LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2104

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2104"

Transkriptio

1 LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2104 Säätiön 69. toimintavuosi Stiftelsens 69. verksamhetsår 1. LAUTTASAARI VUONNA 2014 JA KEHITYSNÄKYMÄT Kansainvälisessä vertailussa Suomi on ollut menestyjä monessa ulottuvuudessa. Näitä ovat mm. toimiva ja tehokas koulujärjestelmä, turvallinen yhteiskuntamalli, kansalaisten onnellisuusmittausten tulokset ja kilpailukyky -arviot esim. World Economic Forumin teettämissä tutkimuksissa. Nyt näyttää siltä, että kansantalouden tulokset vain puuttuvat. Kehitysloukot kuten väestön ikärakenne, korkea kustannustaso, raskas julkinen sektori sekä Venäjän ja Euroopan talouskehitys ovat syöneet hyvien toimintaedellytysten taloudellisia vaikutuksia. Kansainvälisen luottoluokituksen lasku antanee vauhtia maan sisäisiä taloudellisia vinoutumia korjaavaan päätöksentekoon vaalien jälkeen. Maan sisäinen muuttoliike vahvistaa muiden kasvukeskusten ohella erityisesti pääkaupunkiseutua, mikä näkyy myös Lauttasaaressa jatkuvana vilkkaana rakennustoimintana ja asukasluvun kasvuna. Asuntojen hintakehitys koko maassa on ollut lievästi laskeva, mutta pääkaupunkiseudulla ml. Lauttasaari nouseva. Sijoitusmarkkinoiden kehitys on kulkenut vastavirtaan, mikä kertoo tuottohakuisten pääomien runsaasta tarjonnasta. Pääomat eivät kuitenkaan hakeudu tuottaviin reaali-investointeihin, joilla olisi positiivisia työllisyys- ja vientivaikutuksia. Pörssikurssit ovat vahvistuneet edelleen kuluneena vuonna 2014 (OMX Helsinki + 5,4 %). Säätiön Nordean hoidossa olevan sijoitussalkun kehityksen kasvu oli 12,03 %. Myös säätiön omistamien huoneistojen arvon kehitys on ollut vahvistuva. Lauttasaaren rakennus- ja liikuntakulttuurikohteet ovat edelleen samassa tilanteessa kuin vuotta aikaisemminkin. Vesitornin purkupäätöksiä ei ole toteutettu. Kartanon omistus, käyttötarkoituksen määritys ja kunnostaminen on ratkaisematta. LYK:n liikuntatilahanke on ottanut taka-askeleen Dickenin luovuttua aikeestaan sitoutua laajennuksen käyttäjäksi. Projekti ottaa uudelleen vauhtia laadittavan kustannustehokkaampaan ratkaisuun tähtäävän suunnitelman pohjalta. Lauttasaaren liikunta- ja kulttuurihankkeiden edistyminen on täysin yksityisen aloitteellisuuden varassa. Kasvavan asukaslukua lähestyvän ja ennusteiden mukaan pian asukkaan kaupunginosa ei saa ansaitsemaansa poliittista huomiota näiden hankkeiden toteuttamiseksi julkisilla varoilla. Lauttasaaren palvelutason korjautuminen väestökehityksen mukaiselle tasolle paranee uuden kauppakeskuksen ja metron valmistuttua. Lauttasaaren sisäisten ja kantakaupunkiyhteyksien bussiliikenneratkaisuja ei ole vahvistettu. Terveyskeskuksen tulevaisuudesta on ollut esillä arvioita, joiden mukaan pitkän aikavälin ratkaisu voi johtaa tästäkin palvelusta luopumiseen. 1

2 1.1. Tilastotietoa Säätiö seuraa jatkuvasti Lauttasaaren yhdyskunnan kehitystä, mm. väkilukua, ikäjakaumaa ja valmistuneita asuntoja. Näin se voi ottaa muutokset huomioon suunnitellessaan toimintansa painopistealueita. Vuonna 2010 Lauttasaaren väkiluku rikkoi asukkaan rajan ensi kertaa sitten vuoden Vuonna 2014 Lauttasaaren väkiluku kasvoi 2,5 % edellisvuoteen verrattuna (vuosi 2011: +1,7 %, vuosi 2012: +1,8 %, vuosi 2013: +2,9 %). Tasainen kasvu on siis jatkunut jo vuosia ja, kuten ao. ennusteesta käy ilmi, tulee myös jatkumaan. Lauttasaaren väestön ikäjakauma sekä ennuste Ennustetta on päivitetty vuoden aikana ylöspäin. Tämä koskee sekä kokonaisväkimäärää että lapsia ja ikääntyneitä. Näin ollen aiemmin todettu paine palveluverkoston kehittämiseksi vastaamaan voimakasta väestönkasvua voimistuu. Lauttasaareen tarvitaan lisää päiväkoti- ja peruskoulupaikkoja sekä lasten ja nuorten harrastemahdollisuuksia, samoin kuin ikääntyvän väestön tarvitsemia palveluita. 2

3 Lauttasaaren syntyneet lapset ja valmistuneet asunnot Syntyneet Valm. asunnot Tilastojen ja ennusteen lähde: Helsingin kaupungin tietokeskus 1.2. Palvelut Lasten lukumäärä saarellamme on kasvamassa, joten lisää päiväkotiryhmiä ja koululuokkia tarvitaan. Vuoden 2014 aikana käytiin vilkasta keskustelua uudesta suuresta päiväkodista Isokaarelle, josta on odotettavissa päätöksiä vuoden 2015 aikana. Lauttasaaren vanha ostoskeskus purettiin keväällä metroaseman rakentamisen yhteydessä. Keskeisen Lauttasaaren palvelut ja kulkuyhteydet ovat merkittävästi huonontuneet. Metron liityntäliikenteestä ja bussiyhteyksistä julkistettiin suunnitelma, joka herätti vilkasta keskustelua. Liikennesuunnitelmaa ollaan muuttamassa lauttasaarelaisten toivomaan suuntaan, päätöksiä tästä on odotettavissa vuoden 2015 aikana Kaavoitus Asemakaavoitusta ohjaavan yleiskaavan uudistaminen on edennyt siihen vaiheeseen, että kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi joulukuussa yleiskaavaluonnoksen ja se tulee julkisesti nähtäville tammikuussa Tontti- tai korttelikohtaisia asemakaavoja uusien asuinrakennusten rakentamiseksi hyväksyttiin Lauttasaarentie 25:n, Lauttasaarenmäen ja Kiviaidankatu 3-7 uudet asemakaavat. 3

4 Lauttasaaren Yhteiskoulua vastapäätä (Isokaari 30) on tehty asemakaava uudelle suurelle päiväkodille. Kaavaehdotus valmistui loppuvuodesta ja vahvistettaneen vuoden 2015 aikana. 2. KOTISEUTUTOIMINTA 2.1. Toimintatuet Lauttasaaren säätiön tärkeimmät tuensaajat ovat olleet kotiseutu-, kulttuuri-, nuorisourheilu- ja varhaiskasvatustoimintaa harjoittavat yhteisöt. Tuensaajia oli yhteensä 27. Myönnettyjen toimintatukien määrä pysyi samana ( euroa) edelliseen vuoteen verrattuna. HAKIJA KÄYTTÖTARKOITUS PÄÄTÖS Kasvatus, koulutus Kielikylpypäiväkoti Sälen opintomatka 900 Folkhälsan, daghemmet toiminta-avustus 800 Lauttasaaren kielikylpy 20-v. juhla 800 English Play School kevätretki 900 Lauttasaaren ala-aste, vanhempainyhdistys opetusmateriaali ym. 500 Lauttasaaren ala-aste 4 k luokka leirikoulu 600 Lauttasaaren esi- ja alkuopetusjohtoryhmä luentopalkkio Lauttasaaren Yhteiskoulu kansainv. toiminta, stipendit Yhteensä Osuus avustuksesta 25 % Kulttuuri Avoimen taidekoulun kannatusyhdistys toimintatuki Lauttasaari-Seura toimintatuki Lauttasaaren musiikkiopisto stipendit, soitinhank Lauttasaaren Laulajat ry toiminta-avustus Lauttasaaren orkesteriyhdistys ry toiminta-avustus Yhteensä Osuus avustuksesta 34 % Urheilu, liikunta Pallopojat toimintatuki Topola toiminta-avustus Dicken toiminta-avustus Lauttasaaren kisasiskot toimintatuki 800 Yhteensä Osuus avustuksesta 28 % Muut harrastus ja virkistystoiminta Lauttasaaren Shakkikerho ry toiminta,tarvikkeet 200 Lauttasaaren vanhainkodin kannatusyhdistys virkistystoiminta 600 4

5 Scoutkåren Vikingaflickorna jäsenhankinta 400 Lauttasaaren VPK historiateos Lauttasaaren luotsitytöt vaellusmatka 500 Suomen Moottoriveneklubi r.y. junioritoiminta 800 Drumsö pensionärer r.y. virkistystoiminta 400 NJK koulutustoiminta Lauttapartio r.y:n kannatusyhdistys takka, vaellus 600 Lauttasaaren Kipparit koulutustoiminta 400 Yhteensä Osuus avustuksesta 13 % Kaikki yhteensä Vuosibudjetti Muut tuet ja tunnustukset Vuoden 2015 Nuorisorahaston stipendin saajat julkistettiin Lauttasaaren kirkolla itsenäisyysjuhlassa euron stipendi jaetaan tasan kolmen saajan kesken. HSK:n nuorisotoiminta saa tukea jollakaluston turvalliseen ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä valmentajien koulutukseen. Lauttasaaren Luotsitytöt ja Lauttapartio saavat tukea kesän 2014 partioleirin aikana myrskyssä tuhoutuneen leirivarustuksen uudelleenhankintaan Pro Lauttasaari mitalit Kertomusvuonna Pro Lauttasaari mitalin sai Lauttasaaren seurakunnan kanttori Marjukka Andersson. Hän on kehittänyt monipuolisesti niin seurakunnan kuin koko Lauttasaaren musiikkielämää. Mitali luovutettiin Lauttasaaren kirkolla itsenäisyysjuhlassa Muu kotiseututoiminta Säätiön hallitus seurasi tiiviisti Lauttasaaren kartanon tulevaisuuden suunnitelmien edistymistä. Hallituksen jäsen Juha Petäjä edusti säätiötä kartanoprojektin kokouksissa. Saadun tiedon mukaan neuvotteluja eri rahoittajatahojen kanssa on käyty, mutta konkreettisia sitoumuksia projektin rahoittamiseksi ei ole vielä saatu. Ongelmana ovat projektin korkeat kustannukset. Myös Lauttasaaren liikuntahallihankkeen edistymistä on seurattu tarkoin. Lauttasaaren yksityiskoulujen kannatusyhdistyksen jäsen Karri Haaparinne selosti hallituksen toukokuun kokouksessa hallihankeen taustaa ja rahoitusta. Lauttasaaren koulujen mahdolliset uudelleenjärjestelyt ja eräiden rahoittajatahojen poisvetäytyminen ovat kuitenkin hidastaneet hallihankkeen toteutusta, joten konkreettisia toimenpiteitä ei ole vielä päästy tekemään. 5

6 Lauttasaari-seuran julkaisema Lauttasaari-lehti on tärkeä paikallisen tiedon viestinnän väline. Sen julkaiseminen aiheuttaa kuitenkin seuralle merkittäviä kustannuksia. Säätiön hallitus on pohtinut Lauttasaari-seuran hallituksen kanssa seuran talouden kustannusrakennetta Historia, perinnetieto, taide Toukokuussa lähetettiin Helsingin kaupungille yhteistyössä Lauttasaari-seuran kanssa kirje, jossa toivottiin kaupungin aloittavan toimet Lauttasaaren sotahistoriallisesti merkittävien kohteiden kunnostamiseksi ja merkitsemiseksi. Kirjeessä otettiin esiin myös sankarihauta-alue ja Tuntemattoman sotilaan haudan siirto Länsiväylän kupeelta rauhallisempaan paikkaan. Kaupungilta saadussa vastauksessa rakennusvirasto toteaa, että aluesuunnitelmassa vuosille on esitetty Lauttasaaren kunnostuskohteita ja jatkotoimenpidetarpeita, joita toteutetaan sitä mukaan, kun niille saadaan rahoitus. Tarkka-ampuja Backin haudan siirron estää hautaustoimilaki, ja haudan kunnossapito kuuluu valtiolle. Tykkipattereiden uudistus on aloitettu samoin sankarihautojen kunnostus. Lauttasaari-päivien aikana sunnuntaina Lauttasaaren kirkolla oli esillä säätiön Lauttasaari-aiheista esineistöä. Kävijöitä oli runsaasti, ja esineistö herätti yleistä kiinnostusta. Näyttelytilassa esitettiin samanaikaisesti säätiön vuonna 1966 valmistama Lauttasaaresta kertova filmi, josta on teetetty digitaalinen kopio. Lauttasaaren säätiön taidekokoelman tauluja on jatkuvasti esillä Lauttasaaren kirkon Lauttasaari neuvotteluhuoneessa. Säätiön hallituksen syksyn kokoukset on pidetty ko. neuvotteluhuoneessa. Säätiö on osallistunut Lauttasaari-seuran kanssa graafikko Erik Bruunin Lauttasaarijulisteen painatuskustannuksiin ja tekijänoikeuksien ostoon. Säätiön mitalin vahingoittunut kipsimalli on konservoitu Tilaisuudet Kaatuneiden muistopäivänä että itsenäisyyspäivänä Lautasaaren säätiön ja Lauttasaari-seuran hallituksen edustajat laskivat seppeleen Lauttasaaren sankarihaudoille. Itsenäisyysjuhla järjestettiin Lauttasaaren kirkolla perinteisin menoin yhteistyössä Lauttasaari-seuran ja Lauttasaaren seurakunnan kanssa. Juhlapuhujaksi saatiin prikaatikenraali Lauri Puranen, joka on toiminut ilmavoimien komentajana. Ajankohtaisessa puheessaan Puranen totesi, että itsenäistyminen tarkoittaa oikeuksia, vapautta ja vastuuta. Tämä pitää paikkansa niin ihmisten kuin valtioidenkin kohdalla. Hän kiitti myös aikaisempia sukupolvia, joiden ansiosta saamme asua yhdessä maailman parhaimmista maissa. Ohjelmassa oli korkeatasoisia musiikkiesityksiä Lauttasaaren Laulajilta ja Orkesterilta. Kanttori 6

7 Marjukka Andersson esitti lauttasaarelaisen säveltäjän, Einar Englundin urkuteoksen Passacaglia. Tilaisuus päättyi juhlavasti Maamme - lauluun Kotisivut, digitaalinen historiikki Säätiön kotisivut uudistettiin sekä sisällöllisesti että ulkoasullisesti www-viestintään erikoistuneen espoolaisen Ecome Oy:n kanssa. Uudistus mahdollistaa toimintatukien hakemisen sähköisesti säätiön kotisivujen kautta. Lähestyvien 70-vuotisjuhliensa kunniaksi säätiö on päätti teettää Lauttasaaren historiasta digitaalisen toteutuksen, joka on tarkoitus sijoittaa säätiön kotisivuille. Historiikin tavoitteena on tehdä tunnetuksi saaren menneisyyttä ja nykyisyyttä sekä kertoa säätiön työstä lauttasaarelaisten yhteisöjen hyväksi. Historiikin toteuttajaksi valittiin lauttasaarelainen markkinointiviestintään ja kulttuurihistoriallisiin projekteihin erikoistunut yhtiö Bränn&Bränn. 3. SÄÄTIÖN HALLINTO 3.1. Hallintoneuvosto Hallintoneuvoston vuosikokous pidettiin maaliskuun 10. päivänä HSK:n kokoustiloissa Lauttasaaressa. Vuosikokous päätti hallintoneuvoston vahvuudeksi kymmenen (10) henkilöä. Hallintoneuvostossa erovuorossa olivat Tom Hynninen, Michael Nyman ja Pirkko Turunen. Hynninen, Nyman ja Turunen valittiin uudelleen kaudelle Näin ollen hallintoneuvoston kokoonpano vuonna 2014 oli seuraava: Sirpa Asko-Seljavaara ( ) Christer Boije af Gennäs ( ) Tom Hynninen ( ) Risto Karimaa ( ) Pentti Lehtiluoto ( ) Michael Nyman ( ) Reijo Paussu ( ) Helena Schildt ( ) Claes Tallberg ( ) Pirkko Turunen ( ) Vuodeksi 2014 hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Pirkko Turunen ja varapuheenjohtajaksi Claes Tallberg Hallitus Hallintoneuvoston vuosikokous päätti, että hallitukseen kuuluu kertomusvuonna viisi (5) henkilöä. 7

8 Hallituksessa erovuorossa olivat Niclas Köhler ja Hannu Uski. Köhler ja Uski valittiin uudelleen kaudelle Näin ollen hallituksen kokoonpano vuonna 2014 oli seuraava: Juha Hölttä ( ) Niclas Köhler ( ) Kaija Niemi-Turkama ( ) Juha Petäjä ( ) Hannu Uski ( ) Hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2014 valittiin yksimielisesti Hannu Uski ja hallituksen varapuheenjohtajaksi Juha Hölttä Tilintarkastajat Varsinaisiksi tilintarkastajiksi vuodeksi 2014 valittiin kauppatieteiden kandidaatti KHT Leo Laitinmäki ja kauppatieteen maisteri, KHT Stefan Snickars. Heidän varamiehikseen valittiin kauppatieteiden maisteri, KHT Pertti Sundqvist ja KHT, JHTT Tiina Lind. 4. HALLITUKSEN KOKOUKSET Hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana yhdeksän kertaa. Kokouksiin osallistui myös hallituksen ulkopuolisia asiantuntijoita. Lauttasaaren yhteiskoulun johtokunnan jäsen Karri Haaparinne vieraili kokouksessa ja selosti hallitukselle yhteiskoulun liikuntatilan laajennushankkeen tilannetta. Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja Ville Elomaa ja varapuheenjohtaja Katri Penttinen olivat kutsuttuina yhdessä hallituksen kokouksessa. Keskustelun aiheena oli säätiön ja seuran yhteistyö sekä Lauttasaari-Seuran tulevaisuudennäkymät. Lisäksi hallitus piti yhteyttä hallintoneuvoston puheenjohtaja Pirkko Turuseen säätiön yleisten asioiden tiimoilta, sekä hallintoneuvoston jäsen Michael Nymaniin Lauttasaaren kartanon tulevaisuuteen liittyvien suunnitelmien osalta. 6. SÄÄTIÖN TALOUS Säätiön varainhoidosta sekä kirjanpidosta on vastannut Nordean Säätiö- ja kirjanpitopalvelut yksikkö. Säätiön hallitus on vieraillut Nordeassa kaksi kertaa vuoden aikana. Yhteyshenkilönä on toiminut Niclas Köhler. Tilikauden alijäämä oli ,91 euroa (ed. v ,16) budjetin ollessa ,00 euroa. Säätiön taseen loppusumma oli ,42 (ed. v ,51 euroa). Vieraan pääoman määrä taseessa oli ,22 euroa (6 154,40). 8

9 Vuoden aikana ei tapahtunut merkittäviä taloudellisia muutoksia. Tulevan juhlavuoden digihistoriikin teko sekä säätiön kotisivujen uudistus olivat kertaluonteisia kuluja ja kasvattivat hetkellisesti kulurakennetta. Helsingissä, helmikuun 9. päivänä 2015 LAUTTASAAREN SÄÄTIÖ-DRUMSÖSTIFTELSEN Hallitus Hannu Uski Juha Hölttä Niclas Köhler Juha Petäjä Kaija Niemi-Turkama 9

Lauttasaaren rakentaminen on jatkunut edelleen vilkkaana. Uusia asuntoja on tullut ennen kaikkea Vattuniemen alueelle.

Lauttasaaren rakentaminen on jatkunut edelleen vilkkaana. Uusia asuntoja on tullut ennen kaikkea Vattuniemen alueelle. LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2013 Säätiön 68. toimintavuosi Stiftelsens 68. verksamhetsår 1. LAUTTASAARI VUONNA 2013 JA KEHITYSNÄKYMÄT

Lisätiedot

LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKASAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2015

LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKASAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2015 LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKASAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2015 Säätiön 70. Toimintavuosi Stiftelsens 70. Verksamhetsår 1. LAUTTASAARI VUONNA 2015 JA KEHITYSNÄKYMÄT

Lisätiedot

LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2016

LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2016 LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2016 Säätiön 71. toimintavuosi Stiftelsens 71. Verksamhetsår 1. LAUTTASAARI VUONNA 2016 JA KEHITYSNÄKYMÄT

Lisätiedot

LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2018

LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2018 1 (10) LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2018 Säätiön 73. toimintavuosi Stiftelsens 73. Verksamhetsår 1. LAUTTASAARI VUONNA 2018 JA KEHITYSNÄKYMÄ

Lisätiedot

LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2017

LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2017 1 (10) LAUTTASAAREN SÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 DRUMSÖSTIFTELSENS VERKSAMHETSBERÄTTELSE FÖR ÅR 2017 Säätiön 72. toimintavuosi Stiftelsens 72. Verksamhetsår 1. LAUTTASAARI VUONNA 2017 JA KEHITYSNÄKYMÄ

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.02.2015 Sivu 1 / 1 787/00.04.02/2015 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Weckström, puh. 043

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen 14.03.2016 Sivu 1 / 1 633/2016 00.04.02.00 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1. LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2013 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen. WÄRTSILÄ OYJ ABP:N Aika: klo 15.00 16.37 Paikka: Messukeskuksen kongressisiipi, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 24.3.2015 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,25 euroa osakkeelta

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy. Marko Juhokas ja Risto Seppo

Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy. Marko Juhokas ja Risto Seppo Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa Citycon omistaa tai johtaa 39 kauppakeskusta

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ 2013 13.3.2013. Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 ) KIRKKONEUVOSTO 3/ 2013 13.3.2013. Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 7 Aika Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Raimo Honkanen

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

English Svenska Suomi

English Svenska Suomi Kielikanavat Headphones Valitse kielikanava / Choose your language: English Svenska Suomi Tietyt tässä esitetyt lausumat, jotka eivät ole historiallisia tosiasioita, kuten markkinoiden oletettuun kasvuun

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1 (6) PÖYTÄKIRJA INCAP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 1/2016 Aika: klo 15-16.20 Paikka: Läsnä: BANKin kokoustilat, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen

2 Kokouksen järjestäytyminen FINNLINES OYJ PöYTIiKTRIA t/20t6 t (7) FINNLINES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika Paikka Läsnä 12.4.2016 klo 13:05-14.02 Suomen Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, 00 I 00 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Yrjönkatu 18 (G18-juhlasali), 00120 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite

Lisätiedot

Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta

Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta Varsinainen osuuskuntakokous 26.5.2007 Pursijärven vesiosuuskunta Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Työjärjestyksen hyväksyminen Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015 8.4.2015 1 Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % tilikauden voitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2014 olivat 519,1 miljoonaa euroa, tilikauden voitto 2014 oli 305,3

Lisätiedot

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki.

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 SUOMEN METSÄSÄÄTIÖ 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toteuttamistavat 4 Varojen hankinta Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki. Säätiön

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 22.3.2016 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 22.3.2016 klo 15 Paikka: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 6/2018. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 6/2018. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Kirkkoneuvosto 18.4.2018 44 Kokousaika: Keskiviikko 18.4.2018 klo 18.00 18.26 N:o 6/2018 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 47-54 Puheenjohtaja: Hannu Bogdanoff poissa Varapuheenjohtaja: Jorma

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä taloustoimiston ilmoitustaululla edellä mainitun ajan. SULKAVAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1 / 2019 Kirkkoneuvosto Sulkavan seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään TIISTAINA 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2019 SEURAKUNTATALOSSA ALKAEN KLO 17.00 Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona klo 19.00 19:15 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Hämäläinen Sari Karjalainen

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 21.4.2015 klo 11.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 8.3.2007 klo 14.00-15.01 Paikka Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä Osallistujaluettelossa mainitut osakkeenomistajat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1 YLEISTÄ KERTOMUSVUODESTA Vuosi oli :n 34.toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta noudatti toimintasuunnitelman linjauksia ja vuosien saatossa muotoutuneita käytäntöjä. Päätehtäväänsä,

Lisätiedot

Alla luetellut liitteet ilmenevät :n tilinpäätöksestä 2014, joka löytyy :n internet-sivuilta osoitteesta: https://fortum-ar-2014.studio.crasman.fi/pub/pdf/fortum_tilinpaatos_2014.pdf Liite 6 Tilinpäätösasiakirjat

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. :N Aika: 30.3.2012 klo 14.00 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. Läsnä olivat lisäksi

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN (27.4.), KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN (toukokuun 3. sunnuntai) JA ITSENÄISYYSPÄIVÄN (6.12.) VIETON MENETTELYTAPAOHJEET. Yleistä Ohje sitoo kaikkia allekirjoittaneita

Lisätiedot

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6)

MERIMASKUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2011 Seurakuntaneuvosto 28.3.2011 1(6) Seurakuntaneuvosto 1(6) KOKOUSTIEDOT: AIKA: maanantaina 28.maaliskuuta 2011 klo 17.30 PAIKKA: Merimaskun seurakuntakoti PYKÄLÄT: 27 43 KOKOUKSEEN KUTSUTUT: lista läsnä Huovinen Matti kirkkoherra, pj x

Lisätiedot

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.11.2009 Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry ja kotipaikka

Lisätiedot

L a u t t a s a a r i - S e u r a

L a u t t a s a a r i - S e u r a L a u t t a s a a r i - S e u r a ESITYS NIMISTÖNMUUTOKSIKSI LAUTTASAARESSA Lauttasaari-Seura ry. Lauttasaari-Seura esittää seuraavia nimistönmuutoksia Lauttasaaren alueella. Muutokset koskevat katuja,

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Katsaus Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen toteutumiseen

Katsaus Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen toteutumiseen Tiivistelmä Helsingin seudun MAL-seurannasta, 25.11.2014 Katsaus Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen toteutumiseen Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus

Lisätiedot