Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry Fackorganisation för konst- och kultursektorn rf.

Transkriptio

1 Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry Fackorganisation för konst- och kultursektorn rf. 1/2008

2 T ä s s ä n u m e r o s s a Puheenjohtajalta... 3 Kulttuurialan yritys kulttuuriyrittäjä kulttuuriyrittäjyys... 5 Merja Isotalo Jalostamo auttaa tuotteistamaan luovat yritysideat... 9 Anne Mari Rautiainen Solmut, väylät ja kulttuuripalvelut Ari Tolvanen Turku 2011 kutsuu Suomen parhaat tekijät mukaan kulttuuripääkaupunkiohjelmaan Niina Helander Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi Noora Herranen Taiteella ei elä Egyptissä Päivi Arvonen Kannen kuva: Rosa Liksom Kulttuurin käsitteen laajuus kulttuuripolitiikan ongelmasta mahdollisuudeksi Esa Pirnes Gallup Pitkästyttävää teatteria Mikko Roiha Taiteen vapaus oikeusopillisesti Merja Isotalo Kuttuuriportaalit Noora Herranen Vuorotteluvapaalla kulttuurista Mauri Lehtovirta Kulttuuri lastuna laineilla! Sampo Laurikainen Luottamusmiehen avulla voit vaikuttaa Simo Kekki Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p fax (05) kirsi.herala@taku.fi Noora Herranen, Merja Isotalo, Petri Katajarinne, Anne Mari Rautiainen, Ari Tolvanen, Susanna Tommila Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittava toimituskunnan kanssa. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa. 2 T A K U

3 P u h e e n j o h t a j a l t a TAKU - kulttuurityöntekijän tuki ja henkinen koti Vuoden 2008 alussa TAKUn jäsenmäärä oli Akavan Erityisalojen neljänneksi suurin. Suurin ei aina ole kauneinta, mutta tässä tapauksessa se tarkoittaa, että TAKUlaisten jäsenten toiveita ja tarpeita on nyt kuunneltava entistä paremmin ammattiliittomme eri osaorganisaatioissa. Jäsenmäärän huima kasvu osoittaa, että TAKUn arvot ja toiminta koetaan tärkeäksi. Meidän jäsentemme työkenttä on hyvin kirjava. Työtehtäviä ja nimikkeitä löytyy lukuisia. Tämä asettaa haasteita edunvalvonnalle niin Akavan Erityisaloissa kuin TAKUssakin. TAKUn hallitus on aktiivisesti työstänyt ja päivittänyt strategiaa, jonka avulla voimme parhaalla tavalla vastata kulttuurikentän haasteisiin ja jäsenten tarpeisiin. Strategia on työväline, jota käyttäen voidaan päämäärätietoisesti työskennellä niiden asioiden kanssa, jotka ovat tärkeitä ja ajankohtaisia. TAKUn strategia esitellään huhtikuussa vuosikokoukselle Jyväskylässä. Palkkaus ja työsuhde-edunvalvonta on kaikkien ammattijärjestöjen tärkeintä työkenttää. Ammatillinen yhteenkuuluvuuden tunne on myös tärkeää, samoin kuin luottamus järjestön toimintaan ja kanssajäseniin. Toivoisinkin, että TAKUlaiset ympäri Suomea (jopa maailmaa) voisivat tuntea yhteenkuuluvuutta ja samanhenkisyyttä. Kentällä toimivat kulttuurityöntekijät ovat usein yksin puolustamassa taiteen ja kulttuurin asemaa. TAKUn jäsenillä pitäisi olla tunne siitä, että välimatkoista huolimatta meitä on monta yhdessä kamppailemassa samojen asioiden puolesta ja että me tuemme toisiamme. Vuosikokous valitsee huhtikuussa myös uuden hallituksen Luottamustehtävien hoito TAKUn eri elimissä on opettavaista ja hauskaa, vaikka se voikin olla aikaa vievää. Lisää asiantuntemusta ja osaamista kulttuurin eri ammattialoilta tarvitaan aina. Olkaa siis aktiivisia ja tulkaa mukaan vuosikokoukseen keskustelemaan, vaikuttamaan ja olemaan yhdessä. TAKU kulturarbetarens stöd och hemvist I början av år 2008 var TAKU den fjärde största medlemsorganisationen inom Akavas Specialorganisationer. Tillväxten av medlemsantalet påvisar att man omfattar TAKUs värden och dess verksamhet. Detta innebär att man nu måste vara ännu mera lyhörd än tidigare för medlemmarnas önskemål och behov i förbundets olika delorganisationer. Vi står inför nya utmaningar angående intressebevakningen såväl inom Akavas specialorganisationer som TAKU. TAKUs styrelse har aktivt bearbetat sin strategi med hjälp av vilken vi kommer att på bästa möjliga sätt tackla kulturfältets utmaningar och våra medlemmars behov. Vårt nya handlingsredskap kommer att behandlas i april på årsmötet i Jyväskylä. Intressebevakningen angående såväl avlöning som anställningsförhållanden är fackföreningarnas viktigaste uppgift. Men det är också viktigt att medlemmarna kan erfara en känsla av yrkesmässig samhörighet, isynnerhet när kulturarbetarna ute på fältet ofta är ensamma om att försvara konstens och kulturens ställning i sin egen omgivning. Årsmötet väljer den nya styrelsen Expertis och kunnande behövs alltid. Förtroendeuppdragen inom TAKU är både lärorika och givande, även om de kan vara tidsödande. Kom med på årsmötet och diskutera, påverka och vara tillsammans. Susanna Tommila susanna.tommila@taku.fi T A K U 3

4 JYVÄSKYLÄ Merkkaa kalenteriisi! TAKUN KEVÄTSEMINAARI Toimitamme ohjelman jäsenillemme sähköpostilla. Maaliskuun alkupuolella se löytyy myös verkosta osoitteessa taku.fi 4 T A K U

5 M e r j a I s o t a l o Kulttuurialan yritys - kulttuuriyrittäjä - kulttuuriyrittäjyys Oletko luonteeltasi yrittäjä? Yrittäminen on rohkeutta. Kykyä ottaa hallittavissa olevia riskejä. Se on yhteistyökykyä, ulospäinsuuntautuneisuutta ja täsmällisyyttä asiakassuhteissa ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Sitkeys, paineensietokyky ja vahva usko omaan yritysideaan auttavat yrittäjää vaikeinakin aikoina. Yrittäjäksi aikovalta edellytetään myös kunnossa olevaa taloutta. Yrittäjän on tunnettava yrityksen toimiala, osattava tuotanto, markkinointi ja hallittava talousasioiden hoito. Myös yrityksen toimintaympäristön, markkinoiden ja kilpailijoiden tuntemus on tärkeää. Tärkein voimavara on ammattitaito, joka muodostuu koulutuksen ja kokemuksen kautta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse osata, ammattitaitoa voi myös ostaa ulkopuolelta. Entistä useampi kulttuurialan opiskelija olettaa työllistävänsä itsensä yrittäjänä. Muutama vuosikymmen sitten olisi vaikuttanut kummalliselta, jos olisi humanistiopiskelijana ilmoittanut tähtäävänsä yrittäjäksi. Julkisen vallan tarjoamat työpaikat olivat vielä 80-luvulla niitä kapean, mutta kuitenkin pitkän leivän turvaajia. Ei silloinkaan kaikille valmistuville ollut heti eläkevirkaa tarjolla, mutta se siinteli kuitenkin jossakin ei niin kaukaisessakaan tulevaisuudessa. Yhteiskunnan arvojen muuttuminen on muuttanut myös toimintatapoja. Silloin reilusti yli 20 vuotta sitten kulttuuritoiminnassa vallalla ollut ajattelu painotti valtion ja kunnan roolia kulttuurin ja taiteen edellytysten turvaajana. Suunniteltiin taiteilijapalkkajärjestelmää ja maksuttomia kulttuuripalveluja, kannustettiin omaehtoiseen kulttuuritoimintaan. Valtiolta luvattiin kunnille rahaa, jota tulikin, tosin viiveellä ja vain osalle kunnista, vaikka valtionosuuden edellytykset olisivatkin täyttyneet. Lyhyt nousukausi edelsi lamaa, jolloin arvot pantiin uusiksi. Vain se taide oli hyvää, josta oltiin valmiit maksamaan. Hyvinvointivaltion peruspalveluihin eivät kulttuuripalvelut enää mahtuneet. Monelle kulttuurialan ammattilaiselle se oli kova paikka, varsinkin tietysti meille, jotka menetimme virkamme laman myötä. Näihin asenteisiin kasvaneille ja koulutetuille yrittäminen ei ollut vaihtoehto, joka olisi ensimmäise- nä tullut edes mieleen, saati että olisi tiennyt siitä jotakin, elleivät vanhemmat tai muut sukulaiset sattuneet olemaan yrittäjiä. Kulttuurialan yrittäjyys oli täysin tuntematon käsite. Kulttuuriyrittäjyys mitä se on? Kulttuuriyrittäjyydestä alettiin puhua laajemmin vasta 1990-luvun lopulla. Yksi ensimmäisistä projekteista oli Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksen hanke Uudistuva kulttuurituotanto. Sen pohjalta projektin vetäjä Päivi Korpelainen kirjoitti raportin Uudistuva kulttuurituotanto ja kulttuuriyrittäjyys (2002). Raportissa kuvataan kulttuuriyrittäjyyttä seuraavasti: Kulttuuriyrittäjyyden yleisimpiä muotoja on käsityöläisyys. Käsityöläisyyteen, toisin sanoen ammatinharjoittamiseen kuuluu usein verkostoituminen ja projektityyppisen työskentelyn mahdollistaminen. Ammatinharjoittajalla ei ole ulkopuolista työvoimaa kuin satunnaisesti, eikä muita yrittäjiä käytetä esimerkiksi alihankkijoina. Kulttuurin alalle on perustettu myös osuuskuntia, jotka huolehtivat keskitetysti työnantaja- ja työntekijäpalveluista sekä toimistotöistä. Tämä näkemys on edelleen varsin yleinen ja se on alkanut muuttua oikeastaan vasta aivan viime vuosina, mm. kulttuurituottajien koulutuksen myötä. Käsityöyrittäjiä eli käsityöläisiä on ollut niin sanotusti aina, he muodostavat tunnistettavan ammattikunnan. Kulttuurialan muunlaisten T A K U 5

6 yrittäjien pitää vielä etsiä ja lunastaa paikkansa suuren yleisön tietoisuudessa. Monet asiat ovat kuitenkin yhteisiä kaikille yrittäjinä toimiville kulttuurin ja taiteen ammattilaisille. Yritykset ovat yleensä mikroyrityksiä eli ne työllistävät tavallisesti vain yrittäjän itsensä tai korkeintaan 1-3 muuta henkilöä. Verkostoituminen on merkittävä osa yritystoimintaa, nyt käyttöön tulleet alihankintaketjut mahdollistavat isompienkin toimeksiantojen toteuttamisen. On paljon helpompaa tilata erityisosaamista toiselta yrittäjältä kuin ottaa sitä varten palkattu työntekijä. Alihankkija lähettää laskun, se maksetaan ja asia on sillä hoidettu niin kuin mikä tahansa lasku. Sen sijaan työntekijän palkkaamisesta seuraa monenlaisia velvoitteita, maksujen laskemista ja ilmoitusten tekemistä sekä perusteellisempaa työnjohtamista. Ammatinharjoittaja, yksinyrittäjä, mikroyrittäjä, pienyrittäjä käsitteiden selvittäminen on yhtä tärkeää kuin yritysmuodon valintakin, sillä ne vaikuttavat toisaalta nimenomaan yrittäjän velvollisuuksiin, toisaalta myös esimerkiksi yrityksen rahoitusmahdollisuuksiin. Pienyrityksessä on esimerkiksi Finnveran jaottelun mukaisesti kymmenestä viiteenkymmeneen henkeä töissä. Kaikki taiteilijat yrittäjiksi? Kulttuurin ja taiteen tekijät voidaan jakaa yrittäjiin, ammatinharjoittajiin ja taiteilijoihin. Ongelma on se, että yksittäinen tekijä voi toimia ja identifioitua mihin tahansa näistä rooleista. Varsinkin monet tuottajat voivat olla sekä oman taiteen alansa taiteilijoita että toimia yrittäjinä. Alalla on yleistä sekin, että vaikka virallisesti asema olisikin palkansaajan, suhde työhön on hyvin yrittäjämäinen. Yritystoimintaan kuuluu liiketoiminnallisuus ja kannattavuuden hakeminen, mikä merkitsee toimimista taloudellisella riskillä kilpailluilla markkinoilla. Ammatinharjoittaja toimii yleensä suoraan asiakkaan toimeksiannosta tai toisen yrityksen alihankkijana myyden omaa henkilökohtaista erityisosaamistaan. Miten sitten taiteilija eroaa edellä mainituista? Taiteilijakin haluaa tulla toimeen omalla erityisosaamisellaan, hänkin toimii taloudellisella riskillä ja kilpailee muiden taiteilijoiden kanssa. Hän voi myös tehdä tilaustöitä suoraan asiakkaalle tai hän voi toimia ikään kuin alihankkijan ominaisuudessa suhteessa ohjelmatoimistoon tai galleriaan. Taiteen tekemiseen ei kuitenkaan kuten elävästä elämästä tiedämme kuulu automaattisesti liiketoiminta-, markkinointi- ja myyntiosaaminen, usein ei edes halu niihin. Iso osa taiteilijoista haluaa tehdä omaa taidettaan ja pitää kiinni taiteen vapaudesta. Apurahajärjestelmää ei useinkaan koeta samalla tavalla rajoittavaksi kuin tilaustöitä. Apurahat ovat tarpeellisia ja järjestelmään ollaan muutoin varsin tyytyväisiä paitsi sosiaali-, työttömyys- ja eläketurvan osalta. Taiteen ja tieteen tekijöiden eläketurvasta ehdittiin jo antaa mietintö kuluvan vuoden alussa, mutta sen esittelytilaisuudesta apurahalla toimivien edustajat marssivat ulos, koska ehdotettu järjestelmä olisi entisestään vaikeuttanut apurahansaajien asemaa. Oikeudenmukaista toimintatapaa etsitään edelleen, mutta siltä pohjalta, että taiteilijat eivät pääsääntöisesti halua olla yrittäjiä. Tunnistatko itsessäsi yrittäjän? Kulttuurin ja taiteen kentällä on kuitenkin paljon sellaista työtä, joka hyvin soveltuu tehtäväksi yrittäjänä, tuottajan, kouluttajan ja projektipäällikön tehtävät ovat tästä hyviä esimerkkejä. Yllä oleva Finnveran sivuilta löytyvä teksti kysyy, oletko luonteeltasi yrittäjä. Samoilla sivuilla voi tehdä omasta yrittäjyydestään testin, jossa kysytään liiketoiminnassa tarvittavia tietoja ja taitoja, haasteita, omaa jaksamista, henkilökohtaisia tavoitteita, palvelujesi kysyntää, yrittäjätuloa, kilpailutilannetta jne. Seuraavaksi kysytään, oletko valmis liiketoimintasuunnitelmaan. Kulttuurialan yrittämisen monet reunaehdot ja menestymisen edellytykset ovat tietenkin aivan samat kuin muussakin yrittämisessä. Valtiovallan erityisenä huolena on viime aikoina ollut kulttuurin ja taiteen ammattilaisten huono osaaminen liiketoiminnallisissa taidoissa, onnettomat markkinointitaidot ja jopa riittämätön halu kasvaa ja kansainvälistyä. Näiden ongelmien ratkomiseksi on saatavilla monenlaista apua. Finnveran lisäksi neuvoja ja opastusta tarjotaan varsinkin alkavalle yrittäjälle monelta taholta. TE-keskukset, uusyrityskeskukset, maakuntaliittojen ja ministeriöiden rahoittamat hankkeet, paikalliset kehittämiskeskukset, yrittäjäjärjestöt, kaikki ne tarjoavat yrittäjälle edullisesti ainakin omasta mielestään osallistumista yritystoiminnan kehittämiseen. 6 T A K U

7 Matkailun ohjelmapalvelujen normisto -käsikirjan valmistelukokous syyskuussa 2003, kuvassa vas. Ilkka Lehtola, Virve Niiranen, Britt-Marie Norrgård, Kimmo Kainulainen ja Juha Iso-Aho. Kuva: Merja Isotalo Keskimäärin kulttuurialan yrittäjät ovat yksin-, mikro- tai pienyrittäjiä. Tässä yhteydessä ei käsitellä sellaisia kulttuurialan yrityksiä kuin Sanoma Oy, MTV Oy, Kustannusosakeyhtiö Tammi, ei puhuta edes Ondinesta, Sulakkeesta, Satamasta tai Matila Röhr Productionsista. Menestyvä mikroyritys voi laajeta tietenkin johtavaksi vientiyritykseksi omalla erikoisalallaan, mutta se on sitten oman messunsa arvoinen juttu. Sitäkään ei kannata unohtaa, kun suunnittelee omaa yritystoimintaa. Jos ja kun on päättänyt muuttaa oman osaamisensa yritystoiminnaksi, on mietittävä tarkasti hyvin monenlaisia asioita. Ei riitä se, että on paljon osaamista. Ei riitä edes se, että on hyvä liikeidea. Se tietysti riittää pitkälle, jos on niin paljon rahaa, ettei tarvitse miettiä investointien rahoitusta eikä toimeentuloa. On kuitenkin tunnettava omat mahdollisuutensa ja rajansa ja selvitettävä yritystoiminnan ja omien ominaisuuksien yhteensoveltuvuus. Yrittäjän ja palkansaajan vaihtoehtojen lisäksi on vielä mahdollisuutena osuuskunnan kautta toimiminen. Oman kahdeksan vuoden kokemukseni perusteella sanoisin, että ainakin epävarmuutta ja päälle kaatuvia aikatauluja on kestettävä. Töitä tehdään silloin, kun niitä on. Aina ei tammikuussa tiedä, mitä helmikuussa tekee. Jälkeenpäin sitten voi joutua toteamaan, että olipa kamala kuukausi, töitä pukkasi töiden päälle eikä vapaapäivistä kannattanut uneksiakaan. Asiakkaille voi harvoin sanoa, että kyllä otan mielelläni vastaan tämän toimeksiannon, mutta pystyn hoitamaan sen vasta ensi syksynä, kun asiakas haluaa tapahtuman kesäkuuksi. Talousasioilla ja byrokratialla kokeneemmat yrittäjät pelottelevat usein aloittelijoita eikä syyttä. Tosin toimialasta ja yritysmuodosta riippuen pelko voi olla erittäin aiheellista tai sitten siihen ei ole paljonkaan syytä. Mieluiten on rakastettava kuittien keräämistä, kirjallisten sopimusten tekoa, sähköpostiviestien säilyttämistä, loputonta arkistointia ja löydettävä hyvä kirjanpitäjä. Kirjanpitäjän, veroviraston tai työvoimahallinnon virkailijan tai muu ei-kulttuuriammattilaisen on usein vaikea ymmärtää sitä tapaa, jolla me kulttuurin ja taiteen ammattilaiset teemme työtämme. Meidän tehtävämme on kertoa siitä heille. Tätä työtä tekee myös ammattijärjestö eli TAKU antamalla lausuntoja ja tapaamalla viranomaisia. Byrokratiaan ja rahaan liittyen on yksi selvä ongelma. Suomessa arvonlisäveron raja on aivan liian alhainen eli jos ansaitset vuodessa yli 8500 euroa, joka on noin 700 euroa kuukaudessa, joudut maksamaan alvia, joka taas on yleensä 22 %. Se pitää laskea joka kuukausi, siitä pitää tehdä ilmoitus eikä sitä voi kulttuurialan yrityksessä kovin hyvin hyödyntääkään, kun mitään erityisiä investointeja tai esimerkiksi materiaalikustannuksia ei ole. Rajan reilu nostaminen helpottaisi myös niitä usein epäselviä tapauksia, joihin hankkeita toteuttavat yhdistykset törmäävät. Kyllä, pitää tuotteistaa ja markkinoida. Pienissä yrityksissä tuotteistaminen jää usein kiireiden jalkoihin ja markkinointikin voi hoitua henkilökohtaisilla viesteillä ja suhteilla. Kulttuurialan erityinen piirre on se, että me olemme usein niin innostuneita omasta työstämme, ettei meitä edes kiinnosta tuotteistaminen eli saman tuotteen tai palvelun myyminen moneen kertaan. Se on kuitenkin kannattavuuden kannalta ainoa vaihtoehto. Markkinoinnin pitää olla myös suhteessa kannattavuuteen. Yrittäjälle tarjotaan monenlaisia yrityshakemistoja, mutta jos käyntejä yrityksen sivuilla tulee vuodessa parisataa ja asiakkaat tulevat ihan muualta, niin parisataa euroa on nimestä luettelossa kallis hinta. Näitä asioita ja monia muita tulee pohdittavaksi. Monet niistä oppii vain kantapään kautta, mutta jos on mahdollista, kannattaa mennä hankkimaan yrittäjyysoppia. Sitä on tarjolla myös kulttuurialalle. Yrittäjyyskoulutukseen? Taidekorkeakoulut, tiedekorkeakoulut ja varsinkin ammattikorkeakoulut tarjoavat nykyisin monenlaista yrittäjyyskoulutusta. Niistä pääsee parhaiten selville hakukoneiden avulla ja oppilaitosten sivuilla seikkailemalla. Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos tarjoaa tällä lukukaudella kulttuurituotannon suunnittelun koulutuksen osana myös tiivistä Kulttuuriyrittäjyyden osiota (3 op). Opintojaksol- T A K U 7

8 la käsitellään seuraavia asioita: kulttuuriyrittäjyys urana bisnestä ja/ vai idealismia, kulttuurialan yritystoiminnan ja markkinoinnin ominaispiirteitä tavalliseen yritystoimintaan verrattuna, suomalaisen kulttuuriyrittäjyyden taloudellinen merkitys ja yksilöllinen erikoisosaaminen kulttuurialan liiketoiminnassa. Nämä otsikot kertovat paljon siitä, miten kulttuuriyrittäjyys tällä hetkellä nähdään. Humanistisessa ammattikorkeakoulussa HUMAKissa ovat parhaillaan menossa Kulttuuriyrittäjyyden erikoistumisopinnot (30 op). Keskeiset sisällöt ovat yritystoiminta ja liikeidean kehittäminen, strateginen suunnittelu ja johtaminen, verkostoituminen, viestintä ja markkinointi sekä liiketoiminnan suunnittelu ja yrityksen kehityssuunnitelma. Ryhmä kokoontuu Turussa viikonloppuisin eli koulutus on suunniteltu siten, että sen voi käydä myös työn ohella. Monet hankkeet ja erilaiset koulutus- ja kehittämisorganisaatiot tarjoavat myös lyhyempiä seminaareja ja muita koulutusmahdollisuuksia. Erityisesti huomioitavaa on se, että yrittäjä voi opiskella yrittäjän ammattitutkinnon oppisopimuksella myös omassa yrityksessään. Ongelmahan opiskelussa on yleensä se, että se joko maksaa liikaa tai se vie aikaa liikaa. Yksinyrittäjällä on aina firma kiinni kokonaan, kun hän on koulutuksessa. Oppisopimus on keino helpottaa tätä ongelmaa. Miksi olen edelleen yrittäjä? Tämä kysymys kannattaa esittää itselleen vakavasti aina silloin tällöin, varsinkin silloin, kun tuntuu, ettei jaksa. Omassa yritystoiminnassani on monia kulttuurialan mikroyrittäjälle ja yksinyrittäjälle tyypillisiä piirteitä. Toimeksiannot tulevat milloin tulevat; työsuunnitelmat ja aikataulut muuttuvat yhtäkkiä; aina uudenlaisten töiden tekeminen vie aikaa enemmän kuin voi kuvitellakaan; asiakkaat ovat mukavia, mutta köyhiä; pysyvää työyhteisöä ei ole, vertaistuesta ei ehdi hyötyä, työajat vaikeuttavat harrastamista, pitkiä lomia ei ole ja vapaapäivistä pitää olla valmis tinkimään. Silti en vaihtaisi, en ainakaan tällä hetkellä. Tmi Kulttuuripajaston toimiala on määritelty seuraavasti: kulttuurialan koulutusta, konsultointia, julkaisutoimintaa ja tapahtumatuotantoja. Kierrän kouluttamassa kulttuurialan oppilaitoksissa, lähinnä korkeakouluissa, erilaisissa hankkeissa, esitelmöin tilaisuuksissa, pidän kursseja. Kirjoitan kulttuurista ja kirjoitan historiallisten kuvaelmien käsikirjoituksia ja myös ohjaan niitä. Konsultoin hankkeita ja erilaisia organisaatioita, toimin alkavien yrittäjien mentorina. Toimin myös tuottajana, järjestän tapahtumia. Enkä pysty erottamaan työtä harrastuksista, koska ne menevät niin monissa kohdin limittäin, lomittain ja päällekkäin. Olen edelleen yrittäjä ja ammatinharjoittaja, koska saan tehdä työtä, josta olen innostunut ja saan tehdä sitä itsenäisesti, omalla tavallani ja kuitenkin järjestellen omalla aikataulullani. Työ on vaihtelevaa, muuttuvaa ja opettavaa. Teen töitä valikoitujen, etten sanoisi valaistuneiden ihmisten kanssa. Minulla ei ole pomoa, jolle haluaisin lyödä luun kurkkuun, koska olen itse se pomo eikä minulla ole alaisia, joita pitäisi valvoa ja opastaa, ohjata ja komentaa, koska olen itse kaikki firman työntekijät. Ongelma on tietenkin se, että en voi sulkea ovea itseltäni silloinkaan, kun olen itseni kanssa eri mieltä. Miksi olen edelleen ammattiyhdistyksessä? Minulle ammatinharjoittajan turvajärjestelmään kuuluu jäsenyys TAKUssa, joka on yksinyrittäjälle vertaisryhmä, ammattikunta, asiantuntijapankki, verkosto ja edunvalvoja. Oma ammattijärjestö auttaa myös pysymään ajan tasalla kulttuuripolitiikan kiemuroissa ja muutoinkin kulttuurikentän ajankohtaisissa asioissa ja muutoksissa. TAKUn kautta ovat käytettävissä myös rahanarvoiset Akavan Erityisalojen lakimiespalvelut. Sopimuksiin kannattaa paneutua, yksikin sopimuskärhämä asiakkaan tai yhteistyökumppanin kanssa tuo moninkertaisesti vuosimaksun takaisin. Saatavissa on monenlaista neuvontaa ja koulutusta, jota ammatinharjoittajien toimikunta suunnittelee ja toteuttaa. Toimikunnan toimesta on tehty myös hakemus mentorointihankkeen käynnistämiseksi EU-rahoituksen turvin kaikille Akavan Erityisalojen ammatinharjoittajille. Päätoimiset ja sivutoimiset kulttuurin ja taiteen ammatinharjoittajat ja yrittäjät sekä osuuskuntalaiset, toivon teidän ottavan yhteyttä ja kertovan ajatuksistanne ja kokemuksistanne. Se on meille TAKUssa ja ammatinharjoittajien toimikunnassa tärkeätä tietoa toiminnan suunnittelussa ja jäsenpalvelujen kehittämisessä. Yhteydenotot ja lisätietoja: Merja Isotalo Merja Isotalo Tammelan Hakkapeliittatapahtumassa Haukka-Marin roolissa elokuussa Kuva: Matti Isotalo Lisätietoja yrittäjyyskoulutuksista: Petri Katajarinne 8 T A K U

9 Jalostamo auttaa tuotteistamaan luovat yritysideat A n n e M a r i R a u t i a i n e n Luovien alojen yrittäjille tarjotaan monenlaisia asiantuntijapalveluita, jotka auttavat tuotteistamaan ja verkostoitumaan. Pyrkimyksenä on tehdä yritystoiminnasta kannattavaa ja jopa kansantaloudellisesti merkittävää liiketoimintaa. SILE-projektin myötä syntyneet Jalostamot ovat yksi tehokkaaksi osoittautunut toimintamalli. Jyväskylän seutu pääsi ensimmäisenä alueena Jalostamo-toimintaan mukaan. Toimintaa hallinnoi Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes ja rahoittajana toimii Keski-Suomen TE-keskus. Olemme tavallaan sivukonttori luovan alan kehittämiselle. Projekti on ollut aika pääkaupunkipainotteista, vaikka luovia ideoita ja osaamista on myös muualla, sanoo Jykesin kehittämispäällikkö Carita Harju. Jykesin Jalostamo tarjoaa muiden tavoin mahdollisuuden ilmaiseen keskusteluun, jossa selvitetään yrityksen tilanne. Sen jälkeen on mahdollisuus syvällisempään sadan euron neuvontapäivään ja maksulliseen konsultointiin, jolloin käytössä ovat maan parhaat asiantuntijat. Asiakkaat ovat pitäneet toimintaa helposti lähestyttävänä, selkeänä ja joustavana. Kymmeniä kontakteja Jykes on järjestänyt teemapäiviä, joihin on haettu lehti-ilmoituksilla luovan alan yritysideoita. Tähän mennessä on toteutettu käsi- ja taideteollisuuden, teatterin, pelialan, musiikkialan ja elämysmatkailun teemapäivät. Kynnys kohdata on tehty matalaksi, ketään ei käännytetä ovelta. Päivien aikana olemme vastaanottaneet kymmeniä yritysideoita. Keskimäärin joka kolmas kontakti on johtanut toimenpiteisiin, Harju kertoo. Luovalla toimialalla substanssiosaaminen on yleensä hyvin vahva, mutta liiketoimintaosaaminen heikkoa. Jalostamo neuvoo, miten tuote tai palvelu voidaan tuotteistaa. Usein taustalla on aktiivinen harrastus, jolloin mietitään, miten siitä tulee liiketoimintaa. Toinen tyypillinen tapaus on toisen palveluksessa työskentelevän pohdinta oman yrityksen perustamisesta. Jalostamo auttaa paitsi tunnistamaan omat vahvuudet, myös ohjaa oikeille oville etsimään tukea ja neuvoja. Konsultoinnissa tarvitaan usein juristin asiantuntemusta, sillä luovalla alalla tekijänoikeus- ja muut sopimusasiat ovat keskeisiä. Jalostamosta pysyvä palvelu Jalostamopalvelut Luovan talouden liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry Pelialaan erikoistunut Neogames Musiikinvientiin panostava Musex Suomen taideyliopistojen koulutusja kehittämisinstituutti IADE Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes SILE-projekti päättyy tämän vuoden huhtikuussa, mutta Jalostamoille on tulossa jatkoa. Työ on hallituspolitiikan mukaista ja se on havaittu tehokkaaksi, aloittaa Harju perustelut. Jyväskylässä seudulliset yrityspalvelujärjestelmät ovat tämän takana: Jalostamo halutaan pysyväksi. Jalostamoja on tulossa myös muille alueille: Tampereelle, Vaasaan, Seinäjoelle, Ouluun ja Rovaniemelle. Keskusteluissa ovat olleet myös Kuopio, Mikkeli ja Joensuu. Kehitettävää on muutenkin edelleen. Esimerkiksi alueellisten näkökulmien viestittäminen on tärkeää, Helsinki-keskeistä painopistettä pyritään tasapuolistamaan. Carita Harju muistuttaa tiedotustehtävästä: Myös järjestöjen on syytä olla tietoisia siitä, mistä voi saada apua luovan alan yritysidean kehittämiseen. T A K U 9

10 Solmut, väylät ja kulttuuripalvelut A r i T o l v a n e n suunnittelija, Helsingin kulttuuriasiainkeskus Metro tulee lähivuosina yhdistämään koko pääkaupunkiseutua Valtaosa fyysisestä kaupunkirakenteesta koostuu asuinalueista, eri kokoisista liike- ja palvelukeskuksista, solmuista, sekä näitä yhdistävistä kulkuväylistä. Kaupungit ovat tavallisesti syntyneet otollisten liikkumaväylien varrelle palvelujen tuottamiseksi. Mitä suurempi kaupunki tai alakeskus sitä enemmän sieltä löytyy erikoispalveluja. Suurimmat kulkuvirrat synnyttää päivittäistavaroiden kauppa. Pienimmässäkin keskuksessa esimerkiksi lähiön ostoskeskuksessa - on ainakin yksi ruokakauppa. Pienet keskukset linkittyvät aina itseään täydentäviin suurempiin ja monipuolisimpiin solmuihin. Palveluita pitäisi suunnitella yhä enemmän kiinteässä yhteydessä erikokoisiin keskuksiin ja liikkumisväyliin. Silloin näkökulma on yhtä asuinaluetta laajempi, itse asiassa se voi joskus olla jopa metropolialueen kokoinen. Kaikkea ei tarvitse löytyä omilta nurkilta vaan kaupunginosat ja alueet voivat profiloitua myös eriytyneillä palveluillaan, mikäli niiden saavutettavuuteen on panostettu. Palvelu on tunnettava sekä tiedettävä kuinka se tavoitetaan. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvyydeltä, mutta käytännöt usein tökkivät etenkin julkisen sektorin palvelutuotannossa. Syy on usein sektorihallinnossa, joka ei osaa ajatella alueellisesti. Ulkoistettu alueellisuus Sektorihallinnossa virastojen alueelliset toimipisteet ovat satelliitteja, jotka vastaavat vain oman kapean reviirinsä hoitamisesta. Suurten kaupunkien kulttuuritalot mieltävät harvemmin itsensä osaksi paikallistoimijoiden ravintoketjua, joka rakentaa koordinoidusti alueen profiilia ja arvostusta. Virastojen keskinäinen yhteistyö on tavallisesti kankeaa. Tilat ovat vajaakäytössä, voimien keskitys harvinaista. Kaupunkilaisen ja asukkaan näkökulma lähialueeseensa on kuitenkin kokonaisvaltainen. Liikkuminen ja palvelut ajattelu elää kumppanuuksista. Alueellinen näkökulma on byrokratiassa ulkoistettu yleensä kaupunkisuunnittelulle, ja silloinkin se rajoittuu kaavoitukseen. Erillisprojektit kuten Lähiöprojekti ovat taas lähteneet vain yhdestä kehitettävästä kaupunginosasta. Kulttuuriraide konsepti Reilu vuosi sitten käynnistimme Kulttuuriraiteen (Kura) Itä-Helsingissä kuudessa metron ja bussiliikenteen yhdistämässä kaupunginosassa (Mellunkylän peruspiiri + Myllypuro, yhteensä n asukasta). Hyvin resursoidut Lähiöprojekti ja Urban II hanke olivat juuri päättyneet ja pudottaneet kaupunginosat jonkunlaiseen tyhjiöön. Ajatuksena oli luoda uudenlainen kulttuuri- ja vapaa-ajan toimijoita yhdistävä brändi ja tuotantoverkosto alueen imagon nostamiseksi. Paikkojen profiloitumista ja yhteistyötä toivottiin myös asukastapaamisissa. Tosiasiassa erilaista toimintaa oli edelleenkin paljon mutta metsää ei nähty puilta. Etenkään mediassa, jossa itä mielletään vahvasti villiksi erämaaksi. Voimien kasaaminen vaatii vuorovaikutusrakenteita ja viestintää. Paikallisviestintä ei kuulu sektorihallinnossa Helsingissä kenellekään. Kulttuuritoimi otti viestinnän kuitenkin tukensa piiriin, onhan kulttuuri pohjimmiltaan juuri vuorovaikutusta. Sähköisen viestinnän voi tulkita myös yhdenlaiseksi väyläksi. Paikalliset järjestöt tuottivat M-alueportaalin ( jota tullaan kehittämään tänä vuonna etenkin nettitelevisiona. Myös yhtei- 10 T A K U

11 nen printtitiedotus on käynnistynyt eri muodoissa. Kura-prosessin aikana klusterialueen järjestöt ovat löytäneet toisensa ja perustaneet alueneuvoston ajamaan paikallisia hankkeita sekä suunnittelua. Toimijoiden ja luottamusmiesten välisiä tapaamisia järjestetään säännöllisesti. Kulttuuritoimen tiloja klusterilla on erilaistettu kokonaisuuteen sopiviksi. Toimintaa niihin ovat olleet suunnittelemassa sosiaalivirasto ja työväenopisto paikallisten järjestöjen lisäksi. Tilamallit elävät koko ajan. Tavoitteena olisi myös kytkeä Itäkeskuksessa metroradan varrella sijaitseva kulttuurikeskus Stoa tähän konseptiin. Tämä vaatisi talojen toimintaideologian avaamista kapeasta ohjelmatuottajan roolista laajemmalle. Kura-alueella kulttuuritoimi ei ole tuottajan vaan mahdollistajan roolissa. Omia tuotantoja ei ole. Tavoite on tukea paikallisia tekijöitä, jolloin tuotantojen vaikuttavuus kasvaa. Esimerkkinä tämän kevään voimien keskittämisestä on valtakunnallisen pyöräilyviikon päätapahtuma Fillarifestari. Sen tuottavat yhdistykset hallintokuntien ja valtakunnallisten järjestöjen avulla. Festarin reitit kiertävät kaikissa alueen kaupunginosissa, myös niiden kulttuurikohteissa. Yksittäisiä kulttuuritapahtumia ja tiedotusta on sidottu festarin kautta laajempaan yhteyteen Saavutettavuus metropolialueella Kulttuuriraide on esimerkki vapaa-ajanpalveluiden yhdistämisestä liikkumismahdollisuuksiin - selkeästi rajatulla klusterilla. Samat mahdollisuudet ovat myös laajemmin pääkaupunkiseudulla. Perinteisesti kulttuuripalvelut ovat keskittyneet Helsingin keskustaan. Se on ollut tähän saakka myös taloudellisesti perusteltua. Pääkaupunkiseutu kasvaa kuitenkin jatkuvasti. Alakeskuksista tulee yhä suurempia ja monipuolisempia. Tarve poikittaisliikenteeseen lisääntyy. Erikokoiset palvelut myös ne pienet lähiöostarilla ovat yhä selvemmin osa lähitaloutta ja paikan vetovoimaa. Viihtyvyyden ja vetovoiman lisääminen motivoivat alueiden toimijoita asemoimaan ja kehittämään paikkoja osana suurempaa kokonaisuutta. Jokeri-bussilinja lähtee Helsingin Itä-keskuksesta ja kulkee aina Espoon perukoille saakka. Reitin varteen mahtuu pieniä paikallisia kulttuuritiloja sekä Tapiola mittavine kulttuurikomplekseineen. Vantaalla vastaavasti radanvarren Tikkurila imuroi läheisyyteensä uusia kulttuuripalveluita. Saman radan varrelle etelään osuu lukuisia Helsingin vapaa-ajankeskuksia. Kaupunkien intressi on luonnollisesti nostaa esiin ja kehittää kulttuurikohteitaan sivuavia linjoja. Kohteiden laajempaa saavutettavuutta ei voi ajatella ilman niitä. Reittien varrelle on järkevää myös suunnitella palveluita, joita esimerkiksi työmatkalaiset voivat käyttää. Kontulan ostari on n päivittäisellä kävijällään Mellunkylän kaupunginosien suurin palvelukeskittymä Ongelma on syrjäisimpien paikkojen ja palveluiden löydettävyys. Saavutettavuuskynnykset ovat nykyisellään liian suuria. Palveluiden markkinoinnin on tulevaisuudessa nivellyttävä paljon nykyistä selvemmin kulkuvälineisiin ja logistiseen kumppanuuteen. Kuinka löydänkään kohteeseen ja sieltä pois? Kuinka markkinoida yhdessä ja uskottavasti linjojen yhdistämiä palvelukeskittymiä? Ehkä uusi viestintätekniikka ja rohkeat joukkoliikenneratkaisut osaltaan tuovat tähän ratkaisuja. T A K U 11

12 Avoin hankehaku auki kevään ajan Turku 2011 kutsuu Suomen parhaat tekijät mukaan kulttuuripääkaupunkiohjelmaan N i i n a H e l a n d e r Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna Turku säätiö järjestää avoimen hankehaun, jossa etsitään innovatiivisia hankkeita ja Suomen parhaita tekijöitä kulttuuripääkaupunkiohjelmaan. Haku toteutetaan sähköisesti osoitteessa lomakkeet avattiin 1.2. ja ne sulkeutuvat Turku valittiin kesäkuussa 2006 Suomen kulttuuripääkaupunkiehdokkaaksi seitsemän hakijakaupungin joukosta. Nimitys Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2011 virallistettiin EU:ssa Tämän jälkeen kulttuuripääkaupunkiohjelman konkreettinen suunnittelu saatiin vauhtiin. Kevään ajan käynnissä on avoin hankehaku, jossa etsitään sisältöjä ja tekijöitä ohjelmaan. Mikä kulttuuripääkaupunkiohjelma? Turku ohjelma on keskeinen osa kulttuuripääkaupungin toteutusta. Suunnitelmissa on koota se noin innovatiivisesta ja ennakkoluulottomasta hankkeesta. Tavoitteena on löytää pääosa näistä avoimen haun kautta. Vaihtoehtoinen tapa olisi rakentaa kulttuuripääkaupunkiohjelmaa tilaustuotantojen pohjalta. Turun lähtökohta kulttuuripääkaupungin valmistelussa on kuitenkin alusta lähtien ollut laaja osallistuminen ja avoin hankehaku tukee tätä periaatetta. Avoimen haun jälkeen ohjelmaa täydennetään tarvittavilta osin, mikäli esim. jokin keskeinen kulttuurinala uhkaa jäädä aliedustetuksi. Kulttuuripääkaupunki on suomalaisen kulttuurin näyteikkuna Eurooppaan Turku 2011 on koko Suomen kulttuuripääkaupunki ja ainutlaatuinen mahdollisuus esitellä suomalaista kulttuuria ja parasta osaamista sekä innovaatio- ja hyvinvointiyhteiskuntaa muulle Euroopalle ja maailmalle. Hanke-haku on avoin eri puolilta Suomea tuleville hanke-ehdotuksille. Kulttuuripääkaupunki tarjoaa uuden kanavan myös uusille Turku Palaa -juhlissa Aurajoen rannalla EU-nimityksen jälkeen. 12 T A K U

13 kansainvälisille yhteistyöhankkeille. Hankehakuun voikin osallistua myös muualta Euroopasta tulevilla hankeideoilla. Avoimella hankehaulla Turku säätiö haastaa taiteen- ja kulttuurin tekijät, ammattilaiset, yhdistykset, yritykset, julkiset ja yksityiset tahot jättämään ehdotuksensa kulttuuripääkaupunkiohjelmaan. Ohjelman kansainvälistä näkyvyyttä lisää suunnitteilla oleva LIVe Turku konsepti, joka ensimmäistä kertaa historiassa toteutettava virtuaalinen kulttuuripääkaupunki ohjelman hankkeille myös rahoitusta Turku säätiö vastaa kulttuuripääkaupunkiohjelman koordinoinnista ja voi myös osarahoittaa ohjelmaan valittavia hankkeita. Hankkeet voivat olla kertaluontoisia tai pitkäaikaisia, niiden toteutus voi alkaa vuoden 2008 aikana ja jatkua säätiön rahoittamina maksimissaan vuoteen Hankkeen keskeinen sisältö voi olla tapahtuma, mutta myös esim. koulutus-, tutkimus- tai kehitystyö. Tärkeää on, että jokaisella hankkeella on myös joitain pitkäaikaisia vaikutuksia. Tällaisia voivat olla esim. uudet yhteistyökumppanuudet ja toimintatavat tai eri kulttuuri-, ikä- tai tekijäryhmien kohtaaminen. Hankkeiden tulee toteutua kokonaan tai osittain Turussa tai Turun lähialueilla. Miten Turku 2011 ymmärtää kulttuurin? Kulttuuripääkaupungin perustana on kulttuurin laaja määritelmä, jonka mukaan kulttuuri on tekemisen, oppimisen ja ajattelun jatkuvuutta. Laajaan määritelmän sisältyvät esimerkiksi arjen kulttuuri, ruokakulttuuri ja liikunta. Kulttuuripääkaupungin keskiössä ovat taiteet, jotka luovat mahdollisuuksia monenlaiseen yhdistävään, uudistavaan ja vaikuttavaan tekemiseen ja kokemiseen. Turku hankkeille on tärkeää ennakkoluuloton yhteistyö, sekä taiteenalojen ja muiden toimialojen kohtaamisissa syntyvä luova, uusi ajattelu. Turku 2011 tarkastelee kulttuuria erityisesti vuorovaikutuksen ja aktiivisen yhdessä tekemisen näkökulmista. Kaikkien hankkeiden toteutukselle tärkeää on laatu, jolla halutaan nostaa esille ammattimaisen taiteen ja kulttuurin tekemisen ja tuottamisen merkitystä. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö hankkeen kohderyhmänä voisi olla esim. lapset tai toteutuksessa mukana opiskelijoita tai harrastajia. Osallistu sähköisellä hakulomakkeella Hankehaku toteutetaan kokonaan sähköisesti webbisivuilla julkaistujen lomakkeiden avulla. Lomake on saatavilla kol- mella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Hakujärjestelmä on toteutettu yhteistyössä Svenska kulturfondenin kanssa. Hankehaun tueksi on julkaistu kaikille hankkeille yhteneväinen hakuohjeistus, jossa on määritelty Turku strategiaan perustuvat hankkeiden valintakriteerit ja sisällölliset arviointiperusteet. Hakuohjeistukseen kannattaa tutustua ennen nettilomakkeen täyttämistä. Turku säätiö ei tuota ohjelman hankkeita itse, vaan laatii yhteystyösopimukset hankkeiden tuotannosta ja toteutuksesta vastaavien tahojen kanssa. Valintaprosessi viedään läpi vuoden 2008 aikana, ja ensimmäisiä sopimuksia tuotannoista päästään laatimaan syksyllä. Turku palaa -kirja esittelee suunnitelmat Turku järjesti ensimmäisen avoimen hanke- ja ideahaun syksyllä 2005 kulttuuripääkaupunkihakemuksen laatimisen yhteydessä. Tuloksena saatiin yli 500 ehdotusta, joista koottiin 35 hankkeen ohjelmaluonnos. Luonnos esiteltiin Turku palaa -hakemuskirjassa yhdessä Turun muiden kulttuuripääkaupunkisuunnitelmien kanssa. Suunnitelmiin, ohjelmaluonnokseen ja hakuohjeisiin voi tutustua nettisivuilla Vuoden 2011 toinen kulttuuripääkaupunki on Tallinna. T A K U 13

14 14 T A K U Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi Suomen kansallinen ohjelma huomioi erityisesti lapset ja nuoret Avoin ja kunnioittava mielipiteenvaihto eri kulttuuritaustaisten yksilöiden ja ryhmien välillä antaa syvempää ymmärrystä muiden tavasta katsoa maailmaa. - Euroopan neuvosto Kuvat: Pierre Wachholder Vuosi 2008 on nimetty Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodeksi. Teemavuoden tarkoituksena on tuoda Euroopan kansoja lähemmäs toisia yhteisen tunnuksen "Yhteinen moninaisuus" alla. Vuonna 2008 toteutetaan yleiseurooppalainen tiedotuskampanja ja järjestetään satoja tapahtumia eri puolilla Eurooppaa osana teemavuotta. Suomessa teemavuosi käynnistyi helmikuussa Kaikki voivat osallistua Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden tavoitteena on saattaa yhteen kulttuuritaustoiltaan erilaisia kansalaisia ja saada heidät ymmärtämään toistensa ajatusmaailmaa eroavaisuuksista huolimatta. Teemavuoden tavoitteet: Tiedottaa eurooppalaisille vuoropuhelun tärkeydestä Edistää yhteisiä arvoja ja keskinäistä kunnioitusta Kannustaa mielipiteenvaihtoon ja keskusteluun Lapset etusijalle N o o r a H e r r a n e n Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi 2008 seuraa Euroopan yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuotta 2007 jatkamalla keskustelua eurooppalaisten yhteiskuntien moninaisuuden hyödyistä. Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuoden 2008 päätavoitteena on tuoda esiin kulttuurienvälisen vuoropuhelun hyödyllisyyttä ja välttämättömyyttä päivittäisessä elämässä kaikkien EU-kansalaisten ja Euroopan unionin alueella asuvien, ja erityisesti nuorten parissa. Kaikki voivat osallistua teemavuoteen esimerkiksi ottamalla kulttuurienvälinen vuoropuhelu osaksi oman yhteisön toimintaa, osallistumalla vuoropuheluun ja kokemustenvaihtoon. Myös sinä voit olla mukana järjestämällä tapahtumia asuinseuduillasi tai osallistumalla teemavuoden tapahtumiin. Jäsenmaiden välillä haasteet kulttuurienvälisen dialogin lisäämiseen ovat erilaisia. Tästä syystä kullakin jäsenmaalla on teemavuodeksi oma kansallinen strategiansa ja painopisteensä. Kaikissa jäsenmaissa toteutetaan kansallinen hanke, jonka komissio ja jäsenmaa yhdessä rahoittavat. Teemavuosi-hankkeen kokonaiskustannukset Suomessa ovat euroa, josta Suomen EU-rahoitustuen osuus on euroa. Lisätietoja teemavuoden sisällöstä:

15 Suomessa kulttuurienväliseen vuoropuheluun kannustetaan taiteen ja kulttuurin keinoin ja tuomalla esiin eurooppalaisten kulttuurien moninaisuutta. Lapset ja nuoret on haluttu nostaa teemavuoden toteutuksessa etusijalle. Suomessa tarkoituksena on tuoda teemavuosi arjen tasolle ja sinne missä kansalaiset ovat, oli se sitten päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla, nuoriso- tai urheiluseuroissa tai harrastusten parissa. Tarkoitus on myös limittyä olemassa olevan toiminnan, vakiintuneiden tapahtumien, toimijoiden ja verkostojen kanssa saavuttaakseen vaikuttavuutta. Teemavuoden kansalliset painopisteet ovat: Kulttuurienvälinen vuoropuhelu lasten ja nuorten kanssa; Taide ja kulttuuri kulttuurisen monimuotoisuuden välittäjänä; Näkemysten ja kokemusten jakaminen Suuri yleisö ja kansalaisyhteiskunta: Vuoropuhelu kulttuurisen monimuotoisuuden monista näkökulmista Ovia avataan kymmenen lastenkulttuurikeskuksen voimin Yksi esimerkki Suomessa järjestettävästä teemavuoden ohjelmasta on taiteilijavierailut ja taidetyöpajat, jossa viedään toimintaa kouluihin, päiväkoteihin sekä lasten aamu- ja iltapäivätoimintaan. Hanketta koordinoi Hämeenlinnassa toimiva Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX. Hankkeen toteuttamisvastuu jakautuu valtakunnallisen Taikalamppu-verkoston kymmenen lastenkulttuurikeskuksen välille. Taikalamppu-verkoston toteuttama kokonaisuus lähtee ajatuksesta, että kulttuurienvälisellä vuorovaikutuksella on painopistealueita myös yksilön oman maan rajojen sisällä syntyvään kansalaisyhteiskuntaan ja kulttuuriseen tietoisuuteen liittyen. Suomikin on monien kulttuurien maa, jonka pienemmät kulttuurit saattavat jäädä valtaväestölle tuntemattomiksi. Vuorovaikutus avaa ovia uuteen maailmaan, jossa yhteisöllisyys ei enää katso karttaan tai kielialueisiin piirrettyjä rajoja. Taikalamppu-verkosto järjestää ympäri Suomea esimerkiksi työpajoja, tapahtumia tai näyttelyitä maahanmuuttajaperheille; kansainvälisiä taiteilijavierailuja; koulutuksia opettajille, päivähoidon henkilöstölle ja taidekasvattajille; sekä erilaisia kohtaamismahdollisuuksia esimerkiksi Saamen kielen ja kulttuurin sekä valtaväestön välille. Lastenkulttuurikeskusten kansallinen Taikalamppu-verkosto: Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX, Hämeenlinna Porin lastenkulttuurikeskus Satakunnan lastenkulttuuriverkosto, Pori Nuoriso- ja kulttuurikeskus NUKU, Oulu Lastenkulttuurikeskus Lastu, Lapinlahti Kulttuuriaitta, Jyväskylän seutu Annantalo, Helsinki Taidetalo Pessi, Vantaa Taidekaari, Tampere ja Lastenkulttuurikeskus Piipoo, Lempäälä Lapin lastenkulttuuriverkosto, Rovaniemi Louhimo, Seinäjoki Suomen Teatterit ry:n lastenteatterikampanja Teatterissa kasvaa! käynnistyi Vuosi 2008 on Suomen Teatterit ry:lle lastenteatterin teemavuosi. Teatterissa kasvaa!-lastenteatterikampanjan tavoitteena on kohottaa lastenteatterin asemaa koko maassa, ja sen suojelijana toimii Tasavallan presidentti Tarja Halonen. Elävän esittävän taiteen näkeminen ja yhteinen kokemus turvallisessa teatterikatsomossa ovat elintärkeitä osa-alueita lasten ja nuorten kasvatuksessa. Taidekasvatuksella on oma, tärkeä merkityksensä esteettisten ja eettisten arvojen sekä luovuuden perustan rakentamisessa. Kulttuuriperimää ei opita vain lukemalla ja laskemalla. Suomen Teatterit ry on huolestunut siitä, että viime vuosina erityisesti nuorten teatterissakäynti on merkittävästi laskenut. Kampanja haluaa muuttaa tämän kehityksen suuntaa. Lastenteatterin tekeminen on teattereille elinehto, sillä katsomossa kasvaa tulevaisuuden aikuinen teatteriyleisö. Ilahduttavan monissa teattereissa koetaankin lastenteatterin tekeminen eettiseksi velvollisuudeksi sen taloudellisesta kannattamattomuudesta huolimatta. Puhumattakaan niistä pienemmistä teattereista, jotka kunniakkaasti jaksavat ja haluavat tehdä pelkästään lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmistoa. Lastenteatterikampanjan toimintaan kuuluvat nyt avautuvat nettisivut, lastenteatteriseminaarit, kouluihin, päiväkoteihin ja teattereihin jaettavat esitteet sekä jatkuva tiedottaminen lastenteatterin riemuista ja ongelmista. Lisäksi Suomen Teatterit ry jakaa yhteistyössä Lasten Päivän Säätiön kanssa lastenteatteripalkinnon jollekin lastenteatteriteolle. Palkinnon valitsijana toimii valtiopäiväneuvos Kaarina Dromberg, ja sen saaja julkistetaan Linnanmäen huvipuistossa Kampanjan nettisivut toimivat teatteriyleisölle, perheille, opettajille, kouluille, kerhoille ja päiväkodeille ainutlaatuisena palveluna, sillä siellä on esiteltynä koko maan lastenteatteritarjonta. Lisäksi sivuilta löytyy lastenteatteriin liittyviä ajankohtaisia uutisia, artikkeleita, tietoa festivaaleista ja hauskoja, lasten suusta kuultuja kommentteja teatteriesityksiin liittyen. Käykää tutustumassa! Nettisivujen osoite: T A K U 15

16 Taiteella ei elä Egyptissä T e k s t i j a k u v a t P ä i v i A r v o n e n Egyptiläiset ovat yleisesti yritteliästä ja sinnikästä kansaa. Monen koulutetunkin egyptiläisen on tehtävä vähintäänkin kahta työtä toimeentulonsa eteen. Taiteen ja kulttuurin alan yrittäjä toimii Egyptissä usein talouden harmaalla vyöhykkeellä ja elää kädestä suuhun onnellisena, mutta köyhänä. Egyptissä on periaatteessa kahdenlaisia taiteilijoita. Valtion tai hallituksen taiteilijoiksi kutsutaan yliopistoissa taideaineita ja taidehistoriaa opiskelleita taiteilijoita, joista monet toimivat päätyönään joko opettajina yliopistossa tai kulttuuriministeriön alaisissa instituutioissa, taidekeskuksissa ja gallerioissa. Taiteen tekemiseen heille jää hyvin vähän, jos ollenkaan aikaa. Kuitenkin heitä pidetään monissa yhteyksissä ainoina oikeina taiteilijoina. Tuotteliaampia ja omaperäisimpiä taitelijoita ovat kuitenkin itseoppineet tai vain vähän ja ei-akateemisesti alaa opiskelleet taiteilijat, joista harva pystyy elämään taiteellaan. Elinkustannukset ja kuluttajahinnat nousevat Egyptissä jatkuvasti, palkkojen nousu sen sijaan on paljon hitaampaa. Vaikka egyptiläiset arvostavat taiteilijoita ja kuvataidetta, siitä ei taideteoksista kuitenkaan yleensä olla valmiita maksamaan paljoa. Hintatasosta kertoo vertailu yhden maan suosituimman ja tunnetuimman taiteilijan, Farid Fadelin, töiden hintoihin. Kulttuuriministeri Farouk Hosnin lähipiiriin kuuluvan monilahjakkuuden ja myös silmälääkärinä uraa luoneen Fadelin taulujen hinta myyntinäyttelyissä Kairossa harvoin ylittää tuhatta euroa. Fadelia saa seinälleen muutamilla sadoilla euroilla. Suunnilleen samoissa rajoissa liikkuvat monen itseoppineen epävirallisen taiteilijan töiden hinnat. Ylä-Egyptistä Miniasta kotoisin oleva Hassan El-Shark on kymmenessä vuodessa noussut Kairon taidegallerioiden suosimien taiteilijoiden joukkoon. El-Shark asuu ja työskentelee askeettisissa oloissa keskellä Ylä-Egyptin Minian kaupungin hautausmaata sijaitsevassa atelierkodissaan. Minulle on tärkeintä tarinat taiteeni takana, jokaiseen tauluun kätkeytyy paljon symboliikkaa elämän perusarvoista ja hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Haluan taiteeni herättävän ihmisissä ajatuksia ja toivoa paremmasta huomisesta, vaatimattomaan perinneasuun, kalabeyaan, pukeutunut Hassan El-Shark kertoo taidenäyttelynsä avajaisissa Kairossa. Tanssia uskonnon ja elämäntavan vuoksi Islamin mystiikkaa korostava sufi -suuntaus on myös Egyptissä suosittua ja sen vaikutuspiirissä on sekä yksinkertaisia kansanmiehiä että oppineita filosofeja ja runoilijoita. Sufit ovat kaikki muslimeja, mutta sufismilla ei ole kovin selkeitä rajoja. Egyptissä sufi on henkilö, joka on otettu mukaan tiettyyn sufi-sääntökuntaan. Käytännössä sufi-mystikkojen keskuudessa on myös itseään sufi-mystikkoina pitäviä elämäntapa-dervissejä, joita voisi kuvailla tietynlaisiksi sääntökuntien ympärillä ja välillä kulkeviksi hang around- jäseniksi. Dervissi on Egyptin sufilaisuuden yleisnimitys yleensä kiertävää ja boheemia elämäntapaa viettäville pyhille miehille, jotka myös opettavat ja parantavat. Sufismin keskeinen piirre on usko mystiikkaan ja mystiikan avulla saavutettavaan suoraan Jumala-yhteyteen. Dervissit tavoittelevat yhteyttä Jumalaan myös tuntikausia kestävissä rituaaleissa, joiden tunnetuin keskeinen elementti on pyörivä tanssi muusikkojen ja laulajien säestyksellä. Egyptissä suosittujen yleisölle esitettävien dervissien pyörivien tanssien tausta on tässä keskeisessä hartaudenharjoituksen muodosta. Turistikohteissa dervissitanssia esitetään puhtaasti show-numerona, mutta Egyptissä toimii myös Tannura -niminen ryhmä, jonka yleisöesitys on luonteeltaan harras ja esiintyjät taustaltaan enemmän tai vähemmän uskonnollisia. Parinkymmenen soittajan, laulajan ja tanssijan voimin lähinnä Kairossa esiintyvä, mutta kaikkialla Egyptissä ja satunnaisesti maailmallakin keikkaileva miesryhmä on hyvä esimerkki Egyptin elämäntapataiteilijoista. Tannuran esitykset ovat aina ilmaisia. Rahoituksensa ryhmä saa Egyptin kulttuuriministeriöltä. Ryhmän jäsenille maksetaan palkki- 16 T A K U

17 ota vain esitysten mukaan ja jokainen heitä joutuu tekemään myös jotain muuta työtä elantonsa eteen. Veistokset ovat lapsiani Gizan pyramidien kupeessa asuva kuvanveistäjä Nasser Al-Gizi on epätavallisen dilemman edessä. Hänen veistoksilleen olisi kysyntää jopa ulkomailla, mutta mies ei haluaisi luopua töistään. Melko askeettisesti pienkerrostalon alakerrassa kolmen huoneen huoneistossa asuva Al-Gizi sanoo olevansa onnellinen mies. Jumala ei ole siunannut minua ja vaimoani lapsilla, mutta kissat ovat tärkeitä perheenjäseniämme ja veistokset ovat lapsiani, Al-Gizi kertoo kuutta kissaansa silitellen. Al-Gizin veljellä on pyramidialueella matkamuistomyymälä, jossa veistoksia on silloin tällöin myynnissä. Periaatteessa Nasser Al-Gizi haluaisi henkilökohtaisesti harkita jokaisen veistoksen myyntiä tapauskohtaisesti. En halua, että töitäni ostetaan matkamuistoksi. Voin harkita myyväni vain ihmiselle, joka ymmärtää tarinan ja tarkoituksen töitteni takana, Nasser Al-Gizi kertoo työhuoneessaan. Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kuvaaja, joka on asunut ja työskennellyt Egyptissä vuodesta T A K U 17

18 Kulttuuripolitiikka Jyväskylän yliopistossa Tällä palstalla Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan tutkijat esittelevät uusinta tutkimustietoaan. Tarjolla on tuoreita näkökulmia kulttuuriin ja kulttuuripolitiikkaan, niiden yhteiskunnalliseen merkitykseen ja muutokseen. E s a P i r n e s Kuva: Tarja Vänskä-Kauhanen. Kulttuurin käsitteen laajuus kulttuuripolitiikan ongelmasta mahdollisuudeksi Kulttuurin käsitteen laajuus on kulttuuripolitiikan ongelma sekä sen sisällä että ulkopuolella. Kulttuuripolitiikan toimijat näkevät laajuuden tosin myös vahvuutena, sisältyväthän tähän toimialan lähdekäsitteeseen mahdollisuudet osoittaa kulttuuripolitiikan merkityksellisyys yhteiskunnassa. Tähän merkityksellisyyteen toistuvasti viitataan. Toimialan ulkopuolella kuitenkin ihmetellään, miksi huutoon ei vastata ja kerrota, mitä käsitteen laajuudella todella tarkoitetaan. Väitöskirjatutkimuksessani tartun haasteeseen ja tuotan käsiteanalyysieni avulla kulttuurin käsitekartan. Esitän käsitteen keskeiset merkitysalueet yhtenä kuviona ja siten kokonaisuutena. Tämä on mielestäni käsitteen laajuuden tunnistamisen keskeinen kriteeri. Samalla osoitan myös yksittäisemmät käsitteen tunnistepisteet. Näin käsite toimii analyysivälineenä, jos halutaan osoittaa sen sisältämien merkitysten ja siihen nojaavien sosiaalisten toimintojen ja yhteiskuntarakenteiden yhteyksiä. Näiden yhteyksien osoittamisen varassa kulttuuripolitiikka saa yhteiskuntapoliittisen legitimiteettinsä ja asemansa. Kulttuuri on luovien ja hallinnallisten sekä yksilöllisten ja yhteisöllisten merkitystenantojen ja toiminnallisuuksien välinen jännitekenttä. Siihen kuuluu taide sekä esteettisinä kokemuksina että teoksina, muut luovat itseilmaisut, elämäntavat ja kansalaisyhteiskunnallinen arvonmuodostus, mutta myös tavat säännellä itseilmaisuja joko ideologisesti tai sisällöllisesti sekä valtion että markkinoiden toimesta. Nämä kulttuurin eri merkitysalueet ovat käsite-evolutiivisesti katsoen dialogisesti suhteissa toisiinsa. Ristiriitoja tai vaikeahkosti ylitettäviä näkökulmaeroja niiden välillä toki esiintyy. Myös kulttuuripolitiikassa on aina kyse erilaisista painotuksista. Painetta ja painostustakin suosia jotain tiettyä merkitys- ja toimija-aluetta voi esiintyä, mutta demokraattisessa yhteiskunnassa mikään toimijakenttä ei pääse saneluasemaan. Kulttuurin käsitteen laajuus merkitsee, että koko yhteiskuntapolitiikka tulisi nähdä kulttuurin käsitteen politisoimisen kenttänä, kulttuurin politiikkana. Tällöin ei voida lähteä olemassa olevasta yhteiskuntapoliittisen toiminnan jäsennyksestä, ei myöskään kulttuuripoliittisesta, joka on historiallisen kehityksensä myötä rajoittunut. On katsottava vailla ennakkorajauksia, millaisin toimin tuotetaan elämismaailmallisten mutta myös hallinnallisten toiminta-alueiden elävyys nykyisessä kulttuuriseksi sanotussa yhteiskunnassa. Kulttuuripolitiikan tehtävä on tuoda kulttuurin käsitteen laajuuden haaste aktiivisesti yhteiskuntapolitiikkaan. Tämä on jopa sen velvollisuus. Samalla avautuvat mahdollisuudet lunastaa kulttuurin merkittävyyttä korostavan puhunnan lupaukset. Perinteisen ymmärryksen valossa nuo mahdollisuudet liittyvät luovuuden suosimiseen taiteissa ja elämäntavoissa. Mutta myös luovien ja hallinnallisten toimien välisen vuorovaikutuksen lisäämisessä on runsaasti käyttämättömiä mahdollisuuksia. Miltei pyhänä pidetty rajalinja niiden väliltä olisi syytä avata. Jos näin tehdään, joudutaan yhteiskunnalliseen kypsyystestiin. Tulee testattavaksi ensinnäkin kulttuuritoimijoiden toimialalleen antamien perustelujen kestävyys käsitteen laajuuden kaikissa ulottuvuuksissa. Perusteluissa on syytä olla proaktiivinen, ei puolustautuva. Toisaalta testautuu muiden toimijoiden todellinen ymmärrys kulttuurista yhteiskunnallisena voimavarana. Tästä testistä selviäminen saattaisi olla tie kulttuuriset mahdollisuutensa optimaalisesti mutta tasapainoisesti käyttävään yhteiskuntaan. Esa Pirnes väitteli Jyväskylän yliopistossa aiheesta Merkityksellinen kulttuuri ja kulttuuripolitiikka Laaja kulttuurin käsite kulttuuripolitiikan perusteluna. Pirnes työskentelee erikoissuunnittelijana opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osastolla. Vuosina hän toimi em. viran ohella osaaikaisesti Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen tutkijana kulttuuripolitiikan alalla. 18 T A K U

19 gallup TAKU-lehden galluptoimitus kyseli kadunihmisilta Rovaniemellä Mitä kulttuuripalvelua käytit viimeksi? Olitko tyytyväinen? Anne-Mari Simonaho tarjoilija - Elokuvissa olen viimeksi käynyt tämän vuoden puolella katsomassa kotimaista elokuvaa, muuten en paljon kulttuuripalveluita harrasta. - Elokuva oli koskettava Hanna-Maria Viertola opiskelija - Kirjastossa tulee eniten käytyä, viimeksi olen tainnut käydä Lapin kamariorkesterin konsertissa - Ihan hyvä se konsertti oli, mutta akustisesti liian pienessä tilassa Katariina Kettunen suuhygienisti, projektityöntekijä - Teatterissa olen käynyt ja joulun alla katsomassa Rajattoman konserttia - Konsertti oli tosi hyvä! Tapani Ahola metsänhoitaja - Teatterissa olen viimeksi käynyt katsomassa jotain Jukka Puotilan showta - Hyvä oli T A K U 19

20 M i k k o R o i h a Teatteriohjaaja Mikko Roihan valokuva Johannes Wiehn. PITKÄSTYTTÄVÄÄ TEATTERIA Berliinin Deutsches Theaterissa Jürgen Goschin ohjaamat klassikkotulkinnat Tsehovin Vanja-enosta ja Shakespearen Kesäyön unelmasta esitetään kokonaisuudessaan yli kolmituntisina, jälkimmäinen ilman väliaikaa. Kun yleisöltä alkaa loppua happi, varataan puolen sivun päätösmonologiin ylimääräinen vartti. Kidutuksesta huolimatta yleisö palkitsee näyttelijät raivokkain aplodein, sillä se on päässyt esitysten ulkoisen hitauden kautta osalliseksi näytelmän henkisestä olemuksesta. Katsojaa ei viihdytetä, hänet saatetaan osaksi näyttämön psykologisia liikahduksia. Goschin esityksissä on nykyihmiselle poikkeuksellinen, pysäyttävä aikakäsitys. Taiteen tekemisessä perinteisesti ymmärrettävän työn osuus on huomattavan pieni. Suuri osa taiteellisesta prosessista on latautumista, valmistautumista, ajattelemista. Itse työn tekeminen on purkautumista, energian vapautumista, joka parhaassa tapauksessa siirtyy teokseen. Hyvä taideteos ei koskaan valmistu liukuhihnalla. Se on prosessi, joka hyvällä onnella johdattaa niin tekijänsä kuin kokijansa valitun aiheen äärelle. Moni taiteilija lähestyy tulevaa työtä ulkoisesti laiskottelemalle, ajamalla itsensä tilaan, jossa tuntee olonsa tylsäksi ja pitkästyneeksi. Juuri tylsyys synnyttää innoituksen, kiihoituksen kaltaisen tilan. Vasta tylsyyden kokemisen jälkeen sisäinen pakko ja vimma tulevat lihaksi ja vereksi. Taiteilijan tehtävä on tiivistää, venyttää, käyttää aikaa, joka on jokaiselle hyvin henkilökohtaisesti koettu asia. Vaikka aikaa yhteisestä sopimuksesta kellolla mitataankin, on se voimakkaasti tekemisissä jokaisen henkilökohtaisen kokemuksen kanssa. Dramaturgi ja näytelmäkirjailija Outi Nyytäjä on puhunut siitä, ettei ihmisellä tarvitse olla juurikaan virikkeitä elääkseen täyspainoista elämää. Onnellisuus ja luovuus eivät ole kiinni materiasta tai ulkoisesta toiminnasta, vaan siitä, miten hyvin osaa itsensä kanssa olla. Käyttämällä omaa henkilökohtaista aikakäsitystään on mahdollista puhua myös yhteiskunnallisesta tilanteesta, jonka keskellä elämme. Teatterissa aika on konkreettinen asia, työväline, osa ammattikieltä: näyttelijät puhuvat ajoituksesta, ohjaajat rytmistä tai pulssista. Siellä aika on myös yhteistä, siksi sitä arvostetaan: yhdenkin näyttelijän puuttuessa tai myöhästyessä koko ensemble seisoo tyhjän panttina. Teatterissa vain harvoin ehditään vetelehtimään boheemisti, päinvastoin töitä paiskitaan usein niska limassa. Yhtä sisääntuloa harjoitellaan reippaasti yli kyllästymispisteen, kohtauksia toistetaan loputtomiin. Juuri toisto ja kurinalaisuus synnyttävät teatterissa sisäisen vapauden ja ajattomuuden tunteen. Yleisö ei tietenkään tule katsomaan toistoa, vaan tässä ja nyt tapahtuvaa esitystä. Ehkä enemmän kuin loistavia näyttelijäsuorituksia tai näyttäviä ylöspanoja, teatteri on yhdessä koettua aikaa. Se on tässä toistensa näköisten, puolen tunnin formaatteihin pilkotussa kulttuurissamme alkukantainen kokemus. 20 T A K U