Miten luodaan aidosti kestävä ja viihtyisä yhdyskuntarakenne?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten luodaan aidosti kestävä ja viihtyisä yhdyskuntarakenne?"

Transkriptio

1 arkkitehti, Arkinor Oy BIOTALOUSYHDYSKUNTA Miten luodaan aidosti kestävä ja viihtyisä yhdyskuntarakenne? Kun käytäntöön tullut lyhyt työpäivä suo runsaasti vapaa-aikaa iltapäivisin, voivat perheen jäsenet puutarhassaan käyttää sen hyödyllisellä tavalla ja saavuttaa siten runsaasti elatusapua miltei ilmaiseksi, sillä tulisivathan vapaahetket muuten ainakin suurimmaksi osaksi käytetyiksi jouten olemiseen ja vetelehtimiseen. Puutarhatyöhön voivat lapsetkin ottaa osaa ja vaikuttaa tällainen hennon kasvillisuuden hoivaaminen ja seurustelu luonnon kanssa sekä heihin että aikuisiin jalostavasti ja kauneusaistia kehittävästi. --- Mitä omakotiasutustapa terveydellisissä suhteissa merkitsee asukkaille on sanomattakin selvää, eihän tarvitse muuta kuin ajatuksissaan verrata laitakaupungin likaisia pihoja, ränsistyneitä ja epäterveellisiä vuokra-asuntoja sekä kuraisia katuja puutarhakaupunkien vehreisiin pikku puistoihin ja kodikkaisiin pikku taloihin. (Otto I. Meurman, 1925,)

2 Suomi 2000-luvulla Tiivis kaupunkirakenne ei ole ekologisesti perusteltavissa silloin, jos seurauksena on moninkertainen resurssien ja raakamaan käyttö vapaa-ajan asuntojen ja teknisten järjestelmien rakentamisen muodossa. Ylellisyyttä vai tarve? Asuntopolitiikan yksi totuus

3 The annual per capita sectoral emissions (t CO 2 -eqv.) in the reference year 2006 lämpö ja sähkö yksityisauto rakentaminen ylläpito ja huolto kulutustavarat vapaa-ajan palvelut ulkomaanmatkat vapaa-ajan tavarat hoito- ja koulutuspalvelut julkinen liikenne Kulutuksen CO 2 ekv.päästöt kuluttajaa kohti eri yhdyskuntarakenteissa (Heinonen, Junnila, 2011)

4 Kestävä biotalousyhdyskunta aineiden kierto uusiutuva energia kokonaisenergian optimointi saastumisen minimointi biodiversiteetin säilyminen sosiaalinen tasapaino uudisrakentaminen kulttuuri resurssit korjausrakentaminen paikalliset olosuhteet elämäntapa säädökset ja ohjeet yhteiskunnan tuet ympäristön tila Soveltaminen yhdyskuntatasolla, kortteleissa ja kylissä, yksittäisissä rakennuksissa

5 KESTÄVÄ YHTEISÖ ERI ALUERAKENTEISSA YHTEISÖN JA YKSILÖN OSALLISUUS JA VASTUU rakentaminen uusiutuvista ja läheltä saatavista luonnonmateriaaleista uusiutuvan ja puhtaan energian käyttö ravinnekierto hyvät eristetasot tarkistettavissa ja helposti huollettavissa olevat rakenteet ja tekniset varustelut primäärienergiatehokas ilmanvaihto ja sisäilman luonnonmukainen jäähdytys tilojen muunneltavuus ja monikäyttöisyys sekä tarkoituksenmukainen tilojen mitoitus viihtyisän ja hyödyllistä toimintaa tukevan miljöön luominen kulutuksen mukaiset kustannukset

6 PALUU UUSIUTUMATTOMIA LUONNONVAROJA TUHLAAVASTA GLOBAALITALOUDEN JAKSOSTA UUSIUTUVAAN PAIKALLISTALOUTEEN Kehdosta kehtoon ajattelu: Kaikki aine kiertää joko biologisessa tai teknologiakierrossa Walter R. Stahelin, William McDonough ja Michael Braungart Kaupungistumisen kestävyyden kyseenalaistus

7 Ferienhof Marth, luomutila,saksa Luomutila, maatilamatkailu, maitokarja Aurinkovoimala, höyrygeneraattori Afrikkalainen kala 28 asteen vesi, kalan jalostus (6kk vuodessa) Kasvihuone Aurinkovoimalasta lämpöä ja sähköä tilan kesäkauden tarpeisiin

8 Luonnonmukainen passiivitalo omavaraisyhteisössä Kulutuksen minimointi: yksinkertainen ja edullinen tekniikka Den Selvforsynende Landsby, Tanska

9 Tanska Svanholm, (Skibbyn kylä 60 km Köpenh.) 1978 perustettu yhteisö. Yhteisellä lainalla ostettu vanha kartano maineen (253 ha peltoa, 194 ha metsää ja puistoa) 2007 kesäkuussa asukkaina 62 aikuista ja 45 lasta Kaikki asukkaat takaavat yhteistä lainaa. Aikuisista noin 1/3 käy tilan ulkopuolella töissä, 1/3 tilan yrityksissä ja 1/3 yhteisön tilojen ja toiminnan ylläpidossa Yhteistalous: palkat kassaan 20% taskuraha (viimeiset 7 vuotta ennen kaikki kassaan) Hakevoimala Aurinkokeräimiä, Kaksi tuulimyllyä Paikallinen jätevesipuhdistus 20 yhteisautoa Yhteistalous, pitkä historia

10 Svanholm omavaraisuus ja tuotanto 100 lypsylehmää, 400 lammasta, vihannesviljelyä; tuotantoa myös myyntiin: oma tuotemerkki Puusepäntuotantoa Ekologisia rakennusmateriaaleja Suunnittelutoimisto (ekologinen rakentaminen) Oma kauppa 15 lapsen päiväkoti Monipuolista elinkeinotoimintaa

11 Svanholm rakennukset Rakennukset vanhoja ja pihapiiri suojeltu; asuintiloja rakennetaan vanhoihin tuotantorakennuksiin Pitkäaikaisvieraita, jotka osallistuvat töihin (20 vierailijaa/ kesä) Yhteiset ruokailut (kasvisruoka) Ryhmäasuminen omat huoneet, yhteiset keittiöt ja pesutilat Laadukasta korjausrakentamista

12 Svanholm hallinto ja yhteisö Päätöksen tekijät myös toteuttavat Konsensusperiaate, mutta yksittäinen hlö ei voi blokata ja erimieltä olevien pitää esittää perustelut sekä vaihtoehtoratkaisun Päätöksistä tiedotetaan, kirjallisen vastustuksen jälkeen voidaan käsitellä asia uudelleen Alaryhmät valmistelevat asiat yleiskokoukselle, joka tekee päätökset Iso kokous kuukausittain pienempiä viikoittain Asukkaat toimivat asuinryhmissä Asuinpinta-alavaatimus kasvanut, joten lisää tiloja tehdään Uusilla asukkailla koeaika Omat lait, joustavat tulkinnat

13 Tanska Andelsamfundet i Hortshöj AiH (Århus) Rakentaminen 1992-, ok-taloja, kunnallisia vuokra- ja asumisoikeusrivitaloja. Vuonna asukasta ra 5 ha. Hakevoimala, aurinkokeräimiä, passiivista aurinkoenergiaa Rakennusmateriaalina mm. polttamattomat saviharkot, selluvilla pyrkimys passiivitaloihin Osalla aluetta energiapajuhaihdutuspuhdistamo, kompostikäymälöitä Yhteistaloja, joissa vapaaehtoinen yhteisruokailu, talkoita ja vastuuta omista asuntoryhmistä Luomuruuan tuottamismahdollisuus luomutilayhteys Auto- ja kotieläinkimppoja Alueen toteutustasojen kokonaisuus kirjava, ruoan tuotanto merkittävää

14 AiH yhteistalot Alueella on useita eri asukasryhmien yhteistiloja

15 AiH asuinrakennukset Asumisoikeus- ja kunnallinen vuokratalo Alueella erilaisia asumisen hallintomuotoja ja rakentamisen toteutustapoja

16 AiH energia ja omavaraisuus Hakevoimalaan tehty koehankkeena sterling-roottori, jolla on tarkoitus tuottaa alueelle sähköä Ruuan tuotannossa yhteistyö luomutilan kanssa; aikuista osallistuu (15 h/ kesä, 1400 kr) Hake- ja aurinkolämpö

17 KÄYTÄNNÖN ASKELEET TIETO JA TAITO Uusiutuva energia: Millaiset markkinoilla olevat järjestelmät soveltuvat erilaisten yhdyskuntien ja niiden osien energiahuoltotarpeisiin? Kasvukeskustaajamat Kasvukeskusten lähimaaseutu Taantuvat taajamat Harvaan asuttu maaseutu Millaisia ovat eri järjestelmien optimaaliset tuotantokapasiteetit kustannukset järjestelmän toimintaedellytykset Millaisia tilavarauksia ja erityisvaatimuksia energiajärjestelmiin liittyy? Kaikki kysymyksiä pyritään käsittelemään käytäntölähtöisesti toteutettujen, markkinoilla tai suunnitteilla olevien ratkaisujen avulla.

18 Ravinnekierto: Paikalliset ravinteita kierrättävät järjestelmät Millaisia erilaisiin olosuhteisiin soveltuvia käymälä- ja jätevesiratkaisuja on toteutettavissa? ravinteiden kierrätys paikallisesti turvallista taloudellisesti kannattavaa. Urean käyttö peltoviljelyssä mahdolliseksi: lainsäädäntö Maankäytön suunnittelun menetelmät ja työkalut: Joiden avulla voidaan edistää päätöksentekoa ja kannustaa asukkaita ja eri toimijoita kestävien valintojen tekemiseen energia- ja jätevesiratkaisuissa Tietokantatyökalun kehittäminen (alustava yhteistyö Lähienergia ry.) Alueen lähtökohdat Järjestelmien tekniset ominaisuudet Tilatarve ja muut olosuhde-edellytykset Ympäristövaikutukset Kustannusvertailut

19 Paikalliset järjestelmät ja ympäristön laatutekijät: Mitä asukkaat kokevat lähiympäristönsä laatua nostaviksi tai heikentäviksi tekijöiksi? Miten ne suhteutuvat paikallisten järjestelmien toteuttamiseen liittyviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin? Paikallisten järjestelmien toteuttaminen ja maankäytön suunnittelu: Millä tavalla useamman eri omistuksessa olevan kiinteistön tekniset järjestelmät voidaan toteuttaa käytännössä? Miten kaavoitusratkaisut vaikuttavat hallinta-, ylläpito-, huolto- ja rahoitusratkaisuihin Millaisia riippuvuussuhteita paikallisten järjestelmien valinnalla ja maankäytön suunnittelulla on? Miten erilaiset järjestelmät ja maankäytön massoitteluja ryhmittelyratkaisut toimivat yhdessä? Voiko paikallisten järjestelmien toteuttaminen ja ylläpito tukea alueen yhteisöllisyyden muodostumista?

20 Kestävä kylä pohjoisissa olosuhteissa, vertaileva seurantatutkimus Bromarvin ekokylä ja Kangasalan Yhteiskylä sekä vertailualueet Arkinor Oy

21 Kyläkohteiden ja vertailualueiden sijainti Bromarvin ekokylä ja Kangasalan Yhteiskylä sekä vertailualueet Arkinor Oy

22 Kyläkohteet: Bromarvin ekokylä -kylä 20 asuntoa (6 taloa) 34 asukasta (2007) hake+aurinkolämpölaitos paikallinen vedenpuhdistus yhteistiloja: Martta-talo, kierrätystilat viljelypalstat rakentaminen urakoitu, huolto ostopalveluna Bromarvin ekokylä Arkinor Oy

23 Kyläkohteet: Bromarvin ekokylä -asukkaat kyselyyn vastanneiden 16 aikuisen keski-ikä 52 vuotta ja 5 lapsen 9 vuotta 29% palkkatyössä 36% eläkeläisiä 29% työttömänä 7% muu työmatka 21 km (0-64) asumisväljyys 48,9 m 2 / asukas asumisaika 2 vuotta asunnoista 1 omistus ja 19 vuokra-asuntoa (Martta-yhdistys) terveelliset, kosteutta läpäisevät materiaalit, urakoitu Bromarvin ekokylä Arkinor Oy

24 Kyläkohteet: Yhteiskylä -kylä 9 asuntoa 38 asukasta (2007) hakelämpölaitos kompostikäymälät ja paikallinen vedenpuhdistus yhteistiloja: varastotiloja nuoriso-/sosiaalitila viljelypalstat rakentaminen ja huolto talkoilla, talonmiesvuoroina (viikko/talous) Kangasalan Yhteiskylä Arkinor Oy

25 Kyläkohteet: Yhteiskylä -asukkaat kyselyyn vastanneiden 18 aikuisen keski-ikä 40 vuotta ja 20 lapsen 11 vuotta 55% palkkatyössä 45% yrittäjiä työmatka 13 km (0-70) 60% työpäivistä kylässä asumisväljyys 30,6 m 2 / asukas (ei sisällä työtiloja 9%) asumisaika 6 vuotta (1-8) omat talot, yhteinen kylä, vuokratontti (Kangasalan kunta) kierrätysmateriaaleja, hartiapankkirakentamista Kangasalan Yhteiskylä Arkinor Oy

26 Asumisen energiankulutus vuonna 2007 lämmintä kerrosneliötä kohti taloussähkö tuuli tai norppa taloussähkö (määrittämätön) kwh/ lämmitetty krs-m2/ vuosi sähkölämpö lämmitys käyttövesi (määrittämätön) öljlylämpö käyttövesi (hyötysuhde 0,90) sähkölämpö lämmitys (määrittämätön) öljylämpö lämmitys (hyötysuhde 0,90) uusiutuva aluelämpö käyttövesi uusiutuva talouskohtainen lämpö (hyötysuhde 0,60) 0 14 Yhteiskylä Kortekangas Bromarv Hanko uusiutuva aluelämpö lämmitys Energiankulutus kwh/ lämmitetty krs-m 2 vuosi 2007 Arkinor Oy

27 Asumisen CO 2 -ekv-päästöt lämmitettyä neliötä kohti, primäärienergia: CO2 kg/ lämmitetty krs-m2/ vuosi Yhteiskylä Kortekangas Bromarv Hanko taloussähkö tuuli tai norppa (kerroin 0) taloussähkö (määrittämätön, kerroin 0,115) sähkölämpö (määrittämätön, kerroin 0,115) öljylämpö (kerroin 0,267) uusiutuva talouskohtainen lämpöenergia (kerroin 0) uusiutuva aluelämpöenergia (kerroin 0) Primäärienergian CO2-ekv kg/ lämmitetty krs-m 2, vuosi 2007 Arkinor Oy

28 Tulokset kylissä Eko-Viikkiin verrattuna (lämmitysenergian arvot muutettu normaalivuosiksi) Uusiutumaton lämpöenergia kwh/ brutto-m2 Asumisen CO2-kuormitus kg/ brutto-m2, a Uusiutuva lämpöenergia kwh/ brutto-m referenssi 92 referenssi Pimwag 67 Pimwag Eko-Viikki Yhteiskylä Eko-Viikki 37 Yhteiskylä Kortekangas Kortekangas 39 Bromarv 104 Bromarv 10 Hanko 137 Hanko 52 Sähköenergian kulutus kwh/ brm2 Asumisväljyys brutto-m2/ asukas Vesi l/ hlö/ vrk referenssi 45 referenssi 160 Pimwag 45 Pimwag 125 Eko-Viikki Eko-Viikki 130 Yhteiskylä Yhteiskylä 58 Kortekangas Kortekangas 81 Bromarv Bromarv 88 Hanko Hanko 148 Primäärienergian CO2-ekv kg/ asukas, vuosi 2007 Arkinor Oy

29 Liikenteen määrä asukasta kohti vuodessa matkatyypin mukaan liikenne km/ henkilö, vuosi 2007 (Suomi HLT ) Arkinor Oy

30 Liikenteen määrä asukasta kohti vuodessa matkatyypin mukaan km/ henkilö, vuosi työ km/hlö, a harrastukset km/hlö, a koulu ja päivähoito km/hlö, a muut vapaa-ajan matkat km/hlö, a Suomi Yhteiskylä Kortekangas Bromarv Hanko liikenne km/ henkilö, vuosi 2007 (Suomi HLT ) Arkinor Oy

31 Liikenteen ja asumisen energiankulutus 50 vuoden aikana 1200 liikenne Suomi ka asuminen Suomi ka liikenne-energia vapaa-aika primäärienergia MWh/ asukas, 50 vuotta liikenne-energia työ, koulu, palvelut asuinrakennusten sähköenergia uusiutuva asuinrakennusten energia sähkö määrittämätön asuinrakennusten energia öljy asuinrakennusten energia uusiutuvat polttoaineet Yhteiskylä Kortekangas Bromarv Hanko ka Suomi asuinrakennusten tuotanto ja huolto (rakennusten käyttöikä 100 Primäärienergia MWh/asukas, 50 vuotta Arkinor Oy

32 Liikenteen ja asumisen hiilidioksidipäästöt 50 vuoden aikana 250 liikenne Suomi ka 200 primäärienergian CO2-ekv t/ asukas, 50 vuotta Yhteiskylä Kortekangas Bromarv Hanko ka Suomi asuminen Suomi ka liikenne vapaa-aika, matkustus liikenne työ, koulut, palvelut taloussähkö sähkölämpö ölljylämpö Primäärienergian CO2-ekv t/asukas, 50 vuotta Arkinor Oy

33 Arkinor Oy

Ekologiset asumisratkaisut päätöksenteossa.

Ekologiset asumisratkaisut päätöksenteossa. Ekologiset asumisratkaisut päätöksenteossa. Miten luodaan aidosti kestävä ja viihtyisä yhdyskuntarakenne? Kun käytäntöön tullut lyhyt työpäivä suo runsaasti vapaa-aikaa iltapäivisin, voivat perheen jäsenet

Lisätiedot

Monimuotoisuus on ekologista! Ekokyliä voi olla sekä maalla että kaupungissa. Elämäntavan vai asumisen vaihtoehto? Ekoasumista maalla ja kaupungissa Pauli Välimäki 6.5.06 Ruotsalaisia ekoyhteisöjä Tuggelite

Lisätiedot

8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET

8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET 8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET KEKO on maankäytön suunnittelun tueksi kehitetty ekologisen kestävyyden arviointityökalu. Sen avulla on mahdollista määrittää yhdyskuntien rakentamisen

Lisätiedot

Matalaenergiarakentaminen

Matalaenergiarakentaminen Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen

Lisätiedot

24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1

24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1 24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1 UUSIA OHJEITA, OPPAITA JA STANDARDEJA KAASULÄMMITYS JA UUSIUTUVA ENERGIA JOKO KAASULÄMPÖPUMPPU TULEE? 24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 2 Ajankohtaista: Ympäristöministeriö:

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS 25.03.2009 ATT 1

ENERGIATEHOKKUUS 25.03.2009 ATT 1 ENERGIATEHOKKUUS Rakennusten energiatehokkuuden parantamisen taustalla on Kioton ilmastosopimus sekä Suomen energia ja ilmastostrategia, jonka tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. EU:n

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY 0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY MIKÄ ON NOLLA-ENERGIA Energialähteen perusteella (Net zero source energy use) Rakennus tuottaa vuodessa

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

Markku J. Virtanen, Dr 31.3.2009

Markku J. Virtanen, Dr 31.3.2009 Aluetason energiaratkaisut Markku J. Virtanen, Dr 31.3.2009 Viitekehys paradigman muutokselle 2 Missä ja milloin innovaatiot syntyvät? Business (Kannattavuus) 3 Ekotehokkaan alueen suunnitteluperiaatteita

Lisätiedot

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen?

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Matti Hellgrén Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Talokeskus Yhtiöt Oy!"#$%&'%(')*+,-.)/0)$1)%$1'&2134)5$%")."25$"")"'3"1.(1,5"6"#7&#(3.")5")$+5&#83'.$5")

Lisätiedot

Iltapäivän teeman rajaus

Iltapäivän teeman rajaus 28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen globaalit ja paikalliset portinvartijat. Tuuli Kaskinen 6.9.2010 Keski-Suomen liitto www.demos.fi

Ilmastonmuutoksen globaalit ja paikalliset portinvartijat. Tuuli Kaskinen 6.9.2010 Keski-Suomen liitto www.demos.fi Ilmastonmuutoksen globaalit ja paikalliset portinvartijat Tuuli Kaskinen 6.9.2010 Keski-Suomen liitto www.demos.fi ILMASTON- MUUTOS Energiankulutus Autojen lukumäärä Lentokilometrit Globaalit materiaalivirrat

Lisätiedot

Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013. Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO

Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013. Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013 Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO Esityksen sisältö Aurinkoenergia Savosolar keräimet Aurinkolämpöenergiaa maailmalla Aurinkolämpöhankkeita Etelä-Savossa

Lisätiedot

Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT

Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010. Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen rakennettu ympäristö vuonna 2010 Bio Rex 26.10.2010 Miimu Airaksinen, VTT Suomen päästöt 90 80 70 Milj. tn CO 2 ekv. 60 50 40 30 20 Kioto 10 0 1990 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022 2026 2030

Lisätiedot

SKAFTKÄRR. Kokemuksia Porvoon energiakaavoituksesta. 18.3.2013 Maija-Riitta Kontio

SKAFTKÄRR. Kokemuksia Porvoon energiakaavoituksesta. 18.3.2013 Maija-Riitta Kontio SKAFTKÄRR Kokemuksia Porvoon energiakaavoituksesta 18.3.2013 Maija-Riitta Kontio Porvoon Skaftkärr Pinta-ala 400 ha Asukasmäärä (tavoite): yli 6000 Pääasiassa pientaloja ENERGIAKAAVA = TYÖTAPA Voidaanko

Lisätiedot

Laukaan Ekokoulu. Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015

Laukaan Ekokoulu. Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015 Laukaan Ekokoulu Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015 Laukaan Ekokoulu-hanke Hankkeessa suunnitellaan Vuonteen alueelle Savion, Tarvaalan ja Vuonteen kylien yhteistä kylien koulua, joka on monella

Lisätiedot

Aurinkoenergia ja lämmön kausivarastoinnin mahdollisuudet. Vuoden lähienergiaratkaisu -palkinnonjakotilaisuus, Janne Hirvonen

Aurinkoenergia ja lämmön kausivarastoinnin mahdollisuudet. Vuoden lähienergiaratkaisu -palkinnonjakotilaisuus, Janne Hirvonen Aurinkoenergia ja lämmön kausivarastoinnin mahdollisuudet, Janne Hirvonen Taustaa Rakennusten energiantarve on 40% EU:n kulutuksesta Energiatehokkuudella merkittävä vaikutus Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Ekopassi ekotehokkaaseen loma-asumiseen

Ekopassi ekotehokkaaseen loma-asumiseen Ekopassi ekotehokkaaseen loma-asumiseen 15.6.2011 Jyri Nieminen, VTT 2 Vapaa-ajan asumisen ekotehokkuus Mökkimatkoja vuodessa noin 5 miljardia kilometriä 90 % matkoista henkilöautoilla Matkojen keskipituus

Lisätiedot

Sisältö Helsinki 2.5.2011

Sisältö Helsinki 2.5.2011 Sisältö Helsinki 2.5.2011 1. GreenBuild Oy 2. Rakentamisen tulevaisuus 3. Passiivitalofilosofia 4. Laskentaesimerkki GreenBuild Oy Suomalainen puupassiivitalotoimittaja Perustettu 2009 Kotipaikka Saarijärvi

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0 Ekotehokkuuden arviointi

Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0 Ekotehokkuuden arviointi Jyväskylän seudun rakennemalli 2X Ekotehokkuuden arviointi 27.1.21 Erikoistutkija Irmeli Wahlgren, VTT Irmeli Wahlgren 27.1.21 2 Ekotehokkuuden arviointi Ekotehokkuuden tarkastelussa on arvioitu ns. ekologinen

Lisätiedot

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Talotekniikka ja uudet Rakennusmääräykset Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Sisäilmastonhallinta MUKAVUUS ILMANVAIHTO ERISTÄVYYS TIIVEYS LÄMMITYS ENERGIA VIILENNYS KÄYTTÖVESI April 2009 Uponor 2 ULKOISET

Lisätiedot

Teknologiapolut 2050 - Rakennussektori. TkT Pekka Tuomaala 12.2.2008

Teknologiapolut 2050 - Rakennussektori. TkT Pekka Tuomaala 12.2.2008 Teknologiapolut 2050 - Rakennussektori TkT Pekka Tuomaala 12.2.2008 Kiinteistöjen ja rakennusten osuus Suomen energian loppukäytöstä on lähes 40 % 2 RAKENNUSTEN KÄYTTÄMÄN LÄMMITYSENERGIAN LÄHTEET [PJ/a]

Lisätiedot

Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 ASTA 2010 30.9.2010. Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto 1.10.

Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 ASTA 2010 30.9.2010. Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto 1.10. Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 1 ASTA 2010 30.9.2010 Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Huomautukset 2 Esityksen valmisteluun on ollut lyhyt aika Joissain kohdissa voi

Lisätiedot

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila Energiatehokas koti asukas avainasemassa Ajankohtaisseminaari Päivi Laitila Motiva - asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Motiva yhtiönä 100 % valtion omistama valtionhallinnon sidosyksikkö

Lisätiedot

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä Taloyhtiön energiailta, Tarmo-hanke 28.08.2013, Tampere DI Petri Pylsy Mitä energiatehokkuus on? Primäärienergia (ostettu energia) Sisäilmasto

Lisätiedot

RAKENTAMINEN JA ENERGIATEHOKKUUS

RAKENTAMINEN JA ENERGIATEHOKKUUS RAKENTAMINEN JA ENERGIATEHOKKUUS primäärienergia kokonaisenergia ostoenergia omavaraisenergia energiamuotokerroin E-luku nettoala bruttoala vertailulämpöhäviö Mikkelin tiedepäivä 7.4.2011 Mikkelin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA. Timo Huolman,

AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA. Timo Huolman, AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA Timo Huolman, 12.4.2017 Esityksen sisältö Helen Oy Helenin aurinkovoimalat Aurinkovoimala ilman investointia 12.4.2017 LUOTTAMUKSELLINEN HELEN OY 4/12/2017 3 Helen Oy

Lisätiedot

ENERGIATODISTUKSET JA MERKIT TYÖKALUINA ENERGIATEHOKKUUSVIESTINNÄSSÄ

ENERGIATODISTUKSET JA MERKIT TYÖKALUINA ENERGIATEHOKKUUSVIESTINNÄSSÄ ENERGIATODISTUKSET JA MERKIT TYÖKALUINA ENERGIATEHOKKUUSVIESTINNÄSSÄ Helsingin erilainen Display Miksi tämä lähestymistapa? 28.5.2010 Ulla Soitinaho HKR-Rakennuttaja Miksi ihmeessä Display? Miksi ihmeessä

Lisätiedot

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ 4.11.2014 Projektinjohtaja Helsingin Energia ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Smart City Kalasatamassa Aurinkovoimalan teknisiä näkökulmia Aurinkovoimalan tuotanto

Lisätiedot

... ja uusia näkökulmia

... ja uusia näkökulmia Energiatehokkuuden mittarit... ja uusia näkökulmia 02.12.2009 Erkki Aalto Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry CO 2 jalanjälki- visio 2010-20502050 Kehitysaukot t Puuttuvat lenkit Todellisuus

Lisätiedot

KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014

KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 KESKON KÄYTÖSSÄ ULKOMAILLA OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 Anna-Mari Pirttinen 020 799 2219 anna-mari.pirttinen@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Ympäristöprofiili...

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 958. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö.Vesikiertoiset lämmityspatterit. Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Aurinko Maalämpö Kaasu Lämpöpumput Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Kaasulämmityksessä voidaan hyödyntää uusiutuvaa energiaa käyttämällä biokaasua tai yhdistämällä lämmitysjärjestelmään

Lisätiedot

5/13 Ympäristöministeriön asetus

5/13 Ympäristöministeriön asetus 5/13 Ympäristöministeriön asetus rakennusten energiatehokkuudesta annetun ympäristöministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011

Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011 Uusien rakennusten energiamääräykset 2012 Valtioneuvoston tiedotustila 30.3.2011 Miksi uudistus? Ilmastotavoitteet Rakennuskannan pitkäaikaiset vaikutukset Taloudellisuus ja kustannustehokkuus Osa jatkumoa

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi

Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013 Jari Varjotie, CEO Uusi innovatiivinen konsepti energian tuottamiseen SAVOSOLAR kokoalumiininen direct

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala.7 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus vesikiertoinen patterilämmitys, kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Yhteensä: ,13 381,57

Yhteensä: ,13 381,57 Perustiedot Projektin tiedot Projektin nimi: BEM-OKT rak. 22 Nyky... Sijainti: Joensuu Leveysaste: 62 38' 5" POH Pituusaste: 29 41' 27" ITÄ Korkeus: 86, m Ilmastotietojen lähde Strusoft-palvelin Arviointipäivä:.11.217.35.18

Lisätiedot

Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys

Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys Yrjö Virtanen, vanhempi tutkija, MTT Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten arviointi 2005, arvion päivitys 2010 Elinkaariarviointi (LCA) Luonnon

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6. Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.2015 Resurssiviisaus on valtava mahdollisuus Sitra Lari Rajantie

Lisätiedot

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön

Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön HARAKATKIN HIKOILEVAT Asumisen veden- ja energiansäästö Sisältö Miksi rajoittaa omaa veden ja energian kulutustaan? Vinkkejä energian säästöön Vinkkejä veden säästöön Omien kokemusten vaihto ja keskustelu

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku) Lämmitetty nettoala 7,9 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Poistoilmalämpöpumppu,

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Asuinrakennus Xxxxxxxxxx Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka XX-XXXX-XX XXXX. Yhden asunnon talot (tms) XXXX

ENERGIATODISTUS. Asuinrakennus Xxxxxxxxxx Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka XX-XXXX-XX XXXX. Yhden asunnon talot (tms) XXXX ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asuinrakennus Xxxxxxxxxx Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus:

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 564 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesikiertoiset radiaattorit 60/0 C Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 58 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesiradiaattorit (eristetyt jakojohdot) Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Yhteensä: ,13 381,57

Yhteensä: ,13 381,57 Perustiedot Projektin tiedot Projektin nimi: BEM-OKT rak. 22 Sijainti: Joensuu Leveysaste: 62 8' 5" POH Pituusaste: 29 41' 27" ITÄ Korkeus: 86, m Ilmastotietojen lähde Strusoft-palvelin Arviointipäivä:

Lisätiedot

Miksei maalle saisi muuttaa? - Hiilidioksidipäästöt

Miksei maalle saisi muuttaa? - Hiilidioksidipäästöt Miksei maalle saisi muuttaa? - Hiilidioksidipäästöt Jukka Heinonen, TkT, tutkija Aalto yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Maankäyttötieteiden laitos 25.4.2012 1 Aluerakenne vs. hiilijalanjälki tiivis

Lisätiedot

Energia. Energiatehokkuus. Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija

Energia. Energiatehokkuus. Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija Energia Energiatehokkuus Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija Sähkön säästäminen keskimäärin kahdeksan kertaa edullisempaa kuin sen tuottaminen

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 690 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljykattila/vesiradiaattori Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Energiankulutus ja rakennukset. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Energiankulutus ja rakennukset. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Energiankulutus ja rakennukset Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 2.11.2016 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

LUONNOS ENERGIATODISTUS. kwh E /(m 2 vuosi) energiatehokkuuden vertailuluku eli E-luku

LUONNOS ENERGIATODISTUS. kwh E /(m 2 vuosi) energiatehokkuuden vertailuluku eli E-luku LUONNOS 6.9.07 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: Energiatehokkuusluokka A B C D E F G Rakennuksen

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 8 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesikiertoinen radiaattorilämmitys, kaukolämpö /

Lisätiedot

Aurinkolämmön mahdollisuudet

Aurinkolämmön mahdollisuudet Biobisnestä Pirkanmaalle Aurinkolämmön mahdollisuudet 20.4.2018 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys ry Sundial Finland Oy Perustettu 2009 Kotimainen yritys, Tampere Aurinkolämpöjärjestelmät

Lisätiedot

Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö

Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö Kiinteistöjen energiatehokkuusinvestoinnit ja elinkaarikustannukset Finlandiatalo 21.9.2017 Katri Kuusinen Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupungin hallinto

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 89. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Maalämpöpumppu NIBE F454 / Maalämpöpumppu NIBE

Lisätiedot

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa

Lisätiedot

Eko-Viikki. Heikki Rinne, projektinjohtaja, DI Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus

Eko-Viikki. Heikki Rinne, projektinjohtaja, DI Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus Helsingin kaupunki Eko-Viikki Heikki Rinne, projektinjohtaja, DI Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus Tulevaisuuden aluerakentaminen 16.6.2008 Ympäristötalo Leija, Vantaa KUNINKAANKOLMIO ALUERAKENTAMISPROJEKTI

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Tuomirinne 4 ja Vantaa

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Tuomirinne 4 ja Vantaa ENERGIATODISTUS Rakennus Rakennustyyppi: Osoite: Erillinen pientalo (yli 6 asuntoa) Valmistumisvuosi: Rakennustunnus: Tuomirinne 4 ja 6 0380 Vantaa 996 Useita, katso "lisämerkinnät" Energiatodistus on

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 58 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämö ja vesikiertoinen lattialämmitys. Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA

RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA luonnos RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA Leena Maidell-Münster KOLME PÄÄTAVOITETTA 22.3.2018 2 HIILINEUTRAALI VANTAA 2030 Muutos -80 % vuodesta 1990 Jäljelle jäävien päästöjen kompensointi 13.2.2018 3 1000

Lisätiedot

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n TUOMAS VANHANEN KUKA Tu o m a s Tu m u Vanhanen Energiatekniikan DI Energialähettiläs Blogi: tuomasvanhanen.fi TEEMAT Kuka Halpaa öljyä Energian kulutus kasvaa Ilmastonmuutos ohjaa energiapolitiikkaa Älykäs

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

Kulinaaritalo Projektioppia elinkaaren hallinnasta ja materiaalitehokkuudesta korjausrakentamisessa

Kulinaaritalo Projektioppia elinkaaren hallinnasta ja materiaalitehokkuudesta korjausrakentamisessa Kulinaaritalo Projektioppia elinkaaren hallinnasta ja materiaalitehokkuudesta korjausrakentamisessa Sakari Autio, Lahden ammattikorkeakoulu Michael Lettenmeier, D-mat oy Reetta Jänis, Lahden ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen

Lisätiedot

LUUKKU ja LANTTI NOLLAENERGIATALOKOKEILUJA AALTO-YLIOPISTOSSA

LUUKKU ja LANTTI NOLLAENERGIATALOKOKEILUJA AALTO-YLIOPISTOSSA LUUKKU ja LANTTI NOLLAENERGIATALOKOKEILUJA AALTO-YLIOPISTOSSA LUUKKU 2020-LUVUN PUUTALO HAASTEET 2020: ENERGIAN SÄÄSTÖ KAIKKI UUDISRAKENNUKSET LÄHES NOLLAENERGIATALOJA (E

Lisätiedot

Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen. Erik Raita Polarsol Oy

Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen. Erik Raita Polarsol Oy Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen Erik Raita Polarsol Oy Polarsol pähkinänkuoressa perustettu 2009, kotipaikka Joensuu modernit tuotantotilat Jukolanportin alueella ISO 9001:2008

Lisätiedot

Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007

Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007 Uudenkaupungin kasvihuonekaasupäästöt 2007 Olli-Pekka Pietiläinen, Suomen ympäristökeskus, 20.2.2009 Ilmastonmuutos on haastavin ja ajankohtaisin maailmanlaajuisista ympäristöuhkista johtuu kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014. Pellervo Matilainen, Skanska

Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014. Pellervo Matilainen, Skanska Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014 Pellervo Matilainen, Skanska Alueiden energiatehokkuus Kruunuvuori, Helsinki Finnoo, Espoo Kivistö, Vantaa Härmälänranta, Tampere Energiatehokkuus Energiantuotanto

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 9 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö, vesikiertoinen lattialämmitys Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Sähkölämmityksen tulevaisuus

Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tulevaisuus Sähkölämmityksen tehostamisohjelma Elvarin päätöstilaisuus 5.10.2015 Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 1.10.2015 TAMK 2015/PHa

Lisätiedot

Kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttaminen: Case sähkön kulutuskokeilu. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Ylitarkastaja Mervi Suni

Kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttaminen: Case sähkön kulutuskokeilu. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Ylitarkastaja Mervi Suni Kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttaminen: Case sähkön kulutuskokeilu Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Ylitarkastaja Mervi Suni Sisältö o Kokeilun lähtökohdat o Kuluttajien kysyntäjouston

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra- tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset Yksityiskäyttöön

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Matti Hellgrén Suomen Talokeskus Oy Pihlajistonkuja 4, 00710 Helsinki matti.hellgren@suomentalokeskus.fi p. 050 533 7127 Taloyhtiöiden hallitusforum 2010 18.9.2010

Lisätiedot

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry.

Suomen lämpöpumppuyhdistys. SULPU ry. . Petri Koivula toiminnanjohtaja DI 1 Energia Asteikot ja energia -Miten pakkasesta saa energiaa? Celsius-asteikko on valittu ihmisen mittapuun mukaan, ei lämpöenergian. Atomien liike pysähtyy vasta absoluuttisen

Lisätiedot

Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö

Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 50 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Lämmitysverkoston

Lisätiedot

Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Sivistysjohtaja Juha Tolonen

Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Sivistysjohtaja Juha Tolonen Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät 13.-14.9.2017 Sivistysjohtaja Juha Tolonen Laukaan kouluverkon uudistus - aluekoulumalli Tarvaalan, Savion

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. LUONNOSVERSIO - virallinen todistus ARA:n valvontajärjestelmästä. Uudisrakennusten. määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. LUONNOSVERSIO - virallinen todistus ARA:n valvontajärjestelmästä. Uudisrakennusten. määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS LUONNOSVERSIO virallinen todistus ARA:n valvontajärjestelmästä Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus:

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Kalevankatu 26 b 80100, JOENSUU. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Kalevankatu 26 b 80100, JOENSUU. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Joensuun Elli Kalevankatu 6 b 8000, JOENSUU Rakennustunnus: 67--6- Rakennuksen valmistumisvuosi: 0 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot Todistustunnus:

Lisätiedot

Mittatikun uudet sovellukset

Mittatikun uudet sovellukset Mittatikun uudet sovellukset Juha Matti Katajajuuri MTT Biotekniikka ja elintarviketutkimus Elintarvikeketjun vastuullisuuden (CSR) kehittäminen ja tuotteistaminen vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa

Lisätiedot

RAKENNUSTEN ENERGIATALOUS

RAKENNUSTEN ENERGIATALOUS RAKENNUSTEN ENERGIATALOUS RIL-Elinkaarijaosto ja Talonrakennusjaosto ja LIVI Yhteisseminaari 28 1 Teollisen vallankumouksen aallot Helsingin Sanomat 26. 2. 28 2 Energian loppukäyttö sektoreittain Suomessa

Lisätiedot

Aurinkoenergia Suomessa

Aurinkoenergia Suomessa Tampere Aurinkoenergia Suomessa 05.10.2016 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys Ry Aurinkoenergian termit Aurinkolämpö (ST) Aurinkokeräin Tuottaa lämpöä Lämpöenergia, käyttövesi,

Lisätiedot

Myyrmäen keskusta Kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus KEKO-ekolaskurilla

Myyrmäen keskusta Kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus KEKO-ekolaskurilla Myyrmäen keskusta 001925 Kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus KEKO-ekolaskurilla Vantaan kaupunki 23.9.2016 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon Kaavaan esitettyjen uusien kortteleiden 15403, 15406 ja 15422,

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö

Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 8.0 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Vesikiertoinen

Lisätiedot