MESTARIASUKAS JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT ASUKASLEHTI 1/2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MESTARIASUKAS JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT ASUKASLEHTI 1/2008"

Transkriptio

1 MESTARIASUKAS JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT ASUKASLEHTI 1/2008

2 2 MESTARIASUKAS PÄÄKIRJOITUS KUNTIEN OSUUS KASVA- NUT VUOKRA-ASUNTOJEN TARJOAJANA Pentti Virtanen Järvenpään Mestariasunnot Oy Hallituksen puheenjohtaja Kuntien vastuu kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjoajana on kasvanut. Uusien vuokra-asuntojen tarjonta on pienentynyt, sillä muiden kuin kunnallisten yleishyödylisten rakennuttajien kiinnostus valtion tukeman asuntotuotannon rakentamiseen on vähentynyt huomattavasti. Kunnan päätöksillä on merkittävä vaikutus asuntomarkkinoihin, etenkin eritysryhmien kuten vanhusten ja vammaisten, asuntojen saatavuuteen. Vuokra-asunnot ovat kunnan tärkein asuntopoliittinen väline. Rakennusalan hiljenemisen johdosta rakentamisen kustannukset ovat selvästikin pienenemässä. Nyt onkin otollinen aika lisätä julkisen sektorin rakentamista. Kunnan tarjoamat vuokra-asunnot palvelevat kuntalaisten lisäksi myös elinkeinoelämän tarpeita. Tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kunta samalla lisää elinkeinojen kehittymistä paikkakunnalla sekä lisää kunnan vetovoimaa tarjoamalla yritysten työntekijöille kohtuuhintaisia ja viihtyisiä asuntoja. Kuntaliitto on koonnut vuokratalojen isännöitsijöiden ja omistajien käyttöön käsikirjan, johon on koottu tietoja arava- ja korkotukivuokratalojen taloudesta, hallinnosta ja ylläpidosta. Linjauksilla tavoitellaan suunnitelmallista ja pitkäjänteistä päätöksentekoa sekä vuokra-asuntoihin sitoutuneen pääoman tehokasta käyttöä. Julkaisun tavoitteena on kehittää kuntien omistamia vuokra-asuntoja sekä niiden kunnossapitoa vastaamaan paremmin asukkaiden ja omistajan tarpeita. Edellä mainitun julkaisun taloudenhoitoa käsittelevää osaa on ollut, kutsuttuna, kirjoittamassa yhtiömme toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi. Uudistuotannon aloittaminen Mestariasuntojen toimesta on tosiasia. Työt Wärtsilänkadun varrelle tulevan Wärttinä -hankkeen osalta ovat alkaneet. Haarajoen paritalohanke on myös edennyt ja ensimmäiset asunnot valmistunevat vielä tämän vuoden puolella. Mestariasunnoissa on linjattu tulevaa asuntojen tarvetta ja yhtiölle on laadittu alustava asunto-ohjelma vuoteen 2015 saakka. Ohjelmassa on arvioitu rakennettavan noin 400 uutta vuokra-asuntoa vuoteen 2015 mennessä. Yhtiön suunnitelmat on sovitettu linjaan kaupungin valtion kanssa tekemän aiesopimuksen kanssa. Järvenpään tavoitteena on tasapainottaa pääkaupunkiseudun asuntotuotantoa sopimuksen mukaan, jossa mukana ovat pääkaupunkiseudun kunnat sekä kaikki Kuuma-kunnat. Sopimuksen mukaan Järvenpään osuus on noin 500 asuntoa vuodessa, josta vuokra-asuntoja osuus on noin 100 asuntoa vuodessa. Vanhan asuntokannan kunnostusta tullaan uudistuotannosta huolimatta Mestariasunnoissa jatkamaan entiseen tahtiin. Vanhan asuntokannan kunnossapito on ensiarvoisen tärkeää niin asukkaiden kun yhtiönkin kannalta. Mestariasunnot tulee olla haluttuja. Kenen ehdoilla eletään, kuka meillä määrää? Jaana Suopellonmäki asukashallituksen puheenjohtaja Meille on muuttanut vuoden sisällä pihapiiriin monta uutta lapsiperhettä. Ihanaa, pihalla on taas elämisen ääniä, menoa ja meininkiä! Melkein aina pihan poikki kulkiessa on joku pieni tai isompi asukas moikattavana ja usein tulee muutakin juteltua kuin tervehdykset vaihdettua. Meillä pihaan mahtuu sekä lasten leikkipaikkoja, nurmikkoa että istuinryhmä, jota aikuiset enemmän käyttävät. Aikanaan aktiiviset asukkaat pihan uudelleensuunnittelua puuhasivat ja nyt nautimme tuloksista. Meillä ei pahemmin ole tullut erimielisyyttä siitä, mitä pihalle halutaan ja ketä varten se muokataan. Aina ei ole niin helppoa päästä ratkaisuihin, jos on kovin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä pihalla tai kerhohuoneissa saa tehdä ja kuka määrää. Esimerkiksi tällaisissa ristiriitatilanteissa asukasdemokratia astuu konkreettisesti kuvioihin: asukastoimikunta voi itse luoda pelisääntöjä ja linjauksia tai kutsua koolle asukaskokouksen ja kysyä kaikkien asukkaiden mielipidettä. Osallistumalla asukaskokoukseen, ja kenties vielä asukastoimikuntaan kuulumalla, voi vaikuttaa oman asumisen ehtoihin. Vuokrataloja koskeva yhteishallintolaki velvoittaa omistajan antamaan asukkaille päätösvaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia omaa asumistaan koskevissa asioissa. Mestariasunnoilla on yhteishallintoa toteutettu jo vuosia siten, että jokaisessa asuntokohteessa kutsutaan vähintään kerran vuodessa koolle asukaskokous, jossa äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia ovat kaikki talossa vakinaisesti asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Asukaskokous valitsee asukastoimikunnan, jonka henkilömäärä ja toimikauden pituus voivat vaihdella. Asukastoimikunnan tehtäviin kuuluu mm. osallistua valmisteluun, neuvotella ja antaa lausunto vuokranmääritysesityksistä, korjaussuunnitelmista ja huoltosopimuksen sisällöstä, päättää järjestyssääntöjen sisällöstä, päättää saunavuorojen ja autopaikkojen jakoperusteista sekä päättää yhteisten kerho- ym. tilojen käytöstä. Asukastoimikunnalta odotetaan muodollisen yhteishallintolain mukaisen toiminnan lisäksi myös yhteishengen ja tekemisen meiningin luomista asukkaiden kesken. Monissa taloyhtiöissä asukastoimikunta toimii onnistuneesti linkkinä asukkaiden ja omistajan välillä. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että asukkaat tuntevat asukastoimikunnan jäseniä. Tuttujen ihmisten kesken asioiden hoitaminen on helppoa. Yhteishallintolaki ei velvoita asukkaita käyttämään heille annettua vaikutusmahdollisuutta. Osallistuminen asukaskokouksiin ja muuhun asukastoimintaan on vapaaehtoista. Joskus tulee kyllä mieleen, että jonkinlainen velvoite olisi hyväkin olla laissa määrätty, niin säästyttäisiin monelta turhalta ihmettelyltä ja mutinalta. Kai meitä asukkaita kuitenkin kiinnostaa asumisviihtyisyyden lisääminen, asumiskustannuksiimme vaikuttaminen tai talojemme kunnossapito ja hoito? Ja jotta asiat hoituisivat sujuvasti ja asuminen olisi mukavaa, tulisi meistä itse kunkin koittaa katsella asioita toistenkin silmin ja suvaita elämää ympärillämme. Yhteinen etu ei aina voi olla yksilön etu, mutta se koituu pitkässä juoksussa kaikkien eduksi. Eletään ihmisiksi, yksin ja yhdessä. MESTARIASUKAS Järvenpään Mestariasunnot asukaslehti 1/2008 Julkaisija: Järvenpään Mestariasunnot Oy Osoite: Sibeliuksenkatu 15 B (PL 105) Järvenpää PÄÄTOIMITTAJA: Veikko Simunaniemi TOIMITUSSIHTEERI: Pentti Virtanen PAINOPAIKKA: Riihimäen kirjapaino TOIMITUSKUNTA: Asukashal. pressiryhmä TAITTO: PREERIAPINGVIINI OY PAINOS: kpl, jakelualue Järvenpää

3 MESTARIASUKAS 3 Suomen ensimmäiset nollaenergiakerrostalot valmistuvat Järvenpäähän ja Kuopioon Järvenpään Mestariasunnot ja Kuopion Opiskelija-asunnot ovat rohkeita edelläkävijöitä rakentaessaan Suomeen ensimmäiset nollaenergiakerrostalot. Molempien rakennushankkeiden tavoitteena on löytää toteuttamiskelpoinen kokonaisenergiataloudellinen ratkaisukonsepti niin, että asumiskustannukset pysyvät kohtuullisina. Yhteistyössä toteutettava hanke mahdollistaa uusien ratkaisujen ja toimintamallien kehittämisen siten, että ne voidaan ottaa käyttöön ARA vuokra-asuntokannassa välittömästi. korostaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ylijohtaja Hannu Rossilahti. Kehityshankkeet ovat erittäin mielenkiintoisia ja poikkeuksellisia Suomessa monessakin mielessä. Ilmasto- ja energiapoliittisesti on tärkeää pysäyttää yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja hankkeet ovat edistyksellisiä malleja siitä. Olemassa olevaan asuntokantaan kohdistuvat toimenpiteet ovat strategisesti tärkeässä asemassa kun ratkaistaan kysymyksiä, mitä kannattaa korjata, mistä kannattaa luopua, mitä uudistaa ja minne rakentaa uutta tarpeellista asuntokantaa. Hanke onkin herättänyt mielenkiintoa myös rakennusteollisuuden eri alueilla ja useat alan kehityshakuiset yritykset ovatkin tulossa mukaan yhteistyöhön ja näihin kahteen pilottihankkeeseen. Kuopion ja Järvenpään kaupungit ovat ryhtyneet näillä hankkeilla Valtioneuvoston asuntopoliittisessa toimenpideohjelmassa määriteltyjen asuntopoliittisten kehittämistoimenpiteiden mukaisesti luomaan mallia asumisen uudistamiseksi: korjauskustannuksiltaan kalliiden tai kunnoltaan huonojen kerrostalojen purkaminen, tontin tai korttelin täydennyskaavoittaminen ja mahdollinen rakennusoikeuden lisääminen, kerrostalon kokonaisenergiaratkaisujen kehittäminen, nollaenergiataloratkaisuna rakentaa vuokra-asuntoja. Molempiin hankkeisiin sisältyy vanhojen rakennusten purkaminen, pukujätteiden kierrätys ja mahdollinen uudelleen jalostaminen. Uusien nollaenergiatalojen rakentaminen, joista Kuopion Opiskelija-asuntojen hanke on pääosin suunnattu liikuntaesteisille opiskelijoille ja Järvenpään Mestariasuntojen hanke vanhuksille. Kehityshanke toteutetaan rakennuttajaorganisaatioiden, rakennusteollisuuden, energiasektorin eri toimijoiden ja VTT:n yhteistyönä. ARAn rooli hankkeiden ohjauksessa on keskeinen. Vuokrataloyhtiöiden lähtökohtana on ollut, että näiden Suomessa ensimmäisten nollaenegiatalohankkeiden kehityskustannukset eivät saa tulla yhtiöiden ja siten asukkaiden maksettavaksi vuokrissa vaan vuokrat määrittyvät omakustannusperiaatteella. ARA rahoittaa rakennushankkeet korkotukilainojen lisäksi mahdollisin erityisavustuksin. TEKES ja VTT ovat mukana kehitystyössä hankkeen asiantuntijoina ja rahoitushakemus kehittämiskustannuksien rahoittamiseksi on jätetty TEKESiin. Neuvottelut SITRA:n kanssa ovat meneillään. Lisäksi ARA huolehtii hankkeen eri vaiheiden ohjaamisesta, tiedottamisesta ja kehitettävän konseptimallin tiedon levittämisestä mm. internet-sivuillaan. Järvenpäässä nollaenergiatalo nousee Jampankaari 6:n kerrostalon paikalle, vanhusten asunnoiksi Talon suunnittelu alkaa heti kesälomien jälkeen. Tavoitteena on saada talot valmiiksi niin Järvenpäässä kuin Kuopiossakin kesällä 2010, jolloin Kuopiossa on asuntomessut. Nollaenergiatalolla tarkoitetaan, että talo tuottaa saman verran energiaa mitä se kuluttaakin. Tarkoituksena on hyödyntää muun muassa maalämpöä, kaukolämmön paluuvettä, aurinkoenergiaa sekä ilmanvaihdosta tulevaa energiaa. Rakennuksen eristys on keskeinen asia, jolla talon vaatima energiamäärä pyritään saamaan mahdollisimman vähäiseksi. Valaisimet sekä muut energiaa tarvitsevat laitteen ovat nollaenergiatalossa hyvin vähän energiaa kuluttavia tuotteita. Kiinteistön hoitokuluissa kiinteistön ja käytettävän veden lämmityksen osuus kuluista on lähes euron asuinneliötä kohden. Nollaenergiatalossa siitälähtee vähintään puolet pois. Nollaenergiatalon rakentamiskustannukset ovat arviolta 15 prosenttia tavallista taloa kalliimmat, mutta säästöä tulee hoitokulupuolelta. Asukkaat eivät maksa pilottihankkeen kehityskustannuksia vaan vuokra muodostuu toteutuneiden rakennuskustannusten määrästä omakustannusperiaatteella. Kehityskustannukset rahoitetaan TEKESn, rakennusteollisuuden ja mahdollisesti SITRA:n kehitysavustuksilla. Jampankaaren nykyinen kerrostalo puretaan ja purkujäte kierrätetään. Jampankaaren vanhusten hoitokoti saa tulevaisuudessa rinnalleen passiivitalon. Rakennuspaikalla oleva kerrostalo Jampankaari 6:ssa, niin kutsutussa Palvelupihassa puretaan, koska peruskorjaussuunnitelmilla kilpailutetun hankkeen kustannukset nousivat lähes euroa neliöltä kohden. Kerrostalon purkaminen ja purkujätteiden kierrätys kuuluvat olennaisena osana pilottihankkeeseen. Kodinkoneet onkin jo kierrätetty ja kiertoon menevät myös ikkunat ja kaikki mahdollinen kierrätettävä materiaali. Ulkoseinäelementtien jatkojalostusta pohditaan. Jampankaari 6:n nollaenergiataloon tullenee viisi kerrostaja ja 40 asunnon lisäksi myös palvelutiloja. Nollaenergiatalo on uutta Suomessa Nollaenergiataloja ei ole vielä rakennettu Suomeen. Vähän energiaa kuluttavia matalaenergiataloja on jo tehty jonkin verran. Matalaenergiatalojen rakentaminen on yleistymässä Suomessa eteenkin pientalorakentamisessa. Sen sijaan Suomessa ensimmäiset passiivikerrostalohankkeet ovat käynnistymässä. Passiivitalo käyttää vähemmän energiaa kuin matalaenergiatalo. Passiivitaloja on rakennettu Euroopassa noin asuntoa. Esimerkiksi Wienissä on opiskelija-asuntola, joka käsittää lähes 300 asuntopaikkaa. Nollaenergiatalon ulkonäkö ei poikkea perinteisestä rakennuksesta. Asukasviihtyvyys sekä sisäilmanlaatu ovat nollaenergiatalossa hyvät. Pölyä kerääviä lämmityspattereita ei tarvita. Asukkaalle passiivitalo tarjoaa alhaisten energiakustannusten myötä myös merkittävästi halvemmat kiinteistönhoitokustannukset, koska energiakustannukset ovat suurin hoitokuluerä. Järvenpään Mestariasunnot sekä Kuopion Opiskelijaasunnot ovat sitoutuneet Asuinkiinteistöalan energiasäästösopimuksiin (AESS), jolla tavoitellaan 15 % energiakulutuksen pienenemistä vuosien ajanjaksolla. Tulevaisuudessa myös lainsäädäntö tulee ohjaamaan ja suuntaamaan rakentamista voimakkaasti vähän energiaa kuluttaviin taloratkaisuihin.

4 4 MESTARIASUKAS Määräaikaista valtion tukemaa asumista WÄRTTINÄ-HANKE Hankkeen toteutustapa lyhyesti: Kaupunki vuokraa tontin Mestariasunnoille, yhtiö rakentaa kohteen omaan omistukseensa ja vuokraa erityisryhmille tulevat asunnot /rakennukset kaupungin sosiaali- ja terveystoimelle. Kohde rahoitetaan valtion korkotukilainalla ja erityisryhmien asuntojen rakentamiseen myönnettävällä avustuksella. (max. 35 %kustannuksista). Palveluntuottaja kilpailutetaan / palvelutuottaja tulee RAY rahoitteisen hankkeen myötä. Palveluntuottaja hakee toiminnan tuottamiseen RAYn avustusta, jolloin kaupungin ei tarvitse perustaa uusia vakansseja. Kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi valitsee asukkaat erityisryhmille tuleviin asuntoihin. Järvenpään kaupunginvaltuusto on hyväksynyt pääkaupunkiseudun asuntotuotantoa tasapainottavan sopimuksen. Sopimus on solmittu valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien kesken, mukaan lukien Kuuma-kunnat. Sopimuksessa mukana olevat kunnat sitoutuvat rakentamaan pääkaupunkiseudulle noin asuntoa vuosittain, joista 20 % on vuokra-asuntoja. Tämä tietää järvenpään osalle noin 100 vuokra-asuntoa vuodessa. Eri syistä useat asukasryhmät tarvitsevat myös määräaikaisia vuokra-asuntoja Järvenpäässä. Tällaisia asukasryhmiä ovat mm. opiskelijat, Järvenpäähän työhön tulevat ja asumista vaikeuttavien muiden syiden vuoksi porrastettua asumista tarvitsevat henkilöt. Työsuhde- ja opiskelija-asuntoja Wärtsilänkatu 14:ään Toteutusmuodon edut ovat: Rakentamiskustannuksista saadaan takaisin valtiolta 22 %:n alv, kun hanke tulee kaupungin sosiaalipalveluiden tuottamiseen. Rahoituksena käytetään valtion asuntorahaston myöntämää korkotukilainaa ja siihen liittyvää avustusta (35% ) erityisryhmien asuttamiseksi. Kun kaupunkikonserni omistaa itse rakennukset, niin ei olla sidottu yhteen palveluntuottajaan. Voidaan käyttää tukityöllistettäviä. Kaupungin työntekijöistä on eläkkeelle jäämässä lähivuosina varsin suuri joukko. Henkilöstön saantiin vaikuttaa varsin suuresti kaupungin mahdollisuus tarjota tulevalle työntekijälle ainakin aluksi asunto. Wärttinä-hankkeella tähänkin tulee parannusta. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu opiskelija-asuntoja. Mestariasuntojen toteuttama Wärttinä-hanke käsittää neljä kaksikerroksista luhtitaloa, joissa on yhteensä 32 asuntoa. Rakennustyöt ovat aloitettu ja ensimmäinen talo valmistuu alkuvuodesta 2009, loput vuoden loppuun mennessä. Asuntoja erityisryhmille Järvenpäässä päihdekuntoutujille tarkoitetut asumisvaihtoehdot ovat naapurikuntia heikommat. Myös asunnottomuus on useampivuotisen laskusuunnan sijaan lähtenyt jälleen kasvuun, kuten alla olevasta taulukosta voi havaita. Järvenpäässä päihdekuntoutujia on asutettu olemassa olevaan Järvenpään Mestariasunnot Oy:n vuokratalokantaan, Y-Säätiön osakeasuntoihin sekä kaupungin osakeasuntoihin. Jos asuminen epäonnistuu seurauksena on vuokrasopimuksen irtisanominen/häätö. Sitä ennen on jo koettu paljon murhetta ja harmia erityisesti naapureiden taholla. Edellä mainitun toiminnan vaikutus kaupungin vuokra-asumisen imagoon on negatiivinen. Erityisryhmille pitää olla tarpeeseen suunnitellut omat valvotut/tuetut asumisyksikkönsä, eikä heitä tule vaihtoehtojen puuttumisen vuoksi asuttaa itsenäiseen asuntoon naapureiden harmiksi. Päihteettömän asumisyksikön toteuttamismuoto Päihteettömässä asumisessa alkoholin käyttö asunnossa sekä tontilla on kokonaan kielletty ja asukkaat sitoutuvat siihen vuokrasopimuksessa. Suunnittelussa on käytetty hyväksi saatuja kokemuksia erilaisista asumisyksiköistä ja niiden toimivuudesta. Wärttinä-hankkeen maanrakennustyöt ovat käynnissä Wärtsilänkadulla.

5 MESTARIASUKAS 5 Haarajoen talohanke käynnistynyt Haarajoelle, osoitteeseen Pesäkuusenkatu 1, valmistuu vuosien aikana 32 uutta erillistaloa. Järvenpään Mestariasunnot Oy on Haarajoki-hankkeessaan lähtenyt liikkeelle täysin uudella mallilla. Haarajoen kohteissa vuokralainen voi vaikuttaa valinnoillaan kotinsa varustukseen sekä materiaaleihin ja tätä kautta myös vuokratasoonsa. Kohteiden markkinointi asukkaille alkaa syksyllä Asukashallituksen päätöksen mukaan 15% kohteista voidaan vuokrata vanhoille Mestariasukkaille. Loput kohteista vuokrataan uusille hakijoille. Voit seurata internetissä hankkeen edistymistä ja markkinoinnin käynnistymistä osoitteessa Vaikuta kotisi varustukseen jo toteutusvaiheessa Sopimusta solmittaessa asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa mm. pintamateriaaleihin sekä varastoon, kuistin ja aidan rakentamiseen. Vuokra määräytyy vuokralaisen valintojen pohjalta. Lisätietoja hakemisesta saa syksyllä Minkälaisia asuntoja on tarjolla? Haarajoen kohteet ovat kytkettyjä erillistaloja, joiden koko vaihtelee pienestä tupakeittiöllisestä yksiöstä kolmen makuuhuoneen perheasuntoon. Kaikissa asunnoissa on oma sauna ja takka. Talot on kytketty pareittain ja talojen välissä on varastot kummallekin erillistalolle. Asuntojen varustus- ja pintamateriaalit tarkentuvat asukaskohtaisesti Haarajoki asuinalueena Haarajoki on kasvava pientaloalue Järvenpään koillisosassa. Alueen liikenneyhteydet ovat hyvät Helsinki-Lahti oikoradan valmistumisen myötä. Haarajoen asemalta on noin 30 minuutin matka-aika junalla sekä Helsinkiin että Lahteen. Alueelta löytyy koulu sekä päiväkoti, joka avattiin talvella Alueella on myös muutama lähikauppa sekä muita kaupallisia palveluita. Järvenpään keskustaan on Haarajoelta matkaa noin 6-7 kilometriä. ASUKASYSTÄLLINEN PUTKI- REMONTTI Arto Kosonen Suomen Putkipinnoitus Oy toteutti Järvenpään Mestariasunnot Oy:lle Wärtsilänkatu 18 putkipinnoituksen, jossa pinnoitettiin koko kiinteistön viemäriputkisto. Koska kiinteistön vesijohtoputkisto oli remontoitu jo aiemmin, valittiin viemäriputkiston remontin toteuttamistavaksi putkiston pinnoittaminen. Tärkein valintakriteeri oli asukasystävällisyys, sillä pinnoittamalla vältimme raskaat purku- ja rakennustyöt, jotka olisivat rasittaneet asukkaiden elämää huomattavasti. Lisäksi saimme merkittävää kustannussäästöä, Järvenpään Mestariasuntojen kiinteistöpäällikkö Antti Räty toteaa. Remonttiaika maanantaista perjantaihin Siksi voidaan todeta asukkaiden päässeen remontista todella vähällä vaivalla ja harmilla, ilman tarvetta muuttaa remontin ajaksi pois. Huoletonta asumista vuosiksi eteenpäin Viemäriputkisto kuvattiin kun sitä puhdistettiin pinnoitusta varten, sekä uudelleen pinnoituksen valmistuttua. Näin saatiin varmistettua pinnoituksen onnistuminen. Jotta kokonaisuus toimisi, tehtiin pinnoituksen yhteydessä viemärikaivojen korjaus liukkaalla New Tube pinnoitteella. Taloyhtiön viemäriremontti on kokonaan valmis syksyllä, jolloin sanerataan talon pohjaviemäri. Tämän työvaiheen kesto on n. 10 vrk. Pohjaviemärin uusintaa varten järvenpääläinen LM-Saneraus Ky tekee tilapäisviemärin, johon kytketään jo pinnoitetut pystyviemärit. Näin asukkaat saavat käyttää viemäreitä normaalisti koko remontin ajan. Tämän jälkeen koko kiinteistön viemäriputkisto on kunnostettu ja Wärtsilänkatu 18 asukkaat jatkavat asumista ilman muistoja pitkästä ja hankalasta putkiremontista. Seitsemänkerroksiseen kiinteistöön kuuluu 42 asuntoa, jotka ovat kuudessa linjassa. Koko putkiremontti kesti vain kuusi viikkoa, sillä viemäriputkien pinnoitus toteutettiin linja kerrallaan, siten että yksi linja päällekkäisiä asuntoja valmistui maanantain ja perjantain välillä. New Tube -putkipinnoitus on asukasystävällinen ratkaisu, toteaa Sami Hämäläinen Suomen Putkipinnoitus Oy:stä. Viemäriputkiston remontin aikana asukkaiden normaali elämä ei juurikaan häiriintynyt, sillä putkiston pinnoitus tehtiin asuntojen viemäriaukkojen kautta. Näin viemäriputkistoa kunnostamaan päästiin ilman raskaita ja asumisympäristöä haittaavia purkutöitä. Lähes normaalia asumista remontin aikana Viemäriputkiston remontin tekeminen kesti vain vajaan viikon asuntoa kohden. Lisäksi putkisto alipaineistettiin, jolloin remontti oli hajuton Kiinteistöpäällikkö Antti Räty (oik.) oli tyytyväinen hankkeen kustannustasoon ja asukasystävällisyyteen.

6 6 MESTARIASUKAS Mestariasukashallitus Vaasassa Mestariasuntojen asukashallituksen seminaarimatka suuntautui tänä vuonna asuntomessuille Vaasaan. Matka Pohjanmaalle kuljettiin bussilla ja menomatkalla pidettiin asukashallituksen ylimääräinen kokous, jossa käsiteltiin mm. Mestariasuntojen uusia käynnissä olevia rakennushankkeita, niiden rahoitusta ja muita kiinnostavia ajankohtaisia asioita. Illalla perille saavuttaessa Vaasa kaupunkina toivotti Mestariasukkaat tervetulleiksi musiikin ja monipuolisten tapahtumien avulla sattumalta matka ajoittui juuri Vaasan Taiteiden yö-tilaisuuden aikaan. Vaasan torilla kuultiin elävää musiikkia ja muutenkin ihmisiä oli liikkeellä sankoin joukoin. Varhainen aamuohjelma kuitenkin ohjasi suurimman osan matkalaisista ajoissa vuoteeseen tarpeellisten taidenautintojen jälkeen. Vaasan Pikipruukin vieraana kiertoajelulla Toisena seminaaripäivänä Vaasan Pikipruukin toimitusjohtaja Birgit Mäkinen vei Mestariasukashallituksen kiertoajellulle, jonka aikana tutustuttiin monipuolisesti Vaasan asumistarjontaan. Pikipruukki yrityksenä toimii suurinpiirtein samoin toimintaperiaattein kuin Mestariasunnot, mutta erojakin löytyy. Pikipruukki esimerkiksi tarjoaa myös asumisoikeusasuntoja vuokra-asuntojen ohella. Birgit Mäkisen mukaan asumisoikeusasuntojen ongelmana on ollut Vaasassa yrityksen kassavarojen sitoutuminen asuntojen lunastuksiin liiallisessa määrin. Tästä johtuen asumisoikeusjärjestelmä ei Mäkisen mukaan välttämättä sovellu Vaasan kokoiseen kaupunkiin ja yleiseen asuntotilanteeseen. Vaasan vuokra-asuntotilanne oli asukkaiden kannalta hyvä, tarjontaa oli paikoittain jopa liikaakin. Tyhjillään olevien asuntojen ylläpitokustannukset nostavat Vaasassa jonkun verran keskivuokraa. Suvilahden asuntomessualuetta Vaasassa. Teemana tänä vuonna olivat koteja kaikille ja ekologiset ratkaisut rakentamisessa. Asuntomessuilla monipuolista asumistarjontaa unelmakoteja ja ekologisuutta Vaasan Suvilahden alueelle rakennettiin asuntomessujen myötä viitisenkymmentä erilaista omakotitalo-, pientalo- ja kerrostalokohdetta. Teemana oli tänä vuonna rakentaa erilaisia unelmakoteja sekä ekologisuus. Suvilahden merelliset puitteet loivat oivalliset keinot näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Useasta kodista oli upeat merinäköalat riippumatta talotyypistä, lisäksi meri toi uuden ratkaisun lämmityksen ja energian tuotantoon. Asuntomessualueen energiaratkaisuissa puhaltavat uudet tuulet Asuntomessujen ohella asukashallitus tutustui Vaasan Pikipruukin toimintaan. Messualueen taloista 41 saa lämmitys- ja viilennysenergiansa meren pohjasta. Talot lämpiävät vaasalaisten itsensä osittain kehittämän matalaenergiaverkostoratkaisun avulla. Järjestelmää voi verrata maalämpöön, mutta tällä kertaa energiaa haetaan putkiston avulla poikkeuksellisesti merenpohjasta. Kasvavien energiakustannusten aikana Vaasan asuntomessujen kaltaiset innovatiiviset, edulliset ja ekologiset ratkaisut tulevat kasvattamaan suosiotaan. Messujen tarjontaan kuului energiaratkaisujen osalta myös energianeuvontaa rakentajahallin neuvontaklinikalla. Ekologisia sisustusideoita ja muita ajatuksia asumiseen Punainen Emmi -talo oli yksi yleisön suosikeista. Messujen ekologisin sisustusidea oli SPR:n toteutus, jossa kaikki huonekalut ja muut sisustustarvikkeet oli hankittu kirpputorilta. Kaiken ei tarvitse aina olla rahasta kiinni, vaan tärkeämpää on tyylitaju. Yleisimmin sisätilojen materiaalivalinnoissa paistoi läpi skandinaavinen tyyli, selkeys ja vaaleahko yleisväritys. Messutaloja oli kuitenkin jokaiseen lähtöön, joten kävijöille avautui materiaalivalintoja hirsistä teräkseen ja muovista mustaan tiileen. Pihoista, parvekkeista ja kattoterasseista paistoi tämän päivän ihmisten kiinnostus kodin ulkopuolisiin jatkeisiin. Varsinkin terassit ja patiot olivat entiseen verrattuna huomattavasti isompia.

7 MESTARIASUKAS 7 Asuntonäyttely Tuurissa Kesän 2008 Koti Sinulle -näyttelyalueena on Tuurin uusi asuntoalue Talasniitty. Näyttelyalueelta on matkaa vain n. 800 metriä Kyläkauppaan. Talasniityn alue on esimerkki väljästä, monimuotoisesta ja luonnonläheisestä asuntoalueesta, joka kuitenkin sijaitsee aivan palveluiden äärellä. Alue sijaitsee vuoden 2006 näyttelyalueen ja Tuurin kauppakeskuksen välissä. Kaupallisten palveluiden lisäksi läheltä löytyvät myös muut arjen tärkeät palvelut kuten koulu, päiväkoti ja liikuntahalli, joihin matkaa on noin 1 km. Koti Sinulle asuntonäyttely oli näköala moderniin ja ihmisläheiseen tavallisten perheiden asumiseen. Koti Sinulle -näyttelyn teemoina olivat laadukas asuminen, omakotitalon energiamuotovalinnat ja energian säästö. Näyttelyn aikana järjestettiin teemapäiviä. Tietoiskuissa kerrottiin energiatehokkaasta pientalorakentamisesta sekä siitä, mitä vuoden 2008 alusta käyttöön otettu rakennusten energiatodistus merkitsee käytännössä. Asiantuntijana paikalla oli Motiva Oy:stä DI Kimmo Rautiainen, joka esitelmien välillä vastaili näyttelyvieraiden kysymyksiin kodin energia-asioista. Näyttelyssä esiteltiin uusia, tavallisen perheen maksukykyyn sopivia omakotitaloja. Nähtävänä oli sekä kivi-, hirsi- että puutaloja useiden eri talotoimittajien mallistoista. Omakotitalojen ohella kävijät voivat tutustua uusiin korkeatasoisiin rivitalohuoneistoihin. Kaikki kohteet esiteltiin sisustettuina, joten nähtävillä oli myös useita persoonallisia sisustuskokonaisuuksia. Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekniikan yksikkö oli laatinut oppilastyönä näyttelytaloista kustannusarviot huomioiden paikallisen hintatason niin, että kohteet ovat keskenään vertailukelpoisia. Energiatodistus käyttöön tämän vuoden alusta Koti Sinulle -asuntonäyttelyn avajaisissa puhunut elinkeinoministeri Pekkarinen käsitteli myös energiataloutta ohjaavia säännöksiä mainiten mm. että viimeaikoina ovat energia-asiat nousseet yhä enemmän pinnalle. Ilmastossamme jo tapahtuneet ja tapahtumassa olevat muutokset sekä kohonneet energian hinnat ovat herättäneet priorisoimaan asioita uudelleen. Tietoisuus asunnon - olipa kyseessä pientalo- tai kerrostaloasunto - käytönaikaisten kustannusten kasvamisen merkityksestä on lisääntynyt. Rakennusten energiataloutta ohjaavia säädöksiä on uusittu ja ollaan uusimassa parhaillaan. Paljon keskustelua herättänyt vaatimus energiatodistuksen käyttöön ottamisesta on tullut todeksi tämän vuoden alussa ja energiatodistukset tulevat vielä laajemmin käyttöön ensi vuonna.niillä on selkeä signaaliarvo. Varmasti ne myös aikaa myöten ohjaavat kysyntää ja sitäkautta markkinoiden kehittymistä kohti rakennusten parempaa energiataloutta. Rakennusten energiamääräykset kiristyivät viimeksi vuonna Ympäristöministeriö valmistelee nyt seuraavaa, tuntuvaa tiukennusta energiamääräyksiin tulevaksi voimaan vuonna Tämän mukaisesti uudisrakentamista koskevia normeja muutettaisiin vuoden 2010 alusta lähtien niin, että uusista rakennuksista on tehtävä prosenttia nykyistä energiatehokkaampia. Tätä koskeva ehdotus on parhaillaan laajalla lausuntokierroksella. Laadukas, tavallinen asuminen on tänä päivänä aina myös energiaa säästävää asumista. Mistä lähtien todistus on hankittava? Laki rakennuksen energiatodistuksesta ja sitä täydentävä asetus tulivat voimaan vuoden 2008 alussa, minkä jälkeen energiatodistus on hankittava uutta rakennusta rakennettaessa. Olemassa oleville rakennuksille tarvitaan energiatodistus myynnin tai vuokrauksen yhteydessä vuoden 2009 alusta lähtien. Toki todistukset voidaan tehdä etukäteen jo vuoden 2008 aikana. Vapaaehtoisia energiatodistuksia olemassa oleville omakotitaloille voidaan antaa heti, kun ensimmäiset erillisten energiatodistusten antajat ovat pätevöityneet. Energiatodistusten antajat Uudisrakennusten energiatodistuksen antaa rakennuksen pääsuunnittelija. Isännöitsijäntodistukseen sisältyvän energiatodistuksen antaa isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja. Olemassa olevalle rakennukselle energiatodistuksen voi antaa joko energiakatselmoija tai erillisen energiatodistuksen pätevyyden saanut henkilö. Energiatodistuksen antajalla on kullakin omat vastuunsa ja velvoitteensa. Mestariasunnoissa suunnitellaan Nollaenergiataloa Järvenpään Mestariasunnoissa ollaan rohkeita edelläkävijöitä; yhdessä Kuopion Opiskelija-asuntojen kanssa on alettu suunnitella Suomeen ensimmäisiä nollaenergiakerrostaloja. Mestariasuntojen Haarajoen uudishankkeessa toteutetaan ratkaisuja energian säästämiseksi. Matalaenergiatalojen rakentaminen on yleistymässä Suomessa etenkin pientalorakentamisessa. Nollaenergiataloista lisää toisaalla lehdessämme.

8 8 MESTARIASUKAS ASUKASHALLITUS OSOITE VARS. JÄSEN Auertie 9 Jouko Kaljunen Hallintokatu 7 Jani Parjanen Haltianpolku 12 Martti Vieri Haltianpolku 14 Martti Vieri Haltianpolku 21 Martti Vieri Haltianpolku 23 Martti Vieri Haltianpolku 6 Anne Autere Jampankaari 11 Tanja Holopainen Jampankaari 15 Ari Pellinen Jampankaari 17 Ari Pellinen Jampankaari 6 Jampankatu 11 Päivi Lehtinen Jampankatu 9 Päivi Lehtinen Järvipuistonkatu 7 Taina Saari-Piironen Kartanontie 5 Jaana Varpula Lähteenkuja 1 Merja Oinasmaa Maljakatu 17 Marko Niskanen Maljakatu 22 Kaarina Toivanen Mittarikatu 6 Naavatie 4-6 Hilma Lassinniemi Nummikatu 16 Pauli Taipale Nummikatu 18 Pauli Taipale Pajalantie 39 Katri Kananen Pellavapirkka Jari Eronen Pellonkulmantie 27 Esko Marttinen Pellonkulmantie 6 Sari Toivanen Polvipolku 3 Anja Virtanen Puistotie 26 Risto Kallioniemi Pöytäalhontie 72 Petri Helmi Pöytäalhontie 95 Tuula Talja Pöytäalhontie 97 Ville Gustafsson Ruukkukatu 2 Jukka Salminen Ruukkukatu 4 Jukka Salminen Ruukkukatu 6 Jukka Salminen Sauvakatu 6 Satu Seppä Sauvakatu 7 Satu Seppä Sauvakatu 8 Satu Seppä Seutulantie 11 Sven-Erik Lehtonen Seutulantie 9 Sven-Erik Lehtonen Suksitehtaankatu 3 Teija Jokela Torpantie 31 Jaana Suopellonmäki Vaarinkatu 12 Hannes Kainsalo Välskärinkatu 25 Saara Manninen Wärtsilänkatu 18 Marja-Leena Valkonen Vöyrinkatu 12 Matti Salo Ilopeli, älypeli, yhteispeli Antti Saurama Ringette on iloinen taitolaji, jossa voimankäyttö korvataan taidolla, vauhdilla ja yhteispelillä. Ringeten harrastajia on Suomessa n naista ja tyttöä. Nuorimmat ovat viiden ikäisiä ja vanhimmat hipovat 60 vuoden ikää, eli rautaisia naisia! Järvenpään Haukkojen ringettetoiminta on ollut jo vuosia vankalla pohjalla ja valmennuksen taso vastaa kansallisen tason huippua, jopa kansainvälisellä tasollakin mitattuna. Tulevaan kauteen Haukat Ringette panostaa entistä voimakkaammin. Upean palautteen tähän on antanut kotiotteluiden aikana katsomosta tullut vahva tuki, josta seuran valmennusjohto yhdessä pelaajien kanssa haluaa nöyrästi kiittää. Seura toivoo, että nekin joille laji on vie- Mestariasunnot onnittelee Haukkojen kauden ringettemestareita. lä tuntematon, saapuisivat otteluita seuraamaan kaupunkimme viihtyisään jäähalliin. Ja jos kipinä syttyy, niin lämpimästi tervetuloa seuran toimintaan joko luistimet jalassa jäälle tai kynä kädessä toimitsija-aitioon! On mahdollista, että tulevana kautena nähdään Järvenpään jäähallissa jo traditioksi muodostuneita kansainvälisiäkin ringette- otteluita eri junioritasoisten joukkueiden pelaamina. Haukat Ringette kiittää myös Järvenpään Mestariasunnot Oy:tä saamastaan erittäin arvokkaasta ja ennen kaikkea tervetulleesta tuesta. Tervetuloa Mestariasukkaat Järvenpään jäähalliin nauttimaan kun Mestariringette pelaa! kiteyttää valmennuspäällikkö Marko Näppä lopuksi. Roskalavat alkavat kiertää taloissa syksyn aikana Mestariasunnot on hankkinut 4 kiertävää roskalavaa. Roskalavat kiertävät yhtiöissä kuljetusyhtiön toimesta piakkoin asukkaille ilmoitettavan suunnitelman mukaisesti. Seuraamalla Mestariasuntojen asukkaille tarkoitettua tiedotusta internetissä ja taloyhtiön ilmoitustaulua saat selville, milloin lavat saapuvat yhtiösi käyttöön. Roskalavojen kierron tarkoituksena on luoda turvallinen, toimiva ja kiinteistöjen hallinnassa oleva isojen jätteiden säilöntä ja poiskuljetus. Lavojen avulla pyritään edesauttamaan ympäristön siisteyden ylläpitoa ja ehkäisemään esimerkiksi vanhojen ja rikkinäisten huonekalujen hylkäämistä tavallisten roskapönttöjen viereen. Mestarikierrätä ympäristön hyväksi!

9 MESTARIASUKAS 9 INFOA ASUKKAILLE Muuttajan muistilista AVAINTEN LUOVUTTAMINEN Huomioikaa, että avaimet on luovutettava: Kiinteistöhuolto Reilax Oy Sibeliuksenkatu 15 B, 3. krs Järvenpää puh Avaimia ei missään tapauksessa saa antaa suoraan seuraavalle asukkaalle, eikä myöskään jättää asuntoon. Kiinteistöhuolto Reilaxin toimisto on avoinna maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo sekä torstaisin klo Mikäli kaikkia avaimia ei ole palautettu vuokrasopimuksen päätyttyä, tulemme sarjoittamaan lukot uudelleen kustannuksellanne. Vastuu avaimista on asukkaalla. HUONEISTON MUUTTOSIIVOUS Huoneiston muuttosiivous tulee tehdä huoneistosta muuttaessa ennen avainten luovutusta. Siivous tehdään siten, että uusi vuokralainen voi ottaa huoneiston siivouksetta käyttöön. Mikäli muuttosiivous laiminlyödään, on vuokranantajalla oikeus laskuttaa siitä vuokralaista erikseen voimassa olevan siivoustyötä koskevan taulukkohinnaston mukaan. Huoneistosta muuttaessa tulee kiinnittää erityistä huomioita seuraaviin asioihin: Keittiö: 1.Lieden ja jääkaapin pesu sisä- ja ulkopuolelta sekä niiden tausto jen puhdistus. 2.Keittiökaapistojen puhdistus sisä- ja ulkopuolelta. 3.Ilmanvaihtoventtiilin ja liesituulettimen suodattimen puhdistus. Kylpyhuone: 1.Wc-istuimen ja käsienpesualtaan puhdistus. 2.Lattiakaivon puhdistus. 3.Ilmanvaihtoventtiilin puhdistus. Huoneiston kaikki lattiapinnat tulee imuroida ja pestä sekä tahrat ovista ja seinistä tulee poistaa. Myös parveke ja varastokomero tulee tyhjentää ja siivota. Ennen ja jälkeen muuton tehdään huoneistossa tarkastus, jossa todetaan huoneiston kunto ja siisteys. Asumisesta ja huoneiston iästä johtuva normaali kuluminen otetaan huomioon. On kuitenkin muistettava, että kulunut ja likainen pinta ovat eri asioita. Mikäli tarkastuksessa ei havaita puutteita tai vikoja, vakuusmaksu palautetaan vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti. Haluatko vaihtaa asuntoa toisen mestariasukkaan kanssa? Mestariasuntojen kotisivuille, osoitteeseen vaihtoilmoituspalvelu. Ilmoituksen voit jättää täyttämällä internet-sivuilla olevan lomakkeen tai tässä lehdessä olevan ilmoituskaavakkeen. Palvelun avulla pyrimme auttamaan asukkaitamme löytämään itselleen ja perheelleen kuhunkin elämäntilanteeseen sopivan asunnon ja asumismuodon. Miten asunnonvaihto sujuu käytännössä? Jättämäsi ilmoitus päivitetään internet-sivuille noin viikonkuluessa. Lisäksi ilmoitukset julkaistaan seuraavassa Mestariasukas-lehdessä. Vaihtoihin halukkaat Mestariasukkaat voivat täten ensin olla yhteydessä keskenään. Seuraava askel on ottaa yhteyttä Mestariasuntoihin. Ennen asunnonvaihtoa Mestariasunnot tarkistaa, ettei vaihdolle löydy esteitä. Kinnari Nummikatu 18, 2h+k, 52 m2. taa 2h+kk Pajalan, Pöytäalhon tai Keskustan alueelta. Vuokra max. 500 Pellonkulmantie 27, 2h+k, 55 m2. tyasunto, omalla pihalla. Taloyhtiössä sauna ja pesutupa. Halutaan vaihtaa 2h+k läheltä keskustaa. Mielellään saunallinen asunto. Yhteydenotot Kallioväli p tai tai kromiitti@hotmail.com Jampankatu 9, 2h+k, 58 m2. 3. kerroksessa oleva parvekkeellinen asunto. Taloyhtiössä sauna. Halutaan vaihtaa rivitaloon 2h+k+s ja oma piha/ parveke. Yhteydenotot Rajala p tai rajala.minna@hotmail.com Jampankaari 15, 3h+k, 71 m2. 3h+k rivitaloasuntoon, kaikki alueet denotot Nieminen p Pöytäalhontie 97, 2h+k, 60 m2. sauna ja ilmainen pesutupa. Halutaan vaihtaa 3h+k(+s). Yhteydenotot Majeed p tai shwan-avjar@hotmail.com Wärtsilänkatu 18 A, 3h+k, 74 m2. asunto 5. kerroksessa. Talossa hissi, sauna ja ilmainen pesutupa. Halutaan vaihtaa samasta rapusta 2h+k/kk. Yhteydenotot Leinonen p Puistotie 26, 3h+k+s, 77 m2. sauna, oma piha ja terassi. Lämmityssähkö ei kuulu vuokraan. Halutaan vaihtaa kaksioon Järvipuistonkadulle. Yhteydenotot Sundell p Maljakatu 22, 2h+k+s, 56 m2. sauna. Halutaan vaihtaa pienempään kaksioon samasta pihapiiristä. Yhteydenotot Ryhänen p Suksitehtaankatu 3, 3h+k, 71 m2. na, pesutupa ja verkkokellarit. Huoneisto kolmikerroksisen talon toisessa kerroksessa. Ei hissiä. Halutaan vaihtaa 4-5h Keskustan, Kyrölän, Kinnarin tai Pöytäalhon alueelta. Huoneistossa miel. sauna. Yhteydenotot Laitio p. Haltianpolku 21, 3h+k, 69 m2. hissi ja ilmainen pesutupa. Halutaan vaihtaa parvekkeellisen kaksioon tai todella isoon yksiöön (+sauna). Yhteydenotot Kejonen p Haltianpolku 6, 3h+k, 74,5 m2. asuinkerros. Rauhallinen ja lapsiystävällinen taloyhtiö. Lyhyt matka junaseisakkeelle, kauppaan ja kouluun. Kaksi päiväkotia välittömässä läheisyydessä. Halutaan vaihtaa 4h+k(+s). Yhteydenotot Basola p tai pechobasola@hotmail.com POISHEITETTÄVÄT TAVARAT Muistathan, että muuton yhteydessä pätevät samat jätehuoltoon liittyvät ohjeet, kuin muunakin asumisaikana. Ongelmajätteet tai suuret poisheitettävät kalusteet ja esineet on itse kuljetettava pois sekä hävitettävä kunnan jätemääräysten mukaisesti. Jätehuoneeseen voi jättää vain sellaisia tavaroita, jotka mahtuvat jäteastioihin ja joita niihin voi asumisaikanakin jättää. Ylimääräisestä jätekuljetuksesta kiinteistölle mahdollisesti aiheutuneet kustannukset voidaan vähentää vakuudesta tai periä myöhemmin. Irtaimistovarastoihin, yhteisiin varastoihin tai kulkuväylille ei saa jättää omia tavaroita, vaikka niitä ei enää tarvitsisikaan. Mikäli tavarat ovat ehjiä, kannattaa ne toimittaa esim. kierrätyskeskukseen. VAIHTO-ILMOITUKSET Haltianpolku 14, 1h+k, 35 m2. vaihtaa yksiöön tai pieneen, edulliseen kaksioon lähempää keskustaa, esim. Keskusta, Loutti. Mielellään parveke. Yhteydenotot Tissari p tai maritissari@hotmail.com Hamppukuja 1, 3h+k, 78,5 m2. sauna. Halutaan vaihtaa 3h+k(+s) kerrostaloon tai rivitaloon keskustan tuntumasta. Kaikki muut kohteet paitsi Jamppa, Laurila, Pellonkulma ja Nummenkylä. Yhteydenotot Poltinoja p tai tiina-poltinoja@hotmail.com Sauvakatu 6, 3h+k, 79,5 m2. on hissi, sauna ja pesutupa. Halutaan vaihtaa 4h+k rauhalliselta alueelta. Yhteydenotot Seppä p Seutulantie 9, 3h+k, 77 m2. vaihtaa 2h+k, Pajalan alueelta. Yhteydenotot Ojanen p Haltianpolku 14, 3h+k+s, 74 m2. sauna, laminaattilattiat ja lasitettu parveke. Talossa hissi sekä ilmainen pesutupa. Halutaan vaihtaa rivitaloon 2-3h+k, kaikki alueet käy. Yhteydenotot Taina p Haltianpolku 21, 3h+k, 69 m2. hissi ja ilmainen pesutupa. Halutaan vaihtaa pieneen yksiöön. Yhteydenotot Angerias p

10 10 MESTARIASUKAS Vaarinkatu 12, 1h+kk, 30 m2. nioritalon ylimmän, eli 5. kerroksen asunto, jossa on huone, keittosyvennys, nukkumaerkkeri ja oma parveke. Talossa on hissi ja joka kerroksessa viihtyisät oleskeluaulat. Halutaan vaihtaa keskustan alueelle samaan tai toiseen taloon alempaan kerrokseen 1-2h asuntoon. Yhteydenotot Tapola p tai Pellonkulmantie 27, 2h+kk, 47,5 m2. to; kph kaakeloitu, keittiön kaappeja uusittu, laminaattilattia ym. Halutaan vaihtaa 2-3h+k+p(+sauna). Kerrostalon alakerta tai hissitalosta. Kaikki muut alueet, paitsi Jamppa. Yhteydenotot Mäntyniemi p tai Hallintokatu 7, 3h+k, 75,5 m2. 2-3h+k Keskustan, Kyrölän, Pöytäalhon, Loutin, Kinnarin, Sorron tai Pa- Yhteydenotot Siira p Jampankatu 11, 3h+k, 71 m2. taa 4h+k+s, kaikki alueet käy. Yhteydenotot Konttinen p tai Jampankaari 15, 3h+k, 71 m2. sen päätyhuoneisto. Huoneistossa iso parveke, kylpyhuone remontoitu ja seinät maalattu. Halutaan vaihtaa mieluiten kaksioon tai tilavaan yksiöön, kohteet käy, paitsi Nummenkylä. Yhteydenotot Puustinen p Wärtsilänkatu 18, 2h+k, 59 m2. lon 7. kerroksessa tilava ja siisti kaksio baarikeittiöllä. Halutaan vaihtaa kaksioon Jampan keskustaan, mieluiten alempiin kerroksiin. Yhteydenotot Brotkin p Sauvakatu 6, 2h+k, 64,5 m2. maantasalla sijaitseva huoneisto. Taloyhtiössä sauna ja ilmainen pesutupa. Halutaan vaihtaa Sauvakadulle hissilliseen taloon, pieneen ja edulliseen, remontoituun kaksioon. Ei maantasalle. Yhteydenotot Lumberg p tai Naavatie 4, 2h+k+s, 62 m2. rostalon ensimmäinen kerros, ei maantasalla. Rauhallinen taloyhtiö, huoneistossa oma sauna. Halutaan vaihtaa rivitalokaksioon, kaikki alueet käy. Yhteydenotot Mirja p Haltianpolku 14, 3h+k, 74 m2. sauna ja erittäin hyvä ilmainen pesutupa. Halutaan vaihtaa 4h+k, kaikki alueet käy. Yhteydenotot Pirhonen p tai Sauvakatu 6 C 42, 4h+k, 95,5 m2. 2h+k/kk, kaikki kohteet käy. Vuokra max tai lukejeffery@hotmail.com.: Wärtsilänkatu 18, 3h+k, 75 m2. nessä kerroksessa. Taloyhtiössä sauna ja pesutupa. Rauhallinen taloyhtiö ja hyvä pihapiiri. Halutaan vaihtaa mieluiten samaan yhtiöön 1-2h+k. Yhteydenotot Virtanen p Auertie 9, 2h+k, 58 m2. kerroksessa, taloyhtiössä ei ole hissiä. Taloyhtiössä sauna ja pesutupa. Halutaan vaihtaa rivitalo 2h+k, kaikki muut kohteet käy paitsi Nummenkylä. Yhteydenotot Sormunen p Pajalantie 39, 3h+k, 77 m2. ti ja valoisa huoneisto, jossa lattiassa koivu laminaatti ja iso kylpyhuone. Rauhallinen taloyhtiö. Halutaan vaihtaa parvekkeelliseen 2h+k, kaikki kohteet huomioidaan mieluiten läheltä Järvenpään keskustaa. Yhteydenotot Siidoroff p tai katjasiidoroff@mail.com: Naavatie 4, 2h+k+s, 62 m2. talo. Halutaan vaihtaa rivitalo 2h+k (n.50 m2), kaikki kohteet käy. Yhteydenotot Rumbin & Kuosmanen p t Haltianpolku 23, 2h+k, 60 m2. loyhtiössä sauna, ilmainen pyykkitupa, ei hissiä. Halutaan vaihtaa 2h+k keskustan lähelle. Yhteydenotot Ervasti p tai ervasti2@hotmail.com Pöytäalhontie 97, 3h+k, 62 m2. see hissitalon kolmannessa kerroksessa. Taloyhtiössä sauna ja pesutupa. Halutaan vaihtaa 3h+k Seutulantielle. Yhteydenotot Enqvist p Sauvakatu 6, 2h+kk, 50,5 m2. hissillisessä taloyhtiössä on vastaremontoitu sauna ja ilmainen pesutupa. Asunto sijaitsee toisessa kerroksessa. Halutaan vaihtaa 1h+k/kk, kaikki alueet käy. Yhteydenotot Tscherep p Sauvakatu 6, 3h+k, 79,5 m2. si, läpitalon hyväkuntoisessa huoneistossa tilava vaatekomero. Halutaan vaihtaa 3h+k(+s) rivitaloasuntoon. Yhteydenotot Vilander p tai vilnader.tiina@luukku.com: Ruukkukatu 2, 1h+k, 38 m2. jaitsee pienkerrostalon ylimmässä (toisessa) kerroksessa. Tilava parveke ja kylpyhuone. Halutaan vaihtaa 2h+k lähemmäksi keskustaa, esim. Kinnariin. Puhelimitse tavoittaa päivisin kello jälkeen. Yhteydenotot Ohranen p tai saila.ohranen@luukku.com Järvipuistonkatu 7, 2h+k, 58 m2. oleva hyväkuntoinen kaksio. Viihtyisä ja rauhallinen alue lähellä keskustan palveluja. Halutaan vaihtaa rivitalo 2-3h+k(+s) Kinnariin tai Kyrölään. Yhteydenotot Aittola p tai villeaittola@hotmail.com Puistotie 26, 2h+k+s, 60 m2. linen ja hyväkuntoinen asunto jossa olohuoneessa takka. Halutaan vaihtaa 3h+k(+s) asuntoon joko Suksitehtaankadulle tai Torpantielle. Yhteydenotot Matinheikki p Seutulantie 9, 2h+kk, 38,5 m2. parveke. Hissillinen taloyhtiö. Halutaan vaihtaa 2h+k(+s) rivitaloasuntoon joko Nummenkylään, Laurilaan, Kinnariin Kyrölään tai Pellonkulmaan. Yhteydenotot Torkell p , tai h.torkell@luukku.com Jampankaari 17, 3h+k, 71 m2. vaihtaa Kinnariin Torpantielle. Yhteydenotot Karu p tai carolimi@hot.ee Haltianpolku 6, 2h+k, 59,5 m2. linen kaksio. Keittiössä muovimatto, muualla laminaatti. Runsaasti säilytystilaa. Hissitalon 4. krs. Päiväkoti, alaaste, kauppa ja junaseisake lähellä. Halutaan vaihtaa 1-2 h+k/kk(+s) m2 Nummenkylästä, Kartanontieltä, Järvipuistonkadulta, Lähteenkujalta, Seutulantieltä tai Hallintokadulta. Kerrostaloasunnossa tulee olla parveke. Vuokra nen hannajuntunen@hotmail.com Eläkeliiton EL-karaokemestaruuskisat innostivat jäsenistöä järjestämään karsintakilpailuja eri puolilla Suomea tiuhaan tahtiin. Valtakunnallisiin karsintoihin osallistui yli 600 laulajaa. Karaokekilpailu oli tarkoitettu jo eläkkeellä oleville sekä sitä lähestyville ihmisille. Uudenmaan piirin miesten sarjan ykköseksi ylsi Paul Lindholm Järvenpäästä tulkinnoillaan kappaleista Moskovan valot ja Sellainen on Viipuri. Loppukilpailun yllättävän kova taso sekä lau- ta, eikä Uudenmaan piirimestaruus saanut jatkokseen suurempaan kansallista menestystä. Mestaritoimintaa ja talkkarin hommia Mestariasuntojen tytäryhtiön Mestaritoiminta Oy:n autoja vilahtelee jo Järvenpään kaupunkikuvassa. Mestaritalkkari on jo käsitteenä tuttu suurelle osalle mestariasukkaita, mutta Mestaritoimintaan kuuluu nykyisin muutakin kuin ne perinteiset talkkarin tehtävät. Neljän talkkarin lisäksi alueurakoinnin parissa työskentelee tällä hetkellä viisi henkilöä ja syksyllä määrä kasvaa taas muutamalla ammattilaisella. Siivoustoiminta käynnistyy syyskuussa useassa Mestariasuntojen kohteessa ja samalla henkilökunnan määrä kasvaa kolmella. Palvelupäällikkö Arto Tyni toimii asiantuntijana PTS-suunnitelmien osalta ja suorittaa rakennuttamiseen liittyviä valvontatehtäviä. Mestaritoiminta toimii myös rakennuttajana osassa Mestariasuntojen uudiskohteita. Mestaritoiminta panostaa palveluun Mestaritoiminnan perusperiaate on panostaa palveluun kaikilla toiminnan alueillaan talkkaritoiminnassa, alueurakoinnissa, siivouksessa sekä asiantuntijapalveluissaan. Yrityksen kaikki osakkeet ovat Järvenpään Mestariasuntojen omistuksessa ja tätä kautta yritys voi keskittyä tuottamaan mahdollisimman hyvää palvelua kaikille mestariasukkaille. Talkkaritoiminta käsittää perinteiset huolto- ja talonmiespalvelut. Talkkaritoiminnassa on mukana töihin osallistuva palveluesimies ja joukko talkkareita. Kaikki talkkarit osallistuvat säännöllisesti alan koulutukseen. Jokaiselle talkkarille on tehty viikko- ja kuukausihuoltosuunnitelma ja työn laatua seuraa palveluesimies laatukierroksillaan. Alueurakoinnin tehtäviin kuuluu mestarihuoneistojen remontoinnit ja muut vastaavat tehtävät, joita suorittavat koulutetut sisustusasentajat. Mestarisiivous tulee tarjoamaan siivous- ja puhtaanapitopalveluita mestariasukkaille. Toiminnan kehittäminen on aloitettu ja ensimmäiset mestarisiivoojat aloittavat työt syksyllä Asiantuntijapalveluiden osalta Mestaritoiminta Oy mm. kartoittaa jatkuvasti kiinteistöjen kuntoa, jotta niiden PTS-suunnitelmat pysyvät ajan tasalla ja kunnossapitotyöt tehdään suunnitellusti. Mestaritoiminnan henkilökunta toimii entistä monipuolisimmissa tehtävissä. Mestariasukas menestyi Karoke-kilpailussa Ensimmäistä kertaa järjestettyihin kilpailuihin osallistui hyvinkin erilaista laulukokemusta omaavia eläkeläisiä. Kuorotaustaa omaava piirinmestari pohdiskeli tulevien vuosien kilpailuja. Hänen mielestään amatöörit ja ammattilaiset voisivat kilpailla eri sarjoissa mielekkäämpi sarjajako toisi ehkä lisää ihmisiä mukaan hauskaan harrastukseen. Joka tapauksessa Eläkeliiton järjestämä kilpailu osoittautui onnistuneeksi ideaksi, siitä todisteena suuri osallistujamäärä. Lisätietoa menneestä ja tulevista kilpai- Onnittelemme Paulia hyvästä menestyksestä. Karaokemestari Paul Lindholm

11 MESTARIASUKAS 11

12 12 MESTARIASUKAS Remontti-Reiska opastaa asukkaita Remontti-Reiska alias Jorma Piisinen antaa asumiseen liittyviä vinkkejä asukkaille elokuussa kuvattavassa ohjelmassa. Joka kodin asuntomarkkinoista tutut taustavoimat tekevät tilaustyönä asukasoppaan, jossa käydään läpi asukkaan vastuulla olevia kodin huolto-, puhdistus- ja kunnossapitotöitä. Ohjelmasta tehdään asukkaille jaettava Dvd-levy, jonka sisältö tulee olemaan nähtävissä myös internet-sivuilla. Jorma Piisisen opastuksella on suomalaisissa kodeissa tehty mitä erilaisempia remontteja ja kunnossapitotöitä jo 15 vuotta. Joka kodin asuntomarkkinat -ohjelman lisäksi Remontti-Reiska on esiintynyt vuosien varrella mm. Mökkitalkoot ja TV-talo sarjoissa, sekä opastanut erilaisissa yritysvideoissa rakennustuotteiden asennusta ja oikeaa käyttöä. TV-ohjelmien teon ohella Jorma Piisinen rakennuttaa ja rakentaa taloja omien yrityksiensä kautta. Asuntojen ylläpidon laiminlyönneistä aiheutuu joskus kalliitakin remontteja. Tyypillisimpiä laiminlyöntejä ovat märkätilojen Asuntojen ylläpidon laiminlyönneistä aiheutuu joskus kalliitakin remontteja. Toteaa Jorma Piisinen. siivouksen ja kuivauksen suorittamatta jättäminen sekä puutteet ilmanvaihtokoneiden suodattimien puhdistuksessa. Myös putkistojen vuotavat liitokset, tukkiintuneet lattiakaivot ja puutteet hajulukkojen puhdistuksessa aiheuttavat täysin vältettävissä olevia ongelmia, Jorma Piisinen toteaa. Asukkaan vastuulla olevat huolto- ja kunnossapitotyöt kannattaa tehdä kunnolla, sillä lopulta kaikki ylimääräiset huoltokäynnit ja remontit maksaa asukas riippumatta siitä asuuko omistusasunnossa vai vuokralla. Asukasoppaan tilaajana toimii lähes 20 yritystä ympäri Suomea, kustannusten jakautuessa samassa suhteessa. Mestariasunnot on tässä joukossa mukana. Noin tunnin mittaisen ohjelman perustarkoituksena on näyttää miten asukkaan vastuulla olevat huoltotyöt tehdään, kuinka usein mikäkin toimenpide kannattaa suorittaa sekä tarjota erilaisia vinkkejä yleisten tilojen ja pihapiirin viihtyisyyden parantamiseksi. Julkaisuajankohta tulee olemaan vuodenvaihteen tienoilla. Pihakilpailu 2008 käynnissä Mestariasuntojen perinteinen pihakilpailu on kesän aikana täydessä käynnissä. Kilpailussa on omina sarjoinaan kerrostalopihat ja rivitalojen yhteiset piha-alueet. Näihin sarjoihin osallistuvat automaattisesti kaikki Mestariasuntojen kiinteistöt. Asukkaat ovat myös voineet erikseen ilmoittautua oma piha/parveke -sarjoihin. Palkinnot ovat kaikissa sarjoissa ostolupia pihojen/parvekkeiden edelleen parantamiseen. Tuomaristo voi lisäksi palkita kunniamaininnalla muitakin kuin palkinnoille sijoittuneita pihoja tai parvekkeita. Kilpailun arvosteluperusteina korostetaan viihtyisyyttä, turvallisuutta ja talkootyötä. Tuomaristo korostaa lisäksi, että pihasuunnitelmat, -päiväkirjat sekä valokuvat ovat parhaita tallenteita töiden eri vaiheista. Lopputulos näkyy pihoista, jotka tuomaristo kiertää kesän aikana muutamaan kertaan. Ensimmäiset tuomariston kierrokset on jo tehty. Ohessa muutamia tuomariston nappaamia valokuvia tämän kesän kilpailijoista. Kiinteistöt osallistuvat automaattisesti pihasarjaan, mutta omat rivitalopihat ja kerrostaloparvekkeet tulee ilmoittaa mukaan. Muistattehan, että Mestariasunnot on hankkinut asukkaiden käyttöön pensasleikkurin, painepesurin ja nokkakärryt. Niitä voi lainata puutarhuri Pekka Sinisalolta puh

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen Mestariasunnot 2 / 2013 Jarkko Kankkunen Mestariasunnot konserni.... Järvenpään Mestariasunnot Oy Kiinteistö Oy Järvenpään Tilat Levysepänkatu 13 kiinteistö JMA:n 65,30 %, JL Kiinteistötaito 17,15 %, Caves

Lisätiedot

53,5 m², 2h,kt,s,p,

53,5 m², 2h,kt,s,p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Jorma Kamaja Puh: 0400 812 831 OP Koti Uusimaa Oy LKV Järvenpää Sibeliuksenkatu 17 04400 Järvenpää Puh: 010 254 2700 Nätti hyväkuntoinen saunallinen kaksio huippupaikalla Järvenpään

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Järvenpää, Pietilä Kohdenumero h,k,s, 96,0 m² Kov Energialuokka G 2013 Mh ,00 Vh ,00

Järvenpää, Pietilä Kohdenumero h,k,s, 96,0 m² Kov Energialuokka G 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Järvenpää, Pietilä Kohdenumero 607049 5h,k,s, 96,0 m² Kov. 2003 Energialuokka G 2013 Mh. 244 000,00 Vh. 244 000,00 Jepuankatu 23. Jokaiselle oma huone eikä edes rappuja! Täällä pääset nauttimaan

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

ARA osuuskunta seminaari Järvenpään Mestariasunnot Oy, Asunto-osuuskuntamalli Veikko Simunaniemi

ARA osuuskunta seminaari Järvenpään Mestariasunnot Oy, Asunto-osuuskuntamalli Veikko Simunaniemi ARA osuuskunta seminaari 8.4.2019 Järvenpään Mestariasunnot Oy, Asunto-osuuskuntamalli 08.04.2018 Veikko Simunaniemi Järvenpään kaupunki - Helsingin seudun metropolialueen ytimessä Asukasmäärä yli 43 000

Lisätiedot

50,5 m², 2h, k, s, psh...,

50,5 m², 2h, k, s, psh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: NINA KANTELE Puh: 0408383002 Ninan Neliöt Oy LKV 02100 Espoo Puh: 040 838 3002 Hyvien palveluiden läheisyydessä läpitalon kaksio luhtitalon toisessa kerroksessa! Koko huoneiston

Lisätiedot

Järvenpään Mestariasunnot Oy Mestariasunnot kuuluu Järvenpään kaupunkikonserniin. Mestariasuntojen omistuksessa on tällä hetkellä 49 rivi- ja kerrostalokiinteistöä, joissa on yhteensä noin 1550 asuntoa.

Lisätiedot

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00

Seinäjoki, Kärki Kohdenumero h,k,s, 53,0 m² Kov Energialuokka C 2007 Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Seinäjoki, Kärki Kohdenumero 635684 2h,k,s, 53,0 m² Kov. 2007 Energialuokka C 2007 Mh. 105 000,00 Vh. 105 000,00 Koulutaival 1. Toisen kerroksen hyväkuntoinen kaksio etsii uusia asukkaita. Asuinhuoneiden

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Koy Pikipruukki,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero h,k, 51,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,82 Vh ,00

Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero h,k, 51,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,82 Vh ,00 Kerrostalo Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero 619261 2h,k, 51,0 m² Kov. 1957 Energialuokka F 2013 Mh. 81 351,82 Vh. 87 000,00 Puutarhurinkatu 10. Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä keskeisellä

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa

Lisätiedot

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto

Lisätiedot

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00

Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero h, k, parveke, 73,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,27 Vh ,00 Kerrostalo Mäntsälä, Mustamäki Kohdenumero 635651 3 h, k, parveke, 73,0 m² Kov. 1978 Energialuokka F 2013 Mh. 68 417,27 Vh. 69 000,00 Pukkimäentie 1. Ensimmäisen asuinkerroksen hyväpohjainen ja siisti

Lisätiedot

Kuva: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ

Kuva: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Kuva: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ Reppukatu 3 Esite12.09.2014 Reppukatu 3 täyttää Suomen Omakodin asumisoikeuskorttelin Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakodin

Lisätiedot

Huittinen, Untonmäki Kohdenumero h,k,s ja at, 57,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Huittinen, Untonmäki Kohdenumero h,k,s ja at, 57,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Huittinen, Untonmäki Kohdenumero 605625 2h,k,s ja at, 57,0 m² Kov. 1990 Energialuokka e-tod. Mh. 85 000,00 Vh. 85 000,00 Untonmäentie 4 A. Toimivapohjainen, kauttaaltaan kauniilla sävyillä ja

Lisätiedot

Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero 607234 2h,k,s, 58,0 m² Kov. 1987 Energialuokka e-tod. Mh. 65 250,00 Vh. 79 500,00 Kyntäjänkatu 3. Rivitalokaksio päättyvän kadun varrella lähellä keskustaa.

Lisätiedot

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA?

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? Kari Puustinen 26.11.2014 Keravan Omakotiyhdistys Maailma muuttuu Talouksien koko pienentynyt ja yksin asuvia on entistä enemmän. 1-hengen

Lisätiedot

38,5 m², 1h, kk, kph,...,

38,5 m², 1h, kk, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Juha Hemminki Puh: 0400-788 798 Asuntoasiantuntijat Oy LKV Kirjatyöntekijänkatu 10 B, 3 krs. 00170 Helsinki Puh: 0400-788798 Ensiasunnoksi, sijoittajalle, hyväkuntoinen avara pikkukoti

Lisätiedot

Viitasaari Kohdenumero h,k,s, 85,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Viitasaari Kohdenumero h,k,s, 85,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Viitasaari Kohdenumero 623313 4h,k,s, 85,5 m² Kov. 1988 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 67 250,00 Vh. 72 000,00 Kustaantie 24-26. Myytävänä, parin kilometrin etäisyydellä Viitasaaren keskustasta,

Lisätiedot

55,5 m², 2h,k,parv.,

55,5 m², 2h,k,parv., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kirsi Oksanen Puh: 0500 442203 Omakodit Neliövälitys Oy LKV Kouvolankatu 18 45100 Kouvola Puh: (05) 357 7099 Inkeroisten keskustassa, talon 1. asuinkerroksessa valoisa, nopeasti

Lisätiedot

Järvenpää, Keskusta Kohdenumero h,k,s,p, 54,5 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00

Järvenpää, Keskusta Kohdenumero h,k,s,p, 54,5 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Järvenpää, Keskusta Kohdenumero 607471 2h,k,s,p, 54,5 m² Kov. 2003 Energialuokka D Mh. 184 000,00 Vh. 184 000,00 Mannilantie 55. Loistopaikalta hyväkuntoinen 3. kerroksen kaupunkikoti hissitalossa.

Lisätiedot

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk Kohteen ilmoittaja Nimi: Toimisto Puh: 05-217 100 Merikotkan Pesä Ky Koulukatu 10 48100 Kotka Puh: 05 217 100 AIVAN KARHULAN KESKUSTASSA SUPERNÄPPÄRÄ, JUURI UUDET PINNAT SAANUT, VALOISA PIENKOTI! YRITYKSETKIN

Lisätiedot

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00 Kerrostalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 619561 1h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov. 1969 Energialuokka F 2013 Mh. 60 580,41 Vh. 63 000,00 Gunnarintie 4. Hyväpohjainen makuualkovilla ja ranskalaisella parvekkeella

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 57,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,73 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526227 2h, k, kph/s, 57,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 109 502,73 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

22,0 m², 2h, avok, parvi,

22,0 m², 2h, avok, parvi, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Sallankivi Puh: +358 400 630 848 RE/MAX Extra Kodit Malmin raitti 7 00700 Helsinki Puh: 050 361 5099 Tämä ylimmän kerroksen näppärä kaksio viehättää avaruudellaan ja selkeällä

Lisätiedot

Kuva: Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Laukkukuja 6 ALPPIKYLÄ

Kuva: Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Laukkukuja 6 ALPPIKYLÄ Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Kuva: Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Laukkukuja 6 ALPPIKYLÄ Säkkikatu 4 Esite 11.4.2014 Yksilöllistä asumista Helsingin uusimmassa kaupunginosassa Asumisoikeusyhdistys

Lisätiedot

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Turku, Suikkila Kohdenumero h,kt,s,p, 56,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Turku, Suikkila Kohdenumero 647087 2h,kt,s,p, 56,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2013 Mh. 219 000,00 Vh. 219 000,00 Gränsbackankuja 1 as 22. Tilava, valoisa uuden veroinen vaaleasävyinen kaunis

Lisätiedot

Lieksa, Lieksa Kohdenumero h, k, 75,0 m² Kov Energialuokka G 2013 Mh ,00 Vh ,00

Lieksa, Lieksa Kohdenumero h, k, 75,0 m² Kov Energialuokka G 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Lieksa, Lieksa Kohdenumero 621161 3h, k, 75,0 m² Kov. 1964 Energialuokka G 2013 Mh. 35 000,00 Vh. 35 000,00 Kuhmonkatu 29 A 2. Hyväkuntoinen I-kerroksen kulmahuoneisto noin kilometrin päässä

Lisätiedot

MESTARIASUKAS JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT ASUKASLEHTI 1/2010

MESTARIASUKAS JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT ASUKASLEHTI 1/2010 KESÄ 2010 MESTARIASUKAS JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT ASUKASLEHTI 1/2010 NOLLAENERGIATALON URAKKA ETENEE SIVU 3 LEPOLAAN UUSIA MESTARIKOHTEITA SIVU 3 MESTARIASUNNOT PERUSPARANTAA SIVU 4 JAMPANKAARI 4 A-B VALMISTUU

Lisätiedot

Taivassalo Kohdenumero h,k,s, 67,2 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Taivassalo Kohdenumero h,k,s, 67,2 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Taivassalo Kohdenumero 597912 3h,k,s, 67,2 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 128 243,00 Vh. 200 416,00 Keskustie 3. Uudet korkeatasoiset kodit esteettömässä hissitalossa, aivan keskustassa. Asunnot

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero Liiketila, 58,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,49 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526364 Liiketila, 58,5 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 105 048,49 Vh. 249 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Muuttovalmiita

Lisätiedot

76.5 m², 3h,k,pkh,vh,p,

76.5 m², 3h,k,pkh,vh,p, Kohteen ilmoittaja Lockmer LKV Köydenpunojankatu 14 20100 Turku Puh: 040 300 2302 Nimi: Harry Lockmer Puh: 0403002302 Tässä siistikuntoinen ja muuttovalmis kolmio rauhallisella Härkämäen alueella. Hissitalon

Lisätiedot

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Järvenpää, Loutti Kohdenumero 627824 1h+kt+alk.+r.parveke, 23,0 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 42 550,00 Vh. 129 950,00 Mäkelänkatu 7. Heti uuteen kotiin! Puusinfoniaan on valmistunut

Lisätiedot

Rauma, Kodisjoki Kohdenumero h+k, 75,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Rauma, Kodisjoki Kohdenumero h+k, 75,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Rauma, Kodisjoki Kohdenumero 638275 3h+k, 75,0 m² Kov. 1974 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 45 000,00 Vh. 45 000,00 Heikkiläntie 3. Peruskuntoinen mutta siisti ensimmäisen kerroksen asunto. Valoisat

Lisätiedot

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26. Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!

Lisätiedot

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00 Rivitalo Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero 592720 3h,k,s, 91,5 m² Kov. 1971 Energialuokka E 2007 Mh. 93 586,17 Vh. 106 000,00 Tapionkatu 44. Tilava 2-tasohuoneisto noin kilometrin päässä koulukeskuksesta,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

Kokemäki, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 76,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kokemäki, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 76,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kokemäki, Keskusta Kohdenumero 604963 3h,k,s, 76,5 m² Kov. 1990 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Puhdistamontie 5 as 1. Siisti, kodikas, hyvän pohjaratkaisun omaava päätyhuoneisto

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,khh,s, 104,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,k,khh,s, 104,0 m² Kov Energialuokka G 2007 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 607189 4h,k,khh,s, 104,0 m² Kov. 1998 Energialuokka G 2007 Mh. 238 000,00 Vh. 238 000,00 Elopolku 1. Tervetuloa Elopolulle! Tässä on kodikas ja valoisa päätyasunto

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s...,

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kaija Oksala Puh: 041 528 0334 Myyntiturva LKV [A] (vuokrakohteiden osalta katso Vuokraturva) Ilmalankuja 2 00240 Helsinki Puh: 010 2327 400 Haaveiletko paritalosta viihtyisältä

Lisätiedot

Oulu, Jääli Kohdenumero h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov Energialuokka F Mh ,91 Vh ,00

Oulu, Jääli Kohdenumero h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov Energialuokka F Mh ,91 Vh ,00 Rivitalo Oulu, Jääli Kohdenumero 599251 1h,kk,kh,s, 40,0 m² Kov. 1977 Energialuokka F Mh. 55 431,91 Vh. 56 000,00 Kerrostie 2. Viihtyisä rivitalon päätykoti aivan Jäälin palveluiden vieressä hyvillä kulkuyhteyksillä.

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

65,0 m², 3h, k,

65,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Nina Koskinen Puh: 050 562 4445 Asuntokauppa Hanna&Hanna LKV Oy Nervanderinkatu 8 C 00100 Helsinki Puh: 040 680 7776 Hyväkuntoinen ja kodikas rivitaloasunto. Tässä kodissa on tehokkaasti

Lisätiedot

153,0 m², 6H+K+S,

153,0 m², 6H+K+S, Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Mäkelä Puh: 040 5444399 Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Espoo Keilaranta 19 D 02150 Espoo Puh: 0207802270 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min) Valoisa ja hyväkuntoinen omakotitalo

Lisätiedot

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET Avustustoiminta RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET tarkentavia ohjeita hakijoille 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY RAY:N INVESTOINTI AVUSTUSTEN PERIAATTEET - tarkentavia ohjeita

Lisätiedot

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 37,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero h,kt, 37,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Lehtoniemi Kohdenumero 596574 2h,kt, 37,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 53 318,00 Vh. 123 950,00 Lehtoniementie 116 C. Lehtoniemeen rakenteilla erikoisia koteja jokaisen elämäntilanteen

Lisätiedot

Oulu, Hiironen Kohdenumero h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Oulu, Hiironen Kohdenumero h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Oulu, Hiironen Kohdenumero 607794 2h,kk,kh,sa, 47,0 m² Kov. 2000 Energialuokka D 2007 Mh. 94 000,00 Vh. 94 000,00 Kurrenkuja 4-6. Seinäpintoja juuri maalattu! Vuonna 2000 valmistunut saunallinen

Lisätiedot

Hyvinkää, Paavola Kohdenumero h,k, 78,5 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00

Hyvinkää, Paavola Kohdenumero h,k, 78,5 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Hyvinkää, Paavola Kohdenumero 591937 3h,k, 78,5 m² Kov. 1975 Energialuokka D Mh. 74 266,00 Vh. 82 000,00 Jussilankatu 14. Hissitalon 3. kerros. Yhtiö johon on mm. julkisivukorjaus tehty. Samassa

Lisätiedot

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00

Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, kph/s, 80,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,51 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 526262 3h, k, kph/s, 80,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 183 811,51 Vh. 379 000,00 Pohjoinen Rantakatu 14. AINUTLAATUISTA ASUMISTA MEREN ÄÄRELLÄ! Rakentaminen

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille -tilaisuus Tekes 7.11.2016 ARA Yhdyskuntia uudistamassa Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi 7.11.201612.10.2007 Tekijän nimi ARAn Yhdyskuntien uudistaminen

Lisätiedot

Kuusamo, Ruka Kohdenumero tupak,mh,2 kpl alkovi,ph,sa,wc, 55,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Kuusamo, Ruka Kohdenumero tupak,mh,2 kpl alkovi,ph,sa,wc, 55,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh. Kerrostalo Kuusamo, Ruka Kohdenumero 604121 tupak,mh,2 kpl alkovi,ph,sa,wc, 55,0 m² Kov. 2006 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 154 060,00 Vh. 196 000,00 Rukatunturintie 9. Rukankylän ydin Keskustassa sijaitseva

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija

ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo 28.10.2016 Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn kehitysohjelmat ja painopisteet Tulevaisuuden ARA-asuminen * kohtuuhintaisuus uudet konseptit

Lisätiedot

Lapinlahti, keskusta Kohdenumero h,k,s, 74,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00

Lapinlahti, keskusta Kohdenumero h,k,s, 74,0 m² Kov Energialuokka E 2013 Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Lapinlahti, keskusta Kohdenumero 647109 3h,k,s, 74,0 m² Kov. 1983 Energialuokka E 2013 Mh. 56 000,00 Vh. 56 000,00 Kehäkuja 14. Tästäpä hyvä rivitalon päätyhuoneisto, josta pienellä pintaremontilla

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

60,0 m², 2h+k+kph,

60,0 m², 2h+k+kph, Kohteen ilmoittaja Nimi: Sara Arola Puh: 040 6652261 OP Koti Turun Seutu Oy LKV Turku Brahenkatu 11 G 20100 Turku Puh: 010 256 9118 Ylimmän kerroksen hyväkuntoinen valoisa läpitalon asunto. Parvekkeelta

Lisätiedot

Tuusula, Riihikallio Kohdenumero h,k,s, 80,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,93 Vh ,00

Tuusula, Riihikallio Kohdenumero h,k,s, 80,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,93 Vh ,00 Rivitalo Tuusula, Riihikallio Kohdenumero 597983 3h,k,s, 80,0 m² Kov. 1983 Energialuokka D Mh. 207 117,93 Vh. 209 000,00 Marsuntie 10. Viehättävä yhden tason rivitalohuoneisto Tuusulan Riihikalliosta toimivalla

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä 30.6.2015 oli 2 775. Asukasluku on vuoden alusta lukien

Lisätiedot

172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,

172,0 m², 7h, 2x k, 2x..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä

Lisätiedot

VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle.

VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset

Lisätiedot

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. AURINKOKIVENKUJA 4, VANTAA MYYNTIESITE VANTAA, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.parveke, 75 m, 299 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

Lapinlahti, keskusta Kohdenumero h,k, 71,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,31 Vh ,00

Lapinlahti, keskusta Kohdenumero h,k, 71,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,31 Vh ,00 Kerrostalo Lapinlahti, keskusta Kohdenumero 635928 3h,k, 71,0 m² Kov. 1972 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 39 070,31 Vh. 49 000,00 Mykkäläntie 5. KAUNIISTI remontoitu kolmio aivan Lapinlahden ydinkeskustasta!

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 64,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 648150 3h,k,s, 64,5 m² Kov. 1990 Energialuokka D 2007 Mh. 109 000,00 Vh. 109 000,00 Haukiniemenkatu 13. ETSITKÖ UNIIKKIA ja massasta erottuvaa kaupunkikotia? Tässä

Lisätiedot

55,0 m², Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke. Kohteen ilmoittaja. Valkolammentie 26, Loviisa Valko, 11 kaupunginosa

55,0 m², Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke. Kohteen ilmoittaja. Valkolammentie 26, Loviisa Valko, 11 kaupunginosa Kohteen ilmoittaja Nimi: Laura Pesonen Puh: +358 50 4200662 Porvoon Habita Oy, Habita Porvoo Lundinkatu 10 06100 Porvoo Puh: 010 585 5840 Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke Keskellä kaunista Valkoa upea

Lisätiedot

Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin?

Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin? Miten markkinat vastaavat ryhmärakennuttamisen haasteisiin? Asuntomarkkinat 2012 26.1.2012 Juha Sarakorpi, Saraco D&M Oy 1 Miksi ryhmärakennuttamista halutaan? Ihmiset kaipaavat asunnonhankkijoina: Enemmän

Lisätiedot

41,0 m². Kerrostalo, 2h,k. Kuparisepänkatu 1, Kerava, Sampola

41,0 m². Kerrostalo, 2h,k. Kuparisepänkatu 1, Kerava, Sampola Kuparisepänkatu 1, 41,0 m² Kohdenumero 627671 Kerrostalo, 2h,k As Oy Keravan Kuparilinna nyt myynnissä! Moderneja, ekologisia, kustannustehokkaita ja ennen kaikkea tyylikkäitä uusia koteja valmistuu Keravan

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

136,0 m², 5h, k, kph,...,

136,0 m², 5h, k, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa

Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa Future Home Institute Tutkimusaamiainen Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen Suomen Asuntomessut Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa koti ja asuminen on kulttuuri-sidonnaista:

Lisätiedot

Järvenpään Mestariasunnot Oy

Järvenpään Mestariasunnot Oy Järvenpään Mestariasunnot Oy Osuuskuntamalli OSKUn soveltaminen pysyvästi kohtuuhintaisessa asumisessa Tiivistelmä alustavasta konseptista 14.11.2018 Järvenpään kaupunki - Helsingin seudun metropolialueen

Lisätiedot

Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut

Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola p. 0400 996 067 Selvitys 2/2016 ARA-tuotanto 2015 18.2.2016 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Tilastokatsaus 15:2014

Tilastokatsaus 15:2014 19.12.2014 Tietopalvelu B18:2014 n asuntokanta 31.12.2013 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 100 600 asuntoa. Niistä vajaa 62 prosenttia (62 175) oli kerrostaloissa,

Lisätiedot

Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero h, kk, s, 43,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero h, kk, s, 43,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Kontiolahti, Kontiolahti Kohdenumero 603419 2h, kk, s, 43,5 m² Kov. 1990 Energialuokka G Mh. 72 000,00 Vh. 72 000,00 Höytiäisentie 4. Kauniista rivitaloyhtiössä näpäkkä saunallinen kaksio erillisellä

Lisätiedot

Laitila Kohdenumero h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Laitila Kohdenumero h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Laitila Kohdenumero 582866 4h+k+lasitettu parveke, 101,5 m² Kov. 1971 Energialuokka G Mh. 118 000,00 Vh. 118 000,00 Urheilutie 1 A. Tilava hissitalon ensimmäisen kerroksen asunto aivan keskustassa.

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34.

Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34. Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero 632528 Oh, 3mh, k, ruokailutila, khh, s, p, 153,0 m² Kov. 1957 Energialuokka D 2013 Mh. 350 000,00 Vh. 350 000,00 Linnankatu 34. Erinomaisella ja halutulla

Lisätiedot

Imatra, Ukonniemi Kohdenumero h,kt,s, 90,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Imatra, Ukonniemi Kohdenumero h,kt,s, 90,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Imatra, Ukonniemi Kohdenumero 639587 3h,kt,s, 90,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 207 000,00 Vh. 207 000,00 Saalinkikuja 5. Tyylikäs ja tasokas lomahuoneisto Saimaa-näkymin Imatran

Lisätiedot

91,5 m², 4h+k+kph+s+vh+p,

91,5 m², 4h+k+kph+s+vh+p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Harri Lahtinen Puh: 0400 975 076 Lahden Kotijoukkue Rauhankatu 14c 15110 Lahti Puh: 050 360 2475 Vesijärven läheisyydessä olevassa vuonna 2000 rakennetussa talossa hyväkuntoinen

Lisätiedot

Jyväskylä, Mattilanpelto Kohdenumero h,k,kph,p, 49,9 m² Kov Energialuokka E Mh ,72 Vh ,00

Jyväskylä, Mattilanpelto Kohdenumero h,k,kph,p, 49,9 m² Kov Energialuokka E Mh ,72 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Mattilanpelto Kohdenumero 603300 2h,k,kph,p, 49,9 m² Kov. 1957 Energialuokka E Mh. 114 310,72 Vh. 117 900,00 Kiljanderinkatu 4. Yliopiston ja Hippoksen välittömässä läheisyydessä

Lisätiedot

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00

Sastamala, Keskusta Kohdenumero h, k, s, 107,0 m² Kov Energialuokka G Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Sastamala, Keskusta Kohdenumero 597422 3-4 h, k, s, 107,0 m² Kov. 1997 Energialuokka G Mh. 226 000,00 Vh. 226 000,00 Saarikatu 3. Näitä on harvoin tarjolla! Kauniilta paikalta Pororannan vierestä,

Lisätiedot

Tohmajärvi, Kemie Kohdenumero h,k, 71,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Tohmajärvi, Kemie Kohdenumero h,k, 71,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Tohmajärvi, Kemie Kohdenumero 609131 3h,k, 71,5 m² Kov. 1976 Energialuokka D 2007 Mh. 35 000,00 Vh. 35 000,00 Talluksentie 11. Kaukolämmössä olevan taloyhtiön toisen kerroksen hyväkuntoinen

Lisätiedot

Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23.

Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23. Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero 594915 3h, kt, s (2-3h+kt+s yhtiöjärjestyksen mukaan), 63,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 55 950,00 Vh. 191 400,00 Poukamankatu 23. Juuri valmistuneessa

Lisätiedot

40,5 m², 2h+k+kph+las...,

40,5 m², 2h+k+kph+las..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Blok Puh: 044 2416380 Blok Iso Roobertinkatu 21-25 00120 Helsinki Puh: 044 241 6380 Tyylikäs 2010-luvun kaksio lasitetulla parvekkeella Järvenpään Keskuksessa Tässä kaksiossa asut

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Vuokrattavana. Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov Energialuokka D 2007

Vuokrattavana. Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Vuokrattavana Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero 633614 2h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov. 1974 Vuokra 495,00 /kk Energialuokka D 2007 Kauppakatu 25. Ylimmän kerroksen hyvän mallinen parvekkeellinen kaksio

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2013 1 (5) 904 V 25.9.2013, Kaj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite kaupungin aravuokra-asuntojen asukasvalinnasta HEL 2013-002185 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h,k,p, 58,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,29 Vh ,00

Järvenpää, Loutti Kohdenumero h,k,p, 58,5 m² Kov Energialuokka G Mh ,29 Vh ,00 Kerrostalo Järvenpää, Loutti Kohdenumero 607840 2h,k,p, 58,5 m² Kov. 1966 Energialuokka G Mh. 117 536,29 Vh. 121 000,00 Murtokatu 3. Valoisa kauniisti ja hyvällä maulla remontoitu kaksio rauhallisella

Lisätiedot