Folkhögskolan 4/2011

Transkriptio

1 k a n s a n o p i s t o Folkhögskolan 4/2011

2 83 Folkhögskolan kansanopisto - folkhögskolan 4/ vuosikerta/årgång 4/2011 Kansanopiston henkilöstö folkhögskolans personal Pääkirjoitus Hannu Salvi 3 Tahto ja taito ovat tekijöiden taskussa! Erkki Takatalo 4 Kansanopistot mukana syrjäytymisen ehkäisyssä? Jukka Koro 6 Ajankohtaista 8 Kansanopistopäivien 2011 satoa Karstulan Evankeliselta Opistolta 10 Kansanopisto-opettajuuden ytimessä Jenni Mäenpää 12 Meistä tuli opettajia Leena Mattila 13 Jag hoppas att dagens folkhögskolelever har lika roligt som vi hade Mia Lindström 14 Kokemuksia työyhteisökoulutuksesta Kiteeltä Eeva Nygren 16 Kansainvälinen yhteistyö velvollisuus ja etuoikeus Eeva-Inkeri Sirelius 17 Henkilökuvia kansanopistoista 18 Työpaikan pakolliset henkilöstösuunnitelmat Leea Järvinen 20 Vain paras on kyllin hyvää Minna Vähämäki 22 Opiston strategia koko henkilöstön yhteinen asia Hannu Patamaa 24 Löytyikö kansanopistojen vapaa sivistystyö: haastateltavana selvityshenkilö Pentti Yrjölä 26 Voimauttava valokuva tekee näkyväksi Kristiina Parkkila 29 Artistiluokka Göteborgissa Timo Sinivuori 30 Kirjallisuutta 31 Keskustelua 36 Resumé 4/ Kuukauden ruokaohje 39 julkaisija / utgivare Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening päätoimittaja / chefredaktör Hannu Salvi puheenjohtaja Suomen Kansanopistoyhdistys toimitussihteeri / redaktionssekreterare Sari.Virtanen@kansanopistot.fi puh. (09) osoite / adress Annankatu 12 A Helsinki Puh. (09) Fax (09) toimisto@kansanopistot.fi kansanopistolehti toimitusneuvosto / redaktionsråd Hannu Salvi Leena Mattila Karin Nyström Hannu Patamaa Timo Sinivuori Aarni Tuominen Minna Vähämäki Sari Virtanen tilausmaksu / prenumerationsavg. 15 euroa vuosikerta/årgång ilmoitukset / annonser Sari Virtanen puh./tel. (09) ISSN kannen kuva: Mikko Hämäläinen, valokuvauksen opiskelija , Voionmaan opisto, kuvassa opiston talonmies Kari Halme. taitto: Marja-Liisa Laitala paino: Oriveden Kirjapaino 2011 Seuraavan numeron teema on sopivasti suomalainen. Lehti ilmestyy Temat för nästa nummer är lagom finsk. Tidskriften utkommer Nuorten yhteiskuntatakuu on iso yhteinen urakka Maamme uuden hallituksen ohjelmassa luvataan toteuttaa nuorten yhteiskuntatakuu. Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Muutaman rivin pituisessa tekstissä hallitus ottaa suuren haasteen hoitaakseen. Huoli nuorten ikäluokkien syrjäytymisestä on esillä hallitusohjelman monessa kohdassa. Jo ohjelman ensimmäisellä tiivistelmäsivulla puhutaan tasa-arvoiset lähtökohdat nuorille antavasta peruskoulusta. Nuoria tuetaan siirryttäessä perusopetuksesta toiselle asteelle. Hakeva toiminta, etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajat auttavat tässä. Joustavilla mahdollisuuksilla vaihtaa oppilaitosta tai suorittaa toinen tutkinto, oppisopimuskoulutuksella ja näyttötutkinnoilla houkutellaan koko ikäluokka suorittamaan toisen asteen tutkinto tai ainakin tutkinnon osia. Monet nuorten pahasta olosta kertovat viestit ovat selvästi herättäneet hallitusohjelman kirjoittajien sosiaalista omaatuntoa. Nuorisotyöttömyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen torjunta on yksi koko hallitusohjelman läpi kulkeva pääjuonne. Hallitusohjelman kirjoittamisen jälkeen sattuneet Lontoon elokuiset nuorisomellakat ovat havaintoesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun osattomuus ja eriarvoisuus pääsevät liian pitkälle. Kesäkuussa Kansanopistopäivillä Karstulassa keskustelimme aivan samasta teemasta. Kun hallitusohjelman kirjoittajat viimeistelivät uutta ohjelmaa, kansanopistopäiville kokoontunut osallistujajoukko lähestyi heitä luvaten vastata omalta osaltaan nuorten syrjäytymisen aiheuttamaan koulutukselliseen ja elämänhallintataitoja vahvistavaan sivistyshaasteeseen. Kansanopistoilla on pitkä kokemus erilaisten, vaativienkin ryhmien kouluttamisesta. Erityisinä vahvuuksina kansanopistoliike näki opistojen joustavat pedagogiset menetelmät, internaatin mahdollisuudet, koko maan kattavan oppilaitosverkoston, hyvät olemassa olevat yhteistyöverkostot sekä kansanliiketaustaamme pohjaavat monet yhteiskunnalliset kontaktit. Uskalsimme lausua ääneen, että voimme ottaa vastuun nuoren internaattikoulutuksesta, jos uudella hallituksella on tahtoa osoittaa koulutukseen sekä tukitoimiin määrärahat. Uudessa hallitusohjelmassa nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen on varattu 60 miljoonaa euroa. Toimien valmistelu ja toteuttaminen ovat kolmen ministeriön yhteistyötä. Todennäköisesti kyseistä isoa hanketta valmistelevat työryhmät ja toimikunnat asetetaan kohdakkoin, koska hallitusohjelmassa mainitaan, että yhteiskuntatakuu toteutetaan vuoteen 2013 mennessä. Kansanopistoyhdistyksen tehtävänä on nyt pitää valmistelijat tietoisina ja vaikuttaa voimakkaasti siihen, että nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamisessa hyödynnetään mahdollisimman paljon kansanopistojen valmiina olevaa verkostoa ja osaamista. Kansanopistoja ei saa tässä unohtaa. Hannu Salvi hannu.salvi@ksopisto.com 2 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 * pääkirjoitus

3 kansanopiston henkilöstö Tahto ja taito ovat tekijöiden taskussa! Perustettaisiinko organisaatio tänä päivänä, jos sitä ei olisi olemassa, kysyy työyhteisökehittäjä? Miten on kansanopistojen laita? Vaikka kysymys on historiakäsityksen näkökulmasta järjetön, ohjaa se pohtimaan organisaation tarpeellisuutta tämän ajan näkökulmasta. Onko alkuperäinen perustehtävä edelleen pätevä, voidaanko se luontevasti ja uskottavasti sovittaa nykyhetkeen? Jos jätämme jargonit ja yritämme vastata rehellisesti arvioiden kansanopistojen ja koko vapaan sivistystyön oppilaitosten toiminnan merkitystä yhteiskunnassa, tulee mieleen pitkä lista konkreettisia tehtäviä, joissa opistot ovat merkittävällä tavalla mukana. Se, voisiko joku toinen ja toisenlainen organisaatio hoitaa nämä tehtävät paremmin, tehokkaammin, halvemmalla, on eri juttu. Koulutuksen vaikuttavuuden ja kustannustehokkuuden yksiselitteinen osoittaminen on aina tavattoman vaikeaa, ellei vallan mahdotonta. Olemassa oleva on vaivalla rakennettu ja sitä on sovitettu eri ajankohtien kulloisiinkin tarpeisiin. Opisto on pitkäkestoinen investointi, jonka tuottamaa hyvän liikettä kannattaa ehdottomasti jatkaa ja etsiä Kenelläkään ei ole yksinoikeutta totuuteen, vaan se koostuu yhdessä tuotetusta kriittisestä puheesta. Jotta puhe voi virrata vapaasti ja uhattomasti ja tukea yhteistä viisastumista, tarvitaan yhteisöälyä. Kukaan ei saa asettua toisen ajattelun esteeksi, toteaa kirjoittaja Erkki Takatalo. Kuva: Alexander Zach toiminnalle uusia tarkoituksenmukaisia painopistealueita, jos entisille ei ole riittävää kysyntää. Vapaan sivistystyön organisaatioiden on ollut jatkuvasti tehtävä itsensä uudelleen ja uudella tavalla tarpeelliseksi sovittamalla toimintaansa ympäristön muutoksiin. Opiskelija tekee valintansa monen hyvän ja tärkeän välillä. Tätä hyvää ja tärkeää on tarjolla runsaasti ja kilpailu on ankaraa. Kysymys on opistojen idean ja toiminnan onnistuneesta tuotteistamisesta. Opistojen on osattava myydä koulutustarjontaansa sekä opiskelijoille että toiminnan rahoittajalle. Ratkaisevaksi tekijäksi nousee vapaan sivistystyön tekijöiden taito ja tahto. Tahtoon kuuluu roppakaupalla aitoa innostusta ja luovuutta, mutta myös ylikuumenemiselta suojaavaa realismia. Tavallista taitavammalla on puolestaan parhaat mahdollisuudet menestyä. Luottamus asiantuntijuuteen Olen kiertänyt opistoja Toimiva työyhteisö -valmennusohjelman merkeissä ja tavannut runsaasti opistojen henkilökuntaa. Valmennusohjelma on nähty yhtenä keinona vahvistaa opiston asemaa hiomalla työkäytänteitä, ratkomalla joitakin akuutteja henkilöstön välisiä ristiriitoja ja lieventämällä jännitteitä sekä innostamalla väkeä kehittelemään uusia toimintamalleja. Arvelen, että ulkopuolisen osallistuminen opiston työyhteisön tutkimiseen ja kehittämiseen on helpottanut keskustelua ja ohjelmaan kuuluvat pienet tietoiskut ovat osaltaan ohjanneet ihmisiä tarkastelemaan työtään ja työyhteisöään hieman eri tavalla kuin muutoin. Kansanopistojen kehittämisessä ei voi olla kyse mistään suuren suurista mullistuksista, sillä opistoissa on aina työskennelty tietoisesti ja tavoitteellisesti aikaa seuraten. Muutoksiin on vastattu viipyilemättä sen parhaan tiedon varassa, joka on ollut käytettävissä. Väki on pätevää ja arjen ainutkertaiset tilanteet hoidetaan sen asiantuntijan toimesta, joka on tilanteesta vastuussa. Tähän asiantuntijuuteen on osattava luottaa ja sitä pitää arvostaa. Omatoimisuuden korostaminen ja luottamus osaamiseen on toimivan työyhteisön välttämätön ehto. Se rohkaisee myös tahtomaan. Työ on parasta silloin, kun on itse keksinyt pätevän ratkaisun ongelmaan. Tällaisia tähtihetkiä tulisi kuulua jokaiseen työpäivään toimesta ja tehtävästä riippumatta. Tavallista taitavampaa tavoitteena Vapaan sivistystyön tekijöiden taitavuuden tulee näkyä herkkyydessä tulkita ympäristön muutoksia, rohkeudessa tarttua muutoksen tuottamiin uusiin mahdollisuuksiin, vuorovaikutustaidoissa sekä ihmistä, tietoa ja oppimista koskevissa käsityksissä, joita leimaa kriittinen ja ymmärrystä syventävä pohdinta. Työn vastuullisuus tekee toimijat hieman varovaiseksi, näin ainakin ulkopuolisen silmin. Toisaalta ympäristön muutoksissa on paljon sellaisia muuttujia, joita ei voi nähdä ennen kuin ajan saatossa. Tämä jatkuvan liikkeen ja epävarmuuden, eräänlaisen luovan vailla olemisen tilan, virittämä jännite asettuu joskus myös raskaana taakkana vapaan sivistystyön tekijöiden harteille ja aiheuttaa paineita työyhteisön ihmissuhteissa. Vapaan sivistystyön tekijät ovat itse vastuussa työstään eikä yrittäjämäinen ilmapiiri ole mikään helppo alusta keskinäiselle yhteistyölle. Se johtaa helposti kilpailemaan työn tärkeydestä, asiakkaista ja niukoista resursseista. Mausteeksi tähän soppaan on lisättävä vielä se kiihko, jolla työtä opistoissa tehdään. Tunteet ovat täysillä mukana ja toimintaan ei aina osata asettaa järkeviä rajoja. Kukaan ulkopuolinen ei tule kertomaan, mikä riittää ja on tarpeeksi. Siinä on vapauden varjopuoli! Vapaan sivistystyön lähtökohta on toimia sekä ajoankkurina että airuena. Yhteiskunnan kannalta pitäisi olla tavattoman tärkeää, että on olemassa oppilaitoksia, joissa ihmisen ääni pääsee vapaasti esille, vaikka toisaalta tätä ääntä ohjataan tietoisesti humaanin arvomaailman suuntaan. Tässä dialogissa syntyy aitoa ihmettelyä ja se on yksilölle todellinen kasvun paikka. Opistojen kuuluu ottaa vaihtoehtojen tutkijan ja välittäjän rooli, jonka kokemukset voivat olla hyödyksi koko yhteiskunnalle. Nämä vaihtoehdot eivät ole pelkkää haihattelua, vaan mahdollisuus nousta ja nostaa elämisen ja olemisen laatua. Uudet opetukselliset toimintamallit, tiedon käsityksen avartaminen, ihmisten välisen vuoropuhelun syventäminen, oman itsetuntemuksen nostaminen ja tarkoitusten aktiivinen etsiminen ovat opistotyön omimpia vahvuuksia. Tämä toiminta tukee niitä tahoja, joiden tehtävänä on takoa ja tuottaa aineellista hyvinvointia. Opistot pyrkivät pitämään huolen siitä, että ihminen säilyy ja voi hyvin. Tehtävä vaatii sitä, että opistojen henkilökunta tiedostaa arvokkaan roolinsa ja kykenee luomaan sellaisen työyhteisön, jossa toimitaan kumppanuus kilpenä -hengessä hyväksyen ja sallien kaikki se myönteinen, mikä on ihmiselle mahdollista. Hyvinvoinnin kuntopiiri Vapaassa sivistystyössä toteutuu parhaimmillaan ihmisen kokonaisvaltainen kuntopiiri. Nämä kuntopiirialueet ovat henkinen, ammatillinen, sosiaalinen ja fyysinen. Henkinen kuntopiiri näyttää suuntaa ja vahvistaa ihmisen elämisen ja olemisen tarkoituksia ja tavoitteita, takoo uskoa mahdollisuuksiin ja toivoa elämään. Ammatillinen kohottaa niitä tietoja ja taitoja, joita työssä tarvitaan. Sosiaalinen kuntopiiri puolestaan valaa perustaa ystävyydelle, yhteisöllisyydelle ja kumppanuudelle. Fyysinen vaalii jaksamista, vireyttä ja kuntoa. Näillä kuntopiirien alueilla opistot ovat aina toimineet ja ne kelpaavat edelleen perusteluiksi opistojen olemassaololle. Kuntopiirin alueet ovat myös teemoja, joiden didaktista soveltamista täytyy harjoitella henkilökunnan omassa keskuudessa. Perinteinen työ on ollut suorituskeskeistä ja tehtävien osalta eri työrooleihin selkeästi jaettua. Nyt se on paljon enemmän keskinäistä neuvottelua ja uuden tiedon tietoista rakentamista. Siihen dialogiin tarvitaan kaikkia, jotta saataisiin erilaisia näkökulmia keskusteluun. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta totuuteen, vaan se koostuu yhdessä tuotetusta kriittisestä puheesta. Jotta puhe voi virrata vapaasti ja uhattomasti ja tukea yhteistä viisastumista, tarvitaan yhteisöälyä. Kukaan ei saa asettua toisen ajattelun esteeksi. Se organisaatio, joka onnistuu vapauttamaan ihmisen myönteiset mahdollisuudet, tahdon ja taidot, menestyy uuden edessä. Erkki Takatalo, koulutuspäällikkö Avance johtamiskoulutus, Jyväskylän yliopisto kansanopiston henkilöstö 4 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

4 syrjäytymisen ehkäisy Kansanopistot mukana syrjäytymisen ehkäisyssä? Karstulan Evankelisella Opistolla järjestetyillä kansanopistopäivillä esitin ajatuksen kansanopistojen mahdollisuudesta lähteä nykyistä voimallisemmin mukaan ehkäisemään kansalliseksi huolenaiheeksemme noussutta lasten ja nuorten syrjäytymistä. Huolenaihe ei ole pelkästään kansallinen, vaan kuten viime aikojen uutiset ovat osoittaneet, laajasti koko länsimaista sivilisaatiota koskettava. Lasten ja nuorten syrjäytyminen tai oikeammin syrjäyttäminen ihmiselle välttämättömistä psyykkisistä turvalähteistä, sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksista sekä itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi kokemisen tuottamista myönteisistä elämyksistä, on ihmiskunnan tulevaisuudelle suurempi huoli kuin saastunut ilma, likaantuneet vedet ja taloudellisen hyvinvoinnin hiipuminen. Se ei ole ongelma vain yhteisöille, vaan ennen kaikkea tragedia syrjäytyville yksilöille ja heidän läheisilleen. Markku Mattilan (Suomen Kuvalehti 22/2011) mukaan tutkijoille tehty verkkokysely osoittaa, että syrjäytyminen on tärkeintä, mitä Suomessa pitäisi tulevaisuudessa tutkia, sillä syrjäytyneiden nuorten määrä lisääntyy hälyttävästi ja sen nähdään liittyvän aiempaa selkeämmin köyhyyden ja syrjäytymisen periytymiseen. Maassamme on kasvava joukko nuoria, jotka eivät ole kirjoissa eivätkä kansissa. He eivät ole työvoimahallinnon eivätkä oppilaitosten rekistereissä. Tämä kirjattomien joukko on kasvava uhka yhteiskuntarauhalle meillä ja muualla. Keskustelu syrjäytymisestä on kohdistunut sen inhimillisen näkökulman, eli ongelman syiden etsinnän ohella myös sen taloudellisiin seuraamuksiin. Syrjäytymisen hinnaksi yksilötasolla on esitetty sen asteesta, kestosta ja tarvittavien tukitoimenpiteiden määrästä riippuen summia, jotka vaihtelevat sadoista tuhansista useisiin miljooniin euroihin yksilön elämän aikana. Tilastokeskuksen (2011) mukaan yhden syrjäytyneen hinta yhteiskunnalle on pelkästään työtuloverojen menetyksenä 1,2 miljoonaa euroa. Kun Tilastokeskus (2011) arvioi, että jokaisesta ikäluokasta syrjäytyy noin nuorta ja nuorta aikuista, voimme päästä yksinomaan verotulojen menetyksen osalta noin 10 miljardin vuosikustannuksiin. Lasketaanpa ongelman kustannuksia miten tahansa, olisi sen poistaminen yhteiskunnalle taloudellisesti tuottavin investointi sen lisäksi, että se poistaisi samalla suuren määrän psyykkistä ja sosiaalista pahoinvointia sekä inhimillistä hätää ihmisten elämästä. Miksi sitten investointia ei toteuteta? Suurin syy on nähdäkseni päättäjiemme suhtautuminen edelleenkin ongelmiin useimmin oire- kuin syykeskeisesti. Ruotsalaisen lääkärin ja runoilijan Södergranin lausumaa, että gramma ennaltaehkäisyä on parempi kuin tonni terapiaa ei oteta edelleenkään vakavasti. Missio kansanopistoille Esitin Karstulassa koko kansanopistolaitosta koskevan mission, jonka mukaan kansanopistot ottavat vuositasolla kollektiivisen vastuun aluksi jo syrjäytyneen tai vakavassa syrjäytymisvaarassa olevan nuoren saattamiseksi omaa elämäänsä myönteisesti rakentavaksi ja yhteiskunnan toimintoihin aktiivisesti osallistuvaksi aikuiseksi. Mission toteuttamiseksi kansanopistot/kansanopistoyhdistys käynnistävät välittömästi laajan yhteiskuntasopimuksen laadinnan ja sen myymisen poliittisille päättäjille ja viranomaisille. Ilokseni olen kuullut, että toimeen on jo tartuttukin. Ainakin osittain sen seurauksena saatiin asiasta maininta työnsä aloittaneen hallituksen ohjelmaan. Kansanopistojen vahvuudet mission toteuttamisessa On helppo löytää perusteluja, miksi juuri kansanopistot ovat vahvoilla mission toteuttajiksi. Tässä niistä keskeisimmät: 1. Kansanopistoilla on oppilaitoksina pitkä historia ja sen myötä on muodostunut laaja opistojen toimintaa arvostava ja tukeva sosiaalinen verkosto. 2. Kansanopistot ovat historiansa aikana joutuneet usein taistelemaan olemassa olostaan. Tämän seurauksena niille on kehittynyt luontainen herkkyys ja hyvät valmiudet nopeille uudistuksille. 3. Opistojen sijoittuminen alueellisesti kattamaan koko Suomen mahdollistaa niille luontevat edellytykset oman alueensa tarpeista ja lähtökohdista rakentuvan ja verkostoituvan koulutuksen toteuttamiseen. 4. Opistoilla on edellytykset määrällisesti riittävän ja laadullisesti korkeatasoisen internaattikoulutuksen toteuttamiseen. 5. Opistojen ylläpitäjien monipuolinen arvotausta luo hyvät edellytykset poliittisista ja aatteellisista ristiriidoista vapaalle toiminnalle. 6. Opistojen opetus- ja muun henkilökunnan yksilöohjaamisen valmiudet ovat korkealla ja mission onnistumisen kannalta riittävällä tasolla. 7. Suurella osalla opistoista on avoimen yliopiston kautta toimivat yhteydet yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, jotka ovat välttämättömiä yhteistyökumppaneita mission toteuttamisessa. 8. Useilla opistoilla on jälleen kerran erityinen tarve osoittaa tarpeellisuutensa osana suomalaista koulutusjärjestelmää. Mission toteuttaminen tarjoaa siihen luontevan mahdollisuuden. Uudet innovaatiot eivät synny ilman riskejä Edellä esitellyn mission toteuttaminen edellyttää uusia ja rohkeita koulutuksellisia ja kuntoutuksellisia innovaatioita. Ne eivät synny kuitenkaan komiteoissa konsensuspäätöksinä vaan testaamalla erilaisia ideoita arkityössä ja panostamalla niistä parhaisiin. Mitään uutta ei voida kehittää, jos riskejä ei hyväksytä (Antti Roine Suomen Kuvalehti 22/2011). Onnistumisen perusedellytykset tämän mission yhteydessä ovat luopuminen poliittisista ja muista aatteellisista intohimoista sekä perinteiset hallintoreviirit rikkovan järjestelmän rakentaminen ohjaamaan mission toteuttamista. Koska onnistunut syrjäytymisen ehkäisy edellyttää nopeaa reagointia yksilön kulloiseenkin elämäntilanteeseen ja sitä määrittäviin viranomais- ja muihin toimenpiteisiin, ei perinteinen hallintobyrokratia anna riittävästi mahdollisuuksia joustavalle ja tilanteenmukaiselle toiminnalle. Onkin uskallettava ottaa riskejä myös toiminnan edellyttämän Dosentti Jukka Koro innosti kansanopistopäivien osallistujat tarttumaan nuorten syrjäytymiseen ja sen ehkäisyyn. Kuva: Erik Holmberg infrastruktuurin rakentamisessa. Pedagogiset innovaatiot ovat onnistumisen välttämättömiä edellytyksiä. Mission toteuttamisen uhat kansanopistoissa Laajankin yksimielisyyden omaavan uuden intervention josta tässä näyttäisi olevan kysymys toteuttaminen voi estyä mm. seuraavista syistä: 1. Epäonnistuminen hallintobyrokratian sekä poliittisten ja muiden aatteellisten intohimojen eliminoimisessa. 2. Uudistumistarpeen torjunta tai sen vähättely. 3. Kovien arvojen ja niitä edustavien asenteiden edelleen voimistuminen siitäkin huolimatta, että esimerkiksi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn ( ) mukaan hyvinvointiyhteiskunnan onnistumista voidaan mitata vain sillä, miten se kohtelee heikoimpiaan. 4. Suuruuden ihannoinnin jatkuva voimistuminen yhteiskunnassa. Tässä missiossa on kyse pienten tekojen tekemisestä pienen ihmisen auttamiseksi. 5. Epäonnistuminen mission edellyttämän rahoituksen saamiseksi, uudet pedagogiset ja kuntouttavat innovaatiot mahdollistaviksi ja yleensäkin vapaaksi perinteisten rahoitusmallien normeista. 6. Mission toteuttajien tiedostamaton tai tietoinen epäusko työnsä onnistumista kohtaan. Lopuksi Mission toteutuminen ja sen myötä uusien pedagogisten ja kuntouttavien toimenpiteiden saaminen syrjäytymisen ehkäisyn työvälineiksi ja toimiviksi käytännöiksi kansanopistoissa ja laajemminkin, ovat kiinni siitä, miten hyvin onnistutaan käyttämään kansanopistojen toimintaan jo nyt liittyvät vahvuudet, ottamaan käyttöön uusia innovaatioita ja ehkäisemään tietoisiksi nostetut uhat. Mikäli tässä onnistutaan, voidaan kysymysmerkki tämän esityksen otsikon lopusta poistaa. Jukka Koro, dosentti, Jyväskylä syrjäytymisen ehkäisy 6 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

5 ajankohtaista Pohjaa aikuiskoulutuksen kehittämiselle Suomi osallistuu OECD:n (Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö) organisoimaan 25 maan aikuistutkimukseen, Programme for the International Assessment of Adult Competencies (PIAAC), joka tuottaa uudenlaista tietoa aikuisten tietoyhteiskunnassa tarvitsemista perustaidoista ja niiden merkityksestä. Tiedonkeruu on nyt alkamassa, ja tuloksia saamme vuonna Aikuisten koulutusmahdollisuuksien parantaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Osuvien ja vaikuttavien toimenpiteiden perustaksi tarvitaan tietoa aikuisten osaamisesta, toteaa opetusministeri Jukka Gustafsson. Työikäisessä aikuisväestössä on edelleen noin viidennes vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa ja runsaalta neljännekseltä puuttuu ammatillisesti suuntautunut tutkinto. He, joilla on alun perin vähiten koulutusta, osallistuvat aikuisina koulutukseen muita vähemmän, Gustafsson muistuttaa. Hallitusohjelman mukaan jatkuvalle osaamisen parantamiselle ja joustavalle työstä työhön siirtymiselle luodaan toimivat olosuhteet. Työelämää kehitetään työssä jaksamisen vahvistamiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi. Näihin hallitusohjelman kirjausten toimeenpanoon odotamme tukea tutkimuksesta, sanoo työministeri Lauri Ihalainen. Tulosten kansainvälisen vertailtavuuden varmistamiseksi tarvitaan suomenkielisen ja 300 ruotsinkielisen vuotiaan henkilön haastattelu. Tutkimukseen tarvitaan siis työllisten, työttömien, opiskelijoiden, kotona olevien kuin eläkeläistenkin osallistumista. Molemmat ministerit muistuttavat, että kaikkien tutkimukseen valituksi tulleiden osallistuminen on ensiarvoisen tärkeää. Lisätietoa: Seppo Niemelä väitteli Eteläpohjalaisten vapaan sivistystyön oppilaitosten konsortioselvitys Kansanvalistusseura järjesti väitöstilaisuuden jälkeen keskustelutilaisuuden kansansivistyksen perinnöstä ja vapaan sivistystyön tavoitteista. Kansanvalistusseuran toiminnanjohtaja Pekka Sallila esittelee vieressään istuvan Seppo Niemelän väitöskirjaa. Kuva: Terhi Kouvo Filosofian maisteri Seppo Niemelän väitöskirja Sivistyminen sivistystarve, -pedagogiikka ja politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Seppo Niemelällä on pitkä ura vapaan sivistystyön organisaatioissa: hän on toiminut muun muassa opettajana Alkio-opistossa, toiminnanjohtajana Maaseudun Sivistysliitossa, MSL, ja pääsihteerinä Vapaan sivistystyön yhteisjärjestössä, VSY. Niemelä kehittää väitöstutkimuksessa nykyiselle sivistystyölle sivistyspedagogiikan ja -politiikan perusteet, jotka pohjautuvat pohjoismaisen kansansivistystyön aatehistoriaan sekä sivistysteoriaan ja sosiaalipedagogiikkaan. Hän hahmottaa tutkimuksessa sivistyspedagogiikan ideoita ja motiiveja kolmesta kansansivistyksen innovaatiosta: tanskalaisesta kansanopistosta, ruotsalaisesta opintopiiristä ja suomalaisesta sivistävästä kansalaisjärjestöstä. Väitöstutkimus luo pohjan keskustelulle vapaan sivistystyön kehittämisen, arvioimisen ja rahoittamisen painopisteistä. Lue väitöskirjan esittely tämän lehden sivuilta Eteläpohjalaisten vapaan sivistystyön oppilaitosten konsortioselvityshankkeessa on selvitetty ja visioitu mahdollisuuksia maakunnallisen sivistystyön konsortion perustamiseen. Tavoitteena on aikaansaada Etelä-Pohjanmaasta sivistysmaakunta, jossa vapaa sivistystyö modernilla tavalla traditiota kunnioittaen sekä aikaisempaa yhtenäisempänä kokonaisuutena nousee nykyistä merkittävämmäksi maakunnalliseksi toimijaksi. Etelä-Pohjanmaalla toimii neljä vapaan sivistystyön oppilaitosmuotoa (kansanopistot, kansalaisopistot, kesäyliopisto ja urheiluopisto), joiden kesken konsortiomuotoisen yhteistyön kautta on mahdollista saada aikaan aiempaa yhtenäisempiä koulutuskokonaisuuksia. Vapaa sivistystyö voisi olla merkittävä toimija maakunnan haasteiden ratkaisemisessa (esim. väestön ikääntyminen, maahanmuuttajat, terveyden edistäminen, sairastavuuden ennaltaehkäisy, syrjäytyminen, nuorten ulkopuolisuus, kestävä kehitys, kulttuurimaakunta jne.), mikäli resursseja kohdentamalla ja yhdistämällä etsitään ja löydetään haasteisiin liittyvät sivistystehtävät sekä toimitaan samansuuntaisena kokonaisuutena. Eteläpohjalaisten vapaan sivistystyön oppilaitosten konsortioselvityshanketta hallinnoi Etelä-Pohjanmaan Opisto ja hankkeen selvityshenkilönä toimi Seinäjoen kansalaisopiston rehtori Maija-Liisa Nyyssölä. Hanke on yksi Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamista, valtakunnallisista vapaan sivistystyön oppilaitosten rakenteellisen kehittämisen pilottihankkeista. Hankkeessa ovat mukana: Etelä-Pohjanmaan Opisto, Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto, Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto, Kauhajoen evankelinen opisto, Kuortaneen urheiluopisto, koulutuskeskus, Lakeudenportin opisto, Lapuan kansalaisopisto, Lapuan kristillinen opisto, Lehtimäen opisto ja Seinäjoen kansalaisopisto. Konsortioselvityksen raportti Sivistyksen sielunveljet löytyy mm. Etelä-Pohjanmaan Opiston kotisivuilta: Lähde: Seinäjoen kaupungin kotisivut Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands folkhögskolförening ry:n vastaus Nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmälle* Ehdotus nuorten työllisyyden edistämiseksi ja yhteiskuntatakuun tehostamiseksi Suomen Kansanopistoyhdistys on eri yhteyksissä kiinnittänyt huomiota syrjäytymisvaarassa olevien nuorten koulutusmahdollisuuksien kehittämiseen. Kansanopistoilla on sisäoppilaitoksina vahva pedagoginen osaaminen nuorten oppimisvalmiuksia, elämähallintataitoja ja osallisuutta kehittävästä koulutuksesta sekä monipuolinen eri-ikäisille soveltuva opintopaletti. Kansanopistot järjestävät myös molemmilla kotimaisilla kielillä jatko-opintovalmiuksia ja mahdollisuuksia vahvistavaa perusopetuksen lisäopetusta (ns. kymppiluokat), jonka vaikutuksia on myös selvitetty. Kansanopistoilla on hyviä kokemuksia opintosetelien käytöstä jatkokoulutuspaikkaa vaille jääneiden nuorten koulutuksessa. Vuonna 2010 eduskunta kohdensi kansanopistoille lisäopiskelijaviikkoa (350 lukukausipaikkaa) nuorisotyöttömyyden vähentämiseen. Syrjäytymisvaarassa ja vailla opiskelupaikkaa olevat nuoret kuuluvat kansanopistojen opintojen keskeisiin kohderyhmiin. Kansanopistoyhdistys laatii parhaillaan selvitystä koulutuksen ja opintosetelirahoituksen toteutumisesta sekä opistojen yhteistyömahdollisuuksista yhteiskuntatakuun piiriin kuuluvien osalta. Suurimmat haasteet yhteiskuntatakuun edistämiselle Lähtökohdaksi yhteiskuntatakuun kehittämiselle voidaan mielestämme ottaa vapaan sivistystyön lakiinkin toimintamme lähtökohdaksi kirjattu elinikäinen oppiminen. Se mahdollistaa laaja-alaisen nuoren elämään liittyvän tarkastelun. Elinikäisen oppimisen tavoitteina persoonallisuuden kehittäminen, aktiivinen kansalaisuus, sosiaalinen koheesio ja työllistettävyys ovat keskeisiä. Katsomme, että työllistettävyyden edellytyksenä on kolmen ensin mainitun elinikäisen oppimisen tavoitteen kehittäminen. Keskimääräistä enemmän tukea tarvitsevien nuorten osalta yhteiskuntatakuu on toistaiseksi toteutunut heikommin. Haasteita ovat: Monialaisen yhteistyön edistäminen ja vapaan sivistystyön palvelukyvyn sekä sen oppilaitoksilla olevien yhteistyöverkostojen vahvistaminen. Ratkaisuehdotus Suomen Kansanopistoyhdistys esittää, että kansanopistot työmuotona otetaan kiinteästi mukaan edistämään nuorten työllisyyttä ja yhteiskuntatakuun toteutumista elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta. Yhteiskuntatakuun piiriin kuuluvien nuorten osallistumismahdollisuuksia kansanopistojen opintoihin voidaan parantaa seuraavin keinoin: Kansanopistojen perusopetuksen lisäopetus otetaan yhteishaun piiriin. Opiskelu kansanopistossa tai työpajajakso ei aiheuttaisi lähtöpisteiden menetystä opiskelijan hakeutuessa toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Lisätään kansanopistojen opintoseteli- ja valtionosuusrahoitusta yhteiskuntatakuun kohderyhmien osalta. Nivelvaiheisiin keskittyvästä koulutuksesta, opinnollisesta kuntoutuksesta ja maahanmuuttajien lukioon valmistavien opintojen järjestämisestä tehdään kansanopistojen erityinen koulutustehtävä, jota täydennetään opintosetelirahoituksella. Kansanopistojen ja työpajojen yhteistä osaamista ja palvelukykyä vahvistetaan, jotta elinikäiseen oppimiseen, oppimisvalmiuksien rakentamiseen ja työllistymiseen liittyvät ohjausratkaisut voivat tehokkaasti tukea toisiaan. * Tiedote nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän asettamisesta löytyy osoitteesta: > Tiedotteet > ajankohtaista Kansanopistoyhdistyksestä 8 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

6 K K Kuvat: Erik Holmberg Kokemuksien kahvila Näin me sen teimme Muotoilija Harri Koskinen ja kansainvälinen tuulahdus. VUOROVAIKU TUS TAUSTAYHTEIS ÖN KANSSA: - taustayhteisöstä opettajia - tiedotelehti: kann atusyhdistys tekee 3 krt/v - kannatusyhdistys, opistoystävät - kokouksia, koko he nkilöstön keskustelutilaisuuksia 4 krt/vuosi - tapahtumia, päivä llisiä, hengessä muk ana - talkoot Rehtori Pekka Knuutti: Vuorovaikutuskouluttaja Eija Jaakola sai myös sormet liikkeelle. Tervetuloa Karstulaan! TYÖYHTEISÖN JAKSAMINEN: - säännölliset henk ilöstöpalaverit - työsuojelutoimikun ta - kehityskeskustelut : työnjako - ilmapiirimittaus - koulutukset - työnohjaus INTERNAATTIOPISKELIJOIDEN VIIHTYISYYS JA HYVINVOINTI: - syksyllä toiveiden kerääminen - vapaa-ajantoimintaa: liikunta- ja kuntosali, ohjattu liikunta - luonto- ja linturetket, yhteiset retket, opintore tket - internaatin opetussuunnitelma; yhteisöpassi (yhteisistä asioista opintomerkinnät) - opiskelijahuoltoryhmä, ohjaaja asuntolassa - ohjattua vapaa-ajan toimintaa huomioiden ympäristö missä opisto sijaitsee ja paikalliset asukkaat (erit. maahanmuuttajaopiskelijoille) Päivillä oli noin 150 osallistujaa. 10 kansanopisto 4 4* * YÖ: INEN YHTEIST L Ä V N JE TO IS OP ointia - yhteistä markkin t - kansanopistopäivä en in - yhteinen kehittäm ntaa - yhteistä henkilöku taminen - osaamisen laajen esim. internetin - koulutuskokeilut hyödyntäminen kah Kokemukset vaihtuivat vilassa. kansanopisto 4 * kansanopistopäivät 2011 kansanopistopäivät 2011 Kansanopistopäivien 2011 satoa Karstulan Evankeliselta Opistolta:

7 kansanopiston henkilöstö Kansanopisto-opettajuuden ytimessä Etelä-Pohjanmaan Opiston hallinnoima G-voimat -hanke keskittyy kansanopistoopettajuutta vahvistavan koulutuksen kehittämiseen. Koulutuksen ensimmäinen osio toteutettiin viime lukuvuonna teemalla Osaava aikuispedagogi ja grundtvigilainen opettajuus. Opintojen aikana pohdittiin muun muassa sivistysteoriaa ja -pedagogiikkaa sekä sille asetettuja yhteiskunnan odotuksia. Muita keskeisiä aiheita olivat myös omaehtoisuus, yhteisöllisyys ja osallisuus. Lisäksi keskityttiin vapaan sivistystyön ydinkysymyksiin sivistystarpeesta ja -tehtävästä sekä niiden etsimisestä. Kouluttajina toimivat KT Anita Malinen Jyväskylän yliopistosta ja syyskuussa vapaasta sivistystyöstä väitellyt Seppo Niemelä. Nykyisessä opettajakoulutuksessa vapaa sivistystyö ja erityisesti kansanopisto-opettajuus on jätetty vähälle huomiolle. Hankkeen kautta toteutetulla koulutuksella halutaan vahvistaa kansanopisto-opettajien pedagogisia valmiuksia, Etelä-Pohjanmaan Opiston G-voimat -hanke pähkinänkuoressa kuuluu Osaava-ohjelmaan kohderyhmänä ovat G-laatuopistojen päätoimiset opettajat ja suunnittelijat toimenpiteinä kohderyhmän koulutukset ja osaamiskartoitukset G-voimat I hankekausi Osaava aikuispedagogi ja grundtvigilainen opettajuus 1 op teemoja mm. Grundtvig tänään, sivistystarve- ja tehtävä, aikuiskasvattajana ja kouluttajana kehittyminen, grundtvigilainen opettajuus G-voimat II hankekausi jatkoa edelliselle hankkeelle Aikuiskoulutuksen grundtvigilainen didaktiikka 4 op, teemoja mm. andragogiikka ja kokemuksellisuus, opiskelijan ja opettajan kohtaaminen, 12 kansanopisto 4 * 2011 opiskelijalähtöiset menetelmät, yhteisödidaktiikka, kokemuksellinen oppiminen rehtori Kyösti Nyyssölä kertoo. Kansanopistopedagogiikkaa käsittelevä koulutus on suunnattu G-laatuopistojen päätoimisille opettajille ja suunnittelijoille. Pyrkimyksenä on täydentää opettajakoulutusta. Kohderyhmänä ovat sekä pedagogiset opinnot suorittaneet että ilman opettajakoulutusta olevat, Nyyssölä jatkaa. Osaava-ohjelmaan kuuluva G-voimat -hanke tähtää koulutuksen ja hankkeessa toteutettavien osaamiskartoitusten kautta kirkastamaan ja selkiyttämään kansanopisto-opettajuutta. Kansanopistoilla on sekä pedagogisesti että didaktisesti vahva ja mielenkiintoinen menneisyys. Sieltä on valtavasti ammennettavaa. Toivoisin, että myös tulevaisuus olisi samankaltainen. Kansanopistojen on tärkeää korostaa omaa erityispiirrettään, koska yhteiskunta sitä meiltä nyt erityisesti odottaa. Pedagogiikasta didaktiikkaan Viime lukuvuoden hanke on saanut jatkoa G-voimat II -hankkeesta, jonka aikana toteutetaan Aikuiskoulutuksen grundtvigilainen didaktiikka -koulutus. Yhden opintopisteen laajuinen pedagoginen osuus saa siten jatkoa neljän opintopisteen didaktiikkaopinnoista. Kymmenen koulutuspäivän aikana jatketaan pohdintaa kansanopistojen erityisluonteesta vapaan sivistystyön kentällä. Lisäksi paneudutaan muun muassa yhteisödidaktiikkaan ja yhteisöllisyyden merkitykseen, kokemukselliseen oppimiseen ja opiskelijalähtöisten menetelmien kehittämiseen sekä opistoyhteisössä että verkossa. Koulutus alkaa lokakuussa ja jatkuu toukokuulle. Suunnitelmissa on, että koulutus laajentuisi myöhemmin G-laatuopistojen piiristä koko kansanopistokentälle. Opinnot voisivat olla myös sisällöllisesti kattavammat. Pedagogiikan ja didaktiikan osuutta täydentäisivät esimerkiksi kansainvälisyyden ja oppilaitosten yhteistyön teemat. Klassinen grundtvigilainen opettajaseminaari voisi parhaimmillaan toimia opettajakoulutuksen lisäosana ja olla vuorovaikutuksessa muodollisen opettajakoulutuksen kanssa, Nyyssölä ideoi. Teksti ja kuva: Jenni Mäenpää, viestintäpäällikkö, Etelä-Pohjanmaan Opisto Seppo Niemelä ja Anita Malinen johdattivat opettajia ja suunnittelijoita 2010-luvun grundtvigilaisuuteen Osaava aikuispedagogiikka ja grundtvigilainen opettajuus -koulutuksessa Etelä-Pohjanmaan Opistossa. Meistä tuli opettajia, suunnittelijoita, tarjoilijoita kun parikymmentä vuotta sitten opiskelin yliopistossa, olin vakuuttunut, että minusta ei tule opettajaa. En nähnyt itseäni selostamassa sijamuotoja seiskaluokkalaisille enkä liioin pisteyttämässä abiturienttien aineita. Kun oma aikuisuus on verraten uutta ja ohutta, aikuisopettajaksi ryhtymistä ei tule ajatelleeksi, eikä yliopistokaan totta puhuen tällaista mahdollisuutta väläytellyt. Vapaasta sivistystyöstä en kuullut siellä koskaan puhuttavankaan. Aikuiskouluttaja minusta kuitenkin tuli. Tai siis, mikä minusta oikein tuli? Opiston nettisivuilla, käyntikortissani ja veroilmoituksessani ammatikseni on merkitty tiedottaja-koulutussuunnittelija. Jotta titteli olisi lähempänä totuutta, yhdyssanaan pitäisi lisätä vielä yksi samanarvoinen elementti. Tiedottaja-koulutussuunnittelija-opettajalle ei tila tosin riittäisi yhdessäkään lomakkeessa. Luottokorttikoon sijasta minulle pitäisi painattaa kirjanmerkkikäyntikortteja, painatuksen suunta vaaka. Ja siltikin olisiko tittelissä vieläkään koko totuus? Ei. Kun uusi tuttavuus kysyy minulta, mitä teen työkseni, alan kiemurrella ja minulle tulee tarve selittää. Mitä enemmän selitän, sitä epäluuloisemmalta kuulija alkaa näyttää. Kun toinen kansanopistoihminen kysyy, mitä teen opistolla, vuolas selitys on itsestäänselvyys. Joo, toi on just niin kansanopistoa. Mulla on kanssa vähän sama... Kun kotona lajittelen sukkia ja kalsareita tai kuuraan wcpönttöä, minulla on tapana huomauttaa pojilleni, että olen maisteri, enkä heidän piikansa. Tämä vitsi naurattaa poikia vuodesta toiseen. Kun taannoin kesken työpäivän kirjasin Facebook-seinälleni jotakin sentapaista että edellinen kokousväki ovesta ulos, nyt keittämään kahvia seuraaville, suuressa firmassa työskentelevä insinööri kommentoi nopeasti: Keittämään kahvia? Hei haloo, mihin unohtui delegointi? Ai, että soittaisin pihan toiselle puolen emäntä- Soilelle, että täällä puhuu maisteri, tilaan kokouskahvit ja -kattauksen neljälle, kun moccamaster kököttää pöydällä, vettä tulee raanasta ja kahvinporoja on kaapissa? Jos joku tulee kansanopistoon tekemään vain omaa hommaansa, hän huomaa pian olevansa väärässä paikassa. Joskus tulija sopeutuu ja alkaa pikkuhiljaa ottaa vastaan uusia tehtäviä ja vastuita. Ehkä hän alkaa jopa nauttia alati vaihtuvista tilanteista ja mahdollisuudesta etsiä ja löytää luovia ratkaisuja. Tai sitten tulija ahdistuu ja turhautuu ja katoaa kevään tullen rivistöstä ottaakseen vastaan paikan, jossa on luvassa toistuvia sisältöjä ja turvallisia rutiineja ja jossa työllä on selkeät rajat. Kansanopistoväen tapahtumissa ilmoittaudun yleensä koulutussuunnittelijoiden ryhmään kollegani kanssa, joka on lyhyesti ja ytimekkäästi koulutussuunnittelija. (Oikeasti hän opettaa peruskoulun biologiaa, koordinoi maahanmuuttajien suomen kielen koulutusta, hallinnoi hankkeita, kehittää henkilöstöasioita, keittää paljon ja usein kokouskahveja ja ) Koulutussuunnittelijoiden ryhmässä kohtaamme monenmoisia (ja poikkeuksetta myös suurenmoisia) ihmisiä ja ällistyttävän työtehtävien kirjon. Siellä riittää keskusteltavaa, vaikka yhteistä tarttumapintaa töissämme on usein vain vähän. Mutta ei hätää, me olemme hanakoita keksimään itsellemme uusia tehtäviä. Lahden kansanopistossa opettajat kirjoittelevat paraikaa työaikasuunnitelmia. Niissä tulee määritellä otsikot ja työtunnit myös muulle kuin opetustyölle. Määrittely on yllättävän hankalaa, mutta se tuottaa myös oivalluksia: Onneksi minulla on monipuolinen työ! Onneksi saan olla monessa mukana! Mutta myös: Miten minulle on kertynyt kaikki tämä sälä? Mistä näitä projekteja pukkaa? Missä minun ydintehtäväni on? Tätä kirjoittaessani olen juuri aloittanut neljä kuukautta kestävän opintovapaan. Olen tehnyt paluun tuttuihin maisemiin ja luentosaleihin Jyväskylään, missä täydennän tutkintoani uusilla aineopinnoilla. Mihin tarvitsen näitä opintoja? Ei sitä koskaan tiedä. Opistolla on käyttöä kaikenlaiselle osaamiselle. Siksi toisekseen, peruskoululinjalaisen koevastausta siteeratakseni, ei kai siit mitää haittaakaa oo. Leena Mattila, tiedottaja-koulutussuunnittelija, Lahden kansanopisto Kuva: Marjo Haapamäki kansanopisto 4 * kolumni

8 folkhögskolans personal Gurli Lindqvist jobbar som kock i köket på Lärkkulla i Karis sedan Hon har alltså 40 år bakom sig på samma arbetsplats och är den som arbetat längst på skolan. Gurli har många års arbete i folkhögskola bakom sig, har sett studerande och arbetskamrater komma och gå, samt arbetsförhållanden och rektorer bytas. Fem rektorer har hon hunnit uppleva, inklusive den nuvarande, Greger Englund, som tillträdde Jag såg en lediganslagen kökstjänst och besvarade annonsen. Lärkkulla var bekant från tidigare, eftersom bekanta gått där tidigare, så jag visste lite. Husmor och rektor intervjuade mig... en påsklördag, minns jag. Folkhögskola som skolform kände hon också till eftersom hon själv studerat på Borgå folkakademi och hade positiva erfarenheter därifrån. Så jag visste ungefär vart jag kom. Det är konstigt, först var jag länge den som var yngst på stället, och helt plötsligt är jag den äldsta... Olika rektorer olika intressen Alla rektorerna har haft sina personliga karaktärsdrag och speciella intressen som har påverkat Lärkkullas inriktning. Det är lätt att påverka då man är i maktställning, skrattar Gurli. Lärkkullas rektor 1971 då hon började, var Harry Wentzel, som innehaft tjänsten sedan 1949 och slutade som rektor Han var bra med personalen, och ganska strikt, minns Gurli. Alla, både personal och studerande, hade stor respekt för honom. Arbetet skulle löpa enligt reglerna och göras korrekt, och ingen skulle ha kommit på tanken att säga emot honom. Han hade större krav på de studerande än man har idag. I början av 1970-talet lärde man känna de studerande väldigt bra. I undervisningen ingick köksdejourer tillsammans med personalen, då de studerande dukade borden, torkade disk och hjälpte till på andra sätt. Numera känner kanske städpersonalen bättre till de studerande än vad vi gör, eftersom allt sånt som köksdejou rer och studerandes engagemang i skolans dagliga rutiner har försvunnit. Numera behöver de studerande inte hjälpa till och de deltar inte i skolans skötsel, utan de är mera som hyresgäster. Följande rektor var Göran Hellberg, som innehade tjänsten 1978 till Han var rektor i sex års tid, då kursgården byggdes och matsalen samt köket renoverades och moderniserades. Han var väldigt glad alltid, säger Gurli, men kunde också vara bestämd. Det var han som införde personalmöten och han var också väldigt noga med att involvera personalen i kursgårdsbygget. Hon tycker sig minnas att kursgårdsbygget och kursverksamheten som satte igång medförde ändringar i verksamheten och inkomster från annat håll. För kökets del innebar detta att matgästernas antal ökade. Bengt Klemets var rektor mellan åren 1977 och 1979, och dåvarande biträdande rektor Bror Nyback tog över rektorsposten från Under hans tid genomfördes flera renoveringar, t.ex. i internatsbyggnaden. Biblioteket flyttades till sin nuvarande plats. Efter Bror Nyback kom Stefan Forsén som var rektor från 1996 till Under hans tid genomfördes yrkeshögskolreformen då yrkesutbildningarna på institutsnivå flyttades in i de nya yrkeshögskolorna. Lärkkulla utbildade tidigare ungdomsledare och diakoner på tredje stadiet, och Forsén arbetade hårt med att överflytta dessa utbildningar till den blivande yrkeshögskolan Sydväst. Då Forsén accepterade tjänsten som kyrkoherde i Matteus församling 2010 tillträdde Greger Englund. Under hans tid har skolans kontakter utökats österut skolan erbjuder numera också ryska kurser och antalet ryska studerande har ökat. Arbetet i köket Gurli minns att Lärkkulla tidigare hade en egen trädgård där man odlade potatis, grönsaker, frukt och bär. På det viset var man praktiskt taget självförsörjande. Tidigare var arbetet också tyngre fysiskt sett då man skulle kånka på tunga matvaror och ingredienser från lagret i källaren. I samband med köksremonterna flyttades lagerutrymmet upp till samma våning som köket. Numera görs inte heller maten helt från början, t.ex. att skala stora berg potatis, utan varorna kommer till köket i ett mer färdigbehandlat skick. Diskmaskiner fick vi i samband med köksrenoveringen 1979 och nu i våras, 2011, fick vi vår serveringsdisk. Den gör det enklare att hålla maten varm. Kraven på vidareutbildning i köket har också ökat. Numera finns det en massa regler och föreskrifter man ska känna till för att få arbeta i kök. De obligatoriska kurserna och skolningarna är Jobbet har varit givande och Lärkkulla en omväxlande arbetsplats. Varje år har inneburit att möta nya studerande medan gamla elever har försvunnit. Jag har sett människor komma och gå. flera. Hygienen har alltid varit a och o i köket men nu är det betydligt noggrannare. Då är det också bra att ha den nya serveringsdisken, som man kan ställa så att maten håller sin kyltemperatur eller värmetemperatur. Vad har gjort att Gurli blivit kvar på Lärkkulla? Jobbet har varit givande och Lärkkulla en omväxlande arbetsplats. Varje år har inneburit att möta nya studerande medan gamla elever har försvunnit. Jag har sett människor komma och gå, säger hon. Hon tycker inte att det har skett så många förändringar bland personalen på fastighetssidan, där de yngsta i huset redan har arbetat där i tio år. Lärarna och kanslipersonalen har däremot bytt oftare, menar hon. Gurli är ursprungligen hemma från Tenala men bor nu i Karis. Hennes stora intresse är trädgårdsskötsel och hon har ett växthus. Jag hoppas att jag inte får krämpor som tvingar mig att sluta riktigt än. Det kommer nog att bli en stor omställning att inte vara på jobb här på Lärkkulla och att inte träffa arbetskamraterna, speciellt när man har jobbat så här länge. Folkhögskolans utveckling och framtid Folkhögskolan gav mer allmänbildning förut, anser Gurli. Numera erbjuds det specialiserade kurser istället. Lärkkulla har dessutom specialiserat sig på språk och internationalism, och har många utländska studerande från olika kulturer. Eleverna har också förändrats, de är lite bortskämda hemifrån med att inte behöva utföra vardagssysslor som tidigare, och kan kanske inte heller sådant som vi fick lära oss. Disken skrämmer de studerande, den blir ofta liggande i köken har jag hört av städerskorna, säger Gurli. Personligen hoppas hon på att folkhögskolan borde ge ett yrke, för det är sådant som de studerande och unga i allmänhet behöver. Hon saknar den tidigare ungdomsledar- och diakonutbildningen som flyttade över till YH Sydväst, numera Novia. Jag har minnen av positiva upplevelser från min tid på folkhögskola med värme, och jag hoppas att dagens elever har lika roligt som vi hade, säger hon. Text och bild: Mia Lindström, lärare, Västra Nylands folkhögskola folkhögskolans personal 14 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

9 työyhteisökoulutus Kokemuksia työyhteisökoulutuksesta Kiteeltä Kiteen Evankelinen Kansanopisto osallistui Toimiva työyhteisö viisastumisen taito -ohjelmaan keväällä Ohjelma oli osa Vapaan sivistystyön osaaminen ja pätevyys VSOP -kehittämisohjelmaa, jonka rahoittaja oli OPM ja järjestäjänä toimi Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö VSY. Työyhteisökoulutus Kiteen Evankelisella Opistolla aktivoi ihmisiä kehittämään työyhteisön lisäksi myös itseään: moni innostui ja sai potkua opiskeluun. Kuva: Opiston arkisto Ohjelmaan osallistuminen oli opistolle maksutonta. Toimiva työyhteisö -koulutus oli kehitetty vapaan sivistystyön oppilaitosten muutosprosessien tueksi, mutta meillä Kiteellä koulutukseen lähdettiin ennen kaikkea halusta kehittää opiston toimintatapoja ja vahvistaa työyhteisön toimintakykyä. Kouluttajana ohjelmassa toimi Erkki Takatalo Jyväskylän Yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta ja hän kävi kouluttamassa meitä Kiteellä kevään aikana kolme kertaa. Opistolla olleiden lähikokoontumisten lisäksi ohjelmaan kuului etätehtäviä, jotka tehtiin pääasiassa ryhmissä. Työskentely vaati osallistujilta aktiivista otetta ja lähestymistapa oli ongelmakeskeistä, juuri meidän työyhteisöömme liittyviin asioihin keskittyvää. Opiston henkilökunnasta koulutukseen osallistui yhteensä 17 henkilöä. Työ- ja viestintätapojen pohtimista Tärkeä osa koulutusta olivat viestintään ja toimintatapoihin liittyvät asiat. Erkki Takatalo esitteli teoriaa sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä ja yhdessä mietimme omalla opistollamme tapahtuvaa viestintää. Keskustelimme siitä, miten ihmisten työ- ja viestintätavat eroavat: toiset tarvitsevat rautalankamallin ja selkeät ohjeet kaikkeen toimintaan, kun taas toiset haluavat toimia luovasti ja nopeasti vailla strukturoituja malleja. Toiset haluavat tietää koko ajan, missä mennään ja toiset taas luottavat siihen, että asiat hoituvat omalla painollaan. Totesimme, että oman viestintätavan tiedostaminen on olennaista ja tarvittaessa viestintätapaa tulisi säädellä toiminnan sujuvuuden vuoksi. Vertailimme myös eri henkilöstöryhmien toimintatapoja ja keskustelimme siitä, millaisia viestintäkäytänteitä on keittiön ja opettajien välillä. Koetimme asettua toisen rooliin ja ymmärtää, mitkä asiat ovat toisille tärkeitä käytännön työn tekemisen kannalta. Kuuntelimme toistem- me toiveita siitä, kuinka voisimme ottaa toisemme paremmin huomioon opiston joskus hektisessäkin arkielämässä. Yhdessä totesimme, että jokainen työntekijä on erilainen - mutta erilaisuutta tarvitaan, jotta opisto pystyy toimimaan monipuolisesti ja tehokkaasti. Jokaisen työ on yhtä merkittävää. Yhdessä kehittämään Koulutuksen aikana pohdimme yhdessä myös sitä, mihin suuntaan opistoa ja työyhteisöä pitäisi lähteä kehittämään. Ryhmissä mietimme muun muassa kysymyksiä: Mitä pitäisi tehdä enemmän ja mitä vähemmän? Mitä voisi tehdä paremmin ja mistä voisi hieman tinkiä? Keiden kanssa kannattaa liittoutua ja kenestä päästä eroon? Yhdessä totesimme, että opistollemme vapaan sivistystyön kehittäminen on ensisijaisen tärkeää. Pitkiä vapaan sivistystyön linjoja voisi olla enemmän, kuten myös mielenkiintoisia lyhytkursseja. Koulutuksen jälkeisenä lukuvuonna aloitimmekin uuden Kulttuuri ja kansalaisuus -linjan ja järjestimme monia uusia lyhytkursseja. Yhteistyökumppaneiden kartoittaminen avasi silmiä yhteistyön merkityksestä organisaatiolle. Koulutus aktivoi ihmisiä kehittämään työyhteisön lisäksi myös itseään. Moni sai potkua opiskeluun ja innostui hakemaan rahallista tukea VSY:ltä Toimiva työyhteisö -koulutukseen osallistuvien henkilökohtaisten valinnaisten opintojen suorittamiseen. Esimerkiksi yksi henkilö osallistui Italiassa mobiiliohjelmointikurssille ja neljä henkilöä osallistui kieli- ja kulttuurikoulutukseen Sambiassa. Tämä antoi valmiuksia ja innosti opistoamme hakemaan ulkoasiainministeriöstä hanketukea Sambiassa toteutettavaan IT -alan hankkeeseen Towards Equality, Democracy and Economical Growth by IT Education (TEDITE). Eeva Nygren, apulaisrehtori, Kiteen Evankelinen Kansanopisto Kansainvälinen yhteistyö velvollisuus ja etuoikeus Onhan Suomi aikuiskoulutuksen paratiisi! Lopettaessani vapaan sivistystyön järjestötehtävissä on sopiva hetki pohtia, mikä on kansainvälisen yhteistyön merkitys. Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) pääsihteerinä sain usein kuulla ulkomaisten kollegojen kehuvan suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää. Vakiintuneet rakenteet, niin oppilaitos- kuin järjestötasolla tekevät pitkäjänteisen kansainvälisen toiminnan mahdolliseksi ja takaavat vuorovaikutuksen jatkuvuuden. Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö perustettiin vuonna Perustamisen yhtenä syynä oli tarve vakiinnuttaa pohjoismaisen yhteistyön muodot. Pohjoismainen yhteistyö on ollut vapaan sivistystyön oppilaitoksissa ja järjestöissä aktiivista ja säännönmukaista ja se on tarjonnut hyvän perustan kansainvälisen yhteistyön laajentumiselle. Nordens folkliga akademi (NFA) oli merkittävä kohtauspaikka niin pohjoismaalaisille kuin Baltian maiden aikuiskouluttajille. Göteborgissa rakennettiin siltoja ja kumppanuuksia Itämeren yli. Vuonna 2004 perustettu NVL, Aikuisten oppimisen pohjoismainen verkosto, on osoittautunut toimivaksi organisaatioksi, joka kokoaa aikuiskoulutuksen asiantuntijoita niin yleissivistävän kuin ammatillisen aikuiskoulutuksen alalta. VSY on toiminut Suomen koordinaattorin isäntäorganisaationa verkoston perustamisesta alkaen. Tehtävä on täydentänyt yhteisjärjestön roolia kansainvälistymisen edistäjänä. Euroopan unioni nimesi vuoden 1995 elinikäisen oppimisen teemavuodeksi, mikä nostatti EU:n komission kiinnostusta pohjoismaiseen vapaaseen sivistystyöhön. Pohjoismaat ovat yhdessä onnistuneet vaikuttamaan siihen, että käsite folkbildning on saanut kansainvälistä tunnettavuutta, viimeksi kesäkuussa 2011 Malmössä pidetyssä World Assembly -konferenssissa World Worth Living in. Yleissivistävän aikuiskoulutuksen järjestöt perustivat jo vuonna 1953 oman eurooppalaisen yhteisjärjestön, European Bureau of Adult Education, myöhemmin EAEA (European Association for the Education of Adults). Suomalaiset ovat olleet EAEA:n tärkeitä tukijoita. Pääsihteeri Jorma Turunen toimi EAEA:n puheenjohtajana vuosina ja allekirjoittanut varapuheenjohtajana VSY:n kansainvälisten asioiden sihteeri Johanni Larjanko on hoitanut EAEA:n tiedotustehtäviä vuodesta VSY:n merkittävää panostusta tiedotusyksikköön on arvostettu ja opetusministeriön taloudellista tukea kiitetty. Tuki on osoitus Suomen pyrkimyksestä toimia kansainvälisen vuorovaikutuksen edistäjänä aikuiskoulutuksen toimialalla. Kolmas kansainvälisyyden taso on globaali yhteistyö, mitä edustavat mm. UNESCO ja ICAE (International Council of Adult Education). VSY:n ensimmäinen pääsihteeri Kaisa Savolainen pitää VSY -vuosiensa kohokohtana puheenvuoroa UNESCOn aikuiskasvatuksen maailmankonferenssissa vuonna Puheessaan hän korosti kehitysmaiden auttamista ja kansainvälistä yhteistyötä aikuiskasvatuksessa. Hänen julkilausumaan päätyneessä puheen osassaan kehotettiin UNES- COn jäsenmaita luomaan edellytyksiä rauhaa ja kansainvälistä yhteisymmärrystä edistävälle kasvatukselle. Mikä on Suomen ja suomalaisten kiinnostus kansainväliseen järjestötyöhön, ilmenee mm. toimintaan käytettävien resurssien määrässä. Samalla kun oppilaitoksilla on entistä paremmat mahdollisuudet saada projektirahoitusta kansainvälisiin hankkeisiin, VSY:llä on vaikeuksia hoitaa EAEA:n tiedotustehtäviä vähenevällä OKM:n tuella. Suomen tulee mielestäni pysyä aikuiskoulutusta koskevan kansainvälisen yhteistyön ytimessä. Onhan Suomi aikuiskoulutuksen paratiisi! Kansainvälinen maine velvoittaa meitä osallistumaan ja toimimaan aikuiskoulutuksen puolestapuhujina. Kansallisesti tulee myös tehdä oikeita asioita: turvata aikuisten monipuoliset opiskelumahdollisuudet ja huolehtia vapaan sivistystyön toimintaedellytyksistä. Minulla on ilo ja kunnia toimia UNESCOn elinikäisen oppimisen instituutin (UIL) hallintoneuvoston jäsenenä vuosina Kerron ulkomaisille kollegoilleni mielelläni suomalaisen aikuiskoulutusjärjestelmän rakenteista. Puolustan vapaan sivistysyön instituutioita ja julkista rahoitusta. Iloitsen siitä, että vapaan sivistystyön laissa tavoitteisiin sisällytettiin kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden edistäminen. Luotan siihen, että kansainvälinen yhteistyö jatkuu vilkkaana oppilaitosten välisenä, järjestöjen välisenä ja valtioiden välisenä tiedon ja kokemusten vaihtona. Eeva-Inkeri Sirelius, pääsihteeri Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö Kuva: VSY:n arkisto minne menee vapaa sivistystyö 16 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

10 K K olen sari jokirinne ja toimin asiakassihteerinä Alkio-opistolla Korpilahdella. Tulin vuonna 1990 kuukaudeksi tuuraamaan ja sille tielle jäin. Työhöni kuuluu muun muassa opiskelijoiden asiakaspalvelu, käteiskassan hoito, opiskelijarekisteri, Matkahuollon lippujen ja opiskelijakorttien teko, tilastoinnit, jäsenrekisteri, puhelinvaihde ym. toimistotehtäviä. Olen merkantti ja tällä hetkellä opiskelen oppisopimuksella merkonomiksi. Tarpeen tullen käyn kursseilla ja koulutuksissa. Kansanopisto on työpaikkana ihmisläheinen, mukava ja kodinomainen. Työssä kohtaa paljon uusia ihmisiä ja työ on vaihtelevaa talon toiminnan mukaan. 18 kansanopisto kansanopisto 44 * * olen miia vauhkonen ja toimin monikulttuurisuuskoordinaattorina Haapaveden Opistolla. Valmistuin sosionomiksi (AMK) kesäkuussa Opintojen loppuvaiheessa hain erilaisia työpaikkoja ja työ maahanmuuttajien parissa kuulosti kiinnostavalta, joten hain myös tätä paikkaa. Tulin työhöni avoimen haun kautta, opistolle haettiin henkilökuntaa uuteen maahanmuuttaja-asiamiestoiminnan käynnistämishankkeeseen Oulun Eteläiseen. Työni on siis hanketyötä, hankkeemme päättyy vuoden 2013 lopussa. Hankkeessa työskentelee minun lisäkseni kaksi henkilöä. Työkenttämme on koko Oulun Eteläisen alue eli yhteensä 14 kuntaa. Olemme jakautuneet kolmeen toimistoon. Minun toimistoni on Nivalassa, lisäksi toinen koordinaattorimme työskentelee Kalajoella ja projektipäällikkömme Haapaveden Opiston tiloissa. Työ on hyvin itsenäistä, mutta olemme päivittäin yhteydessä puhelimitse tai sähköpostien välityksellä. Lisäksi pidämme säännöllisesti yhteisiä palavereita jossakin toimistoistamme. Hankkeessamme anne- taan maahanmuuttajille alkuvaiheen ohjausta ja neuvontaa, tehdään alueellinen kotouttamisohjelma ja alueellinen monikulttuurisuusstrategia. Lisäksi tavoitteenamme on järjestää alueen viranomaisille ja muille tahoille monikulttuurisuuskoulutusta. Työni on ennen kaikkea NivalaHaapajärven seutukunnassa asuvien maahanmuuttajien ohjausta ja neuvontaa. Lisäksi hankkeessamme on tarkoitus tehdä alueellinen kotouttamisohjelma, tähän mennessä olen osallistunut yhden kotouttamisohjelman työryhmään. Koska hankkeemme on vielä niin alussa, kuuluu työhön paljon pohjatöitä, esimerkiksi esitteiden ja Internetsivujen suunnittelua. Käyn erilaisissa koulutuksissa maahanmuuttajien asioihin liittyen. Lisäksi luen paljon erilaisia julkaisuja asiasta ja perehdyn muiden hankkeiden tuotoksiin. Olemme myös tehneet vierailuja muihin maahanmuuttajaprojekteihin ympäri Suomen. Hyvältä työpaikalta kansanopisto on tuntunut. Asiat etenevät suhteellisen helposti ja nopeasti. Eikä isojen organisaatioiden byrokratiaa ole. o l e n m a r i p o n k ko n e n olen carita wikman ja toimin taloussihteerinä Päivölän Kansanopistossa Valkeakoskella. Maaliskuussa 2005 opisto haki työllistämistuella sijaista kanslistin poissaoloajaksi ja sai työvoimatoimistolta nimeni. Aluksi tein tavallisia toimistotyöntekijän tehtäviä, mutta kun varmistui, että vakituinen kanslisti jää eläkkeelle, palkattiin minut vakituiseksi toimistosihteeriksi. Silloinen talouspäällikkö alkoi sitten opettaa minulle palkanlaskentaa ja muita opiston taloustehtäviä ja hänen jäädessään eläkkeelle vuoden 2008 lopulla minut nimettiin taloussihteeriksi. Sain hoidettavakseni talouteen liittyvät arkirutiinit ja kirjanpito siirrettiin tilitoimistolle. Työhöni kuuluu palkanlaskenta, ostolaskujen kirjaus, laskutus, opiskelijaviikkojen kirjaus sekä eri tahojen pyytämien raporttien valmistelu. Lisäksi osallistun muihin toimistotöihin kuten opiskelijajärjestelmän ylläpitoon, majoitusten suunnitteluun, kurssilaisten kutsumiseen, tarjousten tekemiseen ja yleiseen asiakaspalveluun. Työskennellessäni opin jatkuvasti uutta. Teen myös läheistä yhteistyötä tilitoimiston kanssa, ja heiltä olen oppinut valtavasti. Kansanopisto on tiivis yhteisö, jossa ihmiset tuntevat toisensa hyvin. Ilmapiiri on vapautunut ja tuttavallinen, henkilökunta viihtyy yhdessä. Apua saa aina ja jokainen on valmis hetkellisesti hyppäämään toisenlaisiin tehtäviin jos tarvitaan. ja toimin Joutsenon opistolla emäntänä. Hain emännän paikkaa lehti-ilmoituksen perusteella kesällä 1998, pääsin haastatteluun ja tulin valituksi. Työhöni kuuluu ruokalistojen suunnittelua, tilausten tekoa, työvuorolistojen laatimista, hallinnollisia töitä ja osallistun myös suorittavaan työhön. Juuri työn monipuolisuus on sen suola. Ammattitaitoa ylläpidän osallistumalla alan koulutuksiin ja messuille sekä kuulun FIDA ry:n johtokuntaan. Järjestötoiminnassa tapaan säännöllisesti kollegoita ja pääsen vaihtamaan kokemuksia. Alan lehtiä lukemalla saan myös paljon tietoa uutuuksista. Kansanopisto on työpaikkana hyvin lämminhenkinen ja ihmisläheinen. Monet työkaverit ovat olleet työssä pitkään (kaksi heistä yli 30 vuotta), mikä kertoo varmaan viihtyvyydestä. Työpaikalla puhaltaa hyvä yhteishenki ja jokainen on valmis auttamaan toista, vaikka työ olisi kaukana omasta toimenkuvasta. olen pentti korkala ja toimin talonmiehenä Limingan Kansanopistolla. Lehdessä oli aikoinaan paikka auki, ja minä hain sitä paikkaa ja pääsin töihin kansanopistolle. Teen kiinteistöön kuuluvat työt sekä talvella lumityöt koko alueelta. Kun koulutusta on tarjolla, niin pyrin pääsemään koulutukseen. Kansanopisto on hyvä työpaikka: olen ollut 20 vuotta talossa. kansanopisto 4 * kansanopiston henkilöstö kansanopiston henkilöstö Kansanopistoissa työskentelee opetus- ja hallintohenkilöstön lisäksi paljon henkilökuntaa erilaisten toiminimikkeiden alla. Tässä muutama heistä esittelee itsensä ja työnsä sekä kertoo miten on päätynyt töihin juuri kansanopistoon. Samalla he selvittävät, miten he ylläpitävät omaa ammattitaitoaan sekä kuvailevat kansanopistoa työpaikkana.

11 Kuva: Alexander Zach Yhteistoimintalaki velvoittaa, että työpaikoille on laadittava pakolliset henkilöstösuunnitelmat lain rajoitukset huomioiden. Suositeltavaa on, että jokainen suunnitelma laaditaan kirjalliseen muotoon, vaikka laki ei sitä aina suoranaisesti edellytä. ta toimintaa varten ohjelma. Ohjelman tarkoituksena on tehostaa ennakoivaa työsuojelua ja parantaa suunnitelmallisesti työoloja. Tasa-arvokysymykset ovat laajasti ottaen myös osa työturvallisuutta. Yhdessä työterveyshuollon toimintasuunnitelman kanssa nämä kolme suunnitelmaa muodostavat kokonaisuuden työpaikan työolojen kehittämiseksi työntekijöiden työhyvinvointia tukevaan suuntaan. Päihdeohjelma Päihdeohjelman laatimisvelvollisuus perustuu työterveyshuoltolakiin ja lisäksi ohjelmaa laadittaessa on otettava huomioon yksityisyyden suojalaissa ja yhteistoimintalaissa asiaa koskevat rajoitukset sekä velvollisuudet. Päihdeohjelma on pakollinen, jos työnantaja suunnittelee huumetestien suorittamista ja se on laadittava kirjallisesti. Päihdeohjelmassa tulisi päihteet käsitellä laajasti eikä vain huumausaineita. Työnantajalla ei ole oikeutta vaatia todistusta huumausainetesteistä, mikäli päihdeohjelmaa ei ole laadittu. Päihdeohjelma voi olla osana työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa. Sähköpostisääntö Sähköpostisääntö ei ole pakollinen suunnitelma, mutta sähköpostiohjesääntö selkeyttää sähköpostiin liittyvien asioiden ohjeistamista työpaikalla ja samalla se toimii myös uusille työntekijöille hyvänä perehdyttämisvälineenä opastettaessa heitä talon tavoille. Laki kuitenkin edellyttää, että sähköpostin ja tietoverkon käytön periaatteet käsitellään yhdessä henkilöstön kanssa. Työntekijän sähköpostiviestien selvittäminen hänen poissaolojensa aikana edellyttää tiettyjen ennakoivien, kollektiivisten toimenpiteiden suorittamista. Sähköisen viestinnän tietosuojalaissa on myös säännöksiä väärinkäyttövalvonnasta. Sähköpostikäytänteet tulisi luoda ennen ongelmatilanteiden ilmaantumista. Henkilöstörekisteriseloste Henkilöstörekisteriseloste ei ole varsinainen suunnitelma, vaan asiakirjan laatiminen on työnantajan velvollisuus. Henkilörekisteriseloste on laadittava kaikista työnantajan ylläpitämistä rekistereistä tai sitten voi olla yksi kattava seloste. Henkilörekisteriselosteen laatiminen ei vaadi yhteistoimintaa henkilöstön kanssa, vaan työnantaja laatii sen itsenäisesti. Henkilöstön kanssa on käsiteltävä henkilötietojen keräämisen periaatteet. Henkilörekisteriselosteen laatimisvelvollisuudesta säädetään henkilötietolaissa. Henkilötietojen käsittelemistä työelämässä säännellään em. lailla sekä laissa yksityisyyden suojasta työelämässä. Leea Järvinen, toiminnanjohtaja Aikuisoppilaitosten toimihenkilöliitto ATL ry kansanopiston henkilöstö Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet sekä tasa-arvosuunnitelma on laadittava suunnitelman muodossa, ja ne on myös käsiteltävä yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Yhteistoimintalaissa on säädetty henkilöstösuunnitelman ja koulutustavoitteiden sekä sisällöllisistä vaatimuksista että käsittelyjärjestyksestä. Tasa-arvosuunnitelma sen sijaan tulee käsitellä yhteistoimintalain mukaisessa menettelyssä vain, jos se on osana henkilöstösuunnitelmaa ja koulutustavoitteita. Tasa-arvolaki määrittelee tasa-arvosuunnitelman sisällölliset vaatimukset ja käsittelysäännökset. Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet on laadittava vuosittain työntekijöiden ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Suunnitelman tarkoituksena on luoda katsaus yrityksen työvoimaan laatimishetkellä sekä arvioida seuraavan vuoden aikana henkilöstössä tapahtuvat muutokset ja niistä aiheutuvat koulutus- ja osaamistarpeet. Kerran kattavasti laadittua suunnitelmaa on helppo muuttaa ja täydentää vuosittain. Tasaisin väliajoin tapahtuva suunnitelman tarkastus pitää laatimisprosessin jatkuvasti käynnissä. Lain mukaan tarvittavat muutokset tulee tehdä myös henkilöstön vähentämistä koskevien neuvottelujen yhteydessä. Henkilöstösuunnitelma ja koulutussuunnitelma ovat yrityskohtaisia. Laki edellyttää, että erityistä huomiota on kiinnitettävä henkilöstön ikääntymisen mukanaan tuomiin erityistarpeisiin sekä työn ja perhe-elämän tasapainottamiskeinoihin. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja työsuojelun toimintaohjelma Jokaisen työnantajan on laadittava työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja työsuojelun toimintaohjelma. Työterveyshuoltolaki määrittelee työterveyshuollon toimintasuunnitelman sisällölliset vaatimukset ja vastaavasti työturvallisuuslaki työsuojeluohjelman osalta. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja työsuojelun toimintaohjelma liittyvät läheisesti toisiinsa, ja ne käsittelevät osittain samoja asioita. Työsuojelun toimintaohjelma voi pitää sisällään työterveyshuollon toimintasuunnitelman. Kummankin sisältö voi vaihdella työntekijöiden terveydestä työturvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin. Työterveyshuollon toimintasuunnitelman laatiminen on edellytys sille, että Kansaneläkelaitos korvaa työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Työterveyshuollon työkykyä ylläpitävä toiminta tukee työntekijöiden työssä jaksamista. Työturvallisuuslain mukaan työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveellisyyden edistämiseksi ja työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi tarpeellis- Henkilöstöpolitiikka läpinäkyväksi ja selkeäksi Viime keväänä Helsingin Evankelisella Opistolla aloitettiin yhteistoimintalain edellyttämän henkilöstösuunnitelman laatiminen. Prosessiin varattu reilu kuukauden aika osoittautui liian lyhyeksi ja haasteellisinta oli löytää aikaresurssi suunnitelman laatimiseen. Neuvotteluihin ovat osallistuneet rehtorin lisäksi talon kaksi luottamusmiestä sekä kaksi ytedustajaa. Henkilöstösuunnitelman lisäksi laadittiin rekrytoinnissa noudatettavat periaatteet, joita yt-laki myös edellyttää. Luottamusmies Petteri Hiienkoski kertoo, että vaikka toiminta on laajentunut ennätysmäiseksi, on henkilöstön määrä viime vuosina vähentynyt ja havaittavissa oli, että määräaikaisia työsuhteita ei jatkettaisi ja eläkkeelle lähtevien tilalle ei palkattaisi uusia työntekijöitä. Tästä johtuen työtehtävät kasautuivat jäljelle jääneille ja osa töistä jäi tekemättä. Henkilöstö huolestui tilanteesta, koska osa työntekijöistä työskenteli voimiensa äärirajoilla. Henkilöstö toivoi ennakoitavuutta ja suunnitelmallisuutta henkilöresurssien kohdentamiseen opiston toiminnan turvaamiseksi. Henkilökunta totesi työnantajalle, että HEOn kokoisessa työyhteisössä yhteistoimintalaki edellyttää henkilöstöasioiden käsittelyä lain säännösten mukaan. Rehtori Anna-Liisa Markkula suhtautui henkilöstöedustajien aloitteeseen myönteisesti ja esitti neuvottelujen aloittamista yt-lain mukaisesti. Rehtorin mukaan HEOn johto kokee henkilöstösuunnitelman laatimisen myönteisenä asiana ja rehtori toteaa, että yhteisymmärrys löytyi melko helposti. Sekä johto että henkilöstö kokevat asian tärkeäksi. Henkilöstö on suhtautunut suunnitelmaan varovaisen myönteisesti, kertoo Hiienkoski ja toivoo, että johtokunta sitoutuisi yhteistyöhön henkilöstön kanssa, mikä olisi opiston kehitykselle arvokasta. Prosessin aloittaminen antaa erinomaiset edellytykset henkilöstöpolitiikan läpinäkyvyyteen ja luottamuksen vahvistumiseen. Rehtori kertoo, että henkilöstösuunnitelma on johdolle hyvä työkalu, jonka tarkoitus on helpottaa ja selkeyttää HEOn henkilöstöpolitiikkaa. Se ei sulje pois vaihtuvissa tilanteissa asioiden sopimista ja joustavuutta. Lopuksi Petteri Hiienkoski muistuttaa, että henkilöstö on opiston tärkein voimavara, jonka merkitys korostuu kansanopistokentän murroksessa. Yhteistoimintaan henkilöstöpolitiikassa kannattaa panostaa siinäkin tapauksessa, ettei laki siihen suoraan velvoittaisi. Rehtori Anna-Liisa Markkula puolestaan kiittää luottamushenkilöitä isosta panoksesta asiassa. Haastattelu: Leea Järvinen 20 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

12 kansanopiston henkilöstö Vain paras on kyllin hyvää Pääasia oli oman aineeni, filosofian, opettaminen mahdollisimman hyvin. Opiskelijat olivat kuitenkin aikuisia ja opettajan opinnoissani korostui aikuispedagogiikka, jonka yhtenä keskeisenä lähtökohtana oli huomioida opiskelijan oma elämänkokemus ja sen tuoma rikkaus ja tasa-arvoisuus opetustilanteisiin. Olin opetusurani alussa paljon nuorempi kuin oppilaani ja huomasin, että monilla opiskelijoilla oli paljon annettavaa ja opetettavaa niin toisilleen kuin myös minulle. Filosofiaan oppiaineena sisältyy luontevasti keskustelu ja koin hyvin vahvasti, että opetuksen tehtävä ei ole edistää vain yhteiskuntaan sopeutumista ja selviytymistä elämässä, vaan vaikuttaa yksilön ja yhteisön kasvamiseen kohti ylempiä arvoja. Myös vapaassa sivistystyössä sivistys eikä esimerkiksi yhteiskuntaan so peutuminen on se tavoite, jonka varaan opetuksen merkitys ja arvo rakentuvat. Luulen, että sovelsin osin tietämättäni vapaan sivistystyön periaatteita opetuksessani. Kansanopistotyöhön siirryttyäni vapaan sivistystyön työt eivät yllättäen olleetkaan yhtä vastaansanomattomasti edessä kuin työväenopistossa. Kansanopistossa vastassa oli enemmän tutkintotavoitteista opettamista. Tasa-arvoinen kohtaaminen ei toteudu kovin hyvin silloin, kun opettajan pitää arvioida oppimista numeroarvosanoin ja tarkastella oppimista suorituksena. Ensimmäiset kansanopistovuodet kuluivatkin nopeasti ilman, että kiinnitin suurempaa huomiota kansanopistoaatteeseen. Vähitellen kiinnostuin kuitenkin enemmän kansanopistosta, sen historiasta ja erityisluonteesta ja löysin yhteyden vapaan sivistystyön ja kansanopistojen välillä ja aloin ottaa paremmin selvää kansanopistoaatteen historiasta ja pedagogiikasta. Kansansivistyksen oleellisia päämääriä on ihmisen vapauden tiedostaminen ja itsekasvatukseen herätteleminen. Sivistyksen tavoite on ihmisten kasvu itsenäisesti ajatteleviksi ihmisiksi, ei roboteiksi jotka toistelevat hauki on kala. Sivistynyt ihminen kykenee itsereflektointiin ja kriittisyyteen, maailman tutkimiseen ja muuttamiseen. Kansanopistopedagogiikan ja aikuisdidaktiikan kansansivistysmies Severi Nymanin (myöh. Nuormaa) pieni kiinnostava kirjanen Kansanomaisesta opetuksesta sisältää muutamia oivallisia huomioita kansanopisto-opetuksesta. Monet huomioista ovat edelleen ajankohtaisia ja saavat toimia osviittana, kun kiteytän joitakin kansanopistotyön pedagogisia periaatteita. Kansanopetuksen kolme pääsääntöä Vain paras on kyllin hyvää kansanopetustyössä, toteaa Nuormaa. Tarkoitus ei ole mennä siitä mistä aita on matalin, vaan tärkeää on tunnustaa kansansivistystyön korkea arvo. Nuormaa luettelee kolme kansanopetuksen pääsääntöä, jotka ovat edelleen esille tuomisen arvoisia. Ensimmäisen säännön mukaan opettajan omakohtaisesti sisäistämä tieto on akateemisia meriittejä tärkeämpää. Tämä tarkoittaa asioihin omistautumista ja mukana oloa myös sydämellä. Kansanopistotöissä ei voi sanoa, että olen vain töissä täällä ja pyrkiä hoitamaan oma osuus vailla mielenkiintoa muihin toimiin. Kansanopistossa ollaan töissä, koska se on merkityksellistä ja asiat kiinnostavat kokonaisvaltaisesti. Kaikki työ ei voi koko ajan olla ruusuilla tanssimista, mutta on tärkeää, että säännöllisesti tulee niitä tilanteita, joissa kokee työnsä antoisaksi ja mielekkääksi. Luulen, että Kun aikoinaan aloitin opettajan työt Helsingin työväenopistossa, ei minulla ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitä, mitä vapaa sivistystyö tarkoittaa ja miten se liittyy omaan työhöni saati, että olisin pohtinut vapaan sivistystyön pedagogiikkaa. Minna Vähämäki, kansanopiston opettaja, Otavan Opisto vaikka kaikessa työssä on tärkeää kokea mielekkyyttä, kansanopistotyössä tämä tarve korostuu. Tuskinpa kansanopistotyöhön hakeudutaan huippupalkkojen tai loistavien työsuhde-etujen vuoksi. Tältä osin ollaan varmasti terveellä pohjalla, sillä tutkimusten mukaan ihmisten onnellisuus ei lisäänny varallisuuden tai palkan kasvaessa, vaan työssä viihtyminen ja elämän eri osa-alueiden välinen tasapaino on ratkaisevaa. Toisekseen Nuormaan mielestä tärkeää on luonteva suhde opettajan ja oppilaiden välillä. Kohtaaminen ei tapahdu silloin roolista vaan ensisijaisesti ihmisyydestä käsin. Tämä tarkoittaa opettajan oman persoonan likoon laittamista ja henkilökohtaiselle kasvulle altistumista, jolloin ei ole valmista lukkoon lyötyä opettajuutta. Opettajan ja opiskelijan roolien liudentumisen taustalla on tasa-arvon ajatus. Mikäli tavoitteiden asettelu tapahtuu yhdessä ja ryhmässä, on sekä opet- tajalla että oppilailla aito kiinnostus asiaan. Tällöin oppijan ja opettajan roolit voivat vaihdella: jokainen oppii ja jokaiselta voi oppia. Opettajan ei siis kannata esiintyä mahtipontisesti ja ylivertaisena tiedoiltaan, vaan inhimillisesti, enemmän oppaana ja ohjaajana kuin koulumestarina. Tällä tavoin voidaan myös saavuttaa luottamus opettajan ja oppilaiden kesken, mikä on vapaan sivistystyön opetuksessa ensiarvoisen tärkeää, perustuuhan opiskelu vapaaehtoisuudelle. Kolmanneksi pitäisi puhua sellaista kieltä, jota kaikki ymmärtävät. Tämä onkin oiva, joskin vaativa, neuvo etenkin filosofian opettajalle. Filosofian käsitteitä kun pitäisi tehdä tutuksi ja käyttää, mutta silti sanottavan pitäisi olla ymmärrettävää. Varmasti samanlaisia haasteita on muissakin oppiaineissa. Ylipäänsä se, että opettaja ei uppoudu omaan ammattijargoniinsa, vaan kykenee auttamaan yhteisen kielen ja kommunikointitavan luomisessa, on tärkeää. Prosessi on päämäärä Kohtaaminen oppijan ja opettajan välillä tapahtuu ensisijaisesti ihmisyydestä käsin. Kuva: Alexander Zach Nuormaa kirjoittaa myös elävästä sanasta. Hänen mukaansa puhutulla sanalla on merkitystä etenkin siksi, että oppijalla ei ole aina tilaisuutta käyttää kirjallisuutta ja toisaalta lukutaitokin on hänen aikanaan ollut vielä monen kohdalla puutteellista. Tänä päivänä kirjallisuus, tekstit ovat Suomessa kaikkien ulottuvilla ja kansa lukutaitoista. Lienee siis mahdollista laventaa tätä elävän sanan perinnettä ja käsitettä myös esimerkiksi verkkoon, jossa suuri osa kohtaamisista nykyään tapahtuu. Yksi tärkeä näkökohta kansanopisto-opettajan arkeen on mielestäni vielä siinä, että jalat kannattaa pitää maassa. Tavoitteet saavat olla korkealla, mutta pienistä edistysaskelista kannattaa iloita ja lukea vähäisiäkin merkkejä oppimisen ilosta vastaanottavaisesti. Kun matka eli oppimisprosessi on itseisarvo ja päämäärä, voi iloita siitä, että joka päivä, kun on matkalla on samalla myös jo perillä! Aika moni kansanopistoon töihin tuleva lienee tänä päivänä siinä tilanteessa, ettei hahmota mikä laitos kansanopisto oikein on ja voisiko olla tiettyä kansanopistopedagogiikkaa. Tässä kohtaa tarvittaisiin paitsi talokohtaista perehdytystä niin myös opistojen yhteistä orientaatiota kansanopistojen perinteeseen ja nykypäivään. Etelä-Pohjanmaan Opiston G-voimat -koulutus tarjoaa hyvän perusperehdytyksen kansanopiston grundtvigilaiseen perinteeseen. Lisäksi laajempaa vapaan sivistystyön pedagogiikkaa voi tutkia esimerkiksi Otavan Opiston koulutuksissa, joissa vapaan sivistystyön pedagogiikka on esillä pajoissa etenkin joulukuussa 2011 ja kesäkuussa On hyvä tutustua syvällisesti vapaan sivistystyön ja eritoten kansanopiston pedagogiikkaan, jotta osaamme entistä paremmin tarjota sitä kyllin hyvää eli parasta kansanopetusta! kansanopiston henkilöstö 22 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

13 kansanopiston henkilöstö Opiston strategia koko henkilöstön yhteinen asia Kansanopistoja on viime kuukausina työllistänyt ylläpitämislupien uusiminen. On pitänyt miettiä, mitä aiomme tulevaisuudessa tehdä ja miksi. Hyvää tässä prosessissa on ollut se, että opistot ovat joutuneet määrittelemään perustehtäväänsä ja katsomaan tulevaisuuteen. Kuten tiedämme, kansanopistokentässä tämä ei ole aivan helppoa. Kuva: Alexander Zach Ylläpitämisluvan hakeminen ei ole ollut ongelma opistoille, jotka ovat tottuneet tekemään strategiatyötä. Täytyy todeta, että käsitteenä strategia on hiukan ongelmallinen. Sehän on sodankäyntiin liittyvä termi siis miten vastustaja lyödään. Verkostoitumista ja yhteistyötä korostavaan aikaamme tällainen ajattelu ei sovi. Kelvollista vähemmän sotaisaa vastinetta termille ei kuitenkaan ole esitetty, liekö etsittykään. Joka tapauksessa strategian tehtävänä organisaatiossa on määrittää suuntaa, johon ollaan menossa. Yleensä on tarkasteltu organisaation ydinosaamista, josta on syntynyt missio. Tämän jälkeen on kiinnitetty huomio aikaulottuvuuteen ja määritelty visio: miltä näytämme vaikkapa viiden vuoden kuluttua. Strategia syntyy, kun valitaan keinot, miten tuohon tilaan päästään. Strategia prosessina Perinteisesti strategian laadinta on ollut organisaation johdon asia. Kun strategia on laadittu, on henkilöstö sitoutettu siihen jollakin tavalla. Yleisimmin varmaan tiedottamalla ja edellyttämällä, että kukin asemoi itsensä suhteessa strategiaan. Kun strategia nähdään organisaation yhteisenä prosessina, ei sitouttamisen ongelmaa ole. Oheisessa kaaviossa strategiaprosessi etenee ennen kaikkea jokapäiväisten vuorovaikutustilanteiden kautta; ei niinkään erillisissä strategiaryhmissä tai kokouksissa. Virallista yhteistä keskusteluakin tarvitaan. Silloin kun tehdään kaikkia koskevia päätöksiä, niihin on jokaisen päästävä vaikuttamaan. Tällöin ei ole kyse ainoastaan organisaation henkilökunnasta. On luonnollista, että myös ylläpitäjä tai omistaja, joka siis viime kädessä päättää virallisesta strategiasta, on mukana prosessissa. Asiakkaiden kuuleminen herkällä korvalla antaa jo laadintavaiheessa tärkeää tietoa siitä, ovatko ratkaisut oikean suuntaisia. Jossakin vaiheessa onko se sitten kerran tai kaksi vuodessa tai kenties joka toinen vuosi strategia on hyvä myös kirjoittaa tai objektivoida jollakin tavalla. Strategiaprosessi ei pääty viralliseen julkilausumiseen. Jokaisella toimijalla on omat merkityssysteeminsä strategian selonteoille. Kehityskeskustelussa rakennetaan näitä merkityksiä edelleen. Tavoitteena ei ole saavuttaa yksituumaisuutta, vaan ennen kaikkea rakentaa uusia merkityksiä ja sitä kautta mahdollistaa uusien tarinoiden syntyminen. Strategiaprosessi henkilökohtaistuu, ja arjen puhunnan kautta toivottavasti edetään toisaalta käytännön toimintaan, toisaalta käynnistetään uusi kierros prosessissa. Paremmalla vuorovaikutuksella laadukkaampaan toimintaan Kuten kuviosta ilmenee, arjen puhunta on oleellinen vaihe strategiaprosessissa. Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, kuinka tätä keskustelua käydään. Työyhteisö tulisi niin toiminnallisesti kuin fyysisestikin suunnitella niin, että puhuntaa synnytettäisiin. Liian usein työyhteisöt on rakennettu niin, että kukin työskentelee omassa kopissaan täyttäen omaa työnkuvaansa. Tässä ei ole tietenkään mitään ongelmaa, jos samalla huolehditaan, että tilat myös yhteiseen työskentelyyn löytyvät. Tällaiset yhteisen työskentelyn tilat näen eräänlaisina työpaikan keitaina, joissa voimaannutaan, mutta viedään myös eteenpäin niin organisaation toimintaa kuin strategiaprosessiakin. Pelkät fyysiset edellytykset yhdessä tekemiselle eivät tietenkään ratkaise vielä mitään, jos keskustelukulttuuri puuttuu. Eräässä ruotsalaisessa työhyvinvointiprojektissa 1990-luvun alussa syntyivät demokraattisen dialogin periaatteet. Niitä pidän strategiaprosessiakin ajatellen erinomaisen sopivina kaikkeen työhön liittyvään vuorovaikutukseen. Demokraattisen dialogin periaatteet: 1) Dialogi on osallistujien välistä ajatuksenvaihtoa. 2) Keskusteluun on saatava osallistua kaikkien, joita käsiteltävä asia koskee. 3) Osallistujien tulee olla aktiivisia: jokaisen on oltava valmis esittämään näkemyksensä ja auttamaan toisia esittämään omansa. 4) Osallistujat ovat tasa-arvoisia. 5) Työkokemus on osallistumisen perusta. 6) Jokaisen osallistujan kokemuksista ainakin joitakin tulee pitää oikeutettuina. 7) On välttämätöntä, että kaikki voivat kehittää ymmärrystään siitä, mistä puhutaan. 8) Kaikki keskusteltavaa asiaa koskevat väitteet ovat oikeutettuja. 9) Mielipiteet esitetään aktiivisessa vuorovaikutuksessa, eikä kukaan voi osallistua pelkästään paperilla. 10) Jokaisen osallistujan on hyväksyttävä, että muilla osallistujilla saattaa olla parempia perusteluja kuin hänellä itsellään. 11) Jokaisen osallistujan työroolista tai auktoriteetista voidaan keskustella. 12) Osallistujien on siedettävä erilaisia mielipiteitä. 13) Dialogin tulee tuottaa sopimuksia, jotka voivat luoda pohjan käytännön toimenpiteille. Kun strategia nähdään prosessina, on itse termin ja sen sisältämän toiminnan merkitysten ero melkoinen. Pitäisikö paremminkin puhua toimintaohjelmasta? Se tuntuu hiukan staattiselta ja byrokraattiselta. Toiminnan suuntaviivat taas tuntuu liian epämääräiseltä. Kehittämisohjelma avautuu minulle pikemminkin polkuna kuin maastona, jollaisena yhteisesti dialogissa syntynyttä strategiaa pidän. Mutta olipa termi mikä tahansa, pidän tärkeänä sitä, että opistot huolehtivat riittävästä strategisesta työstä. Toivon myös, että ylläpitämislupia myönnettäessä säilytettäisiin mahdollisuus luoda tulevaisuutta. Yksi keskeisimmistä kansanopistotyön yhteiskunnallisista merkityksistä on nopea reagointi ympäristön ilmiöihin. Meillehän on viestitty, että ylläpitämislupahakemuksessa koulutustehtävä pitäisi johtaa sivistystarpeesta ja se pitäisi määritellä mahdollisimman tarkasti. Mutta tarpeet muuttuvat ja sitä myötä myös tehtävät. Mikäli tulevaisuudentutkijoihin on uskominen, vieläpä kiihtyvässä tahdissa. Ei liene mieltä myöskään siinä, että ylläpitämislupia vuosittain uudistettaisiin? Hannu Patamaa, rehtori, Oriveden Opisto kansanopiston henkilöstö 24 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

14 rakenteellinen kehittäminen Löytyikö kansanopistojen Kesän jälkeen suostui selvityshenkilö Pentti Yrjölä kommentoimaan selvitystään ja lausumaan ajatuksiaan kansanopistojen tilanteesta yleisemminkin. Haastattelun aluksi hän totesi: Joillakin opistoilla on vapaa sivistystyö hukassa. Mihin tämä selvitys liittyi ja miten se poikkesi 1990 alun kansanopistojen tappolistasta? Yli kaksikymmentä vuotta sitten tehty lista liittyi valtion tulo- ja menoarvioehdotuksessa vaadittuun julkisten menojen supistamiseen. Kaikki koulumuodot olivat mukana. Kansanopistojen lista perustui eri kansanopistojen yhden opiskelijaviikon valtiolle aiheuttamiin kustannuksiin. Muistaakseni silloinen kansanopistojen valtionapulaki turvasi paremmin kuin nykyinen opistojen olemassaolon. Kyseistä budjettiehdotuksen kohtaa ei eduskunnan käsittelyssä hyväksytty. Näin kävi myös useille muille leikkauslistan kohdille. Mutta tämä nopeutti valtiontukijärjestelmien uudistamista ja kansanopistot siirtyivät muutaman vuoden perästä opiskelijaviikkoperusteiseen, laskennalliseen tukeen. Tämän selvityksen tarkoitus oli osaltaan tukea kansanopistojen rakenteellista kehittämistä. vapaa sivistystyö Miksi ylipäätään lähdit tekemään selvitystä? Halusin selvittää mitä kansanopistoissa oli viimeisten vuoden aikana tapahtunut ja halusin katsoa näitä 29 opistoa ulkopuolisin silmin. Luulin myös, että tähän olisi mennyt vähemmän aikaa kuin todellisuudessa meni. Olet tehnyt perusteellista työtä analysoiden sekä opistojen toimintaa että toimintaympäristön muutoksia, millaisia vaihtoehtoisia lähestymistapoja pohdit? Aluksi sain ministeriöstä opistojen toimittamat selvitykset. Tulin hieman epätoivoiseksi. Sitten ryhdyin hakemaan tietoja julkisista lähteistä. Paras oli ehdottomasti Opetushallituksen valtionosuusrekisteri. Jos sitä ei olisi ollut, olisin luopunut selvityksen teosta. Sittemmin käytin OPH:n WERA-tietokantaa ja pyysin opistoilta niiden toimintakertomuksia ja tilinpäätöksiä. Perehdyin myös näiden opistojen www-sivuihin. Alussa suunnittelin käyväni muutamissa opistoissa mutta myöhemmin huomasin, että numerotietoa oli riittävästi rakentaa opistoja kuvaavia tietoja analyysin pohjaksi. Ajattelin myös rakentaa ymmärrystä opiston toiminnasta jonkinmoisen sisällöllisen lähestymistavan avulla, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kyse oli koko ajan juuri siitä yhdestä opistosta ja sen tiedoista. Koska tietoja oli monista eri lähteistä, niin niitä voi pitää melko luotettavina. Lähtökohtana olivat faktat eivät fiktiot eli ns. evidence-based -ajattelu. Oma asiansa on olivatko valitut indikaattorit oikeita ja hyviä. Aika monissa opistojen papereissa oli hienoa, korkealentoistakin tekstiä, mutta toimintaa kuvaavia numeroita vähemmän. Lupauksia ja suunnitelmia oli tarjolla mutta näyttöä toiminnan vaikutuksista ja hyödyistä oli vaikea havaita. "Lupauksia ja suunnitelmia oli tarjolla mutta näyttöä toiminnan vaikutuksista ja hyödyistä oli vaikea havaita." Opetushallituksessa työskentelin viimeiset 15 vuotta koulutuksen tuloksellisuuden arvioinnin parissa; olin jossain määrin perehtynyt myös tuottavuuteen ja laatuun liittyviin asioihin. Tarkkasilmäiset raportin lukijat tuskin ovat löytäneet raportista käsitteitä: arviointi, vaikuttavuus, (kustannus)tehokkuus, tulokset ja laatu. Mitkä ovat yleishavaintosi tarkastelun kohteena olleista 29 kansanopistosta? Opistot toimivat omilla tavoillaan ja kahta samanlaista ei ole. Opistot ovat edelleen rehtoreidensa näköisiä. Jotkut opistot ovat hyvässä kunnossa. Muutamilla on todellisia vaikeuksia Yleisesti tiedetään että kansanopistojen rahoitus laahaa jäljessä ja ohjaa tarjontaa; onko monialaiselle kansanopistolle tulevaisuutta? Se, että kansanopistojen rahoitus on jäljessä, johtuu siitä, että kansanopistojen vapaassa sivistystyössä on opetuksen vapaus. Ei ole tuntijakoa eikä kansallisia opetuksen perusteita/tavoitteita. Vapaassa sivistystyössä opiskelija maksaa aina. Raha on hyvä konsultti mutta talouden imperatiivit ovat olleet vapaalle sivistystyölle ankara isäntä. Minut yllätti selvityksen aikana valtionosuuden määrä tutkintotavoitteisissa koulutuksissa. On muistettava, että julkisesta rahoituksesta päättää eduskunta. Monialainen monipuolinen monitahoinen ja mitä se nyt onkaan. Perushaaste on siinä, että pystyykö pieni oppilaitos tarjoamaan korkeatasoista koulutusta usealla koulutuksen sektorilla. Voiko tarjota hyvää opetusta samalla kertaa perusopetuksessa, toisella asteella ja korkea-asteella ja harjoittaa uutta luovaa sivistystä? Vuosikymmeniä sitten puhuttiin, että kansanopiston ei ole syytä pitää munia yhdessä korissa mutta jos koreja on liian monta, niin munat voivat pilaantua. Mikä on iskusana: konsortio, fuusio, verkostoituminen vai yhteistyö? Entä arvopohja? Arvopohja voi olla totta joidenkin kristillisten opistojen kentässä, mutta useimpien muiden kohdalla toiminnalliset ja taloudelliset intressit ovat ilmeisesti tärkeimmät. Fuusiosta en ymmärrä mitä se tarkoittaa. Mutta jos kaksi köyhää fuusioituu yhdeksi, niin tuloksena on mielestäni yksi köyhä. Konsortio tarkoittanee systemaattista verkottumista. Kyse on poliittisista päätöksistä ja nyt vaikuttaa siltä, että koulutuksen kentillä suuret syövät pienet. Pienet, nopeat ja hyvät eivät tule pärjäämään, arvelee selvityshenkilö Pentti Yrjölä. Kuva: Haastatellun arkisto kuka on pentti yrjölä: Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden maisteri, Lomaan ev. kansanopiston opettaja , Suomen Kansanopistoyhdistyksen pääsihteeri , Kansanvalistusseuran pedagoginen johtaja , viimeinen kansanopistojen ylitarkastaja Kouluhallituksessa ja Opetushallituksen opetusneuvos rakenteellinen kehittäminen 26 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

15 rakenteellinen kehittäminen Verkottuminen ja yhteistyö johtavat työnjakoon ja toiminnalliseen integraatioon, jossa voidaan toimia eri osapuolten vahvuuksia hyödyntää win win -periaatteella. Mutta tämä vaatii työtä, luottamusta ja rakenteita. Raportin pohdintaosiossa toteat: Käytännössä kuitenkin vaikuttaa siltä, että ylläpitäjän tärkein tavoite on monasti kansanopiston pitäminen hengissä keinolla millä hyvänsä. Mikä neuvoksi? Yksityiset oppilaitokset ovat maassamme kummajaisia, ja niiden ylläpitäjien oikeudellinen asema vaihtelee. Pahinta on se, että ylläpitäjä on itse asiassa kadonnut. Mikä näkemyksesi mukaan on Kansanopistoyhdistyksen rooli? Yhdistys on kansanopistojen kansallinen etujärjestö ja kansanopistotoiminnan kehittäjä. Suhteet poliittisiin päättäjiin, keskeisiin virkamiehiin ja muihin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin ovat tärkeitä. Kehittämisessä tarvitaan tietoa, innovaatioita, ideoita kentältä ja tutkimuksesta. Haaste on suuri, koska kyse on yksityisistä oppilaitoksista, jotka ovat melko pieniä ja kenttä on todella heterogeeninen. Opistot ovat yhdistyksen tärkeimmät asiakkaat. kutsu / kallelse Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening ry:n vuosikokous pidetään Seurakuntaopistolla Järvenpäässä järjestettävän kansanopistokokouksen yhteydessä keskiviikkona 26. lokakuuta 2011 klo Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. tervetuloa! Suomen Kansanopistoyhdistyksen hallitus Mitkä mielestäsi ovat kansanopistotyön kehittämisen painopisteet yleisemminkin kuin näiden raportissa mukana olevien? "Yksityiset oppilaitokset ovat maassamme kummajaisia, ja niiden ylläpitäjien oikeudellinen asema vaihtelee. Pahinta on se, että ylläpitäjä on itse asiassa kadonnut." Kuten runsaat kymmenen vuotta sitten Kansanopistojen arviointiraportissa totesin Jukka Määtän kanssa Monilta kansanopistoilta on päätehtävä kadoksissa. Näin oli ja näin on erityisesti vapaan sivistystyön osalta. Mikäli Vapaan sivistystyön lakia pidetään kansanopistotoiminnan perustana, niin todella monet kansanopistot tarjoavat muunlaista opetusta kuin vapaata sivistystä. Mutta mikäli nykyisen kaltaista lainsäädäntöä ei olisi, niin mitä tilalle. Olin 1970-luvun alussa Kansanopistoyhdistyksen pääsihteeri ja silloin pohdittiin vakavasti, kuinka kansanopistojen käy peruskoulu-uudistuksen jälkeen. Myöhemmin 1980-luvulla pelättiin keskiasteen uudistuksen olevan kansanopistojen loppu. Ammatillisen aikuiskoulutuksen voimakkaalla kehittämisellä ja korkea-asteen uudistuksilla ennustettiin myös kansanopistojen päivien olleen lasketut. Nyt on uusi tilanne, joka on jatkunut melko staattisena useita vuosia. Kyse on poliittisista päätöksistä ja nyt (syksy 2011) vaikuttaa siltä, että koulutuksen kentillä suuret syövät pienet. Pienet, nopeat ja hyvät eivät tule pärjäämään. Entä vapaan sivistystyön kehittäminen? Kyse lienee siitä, että hyvinvointiyhteiskunta on tulemassa tilanteeseen, jossa latenttia sivistystarvetta on entistä vaikeampi löytää. Yksilöiden elämä on täynnä uusia kiinnostavampia vaihtoehtoja. Pelkillä rakenteellisilla uudistuksilla tuskin selvitään. Vaaditaan uudenlaista, ennakkoluulotonta ajattelua vapaan sivistystyön tehtävistä. Jo vuosikymmeniä sitten on vapaan sivistystyön seminaareissa kysytty: 1. Kuka tarvitsee vapaan sivistystyön kansanopistoa, 2. Mitä tapahtuisi, jos opistoa ei olisi? ja 3. Perustettaisiinko se tänään ja jos, niin millaisena? Haastattelu: Kansanopisto-lehden toimitus Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening rf:s årsmöte hålls i Seurakuntaopisto, Träskända i samband med folkhögskolemöte (kansanopistokokous) onsdagen den 26 oktober 2011 kl Vid mötet behandlas stadgeenliga årsmötesärenden. välkomna! Finlands Folkhögskolförenings styrelse Miina Savolainen on opettanut voimauttavan valokuvan menetelmää Raudaskylän Kristillisellä Opistolla jo usean vuoden ajan. Kursseja järjestetään myös muissa kansanopistoissa, kesäyliopistoissa ja Aaltoyliopistossa. Uusimpana on tulossa kursseja pohjoiseen Ouluun. Kuva: Pasi Pauni Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä terapeuttisesti suuntautunut sosiaalipedagoginen menetelmä. Sen avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien, kuten perheen ja työyhteisön, voimautumisprosessin aikaansaajana. enetelmä perustuu empowerment-käsitteen sisältöihin ja sen käyttö edellyttää itsemäärittelyn oikeuden sekä tasavertaisuuden lähtökohtien toteutumista, Miina Savolainen sanoo. Miina Savolainen on helsinkiläinen valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja. Taiteellisen työn ohella hän tutkii, kehittää ja opettaa valokuvan käyttöä pedagogisena ja terapeuttisena menetelmänä. Työn tuloksena on syntynyt voimauttavan valokuvan menetelmä, jota sovelletaan erityisesti hoito- ja kasvatusalojen täydennyskoulutuksessa sekä työyhteisöjen kehittämisessä. Arvot esiin kuvan keinoin Työyhteisön kanssa voimauttavan valokuvan menetelmässä arvojen ja hyvän esiin nostaminen nousee tärkeäksi. Tärkeää ovat myös uudet, mielekkäät ja vahvistavat projektit toisten ihmisten kanssa. Ammatillisilla kursseilla menetelmän lähtökohtana on työntekijöiden voimaantuminen. Hoidollisilla ja pedagogisilla aloilla identiteettityö on Savolaisen mukaan tärkeää. Monilla työntekijöillä on kova arvostuksen ja resurssien puute. Ihmiset väsyvät töissä, oman työn merkityksellisyys katoaa, ryhmädynamiikka kärsii. Työn alkuperäiset arvot saattavat kadota kokonaan, Miina Savolainen kertoo. Elämän haavoittuvuuden kohtaaminen ja hallitsemattomuuden käsittely hallittavaksi valokuvan keinoin on ammatti-identiteettiä vahvistava kokemus. Syvyyttä työhön tuovat luovan prosessin dynamiikka, muistot ja kuvat. Tällaisessa prosessissa tärkeää ja voimaannuttavaa on kysyä itseltään, mitkä kuvat ovat rakentavia ja totuudellisia, Savolainen painottaa. Esimerkiksi omakuva on Savolaisen mukaan erittäin mielenkiintoinen ja voimauttavassa valokuvassa paljon käytetty kuvaamisen tapa. Siinä on mahdollista käsitellä hankalat tunteet ja se, miltä tuntuu olla toisen katseen kohteena. Omakuvan tekeminen ja itsensä kuvaaminen niin kuin itse haluaisi tulla kuvatuksi ovat lempeämpi katsomisen tapa. Se auttaa peilaamaan työtä ja omaa olemista suhteessa asiakkaaseen, oppilaaseen, hoidettavaan. Työhön tulee syvyyttä ja arvostusta, jota kipeästi kaivataan. Maailman ihanin tyttö Kanadaan ja Yhdysvaltoihin Lastensuojelutyössä valokuvalla voi sanoittaa kipeitä kokemuksia. Valokuvaus auttaa lasta ja nuorta näkemään oman arvokkuutensa. Jos luottamus on rikottu sanoilla, kuvien avulla on helpompi lähestyä ja hahmottaa kokemaansa. Valokuvalla on tunnetason todistusvoima. Se auttaa lasta nähdyksi tulemisessa. Tästä ajatuksesta syntyi vuonna 1998 Maailman ihanin tyttö -yhteisövalokuvataideprojekti, joka on Miina Savolaisen taiteellinen päätyö. Sen yli sadasta neljästäkymmenestä kromogeenisesta värivalokuvasta koostuva näyttelysarja on kiertänyt Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2003 alkaen. Nyt näyttely on ollut esillä Ottawassa Kanadassa, josta se jatkaa Yhdysvaltoihin. Kristiina Parkkila, koulutussuunnittelija-tiedottaja, Raudaskylän Kristillinen Opisto menetelmiä 28 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 * kansanopisto 4 *

16 opistoissa tapahtuu Seurakuntaopiston Artistiluokka esitti oman musiikkinäytelmänsä Stalkatut elämät Göteborgissa useissa eri kohteissa. Seurakuntaopisto ja Göteborgissa sijaitseva Mångkulturella Finska Folkhögskolan ovat käynnistäneet monialaisen pedagogisen kehittämisen yhteistyön vuonna 2009, jolloin oppilaitosten johto ja opettajia tapasivat Suomessa pääsihteeri Jyrki Ijäksen idean pohjalta. ahden vuoden aikana opettajat ja johto ovat tavanneet toisiaan neljä kertaa ja tutustuneet toisiinsa ja oppilaitosten toimintaan. Seurakuntaopisto on löytänyt nuorten ammatillisiin koulutuksiin hyviä kansainvälisiä työssä oppimispaikkoja Göteborgista opiston kautta ja lisäksi on pohdittu ja kartoitettu mahdollisuuksia yhteisen kehitystyökoordinaattorin ja monikulttuurisuusohjaajan koulutuksen käynnistämistä. Esiintymiskokemusta Göteborgista Viime toukokuussa Seurakuntaopiston Artistiluokka vieraili Göteborgissa Mångkulturella Finska Folkhögskolan vieraana esiintyen musiikkinäytelmällään useissa eri kohteissa. Artistiluokan vierailu ajoittui opiston opiskelijoiden taidenäyttelyn Kultur känner inga gränser avajaisiin, joiden yhteydessä Artistiluokka esiintyi kahdesti Angeredin kulttuuritalossa Blå Ställetissa, ensin avajaisten yleisölle ja seuraavana päivänä kansanopiston opiskelijoille. Esitys nähtiin myös Göteborgin Suomiseuran keskuksessa Souvareilla. Musiikkinäytelmän esityksen lisäksi Artistiluokka vieraili leikittämässä lapsia suomalaisissa päiväkodeissa ja laulamassa suomalaisessa vanhainkodissa sekä Göteborgin seurakunnan suomalaisen yksikön vanhusten päivätoiminnassa. Matkan myötä opiskelijat saivat arvokasta esiintymiskokemusta erilaisissa toimintaympäristöissä, harjaannuttivat kielellisiä ja monikulttuurisia taitojaan sekä Artistiluokan opiskelijat leikittivät Mångkulturella Finska Folkhögskolan oman päiväkoti Victorian lapsia. Opiston päiväkotitoiminta mahdollistaa sen, että maahanmuuttajaäidit voivat osallistua oppitunneille. saivat uusia ystäviä. Samalla he ilahduttivat monenlaisia yleisöjä taidokkailla esityksillään. MFFHS isännöi vierailua hienosti ja vieraanvaraisesti. Vierailuun saatiin rahoitusta Pohjola-Nordenilta. Monikulttuurisuuden vahvistaminen Suomalaissiirtolaisten perustama Finska Folkhögskolan on kaikille avoin oppilaitos mutta käy tännössä opiskelijat ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia. Oppilaitos sijaitsee Koillis-Göteborgissa, Angeredissa, jossa opistolla on opetustiloja kahdessa eri toimipisteessä. Opisto sai viralliset kansanopisto-oikeudet vuonna Koulun päätavoitteena on vahvistaa monikulttuuristen vähemmistöryhmien asemaa ja auttaa heitä juurtumaan ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Samalla pyritään vaikuttamaan valtaväestön asenteisiin muun muassa toimimalla rasismia vastaan. Teksti ja kuvat: Timo Sinivuori, koulutusjohtaja, Seurakuntaopisto Abstrakti muutospuhe käytännön toimiksi erkki takatalo. Toimiva työyhteisö. Näkökulmia opistotyön kehittämiseen. Kansanvalistusseura ja Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö, Et varmasti ole voinut välttyä kuulemasta, että vapaan sivistystyön oppilaitokset elävät keskellä muutosta. On KEHO, on RAKE, on taloudellista epävarmuutta. Kansanopistot ovat joutuneet jälleen kerran perustelemaan olemassaoloaan ja määrittelemään koulutustehtäväänsä. Opistoissa etsitään keinoja muutostarpeisiin vastaamiseen ja muutoksen keskellä selviytymiseen. Mahtipontinen muutospuhe voi tuntua uhkaavalta, aiheuttaa epävarmuutta ja vastarintaakin. Erkki Takatalon Toimiva työyhteisö -kirja lähtee siitä, että muutos ei ole mörkö, pikemminkin mahdollisuus. Takatalo kesyttää abstraktin muutospuheen muuttamalla sen käytännön toimiksi. Muutoksen ei aina tarvitse tarkoittaa suurta uudistusta ja vanhasta luopumista, vaan se voi olla jatkuvaa parantamista ja kehittymistä. Toisaalta, suurempikaan muutos ei tunnu uhkaavalta, jos ongelma ja tavoite määritellään koko työyhteisön voimin, metodit hyväksytään yhdessä ja tavoiteltu lopputulos konkretisoidaan. Kirja alkaa siis muutoksen määrittelystä ja muutokseen suhtautumisesta. Kirjoittaja pohtii opistojen kohtaamia muutoksia ja kuvailee Toimiva työyhteisö -valmennusten ajatuksellista pohjaa. Ennen varsinaista menetelmäosuutta kirjoittaja luonnehtii alan kirjallisuuteen nojaten, millaista on hyvä johtaminen, sisäinen ja ulkoinen viestintä, yhteistyön ja kumppanuuksien rakentaminen, työhyvinvointi ja tutkiva kehittäminen. Näiden tukiprosessien tulisi olla kunnossa, jotta organisaatio voi menestyä perustehtävässään ja selviytyä muutoksen keskellä. Teoriaa seuraa käytäntö. Takatalo esittelee kehittämänsä valmennusmenetelmän sekä kymmenen erilaista kansan- ja kansalaisopistoissa toteuttamaansa työyhteisövalmennusta. Esimerkkiopistojen muutostilanteet ja -tarpeet liittyvät mm. rakenteellisiin uudistuksiin (kansalaisopistojen yhdistyminen), johtamisen ongelmiin, työilmapiirin parantamiseen, viestinnän ja vuorovaikutuksen kehittämiseen, strategiatyöhön ja brändin vahvistamiseen. Työyhteisövalmennuksessa on mukana koko työyhteisö. Valmennus alkaa ennakkotehtävällä, jossa hahmotellaan opiston hyvää tulevaisuutta. Ennakkotehtävistä voidaan poimia muutostarpeet, joita valmennuksessa sitten työstetään. Valmennuksen tärkein työmuoto on keskustelu. Periaatteena on, että jokainen osallistuu keskusteluun oman työnsä asiantuntijana ja näkökulmasta. Valmennuksen lopussa arvioidaan vaikutuksia ja tuloksia sekä sitä, miten osallistujat ovat itse kokeneet osallistuneensa niiden tuottamiseen. Johtopäätöksissään Takatalo kertoo, että toimintamallin käytännöllisyydestä huolimatta on jouduttu toteamaan, et teivät asiat muutu niin nopeasti kuin toivotaan. Oppiminen, kehittyminen ja kasvu vaativat aikaa, vaivaa ja keskeneräisyyden sietämistä. Valmennuksissa on kuitenkin onnistuttu luomaan avoin, luottamuksellinen ja keskusteleva ilmapiiri, mikä on arvokasta jo sinällään. Takatalo käsittelee työyhteisöjen toimintaa vapaan sivistystyön humanistisen perusfilosofian pohjalta. Siihen liittyvät mm. myönteinen käsitys ihmisestä, usko ihmisen kasvu- ja kehittymismahdollisuuksiin sekä oikeus merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemiseen yhteisössä. Hän korostaa, että samoin kuin humanistiset arvot ja työskentelyote näkyvät opiston perustehtävän (koulutuksen) toteutuksessa, niiden tulisi näkyä myös yhteisön sisäisissä vuorovaikutussuhteissa. Vaikka koko henkilökunnan osallisuus on tärkeää, Takatalo painottaa johdon roolia toimivan työyhteisön rakentamisessa ja kehittämisessä. Onnistunut muutos edellyttää johdon aktiivista myötävaikutusta, kärsivällisyyttä, rohkeutta käydä avointa keskustelua ja kykyä kestää myös kritiikkiä. Toimiva työyhteisö -kirja on ajankohtainen ja tulee tarpeeseen. Kirja ilmestyi juuri kun valtakunnallisen kehittämisohjelman (KEHOn) mukaisia toimenpiteitä ollaan vauhdilla toteuttamassa opistoissa. Pohtiessaan onnistuneen työyhteisövalmennuksen lähtökohtia Takatalo on tullut samalla seuloneeksi ja koonneeksi yksiin kansiin vapaan sivistystyön kontekstiin soveltuvia johtamisen, yhteisö- ja markkinointiviestinnän, organisaatiopsykologian ja strategiatyöskentelyn teorioita. Tällaista opistomaailmaan sovitettua, työyhteisön toimintaperiaatteita monipuolisesti käsittelevää opasta ei aiemmin ole tehty. Kirja on kuitenkin samalla hyvin käytännönläheinen, tiivis ja helppolukuinen. Opistoesimerkeistä lukijan on helppo löytää yhtymäkohtia omaan työhönsä ja moni asia omassa työyhteisössä voi saada selityksen. Kirja sopii hyvin johdon käsikirjaksi muutoshankkeiden ohjaamisessa. Toivoisin kuitenkin, ettei se jäisi vain rehtorien lukemistoksi. Suosittelen sitä opistojen johtokuntien jäsenille ja koko henkilöstölle. Mutta varoitan: oma työ ja rooli työyhteisössä voivat näyttää erilaisilta kirjan lukemisen jälkeen! Maria Suoraniemi, koulutussuunnittelija, Lahden kansanopisto kirjallisuutta 30 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

17 kirjallisuutta Puolesta vai vastaan? tanja aitamurto, taneli heikka, petteri kilpinen ja matti posio. Uusi kultakausi. Kuinka sosiaalinen media mullistaa kaiken! WSOY, Helsinki, Joko sinä olet ammatillisesti tempautunut mukaan sosiaalisen median pyörteisiin? Vai onko sosiaalinen media sinulle yksityisasia, kuten Facebook-sivusto, jota vilkaiset vapaa-ajallasi omasta älypuhelimestasi, kun työpaikkasi ei ole ottanut virallista kantaa sosiaalisen median käyttöön työaikana? Saatko kirjoittaa yksityishenkilönä blogia asioista, jotka liittyvät ammattiisi? Helmikuussa 2011 julkaistu kirja, Uusi kultakausi Sosiaalinen media mullistaa kaiken, avaa silmämme niille mahdollisuuksille, joita sosiaalinen media tarjoaa kansalaisille ja tasavertaisuudelle sisällön tuotannossa. Kansalaisaktivismi kunniaan! Salaiset kabinettikeskustelut historiaan! Julkisin varoin kerätty data avoimeksi! Kirjan sisältö sykähdyttää ajatellessa Pohjois-Afrikan kansannousuja sekä Wikileaksia. Kuluneen vuoden kevät jää monella tavoin mieleen uudenlaisen viestinnän ajallisena kulminoitumisena. MySpace ja LinkedIn perustettiin vuonna Nykyään maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook yli 500 miljoonalla käyttäjällään lanseerattiin kaikille avoimena vuonna 2006, kuten Twitterkin. Vain viisi vuotta myöhemmin elämme kulttuurin murrosta, jossa ajattelu tiedosta vallan välineenä ja sen pidättyvästä jakamisesta on muuttumassa avoimempaan suuntaan. Vuorovaikutteinen viestintä sosiaalisessa mediassa antaa uudenlaisia vaikutusmahdollisuuksia: sisällöntuottaja voi olla kuka tahansa. Jättäytymällä sosiaalisen median ulkopuolelle jättää oven avaamatta moneen uuteen tapaan viestiä, työskennellä, saada ja jakaa tietoa. Kirjassa kuvataan, kuinka sosiaalinen media antaa yksilöille uudenlaista valtaa yhteiskunnassa, kuinka vaikutusmahdollisuudet kasvavat ja pienen piirin aloitteista syntyvät liikkeet saavuttavat kansallisen tai jopa maailmanlaajuisen huomion tunneissa. Kansalaisyhteiskunta nostaa päätään ja verkostopalveluissa syntyvät keskustelut, osallistumismahdollisuudet sekä läpinäkyvyyden kulttuuri ohjaavat myös valtiovaltaa muokkaamaan toimintatapoja lainsäädännössä ja demokratian toteutumisessa, kirjoittavat Aitamurto, Heikka, Kilpinen ja Posio. Innoittavat esimerkit, kuinka Stanfordin yliopisto ja avaruusvirasto Nasa kokoavat joukkoälyn voimalla ihmisiä ratkaisemaan konflikteja ja rakentamaan rauhaa, tai kuinka Nato on avannut prosessejaan kutsumalla ihmistä turvallisuusjameihin ideoimaan turvallisuutta lisääviä ratkaisuja, saavat Suomen tietoyhteiskunnan tuntumaan jähmettyneeltä takapajulalta, jota Vanhoillisten keskusliitto johtaa. Kirjoittajia lainatakseni. Myös perinteisen median ja journalismin suhdetta sosiaaliseen mediaan ruoditaan monin sanankääntein. Kirjan lukeminen lisäsi entisestään ymmärrystä siitä, miten suuren arvo-, asenne- ja toimintatapakulttuurin muutoksen keskellä elämme. Virallisten viestintäkanavien rinnalle on tullut vertaisviestintä, joka on usein moninkertaisesti nopeampaa kuin perinteinen media. Erilaisiin teemoihin keskittyvät verkostokeskustelut ovat nopea tapa jakaa asiantuntijatietoa yli organisaatio-, yhteiskunta- tai valtiorajojen. Meistä on tullut tasavertaisempia viestinnällisiä toimijoita. Viestintä on muuttumassa avoimemmaksi ja vuorovaikutteisemmaksi tietoa rakentavaksi. Näin sosiaalinen media muuttaa ajattelu- ja toimintatapaamme läpinäkyvämmäksi. Jos niin haluamme. Pia Adibe (Artikkeli on julkaistu AITO -lehden numerossa 2-3/2011) Draamakasvatuksella arvotaitoja päivi ja timo sinivuori. Esiripusta arvoihin. Toiminnallinen draamakasvatuskirja. Atena, Ajattelen, että kansanopistolaiset ovat monessa mukana ja taitavat kaikenlaista, kun luen Timo Sinivuoren yhdessä Päivivaimonsa kanssa kirjoittamaa teosta Esiripusta arvoihin. He ovat julkaisseet myös harrastajateattereiden ohjaajille suunnatun käytännön opaskirjan Esiripusta aplodeihin. Se on ilmestynyt vuonna 2000 ja arvoja käsittelevä teos on vuodelta Timo Sinivuori on perehtynyt syvällisesti draamakasvatukseen ja lasten ja nuorten teatteriharrastukseen sekä käytännössä että tutkimuksen kautta. Hän on toiminut Riihimäellä teatteriharrastajien ohjaajana ja väitellyt teatteriharrastuksen merkityksestä Tampereen yliopistossa vuonna Molemmilla tekijöillä on myös yhteydet varhaiskasvatukseen, Päivi Sinivuori on lastentarhanopettaja ja Timo taustaltaan luokanopettaja. Heidän asiantuntemuksensa on antanut hyvät eväät kuvata teatteriharrastuksen mahdollisuuksia arvokasvatuksessa. Tekijöiden mukaan kirja soveltuu päivähoidon, koulujen, harrastus- ja vapaaaikatoiminnan, iltapäivätoiminnan ja harrastajateattereiden ohjaajien, opettajien ja muiden alan ammattilaisten luovaan käyttöön. Kirjassa eritellään laajasti arvojen muodostumista. Mukana on luku yhteensä kolmestakymmenestä eri arvosta. Niistä osa on ihmisten kanssakäymiseen ja vuorovaikutukseen liittyviä periaatteita kuten anteeksipyytäminen ja -antaminen, rehellisyys ja luottaminen, reiluus ja tasapuolisuus, suvaitsevaisuus; osa käsitellyistä on yksilöllisiä ominaisuuksia niin kuin rohkeus, itsetunto, tavoitteellisuus ja huumorintaju. Käsittelyyn on sisällytetty myös siisteys, puhtaus ja järjestelmällisyys ja säännöllisyys. Olisivatko ne lähinnä hyviksi havaittuja arkitaitoja? Tekijät yhdistävät nämä taidot itsetuntoon ja itsekunnioitukseen. Kirjan kantava idea on, että erilaisilla draama- ja toiminnallisilla harjoitteilla voidaan edistää lasten ja nuorten arvokasvatusta tai niin kuin he sitä nimittävät kehittää arvotaitoja. Harjoitteiksi on poimittu ensimmäisen julkaisun onnistuneiksi osoittautuneita aktiviteetteja, joskin mukana on myös uusia harjoituksia. Teos koostuu kasvattajille suunnatuista lyhyehköistä arvopohdinnoista, arvoja käsittelevistä kehyskertomuksista, draamaprosessiehdotuksista ja kotitehtävistä sekä aiheeseen liittyvästä lisämateriaalista. Pohdinnat on tarkoitettu ohjaajien virikemateriaaliksi, kertomuksissa teemoja kuvataan Arvolan perheen tilanteiden kautta. Osa niistä vaikuttaa luontevilta nimenomaan päiväkotilasten ja esikoululaisten käyttöön. Ehkäpä isommat harjoittelijat keksivät lisää tarinoita. Harjoitekokonaisuudet on rakennettu prosessidraamaehdotuksiksi, jotka sisältävät yksityiskohtaiset ohjeet niiden toteuttamisesta. Mukana on erilaisia tarinoiden elävöittämiskeinoja, improvisaatioita, ideoita jatkotyöskentelyyn ja harjoituksen päättämisrituaalit. Lukukohtainen lisämateriaali on mielenkiintoista, tosin vanhenevaa. Yhteistyössä kirjastojen kanssa on varmasti mahdollista täydentää aineistoa kulloinkin ajankohtaisella luettavalla. Draama- ja improvisaatioharjoituksia ja erilaisia osallistujia aktivoivia toiminnallisia harjoituksia on käytetty varsin monenlaisen opetuksen osana. Monet soveltuvat myös aikuisille. Yhteistä niille on, että ne parantavat ilmapiiriä ja helpottavat opiskelijoiden kanssakäymistä. Kun opiskelussa uskalletaan heittäytyä leikkimään, syntyy rentoutta, joka auttaa oppimisessa ja lisää motivaatiota. Olen törmännyt osaan aktiviteeteista yhteisöteatterilaisten järjestämissä sessioissa. Opettajien yhteistyö sekä heihin että paikallisiin harrastajateatterilaisiin voi poikia uusia ideoita ja keventää ohjaajien työtä. Opettajat, jotka valmistelevat tuntejaan, hyötyvät valmiiksi mietityistä ja kirjatuista harjoituksista. Tässä tarkoituksessa voi suositella molempia Päivi ja Timo Sinivuoren kokoamia oppaita vihjekirjoiksi. Antoisia ne lienevät erityisesti ilmaisutaitoa opettaville. Lieneekö kansanopistoissa nykyään arvokasvatusta? Ilmeisiä tarpeita kunnioittavan vuorovaikutuksen opettamiseen on. Oikeassa ovat Timo ja Päivi korostaessaan arvojen opettamista pienestä pitäen; aikuisena ei tulisi olla soveliasta käytöksellään tai puheillaan halveksia kanssaihmisiä. Kirjassa kuvataan teatterin mahdollisuuksia ja opastetaan draamaprosessia. Samantapaisia lähestymistapoja ovat yhteisöteatteriksi ja forumteatteriksi kutsutut, ehkä myös viime vuosina suosiota saavuttaneet liveroolipelit. Kaikki ovat soveltavaa draamaa, jolle on yhteistä osallistujien aktiivisuuden lisääminen ja toivottuna seurauksena vuorovaikutuksen paraneminen. Draamakasvatuksen mahdollisuudet tunnustetaan jo varsin laajasti, opetussuunnitelmat ovat olemassa. Esiripusta arvoihin on hyvä esimerkki opetuksen apuvälineistä. Päiväkodeissa ja kouluissa tarvitaan paitsi innostuneita opettajia myös resurssit kunnollisen opetuksen toteuttamiseksi. Leena Teinilä kirjallisuutta 32 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

18 kirjallisuutta Sivistymisen historian kiehtova prosessi seppo niemelä. Sivistyminen Sivistystarve, -pedagogiikka ja -politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa. Kansanvalistusseura ja Snellmaninstituutti, Keuruu, Kuopion yliopiston Tietoteknian auditoriossa vietettiin lauantaina mieliin painuva iltapäivä. Salissa tarkastettiin Seppo Niemelän väitöskirja Sivistyminen Sivistystarve, -pedagogiikka ja -politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa. Me mukana olleet koimme istuvamme matkalla sivistyksen syviin pohjavirtoihin, joiden kautta erottuvat, avautuvat ja yhdistyvät havaittaviksemme pohjoismaisen kansansivistysperinteen juuret, sisältö ja merkitykset viimeksi kuluneiden 200 vuoden ajalta. Tutkimusmatka paljasti jotakin oleellista siitä, mitä kutsumme yhteiseksi pohjoismaiseksi sivistysperinteeksi, johon kuuluvat yhtä hyvin kansanopistoväelle tutut käsitteet kansainen sivistys ja elävä kansalaisyhteiskunta kuin niiden vaikutuksen tuloskin, demokraattinen yhteiskuntajärjestys. Niemelän tutkimuskohteena ei ole mikään valmiiksi ymmärretty ja muutokselta suojattu sivistyksen pysyvä staattinen muoto. Hän on sen sijaan kiinnostunut tiestä, joka johtaa sivistymiseen. Sivistymisen prosessi on edellytys sille, että voimme joskus ehkä puhua sivistyksestä myös jonkinlaisena saavutettuna tilana. Saavutus on kuitenkin parhaimmillaankin vain väliasema, jolta jatkuvalle uudistumiselle altis sivistymisen prosessi taas jatkaa vaellustaan kohti uusia valloittamattomia tulevaisuuksia. Tälle jatkuvalle prosessille on olennaista sen tiivis yhteys maailmaan ja historian kokemukseen. Historiallinen kokemus muotoilee sivistymisen kritiikin, viittoo sille uudistumisen suuntaa ja määrää sitä uudistamaan aikaan sidottuja, aina vain väliaikaisiksi osoittautuvia tuloksiaan. Niemelä kuorii sivistyksen prosessin kulkua, kuin sipulia, yhä uusia kerrostumia ja merkitystasoja paljastaen. Kuorintaansa hän tekee sivistystarpeen, -pedagogiikan ja -politiikan toteutumisen näkökulmista. Tutkimuksensa työkaluksi hän on valinnut Hans Georg Gadamerin nimeä kantavan hermeneuttisen metodin. Valinta on, jos ei ainoa mahdollinen, niin kuitenkin erinomainen. Hermeneuttisen lähestymistavan ytimessä on dialogi, jonka kautta tutkija keskustelee kohteensa kanssa. Sen tavoite on ulkopuolelta tai ennalta tapahtuvan tuomitsemisen asemesta pyrkimys kuuntelemiseen, sen ymmärtämiseen mitä tutkimuskohde tarkkaavaiselle tutkijalle kykenee kertomaan. Lähestymistapa keskustelee yhtä hyvin menneen ja tulevan (historiallinen jatkuvuus ja katkos) kuin oman ajan sisäisten tendenssien ja ilmiöiden kanssa. Sivistysprosessi on tämän mukaisesti tahtovan, päämäärätietoisen ihmisen toimintaa ja siksi kohtaamansa maailman ilmiöihin alati reagoivaa ja päämääriänsä tarkistavaa. Niemelälle hermeneuttinen ajattelu on suora yhteys pohjolan kansansivistystradition juurille kahdensadan vuoden taakse. Siellä vaikuttavat valistuksen ja kansallisuusaatteen suuret nimet Kant, Hegel ja erityisesti Herder, jossa Niemelä näkee kansansivistystyön perustana olevan luonteeltaan historialliseksi ymmärretyn sivistyksen muotoilijan, kantaisän. Tutkimusorientaationsa pohjalta Niemelä analysoi ensin nykyajan sivistystarvetta, sen sisältöä, sitä muotoilevia edellytyksiä ja siihen kohdistettuja merkityksiä. Pohdinnan keskeisiä kriteereitä ovat mm. koulutuksen ja kasvatuksen käsitteellinen suhde ja niiden asema sivistystyössä, yksilön ja yhteisön kokemukset sekä niiden synnyttämät motivaatiot, yhteiskunnan jatkuva muutosdynamiikka ja kulttuurista ymmärrystä muokkaavat paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen ympäristön vuorovaikutusilmiöt. Näiden tarkastelujen kautta Niemelä avaa näkökulman tutkittavanaan olevaan pohjoismaiseen sivistystraditioon erityispiirteineen. Tradition merkkipaaluiksi Niemelä on valinnut Tanskasta kansanopistoliikkeen isän Grundtvigin, Ruotsista opintokerholiikkeen suuren muotoilijan Oscar Olssonin ja Suomesta nuorisoseuraliikkeen luojan Santeri Alkion. Tällä ratkaisulla hän avaa rikkaan näkökulman sivistystyön eri puoliin. Grundtvig ja Olsson loivat insti- Kuva: Terhi Kouvo tuutiot, joiden tavoitteena on sivistyminen opiskelun kautta. Sen sijaan Alkion työ synnytti kansalaisjärjestön, jossa yhteiskunnalliseen toimintaan ja aktiiviseen kansalaisuuteen kypsyminen on asetettu toiminnan päätavoitteeksi, jonka saavuttamista erilaiset oppimispolut tukevat. Niemelän arvio on, että erilaisista painotuksista huolimatta kaikki kolme ulkoisesti omia polkujaan kulkevaa sivistysprosessia tähtäävät samoihin lopputuloksiin ja toteuttavat yhteistä sivistyksellistä ideaalia. Vain kulkemisen tavat ovat toisistaan poikkeavia. Grundtvigilaisen kansanopistopedagogiikan ytimenä Niemelä pitää pyrkimystä pois kuolleiden asioiden opettamisesta, pyrkimistä elämän valistuksen ja aktiivisen kansalaisuuden tavoittamiseen. Tämä edellyttää menetelmänä dialogisuutta ja vuorovaikutusta sekä oppilaan henkisten valmiuksien ja hänen kokemustensa huomioon ottamista. Niemelä osoittaa, että Olssonin luoma opintopiiripedagogiikka tähtäsi itsenäisen, vertaistukeen ja sosiaaliseen yhdessäoloon perustuvan opiskelun avulla, persoonalliseen sivistykseen ja sosiaalisiin taitoihin. Lisäksi se tähtäsi aktiiviseen kansalaisuuteen ja pääsemiseen osalliseksi yhteisistä henkisistä arvoista sekä kulttuurisesta pääomasta. Alkion nuorisoseuraliikkeen toimintamuodoille asettamat tavoitteet korostavat näitä samoja päämääriä. Lähtökohtana olivat itsekasvatuksen tietä tapahtuva henkinen kasvu ja persoonallinen sivistys, yhteisössä kasvaminen ja vastuullinen kansalaisuus sekä kansakunnan eheyttäminen avaamalla sivistymisen mahdollisuus kaikille kansalaisille. Kunkin kolmen sivistystradition vaikutushistoriaa kuvaamalla Niemelä myös osoittaa asetettujen tavoitteiden toteutuneen merkittävältä osin. Kansanopistoliikkeestä ja opintojärjestöistä tuli laajasti yhteistä pohjoismaista perinnettä ja lähtökohdiltaan supisuomalaisen nuorisoseuraliikkeenkin voi sanoa edustaneen alusta asti pohjoismaisille yhteiskunnille ominaista kansalaisjärjestötoimintaa. Kaikkien näiden sivistysliikkeiden historiaan tutustumalla on helppo löytää vahvistus Niemelän tutkimustyön esiin nostamille näkökulmille toiminnan merkityksellisyydestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Tämän ajan kansansivistystyötä erittelevässä työnsä aplikaatio-osassa Niemelä arvioi esittelemiensä traditioiden mukaisten sivistysprosessien voimaa omana aikanamme. Arvio ei ole kaikin osin myönteinen. Niemelä näkee vapaan sivistystyön menettäneen voimaansa tarpeettomasti, osin omasta syystään. On annettu periksi helpompaa tietä etsittäessä. Sivistystyön mukautuminen yleisen koulujärjestelmän tutkinnollisten tehtävien tuomaan houkutukseen ja järjestökentän rapautumiseen on merkinnyt aktiivisen kansalaisyhteiskunnan rapautumista ja sivistystyön identiteetin hämärtymistä. Niemelän mukaan kehitys ei kuitenkaan ole ollut yksinomaisesti sivistystyön synti, vaan sen eteneminen on vahvistunut merkittävästi myös noudatetun julkisen sivistyspolitiikan myötävaikutuksesta. Niemelän katse poliittisen päätöksenteon suuntaan on siksi selvästi kriittinen. Sivistys on väistymässä pelkästään työmarkkinoiden välittömien tarpeiden ja kansainvälisen kilpailukyvyn kieltä ymmärtävän koulutuksen tieltä. Hän viittaa alan viimeisiin työryhmä- ja komiteamietintöihin ja toteaa hieman resignoituneesti sivistystradition kokonaisvaltaisen pyrkimyksen yksilön ja yhteiskunnan tarpeiden tasapainoisesta huomioimisesta sivistyspolitiikan linjauksissa menettäneen tasapainonsa. Ville Marjomäki, rehtori, Lahden kansanopisto kirjallisuutta 34 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

19 Kansanopisto ja henkilöstö Henkilöstön kehittämisen keskeinen juonne on ihmisten osallistaminen välitöntä työtään laajempien kysymysten tarkasteluun. Ymmärtämällä toisten työtä, koko opiston tehtävää ja tarpeellista muutostyötä saadaan ihmisten laajemmat potentiaalit käyttöön. Tämä turvaa myös paremman vertaisuuden kokemuksen kaikille työyhteisössä, toteaa kirjoittaja. Kuva: Alexander Zach keskustelua Henkilöstö toteuttaa opiston toiminta-ajatusta ja tehtävää. Henkilöstön osaaminen, sitoutuneisuus, yhteistyökyky, joustavuus, innovatiivisuus sekä uuden oppiminen ja soveltaminen ovat keskeisiä panostekijäitä, joita opistot tarvitsevat. Henkilöstöjohtaminen ja henkilöstön kehittäminen ovat tärkeitä johtamisen linjoja. Tätä korostavat opistotyö muuttuvassa toimintaympäristössä ja vaatimukset päivittää oma koulutustehtävä ja arvioida taustalla oleva sivistystarve. Monelle opistolle se tarkoittaa muutoksia, joista pitää selvitytyä. Henkilökunnan osallisuus muutoksia toteuttavaan strategiatyöhön on välttämätöntä yhteisen suunnan löytämiseksi ja siihen sitouttamiseksi. Strategiatyö tuo muutoksia henkilöstöjohtamiseen. Strategian osana voikin olla erillinen henkilöstösuunnitelma. Uudenlaiset koulutukset edellyttävät uutta osaamista, ehkä uusia opettajia. Opiston muukin palvelutoiminta voi muuttua. Oppimisen ja muutoksen johtamisen kysymykset ovat tärkeässä asemassa. Muutos korostaa myös työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpidon ja kehittämisen keinojen käyttöä. On hyvä löy- tää muutokseen valmiimpia henkilöitä, joiden asemaa ja roolia voidaan muutoksessa kohentaa. Muutos vaatii paljon keskusteluja ja avointa selvittelyä. Opiston henkilöstöjohtamisen seurannallinen työkalu on henkilöstöraportointi. Tällä tehdään näkyväksi henkilöstöpanoksen ja henkilöstön aikaansaannoskyvyn merkitys. Arvioinnissa on myös henkilöstön kehittämistoimien vaikuttavuus. Mikäli opistossa on strategista johtamista prosesseineen ja suunnitelmineen, nostaa se esiin johtamisen kokonaisuuden. Tällöin opetuksen, oppimisen ja kehittämistyön johtaminen asemoituu toiminnan ja talouden johtamisen kokonaisuuteen tasapainoisemmin. Johtaminen ei ole enää tilanteiden ad hoc -johtamista vaan sillä on tulevaisuusperspektiivi. Henkilöstövoimavaran johtaminen on tästä perspektiivistä katsoen tärkeämpää ja aikaansaannossuuntautuneempaa. Opiston johtamisjärjestelmällä on oltava selkeä rakenne ja vakiintuneet toimijat vastuineen. Henkilöstöjohtamisen tuominen johtoryhmän asialistalle luo ymmärrystä johtamisen vastuusta menestystekijänä. Kansanopisto on rehtorivaltainen yksikkö, ja rehtori tekee paljon tilannepäätöksiä. Strategiset ja operatiiviset päätökset eivät ehkä aina jäsenny omiin merkitystasoihinsa eivätkä ne näin saa tarvittavia käsittelytapoja, vastuutuksia ja seurantaa. Koulutuksen asiantuntijana rehtori vastaa koulutusten kehittämisestä, pedagogisesta johtamisesta ja opistotyön yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Mitä enemmän opiston työ on muutoksessa, sitä hyödyllisempää on johtamisen järjestelmällinen vastuuttaminen ja johtamisjärjestelmän vakiinnuttaminen. Arvopohja ja yhteisödynamiikka Kansanopisto on arvopohjainen yhteisö. Opiston historia, toimiala ja kulttuuri ovat mukana määrittämässä opistoa työyhteisönä. Kansanopistoissa työskentelevät tuovat myös keskimääräistä enemmän oman kokonaispersoonansa työntekoon. Yhteisönä opisto on keskimäärää tiiviimpi ja yhtenäisempi. Tämän vuoksi yhteisödynaamiset kysymykset ovat tärkeitä kansanopiston työn ohjautumisessa. Ilmapiiri, työnäky ja yksilön persoona voivat parhaimmillaan tukea työn tekoa maksimaalisesti. Toisaalta erilaiset negatiiviset tunteet ja konfliktit voivat saada koko opiston raiteiltaan työnteon perspektiivin jäädessä sivummalle. Kilpailu paremmuudesta ja vallasta voi yksiköiden tai eri henkilöiden kesken saada pitkäkestoisiakin ilmentymiä. Henkilöstöjohtaminen tarvitsee näin ollen myös yhteisödynaamisten piirteiden osaamista ja käsittämistä. Peruskeino on, että ne tehdään näkyviksi käsittelemällä niitä. Ilmapiirin kehittämiseen kannattaa panostaa. Peruspanostuksina ovat mielekäs työ, riittävä osaaminen, strateginen työnäky, toiminnan arviointi, yhteistyön toimivat rakenteet, johtamisen läpinäkyvyys ja oikeamielisyys sekä reflektiivinen ammattikäytäntö. Henkilöstön kehittämisen keskeinen juonne on ihmisten osallistaminen välitöntä työtään laajempien kysymysten tarkasteluun. Ymmärtämällä toisten työtä, koko opiston tehtävää ja tarpeellista muutostyötä saadaan ihmisten laajemmat potentiaalit käyttöön. Tämä turvaa myös paremman vertaisuuden kokemuksen kaikille työyhteisössä. Tampereella Veikko Räntilä 36 kansanopisto 4 * 2011 kansanopisto 4 *

20 resumé Resumé 4/2011 T emat för detta nummer av Folkhögskoltidningen är folkhögskolans personal. Chefredaktören skriver om samhällsgarantin för unga som ingår i det nya regeringsprogrammet och enligt vilket alla unga under 25 år och nyutexaminerade under 30 år erbjuds en arbets-, praktik-, studie-, ungdomsverkstads- eller rehabiliteringsplats senast inom tre månader från det att arbetslösheten börjat. Nyheter om att ungdomar mår illa har klart väckt det sociala samvetet hos författarna bakom regeringsprogrammet. Bekämpningen av ungdomsarbetslöshet, ojämlikhet och utslagning är ett av de centrala inslagen som präglar hela regeringsprogrammet, konstaterar chefredaktören. Han fortsätter: I juni diskuterade vi precis samma tema under Folkhögskoldagarna i Karstula. När regeringsprogrammet finslipades, närmade sig deltagarna i folkhögskoldagarna programförfattarna och lovade för sin del svara mot den utbildningsutmaning som de ungas utslagning orsakar och den bildningsutmaning som stärker livskompetensen. Utbildningschef Erkki Takatalo från Jyväskylä universitet skriver om utvecklingsriktningen för det fria bildningsarbetets organisationer och konstaterar bland annat: Utgångspunkten för det fria bildningsarbetet är att vara både drivankare och budbärare. Med tanke på samhället borde det vara mycket viktigt att det finns skolor där människans röst fritt kan komma fram, även om denna röst å andra sidan medvetet styrs i en riktning med humana värden. Denna dialog väcker genuin förundran och för en individ handlar det verkligen om att stanna upp och tänka efter. Folkhögskolan ska ta rollen av en som undersöker olika alternativ och rollen som medlare, vars erfarenheter kan vara till nytta i samhället som helhet. Folkhögskolor engagerade i förebyggandet av utslagning, har docent Jukka Koro rubricerat sin artikel. Han skriver utifrån sitt anförande under sommarens folkhögskoldagar: Jag presenterade i Karstula en mission som gäller hela folkhögskoleinstitutionen. Missionen går ut på att folkhögskolorna på årsbasis bär ett kollektivt ansvar för att inledningsvis redan utslagna unga eller unga som befinner sig i en allvarlig risk för att bli utslagna blir vuxna personer som bygger positivt upp sitt eget liv och är aktivt involverade i samhällets aktiviteter. För att kunna genomföra missionen börjar folkhögskolorna/folkhögskolföreningen omedelbart arbeta fram ett omfattande samhällskontrakt och sälja det till 38 kansanopisto 44 * 2011 de politiska beslutsfattarna och myndigheterna. Han räknar upp de starka sidor folkhögskolan har för att kunna genomföra missionen samt också en lista över hoten mot genomförandet av missionen. Om de obligatoriska personalplanerna på arbetsplatserna skriver Leea Järvinen, verksamhetsledaren för ATL ry (Vuxeninstitutens Funktionärsförbund), och konstaterar: Samarbetslagen kräver att det på arbetsplatser ska utarbetas obligatoriska personalplaner med beaktande av lagens restriktioner. Det rekommenderas att varje plan utarbetas i skriftlig form, trots att lagen inte alltid direkt det kräver. Rektorn för Oriveden Opisto Hannu Patamaa skriver om folkhögskolans strategi som en gemensam sak för hela personalen. Han presenterar ett svenskt välbefinnandeprojekt med utgångspunkt i principerna om demokratisk dialog i strategiprocessen. I en demokratisk dialog ska alla de få delta som berörs av ärendet i fråga. I debatten är deltagarna jämlika och varje deltagares arbetsroll eller auktoritet kan diskuteras. Deltagarna måste också tåla olika åsikter. Och slutligen ska dialogen generera avtal som kan skapa en grund för konkreta åtgärder. Folkbildningens väsentliga mål är att medvetandegöra människans frihet och initiera självfostran, skriver läraren Minna Vähämäki på Otavan Opisto när hon reflekterar över folkhögskolans lärarskap. Hon påminner om folkbildningsmannen Severi Nuormaas tre regler för folkutbildningen. Vähämäki avslutar med att konstatera att lärandeprocessen är ett egenvärde och syfte. Lahden kansanopistos informatör-planerare Leena Mattila säger i sin kolumn: Om någon kommer till folkhögskolan bara för att göra sin egen grej, märker han snart att han är på fel ställe. Ibland kan en nykomling anpassa sig och börjar sakta ta på sig nya uppgifter och ansvar. Han kanske börja njuta av ständigt föränderliga situationer och möjligheten att söka och finna kreativa lösningar. Eller så får nykomlingen ångest och blir frustrerad och försvinner när våren kommer för att ta emot en plats som erbjuder upprepade innehåll och säkra rutiner och där arbetet har tydliga gränser. Projektet G-krafter som hanteras av Folkhögskolan Etelä-Pohjanmaan Opisto befinner sig i kärnan av lärarskapet på folkhögskolan. Skolans kommunikationschef Jenni Mäenpää skriver om projektet. I den nuvarande lärarutbildningen har det fria bildningsarbetet och i synnerhet lärarskapet på folkhögskolan försummats. Genom den utbildning som genomförs genom projektet vill man stärka folkhögskolelärarnas pedagogiska färdigheter, berättar rektorn för Folkhögskolan Etelä-Pohjanmaan Opisto Kyösti Nyyssölä. Folkhögskoltidningen har också intervjuat medarbetare på olika folkhögskolor och hört deras erfarenheter och känslor om folkhögskolearbetet. Hittade man folkhögskolornas fria bildningsarbete, frågar Folkhögskoltidningen utredaren Pentti Yrjölä som efter sommaren gick med att kommentera sin utredning och uttrycka sina tankar om folkhögskolornas situation även mer allmänt. Han inledde intervjun med att konstatera: Vissa folkhögskolor har tappat det fria bildningsarbetet. Han konstaterar också: Om lagen om fritt bildningsarbete anses vara grunden för folkhögskoleverksamheten så finns det verkligen många folkhögskolor som erbjuder en annan sorts utbildning än den fria bildningen. Men om den nuvarande lagstiftningen inte fanns, vad skulle vi ha i stället. Jag var i början av 1970-talet generalsekreterare för Folkhögskolföreningen och då diskuterades folkhögskolans framtid efter grundskolereformen på allvar. Senare under 1980-talet var man rädd för att mellanstadiereformen gör slut på folkhögskolorna. Och när man med krafttag började utveckla den yrkesinriktade vuxenutbildningen och samtidigt gick in för reformer inom högskoleväsendet förutspåddes att folkhögskolornas dagar var räknade. Nu är vi en ny situation, läget har varit ganska statiskt under flera år. Det är fråga om politiska beslut, och nu (hösten 2011) verkar det som de stora äter de små på utbildningens fält. Små, snabba och goda kommer inte att klara sig. Rektorn för Lahden kansanopisto Ville Marjomäki presenterar Seppo Niemeläs doktorsavhandling Sivistystarve, - pedagogiikka ja politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa (Bildningsbehov-, pedagogik och politik i den nordiska folkbildningstraditionen. Han påpekar: Niemeläs forskningsobjekt är inte en permanent statisk form av bildning som är färdigt tuggad och skyddad mot förändring. Han är i stället intresserad av den väg som leder till bildningen. Bildningsprocessen är en förutsättning för att vi kanske en dag kan tala om bildning också som om någon form av förvärvad status. Framgång är dock även i de bästa fallen bara en mellanstation varifrån bildningsprocessen som ständigt är öppen för reformer åter ta sats mot nya oerövrade framtider. Översättning: Juha Auvinen kansanopisto 4 *