TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Yleistä. Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf. 1.1.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011. 1. Yleistä. Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf. 1.1."

Transkriptio

1 Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Yleistä 1.1. Toimintaympäristö Työurien pidentäminen ja kestävyysvajeen umpeen kurominen olivat edelleen keskeisiä teemoja yleisessä keskustelussa. Työterveyshuolto nousi tärkeään rooliin Ahtelan työelämätyöryhmän loppuraportissa, jossa esitellyillä keinoilla pyritään pidentämään suomalaisten työuria. Työtä jatkoivat Rantahalvarin työryhmä (STM selvityksiä 2011:6; Työterveyshuolto ja työkyvyn tukeminen työterveysyhteistyönä) ja Kuuskosken työryhmä (STM selvityksiä 2011:4; Työhyvinvointityöryhmän raportti) sekä Kermisen työryhmä (Työttömien työkyvyn arviointi- ja terveyspalvelut; TEM raportteja 10/2011). Rantahalvarin raportti on antanut suuntaviivat työterveysyhteistyölle ja työterveyshuollon uudelleen suuntaamiselle. Laadukkaan työterveyshuollon kulmakiviksi on nostettu työkyvyn seuranta, hallinta ja varhainen tuki, työterveysyhteistyö eli hyvä yhteistyö työpaikkojen kanssa sekä työterveyshuollon tehokkaat ja vaikuttavat prosessit. Vuoden 2011 alusta voimaan tulleella sairausvakuutuslain muutoksella (SVL 13. luku 5 ) tuetaan työkyvyttömyyttä ehkäisevää toimintaa. Lain mukaan 60 prosentin korvauksen ehtona on työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyössä sopimat tavoitteet ja käytännöt työkyvyn hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen toteuttamiseksi. Mallin käytäntöön juurruttaminen ja onnistunut yhteistyö asiakasyritysten kanssa olivat työterveyshuollon keskeisiä haasteita vuonna Samaan aikaan Kelan korvaushakemus muuttui sähköiseksi siten, että vuoden 2011 korvauksia haetaan uusimuotoisella kaavakkeella. Kuuskosken työryhmän raportin pohjalta tehtiin lakiehdotus uudesta 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen tarvittavasta työterveyshuollon lausunnosta. Tämä tuo työterveyshuollolle työkyvyn koordinaatioroolin ja korostaa yhteistyön tarvetta asiakaslähtöisiä prosesseja kehitettäessä. Tavoitteena on mahdollisimman oikea-aikainen ja viiveetön hoitoon ja kuntoutukseen pääsy hoidon ja kuntoutuksen koordinaatiovastuun säilyessä kuitenkin työterveyshuollossa. STLY antoi STM:lle oman kannanottonsa sekä lakiehdotuksesta, että työterveyshuollon asemasta koko terveydenhuoltokentässä. Terveydenhuollon yhteistyö ja työterveyshuollon rooli oli keskustelussa myös 2011 voimaan tulleen valtioneuvoston asetuksen vuoksi, joka velvoittaa sairaanhoitopiirejä tekemään terveydenhuollon järjestämissuunnitelman ja huomioimaan siinä myös työterveyshuollon toiminnan. Työterveyshuolto pyritään saamaan mukaan kaikkiin tarpeellisiin työikäisten hoitopolkuihin. Suomeen saatiin kesällä 2011 myös uusi hallitus. Hallitusohjelmassa on paljon toimeksiantoja, jotka koskettavat työterveyshuoltoa. Suomalaisen terveydenhuollon rahoitusjärjestelmästä ja sen muuttamisesta yksikanavaiseksi jatkettiin keskustelua. Maan uusi hallitus lupasi kuitenkin olla puuttumatta tässä vaiheessa työterveyshuollon rahoitusperusteisiin. 1.2 Suomalaisen työterveyshuollon kehittäminen Työterveyslääkäriyhdistys on nähty viime vuosina merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana ja sen mielipiteitä on haluttu kuulla kansallisissa kehityshankkeissa. STM:lle annettiin pyynnöstä kannanotto Työterveyshuollon asema terveydenhuollossa nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi sekä työ- ja tasa-arvovaliokunta, että sosiaali- ja terveysvaliokunta, kuulivat STLY:n taloudenhoitajaa Pirjo Anttilaa hallituksen esityksestä eduskunnalle sairausvakuutuslain ja työterveyshuoltolain muuttamisesta (HE 75/2011 vp). STLY antoi myös kirjallisen lausunnon kyseisistä lakiesityksistä.

2 Yhdistyksen hallituksen nimeämät edustajat jatkoivat sosiaali- ja terveysministeriön työterveyshuollon neuvottelukunnassa sekä neuvottelukunnan jaostoissa tuoden sinne työterveyshuollon kentän näkemyksen ja tarpeet. Työterveyshuollon neuvottelukunnan varsinaisena jäsenenä toimi yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Sauni ja varajäsenenä varapuheenjohtaja Satu Väihkönen. Kehittämis- ja seurantajaoston varsinaisena jäsenenä toimi Jukka Sipponen ja varajäsenenä Satu Väihkönen. Ammattitautijaoksessa yhdistystä edusti Mervi Kallio varajäsenenään Eliisa Mäenpää. ja koulutusjaoksessa Jarmo Heikkinen varajäsenenään Elina Kupiainen. Yhdistyksen edustajat jatkoivat myös Kelan työterveyshuoltoneuvottelukunnassa. Varsinaisena jäsenenä siellä toimi Sari Anthoni ja varajäsenenä Satu Väihkönen. Perinteisen Tammiseminaarin teemoina olivat Työterveyslääkärin professio ja Työterveyshuolto osana terveydenhuoltoa. Työterveyslääkärin profession kirkastaminen ja työterveyslääkärin perustyön arvostuksen nostaminen olivat keskustelussa seminaarin jälkeenkin. Yhdistys teki Lääkäriliiton työterveyslääkärit -alaosaston ja Työterveyshoitajaliiton kanssa yhteisen ehdotuksen työterveyslääkäri- ja -hoitaja-nimikkeiden käytöstä STM:n työterveyshuollon neuvottelukunnalle. Myös Lääkäriliitolta tiedusteltiin kannanottoa nimikkeiden käyttöön. Nimikkeiden käytön ohjeistus valmistuu vuoden 2012 aikana. Yhdistys osallistui kutsuttuna myös kansanterveystyön johtavien lääkäreiden verkoston kokoukseen ja toi sinne työterveyshuollon ja perusterveydenhuollon yhteistyön näkökulmaa. Yhdistys järjesti myös jokavuotisen yhteistyöseminaarin keskeisten sidosryhmiemme (Kela, STM, SAK, EK, TTL) edustajien kanssa maaliskuussa Peurungassa. Seminaarissa yhdistystä edustivat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Seminaarissa keskusteltiin Rantahalvarin ja Kuuskosken raporttien käytäntöön viemisestä, työterveyshuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyöstä, työterveyshuollon asemasta terveydenhuollossa ja terveydenhuollon järjestämislaista sekä työterveyshuollon sairaanhoidosta. Yhdistys juhlisti 65-vuotista taivaltaan kaksipäiväisellä syysseminaarilla Finlandia-talossa. Ensimmäisen päivän teemana oli Työhyvinvoinnilla pituutta työuriin ja alustajina oli STM:n kansliapäällikkö Kari Välimäki sekä elinkeinoelämän vaikuttajia, mm. EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly. Toisena päivänä teemasta Pidempiä työuria työterveyshuollon avulla - unelmaa vai realismia? kuultiin hyviä yritys- ja työterveyshuoltoesimerkkejä toimivista työkykymalleista. Yhdistys otti kantaa kansanterveystyön johtajien verkoston ehdotukseen alle 10 päivän sairauslomatodistuksien tarpeettomuudesta: omalla ilmoituksella on suositeltavaa olla sairauden takia poissa 1-3 päivää maksimissaan, jottei vaikeita sairauksia jää diagnosoimatta. STM:n Työterveyshuollon kehittämis- ja seurantajaoksen pyynnöstä yhdistys esitti puoltavan kannanottonsa koskien työterveyshoitajien ja -fysioterapeuttien oppisopimus-tyyppistä pätevöittävää koulutusta. STM:lle annettiin lausunto ehdotuksesta ajoterveyttä koskevaksi asetukseksi. Lääkärilehdessä 16-17/2011 oli kolmen yhdistyksen aktiivisen jäsenen haastattelut työura- ja työkykyasioihin liittyen otsikolla Työlle voi tehdä paljon Yhdistyksen toiminta 2.1 Jäsenistö Yhdistyksen 65. toimintavuoden aikana jäseneksi liittyi 52 uutta henkilöjäsentä. Yhdistyksestä erosi omasta pyynnöstään tai jäsenmaksujen maksamattomuuden vuoksi 34 henkilöä. Vuoden aikana nukkui pois 3 jäsentä, Jaakko Mantere, Martti Olkinuora, Juha Teirilä. Yhdistys kunnioittaa heidän

3 muistoaan. Yhdistykseen kuului vuoden 2011 lopussa yhteensä 1628 jäsentä, joista henkilöjäseniä oli 1623 ja kannatusjäseniä 5. Jäsenmaksu vuonna 2011 oli henkilöjäseniltä 65 ja kannatusjäseniltä Sääntömääräiset kokoukset STLY:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin yhdistyksen vuoden 2010 toimintakertomus ja vahvistettiin vuoden 2010 tilinpäätös. Hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Uudenmaan alaosasto järjesti kokouksen yhteyteen kevätseminaarin Arvokas Työkyky Seminaarin yhteydessä jaettiin Vuoden Työterveysteko-palkinto Masto-hankkeen pääsihteeri Teija Honkoselle sekä Työterveyslaitoksen masennushankkeen kouluttajille Helena Rossille ja Katinka Tuiskulle sekä Työterveysteko-stipendi Kari-Pekka Martimolle huomionosoituksena hänen väitöskirjastaan. STLY:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin Helsingissä. Kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle Riitta Sauni valittiin yksimielisesti jatkamaan yhdistyksen ja hallituksen puheenjohtajana vuonna Erovuoroisista hallitusjäsenistä valittiin jatkamaan kolmivuotiskaudelle Mervi Kallio (Keski-Suomen työterveyslääkärit eyr) ja Miisa Visakorpi (Tampereen seudun työterveyslääkärit r.y.). Uusiksi hallitusjäseniksi valittiin kolmivuotiskausille Heidi Anttila (Kaakkois-Suomen työterveyslääkärit r.y.), Heli Leino (Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit r.y.) ja Pirjo Matintalo (Lounais-Suomen työpaikkalääkärit). Vuodeksi 2012 puheenjohtajalta vapautuvalle paikalle valittiin Eliisa Mäenpää (Tampereen seudun työterveyslääkärit r.y.). Sari Anthonilta vapautuneelle hallituspaikalle ei tullut ehdotuksia uudesta edustajasta, joten hallituksen koko pieneni yhdellä edustajalla. 2.3 Hallitus Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen hallituksen jäseninä olivat vuonna 2011 Riitta Sauni (puheenjohtaja), Sari Anthoni, Pirjo Anttila (taloudenhoitaja) Jarmo Heikkinen, Annika Jalli (sihteeri), Mervi Kallio, Irmeli Kinnunen, Erkki Koskinen, Elina Kupiainen (koulutuskoordinaattori), Katri Louhi, Pirkko Miettinen, Eliisa Mäenpää, Jukka Sipponen, Miisa Visakorpi ja Satu Väihkönen (varapuheenjohtaja). Lehden päätoimittaja Selina Selin osallistui myös hallitustyöskentelyyn. Toimintavuonna 2011 hallituksen kokouksia oli seitsemän. Hallituksen asettamaan työvaliokuntaan kuuluivat puheenjohtaja Riitta Sauni, varapuheenjohtaja Satu Väihkönen, taloudenhoitaja Pirjo Anttila ja sihteeri Annika Jalli. Työvaliokunta kokoontui kolme kertaa. Muita valiokuntia vuonna 2011 olivat Talousvaliokunta (pj. Pirjo Anttila), Koulutusvaliokunta (puheenjohtaja Elina Kupiainen), Professiovaliokunta (pj Jarmo Heikkinen), Apurahavaliokunta (pj. Eliisa Mäenpää), Viestintävaliokunta (pj Miisa Visakorpi) ja Kansainvälisten asioiden valiokunta (pj. Sari Anthoni). Miisa Visakorpi vastasi paikallisyhdistys- ja vaaliyhteistyöstä, Eliisa Mäenpää Lääkäreiden oma työterveyshuolto teemasta ja Katri Louhi ja Pirkko Miettinen yhteistyöstä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kanssa. Jukka Sipponen toimi terveyspoliittisena asiantuntijana ja Sari Anthoni Vierumäen emäntänä Paikallisyhdistykset STLY toimii yhteistyössä kahdeksan paikallisyhdistyksensä ja -osastonsa kanssa. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat vuonna 2011 olivat Jari Honkanen (Itä-Suomen Työterveyslääkärit ry), Jarmo Taipale (Kaakkois-Suomen Työterveyslääkärit ry), Eija Kujala (Keski-Suomen Työterveyslääkärit eyr), Matti Varimo (Lahden Työterveyslääkärit ry), Katri Louhi (Lounais-Suomen Työpaikkalääkärit), Ilmo Pietarinen (Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit ry), Satu Rannisto (Tampereen Seudun Työterveyslääkärit ry) ja Kimmo Ketola (Uudenmaan paikallisosasto). Paikallisyhdistykset ja -osastot kokoontuivat säännöllisesti ja järjestivät koulutustilaisuuksia. Osa koulutuksista järjes- 3

4 4 tettiin yhteistyössä STLY:n kanssa. Työterveyslääkärilehdessä ja STLY:n kotisivuilla oli paikallisyhdistysten yhteystiedot ja kotisivuille saatiin myös tietoa niiden toiminnasta, mm. kuukausikokousohjelmia. STLY:n hallituksessa paikallisyhdistysyhteistyöstä vastaavana toimi vuonna 2011 Miisa Visakorpi. Hallituksessa oli myös edustaja jokaisesta paikallisyhdistyksestä. Tämä mahdollisti hyvän viestinnän STLY:n ja paikallisyhdistysten välillä. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat kutsuttiin myös mukaan Tammiseminaariin. Vuoden mittaan heitä lähestyttiin lisäksi jäsen-, markkinointi- ja etenkin koulutustarjontaa sisältävillä viesteillä. Yhteistyössä paikallisosastojen kanssa järjestettiinkin erilaisia alueellisia jäsenetu- ja muita koulutustapahtumia. Yhdistyksen kevätkokouksen järjesti USTLY. 2.5 Talous Yhdistyksen talous on ollut vakaalla pohjalla. Tulot muodostuvat pääosin jäsenmaksuista ja Työterveyslääkäri -lehden tuotoista. Lomakemyynnin tulot pienenivät aikaisemmin, mutta ovat jälleen lisääntyneet parina viime vuonna. Myös ilmoitustulot avoimista työpaikoista yhdistyksen kotisivuilla ovat kasvaneet. Työterveyslääkäri-lehden ilmoitusten hankinta onnistui toimintavuonna 2011 hyvin. Yhdistyksen järjestämien koulutusten tuotto oli aikaisempia vuosia parempi. Suurimmat menoerät ovat toimistonhoitokulut ja Työterveyslääkärilehden toimitus- ja postituskulut. Yhdistyksen tilinpäätös vuonna 2011 oli ,14 ylijäämäinen. Sijoitussalkku oli toimintavuonna edelleen Pohjola Varainhoidon hoidossa. Toimintavuoden aikana salkun arvo ja tuotto laskivat maailmanlaajuisesta taloustilanteesta johtuen. Koska yhdistyksellä ei ole ollut tarvetta realisoida omaisuutta, on pidättäydytty salkun hoitajan suosituksessa olla myymättä omaisuutta. 3. Jäsenistön ammatillisen kehityksen ja eettisten toimintaperiaatteiden kehittäminen 3.1 Koulutustoiminta STLY:n toiminnan perustavoitteisiin kuuluu jäsenistön ammatillisen kehittymisen mahdollistaminen. Yhdistys järjestää omaa koulusta, joka on suunnattu jäsenistölle ja työterveyslääkäreinä toimiville lääkäreille sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa koulutusten järjestämiseksi. Yhdistys osallistuu lisäksi työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallisen koordinaatioryhmän toimintaan. Vuonna 2011 yhdistyksen koulutuskoordinaattorina toimi Elina Kupiainen ja työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallisen koordinaatioryhmän jäsenenä Jarmo Heikkinen. Toimintavuonna 2011 toteutettiin seuraavat yhdistyksen koulutukset ja seminaarit: Tammiseminaari Helsingissä teemoilla Työterveyslääkärin professio ja Työterveyshuolto osana terveydenhuoltoa (Riitta Sauni). Osallistujia oli 43. Kuoppaisen tien kurssi Uupumusta työssä vai työuupumusta Helsingissä (Rea Lagerstedt). Osallistujia oli 32. Työterveyshuollon liukkaan kelin kurssi lääkäreille Helsingissä (Rea Lagerstedt). Osallistujia oli 18. Lääkäreille Työterveyshuollon ajokortti -koulutus Helsingissä (Kristiina Toivola, Rea Lagerstedt). Osallistujia oli 33. STLY:n kevätseminaari ja kokous Helsingissä , teemalla Arvokas työkyky. Osallistujia oli 134. Rantalaiva-seminaari Naantalissa aiheella Tietosuoja ja hyvä tiedonkulku työterveyshuollon ja yrityksen välillä (Pirkko Miettinen ja Katri Louhi). Osallistujia oli 93.

5 5 Syysseminaari syyskokouksen yhteydessä: Aamusymposiumi "Elämäntapasairaudet työterveyshuollossa" järjestettiin yhteistyössä Suomen MSD Oy:n kanssa ja iltapäivällä pidettiin STLY:n 65-vuotisjuhlaseminaari, jonka teemana oli "Työhyvinvoinnilla pituutta työuriin". Lauantai-aamupäivän seminaarin aiheena oli Pidempiä työuria työterveyshuollon avulla unelmaa vai realismia. (Riitta Sauni, Satu Väihkönen, Annika Jalli ja Elina Kupiainen). Seminaarikokonaisuuteen osallistui 287 yhdistyksen jäsentä. Erikoistuvien lääkäreiden seminaari Oikeus, kohtuus ja työkyky järjestettiin yhteistyössä MSD:n kanssa Helsingissä (Annika Jalli). Osallistujia oli 50. Lisäksi toteutettiin seuraavat yhteistyökoulutukset: Helsingin Lääkäripäiville tammikuussa 2011 STLY järjesti yhdessä Suomen Yleislääkäreiden kanssa koulutuksen Terveydenhuollon verkosto nuoren tueksi työuran alun turvaamiseksi. Lääkäripäivien vastuuhenkilönä toimi Tiina Kaarne. STLY:n ja Eli Lillyn yhteistyössä järjestetyt koulutustilaisuudet yliopistopaikkakunnilla aiheesta Miehen hyvinvointi ja työkyky miehen ja työterveyslääkärin haasteet (Turku 19.1., Kuopio 16.3., Tampere 5.4. ja Helsinki ) Työterveyslaitoksen ja STLY:n yhteistyössä järjestämä koulutus Päihdehaittojen ehkäisyn tehostaminen työpaikoilla ja työterveyshuolloissa Työterveyslaitoksella (Elina Kupiainen). Osallistujia oli noin Tiedotustoiminta Yhdistyksen kotisivuilta ( löytyy tietoa yhdistyksen perusajatuksesta ja toiminnasta ja ne palvelevat muitakin kuin jäseniä yhdistyksen tiedotuskanavana. Ajankohtaiset asiat sekä yhdistyksen omat ja tärkeiksi katsotut ulkopuoliset koulutukset ovat esillä kotisivujen koulutuskalenterissa ilmoittautumisohjeineen. Sivuilla on myös avoimia työpaikkoja -osio, josta yhdistys saa vähän ilmoitustuloja. Hallituksella on kotisivuilla omat, suljetut sivut, jossa on tallennettuna mm. kokousagendat ja muistiot liitteineen, yhdistyksen muita dokumentteja ja toimintaa ohjaava vuosikello. Yhdistys tiedotti vuonna 2011 jäsenille pääasiassa sähköisin jäsenkirjein. Niille jäsenille, jotka eivät ole ilmoittaneet toimistoon sähköpostiosoitettaan, lähetettiin edelleen perinteinen paperikirje, samoin kutsut sääntömääräisiin kokouksiin lähetettiin paperikirjeinä. Työterveyslaitos sulki kokeilussa olleen ELGG-pohjaisen Työterveyshuollon Foorumin alkuvuonna vuonna 2011 toimintaongelmien ja vähäisen kiinnostuksen takia. Lisäksi Työterveyslääkäri-lehti toimi yhdistyksen tiedotuskanavana tavoittaen myös muita kuin yhdistyksen jäseniä. 3.3 Työterveyslääkäri-lehti Lehden perustehtävänä on toimia jäsenlehtenä ja olla jäsenistön ammatillinen ja ammattieettinen tietolähde ja keskustelukanava. Se myös välittää tietoa ja näkemyksiä työterveyshuollon ulkopuolelle, sillä jäsenkunnan lisäksi lehteä toimitetaan tilattuna tai ilmaisnumeroina mm. kirjastoihin ja työterveysasemille. Lehdellä on edelleen ollut myös tärkeä rooli yhdistyksen taloudellisena tukijalkana. Vuonna 2011 ilmestyi 4 numeroa, joiden teemat olivat: Johtaminen (1/11), Ravitsemus mitä neuvoksi? (2/11), Moniammatillisuus (3/11) sekä STLY 65v Koulutus, tutkimus ja soveltaminen (4/11). Teemojen lisäksi jokaisessa lehdessä oli muita työterveyshuoltoon liittyviä ajankohtaisia artikkeleita. Työterveyslääkäri-lehden päätoimittajana toimi vuonna 2011 Selina Selin ja toimittajina Leena Ala-Mursula, Jarmo Heikkinen, Juha Kauppinen, Helena Rossi, Jari Stengård ja Marianna Virta-

6 nen. Lehden taitosta vastasi Tuuli Holopainen Jokiranta Oy:sta ja mainoshankinnasta Pekka T. Nykänen. Lehti painettiin Satakunnan Painotuote Oy:ssa (SPOY). Koulutussihteeri Riitta Keinänen Duodecimilta huolehti lehden toimistopalveluista. Vuosikerran tilaushinta oli 58 ja irtonumeron hinta oli 15. Normaali painosmäärä oli 2200 ja perinteiseen tapaan lehden toinen numero jaettiin lisäksi muille perusterveydenhuollon lääkäreille, joten sen painos oli 6600 kpl. Lehden mainoshankinta onnistui hyvin. 3.4 Jäsenkysely Yhdistys järjestää ajoittain jäsenkyselyjä ajankohtaisista tärkeistä asioista. Vuonna 2011 ei tehty jäsenkyselyitä, mutta loppuvuodesta tehtiin päätös sellaisen toteuttamisesta keväällä Kotimainen ja kansainvälinen yhteistyö 4.1. Kotimainen yhteistyö STLY jatkoi edelleen tiivistä yhteistyötä SLL:n alaosaston Suomen Työterveyslääkärit - Finlands Företagsläkare kanssa. Yhdistyksen hallituksen edustajana alaosaston johtokunnassa oli Pirkko Miettinen. Jukka Sipponen edusti yhdistystä THL:n koordinoimassa Toimia -verkoston työryhmässä, joka tekee suosituksia työikäisten toimintakyvyn mittaamisesta. Eliisa Mäenpää oli asiantuntijana kuultavana SLL:n Lääkärien Työhyvinvointiryhmässä. Hyvä Työterveyshuolto Käytäntö oppaan uudistamisen suunnitteluryhmässä toimivat STLY:n edustajina Eliisa Mäenpää ja Jukka Sipponen Käypä hoito -työryhmä mietti myös omia vaikuttavuusindikaattoreitaan ja tässä ryhmässä STLY:n edustajana oli Riitta Sauni. Eliisa Mäenpää valittiin STLY:n edustajaksi MS taudin Käypä hoito työryhmään. Yhdistys antoi lausuntoja Duodecimin ja muiden tahojen laatimiin hoitosuositusluonnoksiin, mm seuraavista aiheista ST-nousuinfarkti, virtsatieinfektiot ja lihavuus Kansainvälinen yhteistyö STLY:n hallituksen esityksestä Ritva Helimäki-Aro osallistui vuonna 2011 UEMS:n (Euroopan erikoislääkäriliittojen) työterveysjaoksen kokouksiin ja toimintaan Suomeen Lääkäriliiton edustajana. Toinen Suomen lääkäriliiton edustaja oli professori Kari Reijula. Euroopan tasolla seurattiin lisäksi yleislääkärijärjestön toimintaa. Marraskuussa yhdistyksen ja Työterveyslaitoksen vieraana oli ruotsalaisia työterveyshuoltovaikuttajia. 5. Työterveyshuoltoon liittyvä tutkimus Yhdistys tukee työterveyshuoltoon liittyvää tutkimusta, työterveyslääkäreiden tutkijakoulutoimintaa ja jakaa jäsenistölleen apurahoja. Toimintavuonna 2011 jaettiin apurahoja euroa. ICOHapurahan saajia olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Helena Rossi, Pirjo Anttila, Virva Antikainen, Annika Jalli, Maritta Metso, Mikko Nykänen, Minna Pihlajamäki ja Paula Soiva. Lisäksi hyväksyttiin yksi apuraha, jonka saaja joutui henkilökohtaisista syistä luopumaan kongressimatkastaan. Kolme hakemusta ohjattiin Suomen Teollisuuslääketieteen Edistämissäätiölle.

7 7 Muita apurahoja ei jaettu vuonna Jäsenistön hyvinvoinnin tukeminen 6.1. Vierumäki Vuonna 2011 Vierumäen lomaosakkeen emäntänä toimi Sari Anthoni. Lomaosake mahdollistaa jäsenistön vapaa-ajan vieton Vierumäen hyvien toimintamahdollisuuksien ympäristössä, mikä tukee jäsenistön hyvinvointia. Vierumäellä pidetään myös Työterveyslääkärilehden toimituksen sekä paikallisyhdistysten hallitusten kokouksia. Vuoden 2011 yhteistyöseminaari pidettiin myös Vierumäellä. Vuonna 2011 käyttöaste oli 62 %. Kesäjaksolla se oli 86 % ja kevät- ja syysjaksoilla % Kuntoutus Vuonna 2011 jatkui alaosaston anoma Työterveyslääkäreiden TYK-kurssi Merikosken kuntoutuslaitoksessa Juhlatoimikunta Yhdistyksen 65-v juhla toteutettiin kaksipäiväisenä marraskuussa Juhlien valmistelu aloitettiin loppuvuodesta Juhlatoimikunnan kutsui koolle Rea Lagerstedt, jonka lisäksi toimikunnan työskentelyssä olivat vuoden aikana mukana työvaliokunta, koulutusvastaava sekä Mikko Nykänen ja Pia Riikkala. 6.4 Yhdistyksen historiikki Yhdistyksen 70-v juhlan kunniaksi kirjoitetaan yhdistyksen uusi historiikki. Vastuuhenkilöksi on kutsuttu Markku Huvinen. Helsingissä Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry:n hallitus

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010. 1. Yleistä. Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010. 1. Yleistä. Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 Versio: Hyväksytty hallituksen kokouksessa 14.3.2011 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 1. Yleistä 1.1. Toimintaympäristö Suomalainen

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan työterveyshuollon asema ja rooli ovat vuoden 2012 aikana profiloituneet vahvemmin sen erityisosaamista vaativiin ydintehtäviin.

Kokonaisuudessaan työterveyshuollon asema ja rooli ovat vuoden 2012 aikana profiloituneet vahvemmin sen erityisosaamista vaativiin ydintehtäviin. Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. Toimintaympäristö Suomen kuntarakenneuudistusta ja terveydenhuoltojärjestelmän SOTE-uudistusta

Lisätiedot

Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf

Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. Yleistä 1.1. Toimintaympäristö Työurien pidentäminen on aikamme keskeinen haaste: suuret ikäluokat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 Hyväksytty

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 Hyväksytty Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 Hyväksytty 1. Yleistä 1.1. Toimintaympäristö Vuonna 2009 yhteiskunnassamme on laman keskellä kannettu

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2008 oli henkilöjäseniltä 50 ja kannatusjäseniltä 250.

Jäsenmaksu vuonna 2008 oli henkilöjäseniltä 50 ja kannatusjäseniltä 250. 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1. Yleistä 1.1. Toimintaympäristö Työterveyshuollon rooli osana suomalaista terveydenhuollon palvelujärjestelmää on jatkuvan kriittisen julkisen keskustelun kohteena. Yhteiskunnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011. 1. Toimintaympäristö vuonna 2011

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011. 1. Toimintaympäristö vuonna 2011 Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 1. Toimintaympäristö vuonna 2011 Työterveyshuolto nousi keskeiseen rooliin Ahtelan työelämätyöryhmän

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2007 oli henkilöjäseniltä 45 ja kannatusjäseniltä 250.

Jäsenmaksu vuonna 2007 oli henkilöjäseniltä 45 ja kannatusjäseniltä 250. Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 hyväksytty kevätkokouksessa 19.4.2008 1. Yleistä 1.1. Toimintaympäristö Työterveyshuollon rooli osana

Lisätiedot

1. Toimintaympäristö vuonna 2012

1. Toimintaympäristö vuonna 2012 Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 Hallituksen kokouksessa 5.10.11 hyväksytty TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. Toimintaympäristö vuonna 2012 Suomalaiselle työterveyshuollolle

Lisätiedot

1. Toimintaympäristö vuonna 2013

1. Toimintaympäristö vuonna 2013 Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. Toimintaympäristö vuonna 2013 STLY:n hallitus on valinnut strategiansa painopisteiksi 2012 2015

Lisätiedot

Hyväksytty syyskokouksessa TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Yleistä Toimintaympäristö

Hyväksytty syyskokouksessa TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Yleistä Toimintaympäristö Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry Finlands Företagsläkarförening rf 1 Hyväksytty syyskokouksessa 9.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 1. Yleistä 1.1. Toimintaympäristö Vuosille 2007 ja 2008 hallitus

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa Vuoden 2002 toimintasuunnitelma Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistömme ammattitaitoa sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä sekä toimia fysiatrien ja fysiatriaan erikoistuvien

Lisätiedot

LapponiaSeitti - esittely

LapponiaSeitti - esittely LapponiaSeitti - esittely Työterveyshuollon ajankohtaisseminaari 7.2.2013 Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Tiina Rajala, TTL, aluejohtaja Oulu Monenmoista pitäisi hallita ja monta asiaa vaikuttaa Totuus

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, kuitenkin niin, että yhdistyksen asiakirjat laaditaan suomenkielisinä.

Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, kuitenkin niin, että yhdistyksen asiakirjat laaditaan suomenkielisinä. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry, Finlands Företagsläkarförening rf, kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksen epävirallinen

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala. ESITYSLISTA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 29.8.2014, klo 15.30 Paikka: Madetojan Sali, Oulu 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15. 30 2. Kokouksen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012

VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012 VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012 VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukkav aapukkavaapukkavaapu Vaapukka 1/2012

Lisätiedot

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille

Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Finlandia-talo / webinaari 26.9.2014 Reija Jääskeläinen etuuspäällikkö Työterveyshuollon korvausjärjestelmän tavoitteet (1/2) Edistää, kannustaa ja ohjata

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Pienten yritysten ja yrittäjien työterveyshuollon kattavuuden parantaminen Työhyvinvointi fokukseen seminaari 7.3.2013 Kasnäs Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Logistiikkaupseerit ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu Suomen valtakunnan

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006 Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006 1.10.2005-30.9.2006 Suomen Traumatologiyhdistyksen perustava kokous pidettiin 29.8.1997 Helsingin Pörssiklubilla. Perustajajäseninä paikalla olivat Eero

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1 KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA- PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kokousaika pe klo 8.00-8.55 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1 Käsiteltävät asiat Asia Liite

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry.

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Suomen yleislääketieteen yhdistys ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 Yleiset toimintalinjat Yhdistys on yleislääkäreiden ja yleislääketieteeseen erikoistuvien lääkäreiden yhdysside yleislääketieteen

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 4.6.2010 PaKaste - Lapin -osahankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005 1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Hallitus ja kokoukset Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 toimi Tuomas Pelttari (Turun kaupunginkirjasto).

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2 Lapin osahankkeen OHJAUSRYHMÄN KOKOUS

POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2 Lapin osahankkeen OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA 1/2012 Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 5.4.2012 POSKE LAPIN TOIMINTAYKSIKÖN JA TUKEVA2

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot