Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä 2014"

Transkriptio

1 Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä 2014 Työsuojelutoimikunta Tekninen lautakunta Raportin ovat laatineet yhteistyössä: Timo Salonen, Pasi Alatalo, Martti Malinen ja Leena Räsänen

2 Johdanto Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan tekniseltä kannalta vaikeasti tulkittavissa ja ratkottavissa. Sisäilmasto-ongelman määrittely ja sen terveydellisen merkityksen arviointi on usein asiantuntijoillekin vaikeaa ja ristiriitoja aiheuttavaa. Asiantuntijat joutuvat usein tekemään päätöksiä ja toimimaan tilanteessa, jossa on laajoista tutkimuksistakin huolimatta paljon epävarmuustekijöitä. Jokainen sisäilmaongelma on yksilöllinen ja yleistä kaikkiin kohteisiin sopivaa ongelmien ratkaisumallia ei ole olemassa. Sisäilman laatuun liittyvät ongelmat ovatkin tilanteita, joissa tarvitaan monen eri alueen asiantuntijan yhteistyötä, osaamista ja työpanosta. Asioiden käsittelyyn osallistuu suuri joukko ihmisiä: ongelmasta havaintoja tehneitä ja oireilevia työntekijöitä, työyksikön esimiehiä, kiinteistöhuollosta vastaavia henkilöitä sekä työsuojelu- ja työterveyshenkilöstöä. Sisäilmasto-ongelmien ratkaiseminen vaatii pitkäjänteistä ja suunnitelmallista kehittämistyötä, jossa on otettava huomioon ongelman teknisen ratkaisun ohella myös ongelman ratkaisuprosessin inhimillinen ja sosiaalinen puoli sekä taloudellisuus. Sisäilmasto-ongelmissa ei ole kyse pelkästään teknisen ongelman teknisestä korjaamisesta vaan myös ihmisten kokemuksista. Sisäilmasto-ongelmien taloudellinen merkitys näkyy rakennusten kunnossapito- ja korjauskustannuksina, oireiluun ja sairasteluun liittyvinä hoitokustannuksina sekä työpanos- ja tuottavuusmenetyksinä, esim. lisääntyneinä sairauspoissaoloina. Taloudellinen panostaminen sisäilmasto-ongelmista kärsivien kiinteistöjen korjaamiseen maksaa itsensä aina takaisin taloudellisena hyötynä toisaalla. Raahen kaupungin sisäilmaryhmä on työskennellyt vuodesta 2011 lähtien ja pyrkinyt omalla toiminnallaan edistämään kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmien ratkaisua. Ensimmäisten toimintavuosien aikana sisäilmaryhmän toiminnassa on keskitytty toimintatapojen ja periaatteiden luomiseen, koska on kysymys uudesta toimintatavasta, josta halutaan muodostuvan toimiva, hyvä ja tavoitteeseensa pystyvä kokonaisuus. Sisäilmaryhmän toimintaa on kehitetty entistä vaikuttavampaan suuntaan, ja varsinkin tiedottamista, joka on erittäin olennainen osa sisäilmaongelmien ratkaisua, on tehostettu. Sisäilmaongelmien ratkaisussa on aina kysymys mittavasta moniammatillisen yhteistyön ponnistuksesta, joka vaatii onnistuakseen yhteistyön rakenteiden organisointia ja tietoista kehittämistyötä. Moniammatillinen yhteistyö edellyttää eri toimijoiden roolien selkeyttämistä ja yhteisen tavoitteen löytämistä. Uudenlainen yhteistoiminta vaatii aina harjoittelua eikä ole helppoa, kun käsitellään hankalia sisäilmaongelmia. Sisäilmasto-ongelmien hoidossa keskeistä on luottamuksen luominen tilan käyttäjien ja ongelmatilannetta hoitavien välille. Luottamuksen ilmapiiri saadaan aikaan hyvällä prosessin hoitamisella ja avoimuudella, ja sen perustana on asiantuntijoiden ja tilojen käyttäjien keskinäinen vuorovaikutus ja yhteistyö. Sisäilmasto-ongelmien ratkaiseminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

3 Yleistä sisäilmasta Sisäilman huono laatu on jo pitkään arvioitu yhdeksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista. Rakennusten kosteus- ja homevauriot on puolestaan arvioitu merkittäväksi syyksi huonoon sisäilman laatuun. Huolimatta erilaisista toimenpiteistä ja panostuksesta kosteus- ja homearviot eivät näytä vähentyneen, päinvastoin tilanteen on arvioitu jopa pahenevan tulevaisuudessa. Kosteus- ja homevaurioiden merkittävyyden arviointi ei perustu pelkästään tekniseen tarkasteluun, vaan sen pitää sisältää myös altistumisen todennäköisyyden arviointia, jotta terveydellinen ulottuvuus saadaan mukaan. Pelkästään kosteusvaurion mahdollistavan olosuhteen esiintyminen ei tee vielä tilannetta merkittäväksi kosteusvaurioksi. Kosteus- ja homevaurioiden terveydellinen merkitys on täsmentynyt hyvin hitaasti. Tutkimusten mukaan on todennäköistä, että voimakas altistuminen kosteusvauriomikrobeille tai muille mikrobiologisille tekijöille kosteusvauriorakennuksissa on merkittävä oireilun lisääntymisen aiheuttaja. Useimpien tutkimusten mukaan astma näyttäisi olevan sairaus, joka liittyy kosteus- ja homevauriorakennuksiin, ammattiastma on yleisin diagnoosi kosteusvauriotyöpaikoilta kirjautuvissa ammattitaudeissa. Jos työntekijän oireilu ja sairaus liittyy työpaikan olosuhteisiin, on välttämätöntä oireilevan työntekijän työsuojelun kannalta hoitaa tilanne kuntoon riippumatta siitä, mitä ammattitutkimuksissa todetaan. Terveyttä vaarantavat sisäilmaongelmat ovat yleensä usean tekijän aiheuttamia ja kosteusvauriot vain yksi osasyy moniulotteisessa kokonaisuudessa. Kosteusvaurioiden taustalla olevia tyypillisimpiä syitä ovat riskejä sisältävät suunnitteluratkaisut, puutteet työmaan kosteudenhallinnassa, virheet työmaatoteutuksissa ja kunnossapidon laiminlyönnit sekä rakenteiden luonnollinen kuluminen tai vaurioituminen elinkaarensa päässä. Erityisesti rakennuksen käyttöiän loppuminen näyttää johtavan sisäilmaongelmiin, joista terveyden kannalta merkittävimpiä osatekijöitä ovat kosteus- ja homevauriot. Yleensä kosteusvauriot ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ja sisäilmaongelmien syynä on poikkeuksetta useiden tekijöiden yhteisvaikutus. Eniten kosteus- ja homevaurioista johtuvia sisäilmaongelmia aiheuttavat perustuksissa ja alapohja- sekä lattiarakenteissa olevat vauriot. Vesikattovuodot ja ilmanvaihdon puutteellinen toiminta ovat tärkeitä taustalla olevia tekijöitä. Rakennusten sisäilmaongelmat ovat yleisiä, vähäisiä kosteusvaurioita löytyy melkein kaikista rakennuksista. Harvoin haitta rajoittuu kosteusvaurioissa vain kosteusvauriomikrobien, niiden aineenvaihduntatuotteiden tai materiaaleista vapautuvien kemiallisten yhdisteiden löytymiseen sisäilmasta. Esimerkkeinä muista yleisistä haitoista ovat kuiva huoneilma, tunkkaisuus, pölyt, ja teolliset kuidut. Yleisimpiä sisäympäristöongelmien aiheuttajia ovat riittämätön ilmanvaihtuvuus tai veto, liian korkea tai matala lämpötila, kuiva sisäilma tai ilman epäpuhtaudet. Kosteusvauriorakennuksen sisäilmasta, pinnoilta ja vaurioituneista materiaaleista voidaan löytää home- ja hiivasieniä sekä bakteereita ja näiden aineenvaihduntatuotteita. Sisäilmanäytteiden mikrobipitoisuudet ja lajisto kuvaavat sisäilman laatua ja altistumista. Sisäilman mikrobien ohje- ja viitearvojen avulla ei voi tehdä päätelmiä sisäilman terveydellisistä vaikutuksista. Rakenteiden kastuminen ja mikrobien kertyminen rakenteiden pinnalle johtaa siihen, että huoneen sisäilmaan voi siirtyä vaurioituneista rakenteista ja niiden mikrobikasvustoista epäpuhtauksia, jotka kulkeutuvat silmiin, iholle ja hengitysteihin ja ihminen altistuu. Tutkimusten perusteella on riittävä näyttö astman syntymiseen ja pahenemiseen, nuhan, keuhkoputkentulehduksen ja homepölykeuhkon yhteydestä kosteus- ja homevaurioihin. Muiden sairauksien osalta näyttö ei vielä ole ollut riittävä.

4 Kosteusvaurioihin liittyy aina kohonnut terveysriski ja rakennusten kosteus- ja homevaurioiden taloudelliset vaikutukset voivat olla huomattavan suuret, kun tilan käyttäjät oireilevat, sairastuvat ja menettävät työ- ja toimintakykynsä. Kustannuksia ei tule pelkästään sairauksien tutkimuksista ja hoidosta, vaan esimerkiksi työtehon ja työkyvyn lasku tai sen menettäminen joksikin aikaa sekä työyhteisön toimintakyvyn heikkeneminen voivat johtaa merkittäviin kustannuksiin. Sisäympäristön arvioinnissa on erityinen painoarvo sillä, miten tilojen käyttäjät kokevat ympäristön. Haittatekijöiden tunnistamisessa ja altistumisen arvioimisessa tarvitaan yleensä aina myös työterveyshuollon asiantuntijoiden arvio tilojen käyttäjien terveydentilasta ryhmätasolla. Sisäympäristöhaittojen kokemiseen voivat vaikuttaa myös psykososiaaliset tekijät, kuten esim. tyytymättömyys työhön ja liian kuormittava työ sekä henkilökohtainen hyvinvointi. Myös ihmisen perussairauksilla saattaa olla merkittävä vaikutus kosteusvaurioaltistumisesta aiheutuvaan oireiluun. Sisäilmasto-ongelmat ovat usein monimutkaisia ja ongelman selvittämiseen käytettyjen menetelmien tuloksien tulkinta voi olla vaikeaa. Sisäilmasto-ongelman ratkaiseminen vaatii aina hyvän teknisen osaamisen ja taloudellisten resurssien lisäksi myös sisäilma-alan asiantuntijuutta, ratkaisuvaiheiden hallintaan ja johtamiseen liittyvää osaamista, sekä hyvin organisoitua yhteistyötä sekä suunnitelmallista ja säännöllistä viestintää. Sisäilmaongelmaisen rakennuksen korjaaminen vaatii perusteellista kuntotutkimusta, hyvää korjaussuunnittelua ja tiedonsiirron hallintaa. Korjauksista aiheutuu häiriötekijöitä ja haitallisia terveydelle vaarallisia päästöjä, jolloin tilojen käyttäjille tarvitaan väistötilat. Lähtökohtana on, että väistötilat ovat tilapäisiä rakennuksia ja niiden kunto ja ilmanlaatu pitää olla sellainen, ettei se vaaranna tilan käyttäjien turvallisuutta tai terveyttä. Jos sisäilmasto-ongelmien selvitys- ja ratkaisuprosessia ei hallita, osa syistä jää löytymättä tai korjaamatta. (Tiedot poimittu eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisusta 1/2012, Rakennusten kosteusja homeongelmat julkaisu on kokonaisuudessaan luettavissa eduskunnan internet-sivuilla.)

5 Sisäilmaan liittyviä määritelmiä Sisäilma: Sisäilmasto: Rakenteiden rajaamalla alueella olevaa ilmaa. Sisäilmaa laajempi käsite, jolla tarkoitetaan sisäilman ja lämpöolosuhteiden muodostamaa kokonaisuutta. Sisäilmasto-ongelma: Terveyttä tai turvallisuutta vaarantava puute tai ongelma rakennuksessa tai sen osassa. Syynä voi olla esimerkiksi kosteus- ja homevaurio, vesivahinko, rakennusmateriaaleista aiheutuva kemiallinen päästö, orgaaninen pöly, rakennusvirheestä tai toiminnasta aiheutuva vika tai virheellinen ylläpito. Altistuminen: Tilanne, jossa sisäympäristössä oleva tekijä joutuu kosketuksiin ihmisen kanssa. Tekijän hengittäminen, nieleminen, kosketus silmiin tai iholle ovat altistumista. Haitallista altistumista voidaan pitää todennäköisenä, kun rakennuksessa näkyy kosteus- ja homevaurioita sisäpinnoilla, mikrobikasvua todetaan materiaaleissa tai ympäröivissä rakenteissa, poikkeavaa altistetta on todettu ilma- tai pölynäytteissä, tilat ovat selvästi alipaineisia tai vaurioituneesta tilasta tai rakenteesta on ilmayhteys työskentelytilaan. Kokonaiskuva altistumisesta saadaan, kun sisäilmatekijöihin ja olosuhteisiin lisätään tieto tilojen käyttäjien kokemuksista ja terveydentilasta. Kosteusvaurio: Kosteus- ja homevaurio: Liiallisesta tai pitkäaikaisesta kosteudesta aiheutuva materiaalin tai rakenteen kosteussietokyvyn ylittyminen tai ominaisuuksien muuttuminen siten, että rakenne tai rakenteen osa tulee korjata tai vaihtaa. Kosteusvaurio aiheutuu rakenteiden kastumisesta niin, että ne eivät pääse ajallaan kuivumaa. Kosteusvaurio muuttuu nopeasti kosteus- ja homevaurioksi, jos kuivumista ei tapahdu. Kosteusvaurio, jossa todetaan home- ja hiivasieni ja/tai bakteerikasvustoja. Merkittävä kosteus- ja homevaurio: Mikrobivaurio: Sellainen vähäistä laajempi rakenteellinen vika, jonka seurauksena haitallinen altistuminen kosteusvaurioituneista rakenteista ja materiaaleista vapautuville kemiallisille, fysikaalisille ja biologisille epäpuhtauksille on todennäköistä, minkä perusteella korjaustarve voidaan arvioida kiireelliseksi altistumisen vähentämiseksi tai poistamiseksi. Kosteus- ja homevaurion määritteleminen merkittäväksi ei ole pelkästään tekniseen tarkasteluun perustuvaa, vaan sen pitää sisältää myös altistumisen todennäköisyyden arviointi, jotta terveydellinen ulottuvuus saadaan mukaan. Mikrobivaurio tarkoittaa bakteerien, home- ja hiivasienten tai lahottajien haitallista esiintymistä rakennuksessa. Kosteus- ja homevauriorakennuksen sisäilman mikrobipitoisuudet voivat olla samalla tasolla kuin normaaleissa rakennuksissa, mutta poikkeava mikrobilajisto voi paljastaa merkittävän kosteus ja homevaurion. Tulosten tulkinta vaatii erityisosaamista eikä ole ongelmatonta. Ohjearvo: Viranomaisten antamat ohjearvot määrittävät eri tekijöiden määrää tai pitoisuutta sisäilmassa, jota ei tule ylittää.

6 Kuntoarvio: Kuntoarviossa selvitetään kiinteistön tilojen, rakennusosien, taloteknisten järjestelmien ja ulkoalueiden kunto aistinvaraisesti ja olemassa olevien asiakirjojen perusteella. Siinä arvioidaan kiinteistöjen korjaustarvetta ja laaditaan pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelma. Kuntoarvion tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva järjestelmien teknisestä kunnosta ja energiataloudesta, jonka jälkeen kunnossapitotoimet voidaan kohdistaa oikein. Kuntotutkimus: Rakennuksen elinkaari: Kuntotutkimus on rakennuksen, rakennelman tai kiinteistöön kuuluvien järjestelmien kokonaisvaltainen tutkimus elinkaaren vaiheen tai korjaustarpeen määrittelemiseksi. Kuntotutkimuksessa voidaan käyttää rakenteita rikkovia menetelmiä kuten rakenneavauksia, vaurioiden tai turmeltumisen laajuuden ja syiden täsmentämiseksi. Kuntotutkimuksia voidaan tehdä rakenteisiin, vesi- ja viemärijärjestelmiin, ilmanvaihtojärjestelmiin, sisäilmastoon ja kosteus- ja homevaurioituneisiin rakenteisiin. Kuntotutkimuksen tavoitteena on selvittää mahdollisen ongelman tai vaurion laajuus ja aiheuttaja sekä antaa tarvittavat toimenpide-ehdotukset suunnittelun ja korjauksen uusimisen lähtökohdaksi. Kuntotutkimuksen tuloksia käytetään mm. korjausten laajuuden, korjaustavan ja kustannusten määrittelyyn. - rakennus on vanhentunut sijainnillisesti silloin, kun käyttötarkoituksen muutos entistä tuottavampaan toimintaan ei ole kannattavaa tai rakennus jää tyhjilleen muuttoliikkeen vuoksi. - taloudellisen elinkaaren vanhentuminen seuraa joko tuottojen tai kulujen muutoksesta. - tekninen elinkaari on rakennuksen rakenteiden käyttöikä rakenteen valmistuksesta sen purkamiseen asti. Käyttöikää voidaan pidentää suunnitelmallisella kunnossapidolla, jolloin käyttöikä jatkuu kunnes rakennusosat alkavat turmeltua ja niiden toimivuus ei enää täytä vaatimuksia. - toiminnallinen elinkaari on lopussa, kun käyttötarkoitus tai tilatarve muuttuu alkuperäisestä suunnitellusta käyttötarkoituksesta tai toiminta tiloissa loppuu kokonaan. Viitearvo: Sisäilman laatua arvioitaessa viitearvolla tarkoitetaan yksittäisten tekijöiden (esim. kemialliset yhdisteet, fysikaaliset suureet, biologiset epäpuhtaudet) tutkimuksissa mitattua määrää tai pitoisuutta sisäilmassa. Ylipaineistus: Rakennuksen ilmavirta käännetään sisältä ulospäin, jolloin tuloilma kasvaa suuremmaksi kuin poistoilma.

7 Sisäilma Sisäilman laatuun vaikuttavat monet eri tekijät. Yleisempiä sisäilmastoon vaikuttavia epäpuhtauksien lähteitä ovat: - rakentamisen eri työvaiheiden vaikutus ja mm. materiaalivalinnat - rakennuksen käyttö; ihmisten toiminta, henkilöt, eläimet, kasvit - rakennuksen ylläpito; siivouksen taso, järjestelmien huolto - rakenteet; kunnossapito, rakennuksen tiiviystaso, materiaalipäästöt, mahdolliset vauriot - koneet ja laitteet; lämpökuormat, päästöt, hiukkaset - ulkoympäristö; pölyt, hiukkaset, saasteet - maaperä; radon ja muut maaperän kaasut - talotekniset järjestelmät ja niiden toiminta; ilmanvaihto, lämmitys, valaistus, melu Työpaikan tiloissa sisäilmasto-ongelmaan voivat viitata seuraavat tekijät: - tunkkainen ilma - epämiellyttävä haju - liian alhainen tai liian korkea lämpötila - veto - pöly, lika - pinnoitteiden värimuutokset - kosteusvauriojäljet Toimenpiteitä hyvän sisäilmaston turvaamiseksi - osaava rakentaminen ja kunnostaminen - kiinteistön oikea käyttö ja hoito - oikeanlainen tilojen sisustus ja siivottavuus - riittävä ja ammattimainen siivous - oikea lämpötila - puhdas, riittävä ja tasapainoinen ilmanvaihto - oikeanlainen akustointi - vesijohdot ja viemärit kunnossa

8 Eri toimijoiden tehtävät ja vastuut sisäilmastoasioissa - Asiakkaan tehtävä on huolehtia siitä, että tiloja käytetään käyttötarkoituksen mukaisesti ja tilat ovat henkilömäärältään oikein mitoitetut. Tilojenkäyttäjän tehtävä on pitää tilat siivottavassa kunnossa ja huolehtia, ettei tilaan kerry liikaa tavaroita ja kalusteita, jotka estävät siivouksen toteutumista. Tilojenkäyttäjältä odotetaan myös ilmoitusvelvollisuutta, mikäli tiloissa huomataan jotain normaalista poikkeavaa esim. hajua, näkyviä kosteusvauriojälkiä tms. - Tilahallinnan tehtävänä on vastata hallinnoimiensa kiinteistöjen ylläpidosta, kunnossapidosta ja käytettävyydestä siihen käyttötarkoitukseen, johon tilat on tarkoitettu. - Työsuojeluhenkilöstö rooli sisäilmastoasioissa on tiedottaja ja valvoja. Työsuojeluhenkilöstö tuo teknisen palvelukeskukselle tietoa oireiluista ja tilojen käyttäjän sekä työterveyshuollon kokemuksista, sekä tiedottaa heille puolestaan tekniseltä palvelukeskukselta saamistaan tiedoista. Työsuojeluhenkilöstö myös valvoo työturvallisuuslain toteutumista sisäilmastoasioissa. Sisäilmaryhmä Kaupunginjohtajan päätöksellä (18 ) on perustettu sisäilmaryhmä, jonka toiminnan tavoitteena on pyrkiä ennaltaehkäisevään työhön sekä reagoida sisäilmaa koskeviin ongelmiin pikaisesti. Tavoitteena on myös hyvän sisäilman turvaaminen Raahen kaupungin kiinteistöissä sekä avoin tiedonkulku ja matala kynnys käyttäjälle ilmoittaa havainnoimistaan muutoksista työympäristönsä kiinteistössä ja sisäilmassa. Sisäilmaryhmä koostuu suunnitteluryhmästä ja toimintaryhmästä. Toimintaryhmä kokoontuu säännöllisesti kerran kuukaudessa ja suunnitteluryhmä vähintään kaksi kertaa vuodessa työsuojelutoimikunnan yhteydessä. Suunnitteluryhmä - työsuojelutoimikunta, teknisen lautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuuston edustaja, rakennusmestari, tilahallinnan päällikkö ja teknisen palvelukeskuksen johtaja. - kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa työsuojelutoimikunnan kokouksen yhteydessä - kerää ja pitää yllä tietoja kaupungin kiinteistöjen kunnon tilasta - seuraa kiinteistöjen kuntoa - tekee esityksiä päättäjille ja toimintaryhmälle sisäilmaan liittyvistä toimenpiteistä

9 Toimintaryhmä - teknisen palvelukeskuksen johtaja, kiinteistöhallinnan edustajat, työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutetut - tekee kiinteistöä koskevan alustavan arvion tilanteesta sekä esityksen mahdollisista lisäselvityksistä ja tutkimuksista - analysoi kiinteistöjen kunnossa tapahtuvien muutoksien seurauksia saadakseen selville sisäilman terveyshaitan vuoksi ensisijaisesti välitöntä puuttumista tarvitsevat kiinteistöt - toimii sisäilma-asioiden ennakoivan työn ja hälytysluonteisten sisäilmaan liittyvien toimenpiteiden suunnittelevana toimielimenä - seuraa toimenpiteiden toteutumista - toimii tiedottavana elimenä kiinteistöjen sisäilmaan liittyvissä toimenpiteissä - edesauttaa kiinteistöjen käyttäjiä ylläpitämään hyvää sisäilmastoa tiedottamalla hyvän sisäilman tekijöistä - aktivoi käyttäjiä havainnoimaan ja ilmoittamaan työympäristössä ja olosuhteissa tapahtuvista muutoksista Työterveyshuolto Raahen kaupungin henkilöstön työterveyshuollosta vastaa Caritas Lääkärit Oy. Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työ, työympäristö ja työyhteisö, työhön liittyvien terveysvaarojen ja haittojen ehkäisy sekä työntekijän terveyden ja työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen, edistäminen ja seuranta työuran eri vaiheissa. Työterveyshuollon toiminnan tavoitteena on toiminnan vaikuttavuuden lisääminen, kokonaisvaltainen organisaation muuhun toimintaan kiinteästi liittyvä työhyvinvoinnin edistäminen ja terveysriskien torjunta. Tähän pyritään suunnattujen työpaikkaselvitysten ja terveystarkastusten avulla. Niistä saatava tieto ja annetut toimenpideehdotukset lisäävät osaltaan työhyvinvointia muiden yhteistyössä henkilöstöpalveluiden, työyhteisöjen ja esimiesten kanssa tehtävien toimenpiteiden ohella. Työterveyshuolto osallistuu myös sisäilmayhteistyöhön toimien sisäilmaongelmissa terveyshaittojen asiantuntijana ja terveysriskien arvioijana. Ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveydenhuoltoon kuuluu toimia, joilla pyritään varmistamaan elinympäristön terveellisyys ja turvallisuus. Ympäristöterveydenhuolto vastaa elinympäristön laadun turvaamisen ennaltaehkäisevistä toimista, joilla torjutaan mikrobiologisten, fysikaalisten ja kemiallisten tekijöiden aiheuttamaa uhkaa terveydelle. Tavoitteena on myös ennaltaehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa vaaraa tai haittaa ihmisten terveydelle ja elinympäristölle. Terveydensuojelua edistetään valvomalla päiväkotien, koulujen ja hoitolaitosten terveydellisiä olosuhteita. Terveydensuojelujärjestyksen tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioiden ylläpitää ja edistää väestön terveyttä sekä ennaltaehkäistä, vähentää ja poistaa sellaisia elinympäristössä esiintyviä tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Terveydensuojeluviranomainen antaa tarvittaessa velvoittavia viran-

10 omaismääräyksiä mahdollisia terveyshaittoja aiheuttavien epäkohtien tutkimiseksi, korjaamiseksi ja poistamiseksi. Terveydensuojeluviranomainen suorittaa tarkastuksia oman valvontasuunnitelmansa mukaisesti. Työsuojeluviranomainen (AVI, Pohjois-Suomi työsuojelun vastuualue) Työsuojeluviranomaisen tehtävänä on valvoa, että työnantaja huolehtii siitä, ettei työympäristössä ole sellaisia tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa työntekijälle terveyshaittoja. Työsuojeluviranomainen antaa tarvittaessa velvoittavia viranomaismääräyksiä mahdollisia terveyshaittoja aiheuttavien epäkohtien korjaamiseksi ja poistamiseksi. Työsuojeluviranomainen suorittaa valvontakäyntejä niin usein ja tehokkaasti kuin työsuojelun valvonnan kannalta on tarpeellista. Työsuojelutarkastusten tekemisestä huolehtivat työsuojelupiirit sosiaali- ja terveysministeriön kanssa sovittujen tulostavoitteiden mukaisesti. Sisäilma-asioita koskeva viestintäsuunnitelma Kiinteistöön liittyvä luotettava tieto (tiedon vastaanottaja: työsuojelupäällikkö) Kiinteistön käyttäjältä tullut yhteydenotto Muulta taholta esim. lasten vanhemmilta tullut yhteydenotto Terveysviranomaisilta tullut tieto Kiinteistöstä saatu kuntoarvio tai kuntotutkimusraportti tai muu vastaava selvitys Asia / raportti tai muu selvitys käsitellään sisäilman toimintaryhmässä - sovitaan mahdollisista toimenpiteistä ja tiedottamiseen liittyvistä asioista - toimintaryhmän tiedottamisesta vastaa: työsuojelupäällikkö Tulevista toimenpiteistä (esim. kuntoarvioiden tai tutkimusten tekeminen) ilmoitetaan tilojen käyttäjälle - Vastuuhenkilö: Työsuojelupäällikkö Raportin tuloksista ja mahdollisista toimenpiteistä tiedotetaan tilojen käyttäjille - Tilaisuudessa paikalla: teknisen palvelukeskuksen edustajat, työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu, kiinteistön käyttäjien edustajat (esimies ja yksi henkilöstön edustaja), tarvittaessa työterveyshuollon edustaja - Vastuuhenkilö/koollekutsuja: kiinteistön käyttäjän edustaja Tiedottamisessa pyritään kaikilta osin avoimuuteen ja vaikeissa sisäilmakohteissa aktiiviseen tiedottamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Asioista tiedotetaan silloinkin kun varsinaista tiedotettavaa ei ole, jotta käyttäjälle välittyy tunne asioiden etenemisestä. Kiinteistössä todettu selvä sisäilmaongelma Raportin tuloksista ja mahdollisista toimenpiteistä tiedotetaan tilojen käyttäjille mahdollisimman pian raportin saamisesta. Tiedotus tapahtuu yhteistyössä kiinteistössä toimivan tahon kanssa. - Tilaisuudessa paikalla: teknisen palvelukeskuksen edustajat, työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu, kiinteistön käyttäjien edustajat (esimies ja koko henkilöstö) sekä muita asiantuntijoita (terveystarkastaja, työterveyshuolto) - tiedotustilaisuus myös vanhemmille mikäli kyseessä on koulu-, tai päiväkotikiinteistö - Vastuuhenkilö/koollekutsuja: kiinteistön käyttäjän edustaja - tiedotusvälineille ja toimielimille tiedottaminen, vastuuhenkilö kiinteistön käyttäjän edustaja, lausunnonantaja teknisen palvelukeskuksen johtaja Tiedotustilaisuuksien lisäksi voidaan käyttää kirjallisia tiedotteita.

11 Menettelytapaohje sisäilmaongelmien epäilyssä Työntekijä Epäilet työpaikalla sisäilmasto-ongelmaa Merkkejä mahdollisesta sisäilmasto-ongelmasta ovat esim. tunkkainen ilma, liian alhainen tai liian korkea lämpötila, epämiellyttävä haju, veto, pöly, pinnoitteiden värimuutokset, kosteusvauriojäljet. Sinulla on oireita, jotka helpottuvat tai häviävät muualla ollessa esim. nenän ja kurkun oireet, silmien ärsytys, iho-oireet, päänsärky, pahoinvointi, huimaus, väsymys, usein toistuvat hengitystietulehdukset. Ole yhteydessä työterveyshuoltoon mikäli sinulla oireet jatkuvat ja epäilet niiden liittyvän työpaikkasi sisäilmaan Ilmoita esimiehellesi epäily sisäilmasto-ongelmasta Voit ottaa yhteyttä työsuojeluhenkilöstöön (työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutetut) Esimies ilmoittaa selkeät ja helposti tunnistettavat tekniset ongelmat (esim. patterin toimintahäiriö, ilmanvaihtojärjestelmän toimintahäiriö jne.) kiinteistön ylläpidon ja huollon käytäntöjen mukaisesti tilahallinnalle. Sisäilmaryhmän käsittelyyn ongelmatilanne tuodaan silloin kun haitta- tai oireilmoitusten perusteella tilanne vaikuttaa laajemmalta työympäristöön liittyvältä ongelmalta. Sisäilmaryhmän käsittelyyn asia tuodaan ottamalla yhteyttä työsuojeluhenkilöstöön (työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutetut). Sisäilman toimintaryhmä tekee alustavan arvion tilanteesta ja tarvittavien lisäselvitysten laajuudesta. Sisäilmaryhmä määrittelee tavoitteet ja suunnittelee toimenpiteet sekä seuraa toimenpiteiden toteutumista, ja huolehtii viestinnästä koko prosessin ajan.

12 Raahen kaupungin kiinteistöt Raahen kaupungilla on eri-ikäisiä kiinteistöjä, ja osa niistä saattaa olla jo ikänsä puolesta riskikategoriaan kuuluvia, mutta voivat toisaalta olla sisäilmaston suhteen erittäinkin hyviä. Erilaiset rakenteelliset seikat, kuten piilosokkeli tai purueriste voivat olla kiinteistölle jonkinlainen riskitekijä. Sisäilmaryhmä on pyrkinyt kartoittamaan kaikkien kaupungin omassa käytössä olevien kiinteistöjen kunnon ottaen huomioon kiinteistöissä tehdyt selvitykset, käyttäjän tuntemukset ja kiinteistöihin liittyvät riskitekijät. Osa kiinteistöistä vaatii välitöntä puuttumista kiinteistön sisäilmaan sekä päätöksentekoa tehtävistä toimenpiteistä kiinteistön sisäilman laadun parantamiseksi, osa puolestaan voidaan katsoa olevaksi toimenpidelistalla ja vaativan kiinteistön sisäilmaa parantavia toimenpiteitä lähitulevaisuudessa. Joissakin kiinteistöissä sisäilman laatu on todettu hyväksi, mutta vaativan säännöllistä tarkkailua ja toimenpiteiden kirjaamista. On kuitenkin paljon kiinteistöjä, joissa sisäilman laatu on erittäin hyvä, eivätkä nämä kiinteistöt vaadi jatkuvaa, aktiivista tarkkailua. yhteensä Raahen kaupungin kiinteistöt ja huoneistot 148 kpl % koko kiinteistökannasta Akuutteja toimenpiteitä vaativat kiinteistöt (vaatii välitöntä puuttumista kiinteistön sisäilmaan sekä päätöksentekoa tehtävistä toimenpiteistä kiinteistön sisäilman laadun parantamiseksi) 8 kpl 5 % Seurannassa olevat, lähitulevaisuudessa toimenpiteitä vaativat kiinteistöt (kiinteistö on toimenpidelistalla, vaatii kiinteistön sisäilmaa parantavia toimenpiteitä lähitulevaisuudessa) 3 kpl 2 % Kiinteistön sisäilman on todettu olevan hyvä ja tilanteen todettu olevan hallinnassa. Kiinteistön sisäilmaa seurataan säännöllisesti 7 kpl 5 % Kiinteistön sisäilman on todettu olevan hyvä ja turvallinen tai että kiinteistö ei ole sellaisessa käytössä, joka aiheuttaa terveyshaittaa ihmisille, ei aktiivisesti seurattavien kiinteistöjen listalla 126 kpl 85 % Käytöstä poistetut kiinteistöt 4 kpl 3 %

13 Sisäilmaselvityksen alla olevat kiinteistöt tiivistetysti tärkeimmät ja keskeisimmät huomiot Kiinteistö Tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet Suositeltavat toimenpiteet Muuta huomioitavaa Merikadun koulu 284 lasta 53 työntekijää Kuitulähteiden poistaminen /kapselointi liikuntasalista. Vuonna tutkimukset. A ja B-osa Korjaukset v Kuitututkimukset Sisäilmaselvitys 12/2007. Korjauksia Seuranta v Työterveyslaitoksen sisäilmastoselvitys 3/2011. Liikuntasalin aistinvarainen tutkimus 3/2013. Auditorion sisäremontti 8/2013. Täydentäviä kuntotutkimuksia. Liikuntasali kuitulähteet kapseloitu 7/2014 Korjattavuusselvitys tehty 9/2014 Rakennus ylipaineistettu 12/2014 Täydellinen rakennus- ja talotekniikan peruskorjaus. Vuonna 2011 A-osan alakerran luokkien käytöstä luovuttu Ymp.thtarkastus syksy/2012 kehotus kuntotutkimuksen suorittamisesta (ulkoseinien mahdollinen mikrobivaurio selvitettävä) laadittava ilmanvaihtojärjestelmän huoltosuunnitelma, liikuntasalin mineraalivillasta aiheutuva terveyshaitta poistettava Ymp.thtarkastus syksy/2014: kiinteistön omistajan tulee tutkimuksin selvittää koulun terveydelliset olosuhteet. Tarkastus antaa selkeät viitteet terveyshaittaa aiheuttavien tekijöiden olemassaolosta. Kiinteistön omistajan tulee antaa mennessä kirjallinen vastine, jossa tulee selvittää millä tavoin ja missä aikataulussa koulun terveydelliset olosuhteet selvitetään. Keskuskoulu 208 lasta 22 työntekijää + mus.opisto 151 lasta ja 9 työntekijää Rakennus- ja talotekniikan peruskorjaus v Kuntotutkimus 5/2011 Vesikatto on uusittu 2012 Vesikaton vuodon aiheuttamia sisäpuolen korjauksia Musiikkiopiston toimiston sisäpuolen maalaus 8/2014 Piha-alueen ja perustusten kuivatuksen perusparannus. Kellarikerroksen kuntotutkimus. Yhteen luokkatilaan on toimitettu ilmanpuhdistin syksy 2013 opettajan oireilun vuoksi

14 Kiinteistö Tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet Suositeltavat toimenpiteet Muuta huomioitavaa Harakkamäen koulu 209 lasta 29 työntekijää Lattioiden kosteusmittaus 1/2013 Alapohjan ja seinän liittymän tiivistys 3/2013 Liikuntasalin lattian kuntotutkimus 4/2013 Liikuntasalin pesutilojen peruskorjaus 8/2013 Lisätilat (viipale) 8/2014 Piha-alueen kuivatusjärjestelmän perusparannus. Liikuntasalin lattiarakenteiden mikrobivaurion korjaus / v Ymp.thtarkastus syksy/2012: liikuntasalin lattiarakenteiden mahdolliset mikrobivauriot selvitettävä ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin, myös kattoikkunoiden mahdolliset mikrobivauriot selvitettävä Saloisten koulu 284 lasta 37 työntekijää Ympäristöterveydenhuollon tarkastus v Liikuntasalin aistinvarainen tutkimus 3/2013. Toimenpidelistalla Iv ja lämmitys parannettu, kemikaalikaapin iv- tehty erillispoisto / syksy 2014 Kuntotutkimus/arvio Ympäristöterveydenhuolto on kehottanut tekemään kuntotutkimuksen v.2011 Ymp.thtarkastus 3/2014: Koulu on perusteellisen saneerauksen tarpeessa, jotta koulutilojen turvallisuus voidaan pitää yllä. Korjattavuusselvitys on hyvä työkalu koulutilojen terveellisyyden ja turvallisuuden kartoittamiseen. Kyseinen selvitys on syytä toimittaa ymp.terveydenhuoltoon. Kiinteistön omistajan on syytä pikaisesti selvittää liikuntasalissa ilmenevän mikrobiperäisen hajun aiheuttaja. Kyseinen selvityksestä saatu raportti on syytä toimittaa ymp.terveydenhuoltoon. Yhdellä opettajalla vakavaa oireilua syksy 2014, myös oppilailla oireilua.

15 Kiinteistö Tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet Suositeltavat toimenpiteet Muuta huomioitavaa Rautatalo Rakenneselvitys 3/2008. Tutkimukset ja lämpökuvaus v Korjauksia v Kesällä 2012 akustolevyjen poisto ja ikkunakalvojen asennus. 2012: Alakertaan lattian ja seinän liittymien tiivistys, ikkunoiden tiivistys, ilmanvaihto säädetty. Akustointilevyjen villapinnat on kapseloitu. Rakennuksen länsipäätyyn on lisätty hätäpoistumistie Huolto- ja kunnossapito toimenpiteitä. Vesikaton kunnon tarkkailu ja huoltotoimenpiteitä. Oireilua esiintyy jonkin verran edelleen, mutta tehtyjen toimenpiteiden on koettu vaikuttaneen ilmanlaatua parantavasti Antinkankaan koulu 258 lasta 54 työntekijää Hankesuunnitelma v.2015 (tarvesuunnittelu, toiminnallisuus), hanke liikkeelle v Siirtynyt Kampusalueelle, rakennus puretaan v Toiminta siirretty oireilun vuoksi pois v.2014 Ammattitautiepäily lähetetty eteenpäin ammattitautipkl 12/2014 (astma) Vihannin yläkoulu, lukio 139 lasta 29 työntekijää Aistinvarainen sisäilmatarkastus ja sisäilmanäytteet otettu maaliskuussa 2013, joiden johdosta suositellaan tehtäväksi kuntotutkimusta. Esiselvitys ja tutkimussuunnitelma sisäilmaongelmien vuoksi 2015 Osa henkilöstöstä oireilee tietyissä tiloissa syksy/2013 AVI:n tarkastus 11/2014: kehotus toimittaa tarkastajalle tieto kiinteistön ilmanvaihdon toimivuudesta (mittauspöytäkirjat, käyntiajat, puhdistus) ja toimintaohje ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin työntekijöiden terveydelle haitallisesta sisäilmasta aiheutuvan altistumisen estämiseksi Koulun ulkopuolisen henkilön oirekohtaus juhlasalissa 12/2014

16 Kiinteistö Tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet Suositeltavat toimenpiteet Muuta huomioitavaa Vihastenkarin päiväkoti 76 lasta 17 työntekijää Kuntoarvio 6/2012 Kuntotutkimus 8/2013 todettu mikrobivaurio Tth: suositellaan oireilun kartoittamista sisäilmastokyselyllä sekä seurannalla. Kummatin koulu, 170 lasta 20 työntekijää Kuntotutkimuksen perusteella on tehty korjauksia yläpohjaan ja seinärakenteisiin 10/2013 Ilmanvaihdon puhdistus ja säätö, sisäilmatutkimukset talvella Oirekyselyt henkilökunnalle talvella Ylipaineistettu 8/2014 Kuntotutkimus 11/2010 Peruskorjauksen suunnittelu Ongelmana ovat tuulensuojalevyn korkeat mikrobipitoisuudet, tuuletusraon puuttuminen, sekä höyrynsulkumuovin tiiveydessä puutteita. Eristeet ja tuulensuojalevyt on poistettu ja korvattu uretaanieristeellä (tuuletusväli 30mm). Ikkunat on tiivistetty. Alapohjan ja seinän liittymät on tiivistetty. Katon akustovillojen näkyvät villapinnat kapseloitu. Ilmavaihtokanavia lisätty ja kanavat on puhdistettu 7/2013. Sokkelin korjaus ja ikkunoiden vesipeltien korjaus 9/2013. Vanhan osan kaikki lattiapinnoitteet vaihdettu ja iv säädetty 7/2014 Rakenteellinen ja toiminnallinen peruskorjaus. Piha-alueen kuivatuksen perusparannus. Vesikatteen ja käyttövesiputkiston uusiminen. Runsasta oireilua sekä lapsilla että henkilökunnalla syksy/2013 Ymp.thtarkastus syksy/2013: kiinteistön omistajan on syytä pikaisesti antaa selvitys aikatauluista ja toimenpiteistä, millä turvataan hyvät terveydelliset olosuhteet siten, etteivät rakenteissa todetut epäpuhtaudet ja mikrobikasvustojen aineenvaihduntatuotteet pääse sisäilmaan Jokelan koulu 88 lasta 7 työntekijää Tarkkailuohjelmaan v Tekninen tila on otettu pois käytöstä v Sisäilmanäytteet on otettu 2/2013. (Näytteissä ei mikrobivaurioon viittaavaa) Lisätilat (viipale) 8/2014 Säännöllinen seuranta ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman mukaisesti. Ilmanvaihtokoneen pienentäminen tuntien ajaksi aiheuttaa tunkkaisuuden tunnetta, syksy/2014

17 Kiinteistö Tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet Suositeltavat toimenpiteet Muuta huomioitavaa Ollinsaaren koulu 128 lasta 14 työntekijää Kuntotutkimus 6/2009 Alapohjan ja seinän liittymän tiivistys 1/2013 Lämpökamerakuvaus 2/2013 Lämpökameraraportin tuloksiin liittyviä korjaavia töitä (ikkunoiden ja ulko-ovien liitosten tarkastus) Sisäilmatutkimus 5/2013 Liikuntasalin ja varaston rakenteellisia tiivistyksiä (sähköistys pintavetoina) Sisäilmatutkimukset talvella 2014 Pattasten koulu 624 lasta 80 työntekijää Liikuntasalin lattian kuntotutkimus 3/2013 Antinkankaan koulun Jopo-luokalle on tehty tilat terveysaseman tiloista 8/2013 Kosteuskartoitus/mikrobitutkimus/VOK-tutkimus 10/2014 Liikuntasali peruskorjattu 12/2014 Ilmanvaihto säädetty 12/2014 (koko koulu) Oireilua liikuntasalissa ja parissa luokkatilassa syksy/2014. Ymp.thtarkastus 9/2014: Liikuntasalin ulkoseinien alaosien mahdollisia mikrobivaurioita ei ole tutkittu. Kiinteistön omistajan on syytä huolehtia, että liikuntasalin ulkoseinärakenteiden tiiveys säilyy ja vuotoilmavirtausta ei pääse muodostumaan. Korjauksen jälkeen on liikuntasali ja sen välittömässä läheisyydessä olevat tilat syytä puhdistaa huolella. Uudemman rakennusosan lattiarakenteiden selvitysraportti on syytä toimittaa ymp.terveydenhuoltoon. Koulutilojen siivousta tulee tehostaa tasopintojen pölyjen poistamisessa.

18 Kiinteistö Tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet Suositeltavat toimenpiteet Muuta huomioitavaa Raahen lukio Väestönsuojan kosteusvauriot korjattu kesällä Ymp.thtarkastus 3/2014: Koulurakennuksen kellaritiloissa sijaitsevan väestönsuojan seinä- ja lattiarakenteissa nähtävissä kosteuden aiheuttamaa seinäpintojen rapautumista ja yhdessä tilassa kosteudenosoittimella havaittavissa kohonnut rakennekosteus. Tarkastuksen yhteydessä sovittu, että kosteusvauriot korjataan. Kirkkokadun päiväkoti 99 lasta 23 työntekijää Pattasten päiväkoti 44 lasta 8 työntekijää Kuntoarvio 10/2013 IV-kanavisto puhdistettu, mineraalivillaeristeet poistettu ja ilmanvaihto säädetty syksy/2013 Uima-allas poistettu ja huoneet yhdistetty käytävään 9/2014 Kuntoarvio 1/2013 Kuntoarvion mukaisia alapohjan ja seinän liittymän tiivistyksiä 6/2013 Suunnittelukaudella ( ) esitetään kiinteistön perusparannusta ja toiminnallista laajennusta. Piha-alueen kuivatuksen ja aluevarustelun perusparannus lähivuosina. Rakennusteknillisiä korjauksia 5-10 vuoden kuluessa. Talotekniikan uusiminen vuoden kuluessa. Nuorisotalo Kuusela Saloisten päiväkoti 73 lasta 13 työntekijää Suljettu, poistettu käytöstä syksy / 2013 Korvaavat tilat otettu käyttöön 8/2012

19 Kiinteistö Tehdyt ja suunnitellut toimenpiteet Suositeltavat toimenpiteet Muuta huomioitavaa Kampus alue: Pitkänkarin koulu, Rantakatu 5 Auditorio, Rantakatu 7G Kansliarakennus, Rantakatu 7C Viemärit on uusittu Sisäilmaselvitys 3/2008 Kuntoarvio ja tutkimukset Kuntotutkimus 3/ 2012 Rakenneselvitys 4/2013 Piha-alueen kuivatuksen parannus 9/2013. Ilmanvaihdon parannus10/2013. Ilmanvaihtokanavien puhdistus ja säätö. 11/2013. Vesivahingon korjaus11/2013. Poistettu käytöstä Huolto- ja kunnossapitotoimenpiteitä. Vesivahinkokorjauksen tarkistusmittaus.

20 Työterveyshuollon kommentit oireiluista Hyvän sisäilman tunnusmerkkeinä ovat oikea huonelämpötila, sopiva ilman kosteus, puhtaus ja raikkaus. Huonon sisäilma voi aiheuttaa terveyshaittoja, jotka ilmenevät erilaisina oireina ja sairauksina. Näitä ovat esimerkiksi hengitysteiden, silmien ja ihon ärsytys, päänsärky, väsymys, kuumeilu ja hengitystieinfektiot sekä pitkäaikaissairaudet, kuten astma. Terveyshaittojen lisäksi huono sisäilma aiheuttaa epäviihtyvyyttä, ja oireilu voi alentaa myös työtehoa. Terveystarkastusten yhteydessä ja yksittäisten työntekijöiden yhteydenottojen perusteella on tullut esille oireilua Saloisten, Pattasten ja Vihannin kouluilla. Työntekijät oireilevat tietyissä tiloissa kouluilla. Työterveydessä on käynnistetty tarkempia terveydentilan tutkimuksia muutamien oireilevien työntekijöiden kohdalla. Lisäksi on pyritty yhteistyössä esimiehen, työsuojelun ja teknisen toimen kanssa luomaan mahdollisimman hyvät työskentelyolosuhteet oireilun poistamiseksi (erilaiset korjaustoimenpiteet, ilmanpuhdistimet, työtilojen muutokset ym.). Tämän syksyn kausiflunssa on koetellut monia työntekijöitä. Flunssa on ollut harvinaisen pitkäkestoinen (jopa kahdeksan viikkoa) ja siihen on kuulunut mm. äänen käheyttä ja äänen menetystä. Työterveyteen on tullut jonkin verran yhteydenottoja liittyen flunssaoireisiin ja epäilyä niiden yhteydestä huonoon sisäilmaan. Työsuojeluhenkilöstön kokemuksia Kiinteistöjen sisäilma-asiat ovat olleet yksi merkittävä asiakokonaisuus työsuojeluhenkilöstön toiminnassa. Tilojen käyttäjiltä on tullut jonkin verran yhteydenottoja sisäilmaoireiluun liittyen ja heitä on aina kehotettu myös kääntymään työterveyshuollon puoleen saamaan apua oireisiin. Sisäilmaryhmän moniammatillinen toiminta on kehittynyt entistä parempaan suuntaan, joskin tiedottaminen vaatii edelleenkin kehittämistä, esim. raporttien jakaminen ja niissä olevien tulosten tiedottaminen tilojen käyttäjille vaatii tehostamista. Sisäilmaongelmat vaativat aina tarkempia tutkimuksia oireilun lähteen paljastamiseksi ja korjausten kohdentamiseksi oikeisiin paikkoihin, mikä aiheuttaa usein käyttäjistä tunteen, etteivät asiat etene millään tavalla. Työsuojeluhenkilöstön tehtävänä on luoda luottamuksen ilmapiiri tilojen käyttäjän ja moniammatillisen tiimin välille, jotta asioiden eteenpäin vieminen olisi mahdollisimman mutkatonta ja tehokasta. Jokainen sisäilmaongelma on aina yksilöllinen, mutta laajoissa ongelmissa vain perusteellisilla ja syvälle rakenteisiin menevillä korjauksilla voidaan tuottaa vaurioituneisiin kohteisiin hyvä sisäilma. Ikääntyvissä kohteissa pitää aina huomioida uudisrakentaminen vaihtoehtona hyvän lopputuloksen saamiseksi. Sisäilmaongelmat voivat olla hankalia ja monisyisiä, ja niihin liittyvä informaation puute saattaa ylläpitää ja vahvistaa ongelmaa entisestään, mutta oireilevaa ihmistä ei missään vaiheessa pidä unohtaa, eikä sisäilmasto-ongelmista aiheutuvaa terveyshaittaa väheksyä. Tätä raporttia koskevat kysymykset pyydetään osoittamaan teknisen palvelukeskuksen johtaja Pasi Alatalolle

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä 2015

Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä 2015 Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä 2015 Työsuojelutoimikunta 25.1.2016 Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Raportin ovat laatineet yhteistyössä: Timo Salonen,

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tutkimus 2012 Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos 19.6.2017 Kari Reijula Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä

Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä Sisäilmaryhmän raportti Raahen kaupungin kiinteistöistä Työsuojelutoimikunta Rakennetun ympäristön lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Raportin ovat laatineet yhteistyössä tekninen toimi ja

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen tehtävistä Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista valvonta toteutetaan pääsääntöisesti tarkastajien

Lisätiedot

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa

Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Kosteus- ja homeongelmat Suomessa Eduskunnan Tarkastusvaliokunnan tilaama tutkimus 2012 Kari Reijula, Guy Ahonen, Harri Alenius, Rauno Holopainen, Sanna Lappalainen, Eero Palomäki, Marjut Reiman 9.6.2014

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen

Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen 27.7.2015 JL-M Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen Hyväksynyt toimintatavakseen Jyväskylän sisäilmastoryhmä 12.2.2009 Jyväskylän kaupungin sisäilmastoryhmä 2015 Petteri Kontro, (pj.) Anneli

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.

Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle. Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2. Sisäilmatutkimuksen sudenkuopat 10 vinkkiä sisäilmatutkimuksen tilaajalle Maija Ojala, asiantuntija, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 Kiinteistön sisäilmaongelma käyttäjä, työnantaja ja omistaja isojen

Lisätiedot

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy

Sisäympäristöprosessit HUS:ssa. Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy Sisäympäristöprosessit HUS:ssa Marja Kansikas sisäilma-asiantuntija HUS-Kiinteistöt Oy HUS-Sisäympäristöohjausryhmä v toimii ns. ohjausryhmänä v työryhmä koostuu v HUS-Työsuojelusta v HUS-Työterveyshuollosta

Lisätiedot

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen

Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen 16.12.2016 JL-M Menettelytapaohje sisäilmasto-ongelmien hoitamiseen Hyväksynyt toimintatavakseen Jyväskylän sisäilmastoryhmä 12.2.2009 Jyväskylän kaupungin sisäilmastoryhmä 2016 Petteri Kontro, (pj.) Jaana

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Jari Latvala, ylilääkäri Sisäilmapalvelut, Työterveyslaitos 1 Aiheeseen liittyviä keskeisiä termejä ja määritelmiä Sisäilma: Rakenteiden rajaamalla alueella

Lisätiedot

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa

Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Milloin on syytä epäillä sisäilmaongelmaa Tiedossa olevat puutteet rakenteissa, pinnoilla tai LVI-tekniikassa Aistinvaraisesti havaittavat merkit Käyttäjien poikkeava oireilu Tiedossa olevat puutteet Sisäilmaston

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Kari Reijula professori, teemajohtaja IV-järjestelmät ja terveys Riittävä ilmanvaihto, tunkkaisuus vs. veto, kosteuden kertyminen Kanavien, järjestelmien,

Lisätiedot

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi

Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Homevaurion tutkiminen ja vaurion vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, Yksikön päällikkö, Dos. Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 26.3.2015 Sisäilmastoseminaari 2015 1 Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

Tuomas Koivumäki Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu

Tuomas Koivumäki Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu Rakennusinsinööri Insinööritoimisto 2K Oy Joensuu Hajut, oireet ja muut aistinvaraiset havainnot lähtökohtana sisäilmaongelmien selvittämisessä ja ennaltaehkäisemisessä Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä ALTISTUMISEN ARVIOINTI SISÄILMASTON LAATUUN VAIKUTTAVIEN TEKIJÖIDEN PERUSTEELLA Sisäilmastoseminaari 2015 Katja Tähtinen¹, Veli-Matti Pietarinen¹, Sanna Lappalainen¹, Anne Hyvärinen²,

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille 8.5.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala OHJELMA Tervetuloa ja tilaisuuden tavoite, Maija Mattila, tilaisuuden juontaja Koulurakennuksen

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä AVATER -tutkimushankkeen päätösseminaari 16.11.2016, Tampere 30.11.2016 1 Ohjeistuksen kehittäminen koulujen sisäilmaongelmien hallintaan

Lisätiedot

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa 29.10.2014 Hyvä sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa ja käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä. Juhani Pirinen, Sisäilmaseminaari 2012 SISÄILMAA

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA

KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA Työsuojeluvalvonnan ohjeita 3 / 2010 KOSTEUS- JA HOMEVAURIOIDEN VALVONTA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sisällys Ohjeen tarkoitus... 5 Säädösperusta... 5 Kosteus- ja homevaurioiden määrittely ja tunnusmerkit...

Lisätiedot

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Sisäilmatyöryhmä 10.4.2014 Yhteistyötoimikunta 22.4.2014 Kaupunginhallitus 28.4.2014 Toimintaohjeet sisäilmaongelmissa 2 (12) Sisällys 1.

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Korjausneuvoja Rakennusterveysasiantuntija Tapio Rokkonen Hengitysliiton korjausneuvontapalvelut/itä-suomi 1 Hengitysliiton korjausneuvojat

Lisätiedot

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus

GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU. Sisäilma- ja kuntotutkimus GESTERBYN SUOMENKIELINEN KOULU Sisäilma- ja kuntotutkimus Tiedotustilaisuus 5.3.2018 Olavi Vaittinen, rakennusterveysasiantuntija Inspector Sec Oy (ISEC) TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Koulurakennus ja liikuntasalirakennus:

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Terveyden edistäminen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Terveyden edistäminen. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Terveyden edistäminen Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Lähtökohta Suomi johtavia maita sisäilmahaittojen tutkimuksessa ja ehkäisyssä Silti sisäilmaan liitetty keskustelu,

Lisätiedot

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi

Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Terveydensuojelulainsäädän nön muutokset ja asuntojen terveyshaittojen arviointi Sisäilmapaja 5 Nurmes 12.11.2013 Ylitarkastaja Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Yleisperiaate rakennuksen

Lisätiedot

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES Sipoon kunnan sisäilmaprosessi 1 TERVEYDEN- HUOLTO, TERVEY- DENSUOJELU TILOJEN KÄYTTÄJÄT, KUNTALAISET TYÖSUOJELU, TYÖTERVEYS- HUOLTO TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES TUTKIMUSSUUNNITELMA KUNTOTUTKIMUKSET

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmastotyöryhmän toiminta Kankaanpään kaupungissa

Monialaisen sisäilmastotyöryhmän toiminta Kankaanpään kaupungissa Monialaisen sisäilmastotyöryhmän toiminta Kankaanpään kaupungissa 22.1.2015 Lähtökohta toiminnalle 2008 kevät talvella Kangasmetsän koulun pitkään jatkuneet sisäilmasto-ongelmien syyt tulivat esille ja

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

Mitä sisäilmaoireet ovat?

Mitä sisäilmaoireet ovat? Oireita sisäilmasta? kliininen näkökulma koti Soile Jungewelter, LL, HLL korvatautien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Työterveyslaitos RAKLI 04.10.2017 työpaikka luonto auto kiitokset ylilääkäri Kirsi

Lisätiedot

MARTTI AHTISAAREN KOULU

MARTTI AHTISAAREN KOULU MARTTI AHTISAAREN KOULU YHTEENVETO SISÄILMATUTKIMUKSISTA JA - KORJAUKSISTA 2016 1 Tutkimusten lähtökohdat Tutkimusten alussa, marraskuussa 2015, esille nousi ongelmallisina tiloina erityisesti seuraavat:

Lisätiedot

Pihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin

Pihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin Pihkoon koulu Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus 7.12.2017 ISS Proko Oy Peter Mandelin Tutkitut rakennukset Uusi Koulu Vanha koulu Uusi koulu Vanha koulu 2 Tehdyt tutkimukset: Rakenneavauksia:

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus päivittyy kuntotutkimus Miia Pitkäranta FT [mikrobiologi],

Lisätiedot

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille 28.8.2018 klo 18.30-19.30 OHJELMA Koulurakennuksen kunto ja korjaukset kesällä 2018 Jari Pere, projektinjohtaja, sisäilmatiimi Koulurakennuksen peruskorjaus

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset

Lisätiedot

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Tuula Angervuori-Pursila Tullinkulman Työterveys Oy 2 Rouva 34 v Minulla on ollut astma lapsena, mutta lääkkeet on loppuneet n 5 v sitten ja olen pärjännyt vuosia

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Sisäilma - terveellinen ja turvallinen toimintaympäristö POHTO / 1.3.2016 / tarkastaja Jorma Ukkola Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston

Lisätiedot

Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen

Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen Sanna Lappalainen Työterveyslaitos, Työtilat johtaja Ohje saatavilla verkkokirjana Ohje saatavilla: Työterveyslaitoksen verkkosivuilta www.ttl.fi/sisäympäristö

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelma B 2. Sisäilmaongelmien

Lisätiedot

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Terveiden tilojen vuosikymmen seminaari 17.4.2018 Kuopio, Itä-Suomen aluehallintovirasto Yli-insinööri Katja Outinen Lainsäädäntö luo puitteet terveellisille

Lisätiedot

Kun koulun sisäilma sairastuttaa

Kun koulun sisäilma sairastuttaa Kun koulun sisäilma sairastuttaa Sisäilmapaja 3 Forssassa 17.11.2011 Teija Meklin Homekoulu romahdutti opettajan terveyden Homekoulu kuohuttaa tunteita Ruotsinpyhtäällä julkaistu 16.8.2011 klo 09:14, http://yle.fi/alueet/teksti/

Lisätiedot

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE

PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE PUHDASTA SISÄILMAA TILOJEN KÄYTTÄJILLE 28.1.2015 WÄRTSILÄTALO Susanna Hellberg TERVEYDENSUOJELULAKI 763/94 7 LUKU Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydelliset vaatimukset 26 Asunnon

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Sisäilmatutkimuksesta kokonaisuuden ymmärtämiseen - miten on onnistuttu? Vesa Pekkola Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Pimeältä keskiajalta kohti sivistystä Tappava elinympäristö vain

Lisätiedot

Merenojan koulu, Kalajoen kaupunki

Merenojan koulu, Kalajoen kaupunki Väliraportti, (alustavia käsityksiä rakennuksen kunnosta) 19.4.2017 Työnro 3512584 Ins. Petri Sippola Ins. Henrik Turtinen 2 (34) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...5 1.1 Tilaaja...5 1.2 Tutkimuksen tekijät...5

Lisätiedot

RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi

RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi LAUSUNTO 1 (5) RÖYLÄN KOULU- JA PÄIVÄKOTIRAKENNUS Terveellisyyden arviointi Tässä lausunnossa arvioidaan Röylän koulu- ja päiväkotirakennuksen nykyinen terveellisyys. Rakennuksissa on tehty sekä kuntoarvio

Lisätiedot

Sisäilmaopas. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan

Sisäilmaopas. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Sisäilmaopas Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Jukka Ojanen 9.10.2015 YT-toimikunta 14.10.2015 53 Tekninen lautakunta 29.10.2015 107 Sisäympäristön tila ja sisäilman laatu vaikuttavat

Lisätiedot

Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat

Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat Sisäilmaongelman ratkaisuun osallistuvilla toimijoilla tulee olla yhteinen näkemys siitä, että vaurioituneet rakenteet on korjattava, koska homeongelmasta voi

Lisätiedot

KOIVUJÄRVEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

KOIVUJÄRVEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Ohessa kuvitteellisen Koivujärven kunnan sisäilmaohjeet. Ne perustuvat todelliseen asiakirjaan. Niissä näkyy paikalliset linjaukset ja painotukset. Niitä ei ole tarkoitettu sellaisenaan kopioitavaksi,

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pelkosenniemen koulu Koulutie 9, 98500 Pelkosenniemi Kyselyn ajankohta: Toukokuu 2015 Tilaaja: Pelkosenniemien kunta, sivistysosasto Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään?

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Kari Reijula, professori Teemajohtaja Käyttäjälähtöiset toimivat työtilat teema-alue Esittäjän nimi 4.12.2012 Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden kustannukset

Lisätiedot

Lohjan kaupungin sisäilmaryhmä 20.9.2013 Lohjan kaupungin toimintamalli sisäilma-asioissa

Lohjan kaupungin sisäilmaryhmä 20.9.2013 Lohjan kaupungin toimintamalli sisäilma-asioissa Lohjan kaupungin toimintamalli sisäilma-asioissa TOIMINTAMALLIN SISÄLTÖ 1. MENETTELYOHJE SISÄILMAEPÄILYTILANTEESSA 1.1 Toimintamalli sisäilmaongelman selvittelytyössä 1. 2 Sisäilmaongelman tuntomerkkejä

Lisätiedot

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto LAUSUNTO SK17002 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa TAUSTA Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto Korson koulun

Lisätiedot

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus

Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia. Tiedotustilaisuus Mankkaan koulun sisäilmaselvitysten tuloksia Tiedotustilaisuus 24.11.2014 Sisäilmaongelmat ovat monimutkaisia kokonaisuuksia Sisäolosuhteisiin vaikuttavat useat eri tekijät: lämpö-, kosteus-, valaistus-

Lisätiedot

Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu. Ennakkotehtävät Joensuu Jukka-Pekka Kärki

Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu. Ennakkotehtävät Joensuu Jukka-Pekka Kärki Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma Monialainen ratkaisu Ennakkotehtävät Joensuu 2.12.2014 Jukka-Pekka Kärki Kysymys. Tutkimusten luottavuus Kuinka luotettavia ovat ns. sisäilmatutkimukset, joita tehdään

Lisätiedot

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS)

TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) TEOLLISUUSRAKENNUSTEN TOIMISTOTILOJEN ILMAN LAATU (INDOOR AIR QUALITY IN OFFICES ADJACENT TO INDUSTRIAL HALLS) Liisa KUJANPÄÄ 1, Sirpa RAUTIALA 1, Helmi KOKOTTI 2, and Marjut REIMAN 1,* 1 Finnish Institute

Lisätiedot

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Lopputyöseminaari 7.6.2017 OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Miia Kurri, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017

Lisätiedot

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus Työtekijän vastuulla ilmoitukseen asti OLOSUHDEHAITTA TYÖPAIKALLA Olosuhdehaitta työpaikalla esim. poikkeava haju Tarkista olosuhteet ja tee sisäympäristöohjeen omat toimenpiteet työpaikalla Olosuhdehaitta

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta

Kokonaisuuden hallinta Kokonaisuuden hallinta Tommi Riippa Tiimi- ja laatupäällikkö, RTA FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.10.2017 Page 1 Otsikoita 3.10.2017 Page 2 Otsikoita 3.10.2017 Page 3 Otsikoita 3.10.2017 Page 4 Otsikoita

Lisätiedot

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Rakennusten ylläpito ja sisäilmaongelmien selvittäminen Käyttäjien huomioiminen ja tehtävät sisäilmaongelmien selvitysprosessissa Vesa Pekkola Ylitarkastaja

Lisätiedot

Kuntien rakennusten kosteus- ja homevaurioiden merkittävimmät ongelmat

Kuntien rakennusten kosteus- ja homevaurioiden merkittävimmät ongelmat Kuntien rakennusten kosteus- ja homevaurioiden merkittävimmät ongelmat Tarkastusvaliokunta ja ympäristövaliokunta / 20.6.2017 Suomen Kuntaliitto ry Rakennusten kosteus- ja homeongelmat / kuuleminen / 20.6.2017

Lisätiedot

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö YM:n, STM:n ja Suomen Kuntaliiton rahoittama projekti Rakennusten ylläpidon ja korjausten terveysja

Lisätiedot

VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Asukastoimikunnan seminaari

VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Asukastoimikunnan seminaari VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa Asukastoimikunnan seminaari 10.3.2018 Esittely Jari Kauppinen, kunnossapitomestari Jari.kauppinen@vts.fi p. 040 185 0489 Jyrki Mälkki, kunnossapitomestari

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen

Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen SAK:n 22. Työympäristöseminaari 17.10.2015 Kiljava Kari Reijula Työterveyden professori Helsingin yliopisto Sisäilmaongelmia työpaikoilla "Kokkolan

Lisätiedot

Puheenjohtajien kokous 1.12.2015. Home- ja kosteusvaurioepäilyt. VTS-kotien toimintamalli

Puheenjohtajien kokous 1.12.2015. Home- ja kosteusvaurioepäilyt. VTS-kotien toimintamalli Puheenjohtajien kokous 1.12.2015 Home- ja kosteusvaurioepäilyt VTS-kotien toimintamalli Syitä sisäilmaongelma- kosteusvaurioepäilyille tunkkaiseksi koettu sisäilma asukkaan sairastelu tai oireilu, jonka

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna

Lisätiedot

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen

Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Asumisterveysasetuksen soveltamisohje mikrobien mittaaminen Kaisa Jalkanen, tutkija THL, Asuinympäristö ja terveys -yksikkö Sisäilmaongelmia voivat aiheuttaa monet tekijät Hallittava kokonaisuus! Lähtötilanne

Lisätiedot

Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu

Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu Asianajajapäivät, Helsinki 10.1.2014 Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto Sisäilmaongelmien aiheuttajia

Lisätiedot

Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet. Anne Hyvärinen, tutkimusprofessori

Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet. Anne Hyvärinen, tutkimusprofessori Voidaanko altistumista sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa vähentää käyttöä turvaavat toimenpiteet Anne Hyvärinen, tutkimusprofessori 16.11.2016 Sisäilmastoseminaari 2018 1 Johdanto Kosteus- ja homevauriot

Lisätiedot

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Leena Jormanainen 7.10.2014 1 Sisäilmaryhmän kokoonpano kaupunginjohtaja nimennyt 23.2.2009 TILAKESKUS - Sisäilmatyöryhmän

Lisätiedot

Sisäilmaongelman ratkaisumalli

Sisäilmaongelman ratkaisumalli Sisäilmaongelman ratkaisumalli Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja (vastuuhenkilö) Prosessin asiakkaat Asiakastarpeet ja - odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA. Sisäilmaopas. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan. Tarmo Saarinen 2.1.2014

SÄKYLÄN KUNTA. Sisäilmaopas. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan. Tarmo Saarinen 2.1.2014 SÄKYLÄN KUNTA Sisäilmaopas Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan Tarmo Saarinen 2.1.2014 Sisäympäristön tila ja sisäilman laatu vaikuttavat terveyteen. Toimintaohjeen avulla luodaan malli

Lisätiedot

MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko

MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus. Tähän tarvittaessa otsikko MAJALAN KOULU tekninen riskiarvio ja kuntotutkimus Tähän tarvittaessa otsikko TAUSTAA JA TUTKIMUKSEN TEKIJÄT Tutkimuksen tekijä Insinööritoimisto K-S Kitapa Oy / Hannu Leisimo (RI, Rakennusterveysasiantuntija,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, AMBIOTICA-RAKENNUS RAKENNUSTEKNINEN JA SISÄILMA- OLOSUHTEIDEN TUTKIMUS TIEDOTUSTILAISUUS 19.8.2014 RAKENNUKSEN PERUSTIEDOT pinta-ala noin 11 784 br-m 2, kerrosala noin 12 103 ke rakennus

Lisätiedot

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Jenni Pitkänen, insinööri (ylempi AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, vastaava isännöitsijä Raimo Laaksonen, erityisluokanopettaja Tampereen kaupunki varhaiskasvatus

Lisätiedot

Homekorjaushankkeiden sudenkuopat ja ennakkotehtävien käsittely

Homekorjaushankkeiden sudenkuopat ja ennakkotehtävien käsittely Homekorjaushankkeiden sudenkuopat ja ennakkotehtävien käsittely KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 29.10.2014 Tipotien sosiaali- ja terveysasema

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa 9.12.2014 Terveystarkastaja Juha Metso Puh. 0400 421 451 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä * Vuonna 2011 aloitti epävirallinen sisäilmatyöryhmä

Lisätiedot