BIOWAY-tiedonvälityshankkeen (RAMK) järjestämä bioenergiamatka Simo Ii Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BIOWAY-tiedonvälityshankkeen (RAMK) järjestämä bioenergiamatka Simo Ii Oulu 30. 31.5.2012"

Transkriptio

1 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen (RAMK) järjestämä bioenergiamatka Simo Ii Oulu

2 BIOWAY-tiedonvälityshanke järjesti bioenergia-aiheisen yritysvierailumatkan Simoon, Iihin ja Ouluun Bioenergia-aiheiset kohdevierailut ovat osa BIOWAY-hankkeen tiedotustoimintaa. Vuosien aikana vierailumatkoja on järjestetty yhteensä viisi. Viidennellä yritysvierailumatkalla vierailtiin ensimmäisen päivän aikana Simon aluelämpölaitoksessa, jossa lämmöntuotannosta vastaa Simon hakeosuuskunta. Matka jatkui Iihin, jossa tutustuttiin Oulunkaaren kuntayhtymän Bioenergiapörssi-projektiin sekä Iin Micropolis Oy:n energiahankkeisiin. Toinen matkapäivä aloitettiin VTT-vierailulla. Seuraavina kohteina olivat Oulun seudun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan yksikkö ja Oulun Energia. Matka tehtiin linja-autolla yhteiskuljetuksena; kuljettajana oli Eskelisen Lapin Linjojen Joona Sieppi. Osallistujia kahden päivän matkalle lähti yhteensä 13 + kuljettaja (yksi osallistujista omalla autolla). Suurin osa osallistujista tuli matkalle mukaan Rovaniemeltä; kaksi osallistujaa nousi kyytiin Kemistä. Seurue yöpyi Oulussa pääosin hotelli Scandic Oulussa. OSALLISTUJAT Keskitalo Kalevi Koramo Antti Palokangas Raija, BIOWAY-tiedonvälityshanke, RAMK, Rovaniemi (järjestäjä) Pennanen Pekka Pyhähuhta Mikko Rinne Johannes Ruismäki Vesa-Matti Saari Reino Santala Kalle Sirkkala Timo Torkko Helena, BIOWAY-tiedonvälityshanke, RAMK, Rovaniemi (järjestäjä) Uusiautti Raimo Virtanen Vesa

3 VIERAILUKOHTEET Simon hakeosuuskunta, Simon aluelämpölaitos (esittelijä toimitusjohtaja Pekka Kumpuniemi) Työmiehenkuja, Simo Simon hakeosuuskunta on vuonna 2002 perustettu 13-jäseninen osuuskunta, joka on vuodesta 2004 toimittanut kaukolämpöä Simon kunnan kaukolämpöverkkoon. Osuuskunta toimittaa puuhaketta myös muille lämpölaitoksille. Vierailumatkalla tutustuttiin osuuskunnan toimintaan ja lämpölaitokseen Simossa. Simon hakeosuuskunnan toimitusjohtaja Pekka Kumpuniemi esitteli lämpölaitoksen tiloja ja hakeosuuskunnan toimintaperiaatetta. Simon hakeosuuskunta käyttää haketta vuosittain 7000 irtokuutiometriä. Tällä hakemäärällä hakeosuuskunnan lämpölaitos tuottaa 5000 MW lämpöenergiaa Simon kunnan kaukolämpöverkkoon. Hakeosuuskunnan omistama hakekattila on teholtaan yhden megawatin. Lisäksi heillä on varavoimalana kahden megawatin öljypoltin. Öljyä Simon hakeosuuskunta käyttää noin 15 kuutiometriä vuosittain; lähinnä hakekattilan huoltotöiden aiheuttamien käyttökatkosten aikana. Hakevoimalaitoksen vieressä on 2500m3 tilavuudeltaan oleva hakevarasto. Sydäntalven aikaan hakevarastossa riittää polttoainetta noin kahden kuukauden lämmitystarpeeseen. Hakevoimalaitoksella on märkätuhkajärjestelmä. Tuhka kerääntyy kattilasta kuormalavalle, josta se kuljetetaan takaisin hakeosuuskunnan osakkaiden metsiin.

4 Bioenergiapörssi, Oulunkaaren kuntayhtymä (esittelijä metsäneuvoja Juha Koski) Piisilta 1, Ii Matka jatkui lounaspysähdyksen kautta ensimmäisen matkapäivän toiseen kohteeseen Iin Micropolikseen. Micropoliksen tiloissa energiahankkeitaan esittelivät Oulunkaaren kuntayhtymän ja Micopoliksen työntekijät. Ensimmäisenä vuorossa oli Oulunkaaren kuntayhtymän ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen yhteistyössä toteuttama Bioenergiapörssi-hanke, jota esitteli metsäneuvoja Juha Koski. Bioenergiapörssi on perustettu palvelemaan puupolttoaineiden ostajia ja myyjiä. Kotitaloudet voivat ostaa kotitalouspörssistä haketta, rankaa ja polttopuita haluttuun osoitteeseen toimitettuna tai noudettuna. Yritysosiossa kauppaa käydään huutokauppaperiaatteella: yritykset voivat jättää pörssiin osto- ja myyntitoimeksiantoja sekä tehdä tarjouksia pörssissä myynnissä olevista hake- ja energiapuueristä. Hankkeen metsäneuvojat tekevät veloituksetta energiapuuleimikoita Iin, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan metsätiloille. Energiapuualan yritykset voivat tehdä ostotarjouksiaan näistä valmiista myynnissä olevista kohteista. Bioenergiapörssi-hanke on Euroopan aluekehitysrahaston, Oulunkaaren kuntayhtymän ja yksityisten rahoittajien rahoittama. Hankkeen vetäjät toivovat, että Bioenergiapörssin toiminta jatkuu myös hankeajan jälkeen. Iin Micropolis Oy (esittelijät toimitusjohtaja Ari Alatossava, projektipäällikkö Pekka Pääkkönen) Piisilta 1, Ii Micropoliksen toimitusjohtaja Ari Alatossava esitteli Iin Micropolis Oy:n toimintaa ja energiahankkeita toiminnan painopistealueena. Kehittämis- ja markkinointiyhtiö Iin Micropolis Oy on asiantuntijayritys, joka kehittää ja luo uuteen teknologiaan ja osaamiseen perustuvaa yritystoimintaa ja elinvoimaa Oulun seudulle. Yhtiö vauhdittaa yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Iin Micropolis Oy toimii erityisesti uusiutuvan energia- ja ympäristöalan liiketoimintaedellytysten ja -mallien sekä yritys- ja tutkimusverkostojen kehittäjänä. Kehittämistoiminta kattaa koko Suomen. Työtä tehdään yhteistyössä yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. Iin Micropolis Oy tarjoaa yrityksille asiantuntijapalveluita yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä EUrahoituksen hyödyntämiseen yritysten kilpailukyvyn ja markkina-aseman vahvistamisessa. Micropoliksen vierailun päätteeksi projektipäällikkö Pekka Pääkkönen esitteli Hukkalämpöä hyödyntävä biopolttoaineterminaali -projektia, jonka tavoitteena on selvittää, miten metsässä tapahtuva energiapuun kuivaus voitaisiin korvata taloudellisesti kannattavasti hukkalämpöä hyödyntävällä koneellisella kuivauksella biopolttoaineterminaaleissa.

5 Hankkeessa selvitetään kolmen kokoluokan biopolttoaineterminaalikonseptia. Niistä kaikista tehdään teknistaloudelliset suunnitelmat ja laskelmat siten, että suunnitelmia ja laskelmia voidaan hyödyntää uusissa kohteissa. Hankkeessa selvitettävät biopolttoaineterminaalikonseptit ovat CHP- voimalaitoksen yhteyteen rakennettava biopolttoaineterminaali, joka hyödyntää laitoksen hukkalämpöä; maatilakokoluokan pienet CHPvoimalaitosratkaisut ja teollisuuden hukkalämpöä hyödyntävä terminaali. Hankkeen toteutusaika on ja kustannusarvio Euroa. Tuen on myöntänyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hanketta rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. VTT (esittelijä erikoistutkija Klaus Känsälä) Kaitoväylä 1, Oulu VTT on moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. Oulun VTT:ssä tutustuttiin erikoistutkija Klaus Känsälän johdolla aurinko- ja tuulienergialla sähköistyvään koeasuntoon. VTT on rakentanut Ouluun energiaomavaraisen koeasunnon, jolla se tutkii ja kehittää kiinteistökohtaista energiantuotantoa. Sähköverkkoon kytketty tutkimusympäristö tuottaa asumiseen (kodinkoneiden ja valaistuksen käyttämä energia, lämmitys kaukolämmöllä) ja autoiluun tarvittavan energian omalla aurinko- ja tuulivoimalla. Koeasunnossa voi asua noin kaksi päivää ilman ulkoista energiaa. VTT:n tutkimusympäristön katolle on asennettu 5,5, kilowatin tuulivoimala ja noin 20 neliömetrin laajuinen, 4 kilowattia tuottava aurinkokennosto. Nämä tuottavat asumiseen ja sähköauton käyttöön tarvittavan sähköenergian. Koeasuntoa käytetään vierailevien tutkijoiden asuntona, ja se sijaitsee VTT:n toimitilojen yhteydessä. Asunnossa on normaalit, energiaa säästävät kodinkoneet ja muut laitteet. Valaistus perustuu matalajänniteverkkoon. VTT kerää tietokantaan tietoa asunnon kulutus- ja tuottotiedoista; tiedot tallentuvat noin minuutin välein. Koeasunnon avulla voidaan selvittää, millaisia hyötyjä energiaomavaraisesta asumisesta on kuluttajalle. Tutkimusympäristöön tutustuminen aloitettiin VTT:n sähköauton ja sen tekniikan esittelyllä. Lyhyen Power- Point-esityksen jälkeen siirryttiin VTT:n aulan ja seurantapaneelin kautta katolle, jossa Klaus Känsälä esitteli tuulivoimalaa ja aurinkokennostoa. Viimeisenä käytiin katsomassa koeasunto, jossa kiinnitettiin huomiota erityisesti valaistukseen.

6 Oulun seudun ammattikorkeakoulu (esittelijät Tuomo Pesola, Toni Sankari, Pekka Kokkonen) Metsäkouluntie, Oulu Oulun seudun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan yksikössä tutustuttiin ajankohtaisiin uusiutuvan energian hankkeisiin ja EkoPelletti-hankkeen laitteistoihin. Vierailun aluksi yliopettaja ja tki-päällikkö Tuomo Pesola kertoi luonnonvara-alan hankkeista ja kumppanuushankkeista yleisesti. Projektipäällikkö Toni Sankari kertoi bioenergiapotentiaalin mallintamisesta GIS-menetelmin. Biokaasupotentiaalitutkimus oli osa BioG-hankekokonaisuutta, ja hankkeen tarkoituksena on edistää maatilojen biokaasutuotantoa. Biokaasupotentiaalitutkimuksessa hyödynnetään paikkatietomenetelmiä ja paikkaan sidonnaisia tietoaineistoja. Lehtori Pekka Kokkonen kertoi lopuksi biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittämisestä Pohjois- Pohjanmaalla osana BioG-hanketta. Hankkeen tavoitteena oli kerätä yrityksille perustietoa Pohjois- Pohjanmaan biokaasupotentiaalista sekä tuottaa pienille ja keskisuurille laitoksille soveltuvia biokaasutuotannon liiketoimintamalleja. Hankkeessa selvitettiin ennen kaikkea mahdollisuuksia maatilojen omaan lämmön- ja sähköntuotantoon (CHP) ja biokaasun liikennepolttoainekäyttöä. Vierailun päätteeksi tutustuttiin EkoPelletti-hankkeen laitteistoihin. EkoPelletti T&K -hanke edistää uusiutuvan energian tuotannon monipuolistamista tavoitteenaan pellettialan osaamisen soveltaminen hyviksi käytännöiksi ja näiden siirtäminen pelletöintiä tekevien käyttöön. Hankkeessa kehitetään ensisijaisesti maatilamittakaavan pelletöinnin teknisiä ja taloudellisia ratkaisuja, selvitetään uusien materiaalien soveltuvuutta pellettien raakaaineeksi ja selvitetään hajautetun pellettituotannon mahdollisuuksia.

7 Oulun Energia (esittelijä polttoainejohtaja Pertti Vanhala) Tervahovintie 10, Oulu Matkan viimeisenä kohteena oli Oulun Energian Toppilan voimalaitos, jossa polttoainejohtaja Pertti Vanhala esitteli Toppilan voimalaitosta, polttoainemääriä ja niiden hankintaa, turpeen käyttöä polttoaineena, Laanilan ekovoimalaitosta ja tuhkan hyötykäyttöä. Oulun Energia on pohjoissuomalainen energiayritys, jonka erikoisosaamista on sähkön ja lämmön yhteistuotanto, kaukolämpötoiminta ja energiansiirto. Suurin osa sähköstä tuotetaan puulla ja turpeella Toppilan voimalaitoksilla. Oulun Energian tavoitteena on tukeutua alueen omiin luonnonvaroihin, hyödyntää niitä ympäristöä säästäen ja lisätä uusiutuvien energianlähteiden käyttöä. Toppilan voimalaitos on Oulun Energian, Oulun kaupungin liikelaitoksen omistama lämmön ja sähköntuotantoyksikkö Oulussa, Toppilan kaupunginosassa. Toppilan voimalaitoksessa on kaksi osaa: Toppila 1 ja Toppila 2. Vuonna 2011 noin 42 prosenttia Oulun Energian hankkimasta sähköstä ja noin 93 prosenttia kaukolämmöstä saatiin Toppilan voimalaitoksilta. Oulun Energia rakentaa Oulun Laanilan kaupunginosaan nykyaikaisen jätteitä polttavan ekovoimalaitoksen. Se aloittaa toimintansa syksyllä Laitos on mitoitettu tonnin vuosittaiselle jätemäärälle. Alustavien suunnitelmien mukaan puolet tästä tulisi Oulun Jätehuollon alueelta ja loput muualta Pohjois- ja Itä- Suomesta. Jäte jalostuu laitoksessa sähköksi ja lämmöksi.

8 MATKAN OHJELMA JA AIKATAULU Keskiviikko :15 Lähtö Rovaniemeltä Simon hakeosuuskunnan lämpölaitos, Simo Lounas, Ii Bioenergiapörssi (Oulunkaaren kuntayhtymä) ja Iin Micropolis Oy n. 15:00 Majoittuminen Oulussa -> Iltapäivä ja ilta vapaat Torstai <- 09:00 Aamiainen omatoimisesti 09:00 Lähtö Oulun hotellista VTT Lounas Oamkilla (omakustanteinen) Oulun seudun ammattikorkeakoulu Oulun Energia n. 18:30 Paluu Rovaniemelle RAPORTIN LAATIVAT Helena Torkko, projektisuunnittelija, BIOWAY/RAMK Kalle Santala, projektisuunnittelija, Lapin Energiakoulu Kuvat: Kalle Santala

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010 BIOWAY- tiedonvälityshanke järjesti bioenergia-aiheisen yritysvierailumatkan Kempeleeseen ja

Lisätiedot

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010 BIOWAY- tiedonvälityshanke järjesti bioenergia-aiheisen yritysvierailumatkan Laukaaseen

Lisätiedot

Hirvas Loue Kempele Alvik/Luulaja 15. 16.9.2011

Hirvas Loue Kempele Alvik/Luulaja 15. 16.9.2011 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen (RAMK) ja Lapin maaseudun bioenergian alueellisen koordinaatiohankkeen (Metsäkeskus Lappi) järjestämä bioenergiamatka Hirvas Loue Kempele Alvik/Luulaja 15. 16.9.2011

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella

Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella Hankkeen perustietoja Toteuttamisaika: 1.1.2008-30.6.2011 Rahoitus: Pohjois-Pohjanmaan liitto (EAKR) 70%, Oulunkaaren seutukunnan kunnat

Lisätiedot

Poveria biomassasta. Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka

Poveria biomassasta. Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka 12. 13.4.2018 Pohjois-Karjalassa toimivat bioenergiahankkeet Poveria biomassasta mukaan lukien toteuttivat huhtikuussa 2018 yhteisen opintomatkan. Matkalla

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OULUN AMMATTIKORKEAKOULU BioE-logia Oppia ja tukea bioenergia-alan maaseutuyrittäjyyteen Toteuttaja Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Oamk Hallinnoijana Oamkin luonnonvara-alan osasto BioE-logia Oppia ja tukea

Lisätiedot

Luovan hankkeet. Kumppanuushankkeita

Luovan hankkeet. Kumppanuushankkeita Luovan hankkeet Aikuisena Agrologiksi / ESR Biotaloudesta Bisnestä / OKM BioE-logia / EMR EkoPelletti T&K / EMR InnoGIS / EAKR LuovaOteKeskus / EAKR Motasu / EMR Tracopi /LdV VENE / EMR Vetyinfra / Tekes

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa

Lisätiedot

Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus

Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus Rauman uusiutuvan energian kuntakatselmus Tiivistelmä (alustava) Rejlers Oy KUNTAKATSELMUKSEN PÄÄKOHDAT 1) Selvitetään nykyinen energiantuotanto ja -käyttö 2) Arvioidaan uusiutuvan energian tekninen potentiaali

Lisätiedot

Millä Tampere lämpiää?

Millä Tampere lämpiää? Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti

Lisätiedot

Lämpöyrittäjyydestä elinvoimaa kuntiin

Lämpöyrittäjyydestä elinvoimaa kuntiin Lumen 1/2017 TEEMA-ARTIKKELI Lämpöyrittäjyydestä elinvoimaa kuntiin Antti Sirkka, insinööri (AMK), projektipäällikkö, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, ACE-ryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat:

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE ENERGIAOMAVARAISESTA ORIVEDESTÄ 55/01.016/2012

VALTUUSTOALOITE ENERGIAOMAVARAISESTA ORIVEDESTÄ 55/01.016/2012 Kaupunginvaltuusto 60 17.09.2012 Kaupunginhallitus 309 08.10.2012 Tekninen lautakunta 18 06.02.2013 Kaupunginhallitus 81 04.03.2013 Kaupunginvaltuusto 44 18.03.2013 Tekninen lautakunta 20 18.02.2015 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010

MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010 MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010 Kokoonnuimme aikaisin torstaiaamuna 4.3.2010 Helsingin lentokentällä. Lentomme Saksaan laskeutui aikataulun mukaisesti noin klo 8.00. Lentokentältä

Lisätiedot

Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos. Loppuraportti Julkinen Pekka Pääkkönen

Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos. Loppuraportti Julkinen Pekka Pääkkönen Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos Loppuraportti Julkinen 10.2.2014 Pekka Pääkkönen KÄYTÖSSÄ OLEVAN ENERGIATUOTANNON KUVAUS Lähtökohta Rajaville Oy:n Haukiputaan betonitehtaan prosessilämpö

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI ORIMATTILAN KAUPUNKI Miltä näyttää uusiutuvan energian tulevaisuus Päijät-Hämeessä? Case Orimattila Sisältö Orimattilan kaupunki - Energiastrategia Orimattilan Lämpö Oy Yhtiötietoja Kaukolämpö Viljamaan

Lisätiedot

Säätövoimaa tulevaisuuden sähkömarkkinalle. Klaus Känsälä, VTT & Kalle Hammar, Rejlers Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Säätövoimaa tulevaisuuden sähkömarkkinalle. Klaus Känsälä, VTT & Kalle Hammar, Rejlers Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Säätövoimaa tulevaisuuden sähkömarkkinalle Klaus Känsälä, VTT & Kalle Hammar, Rejlers Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Sähkönjakelu muutoksessa Sähköä käytetään uusilla tavoilla mm. lämpöpumpuissa ja

Lisätiedot

13 February Olli Oamkilainen 1

13 February Olli Oamkilainen 1 13 February Olli Oamkilainen 1 Oppia ja tukea bioenergia-alan maaseutuyrittäjyyteen. Hankkeessa tarjotaan koulutusta bioenergian tuotannosta ja nykytekniikasta, energiayrittäjyydestä ja energiaomavaraisuuden

Lisätiedot

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013 KUIVAN LAATUHAKKEEN MARKKINAT 11.11.2013 KUIVA LAATUHAKE Kuiva laatuhake tehdään metsähakkeesta, joka kuivataan hyödyntämällä Oulussa olevien suurten teollisuuslaitosten hukkalämpöjä ja varastoidaan erillisessä

Lisätiedot

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Niina Heiskanen Avainluvut lyhyesti Kotkan Energia 2013 Kotkan kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö Liikevaihto 43,2 milj. (45,9) Liikevoitto 4,9 milj. (4,2)

Lisätiedot

VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA

VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Maiju Westergren, johtaja @maijuwes #energiatulevaisuus ASIAKKAIDEN ROOLI KASVAA Ilmastoneutraali tulevaisuus tehdään innovatiivisilla, asiakaslähtöisillä

Lisätiedot

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen KESKI-SUOMEN ENERGIAPÄIVÄ 28.1.2010 ENERGIANTUOTANTO JA -KULUTUS KESKI-SUOMESSA 10-20 VUODEN KULUTTUA Maakuntajohtaja Anita Mikkonen SISÄLTÖ 1. Energialähteet nyt ja 2015 2. Energianhuolto 2010 3. 10-20

Lisätiedot

Matkaraportti Italian opintomatka

Matkaraportti Italian opintomatka Poveria biomassasta -hanke 1 Matkaraportti Italian opintomatka 14.-15.3.2017 1. Johdanto Poveria biomassasta -hankkeesta osallistuttiin maaliskuussa kansainvälisen BIO4ECO -hankkeen järjestämälle sidosryhmämatkalle

Lisätiedot

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Kaukolämmitys Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset 11.6.2018 Antti Niemi PIKES Oy OHJELMA 13:15 Poveria biomassasta -hankkeen yhteenveto, Antti Niemi, PIKES Oy 13:35 Poveria auringosta -hankkeen yhteenveto, Kim

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

KAASUALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 22.5.2014

KAASUALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 22.5.2014 KAASUALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 22.5.2014 LNG-terminaaliverkosto Suomeen - HAMINA Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Miksi LNG-terminaali Haminaan? Kaasun

Lisätiedot

Bioenergiapotentiaalien mallintaminen GIS-menetelmin. Toni Sankari, Oamk GIS-Seminaari, Oulun yliopisto

Bioenergiapotentiaalien mallintaminen GIS-menetelmin. Toni Sankari, Oamk GIS-Seminaari, Oulun yliopisto Bioenergiapotentiaalien mallintaminen GIS-menetelmin Toni Sankari, Oamk GIS-Seminaari, Oulun yliopisto 2.3.2012 Biokaasupotentiaalitutkimus oli osa BioGhankekokonaisuutta Hankkeen tarkoituksena edistää

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2019) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Leila Saari Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke Kysely

Lisätiedot

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo 15.6.2009 3.6.2009 Vapo tänään Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista

Lisätiedot

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Kaasumoottorikannan uusiminen ja ORC-hanke Helsingin seudun ympäristöpalvelut Riikka Korhonen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo Otettiin käyttöön

Lisätiedot

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Maatilojen energiakulutus on n. 10 TWh -> n. 3% koko Suomen energiankulutuksesta -> tuotantotilojen lämmitys -> viljan kuivaus -> traktorin

Lisätiedot

Lapin bioenergiaohjelma 2009 2013

Lapin bioenergiaohjelma 2009 2013 Lapin bioenergiaohjelma 2009 2013 Taustaa Bioenergiaohjelman suunnittelu aloitettiin Lapin TE-keskuksen aloitteesta joulukuussa 2008 Ohjelma päivitettiin syksyllä 2009 Lapin bioenergian koordinaatiohankkeen

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy on Kemin kaupungin 100 % omistama energiayhtiö Liikevaihto 16 miljoonaa euroa Tase 50 miljoonaa euroa 100 vuotta

Lisätiedot

Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015

Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen. Eeva Lillman 12.11.2015 Energiantuotannon tuhkien hyödyntäminen Eeva Lillman 12.11.2015 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Lahden kaupungin 100- prosenttisesti omistama Kolme voimalaitosta Lahdessa, yksi

Lisätiedot

BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ. Lämmitystekniikkapäivät 2015. Petteri Korpioja. Start presentation

BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ. Lämmitystekniikkapäivät 2015. Petteri Korpioja. Start presentation BIOENERGIAN HYÖDYNTÄMINEN LÄMMITYKSESSÄ Lämmitystekniikkapäivät 2015 Petteri Korpioja Start presentation Bioenergia lämmöntuotannossa tyypillisimmät lämmöntuotantomuodot ja - teknologiat Pientalot Puukattilat

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

Energiapoliittisia linjauksia

Energiapoliittisia linjauksia Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia

Lisätiedot

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan 12.12.2014 Antti Saartenoja Maakuntakaavoitus pähkinänkuoressa Yleispiirteinen

Lisätiedot

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa

Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa Paikkatiedon merkitys bioenergiatuotannossa 26. 11. 2013 Anna Hallvar Varsinais-Suomen bioenergiatuotannon suunnittelu ja ohjaus HANKKEESTA: Hankkeen tavoitteena on kasvattaa Varsinais-Suomen bioenergiapotentiaalien

Lisätiedot

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasuyhdistyksen syyskokous 11.11.2009 Jouni Haikarainen 10.11.2009 1 Kestävä kehitys - luonnollinen osa toimintaamme Toimintamme tarkoitus:

Lisätiedot

Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena. Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi

Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena. Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi Osakeyhtiö perustettu 1.1.2015, sitä ennen liikelaitoksena vuodesta 1995 Oulun kaupungin 100 %:sti omistama

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE

TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE TAVOITE Keskeinen TBE-tavoite on ollut löytää uusia potentiaalisia, mielellään isoja bioenergian tuotanto- ja käyttömuotoja Koillismaan hyödyntämättömälle nuorien

Lisätiedot

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Energiamarkkinaviraston infotilaisuus tuotantotuesta 9.11.2010 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Integroitu bioöljyn tuotanto. BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy

Integroitu bioöljyn tuotanto. BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy Integroitu bioöljyn tuotanto BioRefine loppuseminaari 27.11.2012 Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy 1 Fortum ja biopolttoaineet Energiatehokas yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotanto (CHP) on keskeinen

Lisätiedot

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011 Biopolttoaineet maatalouden työkoneissa Hajautetun tuotannon veroratkaisut Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso Säätytalo 01.02.2011 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Matkaraportti: World Sustainable Energy Days, Wels, Itävalta

Matkaraportti: World Sustainable Energy Days, Wels, Itävalta Matkaraportti: World Sustainable Energy Days, Wels, Itävalta BIOWAY-tiedonvälityshankkeen konferenssi- ja messumatka 28.2. 4.3.2011 RAPORTIN LAATI VAT (9.3.2011): Helena Torkko, projektisuunnittelija,

Lisätiedot

Hajautetun energiatuotannon edistäminen

Hajautetun energiatuotannon edistäminen Hajautetun energiatuotannon edistäminen TkT Juha Vanhanen Gaia Group Oy 29.2.2008 Esityksen sisältö 1. Hajautettu energiantuotanto Mitä on hajautettu energiantuotanto? Mahdollisuudet Haasteet 2. Hajautettu

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Oulun Energia -konserni

Oulun Energia -konserni Oulun Energia -konserni Yhteinen asiamme OULUN ENERGIA Toiminta-ajatus Kotimaisessa omistuksessa oleva energiakonserni kattaa koko energia-alan arvoketjun: raaka-aineiden tuotannon sähkön ja lämmön tuotannon

Lisätiedot

TUOTTAVA HAJAUTETTU LÄHIENERGIA HANKE (EnergiaPlus)

TUOTTAVA HAJAUTETTU LÄHIENERGIA HANKE (EnergiaPlus) TUOTTAVA HAJAUTETTU LÄHIENERGIA HANKE (EnergiaPlus) Uusiutuvan energian käytön lisääminen Oulunkaaren kuntayhtymän jäsenkunnissa Pekka Pääkkönen Iin Micropolis Oy Tausta EU:n ja Suomen ilmasto- ja energiastrategiat

Lisätiedot

Metsäbiotalous PP Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma

Metsäbiotalous PP Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma Metsäbiotalous PP Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelma 2015 2020 Eeva-Liisa Repo Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Oulun Seudun biotalous- ja energiatehokkuustoimijoiden kesätapaaminen Torstai 16.6.2016

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö Uuden Jyväskylän Energiayhtiö 1 2 Johdanto Jyväskylän Energia yhtiöt on uuden Jyväskylän johtava, osaava ja palveleva energiayritys sekä haluttu työnantaja. Sen tavoitteena on kehittää alan osaamista ja

Lisätiedot

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KÄYTTÖPAIKKAMURSKA JA METSÄENERGIAN TOIMITUSLOGISTIIKKA Hankintainsinööri Esa Koskiniemi EPV Energia Oy EPV Energia Oy 19.11.2014 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke Oulu 7.6.2011 Tilaisuuden ohjelma 10.00 Esitykset ja haastattelut/paneeli 11.00 Lounas Jari Suominen Antti Heikkinen Antti Kettunen Veli-Matti Puutio Esko Tavia

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

Alueellinen uusiomateriaalien edistämishanke, UUMA2 TURKU

Alueellinen uusiomateriaalien edistämishanke, UUMA2 TURKU Tehtävänä on huolehtia Turun alueen perusenergian tuotannosta taloudellisesti ja tehokkaasti monipuolisella tuotantokapasiteetilla. TSE:n omistavat Fortum (49,5%), Turku Energia (39,5%), Raision kaupunki

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA MIKKO LIUKKONEN ETELÄ-SAVON ENERGIA OY Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin 9.10.1900. Sähkölaitos eli valonsynnytyslaitos valmistui 23.10.1901 ja katuvalaistus sytytettiin

Lisätiedot

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen

Lisätiedot

PAIKKATIEDON MAHDOLLISUUDET MAATILOJEN BIOENERGIAPOTENTIAALIN KARTOITUKSESSA JA KÄYTÖN EDISTÄMISESSÄ: CASE POHJOIS- POHJANMAA

PAIKKATIEDON MAHDOLLISUUDET MAATILOJEN BIOENERGIAPOTENTIAALIN KARTOITUKSESSA JA KÄYTÖN EDISTÄMISESSÄ: CASE POHJOIS- POHJANMAA PAIKKATIEDON MAHDOLLISUUDET MAATILOJEN BIOENERGIAPOTENTIAALIN KARTOITUKSESSA JA KÄYTÖN EDISTÄMISESSÄ: CASE POHJOIS- POHJANMAA Juha-Pekka Snäkin & Toni Sankari OY (Maantieteen laitos) ja Oamk (Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2002 Toimittaja: Esa Ylitalo 25.4.2003 670 Metsähakkeen

Lisätiedot

ÅF Oljen Energiahyödyntäminen

ÅF Oljen Energiahyödyntäminen ÅF Oljen Energiahyödyntäminen L. Pirhonen 27.10.2014 ÅF lyhyesti ÅF Consult Oy ÅF liikevaihto 700 MEUR (2012) 7000 työntekijää yli 100 toimistoa 20 maassa, pääkonttori Tukholmassa Suomen toimisto, ÅF Consult

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi Ajankohtaista Fortumissa Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi Power-divisioonaan kuuluvat Fortumin sähköntuotanto, fyysinen tuotannonohjaus ja trading-toiminta sekä asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Biodynax Oy. CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä

Biodynax Oy. CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä Biodynax Oy CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä Sisältö Biodynaxin CHP-laitokset o Mitä on Biodynaxin CHPlaitokset? o Menetelmä o Puuperäisen polttoaineen käsittely o Edut lyhyesti o Teknologia

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Tekniset vaihtoehdot vertailussa. Olli Laitinen, Motiva

Tekniset vaihtoehdot vertailussa. Olli Laitinen, Motiva Tekniset vaihtoehdot vertailussa Olli Laitinen, Motiva Energiantuotannon rakenteellinen muutos Energiantuotannon rakenne tulee muuttumaan seuraavien vuosikymmenten aikana Teollinen energiantuotanto Siirtyminen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma

Kanta-Hämeen kestävän energian ohjelma en monipuolisista luonnonvaroista lähienergiaa kestävästi, taloudellisesti ja paikallisesti työllistäen en kestävän energian ohjelma Hämeenlinna 30.11.2011 Kestävää energiaa Hämeestä - hanke Toteuttanut

Lisätiedot

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 ENERGIAA JÄTEVESISTÄ Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 Watrec Oy palvelutarjonta Ratkaisut 1) Viranomaisprosessit 2) Selvitysprosessit 3) Asiantuntijaarvioinnit Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Hevostoimialan energiakäytön ja aluelogistiikan mahdollisuudet. Lannasta energiaa ja ravinteita -seminaari / Oulu 20.5.2014

Hevostoimialan energiakäytön ja aluelogistiikan mahdollisuudet. Lannasta energiaa ja ravinteita -seminaari / Oulu 20.5.2014 Hevostoimialan energiakäytön ja aluelogistiikan mahdollisuudet Lannasta energiaa ja ravinteita -seminaari / Oulu 20.5.2014 ASIAKASVERKOSTO HAMK Mustialan koulutila Tammela HAMK LTY MTT Teknistaloude llinen

Lisätiedot

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Agenda 1. Johdanto 2. Energian kokonaiskulutus ja hankinta 3. Sähkön kulutus ja hankinta 4. Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri 29.11.2017 HELENIN LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN VUODEN 2030 JA 2035 TAVOITTEISIIN Helsinki tulee saavuttamaan

Lisätiedot

PUUENERGIATOIMISTOhanke

PUUENERGIATOIMISTOhanke PUUENERGIATOIMISTOhanke HANKKEEN TAVOITTEET Mm: Energiapuun logistiikan ja verkostoyhteistyön kehittäminen ensijalostusprosessien kehittäminen. terminaalitoiminnan selvitys selvittää metsähakkeen kuivauksen/

Lisätiedot

Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy

Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa TUKIRATKAISUJEN ESITTELY Tämän aineiston tarkoitus On auttaa biokaasulaitosta harkitsevaa yrittäjää tai toimijaa hahmottamaan saatavilla olevat tukiratkaisut

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Riikinvoiman ajankohtaiset

Riikinvoiman ajankohtaiset Riikinvoiman ajankohtaiset Yhdyskuntajätteestä energiaa kiertopetitekniikalla 18.2.2016 Sisältö 1. Hanke- ja prosessiesittely 2. Kiertopetitekniikan haasteet ja mahdollisuudet 3. Tilannekatsaus Riikinvoiman

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Maatila biokaasun tuottajana Biokaasurakentamisen ensiaskeleet

Maatila biokaasun tuottajana Biokaasurakentamisen ensiaskeleet Maatila biokaasun tuottajana Biokaasurakentamisen ensiaskeleet Envitecpolis Oy Henri Karjalainen 15.3.2016 LUOTTAMUKSELLINEN Esitelmän rakenne 1) Envitecpolis 2) Biokaasuntuotanto maatilalla 3) Voiko biokaasuntuotanto

Lisätiedot

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100%

Lisätiedot

Talvivaaran voimalaitoksen esiselvitys

Talvivaaran voimalaitoksen esiselvitys Talvivaaran voimalaitoksen esiselvitys Hanke-esittely 12.12.2006 BIOENERGIAN TULEVAISUUS ITÄ-SUOMESSA 3 Talvivaara lyhyesti Euroopan suurimmat sulfidiset nikkeliesiintymät 340 Mt mineraalivaranto Tuotannon

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa 1.3.2008 31.12.2010 Budjetti 917 000 eur Rahoitus: EAKR / Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulunkaaren kunnat, yritykset

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011 TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Hankkeen eteneminen & hankekunnille tehdyn kyselyn tuloksia

Hankkeen eteneminen & hankekunnille tehdyn kyselyn tuloksia Hankkeen eteneminen & hankekunnille tehdyn kyselyn tuloksia Anu Kerkkänen, Kuntaliiton ilmastohankkeen kolmas teemaseminaari: Ilmastonäkökulma energiantuotantoon Helsinki, Kuntatalo 24.11.2010 Mikä ilmastohanke?

Lisätiedot

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa Heini Postila a, Maria Lauronen a, Sari Piippo b a Vesi- ja ympäristötekniikka, Oulun yliopisto b Energia- ja

Lisätiedot

Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T.

Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T. Tuhkan rakeistaminen ja käyttö metsälannoitteena Kubin, E., Pohjola, S. & Murto, T. RAE-projekti, RAKEISTAMINEN AVARTAA EKOLOGISUUTTA MINISEMINAARI Ympäristötietotalo, Oulu 16.10.2014 Sisältö 1. Tuhkalannoitus

Lisätiedot

Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu. Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet

Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu. Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet VAHVUUDET HEIKKOUDET -Kotimaisen polttoaineen hyo dynta minen -Kallis investointi? -Alueellisuus -Vakiintumaton teknologia? -Riippumattomuus

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kestävän energian ohjelma

Päijät-Hämeen kestävän energian ohjelma en monipuolisista luonnonvaroista lähienergiaa kestävästi, taloudellisesti ja paikallisesti työllistäen en kestävän energian ohjelma Vierumäki 23.11.2011 Kestävää energiaa Hämeestä - hanke Toteuttanut

Lisätiedot

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 1 Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 2 Toteutusselvityksen tavoite Selvityksen tavoitteena on esimerkkitilan

Lisätiedot

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena BalBiC-seminaari Lahti 6.6.2013 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä Biohiilen tekniset ja kaupalliset

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi Uusiutuvan energian kuntakatselmointi Asko Ojaniemi Katselmoinnin sisältö Perustiedot Energian kulutuksen ja tuotannon nykytila Uusiutuvat energialähteet Toimenpide-ehdotukset Jatkoselvitykset Seuranta

Lisätiedot