt 2014 21/01.01.00/2014. Kunnanhallitus 98 Kunnanhallitus 98 17.03.2014 Perusturvan toimialan vakanssimuutokset ja - järjestelyt 2014 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 98 Perusturvan toimialan vuoden 2014 talousarvioon sisältyy useita talouden sopeuttamiseen

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 19/2019 1 ( 12) Aika 05.03.2019, klo 16:37-17:32 Paikka Järvenpää- talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 19

Lisätiedot

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö:

SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Sivistyslautakunta 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnan lausunto hallintosäännöstä SLTK 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Lausuntopyyntö hallintosääntöluonnoksesta 1.1.2015 Elokuun

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 119 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 141 11 459/00.01.01.01/2016 Uuden toimintajärjestelmän mukaiset virkajärjestelyt historia

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015. Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 83 10.06.2015 Rakennustarkastajan viran perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija: rakennus- ja ympäristövalvonnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7550/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7550/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2016 1 (1) 404 Asianro 7550/00.01.02.00/2015 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle palvelualueuudistuksen jatkokehittämistä koskevassa valitusasiassa Kaupunginlakimies

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 50 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden rakennusvalvontapäällikön viran täyttäminen HEL 2017-001923 T 01 01 01 01 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013 Helsingin kaupunki 1 (8) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Esitys kaupunginhallitukselle uusista viroista ja virkanimikemuutoksista sosiaali- ja terveysvirastoon HEL 2013-000126 T 01 00 02

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 117 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014154 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Tämä asiakirja on sähköisesti hyväksytty Järvenpään asianhallintajärjestelmässä

Tämä asiakirja on sähköisesti hyväksytty Järvenpään asianhallintajärjestelmässä Järvenpää Pöytäkirja 13/2018 1 ( 11) Aika 21.08.2018, klo 16:03-18:00 Paikka Käsitellyt asiat Jä rvenpä ä - talo, Aino- kabinetti 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet 20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 11.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 11.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (8) 190 Oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveysviraston perhepalvelujen johtajan viran täyttämisestä HEL 2012-014880 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä esityslistalta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen kunnanjohtaja koulutusjohtaja fil.maist. kouluneuvos vanh.huollon pääll.

puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen kunnanjohtaja koulutusjohtaja fil.maist. kouluneuvos vanh.huollon pääll. sivu 1(9) nro 3/2009 Elin: Hallitus Aika: 16.2.2009 klo 9.00 10.35 Paikka: Päätöksentekijät Läsnäolijat: Hallituksen kokoushuone, R 0, Vaasan keskussairaala Gun Kapténs Per Hellman, varapj. Jan Erik Granö

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Kunnanhallitus 22 25.01.2016 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset perusturvan osalta 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Lautakunnan 5.5.2009 hyväksymä versio SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Yleiset määräykset Pietarsaaren sosiaali- ja terveyslautakunta on se toimielin, jolla sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädännön

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 256 18.11.2014 Kunnanhallitus 54 17.02.2015 Teknisen johtajan viran täyttäminen KHALL 256 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.09.2014 201 julistaa teknisen johtajan viran

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 30 liite 7 Yhtymäkokous 19.5.2016 12 liite 12 Sisältö 1 Yleistä... 3 1 Henkilöstösäännön soveltaminen... 3 2 Viran ja työsopimussuhteisen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 22.5.2017 9 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintosäännöt

Lisätiedot

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 20/2003 LIITE 3 1 (5) HALLINTOSÄÄNTÖÖN SISÄLLYTETTÄVÄT HENKILÖSTÖASIOITA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kuntalain muuttamisesta

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-16:45 Paikka Kaupungintalo, kabinetti, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5) Kirkkovaltuusto 6.8.2018 1(5) Aika Maanantaina 6.8.2018 klo 18.00 18.37 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma, varapuheenjohtaja Hellsten, Jaana Hänninen, Jyrki

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa). Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 48 Perusturvalautakunta 13.05.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 50 26 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 51 27 JOHTAVAN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 60 24.4.2017 Tarkastuslautakunta 35 26.4.2017 Kuntayhtymän valtuusto 9 22.5.2017 90 459/00.01.01.01/2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 120 Kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusjohtajan viran täyttäminen HEL 2016-014147 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot